Mitä tulee pelätä? Milloin ei tarvitse pelätä?

Posted on by

Tänä päivänä moni ihminen pelkää. Moni pelkää, että se, mikä on ehjää, menee rikki; että se, mikä on, lakkaa olemasta. Lopulta moni pelkää katoamista, kuolemaa.

Pyhä Raamattu kertoo, että Jumalan nimi on Minä olen (2. Moos. 3:14). Hänen nimensä ilmoittaa, että Hän on Oleva. Hän on kaiken olemassaolon Lähde. Jumala on Elämä ja elämän Lähde. Hän on myös kaiken elämän Ylläpitäjä.

Me ihmiset olemme kuitenkin rikkoneet Jumalan luoman maailman. Sinä tai minä emme toki ehkä ole suoraan syyllisiä tämänhetkisiin maailman kriiseihin. Jumalan pyhyyden edessä me kuitenkin olemme syylliset. Itsejumaloinnissamme me olemme vastustaneet kaikkea sitä hyvyyttä ja kauneutta, jonka Jumala on tahtonut ja luonut olemaan. Me olemme vastustaneet Hänen tahtoaan, joka on itse Oleva, itse Elämä. Siten me olemme eronneet Olemisesta ja Elämästä, joutuneet olemattomuuden ja kuoleman tilaan.

Tämä on se asia, jota meidän tulee pelätä: omaa jumalanvastaisuuttamme, syntiä. Sen palkkana ei nimittäin ole ainoastaan ajallinen heikkous, vaan ikuinen ero Olemisesta ja Elämästä, siis ikuinen katoaminen ja kuolema (Room. 6:23a).

Mutta Jumalalla on myös rohkaisun sana sinulle, joka pelkäät maailman rikkinäisyyttä ja omaa syntiäsi: Hänen ainoa Poikansa – samaa olemusta kuin Isä – on astunut alas luomattomasta ikuisuudestaan, luodun ja ajallisen maailman piiriin, ja syntynyt ihmiseksi. Kristuksen syyttömässä rikki menemisessä ja kuolemassa on koko maailman rikki meneminen, katoaminen ja kuolema rikottu, kadotettu ja kuoletettu. Mutta rohkaisun sana ei jää vain Golgatalle ja haudan suulle. Se on tullut sinun luoksesi: Pyhän kasteesi veteen on Kristus itse hukuttanut sinun vastustavan lihasi ja rikkoutuneen ihmisyytesi. Tästä pyhästä vedestä Hän on myös nostanut sinut liitettynä itseensä (1. Kor. 12:13), elämän ja olemisen Lähteeseen. Älä vain eroa Hänestä, vaan pysy Hänen eläväksi tekevän sanansa kuulemisessa, Hänen elävän Ruumiinsa, seurakunnan yhteydessä. Häneen liitettynä ja Häneen uskovana sinä elät, vaikka olisit kuollut (Joh. 11:25).

(Nämä sanat lausuin Radio Patmoksen Rohkeasti eteenpäin -ohjelmaa varten 17.3.2020.)

1. sunnuntai joulusta (2. vsk), Kol. 2:6–10

Posted on by

Vaeltakaa Kristuksessa!

Johdanto

Tämä on viimeinen saarna, jonka vähään aikaan pidän tässä seurakunnassa. En kuitenkaan aio pitää teille tunteellista jäähyväispuhetta. Sellainen ei kuulu minun virkani tehtäviin, enkä kyllä taitaisi sellaista oikein osata pitääkään. Olen kuitenkin valinnut saarnatekstiksi päivän pyhän epistolan, joka sopii hyvin juuri tähän tilanteeseemme.

Apostoli Paavali kirjoittaa Pyhässä Hengessä Kolossan seurakunnalle: Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:6–7)

Kristuksen vastaanottaminen

Ensimmäiseksi Pyhä Henki siis sanoo seurakunnalle näin: ”Niinkuin siis olette ottaneet vastaan/omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran”. (Kol. 2:6a: Ὡς οὖν παρελάβετε τὸν Χριστὸν Ἰησοῦν τὸν κύριον.) Mistä nämä sanat muistuttavat meitä? Ensinnäkin siitä, että tässä maailmassa on valtavan monia, jotka eivät ole ottaneet Kristusta vastaan. Monet eivät vielä ole edes kuulleet Hänestä, ja vaikka olisivatkin, he eivät kuitenkaan ole ottaneet Häntä vastaan tai omakseen. Siksi he eivät myöskään pidä Häntä Herranaan. Seurakunnalla on siis vielä paljon tehtävää, että kaikki kansat tehtäisiin Jeesuksen opetuslapsiksi (Matt. 28:19).

Toisaalta ja pääasiassa Pyhä Henki kuitenkin rohkaisee seurakuntaa näillä sanoilla: he ovat ottaneet Kristuksen Jeesuksen vastaan, omakseen. Kuulitko millä varmuudella Hän puhuu? Hänen sanoissaan ei ole jälkeäkään sellaisesta epäilystä, joka meitä kristittyjäkin monesti vaivaa. Mehän ajattelemme usein: ”Mahdanko minä olla Jeesuksen oma ollenkaan?” Henki sen sijaan sanoo tässä selvästi, että seurakuntalaiset ovat ottaneet Kristuksen Jeesuksen vastaan. Hän voi sanoa näin, sillä tässä Kristuksen vastaanottamisessa, josta Hän puhuu, ei ole kyse kristittyjen omasta uskonratkaisusta, heidän hengellisen kokemuksensa voimakkuudesta taikka tällaiseen kokemukseen perustuvasta varmuuden tunteesta. Pyhä Henki puhuu tässä Jumalan teosta. Hän puhuu siitä, että Jumala on itse armossaan tuonut Kristuksen Jeesuksen, Herran näiden ihmisten luo, heidän vastaanotettavakseen, että he ottaisivat Hänet omakseen. Miten tämä on tapahtunut? Vastaus: Jumalan sanaa on saarnattu niin, että nämä ihmiset ovat kuulleet sen. Tässä saarnatussa sanassa Jumalan elävä Sana Kristus on ollut läsnä niin, että kuulijat ovat voineet uskoa Häneen ja tässä uskossa ottaa Hänet myös vastaan. Kristuksen valmistama syntien anteeksiantamus, ikuinen elämä ja Jumalan taivaasta lähettämän Pyhän Hengen lahja on sanassa liittynyt kasteen veteen. Pyhässä kastevedessä Kristus kaikkine näine lahjoineen on ollut läsnä niin, että ihmiset ovat voineet ottaa Hänet uskossa vastaan.

Oppikaa tekin, rakkaat ystävät, näistä sanoista oikeaa kristillistä pelastusvarmuutta. Te olette kuulleet Jumalan sanaa. Teidät on kastettu. Te olette uskoneet Kristukseen. Näin te olette ottaneet vastaan ja aivan omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran. Se kaikki on ollut ja on Jumalan työtä ja lahjaa teille. Muistakaa tämä joka päivä. Muistakaa tämä erityisesti silloin kun Jumala isällisessä rakkaudessaan kurittaa teitä niin kuin rakkaita lapsiaan (Hebr. 12:5–11), silloin kun tulette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä (1. Piet. 4:12–16), ja kun heikko lihanne epäilee, mahdatteko enää olla Jumalalle rakkaita lapsia lainkaan. Muistakaa: Te olette ottaneet vastaan ja omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran. Te olette kristittyjä, Kristuksen Jeesuksen omia. Se on Hänen armollista tekoaan.

Herra ja Hänen hyvä huolenpitonsa

Tähän liittyy myös se, mitä Pyhä Henki saman lauseen lopussa sanoo. Hän lausuu, että Kristus Jeesus on Herra. Tämä tarkoittaa sitä, että kun teidät on kastettu Kristukseen, Hän on paitsi maailmankaikkeuden Herra (vrt. Matt. 28:18b) – siis yleisellä tasolla – myös teidän Herranne aivan henkilökohtaisella tasolla. Teidän ruumiinne on nyt Pyhän Hengen temppeli, onhan teissä Pyhä Henki, jonka te olette saaneet Jumalalta. Siksi te ette enää ole itsenne omat. Sen sijaan te olette kallisti ostetut. Sen vuoksi teidän tulee nyt kirkastaa Jumala omassa ruumiissanne. (1. Kor. 6:19–20)

Älkää siis enää eläkö niin kuin uskosta osattomat ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa oman elämänsä herroja ja voivansa päättää kaikki elämänsä asiat omien mielihalujensa mukaan. Olkaa sen sijaan sitä, miksi Jumala on armossaan teidät kasteessa tehnytkin. Olkaa Kristuksen Jeesuksen, Herranne palvelijoita ja kysykää Hänen tahtoaan kaikessa. Hän voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme (Ef. 3:20a). Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja ”heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:6–7)

Kristuksessa vaeltaminen

Pyhä Henki on siis tässä puhunut kristityille, jotka ovat saarnatun sanan ja kasteen kautta ottaneet vastaan ja omakseen Kristuksen, ja niin tulleet Hänen palvelijoikseen. Nyt Hän kuitenkin jatkaa: niin vaeltakaa hänessä (Kol. 2:6b). Nämä sanat muistuttavat: On kyllä monia, jotka tulevat kirkkoon, kuulevat sanaa ja jotka jopa kastetaan. On kuitenkin myös monia, jotka nämä Jumalan ihmeelliset pelastuksen lahjat saatuaankaan eivät välitä vaeltaa niinkuin heidän saamansa kutsumuksen arvo vaatii (Ef. 4:1b). Moni kristittykin erehtyy (vrt. Jaak. 3:2a) ajattelemaan: ”Kirkossahan puhutaan aina sitä samaa. Ei sinne maksa vaivaa lähteä joka sunnuntai. Niin, kyllähän minä periaatteessa ymmärrän, että Raamattua kannattaisi lukea, mutta kun siinäkin tulee aina vastaan ne samat tarinat. Kyllä minä nyt jo tiedän, mistä kristinuskossa on kysymys.” Tällä tavalla moni tekee sen johtopäätöksen, että ei haittaa, jos jää sunnuntaiaamuna kotiin nukkumaan, kun kuitenkin ”tietää, mistä kristinuskossa on kysymys”.

Rakkaat ystävät, luulenpa, että tekin olette kuulleet tällaisia ääniä sisimmässänne. Älkää kuitenkaan tehkö tästä tuota johtopäätöstä, jonka niin valitettavan monet tekevät. Älkää jättäkö seurakunnankokoustanne, niinkuin muutamien on tapana (Hebr. 10:25a). Älkää myöskään jättäkö Jumalan sanan kuulemista ja lukemista sikseen. Eihän meidän kristillisessä uskossamme ole kyse ainoastaan tiedollisesta osaamisesta, siis siitä, tiedättekö te mitä kaikkea Raamatussa on. Jumala suokoon, että tietäisitte sen tarkoin! Harva meistä voi kuitenkaan ylpeillä raamattutietoudellaan. Mutta vaikka voisikin, älkää kuitenkaan erehtykö luulemaan, että kristillinen elämänne on sen perusteella valmis. Ei se ole! Elämä Kristuksessa Jeesuksessa ja Hänen palvelijanaan ei nimittäin ole ainoastaan tietämistä. Se on – niin kuin Pyhä Henki tässä sanoo – vaeltamista Hänessä. Toisin sanoen, elämä Kristuksessa on sitä, että te ette vetäydy pois ja lakkaa vaeltamasta Hänen kanssaan, Hänen sanaansa kuunnellen, vaan sen sijaan pysytte Hänen yhteydessään, jolla on iankaikkisen elämän sanat (vrt. Joh. 6:66–68). On kyllä totta, että Kristuksen sanat ovatkin joka sunnuntai enemmän tai vähemmän ”sitä samaa”. Niin niiden pitääkin olla! Meitä eivät nimittäin vie taivaaseen mitkään jatkuvasti uudistuvat, modernit ja motivoivat linjapuheet saati tunteita herättävät kertomukset ihmisten elämästä – sellaiset, joilla Jumalan sana niin monissa seurakunnissa nykyään vaiennetaan. Me tarvitsemme päivästä toiseen muuttumatonta Jumalan lakia syntisen luontomme peiliksi. Me tarvitsemme joka päivä syntiemme anteeksiantamiseksi sitä evankeliumia, joka tänään, armon aikana on vielä voimassa: Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja Herra on sovittanut sinun syntisi ristinkuolemassaan. Ylösnousemuksessaan Hän on valmistanut sinulle pääsyn ikuisen kuoleman vallasta ikuiseen elämään yhteydessään, niin kuin Hän itse elää ikuisesi. Elä nyt Hänessä! Tämä elämä on vaeltamista Hänessä. Se ei siis ole sattumanvaraista harhailua, etsimistä tai ikävöintiä. Se on kulkemista sitä Kristus-tietä, joka on kyllä kapea, mutta vie varmasti ikuiseen elämään Hänen isänsä kodissa (Joh. 14:2–4, 6; Matt. 7:14a). Tähän Pyhä Henki teitä tänäänkin kutsuu.

Kristukseen juurtuminen

Sen vuoksi Henki jatkaakin puhettaan Kristuksen seurakunnalle kehottaen heitä juurtumaan Häneen (Kol. 2:7a). Tietenkin on niin, että teidätkin on jo kerran pyhässä kasteessa liitetty Kristukseen, niin kuin metsäöljypuun oksa oksastetaan jalon öljypuun runkoon (Room. 11:17). Mutta oksa, joka on vasta oksastettu, vaatii aikaa ja hoitoa voidakseen kiinnittyä runkoon ja tullakseen yhdeksi sen kanssa. Toista raamatullista kuvaa käyttääkseni: Kasteessa teidät on istutettu Kristukseen. Istuttajana on toiminut Jumalan sananpalvelija, joka on kastanut teidät. Mutta kasvi, joka on vasta istutettu, tarvitsee kastelua voidakseen juurtua yhä syvemmälle maaperään. Samalla tavoin myös te, jotka olette kasteessa liitetyt Kristukseen, tarvitsette sitä, että yhä syvemmin juurtuisitte Häneen. Sen vuoksi Jumala on lähettänyt paitsi istuttamisesta – siis kastamisesta – vastanneen sananpalvelijansa, myös toisia työtovereitaan, jotka ovat kastelleet teitä, Jumalan viljelysmaata, Hänen sanansa saarnalla, että juurtuisitte yhä syvemmälle Kristukseen. (1. Kor. 3:6–9)

Miksi tällainen juurtuminen on niin tärkeää? Ainakin kahdesta syystä: Ensimmäinen syy liittyy hengelliseen ravinnonsaantiin ja nesteytykseen. Tämän maailman keskellä te elätte ja vaellatte kuin erämaassa, jossa ei ole mitään mikä kelpaisi hengelliseksi ravinnoksenne. Te olette kuitenkin juurtuneet Kristukseen. Siksi te saatte Hänen sanastaan kaiken sen mitä elämään ja pelastukseen tarvitsette. Maailma ei tätä ravinnon ja elävän veden saamistanne näe eikä ymmärrä, mutta eihän ihminen muutenkaan voi nähdä kasvien juuria, jotka ovat maan alla, saati sitä, miten nämä juuret imevät maasta kaiken ravintonsa. Teidän, Kristukseen juurtuneiden elämä ja ravitsemus on siis salattua, mutta aivan aivan todellista ja tämän maailman erämaan kuivuudesta riippumatonta. Toiseksi Herra tahtoo teidän juurtuvan itseensä siksi, että maailman myrskyt eivät saa syvälle juurtuneita kasveja irtoamaan kasvualustastaan. Vaikka tekin siis joudutte monenlaisiin koettelemuksiin, Kristus Jeesus, teidän Herranne, tahtoo pitää teitä kuitenkin uskollisesti yhteydessään sen sanansa kautta, jota Hän päivittäin ja viikottain teille saarnauttaa.

