Kirkastussunnuntai (1. vsk), Matt. 17:1–8

Kirkkauden Herra on läsnä

Johdanto

Opetuslapset olivat jo pitkään seuranneet Jeesusta. Herran seurassa he olivat saaneet kuulla ja nähdä monia ihmeellisiä asioita. Moni heistä oli varmaan ollut paikalla jo silloin, kun Jeesus kastettiin Jordanilla. Silloin he olivat kuulleet taivaasta äänen, joka sanoi: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt. (Matt. 3:17) Sitten Jeesus oli opettanut ihmisiä niin kuin se, jolla valta on (Matt. 5:29). Hän oli myös parantanut lukemattomia sairaita, tyynnyttänyt myrskyn, ajanut ulos riivaajia (Matt. 8–9; 14:35–36; 15:21–31) ja ruokkinut valtavia ihmismassoja pienellä määrällä ruokaa (Matt. 14:13–21; 15:32–38). Kaikesta tästä opetuslapset näkivät, että vaikka Jeesus oli aivan todellinen ihminen ja näytti tavalliselta juutalaiselta rakennusmieheltä, Hän ei kuitenkaan ollut ainoastaan ihminen, vaan samalla myös jotakin paljon enemmän. Siksi pyhä Matteus kertookin päivän evankeliumia edeltävässä luvussa, miten Pietari tunnusti tämän uskonsa. Pietari puhui kaikkien opetuslasten puolesta ja sanoi: Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika. (Matt. 16:16) Tämän päivän tekstissä Matteus kertoo, että Jeesus antoi Pietarille ja kahdelle muulle valitulle opetuslapselle vielä yhden todistuksen jumaluudestaan.

Kristuksen kirkastuminen

Pyhä evankelista siis kirjoittaa Jeesuksesta näin: Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään (Matt. 17:2a). Mistä tässä tapahtumassa oli kyse? Kun Pyhä Henki tässä Matteuksen kautta puhuu Kristuksen muodon muuttumisesta, Hänen käyttämänsä sana tarkoittaa sellaista muotoa, joka jollakin on jo lähtökohtaisesti. Kun Jeesuksen muoto siis kirkastusvuorella muuttui, kyse ei siis ollut sellaisesta muodonmuutoksesta, jollainen voidaan nähdä vaikkapa teatterin näyttelijöiden ulkoisessa olemuksessa, kun heidät on puettu ja maskeerattu eri näköiseksi, kuin mitä he todellisuudessa ovat. Tämä muoto, josta Henki puhuu, on Jeesuksen oma muoto. Se on se jumalallinen kirkkaus ja Jumalan muoto, joka Hänellä oli jo alussa ollut Isän luona, mutta josta Hän ihmiseksi tullessaan oli tyhjentänyt itsensä hetkeksi (Fil. 2:6–7). Tämän todellisen muodon taivaallinen Isä nyt antoi opetuslasten nähdä hetken aikaa.

Tämän muodonmuutoksen luonteesta Matteus kertoo: hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo. (Matt. 17:2b–c) Huomaatko? Jeesus ei ainoastaan ikään kuin pukeutunut loistavan kirkkaisiin vaatteisiin, niin kuin näyttelijät. Eivät ainoastaan Jeesuksen vaatteet, eivätkä ainoastaan Hänen kasvonsakaan, vaan koko Hänen olemuksensa loisti kirkastettuna. Opetuslapset näkivät Jeesuksen oman, jumalallisen kirkkauden, joka oli Hänen lihaksi tulemisessaan yhdistynyt ihmisruumiiseen. Tämä oli se sama kirkkaus, jonka apostoli Johannes myöhemmin näki, kun ylösnoussut Herra ilmestyi hänelle Patmos-saarella (Ilm. 1:13–15). Tästä samasta kirkkaudesta Johannes kirjoitti toisessa kohdassa: me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä (Joh. 1:14b). Pietari puolestaan kirjoitti: me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa (2. Piet. 1:16b). Nyt kun Herra Jeesus on noussut kuolleista ja astunut taivaaseen, on Hänellä tämä kirkkaus ikuisesti. Siksi sama Johannes kirjoittaakin taivaallisesta kaupungista, ettei se tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. (Ilm. 21:23)

Mooseksen ja Elian sanoma

Pyhä Matteus jatkaa: Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa. (Matt. 17:3) Merkillinen tapahtuma! Mitä me tästä opimme? Ehkä muistat, että Vanhassa testamentissa Mooses, suuri välimies ja lain antaja meni vuorelle ja puhui Jumalan kanssa (2. Moos. 24, 34). Vähän myöhemmin, Ensimmäisessä Kuningasten kirjassa kerrotaan, että myös profeetta Elia teki samoin: hän nousi vuorelle ja puhui siellä Jumalan kanssa (1. Kun. 19:11ss). Nyt evankelista kirjoittaa samankaltaisesta tapahtumasta: Opetuslapset ja Vanhan testamentin profeetat ilmestyvät vuorella ja puhuvat Jeesuksen kanssa. Pyhä Henki käyttää siis tässä Matteuksen kynää alleviivatakseen, että Jeesus on itse Jumala, joka on tullut ihmisten kohdattavaksi ja keskustelemaan heidän kanssaan.

Mutta Mooseksen ja Elian ilmestyminen kertoo meille Jeesuksesta enemmänkin. Ehkä muistat Raamatusta, että Mooses kuoli ja Jumala itse hautasi hänet tuntemattoman paikkaan (5. Moos. 34:5–6). Elia sen sijaan ei kuollut lainkaan, vaan Jumala otti hänet tulisissa vaunuissa taivaaseen (2. Kun. 2:11). Kun Jeesus nyt siis kutsuu Mooseksen ja Elian keskustelemaan kanssaan, Hän osoittaa olevansa sekä kuoleman että elämän Herra.

Pietarin ymmärtämättömyys

Kun Pietari näki tämän hämmästyttävän, jumalallisen ilmestyksen, hän rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden.” (Matt. 17:4) Katso nyt tätä ymmärtämättömyyttä: kirkkauden Herra itse on läsnä kunniassaan ja Vanhan testamentin suuret profeetat Hänen kanssaan, mutta Pietari alkaa puhua! On toki totta, että Jumalan sana kehottaa meitä rukoilemaan, siis puhumaan omiakin ajatuksiamme Jumalalle. Mutta miten usein käykään niin, että silloin kun Jumala tahtoo puhua meille sanassaan ja sen saarnassa, me alamme puhua. Me täytämme elämämme omalla puheellamme ja omilla ymmärtämättömillä ajatuksillamme (vrt. Mark. 9:6). Meidän on hyvä ottaa vaarin tästä varoittavasta esimerkistä. Meidän on hyvä opetella ensin vaikenemaan ja kuulemaan mitä Jumala meille sanassaan puhuu. Vasta sitten tulevat omat puheemme tai median uusimmat päivitykset. Jopa rukouksemmekin nousee siitä, että ensin olemme kuulleet Jumalan sanaa ja elämme sen kuulemisessa.

Toiseksi, Pietari tahtoo jäädä tähän ihmeelliseen kokemukseen kirkastusvuorella. Siinä hän kyllä tekee hyvin, että tunnustaa: Jumalan läsnäolossa on hyvä olla. Voi kunpa meidänkin mielemme olisi enemmän siihen, mikä ylhäällä on, eikä siihen, mikä on maan päällä (Kol. 3:2)! Mutta siinä Pietari menee harhaan, ettei hän vieläkään ymmärrä Jeesuksen tehtävää maan päällä. Herra oli jo aiemmin puhunut tästä opetuslapsilleen: Hänen tiensä on ristin tie. Hänen täytyy mennä Jerusalemiin ja kärsiä paljon vanhimpien ja ylipappien ja kirjanoppineiden käsissä. Hänen täytyy kuolla. Juuri tuon häpeällisen ja järkyttävän ristin Kristus tekee kirkkautensa valtaistuimeksi. Mutta kolmantena päivänä Hän myös nousee ylös. Tämä on Hänen koko maailmassa olemisensa ja vapahtajantehtävänsä kulminaatiopiste. Tätä Pietari ei ymmärrä. Sen sijaan, että hän ottaisi vaarin Herransa nuhdesanoista: ”Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten”, hän edelleenkin miettii vain sitä, miten Jeesus voisi tehdä työnsä kunniassaan ja voittoisana. (Matt. 16:21–24) Hän tahtoo Jeesuksen jäävän tähän kirkastettuun olotilaansa, eikä ymmärrä, mitä hyvää Hän tahtoo saada aikaan kärsimyksellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan. Näin Pietari itse asiassa vaikuttaa tahtovan estää Jeesusta kulkemasta ristille.

Kolmanneksi, Pietari laittaa Jeesuksen samaan nippuun Mooseksen ja Elian kanssa, siis itsensä Herran Hänen palvelijoidensa kanssa. Pietari haluaisi, että näille kolmelle tehtäisiin samanlaiset majat, aivan niin kuin he muka olisivat keskenään samalla viivalla. Oikein Pietari on itse myöhemmin kertonut kirjurilleen, evankelista Markukselle: hän ei tiennyt, mitä sanoa (Mark. 9:6; vrt. Luuk. 9:33c).

Kuulkaa Jeesusta!

Mutta Jumala vastaa heti Pietarille. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä.” (Matt. 17:5) Taivaallinen Isä tahtoo tässä ilmoittaa, että Jeesus on jotakin aivan muuta kuin suuretkaan profeetat. Hän on Jumalan oma rakas Poika. Juuri Jeesus on se Profeetta, jonka Jumala sanoi jo Moosekselle herättävänsä Israelin keskuudesta, ja jonka suuhun Hän lupasi panna oman sanansa, niin että Hän puhuisi kansalle kaikki mitä Hän käskee Hänen puhua. Juuri Jeesus on se mies, jota kaikkien tuli kuulla, sillä – niin kuin Herra Moosekselle sanoi – joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille. (5. Moos. 18:18–19)

Niin nämä kolme, Pietari, Jaakob ja Johannes kuulevatkin. Pietarikin tajuaa vihdoin vaieta ja vain kuunnella Jumalan sanaa. Kaikki kolme opetuslasta pelästyvät kovasti kuullessaan tämän pyhän äänen, lankeavat kasvoilleen jumalallisen ilmoituksen edessä (Matt. 17:6).

Tänäänkin tämä sama Jumalan käsky on voimassa: kuulkaa häntä. Rakkaat ystävät, kuulkaa Jeesusta! Kunpa meidänkin korvamme ja sydämemme voisivat taipua kuulemaan Jumalan sanaa silloin, kun Hän puhuu meille.

Herran kirkkaus pysyy ja lahjoitetaan Hänen omilleen

Kun nyt opetuslapset olivat pelon vallassa langenneet kasvoilleen maahan, Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: ”Nouskaa, älkääkä peljätkö.” (Matt. 17:7) Kun he sitten nostavat katseensa, jumalallinen kirkkaus on poissa. Jeesus on siinä heidän edessään itsensä tyhjentäneenä, totisena ihmisenä.

Tässä meidän on tärkeä panna merkille: vaikka hämmästyttävä ilmestys on nyt poissa, sen sisältö kuitenkin pysyy. Se pysyy, koska Jumalan sana pysyy: Jeesus on totisesti Isän Jumalan rakas Poika, johon Hän on mielistynyt. Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti (Kol. 2:9), siis myös kirkkaus ja kunnia. Hänellä tosin on varaa myös kätkeä tämä kirkkaus ja kunnia. Tässä Hän kätkee sen ihmisyyteensä niin, etteivät opetuslapset katseensa nostaessaan näe sitä enää. Aivan kohta Hän kätkee kirkkautensa ja kunniansa myös kärsimyksen ja ristin häpeään, ja tekee karmeimman ja häpeällisimmän teloituspuun kirkkautensa valtaistuimeksi, jolle antaa ylentää itsensä, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:14–15).

Niin Herra Jeesus toimii tänäänkin. Hän kätkee itsensä ja jumalallisen olemuksensa jumalanpalveluksen alhaiseen muotoon, sanan saarnaan, synninpäästön tuttuihin sanoihin, kasteen veteen sekä ehtoollisen leipään ja viiniin. Pitäkäämme tämä mielessämme, ettemme loukkaantuisi jumalanpalveluksen ja armonvälineiden tavallisuuteen, vaan aina muistaisimme, että Jeesus Kristus on läsnä, koska Hän lupaa olla. Vaikka Hän tulee luoksemme itsensä tyhjentäneenä ja alhaisessa muodossa, Hänen jumalallinen kirkkautensa kuitenkin pysyy ikuisesti, ja enemmänkin: Hän tekee meidät osallisiksi omasta pyhyydestään ja kirkkaudestaan. Kun me nimittäin saamme Jumalan armosta tulla osallisiksi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tosi ruumiista ja tosi verestä, Hän pitää meidät pyhän kirkkoruumiinsa osallisuudessa. Hänen yhteydessään me saamme elää osallisina Hänen, kirkastetun Herramme vanhurskaudesta ja pyhyydestä. Siksi ei ainoastaan Hänestä sanota, että hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo, vaan Pyhä Henki sanoo meistäkin aivan samoilla sanoilla: Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko (Matt. 13:43a).

