11. sunnuntai helluntaista (3. vsk), 1. Moos. 18:20–32

Jumala tekee esirukoilijaksi

Synnin valtaan antautuneet kaupungit

Vanhan testamentin tekstissä kuulimme Herran puhuvan Abrahamille kahdesta kaupungista, Sodomasta ja Gomorrasta. Nämä kaupungit sijaitsivat Kuolleenmeren seudulla, Jordanin lakeudella. Ne kuuluivat itse asiassa viiden kaupungin liittoon, joista juuri Sodoma oli pääkaupunkina. Tuolla alueella asui siis paljon ihmisiä, eikä ihme, kirjoittaahan Mooses muutamaa lukua aiemmin, että Jordanin lakeus oli tuohon aikaan ihana paikka, runsasvetistä seutua […] niinkuin Herran puutarha, niinkuin Egyptin maa. (1. Moos. 13:11) Kuitenkin melkein heti näiden sanojen jälkeen profeetta kirjoittaa myös: Mutta Sodoman kansa oli kovin pahaa ja syntistä Herran edessä. (1. Moos. 13:13) Ja nyt kuulimme Herran itse sanovan samaa Abrahamille: Sodoman ja Gomorran synnit olivat ylen raskaat (1. Moos. 18:20). Kaupunkien asukkaat olivat siis antautuneet Jumalan pyhän tahdon vastaiseen elämään, väkivaltaan ja himojensa tyydyttämiseen luonnonvastaisilla tavoilla.

Jumala oli kyllä tehnyt työtään näiden kaupunkien asukkaiden elämässä. Vajaat viisitoista vuotta aiemmin Hän oli antanut neljän kuninkaan voittaa sodomalaiset ja heidän naapurinsa sekä viedä heidät vankeina pois. Näin Hän oli osoittanut heille, että vihasi heidän syntiään. Sitten Hän kuitenkin oli myös Abrahamin saavuttaman voiton myötä vapauttanut heidät ja palauttanut asuinsijoilleen, valtavan hyvinvoinnin keskelle. (1. Moos. 14:1–16) Näin Hän oli osoittanut tahtovansa antaa heille anteeksi ja auttavansa heitä. Mutta Sodoman kansa oli jo pian unohtanut nämä tapahtumat ja suistanut itsensä kauhean synnin valtaan.

Ei olekaan tavatonta, että juuri siellä, missä Jumala on siunannut ihmisiä kauniilla ja rikkaalla luonnolla, suurella yltäkylläisyydellä ja hyvinvoinnilla, kansa piankin unohtaa kärsimänsä koettelemukset, kääntää selkänsä Jumalalle ja elää hulluudessaan, aivan kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan (vrt. Ps. 14:1). Ihmisten huomio alkaa keskittyä lähinnä omaan ajalliseen hyvinvointiin. Hyvinvointi sinänsä on tietenkin Jumalan lahja ja sellaisena aivan hyvä asia. Kuitenkin ilman uskoa Jumalaan kiinnittyy luonnollisen ihmisen sydän näiden lahjojen antajan sijaan lahjoihin itseensä. Lihallisia himojaan seuraava syntinen luonto alkaa käyttää näitä lahjoja vääriin tarkoituksiin ja tekee niistä epäjumaliaan. Näin tapahtuu nykyäänkin usein juuri niiden kansojen keskuudessa, joille Jumala on lahjoittanut suurta kauneutta, rikkautta ja yltäkylläisyyttä. Siellä monet palvovat rahan, irrallisen seksin ja päihteiden epäjumalia, ja niin syyllistyvät ylen raskaisiin synteihin, niin kuin Sodoman ja Gomorran kaupunkien asukkaat.

Meidänkään kaupunkimme ei liene poikkeus. Tässäkin kaupungissa on monia, jotka ovat elämänsä aikana nähneet paitsi sen, miten Jumala on kovalla kädellä koetellut kansaamme, myös sitten auttanut ja johdattanut sitä, sekä siunannut monenlaisella hyvällä ja yltäkylläisellä elämällä. Ehkä joku tosin nyt sanoo, että tässä kaupungissa on paljon muutakin kuin suurta yltäkylläisyyttä. Totta: Työttömyysaste on jo vajaat kolmekymmentä vuotta ollut selvästi maamme keskiarvoa korkeampi. Täällä on paljon pienituloisia, sairaita, eläkeläisiä. Mutta samalla on kuitenkin myös paljon hyvinvointia. Moninaisten herkkujen ja tavaroiden runsauden keskellä on monen sydän kiinnittynyt siihen, mikä on Jumalan silmissä syntiä. Jumalan sanaa jaetaan kyllä joka sunnuntai ja viikollakin, mutta kaupungin vajaasta 120 000 asukkaasta vain muutama sata tai kymmenen käy sanankuulossa. Muulle kyllä löytyy aikaa: Työpaikan kahvitauolla puhutaan kilpaa kesämökin kaakelien valitsemisesta ja muun hyvinvoinnin lisäämisestä. Nautintoa ja uusia kokemuksia haetaan niin kiivaasti, että tämä kaupunki tunnetaan Suomen amfetamiinipääkaupunkina. Ihmiset eivät enää tyydy omiin aviopuolisoihinsa, vaan etsivät uusia kokemuksia milloin kenenkin seurasta. Ja niin täältäkin on löydetty järjestäytynyttä ihmiskauppaa ja prostituutiota, muusta irstailusta puhumattakaan. Sillä paikalla, jota kutsutaan kaupunkimme kulttuurikeskukseksi, harrastetaan avointa juopottelua ja väkivaltaa aamusta iltaan. Luonnonvastaisen seksuaalisen kanssakäymisen muotoja halutaan suositella kaikille jopa kaupunkimme julkisessa toiminnassa. Siitä, mikä Jumalan sanan mukaan on synti ja häpeä, halutaan kaikki opettaa tuntemaan kunniaa ja ylpeyttä (vrt. Fil 3:19).

Mutta: Yksikään meistä ei voi ulkoistaa tällaista sodomaa ja ylen suurta syntiä ulkopuolelleen. Jumalan sana opettaa, että myös sinä olet vanhan ihmisesi puolesta lihallinen, myyty synnin alaisuuteen (Room. 7:14b). Sinun lihassasi ei asu mitään hyvää (Room. 7:18a). Paha riippuu sinussa kiinni, ja vaikka sinä toki uuden, sisällisen ihmisesi puolesta yhdytkin Jumalan lakiin ja hyvään tahtoon, sinun jäsenissäsi vaikuttaa kuitenkin toinen laki, joka taistelee sinun mielesi lakia vastaan (Room. 7:21–23). Sen vuoksi, vaikka Jumala on Poikansa kallilla verellä jo lunastanut sinut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestasi (1. Piet. 1: 18–19), sinunkin kotonasi ei kovakorvaisuus Jumalan sanalle ja Hänen armokutsulleen ole tuntematon. Sinunkin kotonasi on vaikea motivoitua Raamatun sanan lukemiseen ja kuulemiseen. Siellä riidellään tai vaietaan vaikeista asioista, siellä alistetaan ja alistutaan, loukataan ja loukkaannutaan. Ehkä joku sanoo: ”Ei meillä tapahdu mitään tuollaista.” Hyvä jos niin on! Mutta kysyn: Onko sinun sydämesi päivittäin täyttynyt rakkaudesta Jumalaa ja Hänen pyhää tahtoaan kohtaan? Entä perheenjäseniäsi tai muita lähimmäisiä kohtaan? Niin se on: sinun syntisessä sydämessäsi on kaikki potentiaali Jumalan sanan halveksimiseen, vanhempien väheksymiseen, vihaan ja murhaan, avion rikkomiseen, varastamiseen, pahan puhumiseen ja toisen oman himoitsemiseen, kaikkeen siihen, mitä Sodomassa ja Gomorrassa julkisesti harjoitettiin.

