Apostolien päivä (1. vsk), Room. 1:1–7

Ylistämme sananpalveluksen virkaa

Johdanto

Tämän saarnan tarkoitus on ylistää apostolista sananpalveluksen virkaa. ”Mitä ihmettä?” joku kysyy. ”Mitä kirkon viran ylistäminen oikein tarkoittaa? Ei kai tuo pappi nyt vain ole haluamassa itselleen lisää valtaa? Ei kai hän vallanhimossaan yritä korostaa omaa asemaansa ja tehtäväänsä enemmän kuin kuuluisi? Ei kai hän vain luule olevansa parempi kristitty kuin muut, koska on vihitty papiksi?”

Hyvä! Tällainen huoli ei välttämättä ole aiheeton. Olemmehan me ihmiset mestareita käyttämään väärin niitä hyviä lahjoja, joita Jumala on meille antanut. Sen sijaan, että käyttäisimme Jumalan lahjoja palvellaksemme niillä Häntä ja lähimmäisiämme, me alamme helposti palvella ja korottaa niillä itseämme. Näin on valitettavasti käynyt joskus apostolisen saarnavirankin kohdalla: pastorit ja piispat ovat käyttäneet virkaansa itsekorotuksen välineenä. Kirkon historiasta ei puutu esimerkkejä tästä.

Raamatullinen ja luterilainen ajatus viran ylistämisestä ei kuitenkaan tarkoita tätä. Kuule, mitä meidän luterilaiset isämme tunnustuskirjoissa tästä asiasta lausuvat:

Kirkko on näet saanut käskyn asettaa virkaan seurakunnanpalvelijoita, ja tämän asian tulisi olla meille mieluinen, kun tiedämme, että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä. On myös eduksi mahdollisuuksien mukaan kaikin tavoin ylistää sananpalveluksen virkaa vastoin kiihkoilijoita, jotka haaveksivat, ettei Pyhää Henkeä anneta sanan kautta, vaan heidän omien ties minkälaisten valmistelujensa perusteella: he istuvat toimettomina, ääneti, hämyisissä sopissa ja odottavat valaisua, sillä tavoin kuin entisajan entusiastit ja nykyajan kasteenuusijat opettavat. (Augsburgin tunnustuksen puolustus XIII 12–13)

Apostolien päivän pyhän epistolan äärellä on paikallaan tarkastella tätä asiaa lähemmin. Ensiksi kuulemme mihin sananpalveluksen virka perustuu. Toiseksi kuulemme mikä on tämän viran tehtävä. Kolmanneksi ja viimeiseksi kuulemme vielä mikä on tämän viran asettamisen syy. Näin saamme lopulta nähdä miksi Raamattu ja kirkon isät antavat niin suuren arvon apostoliselle sananpalveluksen viralle ja ylistävät sitä.

Lähettilään virka on Kristuksen virka ja asetus

Ensiksi puhumme siis siitä, mihin sananpalveluksen virka Kirkossa perustuu. Pyhä apostoli Paavali puhuu itsestään kutsuttuna apostolina (Room. 1:1b). Tarkemmin sanottuna hän sanoo olevansa κλητὸς ἀπόστολος, ”kutsuttu lähettiläs”. Tämän jälkeen Paavali kirjoittaa, että hän ja hänen virkatoverinsa ovat saaneet armon ja apostolinviran (Room. 1:5a), tai ”armon ja lähettämisen” (ἐλάβομεν χάριν καὶ ἀποστολὴν). Nämä molemmat – hän sanoo – he ovat saaneet Jeesuksen Kristuksen kautta.

Toisin sanoen apostolin virka – siis Kirkon virkaan lähetettynä oleminen – edellyttää kutsuttuna olemista. Tätä kutsua ei kukaan voi itse antaa itselleen, vaan toisen on kutsuttava tähän virkaan. Myöskään itse virkaa ei kukaan näistä kutsutuista voi ottaa itselleen, tai asettaa itseään siihen, vaan toisen on asetettava heidät sitä hoitamaan. Tämä ”toinen” on Kristus itse. Oikeastaan Jumalan Poika Kristus on ensimmäinen apostoli, lähettiläs (vrt. Hebr. 3:1; ks. myös Gal. 4:4). Hänet taivaallinen Isä on lähettänyt maailmaan saarnaamaan vangituille vapautusta ja sorretuille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta. (Luuk. 4:18) Mutta ylösnousemisensa jälkeen ja sitä aikaa varten, jolloin Hän on jo mennyt valmistamaan omilleen sijaa taivaaseen (Joh. 14:2–3) Kristus on uskonut tämän oman saarnaamistehtävänsä opetuslastensa hoidettavaksi. Kirkkonsa keskuudesta ja sen välityksellä Hän kutsuu tähän tehtävään luotettavia miehiä (vrt. 2. Tim. 2:2). Siksi Paavali kirjoittaa, että hän on virkatovereineen saanut tämän ”lähetettynä olemisen”  Jeesuksen Kristuksen kautta.

Juuri näin asiaa selittää myös luterilainen tunnustuksemme. Kirkkomme isät toistavat Raamatun selvän opetuksen ja kirjoittavat, että Jumala on asettanut tämän viran (Augsburgin tunnustus V 1: ”hat Gott das Predigamt eingesetzt”). Sananpalveluksen virka ei siis ole ihmisistä lähtöisin – ei Paavalista, ei Pietarista, taikka kenestäkään niistä, jotka nykyään palvelevat tähän virkaan asetettuina. Sananpalveluksen virka on Jumalasta. Se on Kristuksen virka, jonka Hän itse uskoo siihen valitsemilleen miehille. Sen vuoksi ei ole lainkaan yliampuvaa sanoa luterilaisten isien kanssa, että me ylistämme sananpalveluksen virkaa. Kun me nimittäin niin teemme, me emme ylistä niitä saviastioita, jotka tähän virkaan on asetettu (vrt. 2. Kor. 4:7a). Pikemminkin me ylistämme Kristuksen omaa virkaa sekä sitä pyhää asetusta, jonka Hän itse on sanassaan meille antanut, ja jota Hän Kirkossaan yhäkin toteuttaa.

Tätä asiaa alleviivaavat vielä ne sanat, joilla pyhä Paavali kirjeensä alussa kuvaa tätä virkaa. Sanat kuuluvat: Παῦλος δοῦλος Χριστοῦ Ἰησοῦ – ”Paavali, Kristuksen Jeesuksen orja” (Room. 1:1a). Koko Roomalaiskirjeen toinen sana on ”orja”. Katso nyt miten korkeaan valta-asemaan Paavali itsensä korottaa puhuessaan pyhästä apostolinvirastaan: Hän on Kristuksen Jeesuksen orja! Sellaisia ovat myös muut apostolit hänen kanssaan, sekä kaikki ne, joita Kristus tänään Kirkkonsa sananpalvelijoiksi kutsuu. Viran ylistäminen ei siis ole virassa olevien miesten korottamista, vaan itse sen viran korottamista, jonka Kristus on heille uskonut. Koska he ovat Kristuksen orjia, ei heidän tehtäviinsä kuulu tehdä mitään sellaista, mitä he itse ehkä keksivät tai haluavat. Heidän virkansa on tehdä ainoastaan se, mitä heidän Herransa käskee heidän tehdä (vrt. Matt. 28:20a). Tästä asiasta puhumme tarkemmin saarnan toisessa osassa, johon tulemmekin seuraavaksi.

Lähettilään viran tehtävä: evankeliumin julistaminen

Toiseksi kuulemme siis mikä on apostolisen viran tehtävä. Jos kerran Kristuksen orjien on määrä toteuttaa vain Herransa heille käskemät asiat, pitää meidän kysyä: mitä Kristus sitten käskee orjiensa tehdä? Vastaus: Paavali kirjoittaa, että hän on Kristuksen Jeesuksen orja, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia (Room. 1:1). Tarkemmin voitaisiin kääntää: ”erotettu Jumalan evankeliumiin” (ἀφωρισμένος εἰς εὐαγγέλιον θεοῦ). Seuraavassa katsomme näitä sanoja yksi kerrallaan.

Apostolisen viran tehtävä on yksinkertainen: elää Jumalan evankeliumin varassa ja julistaa sitä kaikille. Tämä tehtävä on niin tärkeä, että ne, jotka tähän virkaan on kutsuttu ja asetettu, on aivan erotettu Jumalan evankeliumiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Kristuksen apostolisten palvelijoiden ei pidä yrittää puuhastella kaikenlaista muuta. Pikemminkin heidän tulee omistaa koko elämänsä evankeliumin asialle, kunnes kuolema heidät tästä virasta erottaa. Tämä sana velvoittaa myös koko seurakuntaa: Jos ja kun apostolisen viran kantajat on jumalallisella sanalla ja asetuksella erotettu kaikista muista toimista yksin evankeliumin palvelukseen, on muun seurakunnan pidettävä huolta heidän toimeentulostaan. Nyt joku ehkä ajattelee, että tällainen on itsekorotukseen pyrkivien tai rahanhimoisten pappien puhetta. Mutta ei asia niin ole. Kyseessä on jumalallinen säädös. Pyhä Henki sanoo apostolin kautta: Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14) Ei meiltä kristityiltä kysytä, haluammeko me uhrata omaisuuttamme evankeliumin hyväksi. Jumalan sana edellyttää, että me teemme niin. Muutoin eivät Kirkon virkaan kutsutut miehet voi enää palvella evankeliumin työssä, eikä silloin muukaan seurakunta pääse osalliseksi evankeliumista. Messujen pitäminen täytyy lopettaa. Mutta Kirkon Herra ei halua, että niin käy. Viikosta ja päivästä toiseen Kristus tahtoo ruokkia sinut ja koko seurakuntansa pyhällä sanallaan. Siksi Hän kehottaa sinua: Koska Hän kerran on uhrannut itsensä ja koko elämänsä lunastaakseen sinut, anna sinäkin – Hänen omakseen ostettu kristitty –, ei ainoastaan rahaa kolehtiin, vaan koko ruumiisi eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on sinun järjellinen jumalanpalveluksesi. Älä siis enää mukaudu tämän maailmanajan mukaan – toisin sanoen jää miettimään, mitkä ajalliset asiat sinua ehkä miellyttäisivät – vaan muutu tässäkin asiassa mielesi uudistuksen kautta, tutkiaksesi Jumalan sanasta, mikä on Hänen tahtonsa, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:1–2)

Seuraavaksi me huomaamme, että Paavali kirjoittaa olevansa erotettu Jumalan evankeliumiin ja sen julistamiseen. Toisin sanottuna: tämä evankeliumi ei ole mitä tahansa ilosanomaa, jonka sisällön Paavali tai muut samaan virkaan asetetut voisivat itse keksiä. Esimerkiksi nykyään kuulee kirkoissakin puhuttavan monenlaista ”evankeliumia”, jollaista papit ja piispatkin ovat itse sommitelleet miellyttääkseen kuulijoitaan. Näin he tekevät ehkä pyrkiessään pelastamaan seurakuntansa jäsenkadolta tai säilyttääkseen arvostuksensa kansan keskuudessa. Pyhä Raamattu kuitenkin puhuu muuta. Apostolisen viran ainoana tehtävänä on saarnata Jumalan evankeliumia, siis sitä, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme (Room. 1:2–4). Sen vuoksi me luterilaiset kutsummekin tätä virkaa nimenomaan sananpalveluksen viraksi. Kyse on Jumalan evankeliumin palvelemisesta, jonka Hän on ilmoittanut pyhässä sanassaan.

Kun sanon, että sananpalveluksen viran ainoana tehtävänä on saarnata Jumalan evankeliumia, en tietenkään tarkoita sitä, etteikö pastorin ja piispan tulisi Jumalan lakiakin saarnata. Kuuleehan nykyään sanottavan niinkin, että ”koska kristinuskon pääsanoma on rakkaus, pitäisi kirkoissa luopua kaikesta tuomitsevasta puheesta ja puhua vain kaikkien hyväksymisestä sellaisenaan.” Sellainen on sitten muka evankeliumia. Mutta rakkaat ystävät! Ensinnäkin, kuten sanottu, sananpalvelijan virkaan ei kuulu itse päättää mitä saarnaa. Hänen tulee saarnata sitä mitä Jumala sanassaan sanoo. Toiseksi, jos kuulijat eivät ensin kuulisi olevansa sellaisinaan kokonaan syntisiä ja kadotuksen ansainneita, miten kukaan heistä voisi myöskään ymmärtää tarvitsevansa Jumalan rakkautta ja armoa? Evankeliumia Kristuksesta ei voidakaan koskaan erottaa Jumalan laista, siis siitä raamatullisesta saarnasta, että Jumala on pyhä, ja että Hänen tuomionsa on totuudenmukainen niille, jotka syntiä tekevät (Room. 2:2). Jos Jumala ei nimittäin tuomitsisi syntiä, minkä takia Kristuksen – koko maailman syntien kantajan (Joh. 1:29) – olisi tarvinnut kärsiä ja kuolla? Ei olekaan ihme, että jos Jumalan lain saarna vaiennetaan, tullaan aina lopulta vaientaneeksi myös evankeliumin saarna, siis se ilosanoma, että Kristus on tullut syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15).

