Uskonpuhdistuksen muistopäivä (1. vsk), Jer. 3:14–15

Mitä uskonpuhdistus on?

  • ”Uskonpuhdistus perustui yhden miehen ylimieliseen oikeassa olemisen tarpeeseen sekä ankaruuteen toisia kristittyjä ja heidän mielipiteitään kohtaan.”
  • ”1500-luvun alussa tapahtunut uskonpuhdistus oli kauhea tragedia, sillä se rikkoi kirkon ykseyden ja pirstoi yhden kirkon moniin pienempiin ryhmittymiin, jopa lahkoihin.”
  • ”Uskonpuhdistus on yhden miehen epäonnistunut yritys johdattaa kirkkoa uudistukseen. Kirkosta olisi pitänyt repiä pois vielä paljon enemmän Jumalan sanan vastaisia tapoja.”
  • ”Uskonpuhdistuksen muisteleminen, vieläpä koko luterilainen uskonkäsitys on yhden miehen korottamista jalustalle, jopa Kristusta korkeampaan asemaan.”
  • ”Uskonpuhdistuksen muisteleminen on ikivanhojen asioiden nostalgisoimista, pyrkimystä palata muinaisiin käsityksiin, jotka eivät kuitenkaan enää soveltuisi nykyihmisen kehittyneempään ajatteluun.”

Maailmassa ja jopa kristittyjen keskuudessa kuulee paljon tällaisia virheellisiä ja keskenään ristiriitaisia käsityksiä uskonpuhdistuksesta. Siksi meidän on syytä kysyä: Mitä uskonpuhdistus todella on? Tässä saarnassa en tietenkään ole yritä sanoa tästä asiasta kaikkea. Sen sijaan nostan esiin yhden tärkeän näkökulman tähän asiaan. Se löytyy äsken kuulemastamme profeetta Jeremian tekstistä.

*

Pyhä Henki saarnaa Jeremian suulla: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni (Jer. 3:14a–b). Mitä Hän oikeastaan tässä sanoo? Keskeistä on tämä: Jumala oli armossaan valinnut israelilaiset omaisuuskansakseen. Herra halusi pitää heitä omina rakkaina lapsinaan, joille Hän saisi olla armollinen ja hyvä Isä. Israelilaiset olivat kuitenkin luopuneet Jumalasta. He eivät enää välittäneet Hänen sanastaan saati pyrkineet ojentautumaan Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sen sijaan he olivat palvelleet muita jumalia. Herra, elävä Jumala oli kuitenkin armollinen kansaansa kohtaan. Hän tahtoi tuoda rakkaat lapsensa takaisin Siioniin (Jer. 3:14c), pyhän läsnäolonsa paikkaan. Sitä varten Hän nosti kansansa joukosta profeetakseen nuoren miehen, Jeremian (Jer. 1:6). Tämän suuhun Herra pani sanansa (Jer. 1:9); tälle Hän antoi tehtäväksi kehottaa luopuneita lapsiaan. Miten Hän kehotti heitä? Hän sanoo: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset. Herra käyttää tässä heprean teonsanaa שׁוב (suuv), joka merkitsee takaisin kääntymistä, palaamista tai Jumalan puoleen kääntymistä. Jumala siis kehotti luopuneita lapsiaan kääntymään pois niiltä teiltään, jotka he olivat itse Hänen sanansa ohi valinneet, ja jotka kulkivat eri suuntaan kuin Hänen tahtonsa tie. Hän kehotti heitä palaamaan takaisin, siis lopulta myös palaamaan Hänen yhteyteensä, sinne missä heillä olisi elämä.

*

Tästä oli kyse myös uskonpuhdistuksessa. Oli olemassa kirkko, Jumalan seurakunta. Kirkon olemukseen kuuluu se, että se on nimenomaan Jumalan Kirkko. Kirkko ei siis ole ensisijaisesti ihmisten kirkko tai ”minun kirkkoni”. Kirkko on Jumalallinen luomus, joka on olemassa ennen minua, minun uskoani tai liittymistäni siihen. Mutta evankeliumia on se, että Kirkko on Jumalan pyhä omaisuuskansa ja perheväki, johon Hän sanansa kautta liittää ihmisiä. Sinut ja minutkin, syntiset ihmiset Hän on armossaan puhdistanut Poikansa kalliilla sovintoverellä, sanansa ja kasteen kautta, ja niin ottanut meidät oikeiksi lapsikseen, Kirkko-perheensä jäseniksi.

Tämä Kristuksen Kirkko on ollut olemassa aivan alusta asti – onpa se vielä pysyvä ikuisestikin (Augsburgin tunnustus VII 1). Kirkko oli siis olemassa myös Lutherin aikana. Kuitenkin 1500-luvun alkupuolella tilanne kirkossa oli huono: Monista Jumalan lapsista oli tullut luopuneita lapsia. He eivät enää välittäneet Jumalan sanasta saati pyrkineet ojentautumaan Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sen sijaan he toivat Jumalan puhtaan ja selvän sanan rinnalle omia tekojaan, joilla he kuvittelivat voivansa ansaita Jumalan armon ja pelastuksen. Näin he olivat langennet epäjumalanpalvelukseen. Jumala oli kuitenkin armollinen Kirkkoansa kohtaan. Hän tahtoi tuoda rakkaat lapsensa takaisin pyhän läsnäolonsa yhteyteen. Sitä varten Hän nosti heidän joukostaan saksalaisen munkin, Martinus Lutherin profeetakseen. Herra pani sanansa Lutherin suuhun. Hän antoi tälle tehtäväksi kehottaa luopuneita lapsiaan kääntymään takaisin, palaamaan tai kääntymään Jumalan puoleen.

*

Tästä me huomaamme:

  • Uskonpuhdistuksen keskuksessa ei ollut kysymys yhden miehen ajatuksista tai vaatimuksesta hyväksyä niitä ohjeellisiksi kristikunnassa. Sen sijaan kyse oli Jumalan pyhästä ja erehtymättömästä sanasta, jota Hän itse tahtoi saarnauttaa, jotta luopuneet kristityt palaisivat sanaan ja sitä kautta Jumalan yhteyteen.
  • On kyllä totta, että uskonpuhdistuksen seurauksena syntyi useita eri kirkkokuntia. Tämä ei kuitenkaan ollut uskonpuhdistuksen tarkoitus. Pikemminkin tavoitteena oli palata siihen yhteen ja yhtenäiseen Jumalan sanaan, joka yksin voi liittää ihmisen Jumalan iankaikkiseen perheväkeen, Kirkkoon, ja joka siten myös luo yhteyden kristittyjen välille.
  • Ennen kuolemaansa Luther kyllä tuskaili sitä, että hänen työnsä ei näyttänyt tuottaneen kaikkea sitä tulosta, jota hän itse oli odottanut. Samalla hän kuitenkin tiesi hyvin, ettei uskonpuhdistuksessa pitänytkään olla kyse siitä, mitä hän tai hänen työtoverinsa saisivat aikaan. Pikemminkin kyse oli siitä, mitä Jumala saisi aikaan pyhän sanansa kautta. Sitäpaitsi, Jumala näyttää usein toimivan juuri niin kuin Hän toimi Lutherin kohdalla: Jumala ei anna sanansa saarnaajan nähdä tässä ajassa kaikkea sitä hyvää, mitä Hän itse sanansa kautta ihmisten ja Kirkkonsa elämässä tekee. Sen sijaan Jumala antaa omiensa oppia elämään vain uskon varassa, ei näkemisen (2. Kor. 5:7).
  • Uskonpuhdistuksen muistelemisessa tai luterilaisessa uskonkäsityksessä ei ole kyse yhden tai useamman miehen korottamisesta jalustalle. Jos näin on jossakin käynyt, on uskonpuhdistuksen sisältö ja merkitys ymmärretty virheellisesti. Uskonpuhdistuksessa on kyse Jumalan armollisesta työstä, jota Hän sanansa kautta tekee palauttaakseen kansansa luopuneet jäsenet luokseen, puhtaan sanansa ja ikuisen elämän yhteyteen. Toki Hän tekee tätä työtään nimenomaan valitsemiensa sananpalvelijoiden, siis ihmisten välityksellä, niin kuin jo Jeremian kirjasta kuulimme. Silti kyse ei ole Jeremia- tai Luther-nimisten miesten korottamisesta, vaan sen sanan kunnioittamisesta, jota he saarnasivat. Totta kai me neljännen käskyn hengessä kunnioitamme myös rakasta oppi-isäämme, tohtori Lutheria. Totta kai me kiitämme Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä Hän on meille Lutherin kautta antanut. Siinä missä nämä esi-isämme ovat eläneet Jumalan sanan mukaan ja toimineet sen palvelijoina, me saamme ja meidän tuleekin kunnioittaa heitä Jumalan pyhinä, sekä ”kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan” (Augsburgin tunnustus XXI 1).
  • Uskonpuhdistuksen muisteleminen on siis toki myös vanhojen ja historiallisten asioiden mieleen palauttamista. Uskonpuhdistuksen muistelemisessa tai arvostamisessa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että me pyrkisimme palaamaan joihinkin vanhentuneisiin käsityksiin, jotka eivät sovellu meidän aikaamme. Pikemminkin kyse on pyrkimyksestä palata siihen, mikä ei ole ajallisesti mitattavissa niin, että voitaisiin sanoa, tämä on vanhaa tai tämä on uutta. Kyse on palaamisesta siihen, mikä on jumalallista, yliajallista. Kyse on palaamisesta Jumalan sanaan, joka on ikuinen ja muuttumaton, ja siksi myös sama kaikkina aikoina. Kyse on palaamisesta sanaan joka tuo meille Jumalan elävän Sanan, Kristuksen, Hänet, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti (Hebr. 13:8).

*

Jos siis kysytään ”mitä uskonpuhdistus on?” me voimme vastata: Uskonpuhdistuksessa – tai luterilaisuudessa sellaisena kuin se tulisi oikein ymmärtää – ei ole kyse Lutherin tai kenenkään muunkaan ihmisen mielipiteistä. Päinvastoin, uskonpuhdistuksessa on kyse ihmisten mielipiteiden pois panemisesta, niistä pois kääntymisestä siihen jumalalliseen, ikuiseen evankeliumiin, jonka Jumala on ilmoittanut meille pyhässä sanassaan. Luther ei keksinyt tätä sanaa tai sen painoarvoa. Hän halusi vain palata siihen Jumalan sanaan, johon Jumalan Kirkko oli jo paljon ennen häntä pitäytynyt. Kuule esimerkiksi, mitä Jerusalemin piispa Kyrillos saarnasi vuonna 351, siis noin 1166 ja puoli vuotta ennen kuin Luther aloitti uskonpuhdistuksen. Kyrillos opettaa kasteoppilailleen kristillisen uskon keskeisistä kohdista ja sanoo näin:

Eihän uskontunnustuksen jumalallisia ja pyhiä salaisuuksia tule opettaa miten sattuu, ilman jumalallisia kirjoituksia, eikä käsitellä niitä vain olettamuksina ja puheina. Älä usko pelkästään minuakaan, joka puhun sinulle, ellet saa todistusta jumalallisista kirjoituksista. (Catech. 4.17)

Koska uskonpuhdistus on kääntymistä pois ihmisten mielipiteistä Jumalan ja Hänen pyhän sanansa puoleen, se ei oikeastaan ole muuta kuin parannusta – onhan parannuksessa kysymys nimenomaan kääntymisestä pois synneistä ja niiden anteeksi uskomisesta. Itse asiassa ensimmäinen Lutherin naulaamista kuuluisista teeseistä liittyy juuri tähän asiaan. Hän kirjoittaa:

1. Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.

Suokoon Jumala, että me eläisimme joka päivä tällaisessa uskonpuhdistuksessa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 10.11.2019.)

20. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Mark. 2:1–12

Jeesus – suuri Lääkäri

Johdanto

Pyhä Markus on tallettanut meille ihmeellisen tapauksen: Jeesus paransi halvaantuneen miehen. Tässä saarnassa en nyt kuitenkaan tarkastele tämän tositapauksen taustoja tai yksityiskohtia. Sen sijaan keskityn yhteen asiaan, jota evankelistan sanat alleviivaavat, ja josta meidän seurakunnissamme ei ehkä ole totuttu usein saarnaamaan: Jeesus on suuri lääkäri ja parantaja.

