18. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Gal. 5:22–26

Hengen hedelmä!

Hedelmä, jota kristitty kantaa

Millaista hedelmää kristityn tulee elämässään kantaa? Pyhässä epistolassa apostoli puhuu tästä asiasta. Hän mainitsee yhdeksän kristillistä hyvettä. Koska sinäkin olet kristitty, kuule nyt, millaista hedelmää sana edellyttää sinun elämässäsi kantavan.

Ensimmäisenä apostoli mainitsee rakkauden. Tällä hän ei tarkoita sellaista rakkautta, josta iltapäivälehdet tai TV-sarjat puhuvat. Sana ἀγάπη tarkoittaa sellaista rakkautta, joka ymmärtää älykkäästi toisen osapuolen tarpeen, ja tahtoo sitten toimia hänen hyväkseen ja siunauksekseen.

Rakkautta seuraa toisena ilo (χαρά). Tällä apostoli ei tarkoita pelkästään sellaista tunnetta, jota voidaan kokea silloin, kun kaikki suru ja murhe on poistunut. Pikemminkin kyse on ilosta, joka ylittää kaikki murheet. Se on jotakin, mitä kristitty saa kokea silloinkin, kun elämässä on vaikeaa. Jeesuskin kehottaa omiaan iloitsemaan ja riemuitsemaan juuri silloin, kun heitä vainotaan, solvataan ja kun heistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa (Matt. 5:10–12).

Ilon jälkeen vuorossa on rauha (εἰρήνη). Tässä rauhalla ei tarkoiteta niinkään vapautta konflikteista, taikka sitä, että voisimme aina olla samanmielisiä kaikkien ihmisten kanssa ja kaikkien mielipiteiden suhteen. Pikemminkin kyse on kristityn sisäisestä eheydestä ja turvallisuudesta silloinkin, kun ulkopuolella ei näyttäisi olevan mitään rauhaa.

Seuraavaksi apostoli mainitsee pitkämielisyyden (μακροθυμία). Tämä sana voi tarkoittaa myös kärsivällisyyttä tai kestävyyttä. Tällaisella pitkämielisyydellä tarkoitetaan sitä, että vaikka toiset ärsyttäisivät, kristityn mieli kuitenkin odottaa rauhallisesti ja hiljaa ennen kuin alkaa toimia ja vastata ärsyttäjilleen.

Tämän jälkeen apostolin listassa seuraa ystävällisyys (χρηστότης) tai lempeys. Se on asenne, joka mielellään ottaa luokseen heikon ja epäonnistuneenkin lähimmäisen, aina hellästi, pehmeästi ja armollisesti.

Ystävällisyyteen liittyy myös seuraava kristillinen hyve, hyvyys (ἀγαθωσύνη). Tämä sana ei tarkoita hyvyyttä ainoastaan jollakin yleisellä tasolla, vaan pikemminkin sitä hyvyyttä, joka aivan käytännössä tekee hyvää lähimmäiselle.

Seuraavaksi apostoli mainitsee uskollisuuden (πίστις). Tämä merkitsee sitä, että kristitty riippuu kiinni Jumalan sanassa ja noudattaa uskollisesti Hänen tahtoansa, jonka Hän on sanassaan ilmoittanut.

Sitten listassa seuraa sävyisyys (πραΰτης), tai niin kuin sana voitaisiin myös kääntää: lempeys tai hiljaisuus. Tämä tarkoittaa sitä asennetta, jonka Raamattu edellyttää kristityllä olevan suhteessa ympäröivään maailmaan ja sen ihmisiin. Uskovan tulee suhtautua heihin sävyisästi.

Yhdeksäntenä ja viimeisenä apostoli mainitsee itsensä hillitsemisen (ἐγκράτεια) tai pidättyväisyyden. Tämä on jotakin, joka kohdistuu kristittyyn itseensä. Se tarkoittaa sitä, että uskova ei anna synnin hallita ruumiissaan, niin että on kuuliainen sen himoille, eikä anna jäseniään vääryyden aseiksi synnille (Room. 6:12–13a). Sen sijaan hän kiusausten tullessa tunnustaa heti lihallisen langenneisuutensa Jumalalle, sekä anoo Häneltä sitä jokapäiväistä leipää, jota juuri sillä hetkellä tarvitsee (Matt. 6:11).

”Minä en pysty tähän!”

Mitä tällaisen hyveiden listan kertaaminen sinussa herättää? Ehkä huudahdat mielessäsi: ”Mutta kun minä en pysty tähän! Tiedän kyllä hyvin, että tällaisia hyveitä pitäisi minunkin elämässäni olla. Mutta niiden sijaan minä huomaan elämässäsi kaikkea muuta!”

Niin se onkin. Sana puhuu tässä rakkaudesta, joka antaa itsensä lähimmäisen hyväksi. Sinä kuitenkin löydät itsestäsi usein rakkautta pääasiassa itseäsi kohtaan. Lähimmäistäsi kohtaan sen sijaan olet usein ankara ja anteeksiantamaton, ehkä parhaimmillasikin kylmä ja välinpitämätön. Sana puhuu ilosta, mutta sinä olet usein pessimistinen ja kiittämätön. Kiukuttelet Jumalalle ja lähimmäisillesi, miten huonosti asiasi ovat. Sana puhuu rauhasta, mutta sinä olet usein rauhaton ja levoton, turvaton. Kuulet sanan puhuvan pitkämielisyydestä, mutta vastaat kokemaasi pahaan pahalla jo ennen kuin ehdit ajatella asiaa pidemmälle. Olet nopea maksamaan takaisin ennen kuin ehdit tulla ajatelleeksi, että jos sinulle mitattaisiin samalla mitalla kuin sinä toiselle mittaat, olisit iankaikkisesti liemessä. Sana puhuu ystävällisyydestä ja hyvyydestä, mutta sisimpäsi ei tahtoisi jaksaa kärsiä heikompaa veljeäsi tai sisartasi, taikka vaivautua tekemään hänelle kaikkea sitä hyvää, mitä hän tarvitsee. Kun sana peräänkuuluttaa kristityltä uskollisuutta, sinä varmasti ajatteletkin, että olet Jumalan sanaan pitäytyvä kristitty, oikea tunnustuksellinen luterilainen, jossa ei vilppiä ole. Hyvä! Mutta etkö kuitenkin helposti aloita ja lopeta päiväsi jollakin aivan muulla kuin Jumalan sanan lukemisella? Etkö mielelläsi jäisi pyhäaamunakin mieluummin nukkumaan, kuin lähtisi kirkkoon Jumalan sanan kuuloon? Tänäkin aamuna, jos kaikki seurakuntalaisemme olisivat tulleet kirkkoon, meitä olisi täällä aika paljon enemmän koolla. Vielä sana puhuu sävyisyydestä, jota sinun tulee osoittaa suhteessasi maailmaan ja sen ihmisiin. Mutta etkö mieluummin työpaikallasi tai koulumaailmassa käyttäydy ja puhu aivan yhtä ronskisti kuin kaikki muutkin, ettet vain joutuisi leimatuksi kummalliseksi uskovaiseksi? Vielä viimeisenä sana puhuu itsensä hillitsemisestä, mutta etkö kuitenkin helposti aseta omien himojesi ja halujesi täyttämistä sen edelle, mitä Jumalan sana niiden kuolettamisesta sanoo?

Niin se on, rakkaat ystävät. Huonosti me olemme osanneet tavoittaa näitä kristillisiä hyveitä, joista Herran sana meille puhuu. Peritty syntinen luontomme tahtoo saada meissä aikaan jotakin aivan muuta. Ja niin me apostolin kanssa joudumme toteamaan: Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. (Room. 7:18–19)

Hedelmä on Hengen!

Miten meidän sitten olisi mahdollista päästä siihen korkeaan päämäärään, jonka apostoli tässä kristityille asettaa? Vastaus tähän kysymykseen sisältyy näihin pyhiin sanoihin! Ensinnäkin on nimittäin pantava merkille, että apostoli ei puhu tässä mistään ihmisten töistä tai tekemisistä, vaan hedelmästä. Puun oksakaan ei irrallisena pysty itsestään tuottamaan tai tekemään mitään, vaan kantaa hedelmää ainoastaan yhteydessä puun runkoon ja lopulta sen mehevään juureen (Room. 11:17; vrt. Joh. 15:1–8). Samoin ei näitäkään asioita kukaan ihminen pysty itse itsestään puristamaan. Omine neuvoineen yksikään meistä ei myöskään kykene kehittämään itseään yhtään hedelmällisemmäksi.

Toiseksi on huomattava, että apostoli puhuu Hengen hedelmästä. Tällä hän edelleen alleviivaa sitä, että kyseessä olevat hyveet eivät ole sellaista hedelmää, jota ihminen omasta luonnostaan käsin voisi tuottaa. Ne eivät ole myöskään kenekään toisen ihmisen, esimerkiksi pastorin työn hedelmää. Kyse ei siis ole mistään sellaisesta, mitä seurakunnan paimen pystyisi puheillaan tai hengellisellä ohjauskyvyllään tuottamaan seurakunnassaan. Totta kai Kirkon Herra on kyllä antanut seurakunnalleen sananpalvelijan viran, pastorin viran. Mutta Hän itse on se, joka tämän viran välityksellä saarnauttaa sanansa. Juuri Herran sanaa pastorin tuleekin saarnata, eikä mitään muuta. Sananpalvelija ei kuitenkaan käyttele Jumalan sanaa niin kuin vaikkapa puuseppä työkalujaan hyvän tuloksen saamiseksi. Pastorin tulee jakaa sanaa, mutta se, joka käyttää tätä pyhää sanaa ja tekee työtään sen kautta, on itse Pyhä Henki. Siksi tätä hedelmää kutsutaakin juuri Hengen hedelmäksi.

Mutta mitä Henki sitten saarnaa? Kuule nyt tarkoin!

Kristus on tehnyt sen, mitä sinä et pystynyt

Ensiksi, kun sinä et osannut rakastaa lähimmäistäsi, Jumala kuitenkin rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16) Hän rakasti tätä meidän ihmisten turmelemaa ja saastuttamaa maailmaa. Hän ei kuitenkaan rakastanut sitä sellaisenaan, siis saastutettuna. Hän rakasti maailmaa sillä tavalla, että ymmärsi mitä syvällisimmällä tavalla sen karmean ja epätoivoisen tilan – siis meidän ihmisten tilan! Juuri siksi Hän myös halusi puhdistaa sen kaiken. Tätä varten Jumala lähetti oman Poikansa, että Hän ottaisi pois koko maailman synnin ja kantaisi sen omassa ruumiissansa ristinpuuhun (Joh. 1:29; 1. Piet. 2:24). Kristuksen täydellisessä veriuhrissa onkin paitsi koko maailman synti, myös sinun syntisyytesi ja kaikki syntisi kertakaikkisesti sovitettu. Kasteessa Kristus on aivan henkilökohtaisesti pyyhkinyt ne pois, antanut ne sinulle anteeksi (Ap. t. 22:16; 2:38). Katso, miten ihmeellinen on tämä suunnitelma! Se ylittää kaiken inhimillisen järjen, mutta juuri siinä se on niin älykäs suunnitelma. Katso, miten suuri on Jumalan rakkaus syntisiä kohtaan!

Kun Jumala on sinua näin rakastanut ja ottanut sinut omakseen Kristuksessa, ja kun sinä päivästä päivään saat olla Hänen anteeksiantavan rakkautensa kohteena, tahtoo Hän nyt Henkensä kautta vaikuttaa myös sinussa rakkautta lähimmäistäsi kohtaan. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi rakastaa lähimmäistäsi siinä määrin kuin hän on syntinen ja paha. Pikemminkin sinun tulee rakastaa häntä sillä tavalla, että ymmärrät jopa vihamiestäsi hänen vihassaan ja autat häntä pääsemään siitä irti. Mutta kun Herra kehottaa sinua tällaiseen rakkauteen, Hän myös itse vaikuttaa tämän rakkauden sinussa Pyhässä Hengessään, jonka Hän evankeliuminsa välityksellä sinulle lahjoittaa. Näinhän sana sanoo: sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. (Room. 5:5b)

Toiseksi, kun sinä et löydä itsestäsi mitään iloa, niin Herra itse kehottaa sinua iloitsemaan ja riemuitsemaan, eikä ainoastaan kehota, vaan antaa sinulle kaiken syyn iloon. Jeesus sanoo: Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. (Matt. 5:12a) Hän siis kehottaa sinua iloitsemaan juuri siksi, että Hän on tullut avaamaan sinulle tien taivaaseen, ja enemmänkin: Hän on tullut, että olisi itse sinulle Tie Hänen Isänsä taloon (Joh. 14:6). Ja kun Herra kehottaa sinua tällaiseen iloon, Hän myös itse vaikuttaa sen sinussa, Pyhän Henkensä kautta, jonka Hän evankeliuminsa välityksellä sinulle lahjoittaa. Ja kun sinä elät Hänen sanansa yhteydessä, on ilo Herrassa sinunkin väkevyytesi ja voimasi silloinkin, kun sinulla ei mitään väkeä ja voimaa ole (vrt. Neh. 8:10b). Niin sinä saat iloita aina Herrassa, siis silloinkin, kun ulkoisesti ja inhimillisesti katsottuna ei mitään ilon aihetta edes näyttäisi olevan (Fil. 4:4).

Kolmanneksi, kun sinä tunnet rauhattomuutta, on silloinkin totta se, että Poikansa ristin veren kautta Jumala on tehnyt rauhan, ja Poikansa kautta sovittanut itsensä kanssa kaikki niin maan päällä kuin taivaissakin (Kol. 1:20). Niin on sinullakin, joka näin sovitettuna ja uskosta olet tullut osalliseksi Kristuksen vanhurskaudesta, rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta (Room. 5:1). Kristuksen tähden ei Jumala enää ole sinulle ankara tai vihainen, vaan armollinen, rakastava Isä. Kun sinulla näin on rauha Jumalan kanssa, voi sinulla olla rauha myös sydämessäsi. Se on sitä rauhaa, joka ylittää kaiken tämän maailman rauhattomuuden, jonka keskellä nyt vielä elät. Se on sitä rauhaa, jonka Kristus on jättänyt ja antanut meille. Älköön siksi sinun sydämesi olko murheellinen älköönkä pelätkö. (Joh. 14:27)

Neljänneksi, kun sinulta puuttuu pitkämielisyyttä ja kärsivällisyyttä, ajattele häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettet väsyisi ja menettäisi toivoasi (Hebr. 12:3). Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. (Jes. 53:7) Näin pitkämielisesti Jeesus, hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä (Hebr. 12:2b). Sinunkin syntisyyttäsi ja vastustustasi Hän on kärsinyt, odottaen pitkämielisesti, että saa hyvyydessään vetää sinua parannukseen (Room. 2:4). Kun Jeesus on näin pitkämielisesti kärsinyt sinua, kärsi sinäkin pitkämielisesti heikkoa ja tarvitsevaa lähimmäistäsi. Ja kun Jeesus on pitkämielisyydessään ja tällä kärsimyksellään ostanut sinut omaksensa, ota sinäkin pitkämielisesti vastaan ne koettelemukset ja kuritukset, joita Herra sinulle elämäsi aikana sallii. (Vrt. Hebr. 12:4–13.)