Kristus-perustalle rakentuminen ja uskossa vahvistuminen

Pyhä Henki kuvaa tätä samaa asiaa käyttäen vielä yhtä kuvaa, joka liittyy talonrakennukseen. Hän kehottaa seurakuntaa vaeltamaan Kristuksessa juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen (Kol. 2:7a). Tekin, rakkaat ystävät, olette Jumalan seurakunta, Hänen rakennuksensa. Sananpalvelijat, jotka ovat toimineet Jumalan työtovereina, ovat rakentaneet tämän rakennuksen. Se on myös rakennettu yhdelle ainoalle perustukselle, [s]illä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. (1. Kor. 3:10–11) Mutta jos kerran kaikki tämä on jo tapahtunut, miksi Pyhä Henki vielä kehottaa seurakuntaa rakentumaan? Tähän on kaksi syytä: Ensimmäinen syy on siinä, että tässä ajassa seurakunnan rakennustyö jatkuu vielä. Meissä on valitettavasti vielä syntinen, vanha ihminenkin jäljellä. Siksi me tarvitsemme vielä paljon Jumalan sanan saarnaa ja Hänen evankeliuminsa kaikkia lahjoja, että muuttuisimme mielemme uudistuksen kautta, tutkiaksemme, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:2b). Toinen syy Pyhän Hengen kehotukselle, että seurakunta rakentuisi, on siinä, että yhdelle Kristus-perustukselle on mahdollista rakentaa erilaisista rakennusaineista.

Yhtäältä Kristus-perustalle voi rakentaa kullasta, hopeasta ja jalokivistä. Ei ole mitään ylpeilyä tai liioittelua sanoa, että mekin olemme nähneet tällaista rakentamista. Kun nimittäin Pyhä Henki puhuu seurakuntarakennuksen rakentamisesta jalometalleista tai jalokivistä, Hän ei näillä sanoilla tarkoita ylistää Kristuksen sananpalvelijoiden älykyyttä, lahjakkuutta tai puhetaitoa. Sen sijaan Henki puhuu tässä siitä, että Jumalan pyhä sana on puhdas ja kallis kuin kulta, hopea ja jalokivet. Kun sanaa saarnataan sanan mukaan – siihen mitään lisäämättä tai sitä lainkaan lyhentämättä (vrt. Ilm. 22:18–19) – Jumala itse tällä sanallaan rakentaa seurakuntansa. Mutta toisaalta Kristus-perustalle voi valitettavasti rakentaa myös puusta, heinistä tai oljista. Tällä ilmaisutavallaan Pyhä Henki ei tarkoita sananpalvelijoiden tyhmyyttä, lahjattomuutta tai heidän puheensa kankeutta. Hän puhuu siitä, että he yrittävät rakentaa Kristuksen seurakuntarakennusta muilla rakennusaineilla kuin Jumalan puhtaalla ja kalliilla sanalla. Näin nykyäänkin monissa seurakunnissa keskitytään lähinnä siihen, millaisen seurakunnan ”me haluaisimme”. Samalla unohtuu se keskeinen seikka, että Jumalan sanan tarkoittama seurakunta ei ole ensisijaisesti ”meidän seurakuntamme”, vaan Kristuksen seurakunta. Kristuksen seurakunta on Kristuksen seurakunta, jossa Hän itse on Herrana – niin kuin kuulimme Pyhän Hengen tässäkin tekstissä todistavan. Seurakunta on ikuinen ja jumalallinen luomus, hengellinen talo (οἶκος πνευματικός) jonka Kristus itse on rakentanut pyhällä sanallaan ja sakramenteillaan Pyhässä Hengessään, ja johon Hän sitten on liittänyt myös meidät elävinä kivinä (1. Piet. 2:5a).

Tämä on iloinen asia! Kristuksen seurakunta, sen jäseneksi tuleminen, sen jäsenenä eläminen ja koko tämän jumalallisen organismin elämä perustuu Kristuksen kaikkein pyhimpään evankeliumiin. Mikään tästä ei siis ole meidän tekoamme, vaan Jumalan armollista työtä. Siksi Pyhä Henki puhuukin selvästi rakentumisesta Kristuksessa. Hieman kömpelöllä suomen kielellä ilmaistuna, Hän puhuu ”päällerakennetuksi tulemisesta Hänessä” (ἐποικοδομούμενοι). Epäilemättä Hän tässä puhuu siitä, että seurakunta tulee rakennetuksi juuri Kristus-perustan ”päälle”. Huomatkaa tarkoin, että Henki ei puhu rakentamisesta, vaan rakentumisesta tai rakennetuksi tulemisesta. Tämä  tarkoittaa: Yksi on se, joka rakentaa, toinen puolestaan se, joka rakentuu. Jumala itse rakentaa teitä jokaista ja siten myös koko seurakuntaansa. Te rakennutte ja koko seurakunta rakentuu. Tätä työtään Herra tekee kirkkaalla selvällä, puhtaalla ja pyhällä sanallaan, kun Hän sitä saarnauttaa ja jakaa työtovereidensa, sananpalvelijoitten suun ja käsien kautta. Näin te saatte paitsi yksilöinä juurtua Kristukseen, myös yhdessä rakentua Hänen seurakunnakseen, joka kaikkine eri jäsenineen palvelee Kristusta sekä kaikkia niitä lähimmäisiä, joita Herra tämän pyhän ruumiinsa taivasmatkalla sen jäsenten tielle lähettää.

Uskossa vahvistuminen

Lopuksi: Pyhä Henki kehottaa seurakuntaa, että he vaeltaisivat Kristuksessa, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen mutta myös uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu (Kol. 2:7b). Uskossa vahvistuminen on asia, joka koskee jokaista kristittyä yksilönä. Mutta samalla on tarkoin pantava merkille, että tämänkin asian Henki liittää nimenomaan seurakunnan yhteiseen vaellukseen, juurtumiseen ja rakentumiseen Kristuksessa. Tekin, rakkaat ystävät, saatte vahvistua uskossanne Kristukseen kun Hän seurakunnassaan jakaa tämän sanan teille. Saarnatun sekä leipään ja viiniin liittyneen sanansa kautta Kirkon Herra vahvistaa teidän henkilökohtaista uskoanne ja yhteyttänne Häneen. Mutta tämä yhteys Häneen on aina myös yhteyttä toinen toiseenne, olettehan te kaikki saman Kristus-ruumiin jäseniä.

Vielä Henki sanoo, että tämä uskossa vahvistuminen tapahtuu niinkuin teille on opetettu. Missä tämä kaikki on siis opetettu? Siinä Jumalan sanassa, jota tässäkin seurakunnassa on saarnattu ja opetettu. Muun muassa tässä saarnassa sekä niissä monissa muissa, joita olen runsaan seitsemän ja puolen vuoden aikana teille saarnannut. Tämän elävän ja vaikuttavan sanan haltuun, tämän varman ja erehtymättömän, ikuisen ja muuttumattoman Jumalan sanan haltuun minä nyt jätän teidät. Pysykää Hänen pyhässä sanassaan, sillä silloin te pysytte Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Silloin teillä myös on ikuinen elämä Hänessä. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 29.12.2019, jäädessäni vuoden 2020 alusta alkavalle, 15 kuukauden mittaiselle opintovapaalle.)

Jouluaamu, Luuk. 2:1–20, seitsemäs saarna

Posted on by

Teille on syntynyt Vapahtaja

Johdanto

Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. (Luuk. 2:11) Jouluevankeliumissa Jumalan enkeli ilmoittaa nämä sanat paimenille. Nämä kuuluvat Raamatun keskeisimpiin sanoihin! ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja” – tai niin kuin sanat voitaisiin myös kääntää: ”Teille on tänään syntynyt Pelastaja”.

Harva kokee tarvitsevansa pelastusta

Kuitenkin moni pitää näitä sanoja lähinnä osana kaunista, perinteistä joulusatua. Harva näkee niillä sen suurempaa merkitystä. Minkä takia? Sen takia, että vain kovin harva meistä kokee tarvitsevansa Vapahtajaa tai Pelastajaa. Mistä tämä sitten johtuu? Se johtuu siitä, että harva kokee tarvitsevansa vapahdusta tai pelastusta yhtään mistään.

Pelastuksella tarkoitetaan tietenkin säästymistä tai varjeltumista jostakin epäedullisesta tai vaarallisesta tilanteesta. Mutta mitä vaaraa meillä olisi? Meillähän on jo kaikki mitä hyvään tai ainakin kohtuullisen tasapainoiseen elämään tarvitaan. Meillä on varaa asua talossa. Meillä on varaa ostaa ruokaa ja joskus vähän ylimääräisiä herkkujakin. Tosin meillä ei välttämättä ole kaikkein kauneinta edustusasuntoa sisustuksineen. Mutta jonkilaiset talot meillä kuitenkin on, toisilla jopa useita. Meillä on myös varaa vähemmän tärkeisiin kulutushyödykkeisiin, kuten vaikkapa autoon tai älypuhelimeen, jopa useisiin sellaisiin. Elämämme on kunnossa! Mihin me siis tarvitsisimme pelastusta? Mistä meidän pitäisi säästyä tai varjeltua?

Toki sinä, joka olet kristitty, tiedät vastauksen: me tarvitsemme vapahdusta ja pelastusta synnistä. Aivan oikein! Mutta miten on? Emmekö me tässäkin asiassa ajattele onnistuneemme aika hyvin? Meillä on oma luterilainen kirkko ja seurakunta, joissa Jumalan sana saarnataan oikein. Me olemme saaneet paljon opetusta ja tietoa Raamatusta, onpa joku lukenut tunnustuskirjojakin. Me emme tosin omista kauniita kirkkotiloja kauniine kalusteineen ja maalauksineen. Mutta sisältö ainakin on kunnossa. Meidät on opetettu tarkoin kuuntelemaan Jumalan sanan saarnaa, ja siksi meillä on varaa arvioida vähän muidenkin antamaa opetusta. Toisin sanoen, paitsi maallinen elämämme, myös kirkollinen elämämme on kunnossa! Sen vuoksi myös tällä alueella saattaa jäädä syrjään tuo tärkeä kysymys: mihin me tarvitsisimme pelastusta?

Vapahtajan syntyminen osoittaa Vapahtajan tarpeen

Mutta nyt meille sanotaan: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Huomaatko miten karmean sanoman enkeli tässä meille tuo? Hänen sanansa tarkoittavat: Vaikka sinulla ajallisessa mielessä on kaikki elämäsi tarpeet ja enemmänkin, sinä et näine avuinesi selviä ikuiseen elämään. Sinä tarvitset Vapahtajaa. Vaikka sinä ulkoisesti elät siistiä ja nuhteetonta, kristilliseltä näyttävää elämää, sinä et näine avuinesi selviä ikuiseen elämään. Sinä tarvitset Vapahtajaa. Sinä olet syntinen ihminen, aivan niin kuin minäkin olen. Jotta me syntiset – tai siivosyntiset – voisimme kestää kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan edessä, Hänen läsnäolossaan, me tarvisemme Vapahtajaa. Me tarvitsemme sitä, että toinen peittää meidän syntimme ja saastaisuutemme omalla vanhurskaudellaan ja pyhyydellään. Enkelin välittämät Jumalan sanat osoittavat tämän asian meille.

Suokoon Jumala, että me kuulisimme Hänen pyhää lakiaan. Opettakoon Hän lakinsa sanalla meitä tuntemaan luontaisen jumalanpelon puutteemme ja sen, että emme luota Häneen. Opettakoon Hän meitä tuntemaan myös sen pahan himon, joka meissä luonnostaan on. (Vrt. Augsburgin tunnustus II 1–2.) Silloin me voimme ymmärtää, että me tarvitsemme Vapahtajaa, Pelastajaa.

Tämän ymmärsivät paimenet, jotka olivat Betlehemin seudulla, kedolla vartioimassa yöllä laumaansa (Luuk. 2:8). He olivat köyhiä ja oppimattomia miehiä. Myöhemmässä juutalaisessa kirjallisuudessa paimenen ammattia pidetään huonona, jopa kiellettynä. Ehkä siis jo näitä, Jeesuksen syntymän aikaisia paimenia halveksittiin. He tekivät likaisinta työtä mitä kuvitella saattoi. He joutuivat kirjaimellisesti asumaan ulkona kedolla tai kukkuloilla. Heidän laumansa söivät ruohoa ihmisten yksityisiltä laitumilta. Mutta paimenilla oli myös hengellinen ongelma: Koska heidän oli kaittava lampaitaan yötä päivää, he eivät päässeet osallistumaan jumalanpalvelukseen temppelissä. Niin he jäivät osattomiksi sovitusuhrista, jonka Jumala oli säätänyt siellä toimitettavaksi. Heitä pidettiin Jumalan kansan pohjasakkana. Varmaan myös nuo Betlehemin kedon paimenet olivat näin oppineet tuntemaan oman huonoutensa, syntisyytensä ja saastaisuutensa.

Vapahtajaa tarvitseville on syntynyt Vapahtaja

Mutta katso miten armollinen Jumala on! Juuri sellaisille miehille – ja ensiksi juuri heille! – Jumala lähetti enkelinsä ilmoittamaan: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Näille miehille, joilla ei ollut ulospääsyä köyhyydestään ja saastaisuudestaan, heille Jumala lähetti Pelastajan, Kristuksen Jeesuksen.

Aivan samoin Herra tekee myös tänään. Mekin olemme Jumalan sanasta oppineet, että olemme itsessämme täysin mahdottomat pääsemään Hänen pyhään läsnäoloonsa saati kestämään Hänen edessään. Siksi Herra lähettää meillekin seurakuntansa enkelin (vrt. Ilm. 1:20b; 2:1 jne.). Hän saarnaa: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Huomaatko miten ihanan sanoman enkeli tässä meille tuo? Meille – juuri sinulle – on syntynyt Vapahtaja!

Mitä tämä siis tarkoittaa? Se tarkoittaa tätä: Kun sinä et voi itse pelastaa itseäsi Jumalan tahdon vastaisuuden kahleista, et päästää itseäsi ikuisen kuoleman kierteestä, taikka temmata itseäsi perkeleen voimien vallan alta, Jumala on lähettänyt Poikansa tekemään kaiken sen. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16) Joulun evankeliumissa Herra vielä tarkentaa: Vapahtaja on syntynyt ”teille”, siis juuri sinulle ja minulle, jotka tarvitsemme Häneltä vapahdusta ja pelastusta. Hänet – Jeesuksen Kristuksen – on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta. (Ap. t. 5:31) Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen (Kol. 1:14). Missä on syntien anteeksianto, siellä on myös pelastus kaikesta siitä, mikä estää elämän Jumalan yhteydessä. Siksi sana sanookin: Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9) Kuulitko? Jeesuksen Kristuksen, jouluna ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan tähden sinun ei tarvitse enää olla kuoleman vallassa. Hänessä sinä saat elää, vieläpä ikuisesti – onhan Hän voittanut sinun kuolemasi ristillään ja elää ikuisesti! Tätä on vapahdus, pelastus!

Yhteenveto

Lyhyesti sanottuna: Kun sinä elät tässä maailmassa, nautit Jumalan hyvistä lahjoista ja hoidat jokapäiväisiä askareitasi, sinä helposti unohdat, että tarvitset Vapahtajaa, Pelastajaa. Siksi sinä tarvitset joka päivä paitsi ajallista leipää myös sitä sanaa, joka Jumalan suusta lähtee (Matt. 4:4). On välttämätöntä, että Herran laki jatkuvasti loistaa sinulle (Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä 6, 4), nimittäin vain siitä sinä voit oppia tuntemaan oman pelastuksen tarpeesi. Mutta juuri tämän tarpeesi vuoksi sinä tarvitset myös evankeliumin sanaa. Siksi Herra on lähettänyt seurakuntansa sanansaattajan saarnaamaan sen myös ja nimenomaan sinulle. Se evankeliumi kuuluu näin: Sinulle on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Jumala ainoa Poika on syntynyt ihmiseksi, sinun kaltaiseksesi, kuitenkin ilman syntiä (Hebr. 4:15c). Hän on syntynyt, että sinulla, syntisellä, olisi Hänessä kaikkien syntiesi anteeksianto, pelastus ja ikuinen elämä Jumalan yhteydessä. Hän on kantanut sinun syntisi ruumiissaan ristinpuuhun (1. Piet. 2:24) ja sovittanut ne kertakaikkisesti. Hän on noussut ylös, että sinulla olisi Hänessä ikuinen elämä. Usko Häneen, niin kaikki nämä lahjat ovat sinun!

