20. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Mark. 2:1–12

Jeesus – suuri Lääkäri

Johdanto

Pyhä Markus on tallettanut meille ihmeellisen tapauksen: Jeesus paransi halvaantuneen miehen. Tässä saarnassa en nyt kuitenkaan tarkastele tämän tositapauksen taustoja tai yksityiskohtia. Sen sijaan keskityn yhteen asiaan, jota evankelistan sanat alleviivaavat, ja josta meidän seurakunnissamme ei ehkä ole totuttu usein saarnaamaan: Jeesus on suuri lääkäri ja parantaja.

Sairaus

Kuitenkin ennen kuin alamme tarkastella tätä asiaa, on syytä lausua kolme perustavaa teesiä:

  1. Ajatus parantamisesta edellyttää sitä, että on tarve parantamiselle. Toisin sanoen, on jotakin parannettavaa.
  2. Tällainen parantamisen tarve puolestaan edellyttää sitä, että jokin ei ole niin kuin pitäisi. Esimerkiksi ihmisessä voi olla jotakin, mikä estää hänen luonnollista, Luojan tarkoittamaa toimintakykyään maailmassa ja suhteessa Jumalaan. Tällaista Jumalan alkuperäisen tarkoituksen vastaista estymistä kutsutaan sairaudeksi.
  3. Vaikka sairauksia ja niiden esiintymismuotoja on lukemattomia, on meidän tarkastelumme kannalta keskeistä jakaa sairaudet kahteen luokkaan, yhtäältä ruumiillisiin, toisaalta hengellisiin sairauksiin.

Tästä me pääsemme itse asiaan.

Jeesus on ruumiillisten sairauksien parantaja

Ensiksi, kristittyinä me voisimme puhua enemmän siitä, että Herramme Jeesus voi parantaa ruumiillisia sairauksia ja parantaakin. Hän tekee tätä ainakin kahdella eri tavalla. Yhtäältä Hän parantaa ruumiillisia sairauksia ihmeenomaisesti, riippumatta lääketieteellisestä hoidosta tai sen puutteesta. Herra Jeesus on hyvin armollinen. Hän rakastaa ihmisiä. Hän vastaa mielellään niihin rukouksiin, joita Hänen rakas seurakuntansa Hänelle yhdessä lähettää lähimmäistensä parantumisen puolesta. Älä siis sinäkään jää sairauksiesi tai lähimmäisesi sairauksien kanssa pelkästään järjellistämään niiden parantamismahdollisuuksia. Tuo asia kristittyjen veljiesi ja sisariesi tietoon, ja rukoile yhdessä heidän kanssaan vaikkapa rukouspiirissä tai messun esirukouksessa. Rukoile seurakunnan kanssa, että Herra Jeesus, suuri Lääkäri ottaisi parantaakseen ja hoitaakseen kaikki sairaudet, jotka sinua ja lähimmäistäsi vaivaavat. Hän kuulee tällaiset rukoukset mielellään, kun ne uskossa ja Hänen pyhään nimeensä vedoten rukoillaan!

Toisaalta – ja voisimme ehkä sanoa: ensisijaisesti – Herramme parantaa ajallisia ja ruumiillisia sairauksiamme lääkärien ja sairaanhoitajien välityksellä, jotka Hän itse on varustanut lahjoillaan tätä tehtävää varten. Totta kai tällöinkin Hänen parantamistyönsä on valtavan suuri ihme. Vaikka nimittäin lääketieteen asiantuntijat osaisivat antaa tieteellisen selityksen siihen, että esimerkiksi tietty lääkeaine auttaa tietyn sairauden hoidossa, varsinainen parantuminen kuitenkin on aina Jumalan ihme. Parantuminen on käsittämätön ihme, koska elämä itse sekä sen ylläpitäminen on aina käsittämätön Jumalan ihme. Älä siis sinäkään jää sairauksiesi kanssa pelkästään hengellistämään niiden parantamismahdollisuuksia. Kuten sanottu, tuo asia rukouksessa Herran hoidettavaksi, mutta hankkiudu sitten myös rohkeasti asiansa osaavan terveydenhoitohenkilökunnan hoidettavaksi. Herra Jeesus, suuri Lääkäri käyttää heitä mielellään sinun ja lähimmäisesi sairauksien hoitamiseksi.

Näistä asioista me voisimme puhua enemmänkin. Ei olisi väärin rohkaista kristittyjä luottamaan suureen Lääkärimme Jeesukseen. Hän voi parantaa ruumiillisia sairauksia ja parantaakin!

Toki tietty varovaisuus tämän asian saarnaamisessa on siinä mielessä ymmärrettävää, että vaikka tunnustamme Jeesuksella olevan vallan parantaa sairauksiamme, me ihmiset emme kuitenkaan voi tietää miten, missä ja milloin Hän tahtoo tätä valtaa käyttää. Me emme tiedä tätä, koska Herra ei ole sanassaan antanut ehdotonta lupausta parantaa jokaista sairasta tämän elämämme aikana. Tästä huolimatta me saamme uskoa Jumalan sanaan, joka sanoo että Herra Jeesus on meidän Luojamme (Joh. 1:3) ja luomistyönsä eheyttäjä ja parantaja. Siksi me saamme kaikissa ruumiillisissa vaivoissamme paitsi käyttää niitä parantamisen taitoja, joita Hän on ajallisille lääkäreillemme lahjoittanut, myös rukoilla Hänen, kaiken elämän Antajan ihmeellistä hoitoa.

Samalla painotan: Vaikka me emme tiedä, haluaako Herra parantaa tiettyjä ruumiillisia sairauksiamme tässä ajassa, siitä me kristittyinä saamme kuitenkin olla varmoja, että Hän on luvannut parantaa ruumiilliset sairautemmekin viimeisenä päivänä. Kun sinä olet kastettu ja elät kristittynä, uskossa Jeesukseen, voit varmasti luottaa siihen, että kuoleman Voittaja, ylösnoussut Herra Jeesus antaa sinulle kerran uuden, kirkastetun ja hengellisen ruumiin, jossa ei sairautta tai vaivaa ole, vaan joka elää ikuisesti.

Jeesus on hengellisten sairauksien parantaja

Toiseksi, voisimme puhua enemmän myös siitä, että Herramme Jeesus voi parantaa hengellistä sairautta ja parantaakin. Mutta mitä tällainen hengellinen sairaus oikeastaan on? 

Voit varmasti hyvin ymmärtää tämän asian kun vertaat ihmistä hänen alkutilassaan – luotuna – siihen, millainen hän on nyt – siis luotuna, mutta langenneena. Alussa ihmisessä, Jumalan omaksi kuvakseen luomassa, kaikki oli niin kuin Luoja oli tarkoittanut: paitsi ruumis myös sielu kaikkine ominaisuuksineen ja kykyineen olivat turmeltumattomat ja eheät. Lankeemuksessa kaikki kuitenkin muuttui. Sen sijaan, että ihminen olisi luottanut Jumalaan, Luojaansa, kuullut Hänen sanaansa ja elänyt sen mukaan, hän vapaasta ratkaisustaan päätti vastustaa Jumalaa, lakata kuulemasta Hänen sanaansa ja alkaa mieluummin elää oman mielensä mukaan. Sanalla sanoen, ihminen korotti itsensä jumalaksi elävän Jumalan tilalle. Tämä ihmisen itsejumaloinnin synti erotti hänet elävästä Jumalasta, Luojastaan. Koska ihminen näin joutui eroon Jumalasta, itse Elämästä ja elämän Lähteestä, joutui hän välttämättä todellisen ja hengellisen elämän ulkopuolelle, hengellisen kuoleman tilaan jo eläessään. Tässä tilassa hänen sielunsa – alunperin hyvä ja täydellisesti toimiva – on nyt turmeltunut ja sairas. Lankeemuksen tilassa ihmisen sielu on menettänyt alkuperäisen vapautensa ratkaista mitä haluaa. Sen sijaan sielu on Jumalan hyvän luomistyön vastaisesti joutunut synnin ja perkeleen orjuuteen. Sinäkin tiedät millaista tämä on. Monta kertaa olet joutunut elämässäsi tilanteeseen, josta voit Paavalin kanssa todistaa: Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. (Room. 7:18–19) Tässä tilassaan ihmisen sielu ei enää luonnostaan tunne Jumalaa eikä edes halua tuntea. Se ei enää osaa tai voi suuntautua kohti Jumalaa, elämänsä Lähdettä. Sen sijaan se suuntautuu nyt pois Jumalasta ja Hänen pyhyydestään ja valostaan, kohti perkeleen ja ihmisen sairastuneen, lihallisen mielen ajatuksia, saastaisuuteen ja kuoleman pimeyteen.

Tällaisessa tilassa on lankeemuksen jälkeen jokaisen luonnollisella tavalla sikiävän ja syntyvän ihmisen sielu. Se on turmeltunut ja sairas. Se ei enää toimi sillä tavalla kuin Luoja oli alun perin tarkoittanut. Siinä määrin kuin ihminen on sielultaan syntisairas, hän ei voi elää yhteydessä Jumalaan, eikä siis myöskään pelastua.

Tämä riittää nyt sielun sairaudesta. Seuraavaksi tulemme nimittäin pääasiaan.

Tätä hengellistä sairautta, sielun sairautta on Jeesus Kristus tullut parantamaan. Hän on tullut ollakseen meidän sielujemme suuri Lääkäri ja Parantaja. Herra Jeesus on hyvin armollinen. Hän rakastaa ihmisiä. Siksi Hän haluaa, että kaikki ihmiset pääsisivät sielunsa sairauden vallasta ja tulisivat sisimmässään tuntemaan totuuden – siis Hänet, joka itse on Totuus (Joh. 14:6).

Mutta miten Jeesus sitten parantaa sielun sairauksia? Jos nyt synti on sielun sairautta, tarkoittaa syntien anteeksiantaminen tämän sairauden parantamista. Herra Jeesus, suuri Lääkärimme siis parantaa ihmisen sielun siten, että Hän antaa tälle synnit anteeksi.

Sen vuoksi, kuule sinä, joka olet sielultasi syntinen ja sairas, etkä voi itseäsi parantaa. Kuule sinä, jota sairas sielusi houkuttaa ja vetää Luojasi tahdon vastaisiin ajatuksiin ja tekoihin. Kuule sinä, jonka sielua nämä synnilliset ajatuksesi ja tekosi sairastuttavat entisestään. Kuule nyt: Jumalan Poika Jeesus Kristus, suuri Lääkäri on tullut tarjoamaan sinulle lääkkeen sielusi sairauteen. Mikä se lääke on? Se on evankeliumi Hänestä, ja se kuuluu näin: Sinun esi-isiesi synti ja sinun oma syntisi sairastuttivat sinut, mutta Jeesus Kristus tullut ottamaan pois sinun syntisi, vieläpä tullut itse sinun synniksesi (2. Kor. 5:21). Hänen ristinuhrissaan on sinun syntisi velka maksettu, kaikkinaisen sairautesi taudinaiheuttaja voitettu. Siinä on synnin ja valheen isän, perkeleen pää murskattu.

Muuten, jos meidän onkin syytä noudattaa tiettyä varovaisuutta saarnatessamme ruumiin sairauksien parantamisesta, niin tämän asian saarnaamisessa meidän ei tarvitse varoa lainkaan! Sen sijaan me saamme saarnata Jumalan selvää sanaa, joka vakuuttaa sinulle: Jeesus Kristus on tullut kantamaan meidän sairautemme ja sälyttämään päälleen meidän kipumme (Jes. 53:3). Asia on niin tärkeä, että sanon sen vielä toisin sanoin: Jeesus Kristus on tullut kantamaan sinun sairautesi ja sälyttämään päälleen sinun kipusi. Hän on tullut ottamaan pois koko sinun sairautesi alkusyyn, synnin, vieläpä koko maailman synnin (Joh. 1:29).

Mutta tämä asia ei ole vain muinaista historiaa, vaan myös tänään läsnäolevaa todellisuutta: Pyhässä kasteessa Herra Jeesus on nimittäin tuonut valmistamansa syntien anteeksiantamuksen lahjan juuri sinulle. Kasteessa Jeesus on pessyt pois sielusi sairauden, kaiken syntisi ja saastaisuutesi. Kun sinä, kastettu kristitty kuitenkin vielä tunnet, että sielussasi on syntiä ja sairauttakin, saat muistaa, että Jeesus on tullut sielusi Lääkäriksi. Siksi saat rohkeasti tulla Hänen luokseen ja tunnustaa syntisi Hänelle. Kun sitten kuulet synninpäästön sanan, jonka Hän itse sinulle saarnauttaa, Hän tällä sanallaan parantaa ja eheyttää sieluasi. Kun vielä kuulet evankeliumin saarnaa, siinä Jeesus kaataa sielusi haavoihin parantavaa lääkettä. Kun vastaanotat Hänen ruumiinsa ja verensä, jotka Hän on uhrannut syntiesi vuoksi, Hän antaa niissä sinulle syntiesi anteeksiantamuksen ja kuolemattomuuden lääkkeen. Näin Herra Jeesus parantaa ja eheyttää sinun sieluasi.

Suuri Lääkäri parantaa ruumiin ja sielun ikuisesti

Rakas kristitty! Tällä tavalla sinä saat jo tämän ajallisen elämäsi aikana elää suuren Lääkärisi Jeesuksen armollisessa hoidossa. Saat alkaa eheytyä kohti sitä täydellistä terveyttä, jonka Hän kerran lopullisesti lahjoittaa sinulle, kalliisti ostamalleen kristitylle. Viimeisenä päivänä Hän, taivaan ja maan Herra määrää kaiken synnin ja valheen isän, perkeleen tuhottavaksi ikuisesti. Silloin sinä, Kristukseen kastettu ja Hänessä synnit anteeksi saanut kristitty saat päästä elämään Jumalan taivaassa, vapaana kaikesta synnistä ja sen aiheuttamasta sairaudesta. Silloin sinulle annetaan varma ja lopullinen parantuminen kaikista ruumiisi sairauksista, saathan kokonaan uuden ruumiin. Silloin myös sielusi on täysin terve, eikä mikään estä yhteyttäsi Jumalaan, Luojaasi. Kaiken tämän sinulle on valmistanut Jeesus, ja kaiken tämän Hän myös tahtoo tuoda sinulle vastaanotettaksi. Tule suuren Lääkärisi ja Parantajasi Jeesuksen armohoitoon!

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.10.2019.)

Apostolien päivä (3. vsk), Mark. 3:13–19, toinen saarna

Keitä Jeesus kutsui ja miksi?