Viidenneksi, kun sinulta puuttuu ystävällisyyttä heikkoja lähimmäisiäsi kohtaan, katso Herraasi Jeesukseen, joka antoi itsensä haureudessa saastuttaneen naisen tulla luokseen, kastella Hänen jalkansa kyynelillään ja kuivata ne hiuksillaan, suudella Hänen jalkojaan ja voidella ne kalliilla voiteella (Luuk. 7:37–50). Katso Jeesukseen, joka oli valmis tulemaan saastaiseksi syntisen saastaisuudesta, että tämä tulisi pyhäksi ja puhtaaksi Hänen pyhyydestään ja puhtaudestaan. Näin Kristus on suuressa ystävällisyydessään tehnyt sinullekin: Hän, joka ei synnistä tiennyt, on suostunut ottamaan sinun ystävällisyyden puutteesi ja kaikki syntisi itseensä. Hän on suostunut tulemaan aivan sinun synniksesi ja kärsimään sen palkan Golgatan puulla. Näin Hän on tehnyt, että sinä Hänessä tulisit Jumalan vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21; Room. 6:23a.) Ole sinäkin siksi ystävällinen lähimmäisillesi.

Kuudenneksi, kun sinussa ei ole sitä hyvyyttä, joka alttiisti tekee hyvää lähimmäisellesi, on Kristus kuitenkin tullut tekemään hyvää sinulle ja koko maailmalle. Hyvyydessään Hän on ottanut itseensä sinun hyvyyden puutteesi – siis pahuutesi – ja sovittanut sen. Tänäänkin Hän hyvyydessään saarnauttaa sinulle sanansa. Se sana tosin osoittaa yhä uudelleen myös sinun pahuutesi. Tämä ei tunnu hyvältä, eikä voikaan, sillä miten vanhan ihmisesi kuolettaminen lain sanalla voisi tuntua siitä hyvältä? Mutta näin täytyy tapahtua, että sana saisi tuoda vaivaasi myös lääkkeen, kuolemaasi elämän, Kristuksen itsensä, joka on Elämäsi, ja hyvyydessään tarjoaa sinulle kaikki iankaikkisen elämän lahjat täällä messussa. Ja kun sitten olet täällä saanut Herralta kaikkea hyvää, mene ja tee sinä samoin lähimmäisellesi (Luuk. 10:37b).

Seitsemänneksi, kun sinulta puuttuu uskollisuutta, ja kun olet ollut uskoton, Kristus Jeesus pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei saata kieltää omaa itseään (2. Tim. 2:13). Uskollisesti ja täydellisessä kuuliaisuudessaan taivaallista Isäänsä kohtaan Jeesus on täyttänyt kaiken vanhurskauden (Matt. 3:15), täyttänyt Isänsä pyhän tahdon kokonaan (Joh. 19:30). Ja kun sinä uskot ja olet kastettu Häneen, luetaan Hänen täydellinen kuuliaisuutensa sinulle vanhurskaudeksi. Ja kun sinä nyt olet vanhurskautettu ja elät Hänen yhteydessään, vaella myös niin kuin saamasi kutsumuksen arvo vaatii ja pysy uskollisena Hänen pyhälle sanalleen (Ef. 4:1).

Kahdeksanneksi, kun sinulta puuttuu sävyisyyttä ja lempeyttä maailman ihmisiä kohtaan, on Herrasi Jeesus kuitenkin tullut sävyisänä ja lempeänä tähän maailmaan. Vaikka Hän on kaikkeuden Kuningas, Hän, Vanhurskas Auttajamme on tullut meille nöyränä, ratsastaen aasilla (Sak. 9:9). Hän ei huutanut eikä korottanut ääntään, eikä antanut sen kuulua kaduilla (Jes. 42:2). Sen sijaan Hän suhtautui kaikkiin kohtaamiinsa syntisiin ystävällisesti ja armollisesti, mutta samalla totuudellisesti, niin kuin Hän itse onkin täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14c). Ole sinäkin, joka nyt elät Hänen armostaan, sävyisä ja lempeä lähimmäisillesi.

Ja vielä yhdeksänneksi, kun sinä et ole osannut hillitä itseäsi, on Herrasi Kristus kuitenkin hillinnyt itsensä kaikessa. Jumalan sanalla Hän on voittanut perkeleen kiusaukset (Matt. 4:1–11) ja kuoleman kauhuissakin suostunut mieluummin Isänsä tahtoon kuin omaansa (Matt. 26:39, 42, 44).

Näitä kaikkia Jumalan Pyhä Henki tahtoo saada aikaan sinussakin, tämän pyhän evankeliumin sanan kautta.

Hengen hedelmä on yksi

Ennen kuin lopetamme, on syytä lausua vielä yksi rohkaisun sana. Niin kuin huomasit, apostolin kirjoittamassa kristillisten hyveiden listassa on lueteltuna monen monta asiaa. Samalla tämä sanankohta kuitenkin osoittaa selvästi, että sinun ei tarvitse näiden asioiden äärellä huolestua siitä, miten voisit saavuttaa näin monta näin korkeaa hyvettä. Salli selitykseksi pieni kielioppiin liittyvä huomio: Tätä tekstiä edeltävissä jakeissa apostoli puhuu lihan teoista. Hän puhuu niistä monikossa, sanoen: Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset (Gal. 5:19–21a). Sana tahtoo tällä sanoa, että ihmisen syntinen luonto ja lihallinen mieli vetää häntä moniin ja monenlaisiin suuntiin. Jumalan hyvän tahdon vastaisia ajatuksia ja tekoja on siis monia, jopa lukematon määrä. Sen sijaan silloin, kun apostoli alkaa puhua siitä, mitä Pyhä Henki saa aikaan, hän ei enää puhukaan monikossa. Monesti kristittyjen kuulee kyllä sanovan, että tässä raamatunkohdassa puhutaan Hengen hedelmistä. Tosiasiassa apostoli puhuu kuitenkin yksikössä, ei siis hedelmistä, vaan hedelmästä. Hän sanoo: Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha ja niin edelleen (Gal. 5:22). Hän siis antaa ymmärtää, että kaikki tässä mainitut asiat – rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen – ovat oikeastaan yksi asia. Ne kaikki ovat yhden Jumalan yhden ja yhtenäisen tahdon mukaista elämää. Siksi apostoli päättääkin Hengen hedelmän kuvauksensa sanoihin: Sellaista vastaan ei ole laki. (Gal. 5:23) Toisin sanottuna, yhden Jumalan yksi ja yhtenäinen laki, Hänen hyvä tahtonsa on kaikkea tätä. Yksi Herra, Pyhä Henki itse tahtoo johdattaa uskovia tähän suuntaan sekä saada tämän kaiken heissä aikaan, sinussakin!

Lue siis nämä käsillä olevat sanat tarkoin ja kertaa niissä sanottuja asioita kotonasikin, mutta älä kuitenkaan ahdistu niiden paljoudesta. Pysy sen sijaan Jumalan pyhän sanan vaikutuspiirissä! Sanan välityksellä Pyhä Henki tahtoo vaikuttaa tämän hyvän hedelmän sinunkin elämässäsi, vaikka sinä itse et siitä tietäisi mitään. Pysy siis sanan kuulossa, valkeuden lapsena. Silloin sinulle kuuluu sekin sana, jonka Pyhä Henki toisessa kohdassa saarnaa: Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle (Ef. 5:8–9). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 23.9.2018.)

Mainokset

17. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Fil. 1:20–26

Kristus – sinun Elämäsi

Johdanto

Pyhän epistolassa apostoli kirjoittaa, niin kuin kuulimme: Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. (Fil. 1:21b) Tänään keskitymme kuulemaan, mitä Pyhä Henki meille näiden sanoejen äärellä ja näissä sanoissa tahtoo sanoa. Niin kuin moni teistä varmaan jo arvaakin, myös tällä kertaa jaan saarnan kolmeen osaan. En kuitenkaan vielä näin heti alussa paljasta, mitä tuleman pitää. Sen sijaan käymme nyt suoraan asiaan.

Kristus – kaikkien Luoja ja Elämä

Ensiksi nämä sanat Sillä elämä on minulle Kristus herättävät sen ajatuksen, jota koko Raamattu julistaakin: Kristus on Elämä. Mitä se voisi tarkoittaa? Jumalan Poika on Elämä tietenkin jo siinä mielessä, että Hän on Jumalan elävä Sana, joka oli alussa Isän luona ja oli itse Jumala (Joh. 1:1). Poika on Elämä jo siinä mielessä, että alussa Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Joh. 1:3) Toisin sanoen, kaikki se, mikä tässä maailmassa on elävää, saanut elämänsä Häneltä. Tämä koskee myös meitä, jotka nyt elämme. Meidänkin elämämme tässä maailmassa on lahjaa. Juuri Poikansa kautta on Jumala antanut tämän lahjan itse kullekin meistä. Tämä koskee paitsi meitä myös aivan kaikkia ihmisiä kansallisuudesta tai elämänkatsomuksesta riippumatta, sillä hänessä me – Jumalan luomat – elämme ja liikumme ja olemme (Ap. t. 17:28a).

Kristus on tullut sinun ikuiseksi Elämäksesi

Mutta toiseksi me huomaamme, miten apostoli painottaa: Sillä elämä on minulle Kristus (Fil. 1:21a). Nämä sanat herättävät sen ajatuksen, että Kristus ei ole elämä ainoastaan yleisellä tavalla, vaan että Hän on sitä minulle, siis apostolille itselleen. Myös tällä tavalla pyhä Raamattu toki julistaakin. Kaiken Luojana Kristus on kyllä kaikkien luotujen elämä, mutta iankaikkisuutta ajatellen tämä ei valitettavasti vielä riitä. Jumala on tosin tehnyt kaiken hyväksi. Mutta me ihmiset sen sijaan olemme niin kertakaikkisesti luopuneet Jumalasta ja Hänen hyvästä tahdostaan, että olemme joutuneet eroon Hänestä, jolla on elämä itsessänsä (Joh. 5:26). Sen vuoksi meilläkään ei voi olla elämää itsessämme, vaan sellaisinamme olemme kuoleman omat. Mutta nyt Isä on juuri sen vuoksi lähettänyt Poikansa, itse Elämän maailmaan. Miksi? Että Hän olisi juuri meidän Elämämme. Hän, ikuinen ja kuolematon Jumala on omaksunut ihmisyyden ja ihmisruumiin, jotta voisi ottaa itseensä meidän ihmisten katoavaisuuden ja kuoleman. Hän on kantanut meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24). Niin on sinunkin syntisi palkka maksettu, sinun kuolemasi kuoltu. Mutta niin on sinun kuolemasi myös voitettu! Kristuksen, itse Elämän Herran kuolema on niellyt sinun kuolemasi, ja valmistanut sinulle ikuisen elämän kuolemasi sijaan. Ja kun sinut on kastettu Kristukseen, olet jo nyt tämän elämäsi aikana päässyt yhteyteen Hänen kanssaan, ja enemmänkin: sinä olet Kristuksessa. Sinut on puettu Kristukseen ja Hänen vanhurskauteensa (vrt. Gal. 3:27). Niin on Kristuksen ikuisesta elämästä tullut sinun ikuinen elämäsi (vrt. Joh. 3:16).

Kääntäen tämä tarkoittaa juuri sitä, mistä apostoli mainitseekin, kun hän jatkaa puhettaan. Hän sanoo: Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. (Fil. 1:21b) Kun sinä olet sanan ja kasteen kautta uskossa tullut Kristuksen omaksi, olet niin perustavan laatuisella tavalla osallinen Hänen elämästään, ettei haittaa mitään, vaikka ajallinen elämäsi kerran päättyy ja kuolet. Itse asiassa kuoleman Voittajan Kristuksen omana sinun kuolemasi koituu sinulle pelkäksi voitoksi. Huomaatko, miten suuri on pyhän Raamatun julistama kristillinen varmuus pelastuksesta? Kristuksen tähden sinäkin voit varmasti uskoa ja myös rohkeasti puhua täysin päinvastaista, mitä kukaan maailmassa voi edes ajatella. Kuolema, tuo karmea tuhovoima, joka kuluttaa, rappeuttaa, halvaannuttaa ja lopulta lopettaa kaiken ajallisen elämän, tuo voima on Kristuksen tähden pelkkä voitto!

Mutta millainen voitto se siis on? Se on se voitto, että sinä, joka tosin jo nyt olet Kristuksessa, et kuitenkaan enää näe Häntä kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, vaan näet Hänet kasvoista kasvoihin. Sinä, joka tosin jo nyt olet Kristuksessa, et enää tunne Häntä vajavaisesti, vaan aivan täydellisesti, niin kuin sinut itsesikin täydellisesti tunnetaan. (1. Kor. 13:12) Tuo voiton päivä on jo lähellä! Pysy nyt siis Kristuksessa, niin kaikki tämä on sinun!