Kun Paavali siis sanoo olevansa erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, ei hän tarkoita sitä, etteikö hänen virkaansa kuuluisi myös lain julistaminen. Julistaahan hän itsekin jo heti Roomalaiskirjeen jatkossa Jumalan lakia, vieläpä täydellä voimalla. Hän kirjoittaa muun muassa, että ihmisten joukossa Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 3:10b–12) Kun apostoli siis kirjoittaa, että hänet on erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, hän puhuu evankeliumista laajassa merkityksessä. Hän tarkoittaa evankeliumilla koko Jumalan sanaa, joka on sekä lakia että evankeliumia. Tietenkin tämän Jumalan sanan keskuksessa on ilosanoma Jumalan Pojasta ja ensimmäisestä lähettiläästä, Jeesuksesta Kristuksesta. Jumalan sanan keskuksessa on ilosanoma Hänen täydellisestä elämästään, kärsimyksestään ja kuolemastaan syntisten ja lain alaisten lunastamiseksi synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta Jumalan lasten asemaan (Gal. 4:5). Juuri tätä asiaa me katsommekin tarkemmin saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa, johon nyt siirrymme.

Viran asettamisen syy: uskon syntyminen

Kolmanneksi siis: Mikä on apostolisen viran asettamisen syy? Paavali vastaa selvästi: että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte (Room. 1:5b–6).

Huomaa, että uskon kuuliaisuus on jotakin, jota kukaan ei voi itse itsessään synnyttää. Se on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Myös uskon säilyminen kristityn sydämessä on jotakin, jota kukaan ei voi itsessään saada aikaan. Sekin on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Hän ei lupaa tehdä tätä työtään tai antaa tätä lahjaa muulla tavalla kuin sanansa kautta. Mutta huomaa myös, että juuri sitä varten Isä Jumala on lähettänyt Poikansa, itse Sanan maailmaan. Juuri sitä varten myös Poika Jumala on lähettänyt sananpalvelijansa maailmaan, että Jumala saarnatun ja opetetun sanansa kautta lahjoittaisi ihmisille Pyhän Henkensä. Juuri Pyhä Henki Jumala vaikuttaa evankeliumia kuulevissa ihmisissä uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. (Augsburgin tunnustus V 1–2.)

Paavali kirjoittaa tästä samasta asiasta seurakunnan sananpalvelijalle, piispa Timoteukselle näin: Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. (2. Tim. 4:1–2) Katso, miten vakavasta asiasta tässä on kysymys! Paavali aivan vannottaa tai vakavasti kehottaa (Διαμαρτύρομαι) seurakunnan piispaa, että hän saarnaisi Jumalan sanaa. Apostoli vielä alleviivaa asian tärkeyttä sanoen, että vannottaa Timoteusta Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta. On kyllä totta, että evankeliumin palvelijoiksi asetetut apostoliset saarnaajat ja pastorit opettavat kyllä Jumalan seurakuntaa, siis ihmisiä. He eivät kuitenkaan saa tehdä työtään ”ihmisten edessä” siinä mielessä, että pyrkisivät miellyttämään ihmisiä. He tekevät työtään aina Jumalan ja Kirkon Herran Kristuksen Jeesuksen edessä. Häntä heidän tulee pyrkiä miellyttämään. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että pastorit ja piispat eivät voi aina miellyttää kuulijoita tai heidän inhimillisiä toiveitaan – eivät edes usein. Siksi Paavali sanookin, että heidän on astuttava esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtelemaan, varoittamaan ja kehottamaan. Paavalin sanat edellyttävät myös sitä, että evankeliumin palvelijoiksi asetetut miehet tekevät työtään aina Kristuksen ilmestyminen ja viimeinen tuomio silmien edessä. Apostolin sanoma Timoteukselle on selvä: Kristus tulee takaisin. Tulee tuomio. Tämän todellisuuden edessä ei syntisillä ihmisillä ole mitään muuta toivoa kuin se, että Kristuksen koko maailmalle valmistama evankeliumi saarnataan heidän korvilleen, sydämilleen ja omilletunnoilleen, ja että he niin saavat tulla osallisiksi Pyhästä Hengestä ja uskosta.

Huomaa vielä lopuksi: Ne asiat, joista olen tässä saarnassa puhunut, eivät ole ainoastaan jonkinlaista teoriaa, jolla ei olisi mitään tekemistä käytännön kanssa. Kristuksen sananpalvelijan viran asia koskee juuri sinua. Se koskee koko tätä seurakuntaa. Nimittäin juuri siksi, että me Kristuksen armon evankeliumia ja pelastusta tarvitsevat saisimme Hänen armonsa evankeliumia ja sen kautta pelastuksen, on Kirkon Herra asettanut sananpalvelijan viran, ja tahtoo tänäänkin uskoa sen luotettaville miehille. Viran välityksellä Hän tahtoo itse jakaa evankeliuminsa sanan saarnattuna sekä leipään ja viiniin liitettynä. Kristuksen sananpalvelijan viran asia koskee myös kaikkia niitä uskosta osattomia, jotka elävät Kristuksen seurakunnan liepeillä, mutta eivät vielä kuulu siihen, eivätkä siis myöskään kuulu Kristukselle. Juuri siksi, että he, Kristuksen armon evankeliumia ja pelastusta tarvitsevat saisivat tulla osallisiksi Kristuksen armon evankeliumista ja sen kautta pelastuksesta, on Kirkon Herra asettanut sananpalvelijan viran. Viran välityksellä Hän tahtoo itse jakaa evankeliuminsa sanan saarnattuna sekä kasteveteen liitettynä, jotta nämäkin kastettaisiin Kristuksen yhden ja pyhän kirkkoruumiin yhteyteen (1. Kor. 12:13). Kun me syntiset näin olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksen uhrityön hedelmistä – syntien anteeksiantamuksesta, Hänen vanhurskaudestaan, ikuisesta elämästä ja pelastuksesta – ja kun me saamme elää Hänen ominaan, me myös lähdemme ulos maailmaan, palvelemme Herraamme iloiten omilla paikoillamme Hänen evankeliuminsa todistajina.

Näin suuria lahjoja Kristus tahtoo meille antaa apostolisen sananpalvelijan viran välityksellä. Sen vuoksi me iloisesti ylistämme tätä virkaa. Sen vuoksi me rukoilemme Herraa lähettämään tahtonsa mukaiset työmiehet elonkorjuuseensa (Luuk. 10:2). Sen vuoksi me rukoilemme seurakuntiemme pastorien ja piispojen puolesta, että me saisimme heiltä vastaanottaa Kristuksen puhtaan evankeliumin ja siinä Hänet itsensä, syntiemme anteeksiantamukseksi ja elämäksemme. Sen vuoksi me rukoilemme myös lastemme ja lastenlastemme puolesta, että Herra myös heidän joukostaan nostaisi uusia sananpalvelijoita Kirkkoonsa, jotta tulevakin sukupolvi saisi tulla osalliseksi evankeliumista. Sen vuoksi me rukoillen kutsumme ja asetamme virkaan sananpalvelijoita, nuoriakin. Tunnustammehan me luterilaisten isiemme kanssa, ”että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XIII 12)

Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa (Filem. 25). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa ja Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 21.7.2019.9

Mainokset

Pyhän Kolminaisuuden päivä (1. vsk), Room. 11:33–36

Tutkimaton ja ilmoitettu

Johdanto

Pyhän Kolminaisuuden päivän kirjetekstin äärellä tarkastelemme nyt kolmea asiaa. Ensiksi: Jumala on tutkimaton. Toiseksi kuulemme Jumalan ilmoituksesta ja sen tuntemisesta. Kolmanneksi katsomme, miten kristitty saa suhtautua siihen, että Jumala on yhtäältä tutkimaton, toisaalta ilmoitettu.

Jumalan tutkimattomuus

Ensiksi kuulemme siis Jumalan tutkimattomuudesta. Pyhän ihmetyksen vallassa apostoli kirjoittaa: Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! (Room. 11:33a) Mitä hän tällä tarkoittaa? Mitä Jumalan rikkaus, viisaus ja tieto oikein ovat?

Jumalan rikkaus on esimerkiksi sitä, että kaikkivaltiudessaan Hän kykenee täydellisesti toteuttamaan tahtonsa. Jumalalla on kaikki valta. Tätä valtaansa Hän käyttää sanansa mukaan, mutta ei ainoastaan hallitakseen kaikkea ja toteuttaakseen suunnitelmansa maailmassa. Hän käyttää sitä toteuttaakseen suunnitelmansa meidän ihmisten pelastukseksi. Jumala on armollinen. Hän on rikas antaja jokaiselle ansiottomalle syntiselle, joka huutaa Häntä avukseen (Room. 10:12b).

Jumala viisaus puolestaan on siinä, että Hän tietää mikä on paras tapa toimia. Tosin Hänen viisautensa ei aina näytä viisaudelta. Samoin kuin kuin Jumalalla on varaa antaa rikkautensa ja kaikkivaltiutensa näyttää voimattomuudelta, niin myös Hänen viisautensa näyttää usein hulluudelta (1. Kor. 1:25). Jopa ihmeellisen pelastussuunnitelmansa Hän oli valmis kätkemään hullutukseen ristiinnaulitusta Kristuksesta (1. Kor. 1:21, 23). Pidä tämä mielessäsi silloin, kun maailman historiassa ja sinun elämässäsi tulee aikoja, jolloin kaikki näyttää sortuvan ja menevän pieleen. Silloin kun inhimillisesti katsoen näyttää siltä, että kaikki Jumalan suunnitelmat romuttuisivat, pidä mielessäsi sanat: Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Jumala on ylivertainen viisaudessaan. Kaikki tässä maailmassa joutuu lopulta palvelemaan Hänen suunnitelmaansa ja vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat (Room. 8:28).

Vielä apostoli puhuu Jumalan tiedosta. Tämä on erilaista kuin ihmisten tieto. Jumala tietää kaiken, siis enemmän kuin yksikään ihminen. Mutta Hänen tietonsa poikkeaa ihmisten tietoviisaudesta myös siinä, että Hänen ei tarvitse opiskella asioita tietääkseen niitä. Hän tietää kaiken ennalta, ja enemmänkin: Hänen tietonsa on iankaikkista, ajallisuuden ylittävää. Mikään, mitä tässä maailmankaikkeudessa on tapahtunut, tai tapahtuu nyt taikka tulevaisuudessa, ei ole salassa Häneltä. Jumalan tieto liittyy myös Hänen suhteeseensa ihmisiin: Jumala tietää ja tuntee kaikki ihmiset salatuimpia ajatuksia myöten. Siksi me saamme luottaa, että Hän tuntee myös meidät, oman rakkaan, pyhän kristikansansa ja jokaisen sen jäsenen kaikkine asioineen.

Apostoli siis kirjoittaa, että Jumalan rikkaus, Hänen viisautensa ja Hänen tietonsa ovat käsittämätön syvät. Kukaan ihminen ei voi käsittää niitä kokonaan. Paavali ikään kuin tehostaa tätä lausuntoaan, kun hän lisää: Jumalan tuomiot ovat tutkimattomat. Toisin sanoen Hänen tuomioitaan ei ole mahdollista tutkia tai selvittää. Jumalan tiet ovat käsittämättömät. Niitä ei siis ole mahdollista jäljittää. Apostoli päättää ajatuksensa kysymykseen: Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? (Room. 11:34a) Tämä kysymys tuskin kaipaa vastausta. Niin Jumalan olemus kuin Hänen ajatuksensa ja tekonsakin ovat tutkimattomat.

Jumalan ilmoituksen tunteminen

Toiseksi kuulemme Jumalan ilmoituksesta ja sen tuntemisesta. Apostoli kirjoittaa: Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? (Room. 11:35) Vastaus on selvä: ei kukaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa tätä: Kukaan ihminen ei voi tehdä aloitetta suhteessaan Jumalaan ja siis antaa ensin Jumalalle mitään. Siksi Jumalan on tehtävä aloite suhteessaan ihmiseen. Jumalan on siis oltava se osapuoli, joka ensin antaa ihmiselle jotakin. Sen paremmin sinä kuin kukaan muukaan ihminen ei luonnostaan ole etsinyt Jumalaa tai Hänen tahtoaan, vaan ainoastaan omaa etuaan ja hyvinvointiaan (Ps. 14:2; Room. 3:11). Mutta Jumala onkin etsinyt ihmistä. Armossaan Hän on jatkuvasti ojentanut käsiään tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohti, saadakseen pelastaa heidät (Jes. 65:2; Room. 10:21).