Johdanto

Ihmiset ovat aina rakastaneet voimallisia johtajia ja karismaattisia persoonia, jotka ovat taitavia puhumaan ja esiintymään. Monissa kristillisissä yhteisöissäkin painotetaan juuri tiettyä voimallisuutta johtajan tärkeänä ominaisuutena. Totta kai onkin tärkeää, että seurakunnan paimen on puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa (vrt. Ap. t. 18:24b). Hänen on hyvä olla selkeä ja ymmärrettävä opetuksessaan ja ulosannissaan, mielellään vielä sellainen, ettei tule nukuttaneeksi kirkkokansaa saarnoillaan. Kuitenkin mikäli päähuomio suunnataan pastorin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja kykyihin, joudutaan helposti sivuraiteelle sen suhteen, mikä paimenvirassa on keskeistä.

Tänään apostolien päivänä kuulemme millaisia miehiä Jeesus valitsi apostoleiksi. Toiseksi tarkastelemme miksi Jeesus kutsui heidät. Kolmanneksi katsomme vielä, mitä tämä kaikki merkitsee meidän kristillisen elämämme kannalta.

Millaisia miehiä Jeesus kutsui apostoleiksi?

Ensiksi siis: Jeesus kutsui apostolit. Pyhä Markus kirjoittaa, että Hän kutsui tykönsä ne, jotka hän itse tahtoi, ja he menivät hänen tykönsä. (Mark. 3:13) Tämä tarkoittaa sitä, että nämä miehet eivät tulleet apostoleiksi omasta aloitteestaan. Kukaan heistä ei itse suositellut itseään Jeesukselle. Yksikään heistä ei myöskään pyrkinyt Hänen Kirkkonsa palvelukseen sitä varten, että saisi laittaa käyttöön ne erinomaiset puhe- tai opetustaidot, joita oli huomannut itsellään olevan. Päinvastoin, seurakunnan Herra itse perusti apostolisen sananpalvelijan viran ja kutsui nämä miehet sitä hoitamaan.

Mutta millaisia miehiä Jeesus valitsi apostoleikseen? Olivatko he korkeasti oppineita ja viisaita miehiä, taikka puhetaidostaan tunnettuja ja karismaattisia esiintyjiä? Eivät ollenkaan. Kun Pyhä Henki tässä evankelista Markuksen kynällä ilmoittaa meille kahdentoista apostolin nimet, mainitsee Hän ensimmäisenä Pietarin, kolmantena taas Johanneksen. Muistatko mitä Hän toisessa kohdassa lausuu näistä kahdesta miehestä? Apostolien teoissa sanotaan: Mutta kun he [siis Israelin suuren neuvoston jäsenet] näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät (Ap. t. 4:13). Pietari ja Johannes olivat kalastajia. Samoin olivat myös heidän molempien veljet, Andreas ja Jaakob, jotka Herra myös kutsui apostolien joukkoon. Varmasti nämä neljä olivat kyllä raavaita miehiä ja osaavia omassa työssään, mutta aivan ilmeisesti kuitenkin hyvin tavallisia, köyhiä ja oppimattomia työläisiä. Entä muut apostoleiksi valitut sitten, millaisia he olivat? Kaksi heistä, Matteus ja toinen Jaakob olivat publikaaneja, siis tullimiehiä. He olivat kyllä juutalaisia, Israelin kansan jäseniä, mutta olivat kuitenkin alkaneet palvella vierasta miehitysvaltaa, roomalaisia. Heidän työnään oli kerätä veroja keisarille. Koska he näin olivat työssään jatkuvasti tekemisissä muiden kuin juutalaisten kanssa, olivat he myös kultillisesti epäpuhtaita, eivätkä siis olisi voineet tulla temppeliin. Kaiken päälle publikaanit vielä usein vielä kiskoivat verovarojen ohella enemmän kuin tarpeeksi, ja keräsivät näin sievoisia summia omiinkin taskuihinsa. Tällä tavalla Matteus ja Jaakob olivat epäilemättä rikkaita miehiä, jotka ehkä myös elivät ylellisesti. He olivat kuitenkin koko kansansa vihan kohteena. Heitä inhottiin yhtäältä siksi, että he rikastuivat maanmiestensä kustannuksella, mutta toisaalta myös sen vuoksi, että roomalaisten palvelijoina heidän ajateltiin pettäneen isänmaansa ja tulleen epäpuhtaiksi. Näiden miesten lisäksi Markus mainitsee apostolien listassa myös Tuomaan. Niin kuin varmasti muistat, hän oli mies, joka lausui avoimesti epäuskonsa, sen, että ellei hän saisi silmillään nähdä ristiinnaulittua Kristusta elävänä, ei hän uskoisi evankeliumiin ylösnousemuksesta (Joh. 20:25). Vielä viimeisenä apostolien joukossa mainitaan mies, joka epäuskossaan ja rahanhimossaan meni niin pitkälle, että luovutti Herransa kuolemaan.

Katso nyt miten erinomaisia hengenmiehiä nämä Herran apostolit itsessään olivat! Tällaisen listan äärellä moni ihmettelee: ”Eikö sinulla Jeesus muka olisi ollut ketään muita vaihtoehtoja pyhän Kirkkosi sananpalvelijoiksi? Miksi sinun piti kutsua tällaisia kelvottomia miehiä näin suureen tehtävään?” Mutta Herra Jeesus, joka tietää kaiken ja näkee kaiken, ei valinnut näitä miehiä apostoleikseen sattumalta. Niin kuin kuulimme, Pyhä Henki sanoo nimenomaan, että Hän kutsui tykönsä ne, jotka hän itse tahtoi. Jeesus siis aivan varta vasten tahtoi kutsua juuri nämä nimenomaiset miehet.

Miksi Jeesus kutsui apostolit?

Toiseksi kuulemme, miksi Jeesus kutsui apostolit. Evankeliumi ei nimittäin pääty siihen, millaisia miehiä apostolit itsessään olivat. Pyhä Henki kertoo myös: Niin hän [siis Jeesus] asetti kaksitoista olemaan kanssansa ja lähettääksensä heidät saarnaamaan (Mark. 3:14). Oikeastaan tarkkaan ottaen Pyhä Henki sanoo näin: ”Ja teki kaksitoista, että olisivat Hänen kanssaan ja että lähettäisi heidät saarnaamaan.” Tätä asiaa ei voi liikaa painottaa: Jumalan Poika teki nämä miehet, että he olisivat Hänen kanssaan ja että Hän lähettäisi heidät saarnaamaan. Tässä käytetty sana ”teki” on se sama sana, jota Vanhan testamentin vanhin tunnettu käännös Septuaginta käyttää kuvatessaan miten Jumala loi maailman. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kahdessa ensimmäisessä luvussa Septuaginta käyttää pilkulleen samaa kreikan sanamuotoa kuin Markus tässä. Teksti kertoo, että alussa Jumala ”teki” kaiken (LXX Gen. 1:1, 7, 16, 21, 25, 27, 31; 2:2; vrt. 1:26; 2:3, 18). Mutta mitä Pyhä Henki sitten tahtoo sanoa käyttäessään tätä samaa sanaa nyt, kun Hän kertoo apostolien kutsumisesta? Hän tahtoo sanoa, että sama Jumalan Poika, jonka kautta kaikki on luotu ja saanut syntynsä (Joh. 1:3), samalla tavalla nyt ”teki” – toisin sanoen loi – jotakin uutta. Mitä Jeesus siis loi kun Hän ”teki” nuo kaksitoista? Vastaus: Hän loi uuden Israelin. Miten niin? Muistat varmaan, että Vanhassa testamentissa Jumalan omaisuuskansalla oli kaksitoista kantaisää. Jaakobille Jumala antoi uuden nimen Israel (1. Moos. 32:28). Hänen mukaansa myös Jumalan omaisuuskansaa kutsuttiin Israeliksi. Juuri Hänen kahdestatoista pojastaan polveutuivat tämän pyhän kansan heimot. Mutta nyt oli Jumalan Poika tullut ihmiseksi, vapahtamaan tämän omaisuuskansansa heidän synneistään (Matt. 1:21). Hän oli tullut olemaan Jumalan virheetön ja tahraton Karitsa, joka ottaisi pois jopa koko maailman synnin, ja lunastaisi kalliilla verellään kaikki ihmiset heidän turhasta, isiltä peritystä ja syntisestä vaelluksestaan (Joh. 1:29; 1. Piet. 1:18–19). Jumalan Poika oli tullut ihmiseksi täyttääkseen Isänsä lain ja toteuttaakseen Hänen pelastussuunnitelmansa. Pyhällä verellään Hän oli tullut perustamaan uuden liiton (Hebr. 9:11–10:18), avaamaan pakanoillekin pääsyn Jumalan omaisuuskansaan (Ef. 2:11–22), uuden liiton Israeliin, omaan pyhään Kirkkoonsa. Siksi Herra Jeesus nyt ”teki” uuden Israelin ja ”teki” tälle uudelle kansalle kaksitoista kantaisää, Karitsan kaksitoista apostolia, ne miehet, joiden nimet ovat kerran taivaallisen Jerusalemin kaupungin kahdessatoista perustuksessa (Ilm. 21:14).

Mutta on muutakin: Markus kirjoittaa, että Herra ”teki” nämä kaksitoista miestä sitä varten, että Hän lähettäisi heidät saarnaamaan. Miksi? Siksi, että juuri apostolien suulla saarnatun kuultavan sanansa kautta Herra itse tahtoo liittää yhä uusia ihmisiä uuteen, hengelliseen Israeliin, Kirkkoonsa. Juuri apostolien käsien kautta jaetun näkyvän sanansa – pyhien sakramenttiensa – välityksellä Herra tahtoo oksastaa yhä uudet metsäöljypuun oksat – pakanat – pyhään öljypuuhunsa (Room. 11:17). Tällä tavalla, puhtaasti julistetun sanansa ja oikein jaettujen sakramenttien välityksellä Kirkon Herra Kristus tahtoo ”tehdä” ja luoda kaikki ihmiset uusiksi, synnyttää heidät uudesti (vrt. 1. Piet. 1:23; Tiit. 3:5; Jaak. 1:18) elämään yhteydessään.

Mutta jotta nämä kaksitoista miestä saattoivat alkaa toimia näin suuressa tehtävässä, piti heidän elämässään ensin tapahtua jotakin. Mitä? Markus siis kirjoittaa, että Jeesus ”teki kaksitoista, että he olisivat Hänen kanssaan”. Apostolien pääasiallinen tehtävä ei siis ollut koettaa osoittaa Herralleen, miten erinomaisia taitoja heillä oli tai miten voimallisia ja valloittavia saarnaajia he olivat. Apostolien ensisijainen tehtävä oli yksinkertaisesti olla Jeesuksen kanssa. Heidän tuli olla Herransa kanssa, että saisivat ottaa vastaan Häneltä anteeksiantamuksen omiin synteihinsä, Hänen yksipuolisen armohoitonsa omaan mahdottomuuteensa. Näillä miehillä itselläänhän ei ollut mitään hyvää tuotavana Jeesukselle. Heidän apostolinvirkansa lähtökohtana olikin juuri se, että Herra itse oli kutsunut heidät ja tehnyt heidät olemaan kanssaan. Lähtökohtana oli se, että Herra oli uskonut heille pyhän evankeliuminsa. Tällainen Jeesuksen kanssa oleminen muuttikin heidän elämänsä kokonaan. Luukas kirjoittaa, niin kuin edellä kuulimmekin: Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa. (Ap. t. 4:13) Voimme kysyä, tarkoittaako tämä paitsi sitä, että apostolit tunnistettiin Jeesuksen kanssa aikaa viettäneiksi miehiksi, myös sitä, että Jeesuksen kanssa oleminen näkyi heistä myös ulospäin.

Tällä tavalla Herra siis kutsui apostoleikseen miehiä, joilla ei ollut omaa viisautta tai puhetaitoa. Hän aivan tahtoi kutsua palvelukseensa juuri tällaiset yksinkertaiset miehet, etteivät he tässä suuressa tehtävässään ylpistyisi ja alkaisi etsiä kunniaa työnsä tuloksista omista kyvyistään. Herra halusi, että Hänen evankeliumiaan saarnattaisiin koko maailmassa, mutta ei inhimillisellä puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi (1. Kor. 1:17b). Hän halusi, että Hänen sanassaan oleva voima saisi tehdä työnsä ihmisten elämässä – tai paremminkin, että Hänen sanansa saisi antaa ikuisen elämän niille, jotka synnissään olivat joutuneet eroon todellisesta elämästä. Herra halusi käyvän ilmeiseksi, ettei näitä suuria asioita tehty ihmisten voimalla, vaan että Hänen ristinsä voima oli suuri. Herra kutsui apostoleikseen ja pyhän Kirkkonsa perustukseen kirjoitettavaksi juuri tällaisia syntisiä miehiä myös siksi, että huomattaisiin: Jeesus kutsuu luokseen syntisiä, että saisi antaa heidän syntinsä anteeksi. Juuri näitä armahtamiaan syntisiä Hän tahtoo käyttää. Juuri heille Hän tahtoo uskoa sovituksen sanan, että he olisivat Hänen puolestaan lähettiläinä maailmassa, ja että Jumala heidän kauttaan kehottaisi ja pyytäisi, että ihmiset antaisivat sovittaa itsensä Jumalan kanssa (2. Kor. 5:19–20).

Apostolinen virka – jotta saisimme uskon!

Entä mitä tämä kaikki merkitsee meidän kristillisen elämämme kannalta? Paljonkin! Nimittäin vaikka nuo kaksitoista apostolia ovat jo aikoja sitten päättäneet ajallisen vaelluksensa, ei Kristuksen asettama apostolisen sananpalvelijan virka ole lakannut olemasta voimassa. Hänen yksi, pyhä Kirkkonsa on edelleen maailmassa, eikä itse asiassa koskaan häviä. Kristuksen Kirkko on pysyvä maan päällä niin kauan kuin tämä maailma pysyy, ja enemmänkin: Kirkko on pysyvä ikuisesti, kuuluvathan jo perille päässeet pyhätkin Kristuksen riemuitsevaan seurakuntaan. (Vrt. Augsburgin tunnustus VII 1.) Ja vaikka Pietari, Johannes tai Jaakob eivät enää ole täällä ajassa meidän kanssamme, jatkuu Herran asettama apostolinen sanan ja sakramentin virka kuitenkin edelleen Hänen Kirkossaan. Edelleenkin Kristus juuri seurakuntansa kautta kutsuu tähän virkaan niitä miehiä, jotka itse tahtoo.