Sairaus

Kuitenkin ennen kuin alamme tarkastella tätä asiaa, on syytä lausua kolme perustavaa teesiä:

  1. Ajatus parantamisesta edellyttää sitä, että on tarve parantamiselle. Toisin sanoen, on jotakin parannettavaa.
  2. Tällainen parantamisen tarve puolestaan edellyttää sitä, että jokin ei ole niin kuin pitäisi. Esimerkiksi ihmisessä voi olla jotakin, mikä estää hänen luonnollista, Luojan tarkoittamaa toimintakykyään maailmassa ja suhteessa Jumalaan. Tällaista Jumalan alkuperäisen tarkoituksen vastaista estymistä kutsutaan sairaudeksi.
  3. Vaikka sairauksia ja niiden esiintymismuotoja on lukemattomia, on meidän tarkastelumme kannalta keskeistä jakaa sairaudet kahteen luokkaan, yhtäältä ruumiillisiin, toisaalta hengellisiin sairauksiin.

Tästä me pääsemme itse asiaan.

Jeesus on ruumiillisten sairauksien parantaja

Ensiksi, kristittyinä me voisimme puhua enemmän siitä, että Herramme Jeesus voi parantaa ruumiillisia sairauksia ja parantaakin. Hän tekee tätä ainakin kahdella eri tavalla. Yhtäältä Hän parantaa ruumiillisia sairauksia ihmeenomaisesti, riippumatta lääketieteellisestä hoidosta tai sen puutteesta. Herra Jeesus on hyvin armollinen. Hän rakastaa ihmisiä. Hän vastaa mielellään niihin rukouksiin, joita Hänen rakas seurakuntansa Hänelle yhdessä lähettää lähimmäistensä parantumisen puolesta. Älä siis sinäkään jää sairauksiesi tai lähimmäisesi sairauksien kanssa pelkästään järjellistämään niiden parantamismahdollisuuksia. Tuo asia kristittyjen veljiesi ja sisariesi tietoon, ja rukoile yhdessä heidän kanssaan vaikkapa rukouspiirissä tai messun esirukouksessa. Rukoile seurakunnan kanssa, että Herra Jeesus, suuri Lääkäri ottaisi parantaakseen ja hoitaakseen kaikki sairaudet, jotka sinua ja lähimmäistäsi vaivaavat. Hän kuulee tällaiset rukoukset mielellään, kun ne uskossa ja Hänen pyhään nimeensä vedoten rukoillaan!

Toisaalta – ja voisimme ehkä sanoa: ensisijaisesti – Herramme parantaa ajallisia ja ruumiillisia sairauksiamme lääkärien ja sairaanhoitajien välityksellä, jotka Hän itse on varustanut lahjoillaan tätä tehtävää varten. Totta kai tällöinkin Hänen parantamistyönsä on valtavan suuri ihme. Vaikka nimittäin lääketieteen asiantuntijat osaisivat antaa tieteellisen selityksen siihen, että esimerkiksi tietty lääkeaine auttaa tietyn sairauden hoidossa, varsinainen parantuminen kuitenkin on aina Jumalan ihme. Parantuminen on käsittämätön ihme, koska elämä itse sekä sen ylläpitäminen on aina käsittämätön Jumalan ihme. Älä siis sinäkään jää sairauksiesi kanssa pelkästään hengellistämään niiden parantamismahdollisuuksia. Kuten sanottu, tuo asia rukouksessa Herran hoidettavaksi, mutta hankkiudu sitten myös rohkeasti asiansa osaavan terveydenhoitohenkilökunnan hoidettavaksi. Herra Jeesus, suuri Lääkäri käyttää heitä mielellään sinun ja lähimmäisesi sairauksien hoitamiseksi.

Näistä asioista me voisimme puhua enemmänkin. Ei olisi väärin rohkaista kristittyjä luottamaan suureen Lääkärimme Jeesukseen. Hän voi parantaa ruumiillisia sairauksia ja parantaakin!

Toki tietty varovaisuus tämän asian saarnaamisessa on siinä mielessä ymmärrettävää, että vaikka tunnustamme Jeesuksella olevan vallan parantaa sairauksiamme, me ihmiset emme kuitenkaan voi tietää miten, missä ja milloin Hän tahtoo tätä valtaa käyttää. Me emme tiedä tätä, koska Herra ei ole sanassaan antanut ehdotonta lupausta parantaa jokaista sairasta tämän elämämme aikana. Tästä huolimatta me saamme uskoa Jumalan sanaan, joka sanoo että Herra Jeesus on meidän Luojamme (Joh. 1:3) ja luomistyönsä eheyttäjä ja parantaja. Siksi me saamme kaikissa ruumiillisissa vaivoissamme paitsi käyttää niitä parantamisen taitoja, joita Hän on ajallisille lääkäreillemme lahjoittanut, myös rukoilla Hänen, kaiken elämän Antajan ihmeellistä hoitoa.

Samalla painotan: Vaikka me emme tiedä, haluaako Herra parantaa tiettyjä ruumiillisia sairauksiamme tässä ajassa, siitä me kristittyinä saamme kuitenkin olla varmoja, että Hän on luvannut parantaa ruumiilliset sairautemmekin viimeisenä päivänä. Kun sinä olet kastettu ja elät kristittynä, uskossa Jeesukseen, voit varmasti luottaa siihen, että kuoleman Voittaja, ylösnoussut Herra Jeesus antaa sinulle kerran uuden, kirkastetun ja hengellisen ruumiin, jossa ei sairautta tai vaivaa ole, vaan joka elää ikuisesti.

Jeesus on hengellisten sairauksien parantaja

Toiseksi, voisimme puhua enemmän myös siitä, että Herramme Jeesus voi parantaa hengellistä sairautta ja parantaakin. Mutta mitä tällainen hengellinen sairaus oikeastaan on? 

Voit varmasti hyvin ymmärtää tämän asian kun vertaat ihmistä hänen alkutilassaan – luotuna – siihen, millainen hän on nyt – siis luotuna, mutta langenneena. Alussa ihmisessä, Jumalan omaksi kuvakseen luomassa, kaikki oli niin kuin Luoja oli tarkoittanut: paitsi ruumis myös sielu kaikkine ominaisuuksineen ja kykyineen olivat turmeltumattomat ja eheät. Lankeemuksessa kaikki kuitenkin muuttui. Sen sijaan, että ihminen olisi luottanut Jumalaan, Luojaansa, kuullut Hänen sanaansa ja elänyt sen mukaan, hän vapaasta ratkaisustaan päätti vastustaa Jumalaa, lakata kuulemasta Hänen sanaansa ja alkaa mieluummin elää oman mielensä mukaan. Sanalla sanoen, ihminen korotti itsensä jumalaksi elävän Jumalan tilalle. Tämä ihmisen itsejumaloinnin synti erotti hänet elävästä Jumalasta, Luojastaan. Koska ihminen näin joutui eroon Jumalasta, itse Elämästä ja elämän Lähteestä, joutui hän välttämättä todellisen ja hengellisen elämän ulkopuolelle, hengellisen kuoleman tilaan jo eläessään. Tässä tilassa hänen sielunsa – alunperin hyvä ja täydellisesti toimiva – on nyt turmeltunut ja sairas. Lankeemuksen tilassa ihmisen sielu on menettänyt alkuperäisen vapautensa ratkaista mitä haluaa. Sen sijaan sielu on Jumalan hyvän luomistyön vastaisesti joutunut synnin ja perkeleen orjuuteen. Sinäkin tiedät millaista tämä on. Monta kertaa olet joutunut elämässäsi tilanteeseen, josta voit Paavalin kanssa todistaa: Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. (Room. 7:18–19) Tässä tilassaan ihmisen sielu ei enää luonnostaan tunne Jumalaa eikä edes halua tuntea. Se ei enää osaa tai voi suuntautua kohti Jumalaa, elämänsä Lähdettä. Sen sijaan se suuntautuu nyt pois Jumalasta ja Hänen pyhyydestään ja valostaan, kohti perkeleen ja ihmisen sairastuneen, lihallisen mielen ajatuksia, saastaisuuteen ja kuoleman pimeyteen.

Tällaisessa tilassa on lankeemuksen jälkeen jokaisen luonnollisella tavalla sikiävän ja syntyvän ihmisen sielu. Se on turmeltunut ja sairas. Se ei enää toimi sillä tavalla kuin Luoja oli alun perin tarkoittanut. Siinä määrin kuin ihminen on sielultaan syntisairas, hän ei voi elää yhteydessä Jumalaan, eikä siis myöskään pelastua.

Tämä riittää nyt sielun sairaudesta. Seuraavaksi tulemme nimittäin pääasiaan.

Tätä hengellistä sairautta, sielun sairautta on Jeesus Kristus tullut parantamaan. Hän on tullut ollakseen meidän sielujemme suuri Lääkäri ja Parantaja. Herra Jeesus on hyvin armollinen. Hän rakastaa ihmisiä. Siksi Hän haluaa, että kaikki ihmiset pääsisivät sielunsa sairauden vallasta ja tulisivat sisimmässään tuntemaan totuuden – siis Hänet, joka itse on Totuus (Joh. 14:6).

Mutta miten Jeesus sitten parantaa sielun sairauksia? Jos nyt synti on sielun sairautta, tarkoittaa syntien anteeksiantaminen tämän sairauden parantamista. Herra Jeesus, suuri Lääkärimme siis parantaa ihmisen sielun siten, että Hän antaa tälle synnit anteeksi.

Sen vuoksi, kuule sinä, joka olet sielultasi syntinen ja sairas, etkä voi itseäsi parantaa. Kuule sinä, jota sairas sielusi houkuttaa ja vetää Luojasi tahdon vastaisiin ajatuksiin ja tekoihin. Kuule sinä, jonka sielua nämä synnilliset ajatuksesi ja tekosi sairastuttavat entisestään. Kuule nyt: Jumalan Poika Jeesus Kristus, suuri Lääkäri on tullut tarjoamaan sinulle lääkkeen sielusi sairauteen. Mikä se lääke on? Se on evankeliumi Hänestä, ja se kuuluu näin: Sinun esi-isiesi synti ja sinun oma syntisi sairastuttivat sinut, mutta Jeesus Kristus tullut ottamaan pois sinun syntisi, vieläpä tullut itse sinun synniksesi (2. Kor. 5:21). Hänen ristinuhrissaan on sinun syntisi velka maksettu, kaikkinaisen sairautesi taudinaiheuttaja voitettu. Siinä on synnin ja valheen isän, perkeleen pää murskattu.

Muuten, jos meidän onkin syytä noudattaa tiettyä varovaisuutta saarnatessamme ruumiin sairauksien parantamisesta, niin tämän asian saarnaamisessa meidän ei tarvitse varoa lainkaan! Sen sijaan me saamme saarnata Jumalan selvää sanaa, joka vakuuttaa sinulle: Jeesus Kristus on tullut kantamaan meidän sairautemme ja sälyttämään päälleen meidän kipumme (Jes. 53:3). Asia on niin tärkeä, että sanon sen vielä toisin sanoin: Jeesus Kristus on tullut kantamaan sinun sairautesi ja sälyttämään päälleen sinun kipusi. Hän on tullut ottamaan pois koko sinun sairautesi alkusyyn, synnin, vieläpä koko maailman synnin (Joh. 1:29).

Mutta tämä asia ei ole vain muinaista historiaa, vaan myös tänään läsnäolevaa todellisuutta: Pyhässä kasteessa Herra Jeesus on nimittäin tuonut valmistamansa syntien anteeksiantamuksen lahjan juuri sinulle. Kasteessa Jeesus on pessyt pois sielusi sairauden, kaiken syntisi ja saastaisuutesi. Kun sinä, kastettu kristitty kuitenkin vielä tunnet, että sielussasi on syntiä ja sairauttakin, saat muistaa, että Jeesus on tullut sielusi Lääkäriksi. Siksi saat rohkeasti tulla Hänen luokseen ja tunnustaa syntisi Hänelle. Kun sitten kuulet synninpäästön sanan, jonka Hän itse sinulle saarnauttaa, Hän tällä sanallaan parantaa ja eheyttää sieluasi. Kun vielä kuulet evankeliumin saarnaa, siinä Jeesus kaataa sielusi haavoihin parantavaa lääkettä. Kun vastaanotat Hänen ruumiinsa ja verensä, jotka Hän on uhrannut syntiesi vuoksi, Hän antaa niissä sinulle syntiesi anteeksiantamuksen ja kuolemattomuuden lääkkeen. Näin Herra Jeesus parantaa ja eheyttää sinun sieluasi.