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 4.8.2019.)

Mainokset

Apostolien päivä (1. vsk), Room. 1:1–7

Ylistämme sananpalveluksen virkaa

Johdanto

Tämän saarnan tarkoitus on ylistää apostolista sananpalveluksen virkaa. ”Mitä ihmettä?” joku kysyy. ”Mitä kirkon viran ylistäminen oikein tarkoittaa? Ei kai tuo pappi nyt vain ole haluamassa itselleen lisää valtaa? Ei kai hän vallanhimossaan yritä korostaa omaa asemaansa ja tehtäväänsä enemmän kuin kuuluisi? Ei kai hän vain luule olevansa parempi kristitty kuin muut, koska on vihitty papiksi?”

Hyvä! Tällainen huoli ei välttämättä ole aiheeton. Olemmehan me ihmiset mestareita käyttämään väärin niitä hyviä lahjoja, joita Jumala on meille antanut. Sen sijaan, että käyttäisimme Jumalan lahjoja palvellaksemme niillä Häntä ja lähimmäisiämme, me alamme helposti palvella ja korottaa niillä itseämme. Näin on valitettavasti käynyt joskus apostolisen saarnavirankin kohdalla: pastorit ja piispat ovat käyttäneet virkaansa itsekorotuksen välineenä. Kirkon historiasta ei puutu esimerkkejä tästä.

Raamatullinen ja luterilainen ajatus viran ylistämisestä ei kuitenkaan tarkoita tätä. Kuule, mitä meidän luterilaiset isämme tunnustuskirjoissa tästä asiasta lausuvat:

Kirkko on näet saanut käskyn asettaa virkaan seurakunnanpalvelijoita, ja tämän asian tulisi olla meille mieluinen, kun tiedämme, että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä. On myös eduksi mahdollisuuksien mukaan kaikin tavoin ylistää sananpalveluksen virkaa vastoin kiihkoilijoita, jotka haaveksivat, ettei Pyhää Henkeä anneta sanan kautta, vaan heidän omien ties minkälaisten valmistelujensa perusteella: he istuvat toimettomina, ääneti, hämyisissä sopissa ja odottavat valaisua, sillä tavoin kuin entisajan entusiastit ja nykyajan kasteenuusijat opettavat. (Augsburgin tunnustuksen puolustus XIII 12–13)

Apostolien päivän pyhän epistolan äärellä on paikallaan tarkastella tätä asiaa lähemmin. Ensiksi kuulemme mihin sananpalveluksen virka perustuu. Toiseksi kuulemme mikä on tämän viran tehtävä. Kolmanneksi ja viimeiseksi kuulemme vielä mikä on tämän viran asettamisen syy. Näin saamme lopulta nähdä miksi Raamattu ja kirkon isät antavat niin suuren arvon apostoliselle sananpalveluksen viralle ja ylistävät sitä.

Lähettilään virka on Kristuksen virka ja asetus

Ensiksi puhumme siis siitä, mihin sananpalveluksen virka Kirkossa perustuu. Pyhä apostoli Paavali puhuu itsestään kutsuttuna apostolina (Room. 1:1b). Tarkemmin sanottuna hän sanoo olevansa κλητὸς ἀπόστολος, ”kutsuttu lähettiläs”. Tämän jälkeen Paavali kirjoittaa, että hän ja hänen virkatoverinsa ovat saaneet armon ja apostolinviran (Room. 1:5a), tai ”armon ja lähettämisen” (ἐλάβομεν χάριν καὶ ἀποστολὴν). Nämä molemmat – hän sanoo – he ovat saaneet Jeesuksen Kristuksen kautta.

Toisin sanoen apostolin virka – siis Kirkon virkaan lähetettynä oleminen – edellyttää kutsuttuna olemista. Tätä kutsua ei kukaan voi itse antaa itselleen, vaan toisen on kutsuttava tähän virkaan. Myöskään itse virkaa ei kukaan näistä kutsutuista voi ottaa itselleen, tai asettaa itseään siihen, vaan toisen on asetettava heidät sitä hoitamaan. Tämä ”toinen” on Kristus itse. Oikeastaan Jumalan Poika Kristus on ensimmäinen apostoli, lähettiläs (vrt. Hebr. 3:1; ks. myös Gal. 4:4). Hänet taivaallinen Isä on lähettänyt maailmaan saarnaamaan vangituille vapautusta ja sorretuille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta. (Luuk. 4:18) Mutta ylösnousemisensa jälkeen ja sitä aikaa varten, jolloin Hän on jo mennyt valmistamaan omilleen sijaa taivaaseen (Joh. 14:2–3) Kristus on uskonut tämän oman saarnaamistehtävänsä opetuslastensa hoidettavaksi. Kirkkonsa keskuudesta ja sen välityksellä Hän kutsuu tähän tehtävään luotettavia miehiä (vrt. 2. Tim. 2:2). Siksi Paavali kirjoittaa, että hän on virkatovereineen saanut tämän ”lähetettynä olemisen”  Jeesuksen Kristuksen kautta.

Juuri näin asiaa selittää myös luterilainen tunnustuksemme. Kirkkomme isät toistavat Raamatun selvän opetuksen ja kirjoittavat, että Jumala on asettanut tämän viran (Augsburgin tunnustus V 1: ”hat Gott das Predigamt eingesetzt”). Sananpalveluksen virka ei siis ole ihmisistä lähtöisin – ei Paavalista, ei Pietarista, taikka kenestäkään niistä, jotka nykyään palvelevat tähän virkaan asetettuina. Sananpalveluksen virka on Jumalasta. Se on Kristuksen virka, jonka Hän itse uskoo siihen valitsemilleen miehille. Sen vuoksi ei ole lainkaan yliampuvaa sanoa luterilaisten isien kanssa, että me ylistämme sananpalveluksen virkaa. Kun me nimittäin niin teemme, me emme ylistä niitä saviastioita, jotka tähän virkaan on asetettu (vrt. 2. Kor. 4:7a). Pikemminkin me ylistämme Kristuksen omaa virkaa sekä sitä pyhää asetusta, jonka Hän itse on sanassaan meille antanut, ja jota Hän Kirkossaan yhäkin toteuttaa.

Tätä asiaa alleviivaavat vielä ne sanat, joilla pyhä Paavali kirjeensä alussa kuvaa tätä virkaa. Sanat kuuluvat: Παῦλος δοῦλος Χριστοῦ Ἰησοῦ – ”Paavali, Kristuksen Jeesuksen orja” (Room. 1:1a). Koko Roomalaiskirjeen toinen sana on ”orja”. Katso nyt miten korkeaan valta-asemaan Paavali itsensä korottaa puhuessaan pyhästä apostolinvirastaan: Hän on Kristuksen Jeesuksen orja! Sellaisia ovat myös muut apostolit hänen kanssaan, sekä kaikki ne, joita Kristus tänään Kirkkonsa sananpalvelijoiksi kutsuu. Viran ylistäminen ei siis ole virassa olevien miesten korottamista, vaan itse sen viran korottamista, jonka Kristus on heille uskonut. Koska he ovat Kristuksen orjia, ei heidän tehtäviinsä kuulu tehdä mitään sellaista, mitä he itse ehkä keksivät tai haluavat. Heidän virkansa on tehdä ainoastaan se, mitä heidän Herransa käskee heidän tehdä (vrt. Matt. 28:20a). Tästä asiasta puhumme tarkemmin saarnan toisessa osassa, johon tulemmekin seuraavaksi.

Lähettilään viran tehtävä: evankeliumin julistaminen

Toiseksi kuulemme siis mikä on apostolisen viran tehtävä. Jos kerran Kristuksen orjien on määrä toteuttaa vain Herransa heille käskemät asiat, pitää meidän kysyä: mitä Kristus sitten käskee orjiensa tehdä? Vastaus: Paavali kirjoittaa, että hän on Kristuksen Jeesuksen orja, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia (Room. 1:1). Tarkemmin voitaisiin kääntää: ”erotettu Jumalan evankeliumiin” (ἀφωρισμένος εἰς εὐαγγέλιον θεοῦ). Seuraavassa katsomme näitä sanoja yksi kerrallaan.

Apostolisen viran tehtävä on yksinkertainen: elää Jumalan evankeliumin varassa ja julistaa sitä kaikille. Tämä tehtävä on niin tärkeä, että ne, jotka tähän virkaan on kutsuttu ja asetettu, on aivan erotettu Jumalan evankeliumiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Kristuksen apostolisten palvelijoiden ei pidä yrittää puuhastella kaikenlaista muuta. Pikemminkin heidän tulee omistaa koko elämänsä evankeliumin asialle, kunnes kuolema heidät tästä virasta erottaa. Tämä sana velvoittaa myös koko seurakuntaa: Jos ja kun apostolisen viran kantajat on jumalallisella sanalla ja asetuksella erotettu kaikista muista toimista yksin evankeliumin palvelukseen, on muun seurakunnan pidettävä huolta heidän toimeentulostaan. Nyt joku ehkä ajattelee, että tällainen on itsekorotukseen pyrkivien tai rahanhimoisten pappien puhetta. Mutta ei asia niin ole. Kyseessä on jumalallinen säädös. Pyhä Henki sanoo apostolin kautta: Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14) Ei meiltä kristityiltä kysytä, haluammeko me uhrata omaisuuttamme evankeliumin hyväksi. Jumalan sana edellyttää, että me teemme niin. Muutoin eivät Kirkon virkaan kutsutut miehet voi enää palvella evankeliumin työssä, eikä silloin muukaan seurakunta pääse osalliseksi evankeliumista. Messujen pitäminen täytyy lopettaa. Mutta Kirkon Herra ei halua, että niin käy. Viikosta ja päivästä toiseen Kristus tahtoo ruokkia sinut ja koko seurakuntansa pyhällä sanallaan. Siksi Hän kehottaa sinua: Koska Hän kerran on uhrannut itsensä ja koko elämänsä lunastaakseen sinut, anna sinäkin – Hänen omakseen ostettu kristitty –, ei ainoastaan rahaa kolehtiin, vaan koko ruumiisi eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on sinun järjellinen jumalanpalveluksesi. Älä siis enää mukaudu tämän maailmanajan mukaan – toisin sanoen jää miettimään, mitkä ajalliset asiat sinua ehkä miellyttäisivät – vaan muutu tässäkin asiassa mielesi uudistuksen kautta, tutkiaksesi Jumalan sanasta, mikä on Hänen tahtonsa, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:1–2)

Seuraavaksi me huomaamme, että Paavali kirjoittaa olevansa erotettu Jumalan evankeliumiin ja sen julistamiseen. Toisin sanottuna: tämä evankeliumi ei ole mitä tahansa ilosanomaa, jonka sisällön Paavali tai muut samaan virkaan asetetut voisivat itse keksiä. Esimerkiksi nykyään kuulee kirkoissakin puhuttavan monenlaista ”evankeliumia”, jollaista papit ja piispatkin ovat itse sommitelleet miellyttääkseen kuulijoitaan. Näin he tekevät ehkä pyrkiessään pelastamaan seurakuntansa jäsenkadolta tai säilyttääkseen arvostuksensa kansan keskuudessa. Pyhä Raamattu kuitenkin puhuu muuta. Apostolisen viran ainoana tehtävänä on saarnata Jumalan evankeliumia, siis sitä, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme (Room. 1:2–4). Sen vuoksi me luterilaiset kutsummekin tätä virkaa nimenomaan sananpalveluksen viraksi. Kyse on Jumalan evankeliumin palvelemisesta, jonka Hän on ilmoittanut pyhässä sanassaan.

Kun sanon, että sananpalveluksen viran ainoana tehtävänä on saarnata Jumalan evankeliumia, en tietenkään tarkoita sitä, etteikö pastorin ja piispan tulisi Jumalan lakiakin saarnata. Kuuleehan nykyään sanottavan niinkin, että ”koska kristinuskon pääsanoma on rakkaus, pitäisi kirkoissa luopua kaikesta tuomitsevasta puheesta ja puhua vain kaikkien hyväksymisestä sellaisenaan.” Sellainen on sitten muka evankeliumia. Mutta rakkaat ystävät! Ensinnäkin, kuten sanottu, sananpalvelijan virkaan ei kuulu itse päättää mitä saarnaa. Hänen tulee saarnata sitä mitä Jumala sanassaan sanoo. Toiseksi, jos kuulijat eivät ensin kuulisi olevansa sellaisinaan kokonaan syntisiä ja kadotuksen ansainneita, miten kukaan heistä voisi myöskään ymmärtää tarvitsevansa Jumalan rakkautta ja armoa? Evankeliumia Kristuksesta ei voidakaan koskaan erottaa Jumalan laista, siis siitä raamatullisesta saarnasta, että Jumala on pyhä, ja että Hänen tuomionsa on totuudenmukainen niille, jotka syntiä tekevät (Room. 2:2). Jos Jumala ei nimittäin tuomitsisi syntiä, minkä takia Kristuksen – koko maailman syntien kantajan (Joh. 1:29) – olisi tarvinnut kärsiä ja kuolla? Ei olekaan ihme, että jos Jumalan lain saarna vaiennetaan, tullaan aina lopulta vaientaneeksi myös evankeliumin saarna, siis se ilosanoma, että Kristus on tullut syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15).