Millaisia miehiä Jeesus sitten kutsuu seurakuntansa paimenvirkaan? Tänäänkin Hän kutsuu siihen aivan tavallisia, syntisiä miehiä. Hän kutsuu miehiä, joista yksikään ei ole täysin oppinut Jumalan sanan asiassa, saati kristillisessä elämässään edistynyt täydelliseen pyhyyteen. Älä sinäkään siksi loukkaannu pastoriisi, jos hän ei aina osaa heti vastata kaikkiin kysymyksiisi. Pastorisi tehtävänä on julkisesti saarnata ja opettaa Jumalan sanaa puhtaasti – siis sanan mukaan – seurakunnan elämäksi. Hänen tehtävänsä on Kristuksen valtuuttamana ja Hänen sanallaan antaa anteeksi syntejä, sekä tarvittaessa myös pidättää niitä (Joh. 20:22–23). Totta kai hän virkaansa kuuluu myös se, että hän voi auttaa ja johdattaa sinua hengellisissä kysymyksissäsi. Mikään täydellinen teologinen sanakirja tai tietopankki hänkään tuskin kuitenkaan on. Teologisesta koulutuksestaan huolimatta hän on – ja hänen tulee olla! – Jumalan sanan oppilas, niin kuin kaikki muutkin kristityt. Älä myöskään loukkaannu pastoriisi siksi, että hänkin on syntinen mies. Rukoile pikemminkin säännöllisesti pastorisi puolesta, ja muista, että Jeesus tahtoo tehdä hänetkin uudeksi. Herra tahtoo tehdä hänetkin joka päivä olemaan ja viipymään kanssaan, että saisi lahjoittaa hänellekin täyden syntien anteeksiannon ja hoidon Hänen armollisessa läsnäolossaan. Jeesus tahtoo tänäänkin uskoa sanansa palvelijoille sovituksen sanan, sanoman itsestään, Jeesuksesta Kristuksesta ristiinnaulittuna (1. Kor. 1:23; 2:2). Miksi Hän tahtoo tehdä näin? Sinun vuoksesi! Herra tahtoo tehdä näin, että sinä ja koko Hänen seurakuntansa saisi vanhurskauttavan uskon, kun Hän itse lahjoittaa Pyhän Henkensä sanansa ja sakramenttien kautta (Augsburgin tunnustus V 1–2). Nämä lahjat ovat täällä tänäänkin tarjolla juuri sinulle ja meille kaikille. Älä siksi keskity pastorisi ulkoisiin ominaisuuksiin tai niiden puutteisiin. Katso vain Kristukseen, joka tämän asettamansa viran välityksellä tahtoo tuoda nämä valtavat ja iankaikkiset lahjansa sinullekin. Tänäänkään Jumalan pelastava voima ei ole ihmisten viisaudessa, kaunopuheisuudessa tai esitystaidossa, vaan itsessään Kristuksessa, joka tulee armonvälineissään syntisten ihmisten luo. Kristus, itse Jumalan voima ja Jumala viisaus (1. Kor. 1:24b) tahtoo tänään tulla sinun luoksesi ja koko pyhän seurakuntansa luokse, jotta me saisimme yhdessä olla Jeesuksen kanssa. Ja kun me saamme olla ja viipyä Jeesuksen, meidän armollisen Vapahtajamme läsnäolossa, varustaa Hän meitä myös yhdessä olemaan evankeliumin välikappaleena lähimmästemme keskellä, minne ikinä Hän meidät, pyhän seurakuntansa lähettää. Tämän kaiken suokoon meille taivaallisen Isän ensimmäinen Apostoli ja armollinen Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä Jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.7.2018.)

2. sunnuntai loppiaisesta (3. vsk), Mark. 1:14–15

Ajasta ja Jumalan valtakunnan tulemisesta

Aika ja Jumalan ikuisuus

Mitä on aika? Sanakirjan mukaan aika ”on olemassaolon ja tapahtumien jatkuvaa näennäisesti peruuttamatonta etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta.” Oliko riittävän vaikeasti sanottu? Sama asia voitaisiin sanoa myös toisella tavalla: Tämä maailma tai siinä olevat asiat ovat olemassa ja tapahtuvat, mutta mikään ei pysy muuttumattomana. Jokin on tai tapahtuu, ja sitten se on ollut ja tapahtunut. Se kaikki jää menneisyyteen. Oleminen ja tapahtuminen nyt on jotakin muuta kuin oleminen ja tapahtuminen eilen. Tämän hetken jälkeen tulee jotakin muuta. Tuo ”jotakin muuta” voi tarkoittaa myös sitä, että olemassa oleminen loppuu. Esimerkiksi: Ihminen oppii jotakin, ja niin hänen ymmärtämättömyytensä olemassaolo poistuu ja vaihtuu ymmärrykseksi. Kukka kasvaa ja kukoistaa Rouvan kukkaruukussa, mutta sitten se lakastuu ja kuolee. Ihminen elää, mutta sitten myös vanhenee ja kuolee. Sellaista on elämä ajassa. Se on elämää muutoksessa, kaiken vaihtumisessa toiseen. Tämä asia on nyt ehkä hieman vaikeasti selitetty, mutta lopulta jokainen ymmärtää, mistä ajassa on kysymys.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Onko aika paha asia? Joku saattaa ehkä ajatella niin. Saattaa tuntua kurjalta, ettei saa olla enää nuori, vaan joutuu vanhenemaan ja lopulta ajattelemaan kuolemaakin. Aika saattaa tuntua ikävältä asialta myös silloin, kun jokapäiväisessä elämässä tulee tehneeksi valintoja, joiden vuoksi tekemistä on liikaa. Tuntuu ettei aika tahdo riittää. On kiire. Mutta ei aika itsessään ole paha asia. Se kuuluu Jumalan hyvään luomistyöhön. Jumala on luonut maailman ja säätänyt siihen valon ja pimeyden, päivän ja yön vaihtelun (1. Moos. 1:4–5). Hän ei siis ole tahtonut, että tässä maailmassa kaikki olisi koko ajan samaa. Pikemminkin Hän on halunnut, että päivä vaihtuu yöksi, ja sitten yö taas päiväksi. Aika siis kulkee eteenpäin. Jumala on myös luonut valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, olemaan merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia. Hän on tehnyt auringon ja kuun, joiden perusteella ihminen voi mitata sitä aikaa, jossa elää, ja jakaa sen vuosiin, kuukausiin, viikkoihin, päiviin, minuutteihin ja sekunteihin. Tämä kuuluu Jumalan luomistyöhön, ja Hänen sanansa sanoo siitä: Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (1. Moos. 1:14–18)

Jumala itse on kylläkin ikuinen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Hän ole sidottu aikaan. Hänestä pyhä Jaakob sanoo, että Hän on valkeuksien Isä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. (Jaak. 1:17) Hän ei ole ajan piirissä, eikä siksi myöskään ole muuttuvainen. Jumala on muuttumaton. Hän on kyllä luonut ajan, mutta on itse ajan tuolla puolen. Pyhä Pietari sanoo tästä: Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että ”yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä.” (2. Piet. 3:8; ks. myös Ps. 90:4) Toisin sanoen kaikki se, mikä meille ihmisille on mennyttä, nykyistä ja tulevaista, kaikki se on aina Hänen edessään.

Ikuinen Jumala on tullut aikaan

Evankeliumissa Jeesus sanoo: Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle (Mark. 1:15a). Mistä ajasta Herra tässä puhuu? Hän ei puhu ajasta yleensä. Jeesuksen  käyttämä sana καιρός (kairos) tarkoittaa aivan määrättyä tai tiettyä aikaa, ajankohtaa tai hetkeä. Jeesus siis sanoo, että Jumalan luoma aika on nyt kulunut tiettyyn pisteeseen, sellaiseen, jossa jotakin oli ennalta määrätty tapahtuvaksi. Mitä siis oli määrätty tapahtuvaksi? Jumalan valtakunnan oli määrä tulla lähelle ihmisiä. Koska kyse on Jumalan valtakunnan tulemisesta, on selvää, että tämän määräajan määrittelijäkin on Jumala itse. Suuressa armossaan Jumala oli jo ikuisuudessa tehnyt suunnitelman tuoda ikuisen valtakuntansa lähelle ihmisiä, aivan heidän keskelleen. Vanhassa testamentissa Hän oli myös sanansa kautta ennalta luvannut tämän ihmisille. Ja juuri nyt tämä aika siis oli tullut.

Tässä meillä on käsillä merkillinen tapahtuma, joka ylittää inhimillisen ymmärryksen. Me ihmiset olemme aikaan sidotut, ja niin on meidän elämämmekin. Alun perin Jumala loi ihmiset elämään aikaan sidottuna, mutta kuitenkin samalla myös läheisessä yhteydessä kanssaan. Syntiinlankeemuksen tähden meidän aikaan sidottujen ihmisten kävi kuitenkin mahdottomaksi omine neuvoinemme päästä tekemisiin ikuisen Jumalan kanssa. Ilman Jumalan ilmoitusta ja Hänen armoaan me emme nyt voi tietää, mistä tai miten me pääsemme Hänen yhteyteensä. Mutta juuri siksi Hän, ikuinen Jumala on nyt antanut ikuisen valtakuntansa murtautua aikaan. Niin Jeesus sanoo: Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Missä tämä on tapahtunut? Siinä, että Hänen Poikansa, Isästä ikuisuudessa syntynyt Jumalan Poika on ensimmäisenä joulupäivänä syntynyt neitsyt Mariasta ihmiseksi. Hän, ikuinen ja muuttumaton Poika on tullut aikaan ja ihmiselämän muuttuvaisuuteen. Hän on tullut ihmiseksi, ajalliseksi, aivan niin kuin mekin. Jeesus Kristus oli pieni lapsi, mutta kun Hänen aikansa tässä maailmassa kului, varttui Hän iässä, ihmisyytensä puolesta jopa viisaudessa (Luuk. 2:52). Miksi Jumalan Poika tuli tällä tavalla ihmiseksi, keskelle maailmaa ja sen ajallista historiaa? Siksi, että Hän voisi ihmisenä ja Jumalana toimia sinun, ajallisen ihmisen historiallisen syntivelan ja sairauden kantajana. Hän tuli, että voisi täydellisessä ihmiselämässään, kärsimyksessään ja uhrikuolemassaan ristillä täyttää muuttumattoman Jumalan muuttumattoman lain täydellisesti. Hän tuli, että voisi sovittaa sinun syntisi täydellisessä ristinuhrissaan pitkäperjantain päivänä. Näin Hän teki, että Hän olisi sinulle, ajalliselle ihmiselle, ja koko ajassa elävälle ihmiskunnalle tie syntien anteeksiantamukseen ja ikuiseen elämään ikuisen Jumalan valtakunnassa (Joh. 14:6). Tästä samasta asiasta apostoli kirjoittaa näin: Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. (Gal. 4:4–5) Kun Jeesus siis nyt saarnasi Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle, niin juuri Hänessä itsessään oli Jumalan valtakunta nyt tullut lähelle noita ihmisiä, jotka Häntä kuulivat.

Tänäänkin Jumalan valtakunta tulee lähelle – vai tuleeko?

Juuri tänäänkin me elämme ajassa, josta Jeesus tässä puhuu. Yhä edelleen ja juuri tänäänkin on voimassa se tosiasia, että jumalallisesti ennalta määrätty Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle Jeesuksessa. Erona on tietenkin se, että me emme silmillämme näe Jeesusta niin kuin Hänen opetuslapsensa tai muut kuulijansa aikanaan näkivät, kun Herra maailmassa ollessaan vaelsi heidän keskuudessaan. Mutta tänäänkin Jumalan valtakunta on tullut meitä lähelle ja tulee edelleen. Kun nimittäin Jumalan sanaa saarnataan, kun Hänen sanaansa opetetaan ja puhutaan, ja kun Hänen sanallaan rohkaistaan väsyneitä ja heikkoja, sairaita ja kuolevia, kun Hänen sanallaan julistetaan syntisille synnit anteeksi, silloin Jeesus aivan yhtä todellisesti tulee ja tuo kaikki lahjansa tullessaan. Siinä tapahtuu se, mitä Vähä katekismuskin opettaa Jumalan valtakunnan tulemisesta: ”Taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armonsa vaikutuksesta uskomme hänen pyhän sanansa sekä elämme Jumalan omina täällä ajassa ja siellä iankaikkisuudessa.” (Vähä katekismus III 8.) Näin Jumalan valtakunta tulee meitä lähelle.

Mutta tästä seuraa myös vakava kysymys: saako Jumalan valtakunta tänään tulla lähelle? Jumalan säätämä aika on siis nyt täyttynyt. Mutta saako Jumalan valtakunta tänäkin päivänä tulla lähelle kaikkia niitä, jotka Hän tahtoo tänäänkin valtakuntaansa ottaa? Toisin sanoen: Ristinuhrissaan Kristus on sovittanut meidät Isän kanssa, sanansa ja kasteen kautta ottanut meidät sisään Jumalan valtakuntaan. Ja nyt juuri meille, seurakunnalleen Kristus on antanut myös tehtävän olla suolana ja valona Hänen maailmassaan (Matt. 5:13–14), Hänen pyhänä tuoksunaan (2. Kor. 2:14–16). Seurakuntansa paimenille Hän on antanut profeetallisen tehtävän saarnata ja julistaa Hänen pyhää sanaansa, sanoa: Näin sanoo Herra, Herra. Pastorien jumalallisesti säädetty tehtävä on saarnata Jumalan sanaa, kuulivat ihmiset tai olivat kuulematta. Heidän tehtävänsä on saarnata pelkäämättä ihmisten sanoja ja arkailematta heidän kasvojansa. Heidän tehtävänsä on kuulla, mitä Herra heille sanassaan sanoo, sisäistää Hänen sanansa, tai – niin kuin Herra profeetta Hesekielille sanoo – aivan syödä Hänen sanansa. Sitten heidän tehtävänsä on puhua tämä pyhä sana ihmisille. (Vrt. Hes. 2:4–8; 3:1–3, 8–11.) Näin Jumala tahtoo tänäänkin tuoda ikuisen pelastuksen valtakuntansa lähelle, kaikkien maailman ihmisten ulottuville. Mutta saako Jumalan valtakunta siis tulla heitä lähelle? Saarnaavatko, opettavatko ja puhuvatko seurakunnan paimenet niin kuin heidän tulisi? Tänään tahdon vakavasti kehottaa teitä, Jumalan seurakunta: Rukoilkaa pastorinne puolesta. Rukoilkaa, että hän voisi oikein toimittaa Herralta saamaansa virkaa. Rukoilkaa, että kun pastori tekee työtään saarnanvalmistuskammiossaan, saarnatuolissa ja alttarilla, kun hän tekee työtään seurakuntalaisten kodeissa, suuntansa kadottaneiden etsijöiden kodeissa, uskovien kuolinvuoteiden ääressä, katumattomien syntisten kuolinvuoteiden ääressä tai vaikkapa junassa vastatessaan vierustoverin kysymyksiin, rukoilkaa, että hän silloin voisi vastustaa lihallista mieltään, joka taistelee Jumalan sanaa vastaan. Rukoilkaa pastorillenne Jumalan armoa ja Pyhän Hengen johdatusta, että hän näissä tilanteissa voisi vastustaa lihallista velttouden henkeä, joka tahtoo päästä helpolla ja miellyttää enemmän kuulijoita kuin Jumalaa. Tätä rukoilkaa omalle pastorillenne, sekä myös koko kirkkomme piispalle ja kaikkien seurakuntiemme pastoreille. Tämä on hyvin tärkeää, sillä muutoin siellä, missä Jumala tahtoi antaa valtakuntansa tulemaan ihmisiä lähelle, se jää tulematta.