Miten Hän on tehnyt tämän? Hän on ilmoittanut itsensä ihmiselle. Nimittäin juuri siksi, että Hän on olemukseltaan sellainen, ettei ihminen voi Häntä käsittää, on Hän halunnut ilmoittaa itsensä ihmisille. Juuri siksi, että Hänen rikkautensa, viisautensa ja tietonsa ovat niin syvät, ettei kukaan ihminen voi niitä kokonaan tavoittaa, on Hän ilmoittanut ne ihmisille. Tämän ilmoituksensa Jumala on antanut meille siten, että Hän on Pyhässä Hengessään antanut ilmoitussanansa profeetoille ja apostoleille. He ovat kirjoittaneet ne muistiin, pyhään Raamattuun. Siksi me sanomme: Raamattu on Jumalan sana. Ei ole niin, kuin joskus kuulee sanottavan, että Raamatussa on kyllä Jumalan sanaa, mutta muutakin. Toisaalta ei ole niinkään, että Raamatussa on kyllä Jumalan sanaa, mutta Hänen sanaansa on löydettävissä muualtakin. Pikemminkin Raamattu on Jumalan sana, ja Jumalan sana on Raamattu. Mitään muuta Jumalan sanaa meidän ei ole lupa etsiä, eikä tämä ole tarpeenkaan. Pyhässä Raamatussa Jumala on ilmoittanut itsensä meille riittävällä tavalla, että me tämän sanan kautta pelastuisimme.

Tänään me vietämme konfirmaatiomessua. Viime kuukausien ajan sisaremme Helmi on opiskellut Jumalan sanaa pastorin johdolla. Hän on opiskellut Jumalan sanan tiivistelmän, Vähän katekismuksen läpi selityksineen. Pastorina minä olenkin saanut iloita: Helmi osaa katekismuksen hyvin, aivan ulkoa. Rippikoululeirillä hän on sitten saanut myös paljon lisää opetusta Jumalan sanasta. Näin hän on saanut vahvistua sen pyhän ja erehtymättömän ilmoitussanan tuntemisessa, jonka Jumala on Raamatussa meille antanut.

Siinä onkin kaikki, mitä kristitty tarvitsee: Raamattu ja katekismus riittävät kristitylle uskon ja elämän ohjeeksi. Toki sama raamatullinen ja kristillinen oppi on vielä yksityiskohtaisemmin lausuttu myös muissa luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa. Niitäkin kannattaa lukea, jos vain mahdollista. Joskus tosin kuulee arveltavan, että tunnustuskirjat ovat aika vaikealukuisia tai kankeita. Minä olen eri mieltä! Tunnustuskirjat ovat itse asiassa hyvin ymmärrettävää ja jopa sielunhoidollista tekstiä, onhan niiden sisältö Jumalan sanan oikeaa selitystä. Itse tunnen kristittyjä, jotka käyttävät tunnustuskirjoja jopa hartaus- tai rukouskirjanaan. Mutta nyt on keskeistä muistaa tämä asia: Raamatun pelastava evankeliumi Kristuksesta on tiivistettynä rikkaalla tavalla jo katekismuksen lyhyissä sanamuodoissa. Niiden oppiminen vaatii toki vähän vaivannäköä – ainakin jos ne opetellaan ulkoa, niin kuin Luther tarkoitti. Mutta voin todistaa, että tällainen oppiminen on mahdollista. Jopa pienet lapset voivat oppivat muistamaan katekismuksen sisällön.

Samalla jopa näissä lyhyissä sananselityksissä riittää opittavaa ja uutta ymmärrettävää koko iäksi. Näin on juuri siksi, että Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyys on niin pohjaton. Sekin kristitty, joka osaa katekismuksen ulkoa, voi näitä sanoja ja niiden oikeaa kristillistä sisältöä märehtimällä oppia aina lisää. Jumalan sanan kautta Pyhä Henki avaa hänelle näin uusia rikkauksia ja syvyyksiä, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan.

Kun sanon näin, en tarkoita sitä, että jos kristitty ei ole jotenkin erityisen lukenut tai oppinut, hänellä ei olisi koko evankeliumia. Ei niin! Armossaan Kristus ottaa jo pienet, ymmärtämättömät lapset evankeliuminsa osallisuuteen suullisen sanansa ja kasteen kautta. Juuri lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta (Mark. 10:14b), siis varma osallisuus pelastuksesta Kristuksessa. Heidän on Jumalan valtakunta, osasivat he ymmärtää tämän lahjan suuruutta järjellään tai eivät. Sen vuoksi kasteen lahja ei oikeastaan tarvitsekaan mitään ”konfirmaatiota”, siis vahvistamista. Sanansa ja kasteen välityksellä Kristus on jo kerran antanut koko pelastuksen lahjan. Mikä sitten tarvitsee konfirmaatiota ja vahvistamista? Meidän uskomme Kristukseen ja Hänen lahjaansa. No miten tämä usko siis voi vahvistua? Siten, että kristitty lukee, opettelee ja märehtii Jumalan sanaa ja sitä oikein selittävää katekismusta. Näin hän voi sanan kautta päästä yhä syvemmin tuntemaan sen pelastuksen jonka on jo saanut; näin hän voi vahvistua uskossaan Kristukseen ja Hänen pelastustyöhönsä, jonka hedelmät hän on jo kasteessa saanut. Tällä tavalla Jumalan ilmoitettu sana saa vähitellen kasvattaa kristittyä Kristuksen omana. Niin hän ei enää – vaikka onkin Jumalan rakas lapsi – ole enää kristittynä alaikäinen, siis sellainen, joka ajelehtii kaikissa opintuulissa ja eksytyksen kavalissa juonissa, vaan pääsee uskossaan täyteen aikuisuuteen (ks. Ef. 4:13–14). Silloin kun perkele, maailma ja oma syntisyys kauhistavat häntä, hän muistaa aina kiirehtiä turvaamaan uskossa Kristukseen ainoana pelastajanaan ja pyhityksensä lähteenä.

Tutkimattoman ja ilmoitetun Jumalan ylistys

Kolmanneksi katsomme vielä miten kristitty suhtautuu tähän kaikkeen. Ennen tätä suoritetaan kuitenkin vielä pieni kertaus.

Epistolasta me siis kuulimme, että Kolmiyhteisen Jumalan olemus, Hänen mielensä, suunnitelmansa ja tekonsa ovat tutkimattomat, ihmiselle käsittämättömät. Niin kauan kuin kristitty elää tässä maailmassa, hän jää aina ihmettelemään Jumalan suuruutta ja omaa pienuuttaan, Jumalan kaikkivaltiutta ja omaa rajallisuuttaan. Toisaalta me kuulimme myös, että Jumala on juuri siksi myös ilmoittanut itsensä ihmisille täydellisessä ilmoitussanassaan, pyhässä Raamatussa. Siksi kristitty saa aina olla täysin varma siitä, että Jumalan sana on totta. Siinä määrin kuin Jumala on ilmoittanut itsensä, Hänen olemuksensa ja tekonsa on tiedettävissä ja tunnettavissa, vieläpä aivan varmasti. Painotan vielä: kristitty saa ja hänen oikeastaan täytyy olla tästä aivan varma. Olisi nimittäin epäkristillistä ja pakanallista väittää, että koska ihminen on niin pieni ja rajallinen, ei hänen ole mahdollista tuntea Jumalan sanaa. Tietenkin on totta, että Jumalan sanan tuntemisessa meillä riittää aina oppimista; sanan oppiminen ei lopu yhden ihmiselämän aikana. Mutta Jumalan sana itsessään on täydellinen ja varma. Siksi ihminen voi myös varmasti tuntea sen, jos vain haluaa sitä lukea ja kuulla. Sen vuoksi, rakkaat kristityt: Älkää olko laiskoja, vaan ahkeroikaa Jumalan sanan oppimisessa, ettei se jää vain kirjaksi hyllyyn, tai ettei se jää pelkäksi hurskaaksi korulauseeksi ”sola scriptura, yksin Raamattu”, samalla kun Raamattu jää yksin hyllyyn. Laittakaa Jumalan sana myös harjoitukseen omassa elämässänne, niin ettei se jää vain pään tiedoksi, vaan saa muuttaa koko elämänne ja elämäntapanne. Tätä varten Jumala on pyhän sanansa teille antanut.

Kun sinä sitten tunnet Jumalan sanan ja laitat sen harjoitukseen omassa elämässään, silloin sinun ei tarvitse olla huolissasi siitä, ettet järjelläsi voi käsittää Jumalan olemuksen syvyyttä, tai Hänen mielensä, suunnitelmansa taikka kaikkien tekojensa syvyyttä. Se kaikki saakoon jäädä kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan haltuun. Silloinkin, kun sinulta puuttuu viisautta ja tietoa, Jumala tahtoo sanansa kautta ilmoittaa sinulle kaiken sen viisauden ja tiedon, jota tarvitset. Kun sinusta näyttää siltä, ettei ole mitään syytä olla levollinen ja rauhallinen, Jumala kuitenkin tahtoo sanansa kautta ja Pyhässä Hengessään vaikuttaa sinussa rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen (Fil. 4:7). Itse asiassa silloin, kun sinusta tuntuu, että sinulla on kaikki viisaus ja kaikki sujuu omien suunnitelmiesi ja tahtosi mukaan, silloin sinulla on syytä huoleen. Näin on siksi, että sinun Herrasi ajatukset eivät ole ihmisten ajatuksia ja Jumalan tiet eivät ole ihmisten teitä (Jes. 55:8). Mutta sanassaan Herra on ilmoittanut sinulle tiensä siinä määrin kuin sinun on se tunnettava voidaksesi pelastua. Näin sinun on hyvä opetella iankaikkisuutesi asioissa jättäytymään yksin Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon varaan.

Jumalan rikkaus, Hänen viisautensa ja Hänen tietonsa ovat siis käsittämätön syvät. Toisaalta Hänen ilmoituksensa on kuitenkin täydellinen ja riittävä. Yhtäältä Jumalaa ei voi kukaan tuntea kokonaan, toisaalta Hänet voidaan tuntea täysin varmasti. Nyt me siis lopuksi kysymme: millaista on kristillinen suhtautuminen tähän kaikkeen? Vastaus: Millä muulla tavalla kristitty voi suhtautua näihin jumalallisiin salaisuuksiin, kuin ylistämällä Herraansa Hänen kaikkivaltiudestaan, suuruudestaan ja mittaamattomasta armostaan syntistä ihmistä kohtaan? Oikea, raamatullinen ja kristillinen reaktio, jonka Pyhä Henki Jumalan salaisuuksien äärellä ihmisessä vaikuttaa, on ylistys. Kun me ylistämme Jumalaa, me tunnustamme: me emme tavoita Hänen suuruuttaan, ja silti me sellaisinammekin saamme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armosta ja ihmisrakkaudesta olla osalliset Jumalasta ja Hänen loppumattomasta elämästään. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan konfirmaatiomessussa Lahdessa 16.6.2019.)

6. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Room. 8:12–17

Kristityt ovat velallisia

Johdanto

Pyhässä epistolassa apostoli Paavali kirjoittaa: Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. (Room. 8:12) Apostoli puhuttelee lukijoitaan sanalla ”veljet”. Hän on kirjoittanut nämä sanat kristityille, toisin sanoen niille, joiden veljeksi Kristus on tullut ja jotka Hänessä ovat veljiä keskenään. Siksi kaikki mitä apostoli tässä kirjoittaa, koskee myös meitä. Olemmehan mekin kristittyjä, Kristuksen veljiä ja sisaria, sekä Hänessä veljiä ja sisaria myös keskenämme.

Mitä apostoli kristityille kirjoittaa? Niin me siis, veljet, olemme velassa. Kristityt ovat siis velallisia. Toisin sanoen se seikka, että sinustakin on Jumalan armosta tullut Kristuksen oma ja Hänen veljensä ja sisarensa, velvoittaa sinua jollakin tavalla. Kysymys kuuluukin: millä tavalla kristittynä oleminen velvoittaa meitä? Kuulemassamme tekstissä apostoli ei vastaa tähän kysymykseen aivan suoraan. Pikemminkin hän sanoo, mihin me kristittyinä emme ole velvoitettuja. Tämän saarnan ensimmäisessä osassa katsommekin ensin juuri tätä asiaa. Toisessa osassa näemme sitten, mihin me kristittyinä olemme velvoitetut.