Suuri Lääkäri parantaa ruumiin ja sielun ikuisesti

Rakas kristitty! Tällä tavalla sinä saat jo tämän ajallisen elämäsi aikana elää suuren Lääkärisi Jeesuksen armollisessa hoidossa. Saat alkaa eheytyä kohti sitä täydellistä terveyttä, jonka Hän kerran lopullisesti lahjoittaa sinulle, kalliisti ostamalleen kristitylle. Viimeisenä päivänä Hän, taivaan ja maan Herra määrää kaiken synnin ja valheen isän, perkeleen tuhottavaksi ikuisesti. Silloin sinä, Kristukseen kastettu ja Hänessä synnit anteeksi saanut kristitty saat päästä elämään Jumalan taivaassa, vapaana kaikesta synnistä ja sen aiheuttamasta sairaudesta. Silloin sinulle annetaan varma ja lopullinen parantuminen kaikista ruumiisi sairauksista, saathan kokonaan uuden ruumiin. Silloin myös sielusi on täysin terve, eikä mikään estä yhteyttäsi Jumalaan, Luojaasi. Kaiken tämän sinulle on valmistanut Jeesus, ja kaiken tämän Hän myös tahtoo tuoda sinulle vastaanotettaksi. Tule suuren Lääkärisi ja Parantajasi Jeesuksen armohoitoon!

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.10.2019.)

18. sunnuntai helluntaista (1. vsk) Jes. 44:21–23

Se on kaikki Hänen työtään

Oletko sinä kysynyt mielessäsi, mahdatko oikeastaan enää kelvata kristityksi. Ehkä sinä olet kokenut itsesi huonoksi uskovaiseksi, ehkä jopa kyseenalaistanut arvosi ihmisenäkin.

Pyhällä Hengellä on sinulle asiaa. Kuule, mitä Hän saarnaa sinulle profeetta Jesajan suulla: Muista tämä, Jaakob, ja sinä, Israel, sillä sinä olet minun palvelijani. Minä olen sinut valmistanut, sinä olet minun palvelijani: en unhota minä sinua, Israel. (Jes. 44:21)

Herra siis sanoo: Minä olen sinut valmistanut, tai ”minä olen muovannut/tehnyt/luonut sinut.” (יְצַרְתִּ֤יךָ) Pyhä Henki käyttää sanaa, joka merkitsee esimerkiksi saven muovaamista. Se on sama sana, jota Hän käyttää jo Raamatun alkulehdillä sanoessaan: Silloin Herra Jumala teki – tai voitaisiin kääntää: muovasi – maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7) Niin Henki sittemmin myös Jesajan kautta ilmoittaa, että Herra on savenvalaja. Hän on muovannut maasta kaikki ihmiset (ks. Jes. 45:9).

Huomaatko sinä nyt? Sinun elämäsi on arvokas! Sinun arvosi ei riipu siitä, minkä arvoiseksi koet itsesi. Sinun arvosi ei myöskään ole sinun itsesi varassa. Kaikkivaltias Jumala on tahtonut, että sinä olet olemassa. Hän on suunnitellut sinut ja kaikki ominaisuutesi. Sitten Hän on myös taitavan savenvalajan tavoin muovannut sinut ja antanut sinulle elämän. Se on kaikki Hänen työtään.

Mutta Herra sanoo enemmänkin: sinä olet minun palvelijani. Hän toistaa tämän asian kaksi kertaa tässä samassa jakeessa. Hän haluaa, että sinä varmasti muistat tämän asian, niin kuin Hän sanookin: ”Muista tämä, Jaakob ja Israel”. (זְכָר־אֵ֣לֶּה יַעֲקֹ֔ב וְיִשְׂרָאֵ֖ל) Ajattele nyt: Kristittynä sinä uskot, että Jumalan sana on erehtymätön, eikö niin? Sinä uskot, että Hänen sanassaan on voima. Hänen yksi sanansa saa aikaan sen, mitä se sanoo. Etkö sinä siis uskoisi tätä asiaa, jonka Hän aivan kaksi kertaa tässä sanoo: sinä olet minun palvelijani? Nimittäin se, että sinä olet Hänen palvelijansa, toisin sanoen kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan palvelija, se edellyttää, että Hänen on pitänyt hyväksyä ja ottaa sinut palvelijakseen. Niin Hän on myös halunnut tehdä. Se on kaikki Hänen työtään.

*

Mutta ehkä sinä kysyt miten tämä voi olla mahdollista. ”Miten näin syntinen ja paha ihminen voisi kelvata elämään Jumalan yhteydessä, saati olemaan Hänen palvelijanaan?” Kysymys on tietenkin aivan oikea. Olisihan suorastaan syntiä ohittaa Jumalan sana, joka selvästi ilmoittaa, että jokainen ihminen on syntymästään asti kokonaan syntinen (ks. esim. Ps. 51:7). Olisi syntiä luulla voivansa kelvata Jumalalle sellaisenaan tai omien tekojensa perusteella.

Mutta sinä, joka tunnet syntisyytesi, älä jätä kuulematta mitä muuta Jumala sanassaan sinulle sanoo. Pyhä Henkihän saarnaa tässä juuri sinulle: Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut. (Jes. 44:22)

Kuulitko mitä Hän sanoo sinulle? ”Minä pyyhin pois sinun rikoksesi ja sinun syntisi/syyllisyytesi niin kuin pilven.” (מָחִ֤יתִי כָעָב֙ פְּשָׁעֶ֔יךָ וְכֶעָנָ֖ן חַטֹּאותֶ֑יךָ) Miten Herra sitten pyyhkii pois sinun rikoksesi ja syntisi? Pyhä apostoli Johannes vastaa: Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1. Joh. 1:7b) Siis mistä synnistä?  Johannes tarkoittaa tässä synnillä samaa kuin mistä Jesajakin päivän tekstissä puhuu: Molemmissa tapauksissa (hepr. חֵטְא, kr. ἁμαρτία) kyse on tästä: Vaikka Jumala on ilmoittanut muuttumattoman tahtonsa ihmiselle, ihminen ei kuitenkaan osu tähän pyhään kohteeseen. Sen sijaan hän harhautuu ohi sen, mitä Jumala sanassaan sanoo. Sitä on synti. Mutta pääasia onkin tässä: Jumala on itse tahtonut korjata sen, ettet sinä ole tavoittanut Hänen pyhiä tarkoituksiaan. Hän on tahtonut tehdä näin, koska sinun luontainen taipumuksesi harhautua Hänen tahdostaan on estänyt sinua tavoittamasta juuri sitä tavoitetta, että vähitellen oppisit osumaan Hänen pyhän tahtonsa maaliin. Sinä et voi yksin onnistua siinä. Siksi Jumala on lähettänyt Poikansa maailmaan. Miksi siis? Pyhä Henki vastaa apostoli Paavalin kautta: Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Hän vielä painottaa, että tässä asiassa ei ole mitään epävarmaa, vaan [v]arma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. (1. Tim. 1:15) Tämän syntisten pelastamisen Jeesus on tehnyt pyhän ja kalliin verensä kautta, veren, jolla Hän, virheetön ja tahraton Jumalan Karitsa on lunastanut kaikesta synnistä koko maailman kaikki ihmiset – siis myös sinut, joka elät tässä maailmassa ja olet ihminen (Joh. 1:29; 1. Piet. 1:18–19). Jeesuksessa ja Hänen ristissään on taivaallisen Isän pyhä tahto täytetty (Joh. 19:30). Jeesuksessa ja Hänen ristissään on kaikki mahdollinen Jumalan tahdon ohittaminen ja siitä harhautuminen sovitettu. Se on kaikki Hänen työtään.

Mitä nyt siis vielä tarvitaan? Kuule mitä Henki Jesajan kautta sanoo: ”Käänny takaisin minun luokseni, sillä minä vapautan/pelastan/lunastan sinut.” Nämä pyhät sanat voitaisiin kääntää myös näin: ”Palaa minun luokseni, sillä minä otan sinut omakseni.” (שׁוּבָ֥ה אֵלַ֖י כִּ֥י גְאַלְתִּֽיךָ) Jos ja kun sinulla, Kristukseen kastetulla vielä on syntiä, niin kuule Herrasi kehotusta: Käänny takaisin, palaa Hänen luokseen! Miten? Nouse ja mene taivaallisen Isäsi luo ja tunnusta Hänelle, että sinä olet tehnyt syntiä taivasta vastaan ja Hänen edessään, ja ettet siksi ansaitse, että sinua kutsutaan Hänen lapsekseen (Luuk. 15:18–19). Mutta tee paremmin kuin tuhlaajapoika: älä tarjoudu taivaallisen isäsi palkkalaiseksi! Luota Hänen sanaansa, joka sanoo, että sinä olet Hänen lapsensa, kasteessa lapsen asemaan asetettu. Jos toki oletkin Hänen palvelijansa, niin kuin profeetta sanoo, olet kuitenkin samalla Hänen rakas lapsensa, Hänen koko omaisuutensa perillinen. (Gal. 4:4–7) Käänny siis pahoilta teiltäsi takaisin Hänen luokseen, tunnusta syntisi ja usko Kristuksen evankeliumi omalle kohdallesi! Silloin Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa sinut jälleen kerran kaikesta synnistä. Se on kaikki Hänen työtään.

*

Mutta mitä sinun sitten vielä pitäisi tehdä? Ehkä olet kysellyt tätäkin. Evankeliumiin sinä haluat kyllä uskoa, mutta ehkä sinusta silti tuntuu, että pitäisi päästä vielä syvemmälle. Ehkä olet kuullut toisten kristittyjen puhuvan ihmeellisistä armon kokemuksistaan, jopa taivaallisista näyistään tai ainakin syvällisestä hengellisestä elämästään. Ehkä mietit, miten voisit itsekin kokea jotakin sellaista. Sinun uskonelämäsi kun tuntuu niin kovin tavanomaiselta ja arkipäiväiseltä. Mitä voisit tehdä päästäksesi syvemmälle Jumalan salaisuuksiin?

Kuule, mitä Pyhä Henki saarnaa sinulle: Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa. (Jes. 44:23)

Jos meidän kristillinen uskomme tai henkilökohtaisen uskonelämämme syveneminen riippuisi siitä, mitä meidän ihmisten pitää tehdä tai saada aikaan, emme oikeastaan voisi puhua evankeliumista, hyvästä sanomasta lainkaan. Nimittäin mitä hyvää sellaisessa sanomassa olisi, joka kertoisi vain mitä sinulta vaaditaan pelastuksesi tai pyhityksesi ehtona?

Mutta sekä meidän kristillisen uskomme että henkilökohtaisen uskonelämämme keskuksessa onkin se, mitä Jumala tekee. Hänhän sanoo: ”Huutakaa ilosta/riemuitkaa taivaat, sillä [sen] tekee JHWH” (רָנּ֨וּ שָׁמַ֜יִם כִּֽי־עָשָׂ֣ה יְהוָ֗ה). Meidän pelastuksemme on alusta loppuun asti Herran armollista tekoa. Se on Hänen lahjaansa meille. Siksi sitä kutsutaan evankeliumiksi, hyväksi sanomaksi, jonka Hän kuuluttaa syntisille ja mahdottomille.

Jos siis pohdit miten pääsisit vielä syvemmälle kristillisen uskon salaisuuksiin, kysyn sinulta: Mitä syvällisempää voi olla olemassa kuin se, että Jeesus Kristus on lunastanut sinut synneistäsi, kuolemastasi ja perkeleen hallintavallan alta? Mitä enemmän sinä voisit saada kuin pelastuksen, jonka Hän on lahjoittanut sinulle? Mitä täydempää uskonelämää sinä voisit löytää kuin sen, että Herra itse jatkuvasti elävöittää ja uudistaa sinua sanansa kautta sekä Kristuksen ruumiin ja veren yhteydessä? Mitä muuta vielä tarvitaan kuin syntien anteeksiantamus, vanhurskaus ja pyhyys Jumalan edessä, siis kaikki se, mitä Jeesus on jo tehnyt ja tekee sinun hyväksesi? Siinä on jo kaikki! Se on kaikki Hänen työtään.