Ja samalla: Myös kaikille muillekin kirkkoruumiinsa jäsenille Kristus on antanut omat tehtävänsä. Kaikille omilleen Hän on lisäksi antanut tehtävän olla aina valmiina vastaamaan sanansa perusteella jokaiselle, joka heiltä kysyy sen toivon perustusta, joka heissä on (1. Piet. 3:15). Rukoilkaa siis herkeämättä myös oman itsenne puolesta ja koko seurakunnan puolesta. Rukoilkaa, että pysyisitte uskollisina Jumalan sanalle ja sen todistukselle sillä omalla paikallanne, johon Herra viisaudessaan on teistä itse kunkin asettanut. Näin Jumalan valtakunta saa Hänen sanansa kautta tulla lähelle myös kaikkia niitä, jotka Hän on asettanut elämään ja työskentelemään teidän lähellänne.

Nyt on aika tehdä parannus ja uskoa evankeliumi

Se seikka, että jumalallisesti ennalta määrätty Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle, nostaa eteemme vielä yhden tärkeän asian. Ajan luonteeseen siis kuuluu, että se kuluu. Toisin sanoen se, mitä nyt on, jää menneisyyteen. Kun Jeesus siis sanoo Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle, tarkoittaa tämä yhtäältä sitä, että juuri nyt on se aika, jolloin Jumalan valtakunta on tullut lähelle niin, että siitä voidaan päästä osalliseksi. Toisaalta tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että tämä aika ei jatku loputtomasti – silloinhan ei voitaisi puhua ajasta tai ajankohdista, vaan ikuisuudesta.  Kuitenkin Herra puhuu tietystä ajasta. Jumalan antama ajankohta sinun ja lähimmäisesi pelastukselle on tänään, juuri nyt. Sinä et tiedä, antaako Luojasi sinulle aikaa tässä maailmassa vuosia, kuukausia, viikkoja, päiviä, vaiko vain joitakin hetkiä. Sinä et myöskään tiedä, milloin koko maailman aika päättyy ja Kristus, kaikkeuden Herra tulee takaisin kunniassaan, tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Mutta se on varmaa, että aikaa ei ole enää paljon. Kuule siksi, mitä apostoli sanoo: Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. (2. Kor. 6:2) Ota siis vaari tästä hetkestä!

Mutta miten se tapahtuu? Miten sinun tulee ottaa vaarin tästä ajankohdasta, jolloin Jumala on Pojassaan tuonut valtakuntansa sinun lähellesi? Jeesus sanoo sen. Hän sanoo:  tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. (Mark. 1:15b) Toisin sanoen, tunnusta juuri nyt ja joka aika Jumalalle syntisi. Tunnusta Jumalalle se tosiasia, että sinä et itse voi tulla Hänen luokseen, vaan että tarvitset sitä, että Hän armossaan, Kristuksessa tuo tänäänkin iankaikkisen valtakuntansa sinun lähellesi, että voit tulla siitä osalliseksi. Ja usko sitten myös evankeliumi! Usko Jeesukseen, jossa Jumalan valtakunta juuri tänäkin pelastuksen päivänä ja hetkenä tulee sinun luoksesi, sanan saarnassa ja Herran pyhässä ehtoollisessa. Usko nyt Kristukseen, Jumalan iankaikkiseen Poikaan, joka on jo kerran, ennalta määrättynä aikana tullut ihmiseksi aikaan, sovittaakseen sinun, ajallisen ihmisen synnit ja pelastaakseen sinut. Usko Häneen, joka juuri tänäänkin, tänä pelastuksen päivänä armonvälineissään tuo sinulle tämän syntien anteeksiantamisen lahjan. Usko Kristukseen! Niin sinä olet valmiina ottamaan vastaan sen hetken, jolloin Jumalan ennalta määrämä aika päättyy, ja on vain ikuisuus. Silloin sinä saat nostaa pääsi pystyyn, sillä olet jo osallinen ikuisuudesta Jumalan valtakunnassa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 14.1.2018.)

Valvomisen sunnuntai (2. vsk), Mark. 13:33–37

”Valvokaa!” Mitä se on?

Johdanto

Jeesus sanoo: Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. (Mark. 13:33) Tämän sanottuaan Herra puhuu myös siitä, miten tämän kyseisen ajan tulemiseen pitäisi suhtautua.

Jotta paremmin ymmärtäisimme mistä on kyse, on ensin katsottava mistä ”ajasta” Jeesus tässä puhuu. Vastaus löytyy kohdasta muutamaa jaetta aiemmin. Siellä Herra on juuri sanonut: Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen. (Mark. 13:24–27) Herra puhuu siis viimeisestä päivästä, jolloin Hän, Ihmisen Poika  tulee takaisin kirkkaudessaan. Tämä on ”se aika”, jonka tulemisesta Hän päivän evankeliumissa puhuu. Nyt saamme kuulla, mitä Jeesus tästä asiasta muuta sanoo ja mihin Hän meitä tämän asian äärellä kehottaa.

Herra tulee äkkiarvaamatta

Aluksi on huomattava, mitä Jeesus sanoo tulemuksensa ajankohdasta. Ensin Hän ilmaisee perustavan lähtökohdan: sillä ette tiedä, milloin se aika tulee – tai paremminkin: milloin se aika on (Mark. 13:33b). Kristuksen omat eivät siis tiedä sitä hetkeä, jona heidän Herransa tulee kirkkaudessaan. Paina tämä asia mieleesi! Tässä maailmassa sinäkin saat nimittäin kuulla monenlaisten ”hengenmiesten” väitteitä siitä, minä vuonna tai päivämääränä Jeesus tulee, taikka milloin maailma loppuu. Totta on kyllä se, että nyt on viimeinen aika (1. Joh. 2:18). Tämä maailma ei pysy ikuisesti. Herra Jeesus tulee takaisin. Mutta väitteet Hänen tulemuksensa tarkasta ajankohdasta ovat kuitenkin vääriä ja valheellisia. Hänhän sanoo selvästi: sillä ette tiedä, milloin se aika on.

Toisaalta Jeesus kyllä myös sanoo jotakin siitä tilanteesta, jossa Hän tulee. Hän puhuu vertauksen talon isännästä, joka matkusti muille maille ja jätti talonsa palvelijoidensa hoitoon. Tässä Jeesus puhuu tietenkin itsestään ja omasta paluustaan. Hän sanoo: Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla (Mark. 13:35). Näillä sanoillaan Herra antaa siis ymmärtää, että Hänen tulemisensa tapahtuu yöllä. Hänen palvelijansa eivät kuitenkaan tiedä, tuleeko Hän iltamyöhällä, siis ensimmäisen yövartion aikaan, vai ehkä yösydännä, toisen yövartion aikaan. He eivät myöskään tiedä, tuleeko Herra kukonlaulun aikaan, siis kolmannella yövartiolla, vaiko ehkä varhain aamulla, neljännen yövartion aikaan. Joka tapauksessa Hän siis tulee yöllä. Tätä ei nyt kuitenkaan pidä ymmärtää viittauksena Jeesuksen tulemiseen jonakin tiettynä vuorokauden aikana. Onhan nimittäin ensinnäkin selvää, että jos Herra tulisi silloin kun meillä Suomessa on yö, saattaisi toisella puolella maapalloa olla samaan aikaan päivä, ja päinvastoin. Herran tulemisessa yöllä on kyse tästä: Ensinnäkin, niin kuin ihmiset yöllä nukkuvat, eivätkä siksi ole tietoisia ympärillään tapahtuvista asioista, samoin myös Ihmisen Pojan tulo tapahtuu hetkenä, jona ihmiset eivät luule sen tapahtuvan (Matt. 24:44). Jeesus lisääkin heti perään, että Hän tulee äkkiarvaamatta tai yhtäkkiä (ἐξαίφνης – Mark. 13:36). Toiseksi, Jeesuksen tuleminen yöllä voinee tarkoittaa myös sitä, että Hän tulee aikana, jona maailmanaika on pimentynyt eikä mitään valoa enää näytä olevan.

Kristillinen valvominen ja luomisen lahjat

Kun Jeesuksen omat nyt elävät tällaisessa tilanteessa, Herra antaa heille kehotuksen: valvokaa. Tarkoittaako tämä sitä, että kristittyjen tulisi pyrkiä yölläkin pysyttelemään hereillä? Tämänkin suuntaisesti asia on kyllä joskus ymmärretty. Kirkon historiassa monet, esimerkiksi luostareihin tai erämaan yksinäisyyteen paenneet munkit ovat pyrkineet välttämään nukkumista, tai ainakin heräämään öisin tietyin väliajoin, että voisivat käyttää mahdollisimman paljon aikaa rukoukseen ja mietiskelyyn. Mutta miten on? Eikö Jumala, kaiken Luoja, ole itse asettanut tähän maailmaan myös päivän ja yön vaihtelun (1. Moos. 1:4–5)? On toki! Kyllä Hän on siis myös tarkoittanut, että me ihmiset, jotka Hän on luonut ja asettanut tämän maailman keskelle, myös lepäisimme työstämme päivän päätteeksi ja nukkuisimme yöllä. Lisäksi Hän on antanut meille vielä erityisen lepopäivänkin kerran viikossa. Ei Jeesuskaan siis tässä tarkoita sitä, että kun sinä olet kristitty, et saisi nukkua öitäsi rauhassa ja hyvällä omallatunnolla. Niin kuin kuulimme, ei Hänen sanansa tarkoita sitä, että Hänen tulonsa välttämättä tapahtuisi silloin, kun meidän aikavyöhykkeellämme kello näyttää yön tunteja. Ei siis myöskään se valvominen, josta Herra tässä puhuu, ole Hänen luomistyöhönsä liittyvää levon tarvetta vastaan!

Tätä asiaa on kuitenkin syytä katsoa myös toisesta näkökulmasta: Joku saattaa nimittäin ajatella, että koska nyt siis on Jumalan tahdon mukaista pitää huolta levosta ja omasta hyvinvoinnista, ei kristitynkään oikeastaan tarvitsisi pitää huolta Jumalan sanan kuulemisesta tai rukouksesta. Tällaista ajatusta tulevat vielä säestämään nykyaikaiset trendit, jotka ohjaavat kansaa keskittämään aikansa ja varansa milloin ”hyggeilyyn”, siis elämän hidastamiseen ja lepäilyyn ylellisesti sisustetussa kodissa, herkullisten tarjoiluiden ja valioviinien äärellä. Joskus taas maailman trendit ohjaavat ihmisiä pakkomielteiseen ja narsistiseen oman kehonsa ”tuunaamiseen” kuntosaliohjelmien orjana. Jossakin vielä rohkaistaan pitämään itsestään huolta mindfulness-harjoitusten avulla, jotka kyllä lupaavat mielen täyteyttä, mutta jotka todellisuudessa johtavat harjoittajansa buddhalaiseen mielen tyhjyyteen, suoranaiseen mielestä irtautumiseen – siis mielettömyyteen.

On tietenkin selvää, että kristittyinä meidän tulee hylätä itämaisiin uskontoihin perustuvat hoitomenetelmät Jumalan luomistahdon ja Hänen sanansa vastaisina. Mutta toisaalta on aivan oikein ja hyvää, että me kiitämme ja ylistämme Jumalaa Hänen antamastaan elämästä, ruumiimme hyvinvoinnista ja terveydestä, hyvästä ruoasta ja juomasta, kauniista ja turvallisesta kodista, myös lepohetkistä. Näitä kaikkia me saamme hyvällä omallatunnolla harrastaa ja niistä iloita. Sanoohan sana: Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. (1. Tim. 4:4–5)

Mutta monelle näistä lahjoista nauttiminen tulee tärkeämmäksi kuin lahjojen antaja ja se siunaus, jonka Hän tahtoisi niille antaa. Silloin unohtuu se, että keskeistä näiden lahjojen vastaanottamisessa on nimenomaan kiitollisuus niiden antajalle, sekä niiden pyhittäminen Jumalan sanalla ja rukouksella. Juuri siksi, että Jumala tahtoo pyhän sanansa ja rukouksen olevan meidän elämämme keskeisiä asioita, Hän on käskenyt meitä pyhittämään lepopäivänkin – ei siis ainoastaan lepäilemään sohvalla tiettynä viikonpäivänä, vaan nimenomaan pitämään Jumalan sanan ja sen saarnan pyhänä, sekä sitä mielellämme kuulemaan ja oppimaan (Vähä katekismus I 5–6). Itse asiassa Jumala tahtoo, että me aivan joka päiväkin tällä tavalla kuulisimme ja harjoittaisimme Hänen sanaansa, sekä ylistäisimme ja rukoilisimme Häntä (Iso katekismus I 84–85). Ja jos sinä yölläkin satut heräämään, miten voisitkaan paremmin käyttää tuota hiljaista aikaa kuin lukien sanaa ja rukoillen? Sanoohan psalmistakin: Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. (Ps. 4:5)

Siellä missä jokaisen päivän pyhittäminen Jumalan sanalla unohtuu, siellä on myös vaarana unohtaa se tosiasia, että Ihmisen Pojan paluu on vääjäämätön. Silloin Herran palvelijat alkavat keskittää ajatuksensa ainoastaan ajallisiin asioihin, ja lakkaavat odottamasta Herraansa. Heistä tulee hengellisesti tylsistyneitä ja välinpitämättömiä, jopa aivan elottomia. Siksi he sen sijaan, että saisivat osakseen Herran armon ja Hänen pelastuksensa lahjat, vetävätkin päälleen Jumalan vihan. Vaikka Kristus on sovittanut heidänkin koko syntivelan, he joutuvat epäuskossaan kuulemaan viimeisenä päivänä Hänen suustaan sanat: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät. (Mark. 7:23) Ja siksi heillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin joutua siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. (Matt. 25:41). Rakas ystävä, eihän sinulle vain käy niin?

Millaisesta valvomisesta Jeesus puhuu?