Esirukous langenneen kaupungin puolesta

Toiseksi kuulimme, miten Herra sanoo: Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri. (1. Moos. 18:20) Varmaankin olivat monet hylävtyt vaimot ja lapset, raiskatut, hakatut ja surmattavat noissa kaupungeissa aivan huutaen valittaneet Jumalalle kokemaansa vääryyttä. Ehkäpä jotkut uskovatkin olivat huutaneet Jumalan puoleen näiden karmeuksien vuoksi. Varmaankin yksi heistä oli Loot, josta apostoli kirjoittaa, että rietasten vaellus irstaudessa vaivasi häntä, ja että asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla. (2. Piet. 2:7–8)

Näiden sanojen äärellä herää kysymys: Oletko sinä rukouksissasi huutanut Jumalalle nähdessäsi kotikaupunkisi tilan? Olemmeko me seurakuntana harrastaneet sen kaupungin menestystä, johon Herra on meidät siirtänyt ja asettanut? Olemmeko rukoilleet Herraa tämän kaupungin asukkaiden puolesta? (Jer. 29:7) Tämä on meidän tehtävämme niin seurakuntana kuin yksittäisinä kristittyinäkin. Jumala ei ainoastaan toivo, että Hänen omansa rukoilisivat. Hän aivan käskee meitä rukoilemaan (2. Moos. 20:7; Vähä katekismus I 4).

Mutta Jumala ei ainoastaan käske omiaan rukoilemaan. Sanansa kautta Hän Pyhässä Hengessä myös vaikuttaa tämän rukouksen meissä. Päivän tekstin edellä, siis juuri ennen puhettaan Sodoman ja Gomorran karmeasta tilasta Herra sanoo: Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä? (1. Moos. 18:17) Herra siis tahtoi ilmoittaa Abrahamille sen, mitä on suunnitellut, ja tekikin niin. Tällä tavalla Hän itse veti palvelijansa rukoilemaan näiden synnin valtaan langenneiden kaupunkien ja niiden asukkaiden puolesta. Jumala itse teki Abrahamista esirukoilijan. Näin Hän teki, sillä Hän tahtoi suuressa armossaan kuulla palvelijansa rukoukset sekä vastata niihin. Katso miten paljon Hän rakasti noita syntisiä! Katso miten paljon Hän tahtoi pelastaa heidät!

Rakas ystävä, kuule ja lue sinäkin säännöllisesti Jumalan sanaa. Sanansa kautta Herrasi tahtoo tehdä sinutkin ja koko seurakuntansa esirukoilijaksi tämän kaupungin puolesta. Hän tahtoo, että rukoilet Häntä olemaan armollinen tälle kaupungille ja sen asukkaille. Ja kun kuulet Hänen sanaansa, kysy itseltäsi myös kuka on se langennut lähimmäisesi, jonka esirukoilijaksi Herra tahtoo sinut tänään tehdä. Kenen puolesta sinä voisit tänään rukoilla Herraa, että Hän armahtaisi ja pelastaisi hänet?

Jumala kuulee rukoukset ja toimii

Kolmanneksi kuulemme, että kun Herra sitten kuulee valitushuudot ja rukoukset, Hän myös toimii. Tässäkin Hän sanoo: Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää. (1. Moos. 18:21) Tottahan kaikkitietävä ja kaikkinäkevä Jumala tiesi, mikä Sodomassa ja Gomorrassa oli tapahtunut. Hän oli itse luonut jokaisen niiden asukkaista, ja tunsi jokaisen heistä sydämen syvimpiä ajatuksia myöten. Mutta näillä sanoilla Hän teki tiettäväksi viimeisen kutsunsa näille kaupungeille. Jo aiemmin Hän oli armossaan pelastanut Sodoman kansan viholliskuninkaiden käsistä Abrahamin välityksellä. Mutta kun parannusta ei tästäkään huolimatta ollut tullut, oli näille ihmisille nyt koittanut viimeinen etsikkoaika.

Myös silloin, kun sinä uskossa rukoilet taivaallista Isääsi Hänen tahtonsa mukaan ja Hänen Poikansa nimessä, saat luottaa, että Isä mielellään kuulee rukouksesi. Ja kun Herrasi kuulee, Hän myös toimii. Sinä et kylläkään ehkä näe tai tiedä milloin tai millä tavalla Hän toimii. Kuitenkin Hän vastaa uskoviensa rukouksiin varmasti. Näin Hän lupaa sanassaan. (Ks. esim. Matt. 18:19; 21:22; Luuk. 11:9; Joh. 14:13–14; 15:7; 1. Joh. 3:22; 5:14–15.)

Rukouksessa viimeiseen asti

Neljänneksi Pyhä Henki opettaa meitä jatkamaan rukousta herkeämättä. Kun Herra oli nyt sanonut Abrahamille menevänsä alas katsomaan noiden kahden kaupungin tilaa, kirjoittaa Mooses: Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. (1. Moos. 18:22) Abraham tunsi Jumalan tahdon ja tiesi, ettei Hän voisi pyhyydessään katsoa läpi sormien Sodoman ja Gomorran rikkomusten kaltaisia syntejä. Siksi tuo uskova mies aavisti, että Herra aikoisi hävittää nuo kaupungit. Hänhän sanoo Jumalalle: Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? (1. Moos. 18:23) Abraham aavisti oikein: seuraavassa luvussa kerrotaan, että Herra lähetti nuo kanssaan olleet kaksi enkeliä Sodomaan paitsi toimittamaan tarkastustehtävää, itse asiassa juuri hävittämään kaupungin. Toki samalla he pelastivat sieltä myös Lootin, Abrahamin veljenpojan. (1. Moos. 19:1, 10, 12–17) Mutta huomaatko mitä Abraham teki, kun Hän kuuli Jumalan suunnitelmasta ja arvasi, mitä Hän aikoisi tehdä? Lähtikö hän kotiin ajatellen, että jos tuo Sodoman roskasakki olikin ansainnut hukkua, ainakin hänen oma perheensä oli hurskas ja saisi asua turvassa. Ei niin! Pyhä Henki lausuu, että Abraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Seisominen on Jumalan kansan keskuudessa ollut ikuisista ajoista asti rukousasento. Vaikka siis Jumala nyt näyttikin hylänneen syntiset ihmiset häpeällisiin himoihinsa ja kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia (Room. 1:26a, 28b), silloinkin Abraham jäi seisomaan Herran eteen rukouksessa. Eikä hän keskittynyt rukoilemaan pelkästään oman asuinpaikkansa puolesta. Hän rukoili juuri näiden jumalattomien kaupunkien puolesta. Vielä silloinkin, kun kaikki toivo noiden syntisten pelastumisesta näytti menneen, Abraham rukoili. Varmaan sukulaisensa Loot mielessään hän anoi, ettei Jumala hävittäisi niitä uskoviaan, joita kaupungeissa oli.