Elämä lihan mukaan ja mitä siitä seuraa

Ensiksi siis: Mihin me kristityt emme ole velvoitettuja? Apostoli kirjoittaa, että kristittyinä me olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Kun hän tässä puhuu lihasta, hän ei tarkoita meidän luonnollista ruumistamme tai elämää siinä. Kyse ei siis ole siitä, että meidän tulisi karttaa ihmisluonnolle ominaista ruumiillisuutta tai ruumiin terveyden vaalimista. Pikemminkin hän tarkoittaa lihan mukaan elämisellä sitä, että syntiinlankeemuksen turmelema luonto saa hallita ihmisen elämää.

Millaista sellainen elämä on? Lue kymmenen käskyä niin tiedät! Jo ensimmäinen käsky osoittaa sen. Siinä Herra sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Etkö näistä sanoista huomaakin, että lihallinen mielesi ei suostu yli kaiken ainoaa pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa saati turvautumaan yksin Häneen. Lihasi haluaa rakastaa ja turvata kaikkeen muuhun kuin Häneen. Se sanoo itselleen: ”Pelasta vain itse itsesi, ei siihen mitään jumalia tarvita!”

Jo tämä riittää osoittamaan, miten turmeltunut ihmisen lihallinen luonto on. Meidän ei tarvitse tässä yhteydessä mennä edes toiseen ja kolmanteen käskyyn. Meidän ei myöskään tarvitse katsoa toisen laintaulun käskyjä, niitä, jotka puhuvat sinun suhteestasi lähimmäisiisi. Käskyt neljännestä kymmenenteen osoittavat, että kun lihasi ei tahdo eikä voi pelätä ja rakastaa Jumalaa yli kaiken, se ei myöskään tahdo pitää arvossa Hänen käskyjään, jotka käskevät rakastaa lähimmäisiäisi ja tehdä kaikkea hyvää heille. Kaikkien näiden käskyjen käsittelemissä asioissa sinun lihallinen luontosi sanoo: elä vain itsellesi, hoitakoot muut omat asiansa! Tällaista on elämä lihan mukaan.

Kristittyinä meitä ei kuitenkaan ole velvoitettu elämään tällaista elämää. Tämä on vakava varoitus sinullekin, joka olet kristitty. Kun nimittäin elät tässä maailmassa, on olemassa se vaara, että alat elää lihan mukaan. Vaikka apostoli kyllä puhuu elämisestä lihan mukaan, sanan varsinaisessa mielessä sellainen ei kuitenkaan ole elämistä lainkaan. Jumala, kaiken Luoja on itse todellinen Elämä ja elämän antaja. Siksi todellinen elämä sanan varsinaisessa merkityksessä on elämää Hänen yhteydessään. Elämä lihan mukaan on puolestaan sitä, että ihminen, jonka Jumala on luonut elämään yhteydessään, on niin antautunut synnillisten himojensa valtaan, että hänen sielunsa on menettänyt yhteyden Jumalaan, siis todelliseen Elämään ja elämän antajaan. Sen vuoksi, siinä määrin kuin ihminen elää lihan mukaan, hän ei itse asiassa elä lainkaan, vaan on kuollut. Siinä määrin kuin ihminen koko elämällään antautuu tällaiseen, hän on kuollut, vaikka elää (vrt. Joh. 11:25).

Ei siis ole mikään ihme, että apostoli heti perään kirjoittaa: Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman (Room. 8:13a). Elämä lihan mukaan on jo itsessään kuolemaa, mutta siitä seuraa kuolema myös tulevassa elämässä – tai oikeastaan siis kuolemassa. Toisin sanoen, eläminen lihan mukaan tässä ajassa johtaa iankaikkiseen kuolemaan, kadotukseen. Asia on niin kuin apostoli toisaalla kirjoittaa kristityille: Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1. Kor. 6:9–10)

Ruumiin tekojen kuolettaminen ja mitä siitä seuraa

Nyt me olemme siis kuulleet, mihin me kristittyinä emme ole velvoitetut. Toiseksi me katsomme, mitä me olemme velvoitetut tekemään. Sanoohan apostoli, niin kuin kuulimme: Niin me siis, veljet, olemme velassa. Me olemme velvoitetut elämään – emme lihan, vaan Hengen mukaan (vrt. Room. 8:5).

Miten se tapahtuu? Apostoli jatkaa: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. (Room. 8:13b) Kun Paavali tässä puhuu ruumiin teoista, hän ei tarkoita ruumista sellaisena, kuin miksi Jumala sen loi. Kysymys ei siis ole siitä, että ihmisen luotu ruumiillisuus olisi sinänsä pahaa tai sellaista, mikä pitää kuolettaa, jos mieli pelastua. Kun apostoli puhuu ruumiin teoista, hän tarkoittaa kristityn vanhaa ihmistä, langennutta luontoa. Syntiin langenneena ihmisluonto on kuollut. Koska se on kuollut, on se myös täysin kykenemätön mihinkään hyvään. Siksi myös sen tekojen täytyy olla pahoja ja syntisiä, kuolleita tekoja. Ihminen tietenkin itse ei ole vielä kokonaan kuollut, eläähän hän tässä maailmassa ja tekee erilaisia tekoja. Mutta siinä missä hänen tekonsa nousevat vanhan, lihallisen ja syntisen luonnon himoista ja haluista, ne ovat kuolleita, miten eläviltä sitten näyttivätkin.

Nämä kuolleet teot kristityn tulee kuolettaa, niin apostoli sanoo. Mitä tällainen kuolettaminen käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kuolleita lihan tekoja on estettävä toteutumasta. Tämä ei onnistu siten, että vanha ihminen yrittää omine voimineen noudattaa Jumalan lakia, ja siten kiillottaa lihansa tekoja paremmiksi. Jos sinä olet yrittänyt tätä, olet jo piankin huomannut, ettei se onnistu. Ehkä tosin hetken voi näyttää siltä, että menee paremmin. Kuitenkin jo kohta syntisen lihasi teot nousevat taas esiin ja joudut toteamaan: luonnostasi sinulla ei ole omia voimia taistella syntistä luontoasi vastaan. Langenneen ihmisluonnon lihalliset teot on kuoletettava toisella tavalla. Ne on mahdollista kuolettaa vain Jumalan Hengen avulla, kirjoittaahan apostoli: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot. Hän puhuu tästä samasta asiasta myös toisessa kohdassa, jossa hän kehottaa Galatian seurakuntaa sanoen: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. (Gal. 5:16) Jos sinä siis haluat kuolettaa lihalliset tekosi, on sinun parempi vaeltaa ja olla siellä missä Pyhä Henkikin lupaa olla. Hän lupaa toimia siellä, missä Hänen henkäyttämäänsä pyhää evankeliumia luetaan ja saarnataan, ja missä sitä tarjotaan syntisille kasteessa ja alttarin sakramentissa.

Tähän liittyykin tuo pieni sana veljet, jonka alussa kuulimme: Niin me siis, veljet, olemme velassa. Tämä pyhä teksti on kirjoitettu niille, jotka ovat ”veljiä”, siis kristittyjä. He ovat niitä, joiden vanhan ihmisen lihallisine tekoineen Kristus on jo kerran voittanut. He ovat niitä, joiden vanha ihminen lihallisine tekoineen on jo kerran kasteessa haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan (Room. 6:4). He eivät siis enää ole synnin ja lihan vallan alla. Kristuksessa he ovat uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17) Tämä koskee sinuakin, joka olet kastettu Kristukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun sinä olet kristitty, eläisit erossa laista. Niin kuin apostoli toisaalla kirjoittaa, laki vallitsee sinua niin kauan kuin elät tässä maailmassa (Room. 7:1). Kristuksessa sinä et kuitenkaan enää ole lain alla, vaan Hänen armonsa alla (Room. 6:14). Kristuksessa sinut on vapautettu lain orjuudesta, jotta nyt eläisit uutta elämää, ei erossa Jumalan laista, vaan lain mukaan, siis Jumalan hyvän tahdon mukaan. Tämä on sitä elämää, johon sinut on kristittynä velvoitettu.

Kun siis kysytään mihin me kristittyinä olemme velvoitetut, voimme vastata: Me olemme velassa Jumalalle, joka herätti Jeesuksen kuolleista ja lupasi antaa elämän meidän kuoleville ruumiillemme. Me olemme myös velassa Jeesuksen Kristukselle, joka herätettiin, ja joka kasteen ja uskon kautta on meissä (Room. 8:10). Meidät on velvoitettu tekemään hyviä, Jumalan mielen mukaisia tekoja, niitä, joita Hän kymmenessä käskyssä käskee.

Entä mitä tästä seuraa? Äsken kuulimme, että elämä lihan mukaan on kuolemaa ja siitä myös seuraa kuolema. Nyt asiat ovat aivan päinvastoin: ruumiin tekojen kuolettaminen on elämää ja siitä myös seuraa elämä. Apostolihan kirjoittaa: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

Toki sinussa on tämän elämäsi aikana myös vanha lihasi jäljellä. Se himoitsee sinussa olevaa Henkeä vastaan (Gal. 5:17a). Siksi sinä et pysty elämään Jumalan hyvän lain mukaan. Siinä missä sinä olet vanha ja lihallinen, syntinen ihminen, tarvitset syntiesi anteeksiantamista. Tarvitset syntiesi tunnustamista, toisin sanoen kaiken sen tunnustamista, mikä sinussa ei ole uutta, Jumalan vaikuttamaa elämää, vaan vanhaa, lihallista elämää. Tunnusta lihallinen luontosi ja sen teot Jumalalle. Tee niin käyttäen rippiä, tuota ihanaa lahjaa, jonka Kristus on sinua varten valmistanut! Kun sinä niin teet, vanha ihmisesi jälleen upotetaan ja surmataan kaikkine synteineen ja pahoine himoineen Kristuksen kuolemaan, siihen, johon sinut on jo kastettu. Näin sinä aina uudestaan palaat kasteeseesi ja siinä saamaasi Jumalan armoon Kristuksessa (Vähä katekismus IV 12). Näin sinussa vahvistuu Hengen mieli, sekä elämä ja rauha Hänessä (Room. 8:6).

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.6.2019.)

1. adventtisunnuntai (1. vsk), Room. 13:11–14

Aivan kuin olisi jo päivä

Yö ja nukkuminen

Aivan Raamatun alussa Pyhä Henki ilmoittaa: ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. (1. Moos. 1:4b–5a) Edelleen Hän puhuu: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (1. Moos. 1:16–18)

Yö kuuluu Jumalan luomistyön piiriin! On varsin iloinen ja hyvä asia, että välillä tulee yö. Teistä monet tekevät päivisin paljon töitä. Monet ottavat päivittäin vastaan myös valtavia määriä visuaalista informaatiota. Lukemattomat valolla toimivat näyttöruudut vilisevät erilaista informaatiota, tärkeää ja vähemmän tärkeää. Ehkä monet teistäkin aivan väsyttävät paitsi silmänsä myös mielensä tällaisen jatkuvan nähtävän informaation tulvan äärellä. Siksi illalla tuntuukin hyvältä sammuttaa ruudut ja muut valot, antaa Jumalan luoman yön pimeyden vallata huoneen. On ihanaa saada hetkeksi sulkea väsyneet silmänsä ja antaa myös mielensä levätä näköaistin ärsykkeiltä. Yö ja siihen kuuluva uni ovat suuria luomisen lahjoja meille.

On kuitenkin myös toisenlaista nukkumista, hengellistä. Hengellinen nukkuminen ei liity luonnolliseen nukkumiseen. Toisaalta se ei liity myöskään luonnollisen unen puutteeseen, siis valvomiseen. Näissä kahdessa on paljon samaa: Vaikka ihminen olisi kaikkein suurinta tarkkaavaisuutta vaativassa työssä, hän saattaa hengellisessä mielessä olla kuitenkin aivan unessa. Samoin kuin nukkuva ihminen ei rekisteröi sitä, mitä hänen vieressäänkin kuiskataan, niin myös hengellisesti nukkuva ihminen on välinpitämätön, jopa tietämätön sen suhteen, mitä Jumala sanassaan puhuu. Mutta näissä kahdessa on myös eroja: Luonnollisesta unesta nauttiva ihminen ei nukkuessaan tietenkään voi harkitusti tai hallitusti tehdä yhtään mitään. Hengellisessä unessa oleva ihminen sen sijaan toimii yleensä aktiivisestikin. Mutta koska hän ei siis kuule Jumalan sanaa, ei hän myöskään ojentaudu sen mukaan. Siksi hengellinen nukkuminen johtaa ihmisen myös aivan tietynlaiseen elämänmuotoon ja toimintaan. Hengellisesti nukkuva tekee sitä, mitä Pyhä Henki apostolin suulla kutsuu pimeyden teoiksi.