Tästä kaikesta sinäkin olet tullut osalliseksi. Kun sinä nyt siis olet saanut näin paljon, etkö iloitsisi taivaiden kanssa ja riemuitsisi maan syvyyksien, vuorten, metsien, puiden ja koko luomakunnan kanssa? Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Herra on lunastanut sinut kaikesta synnistäsi, ikuisen kuoleman vallasta, sekä pahasta perkeleestä! Profeettansa kautta Hän lupaa vielä osoittaa kirkkautensakin omaisuuskansassaan (וּבְיִשְׂרָאֵ֖ל יִתְפָּאָֽר), siis myös sinussa, joka olet Hänen pyhän omaisuuskansansa jäsen (1. Piet. 2:9). Se on kaikki Hänen työtään.

*

Kuule siis vielä lopuksi:

Sinun muovaamisesi ja syntymäsi tähän elämään on Jumalan työtä.

Sinun lunastuksesi synnin vallasta ikuiseen elämään on Hänen työtään Jeesuksessa Kristuksessa.

Sinun pyhityksesi – se, että sinä palvelet, ylistät ja kirkastat Jumalaa – se kaikki on Hänen työtään, jonka Hän saa aikaan sinussa, poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden ja Pyhän Henkensä kautta.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.10.2019.)

15. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 17:11–19

Jeesus parantaa ja lahjoittaa uskon

Pitalisten miesten armonpyyntö

Jeesus oli matkalla Jerusalemiin. Eräässä kylässä Häntä kohtasi kymmenen miestä. Varmaankin heillä oli rikki revityt vaatteet, tukka hajallaan ja parta peitettynä. Heidän käyttäytymisensä oli arkaa ja he jäivät seisomaan loitommaksi Jeesuksesta (Luuk. 17:12b). Näillä miehillä oli pitali, vakava ihosairaus, johon ei tunnettu parannuskeinoa. Mutta heidän käytöksessään oli kyse enemmästäkin kuin vain yrityksestä estää tämän ruumiin sairauden tarttuminen toisiin. Vanhan testamentin laki nimittäin osoitti, että pitali oli myös rituaalisen saastaisuuden syy. Ihmisen piti olla tietyllä tavalla puhdistautunut ja valmistautunut voidakseen elää Jumalan kansan yhteydessä sekä tullakseen Hänen pyhyytensä läsnäoloon temppelissä. Jos taas joku oli rituaalisesti saastainen, hänen piti jäädä sekä kansan että temppelin ulkopuolelle, ettei joutuisi kohtaamaan Jumalan pyhyyttä valmistautumatta, ja ettei myöskään saastuttaisi muita ja niin estäisi heidän pääsyään jumalanpalveluselämän yhteyteen. Siksi pitalisten piti asua yksinään, leirin ulkopuolella. Heidän piti myös pukeutua edellä kuvatulla tavalla ja muita ihmisiä nähdessään ilmoittaa olevansa epäpuhtaita huutamalla: ”Saastainen, saastainen!” (3. Moos. 13:45–46)

Mutta nyt Herra Jeesus tuli siihen kylään, jonka liepeillä nämä kymmenen pitalista elivät. Nämä miehet olivat kuulleet puhuttavan Jeesuksesta, ihmeellisestä opettajasta, joka oli parantanut vakavasti sairaita, myös pitalisia. Siksi nyt, kun he näkivät Jeesuksen, he korottivat äänensä ja sanoivat: ”Jeesus, mestari, armahda meitä!” (Luuk. 17:13) Miehet siis tunnustivat pitävänsä Jeesusta – niin kuin sana kuuluu – toisten ”päälle asetettuna” (ἐπιστάτα), siis mestarina tai opettajana, juutalaisena rabbina. He tunnustivat myös uskovansa, että rabbi Jeesus saattoi halutessaan armahtaa heitä, parantaa heidän sairautensa ja pelastaa heidät. ”Jeesus, mestari, armahda meitä!” he huusivat.

Jeesuksen vastaus

Miten Jeesus reagoi pitalisten pyyntöön? Heidät nähdessään Herra sanoi heille: Menkää ja näyttäkää itsenne papeille. (Luuk. 17:14a) Miksi Jeesus sanoi näin?

Jumala oli Mooseksen välityksellä säätänyt, että jos jotakin ihmistä epäiltiin pitalisairaudesta, hänet piti viedä pappi Aaronin tai jonkun hänen poikansa, pappien, eteen. (3. Moos. 13:2) Koska pitalissa oli kyse rituaalisesta saastaisuudesta ja siis myös jumalanpalveluselämään liittyvästä asiasta, oli juuri pappien suoritettava pitalisairauteen liittyvät tarkastukset. Samoin myös se, jonka pitali näytti parantuneen, piti tuoda papin eteen tarkastettavaksi. Jos pappi totesi potilaan parantuneen sairaudestaan, suoritti hän lain mukaisen puhdistamisen. Pappi käski ottaa puhdistettavaa varten kaksi elävää, puhdasta lintua, setripuuta, helakanpunaista lankaa ja isoppikorren. Hän käski teurastaa toisen linnun saviastian päällä, jossa oli raikasta vettä. Sitten hän otti elävän linnun ja setripuun, helakanpunaisen langan ja isoppikorren, ja kastoi ne elävän linnun kanssa sen linnun vereen, joka teurastettiin veden päällä. Tätä veden ja veren seosta hän sitten pirskotti seitsemän kertaa siihen, joka oli puhdistettava pitalista. Kun parantunut sitten oli ajanut hiuksensa ja pessyt itsensä ja vaatteensa, oli hän puhdas. Sen jälkeen hän sai mennä leiriin toisten luo, sekä tulla kahdeksantena päivänä temppeliin. (3. Moos. 14:2–3)

Pitaliset miehet olivat varmasti kuulleet näistä lain säädöksistä. Mutta siitä huolimatta he mahtoivat ihmetellä Jeesuksen kehotusta melkoisesti. Eikö Jeesus aikonutkaan parantaa heitä? Eikö Hän aikonutkaan esimerkiksi ojentaa kätensä ja koskettamalla heitä? Niinhän Hän oli ennenkin parantanut pitalisia. (Luuk. 5:12–13) Miksi Jeesus nyt vain kehotti heitä lähtemään Jerusalemiin, näyttämään itseään papeille? Ei varmaankaan sitä varten, että pappi olisi voinut todeta heidät pitalisiksi? Olihan tämä heidän sairautensa julkisesti todettu jo ajat sitten. Toinen syy mennä näyttämään itseään papille olisi ollut se, että pitalin epäiltiin parantuneen. Mutta nämä miehethän olivat vielä aivan sairaita. Ei heissä ollut merkkiäkään parantumisesta. Miksi ihmeessä Jeesus siis nyt käski heitä lähtemään pappien luo tarkastettaviksi? Ehkä nämä miehet hetken siinä miettivätkin, pitäisikö lähteä vaiko ei.

Jeesuksella oli selvä syy toimia näin: Sairaat miehet uskoivat kyllä Jeesuksen mahdollisuuksiin parantaa heidän sairautensa. Juuri sitä vartenhan he olivat huutaneet Häntä avuksi. Mutta Jeesus tahtoi lahjoittaa heille uskon enempäänkin. Näiden miesten piti nyt mennä pappien luo aivan kuin he olisivat jo olleet terveitä, tullakseen julistetuiksi terveiksi. Tämä vaati heiltä vahvempaa uskoa kuin heidän uskonsa siihen, että Jeesus saattoi parantaa heidän ruumiillisen sairautensa. Mutta miten Jeesus sitten tahtoi lahjoittaa heille lisää uskoa? Sanansa kautta. Juuri Jeesuksen sana sai nämä sairaat miehet toimimaan. Eihän heillä ollut mitään muuta toivoa kuin tehdä niin kuin Jeesus sanoi. Vain siten he saisivat tietää oliko Jeesuksen sanassa voima. Heidän vain piti luottaa Jeesuksen sanaan ja lähteä pappien luo.

Sana vahvistaa uskoa

Tällä tavalla Jeesuksen sana toimii sinunkin elämässäsi. Kun sinun uskosi on heikko ja vajavainen, Jeesus tahtoo antaa sanansa uskosi vahvistukseksi. Ajattele asiaa vaikka näin: Jos sinulla on kaapin hyllyllä odottamassa ruokaa, mutta et syö sitä, se ei hyödytä sinua ollenkaan. Mutta jos syöt ruokaa, se vahvistaa sinua. Sinä et ehkä tule ajatelleeksi tai edes tiedä millä tavalla mikäkin ruoka sinua vahvistaa, mutta uskot, että se tekee niin. Kun syöt, saat myös aivan käytännössä huomata, että näin tapahtuu: saat energiaa suorittaa kaikkia askareitasi. Siksi sinä syöt kun sinulla on nälkä. Jeesuksen sana on niin kuin tuo ruoka. Jos sinulla on hyllyllä Raamattu, mutta et kuule tai lue sen sanaa saati ojentaudu sen mukaan, ei tämä Jumalan sana hyödytä sinua lainkaan. Mutta jos kuulet Jeesuksen sanaa ja teet sen mukaan, se vahvistaa sinun uskoasi entisestään. Vaikka sinä et tiedä millä tavalla Hänen sanansa sinua vahvistaa, kuitenkin uskot, että se tekee niin. Kun sitten kuulet Hänen sanaansa ja toimit sen mukaan, saat huomata, että juuri näin myös tapahtuu: sana vahvistaa sinun uskoasi.

Pitaliset parantuvat

Näin tapahtui myös näiden pitalisten miesten kohdalla. He eivät tienneet mitä Jeesuksen sanasta seuraisi. Kuitenkin he tekivät Hänen sanansa mukaan, koska luottivat, että he niin saisivat nähdä mitä Jeesus tekisi.

Mitä Jeesus siis teki? Pyhä Luukas kirjoittaa: Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. (Luuk. 17:14b) Kun miehet olivat vasta matkalla kohti Jerusalemia, he äkkiä huomasivat olevansa terveitä. Heidän ruumiinsa oli puhdistunut pitalista. Varmaan he pysähtyivät ihmettelemään ja koskettamaan ennen niin sairaita käsiään, jalkojaan ja kasvojaan, ja näyttämään toisilleen: ”Katso, minäkin olen parantunut!” Voi mikä riemu! Ei ole vaikea kuvitella, että miehet aivan huusivat ilosta nähdessään, mitä Jeesuksen sana oli saanut aikaan. Heidän heikko uskonsa sai vahvistuksen: Jeesuksen sana oli voimallinen tekemään sen mitä se sanoi!

Mennäkö pappien luo vai ei?

Mutta kun suurin riemu oli vähän laantunut, he tajusivat pohtia: Mitä nyt sitten pitäisi tehdä? Aivan niin, Jeesushan oli käskenyt heitä menemään ja näyttämään itsensä papeille. Siispä Jerusalemiin! Äsken miehet olivat epäröineet lähteä näyttämään papeille puhdistuneensa, koska eivät vielä olleet puhdistuneet. Mutta nyt jos koskaan, kun he olivat puhdistuneet, oli heillä kaikki syy tehdä niin kuin Jeesus oli kehottanut ja mennä pappien luo.

Kuitenkin yksi näistä kymmenestä epäröi. Siitä uskosta, joka oli saanut hänet huutamaan Jeesukselta armahdusta, ja siitä sanasta, jolla Jeesus oli nyt parantanut hänet, hänen sydämessään syntyi jotakin, joka veti häntä takaisin Jeesuksen luo. Noiden muiden yhdeksän miehen sydämessä mitään tällaista ei syntynyt. He huomasivat vain ruumiilliseen parantumisensa, mutta eivät muistaneet Häntä, joka oli heidät parantanut. Siksi he jatkoivat matkaansa Jerusalemiin.