Rakas ystävä, ota sinäkin oppia tästä Abrahamin rukouksesta! Jos sinulla on joku rakas ystävä tai sukulainen, joka on antanut maailman, perkeleen tai oman lihansa vietellä itsensä syntiin, ja joka on langennut pois uskosta Herraan, muista silloin tämä! Vaikka tämä rakkaasi vastustaisi kaikkia yrityksiäsi keskustella rakentavasti hänen kanssaan ja niin johtaa hänet parannukseen ja uskoon, älä silloinkaan luovuta. Vaikka et nimittäin voisi enää puhua hänelle Jumalasta, älä kuitenkaan lakkaa puhumasta Jumalalle hänestä. Vaikka kaikki toivo näyttäisi hänen kohdallaan menneen, älä silloinkaan lakkaa rukoilemasta, että hänkin pelastuisi.

Rukous – vetoamista Jumalan omaan olemukseen ja sanaan

Abraham siis rukoili herkeämättä. Seuraavaksi ja viidenneksi kuulemme, mitä hän rukoili. Hän ei yrittänyt muotoilla mitään kauniita tai hurskailta kuulostavia korulauseita. Hän puhui Herralle hyvin tiukkaan sävyyn, melkeinpä vihaisesti: Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta? (1. Moos. 18:23–25) Tästä opimme ainakin kaksi asiaa: Ensinnäkin, Abrahamin rukous ei ollut hänen oman oppineisuutensa tai tietäväisyytensä osoittamista Jumalan edessä. Pikemminkin hän rukouksessaan osoitti oman tietämättömyytensä. Hän ei itse lainkaan tiennyt, kuinka monta vanhurskasta tai jumalatonta noissa kaupungeissa ehkä oli. Toiseksi, Abrahamin rukous ei myöskään ollut vetoamista hänen omiin rukouksiinsa. Abrahamin rukous oli sitä, että hän suuressa hädässä vetosi Jumalan omaan olemukseen, jonka Hän oli sanassaan ilmoittanut. Kyllä, Jumala oli tuomari, jonka vallassa olisi tuomita koko Hänen luomakuntansa. Mutta Hän oli myös sanonut olevansa oikeudenmukainen ja vanhurskas. Vaikka Hän siis kyllä tekisi oikein hävittäessään jumalattomat, ei Hän silti voisi mitenkään hävittää koko kaupunkia. Saattaisihan siellä nimittäin olla vielä Jumalaan uskoviakin, niin kuin Loot. Huomaa tarkoin, että Abraham ei tässä vain kysy Jumalalta, voisiko Hän olla hukuttamatta vanhurskaita. Pikemminkin tämä pyhä mies riippuu kiinni Jumalan sanassa ja vetoaa rohkeasti Hänen omaan olemukseensa, Hänen oikeudenmukaisuuteensa ja vanhurskauteensa. Hän ikään kuin muistuttaa Jumalaa siitä, että Hän ei kerta kaikkiaan voisi tuhota kaikkia noita ihmisiä uskoviensa tähden.

Ystävä, ota taas oppia Abrahamin rukouksesta! Kun sinä rukoilet syntiin langenneen lähimmäisesi puolesta Herraa, älä vetoa oman rukouksesi hurskauteen tai palavuuteen. Älä myöskään vetoa niihin hyviin tekoihin, joita tuo langennut lähimmäisesi on ehkä myös elämässään tehnyt, aivan kuin hän niillä voisi sovittaa syntinsä ja tulla Jumalalle kelpaavaksi. Kun rukoilet hänen puolestaan, vetoa yksin Jumalan omaan sanaan, Hänen omaan olemukseensa ja armollisiin tekoihinsa tätä lähimmäistäsi kohtaan. Ano Jumalaa armahtamaan tätä lähimmäistäsi, ettei Kristuksen kallis sovintoveri (1. Piet. 1:18–19) olisi turhaan vuotanut hänen puolestaan. Huuda Herraa avuksi, ettei hänen kasteeseensa liitetty lupaus ”sinä olet minun poikani”, ”sinä olet minun tyttäreni” (vrt. Jes. 43:1; Matt. 3:17) raukeaisi tyhjiin hänen kohdallaan. Ano Herraltasi, ettei synti saisi tämän ihmisen elämässä olla suurempi ja voimakkaampi kuin se kallis sovintoveri, jonka Herra on hänellekin pelastuksen maljasta juotavaksi antanut (Ps. 116:13). Ja vielä, jos olet itse langennut syntiin, vetoa tällä samalla tavalla Jumalaan myös omalla kohdallasi. Sama Jumalan Poika, jonka kanssa Abraham tässä tekstissä puhuu, on itse tullut ihmiseksi. Hän on tullut, että saisi kantaa sinun koko syntivelkasi ja koko maailman syntivelan. Hän on tullut, että Hän poistettuaan sinun syntisi uhraamalla itsensä ilmestyisi Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme (Hepr. 9:24–26). Siellä Hän aina elää rukoillakseen sinun puolestasi ja kaikkien omiensa puolesta (Hepr. 7:25c). Hän näyttää haavojaan Isälle ja sanoo: ”Rakas Isä, armahda nyt näitä syntisiä, joiden puolesta minä olen vuodattanut vereni.” Ja niin sinäkin, rakas ystävä, saat uskoa, että Jumala on kerran antanut Poikansa hävitettäväksi Golgatalla, ja niin on sinun koko syntivelkasi Hänen täydellisen uhrinsa tähden sovitettu. Jeesus Kristus on se yksi ja ainoa, jonka tähden Jumala lupaa jättää sinut hävittämättä.

Lopuksi

Miten Sodoman väki otti vastaan Jumalan kutsun parannukseen? Mooses kirjoittaa, että kaupungin miehet, sekä nuoret että vanhat tahtoivat ”ryhtyä” Herran enkeleihin, jotka olivat tulleet kaupunkiin (1. Moos. 19:4–5) – he siis himoitsivat tehdä heille väkivaltaa ja raiskata heidät. He hylkäsivät Jumalan – todellisen Elämän – kutsun ja valitsivat mieluummin omien himojensa täyttämisen. Sen vuoksi heille ei voinut olla muuta loppua, kuin kuolema.

Nykyisellekin maailmalle koittaa kerran Jumalan viimeinen tuomio. Me emme tiedä, minä päivänä Hänen armonsa aika loppuu tämän kaupungin, meidän lähimmäistemme tai oman itsemme kohdalla. Kerran se kuitenkin loppuu. Siksi on tärkeää, että me – niin yhdessä seurakuntana kuin kotona ja arjen kutsumuksissammekin – toteutamme sitä esirukoilijan tehtävää, johon Herra on meidät sanansa kautta vetänyt. Tosin tässä tehtävässä sinä joudut varmasti tuntemaan oman heikkoutesi. Monta kertaa saat kuulla perkeleen kuiskaavan sinulle miten huono ja epäonnistunut rukoilija olet. Mutta muista kuitenkin, että sinä saat rukoilla juuri siksi, että olet kristitty. Sinä olet rukoilija juuri siitä syystä, että Jumala on Pojassaan Kristuksessa jo sovittanut syntisi ja pukenut sinut Hänen vanhurskauteensa. Ja muistatko, mitä Jumala itse sanassaan lupaa vanhurskaille? Hän lupaa, että vanhurskaan rukous voi paljon (Jaak. 5:16b). Luota siis Jumalan sanan armolupauksiin ja ole kestävä rukouksessasi. Herra tekee meistä esirukoilijoita sitä varten, että saisi vastata meidän rukouksiimme, ja armahtaa paitsi meitä syntisiä, myös jokaista muuta, jotka Hän sydämellemme laskee. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 5.8.2018.)