Miksi nämä teot ovat pimeyden tekoja? Jo lapset ovat sarjakuvista oppineet, että rosvot tekevät puuhiaan öisin, pimeässä, kun voidaan olettaa, ettei kukaan näe. Näin toimitaan paitsi tietenkin siksi, ettei jäätäisi kiinni, mutta varmaankin myös siksi, että jokainen ihminen pohjimmiltaan tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Luomisessa Jumala on kirjoittanut ihmisen sydämeen lakinsa. Vielä lankeemuksen jälkeenkin tästä tiedosta on jäljellä himmeä aavistus. (Esimerkiksi joku rikollinen saattaa pitää aivan mahdollisena varastaa toiselta hänen kalliin autonsa. Kuitenkin silloin, jos joku yrittää varastaa hänen oman autonsa, hän pitää sitä ehdottomasti vääränä tekona.)

Mutta mitä tällaiset pimeyden teot sitten käytännössä ovat? Apostoli luettelee niitä monta. Ensin hän puhuu mässäyksistä ja juomingeista. Mässäyksillä tarkoitetaan syöminkejä, joita aikanaan järjestettiin antiikin tarustossa esiintyneen viinin, näyttämötaiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumalan kunniaksi. Sellainen on tietenkin epäjumalanpalvelusta, onhan tuollainen viinin jumala pelkkää ihmisten keksintöä. Mutta samalla tavalla tällaiset syömingit koituvat epäjumalanpalvelukseksi myös meidän aikamme ihmisille, jotka eivät tiedä mitään antiikin epäjumalista. Nimittäin siellä missä ei välitetä elävästä Jumalasta, kaikkien hyvien lahjojen antajasta, muodostuvat Hänen lahjansa monille epäjumaliksi. Ja niin vatsasta ja sen täyttämisestä erilaisilla herkuilla tulee monille elämän tärkein asia, jolta odotetaan kaikkea hyvää – sanalla sanoen: jumala (vrt. Fil. 3:19b). Sama pätee tietenkin myös juominkeihin, joista apostoli puhuu. Raamattu opettaa selvästi, että itsessään viinikin on Jumalan luomistyöhön kuuluva asia ja sellaisena Hänen hyvä lahjansa (vrt. 1. Tim. 4:4–5). Mutta kuten sanottu, siellä missä ei välitetä Jumalasta, kaikkien lahjojen antajasta, muodostuvat Hänen lahjansa monille epäjumaliksi. Ja niin myös alkoholista ja juopumuksesta tulee monille elämän tärkein asia, jolta odotetaan kaikkea hyvää – toisin sanoen: jumala.

Toiseksi apostoli puhuu haureudesta ja irstaudesta. Ei liene sattumaa, että hän mainitsee nämä juuri juominkien jälkeen, johtaahan juuri viinistä juopuminen irstaaseen menoon (Ef. 5:18a). Miten paljon maailmassa onkaan sellaisia sukupuolisuhteita, joita ihmiset lihansa himojen tyydyttämiseksi haalivat ohi Jumalan hyvän säädöksen, jonka mukaan miehen ja naisen tulee elää elinikäisessä avioliitossa. Miten paljon maailmassa onkaan irstautta, siis sellaista hillittömyyttä, jossa ei enää välitetä edes yrittää kontrolloida lihan himoja, vaan annetaan niiden kontrolloida omaa itseä. Nykymaailmassa tällaiseen jopa kannustetaan. Jo lasten piirrettyjen elokuvien juonet saarnaavat, miten pitäisi päästää irti kaikista kahlitsevista säännöistä, kuunnella vain sydäntään ja antaa vain mennä. Aikuisille tarkoitetun viihteen sisältämästä saarnasta ei tarvitse edes mainita. Ja kun tätä saarnaa rohkaistaan vielä alkoholin liikakäytöllä, menee loppukin järjellisestä itsensä hallitsemisesta. ”Antaa mennä vain, sillä tavalla miltä nyt tuntuu!” [S]yökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme. (1. Kor. 15:32)

Kolmantena pimeyden tekojen listassa apostoli mainitsee vielä riidan ja kateuden. Tässä langenneessa maailmassa kukaan meistä ei voine välttää riitaa tai erimielisyyttä. Sellaista tulee valitettavasti kotona, työpaikalla, seurakunnassakin. Tässä on kuitenkin kyse siitä, että tällaiselle riidalle ja erimielisyydelle annetaan tilaa. Miten helposti me annammekaan katkeruuden juuren päästä kasvamaan ja tekemään häiriötä, ja niin tulevat monet  saastutetuiksi (Hebr. 12:15b). Apostoli puhuu vielä kateudesta, taikka kiivaudesta tai kiihkosta. Hän tarkoittaa lihallista, synnillistä ja itsekästä kiihkoa oman asian puolesta ja toista ihmistä vastaan. Sellainenkin kuuluu siis pimeyden tekoihin.

Päivä ja valvominen

Jumala on siis luonut yön, mutta Hän luonut myös päivän. Tämäkin on varsin iloinen ja hyvä asia. Päivällä aurinko valaisee ja lämmittää. Auringon valon välityksellä Jumala antaa kasvun metsille, viljalle, juureksille, vihanneksille, marjoille, kaikille luonnon antimille. Auringon valosta myös ihmiset ja eläimet saavat terveyttä ja elinvoimaa. Kun on valoisaa, voivat ihmiset myös nähdä silmillään. Silloin he voivat ottaa vastaan monenlaista hyödyllistä informaatiota ympäröivästä maailmasta, ja valvoa sen hyvinvointia. Tähän liittyy myös se seikka, että juuri valoisana aikana ihmiset voivat tehdä työtään, viljellä ja varjella Jumalan luomakuntaa (1. Moos. 2:15).

On kuitenkin myös toisenlaista valvomista ja valppautta, hengellistä. Hengellinen valvominen ei liity luonnolliseen valvomiseen tai toisaalta myöskään nukkumiseen. Vaikka ihminen öisin nukkuisi riittävästi, ja vaikka hän ottaisi välillä tarvittavia päivänokosiakin, saattaa hän kuitenkin hengellisessä mielessä olla valveilla. Miten niin? Kun ihminen ei halveksi Jumalan sanaa eikä sen saarnaa (Vähä katekismus I 6), vaan kuulee ja vastaanottaa sen, tekee sanan kautta vaikuttava Pyhä Henki hänet eläväksi. Silloin hän voi turvallisesti sulkea hetkeksi ruumiillisten korviensa ja silmiensä vastaanottimet, ja mennä rauhassa nukkumaan. Pyhä Henki asuu hänessä ja on tehnyt hänen ruumiinsa temppelikseen (1. Kor. 3: 16; 6:19), rukoileepa vielä itse hänessä sanattomin huokauksin (Room. 8:26). Tällä tavalla Jumalan sanasta ja sen myötä Pyhästä Hengestä osallinen ihminen voi valvoa hengellisesti, vaikka ruumiillisesti nukkuisikin. Sanan kautta vaikuttava Pyhä Henki saa hänet myös ojentautumaan sanan mukaan. Siksi hengellinen valvominen johtaa myös aivan tietynlaiseen elämänmuotoon ja toimintaan. Sellainen on – niin kuin apostoli tässä sanoo – vaeltamista säädyllisesti tai kunniallisesti, niin kuin päivällä vaelletaan (Room. 13:13a). Se on elämää Jumalan, kaikkien ihmisten Luojan hyvän tahdon mukaan. Siksi se on elämää, jossa rakastetaan Jumalaa ja lähimmäistä. Sellainen rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. (Room. 13:10) Siksi sellaista elämää viettävän ei tarvitse hävetä tai kätkeytyä yön pimeyteen. 

Jumalan sanan ohjaamaa elämää elävä ihminen ei laitakaan turvaansa syömiseen tai juomiseen, tai muihin epäjumaliin. Hän turvaa Herraan, kaikkien lahjojen antajaan. Sellaista elämää elävä ihminen ei etsi tyydytystä irtonaisista suhteista tai sellaisten myötä odottamastaan haluttavuuden kokemuksesta. Hän saa hengellisen rauhan siitä, että Jumala rakastaa häntä. Hän saa ajallisen rakkauden ja läheisyyden Jumalan säätämässä avioliitossa – tai jos hänen osansa ei ole avioitua, niissä hyvissä ystävyyssuhteissa, jotka Herra hänen elämäänsä johdattaa. Sellaista elämää elävän ihmisen ei tarvitse etsiä omaa etuaan riitelemällä tai kiivailemalla lähimmäisiään vastaan. Hän tietää, että kaikki kuitenkin yhdessä vaikuttaa hänenkin parhaakseen, kun Jumala on hänetkin aivoituksensa mukaan sanallaan kutsunut omakseen, ja kun hän vain sitten myös pitää Jumalan ja Hänen sanansa aina elämässään etusijalla (vrt. Room. 8:28).

Maailmaan Valoon puetut – valon lapset

Rakkaat kristityt! Tähän kaikkeen meidätkin on kutsuttu. Apostoli puhuu Rooman seurakunnalle siitä hetkestä, jona uskoon tulimme tai – niin kuin voitaisiin kääntää – ”uskoimme”. Hän puhuu tässä uskomisesta tavalla, joka tarkoittaa kertakaikkista tapahtumaa. Apostoli viittaakin pyhään kasteeseen, jossa hän itse ja hänen lukijansa, seurakuntalaiset, saivat kerran kaikki syntinsä anteeksi. Siinä he saivat myös Pyhän Hengen lahjan, sekä Hänen kauttaan myös uskon Kristukseen. (Ap. t. 2:38) Tämä kaikki koskee myös teitä, rakkaat ystävät. Juuri uskon kautta ja Kristuksessa Jeesuksessa tekin kaikki olette Jumalan lapsia. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:26–27) Kasteessa Kristus on pessyt pois teidänkin syntinne (Ap. t. 22:16), valaissut pimeytenne ja synnyttänyt teidät uuteen elämään yhteydessään (vrt. Joh. 3:5; Tiit. 3:5). Kasteessa Kristus on riisunut päältänne vanhan lihallisen ihmisen ja haudannut sen kanssaan kuolemaan (Room. 6:4). Kasteessa Hän on pukenut teidät siihen valoisaan vaatteeseen, joka Hän, maailman Valo, itse on (Joh. 8:12). Siinä Hän on pukenut teidät valon varusteisiin: Olette saaneet päällenne Jumalan koko sota-asun. Olette saaneet totuuden vyöksenne, Kristuksen vanhurskauden haarniskaksenne, kengiksenne alttiuden rauhan evankeliumille, uskon kilven, pelastuksen kypärän ja Hengen miekan, Jumalan sanan. (Ef. 6:13–17) Kristukseen, maailmaan Valoon puettuina ja Hänen valostaan osallisina te ette ole enää yön ettekä pimeyden lapsia, vaan kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia (vrt. 1. Tess. 5:5). Se on Hänen armoaan!

Valvominen – keskellä yötäkin osallisena päivästä

Mutta jos me kristityt kerran jo olemme osallisia Kristuksen vanhurskaudesta ja jumalallisesta valosta Hänessä, niin miksi apostoli sitten vielä kehottaa seurakuntaa sanoen: Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin (Room. 13:12b)? Siksi, että tänä lopun aikana vanha pimeys ja uusi valo ovat ikään kuin limittäin. Ne, jotka ovat tulleet valon ja päivän lapsiksi, ovat tulleet sellaisiksi maailman yön ja sen pimeyden keskellä; jo tämän yön kuluessa heidät on sanan ja kasteen kautta siirretty Jumalan valoon. Siksi heidän on myös elettävä valon lapsina juuri tämän yön keskellä.

Jos koskaan ei tulisi yö, ei pitkälle vaellukselle lähtevien tarvitsisi huolehtia siitä, että heillä on mukana riittävästi paristoja otsalamppuja tai taskulamppuja varten. Valoa olisi aina riittämiin. Mutta juuri siksi, että aurinko tietyin väliajoin poistuu näkyvistä, on heidän välttämätöntä varmistua, että valonlähteet toimivat ja että he kykenevät pimeässäkin etenemään aivan kuin olisi päivä. Hieman samankaltainen on myös kristittyjen, valon lasten laita. Ennen kuin heidän Herransa Kristus tulee kirkkaudessaan pyhien enkeliensä kanssa (Matt. 25:31), he elävät ja vaeltavat keskellä langenneen maailman yötä. Juuri siksi heidän on varmistauduttava, että he tämän synkän pimeyden keskelläkin pysyvät tässä Jumalan valossa ja sen valaisemina, valon lapsina ja päivän lapsina. Heidän on varmistauduttava siitä, että he tämän pimeyden keskelläkin elävät aivan kuin olisi jo päivä.