Jotta yhdellekään Jeesuksen omalle ei kävisi niin, Hän siis kehottaa: Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. Ensin Herra sanoo: Olkaa varuillanne. Tarkkaan ottaen sana kuuluu: ”katsokaa” tai ”nähkää” (βλέπετε). Sana voidaan kyllä myös kääntää näin: ”ottakaa huomioon” tai ”tarkatkaa”, tai juuri ”olkaa varuillanne”. Toiseksi Herra sanoo: valvokaa. Tämä teonsana (ἀγρυπνέω) viittaa ihmisiin, jotka viettävät yönsä ulkosalla, valvoen jotakin tarkasti. Sana voitaisiin kääntää myös ilmaisuin ”pysykää hereillä” tai ”olkaa valppaina”. Tässä välissä meidän suomalaiseen raamatunkäännökseemme on liitetty vielä kehotus: ja rukoilkaa. Nämä sanat löytyvät ainoastaan joistakin Raamatun käsikirjoituksista, mutta oli miten oli, asia on tietenkin aivan oikea: rukous kuuluu kristilliseen valvomiseen. Edelleen Herra sanoo vielä: Valvokaa siis (Mark. 13:35). Vielä lopuksi Hän painottaa uudelleen: valvokaa (Mark. 13:37). Tässä Hän käyttää eri teonsanaa kuin edellä, joskin tämä sana (γρηγορέω) tarkoittaa miltei samaa kuin edellinenkin: se merkitsee valvomista, valveilla tai hereillä olemista, taikka varuillaan olemista.

Nuorempana sain palvella turvallisuusalan yrityksessä. Vartijan työssä monet tunnit kuluivat yksin valvomossa ja kiinteistöjen tarkastuskierroksilla. Täytyy myöntää, että joskus aikuista miestäkin jännitti, kun ei tiennyt mikä pääkaupungin ydinkeskustan tai Itä-Helsingin yön pimeyden keskellä odottaa. Silti kierrokset piti tehdä, jännitys piti voittaa. Jonkun oli oltava valmiina siltä varalta, että jotakin yllättävää tapahtuu.

Tällaisessa vartijalta vaadittavassa valppaudessa on jotakin samaa kuin siinä valvomisessa, johon Jeesus meitä kristittyjä kehottaa. Vartijat joutuvat tekemään työtään monesti juuri yöllä, siis silloin kun on pimeää, kun suurin osa ihmisistä nukkuu ja jotkut vielä koettavat pimeän turvin tehdä laittomuuksiaan. Samalla tavoin myös tämä viimeinen aikamme juuri ennen Herramme Kristuksen paluuta on kovin pimeä ja pahuutta täynnä. Suurin osa ihmisistä on myös joutunut hengellisen yön pimeyteen ja vaipunut syvään uneen. Sellaisen pimeyden keskellä Herra antaa meidän kristittyjen tehtäväksi valvoa ja odottaa.

Mutta toisaalta se valvominen, johon Jeesus meitä kehottaa, on myös monin tavoin erilaista kuin tavallisen paikallisvartijan valvominen. Ensiksi se on erilaista tietenkin siksi, että se tapahtuma, jota me kristityt valvoen odotamme, on vielä paljon suurempi, järkyttävämpi ja kertakaikkisempi, kuin vaikkapa murtovarkaan tai väkivallantekijöiden toimet yön pimeydessä. Se tapahtuma muuttaa kaiken. Maailmankaikkeuden järjestykset muutetaan, aurinko ja kuu pimenevät, tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät (Mark. 13:24–25). Maailman pimeys joutuu väistymään, kun maailmankaikkeuden Herra ja Kuningas Kristus salaman leimahduksen tavoin ilmestyy niin, että kaikkien silmät saavat nähdä hänet, kun Hän tulee pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella (Matt. 24:27; Ilm. 1:7; Mark. 13:26).

Mutta tämä kristillinen valvominen eroaa tavallisen vartijan valvomisesta vielä ainakin kahdella muullakin tavalla. Evankeliumi lohduttaa meitä, maailman pimeydessä valvovia, ja ilmoittaa: Aivan toisin kuin tavallinen yövartija, me pimeyden keskellä elävät kristityt tiedämme mitä me odotamme ilmestyväksi. Meidän odotuksemme kohteena on Herramme Jeesus itse, se hetki, jona Hän tulee meidän luoksemme. Se hetki on toki valtavan järkyttäväkin, mutta samalla meille, jotka uskomme Häneen, se on vapautuksen hetki. Sinä päivänä me, Kristukseen kastetut ja uskovat, saamme tulla Hänen tuomioistuimensa eteen ja kuulla: me olemme Hänen taivaallisen Isänsä siunatut, me saamme omistaa Hänen valtakuntansa (Matt. 25:34). Kun me nyt siis vielä valvoen odotamme sitä päivää, ei meidän tarvitse pelätä, vaan saamme rohkaista itsemme ja nostaa päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä (Luuk. 21:28).

Toinen evankeliumin lohdutus löytyy siitä, keille Herramme nämä sanansa osoittaa. Hänen käyttämänsä käskymuodot – Olkaa varuillanne, olkaa valppaina, valvokaa – ovat monikon toisessa persoonassa. Toisin sanoen, Jeesus puhuu uskovilleen yhdessä. Totta kai Herran sanat koskevat jokaista kristittyä erikseenkin, mutta myös ja nimenomaan heitä kaikkia yhdessä. Tämä tarkoittaa, että kenenkään Herran oman ei tarvitse ainoastaan ypöyksin tai omin voimineen yrittää olla varuillaan tai valppaana. Kristus ei ole kutsunut sinua elämään kristityn elämää yksinäsi. Pikemminkin juuri se, että sinä olet kastettu Häneen (Room. 6:3; Gal. 3:27), tarkoittaa, että olet osa Hänen pyhää seurakuntaansa, sitä kristillistä sotajoukkoa, jonka voittoisa päällikkö Hän itse on. Tässä sotajoukossaan Hän itse varustaa sinut yhdessä kaikkien omiensa kanssa. Tätä Kirkko-armeijaansa Hän itse johtaa ja antaa sille voiman pysyä hereillä ja valvoa myös silloin, kun vihollinen valmistautuu hyökkäykseen ja lopunajallinen pimeys on laskeutunut vartioasemien ylle. Evankeliuminsa sanassa ja sen saarnassa, synninpäästön sanoissa, sekä pyhän ruumiinsa ja verensä sakramentissa Kristus varustaa sinut koko muun seurakuntansa kanssa niin, että sinä pysyt kaikkien Hänen omiensa kanssa valveilla, odottaessamme Hänen ilmestystään (vrt. 1. Kor. 1:7). Tätä evankeliuminsa varustavaa työtä Hän tekee myös veljien keskinäisessä rohkaisussa: Jos sinä olet vaarassa väsyä odotukseen ja nukahtaa, Kristus itse kehottaa ja rohkaisee sinua toisten omiensa, sinun rakkaiden veljiesi ja sisariesi välityksellä, kun he jakavat Hänen sanaansa sinulle. Ja jos joku meistä vainon tähden joutuisi erilleen seurakunnasta, Kristus ja Hänen seurakuntansa kuitenkin rukoilevat hänen puolestaan, että hän pahana päivänäkin voisi tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuaan pysyä pystyssä (Ef. 6:13). Ihana evankeliumi on siis se, että odottaessamme Kristuksen paluuta, saamme valvoa yhdessä, Hänen varustamana ja johtamana sotajoukkona. Siksi ei olekaan sattumaa, että kun Pyhä Henki Heprealaiskirjeessä puhuu seurakunnan jumalanpalveluskokoontumisen tärkeydestä, Hän liittää tämän asian nimenomaan Herran päivän tulemiseen: älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. (Hepr. 10:25)

Lopuksi

Rakkaat ystävät! Tänään Herra muistuttaa meitä sanassaan: Kohta jotakin aivan ratkaisevan merkittävää on tapahtumassa, jotakin, mihin ei missään tapauksessa saa suhtautua välinpitämättömästi. Hän, Jumalan Poika ja Ihmisen Poika Kristus Jeesus tulee takaisin kirkkaudessaan. Tämä on varmasti totta. Mutta vaikka se on totta ja tapahtuu vääjäämättä, maailma meidän ympärillämme kuitenkin elää välinpitämättömänä Jumalan sanasta ja Hänen tahdostaan. Monet elävät lihallisten himojensa mukaan, monet ovat nukahtaneet hengellisesti. Juuri tällaisen pimeän yön keskellä on meidän, Kristuksessa pelastettujen nyt pysyttävä hereillä, valppaasti odotettava Herramme paluuta ja valmistauduttava siihen. Kokoontukaamme siis säännöllisesti yhdessä Hänen sanansa kuuloon, tänne, missä Herra itse vahvistaa meitä taivaallisen taisteluvarustuksen kantamisessa, sekä antaa voiman odottaa Häntä pimeydenkin keskellä. Meidän Vapahtajamme Jeesus Kristus tulee pian. Siksi tämän kaiken meille suokoon armossaan Hän, joka elää ja hallitsee yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa, yhdessä jumaluudessa, nyt ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.11.2017.)

2. paastonajan sunnuntai (2. vsk), Mark. 9:17–29

Jeesus vastaa rukouksiin

Ennen kuin käymme tarkastelemaan päivän evankeliumitekstiä, on aluksi syytä mainita lyhyesti seuraava asia: Kuten joku ehkä huomasikin, jätin äsken lukematta kaksi viimeistä sanaa, jotka raamatunkäännöksemme mukaisessa evankeliumitekstissä on. Siihenhän on kirjoitettu saastaiseen henkeen liittyen näin: ”Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla.” (Mark. 9:29) Mitä ilmeisimmin nuo kaksi viimeistä sanaa ”ja paastolla” ovat myöhäisempi lisäys pyhän Raamatun varsinaiseen tekstiin. Saarnat on kuitenkin valmistettava Raamatun alkukielisestä tekstistä, ei raamatunkäännösten mukaan. Siksi aivan tietoisesti jätin nuo kaksi myöhemmin lisättyä sanaa pois. Tuonnempana kuulemme myös, miksi tämä asia on tärkeä. Nyt lähdemme kuitenkin matkaan.

*

Isällä oli suuri huoli ja hätä. Hänellä oli yksi ainoa poika, ja tämä poika oli ollut pienestä pitäen saastaisen hengen vallassa (vrt. Luuk. 9:38, 42). Häntä vaivasi mykkä ja puhumaton, kuuro henki (Mark. 9:17, 25). Henki vaikutti pojassa niin, ettei tämä kuullut, eikä myöskään kyennyt puhumaan mitään. Eikä siinä vielä kaikki: Ajoittain tämä saastainen henki aivan kävi pojan kimppuun ja otti hänet kokonaan valtaansa. Se repi ja riuhtoi häntä, paiskasi hänet maahan. Se sai vaahdon tulemaan pojan suusta. Se sai hänet kiristelemään hampaitaan. Se sai hänen ruumiinsa jäykistymään luonnottomasti (vrt. KR38: ”hän kuihtuu” – kr. ξηραίνω kseraino, pass. kuivua, kuivettua, jäykistyä). Miten monta vuotta isä olikaan toivonut, että saastainen henki lähtisi ulos hänen rakkaasta lapsestaan ja jättäisi tämän rauhaan? Mutta mikä voisi heittää pahan hengen ulos? Itse isä ei kyennyt tekemään asialle yhtään mitään, ei auttamaan lastaan millään tavalla.

Silloin isä kuuli Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan. Hän kuuli niistä ihmeteoista, joita näiden miesten kautta oli tapahtunut. Kun hän löysi Jeesuksen opetuslasten joukon, Herra itse ei ollut paikalla. Hän oli Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa ylhäällä vuorella (Mark. 9:2–9). Siksi isä sanoikin yhdeksälle muulle opetuslapselle, että he heittäisivät hengen ulos pojasta. Opetuslapsetkaan eivät kuitenkaan kyenneet tähän, tai – niin kuin sanat tarkkaan ottaen kuuluvat – heillä ei ollut voimaa siihen (οὐκ ἴσχυσαν). Miksi? Kun Jeesus kohta kuuli näistä tapahtumista, Hän selitti tämän asian huudahtaessaan: ”Voi, sinä epäuskoinen sukupolvi” (Mark. 9:19). Herra puhui tässä nimenomaan opetuslapsistaan. Opetuslapset olivat epäuskoisia. Mitä Jeesus tällä tarkoitti? Jo huomattavasti ennen tätä tapahtumaa Herra oli antanut kahdelletoista opetuslapselleen ”vallan saastaisia henkiä vastaan” (Mark. 6:7), tai niin kuin Matteus sanoo, ”vallan ajaa ulos saastaisia henkiä” (Matt. 10:1). Nyt kun opetuslasten olisi pitänyt toimittaa tätä tehtävää, heillä ei kuitenkaan ollut uskoa tähän Herraltaan saamaansa valtuutukseen. He katsoivat vain omiin mahdollisuuksiinsa. Mutta eiväthän saastaiset henget tietenkään tottele käskyjä, jotka ihminen omassa voimassaan antaa. Siksi tuokin mykkä henki oli saanut vielä pitää valtansa pojassa. Ja kuitenkaan opetuslapset eivät vielä tällöinkään tajunneet kääntyä rukouksessa Jeesuksen puoleen, pyytää apua Häneltä, jolla on voima pahoja henkiä vastaan.

Mutta nyt kun Jeesus itse tuli paikalle ja kuuli mitä oli tapahtunut, pyysi Hän, että poika tuotaisiin Hänen luokseen. Mitä silloin tapahtui? Evankelista kirjoittaa: ”Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä, ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään, ja hänestä lähti vaahto.” (Mark. 9:20) Huomaatko? Perkele ei mielellään päästä irti siitä, jonka on saanut valtaansa. Kun perkeleen vallassa oleva ihminen – oli hän sitten riivattu tai aivan kuka tahansa uskosta osaton – tuodaan Jeesuksen luo, tuo synkkä vihollinen tietää joutuvansa vastakkain itseään suuremman Herran kanssa. Hän tietää, että väkevämpi mies, Kristus tahtoo riistää häneltä vallan tuohon ihmiseen ja voi sen myös tehdä (vrt. Matt. 12:29). Siksi perkele – kun ei muuta voi – koettaa viimeisen kerran tehdä kaikkea mahdollista pahaa tuolle ihmiselle, jota nyt vielä pitää vallassaan.