Elämä Kristuksessa

Kolmanneksi meidän on pantava merkille, että käsillä olevat apostolin sanat tulisi oikeastaan kääntää hieman toisin kuin miten ne meidän suomalaisessa Raamatussamme kuuluvat. Meidän käännöksemmehän sanoo: Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. Tämä onkin aivan mahdollinen sanamuoto. Kuitenkin vielä vähän tarkemmin sanottuna apostoli oikeastaan kirjoittaa: Mutta minulle eläminen [on] Kristus, ja kuoleminen voitto. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Niin kuin kuulimme, Kristus on siis hankkinut meille uuden elämän. Mutta näihin sanoihin sisältyy enemmänkin: Uusi elämäsi Kristuksessa ei liity ainoastaan johonkin hamaan tulevaisuuteen, vaan se on totta jo nyt, kun sinä elät tässä maailmassa. Kristukseen kastettuna sinun elämäsi on kokonaan kätketty Häneen. Toisin sanoen, kun sinä olet Kristuksen kanssa ristiinnaulittu kasteessa, sinä elät, et enää sinä, vaan Kristus elää sinussa; ja minkä nyt elät lihassa – siis tässä ajallisessa ruumiissasi –, sen sinä elät Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut sinua ja antanut itsensä sinun edestäsi. (Gal. 2:19b–20; Room. 6:3–6)

Tämä merkitsee sitä, että sinä, Kristuksen verellä kalliisti ostettu kristitty, et ole itsesi oma. Sinun ruumiisi, jonka olet Jumalalta luomisessa saanut, on nyt Pyhän Hengen temppeli, siis Hänen, joka on sinussa ja jonka olet kasteessa saanut Jumalalta. (1. Kor. 6:19–20; Ap. t. 2:28) Sinä olet siis sellainen, jota apostoli kutsuu nimellä δοῦλός Χριστοῦ (doulos Khristou), Kristuksen orja tai palvelija (1. Kor. 7:22b). Sinun elämääsi ja sen ratkaisuja ei siis enää ohjaa vanha ja lihallinen ihmisesi, vaan armollinen Vapahtajasi Kristus, joka on tullut Herraksesi. Hän saa nyt johtaa sinun ruumistasi ja sen kaikkia jäseniä pyhän tahtonsa mukaan. Älköön siis synti enää hallitko sinun kuolevaisessa ruumiissasi, niin että olet kuuliainen sen himoille, äläkä anna jäseniäsi vääryyden aseiksi synnille. Anna sen sijaan itsesi, kuolleista eläväksi tulleena, Jumalalle, ja jäsenesi vanhurskauden aseiksi Jumalalle. (Room. 6:12–13). Anna ruumiisi eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi (Room. 12:1b).

Mutta mitä tämä voisi aivan käytännössä tarkoittaa sinun elämääsi ajatellen? Esimerkiksi juuri sitä, mistä apostoli epistolassa kirjoittaakin: Yhtäältä on toki totta, että eriäminen tästä ajallisesta elämästä ja pääseminen olemaan Kristuksen kanssa olisi monin verroin parempi (Fil. 1:23b–c). Ehkä sinäkin olet elämäsi vaikeuksien ja tämän maailman yön keskellä tuntenut sellaista, mitä Juha Tapio kuvaa laulussaan: ”Nämä itkut ikävästä yötaivaalle kohoaa”. Laulajan tavoin sinäkin ehkä odotat vain sitä, että ”Vielä aamu sarastaa, silloin matkamiehet laulaa saa.” Tunnet miten ”Siihen asti meitä kaipaus kuljettaa.” Niin kuin apostoli, sinäkin haluaisit mieluummin muuttaa pois tästä kuoleman ruumiista ja päästä kotiin Herran luokse (Room. 7:24; 2. Kor. 5:8). Mutta samalla ja  toisaalta on totta myös se, että tänään sinun Herrasi ja Jumalasi on antanut sinulle tämän päivän, elääksesi Hänen luomassaan maailmassa, Hänen luomiensa lähimmäistesi keskellä. Vaikka siis apostolin tavoin varmaan tunnetkin taivasikävää ja odotat vapautuksesi päivää (vrt. Luuk. 21:28), tänään sinun tehtävänäsi on kuitenkin olla – ei itseäsi varten, vaan niitä varten, joita varten Herrasi on asettanut sinut olemaan ja elämään. Jos sinun siis on eläminen täällä lihassa, ajallisessa elämässäsi, niin saakoon tästä elämästäsi koitua hedelmää evankeliumin asialle sekä kaikkea hyvää lähimmäisillesi. Kun sinä siis tunnet kipua ja tuskaa omasta syntisyydestäsi, maailman houkutuksista ja perkeleen päällesi kasaamista ahdistuksista, heitä aina nämä kaikki murheesi Hänen päälleen, joka on ne kaikki jo kerran kantanutkin. Hän, Vapahtajasi Jeesus Kristus kyllä pitää sinusta huolen. (1. Piet. 5:7). Käytännössä siis, tunnusta syntisi ripissä Herralle ja ota vastaan Häneltä synninpäästö. Rukoile taivaallista Isääsi Jeesuksen nimessä, ja jätä siinä Hänelle kaikki se, mikä sinua painaa. Näin Herra vapauttaa sinut taakastasi. Ja niin sinä kipujesi keskelläkin voit kääntää katseesi itsestäsi Kristukseen ja lähimmäiseesi, joka tarvitsee sinun tukeasi.

Tästä apostolikin puhuu, kun hän kirjoittaa: Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi. (Fil. 1:23–24) Vaikka siis Kristuksen luo pääseminen olisi parempi, viipyminen tässä maailmassa ja sen ruumiillisessa elämässä – jos Herra niin tahtoo – on kuitenkin tarpeellisempaa tai – niin kuin apostoli tarkkaan ottaen sanoo – välttämättömämpää (ἀναγκαιότερον). Miksi se on välttämättömämpää? Siksi, että sinun lähimmäisesi ovat vielä maailmassa ja sen ruumiillisessa elämässä.

Näin itse Kristuskin teki! Varmasti Hänen itsensä kannalta olisi ollut tietyssä mielessä parempi pysyä Isän tykönä ikuisuudessa. Kristus ei kuitenkaan tehnyt niin. Sen sijaan Hän ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. (Fil. 2:6–8) Olkoon nyt siis teilläkin se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli (Fil. 2:5), ettette enää ajattele vain omaa parastanne. Ajatelkaa Kristuksen esimerkin mukaan ensin lähimmäistenne ja koko Herran seurakunnan parasta. Kun koko sinun elämisesi on Kristus, ja kun Hän saa olla elämäsi Herra, voi sinunkin elämäsi ja viipymisesi tässä maailmassa koitua lähimmäistesi edistymiseksi ja iloksi uskossa (Fil. 1:25). Kun Herra sitten antaa sinun elämäsi päättyä, sekin koituu sinun voitoksesi Hänen tähtensä. Tällä tavalla Kristus, meidän iankaikkinen Elämämme on aina tuleva ylistetyksi sinun, Häneen kastetun ja uskovan kristityn ruumiissa, tapahtuipa tämä sitten sinun elämäsi taikka kuolemasi kautta (Fil. 1:20). Tämän meille suokoon Hän, armollinen Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa, aina ja ikuisesti. Aamen.

17SuHell (3. vsk)

Fil. 1:20–26

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 16.9.2018.)

15. sunnuntai helluntaista (3. vsk), 1. Tess. 5:16–24

Henkeä älkää sammuttako!

Mikä henki?

Päivän epistolassa Herra varoittaa seurakuntaansa apostoli Paavalin kautta. Hän sanoo: Henkeä älkää sammuttako. Tässä saarnassa keskitymme tarkastelemaan tätä yhtä lausetta sekä sitä, miten se meidän elämäämme liittyy.

Jotta ymmärtäisimme mitä Herra hengen sammuttamisella tarkoittaa, on ensin kysyttävä mistä hengestä Hän puhuu. Pyhä Raamattuhan nimittäin edellyttää, että on olemassa monenkinlaisia henkiä. Ehkä muistat, että toisessa yhteydessä Herra puhuu apostoli Johanneksen kautta näin: Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. (1. Joh. 4:1) Kuitenkaan tämän päivän teksti ei puhu mistä tahansa hengestä, joka ihmisessä sattuu vaikuttamaan. Se ei myöskään puhu esimerkiksi sellaisista ihmeellisistä ilmiöistä, joiden perässä jotkut kristityt juoksevat ja joita kutsutaan henkilahjoiksi, kuten vaikkapa kielilläpuhumisesta, sairaiden parantamisesta tai muista sellaisista. Sana puhuu tässä itsestään Herrasta ja eläväksitekijästä, Pyhästä Hengestä.

Mitä Hengen sammuttamisella tarkoitetaan?

Juuri tästä näkökulmasta saattaa vaikuttaa melko erikoiselta, että apostoli kirjoittaa: Henkeä älkää sammuttako. Onko Pyhä Henki muka niin kuin tuli, joka voidaan sammuttaa? Eikö Hän ole Jumala, ikuinen ja muuttumaton? Tavallinen tulihan kuuluu häviävien ja muuttuvien asioiden joukkoon. Jos nyt jollakin on palava kynttilä, mutta hän sitten sammuttaa sen, tuli lakkaa olemasta. Mutta miten Pyhä Henki – ikuinen ja muuttumaton Jumala – voisi lakata olemasta, puhumattakaan siitä, että joku ihminen voisi vaikuttaa Hänen olemassaoloonsa ja ”sammuttaa” Hänet?

Asia voitaneen helposti ymmärtää, kun peilataan sitä siihen, mitä Jeesus sanoo uskovilleen: Te olette maailman valkeus. (Matt. 5:14a) Melkein heti perään Hän jatkaa: eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. (Matt. 5:15) Jeesus siis sanoo, että Hänen omansa ovat maailman valo. Mutta mitä ihmettä? Herrahan sanoo toisaalla, että Hän on itse maailman valo! (Joh. 8:12) Miten Hänen uskovansa nyt siis voisivat olla valo? Vastaus on selvä: eivät he sitä itsessään olekaan. Juuri siksi Jeesus vertaa heitä lamppuun. Öljylamppu – tai mikä lamppu tahansa – on laite, jossa itsessään ei tietenkään ole mitään valoa tai tulta. Se on valon väline, joka pitää ensin sytyttää. Vasta sitten se voi pitää yllä tulta ja siten myös valoa. Sen takia onkin oikeastaan vähän harhaanjohtavaa puhua lampun valosta. Eihän tuli tai sen valo ole lampun omaa valoa, vaan niiden täytyy tulla lamppuun sen ulkopuolelta. Näin asia on myös sen suhteen, mitä Jeesus sanoo omistaan maailman valona. Itsessään nämä ihmiset eivät tietenkään loista mitään valoa, vaan elävät pikemminkin synnin ja kuoleman pimeydessä. Mutta niin kuin vaikkapa suuresta palavasta soihdusta voidaan ottaa tuli yhteen pieneen öljylamppuun tai kynttilään, niin ovat kristitytkin saaneet kasteen ja uskon kautta tulla osallisiksi siitä maailman valosta, joka Kristus on. Kristuksessa sytytettyinä he ovat osallisia kaikesta, mikä Hänen on. Sen vuoksi heitä myös voidaan kutsua valoksi, ja jopa puhua heidän valostaan, joka loistaa ihmisten edessä (Matt. 5:16).

Jos seurakunta kuitenkin lakkaa kuulemasta Jeesuksen sanaa, sen uskon liekki väistämättä hiipuu ja lopulta sammuu. Tämä ei tarkoita sitä, että Kristus-valo sammuisi. Ei tietenkään! Eihän Herra, itse Elämä ja maailman Valo mihinkään muutu. Mutta luopuessaan valon lähteestä ja siten myös uskosta seurakunta luopuu osallisuudesta valoon. Toisin sanoen valo itsessään ei sammu, mutta tuon seurakunnan kohdalla se sammuu.

Juuri tästä on kysymys nyt myös siinä, mitä apostoli kirjoittaa Hengen sammuttamisesta. Ei hän Hengen sammuttamisella tarkoita sitä, että Jumalan Henki lakkaisi olemasta. Pikemminkin kyse on siitä, että seurakunta tai yksittäinen ihminen ei halua enää elää Pyhän Hengen työn kohteena, vaan alkaa vastustaa Hänen työtään. Tästä seuraa se, että luovutaan osallisuudesta Pyhän Hengen tuleen. Toisin sanoen, Pyhän Hengen tuli ei itsessään ei tietenkään koskaan voi sammua, mutta tuon seurakunnan tai ihmisen kohdalla se sammuu. Tästä apostoli seurakuntaa nyt varoittaa.

Hengen sammuttaminen seurakunnassa

Mutta mitä Pyhän Hengen vastustaminen sitten käytännössä on? Jotta tähän voidaan vastata, on ensin kysyttävä missä Pyhä Henki toimii. Ensinnäkin asia on niin kuin Luther tunnustuskirjoissa linjaa: ”on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä.” (Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 3) Edelleen hän opettaa: ”Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä.”  (Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 10) Samaa asiaa voidaan katsoa myös positiivisemmasta näkökulmasta, niin kuin Augsburgin tunnustus (V 2) tekee: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Toisin sanoen: vaikka kaikkivaltias Jumala voisi toki toimia aivan missä tahtoisi, Hän kuitenkin meidän, aineeseen ja paikallisuuteen sidottujen ihmisten vuoksi on tahtonut sitoa Pyhän Henkensä työn juuri ulkoiseen sanaansa. Jotta me rajalliset ihmiset voisimme tietää, missä me voimme tulla osalliseksi Pyhän Hengen työstä, on Jumala päättänyt lahjoittaa Henkensä meille meidän korvillamme kuultavan sanan ja meidän silmillemme näkyvän sanan, siis sakramenttien välityksellä. 

Sen vuoksi – ensiksi – Pyhän Hengen ja Hänen työnsä vastustamista on se, mitä tässäkin maassa paljon nähdään: piispat ja pastorit eivät enää saarnaa sitä sanaa, jonka Herra on heille saarnattavaksi antanut, ja jonka kautta Hän lahjoittaa Pyhän Henkensä ihmisille. Yleensä tällainen Jumalan sanan saarnan loppuminen ei tapahdu siten, että pastorit alkaisivat yhtäkkiä saarnata sanan sijasta jotakin aivan muuta. Pikemminkin usein näyttää käyvän niin, että saarnaajat alkavat vähitellen keskittyä puheissaan päivän politiikkaan tai muihin ajankohtaisiin asioihin, moraalisiin linjauksiin, kristittyjen haastatteluihin, kirja-arvosteluihin tai muuhun sellaiseen. Tällä tavalla he alkavat saarnoissaan painottaa ajallisia asioita sen sijaan, että jakaisivat Jumalan ikuista sanaa seurakunnan elämäksi. Toki usein tällaisissa puheissa esitetyt ajatuksetkin saattavat olla sinänsä aivan oikeita, viisaita, tai vähintäänkin harmittomia; ei niissä välttämättä ole mitään kristillisen uskonopin vastaista – ainakaan aluksi. Kuitenkin näin seurakunta vähitellen totutetaan lähinnä kauniisiin puheisiin niin, ettei se enää osaa kaivata muuta. Ehkä joku kirkkokansasta sitten sanookin: ”Mutta onhan hän hyvä piispa, mainitsihan hän saarnassaan ihan Jeesuksenkin!” Kuitenkin todellisuudessa Jumalan sanan saarnan korvaaminen kaikenlaisella muulla – vaikka kuinkakin kristilliseltä vaikuttavalla puheella – ei ole muuta kuin sanan saarnan vaientamista. Tämä ei ole leikin asia. Nimittäin jos ja kun Pyhä Henki haluaa käyttää nimenomaan ulkoista sanaa tullakseen seurakunnan luo ja tehdäkseen työtä sen elämässä, tarkoittaa tällainen sanan saarnan vaientaminen yksittäisen seurakunnan kohdalla Pyhän Hengen laittamista säästöliekille, tai jopa kertakaikkista sammuttamista. Sellaista ”saarnaa” sallivassa seurakunnassa ei yhdenkään Jumalan sanaan pitäytyvän kristityn tule käydä. Miten nimittäin kukaan meistä syntisistä voisi ilman Jumalan sanaa saada syntinsä anteeksi ja tulla autuaaksi? Ei ainakaan minulla ole sellaisia hengellisiä lihaksia, että niiden avulla ilman sanaakin selviäisin hengissä, toisin sanoen Hengessä.