Sana vahvistaa uskoa – mutta myös loukkaa

Näin käy kun Jumalan sanaa saarnataan. Herra Jeesus kyllä aina saarnaa sanansa ja antaa sen välityksellä Pyhän Henkensä. Näin Herra sanansa kautta tekee työtään meidän heikon uskomme vahvistukseksi. Silti kaikkien kohdalla Pyhä Henki ei saa vaikuttaa uskon vahvistumista. Syy ei ole ole Herrassa tai Hänen sanassaan, vaan kuulijoiden sydämen kovuudessa. Itsessään Jumalan sana on aina elävä ja eläväksi tekevä sana, mutta ihmisten sydämen kovuuden vuoksi se jopa paaduttaa niitä, jotka eivät halua kuulla sitä.

Rakkaat kristityt, meidänkään ei tarvitse joutua epätoivoon, jos seurakuntamme väkimäärä ei ole valtavan suuri, tai jos se ei ole jatkuvassa kasvussa. Totta kai meidän tulee tehdä niin kuin Jeesus itsekin teki: meidän tulee etsiä jokaista eksynyttä ja ystävällisesti toivottaa heitä tervetulleiksi Hänen sanansa kuuloon, Jumalan ja Hänen seurakuntansa yhteyteen. Meidän tulee myös kilvoitella siinä, ettei kukaan meidän syntiemme ja taitamattomuutemme vuoksi loukkaantuisi Kristukseen tai Hänen seurakuntaansa. Mutta samalla meidän on hyvä muistaa: se, että joku joskus lähtee pois seurakunnasta, voi johtua myös Jeesuksen sanasta itsestään. Sanoohan Herra itsekin, että on erilaisia sanan kuulijoita. On niitä, jotka kuullessaan Jumalan sanan säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä (Luuk. 8:15b). Toisten kohdalla taas käy niin, että kuullessaan sanan he ottavat sen kyllä ilolla vastaan, mutta heillä ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat. (Luuk. 8:13) Näin kävi jo Jeesuksen itsensä saarnatessa. Pyhä Johannes kertoo, että jotkut Jeesuksen opetuslapsista nurisivat Jeesuksen sanoja vastaan ja pitäneet niitä kovana puheena, jota ihminen ei voi kuunnella. He olivat loukkaantuneet Herran sanoihin. Siksi he lopulta myös vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. (Joh. 6:60, 66) Tänäänkin sama Jeesus saarnaa samaa sanaansa myös meidän seurakunnassamme – suokoon Jumala, että me sallisimme Jeesuksen aina olla seurakuntamme ylipaimenena ja saarnaajana! Mutta kun Jeesus saarnaa, mitä tapahtuu? Monet loukkaantuvat, eivätkä enää palaa Herran luo, eivät edes evankeliumin lahjat saatuaan. Mutta joskus on olemassa joku, jolle Kristus kelpaa.

Yksi noista kymmenestä parantuneesta pitalisesta oli sellainen ihminen. Hänelle kelpasi paitsi ruumiillinen parantuminen myös itse Parantaja, Jeesus Kristus. Siksi, kun nuo muut yhdeksän kiirehtivät kohti Jerusalemia, tämä mies ei voinut olla palaamatta Jeesuksen, suuren parantajansa luo. Hän palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä (Luuk. 17:15b–16a).

Suokoon Jumala, että kun Jeesus puhuu meille ja selittää meille kirjoitukset, mekin saamme sydämeemme sellaisen palon (vrt. Luuk. 24:32), että mielessämme on vain: ”Jeesuksen luo!”

”Sinun uskosi on sinut pelastanut”

Jeesus sanoi miehelle: Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut. (Luuk. 17:19) Herra siis käski miestä nousemaan ja jatkamaan matkaansa Jerusalemiin papin eteen, että hänet julistettaisiin virallisesti parantuneeksi ja hän pääsisi takaisin normaaliin elämään muun kansan parissa. Mutta Jeesus sanoi muutakin: sinun uskosi on sinut pelastanut. Huomaatko miten suuren painon Herra tässä antaa uskolle? Hän ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämän miehen usko olisi ollut hänen pelastuksen vaikuttava syy. Pikemminkin Herra tarkoittaa, että miehen usko oli pelastuksen vastaanottamisen väline, siis se tekijä, joka yhdisti miehen Parantajaan ja Pelastajaan, Jeesukseen. Ja itse asiassa tuo uskokin – niin kuin kuulimme – oli Herran lahja, jonka Hän oli lahjoittanut tälle miehelle sanansa kautta. Jeesus siis sanoo, että uskoessaan Jeesukseen ja Hänen sanaansa mies oli saanut pelastuksen, vieläpä kerta kaikkiaan ja siten, että hän oli nyt pelastettu. Siksi Herra sanoi: sinun uskosi on sinut pelastanut. On aivan kuin Hän olisi sanonut: ”Katso mitä sinun uskosi minuun ja minun voimani on tehnyt sinulle! Pysy nyt tässä uskossa minuun ja katso mitä se sekä minun voimani vieläkin tekevät sinulle!”

Jeesus parantaa ja lahjoittaa uskon

Rakkaat ystävät! Herra Jeesus Kristus on tullut meidänkin syntiemme ja sairauksiemme kantajaksi. Hän on tullut saastaiseksi meidän syntiemme ja epävanhurskautemme saastasta (vrt. 2. Kor. 5:21). Sen tähden Hän, taivaallinen Herra on tullut aivan kuin pitalisairaaksi, joka kaikki hyljeksivät. Kuule nyt, miten hyvin profeetta Jesajan kuvaus Kristuksesta sopii siihen, miten pitalisiin suhtauduttiin: Hän – siis Kristus – oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. (Jes. 53:3–5)

Tällaiseksi Herra Jeesus on tullut, että sinä noiden kymmenen miehen lailla pääsisit syntisairautesi ja saastaisuutesi taakasta, pääsisit Jumalan yhteyteen. Hän ei ole käyttänyt sinun puhtaaksi pirskottamiseesi setripuuta, helakanpunaista lankaa, isoppikortta, linnun verta ja vettä. Hän on käyttänyt sitä, mihin tämä kaikki ennalta viittasi. Hän on käyttänyt ristinsä puuta ja helakanpunaista vertaan. Isoppikorren päähän laitetusta sienestä Hän, ristin nestehukasta janoinen Mestari on juonut hapanviiniä ja sanonut: Se on täytetty. (Joh. 19:28–30) Kuulitko? Jeesuksessa ja Hänen ristissään Vanhan testamentin laki saastaisen puhdistamisesta on täytetty. Jumalan koko lain koko vaatimus on täytetty! Eikä siinä edes ole vielä kaikki. Jeesus ei ole käyttänyt linnun verellä sekoitettua vettä puhdistaakseen sinut. Hän on käyttänyt pyhällä sanallaan sekoitettua vettä – voisimme Lutherin kanssa sanoa: kalliin sovintoverensä punaamaa vettä – sinun, syntisen ja saastaisen puhdistamiseen. Pyhässä kasteessa Hän, ylimmäinen Pappi on tällä vedellä pirskottanut sinut puhtaaksi kaiksesta synnistäsi. Niin sinäkin saat käydä esiin Jumalan pyhyyden läsnäoloon totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä (Hebr. 10:22). Jeesuksen Kristuksen tähden, Häneen kastettuna ja Hänen sanansa kautta uskon lahjan saaneena sinä olet puhdas, Jumalalle kelvollinen ja rakas lapsi. Sanansa kautta Hän yhä uudelleen vahvistaa uskoasi itseensä ja puhdistaa sinua synneistäsi. Se kaikki on Hänen armollista tekoaan! Tee sinä siis nyt samoin kuin tuo pitalista puhdistunut mies: kiitä Jumalaa Herrasi Jeesuksen kautta Hänen armostaan sinua kohtaan.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 22.9.2019.)

14. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 1 Joh. 4:7–12

Rakastakaamme toinen toistamme

Päivän epistolatekstissä pyhä Johannes kirjoittaa: Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme (1. Joh. 4:7).

Tässä maailmassa puhutaan paljon rakkaudesta. Rakkaus on se asia, josta ihminen on aina ollut kiinnostunut. Vaikkapa jo antiikin kirjallisuudesta aina uusimpiin listahitteihin asti on juuri rakkaus se aihe, josta on kirjoitettu, puhuttu ja laulettu valtavasti. Mutta oletko sinä huomannut mistä näkökulmasta rakkautta useimmiten tässä maailmassa tarkastellaan? Useimmiten rakkaudella tarkoitetaan sitä, mitä itse odotetaan saatavan toiselta.

Raamatussakin puhutaan paljon rakkaudesta. Esimerkiksi miehen ja naisen välisen aviollista rakkautta ylistetään sen lehdillä enemmän ja syvällisemmin kuin missään muualla. Moni on myös kuullut, että lähimmäisenrakkaus on yksi kristinuskon pääteemoista. Mutta oletko sinä huomannut mistä näkökulmasta rakkautta Raamatussa tarkastellaan? Raamatun puhe rakkaudesta on erilaista kuin muun maailman puhe samasta aiheesta. Keskuksessa ei olekaan se, mitä itse odotetaan saatavan toiselta. Pikemminkin kyse on antamisesta toiselle.

Minä väitän, että tämä maailma ja sen uskosta osattomat ihmiset eivät pysty uhrautuvaan ja itsensä antavaan rakkauteen lainkaan, eivätpä edes tule ajatelleeksi sellaista. Tässä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä. Etsiihän jokainen syntiin langennut ihminen – sellainen kuin sinä ja minä – luonnostaan vain omaa etuaan. Siksi jokainen luonnostaan myös tavoittelee rakkautta itselleen. Sen sijaan kristillinen ajatus, jonka mukaan minut on luotu rakastamaan ja palvelemaan toisia, jää luonnollisen ihmisen elämässä syrjään, ja on hänelle jopa aivan tuntematon.

Sanan varsinaisessa merkityksessä rakkaus – siis toiselle antaminen – voikin kuulua vain kristilliseen elämään. Tähän viittaa myös se, mitä pyhä Johannes päivän epistolassa sanoo. Hän aloittaa kuulemamme tekstikatkelman puhuttelulla: Rakkaani – tai ”rakkaat” (Ἀγαπητοί). Keille hän puhuu? Hän puhuu kristilliselle seurakunnalle. Toki itsessään nämä ihmiset ovat niin monenlaisia ja toisiinsa verrattuina erilaisiakin, että inhimillisesti katsoen heillä ei varmasti olisi paljoakaan tekemistä keskenään. Voi myös olla, että jos rakkautta katsottaisiin vain oman saamisen näkökulmasta niin kuin maailma tekee, harva näistä ihmisistä toivoisi saavansa rakkautta toisiltaan, siis aivan erilaisilta ihmisiltä kuin mitä itse on. Mutta näitä ”rakkaita”, joita apostoli puhuttelee, yhdistää yksi tekijä: Kristuksen rakkaus. Täysin riippumatta heidän iästään, elämänkokemuksestaan, koulutuksestaan, lahjavarustuksestaan, musiikkimaustaan tai muista ominaisuuksistaan, nämä ihmiset ovat kaikki yhtä lailla riippuvaisia Kristuksen rakkaudesta, mutta myös yhtä lailla tulleet osallisiksi Kristuksen rakkaudesta. Juuri siksi pyhä apostoli kutsuu heitä ”rakkaiksi”, toisin sanoen Kristuksen rakastamiksi, Hänen rakkaiksi veljikseen ja sisarikseen. Kristuksessa heistä on tullut myös apostolin rakkaita veljiä ja sisaria.

Huomaatko nyt, miten kaukana pyhän Raamatun rakkauskäsitys on iltapäivälehtien ja tosi-TV-sarjojen rakkauskäsityksestä? Jumalan sanassa on kysymys rakkaudesta sanan varsinaisessa merkityksessä, siis siitä rakkaudesta, joka kuuluu ja voikin kuulua vain kristilliseen elämään. Tähän asiaa liittyy myös se, mitä apostoli seuraavaksi kirjoittaa.

*

Hän kirjoittaa: sillä rakkaus on Jumalasta (1. Joh. 4:7). Apostoli siis ilmaisee mistä rakkaus on peräisin. Samalla hän ilmaisee myös mistä rakkaus ei ole peräisin. Rakkaus on Jumalasta; rakkaus ei ole ihmisestä.