Kun Paavali siis sanoo olevansa erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, ei hän tarkoita sitä, etteikö hänen virkaansa kuuluisi myös lain julistaminen. Julistaahan hän itsekin jo heti Roomalaiskirjeen jatkossa Jumalan lakia, vieläpä täydellä voimalla. Hän kirjoittaa muun muassa, että ihmisten joukossa Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 3:10b–12) Kun apostoli siis kirjoittaa, että hänet on erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, hän puhuu evankeliumista laajassa merkityksessä. Hän tarkoittaa evankeliumilla koko Jumalan sanaa, joka on sekä lakia että evankeliumia. Tietenkin tämän Jumalan sanan keskuksessa on ilosanoma Jumalan Pojasta ja ensimmäisestä lähettiläästä, Jeesuksesta Kristuksesta. Jumalan sanan keskuksessa on ilosanoma Hänen täydellisestä elämästään, kärsimyksestään ja kuolemastaan syntisten ja lain alaisten lunastamiseksi synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta Jumalan lasten asemaan (Gal. 4:5). Juuri tätä asiaa me katsommekin tarkemmin saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa, johon nyt siirrymme.

Viran asettamisen syy: uskon syntyminen

Kolmanneksi siis: Mikä on apostolisen viran asettamisen syy? Paavali vastaa selvästi: että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte (Room. 1:5b–6).

Huomaa, että uskon kuuliaisuus on jotakin, jota kukaan ei voi itse itsessään synnyttää. Se on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Myös uskon säilyminen kristityn sydämessä on jotakin, jota kukaan ei voi itsessään saada aikaan. Sekin on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Hän ei lupaa tehdä tätä työtään tai antaa tätä lahjaa muulla tavalla kuin sanansa kautta. Mutta huomaa myös, että juuri sitä varten Isä Jumala on lähettänyt Poikansa, itse Sanan maailmaan. Juuri sitä varten myös Poika Jumala on lähettänyt sananpalvelijansa maailmaan, että Jumala saarnatun ja opetetun sanansa kautta lahjoittaisi ihmisille Pyhän Henkensä. Juuri Pyhä Henki Jumala vaikuttaa evankeliumia kuulevissa ihmisissä uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. (Augsburgin tunnustus V 1–2.)

Paavali kirjoittaa tästä samasta asiasta seurakunnan sananpalvelijalle, piispa Timoteukselle näin: Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. (2. Tim. 4:1–2) Katso, miten vakavasta asiasta tässä on kysymys! Paavali aivan vannottaa tai vakavasti kehottaa (Διαμαρτύρομαι) seurakunnan piispaa, että hän saarnaisi Jumalan sanaa. Apostoli vielä alleviivaa asian tärkeyttä sanoen, että vannottaa Timoteusta Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta. On kyllä totta, että evankeliumin palvelijoiksi asetetut apostoliset saarnaajat ja pastorit opettavat kyllä Jumalan seurakuntaa, siis ihmisiä. He eivät kuitenkaan saa tehdä työtään ”ihmisten edessä” siinä mielessä, että pyrkisivät miellyttämään ihmisiä. He tekevät työtään aina Jumalan ja Kirkon Herran Kristuksen Jeesuksen edessä. Häntä heidän tulee pyrkiä miellyttämään. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että pastorit ja piispat eivät voi aina miellyttää kuulijoita tai heidän inhimillisiä toiveitaan – eivät edes usein. Siksi Paavali sanookin, että heidän on astuttava esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtelemaan, varoittamaan ja kehottamaan. Paavalin sanat edellyttävät myös sitä, että evankeliumin palvelijoiksi asetetut miehet tekevät työtään aina Kristuksen ilmestyminen ja viimeinen tuomio silmien edessä. Apostolin sanoma Timoteukselle on selvä: Kristus tulee takaisin. Tulee tuomio. Tämän todellisuuden edessä ei syntisillä ihmisillä ole mitään muuta toivoa kuin se, että Kristuksen koko maailmalle valmistama evankeliumi saarnataan heidän korvilleen, sydämilleen ja omilletunnoilleen, ja että he niin saavat tulla osallisiksi Pyhästä Hengestä ja uskosta.

Huomaa vielä lopuksi: Ne asiat, joista olen tässä saarnassa puhunut, eivät ole ainoastaan jonkinlaista teoriaa, jolla ei olisi mitään tekemistä käytännön kanssa. Kristuksen sananpalvelijan viran asia koskee juuri sinua. Se koskee koko tätä seurakuntaa. Nimittäin juuri siksi, että me Kristuksen armon evankeliumia ja pelastusta tarvitsevat saisimme Hänen armonsa evankeliumia ja sen kautta pelastuksen, on Kirkon Herra asettanut sananpalvelijan viran, ja tahtoo tänäänkin uskoa sen luotettaville miehille. Viran välityksellä Hän tahtoo itse jakaa evankeliuminsa sanan saarnattuna sekä leipään ja viiniin liitettynä. Kristuksen sananpalvelijan viran asia koskee myös kaikkia niitä uskosta osattomia, jotka elävät Kristuksen seurakunnan liepeillä, mutta eivät vielä kuulu siihen, eivätkä siis myöskään kuulu Kristukselle. Juuri siksi, että he, Kristuksen armon evankeliumia ja pelastusta tarvitsevat saisivat tulla osallisiksi Kristuksen armon evankeliumista ja sen kautta pelastuksesta, on Kirkon Herra asettanut sananpalvelijan viran. Viran välityksellä Hän tahtoo itse jakaa evankeliuminsa sanan saarnattuna sekä kasteveteen liitettynä, jotta nämäkin kastettaisiin Kristuksen yhden ja pyhän kirkkoruumiin yhteyteen (1. Kor. 12:13). Kun me syntiset näin olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksen uhrityön hedelmistä – syntien anteeksiantamuksesta, Hänen vanhurskaudestaan, ikuisesta elämästä ja pelastuksesta – ja kun me saamme elää Hänen ominaan, me myös lähdemme ulos maailmaan, palvelemme Herraamme iloiten omilla paikoillamme Hänen evankeliuminsa todistajina.

Näin suuria lahjoja Kristus tahtoo meille antaa apostolisen sananpalvelijan viran välityksellä. Sen vuoksi me iloisesti ylistämme tätä virkaa. Sen vuoksi me rukoilemme Herraa lähettämään tahtonsa mukaiset työmiehet elonkorjuuseensa (Luuk. 10:2). Sen vuoksi me rukoilemme seurakuntiemme pastorien ja piispojen puolesta, että me saisimme heiltä vastaanottaa Kristuksen puhtaan evankeliumin ja siinä Hänet itsensä, syntiemme anteeksiantamukseksi ja elämäksemme. Sen vuoksi me rukoilemme myös lastemme ja lastenlastemme puolesta, että Herra myös heidän joukostaan nostaisi uusia sananpalvelijoita Kirkkoonsa, jotta tulevakin sukupolvi saisi tulla osalliseksi evankeliumista. Sen vuoksi me rukoillen kutsumme ja asetamme virkaan sananpalvelijoita, nuoriakin. Tunnustammehan me luterilaisten isiemme kanssa, ”että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XIII 12)

Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa (Filem. 25). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa ja Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 21.7.2019.9

Pyhän Kolminaisuuden päivä (1. vsk), Room. 11:33–36

Tutkimaton ja ilmoitettu

Johdanto

Pyhän Kolminaisuuden päivän kirjetekstin äärellä tarkastelemme nyt kolmea asiaa. Ensiksi: Jumala on tutkimaton. Toiseksi kuulemme Jumalan ilmoituksesta ja sen tuntemisesta. Kolmanneksi katsomme, miten kristitty saa suhtautua siihen, että Jumala on yhtäältä tutkimaton, toisaalta ilmoitettu.

Jumalan tutkimattomuus

Ensiksi kuulemme siis Jumalan tutkimattomuudesta. Pyhän ihmetyksen vallassa apostoli kirjoittaa: Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! (Room. 11:33a) Mitä hän tällä tarkoittaa? Mitä Jumalan rikkaus, viisaus ja tieto oikein ovat?

Jumalan rikkaus on esimerkiksi sitä, että kaikkivaltiudessaan Hän kykenee täydellisesti toteuttamaan tahtonsa. Jumalalla on kaikki valta. Tätä valtaansa Hän käyttää sanansa mukaan, mutta ei ainoastaan hallitakseen kaikkea ja toteuttaakseen suunnitelmansa maailmassa. Hän käyttää sitä toteuttaakseen suunnitelmansa meidän ihmisten pelastukseksi. Jumala on armollinen. Hän on rikas antaja jokaiselle ansiottomalle syntiselle, joka huutaa Häntä avukseen (Room. 10:12b).

Jumala viisaus puolestaan on siinä, että Hän tietää mikä on paras tapa toimia. Tosin Hänen viisautensa ei aina näytä viisaudelta. Samoin kuin kuin Jumalalla on varaa antaa rikkautensa ja kaikkivaltiutensa näyttää voimattomuudelta, niin myös Hänen viisautensa näyttää usein hulluudelta (1. Kor. 1:25). Jopa ihmeellisen pelastussuunnitelmansa Hän oli valmis kätkemään hullutukseen ristiinnaulitusta Kristuksesta (1. Kor. 1:21, 23). Pidä tämä mielessäsi silloin, kun maailman historiassa ja sinun elämässäsi tulee aikoja, jolloin kaikki näyttää sortuvan ja menevän pieleen. Silloin kun inhimillisesti katsoen näyttää siltä, että kaikki Jumalan suunnitelmat romuttuisivat, pidä mielessäsi sanat: Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Jumala on ylivertainen viisaudessaan. Kaikki tässä maailmassa joutuu lopulta palvelemaan Hänen suunnitelmaansa ja vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat (Room. 8:28).

Vielä apostoli puhuu Jumalan tiedosta. Tämä on erilaista kuin ihmisten tieto. Jumala tietää kaiken, siis enemmän kuin yksikään ihminen. Mutta Hänen tietonsa poikkeaa ihmisten tietoviisaudesta myös siinä, että Hänen ei tarvitse opiskella asioita tietääkseen niitä. Hän tietää kaiken ennalta, ja enemmänkin: Hänen tietonsa on iankaikkista, ajallisuuden ylittävää. Mikään, mitä tässä maailmankaikkeudessa on tapahtunut, tai tapahtuu nyt taikka tulevaisuudessa, ei ole salassa Häneltä. Jumalan tieto liittyy myös Hänen suhteeseensa ihmisiin: Jumala tietää ja tuntee kaikki ihmiset salatuimpia ajatuksia myöten. Siksi me saamme luottaa, että Hän tuntee myös meidät, oman rakkaan, pyhän kristikansansa ja jokaisen sen jäsenen kaikkine asioineen.

Apostoli siis kirjoittaa, että Jumalan rikkaus, Hänen viisautensa ja Hänen tietonsa ovat käsittämätön syvät. Kukaan ihminen ei voi käsittää niitä kokonaan. Paavali ikään kuin tehostaa tätä lausuntoaan, kun hän lisää: Jumalan tuomiot ovat tutkimattomat. Toisin sanoen Hänen tuomioitaan ei ole mahdollista tutkia tai selvittää. Jumalan tiet ovat käsittämättömät. Niitä ei siis ole mahdollista jäljittää. Apostoli päättää ajatuksensa kysymykseen: Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? (Room. 11:34a) Tämä kysymys tuskin kaipaa vastausta. Niin Jumalan olemus kuin Hänen ajatuksensa ja tekonsakin ovat tutkimattomat.

Jumalan ilmoituksen tunteminen

Toiseksi kuulemme Jumalan ilmoituksesta ja sen tuntemisesta. Apostoli kirjoittaa: Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? (Room. 11:35) Vastaus on selvä: ei kukaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa tätä: Kukaan ihminen ei voi tehdä aloitetta suhteessaan Jumalaan ja siis antaa ensin Jumalalle mitään. Siksi Jumalan on tehtävä aloite suhteessaan ihmiseen. Jumalan on siis oltava se osapuoli, joka ensin antaa ihmiselle jotakin. Sen paremmin sinä kuin kukaan muukaan ihminen ei luonnostaan ole etsinyt Jumalaa tai Hänen tahtoaan, vaan ainoastaan omaa etuaan ja hyvinvointiaan (Ps. 14:2; Room. 3:11). Mutta Jumala onkin etsinyt ihmistä. Armossaan Hän on jatkuvasti ojentanut käsiään tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohti, saadakseen pelastaa heidät (Jes. 65:2; Room. 10:21).