Moni vilpitön kristitty on kyllä halunnut jatkaa osallistumista tällaisen ”sanattoman” seurakunnan toimintaan ajatellen, että juuri tämän sanan vaientamisen tähden pitää uskovien nyt olla siellä vaikuttamassa ja muuttamassa seurakuntaa parempaan suuntaan. Valitettavasti useimmiten on kuitenkin käynyt niin, että se, mikä on muuttunut, on tuo yksittäinen kristitty. Onkin hyvin vaikea kuvitella, että yksittäinen uskova pystyisi jatkuvasti elämään ympäristössä, jossa sana ja Hengen työ pyritään systemaattisesti sammuttamaan, ilman että tämä ympäristö vaikuttaisi häneen itseensä. On hyvin vaikea kuvitella, että kun koko kirkollinen elämä ympärillä luopuu Jumalan sanasta, yksittäinen kristitty jaksaisi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen yksin pitää kiinni Jumalan sanasta ja sen totuudesta. Siksi moni kristitty, joka ennen halusi kaikessa pitäytyä Pyhän Hengen ilmoitussanaan, on, totuteltuaan Henkeä sammuttavaan saarnaan, joutunut tilanteeseen, jossa Hengen työ on hänen itsensä kohdalla sammunut. Tämä ei ole – kuten sanottu – leikin asia.

Hengen sammuttaminen yksittäisen kristityn elämässä

Mutta toiseksi, vaikka seurakunnassa Jumalan sanaa jaettaisiin puhtaasti, osaa ihminen kuitenkin vastustaa Pyhää Henkeä henkilökohtaisessa elämässään. Yksittäisen kristityn elämässä Hengen ja Hänen työnsä vastustamista on se, että kristitty ei enää halua pyhittää lepopäivää. Toisin sanoen, kristitty ei halua enää antaa Jumalan sanan ja sen saarnan tulla omaan elämäänsä sitä pyhittämään (Vähän katekismus I 5–6). Monen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, ettei enää jakseta lähteä kirkkoon sanaa kuulemaan.

Totta kai on selvää, että sinunkin eteesi voi tulla pakottavia syitä, joiden vuoksi et aina pyhäpäivänä pääse kirkkoon. Ehkä olet sairaana. (Silloin ei muuten kannata lainkaan epäröidä soittaa pastorille ja kutsua hänet kotiin tai sairasvuoteen ääreen jakamaan sanaa ja ehtoollisen sakramenttia!) Jollekin toiselle Jumala on antanut tehtäväksi pitää huolta lähimmäisten terveydestä, ja tässä työssään häntä tarvitaan joskus viikonpäivästä tai vuorokauden ajasta riippumattakin. Vielä joku saa tehtäväksi lähteä työmatkalle sunnuntain aamulennolla. On selvää, että tällaisista itsestä riippumattomista syistä aktiivinenkin seurakuntalainen joutuu joskus jäämään pois messusta.

Kuitenkin on myös niitä, jotka hyvin tietävät Pyhän Hengen toimivan Jumalan sanan lukemisessa, sen saarnassa, sekä Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa, mutta tästä huolimatta tietoisesti jäävät aina mieluummin kotiin nukkumaan tai lähtevät harrastuksiinsa. Pidemmän päälle tällainen on Pyhän Hengen vastustamista, itsensä Kirkon Herran vastustamista. Jeesushan sanoo apostoleilleen: Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt. (Luuk. 10:16) Varokaa siis, rakkaat kristityt, antamasta periksi lihalliselle mielellenne, joka mukavuudenhalussaan haluaa jäädä pois Jumalan sanan kuulosta ja Pyhän Hengen työn yhteydestä. Mistä muualta sinä saisit sen voiman, että saat syntisi anteeksi ja pysyt kristittynä?

Voi myös olla, että joku käy kyllä säännöllisesti kirkossa ottamassa vastaan syntien anteeksiantamuksen lahjoja, mutta jatkuvasti sallii itselleen viikolla sellaisia asioita, jotka Pyhän Hengen ilmoitussana, Raamattu kieltää. Sinäkin kyllä tiedät, millaista se on, kun perkele, maailman houkutukset ja oma lihasi haluavat vetää sinua lankeemukseen. Ehkä olet myös kokenut, miten Pyhä Henki tällaisten kiusausten hetkellä varoittaa sinua? On kuin joku sanoisi mielessäsi: Älä sano lähimmäisellesi sitä, mitä mieleesi nyt tuli, ettet tappaisi häntä sanoillasi (2. Moos. 20:13). Älä juo itseäsi humalaan, sillä sinä tiedät, että siitä seuraa irstas, Jumalan mielen vastainen meno (Ef. 5:18). Älä edes kokeilumielessä mene noille nettisivuille, jotka lupaavat sinulle niin paljon, sillä todellisuudessa ne eivät anna sinulle yhtään mitään (2. Moos. 20:14). Älä jätä maksamatta veroja sivutuloistasikaan, ettet varastaisi sitä, mikä yhteiskunnalle kuuluu (2. Moos. 20:15).

Jos sinä, Jumalan sanaan pitäytyvä kristitty, kuulet Pyhän Hengen kehottavan omaatuntoasi tällä tavalla, kuule silloin Häntä. Tietenkin sinun pitää myös koetella kaikki tämä Jumalan selvällä sanalla, voidaksesi tietää onko kyse todella Pyhän Hengen puheesta vai ehkä jostakin muusta (1. Tess. 5:21). Kuitenkin silloin kun kuulet Hänen äänensä, älä järkeile sanoen mielessäsi: ”No minä nyt vain vähän kokeilen tätä saadakseni lisää kokemusta. Kyllä minä kohta sitten kuuntelen, mitä Henki minulle sanoo.” Varo vastustamasta Pyhää Henkeä! Miksi tämä asia on niin vakava? Siksi, että Pyhän Hengen vastustamisella on seurauksensa. Henki on kyllä hyvä ja armollinen, mutta ei Hän väkisin jatkuvasti kutsu sitä ihmistä, joka aina torjuu Hänen kutsunsa. Jos kristitty aina vastustaa Hänen ääntään, lakkaa Hän puhumasta. Lopulta Hänen liekkinsä sammuu kristityn sydämestä. Niin kristitty lakkaa olemasta kristitty.

Täyttykää Hengellä!

Varokaa siis, te Herralle rakkaat, Pyhän Hengen sammuttamista niin seurakunnassa kuin henkilökohtaisessa elämässännekin! Ensiksi, rukoilkaa herkeämättä pastorienne ja piispanne puolesta, että he eivät saarnaisi Jumalan seurakunnalle omaa, inhimillistä sanomaansa, joka sopii heille itselleen tai heidän kuulijoilleen. Rukoilkaa, etteivät he näin sammuttaisi Pyhän Hengen työtä seurakunnassa, vaan että Jumala saisi heidän jakamansa sanan kautta lahjoittaa Hengen yhä uusille, ja sytyttää heidät tulellaan.

Toiseksi, älkää omassa elämässännekään saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille pyhässä kasteessa annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka (Ef. 4:30). Varokaa täyttämästä aikaanne kaikenlaisella vähemmän tärkeällä, vaikka se sinänsä olisi harmitontakin. On toki hyvä olla tietoinen maailman ja oman paikkakunnan tapahtumista. Voi kuitenkin olla myös hyvä harjoitella hitautta television, sosiaalisen median tai jopa päivän lehden avaamisessa. Olkaa sen sijaan nopeat avaamaan heti aamulla Raamattu tai joku hyvä hartauskirja, vaikka lukisitte sieltä vain yhdenkin pienen kohdan. Se, että asetatte Pyhän Hengen ilmoitussanan, Raamatun etusijalle elämässänne, ei ole vain jokin luterilainen korulause. Se on aivan käytännön ratkaisu: Ensin avataan Jumalan sana, vasta sitten muut informaatiolähteet. Ensin annetaan Pyhän Hengen puhua sanan kautta omalle sydämelle. Vasta sitten tulevat uutistoimittajien välittämät sanomat tai ystävien kissavideot. Ja kun aamulla herättyänne pidätte aamuhartaushetkeänne, rukoilkaa, että Jumalan valtakunta tulisi teidänkin luoksenne. Rukoilkaa toisin sanoen sitä, että taivaallinen Isä antaisi teille Pyhän Henkensä, että Hänen armostansa uskoisitte Hänen pyhän sanansa ja eläisitte Hänen ominaan täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa (Vähä katekismus III 7–8). Rakkaat ystävät, täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. (Ef. 5:18c–20) Ja kun te tällä tavalla Raamatun, katekismuksen ja virsikirjan äärellä käytätte Jumalan Hengen täyttämää sanaa – tapahtui se sitten yhdessä tai erikseen –, älkää tässä harrastuksessanne olko veltot, vaan olkaa pikemminkin Hengessä palavat ja palvelkaa Herraa. (Room. 12:11)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.9.2018.)

14. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Room. 13:8–10

Laki ja evankeliumi – ja sitten taas laki?

Ensin laki, sitten evankeliumi. Entä sitten?

Kun sinä tulet messuun, millaista saarnaa odotat? Niin kuin jokainen kunnon luterilainen, sinäkin varmasti tiedät, että saarnassa pitää laki ja evankeliumi olla tarkasti erotettuna toisistaan. Lakia on tietenkin kaikki se, mitä Jumala sanassaan käskee ja vaatii, sekä toisaalta myös kieltää. Lain saarnan tehtävänä on osoittaa, että olet syntinen etkä voi tehdä mitään siitä, mitä Jumala sinulta tahtoo. Toisaalta evankeliumia on kaikki se, joka ainoastaan antaa ja lahjoittaa, sekä niin myös lohduttaa sinua. Evankeliumin saarnan tehtävänä on tuoda sinulle Kristus ja Hänessä anteeksianto juuri siitä synnistäsi, että et voi täyttää Jumalan lakia. Ehkä sinäkin odotat kuulevasi saarnassa juuri nämä asiat. Ehkä odotat, että saat kuulla saarnan, joka aivan rakenteensakin puolesta seuraa tätä jaottelua: Ensin kuulet kauhistavan lain jyrinän, joka osoittaa täydellisen mahdottomuutesi tehdä mitään hyvää. Tuo laki vie sinut helvetin tuskaan. Kuitenkin jo tätä kuullessasi tiedät, että kohta synkät pilvet väistyvät ja esiin tulee ihana evankeliumin aurinko, joka valaisee sinun pimeytesi ja julistaa, että syntisyydestäsi huolimatta olet Kristuksen tähden Jumalan rakas lapsi. Niin evankeliumi avaa sinulle taivaan portit ja tuo sisimpääsi helpottavan kokemuksen: ”Minä olen pelastettu!” Sitten tulee heti ”aamen”, ja pääset taas jatkamaan elämääsi niin kuin aina ennenkin. Näinkö sen kuuluu mennä?

Totta kai olet aivan oikeassa siinä, että juuri lain ja evankeliumin oikeasta erottamisesta käsin – ja vain siitä käsin – me ymmärrämme, mikä on Jumalan sanan keskeisin sisältö ja mitä Hän tahtoo sanassaan meille sanoa. Tätä asiaa ei pidä koskaan väheksyä saati unohtaa! Samalla voidaan kuitenkin huomauttaa ainakin kahdesta asiasta: Ensinnäkin, on yksi asia painottaa lain ja evankeliumin oikeaa erottamista. Kuitenkin aivan toinen asia on vielä se, että uskovat hamuavat sellaista tunnekokemusta, jonka tällaisen jaottelun pohjalle rakennettu laki-sitten-evankeliumi -tyyppinen saarna voi synnyttää. Moni aivan hyvää tarkoittava ja vilpitön luterilainenkin on alkanut etsiytyä kuulemaan lähinnä niitä saarnaajia, jotka tarjoavat kuulijoilleen tällaisen vavahduttavan sisäisen kokemuksen synnistä ja armosta. Totta kai Jumalan sana voi koskettaa sinun sydäntäsi myös tavalla, jonka voit kokea tunteissasi. Hyvä niin! Tällaisten tuntemusten perusteella et kuitenkaan voi mitata sitä, onko laki ja evankeliumi jaettu sinulle oikein. Toiseksi, laki–evankeliumi -jaottelua ei saa tulkita niin kuin usein kuulee tehtävän. Jotkut kuuluvat nimittäin ajattelevan, että laki on paha, evankeliumi puolestaan hyvä. Siksi ajatellaan, että saarnassakin pitää käydä vähän niin kuin klassisessa sadussa: ensin paha susi syö punahilkan, sitten urhea metsästäjä masentaa suden ja pelastaa punahilkan. Happy end. Aamen. Totta kai onkin niin, että laki kauhistaa luonnollista, syntistä ihmistä, jopa surmaa hänet. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että laki itsessään olisi paha. Ei kai siinä ole mitään pahaa, että laki kieltää tappamasta sinua, ottamasta puolisoasi tai omaisuuttasi, taikka puhumasta pahaa sinusta? Ei tietenkään! Laki onkin kokonaan pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. (Room. 7:12) Syntiin langennut ihminen sen sijaan on luonnostaan paha eikä sellaisenaan voi noudattaa Jumalan tahtoa, joka on laissa ilmaistuna. Sen vuoksi laki on lihalliselle ihmiselle niin kauhistuttava asia.