Siinä määrin kuin rakkaudesta puhutaan ihmisestä olevana asiana, sille käy aina niin kuin iltapäivälehtien otsikoissa: ”rakkaus loppui”. Jos rakkaudella ymmärretään sitä, mitä itse odotetaan saatavan toiselta, se ”loppuu” aivan varmasti, jopa sillä sekunnilla kuin ihminen ei enää koe sisimmässään rakkauden tunnetta toista kohtaan. Aika monet ovat panneet merkille miten tämä yleensä tapahtuu: Kun ihminen ihastuu toiseen, hän tuntee tätä kohtaan ihmettelevää uutuuden viehätystä – siis ”rakkautta”. Aina tuntuu olevan odotettavissa jotakin uutta ja jännittävää saatavaa toiselta. Mutta eihän kenenkään ihmisen elämä voi olla jatkuvaa ihastuksen tai ”rakkauden” tunnetta. Itse asiassa näin ei edes kuulu olla. Ihmissuhteen on määrä kasvaa tuosta alkuihastuksesta, jotta se voisi jatkua. Useimpien kohdalla ihastunutta ”rakastumista” kestää noin parin vuoden ajan. Sen jälkeen moni eroaa, koska kokee, että ”rakkaus loppui”. Tämä johtuu siitä, että ihmiset keskittyvät lähinnä siihen ”rakkauteen”, jota tunnetaan tunteissa ja joka siis on ihmisestä peräisin, ja joka odottaa toiselta jotakin erityistä, eivätkä siihen rakkauteen, joka antaa itsestään toiselle.

Myös sinä, joka olet kristitty, tiedät itsestäsi millaista on rakkauden loppuminen. Yhtäältä sinä olet kyllä saanut Jumalan armosta tulla osalliseksi Kristuksen rakkaudesta. Siksi sinä kuulut niihin, jotka tuntevat todellisen rakkauden, itsensä uhraavan rakkauden. Sitä sinäkin olet saanut kristittynä harjoitella. Mutta toisaalta olet myös huomannut: Et osaa rakastaa niin kuin sinun pitäisi, et Jumalaa yli kaiken etkä lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sinussa asuu vielä se vanha ihminen, joka haluaa vain lisää itselleen. Jos peilaat asiaa Jumalan lain vaatimuksiin, huomaat, että olet itsessäsi kokonaan rakkaudeton ja syntinen, ja siksi myös kadotuksen ansainnut ihminen.

Mutta ihana asia on se, että todellinen rakkaus ei ole peräisin ihmisestä. Pyhä Johannes sanoo: Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8b). Siksi myös todellisen rakkauden on oltava peräisin Hänestä. Apostoli kirjoittaakin: joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. (1. Joh. 4:7b) Huomaa tarkoin, ettei hän tässä tarkoita sitä, että jos sinä ensin rakastat oikein kovasti, voit syntyä Jumalasta ja alkaa myös tuntemaan Hänet. Ei, pikemminkin hän tarkoittaa tätä: kukaan ei voi rakastaa toista ja antaa itseänsä toiselle, ellei ole ensin syntynyt Hänestä, joka on itse Rakkaus ja josta rakkaus siis myös on peräisin. Todellinen rakkaus on seurausta siitä, että on ensin syntynyt Jumalasta.

Seuraavaksi katsomme miten tämä tapahtuu.

*

Apostoli kirjoittaa: Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9)

Katso nyt, mikä Jumalan armo tässä meille ilmoitetaan! Sinä et osannut rakastaa Jumalaa yli kaiken etkä lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sen sijaan käsityksesi rakkaudesta keskittyi siihen, mitä sinä lähimmäiseltäsi halusit saada itsellesi. Mutta Jumalapa antoi rakkautensa – todellisen rakkauden – ilmestyä meille. Hän lähetti ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan. Mitä varten? Sitä varten, että Jeesus rakastaisi sinua, rakkaudetonta. Sitä varten, että Jeesus osoittaisi sinulle, rakkaudettomalle suurinta mahdollista rakkautta, sitä, josta Hän itse sanoo: Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. (Joh. 15:13) Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Jeesus tuli ottamaan juuri sinun rakkaudettomuutesi ja kaikki muutkin syntisi omikseen. Jeesus kantoi sinun rakkaudettomuutesi ja kaikki muutkin syntisi ruumiissansa ristinpuuhun, että sinä syntisairas parantuisit Hänen haavojensa kautta, ja synneistä pois kuolleena eläisit vanhurskaudelle (1. Piet. 2:24).

Mutta mitä tällainen synneistä pois kuoleminen ja vanhurskaudelle eläminen tarkoittaa? Kaikkihan kyllä sen tietävät, että Jeesus Kristus kuoli kerta kaikkiaan. Mutta miten sinä sitten kuolit pois synneistä? Vastaus: Sinun vanha, lihallinen ihmisesi, joka ei osaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä, vaan ainoastaan itseään – tämä vanha ihmisesi  ristiinnaulittiin pyhässä kasteessasi Kristuksen kanssa ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan kuolemaan, että niin kuin Hänet herätettiin kuolleista, samoin sinäkin vaeltaisit uudessa elämässä (Room. 6:4, 6). Pyhän sanansa ja kasteen kautta Jumala on itse synnyttänyt sinut uudesti, elämään uutta elämää Kristuksessa, joka on Elämä (Joh. 14:6).

Tällä tavalla Jumalasta syntyminen on nimenomaan Jumalasta. Se ei siis ole ihmisistä. Yhtä vähän kuin sinä olet pystynyt päättämään syntymisestäsi tähän maailmaan, yhtä vähän sinä pystyt päättämään syntymisestä Jumalasta. Jumalan täytyy tehdä tämä sinussa, ja niin Hän on tehnytkin: Sinä, joka olet kristitty, olet syntynyt Jumalasta Hänen sanansa ja kasteen kautta. Siksi pyhä Johannes kirjoittaakin: Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

Ajattele: Sinä, joka itsessäsi olit kuollut, elät! Sinä, joka itsessäsi olit rakkaudeton ja kykenemätön rakastamaan, rakastat!

*

Edellä sanotun perusteella ymmärrämme myös sen, mitä apostoli seuraavaksi kirjoittaa: Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. (1. Joh. 4:11)

Kun Jumala siis ensin rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi, olemme mekin – tämän rakkauden yhteyteen päästyämme – velvolliset rakastamaan toisiamme – tai niin kuin sanat voitaisiin kääntää: ”myös me olemme velkaa toisiamme rakastamaan” (καὶ ἡμεῖς ὀφείλομεν ἀλλήλους ἀγαπᾶν). Luterilainen tunnustuksemme selittää tätä asiaa oikein: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme edelleen, että kaikki ihmiset ovat velvollisia tekemään hyviä tekoja, mutta aivan erityisesti ne, jotka Pyhä Henki on uudestisynnyttänyt ja uudistanut.” (Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä 4, 8.)

Mitä tällainen rakastaminen sitten voisi sinun kohdallasi tarkoittaa? Ensiksi, rakastaminen sanan varsinaisessa ja kristillisessä mielessä on sitä, että eletään Jumalan pyhän tahdon mukaan, siis toteutetaan kymmenessä käskyssä lausuttuja asioita. Tämä Jumalan laki on puhdasta rakkautta ihmistä kohtaan. Siksi myös todellinen rakkaus on sitä, että toimitaan Jumalan lain mukaan. Jos sinä siis pohdit, mitä sinun pitäisi tehdä rakastaaksesi paitsi Jumalaa yli kaiken myös lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, avaa katekismuksesi ja lue kymmenen käskyä selityksineen. Niissä sinulle riittää tekemistä koko elämäsi ajaksi!

Mutta jotta emme tarkastelisi asiaa vain teorian tasolla, kuule toiseksi myös tämä: Itsessään Jumalan laki on tietenkin muuttumaton ja siksi kaikille ihmisille sama. Kuitenkin se, minkälaisen muodon lähimmäisen rakastaminen käytännössä ottaa, riippuu myös siitä kutsumuksesta, jonka Jumala on kullekin antanut. Esimerkiksi poliisin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu kristitty rakastaa valvomalla lain ja järjestyksen noudattamista. Jos nyt ihmiset perjantai-iltana tuolla Lanu-aukiolla nousevat Jumalan asettamaa hyvää järjestystä vastaan, saattaa tämän rakkauden osoittaminen tarkoittaa myös voimakeinojen käyttämistä. Tällaisten kovienkin toimenpiteiden takana on kuitenkin rakkaus. Poliisi laittaa itsensä aivan ruumiillisesti likoon asian selvittämiseksi, ettei lähimmäisen tarvitsisi tehdä niin, ja että lähimmäisillä olisi turva ja rauha. Toisaalta äidin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu kristitty rakastaa toisella tavalla: hoitamalla lastaan hellästi, ruokkimalla, kylvettämällä, pyykkiä pesemällä, ulkoiluttamalla, opettamalla ja olemalla läsnä. Kouluikäisten lasten vanhemmat puolestaan rakastavat opettamalla lapsiaan tottelemaan vanhempiaan ja opettajiaan, käskemällä siivoamaan huoneensa ja viemällä likaiset sukkansa pesukoneeseen, valvomalla läksyjen tekoa ja asettamalla kotiintuloaikoja. Pastorin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu taas rakastaa saarnaamalla lakia ja evankeliumia, sekä jakamalla sakramentteja ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.

Näitä kutsumuksia ja niihin kuuluvia rakastamisen tapoja ei saa sekoittaa keskenään. Eihän poliisin tehtävänä ole rakastaa rikollisia hoivaamalla heitä hellästi tai syöttämällä heitä lusikalla. Samalla tavoin ei pastorinkaan tehtävänä ole rakastaa seurakuntalaisiaan soveltamalla fyysistä voimankäyttöä, mutta ei myöskään pesemällä heidän likapyykkiään.

Jumalan rakkauden laki on siis kyllä kaikille sama, mutta rakkauden osoittamisen tavoissa on eroja kutsumuksesta riippuen. Kysy Jumalalta mikä on sinun paikkasi ja kutsumuksesi Hänen seurakunnassaan ja maailmassaan. Älä kuitenkaan jää fundeeraamaan tätä asiaa vain itseksesi. Keskustele myös pastorisi sekä Kristuksessa rakkaiden veljiesi ja sisariesi kanssa siitä, mikä sinun kutsumuksesi voisi olla. Mene sitten rauhassa, rakasta ja palvele Herraasi ja lähimmäistäsi iloiten.

Muista kuitenkin aina, että rakkaus on Jumalasta, ei sinusta. Sillä rakkaus ei ole siinä, että me rakastimme Jumalaa – tai lähimmäistämme –, vaan siinä, että Jumala rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa 15.9.2019.)

13. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 2. Kor. 3:4–6

Meidän kykymme on Jumalasta

Sinä olet kuullut, että uskovien tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään (vrt. Matt. 22:37–40). Sen käskyn Jumala on antanut omilleen jo Vanhassa testamentissa (3. Moos. 19:18; 5. Moos. 6:5). Tämä rakkauden kaksoiskäsky koskee myös sinua ja minua, jotka Jumala on Pojassaan Kristuksessa tehnyt pyhän omaisuuskansansa jäseniksi.

Olet myös kuullut, että kristityn tehtävänä on todistaa Herrastaan Jeesuksesta. Jo ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin ylösnousemuksen todistajiksi (vrt. Luuk. 24:46–48). Sellaiseksi sinutkin, Jeesuksen omaksi kastettu kristitty, on kutsuttu.

Olet kuullut vielä senkin, että kun olet kastettu Kristuksen ruumiin jäseneksi (1. Kor. 12:13), sinulla on tässä pyhässä kirkkoruumiissa oma paikkasi sekä sen mukaiset tehtävät. Aivan jokaiselle meistä Jumala on antanut lahjoja. Nämä lahjat on annettu sinulle siksi, että niitä käyttäen palvelisit Jumalaa ja lähimmäistäsi. Niitä käyttäessäsi saat myös toimia Kristuksen todistajana maailmassa omalla paikallasi.