Miten Hän on tehnyt tämän? Hän on ilmoittanut itsensä ihmiselle. Nimittäin juuri siksi, että Hän on olemukseltaan sellainen, ettei ihminen voi Häntä käsittää, on Hän halunnut ilmoittaa itsensä ihmisille. Juuri siksi, että Hänen rikkautensa, viisautensa ja tietonsa ovat niin syvät, ettei kukaan ihminen voi niitä kokonaan tavoittaa, on Hän ilmoittanut ne ihmisille. Tämän ilmoituksensa Jumala on antanut meille siten, että Hän on Pyhässä Hengessään antanut ilmoitussanansa profeetoille ja apostoleille. He ovat kirjoittaneet ne muistiin, pyhään Raamattuun. Siksi me sanomme: Raamattu on Jumalan sana. Ei ole niin, kuin joskus kuulee sanottavan, että Raamatussa on kyllä Jumalan sanaa, mutta muutakin. Toisaalta ei ole niinkään, että Raamatussa on kyllä Jumalan sanaa, mutta Hänen sanaansa on löydettävissä muualtakin. Pikemminkin Raamattu on Jumalan sana, ja Jumalan sana on Raamattu. Mitään muuta Jumalan sanaa meidän ei ole lupa etsiä, eikä tämä ole tarpeenkaan. Pyhässä Raamatussa Jumala on ilmoittanut itsensä meille riittävällä tavalla, että me tämän sanan kautta pelastuisimme.

Tänään me vietämme konfirmaatiomessua. Viime kuukausien ajan sisaremme Helmi on opiskellut Jumalan sanaa pastorin johdolla. Hän on opiskellut Jumalan sanan tiivistelmän, Vähän katekismuksen läpi selityksineen. Pastorina minä olenkin saanut iloita: Helmi osaa katekismuksen hyvin, aivan ulkoa. Rippikoululeirillä hän on sitten saanut myös paljon lisää opetusta Jumalan sanasta. Näin hän on saanut vahvistua sen pyhän ja erehtymättömän ilmoitussanan tuntemisessa, jonka Jumala on Raamatussa meille antanut.

Siinä onkin kaikki, mitä kristitty tarvitsee: Raamattu ja katekismus riittävät kristitylle uskon ja elämän ohjeeksi. Toki sama raamatullinen ja kristillinen oppi on vielä yksityiskohtaisemmin lausuttu myös muissa luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa. Niitäkin kannattaa lukea, jos vain mahdollista. Joskus tosin kuulee arveltavan, että tunnustuskirjat ovat aika vaikealukuisia tai kankeita. Minä olen eri mieltä! Tunnustuskirjat ovat itse asiassa hyvin ymmärrettävää ja jopa sielunhoidollista tekstiä, onhan niiden sisältö Jumalan sanan oikeaa selitystä. Itse tunnen kristittyjä, jotka käyttävät tunnustuskirjoja jopa hartaus- tai rukouskirjanaan. Mutta nyt on keskeistä muistaa tämä asia: Raamatun pelastava evankeliumi Kristuksesta on tiivistettynä rikkaalla tavalla jo katekismuksen lyhyissä sanamuodoissa. Niiden oppiminen vaatii toki vähän vaivannäköä – ainakin jos ne opetellaan ulkoa, niin kuin Luther tarkoitti. Mutta voin todistaa, että tällainen oppiminen on mahdollista. Jopa pienet lapset voivat oppivat muistamaan katekismuksen sisällön.

Samalla jopa näissä lyhyissä sananselityksissä riittää opittavaa ja uutta ymmärrettävää koko iäksi. Näin on juuri siksi, että Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyys on niin pohjaton. Sekin kristitty, joka osaa katekismuksen ulkoa, voi näitä sanoja ja niiden oikeaa kristillistä sisältöä märehtimällä oppia aina lisää. Jumalan sanan kautta Pyhä Henki avaa hänelle näin uusia rikkauksia ja syvyyksiä, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan.

Kun sanon näin, en tarkoita sitä, että jos kristitty ei ole jotenkin erityisen lukenut tai oppinut, hänellä ei olisi koko evankeliumia. Ei niin! Armossaan Kristus ottaa jo pienet, ymmärtämättömät lapset evankeliuminsa osallisuuteen suullisen sanansa ja kasteen kautta. Juuri lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta (Mark. 10:14b), siis varma osallisuus pelastuksesta Kristuksessa. Heidän on Jumalan valtakunta, osasivat he ymmärtää tämän lahjan suuruutta järjellään tai eivät. Sen vuoksi kasteen lahja ei oikeastaan tarvitsekaan mitään ”konfirmaatiota”, siis vahvistamista. Sanansa ja kasteen välityksellä Kristus on jo kerran antanut koko pelastuksen lahjan. Mikä sitten tarvitsee konfirmaatiota ja vahvistamista? Meidän uskomme Kristukseen ja Hänen lahjaansa. No miten tämä usko siis voi vahvistua? Siten, että kristitty lukee, opettelee ja märehtii Jumalan sanaa ja sitä oikein selittävää katekismusta. Näin hän voi sanan kautta päästä yhä syvemmin tuntemaan sen pelastuksen jonka on jo saanut; näin hän voi vahvistua uskossaan Kristukseen ja Hänen pelastustyöhönsä, jonka hedelmät hän on jo kasteessa saanut. Tällä tavalla Jumalan ilmoitettu sana saa vähitellen kasvattaa kristittyä Kristuksen omana. Niin hän ei enää – vaikka onkin Jumalan rakas lapsi – ole enää kristittynä alaikäinen, siis sellainen, joka ajelehtii kaikissa opintuulissa ja eksytyksen kavalissa juonissa, vaan pääsee uskossaan täyteen aikuisuuteen (ks. Ef. 4:13–14). Silloin kun perkele, maailma ja oma syntisyys kauhistavat häntä, hän muistaa aina kiirehtiä turvaamaan uskossa Kristukseen ainoana pelastajanaan ja pyhityksensä lähteenä.

Tutkimattoman ja ilmoitetun Jumalan ylistys

Kolmanneksi katsomme vielä miten kristitty suhtautuu tähän kaikkeen. Ennen tätä suoritetaan kuitenkin vielä pieni kertaus.

Epistolasta me siis kuulimme, että Kolmiyhteisen Jumalan olemus, Hänen mielensä, suunnitelmansa ja tekonsa ovat tutkimattomat, ihmiselle käsittämättömät. Niin kauan kuin kristitty elää tässä maailmassa, hän jää aina ihmettelemään Jumalan suuruutta ja omaa pienuuttaan, Jumalan kaikkivaltiutta ja omaa rajallisuuttaan. Toisaalta me kuulimme myös, että Jumala on juuri siksi myös ilmoittanut itsensä ihmisille täydellisessä ilmoitussanassaan, pyhässä Raamatussa. Siksi kristitty saa aina olla täysin varma siitä, että Jumalan sana on totta. Siinä määrin kuin Jumala on ilmoittanut itsensä, Hänen olemuksensa ja tekonsa on tiedettävissä ja tunnettavissa, vieläpä aivan varmasti. Painotan vielä: kristitty saa ja hänen oikeastaan täytyy olla tästä aivan varma. Olisi nimittäin epäkristillistä ja pakanallista väittää, että koska ihminen on niin pieni ja rajallinen, ei hänen ole mahdollista tuntea Jumalan sanaa. Tietenkin on totta, että Jumalan sanan tuntemisessa meillä riittää aina oppimista; sanan oppiminen ei lopu yhden ihmiselämän aikana. Mutta Jumalan sana itsessään on täydellinen ja varma. Siksi ihminen voi myös varmasti tuntea sen, jos vain haluaa sitä lukea ja kuulla. Sen vuoksi, rakkaat kristityt: Älkää olko laiskoja, vaan ahkeroikaa Jumalan sanan oppimisessa, ettei se jää vain kirjaksi hyllyyn, tai ettei se jää pelkäksi hurskaaksi korulauseeksi ”sola scriptura, yksin Raamattu”, samalla kun Raamattu jää yksin hyllyyn. Laittakaa Jumalan sana myös harjoitukseen omassa elämässänne, niin ettei se jää vain pään tiedoksi, vaan saa muuttaa koko elämänne ja elämäntapanne. Tätä varten Jumala on pyhän sanansa teille antanut.

Kun sinä sitten tunnet Jumalan sanan ja laitat sen harjoitukseen omassa elämässään, silloin sinun ei tarvitse olla huolissasi siitä, ettet järjelläsi voi käsittää Jumalan olemuksen syvyyttä, tai Hänen mielensä, suunnitelmansa taikka kaikkien tekojensa syvyyttä. Se kaikki saakoon jäädä kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan haltuun. Silloinkin, kun sinulta puuttuu viisautta ja tietoa, Jumala tahtoo sanansa kautta ilmoittaa sinulle kaiken sen viisauden ja tiedon, jota tarvitset. Kun sinusta näyttää siltä, ettei ole mitään syytä olla levollinen ja rauhallinen, Jumala kuitenkin tahtoo sanansa kautta ja Pyhässä Hengessään vaikuttaa sinussa rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen (Fil. 4:7). Itse asiassa silloin, kun sinusta tuntuu, että sinulla on kaikki viisaus ja kaikki sujuu omien suunnitelmiesi ja tahtosi mukaan, silloin sinulla on syytä huoleen. Näin on siksi, että sinun Herrasi ajatukset eivät ole ihmisten ajatuksia ja Jumalan tiet eivät ole ihmisten teitä (Jes. 55:8). Mutta sanassaan Herra on ilmoittanut sinulle tiensä siinä määrin kuin sinun on se tunnettava voidaksesi pelastua. Näin sinun on hyvä opetella iankaikkisuutesi asioissa jättäytymään yksin Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon varaan.

Jumalan rikkaus, Hänen viisautensa ja Hänen tietonsa ovat siis käsittämätön syvät. Toisaalta Hänen ilmoituksensa on kuitenkin täydellinen ja riittävä. Yhtäältä Jumalaa ei voi kukaan tuntea kokonaan, toisaalta Hänet voidaan tuntea täysin varmasti. Nyt me siis lopuksi kysymme: millaista on kristillinen suhtautuminen tähän kaikkeen? Vastaus: Millä muulla tavalla kristitty voi suhtautua näihin jumalallisiin salaisuuksiin, kuin ylistämällä Herraansa Hänen kaikkivaltiudestaan, suuruudestaan ja mittaamattomasta armostaan syntistä ihmistä kohtaan? Oikea, raamatullinen ja kristillinen reaktio, jonka Pyhä Henki Jumalan salaisuuksien äärellä ihmisessä vaikuttaa, on ylistys. Kun me ylistämme Jumalaa, me tunnustamme: me emme tavoita Hänen suuruuttaan, ja silti me sellaisinammekin saamme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armosta ja ihmisrakkaudesta olla osalliset Jumalasta ja Hänen loppumattomasta elämästään. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan konfirmaatiomessussa Lahdessa 16.6.2019.)

6. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Room. 8:12–17

Kristityt ovat velallisia

Johdanto

Pyhässä epistolassa apostoli Paavali kirjoittaa: Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. (Room. 8:12) Apostoli puhuttelee lukijoitaan sanalla ”veljet”. Hän on kirjoittanut nämä sanat kristityille, toisin sanoen niille, joiden veljeksi Kristus on tullut ja jotka Hänessä ovat veljiä keskenään. Siksi kaikki mitä apostoli tässä kirjoittaa, koskee myös meitä. Olemmehan mekin kristittyjä, Kristuksen veljiä ja sisaria, sekä Hänessä veljiä ja sisaria myös keskenämme.

Mitä apostoli kristityille kirjoittaa? Niin me siis, veljet, olemme velassa. Kristityt ovat siis velallisia. Toisin sanoen se seikka, että sinustakin on Jumalan armosta tullut Kristuksen oma ja Hänen veljensä ja sisarensa, velvoittaa sinua jollakin tavalla. Kysymys kuuluukin: millä tavalla kristittynä oleminen velvoittaa meitä? Kuulemassamme tekstissä apostoli ei vastaa tähän kysymykseen aivan suoraan. Pikemminkin hän sanoo, mihin me kristittyinä emme ole velvoitettuja. Tämän saarnan ensimmäisessä osassa katsommekin ensin juuri tätä asiaa. Toisessa osassa näemme sitten, mihin me kristittyinä olemme velvoitetut.