Loppuhuomautus: Vapahtaja on jokaiselle jotakin tarpeen mukaan

Lopuksi: Jeesus Kristus on Vapahtaja ja Pelastaja yhtä lailla meille kaikille, jotka tarvitsemme Vapahtajaa ja Pelastajaa. Samalla on myös niin, että Hän on jokaiselle eri tavoin puutteessa olevalle juuri sitä, mitä kukin meistä puutteeseemme tarvitsee. Kuule, miten Jerusalemin piispa Kyrillos saarnasi Hänestä jo vuonna 351:

Vapahtaja on jokaiselle jotakin tarpeen mukaan. Iloa tarvitsevalle hän on viinipuu, sisäänpääsyä tarvitsevalle hän on portti, esirukouksia tarvitsevalle hän on välittäjä ja ylipappi. Niille, joilla on syntejä, hän on lammas tullakseen heidän tähtensä teuraaksi. Hän on kaikille kaikkea pysyen luonnoltaan sinä, mikä on. Vaikka hän pysyy Pojan totisesti peruuttamattomassa arvossa, hän samalla erinomaisena lääkärinä ja opettajana mukautuu meidän heikkouksiimme. Hän on totisesti Herra. (Catecheses ad illuminandos 10.5)

Rakkaat ystävät! Tätä Herraa, meidän vuoksemme ja meille syntynyttä Vapahtajaa ja Pelastajaa mekin saamme nyt ylistää. Me saamme sanoa yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa: Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto! (Luuk. 2:14) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.12.2019.)

2. adventtisunnuntai (2. vsk), Hebr. 10:35–39

Posted on by

Te tarvitsette kestäväisyyttä

Johdanto

Muistatko sinä mikä on toisen adventtisunnuntain keskeinen teema? Se on tietenkin tämä:  Viimeisenä päivänä Herra Jeesus tulee kunniassaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hän tulee jo aivan pian. Juuri tämä asia on myös sen taustalla, mitä äsken kuulimme Pyhän Hengen puhuvan päivän epistolassa. Viimeisinä aikoina ennen Herramme paluuta – siis myös tänään – Pyhä Henki saarnaa seurakunnalle näin: te tarvitsette kestäväisyyttä. (Hebr. 10:36a)

Jotta ymmärtäisimme mitä Henki tarkoittaa, tarkastelemme nyt koko tätä pyhää tekstiä. Jaan tekstin sisällön kolmeen aihepiiriin: Ensiksi puhun uskosta ja sen seurauksista. Toiseksi puhun pois vetäytymisestä ja sen seurauksista. Kolmanneksi ja viimeiseksi puhun vielä kestävyydestä, jota seurakunta tarvitsee, sekä siitä, mistä tämän kestävyyden saa.

Uskominen ja sen seuraukset

Ensiksi panemme siis merkille mitä Pyhä Henki puhuu kristittyjen uskalluksesta tai uskosta (10:35, 39). Meidän raamatunkäännöksessämme Hänen sanansa kuuluvat: Älkää siis heittäkö pois uskallustanne (Hebr. 10:35a). Tarkkaan ottaen Hän oikeastaan sanoo näin: ”Älkää siis [missään tapauksessa] heittäkö pois/hylätkö rohkeuttanne/varmuuttanne” (Μὴ ἀποβάλητε οὖν τὴν παρρησίαν ὑμῶν).

Mistä ”rohkeudesta” tai ”varmuudesta” Pyhä Henki tässä puhuu? Hän käyttää sanaa παρρησία. Tämä sana viittaa varmuuteen, jolla Jumalan omat saavat lähestyä Herraansa ja tuoda Hänelle avoimesti kaikki rukouksensa. Tällainen varmuus perustuu paitsi Jumalan kaikkiin lupauksiin myös ja nimenomaan siihen, että Kristus Jeesus on antanut itsensä uhriksi ja kuollut näiden ihmisten puolesta, ja että heillä Hänessä on nyt vapaa pääsy Jumalan eteen. Tämä asia koskee juuri teitäkin, rakkaat ystävät, Kristuksen seurakunnan jäsenet! Jumalan ainoassa Pojassa, maan ja taivaan Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa – siis Häneen kastettuina (vrt. Gal. 3:27) – te olette nyt päässeet Jumalan, taivaallisen Herran lapsiksi, kuninkaallisiksi, joilla on oikeus puhua Jumalan läsnäolon paikassa. Näin te teettekin kokoontuessanne yhdessä Jumalan läsnäoloon, Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö (Hebr. 12:22), pyhään messuun.

Pyhä Henki puhuu myös ihmisistä, jotka uskovat. Mistä uskosta Hän oikein puhuu? Hän tarkoittaa uskoa siihen, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, mutta myös ja nimenomaan uskoa siihen, että Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15). Kristillinen usko on siis kyllä uskoa Kristukseen historiallisena henkilönä ja Jumalan Poikana, mutta enemmänkin: se on uskoa siihen, että teidän syntinne – ne kaikkein karmeimmat syntinne, jotka te tunnette ja tiedätte – on kokonaan sovitettu Hänen ristinkuolemassaan. Tämä usko perustuu siihen, että Jumala on lähettänyt Poikansa sovittamaan teidän syntinne, ilman mitään omaa ansiotanne. Lisäksi tämä usko Kristukseen on vielä Jumalan lahjaa teille, jotka itsessänne olette olleet jumalattomia ja uskottomia, mutta joista Jumala armossaan tämän uskon ja kasteen kautta on tehnyt jumalisia ja uskovia, ja yhäkin tekee.

Entä mitä tästä Kristuksen työhön perustuvasta kristillisestä varmuudesta ja uskosta sitten seuraa? Pyhä Henki saarnaa: Tästä varmuudesta seuraa suuri palkka (10:35). Eikö ole ihmeellistä? Te ette ole itse voineet tehdä yhtään mitään ansaitaksenne tai hankkiaksenne pääsyä Jumalan yhteyteen. Olette ainoastaan uskoneet Hänen sanaansa Kristuksesta, joka on ansainnut ja hankkinut teille Jumalan lapseuden ja pääsyn Hänen läsnäoloonsa. Vaikka uskonne kohde ja usko itsekin on siis pelkkää Jumalan lahjaa, Hän tahtoo antaa teille suuren palkan siitä, että uskotte varmasti Hänen sanaansa. Hän tahtoo antaa teille muutakin: elämän uskosta (10:38), siis ikuisen elämän yhteydessään. Tähän ikuiseen elämään Hän on siirtänyt teidät jo nyt, ajallisen elämänne aikana, pyhän kasteen kautta. Vielä Pyhä Henki painottaa, että kun te uskotte Kristukseen, saatte lahjaksi sielun pelastuksen (περιποίησις) (10:39b).

Pois vetäytyminen ja sen seuraukset

Toiseksi meidän on syytä panna merkille mitä muuta Pyhä Henki antaa ymmärtää: tämän uskon ja varmuuden voi myös heittää pois tai hylätä. Mitä tällainen pois heittäminen tai hylkääminen sitten oikein on? Eikö se ole sitä, mistä kuulee monen kristitynkin puhuvan: vilpitön usko on muka lähinnä etsiskelyä, toivomista tai aavistelua. Mutta rakkaat kristityt, näinkö me kuulimme Pyhän Hengen puhuvan? Ei niin! Hän puhuu rohkeudesta ja varmuudesta Jumalan edessä. Sen vuoksi, älkää tekään suostuko ajatukseen, että kristillinen usko on pelkkää etsimistä tai toivomista. Älkää hylätkö varmuuttanne pelastuksesta ja Jumalan lapseudesta, sillä se varmuus ei perustu teihin, vaan siihen täydelliseen uhriin, jonka Jumalan Poika Kristus on teidän puolestanne kertakaikkisesti antanut. Hänessä teidän pelastuksenne on varma!

Tähän liittyy se, mitä seuraavaksi huomaamme Pyhän Hengen sanovan: Hän sanoo selvästi, että on olemassa niitä, jotka vetäytyvät pois tai luopuvat (ὑποστέλλω) (10:38b–39a). Mitä Hän tällä tarkoittaa? Mitä sellainen pois vetäytyminen oikeastaan on? Hän tarkoittaa vetäytymistä pois Kristuksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa vetäytymistä pois sieltä, missä Kristus on. Kyse on siis vetäytymisestä pois Jumalan elävän sanan ääreltä, kulkeutumisesta sen ohitse, mitä olemme Hänen sanastaan kuulleet (Hebr. 2:11). Kyse on siitä, että ihminen käy hitaaksi kuulemaan Kristuksen sanan saarnaa (Hebr. 5:11) ja veltoksi (Hebr. 6:12) tulemaan vastaanottamaan Hänen ruumiinsa ja verensä ateriaa. Ei olekaan sattumaa, että Henki varoittaa seurakuntaa tästä pois vetäytymisestä aivan samassa luvussa, jossa Hän on juuri 13 jaetta aiemmin varoittanut: älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. (Hebr. 10:25) 

Melko moni kristitty on aluksi koettanut selitellä itselleen hengellistä haluttomuuttaan sitoutua Kristukseen. Moni sanoo itselleen: ”On hyvä käydä mahdollisimman monissa ja monenlaisissa kirkoissa, jotta saisin kuulla entistä enemmän evankeliumia.” Käytännössä tällainen kirkkoshoppailu johtuu kuitenkin haluttomuudesta sitoutua Kristuksen yhteen, pyhään, yhteiseen ja apostoliseen Kirkkoon, jonka kristillinen usko on aina tunnustanut. Se ei myöskään auta ihmistä sitoutumaan yhteen Kristukseen, jonka sana on yksi ja yhtenäinen, ja jonka Kirkkokin on yksi. Pikemminkin se johtaa monioppisuuteen, jopa luopumiseen evankeliumista. Kristus kuitenkin tahtoo jakaa lahjansa kaikessa rikkaudessaan teille, seurakunnalleen. Tämän Hän tekee Kirkossaan. Siksi tällainen Kristuksen läsnäolon ja Hänen lahjojensa ääreltä pois vetäytyminen on hengenvaarallista sanan iankaikkisessa merkityksessä. Se on vaarallista, sillä se johtaa helposti luopumiseen Kristuksesta itsestään. Ilman Kristusta taas kukaan ei voi tulla Isän luo, siis pelastua (Joh. 14:6). Se puolestaan, joka ei ole Kristuksen kanssa, on Häntä vastaan (Matt. 12:30). Kristuksen vastustajille taas Jumalan sana ei lupaa muuta kuin kadotuksen (Fil. 1:28). Näin on siksi, että se ihminen, joka vetäytyy pois Kristuksesta, vetäytyy pois Hänen anteeksiantamuksestaan. Hän jää ilman anteeksiantamusta, syntiensä valtaan. Edelleen se, joka vetäytyy pois Kristuksesta, vetäytyy pois myös Hänen elämästään. Hän jää ilman elämää, kuoleman valtaan.

Kestävyyden tarve ja lahja

Tästä pääsemmekin saarnan kolmanteen ja viimeiseen osaan. Juuri siksi, että näinä lopun aikoina meillä on kiusaus heittää pois Jumalan sanaan perustuva varmuutemme Kristuksen evankeliumista ja Jumalan lapseudesta, sekä kiusaus vetäytyä pois Kristuksen lahjojen ääreltä, juuri siksi meidän on tarpeen kuulla, mitä muuta Pyhä Henki seurakunnalle puhuu. Hän nimittäin painottaa: Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. (10: 36)

Huomaatteko, mikä ihana evankeliumi näihin sanoihin sisältyy? Jumalan tahto on se, että me emme vetäytyisi pois Kristuksesta, vaan uskoisimme Häneen. Nimittäin niille, jotka uskovat Kristukseen, Jumala tahtoo myös antaa sen, minkä on sanansa kautta omilleen luvannutkin: ihanan palkan, ikuisen elämän ja sielun pelastuksen.

Mutta niin kuin kuulimme, näiden lahjojen saavuttaminen ei ole itsestään selvää. Lopun aikoina perkele, maailma ja oma syntinen lihamme näet houkuttavat meitä paitsi sydämen synteihin ja avoimeen synnilliseen elämään, myös luopumiseen syntien anteeksiantamuksen evankeliumista. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. (Matt. 24:12)

Sen vuoksi te tarvitsette kestävyyttä. Tarvitsette sitä, että maailman kiusauksien ja ahdistusten keskelläkin riiputte kiinni Jumalan lupauksissa Kristuksesta ja Hänen armostaan syntienne anteeksiantamiseksi. Tarvitsette sitä, että itsepintaisesti tulette kirkkoon ottamaan vastaan Kristuksen evankeliumin lahjoja silloinkin, kun niiden vastaaottaminen ei tunnu miltään, vaan näyttää jopa kovin tavalliselta ja arkiselta.

Mutta mistä tällaista Pyhän Hengen peräänkuuluttamaa kestävyyttä sitten voisi saada? Mistä muualta kuin sieltä, missä Kristus itse lupaa olla läsnä ja lahjoittaa Pyhän Henkensä, joka vaikuttaa meissä uskon ja vahvistaa sitä edelleen? (Vrt. Augsburgin tunnustus V 1–2.) Jos sinä siis tunnet haluttomuutta lähteä kirkkoon, paras lääke tähän vaivaan on se, että lähdet kirkkoon! Jos tunnet haluttomuutta kuulla Jumalan sanaa, paras lääke tähän vaivaan on se, että kuulet Jumalan sanaa! Pyhän Sanansa kautta Kirkon Herra Jeesus Kristus, sinun Vapahtajasi, tahtoo vahvistaa uskoasi ja antaa sinulle kestävyyttä. Hän on valmistanut sinulle täydellisen pelastuksen syntiesi, kuolemasi ja sinua kiusaavan perkeleen vallasta, ja Hän tahtoo antaa sinulle kestävyyttä, että pysyt tämän Hänen valmistamansa pelastuksen yhteydessä siihen päivään asti, kuin tulee hän, joka tuleva on (Hebr. 10:37b). Hän tahtoo, että et huku luopumuksen tähden, vaan pysyt Hänessä (vrt. 1. Joh. 2:10, 24, 27–28; 3:6; 4:12–16) ja saavutat suuren palkan, sielun pelastuksen, ja Hänen vanhurskaanaan saat elää. 

Rakkaat ystävät! Pysykää siis Jumalan sanan vaikutuspiirissä Hänen seurakunnassaan, Kristuksen, Herranne läsnäolossa. Niin Jumala lahjoittaa teille sen kestävyyden, jota tarvitsette kestääksenne nämä viimeiset ajat, kunnes Hän tulee. Siihen on vähän, aivan vähän aikaa (Hebr. 10:37b). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 8.12.2019.)

1. adventtisunnuntai (2. vsk), 1. Piet. 1:7–12

Posted on by

Jeesus tulee! Tuletko sinä?

Johdanto

Muistatko sinä mikä on ensimmäisen adventtisunnuntain keskeinen teema? Se on tietenkin tämä: Jeesus tulee. Tässä saarnassa puhun teille kolmesta asiasta: Ensiksi puhun päivän pääasiasta, Herramme Jeesuksen tulemisesta ihmisten luo. Toiseksi totean, että paikallisuus edellyttää tulemista. Kolmanneksi puhun ihmisen tulemisesta Jeesuksen luo.

Jeesus tulee kansansa luo

Ensiksi siis: Jeesus tulee. Tästä me pastorit joka vuosi ensimmäisenä adventtisunnuntaina saarnaamme. Me saarnaamme Jumalan Pojasta, joka ratsasti Jerusalemiin, oman kansansa keskuuteen. Me emme sano, että ihmiset olisivat tulleet Jeesuksen luo, vaan että Jeesus tuli heidän luokseen. Mutta mitä varten Jeesus halusi tulla? Sitä varten, että Hän, synnitön Jumalan Poika kantaisi kansansa synnit, ja sitten näiden syntien kantajana kärsisi myös niiden koko rangaistuksen. Jeesus halusi tulla, että Hän voisi kuolla ristillä kansansa syntien edestä ja valmistaa heille vapahduksen heidän synneistänsä (Matt. 1:21). Miksi Herra Jeesus halusi tulla kansansa luo tekemään kaiken tämän? Sitä varten, että Hänen kansansa ei voinut pelastaa itseään synnin vallasta ja siten tulla Jumalan luo. Mutta Jumalan Poikapa saattoikin tulla heidän luoksensa ja pelastaa heidät. Jeesus halusi ratsastaa Jerusalemiin, että Hän ruumiinsa ja verensä uhrissa sovittaisi paitsi vanhan liiton kansan synnit myös aivan koko maailman synnit (1. Joh. 2:2) ja ottaisi ne pois (Joh. 1:29).