Kuitenkin Jumalan sanan äärellä käy ilmeiseksi, ettei riitä, että kristityille saarnataan: ”te olette kokonaan pahoja ettekä kykene mihinkään hyvään, mutta Kristus on lunastanut teidät.” Jumalan sana edellyttää, että Kristuksen seurakunnalle – siis synnistä ja lain orjuudesta vapahdetuille! – saarnataan myös siitä, mitä hyvää Kristuksen armollisesta työstä meidän hyväksemme tulee seurata. Tästä asiasta puhuu myös tämän päivän epistola. Siksi minä joudunkin nyt tuottamaan pettymyksen niille Teistä, jotka ehkä odotitte perinteistä ensin-laki-sitten-evankeliumi -saarnaa.

Laki – evankeliumi – laki?

Pyhän Hengen inspiroima apostoli kirjoittaa Kristuksen seurakunnalle näin: Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. (Room. 13:8) Tämän asian voisi tiivistää muun muassa seuraavasti: laki = rakkaus. Kun sana siis sanoo, että kristittyjen tulee rakastaa toinen toistaan, tarkoittaa tämä, että heidän tulee elää ja toimia Jumalan lain mukaan.

Nyt joku tosin ehkä kauhistuu: ”Eikö sen saarnaaminen, miten kristittyjen tulee elää, ole lakia? Mutta me luterilaisethan tiedämme hyvin, että laki aina syyttää ja osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Siksi, jos nyt saarnataan, miten ihmisten tulisi elää kristittyinä kuultuaan evankeliumin, tullaan heille saarnanneeksi uudestaan kauheaa tuomion sanaa. Tällainen uuden kuuliaisuuden ja hyvien tekojen saarnaaminen asettaa kuulijat uudelleen lain alle. Eikö tämä ole hirveää lakihenkisyyttä, joka vie ihmisen epätoivoon? Tai eikö tämä voi myös johtaa kristityn siihen toiseen päämäärään, jota lakihenkisyys tuottaa: ylpeyteen ja omavanhurskauteen?”

Rakas ystävä, älä ymmärrä väärin! Lain saarnaaminen sinulle ei tarkoita sitä, että sinut, jonka Kristus on juuri vapauttanut lain alta evankeliumin vapauteen ja armon alle, nyt vaadittaisiin uudestaan alistumaan lain orjuuden ikeeseen (vrt. Room. 6:14; 8:2; Gal. 5:1). Lain pääasiallinen käyttö on kyllä se, että Pyhä Henki käyttää sitä osoittamaan ihmiselle hänen syntisyytensä. Mutta Henki käyttää lakia myös muihin tarkoituksiin. Sitten kun ihminen on armosta, uskon kautta ja Kristuksen tähden saanut anteeksi kaiken sen synnin, jonka laki paljasti, on hän syntynyt uudesti. Hän on uusi ihminen, joka mielellään tekee Jumalan tahdon. Tälle uudelle ihmiselle ei lakia saarnata synnin osoittamiseksi tai siksi, että laki kirouksineen raskauttaisi tai pakotuksineen vaivaisi häntä (vrt. 1. Tim. 1:9). Kuitenkaan ei uudestisyntyneen ihmisenkään ole tarkoitus elää ilman lakia. Päinvastoin, Jumalan laki on kirjoitettu hänen sydämeensä. Uutena luomuksena kristitty iloitsee Jumalan laista ja yhtyy siihen mielellään (Room. 7:22). Niin kuin Pyhä Henki psalmissa sanoo, hän rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt. (Ps. 1:2) (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI, 5.) Hän ”elää lakiin kirjatun Jumalan tahdon mukaisesti ja tekee kaiken alttiisti ja iloisesti, sikäli kuin hän on uudestisyntynyt.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI, 17.) Siksi sinäkin juuri siksi, että olet Kristuksessa vapaa, olet nyt Hänessä vapaa elämään Jumalan lain mukaan, siis Hänen pyhän tahtonsa mukaan, ja Pyhän Hengen johdatuksessa tekemään kaikkea sitä, mikä on hyvää, Hänelle otollista ja täydellistä (vrt. Room. 12:2c).

Mutta samalla on totta myös se, että kristityssä on vielä vanha ja lihallinen, syntiin taipuvainen puolikin jäljellä. Sinäkin tiedät, millaista tämä on: Uuden, sisällisen ihmisesi puolesta sinullakin on kyllä halu Jumalan lakiin. Mutta samalla sinun jäsenissäsi oleva laki sotii sinun mielesi lakia vastaan. (Room. 7:22–23) Juuri sen vuoksi, että uskovissa on vielä tämä lihakin jäljellä, tarvitset myös sinä, oikein uskova, valittu ja uudestisyntynyt Jumalan lapsikin ”joka päivä tämän elämän ajan laista saatavaa opetusta, kehotusta, varoitusta ja uhkausta voidakseen vastustaa lihan himoja.” Eikä tämäkään riitä, vaan sinä tarvitset usein myös rangaistuksia, jotka ravistelevat sinua, niin että sinä seuraat Jumalan Hengen ohjausta. (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI 9.) Näin meidän luterilainen tunnustuksemme opettaa. Sinussa olevan vanhan Aadamin vuoksi on välttämätöntä, että Herran laki aina loistaa sinulle. ”Vanha Aadam ei saa noudattaa omaa tahtoaan, vaan se on sekä lain kehotuksin ja uhkauksin että myös rangaistuksin ja kärsimyksin pakotettava seuraamaan Hengen johdatusta ja antautumaan hänen vangikseen”. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. VI 4.) Näin täytyy tapahtua aina siihen asti, kunnes ”ihmiseltä lopullisesti riisutaan tämä synnin turmelema liha ja hänet luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudeksi”. Silloin ”hän lakkaa tarvitsemasta lain saarnaa, uhkausta ja kuritusta.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI 24.)

Tällä tavalla siksi, että kristittynä olet yhtä aikaa vanhurskas ja syntinen, toimii myös Jumalan laki sinun kohdallasi kahdella tavalla: Yhtäältä Jumalan laki ja pyhä tahto on uudelle ihmisellesi suuri ilon aihe. Toisaalta laki myös kovistelee sinun vanhaa ihmistäsi, joka ei tahdo alistua sen alle eikä voikaan (Room. 8:7).

Juuri tähän liittyy se, mitä Pyhä Henki tässä apostolin kautta sanoo: Sinä olet velallinen; sinulla on velvollisuus täytettävänä. Mikä se velvollisuus on? Sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi ja myös käytännössä osoittaa tätä rakkautta heille. Sinun tulee antaa itsestäsi ja omastasi heidän hyväkseen, aivan niin kuin sinä laitat itsesi likoon omankin hyväsi vuoksi. Näin sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi, vaikka et itse kokisi saavasi heiltä mitään vastineeksi. Toisin sanoen: sinun on elettävä Jumalan lain mukaan.

Kun siis Pyhä Henki tässä sanoo, että olet velvollinen rakastamaan veljiäsi ja sisariasi, huomaa tarkoin: Ei ole niin, ettei tämä olisi mahdollista. Kyllä se on! Vanhalle lihallesi tällainen rakastaminen tosin on mahdotonta. Lihasi puolestahan sinä etsisit mielelläsi vain omaa mukavuuttasi, omaa edistymistäsi, omaa kunniaasi. Juuri sen tähden Henki sinua tässä lain kautta kehottaakin, että tuo vanha lihasi masennettaisiin ja alkaisit keskittyä oman etusi sijaan lähimmäisesi hyvään. Mutta toisaalta sinun uudelle ihmisellesi, joka parannuksessa joka päivä tulee esiin ja nousee, sekä myös elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana (Vähä katekismus IV 12), tälle uudelle ihmisellesi rakastaminen ei ole mahdotonta. Tästä Luther kirjoittaa Isossa katekismuksessa:

Mutta usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä. Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä. Isä antaa meille koko luomakunnan, Kristus koko työnsä ja Pyhä Henki kaikki lahjansa. (Iso katekismus II 68–69)

Siinä määrin kuin sinä olet uusi ihminen, voit hyvin rakastaa, teet niin jopa aivan mielelläsi. Tämä on mahdollista siksi, että sinä olet tullut ensin Jumalan rakastamaksi, niin kuin Pyhä Henki sanookin: Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Jumala on rakastanut sinua niin paljon, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettet sinä, joka Häneen uskot, hukkuisi, vaan sinulla olisi iankaikkinen elämä (vrt. Joh. 3:16). Kristus on jo antanut ja uhrannut itsensä kokonaan Golgatan ristillä sovittaakseen sinut, itsessäsi syntisen. Hän on täyttänyt Isänsä lain sinun, lain rikkojan puolesta. Kun Jumala on sinua näin rakastanut, kun Hän on Pojassaan sovittanut sekä itserakkautesi että rakkaudettomuutesi lähimmäisiäsi kohtaan, kun Hän yhä edelleen armonvälineissään vuodattaa sinulle anteeksiantamustaan ja rakkauttaan, ja kun sinä uskot Häneen, olet sinäkin velvollinen rakastamaan veljeäsi ja sisartasi. Tämä on ihana velvollisuus! Se on velvollisuus, jonka vapaaehtoista täyttämistä ihmisiä rakastava Jumala itse tahtoo Henkensä kautta vaikuttaa kaikissa omissaan, sinussakin.

Velvollisuus rakastaa – mitä se voisi olla käytännössä?

Mutta mitä tällainen rakastaminen voisi aivan käytännössä olla seurakunnan elämää ajatellen? Ensinnäkin se, että voit rakastaa veljeäsi ja sisartasi Kristuksessa, edellyttää, että olet tekemisissä hänen kanssaan. Pyhä Henki on kutsunut, koonnut, valaissut ja pyhittänyt meidät yhdeksi Kristuksen ruumiiksi, taivaallisen Isän pyhäksi perheväeksi (vrt. Vähä katekismus II 6). Sinunkin elämäsi kristittynä on tullut mahdolliseksi nimenomaan seurakunnan yhteydessä, sanan ja kasteen välityksellä. Samoin sinun kristillinen elämäsi myös pysyy yllä juuri seurakunnan yhteydessä, sanan ja alttarin sakramentin välityksellä. Toisin sanoen se, että olet kristitty, tarkoittaa sitä, että sinä kuulut seurakuntaan, Kristuksessa pyhitettyjen joukkoon. Elätkö sinä Kristuksen ja Hänen seurakuntansa yhteydessä? Saatko viikosta ja päivästä toiseen hengellisen ravintosi Kristukselta, kun Hän sen jakaa omilleen saarnatuolistaan ja alttariltaan? Elätkö sitä elämää, jossa Kristus sinun välitykselläsi saa palvella myös toisia jäseniään?

Ehkä sinäkin ajattelet: ”Mutta kun minä olen niin vaivainen, etten voi tulla kristittyjen joukkoon. Olen niin heikko, niin syntinen, etten kehtaa näyttäytyä toisten joukossa.” Mutta eikö Kristus ole jo kerran kantanut sinun koko heikkoutesi ja vaivasi? Eikö Hän ole jo kasteessa pessyt pois syntejäsi? Eikö Hänen seurakuntansa ole sairaala, jossa Hän on meidän syntisten ja sairaiden parantajana? Jos luulet, että sinun pitäisi ensin olla vähän synnittömämpi, terveempi tai filmaattisempi voidaksesi tulla Kristuksen seurakunnan keskuuteen, kuule mitä Hän itse sanoo: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä. (Mark. 2:17) Älä siis enää piiloudu vaivojesi tai syntiesi taakse. Suostu sille samalle viivalle, jolla me kaikki kristityt – syntiset ja armahdetut – Kristuksen seurakunnassa olemme. Tule kirkkoon, veljiesi ja sisariesi joukkoon. Älä myöskään jää siihen mukavuudenhaluusi, joka sanoo, ettet jaksa lähteä kirkkoon, mutta jonka haluat selittää pois sillä, ettei sinulla vaivaisuutesi tähden ole voimia. Suostu osaasi paitsi Kristuksen veljenä ja sisarena myös Hänen toisten kristittyjensä veljenä ja sisarena. Tule kirkkoon, Jumalan perheväen yhteyteen.

Toiseksi, kun sitten olet tullut messuun, katso myös ympärillesi: Juuri tässä ovat sinun veljesi ja sisaresi Kristuksessa! Juuri tässä ovat ne lähimmäisesi, joita Pyhä Henki velvoittaa sinua rakastamaan. Ei tässä rakastamisessa ole ensisijaisesti kysymys mistään tavallisesta ystävyydestä. Ei kyse ole siitä, että meillä täällä seurakunnassa välttämättä jollakin inhimillisellä tasolla ”synkkaisi” aivan poikkeuksellisen hyvin keskenämme. Tietysti on hienoa, jos niin on! Mutta kristillisen lähimmäisenrakkauden keskuksessa ei ole tällainen inhimillinen yhteydentunne. Sinun ei välttämättä tarvitse edes pitää minusta, mutta sinun pitää kuitenkin rakastaa minua. Sama velvollisuus koskee minua suhteessa sinuun. Ei sinun tarvitse tuntea kaikkein läheisintä sydänten yhteyttä kaikkien veljiesi ja sisariesi kanssa. Olet kuitenkin velvollinen rakastamaan heitä, auttamaan heitä heidän ajallisen tai hengellisen elämänsä tarpeissa, tukemaan ja hoivaamaan heitä, rukoilemaan heidän puolestaan sekä rohkaisemaan evankeliumin sanalla.

Minkä takia? Kristus on nyt tullut sinun omaksesi, ja olet uskossa Häneen tullut osalliseksi Hänen vanhurskaudestaan sekä Jumalan lasten taivaallisesta perinnöstä ilman mitään omaa ansiotasi, ainoastaan Jumalan rakkauden kautta, Hänen, joka antaa sinun omaksesi siunauksensa ja Poikansa työn hedelmät. Juuri tästä seuraa se hyvien tekojen esimerkki, että myös sinä teet lähimmäisellesi niin kuin olet nähnyt Kristuksen tekevän sinulle. Koska sinä olet saanut Kristuksessa kaiken ja tullut rikkaaksi Hänessä, sinulle ei ole muuta käskyä, jolla palvella Kristusta ja olla Hänelle kuuliainen, kuin suunnata tekosi niin, että ne olisivat hyvät ja hyödylliset sinun lähimmäisellesi, aivan niin kuin Kristuksen teot ovat ja hyvät ja hyödylliset sinulle.

Tämän kaiken saakoon meissä aikaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 26.8.2018.)

13. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Joh. 9:1–7, 39–41

Luoja tekee luomuksensa uudeksi

Johdanto

Pyhä Johannes on tallettanut kuultavaksemme ihmeellisen tapauksen: Jerusalemissa oli mies, joka oli sokeana syntynyt. Ilmeisesti hän istui kerjäämässä temppelin portin vieressä. Kun Jeesus kulki siitä ohi (vrt. Joh. 8:59), Hän paransi tämän miehen silmät niin, että hän näki. Käsittämätön ihme ja voimateko! Mutta ehkä täällä on joku, jossa tämä evankeliumi herättää toisenkin ihmetyksen: jos kerran Herra voi tehdä näin suuria ja ihmeellisiä tekoja, miksi kummassa Hän käyttää niiden toteuttamiseen niin erikoisia menetelmiä? Evankelistahan kirjoittaa, että Jeesus sylki maahan ja teki syljestä tahtaan ja siveli tahtaan hänen silmilleen ja sanoi hänelle: ”Mene ja peseydy Siiloan lammikossa” (Joh. 9:6–7a). Mitä Herra tahtoo näiden asioiden välityksellä sanoa meille tänään?

Luoja tekee maan tomusta uutta

Ensiksi siis kuulimme, että Jeesus teki ”tahtaan” tai ”saven” (πηλὸν). Tätä ainetta Hän sitten siveli sokean miehen silmiin. Miksi Herra käytti tällaista merkillistä keinoa? Eikö Hän olisi voinut sanoa vain sanan, niin mies olisi parantunut sokeudestaan? Näinhän nimittäin pyhä Matteus toisessa yhteydessä kirjoittaa Jeesuksen toimineen toisessa yhteydessä (Matt. 8:5–13). Eräs sadanpäämies tuli Herran luo ja pyysi tätä parantamaan palvelijansa. Hän sanoi Jeesukselle: Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee. (Matt. 8:8b–c) Niin Jeesus salli tämän hänelle ja sanoi: Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon. Heti perään evankelista kirjoittaa: Ja palvelija parani sillä hetkellä. (Matt. 8:13) Jos Jeesus siis pystyi parantamaan ihmisen sanomalla ainoastaan sanan, miksi Hän ei tehnyt niin nyt, tämän sokeana syntyneen miehen kohdalla? Miksi Hän teki savea ja siveli sitä tuon miehen silmiin?

Oliko Jeesuksen tekemässä savessa jokin erityinen parantava taikavoima? Ei ollut. Herra käytti savea ensinnäkin osoittaakseen, kuka Hän on ja miten Hänellä on valta luoda kaikki uudeksi. Alussa, kun Jumala oli Poikansa kautta luonut kaiken (1. Moos. 1:3; Joh. 1:3), oli Hän tehnyt ihmisen maan tomusta, jonka vesi oli kastellut – siis savesta (1. Moos. 2:6–7). Perimätiedon mukaan Aadamin luominen oli tapahtunut juuri tällä samalla vuorella, jossa temppeli nyt seisoi. Mutta jo pian Aadam ja hänen vaimonsa olivat langenneet syntiin. Sen vuoksi jokainen heistä polveutuva ihminen on nyt luonnostaan sokea, eikä siis voi nähdä. Jokainen ihminen on synnissä syntynyt, ja hänen äitinsä on hänet synnissä siittänyt (Ps. 51:7), ja siksi hän on syntymästään saakka tässä tilassaan. Omine edellytyksineen jokainen savisessa tomumajassa elävä ihminen elää ilman Jumalan sanan viisautta, tyhmyyden pimeydessä (vrt. Saarn. 2:14), hengellisen sokeuden pilkkopimeässä.

Mutta nyt Jumalan Poika käytti uudelleen tämän saman vuoren tomua, josta oli Aadamin tehnyt. Hän teki siitä savea osoittaakseen, että on itse Luoja. Sokea mies oli toki syntymästään saakka elänyt lankeemuksen seurausten alla, sokeana, mutta Jeesuksella, Hänen Luojallaan – siis myös Hänen silmiensä Luojalla – oli valta tehdä Hänet kokonaan uudeksi.

Toiseksi Herra käytti savea tämän miehen parantamisessa yksinkertaisesti siksi, että hänen ajallinen vaivansa liittyi juuri hänen näkökykyynsä. Koska mies oli sokea, ei hän olisi voinut silmillään nähdä, mistä hänen parantumisensa olisi peräisin. Siksi hän tarvitsi ruumiillisesti tunnettavan merkin siitä, että nyt hänen silmänsä parannettaisiin. Näin hän sai myös ymmärtää, kuka hänet paransi. Ensin sokea mies nimittäin kuuli Jeesuksen ja opetuslasten keskustelun. Siitä hän sai tietää, että mies, joka tässä nyt puhui oli rabbi (Joh. 9:2) Jeesus Nasaretilainen, joka sanoi olevansa maailman valo (Joh. 9:5; vrt. 8:12). Sokea kuuli Jeesuksen sanovan vielä, että Jumalan tekojen olisi määrä tulla hänessä julki (Joh. 9:3). Ja nyt juuri tämä Jeesus siveli savea hänen silmiinsä ja paransi hänet.

Luojan suusta lähtee elämä

Mutta seuraavaksi meidän täytyy kysyä: mitä varten Jeesus käytti tämän saven tekemiseen sylkeään, eikä esimerkiksi tavallista vettä? Herra aikoi kohta lähettää sokean miehen Siiloan lammikolle peseytymään. Mutta ei Hän käskenyt miestä lammikolle siksi, että sen vedessä itsessään olisi jotakin parantavaa taikavoimaa. Jeesus käyttikin nyt suunsa sylkeä osoittaakseen, että yksin Hänen, kaikkeuden Luojan suusta lähtee se voima, joka paitsi oli luonut tuon miehen silmät myös voi ne avata.

”Lähetetyn” vesi ja siihen liitetty lupaus

Mutta vieläkin meille jää kysymyksiä: jos kerran Siiloan lammikossa itsessään ei ollut mitään erikoista, miksi Jeesus sitten lähetti tuon miehen peseytymään juuri sinne? Ensinnäkin, juuri tällä nimenomaisella tavalla Herra tahtoi tehdä julki Jumalan teot tässä miehessä, sen että Jumalalla oli voima avata sokeana syntyneen silmätkin. Ajattele nyt! Oli se varmasti merkillinen näky: tuo mies, jonka kaikki tunsivat sokeana syntyneeksi kerjäläiseksi, ei enää istunutkaan tavallisella paikallaan rahaa anelemassa, vaan hapuili nyt siinä tietään ihmisjoukon läpi silmät saven peitossa. Näin epätavallinen tapaus ei jäänyt keneltäkään läsnäolijalta huomaamatta. Kaikki sen nähneet varmaankin ihmettelivät mitä oli tapahtumassa. Kun ihmiset sitten kohta tapasivat tämän sokeana syntyneen miehen selvästi näkevänä, he tajusivat, että juuri tällä kaikella – savella ja Siiloan lammikolla peseytymisellä – oli jotakin tekemistä tämän kerjäläisen parantumisen kanssa. Tämä sai heidät kysymään: kuka oli tämän tehnyt hänelle?

Toiseksi, lähettäessään sokean juuri Siiloan lammikolle Jeesus halusi osoittaa, kuka voi ihmisen pelastaa ja parantaa. Lammikon nimen taustalla on heprean sana שִׁלֹחַ (shiloach), joka merkitsee ”lähetetty” – tai vielä tarkemmin ”se, joka on lähetetty” (Joh. 9:7: ὃ ἑρμηνεύεται ἀπεσταλμένος). Nimi ei siis tarkoita sitä, että tämä allas itsessään olisi jonkun lähettämä. Pikemminkin lammikon nimi osoittaa tiettyyn henkilöön, joka on lähetetty. Mutta kuka sitten on ”se, joka on lähetetty”? Johanneksen evankeliumissa Jeesus itse puhuu lukuisia kertoja Hänestä, joka on Hänet lähettänyt. Jumalan Poika Jeesus Kristus on itse taivaallisen Isänsä Lähettiläs, ensimmäinen Apostoli, lähetetty maailmaan ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden” (Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus). Kun Herra Jeesus nyt siis sanoo sokealle: Mene ja peseydy Siiloan lammikossa (Joh. 9:7), on kuin Hän sanoisi: ”Mene ja peseydy minun lammikossani!” – tai vielä paremmin: ”Mene Lähetetyn luo, siis minun luokseni! Peseydy minussa!”

Kolmanneksi, lähettämällä miehen Siiloan lammikolle Jeesus halusi opettaa hänelle itselleen, että tässä maailmassa Jumala sitoo pelastavan ja parantavan työnsä tiettyihin välineisiin, jotka Hän itse on tätä varten asettanut. Ei ollut sokean asia spekuloida, miksi Herra tahtoi toimia niin, tai miksi hänen itsensä piti mennä juuri Siiloan lammikolle peseytymään. Jeesus tahtoi opettaa miehelle, että se, mihin Hän lupauksensa sitoo, toimii.

Tartu Luojasi ja Lunastajasi asetukseen!

Nyt kun Jeesus siis siveli savea miehen silmiin ja lähetti tämän Siiloan lammikolle, mitä tapahtui? Huomaa, että mies teki mitä Herra käski. Hän ei alkanut arvuuttelemaan, mikä toimenpide häntä ehkä auttaisi. Hän ei sanonut itsekseen: ”Jos kerran Jeesuksen sylki tai savi minut parantaa, mihin enää tarvitaan peseytymistä lammikolla?” tai ”Jos peseytyminen minut parantaa, miksi tarvitaan savea?” Mies ei itse asiassa lainkaan tiennyt, miten oli ylipäätään mahdollista, että hän voisi tällaisten toimenpiteiden kautta saada avun. Hän ei kuitenkaan yrittänyt millään tavalla selvittää tätä itselleen (vrt. Joh. 9:11, 15, 25). Hän vain yksinkertaisesti uskoi, että Herra Jeesus itse tiesi, millä tavalla halusi häntä auttaa. Ja niin juuri tapahtui: kun mies käytti Jeesuksen hänelle asettamaa tapaa saada apu, hän myös sai Herralta avun.

Ota sinäkin oppia tästä, rakas ystävä! Jumalan sana sanoo, että juuri tänäänkin ihmiset ovat luonnostaan hengellisen sokeuden ja kuoleman vallassa. Sellaisina yksikään heistä – siis meistä! – ei voi omasta järjestään eikä voimastaan uskoa Herraan Jeesukseen eli tulla Hänen luokseen (Vähä katekismus II 6). Mutta sana sanoo myös, että juuri siksi Jumala on lähettänyt Poikansa meidän ihmisten luoksemme. Näin Herra Jeesus on kerran tullut sinunkin luoksesi armossaan. Hän, joka on tehnyt ihmisen maan tomusta, on tullut itse ihmisen ruumiiseen, kantamaan meidän, ihmisten synnin tässä ruumiissaan ristinpuuhun (1. Piet. 2:24). Luomaansa puuhun naulattuna Hän, Luoja ja elämän antaja, on ottanut itseensä meidän, luomiensa ihmisten lankeemuksen ja synnin palkan, kuoleman (Room. 6:23a). Näin Hän, jonka kautta kaikki on luotu, on tullut, että tekisi kokonaan uudeksi juuri sinut, maasta ja suunsa henkäyksellä luomansa ja mutta langenneen ihmisen. Hän on tullut, että parantaisi sinut hengellisestä sokeudestasi ja toisi sinut siihen iankaikkiseen valoonsa, joka Hän itse on. Tämän Hän onkin jo tehnyt sinulle pyhässä sanassaan, joka on Hänen suustaan lähtenyt ja jota Hän yhä Kirkossaan suullisesti saarnauttaa. Tämän Hän on tehnyt sinulle myös siinä ihmeellisessä ”Siiloan lammikossa”, pyhässä kasteessa, johon Hän on liittänyt lupauksensa, ja jossa Hän, taivaallisen Isän Lähettiläs itse on lahjoineen läsnä tavallisessa vedessä. Älä siis jää ihmettelemään sitä, ettet voi lainkaan ymmärtää saati selittää, miksi Jeesus on halunnut tuoda pelastuksensa sinulle juuri tällaisten välineiden kautta, taikka miten Hän on sen tehnyt. Luota yksinkertaisesti siihen, että Herrasi ei valehtele eikä petä, vaan on varmasti tehnyt niin kuin on sanassaan luvannut: Sanansa ja kasteen kautta Hän on pessyt pois syntisi, antanut sinulle Pyhän Hengen, uudestisynnyttänyt sinut (Joh. 3:5; Ap. t. 2:38; 22:16; Tiit. 3:5). Sinä olet kastettu, olet kristitty, Jeesuksen Kristuksen oma!

Ja kun sinussa vielä nytkin on jäljellä se vanha liha, joka ei alistu Jumalan lain alle (Room. 8:7), tahtoo Herrasi Jeesus tulla tekemään sinussa pelastavaa ja parantavaa työtään. Tämänkin Hän tekee sen sillä tavalla kuin itse tahtoo: suullisessa, korvin kuultavassa sanassaan, sekä antamalla pyhän ruumiinsa ja verensä sinulle luomansa maan antimissa, leivässä ja viinissä. Älä ihmettele, ettet osaa järjelläsi tätä asiaa ymmärtää tai selittää. Usko vain ne sanat, jotka Hän on apostoleilleen uskonut: Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut (Joh. 20:23a) ja ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi” (Vähä katekismus VI 6, 8, 10). Se, mihin Herra Jeesus lupauksensa sitoo, toimii ja lahjoittaa sen, mitä Hän lupaa. Näin Hän, kaiken Luoja ja lunastaja, tekee rakkaan luomuksensa uudeksi. Tämän kaiken meillekin suokoon armossaan Hän, meidän Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.8.2018.)

Apostolien päivä (3. vsk), Mark. 3:13–19, toinen saarna

Keitä Jeesus kutsui ja miksi?

Johdanto

Ihmiset ovat aina rakastaneet voimallisia johtajia ja karismaattisia persoonia, jotka ovat taitavia puhumaan ja esiintymään. Monissa kristillisissä yhteisöissäkin painotetaan juuri tiettyä voimallisuutta johtajan tärkeänä ominaisuutena. Totta kai onkin tärkeää, että seurakunnan paimen on puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa (vrt. Ap. t. 18:24b). Hänen on hyvä olla selkeä ja ymmärrettävä opetuksessaan ja ulosannissaan, mielellään vielä sellainen, ettei tule nukuttaneeksi kirkkokansaa saarnoillaan. Kuitenkin mikäli päähuomio suunnataan pastorin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja kykyihin, joudutaan helposti sivuraiteelle sen suhteen, mikä paimenvirassa on keskeistä.

Tänään apostolien päivänä kuulemme millaisia miehiä Jeesus valitsi apostoleiksi. Toiseksi tarkastelemme miksi Jeesus kutsui heidät. Kolmanneksi katsomme vielä, mitä tämä kaikki merkitsee meidän kristillisen elämämme kannalta.