Elämä lihan mukaan ja mitä siitä seuraa

Ensiksi siis: Mihin me kristityt emme ole velvoitettuja? Apostoli kirjoittaa, että kristittyinä me olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Kun hän tässä puhuu lihasta, hän ei tarkoita meidän luonnollista ruumistamme tai elämää siinä. Kyse ei siis ole siitä, että meidän tulisi karttaa ihmisluonnolle ominaista ruumiillisuutta tai ruumiin terveyden vaalimista. Pikemminkin hän tarkoittaa lihan mukaan elämisellä sitä, että syntiinlankeemuksen turmelema luonto saa hallita ihmisen elämää.

Millaista sellainen elämä on? Lue kymmenen käskyä niin tiedät! Jo ensimmäinen käsky osoittaa sen. Siinä Herra sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Etkö näistä sanoista huomaakin, että lihallinen mielesi ei suostu yli kaiken ainoaa pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa saati turvautumaan yksin Häneen. Lihasi haluaa rakastaa ja turvata kaikkeen muuhun kuin Häneen. Se sanoo itselleen: ”Pelasta vain itse itsesi, ei siihen mitään jumalia tarvita!”

Jo tämä riittää osoittamaan, miten turmeltunut ihmisen lihallinen luonto on. Meidän ei tarvitse tässä yhteydessä mennä edes toiseen ja kolmanteen käskyyn. Meidän ei myöskään tarvitse katsoa toisen laintaulun käskyjä, niitä, jotka puhuvat sinun suhteestasi lähimmäisiisi. Käskyt neljännestä kymmenenteen osoittavat, että kun lihasi ei tahdo eikä voi pelätä ja rakastaa Jumalaa yli kaiken, se ei myöskään tahdo pitää arvossa Hänen käskyjään, jotka käskevät rakastaa lähimmäisiäisi ja tehdä kaikkea hyvää heille. Kaikkien näiden käskyjen käsittelemissä asioissa sinun lihallinen luontosi sanoo: elä vain itsellesi, hoitakoot muut omat asiansa! Tällaista on elämä lihan mukaan.

Kristittyinä meitä ei kuitenkaan ole velvoitettu elämään tällaista elämää. Tämä on vakava varoitus sinullekin, joka olet kristitty. Kun nimittäin elät tässä maailmassa, on olemassa se vaara, että alat elää lihan mukaan. Vaikka apostoli kyllä puhuu elämisestä lihan mukaan, sanan varsinaisessa mielessä sellainen ei kuitenkaan ole elämistä lainkaan. Jumala, kaiken Luoja on itse todellinen Elämä ja elämän antaja. Siksi todellinen elämä sanan varsinaisessa merkityksessä on elämää Hänen yhteydessään. Elämä lihan mukaan on puolestaan sitä, että ihminen, jonka Jumala on luonut elämään yhteydessään, on niin antautunut synnillisten himojensa valtaan, että hänen sielunsa on menettänyt yhteyden Jumalaan, siis todelliseen Elämään ja elämän antajaan. Sen vuoksi, siinä määrin kuin ihminen elää lihan mukaan, hän ei itse asiassa elä lainkaan, vaan on kuollut. Siinä määrin kuin ihminen koko elämällään antautuu tällaiseen, hän on kuollut, vaikka elää (vrt. Joh. 11:25).

Ei siis ole mikään ihme, että apostoli heti perään kirjoittaa: Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman (Room. 8:13a). Elämä lihan mukaan on jo itsessään kuolemaa, mutta siitä seuraa kuolema myös tulevassa elämässä – tai oikeastaan siis kuolemassa. Toisin sanoen, eläminen lihan mukaan tässä ajassa johtaa iankaikkiseen kuolemaan, kadotukseen. Asia on niin kuin apostoli toisaalla kirjoittaa kristityille: Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1. Kor. 6:9–10)

Ruumiin tekojen kuolettaminen ja mitä siitä seuraa

Nyt me olemme siis kuulleet, mihin me kristittyinä emme ole velvoitetut. Toiseksi me katsomme, mitä me olemme velvoitetut tekemään. Sanoohan apostoli, niin kuin kuulimme: Niin me siis, veljet, olemme velassa. Me olemme velvoitetut elämään – emme lihan, vaan Hengen mukaan (vrt. Room. 8:5).

Miten se tapahtuu? Apostoli jatkaa: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. (Room. 8:13b) Kun Paavali tässä puhuu ruumiin teoista, hän ei tarkoita ruumista sellaisena, kuin miksi Jumala sen loi. Kysymys ei siis ole siitä, että ihmisen luotu ruumiillisuus olisi sinänsä pahaa tai sellaista, mikä pitää kuolettaa, jos mieli pelastua. Kun apostoli puhuu ruumiin teoista, hän tarkoittaa kristityn vanhaa ihmistä, langennutta luontoa. Syntiin langenneena ihmisluonto on kuollut. Koska se on kuollut, on se myös täysin kykenemätön mihinkään hyvään. Siksi myös sen tekojen täytyy olla pahoja ja syntisiä, kuolleita tekoja. Ihminen tietenkin itse ei ole vielä kokonaan kuollut, eläähän hän tässä maailmassa ja tekee erilaisia tekoja. Mutta siinä missä hänen tekonsa nousevat vanhan, lihallisen ja syntisen luonnon himoista ja haluista, ne ovat kuolleita, miten eläviltä sitten näyttivätkin.

Nämä kuolleet teot kristityn tulee kuolettaa, niin apostoli sanoo. Mitä tällainen kuolettaminen käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kuolleita lihan tekoja on estettävä toteutumasta. Tämä ei onnistu siten, että vanha ihminen yrittää omine voimineen noudattaa Jumalan lakia, ja siten kiillottaa lihansa tekoja paremmiksi. Jos sinä olet yrittänyt tätä, olet jo piankin huomannut, ettei se onnistu. Ehkä tosin hetken voi näyttää siltä, että menee paremmin. Kuitenkin jo kohta syntisen lihasi teot nousevat taas esiin ja joudut toteamaan: luonnostasi sinulla ei ole omia voimia taistella syntistä luontoasi vastaan. Langenneen ihmisluonnon lihalliset teot on kuoletettava toisella tavalla. Ne on mahdollista kuolettaa vain Jumalan Hengen avulla, kirjoittaahan apostoli: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot. Hän puhuu tästä samasta asiasta myös toisessa kohdassa, jossa hän kehottaa Galatian seurakuntaa sanoen: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. (Gal. 5:16) Jos sinä siis haluat kuolettaa lihalliset tekosi, on sinun parempi vaeltaa ja olla siellä missä Pyhä Henkikin lupaa olla. Hän lupaa toimia siellä, missä Hänen henkäyttämäänsä pyhää evankeliumia luetaan ja saarnataan, ja missä sitä tarjotaan syntisille kasteessa ja alttarin sakramentissa.

Tähän liittyykin tuo pieni sana veljet, jonka alussa kuulimme: Niin me siis, veljet, olemme velassa. Tämä pyhä teksti on kirjoitettu niille, jotka ovat ”veljiä”, siis kristittyjä. He ovat niitä, joiden vanhan ihmisen lihallisine tekoineen Kristus on jo kerran voittanut. He ovat niitä, joiden vanha ihminen lihallisine tekoineen on jo kerran kasteessa haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan (Room. 6:4). He eivät siis enää ole synnin ja lihan vallan alla. Kristuksessa he ovat uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17) Tämä koskee sinuakin, joka olet kastettu Kristukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun sinä olet kristitty, eläisit erossa laista. Niin kuin apostoli toisaalla kirjoittaa, laki vallitsee sinua niin kauan kuin elät tässä maailmassa (Room. 7:1). Kristuksessa sinä et kuitenkaan enää ole lain alla, vaan Hänen armonsa alla (Room. 6:14). Kristuksessa sinut on vapautettu lain orjuudesta, jotta nyt eläisit uutta elämää, ei erossa Jumalan laista, vaan lain mukaan, siis Jumalan hyvän tahdon mukaan. Tämä on sitä elämää, johon sinut on kristittynä velvoitettu.

Kun siis kysytään mihin me kristittyinä olemme velvoitetut, voimme vastata: Me olemme velassa Jumalalle, joka herätti Jeesuksen kuolleista ja lupasi antaa elämän meidän kuoleville ruumiillemme. Me olemme myös velassa Jeesuksen Kristukselle, joka herätettiin, ja joka kasteen ja uskon kautta on meissä (Room. 8:10). Meidät on velvoitettu tekemään hyviä, Jumalan mielen mukaisia tekoja, niitä, joita Hän kymmenessä käskyssä käskee.

Entä mitä tästä seuraa? Äsken kuulimme, että elämä lihan mukaan on kuolemaa ja siitä myös seuraa kuolema. Nyt asiat ovat aivan päinvastoin: ruumiin tekojen kuolettaminen on elämää ja siitä myös seuraa elämä. Apostolihan kirjoittaa: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

Toki sinussa on tämän elämäsi aikana myös vanha lihasi jäljellä. Se himoitsee sinussa olevaa Henkeä vastaan (Gal. 5:17a). Siksi sinä et pysty elämään Jumalan hyvän lain mukaan. Siinä missä sinä olet vanha ja lihallinen, syntinen ihminen, tarvitset syntiesi anteeksiantamista. Tarvitset syntiesi tunnustamista, toisin sanoen kaiken sen tunnustamista, mikä sinussa ei ole uutta, Jumalan vaikuttamaa elämää, vaan vanhaa, lihallista elämää. Tunnusta lihallinen luontosi ja sen teot Jumalalle. Tee niin käyttäen rippiä, tuota ihanaa lahjaa, jonka Kristus on sinua varten valmistanut! Kun sinä niin teet, vanha ihmisesi jälleen upotetaan ja surmataan kaikkine synteineen ja pahoine himoineen Kristuksen kuolemaan, siihen, johon sinut on jo kastettu. Näin sinä aina uudestaan palaat kasteeseesi ja siinä saamaasi Jumalan armoon Kristuksessa (Vähä katekismus IV 12). Näin sinussa vahvistuu Hengen mieli, sekä elämä ja rauha Hänessä (Room. 8:6).

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.6.2019.)

5. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Ef. 3:14–21

Kaikkeen Jumalan täyteyteen

Kristus nousi kuolleista! Hänen täydellisessä sovitustyössään on sinun kaikki syntisi sovitettu, kuolemasi voitettu. Se on täytetty (Joh. 19:30)! Siksi Jumalan taivas on nyt avattu sinulle. Kaikki on valmista!

Kuitenkin samalla on totta myös se, että kaikki ei ole vielä valmista. Kristityksi tultuasikin sinä vielä taistelet syntisten taipumustesi kanssa. Sinä huomaat, miten lihallinen ihmisesi tahtoo toistuvasti nousta esiin. Ehkä sinä myös tuskailet sitä, miten vähän sinulla on voimaa tehdä mitään hyvää, miten vähän uskoa ja ymmärrystä jumalallisten asioiden suhteen, miten vähän rakkautta.

Pyhässä epistolassa apostoli Paavali kirjoittaa Efeson kristityille heidän sisäisestä edistymisestään. Yhtäältä kaikki on kyllä Kristuksessa valmista, ja nämä ihmiset ovat Kristuksen omia, kristittyjä. Kuitenkin toisaalta juuri heidän on vielä määrä myös edistyä sisäisen ihmisensä puolesta. Nyt me sovellamme tätä efesolaisille kirjoitettua pyhää sanaa omaan elämäämme.

*

Paavalin toiveena on, että ”että [Hän – siis Jumala] antaisi teidän kirkkautensa runsauden mukaan voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta sisäisen ihmisenne puolesta” (Ef. 3:16). Kun apostoli puhuu sisäisestä ihmisestä, hän tarkoittaa Kristuksessa pyhää, uutta ihmistä. Hän tarkoittaa koko ihmistä sellaisena, kuin taivaallinen Isä näkee hänet Poikaansa Kristukseen puettuna ja Hänessä pyhitettynä (Gal. 3:27). Tämä uusi ihminen on ”sisäinen” siksi, että se on kätkössä ulkoisilta silmiltä.