Näin Jeesus onkin nyt tehnyt! Hän, taivaallinen Kuningas on ratsastanut oman kansansa ja koko maailman luokse nöyränä, Herran kärsivänä palvelijana. Hän on kantanut kaikki sinunkin syntisi. Hän on kärsinyt niiden rangaistuksen ja kuollut ristillä sinun syntiesi sovitukseksi. Hän on myös noussut ylös haudasta. Siksi me saarnaamme: sinun kaikki syntisi on sovitettu!

Mutta ensimmäisenä adventtisunnuntaina me katsomme Jeesuksen tulemista myös toisesta näkökulmasta. Me saarnaamme, että Jeesus tahtoo tulla syntisten ihmisten luokse tänäänkin. Mitä varten Hän haluaa tulla? Siksi, että vielä nytkin yhä uudet ihmiset pääsisivät luopumuksensa ja sen hirmuvaltojen alta vapauteen, sisälle Hänen elämäänsä. Jeesus haluaa tulla myös tuodakseen sinulle, kristitylle – samanaikaisesti vanhurskaalle ja syntiselle – ristin työnsä hedelmän, kaikkien syntiesi anteeksiantamuksen. Herra Jeesus tahtoo tulla tänäänkin, että sinä saisit yhä uudestaan syntisi anteeksi ja niiden sijaan vanhurskauden, kuolemasi sijaan elämän.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina me saarnaamme vielä siitäkin, millä tavalla Herra Jeesus tahtoo tänään tulla meidän luoksemme lahjoineen. Aivan niin kuin Hän käski opetuslapsiaan tuomaan Hänelle kulkuvälineeksi tavallisen varsan, jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istunut (Mark. 11:2), samoin Jeesus tänäänkin käskee sananpalvelijoitaan tuomaan Hänelle tavallista vettä. Hän pyhittää tämän veden sanallaan ja tulee sitten sen välityksellä uudestisyntymättömän ihmisen luo, antamaan hänelle uudestisyntymisen pesun (Tiit. 3:5). Samoin Jeesus käskee sananpalvelijoitaan myös tuomaan tavallista viiniä ja leipää. Hän pyhittää nämä elintarvikkeet sanallaan ja antaa sitten niiden välityksellä ruumiinsa ja verensä tulla kristittyjensä nautittaviksi, heidän syntiensä anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäkseen.

Rakkaat ystävät, näitä asioita me pastorit saarnaamme jokaisena ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Niin meidän tuleekin tehdä, sillä mikä olisikaan ihanampi evankeliumi kuin se, että itse Jumalan Poika tulee syntisten ihmisten luo, että nämä saisivat syntinsä anteeksi? Siksi minäkin olen saarnannut teille näistä asioista monet kerrat näiden kuluneen seitsemän ja puolen vuoden aikana, niin ensimmäisenä adventtina kuin muinakin pyhäpäivinä.

Tuleminen edellyttää paikallisuutta

Saarnan toisessa osassa totean lyhyesti: paikallisuus edellyttää tulemista. Mutta mitä ihmettä tämä tarkoittaa?

Niin kuin jo edellä kuulimme, pääasiallinen syy Jeesus tulemiseen ihmisten luo on siis siinä, että syntiset ihmiset eivät voi omine neuvoineen tulla Jumalan luo ja Hänen yhteyteensä. Mutta on myös toinen syy Jeesuksen tulemiseen ihmisten luo. Tämä syy on siinä, että ihmiset ovat paikallisuuteen sidottuja olentoja. Sinunkin olemisesi ja elämäsi on välttämättä sidottu johonkin paikkaan. Siksi lapset kysyvät isältään: ”Missä äiti on?” Isä vastaa: ”Äiti on kaupassa.” Tai sinä voit kysyä Teemun morsiamelta: ”Onko Teemu vielä töissä?” ja hän vastaa: ”On, se mies tekee kovasti töitä.” Tällä tavalla me ihmiset siis olemme aina jossakin tietyssä paikassa. Siksi myös Jeesuksen täytyy tulla tiettyyn paikkaan, jotta voisi tulla meidän luoksemme.

Sen vuoksi evankeliumi ei kerrokaan meille, että Herramme olisi käyttänyt jumalallista voimaansa lähettääkseen kansalleen jotakin virtuaalista viestiä syntien sovituksesta, jonka kaikki henkiolennot olisivat voineet ottaa vastaan paikasta riippumatta. Raamattu opettaa, että ihmiset eivät ole vain kaasumaisia henkiolentoja, vaan sekä aineettomasta sielusta että aineellisesta ruumiista koostuvia ihmeellisiä luomuksia. Siksi tämän päivän evankeliumi kertookin, että Israelin maassa juutalaisen kansan pojaksi syntynyt Jumalan Poika ratsasti aasilla maansa pääkaupunkiin, koska Hänen oli määrä kuolla siellä kansansa puolesta. Näin Hän tuli ihmisten luo, sinne, missä ihmiset olivat.

Samalla tavoin Jeesus tekee tänäänkin: messussa Hän tulee meidän luoksemme armonvälineissään ensinnäkin siksi, että me ihmiset tietäisimme, mistä me saamme Hänet omaksemme kaikkine lahjoineen, ja toiseksi sen vuoksi, että me sitten myös aivan käytännössä saisimme Hänet omaksemme. Jeesus tulee keskellemme, koska me olemme täällä. Tämä on iloinen ja hyvä sanoma!

Tuletko sinä Jeesuksen luo?

Kolmanneksi, tästä ilosanomasta seuraa luovuttamattoman tärkeä kysymys: jos ja kun Jeesus on tullut ja yhä tulee sinun luoksesi, tuletko sinä Hänen luokseen? Toisin sanoen: tuletko sinä siihen paikkaan, minne Jeesus sinua palvellakseen tulee?

Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: tulla tai olla tulematta. Jumala on antanut sinulle täyden vapauden päättää itse miten tällaisissa asioissa toimit. Älä kuitenkaan tee niin kuin ne juutalaiset, jotka loukkaantuivat Jeesuksen puheeseen Hänen ruumiillisuudestaan sekä Hänen ruumiinsa ja verensä nauttimisesta. Heistähän sana sanoo: Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. (Joh. 6:66) Jeesus oli tullut näiden ihmisten luokse kaikkine lahjoineen. Kuitenkin he, paikallisuuteen sidotut ihmiset eivät enää halunneet olla siinä paikassa missä Jeesus oli. Ethän sinä tee niin! Älä halveksi Jeesusta tai Hänen tulemistaan sinun luoksesi, vaikka tämä tulemisen tapa sinun tähtesi onkin sitoutunut sellaiseen alhaiseen ja tavalliseen muotoon, johon luonnollinen ihminen ei mielisty (Jes. 53:2b) – suulliseen sanan saarnaan, kasteen vesimaljaan, ehtoollisen kuivaan leipään ja viinitilkkaan.

Kuule sen sijaan, mitä Pyhä Henki tämän ensimmäisen adventtisunnuntain epistolassa saarnaa. Vaikka Herramme Jeesus meidän tähtemme sitookin tulemisensa ihmisen suulla saarnattuun sanaan, tämä Hänen sanansa kuitenkin on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet (1. Piet. 1:12b). Kun siis Kristuksen sananpalvelijaksi asetettu mies – oli hän nuori tai kokeneempi, ilmaisultaan rauhallinen tai voimakas – saarnaa tätä Pyhän Hengen henkäyttämää ilmoitussanaa (2. Tim. 3:16), hän julistaa evankeliumia sinulle taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä. Siinä evankeliumin sanassa Herra Jeesus on itse läsnä ja tulee luoksesi.

Kääntäen tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että mikäli sinä jatkuvasti päätät jäädä tulematta tämän pyhän evankeliumin sanan kuuloon, sinä päätät jäädä pois sieltä, mihin Jeesus sinun pelastuksesi tähden tulee. Näin sinä jäät ilman Jeesusta ja Hänen lahjojaan. Samalla tulet vastustaneeksi myös itseään Pyhää Henkeä, sitoutuuhan Hän sinun, paikallisuuteen sitoutuneen ihmisen vuoksi nimenomaan tähän ilmoitussanaan, sen korvin kuultavaan saarnaan ja sen pyhittämiin sakramentteihin.

Älä siis jää sunnuntaiaamuna kotiin nukkumaan, vaikka lihasi kehottaakin sinua laiskotteluun. Tule kirkkoon! Tule tänne, koska Jeesus itse tulee tänne. Hän tulee tänne nimenomaan sitä varten, että sinulla, Hänen kalliisti lunastamallaan ihmisellä olisi täysi syntien anteeksiantamus ja ikuinen elämä Hänessä. Tule siis sinne, mihin Jeesuskin tulee. Muualta sinä et näitä Herran lahjoja itsellesi saa, mutta Kirkossaan Herra Jeesus on läsnä ja jakaa kaikki lahjansa sinulle ja koko rakkaalle seurakunnalleen runsain määrin.

Jeesuksen tulemisen evankeliumissa on kyse niin suuresta asiasta, että Pyhä Henki lausuu vielä: siihen enkelitkin halajavat katsahtaa. (1. Piet. 1:12c) Kuulitko miten ihmeelliseen arvoasemaan Jeesuksen tuleminen korottaa meidät? Herramme tuleminen meidän luoksemme, sekä se pyhyys ja ikuinen elämä, josta Hän tekee meidät osallisiksi – tämä evankeliumi on niin suuri ja ihmeellinen, etteivät edes Jumalan pyhät enkelit tavoita sen koko syvyyttä. Siksi he haluaisivat päästä luomaan edes silmäyksen näihin asioihin. Sen sijaan meidät tästä kaikesta osallisiksi tekee Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka on tullut meidän luoksemme ja yhä tulee. Tämän kaiken meille suokoon Hän, armollinen Herramme ja Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa, aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.12.2019.)

Uskonpuhdistuksen muistopäivä (1. vsk), Jer. 3:14–15

Posted on by

Mitä uskonpuhdistus on?

  • ”Uskonpuhdistus perustui yhden miehen ylimieliseen oikeassa olemisen tarpeeseen sekä ankaruuteen toisia kristittyjä ja heidän mielipiteitään kohtaan.”
  • ”1500-luvun alussa tapahtunut uskonpuhdistus oli kauhea tragedia, sillä se rikkoi kirkon ykseyden ja pirstoi yhden kirkon moniin pienempiin ryhmittymiin, jopa lahkoihin.”
  • ”Uskonpuhdistus on yhden miehen epäonnistunut yritys johdattaa kirkkoa uudistukseen. Kirkosta olisi pitänyt repiä pois vielä paljon enemmän Jumalan sanan vastaisia tapoja.”
  • ”Uskonpuhdistuksen muisteleminen, vieläpä koko luterilainen uskonkäsitys on yhden miehen korottamista jalustalle, jopa Kristusta korkeampaan asemaan.”
  • ”Uskonpuhdistuksen muisteleminen on ikivanhojen asioiden nostalgisoimista, pyrkimystä palata muinaisiin käsityksiin, jotka eivät kuitenkaan enää soveltuisi nykyihmisen kehittyneempään ajatteluun.”

Maailmassa ja jopa kristittyjen keskuudessa kuulee paljon tällaisia virheellisiä ja keskenään ristiriitaisia käsityksiä uskonpuhdistuksesta. Siksi meidän on syytä kysyä: Mitä uskonpuhdistus todella on? Tässä saarnassa en tietenkään ole yritä sanoa tästä asiasta kaikkea. Sen sijaan nostan esiin yhden tärkeän näkökulman tähän asiaan. Se löytyy äsken kuulemastamme profeetta Jeremian tekstistä.

*

Pyhä Henki saarnaa Jeremian suulla: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni (Jer. 3:14a–b). Mitä Hän oikeastaan tässä sanoo? Keskeistä on tämä: Jumala oli armossaan valinnut israelilaiset omaisuuskansakseen. Herra halusi pitää heitä omina rakkaina lapsinaan, joille Hän saisi olla armollinen ja hyvä Isä. Israelilaiset olivat kuitenkin luopuneet Jumalasta. He eivät enää välittäneet Hänen sanastaan saati pyrkineet ojentautumaan Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sen sijaan he olivat palvelleet muita jumalia. Herra, elävä Jumala oli kuitenkin armollinen kansaansa kohtaan. Hän tahtoi tuoda rakkaat lapsensa takaisin Siioniin (Jer. 3:14c), pyhän läsnäolonsa paikkaan. Sitä varten Hän nosti kansansa joukosta profeetakseen nuoren miehen, Jeremian (Jer. 1:6). Tämän suuhun Herra pani sanansa (Jer. 1:9); tälle Hän antoi tehtäväksi kehottaa luopuneita lapsiaan. Miten Hän kehotti heitä? Hän sanoo: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset. Herra käyttää tässä heprean teonsanaa שׁוב (suuv), joka merkitsee takaisin kääntymistä, palaamista tai Jumalan puoleen kääntymistä. Jumala siis kehotti luopuneita lapsiaan kääntymään pois niiltä teiltään, jotka he olivat itse Hänen sanansa ohi valinneet, ja jotka kulkivat eri suuntaan kuin Hänen tahtonsa tie. Hän kehotti heitä palaamaan takaisin, siis lopulta myös palaamaan Hänen yhteyteensä, sinne missä heillä olisi elämä.

*

Tästä oli kyse myös uskonpuhdistuksessa. Oli olemassa kirkko, Jumalan seurakunta. Kirkon olemukseen kuuluu se, että se on nimenomaan Jumalan Kirkko. Kirkko ei siis ole ensisijaisesti ihmisten kirkko tai ”minun kirkkoni”. Kirkko on Jumalallinen luomus, joka on olemassa ennen minua, minun uskoani tai liittymistäni siihen. Mutta evankeliumia on se, että Kirkko on Jumalan pyhä omaisuuskansa ja perheväki, johon Hän sanansa kautta liittää ihmisiä. Sinut ja minutkin, syntiset ihmiset Hän on armossaan puhdistanut Poikansa kalliilla sovintoverellä, sanansa ja kasteen kautta, ja niin ottanut meidät oikeiksi lapsikseen, Kirkko-perheensä jäseniksi.

Tämä Kristuksen Kirkko on ollut olemassa aivan alusta asti – onpa se vielä pysyvä ikuisestikin (Augsburgin tunnustus VII 1). Kirkko oli siis olemassa myös Lutherin aikana. Kuitenkin 1500-luvun alkupuolella tilanne kirkossa oli huono: Monista Jumalan lapsista oli tullut luopuneita lapsia. He eivät enää välittäneet Jumalan sanasta saati pyrkineet ojentautumaan Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sen sijaan he toivat Jumalan puhtaan ja selvän sanan rinnalle omia tekojaan, joilla he kuvittelivat voivansa ansaita Jumalan armon ja pelastuksen. Näin he olivat langennet epäjumalanpalvelukseen. Jumala oli kuitenkin armollinen Kirkkoansa kohtaan. Hän tahtoi tuoda rakkaat lapsensa takaisin pyhän läsnäolonsa yhteyteen. Sitä varten Hän nosti heidän joukostaan saksalaisen munkin, Martinus Lutherin profeetakseen. Herra pani sanansa Lutherin suuhun. Hän antoi tälle tehtäväksi kehottaa luopuneita lapsiaan kääntymään takaisin, palaamaan tai kääntymään Jumalan puoleen.