*

Mutta itsestäsi sinä huomaat: Et osaa rakastaa Jumalaa yli kaiken. Vaikka periaatteessa haluaisit rakastaa Häntä yli kaiken, käytännössä monet asiat menevät sinun elämässäsi Hänen edelleen. Jo siinä, miten valitset käyttää jokaiseen päivään kuuluvat tunnit ja minuutit – kalliin armon ajan –, Jumala ja Hänen sanansa tahtoo jäädä kaiken muun puuhastelun ja jopa ajanvietteen alle.

Huomaat myös, ettet osaa todistaa Jeesuksesta niin kuin haluaisit. Ehkä koet, ettet ole kovin taitava puhumaan; sanojen oikea asetteleminen tuntuu vaikealta. Et ehkä myöskään oikein tiedä, mitä missäkin tilanteessa olisi viisasta sanoa. Omassakin uskonelämässäsi riittää harjoittelemista, ja siksi ajatus todistamisesta muille tuntuu hankalalta.

Ehkä koet heikkoutta myös palvelutehtäviesi suhteen. Kristuksen ruumiin jäsenenä sinulla on oma paikkasi ja tehtäväsi seurakunnassa sekä lahjoja, jotka Jumala on antanut sinulle palvellaksesi niillä Häntä ja lähimmäistäsi. Mutta mitä sinun pitäisi käytännössä tehdä, siitä et ehkä oikein saa kiinni. Ehkä et myöskään kehtaa ehdottaa pastorille tai muille seurakuntalaisille, että voisit auttaa. Ehkä koet, ettet edes jaksa tehdä mitään.

*

Rakas kristitty! Kuule mitä pyhä epistola sanoo: Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita (2. Kor. 3:4–6a).

Huomaa, että Paavali ei puhu luottamuksesta omaan itseensä tai omiin kykyihinsä. Hän sanoo: Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan (2. Kor. 3:4). Millaisesta luottamuksesta hän siis puhuu?

Apostoli jatkaa – jos sallitte, että käännän itse nämä sanat suomeksi: ”Ei [niin], että itsestämme olisimme kelvollisia arvioimaan/pohtimaan/ajattelemaan jotakin niin kuin [se tulisi] itsestämme” (2. Kor. 3:5a). Eikö tämä ole karmea ajatus? Se tarkoittaa: sinä et kerta kaikkiaan ole riittävän arvollinen, kelvollinen tai sopiva edes ajattelemaan mitään, mikä kelpaa Jumalalle. Mutta toisaalta juuri tämä on mitä ihanin ajatus sille, joka uskoo Kristukseen. Se nimittäin tarkoittaa, että kun sinä tunnet vanhan lihasi laiskuuden ja haluttomuuden, jopa täydellisen mahdottomuuden rakastaa Jumalaa tai lähimmäistäsi, todistaa Kristuksesta sekä palvella Herraasi ja lähimmäistäsi omalla paikallasi, tässä ei ole mitään ihmeellistä. Itsessäsi sinä olet syntinen. Vanha, lihallinen ihmisesi voi toimia Jumalan tahdon mukaan aivan yhtä paljon kuin kuollut ruumis voi tehdä työtä. (Kokeile vaikka laittaa kuolleelle ruumiille lapio käteen ja käske sitä kaivamaan ojaa. Katsopa vain tuleeko työ tehdyksi! Aivan yhtä vähän itsessään kuollut lihallinen ihminen voi tehdä mitään, mikä on Jumalalle mieleen.) On siis kyllä aivan karmea asia, että sinussakin tämä vanha ihminen vielä on ja vaikuttaa. Mutta toisaalta, kun uskot ja luotat Kristuksen kautta Jumalaan kaikkien hyvien tekojesi aikaansaajana ja täyttäjänä, tämä on vapauttava sana: Sinusta itsestäsi ei lähde eikä voikaan lähteä mitään sellaista ajatusta, joka miellyttää Jumalaa. Siksi sinun ei tarvitse yrittää sellaista omista mahdollisuuksistasi puristaakaan.

Mutta kun kuulet tämän sanan, älä erehdy luulemaan, etteikö sinun tarvitsisi tehdä mitään hyvää! Tässä asiassa moni hyvää tarkoittava kristittykin on hairahtunut ajattelemaan: ”Koska minä olen syntinen enkä siis voi ajatella tai tehdä mitään hyvää, ei minun tarvitsekaan.” Mutta ei Jumalan sana sellaista sano!

Kuule mitä apostoli kirjoittaa: vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita (2. Kor. 3:5b–6a). Jumalan pyhä tahto on, että sinäkin Hänen omanaan rakastat Häntä yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Hänen tahtonsa on, että sinä paitsi elät Kristuksen armosta ja syntien sovituksesta, myös todistat siitä toisille, heidän elämäkseen. Hänen tahtonsa on, että Hänen antamillaan lahjoilla palvelet Häntä ja lähimmäisiäsi omalla paikallasi, niin Hänen seurakunnassaan kuin ajallisessa kutsumuksessasikin. Lopulta Hänen tahtonsa on, että muistat: Se kelvollisuus tai sopivuus mikä sinulla on kaiken tämän tekemiseen, ei ole sinusta itsestäsi peräisin. Se on peräisin Jumalasta. Hänen tehtävänsä on tehdä koko seurakunta – siis sinut – sopivaksi elämään ja toimimaan uuden liiton palvelijoina.

Mitä sellainen palvelus sitten on? Se on sitä, että me, Kristuksen seurakunta elämme osallisina Hänen iankaikkisesta valostaan ja loistamme tämän maailman kuoleman pimeyden keskellä niin kuin tähdet maailmassa (Fil. 2:15), tai niin kuin vuoren huipulla olevan kaupungin valot loistavat yön pimeydessä (Matt. 5:14). Se on sitä, että me, Kristuksen seurakunta elämme Hänen kirjeenään (2. Kor. 3:3), ja tuomme Hänen pyhän sanansa tämän maailman informaatiotulvan ja jumalattoman sanankäytön keskelle.

Tämän kaiken täytyy olla Jumalan työtä, sillä mikäli asia meistä ja vanhasta lihastamme riippuu, jää tämä kaikki kyllä tekemättä. Mutta Kristuksen kautta ja Pyhässä Hengessään Jumala on tehnyt sinut uudeksi ihmiseksi, joka iankaikkisesti elää Hänelle vanhurskaana ja puhtaana, siis myös mielellään tekee kaikkea sitä, mitä Hän tahtoo (Vähä katekismus IV 12). Sinussa, uudestisyntyneessä kristityssä – ja meissä kaikissa kristityissä – Herrasi tahtoo tehdä tämän kaiken. Olennaista on vain se, että

  1. pysymme Jumalan pyhän, anteeksiantavan ja eläväksi tekevän sanan kuulemisessa – ilman tätä meillä ei ole elämää, eikä siis myöskään kykyä tehdä mitään, mitä Jumala tahtoo
  2. muistamme ne sanat, jotka kuulimme: tämä kaikki on Jumalan työtä – Kristuksessa Hän on synnyttänyt meidät uudeksi, jotta uusi ihmisemme olisi valmis kaikkiin hyviin tekoihin ja ahkeroisi sitä hyvää, mikä Häntä miellyttää (vrt. Tiit. 2:14; 3:1)
  3. muistutamme itseämme sanan kehotuksista tehdä sitä hyvää mitä Jumala sanassaan kehottaa – meidän vanha lihamme tarvitsee tällaista masentamista, mutta meidän uusi ihmisemme myös iloitsee näistä kehotuksista ja tottelee niitä mielellään

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa, aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 8.9.2019.)

12. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Sananl. 28:13–14

Kolmenlaisia rikkojia

Johdanto

Sananlaskujen kirjasta kuulimme tutun opetuksen: Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Profeetta jatkaa: Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa. (Sananl. 28:13–14)

Näiden tärkeiden opetusten äärellä me panemme merkille seuraavat asiat: Kaikki ihmiset ovat kyllä yhtä lailla Jumalan tahdon rikkojia. Mutta suhtautumisessaan rikkomuksiinsa ihmiset jakautuvat ainakin kolmeen eri ryhmään. Ensimmäisenä ovat ne, jotka pyrkivät salaamaan rikkomuksensa. Sitten tulevat ne, jotka tunnustavat rikkomuksensa. Mutta näitä jälkimmäisiä – rikkomuksensa tunnustajia – on vielä kahdenlaisia. Keitä he ovat, siitä kuulemme pian.

Rikkomusten salaajat

Ensimmäisenä meidän täytyy kuitenkin katsoa mitä profeetta tekstimme alussa opettaa. Hän kirjoittaa: Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty.

Tässä yhteydessä en nyt ala puhua niistä, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jumalan sanaa, eivätkä siksi myöskään tunne rikkomuksiaan, jotta voisivat ne tunnustaa. Sellaisia ihmisiä maailmassa on valitettavasti paljon. Heitä varten – jotta he voisivat tulla syntinsä tuntemiseen, parannukseen ja uskoon – on Kristus käskenyt omiansa saarnaamaan kaikille kansoille parannusta syntien anteeksisaamiseksi Hänen nimessänsä (Luuk. 24:47). Tässä tehtävässä mekin Kristuksen seurakuntana saamme olla mukana.

Tässä tekstissä profeetta puhuu kuitenkin ihmisestä, joka on kyllä kuullut Jumalan sanaa. Kymmenestä käskystä hän on oppinut, ettei täytä Jumalan vanhurskasta vaatimusta elää pyhää elämää. Tuo ihminen tietää siis rikkoneensa taivaallisen Isän pyhää tahtoa vastaan. Tästä huolimatta hän ei kuitenkaan halua tunnustaa rikkomuksiaan sen paremmin niille ihmisille, joita nämä ne koskevat, kuin myöskään Jumalalle.

Voi miten ajattelematonta! Ehkä joku kyllä kuvittelee: ”Niin kauan kuin lähimmäiseni ei tiedä, että olen puhunut hänestä pahaa, niin ei kai tämä rikkomukseni voi haitata häntä tai meidän välejämme?” Mutta katso nyt: Jos sinä puhut herra A:sta pahaa herra B:lle, eivätkö nämä sinun pahat puheesi muuta herra B:n suhtautumista herra A:han? Varmaan herra A myös huomaa tämän, vaikka kukaan ei sanoisi itse asiasta mitään. Ja vaikka herra A ei koskaan saisi tietää, että herra B:n muuttunut suhtautuminen häneen on saanut alkunsa juuri sinun pahoista puheistasi, eikö hän silti joudu kärsimään tästä asiasta? Tällä tavalla synnillä on aina seurauksensa, silloinkin, kun sinun lähimmäisesi ei tiedä siitä mitään.

Tai ehkä joku kuvittelee: ”Niin kauan kuin minun vaimoni/mieheni ei tiedä että olen pettänyt häntä toisen kanssa, niin ei kai se mitään haittaa?” Voimme ottaa vielä yleisemmänkin esimerkin. Joku ajattelee: ”Niin kauan kuin vaimoni/mieheni ei tiedä että olen pettänyt häntä sydämessäni, katsellessani muita naisia/miehiä työpaikalla tai tietokoneen ruudulta, niin mitä se haittaisi? Ei kai sellainen yksityinen teko loukkaa ketään?” Hyvänen aika! Eikö sinun itsekkyytesi ja syntisi ole aina tuhovoima, joka rikkoo suhtautumistasi lähimmäiseesi? Eikö synnillinen himosi muka vaikuta siihen, miten katsot omaa, laillisesti vihittyä vaimoasi tai miestäsi? Eikö se estä sinua jakamasta kaikkia sydämesi asioita tämän ihmisen kanssa, jonka tulisi olla sinulle läheisin, ja jonka kanssa sinun on määrä jakaa koko elämäsi ja koko itsesi? Eikö tämä sinun syntisi lopulta tule esteeksi sinun ja puolisosi suhteen hyvinvoinnillekin, tiesi hän siitä tai ei?

Oikein profeetta kirjoittaa: Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty (Sananl. 28:13a). Synnin salaaminen ei koskaan poista synnin todellisuutta. Se ei myöskään estä syntiin syyllistynyttä joutumasta kauheisiin ongelmiin jo tämän elämänsä aikana.