Tämän sisäisen ihmisen apostoli tahtoo vahvistuvan. Hän toivoo, että kristityt voisivat ”voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta”, siis Pyhän Hengen kautta. Mutta eikö Henki ole jo helluntaina vuodatettu Kristuksen omien päälle? Eikö Häntä ole annettu lahjaksi kasteessa? On toki (Ap. t. 2:1–13; 2:38–39). Nyt on kuitenkin kyse tästä: Jumalan tahto on, että kristittyjen sisäinen, uusi ihminen saa vahvistua voimassa. Sinunkin kohdallasi tälle vahvistumiselle on tilausta. Älä kuitenkaan koeta saada sitä itse aikaan. Huomaa, että Paavali rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä. Apostoli rukoilee, ”että [Hän] antaisi teidän kirkkautensa runsauden mukaan voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta sisäisen ihmisenne puolesta”. Tämä vahvistuminen on siis Jumalan työtä niissä, jotka ovat Hänen omiaan. Jumala on alun perin synnyttänyt heidät uudesti pyhän sanansa ja kasteen kautta, tehnyt heidät uusiksi luomuksiksi Kristuksessa (2. Kor. 5:17a). Nyt Hän tahtoo myös vahvistaa tätä uutta luomustaan voimassa. Tämän työnsä Jumala tekee – niin kuin apostoli kirjoittaa – Henkensä kautta. Missä se tapahtuu? Tietenkin siellä, missä Hänen Henkensä toimii ja vaikuttaa. Missä Henki siis toimii ja vaikuttaa? Jumalan ulkoisessa sanassa, joka tulee ulkoisen suun ja ulkoisten korvien kautta kristittyjen sisäisen ihmisen vahvistukseksi. Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa, joka tulee ulkoisessa muodossa kristittyjen ulkoisen suun kautta heidän sisäisen ihmisensä ravinnoksi ja vahvistukseksi.

Jos sinä tahdot – niin kuin Jumala tahtoo –, että uusi, sisäinen ihmisesi vahvistuisi Kristuksessa, vastusta kaikkea sitä, mikä ruokkii vanhan lihallisen ihmisesi vahvistumista. Vastusta tietoisesti lihallisia himojasi. Käytä sen sijaan sitä, mikä ruokkii ja vahvistaa uutta, sisäistä ihmistäsi. Käytä Jumalan sanaa ja Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin apostoli, ja rukoilemaan tämän vahvistumisesi puolesta.

*

Paavalin toiveena on myös se, että Kristus asuisi uskon kautta kristittyjen sydämissä (Ef. 3:17). Mutta eikö Kristus ole jo kasteessa tullut asumaan heidän sydämissään? On toki: Kristus, itse Elämä (Joh. 14:6) on tullut elämään heissä (Room. 8:10; Gal. 2:20) – siis myös meissä! Nyt on kuitenkin kyse tästä: Jumalan tahto on, että Kristus saisi yhä jatkossakin ja joka hetki asua kristittyjen sydämissä. Sinä kuitenkin tiedät omasta elämästäsi, että sydämessäsi on muutakin kuin Kristuksen mielen mukaisia asioita. Siksi sinä Kristukseen kastettunakin tarvitset aina uudestaan ja jatkuvasti Hänen asumistaan sydämessäsi. Tämä on tärkeää, sillä jos Hän lakkaa elämästä meissä, me kuolemme hengellisesti. Älä kuitenkaan koeta saada itse aikaan Hänen asumistaan sinussa. Huomaa, että apostoli rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä. Toisin sanoen Hän rukoilee Isältä sitä, että uskovien usko Kristukseen voisi yhä vahvistua ja he voisivat jatkossakin riippua kiinni Kristuksessa, Vapahtajassaan.

Jos sinä siis tahdot – niin kuin Jumala tahtoo –, että Kristus joka päivä asuisi sydämessäsi, vastusta tietoisesti kaikkea sitä, mikä ajaa Hänen vihollisensa tahtoa elämässäsi. Käytä sen sijaan sitä, mikä tuo Kristuksen kaikkine lahjoineen luoksesi. Käytä Jumalan sanaa ja Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin apostoli, ja rukoilemaan puolestasi, että pysyisit aina uskossa Kristukseen, ja että Hän niin aina myös asuisi sydämessäsi.

*

Apostoli kuitenkin antaa ymmärtää, että Kristuksen asumisesta kristityn sydämessä seuraa jotakin. Hän rukoilee taivaalliselta Isältä, että kristityt olisivat ”rakkauteen sisäänjuurtuneina ja perustuneina” (Ef. 3:18). Mitä tämä tarkoittaa? Ensinnäkin tämä tarkoittaa sitä, että kristityt olisivat juurtuneet Kristuksen rakkauteen niin kuin puu ulottaa juurensa syvälle maahan. Sellaista onkin kristillinen edistyminen, siis kristityn uuden, sisäisen ihmisen vahvistuminen: Hän on kuin puu, joka myrskynkin keskellä pysyy pystyssä. Vaikka perkele ja maailma jatkuvasti riehuvat hänen ympärillään ja houkuttavat erilaisiin synteihin, ja vaikka hänen oma lihansakin tahtoo johtaa hänet ulkoisen elämän lihallisiin houkutuksiin, tästä kaikesta huolimatta kristitty kuitenkin pysyy juurtuneena Kristukseen, joka rakastaa häntä. Toiseksi se, että kristityt ovat ”rakkauteen sisäänjuurtuneina ja perustuneina” tarkoittaa sitä, että osallisina Kristuksen rakkaudesta kristityt myös rakastavat itse. Sellaista on kristillinen edistyminen, uuden ja sisäisen ihmisen vahvistuminen uskovassa ihmisessä: Kun Kristuksen rakkaus läpäisee sinut, sinä et enää keskity tavoittelemaan sitä, mikä omasta mielestäsi olisi mukavaa tai mikä edistäisi omaa etuasi. Se rakkaus, jolla Kristus sinua rakastaa, välittyy sinun lähimmäisillesi heidän etuaan edistävinä hyvinä tekoina. Älä kuitenkaan koeta saada tätä itse aikaan itsessäsi. Huomaa, että apostoli rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä, toisin sanoen, että he voisivat kaikessa ”sisäänjuurtua” Kristuksen rakkauteen ja tulla perustetuiksi sen varaan.

Jos sinä siis tahdot juurtua Kristuksen rakkauteen, vastusta tietoisesti niitä voimia, jotka tahtovat vetää juuresi pois Kristuksesta ja Hänen seurakunnastaan, johon sinut on kerran istutettu (vrt. 1. Kor. 3:6, 9b). Pyri aina laskemaan juuresi sinne, missä Kristus vuodattaa sinuun armonsa ja rakkautensa, Hänen sanaansa ja sakramenttiinsa. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että pysyisit aina juurtuneena ja perustuneena Kristuksen rakkauteen, ja että Hänen rakkautensa voisi kauttasi levitä kaikille lähimmäisillesikin.

*

Apostoli toivoo myös, että kristityt tulisivat ”tuntemaan/tietämään tiedon ylittävän Kristuksen rakkauden” (Ef. 3:19a). Mitä ihmettä hän tällä tarkoittaa? Jos kerran Kristuksen rakkaus ylittää tiedon, miten se voidaan tuntea tai tietää? Miten kukaan voi tietää sitä mikä ei ole tiedettävissä? Jumala on sanassaan ilmoittanut itsensä meille varmalla ja riittävällä tavalla, ja siksi me voimme tuntea Hänen ilmoituksensa. Kun apostoli puhuu siitä, että kristityt tulisivat tuntemaan tiedon ylittävän Kristuksen rakkauden, hän ei tarkoita, että heidän tulisi etsiä Jumalaa Hänen ilmoitetun sanansa ulkopuolelta (vrt. Jes. 55:8–9). Raamatussa on kaikki mitä me pelastukseen tarvitsemme. Mutta se Kristuksen rakkaus, jonka Hän sanan kautta meille lahjoittaa, on niin ihmeellistä, että se ylittää kaiken inhimillisen käsityskyvyn. Se on uskon asia. Tähän uskossa tuntemiseen apostoli tahtoo kristittyjen pääsevän. Juuri Kristuksen rakkauden uskovaa tuntemista hän tarkoittaa, kun hän puhuu toiveestaan, että kristityt kykenisivät ”käsittämään kaikkien pyhien kanssa, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on” (Ef. 3:18b). Huomaa, että apostoli ei ainoastaan toivo tätä, vaan rukoilee taivaallista Isää, että Hän saisi aikaan tämän tuntemisen kristityissä.

Jos sinä siis tahdot tulla tuntemaan Kristuksen rakkauden syvyyden, vastusta tietoisesti sellaista ihmisten lihallista tietoa, jota koko maailma suurena viisautena tavoittelee. Pyri aina olemaan siellä missä Kristus vuodattaa sinuun armonsa ja rakkautensa, Hänen sanansa ja sakramenttinsa vastaanottajana. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että tulisit yhä syvemmin tuntemaan Kristuksen rakkauden, jolla Hän juuri sinua rakastaa.

*

Viimeisenä apostoli antaa vielä ymmärtää toivovansa, että kristityt täyttyisivät ”kaikkeen Jumalan täyteyteen.” (Ef. 3:19b) Nyt joku ehkä sanoo mielessään: ”Miten minä muka voisin täyttyä Jumalan täyteydellä? Minähän olen niin huono ihminenkin.” Aivan, omasta elämästäsi sinä tiedätkin, ettei Jumalan täyteys ole vielä täyttänyt sinun koko sydäntäsi. Juuri tätä apostoli tietenkin osaltaan tarkoittaakin, kun kirjoittaa toivovansa, että kristityt täyttyisivät ”kaikkeen Jumalan täyteyteen.” Jos he nimittäin olisivat jo täyttyneet Jumalan täyteyteen, miksi hänen enää tarvitsisi mainita koko asiaa? Mutta hänen sanoillaan on myös positiivinen merkitys: täyttyminen ”kaikkeen Jumalan täyteyteen” on Jumalan tahto kristittyihin nähden. Huomaa kuitenkin, että apostoli rukoilee taivaallista Isää tekemään tämän kristityissä, toisin sanoen täyttämään heidät kaikkeen Hänen täyteyteensä. Kristityt eivät itse siis voi saada tätä aikaan. Heillä ei myöskään luonnostaan ole mitään ”oikeutta” Jumalan täyteyteen. Jumalan itsensä on täytettävä heidät täyteydellään, ja niin Hän myös tahtoo tehdä.

Jos sinä siis tahdot täyttyä kaikkeen Jumalan täyteyteen, vastusta tietoisesti perkelettä, maailmaa ja omaa lihaasi, jotka tahtovat täyttää elämäsi kaikenlaisella sisällöllä, joka kuitenkin on pelkkää turhuutta ja tyhjää (Saarn. 1:2). Muista, että Kristus ja Hänen Henkensä asuu sinussa uskon kautta. Sinä olet jo osallinen jumalallisesta elämästä. Kun sinä pysyt uskon kautta tässä osallisuudessa, Pyhä Henki tuo sinuakin kaikkien muiden pyhien kanssa täydellistymiseen, jonka Jumala on Kristuksessa valmistanut omiaan varten. Kristuksessa asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti (Kol. 2:9) ja niin sinäkin kaikkien Hänen pyhiensä kanssa saat olla täytetty Hänessä (Kol. 2:10). Käytä siis kaikkien maailman turhuuksien sijaan aina Jumalan sanaa sekä Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia, joissa koko Jumalan täyteys annetaan sisäisen ihmisesi ravinnoksi ja vahvistukseksi. Niissä Pyhä Henki toimii, tahtoo tulla luoksesi ja täyttää sinut armollaan ja kaikilla lahjoillaan. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että Isä Jumala näin täyttäisi sinut koko täyteydellään Poikansa Kristuksen, sinun syntiesi sovittajan tähden, että Pyhän Hengen vaikutuksesta pysyisit uskon kautta Hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan.

Mutta Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kaikkiin sukupolviin aina ja iankaikkisesti! Amen. (Ef. 3:20–21)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 26.5.2019.)

4. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Joh. 16:5–15

Henki johtaa kaikkeen totuuteen

Johdanto

Pyhä evankelista Johannes on tallettanut meille Herramme Jeesuksen lupauksen: Hän tosin menee kohta pois opetuslastensa luota, Isänsä luo taivaaseen, mutta sieltä Hän lähettää heille Puolustajan, Pyhän Hengen. (Joh. 16:5, 7) Pian tämän jälkeen Herramme antaa rakkailleen myös toisen lupauksen: Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. (Joh. 16:13a) Juuri näihin sanoihin me keskitymme tämän saarnan kahdessa ensimmäisessä osassa. Ensiksi toteamme, että on olemassa totuus ja se voidaan tuntea. Toiseksi kysymme miten totuus voidaan tuntea. Saarnan kolmannessa ja viimeisesssä osassa huomaamme Herramme sanojen viittaavan myös siihen, mihin meitä totuuden tuntijoina kutsutaan.