Olisi voinut luulla, että kun isä näki poikansa kovat kouristukset, hän olisi tajunnut, mikä hätä pahalle hengelle tuli hänen nähdessään elämän Herran, Kristuksen. Mutta niin kauan tämä mies oli jo katsellut poikansa kärsimyksiä, niin murheen väsyttämä hän oli, ettei hän tajunnut näiden kouristusten olevan perkeleen viimeisiä, epätoivoisia pahoja tekoja hänen rakkaalleen. Isä oli myös pettynyt opetuslasten kyvyttömyyteen auttaa. Hän jopa mietti, mahtaisiko Jeesuskaan kyetä sen suurempaan. Niin hän sanoikin Herralle: ”Mutta jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä.” (Mark. 9:22) Kuule, mitä Jeesus tähän vastasi! Hän nuhteli isää epätoivoisesta asenteesta Jumalan edessä: ”Jos voit!” hän huudahti. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” (Mark. 9:23) Heti isä riensi huutamaan: ”Minä uskon; auta minun epäuskoani.” (Mark. 9:24) Eikö tässä ole kaksi vastakkaiselta kuulostavaa asiaa: yhtäältä mies sanoo uskovansa, ja kuitenkin toisaalta hän sanoo olevansa epäuskoinen. Kuulostaako tämä tutulta? Isä tuntee uskonsa heikkouden, mutta kutsuu sitä epäuskoksi. Todellisuudessa hän ei kuitenkaan ole epäuskoinen, vaan uskoo Kristukseen. Eihän kukaan epäuskoinen nimittäin edes haluaisi tulla Kristuksen luo apua pyytämään. Tällaista juuri on oikea usko: Isä tajuaa kaikkien omien mahdollisuuksiensa olevan lopussa, ja juuri siksi hän kääntää katseensa itsestään Jeesukseen ja siihen, että Hänelle on kaikki mahdollista. Isä panee toivonsa yksin Jeesukseen, paitsi poikansa asiassa, myös oman uskonsa alkajana ja ylläpitäjänä.

Toisin kuin suomalainen raamatunkäännös jostakin syystä antaa ymmärtää, tässä asiassa ei tarvita ”rukousta ja paastoa”. Jeesus sanookin: ”Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella.” Ja koska sana ilmoittaa, että saastainen henki lähti pojasta, me ymmärrämme, että Herra ei auttanut häntä isän tai kenenkään muiden paastoamisten tai muiden erinomaisten tekojen vuoksi. Jeesus auttoi poikaa yksinkertaisesti sen vuoksi, että hänen isänsä rukoili sitä Häneltä. Sellaista on evankeliumi: ihminen tuo omat tarpeensa, mahdottomuutensa ja kyvyttömyytensä Jeesuksen luo, ja Jeesus auttaa.

*

Ehkä sinullakin on huoli ja hätä lapsestasi, tai jostakin toisesta lähimmäisestäsi. Ehkä sinun lapsesi tai lähimmäisesi on sairaana. Ehkä hän on joutunut epäuskon ja perkeleen syöttämien valheiden valtaan. Joku voi jopa olla pahan hengen riivaamakin – ei sellainen ole aivan tavatonta meidän jälkikristillisessä kotimaassammekaan.

Tällöin sinun on kuitenkin hyvä muistuttaa itsellesi, kuka Jumala on ja toisaalta kuka perkele on. Monissa tarinoissa tai elokuvissa Jumala ja perkele kuvataan usein keskenään tasavertaisina vastavoimina. Totuus on kuitenkin aivan toinen: Jumala on Jumala, kaikkivaltias Luoja ja maailmankaikkeuden Herra. Perkele puolestaan on Jumalan luoma olento. Hän on olento, joka on luotu hyväksi ja kauniiksi Jumalan palvelijaksi, mutta joka sitten on myös surkeasti langennut ylpeyteen ja itsejumalointiin. Hän on langennut, ja niin myös menettänyt paikkansa Jumalan yhteydessä iankaikkisesti. Näin perkele ei ole millään tavalla verrattavissa Jumalaan, vaan taistelee aivan eri kategoriassa kuin Hän.

Toki ihmisen näkökulmasta perkele on kyllä suuri ja mahtava herra. Hän on maailman ruhtinas (Joh. 12:31), jolla on suuret saastaisten henkivaltojen sotavoimat. Hän tahtoo tuhota ja kadottaa ihmisen, ja hänellä on myös voima tehdä niin. Hänen kanssaan meillä ihmisillä ei ole leikkimistä. Älä siksi anna uskotella itsellesi, ettei esimerkiksi ole niin väliä, jos jätät Jumalan sanan kuulemisen vähemmälle, tai lakkaat käymästä kirkossa. Älä myöskään ajattele, että lapsesi pysyvät itsestään uskossa, vaikka eivät kotona sanaa kuulisikaan. Tässä ei ole olemassa mitään arvotyhjiötä! Siellä, missä Jumalan sana ja sen totuus vaiennetaan, saa hänen vihollisensa valheellinen ääni välttämättä sijaa. Tätä ei välttämättä aluksi huomaa kovin helposti. Useimmiten perkele näyttääkin pyrkivän tuhoamaan ihmisen nimenomaan tyynnyttämällä hänet väärään rauhaan siten, että hän luulee kaiken olevan hyvin, niin kuin aina ennenkin, kunnes hän yhtäkkiä joutuu taivaallisen tuomarinsa eteen ehtimättä tehdä parannusta.

Älä myöskään anna uskotella itsellesi, että vaikkapa monin paikoin kaupiteltavat vaihtoehtoiset hoitomuodot tai jooga-harjoitukset olisivat hengellisesti neutraaleita asioita, joita kristittykin voi huolettomasti kokeilla milloin vain haluaa. Monia tällaisia halutaan myydä ihmisille vanhaan ja koeteltuun viisauteen perustuvina menetelmiä. Niiden sanotaan olevan ihmisen ruumiilliselle ja henkiselle elämälle kaikkein luonnollisimpia ja hyviä. Tällaisilta ne usein myös saadaan aluksi näyttämään. Tosiasiassa monet tällaiset menetelmät kuitenkin perustuvat vaikkapa idän pakanallisiin uskontoihin. Esimerkiksi jooga näyttää aluksi hyvältä voimistelulta – mitä se toki saattaa osaltaan ollakin. Kuitenkin mitä pidemmälle sen harjoittamisessa mennään, joudutaan vähitellen, mutta väistämättä syvemmälle hindulaiseen ideologiaan. Sellaista taas ei ole mitenkään mahdollista sovittaa yhteen elävän Jumalan ilmoitussanan tai kristillisen uskon kanssa. Siksi onkin selvästi tunnustettava: kun perkele tahtoo tuhota ja kadottaa ihmisen, hän käyttää tässä työssään usein myös tällaisia terveellisten elämäntapojen tai liikunnan varjolla myytäviä keinoja. Rakkaat kristityt, varokaa sellaisia!

Ja lopulta perkele tahtoo usein tuhota ja kadottaa ihmisen myös hänen ajallisen elämänsä näkyvän tuhoamisen kautta, niin kuin evankeliumistakin kuulimme: ruumis, mieli tai jopa molemmat sairastuvat, ja saattavat ihmisen tekemään itselleen pahaa. Tämä voi tapahtua ikään kuin ihmisen sitä itse tahtomatta, niin kuin ehkä tämän pojankin kohdalla oli: hän kaatui holtittomasti milloin tuleen, milloin veteen, ja oli siten vaarassa milloin polttaa itsensä kuoliaaksi, milloin taas hukkua. Toisaalta, kun Jumalan vihollisen henki saa ihmisen valtaansa, se voi myös saada hänet aivan tietoisesti haluamaan itselleen pahaa, haluamaan omaa tuhoaan, tapahtui se sitten tulessa, vedessä, tai jollakin muulla tavalla.

Mutta sitten: Kun sinä olet kristitty ja elät Kristuksen yhteydessä, saat olla turvallisella mielellä. Jumalan ainoa Poika on astunut alas taivaista meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden, sinunkin. Kristus Jeesus on tullut sinun syntiesi kantajaksi, perkeleen kiusattavaksi ja vaivattavaksi kaikessa, samalla lailla kuin sinäkin, kuitenkin ilman syntiä (Hepr. 4:15). Syntiesi kantajana Kristus, Jumalan Karitsa on suostunut Golgatan ristin polttouhrialttarin tuleen. Hän on suostunut perkeleen surmaamaksi, että Hänen täydellisessä uhrissaan sinun syntivelkasi olisi maksettu. (Joh. 1:29) Ja sitten ylösnoussut Kristus on pyhässä kasteessa riistänyt sinut perkeleen vallan alta omaan valtakuntaansa. Siinä Hän on armosta pukenut sinut omaan pyhyyteensä, lahjoittanut sinulle oman täydellisen vanhurskautensa. Näin sinun ei enää tarvitse katsoa perkeleen juonia ja tekoja ihmisen näkökulmasta, omista mahdollisuuksistasi käsin. Kristuksen tähden sinä saat nyt olla Jumalan rakas lapsi. Siksi sinä saat katsella myös perkeleen juonia Jumalan näkökulmasta.

Jumalan näkökulmasta perkele on kuin kurja koira. Niin kuin koirat haukkuvat pelottavasti, niin perkelekin henkivaltoineen kyllä haluaa monin tavoin pelotella kristittyjä. Hän tahtoo tehdä niin, että sinä kääntäisit katseesi pois Kristuksen täydellisestä lunastustyöstä ja pyhästä kasteesta, jossa Kristus on ottanut sinut omakseen. Hän tahtoo, että kääntäisit katseesi itseesi, aivan kuin olisit joutunut yksin käymään vastaan hänen pimeää mahtiaan. Hän tahtoo, että näin joutuisit samaan tilanteeseen, missä opetuslapset olivat koettaessaan omin neuvoin ajaa pahaa henkeä ulos pojasta. Heistä sanottiin: heillä ei ollut voimaa siihen. Huomaa kuitenkin, että tässä kaikessa perkele joutuu tyytymään ainoastaan pelotteluun, valheisiin, epätoivoisiin ajatuksiin, joskus jopa tavaroiden kolisteluihin taikka muuhun sellaiseen humpuukiin. Miksi? Siksi, että hän ei voi mitään Kristukselle, eikä siksi myöskään sinulle, joka elät Kristuksen omana ja Hänen turvassaan. Ja lopulta, samoin kuin haukkuvakin koira pysyy isännän lieassa, niin täytyy perkeleenkin mahteineen alistua Jumalan kaikkivallan alle. Hän saa kuulla kaikkivaltiaan sanat: ”Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et” (Job. 38:11).

Siksi, kuule rakas kristitty! Jos perkele sinua kiusaa, saat siunata itsesi pyhällä ristinmerkillä, samalla Kristuksen merkillä, joka sinun otsaasi ja rintaasi on kerran kasteesi hetkellä piirretty. Saat sanoa: ”Vaikka vihollinen minulle mitä sanoisi, minä olen kuitenkin kristitty. Kristus on kasteessa ottanut minut omakseen, eikä Hän tätä pelastustekoaan kadu.”

Ja jos taas sinun lapsesi tai lähimmäisesi kärsii, saat tuoda hänet rohkeasti Jeesuksen luo. Sinä saat tuoda vastasyntyneen lapsesi, lastenlapsesi tai kummilapsesi kasteelle. Kasteessa Jeesus on sanansa kautta läsnä kaikkine pelastuksen lahjoineen, ja ottaa heidätkin omakseen. Sinä saat tuoda lapsesi pyhäkouluun, kuulemaan Jumalan sanaa, jossa Kristus on läsnä, ja joka tekee pienet lapsetkin eläväksi ja pitää heidät uskossa. Sinä saat tuoda lapsesi ja lähimmäisesi messuun, jossa Kristus saarnauttaa sanansa seurakuntansa elämäksi. Sinä saat tuoda lapsesi ja lähimmäisesi Jeesuksen luo rukouksessa, kun pyydät Jeesusta armahtamaan ja auttamaan heitä, pelastamaan heidät. Ja jos et itse enää jaksa, voit aina soittaa pastorille, taikka muille veljillesi tai sisarillesi Kristuksessa, ja pyytää heitä rukoilemaan rakkaittesi puolesta.

Kun sinä näin tuot rakkaasi Jeesuksen luo, saat tosin olla varma, että perkele ei pidä siitä. Hän ei millään haluaisi päästää irti siitä ihmisestä, jonka on saanut pimeytensä valtaan. Kun ihminen tuodaan Jeesuksen luo kasteessa, kirkonmenoissa tai rukouksessa, perkele tietää joutuvansa vastakkain itseään suuremman Herran kanssa. Hän tietää, että väkevämpi mies, Kristus aikoo riistää häneltä vallan tuohon ihmiseen. Siksi hän koettaa kohdistaa kaikki mahdolliset kiusansa, ahdistuksensa ja pelottelunsa tuohon ihmiseen, jota nyt vielä hetken pitää vallassaan. Hän tahtoo kohdistaa kiusansa, ahdistuksensa ja pelottelunsa myös pastoriin, jonka tehtävänä on toimia Kristuksen suuna ja saarnata pelastavaa evankeliumia, sekä toimia Kristuksen käsinä ja pukea hänet kasteessa Kristuksen vanhurskauteen.

Kuitenkin sinä saat luottaa, ja me saamme yhdessä luottaa: kun me tuomme rakkaamme Jeesuksen luo, Jeesus tahtoo vastata rukouksiimme. Hän sanoo: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” (Mark. 9:23) Tällä ”kaikella” Jeesus ei tarkoita, että kaikki se on mahdollista, mitä ikinä inhimilliseen mieleemme sattuu pälkähtämään. Pikemminkin Herra tarkoittaa sitä ”kaikkea”, minkä usko uskoo Jeesuksen voiman haltuun, Jeesuksen, joka aina käyttää valtaansa ja voimaansa hyvän ja armollisen tahtonsa mukaan.

Toki silloin kun sinä rukoilet, varmasti tämän huolestuneen isän tavoin tunnet uskosi heikkouden. Erityisesti tunnet sen juuri silloin, kun kiusaukset, ahdistukset ja vaivat ovat kaikkein vaikeimpia. Älä kuitenkaan katso oman uskosi voimaan tai sen puutteeseen, vaan uskosi kohteeseen. Katso Kristukseen! Toisin sanoen: Luota Kristukseen ja Hänen sanaansa. Pane kaikki toivosi Kristukseen ja Hänen sanaansa. Vaikka et vielä näkisi mitään apua tai helpotusta, luota silti – tai juuri siksi! – Kristukseen ja siihen, että Jumala on sinulle syntiselle armollinen Kristuksen tähden. Tämä on tärkeä asia, tiedäthän sinäkin millaista se on, kun synti saattaa sinun omatuntosi kauhun valtaan. Jumalan lahjomaton lain sana näyttää sinulle, että itsessäsi olet kokonaan syntinen ihminen, pyhän Jumalan vihan ansainnut. Mutta tässäkin sinä saavutat voiton Kristuksen kautta. Miten? Uskolla, kun kuulet evankeliumin sanaa ja rohkaistut luottamaan siihen Jumalan laupeuteen, jonka Hän sinulle sanassaan lupaa Kristuksen Jeesuksen tähden. (Augsburgin tunnustuksen puolustus IV 79.) Riipu Hänen sanansa armolupauksissa. Vetoa rukouksessa niihin Hänen edessään. Herra ei edellytä sinulta suorituksia tai paastoamisia rukousvastausten saamiseksi. Turvaa vain kaikessa Kristuksen mahdollisuuksiin ja Hänen armoonsa! Tuo vain omat tarpeesi, mahdottomuutesi ja kyvyttömyytesi Jeesuksen luo. Jeesus kyllä auttaa. Sellaista on evankeliumi. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 12.3.2017.)