Juuri nyt tämä asia on erityisen tärkeä. Apostoli sanoo nimittäin, että yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä (Room. 13:12a). Aivan kohta tämän maailman aika pimeyksineen tulee päätökseensä. Aivan kohta koittaa se iankaikkisuuden aamu, jolloin valon Valtias, Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan (Matt. 25:31). Tuolloin on kaikkien joka tapauksessa herättävä unestaan. Sen vuoksi on syytä herätä jo nyt, ja juuri nyt! Jos sinä olet siis langennut tekemään pimeyden tekoja, sinun on juuri nyt syytä tunnustaa nämä tämä kaikki Jumalan edessä, ja parannuksessa tulla pois hengellisen yön pimeyden vallasta, oman lihasi, maailman ja perkeleen mielihaluista. Yhdenkään kastetun ei pidä luulla voivansa elää kaksoiselämää – ihmisten keskuudessa pyrkiä näyttämään kristityltä, valon lapselta, mutta salassa elää oman lihansa himojen mukaan. Valon Valtias, Jeesus Kristus tulee pian!

Juuri sen vuoksi apostoli kehottaa: pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus (Room. 13:14a). Hän ei tarkoita tässä pukeutumista mihinkään sellaiseen, mitä sinulla, kristityllä ei olisi jo ennestäänkin ollut. Pikemminkin apostoli tarkoittaa, että syntiesi tunnustamisessa sekä sitten myös uskossa vuoksesi ristiinnaulittuun Kristukseen sinä saat tulla yhä uudelleen puetuksi siihen valoisaan vaatteeseen, Kristuksen vanhurskauteen ja puhtauteen, johon sinut on jo kerran kasteessa puettukin. Näin sinä saat parannuksessa palata elämään sitä elämää, johon sinut on jo kasteessa siirretty, elämään valon ja päivän lapsena, joka elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana (vrt. Vähä katekismus IV 12). Juuri tätä tarkoittaa se ”kasteen armoon palaaminen”, josta luterilaiset usein puhuvat.

Kun me elämme jatkuvasti Jumalan sanan kuulossa ja parannuksessa, Jumala itse pitää meidät valon lapsina, sellaisina, joille Kristus, maailman Valo itse sanoo: Te olette maailman valkeus. (Matt. 5:14a) Itsessämme meissä ei tietenkään mitään jumalallista valoa ole; lankeemuksemme on sammuttanut meistä viimeisenkin valon kipinän. Mutta Kristuksen lunastamina ja Hänessä valaistuina me, Hänen pyhä Kirkkonsa saamme olla kuin kuu. Eihän kuukaan itsessän loista mitään valoa. Se saa kuitenkin heijastaa sitä valoa, joka on peräisin suuremmasta valonlähteestä, auringosta. Kristus Jeesus, meidän Herramme ja Jumalamme on aurinko (Ps. 84:12a). Hänen yhteydessään ja Häneen puettuina me, Hänen Kirkkonsa, saamme heijastaa Hänen valoaan maailman pimeyteen. Hän antakoon suuhumme uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Saakoot sen nähdä monet ja pelätä ja turvata Herraan (Ps. 40:4). Suokoon Herra, että tällä tavalla vielä moni saisi jo tämän maailman pimeyden keskellä tulla pelastetuksi hengellisen unen vallasta, valon lapseksi, elämään Hänen Kirkossaan, valon valtakunnassa, aivan kuin olisi jo päivä. Suokoon Hän, että pysymme hengellisesti valveilla Hänen Hengen täyttämän sanansa äärellä. Suokoon Hän, että meidän, Hänessä vanhurskautettujen polku olisi kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka (Sananl. 4:18), siihen päivään, jona Hän, maailman Valo ilmestyy kirkkaudessaan ja kutsuu meidät perimään iankaikkisen valtakuntansa (Matt. 25:34).

”Lopuksi, kääntykää kaikki Herran Jeesuksen puoleen. Olkoon tämän elämän nautinto teissä hyvässä omassatunnossa, kuoleman kestäminen kuolemattomuuden toivossa, ylösnousemusvarmuutenne Kristuksen armossa. Olkoon totuutenne yksinkertaisuudessa, uskonne varmuudessa, pidättyväisyytenne pyhyydessä, ahkeruutenne raittiudessa, keskinäiset suhteenne siveydessä, sivistyksenne ilman turhamaisuutta. Olkoon oppi raitis, uskollisuus ilman harhaopin juopumusta. Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien teidän kanssanne. Aamen.” (Ambrosius: Ep. LXIII 113. Suom. H. H.)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa ja Tiituksen luterilaisessa seurakunnassa Mikkelissä 2.12.2018.)

14. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Room. 13:8–10

Laki ja evankeliumi – ja sitten taas laki?

Ensin laki, sitten evankeliumi. Entä sitten?

Kun sinä tulet messuun, millaista saarnaa odotat? Niin kuin jokainen kunnon luterilainen, sinäkin varmasti tiedät, että saarnassa pitää laki ja evankeliumi olla tarkasti erotettuna toisistaan. Lakia on tietenkin kaikki se, mitä Jumala sanassaan käskee ja vaatii, sekä toisaalta myös kieltää. Lain saarnan tehtävänä on osoittaa, että olet syntinen etkä voi tehdä mitään siitä, mitä Jumala sinulta tahtoo. Toisaalta evankeliumia on kaikki se, joka ainoastaan antaa ja lahjoittaa, sekä niin myös lohduttaa sinua. Evankeliumin saarnan tehtävänä on tuoda sinulle Kristus ja Hänessä anteeksianto juuri siitä synnistäsi, että et voi täyttää Jumalan lakia. Ehkä sinäkin odotat kuulevasi saarnassa juuri nämä asiat. Ehkä odotat, että saat kuulla saarnan, joka aivan rakenteensakin puolesta seuraa tätä jaottelua: Ensin kuulet kauhistavan lain jyrinän, joka osoittaa täydellisen mahdottomuutesi tehdä mitään hyvää. Tuo laki vie sinut helvetin tuskaan. Kuitenkin jo tätä kuullessasi tiedät, että kohta synkät pilvet väistyvät ja esiin tulee ihana evankeliumin aurinko, joka valaisee sinun pimeytesi ja julistaa, että syntisyydestäsi huolimatta olet Kristuksen tähden Jumalan rakas lapsi. Niin evankeliumi avaa sinulle taivaan portit ja tuo sisimpääsi helpottavan kokemuksen: ”Minä olen pelastettu!” Sitten tulee heti ”aamen”, ja pääset taas jatkamaan elämääsi niin kuin aina ennenkin. Näinkö sen kuuluu mennä?

Totta kai olet aivan oikeassa siinä, että juuri lain ja evankeliumin oikeasta erottamisesta käsin – ja vain siitä käsin – me ymmärrämme, mikä on Jumalan sanan keskeisin sisältö ja mitä Hän tahtoo sanassaan meille sanoa. Tätä asiaa ei pidä koskaan väheksyä saati unohtaa! Samalla voidaan kuitenkin huomauttaa ainakin kahdesta asiasta: Ensinnäkin, on yksi asia painottaa lain ja evankeliumin oikeaa erottamista. Kuitenkin aivan toinen asia on vielä se, että uskovat hamuavat sellaista tunnekokemusta, jonka tällaisen jaottelun pohjalle rakennettu laki-sitten-evankeliumi -tyyppinen saarna voi synnyttää. Moni aivan hyvää tarkoittava ja vilpitön luterilainenkin on alkanut etsiytyä kuulemaan lähinnä niitä saarnaajia, jotka tarjoavat kuulijoilleen tällaisen vavahduttavan sisäisen kokemuksen synnistä ja armosta. Totta kai Jumalan sana voi koskettaa sinun sydäntäsi myös tavalla, jonka voit kokea tunteissasi. Hyvä niin! Tällaisten tuntemusten perusteella et kuitenkaan voi mitata sitä, onko laki ja evankeliumi jaettu sinulle oikein. Toiseksi, laki–evankeliumi -jaottelua ei saa tulkita niin kuin usein kuulee tehtävän. Jotkut kuuluvat nimittäin ajattelevan, että laki on paha, evankeliumi puolestaan hyvä. Siksi ajatellaan, että saarnassakin pitää käydä vähän niin kuin klassisessa sadussa: ensin paha susi syö punahilkan, sitten urhea metsästäjä masentaa suden ja pelastaa punahilkan. Happy end. Aamen. Totta kai onkin niin, että laki kauhistaa luonnollista, syntistä ihmistä, jopa surmaa hänet. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että laki itsessään olisi paha. Ei kai siinä ole mitään pahaa, että laki kieltää tappamasta sinua, ottamasta puolisoasi tai omaisuuttasi, taikka puhumasta pahaa sinusta? Ei tietenkään! Laki onkin kokonaan pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. (Room. 7:12) Syntiin langennut ihminen sen sijaan on luonnostaan paha eikä sellaisenaan voi noudattaa Jumalan tahtoa, joka on laissa ilmaistuna. Sen vuoksi laki on lihalliselle ihmiselle niin kauhistuttava asia.

Kuitenkin Jumalan sanan äärellä käy ilmeiseksi, ettei riitä, että kristityille saarnataan: ”te olette kokonaan pahoja ettekä kykene mihinkään hyvään, mutta Kristus on lunastanut teidät.” Jumalan sana edellyttää, että Kristuksen seurakunnalle – siis synnistä ja lain orjuudesta vapahdetuille! – saarnataan myös siitä, mitä hyvää Kristuksen armollisesta työstä meidän hyväksemme tulee seurata. Tästä asiasta puhuu myös tämän päivän epistola. Siksi minä joudunkin nyt tuottamaan pettymyksen niille Teistä, jotka ehkä odotitte perinteistä ensin-laki-sitten-evankeliumi -saarnaa.

Laki – evankeliumi – laki?

Pyhän Hengen inspiroima apostoli kirjoittaa Kristuksen seurakunnalle näin: Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. (Room. 13:8) Tämän asian voisi tiivistää muun muassa seuraavasti: laki = rakkaus. Kun sana siis sanoo, että kristittyjen tulee rakastaa toinen toistaan, tarkoittaa tämä, että heidän tulee elää ja toimia Jumalan lain mukaan.

Nyt joku tosin ehkä kauhistuu: ”Eikö sen saarnaaminen, miten kristittyjen tulee elää, ole lakia? Mutta me luterilaisethan tiedämme hyvin, että laki aina syyttää ja osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Siksi, jos nyt saarnataan, miten ihmisten tulisi elää kristittyinä kuultuaan evankeliumin, tullaan heille saarnanneeksi uudestaan kauheaa tuomion sanaa. Tällainen uuden kuuliaisuuden ja hyvien tekojen saarnaaminen asettaa kuulijat uudelleen lain alle. Eikö tämä ole hirveää lakihenkisyyttä, joka vie ihmisen epätoivoon? Tai eikö tämä voi myös johtaa kristityn siihen toiseen päämäärään, jota lakihenkisyys tuottaa: ylpeyteen ja omavanhurskauteen?”

Rakas ystävä, älä ymmärrä väärin! Lain saarnaaminen sinulle ei tarkoita sitä, että sinut, jonka Kristus on juuri vapauttanut lain alta evankeliumin vapauteen ja armon alle, nyt vaadittaisiin uudestaan alistumaan lain orjuuden ikeeseen (vrt. Room. 6:14; 8:2; Gal. 5:1). Lain pääasiallinen käyttö on kyllä se, että Pyhä Henki käyttää sitä osoittamaan ihmiselle hänen syntisyytensä. Mutta Henki käyttää lakia myös muihin tarkoituksiin. Sitten kun ihminen on armosta, uskon kautta ja Kristuksen tähden saanut anteeksi kaiken sen synnin, jonka laki paljasti, on hän syntynyt uudesti. Hän on uusi ihminen, joka mielellään tekee Jumalan tahdon. Tälle uudelle ihmiselle ei lakia saarnata synnin osoittamiseksi tai siksi, että laki kirouksineen raskauttaisi tai pakotuksineen vaivaisi häntä (vrt. 1. Tim. 1:9). Kuitenkaan ei uudestisyntyneen ihmisenkään ole tarkoitus elää ilman lakia. Päinvastoin, Jumalan laki on kirjoitettu hänen sydämeensä. Uutena luomuksena kristitty iloitsee Jumalan laista ja yhtyy siihen mielellään (Room. 7:22). Niin kuin Pyhä Henki psalmissa sanoo, hän rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt. (Ps. 1:2) (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI, 5.) Hän ”elää lakiin kirjatun Jumalan tahdon mukaisesti ja tekee kaiken alttiisti ja iloisesti, sikäli kuin hän on uudestisyntynyt.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI, 17.) Siksi sinäkin juuri siksi, että olet Kristuksessa vapaa, olet nyt Hänessä vapaa elämään Jumalan lain mukaan, siis Hänen pyhän tahtonsa mukaan, ja Pyhän Hengen johdatuksessa tekemään kaikkea sitä, mikä on hyvää, Hänelle otollista ja täydellistä (vrt. Room. 12:2c).