Totuus ja sen tuntemisen mahdollisuus

Ensiksi siis: on olemassa totuus ja se voidaan tuntea. Ehkä sinä olet huomannut, että totuudesta puhuminen ei ole muodissa. Jos jossakin keskustelussa annat ymmärtää ajattelevasi, että pidät jotakin tiettyä asiaa totuutena, saat ehkä kuulla sen vastakysymyksen, jonka jo Pilatus esitti: quid est veritas, Mikä on totuus? (Joh. 18:38a) Tätä kysymystä monikaan ei kysy siksi, että odottaisi sinulta vastausta kysymykseensä. Aivan niin kuin oli Pilatuksen kohdalla, monen nykyihmisenkin kohdalla kysymys ”mikä on totuus” saattaa olla lähinnä kyyninen puuskahdus, joka antaa ymmärtää: ”Ei kai mitään yhtä totuutta ole edes olemassa! Ja jos kerran totuutta ei ole, ei tietenkään ole järkevää pohtia mikä se voisi olla.” Toisaalta, kun kysytään ”mikä on totuus”, taustalla saattaa olla myös ajatus, että jos jokin totuus ehkä olisikin olemassa, sitä on kuitenkin niin vaikeaa oppia tuntemaan, ettei asiasta lopulta voi koskaan olla aivan varma. Siksi on lopulta helpompi ajatella, että totuuksia voi oikeastaan olla monenlaisia, kullekin omansa sen mukaan miltä sattuu tuntumaan. Moni sanookin: ”Tuo nyt on sinun totuutesi. Minun totuuteni taas on tällainen.”

Jeesus kuitenkin puhuu toisin. Hän sanoo Pilatukselle: Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni. (Joh. 18:37b) Herramme siis sanoo, että Hän on tullut todistamaan totuuden puolesta. Toisin sanoen, totuus on olemassa. Totuus on myös jumalallinen, tapahtuuhan sen ilmoittaminen siten, että Jumala itse ilmoittaa sen ihmisille. Miten Hän sen ilmoittaa? Lähettämällä Poikansa taivaasta maailmaan todistamaan siitä. Poika antaa ymmärtää, että Hänen äänensä ilmoittaa totuuden.

Mutta Jeesus sanoo enemmänkin. Vähän ennen tätä Pilatuksen kanssa käymäänsä keskustelua Hän on puhunut opetuslapsille yläsalissa. Siellä Hän on sanonut: Minä olen tie ja totuus ja elämä (Joh. 14:6). Totuus ei siis ole ainoastaan tietoa siitä miten asiat ovat. Totuus on persoonallinen, Jumalan Poika Jeesus Kristus itse. Ja jos kerran totuus on persoonallinen, on totuuden tunteminenkin sitä, että tunnetaan Hänet, joka on Totuus.

Miten totuus voidaan tuntea?

Saarnan toisessa osassa kysymme: Miten totuus voidaan tuntea? Päivän evankeliumissa Jeesus antaa vastauksen tähän kysymykseen. Hän sanoo: Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Mitä nämä sanat tarkoittavat? Ensinnäkin ne tarkoittavat sitä, että sinun ei tarvitse omalla järjelläsi yrittää etsiä tai löytää totuutta. Lähtökohtaisesti tämä olisi jopa mahdotonta. Meidän inhimillinen käsityskykymme on nimittäin lankeemuksen vuoksi niin pimentynyt, ettei se omin voimin kykene tavoittamaan jumalallisia asioita, esimerkiksi juuri totuutta. Mutta ei sen tarvitsekaan, sillä – niin kuin Jeesus sanoo – Henki, jonka Hän taivaasta omilleen lähettää, johdattaa heidät kaikkeen totuuteen. Kun Jeesus puhuu tässä johdattamisesta, Hän käyttää sanaa, joka muodostuu sanoista ”tie” ja ”johtaa” (ὁδός + ἡγέομαι = ὁδηγέω). Herramme siis sanoo, että Pyhä Henki johdattaa uskovia siten, että Hän on koko ajan mukana heidän elämänsä tiellä ja johtaa heitä totuuteen – eikä ainoastaan johonkin totuuteen, vaan kaikkeen totuuteen. (Joh. 16:13a) Tämä koskee sinuakin, joka olet Jeesuksen oma, kristitty. Kun sinut nimittäin on kastettu, olet siinä saanut Pyhän Hengen lahjan (Ap. t. 2:38). Kun elät turvaten uskossa Jeesukseen, Pyhä Henki asuu sydämessäsi ja tekee ruumiisi temppelikseen, asuinsijakseen (1. Kor. 6:19).

Jeesus selittää tätä Pyhän Hengen johdattavaa työtä vielä tarkemminkin. Hän sanoo: Sillä ei [Hän] puhu itsestään – tai ”omissa nimissään” (KR92) – vaan sen minkä [Hän] kuulee [Hän] puhuu […] (Joh. 16:13b). Vielä Jeesus sanoo Hengestä, että minun omastani [Hän] ottaa ja julistaa teille. (Joh. 16:14b) Niin kuin me Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksessa tunnustamme, Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Hän on siis Jeesuksen Henki (vrt. Ap. t. 16:6, 7), joka ottaa siitä, mikä on Jeesuksen. Jeesus taas on itse Totuus, niin kuin kuulimme. Siksi se, mihin Pyhä Henki sinuakin johdattaa, on puhdasta, jumalallista totuutta. Hän johtaa sinua Jeesuksen itsensä luo.

Mutta jos Jeesuksen omien johdattaminen kaikkeen totuuteen on siis Pyhän Hengen työtä, on aivan keskeisen tärkeää tietää, missä ja miten Pyhä Henki tämän työnsä tekee. Muutenhan ei voida tulla osalliseksi Hänen johdatuksestaan. Tähän asiaan liittyy juuri se vaara, johon moni kristitty on langennut: on alettu etsiä Hengen työtä sellaisista paikoista, missä Henki ei lupaa toimia. Ei esimerkiksi ole tavatonta, että Pyhän Hengen työ rinnastetaan henkilökohtaisiin, sisäisiin tuntemuksiin tai kokemuksiin. Ei tunteissa tai kokemuksellisuudessa sinänsä ole mitään vikaa, ovathan nekin Jumalan luomislahjaa. Ei myöskään ole tavatonta, että kun Pyhä Henki tekee työtään ihmisen sydämessä, tästä seuraa tuntemuksia ja kokemuksiakin. On kuitenkin tarkoin huomattava, että Pyhä Henki ei lupaa käyttää tällaisia sisäisiä kokemuksia todisteena työstään.

Periaatteessa Pyhä Henki voi tietenkin tehdä työtään missä ikinä tahtoo, onhan Hän Jumala, kaikkivaltias Herra. Meitä ihmisiä ei kuitenkaan juurikaan hyödytä pohtia missä Hän ”periaatteessa” voi toimia. Meidän on pitäydyttävä ensisijaisesti siihen, mitä Pyhä Henki itse sanassa sanoo toimintatavastaan, siis siitä, missä ja miten Hän käytännössä tahtoo tehdä työtään meidän elämässämme.

Otetaan kuvitteellinen esimerkki: Maailman rikkain mies ilmoittaa laittavansa koko omaisuutensa näytteille Lahden torille tänään kello kaksi iltapäivällä. Hänen rikkautensa eivät kuitenkaan ole siellä ainoastaan näytteillä. Kuka tahansa saa hakea sieltä itselleen kalleuksia mielin määrin, niin paljon kuin ikinä haluaa. Jos sinä kuulisit tällaisen ilmoituksen, niin etkö heti hakisi matkalaukkua ja kauppakasseja, ja kiirehtisi hakemaan noita rikkauksia itsellesi? Vai jäisitkö mieluummin kotiin spekuloimaan mahtaako asia kuitenkaan olla niin kuin tuo rikas mies ilmoittaa? ”Mitä jos tuo rikas mies haluaakin tarjota omaisuutensa jollakin muulla tavalla kuin julkisesti torilla? Entä jos minä en sisimmässäni koe, että hän haluaa antaa minulle kaiken omansa juuri tuolla tavalla? Ehkä minun kannattaa vielä jäädä etsimään sydämestäni vastausta tähän asiaan.” Eikö kuulosta hassulta ajatukselta? Mitä väliä sillä on, voisiko tuo rikas mies periaatteessa tarjota omaisuuttaan ihmisille jollakin muullakin tavalla, jos hän kuitenkin käytännössä lupaa tarjota sen juuri tällä tavalla? Missä hän lupaa tarjota aarteensa sinulle, siellä on sinunkin parempi olla, jos mielit saada niistä osasi. Tämä esimerkki on tietenkin kömpelö ja keinotekoinen. Se voinee kuitenkin valottaa sitä, miten Pyhä Henki tekee työtään: Hän lupaa tehdä työnsä tietyllä tavalla ja tietyssä paikassa. Ja missä Hän lupaa tehdä työnsä, siellä on sinunkin parempi olla, jos haluat tulla osalliseksi Hänen työstään.

Missä Pyhä Henki sitten lupaa toimia? Vastaus: Pyhä Henki sitoutuu ulkoiseen sanaan. Hän on itse henkäyttänyt sen sanan, jonka välityksellä Hän ilmoittaa jumalalliset totuudet (2. Tim. 3:16). Hän on antanut tämän sanan profeetoille ja apostoleille saarnattavaksi ja Raamattuun talletettavaksi. Siksi juuri Raamatun sana on jumalallinen, Jumalan Hengen täyttämä ilmoitussana. Siellä missä tätä sanaa luetaan ja saarnataan, siellä Pyhä Henki toimii. Ja sen vuoksi, missä sanaa luetaan ja saarnataan, siellä on sinunkin hyvä olla, jos haluat tulla osalliseksi Pyhän Hengen työstä. Vai mistä muualta kuvittelet saavasi Hänet itsellesi? Siellä missä Jumalan Hengen henkäyttämä ilmoitussana liittyy veteen ja niin luo kasteen, siellä on sen ihmisen hyvä olla, joka mielii tulla osalliseksi Pyhän Hengen lahjasta ja uudestisyntyä kristityksi (Ap. t. 2:38; Tiit. 3:5). Ja vielä, missä Jumalan sana liittyy leipään ja viiniin ja luo Kristuksen ruumiin ja veren sakramentin, siellä on sen kristityn hyvä olla, joka mielii saada kaikki syntinsä anteeksi ja tulla osalliseksi Kristuksen kirkkoruumiin verenkierrosta, Pyhän Hengen työstä.

Rakkaat ystävät, Pyhä Henki tahtoo tehdä työtään teidän elämässänne! Hän lupaakin tehdä tämän ulkoisessa sanassaan ja pyhissä sakramenteissa, jotka eivät ole muuta kuin tätä jumalallista sanaa näkyvässä muodossa. Henkäyttämänsä sanan välityksellä Henki tahtoo johdattaa meidät Kristuksen luo, Hänen, joka on Totuus – ja enemmänkin: sanan välityksellä Henki tuo Kristuksen meidän luoksemme. Hänessä meillä on totuus, syntien anteeksiantamus, kelpaaminen Jumalalle, koko pelastus.

Lähetettynä Totuuden todistajaksi

Saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa katsomme vielä mitä tästä kaikesta seuraa. Kun me olemme kasteen ja uskon kautta tulleet osallisiksi Kristuksesta, itse Totuudesta, ja kun meissä asuva Pyhä Henki yhä johdattaa meitä Hänen, Totuuden tuntemiseen, niin mihin meitä totuuden tuntijoina kutsutaan? Päivän evankeliumi ei tosin anna aivan suoraan vastausta tähän kysymykseen. Rivien välissä Herramme kuitenkin viittaa tähän asiaan, jopa kaksi kertaa.

Ensiksi Jeesus sanoo: Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt (Joh. 16:5a). Toisin sanoen: Jumalan Poika, joka on samaa olemusta kuin Isä, on Isän lähettämänä tullut maailmaan. Mitä varten Isä on lähettänyt Hänet maailmaan? Sitä varten, että Hän – niin kuin edellä kuulimme – todistaisi totuuden puolesta. Hänet on lähetetty myös ja nimenomaan sitä varten, että Hän kantaisi meidän ja koko maailman syntitaakan ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24), ja ylösnousemisessaan valmistaisi meille pääsyn ikuiseen elämään taivaassa. Hänet on siis lähetetty suorittamaan aivan tiettyä tehtävää.

Toiseksi Jeesus sanoo: Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. (Joh. 16:7b) Toisin sanoen: Pyhä Henki, joka lähtee Isästä ja Pojasta, lähetetään maailmaan. Jeesus itse lupaa lähettää Hänet. Ensimmäisenä helluntaina tämä hänen lupauksensa onkin jo täyttynyt. Pyhä Henki on lähetetty maailmaan ja vuodatettu opetuslasten päälle. (Ap. t. 2:1–13) Mitä varten Poika on lähettänyt Hengen maailmaan? Sitä varten, että Hän – niin kuin edellä kuulimme – johdattaisi Herran omat kaikkeen totuuteen. Hänet on lähetetty myös ja nimenomaan sitä varten, että Hän toisi meille Kristuksen, itse Totuuden. Hänet on lähetetty, että Hän valaisisi meidän pimentyneet sydämemme, ja tekisi meidät uskon kautta osalliseksi Hänen lahjoistaan, syntien anteeksiantamuksesta ja pyhyydestä, vanhurskaudesta ja pelastuksesta (vrt. Vähä katekismus II 6).