1. adventtisunnuntai (2. vsk), Mark. 11:1–10

Jeesus tulee pelastamaan syntisiä

Miten päästä Jumalan yhteyteen?

”Alussa jumala varmaankin loi taivaan ja maan. Mutta kun hän oli tämän tehnyt, ei häntä enää jaksanut kiinnostaa mitä tässä alhaisessa maailmassa tapahtuu. Hänhän on jumala! Miksi häntä kiinnostaisi olla tekemisissä maailman kanssa? Ja jos hän nyt joskus sieltä ylhäältä katselisikin tänne alas, ei hän ainakaan minun asioistani voi olla kiinnostunut.”

Tällainen uskomus ei liene kovin harvinainen tässä maailmassa. Moni ajattelee, että koska jumala on tuonpuoleinen, ei häntä kiinnosta meidän asiamme. Siksi moni haluaakin painottaa, että jokaisen ihmisen täytyy itse päättää elämästään ja elämäntavastaan aivan niin kuin itse haluaa. ”Jokainen olkoon oman elämänsä herra.”

Ja kuitenkin samalla moni kysyy: ”Miten minä voisin päästä yhteyteen jumalan kanssa?” Miksi näin on? Sana sanoo, että Jumala on pannut iankaikkisuuden ihmisten sydämeen (Saarn. 3:11a). Siksi moni sellainenkin, joka ei lainkaan tunne Jumalaa tai Hänen tahtoaan, saati ”käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua” (Saarn. 3:11b), kuitenkin aavistaa, että on olemassa jotakin enemmän kuin tämä näkyvä maailma, aavistaa jopa, että on olemassa jonkinlainen jumala. Ja niin ihminen alkaa kysyä: ”Miten minä voisin päästä yhteyteen jumalan kanssa?” Kysymys onkin aivan oikea. Onhan totta, että kukaan ihminen ei luonnostaan elä Jumalan yhteydessä. Siksi elääkseen Hänen yhteydessään ihmisen on ensin päästävä Hänen yhteyteensä.

Tätä samaa kysymystä pohtii myös moni kristitty, siis sellainen ihminen, joka on sanasta oppinut tuntemaan Jumalan ja jo elää Hänen yhteydessään. Myös kristityn kohdalla tämä kysymys on aivan oikea, onhan jokaisessa kristityssäkin on vielä vanha lihakin jäljellä, liha, joka vastustaa Jumalan tahtoa ja tahtoo houkutella ihmisen pois Hänen yhteydestään. Ehkä sinäkin olet tuntenut tällaista. Olet tuntenut, miten itsessäsi olet paha ja syntinen, langennut ihminen. Kuitenkin mielelläsi olisit kristitty ja eläisit Jumalan yhteydessä. Siksi sinäkin ehkä kysyt: ”Miten minä voisin päästä yhteyteen Jumalan kanssa?”

Samalla voi kuitenkin olla myös niin, että tämän kysymyksen taustalla oleva ajatus on väärä. Moni nimittäin näin sanoessaan pohtii sitä, mitä itse voisi tehdä päästäkseen Jumalan luo ja Hänen yhteyteensä. Ehkä sinäkin, rakas kristitty, olet tuskaillut tätä: kovasti haluaisit päästä elämään läheisemmässä yhteydessä Jeesuksen kanssa, mutta et tiedä, miten voisit päästä häntä lähemmäksi.

Jeesus ratsastaa kansansa keskuuteen

Kaikille niille, jotka tätä miettivät, tarjoaa ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumi ihanan vastauksen, hyvän sanoman. Pyhä Markus kirjoittaa, miten Jeesus tuli Jerusalemiin, siis oman kansansa keskuuteen. Huomaa, että Hän ei kirjoita, että ihmiset tulivat Jeesuksen luo, vaan että Jeesus tuli heidän luokseen. Mitä varten Israelin Kuningas (Joh. 1:49) ja Herra, itse Messias halusi nyt tulla? Vain yhtä ainoaa päämäärää varten: Hänen tarkoituksenaan oli tulla Jerusalemiin kärsimään ja kuolemaan kansansa syntien rangaistus, ja niin valmistaa heille vapahdus heidän synneistänsä (Matt. 1:21). Miksi Hän halusi tehdä niin? Siksi, että Hänen kansansa ei voinut pelastaa itseään synneistään – siis nimenomaan siitä, mikä erottaa heidät Jumalan yhteydestä. Hän halusi tehdä niin siksi, että Hän, Jumalan Poika voi pelastaa heidät heidän synneistään. Ja vielä enemmänkin: Jeesus halusi ratsastaa Jerusalemiin, että Hän Golgatalla, ruumiinsa ja verensä uhrissa sovittaisi paitsi vanhan liiton kansan synnit myös aivan koko maailman synnit (1. Joh. 2:2) ja ottaisi ne pois (Joh. 1:29). Sellainen Kuningas Hän on. Hän ei tullut etsimään omaa valtaansa ja kunniaansa sillä tavalla, kuin tämän maailman kuninkaat etsivät. Hän tuli kärsimään syntisten puolesta heidän syntinsä palkan, kuoleman (Room. 5:12; 5:17; 6:23), että he saisivat kuolemansa sijaan elämän.

Tämä näkyy myös siinä tavassa, jolla Jeesus tuli Jerusalemiin. Hän tuli kansansa keskuuteen alhaisena ja köyhänä. Markus kirjoittaa, niin kuin kuulimme: ”Ja kun he lähestyivät Jerusalemia, tullen Beetfageen ja Betaniaan Öljymäelle, lähetti hän kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ’Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta, kun sinne tulette, löydätte sidottuna varsan, jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istunut; päästäkää se ja tuokaa tänne. Ja jos joku teille sanoo: «Miksi te noin teette?», niin sanokaa: «Herra tarvitsee sitä ja lähettää sen kohta tänne takaisin.»’” (Mark. 11:1–3) Jeesus, Jumalan Poika siis halusi tulla oman kansansa luo ratsastaen aasinvarsalla, tavallisella kuormajuhdalla.

Kun Kuningas näin tuli Jerusalemiin, rupesivat Hänen palvelijansa, opetuslapset (Luuk. 19:37) ylistämään Häntä ja huutamaan: ”Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen!” (Mark. 11:9) הוֹשִׁיעָהנָּא (hoshi´anna) he huusivat. Se on: ”Auta, pelasta!” Nämä ihmiset siis tiesivät ja ääneen tunnustivat, että he eivät voineet itseään pelastaa ja tarvitsivat siksi juuri sitä, että Jeesus tulisi pelastamaan heidät. Ja koska vain Jeesus saattoi heidät pelastaa, he suostuivat siihen, että Hänen täytyi myös tehdä se sillä tavalla kuin Hän halusi, vaikka Hän sitten tulisi Jerusalemiin ulkoisesti alhaisessa muodossa, aasilla, ja hankkisi heille vapahduksen synneistä kauheassa ristin kuolemassa. Toki varmaan Jeesuksen näin tullessa siinä lähettyvillä oli myös monia, jotka eivät halunneet ottaa Jeesusta vastaan sitä varten, kuin mitä varten Hän halusi tulla. Ajallinen Messias ja omasta kansasta noussut vahva poliittinen hallitsija monille varmasti olisi kelvannut. Mutta ristin miestä, syntien sovittajaa eivät läheskään kaikki tunnustaneet tarvitsevansa. He eivät myöskään halunneet Jeesusta sillä tavalla, kuin miten Hän halusi tulla. Sotaratsullaan ratsastavan, suuren sotajoukon saattelemana saapuvan, parhaaseen haarniskaan puetun päällikön he varmaankin olisivat kelpuuttaneet, mutta ei aasilla ratsastavaa rakennusmiestä, joka saapui köyhien opetuslasten joukon keskellä.

Jeesus on jo tullut – ja tulee yhä uudelleen

Mutta kuitenkin Jeesus tuli Jerusalemiin. Siksi sinäkin saat tänään iloita: Jeesus, Jumala Poika on jo tullut. Hän on jo tullut ja kantanut sinun kaiken syntisi. Hän on kärsinyt sinun syntiesi rangaistuksen, kuollut ristillä sinun syntiesi sovitukseksi. Hän on myös noussut ylös haudasta. Se on totta: sinun syntisi on annettu anteeksi! Kristuksen Jeesuksen tähden sinulla on sovitettu Jumala!

Mutta silti sinä ehkä vielä kysyt, miten voisit päästä yhteyteen Jumalan kanssa. Kysyt, miten voisit päästä osalliseksi tästä kaikesta, mitä Jeesus on sinulle hankkinut. Evankeliumi siis antaa ymmärtää, että koska syntinen ihminen ei voi päästä Jumalan yhteyteen, täytyy Jumalan Pojan täytyy tulla syntisen ihmisen luo. Mutta se antaa ymmärtää myös, että Hänen tulemisensa ei rajoitu ainoastaan tuohon sunnuntaihin, jona Hän tuli Beetfageen ja Betaniaan ja ratsasti sitten sisään Jerusalemin kaupunkiin. Kristus Jeesus tahtoo tulla syntisten ihmisten luokse tänäänkin ja joka päivä niin kauan, kuin tämä maailma pysyy. Mitä varten tämä Kuningas, synnin, kuoleman ja perkeleen Voittaja haluaa tulla? Vain yhtä ainoaa päämäärää varten: Hän haluaa tulla tuomaan ristin, tuon Golgatan elämän puun työn hedelmän, siis syntien sovituksen sinulle. Sinulle, joka olet kauhistunut omaa syntisyyttäsi,  sinulle, joka luonnostasi olet kuoleman vallassa, juuri sinulle Herra Jeesus haluaa tulla tuoda syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän lahjat. Hän tahtoo tulla, että sinä saisit syntiesi sijaan vanhurskauden, kuolemasi sijaan elämän.

Mutta tämäkin näkyy siinä tavassa, jolla Jeesus nyt tulee. Meidän luontomme on niin synnin vääristämä, suorastaan turmeltunut ja kirottu, ettei se voi paljaaltaan oppia tuntemaan Jumalaa eikä käsittää, millainen hän on. Juuri sen takia on välttämätöntä, että Hän tulee meidän luoksemme verhottuna tavallisiin, arkisiin välineisiin sekä niiden välityksellä. (Vrt. Luther, Martti: Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys, 1:2; WA 42, 9.) Juuri siksi Jeesus ei ainoastaan tullessaan Jerusalemiin lähettänyt apostoleitaan hakemaan aasia Hänen kuninkaalliseksi ratsukseen. Myös tänään Herra Jeesus lähettää apostolinsa, sananpalvelijansa hakemaan Hänelle välineitä, joilla Hän voi tulla niiden luo, jotka Häntä tarvitsevat. Evankeliumissa Herra siis käski opetuslastensa hakea ”varsan, jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istunut” ja tuoda sen Hänelle. Samalla tavoin Hän tänäänkin käskee sananpalvelijoitaan hakemaan tavallista, arkista vettä, mutta puhdasta vettä, jota kukaan ei ole vielä käyttänyt. Tämän tavallisen veden, jota voitaisiin juoda taikka käyttää vaikkapa kylpemiseen, tämän veden Hän nyt pyhittää ainoastaan omaan pyhään käyttöönsä. Hän käskee sananpalvelijoitaan tuomaan tavallista, arkista viiniä ja leipää, joita kukaan ei ole vielä maistanut. Nämä tavalliset elintarvikkeet, jotka sopisivat aivan luonnolliseksi ruumiin ravinnoksi, ne Hän nyt pyhittää ainoastaan omaan pyhään käyttöönsä. Nämä arkiset aineet Jeesus sanallaan pyhittää armonvälineiksi, jonka myötä Hän tahtoo tulla meidän luoksemme, meidän, joille kuuleminen, peseminen, syöminen ja juominen ovat hahmotettavissa ja ymmärrettävissä.

Taivaallinen Herra tarvitsee alhaisia välineitä

Tokikaan kaikki eivät halua ottaa taivaallista Kuningasta ja Herraa Kristusta vastaan sillä tavalla, kuin millä Hän haluaa tulla. Herra ilmoittaa tässä apostoleille jo etukäteen, että ihmiset tulevat sanomaan heille, alhaisen kuormajuhdan hakijoille: ”Miksi te noin teette?” (Mark. 11:3) Näin juuri tekee epäuskoinen maailma, joka ei halua uskoa Jeesukseen, taivaalliseen Kuninkaaseen, saati siihen, että Hän tahtoisi varta vasten tulla ihmisten luo. Kun maailman ihmiset kuulevat pastorien saarnaavan tai näkevät heidän kastavan ja jakavan ehtoollista, he pitävät tätä kaikkea aivan mielettömänä touhuna ja aivan sanovat: ”Miksi te noin teette?” Mutta näin eivät tule Herran sananpalvelijoille sanomaan ainoastaan maailman ihmiset, vaan myös monet niistä ihmisistä, jotka haluavat uskoa Jumalaan ja tuoda Hänelle kunniaa, korottaa Hänen suuruuttaan. He sanovat: ”Eihän kaikkivaltiaan Jumalan arvolle voi mitenkään sopia, että Hän käyttäisi tällaisia alhaisia välineitä! Eihän kai Hän, kaikkivoipa Kuningas voi haluta toimia tällaisen vaatimattomuuden välityksellä? Miten Hänen ääretön suuruutensa voisi edes mahtua tällaiseen rajallisuuteen? Miten Hän voisi tulla tällaisten vaatimattomien kulkuvälineiden mukana.”