Ps 22

Nåd vare med er och frid ifrån Gud, vår Fader, och Herren Jesus Kristus.

I psalm 22 säger David genom den helige Ande: Min Gud, min Gud, varför har du övergivit mig? Jag brister ut och klagar, men min frälsning är fjärran. (Ps 22:2) Har du kanske också upplevt någonting liknande? Kanske har du önskat att kunna leva nära Gud. Trots detta har du känt att Han är långt borta, och inte hör dina böner. Kanske har du känt att du ropar till Honom om dagen och om natten, men Han svarar inte (jfr Ps 22:3, 6). Kanske har du känt dig orättvist behandlad. Gud har ju svarat våra fäders böner, när de förtröstade på Honom och ropade till Honom (jfr Ps 22:5–6). Varför svarar Han inte på dina böner?

Men om du funderar på detta för ett ögonblick, är det verkligen orättvist? Är det inte så att du egentligen har förtjänat just detta? Har inte du – du som överträtt Guds heliga lag – förtjänat Hans dom?

Men just därför att det är så, har Guds Son kommit. Han har blivit människa för att ta på sig dina synder. Den som var utan synd (Hebr 4:15) och som alltså inte visste av synd, Honom har Gud i ditt ställe gjort till synd, för att du i Honom skulle stå rättfärdig inför Gud (2 Kor 5:21). För dina synders skull böjde Han sig under Guds vilja: Jesus Kristus som själv är Gud, av samma väsen som Fadern (Nicaenska trosbekännelsen), Han blev övergiven av Fadern. På Golgata kors dog Gud, och blev övergiven av Gud. Varför gjorde Kristus så? Han gjorde det för att du aldrig någonsin skulle bli övergiven av Gud. Han gjorde det för att dina synder skulle vara förlåtna, och att du skulle leva i gemenskap med Gud i evighet. På Golgata övergav Fadern sin Son för att du som tror på Honom skulle få söners rätt och bli Guds barn (Gal 4:5b; Joh 1:12).

Men Fadern föraktade inte Kristi elände. Han dolde inte sitt ansikte för Honom, utan lyssnade till Honom när Han ropade (Ps 22:25). Gud uppväckte Honom och löste Honom ur dödens vånda, eftersom det inte var möjligt att han skulle behållas av döden (Apg 2:24). Kristus bar människans död, din död. Men Han vann också seger över döden, din död! Och Kristus uppstod från de döda, för att du skulle få evigt liv genom Honom.

När du har blivit döpt till Kristus och tror på Honom, är Gud verkligen din Far och du Hans barn (Lilla katekesen III 2). Och därför att Gud är din himmelska Fader, lyssnar Han gärna på alla dina böner. Även om Han inte alltid svarar när du vill, eller på det sätt som du vill så kan du lita på Hans ord. I Hans ord står det skrivet: och vad vi än ber om, det får vi av honom, ty vi håller hans bud och gör det som gläder honom. Och detta är hans bud, att vi skall tro på hans Son Jesu Kristi namn och älska varandra så som han har befallt oss. (1 Joh 3:22–23) Amen.

(Bibelstudiehelg 2018, Karlstad, Sverige, 3 Juni 2018.)

Ps 110

Nåd vare med er och frid ifrån Gud, vår Fader, och Herren Jesus Kristus.

I den 110. psalmen säger David genom den helige Ande: Herren sade till min Herre: ”Sätt dig på min högra sida, till dess att jag har lagt dina fiender som en fotapall under dina fötter.” (Ps 110:1) Vem är den Herren, יהוה (JHWH), som säger dessa ord? Den himmelske Fadern. Men vem är Davids Herre, אָדוֹן (’adon), som Fadern adresserar dessa ord till? Han är den himmelske Faderns Son. Vad betyder detta? Det betyder att David – som den helige Ande här använder som sin mun – trodde på Guds Son. Han trodde att den himmelske Fadern skulle skicka Sin Son till världen, så att Han skulle födas som Davids egen avkomling. David trodde att just denna Son skulle vara Herren, som skulle göra det möjligt för honom att få kontakt med Gud och leva i gemenskap med Honom. David trodde alltså på Kristus, som den himmelske Fadern skulle skicka för att försona också hans synder och att frälsa honom. Utan den här Herren, Kristus, skulle han inte ha någon frälsning. Men i Kristus skulle han ha visshet om sin frälsing.

David säger också någonting annat genom den helige Ande. Han säger, att Guds Son, Herre, skulle sätta sig på Faderns högra sida. Detta betyder, att Sonen är en Konung, som skulle få en större makt än kung David och alla regenter i hela världen någonsin skulle ha. Han skulle ha all makt i himlen och på jorden (Matt 28:18). Han skulle ha gudomlig makt, kraft och ära.

Kanske finns det någon här som funderar: ”Vad i hela världen betyder detta? Den här Son, Guds levande Ord själv hade ju i begynnelsen varit hos Gud. Han var också själv Gud. (Joh 1:1) Allt hade ju blivit till genom honom (Joh 1:3). Han hade alltså gudomlig makt. Varför uppmanar Fadern sin Son att sätta sig på Hans högra sida? Varför ger Han makten åt Honom?” Svaret är enkelt: Därför att ”Guds enfödde Son […] för oss människor och för vår salighets skull har stigit ned från himmelen och tagit mandom genom den Helige Ande av jungfrun Maria och blivit människa” (Nicaenska trosbekännelsen). Fastän han var till i Gudsgestalt, räknade han inte tillvaron som Gud såsom segerbyte, utan utgav sig själv genom att anta en tjänares gestalt då han blev människa. Han som till det yttre var som en människa, ödmjukade sig och blev lydig ända till döden – döden på korset. (Fil 2:6–8) Varför gjorde Han detta? Därför att du, som var syndens slav, inte skulle dö för dina synder, utan skulle få syndernas förlåtelse genom Hans namn (jfr Apg 10:43). Kristus Jesus försonade hela din syndaskuld på sitt kors. Med sitt dyrbara blod friköpte Han dig från det meningslösa liv du ärvt från dina fäder (1 Pet 1:18–19). Han vann också seger över din död när Han som är både Gud och människa, uppstod ur graven. Han som är sann Gud och sann människa, steg upp till himmelen och sitter nu på Faderns högra sida. Det är detta som aposteln påminner oss om, när han skriver: Därför har också Gud upphöjt honom över allting och gett honom namnet över alla namn (Fil 2:9). Alltså när Herren säger till Davids Herre, Sätt dig på min högra sida, talar Han till den som är sann Gud och sann människa, Hans Son Jesus Kristus, som har vunnit seger över döden, som har lyftes upp, och av ett moln har togs ur vår åsyn (Apg 1:9), som har stigit upp genom himlarna (Hebr 4:14) och fördes fram inför Fadern (Dan 7:13).