Nyt kun sinä olet kristitty, Kristus asuu uskon kautta sydämessäsi. Pyhä Henki on tehnyt sinut temppelikseen. Sinut on tehty osalliseksi jumalallisesta elämästä. Mitä tästä siis seuraa? Valtavan suuri ja tärkeä asia: Niin kuin Isä lähetti Poikansa taivaasta maailmaan, ja niin kuin Isä ja Poika lähettivät Pyhän Hengen taivaasta maailmaan, niin Herra Jeesus lähettää sinutkin pyhästä ja pelastavasta paratiisistaan, Kirkostaan maailmaan. Niin kuin Poika ja Pyhä Henki lähetettiin aivan tiettyä tehtävää varten, niin Kristus lähettää sinutkin aivan tiettyä tehtävää varten. Hän lähettää sinut elämään maailman pimeyden keskellä osallisena Hänen Henkensä valaisusta ja Hänen valoaan loistaen. Kristus lähettää sinut todistamaan maailman valheen ja harhan keskellä itsesään, Totuudesta. Hän lähettää sinut tekemään hyvää lähimmäisillesi. Kun sinä pysyt Kristuksen seurakunnassa sanan ja sakramenttien vastaanottajana – siis Pyhän Hengen työn yhteydessä! – silloin Herra, joka säännöllisesti ruokkii ja ravitsee sinua sanallaan, myös johtaa sinut vaeltamaan totuudessa (vrt. 2. Joh. 1:4; 3. Joh. 3–4) ja lähettää sinut maailmaan, ja myös itse tekee kauttasi kaiken sen, mikä Hänelle on otollista. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.5.2019.)

Pääsiäispäivä (1. vsk), Luuk. 24:1–12, toinen saarna

Viikon ensimmäisenä päivänä

Johdanto

Pääsiäispäivän pyhä evankeliumi alkaa sanoilla: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä (Luuk. 24:1a). Jotta ymmärrämme paremmin, mitä Herra meille tässä evankeliumissa tahtoo sanoa, sallikaa minulle, että pidän aivan lyhyen kielellisen oppituokion näistä sanoista. Ilmaisu Mutta viikon ensimmäisenä päivänä pitäisi oikeastaan kääntää: ”Mutta sapattien ensimmäisenä [päivänä]” (Τῇ δὲ μιᾷ τῶν σαββάτων). Toisin kuin meillä, juutalaisilla ei ollut nimiä eri viikonpäiville. He puhuivat viikonpäivistä laskien, kuinka mones päivä sapatista oli kyseessä. Siksi puhe ”sapattien ensimmäisestä päivästä” tarkoittaa juuri ensimmäistä päivää sapatin jälkeen. Jos nyt kerran sapatti oli viikon seitsemäs päivä, oli ensimmäinen sitä seuraava päivä tietenkin uuden viikon ensimmäinen päivä. Tällä tavalla suomalainen raamatunkäännöksemme tarjoaa meille aivan mahdollisen käännöksen, joskin hieman selittävän sellaisen.

Tästä pääsemme nyt itse asiaan. Näiden sanojen Mutta viikon ensimmäisenä päivänä äärellä tarkastelemme kolmea asiaa. Kuulemme

  1. mitä näiden sanojen taustalla on,
  2. mitä nämä sanat kertovat meille pääsiäisen ihmeestä, ja
  3. miten nämä sanat liittyvät meidän elämäämme.

Jumalan luomistyö viikon ensimmäisenä päivänä

Ensiksi siis kuulemme mitä sanojen Mutta viikon ensimmäisenä päivänä taustalla on. Minun isäni, vanha ja kokenut rovasti, on usein vitsaillut joidenkin pappien tavasta väsyttää seurakuntalaisensa aloittamalla saarnansa luomisesta ja päättämällä ilmestyskirjaan. Nyt meidän on kuitenkin aloitettava juuri luomisesta!

Kun Jumala loi maailmankaikkeuden, Hän teki tämän kaiken kuudessa päivässä. Alussa ei ollut mitään, mutta sitten, kun Jumala loi taivaan ja maan, taivas ja maa olivat. Sitten Hän loi valon ja erotti sen pimeydestä. Tämän kaiken Jumala teki ensimmäisenä päivänä. (1. Moos. 1:1–5) Sitten tuli toinen luomispäivä, sen jälkeen kolmas ja niin edelleen. Lopulta kuudentena päivänä Jumala sai valmiiksi taivaan ja maan kaikkine joukkoinensa (1. Moos. 2:1). Sitten Pyhä Henki lausuu Mooseksen kautta: Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. (1. Moos. 2:2) Kaikki tämä tapahtui yhden viikon puitteissa: Kuutena päivänä Jumala teki työtä. Sen sijaan seitsemäntenä, kun työ oli tehty, Hän lepäsi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Luoja olisi jättänyt luomansa maailman oman onnensa nojaan. Hänen ihmeellinen luomistyönsä tietenkin jatkuu joka hetki: Luomisvoimallaan Hän jatkuvasti uudistaa meidän ruumiimme solukkoa ja niin ylläpitää meidän elämäämme. Samalla luomisvoimallaan Hän jatkuvasti uudistaa luontoakin ja antaa esimerkiksi kasvien tuottaa happea ilmakehäämme, meidän hengitettäväksemme.

Tämänkertaisen aiheemme kannalta on kuitenkin tärkeintä huomata: kaikki sai alkunsa Jumalan luomiseen käyttämän viikon ensimmäisenä päivänä. Viikon ensimmäisenä päivänä Hän, joka kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat (Room. 4:17c) loi kaiken tyhjästä.

Uusi luomistyö viikon ensimmäisenä päivänä

Toiseksi kuulemme mitä sanat Mutta viikon ensimmäisenä päivänä kertovat meille pääsiäisen ihmeestä. Kun pyhä evankelista Luukas on aloittanut pääsiäisen evankeliumin sanoilla Mutta viikon ensimmäisenä päivänä, hän heti kertoo mitä tuona päivänä tapahtui. Naiset tulivat Jeesuksen haudalle, havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta (24:2), menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista (24:2), näkivät enkelit ja kuulivat heiltä ilosanoman Kristuksen ylösnousemuksesta (24:4–7). Lopulta he palasivat haudalta ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista ja kaikille muille (24:9).

Mitä Pyhä Henki tahtoo näillä sanoilla meille kertoa? Jeesuksen ylösnouseminen tapahtui varhain viikon ensimmäisen päivän aamuna. Herramme oli naulittu ristiin perjantaina, noin yhdeksän aikaan aamulla. Hän, Jumalan Karitsa (Joh. 1:29), oli kuollut noin kello kolmelta, samoihin aikoihin kun pääsiäisen uhrikaritsat teurastettiin temppelissä. Sitten Hänet oli pantu hautaan, juuri ennen kun sapatti alkoi perjantai-illan pimetessä. Haudassa Hän oli levännyt sapatin. Toisin sanoen, niin kuin Jumala alussa lepäsi kaikesta luomistyöstänsä viikon seitsemäntenä päivänä, niin Jeesus Kristus, maailman Luoja ja Herra nyt lepäsi viikon seitsemäntenä päivänä siitä työstään, jonka Hän oli sinun pelastustasi varten loppuun saattanut. Ristillä Hän oli sanonut: Se on täytetty (Joh. 19:30). Nyt oli aika levätä.

Mutta sitten, viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain Hänen hautansa havaittiin olevan tyhjä. Herra oli siis noussut kuolleista juuri viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain. Niin kuin Hän oli alussa luonut kaiken tyhjästä juuri viikon ensimmäisenä päivänä, niin Hän nytkin viikon ensimmäisenä päivänä teki jotakin aivan uutta. Jumala, joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat (Room. 4:17b–c) teki uuden, ennen näkemättömän luomisteon: Kuollut heräsi eloon. Hänestä, jossa ei mitään elämää ollut, tuli elävä.

Mutta tässä on enemmänkin kuin vain se ihme, mikä koski Jeesusta itseään. Hän oli mennyt kuolemaan sitä varten, että Hän oli ottanut kantaakseen sinun syntisi ja minun syntini. Meidän syntiemme palkaksi Hän nyt oli suostunut kuolemaan. Se tarkoittaa, että sinun ei enää tarvitse kantaa syntiesi rangaistusta. Jeesus Kristus on jo kantanut sen. Hänen kuolemassaan on sinun syntisi sovitettu! Mutta sitten: Viikon ensimmäisenä päivänä Hän nousi kuolleista. Se tarkoittaa, että myös sinun syntiesi seuraus, kuolema on voitettu. Toisin sanoen se Jumalan hyvä luomistyö, jonka Hän oli alussa tehnyt, mutta jonka meidän lankeemuksemme oli rikkonut ja turmellut, se luotiin nyt viikon ensimmäisenä päivänä uudeksi Kristuksessa.

Juuri tästä syystä me kristityt sanommekin tätä viikon ensimmäistä päivää, sunnuntaita ”kahdeksanneksi päiväksi”. Tällainen sanonta on tietenkin tietyssä mielessä virheellinen, eihän viikossa ole kahdeksaa päivää, vaan seitsemän. Mutta juuri tällaisella mahdottomalla sanonnalla kristityt tahtovat ilmaista: Herran Jeesuksen ylösnousemuksessa on kysymys ihmeellisestä uudesta luomisesta. Siinä on alkanut jotakin niin uutta ja ihmeellistä, ettei se enää sovi vanhan luomisen ja sen seitsemän päivän puitteisiin. Ylösnousemuksessa on tapahtunut jotakin yhtä mahdotonta kuin se, että viikossa olisi kahdeksan päivää. Mutta tästä huolimatta me saamme uskoa, että se on todella tapahtunut. Kristus on ylösnoussut!

Uuden luomisen osallisuuteen viikon ensimmäisenä päivänä

Kolmanneksi kuulemme vielä, miten sanat Mutta viikon ensimmäisenä päivänä liittyvät meidän elämäämme. Juuri tänä viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, Kristuksen Kirkko viettää pyhää messua. Näin Kirkko tekee ainakin kolmesta syystä: Ensinnäkin se viettää messua viikon ensimmäisenä päivänä muistaakseen Herransa Kristuksen ylösnousemusta kuolleista, joka tapahtui juuri viikon tänä päivänä. Toiseksi Kirkko viettää messua viikon ensimmäisenä päivänä sen vuoksi, että messussa ylösnoussut Herramme tuo kuolemansa ja ylösnousemuksensa hedelmät omalle rakkaalle seurakunnalleen vastaanotettaviksi sanansa saarnassa sekä ruumiinsa ja verensä sakramentissa. Kolmanneksi messua vietetään juuri tänä päivänä sitä varten, että kristikansa tietäisi milloin kokoontua ottamaan Herransa lahjoja vastaan (Augsburgin tunnustus XXVIII 60). Näin asia on ollut aivan jo alussa: Apostolien teoista me luemme, että alkuseurakunta juuri viikon ensimmäisenä päivänä kokoontui murtamaan leipää ja kuulemaan Jumalan sanaa – siis jumalanpalvelukseen. (Ap. t. 20:7. Ks. myös 1. Kor. 16:2.)

Toki tätä pyhää juhlaa voisi viettää muinakin viikon päivinä ja vietetäänkin. Varhaisessa kristikunnassa jumalanpalveluksia vietettiin useina päivinä viikon aikana. Ehtoollista nautittiin useammin kuin kerran viikossa. Meidän luterilaisten on hyvä muistaa myös se, mitä Luther kirjoittaa katekismuksessa: ehtoollinen on ”annettu jokapäiväiseksi laitumeksi ja ravinnoksi, josta usko saa virkistystä ja voimaa, jotta se ei joutuisi antamaan tässä taistelussa periksi, vaan voisi alati vahvistua.” (Iso katekismus V 24.) Ei siis olisi ollenkaan pahitteeksi, että ottaisimme oppia varhaisen kirkon esimerkistä ja oppi-isämme sanoista ja viettäisimme messua usein. Aivan joka päivälle riittää tarvetta syntien anteeksiantamukselle ja uskon vahvistukselle!

Mutta Kristuksen Kirkko viettää messua ensisijaisesti sunnuntaina juuri sitä varten, että kyseessä on viikon ensimmäinen päivä, tai kahdeksas päivä, siis Herramme ylösnousemuksen ja uuden luomisen päivä. Tule sinäkin siksi aina viikon ensimmäisenä päivänä messuun! Me, jotka pyhän kasteen ja uskon kautta olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksesta sekä Hänen iankaikkisesta elämästään, saamme juuri tänä päivänä Herramme sanan ja sakramentin yhteydessä vahvistua Hänen ikuisen elämänsä yhteydessä. Hänessä, ylösnousseessa Kristuksessa on meidän syntimme sovitettu, kuolemamme voitettu. Hänessä me elämme uutta, iankaikkista elämää jo nyt (vrt. Joh. 3:16). Me olemme viikon ensimmäisen päivän kansaa. Me olemme kahdeksannen päivän, uuden luomisen kansaa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 21.4.2019.)