*

Tästä me huomaamme:

  • Uskonpuhdistuksen keskuksessa ei ollut kysymys yhden miehen ajatuksista tai vaatimuksesta hyväksyä niitä ohjeellisiksi kristikunnassa. Sen sijaan kyse oli Jumalan pyhästä ja erehtymättömästä sanasta, jota Hän itse tahtoi saarnauttaa, jotta luopuneet kristityt palaisivat sanaan ja sitä kautta Jumalan yhteyteen.
  • On kyllä totta, että uskonpuhdistuksen seurauksena syntyi useita eri kirkkokuntia. Tämä ei kuitenkaan ollut uskonpuhdistuksen tarkoitus. Pikemminkin tavoitteena oli palata siihen yhteen ja yhtenäiseen Jumalan sanaan, joka yksin voi liittää ihmisen Jumalan iankaikkiseen perheväkeen, Kirkkoon, ja joka siten myös luo yhteyden kristittyjen välille.
  • Ennen kuolemaansa Luther kyllä tuskaili sitä, että hänen työnsä ei näyttänyt tuottaneen kaikkea sitä tulosta, jota hän itse oli odottanut. Samalla hän kuitenkin tiesi hyvin, ettei uskonpuhdistuksessa pitänytkään olla kyse siitä, mitä hän tai hänen työtoverinsa saisivat aikaan. Pikemminkin kyse oli siitä, mitä Jumala saisi aikaan pyhän sanansa kautta. Sitäpaitsi, Jumala näyttää usein toimivan juuri niin kuin Hän toimi Lutherin kohdalla: Jumala ei anna sanansa saarnaajan nähdä tässä ajassa kaikkea sitä hyvää, mitä Hän itse sanansa kautta ihmisten ja Kirkkonsa elämässä tekee. Sen sijaan Jumala antaa omiensa oppia elämään vain uskon varassa, ei näkemisen (2. Kor. 5:7).
  • Uskonpuhdistuksen muistelemisessa tai luterilaisessa uskonkäsityksessä ei ole kyse yhden tai useamman miehen korottamisesta jalustalle. Jos näin on jossakin käynyt, on uskonpuhdistuksen sisältö ja merkitys ymmärretty virheellisesti. Uskonpuhdistuksessa on kyse Jumalan armollisesta työstä, jota Hän sanansa kautta tekee palauttaakseen kansansa luopuneet jäsenet luokseen, puhtaan sanansa ja ikuisen elämän yhteyteen. Toki Hän tekee tätä työtään nimenomaan valitsemiensa sananpalvelijoiden, siis ihmisten välityksellä, niin kuin jo Jeremian kirjasta kuulimme. Silti kyse ei ole Jeremia- tai Luther-nimisten miesten korottamisesta, vaan sen sanan kunnioittamisesta, jota he saarnasivat. Totta kai me neljännen käskyn hengessä kunnioitamme myös rakasta oppi-isäämme, tohtori Lutheria. Totta kai me kiitämme Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä Hän on meille Lutherin kautta antanut. Siinä missä nämä esi-isämme ovat eläneet Jumalan sanan mukaan ja toimineet sen palvelijoina, me saamme ja meidän tuleekin kunnioittaa heitä Jumalan pyhinä, sekä ”kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan” (Augsburgin tunnustus XXI 1).
  • Uskonpuhdistuksen muisteleminen on siis toki myös vanhojen ja historiallisten asioiden mieleen palauttamista. Uskonpuhdistuksen muistelemisessa tai arvostamisessa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että me pyrkisimme palaamaan joihinkin vanhentuneisiin käsityksiin, jotka eivät sovellu meidän aikaamme. Pikemminkin kyse on pyrkimyksestä palata siihen, mikä ei ole ajallisesti mitattavissa niin, että voitaisiin sanoa, tämä on vanhaa tai tämä on uutta. Kyse on palaamisesta siihen, mikä on jumalallista, yliajallista. Kyse on palaamisesta Jumalan sanaan, joka on ikuinen ja muuttumaton, ja siksi myös sama kaikkina aikoina. Kyse on palaamisesta sanaan joka tuo meille Jumalan elävän Sanan, Kristuksen, Hänet, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti (Hebr. 13:8).

*

Jos siis kysytään ”mitä uskonpuhdistus on?” me voimme vastata: Uskonpuhdistuksessa – tai luterilaisuudessa sellaisena kuin se tulisi oikein ymmärtää – ei ole kyse Lutherin tai kenenkään muunkaan ihmisen mielipiteistä. Päinvastoin, uskonpuhdistuksessa on kyse ihmisten mielipiteiden pois panemisesta, niistä pois kääntymisestä siihen jumalalliseen, ikuiseen evankeliumiin, jonka Jumala on ilmoittanut meille pyhässä sanassaan. Luther ei keksinyt tätä sanaa tai sen painoarvoa. Hän halusi vain palata siihen Jumalan sanaan, johon Jumalan Kirkko oli jo paljon ennen häntä pitäytynyt. Kuule esimerkiksi, mitä Jerusalemin piispa Kyrillos saarnasi vuonna 351, siis noin 1166 ja puoli vuotta ennen kuin Luther aloitti uskonpuhdistuksen. Kyrillos opettaa kasteoppilailleen kristillisen uskon keskeisistä kohdista ja sanoo näin:

Eihän uskontunnustuksen jumalallisia ja pyhiä salaisuuksia tule opettaa miten sattuu, ilman jumalallisia kirjoituksia, eikä käsitellä niitä vain olettamuksina ja puheina. Älä usko pelkästään minuakaan, joka puhun sinulle, ellet saa todistusta jumalallisista kirjoituksista. (Catech. 4.17)

Koska uskonpuhdistus on kääntymistä pois ihmisten mielipiteistä Jumalan ja Hänen pyhän sanansa puoleen, se ei oikeastaan ole muuta kuin parannusta – onhan parannuksessa kysymys nimenomaan kääntymisestä pois synneistä ja niiden anteeksi uskomisesta. Itse asiassa ensimmäinen Lutherin naulaamista kuuluisista teeseistä liittyy juuri tähän asiaan. Hän kirjoittaa:

1. Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.

Suokoon Jumala, että me eläisimme joka päivä tällaisessa uskonpuhdistuksessa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 10.11.2019.)

20. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Mark. 2:1–12

Posted on by

Jeesus – suuri Lääkäri

Johdanto

Pyhä Markus on tallettanut meille ihmeellisen tapauksen: Jeesus paransi halvaantuneen miehen. Tässä saarnassa en nyt kuitenkaan tarkastele tämän tositapauksen taustoja tai yksityiskohtia. Sen sijaan keskityn yhteen asiaan, jota evankelistan sanat alleviivaavat, ja josta meidän seurakunnissamme ei ehkä ole totuttu usein saarnaamaan: Jeesus on suuri lääkäri ja parantaja.

Sairaus

Kuitenkin ennen kuin alamme tarkastella tätä asiaa, on syytä lausua kolme perustavaa teesiä:

  1. Ajatus parantamisesta edellyttää sitä, että on tarve parantamiselle. Toisin sanoen, on jotakin parannettavaa.
  2. Tällainen parantamisen tarve puolestaan edellyttää sitä, että jokin ei ole niin kuin pitäisi. Esimerkiksi ihmisessä voi olla jotakin, mikä estää hänen luonnollista, Luojan tarkoittamaa toimintakykyään maailmassa ja suhteessa Jumalaan. Tällaista Jumalan alkuperäisen tarkoituksen vastaista estymistä kutsutaan sairaudeksi.
  3. Vaikka sairauksia ja niiden esiintymismuotoja on lukemattomia, on meidän tarkastelumme kannalta keskeistä jakaa sairaudet kahteen luokkaan, yhtäältä ruumiillisiin, toisaalta hengellisiin sairauksiin.

Tästä me pääsemme itse asiaan.

Jeesus on ruumiillisten sairauksien parantaja

Ensiksi, kristittyinä me voisimme puhua enemmän siitä, että Herramme Jeesus voi parantaa ruumiillisia sairauksia ja parantaakin. Hän tekee tätä ainakin kahdella eri tavalla. Yhtäältä Hän parantaa ruumiillisia sairauksia ihmeenomaisesti, riippumatta lääketieteellisestä hoidosta tai sen puutteesta. Herra Jeesus on hyvin armollinen. Hän rakastaa ihmisiä. Hän vastaa mielellään niihin rukouksiin, joita Hänen rakas seurakuntansa Hänelle yhdessä lähettää lähimmäistensä parantumisen puolesta. Älä siis sinäkään jää sairauksiesi tai lähimmäisesi sairauksien kanssa pelkästään järjellistämään niiden parantamismahdollisuuksia. Tuo asia kristittyjen veljiesi ja sisariesi tietoon, ja rukoile yhdessä heidän kanssaan vaikkapa rukouspiirissä tai messun esirukouksessa. Rukoile seurakunnan kanssa, että Herra Jeesus, suuri Lääkäri ottaisi parantaakseen ja hoitaakseen kaikki sairaudet, jotka sinua ja lähimmäistäsi vaivaavat. Hän kuulee tällaiset rukoukset mielellään, kun ne uskossa ja Hänen pyhään nimeensä vedoten rukoillaan!

Toisaalta – ja voisimme ehkä sanoa: ensisijaisesti – Herramme parantaa ajallisia ja ruumiillisia sairauksiamme lääkärien ja sairaanhoitajien välityksellä, jotka Hän itse on varustanut lahjoillaan tätä tehtävää varten. Totta kai tällöinkin Hänen parantamistyönsä on valtavan suuri ihme. Vaikka nimittäin lääketieteen asiantuntijat osaisivat antaa tieteellisen selityksen siihen, että esimerkiksi tietty lääkeaine auttaa tietyn sairauden hoidossa, varsinainen parantuminen kuitenkin on aina Jumalan ihme. Parantuminen on käsittämätön ihme, koska elämä itse sekä sen ylläpitäminen on aina käsittämätön Jumalan ihme. Älä siis sinäkään jää sairauksiesi kanssa pelkästään hengellistämään niiden parantamismahdollisuuksia. Kuten sanottu, tuo asia rukouksessa Herran hoidettavaksi, mutta hankkiudu sitten myös rohkeasti asiansa osaavan terveydenhoitohenkilökunnan hoidettavaksi. Herra Jeesus, suuri Lääkäri käyttää heitä mielellään sinun ja lähimmäisesi sairauksien hoitamiseksi.

Näistä asioista me voisimme puhua enemmänkin. Ei olisi väärin rohkaista kristittyjä luottamaan suureen Lääkärimme Jeesukseen. Hän voi parantaa ruumiillisia sairauksia ja parantaakin!

Toki tietty varovaisuus tämän asian saarnaamisessa on siinä mielessä ymmärrettävää, että vaikka tunnustamme Jeesuksella olevan vallan parantaa sairauksiamme, me ihmiset emme kuitenkaan voi tietää miten, missä ja milloin Hän tahtoo tätä valtaa käyttää. Me emme tiedä tätä, koska Herra ei ole sanassaan antanut ehdotonta lupausta parantaa jokaista sairasta tämän elämämme aikana. Tästä huolimatta me saamme uskoa Jumalan sanaan, joka sanoo että Herra Jeesus on meidän Luojamme (Joh. 1:3) ja luomistyönsä eheyttäjä ja parantaja. Siksi me saamme kaikissa ruumiillisissa vaivoissamme paitsi käyttää niitä parantamisen taitoja, joita Hän on ajallisille lääkäreillemme lahjoittanut, myös rukoilla Hänen, kaiken elämän Antajan ihmeellistä hoitoa.

Samalla painotan: Vaikka me emme tiedä, haluaako Herra parantaa tiettyjä ruumiillisia sairauksiamme tässä ajassa, siitä me kristittyinä saamme kuitenkin olla varmoja, että Hän on luvannut parantaa ruumiilliset sairautemmekin viimeisenä päivänä. Kun sinä olet kastettu ja elät kristittynä, uskossa Jeesukseen, voit varmasti luottaa siihen, että kuoleman Voittaja, ylösnoussut Herra Jeesus antaa sinulle kerran uuden, kirkastetun ja hengellisen ruumiin, jossa ei sairautta tai vaivaa ole, vaan joka elää ikuisesti.

Jeesus on hengellisten sairauksien parantaja

Toiseksi, voisimme puhua enemmän myös siitä, että Herramme Jeesus voi parantaa hengellistä sairautta ja parantaakin. Mutta mitä tällainen hengellinen sairaus oikeastaan on? 

Voit varmasti hyvin ymmärtää tämän asian kun vertaat ihmistä hänen alkutilassaan – luotuna – siihen, millainen hän on nyt – siis luotuna, mutta langenneena. Alussa ihmisessä, Jumalan omaksi kuvakseen luomassa, kaikki oli niin kuin Luoja oli tarkoittanut: paitsi ruumis myös sielu kaikkine ominaisuuksineen ja kykyineen olivat turmeltumattomat ja eheät. Lankeemuksessa kaikki kuitenkin muuttui. Sen sijaan, että ihminen olisi luottanut Jumalaan, Luojaansa, kuullut Hänen sanaansa ja elänyt sen mukaan, hän vapaasta ratkaisustaan päätti vastustaa Jumalaa, lakata kuulemasta Hänen sanaansa ja alkaa mieluummin elää oman mielensä mukaan. Sanalla sanoen, ihminen korotti itsensä jumalaksi elävän Jumalan tilalle. Tämä ihmisen itsejumaloinnin synti erotti hänet elävästä Jumalasta, Luojastaan. Koska ihminen näin joutui eroon Jumalasta, itse Elämästä ja elämän Lähteestä, joutui hän välttämättä todellisen ja hengellisen elämän ulkopuolelle, hengellisen kuoleman tilaan jo eläessään. Tässä tilassa hänen sielunsa – alunperin hyvä ja täydellisesti toimiva – on nyt turmeltunut ja sairas. Lankeemuksen tilassa ihmisen sielu on menettänyt alkuperäisen vapautensa ratkaista mitä haluaa. Sen sijaan sielu on Jumalan hyvän luomistyön vastaisesti joutunut synnin ja perkeleen orjuuteen. Sinäkin tiedät millaista tämä on. Monta kertaa olet joutunut elämässäsi tilanteeseen, josta voit Paavalin kanssa todistaa: Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. (Room. 7:18–19) Tässä tilassaan ihmisen sielu ei enää luonnostaan tunne Jumalaa eikä edes halua tuntea. Se ei enää osaa tai voi suuntautua kohti Jumalaa, elämänsä Lähdettä. Sen sijaan se suuntautuu nyt pois Jumalasta ja Hänen pyhyydestään ja valostaan, kohti perkeleen ja ihmisen sairastuneen, lihallisen mielen ajatuksia, saastaisuuteen ja kuoleman pimeyteen.

Tällaisessa tilassa on lankeemuksen jälkeen jokaisen luonnollisella tavalla sikiävän ja syntyvän ihmisen sielu. Se on turmeltunut ja sairas. Se ei enää toimi sillä tavalla kuin Luoja oli alun perin tarkoittanut. Siinä määrin kuin ihminen on sielultaan syntisairas, hän ei voi elää yhteydessä Jumalaan, eikä siis myöskään pelastua.

Tämä riittää nyt sielun sairaudesta. Seuraavaksi tulemme nimittäin pääasiaan.

Tätä hengellistä sairautta, sielun sairautta on Jeesus Kristus tullut parantamaan. Hän on tullut ollakseen meidän sielujemme suuri Lääkäri ja Parantaja. Herra Jeesus on hyvin armollinen. Hän rakastaa ihmisiä. Siksi Hän haluaa, että kaikki ihmiset pääsisivät sielunsa sairauden vallasta ja tulisivat sisimmässään tuntemaan totuuden – siis Hänet, joka itse on Totuus (Joh. 14:6).

Mutta miten Jeesus sitten parantaa sielun sairauksia? Jos nyt synti on sielun sairautta, tarkoittaa syntien anteeksiantaminen tämän sairauden parantamista. Herra Jeesus, suuri Lääkärimme siis parantaa ihmisen sielun siten, että Hän antaa tälle synnit anteeksi.

Sen vuoksi, kuule sinä, joka olet sielultasi syntinen ja sairas, etkä voi itseäsi parantaa. Kuule sinä, jota sairas sielusi houkuttaa ja vetää Luojasi tahdon vastaisiin ajatuksiin ja tekoihin. Kuule sinä, jonka sielua nämä synnilliset ajatuksesi ja tekosi sairastuttavat entisestään. Kuule nyt: Jumalan Poika Jeesus Kristus, suuri Lääkäri on tullut tarjoamaan sinulle lääkkeen sielusi sairauteen. Mikä se lääke on? Se on evankeliumi Hänestä, ja se kuuluu näin: Sinun esi-isiesi synti ja sinun oma syntisi sairastuttivat sinut, mutta Jeesus Kristus tullut ottamaan pois sinun syntisi, vieläpä tullut itse sinun synniksesi (2. Kor. 5:21). Hänen ristinuhrissaan on sinun syntisi velka maksettu, kaikkinaisen sairautesi taudinaiheuttaja voitettu. Siinä on synnin ja valheen isän, perkeleen pää murskattu.