Men detta gäller inte bara Kristus själv, utan också dig, som har blivit Hans broder och syster. För det första, lägg märke till att Kristus talar här om sina fiender. När du blev döpt till Kristus, blev Hans fiender också dina fiender. Å ena sidan betyder detta, att i ditt liv som en kristen måste du kämpa många andliga kamper. Men å andra sidan betyder detta också att du har Jesus Kristus som din Herre, Kristus, som har redan vunnit seger över dina fiender, över djävulen och alla makter. På sitt kors har Kristus krossad djävulens huvud (1 Mos 3:15). Och det skall komma en dag, då alla Hans fiender – det vill säga dina fiender! – skall läggas som en fotapall under Hans fötter. För det andra, när du har blivit döpt till Kristus och tror på Honom, är du delaktig av frälsningens fullhet, uppståndelsen och evigt liv i himmelen, som Han har berett dig. Och när du lever och tror på Kristus, skall du leva, även om ditt liv här på jorden skulle ta slut. (Joh 11:25; jfr Ps 118:17) När du tillhör Kristus, skall du få en ny, andlig, oförgänglig kropp. Du skall gå in i Guds närvaro, den himmelska Faderns hus (Joh 14:2–3), där din Herre och Frälsare, Kristus Jesus, Gud och människa regerar i evighet. Amen.

(Bibelstudiehelg 2018, Karlstad, Sverige, 2 Juni 2018.)

Ps 118:22–23

Nåd vare med er och frid ifrån Gud, vår Fader, och Herren Jesus Kristus.

I psalm 118 säger Herren: Den sten som byggnadsarbetarna kastade bort har blivit en hörnsten. Herren har gjort den till detta, underbart är det i våra ögon. (Ps 118:22–23) Vad talar Herren om här? Han talar om sin Son. Detta innebär att Guds Son är en sten. Men Han är inte vilken sten som helst, utan en hörnsten.

Men vad betyder detta? En hörnsten är naturligtvis en sten som placeras i hörnen av en byggnads grund. På detta vis bär hörnstenen hela byggnaden. Både Jesus själv och Hans apostlar talar om Guds Son som en hörnsten. Guds Son hade blivit människa och blivit född bland Herrens egendomsfolk, bland judarna. Gud hade sänt Honom för att vara Hörnstenen i sitt heliga tempel, det vill säga, församlingen. Men översteprästerna, de skriftlärda och de äldste, som borde ha byggt Guds församling, Hans andliga tempel, ville inte tro på Jesus som sin Frälsare. De kastade bort Honom. De stötte bort Honom, de föraktade Honom, och till slut mördade de Honom. (Mark 12:10–11; Apg 4:11)

Vad hade det här för konsekvenser för dessa judar? För det första, deras byggnad kunde inte stå kvar – man kan ju inte bygga Guds församling över en hörnsten som människor har valt. Guds församling är ju Guds församling. Därför måste dess hörnsten också vara någonting som Herren själv har valt till detta. För det andra, när judarna förkastade Jesus, den enda Hörnstenen, hände med dem precis det som Jesus själv säger: Den som faller på den stenen skall krossas, och den som stenen faller på skall smulas sönder. (Matt 21:44) Vad betyder detta? I den här världen det finns många som kanske tänker att Jesus inte var Guds Son, utan endast en man, i bästa fall en god människa eller en lärare som motiverar sina lärjungar och hjälper till att lägga grunden till ett gott liv. Det finns ju många som försöker att lägga grunden för sitt andliga liv på någonting annat än Jesus. Men vare sig man tror eller inte så är Jesus Guds Son. Han är Guds Son, som ”skall återvända i härlighet för att döma levande och döda” (Nicaenska trosbekännelsen). Därför måste den person, som har inte trott på Honom som sin egen Frälsare, på den sista dagen ge plats åt Honom såsom den stränge domaren (jfr Konkordieformeln, Epitome VII 17). Ingen som litar på sig själv och sina egna krafter, kan bestå inför Hans ansikte, utan skall bli fördömd. Det är just detta som Herren betyder när Han säger: Den som faller på den stenen skall krossas, och den som stenen faller på skall smulas sönder.

Men ingen hörnsten läggas därför att människor skulle bli söndersmulad av den. Hörnstenen läggas så att man kunde bygga på den. Den himmelske Fadern har ju inte sänt sin Son till världen för att döma världen utan för att världen skulle bli frälst genom honom (Joh 3:17), och så att Hans församling kunde byggas på Honom. Men hur skall man bli frälst genom Jesus? Herren säger: Det står nämligen i Skriften: Se, jag lägger i Sion en utvald, dyrbar hörnsten, och den som tror på den skall aldrig komma på skam. (1 Pet 2:6; jfr Rom 9:33) Lägg märke till detta! När dina synder skrämmer dig, tro på Jesus! Han har kommit för att bli offrad för din skull, för att bära alla dina synder (jfr Hebr 9:28). Han har tagit på sig syndens lön som är döden (Rom 6:23a). Han har vunnit seger över din död. Han har uppstått! (Luk 24:6) Hela världen är försonad med Gud (jfr 2 Kor 5:19). I det heliga dopet har du fått del av Jesu gärningar på Golgata, syndernas förlåtelse och rättfärdighet inför Gud. Tro på Jesus, din Frälsare! Så blir allt detta din egendom.

Och slutligen: Vid dopet har du sammanfogats till Kristus, som är Hörnstenen i Guds andliga tempel. Genom dopet har du också blivit en sten, men inte en livlös sten, utan en levande sten, som också Kristus är. Vad betyder detta? När man bygger en stenhus, sammanfogar man stener på så sätt, att var och en av dem har sin egen plats i byggnaden. Genom dopet har Kyrkans Herre sammanfogat dig i sitt andliga tempel. Han har sammanfogat dig med sig själv, och också med Hans andra stenar. Att vara döpt innebär ju att tillhöra Kristus tillsammans med alla andra döpta. Och som Hans sten, får du tjäna din Herre på din egen plats. Var och en av oss är unika, och har sina egna uppgifter. Men i gemenskap med Kristus fogas vi samman och växer upp till ett heligt tempel i Herren (Ef 2:21).

Låt oss därför komma till Honom, och lyssna på Hans heliga ord. Genom ordet ger Han oss förlåtelse för alla våra synder, och ibland oss bygger Hans andliga tempel, Hans heliga Kyrka. Amen.

(Bibelstudiehelg 2018, Karlstad, Sverige, 2 Juni 2018.)

Ps 2:7

Nåd vare med er och frid ifrån Gud, vår Fader, och Herren Jesus Kristus.

I andra psalmen säger Gud: Du är min Son, jag har i dag fött dig. (Ps 2:7b) Vem är den som Gud adresserar dessa ord till? Sin Son. Det betyder att Gud har en Son.

För er, kära bröder och systrar i Kristus, är detta självklart: Gud har en Son. Men det finns många människor som inte tror på det. Det finns en massa människor i världen, som kanske försöker att vara fromma och gudaktiga, men som aldrig vill tro att Gud har en son. Några av dem säger att det skulle vara avgudadyrkan att tro på Guds son. Några andra för sin del tror att det finns så många gudar, och att det skulle vara helt irrelevant att tala om Guds ende Son.

Men det heliga bibelordet lär oss att Gud har en Son. Detta betyder också att Gud är en Fader. Han har en enfödde Son, född av Honom, såsom Han också säger: jag har i dag fött dig. Det här kanske låter lite konstigt. Vi tänker ju naturligtvis, att det är modern som föder barn, inte fadern. Men det här bibelordet handlar inte om en mänsklig eller kroppslig födelse, sådan som vår födelse. Ordet handlar om en sådan födelse, som övergår allt mänskligt förstånd. Trots det får du tro på den här födelsen, därför att det står i Guds ord: Sonen är född av Fadern.