Millaisia miehiä Jeesus kutsui apostoleiksi?

Ensiksi siis: Jeesus kutsui apostolit. Pyhä Markus kirjoittaa, että Hän kutsui tykönsä ne, jotka hän itse tahtoi, ja he menivät hänen tykönsä. (Mark. 3:13) Tämä tarkoittaa sitä, että nämä miehet eivät tulleet apostoleiksi omasta aloitteestaan. Kukaan heistä ei itse suositellut itseään Jeesukselle. Yksikään heistä ei myöskään pyrkinyt Hänen Kirkkonsa palvelukseen sitä varten, että saisi laittaa käyttöön ne erinomaiset puhe- tai opetustaidot, joita oli huomannut itsellään olevan. Päinvastoin, seurakunnan Herra itse perusti apostolisen sananpalvelijan viran ja kutsui nämä miehet sitä hoitamaan.

Mutta millaisia miehiä Jeesus valitsi apostoleikseen? Olivatko he korkeasti oppineita ja viisaita miehiä, taikka puhetaidostaan tunnettuja ja karismaattisia esiintyjiä? Eivät ollenkaan. Kun Pyhä Henki tässä evankelista Markuksen kynällä ilmoittaa meille kahdentoista apostolin nimet, mainitsee Hän ensimmäisenä Pietarin, kolmantena taas Johanneksen. Muistatko mitä Hän toisessa kohdassa lausuu näistä kahdesta miehestä? Apostolien teoissa sanotaan: Mutta kun he [siis Israelin suuren neuvoston jäsenet] näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät (Ap. t. 4:13). Pietari ja Johannes olivat kalastajia. Samoin olivat myös heidän molempien veljet, Andreas ja Jaakob, jotka Herra myös kutsui apostolien joukkoon. Varmasti nämä neljä olivat kyllä raavaita miehiä ja osaavia omassa työssään, mutta aivan ilmeisesti kuitenkin hyvin tavallisia, köyhiä ja oppimattomia työläisiä. Entä muut apostoleiksi valitut sitten, millaisia he olivat? Kaksi heistä, Matteus ja toinen Jaakob olivat publikaaneja, siis tullimiehiä. He olivat kyllä juutalaisia, Israelin kansan jäseniä, mutta olivat kuitenkin alkaneet palvella vierasta miehitysvaltaa, roomalaisia. Heidän työnään oli kerätä veroja keisarille. Koska he näin olivat työssään jatkuvasti tekemisissä muiden kuin juutalaisten kanssa, olivat he myös kultillisesti epäpuhtaita, eivätkä siis olisi voineet tulla temppeliin. Kaiken päälle publikaanit vielä usein vielä kiskoivat verovarojen ohella enemmän kuin tarpeeksi, ja keräsivät näin sievoisia summia omiinkin taskuihinsa. Tällä tavalla Matteus ja Jaakob olivat epäilemättä rikkaita miehiä, jotka ehkä myös elivät ylellisesti. He olivat kuitenkin koko kansansa vihan kohteena. Heitä inhottiin yhtäältä siksi, että he rikastuivat maanmiestensä kustannuksella, mutta toisaalta myös sen vuoksi, että roomalaisten palvelijoina heidän ajateltiin pettäneen isänmaansa ja tulleen epäpuhtaiksi. Näiden miesten lisäksi Markus mainitsee apostolien listassa myös Tuomaan. Niin kuin varmasti muistat, hän oli mies, joka lausui avoimesti epäuskonsa, sen, että ellei hän saisi silmillään nähdä ristiinnaulittua Kristusta elävänä, ei hän uskoisi evankeliumiin ylösnousemuksesta (Joh. 20:25). Vielä viimeisenä apostolien joukossa mainitaan mies, joka epäuskossaan ja rahanhimossaan meni niin pitkälle, että luovutti Herransa kuolemaan.

Katso nyt miten erinomaisia hengenmiehiä nämä Herran apostolit itsessään olivat! Tällaisen listan äärellä moni ihmettelee: ”Eikö sinulla Jeesus muka olisi ollut ketään muita vaihtoehtoja pyhän Kirkkosi sananpalvelijoiksi? Miksi sinun piti kutsua tällaisia kelvottomia miehiä näin suureen tehtävään?” Mutta Herra Jeesus, joka tietää kaiken ja näkee kaiken, ei valinnut näitä miehiä apostoleikseen sattumalta. Niin kuin kuulimme, Pyhä Henki sanoo nimenomaan, että Hän kutsui tykönsä ne, jotka hän itse tahtoi. Jeesus siis aivan varta vasten tahtoi kutsua juuri nämä nimenomaiset miehet.

Miksi Jeesus kutsui apostolit?

Toiseksi kuulemme, miksi Jeesus kutsui apostolit. Evankeliumi ei nimittäin pääty siihen, millaisia miehiä apostolit itsessään olivat. Pyhä Henki kertoo myös: Niin hän [siis Jeesus] asetti kaksitoista olemaan kanssansa ja lähettääksensä heidät saarnaamaan (Mark. 3:14). Oikeastaan tarkkaan ottaen Pyhä Henki sanoo näin: ”Ja teki kaksitoista, että olisivat Hänen kanssaan ja että lähettäisi heidät saarnaamaan.” Tätä asiaa ei voi liikaa painottaa: Jumalan Poika teki nämä miehet, että he olisivat Hänen kanssaan ja että Hän lähettäisi heidät saarnaamaan. Tässä käytetty sana ”teki” on se sama sana, jota Vanhan testamentin vanhin tunnettu käännös Septuaginta käyttää kuvatessaan miten Jumala loi maailman. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kahdessa ensimmäisessä luvussa Septuaginta käyttää pilkulleen samaa kreikan sanamuotoa kuin Markus tässä. Teksti kertoo, että alussa Jumala ”teki” kaiken (LXX Gen. 1:1, 7, 16, 21, 25, 27, 31; 2:2; vrt. 1:26; 2:3, 18). Mutta mitä Pyhä Henki sitten tahtoo sanoa käyttäessään tätä samaa sanaa nyt, kun Hän kertoo apostolien kutsumisesta? Hän tahtoo sanoa, että sama Jumalan Poika, jonka kautta kaikki on luotu ja saanut syntynsä (Joh. 1:3), samalla tavalla nyt ”teki” – toisin sanoen loi – jotakin uutta. Mitä Jeesus siis loi kun Hän ”teki” nuo kaksitoista? Vastaus: Hän loi uuden Israelin. Miten niin? Muistat varmaan, että Vanhassa testamentissa Jumalan omaisuuskansalla oli kaksitoista kantaisää. Jaakobille Jumala antoi uuden nimen Israel (1. Moos. 32:28). Hänen mukaansa myös Jumalan omaisuuskansaa kutsuttiin Israeliksi. Juuri Hänen kahdestatoista pojastaan polveutuivat tämän pyhän kansan heimot. Mutta nyt oli Jumalan Poika tullut ihmiseksi, vapahtamaan tämän omaisuuskansansa heidän synneistään (Matt. 1:21). Hän oli tullut olemaan Jumalan virheetön ja tahraton Karitsa, joka ottaisi pois jopa koko maailman synnin, ja lunastaisi kalliilla verellään kaikki ihmiset heidän turhasta, isiltä peritystä ja syntisestä vaelluksestaan (Joh. 1:29; 1. Piet. 1:18–19). Jumalan Poika oli tullut ihmiseksi täyttääkseen Isänsä lain ja toteuttaakseen Hänen pelastussuunnitelmansa. Pyhällä verellään Hän oli tullut perustamaan uuden liiton (Hebr. 9:11–10:18), avaamaan pakanoillekin pääsyn Jumalan omaisuuskansaan (Ef. 2:11–22), uuden liiton Israeliin, omaan pyhään Kirkkoonsa. Siksi Herra Jeesus nyt ”teki” uuden Israelin ja ”teki” tälle uudelle kansalle kaksitoista kantaisää, Karitsan kaksitoista apostolia, ne miehet, joiden nimet ovat kerran taivaallisen Jerusalemin kaupungin kahdessatoista perustuksessa (Ilm. 21:14).

Mutta on muutakin: Markus kirjoittaa, että Herra ”teki” nämä kaksitoista miestä sitä varten, että Hän lähettäisi heidät saarnaamaan. Miksi? Siksi, että juuri apostolien suulla saarnatun kuultavan sanansa kautta Herra itse tahtoo liittää yhä uusia ihmisiä uuteen, hengelliseen Israeliin, Kirkkoonsa. Juuri apostolien käsien kautta jaetun näkyvän sanansa – pyhien sakramenttiensa – välityksellä Herra tahtoo oksastaa yhä uudet metsäöljypuun oksat – pakanat – pyhään öljypuuhunsa (Room. 11:17). Tällä tavalla, puhtaasti julistetun sanansa ja oikein jaettujen sakramenttien välityksellä Kirkon Herra Kristus tahtoo ”tehdä” ja luoda kaikki ihmiset uusiksi, synnyttää heidät uudesti (vrt. 1. Piet. 1:23; Tiit. 3:5; Jaak. 1:18) elämään yhteydessään.

Mutta jotta nämä kaksitoista miestä saattoivat alkaa toimia näin suuressa tehtävässä, piti heidän elämässään ensin tapahtua jotakin. Mitä? Markus siis kirjoittaa, että Jeesus ”teki kaksitoista, että he olisivat Hänen kanssaan”. Apostolien pääasiallinen tehtävä ei siis ollut koettaa osoittaa Herralleen, miten erinomaisia taitoja heillä oli tai miten voimallisia ja valloittavia saarnaajia he olivat. Apostolien ensisijainen tehtävä oli yksinkertaisesti olla Jeesuksen kanssa. Heidän tuli olla Herransa kanssa, että saisivat ottaa vastaan Häneltä anteeksiantamuksen omiin synteihinsä, Hänen yksipuolisen armohoitonsa omaan mahdottomuuteensa. Näillä miehillä itselläänhän ei ollut mitään hyvää tuotavana Jeesukselle. Heidän apostolinvirkansa lähtökohtana olikin juuri se, että Herra itse oli kutsunut heidät ja tehnyt heidät olemaan kanssaan. Lähtökohtana oli se, että Herra oli uskonut heille pyhän evankeliuminsa. Tällainen Jeesuksen kanssa oleminen muuttikin heidän elämänsä kokonaan. Luukas kirjoittaa, niin kuin edellä kuulimmekin: Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa. (Ap. t. 4:13) Voimme kysyä, tarkoittaako tämä paitsi sitä, että apostolit tunnistettiin Jeesuksen kanssa aikaa viettäneiksi miehiksi, myös sitä, että Jeesuksen kanssa oleminen näkyi heistä myös ulospäin.

Tällä tavalla Herra siis kutsui apostoleikseen miehiä, joilla ei ollut omaa viisautta tai puhetaitoa. Hän aivan tahtoi kutsua palvelukseensa juuri tällaiset yksinkertaiset miehet, etteivät he tässä suuressa tehtävässään ylpistyisi ja alkaisi etsiä kunniaa työnsä tuloksista omista kyvyistään. Herra halusi, että Hänen evankeliumiaan saarnattaisiin koko maailmassa, mutta ei inhimillisellä puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi (1. Kor. 1:17b). Hän halusi, että Hänen sanassaan oleva voima saisi tehdä työnsä ihmisten elämässä – tai paremminkin, että Hänen sanansa saisi antaa ikuisen elämän niille, jotka synnissään olivat joutuneet eroon todellisesta elämästä. Herra halusi käyvän ilmeiseksi, ettei näitä suuria asioita tehty ihmisten voimalla, vaan että Hänen ristinsä voima oli suuri. Herra kutsui apostoleikseen ja pyhän Kirkkonsa perustukseen kirjoitettavaksi juuri tällaisia syntisiä miehiä myös siksi, että huomattaisiin: Jeesus kutsuu luokseen syntisiä, että saisi antaa heidän syntinsä anteeksi. Juuri näitä armahtamiaan syntisiä Hän tahtoo käyttää. Juuri heille Hän tahtoo uskoa sovituksen sanan, että he olisivat Hänen puolestaan lähettiläinä maailmassa, ja että Jumala heidän kauttaan kehottaisi ja pyytäisi, että ihmiset antaisivat sovittaa itsensä Jumalan kanssa (2. Kor. 5:19–20).

Apostolinen virka – jotta saisimme uskon!

Entä mitä tämä kaikki merkitsee meidän kristillisen elämämme kannalta? Paljonkin! Nimittäin vaikka nuo kaksitoista apostolia ovat jo aikoja sitten päättäneet ajallisen vaelluksensa, ei Kristuksen asettama apostolisen sananpalvelijan virka ole lakannut olemasta voimassa. Hänen yksi, pyhä Kirkkonsa on edelleen maailmassa, eikä itse asiassa koskaan häviä. Kristuksen Kirkko on pysyvä maan päällä niin kauan kuin tämä maailma pysyy, ja enemmänkin: Kirkko on pysyvä ikuisesti, kuuluvathan jo perille päässeet pyhätkin Kristuksen riemuitsevaan seurakuntaan. (Vrt. Augsburgin tunnustus VII 1.) Ja vaikka Pietari, Johannes tai Jaakob eivät enää ole täällä ajassa meidän kanssamme, jatkuu Herran asettama apostolinen sanan ja sakramentin virka kuitenkin edelleen Hänen Kirkossaan. Edelleenkin Kristus juuri seurakuntansa kautta kutsuu tähän virkaan niitä miehiä, jotka itse tahtoo.