Mutta samalla on totta myös se, että kristityssä on vielä vanha ja lihallinen, syntiin taipuvainen puolikin jäljellä. Sinäkin tiedät, millaista tämä on: Uuden, sisällisen ihmisesi puolesta sinullakin on kyllä halu Jumalan lakiin. Mutta samalla sinun jäsenissäsi oleva laki sotii sinun mielesi lakia vastaan. (Room. 7:22–23) Juuri sen vuoksi, että uskovissa on vielä tämä lihakin jäljellä, tarvitset myös sinä, oikein uskova, valittu ja uudestisyntynyt Jumalan lapsikin ”joka päivä tämän elämän ajan laista saatavaa opetusta, kehotusta, varoitusta ja uhkausta voidakseen vastustaa lihan himoja.” Eikä tämäkään riitä, vaan sinä tarvitset usein myös rangaistuksia, jotka ravistelevat sinua, niin että sinä seuraat Jumalan Hengen ohjausta. (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI 9.) Näin meidän luterilainen tunnustuksemme opettaa. Sinussa olevan vanhan Aadamin vuoksi on välttämätöntä, että Herran laki aina loistaa sinulle. ”Vanha Aadam ei saa noudattaa omaa tahtoaan, vaan se on sekä lain kehotuksin ja uhkauksin että myös rangaistuksin ja kärsimyksin pakotettava seuraamaan Hengen johdatusta ja antautumaan hänen vangikseen”. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. VI 4.) Näin täytyy tapahtua aina siihen asti, kunnes ”ihmiseltä lopullisesti riisutaan tämä synnin turmelema liha ja hänet luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudeksi”. Silloin ”hän lakkaa tarvitsemasta lain saarnaa, uhkausta ja kuritusta.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI 24.)

Tällä tavalla siksi, että kristittynä olet yhtä aikaa vanhurskas ja syntinen, toimii myös Jumalan laki sinun kohdallasi kahdella tavalla: Yhtäältä Jumalan laki ja pyhä tahto on uudelle ihmisellesi suuri ilon aihe. Toisaalta laki myös kovistelee sinun vanhaa ihmistäsi, joka ei tahdo alistua sen alle eikä voikaan (Room. 8:7).

Juuri tähän liittyy se, mitä Pyhä Henki tässä apostolin kautta sanoo: Sinä olet velallinen; sinulla on velvollisuus täytettävänä. Mikä se velvollisuus on? Sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi ja myös käytännössä osoittaa tätä rakkautta heille. Sinun tulee antaa itsestäsi ja omastasi heidän hyväkseen, aivan niin kuin sinä laitat itsesi likoon omankin hyväsi vuoksi. Näin sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi, vaikka et itse kokisi saavasi heiltä mitään vastineeksi. Toisin sanoen: sinun on elettävä Jumalan lain mukaan.

Kun siis Pyhä Henki tässä sanoo, että olet velvollinen rakastamaan veljiäsi ja sisariasi, huomaa tarkoin: Ei ole niin, ettei tämä olisi mahdollista. Kyllä se on! Vanhalle lihallesi tällainen rakastaminen tosin on mahdotonta. Lihasi puolestahan sinä etsisit mielelläsi vain omaa mukavuuttasi, omaa edistymistäsi, omaa kunniaasi. Juuri sen tähden Henki sinua tässä lain kautta kehottaakin, että tuo vanha lihasi masennettaisiin ja alkaisit keskittyä oman etusi sijaan lähimmäisesi hyvään. Mutta toisaalta sinun uudelle ihmisellesi, joka parannuksessa joka päivä tulee esiin ja nousee, sekä myös elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana (Vähä katekismus IV 12), tälle uudelle ihmisellesi rakastaminen ei ole mahdotonta. Tästä Luther kirjoittaa Isossa katekismuksessa:

Mutta usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä. Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä. Isä antaa meille koko luomakunnan, Kristus koko työnsä ja Pyhä Henki kaikki lahjansa. (Iso katekismus II 68–69)

Siinä määrin kuin sinä olet uusi ihminen, voit hyvin rakastaa, teet niin jopa aivan mielelläsi. Tämä on mahdollista siksi, että sinä olet tullut ensin Jumalan rakastamaksi, niin kuin Pyhä Henki sanookin: Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Jumala on rakastanut sinua niin paljon, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettet sinä, joka Häneen uskot, hukkuisi, vaan sinulla olisi iankaikkinen elämä (vrt. Joh. 3:16). Kristus on jo antanut ja uhrannut itsensä kokonaan Golgatan ristillä sovittaakseen sinut, itsessäsi syntisen. Hän on täyttänyt Isänsä lain sinun, lain rikkojan puolesta. Kun Jumala on sinua näin rakastanut, kun Hän on Pojassaan sovittanut sekä itserakkautesi että rakkaudettomuutesi lähimmäisiäsi kohtaan, kun Hän yhä edelleen armonvälineissään vuodattaa sinulle anteeksiantamustaan ja rakkauttaan, ja kun sinä uskot Häneen, olet sinäkin velvollinen rakastamaan veljeäsi ja sisartasi. Tämä on ihana velvollisuus! Se on velvollisuus, jonka vapaaehtoista täyttämistä ihmisiä rakastava Jumala itse tahtoo Henkensä kautta vaikuttaa kaikissa omissaan, sinussakin.

Velvollisuus rakastaa – mitä se voisi olla käytännössä?

Mutta mitä tällainen rakastaminen voisi aivan käytännössä olla seurakunnan elämää ajatellen? Ensinnäkin se, että voit rakastaa veljeäsi ja sisartasi Kristuksessa, edellyttää, että olet tekemisissä hänen kanssaan. Pyhä Henki on kutsunut, koonnut, valaissut ja pyhittänyt meidät yhdeksi Kristuksen ruumiiksi, taivaallisen Isän pyhäksi perheväeksi (vrt. Vähä katekismus II 6). Sinunkin elämäsi kristittynä on tullut mahdolliseksi nimenomaan seurakunnan yhteydessä, sanan ja kasteen välityksellä. Samoin sinun kristillinen elämäsi myös pysyy yllä juuri seurakunnan yhteydessä, sanan ja alttarin sakramentin välityksellä. Toisin sanoen se, että olet kristitty, tarkoittaa sitä, että sinä kuulut seurakuntaan, Kristuksessa pyhitettyjen joukkoon. Elätkö sinä Kristuksen ja Hänen seurakuntansa yhteydessä? Saatko viikosta ja päivästä toiseen hengellisen ravintosi Kristukselta, kun Hän sen jakaa omilleen saarnatuolistaan ja alttariltaan? Elätkö sitä elämää, jossa Kristus sinun välitykselläsi saa palvella myös toisia jäseniään?

Ehkä sinäkin ajattelet: ”Mutta kun minä olen niin vaivainen, etten voi tulla kristittyjen joukkoon. Olen niin heikko, niin syntinen, etten kehtaa näyttäytyä toisten joukossa.” Mutta eikö Kristus ole jo kerran kantanut sinun koko heikkoutesi ja vaivasi? Eikö Hän ole jo kasteessa pessyt pois syntejäsi? Eikö Hänen seurakuntansa ole sairaala, jossa Hän on meidän syntisten ja sairaiden parantajana? Jos luulet, että sinun pitäisi ensin olla vähän synnittömämpi, terveempi tai filmaattisempi voidaksesi tulla Kristuksen seurakunnan keskuuteen, kuule mitä Hän itse sanoo: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä. (Mark. 2:17) Älä siis enää piiloudu vaivojesi tai syntiesi taakse. Suostu sille samalle viivalle, jolla me kaikki kristityt – syntiset ja armahdetut – Kristuksen seurakunnassa olemme. Tule kirkkoon, veljiesi ja sisariesi joukkoon. Älä myöskään jää siihen mukavuudenhaluusi, joka sanoo, ettet jaksa lähteä kirkkoon, mutta jonka haluat selittää pois sillä, ettei sinulla vaivaisuutesi tähden ole voimia. Suostu osaasi paitsi Kristuksen veljenä ja sisarena myös Hänen toisten kristittyjensä veljenä ja sisarena. Tule kirkkoon, Jumalan perheväen yhteyteen.

Toiseksi, kun sitten olet tullut messuun, katso myös ympärillesi: Juuri tässä ovat sinun veljesi ja sisaresi Kristuksessa! Juuri tässä ovat ne lähimmäisesi, joita Pyhä Henki velvoittaa sinua rakastamaan. Ei tässä rakastamisessa ole ensisijaisesti kysymys mistään tavallisesta ystävyydestä. Ei kyse ole siitä, että meillä täällä seurakunnassa välttämättä jollakin inhimillisellä tasolla ”synkkaisi” aivan poikkeuksellisen hyvin keskenämme. Tietysti on hienoa, jos niin on! Mutta kristillisen lähimmäisenrakkauden keskuksessa ei ole tällainen inhimillinen yhteydentunne. Sinun ei välttämättä tarvitse edes pitää minusta, mutta sinun pitää kuitenkin rakastaa minua. Sama velvollisuus koskee minua suhteessa sinuun. Ei sinun tarvitse tuntea kaikkein läheisintä sydänten yhteyttä kaikkien veljiesi ja sisariesi kanssa. Olet kuitenkin velvollinen rakastamaan heitä, auttamaan heitä heidän ajallisen tai hengellisen elämänsä tarpeissa, tukemaan ja hoivaamaan heitä, rukoilemaan heidän puolestaan sekä rohkaisemaan evankeliumin sanalla.

Minkä takia? Kristus on nyt tullut sinun omaksesi, ja olet uskossa Häneen tullut osalliseksi Hänen vanhurskaudestaan sekä Jumalan lasten taivaallisesta perinnöstä ilman mitään omaa ansiotasi, ainoastaan Jumalan rakkauden kautta, Hänen, joka antaa sinun omaksesi siunauksensa ja Poikansa työn hedelmät. Juuri tästä seuraa se hyvien tekojen esimerkki, että myös sinä teet lähimmäisellesi niin kuin olet nähnyt Kristuksen tekevän sinulle. Koska sinä olet saanut Kristuksessa kaiken ja tullut rikkaaksi Hänessä, sinulle ei ole muuta käskyä, jolla palvella Kristusta ja olla Hänelle kuuliainen, kuin suunnata tekosi niin, että ne olisivat hyvät ja hyödylliset sinun lähimmäisellesi, aivan niin kuin Kristuksen teot ovat ja hyvät ja hyödylliset sinulle.

Tämän kaiken saakoon meissä aikaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 26.8.2018.)

5. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Room. 14:13–19

Jumalan lahjat ja niiden oikea käyttö

Tämän päivän epistola puhuu meille tiettyjen ruokien tai juomien pitämisestä epäpyhinä. Taustalla on ajatus, että jotkut ajalliset asiat ovat jotakin alempaa kuin toiset. Pyhä Henki ei kuitenkaan tässä puhu sellaisista perkeleen tai valheenpuhujien opeista, jotka väheksyvät Jumalan luomistyötä ja joita monet epäuskoiset sitten seuraaavat (vrt. 1. Tim. 4:1–5). Pikemminkin Herra puhuu tässä siitä, että Kristukseen uskovien Jumalan lastenkin keskuudessa on niitä, joiden omatunto ei salli heidän syödä tiettyjä ruokia tai juoda tiettyjä juomia. Heidän käsityksensä näistä luomisen lahjoista ei siis johdu siitä, että he epäuskossaan seuraisivat perkeleen ja tämän maailman ääntä, vaan pikemminkin heidän uskonsa heikkoudesta.