I psalmen talar Fadern mer om den här mirakulösa födelsen. Han säger alltså: jag har  i dag fött dig. Vad för en ”dag” talar Han om? Om vi säger att ”i dag” har vi samlats här i Karlstad, menar vi förstås den första Juni, 2018. Men när Gud säger att jag har i dag fött dig, talar Han inte om en viss stund i tiden, utan om evighet. Den här ”i dag” som Han talar om, är en tidlös ”i dag”, någonting som har existerat före all tid. I en annan bibelvers talar Gud just om detta, genom profeten Mika: Men du, Betlehem Efrata, som är så liten bland Juda tusenden, från dig skall det åt mig komma en som skall härska i Israel. Hans ursprung är före tiden, från evighetens dagar. (Mika 5:2) Guds Son föddes alltså i evighet, före all tid.

Men Guds Son har också en annan födelse. Han har fötts av Fadern i evighet, men Han had också fötts av en mor, en människa, i tiden. Guds Son ”har stigit ned från himmelen och tagit mandom genom den Heliga Anden av jungfrun Maria och blivit människa” (Nicaenska trosbekännelsen). Varför har Han blivit människa? Därför att du, en människa, är en syndare. Därför att som en syndare kan du inte komma i kontakt med Gud, den Allsmäktige. Guds Son har blivit människa just därför att du, en människa, skulle i Honom bli ett Guds barn. Han har blivit människa, så att dina synder skulle bli Hans synder. Han har kommit, så att Han kunde bli din rättfärdighet. Han har alltså kommit för att ta på sig allt detta som är ditt, och för att ge dig allt detta som är sitt. Med andra ord, Han har kommit för att vara det som Han inte var, så att du kunde också bli det som du inte var.

Därför kom Han också till Jordan, för att döpas av Johannes, såsom Markus skriver i evangeliet (Mark 1:9–11). Guds Son, som hade blivit människa, som själv är Gud med Fadern och den Helige Anden, kom för att döpas med omvändelsens dop till syndernas förlåtelse (Mark 1:4). Han själv behövde inte omvändelse eller syndernas förlåtelse. Han är ju helt utan synd (Hebr 4:15). Men Han kom till omvändelsens dop för att göra bot för dina synder. I denna dop blev Han också på ett synligt sätt smord med den Helige Anden. Han blev den Smorde, det vill säga, Kristus. Han gjorde detta så att Han kan smörja också dig med den Helige Anden genom ditt eget dop. Så skulle du också bli Hans smorde, en liten kristus, det vill säga, en kristen.

Och slutligen, så att du skulle kunna lära känna Honom, och så att du skulle kunna vara döpt till Kristus och tro på Honom, uppenbarade Fadern Honom för alla. Vid Jordan lät Fadern sin röst komma från himlen. Han ”citerade” Sitt eget ord, de ord som Han hade sagt i psalmen. Fadern sade till Jesus: Du är min Son, den Älskade. I dig har jag min glädje. (Mark 1:11b) När du har blivit döpt till Kristus, Guds Son (Gal 3:27), har Gud på den dag fött dig som sin egen son och dotter (jfr Joh 3:5; Tit 3:5). Du som tidigare inte var Guds barn, har nu i Guds Son Kristus blivit Hans kära barn. Låt Guds heliga ord, som du har hört från början förbli i dig. Så kommer du också att förbli i Sonen och i Fadern (1 Joh 2:24), och skall leva i evighet. Amen.

(Bibelstudiehelg 2018, Karlstad, Sverige, 1 Juni 2018.)

Kuka on autuas ja hyvä ihminen? – Ps. 112:5

Hyvin käy sen miehen, joka on laupias ja antaa lainaksi, joka hoitaa asiansa oikeuden mukaan. (Ps. 112:5)

Millainen on autuas ja hyvä ihminen? Psalmistan vastaus on selvä: Sellainen, joka on armollinen ja hyväsydäminen. Sellainen, joka antaa omastaan lainaksi tarvitsevalle ja hoitaa asiansa oikeuden mukaan. Eikö kuulostakin hyvältä? Tämän voinee hyväksyä kuka tahansa, ei-kristittykin.

Mutta entä jos kysytään: kuka sellainen mies sitten on? Jos pysähdyt miettimään tätä asiaa, huomaat melko pian, että sinä et täytä näitä vaatimuksia. Ehkä tosin olet joskus lainannut omastasi tarvitsevalle. Ehkä olet myös pyrkinyt toimittamaan asiasi oikein. Mutta etkö kuitenkin sydämessäsi ole usein armoton ja kova lähimmäistäsi kohtaan? Etkö ole myös itsekäs, halukas laittaamaan oman etusi totuuden ja oikeuden edelle?

Kuka siis on se autuas ja hyvä mies, josta psalmi puhuu? Raamatun on vastaus selvä: yksin Jeesus Kristus! Muita itsessään autuaita ja hyviä ei maailmassa olekaan. Mutta juuri Hän todella on sellainen. Kristus on täynnä armoa ja hyväsydämisyyttä sinua armotonta ja kovasydämistä kohtaan. Hän on tullut antamaan tarvitsevalle, eikä ainoastaan lainaksi. Hän on tullut antamaan itsensä kokonaan sinun, Hänen sovitustaan tarvitsevan edestä. Hän on täyttänyt Jumalan oikeuden sinun, rikkojan puolesta. Hän on täyttänyt Isänsä pelastustahdon, lunastanut sinut synneistäsi verellään.

Kun sinut on kasteessa puettu Kristukseen, on kaikesta Hänen omastaan tullut sinun omaasi. Sinä olet tullut osalliseksi Hänen autuudestaan, pyhyydestään ja vanhurskaudestaan. Kun uskot  Kristukseen, olet autuas Hänessä tänään ja iankaikkisesti!

(Kotona Lahdessa 7.5.2018.)

Pääsiäispäivä, Hoos. 6:1–3

Herra herättää kuolleista

Johdanto

Pääsiäispäivän Vanhan testamentin tekstissä Herra puhuttelee omaisuuskansaansa profeetta Hoosean kautta. Hän sanoo: Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. (Hoos. 6:1–2)

Näiden pyhien sanojen äärellä me keskitymme nyt seuraaviin asioihin: Ensiksi luomme lyhyen katsauksen siihen, mitä näitä sanoja ennen oli tapahtunut. Kuulemme mistä eläväksi tekemisestä ja herättämisestä oikeastaan oli kyse. Toiseksi tarkastelemme kolmea muutakin herättämistä, joista Jumalan sana puhuu.