Millaisia miehiä Jeesus sitten kutsuu seurakuntansa paimenvirkaan? Tänäänkin Hän kutsuu siihen aivan tavallisia, syntisiä miehiä. Hän kutsuu miehiä, joista yksikään ei ole täysin oppinut Jumalan sanan asiassa, saati kristillisessä elämässään edistynyt täydelliseen pyhyyteen. Älä sinäkään siksi loukkaannu pastoriisi, jos hän ei aina osaa heti vastata kaikkiin kysymyksiisi. Pastorisi tehtävänä on julkisesti saarnata ja opettaa Jumalan sanaa puhtaasti – siis sanan mukaan – seurakunnan elämäksi. Hänen tehtävänsä on Kristuksen valtuuttamana ja Hänen sanallaan antaa anteeksi syntejä, sekä tarvittaessa myös pidättää niitä (Joh. 20:22–23). Totta kai hän virkaansa kuuluu myös se, että hän voi auttaa ja johdattaa sinua hengellisissä kysymyksissäsi. Mikään täydellinen teologinen sanakirja tai tietopankki hänkään tuskin kuitenkaan on. Teologisesta koulutuksestaan huolimatta hän on – ja hänen tulee olla! – Jumalan sanan oppilas, niin kuin kaikki muutkin kristityt. Älä myöskään loukkaannu pastoriisi siksi, että hänkin on syntinen mies. Rukoile pikemminkin säännöllisesti pastorisi puolesta, ja muista, että Jeesus tahtoo tehdä hänetkin uudeksi. Herra tahtoo tehdä hänetkin joka päivä olemaan ja viipymään kanssaan, että saisi lahjoittaa hänellekin täyden syntien anteeksiannon ja hoidon Hänen armollisessa läsnäolossaan. Jeesus tahtoo tänäänkin uskoa sanansa palvelijoille sovituksen sanan, sanoman itsestään, Jeesuksesta Kristuksesta ristiinnaulittuna (1. Kor. 1:23; 2:2). Miksi Hän tahtoo tehdä näin? Sinun vuoksesi! Herra tahtoo tehdä näin, että sinä ja koko Hänen seurakuntansa saisi vanhurskauttavan uskon, kun Hän itse lahjoittaa Pyhän Henkensä sanansa ja sakramenttien kautta (Augsburgin tunnustus V 1–2). Nämä lahjat ovat täällä tänäänkin tarjolla juuri sinulle ja meille kaikille. Älä siksi keskity pastorisi ulkoisiin ominaisuuksiin tai niiden puutteisiin. Katso vain Kristukseen, joka tämän asettamansa viran välityksellä tahtoo tuoda nämä valtavat ja iankaikkiset lahjansa sinullekin. Tänäänkään Jumalan pelastava voima ei ole ihmisten viisaudessa, kaunopuheisuudessa tai esitystaidossa, vaan itsessään Kristuksessa, joka tulee armonvälineissään syntisten ihmisten luo. Kristus, itse Jumalan voima ja Jumala viisaus (1. Kor. 1:24b) tahtoo tänään tulla sinun luoksesi ja koko pyhän seurakuntansa luokse, jotta me saisimme yhdessä olla Jeesuksen kanssa. Ja kun me saamme olla ja viipyä Jeesuksen, meidän armollisen Vapahtajamme läsnäolossa, varustaa Hän meitä myös yhdessä olemaan evankeliumin välikappaleena lähimmästemme keskellä, minne ikinä Hän meidät, pyhän seurakuntansa lähettää. Tämän kaiken suokoon meille taivaallisen Isän ensimmäinen Apostoli ja armollinen Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä Jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.7.2018.)

5. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Room. 14:13–19

Jumalan lahjat ja niiden oikea käyttö

Tämän päivän epistola puhuu meille tiettyjen ruokien tai juomien pitämisestä epäpyhinä. Taustalla on ajatus, että jotkut ajalliset asiat ovat jotakin alempaa kuin toiset. Pyhä Henki ei kuitenkaan tässä puhu sellaisista perkeleen tai valheenpuhujien opeista, jotka väheksyvät Jumalan luomistyötä ja joita monet epäuskoiset sitten seuraaavat (vrt. 1. Tim. 4:1–5). Pikemminkin Herra puhuu tässä siitä, että Kristukseen uskovien Jumalan lastenkin keskuudessa on niitä, joiden omatunto ei salli heidän syödä tiettyjä ruokia tai juoda tiettyjä juomia. Heidän käsityksensä näistä luomisen lahjoista ei siis johdu siitä, että he epäuskossaan seuraisivat perkeleen ja tämän maailman ääntä, vaan pikemminkin heidän uskonsa heikkoudesta.

Miten tähän asiaan pitäisi suhtautua? Huomaa ensiksi, että apostoli painottaa Jumalan luomistyön suurta hyvyyttä. Hän kirjoittaa: Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään (Room. 14:14). Miksi Paavali sanoo olevansa näin varma tästä asiasta? Siksi, että itsensä Herran Jeesuksen opetus, siis Jumalan sana sanoo niin. Kuulitko, miten voimakkaasti apostoli lausuu? Kerrassaan mikään siitä, mitä Jumala on tehnyt ja lahjoittanut, ei ole sellaisenaan epäpyhää tai hylättävää. Hän korostaa Jumalalta saatujen ruokien hyvyyttä vielä uudestaankin, kun hän kirjoittaa seurakunnalle: Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi (Room. 14:16). On siis selvää, että niin kasvikset kuin lihakin, niin vesi tai maito kuin olut tai viinikin, niin kosher-menetelmällä valmistetut ruoat kuin kaikki muutkin – ne kaikki ovat Jumalan luomisen lahjaa. Sellaisina ne kaikki ovat myös sangen hyviä, eivätkä itsessään lainkaan hylättäviä.

Lisäksi Kristus on vielä vapauttanut meidät kristityt vapauteen kaikesta lain orjuudesta. Siksi emme saa antaa uudestaan sitoa itseämme orjuuden ikeeseen ja kuvitella, että tiettyjen ruokaa tai juomaa koskevien säädösten noudattamisen perusteella voisimme virittää itsemme Jumalalle kelpaaviksi. (Gal. 5:1) Tällainen halu tulla vanhurskaaksi lain kautta tarkoittaisi itse asiassa lankeamista pois armosta, joutumista pois Kristuksesta, joka on ainoa Vapahtajamme ja Tiemme Isän taloon (Gal. 5:4; Joh. 14:6). Rakkaat ystävät, kelpaaminen Jumalan valtakuntaan on lahjaa, jonka Jumala meille antaa yksin armosta, uskosta ja Kristuksen tähden, ei syömisen ja juomisen saati muiden tekojemme perusteella (vrt. Ef. 2:5, 8–9). Näinhän apostoli kirjoittaakin: sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. (Room. 14:17) Mikään sinun ulkoinaisen elämäsi asia ei voi tehdä sinusta vapaata ja hurskasta, sillä sinun hurskautesi ja vapautesi ei ole lihallista eikä ulkonaista. Siksi sinun hengellistä elämääsi ei auta lainkaan se, että valitset ruokasi tai juomasi tiettyjä tiukkoja säädöksiä noudattaen. Toisaalta hengellistä elämääsi ei myöskään haittaa olleenkaan se, jos syöt tai juot sellaista, minkä jotkut hengellisinä itseään pitävät ihmiset katsovat olevan epäpyhää. Tällaista on sinun vapautesi Kristuksessa. Niin kuin muunkin ulkoiseen elämääsi liittyvien asioiden kohdalla, myös ruokasi ja juomasi suhteen sinä olet riippumaton ja vapaa kaikesta, etkä kenenkään alamainen. (Vrt. Luther, Martti: Kristityn vapaudesta, 1, 3–4; WA 7, 21.)

Kun nyt puhutaan kristityn vapaudesta, on samalla hyvä muistuttaa myös siitä, mitä muuta apostoli kirjoittaa tästä asiasta: Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. (Gal. 5:13) Sinulla on siis Kristuksessa vapaus syödä ja juoda mitä haluat, sekä vielä kiittää Jumalaasi tästä kaikesta. Kristillinen vapautesi ei kuitenkaan anna sinulle lupaa antautua mässäilyihin tai juominkeihin niin, että lihallisessa nautinnonhimossasi asetat vatsan jumalaksesi ja – niin kuin usein tästä seuraa – myöskin julkisen häpeän kunniaksesi. Sinun Herranasi on Kristus! Vaikka siis teetkin aivan oikein iloitessasi ja kiittäessäsi Jumalaasi kaikista Hänen lahjoistaan, älä kuitenkaan suuntaa mieltäsi maallisiin. (Vrt. Fil. 3:19.) Klassisena käytännön esimerkkinä tästä on Jumalan sanan opetus alkoholin käytöstä: Yhtäältä on selvää, että vaikkapa viini tai muutkin alkoholijuomat ovat Jumalan luomistyötä ja lahjaa. Sellaisina ne ovat hyviä ja kristityllekin sallittuja. Toisaalta samalla on aivan selvää myös se, että sanassaan Jumala kieltää yksiselitteisesti alkoholin liikakäytön sekä siitä juopumisen (Ef. 5:18). Hän sanoo, että muiden muassa juuri juomingit ja mässäykset ovat lihan tekoja, ja että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa (Gal. 5:19, 21). Huomaa tarkoin, miten vakavasta asiasta on kyse! Samalla on kuitenkin myös niin, Jumalan hyvien lahjojen väärinkäyttö ei kuitenkaan estä niiden oikeaa käyttöä. Pikemminkin tällainen väärä käyttö osoittaa juuri sen, että oikeaakin käyttöä voi olla olemassa. Siksi sinäkin saat vapaasti ja hyvällä omallatunnolla nauttia niistä luomisen lahjoista, jotka Herra on uskonut sinun käyttöösi. Käytä niitä kuitenkin Hänen tarkoituksensa mukaan.

Mutta huomaa toiseksi, että apostoli sanoo vielä muutakin. Itse asiassa koko epistolatekstimme pääasia on juuri tässä: Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut (Room. 14:15). Mitä tämä oikein merkitsee? Vastaan: Sinulla on kyllä kristillinen vapaus nauttia kaikkia Jumalan hyviä lahjoja, mutta et saa käyttää tätä vapauttasi myöskään sillä tavalla, että lähimmäisesi loukkaantuu siitä. Tämäkin olisi kristillisen vapauden väärinkäyttöä. Vaikka kaikki luotu sinänsä onkin hyvää, voi kuitenkin olla, että joku veljistäsi ja sisaristasi ei vielä ole sisäistänyt tätä asiaa. Hänellä saattaa tosin olla aivan oikea ja vilpitön halu seurata pyhän Raamatun opetusta. Silti hän on juuri tässä asiassa vielä matkalla, vasta sisäistämässä sitä, mitä sana siitä sanoo – niin kuin tietysti me kaikki omalta osaltamme olemme vasta matkalla, pyhän Raamatun oppilaita.

Klassisena käytännön esimerkkinä tästä voidaan kuvitella vaikkapa tällainen tilanne: Joku ystävistäsi on aiemmin uskosta osattomana ollessaan viettänyt vuosien ajan hulvatonta elämää käyttäen runsaasti alkoholia. Nyt uskoon tultuaan hän on oppinut ja ymmärtänyt, että viinistä juopuminen on syntiä, sillä – niin kuin hän itsekin hyvin tietää – siitä tulee irstas meno (Ef. 5:18). Siksi hän, jonka elämän Kristus on nyt kääntänyt 180 astetta toiseen suuntaan, tahtoo myös tässä asiassa toimia toisin kuin ennen. Hän tahtoo elää ilman pisaraakaan tuota ainetta, joka aiemmin johti hänen elämänsä niin moniin lankeemuksiin ja haavoihin. Salli se hänelle, onhan hänelläkin kristillinen vapaus olla nauttimatta alkoholia! Ja jos sitten lähdet tämän uskoon tulleen ystäväsi kanssaan vaikkapa illalliselle, on sinun pohdittava tarkoin, mitä tilaat juodaksesi aterian kanssa. Kristillinen vapautesi sanoo, että voisit nauttia vähän viiniäkin (vrt. 1. Tim. 5:23). Mutta jos ystäväsi on vaikea tässä uskonelämänsä vaiheessa uskoa tätä vapautta omalle kohdalleen, et missään tapauksessa saa tehdä niin. Nimittäin se, minkä ihminen uskoo olevan oikein, on tärkeää, vaikka hän olisikin väärässä. Mikäli kristitty näet toimii toisella tavalla kuin minkä hän todella uskoo olevan oikein, on hänen toimintansa vastoin hänen omaatuntoaan. Hän ei voi silloin tehdä sitä uskossa ja Jumalaa kiittäen, vaikka käsillä olevat lahjat itsessään ovatkin Jumalalta saatuja ja kiitoksen arvoisia. Sen vuoksi tällainen omaatuntoa vastaan toimiminen koituu hänelle synniksi, vaikka itse asia – vaikkapa nyt juuri viinilasin nauttiminen – ei sinänsä syntiä olisikaan (vrt. Room. 14:14, 20b). Näin on siksi, että – niin kuin apostoli kirjoittaa: mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. (Room. 14:23) Synnillä taas on tuhoisat seuraukset. Apostoli kirjoittaakin, niin kuin kuulimme: Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut. (Room. 14:15b) Jos sinä et siis ole varma lähimmäisesi ajatuksista kristillisen vapauden asiassa, pyydä tarjoilijaa tuomaan mieluummin pöytään hyvää lahtelaista jäävettä. Tämä olkoon nyt yhtenä esimerkkinä tästä asiasta. Muista siis tarkoin: Sinä et kristillisen vapauden asiassa saa toimia ainoastaan ahtaan järjellisesti ja pitää jääräpäisesti kiinni siitä, että ”kristittynä minulla on oikeus ja vapaus toimia näin.” Kristilliseen vapauteesi sisältyy aina myös kristillinen rakkaus, joka asettaa uskossaan heikomman veljesi ja sisaresi omien oikeuksiesi edelle. Hänen pelastumisensa on sinun vapauttasi tärkeämpää.

Luther tiivistää tämän asian ytimekkäästi. Ensin hän on juuri kirjoittanut näin: ”Kristitty on riippumaton ja vapaa kaikesta eikä kenenkään alamainen.” Mutta heti perään hän jatkaa: ”Kristitty on velvollinen palvelemaan kaikessa ja on jokaisen alamainen. Nämä kaksi väitettä Paavali selvästi esittää 1 Kor. 9: ’Vaikka olen riippumaton kaikesta, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi’; samoin Room. 13: ’Älkää olko kellekään mitään velkaa, mutta kuin että toisianne rakastatte.’ Mutta rakkaus palvelee kohdettaan ja on sen alamainen. Niin sanotaan Kristuksestakin Galatalaiskirjeen 4. Luvussa: ’Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntynen, lain alaiseksi syntyneen.'” (Kristityn vapaudesta 1; WA 7, 21.)

Rakkaat ystävät! Iloitkaamme ja kiittäkäämme Jumalaa Hänen hyvistä lahjoistaan. Käyttäkäämme Hänen lahjojaan – ei väärin ja lihallisia himojamme seuraten, vaan siihen hyvään tarkoitukseen, mihin Hän on ne meille tarkoittanut. Palvelkaamme samalla myös veljiämme ja sisariamme Kristuksessa pitäen huolta siitä, että voimme kaikessa auttaa heitä vahvistumaan uskossaan Kristukseen. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen. Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme. (Room. 14:18–19) Aamen.

(Lyhennelmä saarnasta Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.6.2018.)