Mutta on vielä muutakin. Moni yrittää salata rikkomuksensa Jumalaltakin. Jumala kuitenkin näkee sydämeen. Hän tietää kaiken. Siksi sinunkin on turhaa yrittää salata rikkomuksiasi Häneltä. Aivan kuin muka sinun valmistamasi viikunanlehtivaatteet voisivat peittää alastomuuttasi Jumalan edessä! Jumalan askeleet kuuluvat jo. (1. Moos. 3:7–8) Älä siis enää petä itseäsi ja yritä paeta sitä totuutta, että Jumala on, ja että Hän tietää kaiken. Jos pakenet Häntä, et voi elää Hänen yhteydessään. Se taas, joka ei elä Hänen yhteydessään, ei voi myöskään elää ikuisesti. Tätä lopulta tarkoittavat sanat: Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty.

Kun ihminen ei tunnusta rikkomuksiaan, hän tulee ajan mittaan paaduttaneeksi ja kovettaneeksi sydämensä niin, että lakkaa myös tunnistamasta niitä itsessään. Näin hän lopulta salaa rikkomuksensa paitsi muilta ihmisiltä ja Jumalalta myös itseltään. Näin hän lakkaa jopa ymmärtää mistä hänen ahdistuksensa ja paha olonsa johtuu. Siksi hän jää vain syyttämään siitä toisia ja lopulta itseään Jumalaa (vrt. 1. Moos. 3:12–13). Vaikka hän pystyisi peittämään tämän synkän tilansa muilta ihmisiltä niin, etteivät he näe sitä, hän kuitenkin kulkee tietä, joka vie kohti ikuista kuolemaa ja kadotusta. Sanoohan sana: ”sydämensä kovettava lankeaa onnettomuuteen/ahdinkoon/hätään/turmioon” (Sananl. 28:14b).

Katumattomat syntien tunnustajat

Mutta profeetta puhuu myös toisenlaisista ihmisistä. Keitä he ovat? He ovat niitä, jotka tunnustavat syntinsä. Mutta kuten sanottu, näitä syntien tunnustajia on kahdenlaisia.

Aloitan puhumalla niistä, jotka päällisin puolin näyttävät tekevät juuri niin kuin sananlasku opettaa: He eivät tahdo salata rikkomuksiaan, vaan tunnustavat niiden olemassaolon. He katuvat niitä, jotkut jopa aivan näkyvällä tavalla. Hyvä niin, kenelläpä meistä ei olisi rikkomuksia tai tarvetta niiden tunnustamiselle! Näillä ihmisillä on kuitenkin yksi vaikeus. Vaikka he nimittäin tunnustavat olevansa syntisiä, he eivät kuitenkaan välitä siitä, mistä profeetta myös puhuu: rikkomusten hylkäämisestä ja Jumalan armosta. Ulospäin he haluavat antaa hurskaan kuvan itsestään, kuvan kristitystä, joka kärsii synneistään ja katuu niitä. Todellisuudessa he eivät kuitenkaan halua hylätä syntejään, vaan pikemminkin helliä niitä sydämessään.

Mutta taas on sanottava: Jumala näkee sydämeen. Hän tietää kaiken. Hänen edessään ei voi salata rikkomuksia eikä syntejä, mutta hänen edessään ei myöskään sydämen katumattomuutta voi kätkeä ulkoisen katumuksen ja kyynelten verhoon. Jumala näkee tekohurskauden läpi.

Voi toki myös olla, että tällaiset ihmiset kyllä aivan todella näkevät rikkomuksensa ja syntinsä, mutta pitävät kuitenkin hurskaampana jäädä tuijottamaan niihin itseensä kuin kääntää katseensa niiden ratkaisuun. Moni kyllä tunnustaa syntinsä ja tuntee siitä katkeraa tuskaa, mutta tekee sen vain synnin seurausten pelosta. Synti sinänsä ei murehduta hänen sydäntään, eikä hän kaipaa yhteyttä Jumalaan. Kauheaa Jumalan armon pilkkaamista on esimerkiksi sellainen ajatus, jota kristillisen hurskauden nimelläkin ylistetään: ”Minä olen niin kovin suuri syntinen. Siksi jään nyt vain Jumalan armon ikävöintiin ja toivomiseen. Enhän minä kuitenkaan voi olla varma, tahtooko Jumala armahtaa minua, maan matosta.”

Mutta rakkaat ystävät, mitä varten Jumala lähettikään Poikansa maailmaan? Eikö pelastamaan syntisiä? Kyllä! Apostoli kirjoittaa: Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. (1. Tim. 1:15) Sinäkin olet kyllä suuri syntinen, aivan niin kuin minäkin olen. Mutta et kai sinä väitä, ettei itse Jumalan Poika olisi täydellisellä elämällään, syyttömällä kärsimyksellään ja ristinkuolemallaan voinut hankkia sinulle lunastusta syntiesi vallasta? Hän on tehnyt sen kaiken kerran, niin kuin apostoli Johannes itse näki ja kuuli, ja on meille kertonut: Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: ”Se on täytetty”, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä. (Joh. 19:30)

Kristuksessa sinun kaikki rikkomuksesi on siis jo sovitettu kerta kaikkiaan! Älä enää jää tällaiseen epäröivään toivoskeluun Raamatun pyhän ja varman evankeliumin äärellä. Älä halveksi Kristuksen täydellistä työtä, vaan usko se omalle kohdallesi. Jumalan pyhyyden edessä meidän on toki hyvä olla aina aralla tunnolla – tai ”peloissaan” –, niin kuin Pyhä Henki tässä profeetan kautta sanoo. Mutta jos usko jää syrjään, on kaikki hukassa. Silloin syntinen ihminen jää kauheaan synnin ahdistukseen, lain alle. Niin kävi sille miehelle, josta Raamattu kertoo, että hän kyllä katui ja tunnusti syntinsä, mutta ei uskonut Kristukseen vapahtajanaan. Hänestä pyhä evankelista kirjoittaa: hän katui ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren”. Katumuksestaan huolimatta tämä miesparka ei turvannut Jumalan armoon. Sen sijaan hän asetti itsensä Jumalan paikalle, siis Hänen paikalleen, jolla yksin on valta päättää elämästä ja kuolemasta. Niin evankelista kertookin hänestä, että hän meni pois ja hirttäytyi. (Matt. 27:3b–4, 5b) Mikä vielä kauheampaa, hänestä sanotaan, että hän ei saavuttanut pelastusta, vaan epäuskossaan meni omaan paikkaansa (Ap. t. 1:25b), ikuiseen kuolemaan.

Näin kauheat seuraukset epäuskolla on. Mitä siis kukaan voi voittaa ulkoisesti hurskaalta näyttävällä katumuksellaan, jos ei se johda häntä Kristuksen luo, ottamaan uskossa vastaan anteeksiantoa Häneltä?

Armoon turvaavat syntien tunnustajat

Onneksi profeetta puhuu vielä kolmannenlaisistakin ihmisistä. Edellisten tavoin he tunnustavat rikkomuksensa. Mutta toisin kuin nuo edelliset, he sitten myös hylkäävät ne.  Mitä tällainen rikkomusten hylkääminen tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että ensin ihminen ymmärtää, ettei hänellä itsellään ole kerrassaan mitään mahdollisuuksia parantaa itseään syntisairaudestaan. Hän ymmärtää, että omine edellytyksineen hän on Jumalan vanhurskaan tuomion alainen. Mutta juuri siksi hän myös turvaa toisen apuun – koska Jumalan laki on osoittanut hänen omat neuvonsa hyödyttömiksi! Tuo ihminen turvaa Jumalan armoon, jonka Hän on Pojassaan Kristuksessa hänelle ja koko maailmalle valmistanut. Hän turvaa Jumalan armoon Kristuksessa, joka Hänen sanansa kautta hänelle julistetaan uskossa vastaanotettavaksi.

Kun sinä nyt siis kuulet Jumalan lain sanan ja sen valossa huomaat olevasi kokonaan syntinen ja kadotuksen ansainnut ihminen, älä salaa rikkomuksiasi, vaan tunnusta ne Jumalalle. Se on hyvin yksinkertaista: Tunnusta rikkomuksesi Jumalalle ripissä, Hänen seurakuntansa sananpalvelijan välityksellä. Mutta muista sitten myös mikä on ripin toinen osa. Katekismushan opettaa, että

Rippi sisältää kaksi osaa: ensiksi tunnustetaan synnit, ja toiseksi otetaan rippi-isältä vastaan synninpäästö eli anteeksiantamus, ikään kuin sen lausuisi Jumala itse. Sitä ei tule lainkaan epäillä, vaan on uskottava lujasti, että synnit siten on annettu anteeksi taivaassa, Jumalan edessä. (Vähä katekismus V 16.)

Tällä tavalla kristillinen usko sisältää paitsi lain myös evankeliumin. Kumpaakaan ei saa unohtaa. Ripissä nämä molemmat tulevat esiin: ensiksi tuodaan valoon totuus sinun synnistäsi, mutta toiseksi myös totuus Kristuksen armosta sinua kohtaan. Eikä niistä puhuta ainoastaan teorian tasolla. Jos ja kun sinun rikkomuksesi ovat todelliset, niin on myös Kristuksen ristillään sinulle hankkima anteeksiantamus todellinen. Se on todellinen sinulle, juuri nyt. Usko se omalle kohdallesi! Jeesuksen Kristuksen nimessä ja kalliissa veressä sinulla, syntisi tunnustavalla ja uskovalla kristityllä on anteeksiantamus juuri siitä synnistäsi, joka sinua nyt painaa. Sinä saat Jumalan armon, Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Pyhä Henki vakuuttaa sinua tällä sanalla ja kaikilla pyhän Raamatun sanoilla tästä tosiasiasta: Kristuksessa sinun syntisi on anteeksiannettu! Mene siis Herran rauhaan. Aamen.

Tällä tavalla Jumalan varma sana tahtoo tuoda sinulle varmuuden syntiesi anteeksiantamuksesta ja pelastuksesta. Kuule mitä apostoli Pyhässä Hengessä kirjoittaa: Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä (Hebr. 10:19–22). Näetkö mitä hän sanoo? Jumala tahtoo, että sinulla on luja luottamus pelastukseesi. Miksi? Siksi, että Jeesus on itse valmistanut sen sinulle. Hän on vielä tuonut tämän pelastuksen sinulle aivan henkilökohtaisesti, kun Hän on kasteessa vihmonut sinut puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja pessyt jopa ruumiisi puhtaalla vedellä. Siksi saat käydä esiin täydessä uskon varmuudessa.

Tästä seuraa se, mitä apostoli heti perään jatkaa: pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.  (Hebr. 10:23–25) Huomaatko mitä hän tässä sanoo? Kristukseen kastettuna sinä saat pysyä järkähtämättömästi kristillisessä toivossa, ja aivan suullasi tunnustaa tätä evankeliumin toivoa Hänen muun seurakuntansa kanssa. Niin sinä teetkin täällä seurakunnan kokouksessa, messussa: sinä tunnustat uskosi, sekä veljiesi ja sisariesi kanssa ehtoollispöydässä julistat Herrasi kuolemaa – siis evankeliumia syntien anteeksiantamuksesta – kunnes Hän tulee. Tämän evankeliumin välityksellä Pyhä Henki tahtoo saada sinussa ja koko seurakunnassa aikaan myös rakkautta ja hyviä tekoja, mikä koituu veljien ja sisarten keskinäiseksi rohkaisuksi.

Yhteenveto

Mistä olen nyt puhunut? Tästä: Kaikki ihmiset ovat rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan, mutta suhtautumisessaan rikkomuksiinsa he jakautuvat kolmeen ryhmään:

  1. Niihin, joilla on kyllä rikkomuksia aivan niin kuin kaikilla muillakin, mutta jotka pyrkivät salaamaan ne toisilta ihmisiltä ja Jumalalta,
  2. niihin, jotka tunnustavat rikkomuksensa ja ehkä katuvatkin niitä, mutta eivät kuitenkaan tahdo luopua synneistään ja uskoa Jumalan armoon Kristuksessa, ja vielä
  3. niihin, jotka tunnustavat rikkomuksensa, tahtovat hylätä ne ja uskovat Kristukseen syntiensä sovittajana ja anteeksi antajana, Vapahtajana, jonka yhteydessä heillä on iankaikkinen elämä.

On siis kolmenlaisia rikkojia. Keiden joukossa sinä tahtoisit olla?

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.9.2019.)