Luopumus ja kehotus palaamaan Herran luo

Ensiksi siis kysymme, missä tilanteessa profeetta Hoosea saarnasi kuulemamme sanat. Mitä oli tapahtunut? Vastaus kerrotaan Hoosean kirjan edellisessä luvussa viisi. Israelin heimo oli jumalattoman kuninkaansa johdolla langennut epäjumalanpalvelukseen. Raamattu kertoo, että kuningas Jerobeam oli teettänyt kaksi kultaista vasikkaa ja sanoi niiden olevan Israelin Jumala. Kuningas valitsi Jumalan lain ohitse kansan keskuudesta kaikenkaltaisia miehiä papeiksi, myös niitä, jotka eivät kuuluneet Leevin sukukuntaan. Kaiken lisäksi hän teki itse itsensä papiksi, ja uhrasi noille teettämilleen vasikoille. Tässä itse keksityssä jumalanpalveluksessaan (1. Kun. 12:25–33) – pitäisi sanoa epäjumalanpalveluksessaan – hän johdatti kansan harjoittamaan hengellistä haureutta Herransa edessä ja saastuttamaan itsensä. Tietenkin Jumala näki tämän kaiken. Hänen pyhyytensä vaati, että kansan synti tuomittaisiin. (Hoos. 5:1–7) Armossaan Hän oli ilmoittanut kansalleen pyhän tahtonsa, mutta he tahtoivat vaeltaa mieluummin ihmiskäskyjen mukaan. Siksi Hän, heidän Vapahtajansa ja armollinen Herransa oli nyt heille – ei heidän elämänsä ylläpitäjä ja parantaja, vaan tuhoava koi ja sairaalloinen mätä. Sairaudessaan ja synnin mätäpaiseissaan kansa kyllä etsi apua, ei kuitenkaan Jumalalta, vaan ihmisiltä. Mutta ihmiset eivät voineet heitä parantaa. Jumala vuodatti vihansa katumattoman kansana päälle. Hän oli heille kuin leijona, joka raatelee ja kantaa pois. Hänen käsistään kukaan ei voinut heitä pelastaa. Mutta samalla juuri kaikessa tässä Jumala kuitenkin vain odotti, että kansa ahdistuksessansa lopulta etsisi Hänen kasvojaan. (Hoos. 5:10–15)

Tällaisessa tilanteessa Jumala nyt antoi profeettansa kehottaa rakasta omaisuuskansaansa: Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Profeetta siis kehotti heitä lakkaamaan turvaamasta epäjumaliin tai muihin ihmisiin, kääntymään pahoilta teiltään sekä palaamaan Herran luo. Miksi? Siksi, että sama Jumala, joka oli heitä raadellut, parantaisi heidät. Sama Jumala, joka oli heitä lyönyt, sitoisi heidät. Sama Jumala, joka oli osoittanut heidät hengellisesti aivan kuolleiksi, myös tekisi heidät eläväksi ja herättäisi heidät niin, että he saisivat elää. Ja kun he eläisivät, eivät he enää olisi niin kuin ennen, siis eläviä ainoastaan ulkoisesti, mutta samalla kuolleita hengellisesti. He eläisivät nyt todellista elämää elävän Jumalan kasvojen edessä, Hänen yhteydessään, joka on kaiken elämän Lähde.

Kristus herätettiin kuolleista

Mutta toiseksi, pyhä Raamattu puhuu myös muista herättämisistä. Nyt emme puhu sellaisesta herättämisestä, jossa nukkuva ihminen herätetään unesta. Kyse on nyt tästä: Synnin palkkana on tullut kuolema (Room. 6:23a), mutta Jumala herättää synteihinsä kuolleen ihmisen eloon.

Ensimmäistä näistä ihmeellisistä tapauksista juhlimme tänään: Kristus nousi kuolleista! Mutta miksi Jumalan Poika kuoli? Kuolemahan on nimenomaan synnin palkka. Ei kai Kristuksessa Jeesuksessa ollut syntiä? Ei toki! Hän on Jumalan vanhurskas Poika ja tosi Jumala. Silloinkin, kun Hän omaksui tosi ihmisyyden, tapahtui tämä ilman syntiä (Hepr. 4:15). Mutta Kristus omaksui ihmisyyden ja siis tuli sinun veljeksesi juuri sitä varten, että Hän – synnitön – ottaisi sinun syntisi ja koko maailman synnit itseensä. Hän tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten, että voisi kantaa sinun syntiesi palkan, ja siis kuolla sinun puolestasi. Miksi? Samasta syystä, kuin mitä kuulimme Herran sanovan Hoosean kautta: Ihminen ei voi saada apua langenneisuutensa sairauteen, syntinsä mätäpaiseisiin ihmiseltä. Hän ei siis voi itse itseäänkään auttaa, ei millään sovittaa syntejään pyhän Jumalan kasvojen edessä. Päinvastoin, niin kuin Herra tunsi luopuneen Efraimin, eikä epäjumalanpalvelija-Israel ollut Häneltä kätkössä, samoin Hän tuntee sinutkin. Hän tietää ja tuntee sinut kokonaan, sydänjuuriasi myöten. Siksi Hän tuntee sinun syntisikin. Mutta jottei Hänen tarvitsisi pyhyydessään iankaikkisesti hukuttaa sinua niiden vuoksi, lähetti Hän Poikansa sinun sijaasi. Poikansa, joka ei synnistä tiennyt, taivaallinen Isä teki synniksi sinun tähtesi. Miksi? Siksi, että sinun syntisi eivät enää olisi sinulla. Siksi, että syntisi olisivat Kristuksen omia, aivan kuin Hän olisi ne itse tehnyt. Siksi, että sinä saisit näin Kristuksessa tulla Jumalan vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21) Juuri tässä on syy siihen, että mekin puhumme nyt Kristuksen kuolemasta. Juuri sinun syntiesi tähden Herra raateli ja löi Poikaansa – syntiesi kantajaa – niin, että Hän kuoli.

Mutta huomaa, että profeetan sanojen pääpaino on kuitenkin toisaalla. Kun Kristus oli kuollut, Hänen taivaallinen Isänsä teki Hänet eläväksi. Pääsiäisaamuna tapahtui juuri se, mistä Pyhä Henki profeetan suulla sanoo: kahden päivän kuluttua Jumala teki Poikansa eläväksi, kolmantena päivänä Hän herätti Hänet. Miten niin? Katso nyt: Herra Jeesus naulittiin ristiin ja kuoli perjantaina. Lauantaina, seitsemäntenä päivänä, kun Hän päätti lunastustyönsä, jonka hän oli tehnyt, lepäsi Hän haudassa kaikesta tuosta työstänsä, jonka hän oli tehnyt (vrt. 1. Moos. 2:2). Mutta viikon ensimmäisenä päivänä, siis kahden päivän kuluttua, antoi Isä Pojalleen taas elämän. Perjantaista lukien kolmantena päivänä Hän herätti Hänet. Ja kun Isä näin herätti Poikansa, Hoosea sanoo Hänestä, että Hän elää Hänen edessänsä. Asia on juuri niin kuin enkelit sanoivat naisille Jeesuksen haudalla: Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. (Luuk. 24:5b–6a) Vielä äsken Jeesus oli kuollut ja asetettu kuolleitten joukkoon, siis hautaan. Mutta jos Hän nyt siis on elävä, eikä enää ole kuolleitten joukossa, tarkoittaa tämä tietenkin sitä, että Hänet on herätetty kuolleista. Kuka Hänet on herättänyt? Herra, niin kuin Hoosea sanoo. Toisin sanoen Jumala, Jeesuksen taivaallinen Isä on herättänyt Poikansa kuolleista ja päästänyt kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää. (Ap. t. 2:24; 3:15; Ef. 1:20) Siksi Jumalan sana sanoo myös, että Hän on noussut ylös (ks. esim. Matt. 16:21; 17:23; 20:19).

Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Ei mitään vähempää, kuin että Jumalan Poika Jeesus Kristus on maksanut sinun syntiesi velan kokonaan. Hän on voittanut sinun syntisi ja kuolemasi. Ylösnousemuksessaan Hän on avannut sinulle pääsyn ikuiseen elämään!

Sanallaan Jumala herättää hengellisesti kuolleen

Tästä pääsemme katsomaan toistakin herättämistä. Mikä herättäminen se siis on? Se on tämä: pyhällä sanallaan ja sen saarnalla Jumala herättää ihmisen. Mistä Hän hänet herättää? Hengellisestä kuolemasta.

On kuitenkin syytä kysyä: Kuka tänä päivänä suostuu tarvitsemaan tällaista herättämistä? Vaikuttaa nimittäin siltä, että juuri nyt on se aika, josta apostoli puhuu, kun Hän sanoo: Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3–4) Toki tällaista on varmasti ollut kaikkina aikoina. Mutta erityisesti tänä meidän aikanamme monet näyttävät haluavan kuulla vain kaikkea sellaista, mitä he pitävät itselleen hyvänä. Ihmiset haluavat kuulla sitä, mikä miellyttää heitä, mikä viihdyttää heitä, mikä kiihottaa heitä, mikä tuo heille hyvän tunnelman, ja niin edelleen. Monikaan ei halua kuulla sitä sanaa, joka sanoo totuuden ihmisluonnosta. Monikaan ei halua kuulla: sinä olet syntinen.

Mutta on suurta Jumalan armoa, että Hänen pyhän lakinsa sana on vieläkin voimassa, se sana, jolla Hän itse raatelee meidät, lyö meitä ja kerta kaikkiaan tappaa meidät. Miksi Herra tekee ihmiselle tällaista? Tällainen raateleminen, lyöminen ja tappaminen sanalla tarkoittaa oikeastaan vain sitä, että sanallaan Jumala osoittaa meille sen, mikä on totta jo ennestäänkin: kaikki ovat syntiä tehneet, ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Ilman tätä Jumalan lain ääntä kukaan langennut ihminen ei halua muistaa tai edes tajua, että on syntinen.

Sinä, rakas ystävä, olet toki kristitty. Se tarkoittaa, että sinä et enää ole kuoleman vallassa. Päinvastoin, sinä olet kuullut elämän Herran, Kristuksen sanat ja uskonut Häneen, joka on Hänet lähettänyt. Siksi sinä olet saanut lahjaksi iankaikkisen elämän, siis siirtynyt kuolemasta elämään. (Joh. 5:24) Pyhässä kasteessa Kristus on haudannut vanhan ihmisesi kanssaan kuolemaan, hukuttanut sen kertakaikkiaan, että niin kuin Hänetkin herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää sinunkin nyt uudessa elämässä vaeltaman (Room. 6:4). Toisin sanoen, niin kuin Kristus kolmantena päivänä nousi haudastaan, samoin sinäkin, Hänen kuolemaansa kastettu, nousit kasteesi vedestä osallisena uudesta elämästä Hänessä. Näin Jumala on siis suullisen sanansa ja veteen liitetyn sanansa kautta tehnyt eläväksi sinut, joka olit kuollut rikoksiisi ja synteihisi (Ef. 2:1), siirtänyt sinut kuolemasta elämään (1. Joh. 3:14). Mutta tästä huolimatta sinä varmaan tiedät, että mikäli unohdat Raamatun sanan lukemisen ja kuulemisen, jos jätät syrjään katekismuksen kymmenen käskyn selityksen lukemisen, silloin alkaa vanha ihmisesi hyvinkin pian sanoa: ”Eihän tässä mitään hätää ole, minähän olen varsin elossa muutenkin.” Mutta muista kuitenkin: Itsessäsi sinä olet kuitenkin syntinen ihminen. Sellaisenasi sinä et voi kestää viimeisellä tuomiolla, pyhän Jumalan kasvojen edessä. Juuri siksi onkin suurta armoa, että Jumala pyhän ja muuttumattoman lakinsa sanalla saa tänäänkin yhä uudelleen osoittaa sen hengellisen sairauden ja kuoleman, joka mielellään tahtoo tehdä työtään sinussa. Nimittäin vain silloin voit ymmärtää, että sinulla on tarve palata Herran tykö, joka on raadellut sinua, mutta parantaa sinut, joka on lyönyt sinua, mutta sitoo sinut. Silloin sinulle voi kelvata se evankeliumin sana Kristuksesta, joka sanoo: ”Minä olen maksanut sinun syntivelkasi Golgatalla. Minä olen kuollut sinun puolestasi. Mutta minä olen voittanut sinun kuolemasi. Taivaallinen Isäni on minut herättänyt, minä olen noussut ylös, ja nyt minä elän, elän ikuisesti. Minun ylösnousemuksessani sinullekin on avattu pääsy ikuiseen elämään. Kuule minun sanaani. Siinä minä tulen luoksesi ja tuon nämä kaikki lahjani sinulle, uskossa vastaanotettaviksi. Usko minuun!” Tämä evankeliumi sitoo sinutkin, raadellun ja kuolleen. Kuule, mitä se tarkoittaa: Sinulla, joka olit aivan kuollut, onkin nyt elämä Kristuksen tähden. Tässä syntiesi tunnustamisessa ja anteeksi uskomisessa – siis parannuksessa – sinulle on yhä uudelleen tarjolla vanhan ihmisesi hukkumiskuolema ja uuden ihmisesi ylösnouseminen. Käytä siksi mielelläsi parannuksen sakramenttia, rippiä. Niin sinä pysyt uskossa Kristukseen, ja saat Hänen kanssaan elää Jumalan yhteydessä iankaikkisesti!

Jumala herättää omansa viimeisenä päivänä

Mutta mitä tarkoittaa se, että saat elää iankaikkisesti? Se tarkoittaa, että on olemassa vielä kolmaskin herättäminen. On toki totta se, että synnin palkkana me kaikki joudumme kerran kuolemaan – jos siis Kristus ei sitä ennen tule takaisin. Mutta kun sinä olet sanan ja kasteen välityksellä saanut uskon kuolemasi Voittajaan, Kristukseen ja niin tullut liitetyksi Häneen ja Hänen elämäänsä, sinä elät, vaikka olisit kuollut (Joh. 11:25). Kun Kristus on sinussa, niin vaikka ruumiisi on tosin kuollut synnin tähden, Henki on kuitenkin elämä vanhurskauden tähden. Nimittäin Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. (Room. 8:10–11) Siksi sinun, Kristuksen oman ei tarvitse pelätä kuolemaa. Kun nyt elät Kristuksessa ja Hän elää sinussa, niin vaikka sinä piankin kuolisit, vaikka madot söisivät ruumiisi ja se maatuisi maahan, saat kuitenkin viimeisenä päivänä nousta haudastasi uuteen elämään. Saat apostolin kanssa jopa aivan varmasti tietää, että tuona päivänä Hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä sinutkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä koko Hänen seurakuntansa kanssa (2. Kor. 4:14). Vaikka siis kuolisit, olet kuolleena aivan vain lyhyen hetken. Pyhä Poikansa, synnin, kuoleman ja perkeleen Voittajan tähden Herra tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää. Tämän suokoon meille armollinen Herramme ja kuolemamme Voittaja Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.4.2018.)