Muuten, jos meidän onkin syytä noudattaa tiettyä varovaisuutta saarnatessamme ruumiin sairauksien parantamisesta, niin tämän asian saarnaamisessa meidän ei tarvitse varoa lainkaan! Sen sijaan me saamme saarnata Jumalan selvää sanaa, joka vakuuttaa sinulle: Jeesus Kristus on tullut kantamaan meidän sairautemme ja sälyttämään päälleen meidän kipumme (Jes. 53:3). Asia on niin tärkeä, että sanon sen vielä toisin sanoin: Jeesus Kristus on tullut kantamaan sinun sairautesi ja sälyttämään päälleen sinun kipusi. Hän on tullut ottamaan pois koko sinun sairautesi alkusyyn, synnin, vieläpä koko maailman synnin (Joh. 1:29).

Mutta tämä asia ei ole vain muinaista historiaa, vaan myös tänään läsnäolevaa todellisuutta: Pyhässä kasteessa Herra Jeesus on nimittäin tuonut valmistamansa syntien anteeksiantamuksen lahjan juuri sinulle. Kasteessa Jeesus on pessyt pois sielusi sairauden, kaiken syntisi ja saastaisuutesi. Kun sinä, kastettu kristitty kuitenkin vielä tunnet, että sielussasi on syntiä ja sairauttakin, saat muistaa, että Jeesus on tullut sielusi Lääkäriksi. Siksi saat rohkeasti tulla Hänen luokseen ja tunnustaa syntisi Hänelle. Kun sitten kuulet synninpäästön sanan, jonka Hän itse sinulle saarnauttaa, Hän tällä sanallaan parantaa ja eheyttää sieluasi. Kun vielä kuulet evankeliumin saarnaa, siinä Jeesus kaataa sielusi haavoihin parantavaa lääkettä. Kun vastaanotat Hänen ruumiinsa ja verensä, jotka Hän on uhrannut syntiesi vuoksi, Hän antaa niissä sinulle syntiesi anteeksiantamuksen ja kuolemattomuuden lääkkeen. Näin Herra Jeesus parantaa ja eheyttää sinun sieluasi.

Suuri Lääkäri parantaa ruumiin ja sielun ikuisesti

Rakas kristitty! Tällä tavalla sinä saat jo tämän ajallisen elämäsi aikana elää suuren Lääkärisi Jeesuksen armollisessa hoidossa. Saat alkaa eheytyä kohti sitä täydellistä terveyttä, jonka Hän kerran lopullisesti lahjoittaa sinulle, kalliisti ostamalleen kristitylle. Viimeisenä päivänä Hän, taivaan ja maan Herra määrää kaiken synnin ja valheen isän, perkeleen tuhottavaksi ikuisesti. Silloin sinä, Kristukseen kastettu ja Hänessä synnit anteeksi saanut kristitty saat päästä elämään Jumalan taivaassa, vapaana kaikesta synnistä ja sen aiheuttamasta sairaudesta. Silloin sinulle annetaan varma ja lopullinen parantuminen kaikista ruumiisi sairauksista, saathan kokonaan uuden ruumiin. Silloin myös sielusi on täysin terve, eikä mikään estä yhteyttäsi Jumalaan, Luojaasi. Kaiken tämän sinulle on valmistanut Jeesus, ja kaiken tämän Hän myös tahtoo tuoda sinulle vastaanotettaksi. Tule suuren Lääkärisi ja Parantajasi Jeesuksen armohoitoon!

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.10.2019.)

18. sunnuntai helluntaista (1. vsk) Jes. 44:21–23

Posted on by

Se on kaikki Hänen työtään

Oletko sinä kysynyt mielessäsi, mahdatko oikeastaan enää kelvata kristityksi. Ehkä sinä olet kokenut itsesi huonoksi uskovaiseksi, ehkä jopa kyseenalaistanut arvosi ihmisenäkin.

Pyhällä Hengellä on sinulle asiaa. Kuule, mitä Hän saarnaa sinulle profeetta Jesajan suulla: Muista tämä, Jaakob, ja sinä, Israel, sillä sinä olet minun palvelijani. Minä olen sinut valmistanut, sinä olet minun palvelijani: en unhota minä sinua, Israel. (Jes. 44:21)

Herra siis sanoo: Minä olen sinut valmistanut, tai ”minä olen muovannut/tehnyt/luonut sinut.” (יְצַרְתִּ֤יךָ) Pyhä Henki käyttää sanaa, joka merkitsee esimerkiksi saven muovaamista. Se on sama sana, jota Hän käyttää jo Raamatun alkulehdillä sanoessaan: Silloin Herra Jumala teki – tai voitaisiin kääntää: muovasi – maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7) Niin Henki sittemmin myös Jesajan kautta ilmoittaa, että Herra on savenvalaja. Hän on muovannut maasta kaikki ihmiset (ks. Jes. 45:9).

Huomaatko sinä nyt? Sinun elämäsi on arvokas! Sinun arvosi ei riipu siitä, minkä arvoiseksi koet itsesi. Sinun arvosi ei myöskään ole sinun itsesi varassa. Kaikkivaltias Jumala on tahtonut, että sinä olet olemassa. Hän on suunnitellut sinut ja kaikki ominaisuutesi. Sitten Hän on myös taitavan savenvalajan tavoin muovannut sinut ja antanut sinulle elämän. Se on kaikki Hänen työtään.

Mutta Herra sanoo enemmänkin: sinä olet minun palvelijani. Hän toistaa tämän asian kaksi kertaa tässä samassa jakeessa. Hän haluaa, että sinä varmasti muistat tämän asian, niin kuin Hän sanookin: ”Muista tämä, Jaakob ja Israel”. (זְכָר־אֵ֣לֶּה יַעֲקֹ֔ב וְיִשְׂרָאֵ֖ל) Ajattele nyt: Kristittynä sinä uskot, että Jumalan sana on erehtymätön, eikö niin? Sinä uskot, että Hänen sanassaan on voima. Hänen yksi sanansa saa aikaan sen, mitä se sanoo. Etkö sinä siis uskoisi tätä asiaa, jonka Hän aivan kaksi kertaa tässä sanoo: sinä olet minun palvelijani? Nimittäin se, että sinä olet Hänen palvelijansa, toisin sanoen kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan palvelija, se edellyttää, että Hänen on pitänyt hyväksyä ja ottaa sinut palvelijakseen. Niin Hän on myös halunnut tehdä. Se on kaikki Hänen työtään.

*

Mutta ehkä sinä kysyt miten tämä voi olla mahdollista. ”Miten näin syntinen ja paha ihminen voisi kelvata elämään Jumalan yhteydessä, saati olemaan Hänen palvelijanaan?” Kysymys on tietenkin aivan oikea. Olisihan suorastaan syntiä ohittaa Jumalan sana, joka selvästi ilmoittaa, että jokainen ihminen on syntymästään asti kokonaan syntinen (ks. esim. Ps. 51:7). Olisi syntiä luulla voivansa kelvata Jumalalle sellaisenaan tai omien tekojensa perusteella.

Mutta sinä, joka tunnet syntisyytesi, älä jätä kuulematta mitä muuta Jumala sanassaan sinulle sanoo. Pyhä Henkihän saarnaa tässä juuri sinulle: Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut. (Jes. 44:22)

Kuulitko mitä Hän sanoo sinulle? ”Minä pyyhin pois sinun rikoksesi ja sinun syntisi/syyllisyytesi niin kuin pilven.” (מָחִ֤יתִי כָעָב֙ פְּשָׁעֶ֔יךָ וְכֶעָנָ֖ן חַטֹּאותֶ֑יךָ) Miten Herra sitten pyyhkii pois sinun rikoksesi ja syntisi? Pyhä apostoli Johannes vastaa: Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1. Joh. 1:7b) Siis mistä synnistä?  Johannes tarkoittaa tässä synnillä samaa kuin mistä Jesajakin päivän tekstissä puhuu: Molemmissa tapauksissa (hepr. חֵטְא, kr. ἁμαρτία) kyse on tästä: Vaikka Jumala on ilmoittanut muuttumattoman tahtonsa ihmiselle, ihminen ei kuitenkaan osu tähän pyhään kohteeseen. Sen sijaan hän harhautuu ohi sen, mitä Jumala sanassaan sanoo. Sitä on synti. Mutta pääasia onkin tässä: Jumala on itse tahtonut korjata sen, ettet sinä ole tavoittanut Hänen pyhiä tarkoituksiaan. Hän on tahtonut tehdä näin, koska sinun luontainen taipumuksesi harhautua Hänen tahdostaan on estänyt sinua tavoittamasta juuri sitä tavoitetta, että vähitellen oppisit osumaan Hänen pyhän tahtonsa maaliin. Sinä et voi yksin onnistua siinä. Siksi Jumala on lähettänyt Poikansa maailmaan. Miksi siis? Pyhä Henki vastaa apostoli Paavalin kautta: Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Hän vielä painottaa, että tässä asiassa ei ole mitään epävarmaa, vaan [v]arma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. (1. Tim. 1:15) Tämän syntisten pelastamisen Jeesus on tehnyt pyhän ja kalliin verensä kautta, veren, jolla Hän, virheetön ja tahraton Jumalan Karitsa on lunastanut kaikesta synnistä koko maailman kaikki ihmiset – siis myös sinut, joka elät tässä maailmassa ja olet ihminen (Joh. 1:29; 1. Piet. 1:18–19). Jeesuksessa ja Hänen ristissään on taivaallisen Isän pyhä tahto täytetty (Joh. 19:30). Jeesuksessa ja Hänen ristissään on kaikki mahdollinen Jumalan tahdon ohittaminen ja siitä harhautuminen sovitettu. Se on kaikki Hänen työtään.

Mitä nyt siis vielä tarvitaan? Kuule mitä Henki Jesajan kautta sanoo: ”Käänny takaisin minun luokseni, sillä minä vapautan/pelastan/lunastan sinut.” Nämä pyhät sanat voitaisiin kääntää myös näin: ”Palaa minun luokseni, sillä minä otan sinut omakseni.” (שׁוּבָ֥ה אֵלַ֖י כִּ֥י גְאַלְתִּֽיךָ) Jos ja kun sinulla, Kristukseen kastetulla vielä on syntiä, niin kuule Herrasi kehotusta: Käänny takaisin, palaa Hänen luokseen! Miten? Nouse ja mene taivaallisen Isäsi luo ja tunnusta Hänelle, että sinä olet tehnyt syntiä taivasta vastaan ja Hänen edessään, ja ettet siksi ansaitse, että sinua kutsutaan Hänen lapsekseen (Luuk. 15:18–19). Mutta tee paremmin kuin tuhlaajapoika: älä tarjoudu taivaallisen isäsi palkkalaiseksi! Luota Hänen sanaansa, joka sanoo, että sinä olet Hänen lapsensa, kasteessa lapsen asemaan asetettu. Jos toki oletkin Hänen palvelijansa, niin kuin profeetta sanoo, olet kuitenkin samalla Hänen rakas lapsensa, Hänen koko omaisuutensa perillinen. (Gal. 4:4–7) Käänny siis pahoilta teiltäsi takaisin Hänen luokseen, tunnusta syntisi ja usko Kristuksen evankeliumi omalle kohdallesi! Silloin Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa sinut jälleen kerran kaikesta synnistä. Se on kaikki Hänen työtään.

*

Mutta mitä sinun sitten vielä pitäisi tehdä? Ehkä olet kysellyt tätäkin. Evankeliumiin sinä haluat kyllä uskoa, mutta ehkä sinusta silti tuntuu, että pitäisi päästä vielä syvemmälle. Ehkä olet kuullut toisten kristittyjen puhuvan ihmeellisistä armon kokemuksistaan, jopa taivaallisista näyistään tai ainakin syvällisestä hengellisestä elämästään. Ehkä mietit, miten voisit itsekin kokea jotakin sellaista. Sinun uskonelämäsi kun tuntuu niin kovin tavanomaiselta ja arkipäiväiseltä. Mitä voisit tehdä päästäksesi syvemmälle Jumalan salaisuuksiin?

Kuule, mitä Pyhä Henki saarnaa sinulle: Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa. (Jes. 44:23)

Jos meidän kristillinen uskomme tai henkilökohtaisen uskonelämämme syveneminen riippuisi siitä, mitä meidän ihmisten pitää tehdä tai saada aikaan, emme oikeastaan voisi puhua evankeliumista, hyvästä sanomasta lainkaan. Nimittäin mitä hyvää sellaisessa sanomassa olisi, joka kertoisi vain mitä sinulta vaaditaan pelastuksesi tai pyhityksesi ehtona?

Mutta sekä meidän kristillisen uskomme että henkilökohtaisen uskonelämämme keskuksessa onkin se, mitä Jumala tekee. Hänhän sanoo: ”Huutakaa ilosta/riemuitkaa taivaat, sillä [sen] tekee JHWH” (רָנּ֨וּ שָׁמַ֜יִם כִּֽי־עָשָׂ֣ה יְהוָ֗ה). Meidän pelastuksemme on alusta loppuun asti Herran armollista tekoa. Se on Hänen lahjaansa meille. Siksi sitä kutsutaan evankeliumiksi, hyväksi sanomaksi, jonka Hän kuuluttaa syntisille ja mahdottomille.

Jos siis pohdit miten pääsisit vielä syvemmälle kristillisen uskon salaisuuksiin, kysyn sinulta: Mitä syvällisempää voi olla olemassa kuin se, että Jeesus Kristus on lunastanut sinut synneistäsi, kuolemastasi ja perkeleen hallintavallan alta? Mitä enemmän sinä voisit saada kuin pelastuksen, jonka Hän on lahjoittanut sinulle? Mitä täydempää uskonelämää sinä voisit löytää kuin sen, että Herra itse jatkuvasti elävöittää ja uudistaa sinua sanansa kautta sekä Kristuksen ruumiin ja veren yhteydessä? Mitä muuta vielä tarvitaan kuin syntien anteeksiantamus, vanhurskaus ja pyhyys Jumalan edessä, siis kaikki se, mitä Jeesus on jo tehnyt ja tekee sinun hyväksesi? Siinä on jo kaikki! Se on kaikki Hänen työtään.

Tästä kaikesta sinäkin olet tullut osalliseksi. Kun sinä nyt siis olet saanut näin paljon, etkö iloitsisi taivaiden kanssa ja riemuitsisi maan syvyyksien, vuorten, metsien, puiden ja koko luomakunnan kanssa? Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Herra on lunastanut sinut kaikesta synnistäsi, ikuisen kuoleman vallasta, sekä pahasta perkeleestä! Profeettansa kautta Hän lupaa vielä osoittaa kirkkautensakin omaisuuskansassaan (וּבְיִשְׂרָאֵ֖ל יִתְפָּאָֽר), siis myös sinussa, joka olet Hänen pyhän omaisuuskansansa jäsen (1. Piet. 2:9). Se on kaikki Hänen työtään.

*

Kuule siis vielä lopuksi:

Sinun muovaamisesi ja syntymäsi tähän elämään on Jumalan työtä.

Sinun lunastuksesi synnin vallasta ikuiseen elämään on Hänen työtään Jeesuksessa Kristuksessa.

Sinun pyhityksesi – se, että sinä palvelet, ylistät ja kirkastat Jumalaa – se kaikki on Hänen työtään, jonka Hän saa aikaan sinussa, poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden ja Pyhän Henkensä kautta.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.10.2019.)

15. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 17:11–19

Posted on by

Jeesus parantaa ja lahjoittaa uskon

Pitalisten miesten armonpyyntö

Jeesus oli matkalla Jerusalemiin. Eräässä kylässä Häntä kohtasi kymmenen miestä. Varmaankin heillä oli rikki revityt vaatteet, tukka hajallaan ja parta peitettynä. Heidän käyttäytymisensä oli arkaa ja he jäivät seisomaan loitommaksi Jeesuksesta (Luuk. 17:12b). Näillä miehillä oli pitali, vakava ihosairaus, johon ei tunnettu parannuskeinoa. Mutta heidän käytöksessään oli kyse enemmästäkin kuin vain yrityksestä estää tämän ruumiin sairauden tarttuminen toisiin. Vanhan testamentin laki nimittäin osoitti, että pitali oli myös rituaalisen saastaisuuden syy. Ihmisen piti olla tietyllä tavalla puhdistautunut ja valmistautunut voidakseen elää Jumalan kansan yhteydessä sekä tullakseen Hänen pyhyytensä läsnäoloon temppelissä. Jos taas joku oli rituaalisesti saastainen, hänen piti jäädä sekä kansan että temppelin ulkopuolelle, ettei joutuisi kohtaamaan Jumalan pyhyyttä valmistautumatta, ja ettei myöskään saastuttaisi muita ja niin estäisi heidän pääsyään jumalanpalveluselämän yhteyteen. Siksi pitalisten piti asua yksinään, leirin ulkopuolella. Heidän piti myös pukeutua edellä kuvatulla tavalla ja muita ihmisiä nähdessään ilmoittaa olevansa epäpuhtaita huutamalla: ”Saastainen, saastainen!” (3. Moos. 13:45–46)

Mutta nyt Herra Jeesus tuli siihen kylään, jonka liepeillä nämä kymmenen pitalista elivät. Nämä miehet olivat kuulleet puhuttavan Jeesuksesta, ihmeellisestä opettajasta, joka oli parantanut vakavasti sairaita, myös pitalisia. Siksi nyt, kun he näkivät Jeesuksen, he korottivat äänensä ja sanoivat: ”Jeesus, mestari, armahda meitä!” (Luuk. 17:13) Miehet siis tunnustivat pitävänsä Jeesusta – niin kuin sana kuuluu – toisten ”päälle asetettuna” (ἐπιστάτα), siis mestarina tai opettajana, juutalaisena rabbina. He tunnustivat myös uskovansa, että rabbi Jeesus saattoi halutessaan armahtaa heitä, parantaa heidän sairautensa ja pelastaa heidät. ”Jeesus, mestari, armahda meitä!” he huusivat.

Jeesuksen vastaus

Miten Jeesus reagoi pitalisten pyyntöön? Heidät nähdessään Herra sanoi heille: Menkää ja näyttäkää itsenne papeille. (Luuk. 17:14a) Miksi Jeesus sanoi näin?

Jumala oli Mooseksen välityksellä säätänyt, että jos jotakin ihmistä epäiltiin pitalisairaudesta, hänet piti viedä pappi Aaronin tai jonkun hänen poikansa, pappien, eteen. (3. Moos. 13:2) Koska pitalissa oli kyse rituaalisesta saastaisuudesta ja siis myös jumalanpalveluselämään liittyvästä asiasta, oli juuri pappien suoritettava pitalisairauteen liittyvät tarkastukset. Samoin myös se, jonka pitali näytti parantuneen, piti tuoda papin eteen tarkastettavaksi. Jos pappi totesi potilaan parantuneen sairaudestaan, suoritti hän lain mukaisen puhdistamisen. Pappi käski ottaa puhdistettavaa varten kaksi elävää, puhdasta lintua, setripuuta, helakanpunaista lankaa ja isoppikorren. Hän käski teurastaa toisen linnun saviastian päällä, jossa oli raikasta vettä. Sitten hän otti elävän linnun ja setripuun, helakanpunaisen langan ja isoppikorren, ja kastoi ne elävän linnun kanssa sen linnun vereen, joka teurastettiin veden päällä. Tätä veden ja veren seosta hän sitten pirskotti seitsemän kertaa siihen, joka oli puhdistettava pitalista. Kun parantunut sitten oli ajanut hiuksensa ja pessyt itsensä ja vaatteensa, oli hän puhdas. Sen jälkeen hän sai mennä leiriin toisten luo, sekä tulla kahdeksantena päivänä temppeliin. (3. Moos. 14:2–3)

Pitaliset miehet olivat varmasti kuulleet näistä lain säädöksistä. Mutta siitä huolimatta he mahtoivat ihmetellä Jeesuksen kehotusta melkoisesti. Eikö Jeesus aikonutkaan parantaa heitä? Eikö Hän aikonutkaan esimerkiksi ojentaa kätensä ja koskettamalla heitä? Niinhän Hän oli ennenkin parantanut pitalisia. (Luuk. 5:12–13) Miksi Jeesus nyt vain kehotti heitä lähtemään Jerusalemiin, näyttämään itseään papeille? Ei varmaankaan sitä varten, että pappi olisi voinut todeta heidät pitalisiksi? Olihan tämä heidän sairautensa julkisesti todettu jo ajat sitten. Toinen syy mennä näyttämään itseään papille olisi ollut se, että pitalin epäiltiin parantuneen. Mutta nämä miehethän olivat vielä aivan sairaita. Ei heissä ollut merkkiäkään parantumisesta. Miksi ihmeessä Jeesus siis nyt käski heitä lähtemään pappien luo tarkastettaviksi? Ehkä nämä miehet hetken siinä miettivätkin, pitäisikö lähteä vaiko ei.

Jeesuksella oli selvä syy toimia näin: Sairaat miehet uskoivat kyllä Jeesuksen mahdollisuuksiin parantaa heidän sairautensa. Juuri sitä vartenhan he olivat huutaneet Häntä avuksi. Mutta Jeesus tahtoi lahjoittaa heille uskon enempäänkin. Näiden miesten piti nyt mennä pappien luo aivan kuin he olisivat jo olleet terveitä, tullakseen julistetuiksi terveiksi. Tämä vaati heiltä vahvempaa uskoa kuin heidän uskonsa siihen, että Jeesus saattoi parantaa heidän ruumiillisen sairautensa. Mutta miten Jeesus sitten tahtoi lahjoittaa heille lisää uskoa? Sanansa kautta. Juuri Jeesuksen sana sai nämä sairaat miehet toimimaan. Eihän heillä ollut mitään muuta toivoa kuin tehdä niin kuin Jeesus sanoi. Vain siten he saisivat tietää oliko Jeesuksen sanassa voima. Heidän vain piti luottaa Jeesuksen sanaan ja lähteä pappien luo.

Sana vahvistaa uskoa

Tällä tavalla Jeesuksen sana toimii sinunkin elämässäsi. Kun sinun uskosi on heikko ja vajavainen, Jeesus tahtoo antaa sanansa uskosi vahvistukseksi. Ajattele asiaa vaikka näin: Jos sinulla on kaapin hyllyllä odottamassa ruokaa, mutta et syö sitä, se ei hyödytä sinua ollenkaan. Mutta jos syöt ruokaa, se vahvistaa sinua. Sinä et ehkä tule ajatelleeksi tai edes tiedä millä tavalla mikäkin ruoka sinua vahvistaa, mutta uskot, että se tekee niin. Kun syöt, saat myös aivan käytännössä huomata, että näin tapahtuu: saat energiaa suorittaa kaikkia askareitasi. Siksi sinä syöt kun sinulla on nälkä. Jeesuksen sana on niin kuin tuo ruoka. Jos sinulla on hyllyllä Raamattu, mutta et kuule tai lue sen sanaa saati ojentaudu sen mukaan, ei tämä Jumalan sana hyödytä sinua lainkaan. Mutta jos kuulet Jeesuksen sanaa ja teet sen mukaan, se vahvistaa sinun uskoasi entisestään. Vaikka sinä et tiedä millä tavalla Hänen sanansa sinua vahvistaa, kuitenkin uskot, että se tekee niin. Kun sitten kuulet Hänen sanaansa ja toimit sen mukaan, saat huomata, että juuri näin myös tapahtuu: sana vahvistaa sinun uskoasi.

Pitaliset parantuvat

Näin tapahtui myös näiden pitalisten miesten kohdalla. He eivät tienneet mitä Jeesuksen sanasta seuraisi. Kuitenkin he tekivät Hänen sanansa mukaan, koska luottivat, että he niin saisivat nähdä mitä Jeesus tekisi.

Mitä Jeesus siis teki? Pyhä Luukas kirjoittaa: Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. (Luuk. 17:14b) Kun miehet olivat vasta matkalla kohti Jerusalemia, he äkkiä huomasivat olevansa terveitä. Heidän ruumiinsa oli puhdistunut pitalista. Varmaan he pysähtyivät ihmettelemään ja koskettamaan ennen niin sairaita käsiään, jalkojaan ja kasvojaan, ja näyttämään toisilleen: ”Katso, minäkin olen parantunut!” Voi mikä riemu! Ei ole vaikea kuvitella, että miehet aivan huusivat ilosta nähdessään, mitä Jeesuksen sana oli saanut aikaan. Heidän heikko uskonsa sai vahvistuksen: Jeesuksen sana oli voimallinen tekemään sen mitä se sanoi!

Mennäkö pappien luo vai ei?

Mutta kun suurin riemu oli vähän laantunut, he tajusivat pohtia: Mitä nyt sitten pitäisi tehdä? Aivan niin, Jeesushan oli käskenyt heitä menemään ja näyttämään itsensä papeille. Siispä Jerusalemiin! Äsken miehet olivat epäröineet lähteä näyttämään papeille puhdistuneensa, koska eivät vielä olleet puhdistuneet. Mutta nyt jos koskaan, kun he olivat puhdistuneet, oli heillä kaikki syy tehdä niin kuin Jeesus oli kehottanut ja mennä pappien luo.

Kuitenkin yksi näistä kymmenestä epäröi. Siitä uskosta, joka oli saanut hänet huutamaan Jeesukselta armahdusta, ja siitä sanasta, jolla Jeesus oli nyt parantanut hänet, hänen sydämessään syntyi jotakin, joka veti häntä takaisin Jeesuksen luo. Noiden muiden yhdeksän miehen sydämessä mitään tällaista ei syntynyt. He huomasivat vain ruumiilliseen parantumisensa, mutta eivät muistaneet Häntä, joka oli heidät parantanut. Siksi he jatkoivat matkaansa Jerusalemiin.

Sana vahvistaa uskoa – mutta myös loukkaa

Näin käy kun Jumalan sanaa saarnataan. Herra Jeesus kyllä aina saarnaa sanansa ja antaa sen välityksellä Pyhän Henkensä. Näin Herra sanansa kautta tekee työtään meidän heikon uskomme vahvistukseksi. Silti kaikkien kohdalla Pyhä Henki ei saa vaikuttaa uskon vahvistumista. Syy ei ole ole Herrassa tai Hänen sanassaan, vaan kuulijoiden sydämen kovuudessa. Itsessään Jumalan sana on aina elävä ja eläväksi tekevä sana, mutta ihmisten sydämen kovuuden vuoksi se jopa paaduttaa niitä, jotka eivät halua kuulla sitä.

Rakkaat kristityt, meidänkään ei tarvitse joutua epätoivoon, jos seurakuntamme väkimäärä ei ole valtavan suuri, tai jos se ei ole jatkuvassa kasvussa. Totta kai meidän tulee tehdä niin kuin Jeesus itsekin teki: meidän tulee etsiä jokaista eksynyttä ja ystävällisesti toivottaa heitä tervetulleiksi Hänen sanansa kuuloon, Jumalan ja Hänen seurakuntansa yhteyteen. Meidän tulee myös kilvoitella siinä, ettei kukaan meidän syntiemme ja taitamattomuutemme vuoksi loukkaantuisi Kristukseen tai Hänen seurakuntaansa. Mutta samalla meidän on hyvä muistaa: se, että joku joskus lähtee pois seurakunnasta, voi johtua myös Jeesuksen sanasta itsestään. Sanoohan Herra itsekin, että on erilaisia sanan kuulijoita. On niitä, jotka kuullessaan Jumalan sanan säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä (Luuk. 8:15b). Toisten kohdalla taas käy niin, että kuullessaan sanan he ottavat sen kyllä ilolla vastaan, mutta heillä ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat. (Luuk. 8:13) Näin kävi jo Jeesuksen itsensä saarnatessa. Pyhä Johannes kertoo, että jotkut Jeesuksen opetuslapsista nurisivat Jeesuksen sanoja vastaan ja pitäneet niitä kovana puheena, jota ihminen ei voi kuunnella. He olivat loukkaantuneet Herran sanoihin. Siksi he lopulta myös vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. (Joh. 6:60, 66) Tänäänkin sama Jeesus saarnaa samaa sanaansa myös meidän seurakunnassamme – suokoon Jumala, että me sallisimme Jeesuksen aina olla seurakuntamme ylipaimenena ja saarnaajana! Mutta kun Jeesus saarnaa, mitä tapahtuu? Monet loukkaantuvat, eivätkä enää palaa Herran luo, eivät edes evankeliumin lahjat saatuaan. Mutta joskus on olemassa joku, jolle Kristus kelpaa.

Yksi noista kymmenestä parantuneesta pitalisesta oli sellainen ihminen. Hänelle kelpasi paitsi ruumiillinen parantuminen myös itse Parantaja, Jeesus Kristus. Siksi, kun nuo muut yhdeksän kiirehtivät kohti Jerusalemia, tämä mies ei voinut olla palaamatta Jeesuksen, suuren parantajansa luo. Hän palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä (Luuk. 17:15b–16a).

Suokoon Jumala, että kun Jeesus puhuu meille ja selittää meille kirjoitukset, mekin saamme sydämeemme sellaisen palon (vrt. Luuk. 24:32), että mielessämme on vain: ”Jeesuksen luo!”

”Sinun uskosi on sinut pelastanut”

Jeesus sanoi miehelle: Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut. (Luuk. 17:19) Herra siis käski miestä nousemaan ja jatkamaan matkaansa Jerusalemiin papin eteen, että hänet julistettaisiin virallisesti parantuneeksi ja hän pääsisi takaisin normaaliin elämään muun kansan parissa. Mutta Jeesus sanoi muutakin: sinun uskosi on sinut pelastanut. Huomaatko miten suuren painon Herra tässä antaa uskolle? Hän ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämän miehen usko olisi ollut hänen pelastuksen vaikuttava syy. Pikemminkin Herra tarkoittaa, että miehen usko oli pelastuksen vastaanottamisen väline, siis se tekijä, joka yhdisti miehen Parantajaan ja Pelastajaan, Jeesukseen. Ja itse asiassa tuo uskokin – niin kuin kuulimme – oli Herran lahja, jonka Hän oli lahjoittanut tälle miehelle sanansa kautta. Jeesus siis sanoo, että uskoessaan Jeesukseen ja Hänen sanaansa mies oli saanut pelastuksen, vieläpä kerta kaikkiaan ja siten, että hän oli nyt pelastettu. Siksi Herra sanoi: sinun uskosi on sinut pelastanut. On aivan kuin Hän olisi sanonut: ”Katso mitä sinun uskosi minuun ja minun voimani on tehnyt sinulle! Pysy nyt tässä uskossa minuun ja katso mitä se sekä minun voimani vieläkin tekevät sinulle!”

Jeesus parantaa ja lahjoittaa uskon

Rakkaat ystävät! Herra Jeesus Kristus on tullut meidänkin syntiemme ja sairauksiemme kantajaksi. Hän on tullut saastaiseksi meidän syntiemme ja epävanhurskautemme saastasta (vrt. 2. Kor. 5:21). Sen tähden Hän, taivaallinen Herra on tullut aivan kuin pitalisairaaksi, joka kaikki hyljeksivät. Kuule nyt, miten hyvin profeetta Jesajan kuvaus Kristuksesta sopii siihen, miten pitalisiin suhtauduttiin: Hän – siis Kristus – oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. (Jes. 53:3–5)

Tällaiseksi Herra Jeesus on tullut, että sinä noiden kymmenen miehen lailla pääsisit syntisairautesi ja saastaisuutesi taakasta, pääsisit Jumalan yhteyteen. Hän ei ole käyttänyt sinun puhtaaksi pirskottamiseesi setripuuta, helakanpunaista lankaa, isoppikortta, linnun verta ja vettä. Hän on käyttänyt sitä, mihin tämä kaikki ennalta viittasi. Hän on käyttänyt ristinsä puuta ja helakanpunaista vertaan. Isoppikorren päähän laitetusta sienestä Hän, ristin nestehukasta janoinen Mestari on juonut hapanviiniä ja sanonut: Se on täytetty. (Joh. 19:28–30) Kuulitko? Jeesuksessa ja Hänen ristissään Vanhan testamentin laki saastaisen puhdistamisesta on täytetty. Jumalan koko lain koko vaatimus on täytetty! Eikä siinä edes ole vielä kaikki. Jeesus ei ole käyttänyt linnun verellä sekoitettua vettä puhdistaakseen sinut. Hän on käyttänyt pyhällä sanallaan sekoitettua vettä – voisimme Lutherin kanssa sanoa: kalliin sovintoverensä punaamaa vettä – sinun, syntisen ja saastaisen puhdistamiseen. Pyhässä kasteessa Hän, ylimmäinen Pappi on tällä vedellä pirskottanut sinut puhtaaksi kaiksesta synnistäsi. Niin sinäkin saat käydä esiin Jumalan pyhyyden läsnäoloon totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä (Hebr. 10:22). Jeesuksen Kristuksen tähden, Häneen kastettuna ja Hänen sanansa kautta uskon lahjan saaneena sinä olet puhdas, Jumalalle kelvollinen ja rakas lapsi. Sanansa kautta Hän yhä uudelleen vahvistaa uskoasi itseensä ja puhdistaa sinua synneistäsi. Se kaikki on Hänen armollista tekoaan! Tee sinä siis nyt samoin kuin tuo pitalista puhdistunut mies: kiitä Jumalaa Herrasi Jeesuksen kautta Hänen armostaan sinua kohtaan.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 22.9.2019.)

14. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 1 Joh. 4:7–12

Posted on by

Rakastakaamme toinen toistamme

Päivän epistolatekstissä pyhä Johannes kirjoittaa: Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme (1. Joh. 4:7).

Tässä maailmassa puhutaan paljon rakkaudesta. Rakkaus on se asia, josta ihminen on aina ollut kiinnostunut. Vaikkapa jo antiikin kirjallisuudesta aina uusimpiin listahitteihin asti on juuri rakkaus se aihe, josta on kirjoitettu, puhuttu ja laulettu valtavasti. Mutta oletko sinä huomannut mistä näkökulmasta rakkautta useimmiten tässä maailmassa tarkastellaan? Useimmiten rakkaudella tarkoitetaan sitä, mitä itse odotetaan saatavan toiselta.

Raamatussakin puhutaan paljon rakkaudesta. Esimerkiksi miehen ja naisen välisen aviollista rakkautta ylistetään sen lehdillä enemmän ja syvällisemmin kuin missään muualla. Moni on myös kuullut, että lähimmäisenrakkaus on yksi kristinuskon pääteemoista. Mutta oletko sinä huomannut mistä näkökulmasta rakkautta Raamatussa tarkastellaan? Raamatun puhe rakkaudesta on erilaista kuin muun maailman puhe samasta aiheesta. Keskuksessa ei olekaan se, mitä itse odotetaan saatavan toiselta. Pikemminkin kyse on antamisesta toiselle.

Minä väitän, että tämä maailma ja sen uskosta osattomat ihmiset eivät pysty uhrautuvaan ja itsensä antavaan rakkauteen lainkaan, eivätpä edes tule ajatelleeksi sellaista. Tässä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä. Etsiihän jokainen syntiin langennut ihminen – sellainen kuin sinä ja minä – luonnostaan vain omaa etuaan. Siksi jokainen luonnostaan myös tavoittelee rakkautta itselleen. Sen sijaan kristillinen ajatus, jonka mukaan minut on luotu rakastamaan ja palvelemaan toisia, jää luonnollisen ihmisen elämässä syrjään, ja on hänelle jopa aivan tuntematon.

Sanan varsinaisessa merkityksessä rakkaus – siis toiselle antaminen – voikin kuulua vain kristilliseen elämään. Tähän viittaa myös se, mitä pyhä Johannes päivän epistolassa sanoo. Hän aloittaa kuulemamme tekstikatkelman puhuttelulla: Rakkaani – tai ”rakkaat” (Ἀγαπητοί). Keille hän puhuu? Hän puhuu kristilliselle seurakunnalle. Toki itsessään nämä ihmiset ovat niin monenlaisia ja toisiinsa verrattuina erilaisiakin, että inhimillisesti katsoen heillä ei varmasti olisi paljoakaan tekemistä keskenään. Voi myös olla, että jos rakkautta katsottaisiin vain oman saamisen näkökulmasta niin kuin maailma tekee, harva näistä ihmisistä toivoisi saavansa rakkautta toisiltaan, siis aivan erilaisilta ihmisiltä kuin mitä itse on. Mutta näitä ”rakkaita”, joita apostoli puhuttelee, yhdistää yksi tekijä: Kristuksen rakkaus. Täysin riippumatta heidän iästään, elämänkokemuksestaan, koulutuksestaan, lahjavarustuksestaan, musiikkimaustaan tai muista ominaisuuksistaan, nämä ihmiset ovat kaikki yhtä lailla riippuvaisia Kristuksen rakkaudesta, mutta myös yhtä lailla tulleet osallisiksi Kristuksen rakkaudesta. Juuri siksi pyhä apostoli kutsuu heitä ”rakkaiksi”, toisin sanoen Kristuksen rakastamiksi, Hänen rakkaiksi veljikseen ja sisarikseen. Kristuksessa heistä on tullut myös apostolin rakkaita veljiä ja sisaria.

Huomaatko nyt, miten kaukana pyhän Raamatun rakkauskäsitys on iltapäivälehtien ja tosi-TV-sarjojen rakkauskäsityksestä? Jumalan sanassa on kysymys rakkaudesta sanan varsinaisessa merkityksessä, siis siitä rakkaudesta, joka kuuluu ja voikin kuulua vain kristilliseen elämään. Tähän asiaa liittyy myös se, mitä apostoli seuraavaksi kirjoittaa.

*

Hän kirjoittaa: sillä rakkaus on Jumalasta (1. Joh. 4:7). Apostoli siis ilmaisee mistä rakkaus on peräisin. Samalla hän ilmaisee myös mistä rakkaus ei ole peräisin. Rakkaus on Jumalasta; rakkaus ei ole ihmisestä.

Siinä määrin kuin rakkaudesta puhutaan ihmisestä olevana asiana, sille käy aina niin kuin iltapäivälehtien otsikoissa: ”rakkaus loppui”. Jos rakkaudella ymmärretään sitä, mitä itse odotetaan saatavan toiselta, se ”loppuu” aivan varmasti, jopa sillä sekunnilla kuin ihminen ei enää koe sisimmässään rakkauden tunnetta toista kohtaan. Aika monet ovat panneet merkille miten tämä yleensä tapahtuu: Kun ihminen ihastuu toiseen, hän tuntee tätä kohtaan ihmettelevää uutuuden viehätystä – siis ”rakkautta”. Aina tuntuu olevan odotettavissa jotakin uutta ja jännittävää saatavaa toiselta. Mutta eihän kenenkään ihmisen elämä voi olla jatkuvaa ihastuksen tai ”rakkauden” tunnetta. Itse asiassa näin ei edes kuulu olla. Ihmissuhteen on määrä kasvaa tuosta alkuihastuksesta, jotta se voisi jatkua. Useimpien kohdalla ihastunutta ”rakastumista” kestää noin parin vuoden ajan. Sen jälkeen moni eroaa, koska kokee, että ”rakkaus loppui”. Tämä johtuu siitä, että ihmiset keskittyvät lähinnä siihen ”rakkauteen”, jota tunnetaan tunteissa ja joka siis on ihmisestä peräisin, ja joka odottaa toiselta jotakin erityistä, eivätkä siihen rakkauteen, joka antaa itsestään toiselle.

Myös sinä, joka olet kristitty, tiedät itsestäsi millaista on rakkauden loppuminen. Yhtäältä sinä olet kyllä saanut Jumalan armosta tulla osalliseksi Kristuksen rakkaudesta. Siksi sinä kuulut niihin, jotka tuntevat todellisen rakkauden, itsensä uhraavan rakkauden. Sitä sinäkin olet saanut kristittynä harjoitella. Mutta toisaalta olet myös huomannut: Et osaa rakastaa niin kuin sinun pitäisi, et Jumalaa yli kaiken etkä lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sinussa asuu vielä se vanha ihminen, joka haluaa vain lisää itselleen. Jos peilaat asiaa Jumalan lain vaatimuksiin, huomaat, että olet itsessäsi kokonaan rakkaudeton ja syntinen, ja siksi myös kadotuksen ansainnut ihminen.

Mutta ihana asia on se, että todellinen rakkaus ei ole peräisin ihmisestä. Pyhä Johannes sanoo: Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8b). Siksi myös todellisen rakkauden on oltava peräisin Hänestä. Apostoli kirjoittaakin: joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. (1. Joh. 4:7b) Huomaa tarkoin, ettei hän tässä tarkoita sitä, että jos sinä ensin rakastat oikein kovasti, voit syntyä Jumalasta ja alkaa myös tuntemaan Hänet. Ei, pikemminkin hän tarkoittaa tätä: kukaan ei voi rakastaa toista ja antaa itseänsä toiselle, ellei ole ensin syntynyt Hänestä, joka on itse Rakkaus ja josta rakkaus siis myös on peräisin. Todellinen rakkaus on seurausta siitä, että on ensin syntynyt Jumalasta.

Seuraavaksi katsomme miten tämä tapahtuu.

*

Apostoli kirjoittaa: Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9)

Katso nyt, mikä Jumalan armo tässä meille ilmoitetaan! Sinä et osannut rakastaa Jumalaa yli kaiken etkä lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sen sijaan käsityksesi rakkaudesta keskittyi siihen, mitä sinä lähimmäiseltäsi halusit saada itsellesi. Mutta Jumalapa antoi rakkautensa – todellisen rakkauden – ilmestyä meille. Hän lähetti ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan. Mitä varten? Sitä varten, että Jeesus rakastaisi sinua, rakkaudetonta. Sitä varten, että Jeesus osoittaisi sinulle, rakkaudettomalle suurinta mahdollista rakkautta, sitä, josta Hän itse sanoo: Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. (Joh. 15:13) Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Jeesus tuli ottamaan juuri sinun rakkaudettomuutesi ja kaikki muutkin syntisi omikseen. Jeesus kantoi sinun rakkaudettomuutesi ja kaikki muutkin syntisi ruumiissansa ristinpuuhun, että sinä syntisairas parantuisit Hänen haavojensa kautta, ja synneistä pois kuolleena eläisit vanhurskaudelle (1. Piet. 2:24).

Mutta mitä tällainen synneistä pois kuoleminen ja vanhurskaudelle eläminen tarkoittaa? Kaikkihan kyllä sen tietävät, että Jeesus Kristus kuoli kerta kaikkiaan. Mutta miten sinä sitten kuolit pois synneistä? Vastaus: Sinun vanha, lihallinen ihmisesi, joka ei osaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä, vaan ainoastaan itseään – tämä vanha ihmisesi  ristiinnaulittiin pyhässä kasteessasi Kristuksen kanssa ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan kuolemaan, että niin kuin Hänet herätettiin kuolleista, samoin sinäkin vaeltaisit uudessa elämässä (Room. 6:4, 6). Pyhän sanansa ja kasteen kautta Jumala on itse synnyttänyt sinut uudesti, elämään uutta elämää Kristuksessa, joka on Elämä (Joh. 14:6).

Tällä tavalla Jumalasta syntyminen on nimenomaan Jumalasta. Se ei siis ole ihmisistä. Yhtä vähän kuin sinä olet pystynyt päättämään syntymisestäsi tähän maailmaan, yhtä vähän sinä pystyt päättämään syntymisestä Jumalasta. Jumalan täytyy tehdä tämä sinussa, ja niin Hän on tehnytkin: Sinä, joka olet kristitty, olet syntynyt Jumalasta Hänen sanansa ja kasteen kautta. Siksi pyhä Johannes kirjoittaakin: Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

Ajattele: Sinä, joka itsessäsi olit kuollut, elät! Sinä, joka itsessäsi olit rakkaudeton ja kykenemätön rakastamaan, rakastat!

*

Edellä sanotun perusteella ymmärrämme myös sen, mitä apostoli seuraavaksi kirjoittaa: Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. (1. Joh. 4:11)

Kun Jumala siis ensin rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi, olemme mekin – tämän rakkauden yhteyteen päästyämme – velvolliset rakastamaan toisiamme – tai niin kuin sanat voitaisiin kääntää: ”myös me olemme velkaa toisiamme rakastamaan” (καὶ ἡμεῖς ὀφείλομεν ἀλλήλους ἀγαπᾶν). Luterilainen tunnustuksemme selittää tätä asiaa oikein: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme edelleen, että kaikki ihmiset ovat velvollisia tekemään hyviä tekoja, mutta aivan erityisesti ne, jotka Pyhä Henki on uudestisynnyttänyt ja uudistanut.” (Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä 4, 8.)

Mitä tällainen rakastaminen sitten voisi sinun kohdallasi tarkoittaa? Ensiksi, rakastaminen sanan varsinaisessa ja kristillisessä mielessä on sitä, että eletään Jumalan pyhän tahdon mukaan, siis toteutetaan kymmenessä käskyssä lausuttuja asioita. Tämä Jumalan laki on puhdasta rakkautta ihmistä kohtaan. Siksi myös todellinen rakkaus on sitä, että toimitaan Jumalan lain mukaan. Jos sinä siis pohdit, mitä sinun pitäisi tehdä rakastaaksesi paitsi Jumalaa yli kaiken myös lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, avaa katekismuksesi ja lue kymmenen käskyä selityksineen. Niissä sinulle riittää tekemistä koko elämäsi ajaksi!

Mutta jotta emme tarkastelisi asiaa vain teorian tasolla, kuule toiseksi myös tämä: Itsessään Jumalan laki on tietenkin muuttumaton ja siksi kaikille ihmisille sama. Kuitenkin se, minkälaisen muodon lähimmäisen rakastaminen käytännössä ottaa, riippuu myös siitä kutsumuksesta, jonka Jumala on kullekin antanut. Esimerkiksi poliisin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu kristitty rakastaa valvomalla lain ja järjestyksen noudattamista. Jos nyt ihmiset perjantai-iltana tuolla Lanu-aukiolla nousevat Jumalan asettamaa hyvää järjestystä vastaan, saattaa tämän rakkauden osoittaminen tarkoittaa myös voimakeinojen käyttämistä. Tällaisten kovienkin toimenpiteiden takana on kuitenkin rakkaus. Poliisi laittaa itsensä aivan ruumiillisesti likoon asian selvittämiseksi, ettei lähimmäisen tarvitsisi tehdä niin, ja että lähimmäisillä olisi turva ja rauha. Toisaalta äidin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu kristitty rakastaa toisella tavalla: hoitamalla lastaan hellästi, ruokkimalla, kylvettämällä, pyykkiä pesemällä, ulkoiluttamalla, opettamalla ja olemalla läsnä. Kouluikäisten lasten vanhemmat puolestaan rakastavat opettamalla lapsiaan tottelemaan vanhempiaan ja opettajiaan, käskemällä siivoamaan huoneensa ja viemällä likaiset sukkansa pesukoneeseen, valvomalla läksyjen tekoa ja asettamalla kotiintuloaikoja. Pastorin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu taas rakastaa saarnaamalla lakia ja evankeliumia, sekä jakamalla sakramentteja ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.

Näitä kutsumuksia ja niihin kuuluvia rakastamisen tapoja ei saa sekoittaa keskenään. Eihän poliisin tehtävänä ole rakastaa rikollisia hoivaamalla heitä hellästi tai syöttämällä heitä lusikalla. Samalla tavoin ei pastorinkaan tehtävänä ole rakastaa seurakuntalaisiaan soveltamalla fyysistä voimankäyttöä, mutta ei myöskään pesemällä heidän likapyykkiään.

Jumalan rakkauden laki on siis kyllä kaikille sama, mutta rakkauden osoittamisen tavoissa on eroja kutsumuksesta riippuen. Kysy Jumalalta mikä on sinun paikkasi ja kutsumuksesi Hänen seurakunnassaan ja maailmassaan. Älä kuitenkaan jää fundeeraamaan tätä asiaa vain itseksesi. Keskustele myös pastorisi sekä Kristuksessa rakkaiden veljiesi ja sisariesi kanssa siitä, mikä sinun kutsumuksesi voisi olla. Mene sitten rauhassa, rakasta ja palvele Herraasi ja lähimmäistäsi iloiten.

Muista kuitenkin aina, että rakkaus on Jumalasta, ei sinusta. Sillä rakkaus ei ole siinä, että me rakastimme Jumalaa – tai lähimmäistämme –, vaan siinä, että Jumala rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa 15.9.2019.)