Miten tähän asiaan pitäisi suhtautua? Huomaa ensiksi, että apostoli painottaa Jumalan luomistyön suurta hyvyyttä. Hän kirjoittaa: Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään (Room. 14:14). Miksi Paavali sanoo olevansa näin varma tästä asiasta? Siksi, että itsensä Herran Jeesuksen opetus, siis Jumalan sana sanoo niin. Kuulitko, miten voimakkaasti apostoli lausuu? Kerrassaan mikään siitä, mitä Jumala on tehnyt ja lahjoittanut, ei ole sellaisenaan epäpyhää tai hylättävää. Hän korostaa Jumalalta saatujen ruokien hyvyyttä vielä uudestaankin, kun hän kirjoittaa seurakunnalle: Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi (Room. 14:16). On siis selvää, että niin kasvikset kuin lihakin, niin vesi tai maito kuin olut tai viinikin, niin kosher-menetelmällä valmistetut ruoat kuin kaikki muutkin – ne kaikki ovat Jumalan luomisen lahjaa. Sellaisina ne kaikki ovat myös sangen hyviä, eivätkä itsessään lainkaan hylättäviä.

Lisäksi Kristus on vielä vapauttanut meidät kristityt vapauteen kaikesta lain orjuudesta. Siksi emme saa antaa uudestaan sitoa itseämme orjuuden ikeeseen ja kuvitella, että tiettyjen ruokaa tai juomaa koskevien säädösten noudattamisen perusteella voisimme virittää itsemme Jumalalle kelpaaviksi. (Gal. 5:1) Tällainen halu tulla vanhurskaaksi lain kautta tarkoittaisi itse asiassa lankeamista pois armosta, joutumista pois Kristuksesta, joka on ainoa Vapahtajamme ja Tiemme Isän taloon (Gal. 5:4; Joh. 14:6). Rakkaat ystävät, kelpaaminen Jumalan valtakuntaan on lahjaa, jonka Jumala meille antaa yksin armosta, uskosta ja Kristuksen tähden, ei syömisen ja juomisen saati muiden tekojemme perusteella (vrt. Ef. 2:5, 8–9). Näinhän apostoli kirjoittaakin: sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. (Room. 14:17) Mikään sinun ulkoinaisen elämäsi asia ei voi tehdä sinusta vapaata ja hurskasta, sillä sinun hurskautesi ja vapautesi ei ole lihallista eikä ulkonaista. Siksi sinun hengellistä elämääsi ei auta lainkaan se, että valitset ruokasi tai juomasi tiettyjä tiukkoja säädöksiä noudattaen. Toisaalta hengellistä elämääsi ei myöskään haittaa olleenkaan se, jos syöt tai juot sellaista, minkä jotkut hengellisinä itseään pitävät ihmiset katsovat olevan epäpyhää. Tällaista on sinun vapautesi Kristuksessa. Niin kuin muunkin ulkoiseen elämääsi liittyvien asioiden kohdalla, myös ruokasi ja juomasi suhteen sinä olet riippumaton ja vapaa kaikesta, etkä kenenkään alamainen. (Vrt. Luther, Martti: Kristityn vapaudesta, 1, 3–4; WA 7, 21.)

Kun nyt puhutaan kristityn vapaudesta, on samalla hyvä muistuttaa myös siitä, mitä muuta apostoli kirjoittaa tästä asiasta: Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. (Gal. 5:13) Sinulla on siis Kristuksessa vapaus syödä ja juoda mitä haluat, sekä vielä kiittää Jumalaasi tästä kaikesta. Kristillinen vapautesi ei kuitenkaan anna sinulle lupaa antautua mässäilyihin tai juominkeihin niin, että lihallisessa nautinnonhimossasi asetat vatsan jumalaksesi ja – niin kuin usein tästä seuraa – myöskin julkisen häpeän kunniaksesi. Sinun Herranasi on Kristus! Vaikka siis teetkin aivan oikein iloitessasi ja kiittäessäsi Jumalaasi kaikista Hänen lahjoistaan, älä kuitenkaan suuntaa mieltäsi maallisiin. (Vrt. Fil. 3:19.) Klassisena käytännön esimerkkinä tästä on Jumalan sanan opetus alkoholin käytöstä: Yhtäältä on selvää, että vaikkapa viini tai muutkin alkoholijuomat ovat Jumalan luomistyötä ja lahjaa. Sellaisina ne ovat hyviä ja kristityllekin sallittuja. Toisaalta samalla on aivan selvää myös se, että sanassaan Jumala kieltää yksiselitteisesti alkoholin liikakäytön sekä siitä juopumisen (Ef. 5:18). Hän sanoo, että muiden muassa juuri juomingit ja mässäykset ovat lihan tekoja, ja että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa (Gal. 5:19, 21). Huomaa tarkoin, miten vakavasta asiasta on kyse! Samalla on kuitenkin myös niin, Jumalan hyvien lahjojen väärinkäyttö ei kuitenkaan estä niiden oikeaa käyttöä. Pikemminkin tällainen väärä käyttö osoittaa juuri sen, että oikeaakin käyttöä voi olla olemassa. Siksi sinäkin saat vapaasti ja hyvällä omallatunnolla nauttia niistä luomisen lahjoista, jotka Herra on uskonut sinun käyttöösi. Käytä niitä kuitenkin Hänen tarkoituksensa mukaan.

Mutta huomaa toiseksi, että apostoli sanoo vielä muutakin. Itse asiassa koko epistolatekstimme pääasia on juuri tässä: Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut (Room. 14:15). Mitä tämä oikein merkitsee? Vastaan: Sinulla on kyllä kristillinen vapaus nauttia kaikkia Jumalan hyviä lahjoja, mutta et saa käyttää tätä vapauttasi myöskään sillä tavalla, että lähimmäisesi loukkaantuu siitä. Tämäkin olisi kristillisen vapauden väärinkäyttöä. Vaikka kaikki luotu sinänsä onkin hyvää, voi kuitenkin olla, että joku veljistäsi ja sisaristasi ei vielä ole sisäistänyt tätä asiaa. Hänellä saattaa tosin olla aivan oikea ja vilpitön halu seurata pyhän Raamatun opetusta. Silti hän on juuri tässä asiassa vielä matkalla, vasta sisäistämässä sitä, mitä sana siitä sanoo – niin kuin tietysti me kaikki omalta osaltamme olemme vasta matkalla, pyhän Raamatun oppilaita.

Klassisena käytännön esimerkkinä tästä voidaan kuvitella vaikkapa tällainen tilanne: Joku ystävistäsi on aiemmin uskosta osattomana ollessaan viettänyt vuosien ajan hulvatonta elämää käyttäen runsaasti alkoholia. Nyt uskoon tultuaan hän on oppinut ja ymmärtänyt, että viinistä juopuminen on syntiä, sillä – niin kuin hän itsekin hyvin tietää – siitä tulee irstas meno (Ef. 5:18). Siksi hän, jonka elämän Kristus on nyt kääntänyt 180 astetta toiseen suuntaan, tahtoo myös tässä asiassa toimia toisin kuin ennen. Hän tahtoo elää ilman pisaraakaan tuota ainetta, joka aiemmin johti hänen elämänsä niin moniin lankeemuksiin ja haavoihin. Salli se hänelle, onhan hänelläkin kristillinen vapaus olla nauttimatta alkoholia! Ja jos sitten lähdet tämän uskoon tulleen ystäväsi kanssaan vaikkapa illalliselle, on sinun pohdittava tarkoin, mitä tilaat juodaksesi aterian kanssa. Kristillinen vapautesi sanoo, että voisit nauttia vähän viiniäkin (vrt. 1. Tim. 5:23). Mutta jos ystäväsi on vaikea tässä uskonelämänsä vaiheessa uskoa tätä vapautta omalle kohdalleen, et missään tapauksessa saa tehdä niin. Nimittäin se, minkä ihminen uskoo olevan oikein, on tärkeää, vaikka hän olisikin väärässä. Mikäli kristitty näet toimii toisella tavalla kuin minkä hän todella uskoo olevan oikein, on hänen toimintansa vastoin hänen omaatuntoaan. Hän ei voi silloin tehdä sitä uskossa ja Jumalaa kiittäen, vaikka käsillä olevat lahjat itsessään ovatkin Jumalalta saatuja ja kiitoksen arvoisia. Sen vuoksi tällainen omaatuntoa vastaan toimiminen koituu hänelle synniksi, vaikka itse asia – vaikkapa nyt juuri viinilasin nauttiminen – ei sinänsä syntiä olisikaan (vrt. Room. 14:14, 20b). Näin on siksi, että – niin kuin apostoli kirjoittaa: mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. (Room. 14:23) Synnillä taas on tuhoisat seuraukset. Apostoli kirjoittaakin, niin kuin kuulimme: Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut. (Room. 14:15b) Jos sinä et siis ole varma lähimmäisesi ajatuksista kristillisen vapauden asiassa, pyydä tarjoilijaa tuomaan mieluummin pöytään hyvää lahtelaista jäävettä. Tämä olkoon nyt yhtenä esimerkkinä tästä asiasta. Muista siis tarkoin: Sinä et kristillisen vapauden asiassa saa toimia ainoastaan ahtaan järjellisesti ja pitää jääräpäisesti kiinni siitä, että ”kristittynä minulla on oikeus ja vapaus toimia näin.” Kristilliseen vapauteesi sisältyy aina myös kristillinen rakkaus, joka asettaa uskossaan heikomman veljesi ja sisaresi omien oikeuksiesi edelle. Hänen pelastumisensa on sinun vapauttasi tärkeämpää.

Luther tiivistää tämän asian ytimekkäästi. Ensin hän on juuri kirjoittanut näin: ”Kristitty on riippumaton ja vapaa kaikesta eikä kenenkään alamainen.” Mutta heti perään hän jatkaa: ”Kristitty on velvollinen palvelemaan kaikessa ja on jokaisen alamainen. Nämä kaksi väitettä Paavali selvästi esittää 1 Kor. 9: ’Vaikka olen riippumaton kaikesta, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi’; samoin Room. 13: ’Älkää olko kellekään mitään velkaa, mutta kuin että toisianne rakastatte.’ Mutta rakkaus palvelee kohdettaan ja on sen alamainen. Niin sanotaan Kristuksestakin Galatalaiskirjeen 4. Luvussa: ’Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntynen, lain alaiseksi syntyneen.'” (Kristityn vapaudesta 1; WA 7, 21.)

Rakkaat ystävät! Iloitkaamme ja kiittäkäämme Jumalaa Hänen hyvistä lahjoistaan. Käyttäkäämme Hänen lahjojaan – ei väärin ja lihallisia himojamme seuraten, vaan siihen hyvään tarkoitukseen, mihin Hän on ne meille tarkoittanut. Palvelkaamme samalla myös veljiämme ja sisariamme Kristuksessa pitäen huolta siitä, että voimme kaikessa auttaa heitä vahvistumaan uskossaan Kristukseen. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen. Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme. (Room. 14:18–19) Aamen.

(Lyhennelmä saarnasta Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.6.2018.)

Ihana velvollisuus – Room. 13:8

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. (Room. 13:8)

Kun sinä olet kristitty, olet velallinen. Sinulla on velvollisuus täytettävänä. Sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi ja myös käytännössä osoittaa tätä rakkautta heille. Sinun tulee antaa itsestäsi ja omastasi heidän hyväkseen, aivan niin kuin sinä laitat itsesi likoon omankin hyväsi vuoksi. Näin sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi, vaikka et itse kokisi saavasi heiltä mitään vastineeksi. Toisin sanoen: sinun on elettävä Jumalan lain mukaan.

Kuka tällaiseen pystyy? Luonnolliselle, langenneelle ihmiselle tällainen rakastaminen on mahdotonta. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta kristitylle. Miksi? Siksikö, että kristityksi tulleen ihmisen inhimilliset kyvyt olisivat kehittyneet jotekin paremmiksi tai voimallisemmiksi? Ei niin. Kristitty voi rakastaa, sillä hän – omine avuineen vain itseään rakastava ihminen – on tullut ensin Jumalan rakastamaksi. Tähän liittyen Pyhä Henki sanoo: Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Kristus on antanut ja uhrannut itsensä kokonaan sovittaakseen sinut, syntisen. Hän on täyttänyt Isänsä lain sinun, lain rikkojan puolesta.

Kun Jumala on meitä näin rakastanut, kun Hän on Pojassaan sovittanut sekä itserakkautemme että rakkaudettomuutemme lähimmäisiämme kohtaan, ja kun Hän yhä edelleen armonvälineissään vuodattaa meille anteeksiantamustaan ja rakkauttaan, olemme mekin velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Tämä on ihana velvollisuus! Se on velvollisuus, jonka vapaaehtoista täyttämistä ihmisiä rakastava Jumala itse tahtoo Henkensä kautta vaikuttaa kaikissa omissaan, myös sinussa.

(Lahdessa 16.5.2018.)