Mutta tätä ei sanota ainoastaan sananpalvelijoille, joiden tehtävänä on käyttää näitä välineitä ja niin antaa Kristuksen tulla ihmisten luo. Tällä ajatuksella tullaan muistuttamaan myös sinua, kristittyä, joka tahtoisit ottaa Kristuksen vastaan syntiesi anteeksiantamukseksi ja elämäksesi. Ihmiset sanovat: ”Miksi te noin teette?” ”Miksi sinäkin luotat tuollaisiin ulkoisiin, heikkoihin ja rajallisiin välineisiin? Etkö sinä siten yritä laittaa Jumalan työn ikään kuin johonkin laatikkoon? Ei kai Hän, kaikkivaltias Herra voi sellaisiin sitoutua, saati haluta tehdä niin?”

Mutta nyt me kuulemme, että Herra Jeesus vastaa näihin vastusteluihin. Hän ohjeistaa apostoleita, jotka lähettää hakemaan aasia, että kun ihmiset kysyvät heiltä juhdan ottamisesta, he vastaisivat heille: ”Herra tarvitsee sitä” (Mark. 11:3). Näin mekin saamme vastata niille, jotka meiltä tivaavat, miksi me emme halua emmekä voi luopua ulkoisesta sanan saarnasta ja ulkoisista sakramenttien toimittamisesta. Me saamme sanoa heille: ”Herra tarvitsee niitä.” Ajattele mikä ihana evankeliumi tässä on! Elävä Jumala on omassa olemassaolemuksessa kaiken luodun ja konkreettisen tuollapuolen. Herra, joka on Henki (2. Kor. 3:17), ei todellakaan tarvitse mitään tämänpuoleista voidakseen olla olemassa tai toimiakseen. Mutta kuitenkin Hän niin paljon rakastaa meitä, tämänpuoleisiksi luotuja ja sitten myös alhaisuuteen langenneita ihmisiä, niin mielellään Hän tahtoo tulla meidän luoksemme ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden”, että Hän itse haluaa ikään kuin ”laittaa työnsä laatikkoon”, siis sitoa itsensä ja työnsä tällaisiin välineisiin. Hän haluaa sitoa itsensä sanan saarnaan, kasteeseen ja ehtoolliseen, että me niissä voisimme käsittää Hänet ja ottaa Hänet vastaan. Niin paljon Hän tätä haluaa, että Hän sanoo, että aivan ”tarvitsee” näitä välineitä.

Jeesus tulee meidän keskellemme, meidän vuoksemme

Sen vuoksi, kuulkaamme rakkaat ystävät: Kun nyt Jeesus tänäänkin tulee meidän luoksemme sanansa saarnassa ja ruumiinsa ja verensä sakramentissa, älkäämme halveksiko Hänen tulemisensa arkista ulkomuotoa. Huutakaamme sen sijaan uskossa ”Hoosianna!” Auta, pelasta! Suostukaamme toisin sanoen siihen, että me emme voi itse itseämme pelastaa ja juuri siksi tarvitsemme sitä, että Jeesus tulee pelastamaan meidät. Suostukaamme myös siihen, että Hänen täytyy myös tehdä tämä juuri sillä tavalla kuin Hän haluaa, vaikka Hän sitten tulisi luoksemme ulkoisesti alhaisilla kulkuvälineillä: sanan saarnassa, kasteen vedessä, ehtoollisen leivässä ja viinissä. Juuri näin Hän tahtoo tulla meidän luoksemme! Mutta se, että Jeesus näin tulee meidän luoksemme tarkoittaa myös, että kun Hän näin on tullut, Hän ei ole enää poissa, tavoittamattomissa. Siksi sinun ei enää tarvitse miettiä, millä tavalla pääsisit poissaolevan Jumalan yhteyteen. Hän ei nimittäin ole poissa, vaan aivan meidän keskellämme niin, että me voimme yhä uudelleen ottaa Hänet vastaan! Hän on meidän keskellämme ja enemmänkin: sanansa ja kasteen kautta Hän tekee meistä, itsessämme syntisistä pyhiä, jäseniä pyhässä omaisuuskansassaan, uuden liiton seurakunnassa. Ruumiinsa ja verensä sakramentissa Hän yhä uudelleen antaa syntimme anteeksi, sekä sitoo ja yhdistää meidät kiinteästi itseensä, sekä Hänessä toinen toiseemme. (Yksimielisyyden ohje. 7. Pyhä ehtoollinen, 44.) Herra Jeesus tulee! Ottakaamme Hänet ja Hänen pelastuksen lahjansa uskossa vastaan, uskossa, jonka senkin Hän itse näiden ihanien armonvälineidensä välityksellä meille lahjoittaa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.11.2016.)

13. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Mark. 7:31–37

Kuurot Hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan!

Äänten maailma

Jumala on luonut tämän maailman aivan ihmeellisesti: Maailma on näkyvä, ja sellaisena hyvin kaunis ja monimuotoinen. Se on myös käsin kosketeltava ja selkeästi hahmotettavissa. Mutta Jumala on luonut maailman myös äänten maailmaksi. Meidät ihmisetkin Hän on tehnyt siten, että me kuulemme erilaisia ääniä ja osaamme tuottaa niitä.

Kaikessa tässä Jumala on luonut maailman tasapainoiseksi, harmoniseksi ja kauniiksi kokonaisuudeksi. Hän ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala (vrt. 1. Kor. 14:33). Siksi Hän ei ole luonut kaaosta, (χάος khaos – epäjärjestys, sekasorto), vaan Hänen maailmaansa kutsutaan nimellä κόσμος (kosmos). Se tarkoittaa ”kaunistusta”, taikka järjestettyä maailmaa. Siten Jumalan luomassa maailmassa myös kaikkien äänten on tarkoitus olla omalla paikallaan, oikeissa tehtävissään, kauniissa järjestyksessä. Tämän ymmärsivät myös jotkut antiikin pakanafilosofeista. Vaikka he eivät tunteneetkaan elävää Jumalaa, kaiken Luojaa, he kuitenkin yhdistivät hallitun äänten järjestelemisen, siis musiikin juuri kaikkeen hyvään ja kauniiseen. Mutta meille Jumala on ilmoittanut itsensä, siis myös luomistekonsa. Siksi me tiedämme ja saamme uskoa: juuri tällä tavalla elävä Jumala, äänten, musiikin ja laulun Luoja on näitä ihania lahjojansa tarkoittanut käytettävänkin. Niiden tarkoitus ei ole ilmaista ahdistusta tai sekasortoa, vaan ylistää Häntä, kaikkeuden Isää ja Luojaa.

Jumala on luonut maailman äänten maailmaksi myös sitä varten, että äänten tuottamisen ja kuulemisen kautta avautuu mahdollisuus kommunikaatioon. Jumala itse on persoonallinen, kolmiyhteinen Jumala. Hän puhuu. Hän jopa itse on luova Sana. (1. Moos. 1:3; Joh. 1:1–3) Hän keskustelee: muistat varmaan, miten Isä ja Poika ja Pyhä Henki alussa keskustelivat keskenään: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme…” (1. Moos. 1:26) Ja nyt juuri siksi, että persoonallinen ja kommunikoiva Jumala on tehnyt meidät ihmiset omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen, mekin olemme persoonallisia, mekin puhumme, kuulemme ja keskustelemme. Tätä varten Jumala on antanut meille välineiksi puheäänen, kielen sekä kuuloaistin.

Ruumiillinen kuurous ja mykkyys lankeemuksen seurauksena

Koska ihmisen lankeemuksen kautta synti tuli maailmaan (Room. 5:12), on Jumalan hyväksi luoma (1. Moos. 1:31) maailma monin tavoin turmeltunut. Tämä koskee myös äänen käyttämistä. Kuulemme paljon puhetta ja musiikkia, jotka kylvävät – ei Jumalan kiitosta ja ylistystä, vaan Hänen tahtonsa vastaisia ideologioita, tuskaa, pelkoa, haureutta ja sekasortoa. Mutta lankeemuksen seurausta on myös se, että on olemassa monia ihmisiä, joille maailma näyttäytyy äänettömänä. He eivät kuule mitään.

Evankeliumissa pyhä Markus kirjoittaa tällaisesta miehestä. Hän oli κωφός (kōfos), kuuro. Oikeastaan tuo kreikan sana κωφός tarkoittaa paitsi kuuroa, myös mykkää. Tästä miehestä kerrotaankin, että hän ”oli melkein mykkä”, tai tarkemmin sanottuna ”vaivoin puhuva” (μογιλάλος mogilalos). Ei olekaan ihme, että kuurous ja mykkyys kuuluvat tällä tavalla yhteen: Jos nimittäin kuuloaisti on estynyt, ihminen ei tietenkään voi kuulla Jumalan luoman maailman ääniä. Siksi hänen on myös mahdotonta kuulla toisten ihmisten puhetta ja tietää miltä se kuulostaa. Sen vuoksi tällainen ihminen ei myöskään kykene itse tuottamaan selkeää puhetta. Luonnollinen, äänen perusteella tapahtuva kommunikaatio toisten kanssa on silloin vaikeaa, jopa mahdotonta. Tällaisessa murheellisessa tilassa tämäkin mies nyt oli. Hän kyllä näki silmillään Jumalan luoman kauniin maailman, mutta ei kuullut korvillaan Jumalan luomien äänten moninaisuutta. Hän eli täydellisessä hiljaisuudessa.

Jeesus voi parantaa ruumiilliset vaivat

Tästä miehestä kerrotaan, että hänet tuotiin Jeesuksen luo. Mikä olisikaan ollut parempi paikka vaivaisen tulla? Nimittäin Jeesus Kristus on Jumalan ainosyntyinen Poika, luova Sana, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä (Joh. 1:3). Hän on tehnyt ihmisen kuulevaksi ja puhuvaksi. Hänen kauttaan kaikkivaltias taivaallinen Isä on antanut kaikille – myös sinulle! – ”ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit, ja […] vielä pitää [ne] voimassa.” (Vähä katekismus. Usko. Ensimmäinen uskonkappale. Luomisesta, 2.) Koska Herra siis on näiden ominaisuuksien luoja ja ylläpitäjä, on Hänellä valta myös parantaa ne vaivat, joilla lankeemus on ne turmellut. Siksi Jeesus jos kuka saattoi nyt parantaa myös tämän kuuron ja puhevaikeuksista kärsivän miehen.

Mutta miten Herra sitten parantaa ihmisen? Koska Hän on luonut maailmaan hyvän ja kauniin järjestyksen, Hän tekee myös parantavaa työtään pääasiassa juuri tämän järjestyksen puitteissa. Siksi, jos sinulla on ongelmia esimerkiksi kuulosi kanssa, voit mennä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin vastaanotolle. Jos niskasi tai selkäsi on jumissa, voit mennä fysioterapeutin hoidettavaksi. Luomisessa Herra on nimittäin antanut ihmisille lahjoja ja kykyjä, että Hän heidän palveluksensa kautta palvelisi itse luotujaan. Tällä tavalla Jumala käyttää myös lääkäriä ja sairaanhoitajaa ikään kuin omina naamioinaan (ks. esim. Luther, Martti: Galatalaiskirjeen selitys, 2:6) tai hansikkaina käsissään: Heidän välityksellään Hän itse tekee ihmeellistä, parantavaa työtään ja pitää sinulle antamansa ajallisen elämän yllä.

Mutta Herra on voimallinen tekemään parantavaa työtään ihmeellisesti myös toisella tavalla. Miten? Tästä pyhä nyt Markus kirjoittaa meille. Evankelista kertoo, että kun tämä kuuro ja puhevaikeuksista kärsivä mies tuotiin Jeesuksen luo, Herra ”otti hänet erilleen kansasta” (Mark. 7:33). Minne Jeesus otti Hänet? Luokseen. Mitä Hän sitten teki? Kysyikö Hän mieheltä palveluksia tai hyviä tekoja vastineeksi mahdollisesta parantamisesta? Ei, vaan aivan heti Jeesus antoi apunsa tälle vaivaiselle, yksin armostaan. Käsien ja ruumiin eleillä Hän näytti kuurolle, mitä oli nyt aikomassa tehdä. Jeesus laittoi sormensa miehen korviin, jotta tämä ymmärtäisi, että nyt Hän aikoisi parantaa hänen kuuloaistinsa. Hän sylkäisi ja kosketti miehen kieltä, jotta tämä käsittäisi, että nyt Hän aikoisi tehdä myös jotakin hänen suuhunsa liittyvää, avata hänen kielensä kannat. Jeesus katsoi myös ylös taivaaseen ja huokaisi, jotta tämä mies ymmärtäisi, että jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä (Jaak. 1:17), kun Hänen puoleensa rukouksessa huoataan.

Nyt Jeesus oli valmis ryhtymään varsinaiseen toimeen: Hän, Jumalan persoonallinen Sana, lausui pyhän ja vaikuttavan sanansa: εφφαθα (effatha), joka merkitsee ”aukene”. Tämä jumalallinen mahtisana avasi kuuron korvat. Koko Jumalan luoma äänten maailma aukeni hänelle kaikessa kauneudessaan. Hänen korvansa kuulivat! Jeesuksen jumalallinen mahtisana avasi ja irrotti myös miehen kielen siteet. Hän saattoi nyt puhua selkeästi, käyttää ihmisten puhumaa kieltä oikein ja ymmärrettävällä tavalla.

Ihmeellinen tapaus! Kaikki silminnäkijätkin hämmästelivät ylen määrin ja sanoivat: ”Hyvin [Hän] kaiken on tehnyt, jopa kuurot [Hän] saa kuulemaan ja puhumattomat puhumaan.” (Mark. 7:37) Nämä ihmiset olivat ymmärtäneet aivan oikein. Heidän käyttämänsä sanat nimittäin tarkoittavat: Jeesus on tehnyt kaiken hyvin sillä tavalla, että kaikki on nyt jatkuvasti hyvin. Toisin sanoen, tämä mies, joka ennen oli vaivainen, on nyt asetettu aivan uuteen tilaan. Hänellä on kaikki hyvin!

Hengellinen kuurous ja mykkyys lankeemuksen seurauksena

Näin Herramme Jeesus paransi tämän miehen ruumiillisen kuurouden ja mykkyyden. Mutta on olemassa myös toisenlaista kuuroutta ja mykkyyttä: hengellistä kuuroutta ja mykkyyttä.

Mitä hengellinen kuurous on? Se on sitä, että vaikka ihminen korvillaan kuulee Jumalan sanaa luettavan tai saarnattavan – käy vaikkapa tavan vuoksi kirkossa –, hän ei epäuskonsa tähden kuitenkaan halua sydämessään kuulla sitä, mitä Jumala sanassaan hänellekin sanoo. (Vrt. Iso katekismus. Kymmenen käskyä. Kolmas käsky, 96–97.) Asia on niin kuin Jesaja israelilaisille saarnaa: ”Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat; jos se annetaan kirjantaitavalle ja sanotaan: Lue tämä, niin hän vastaa: Ei voi, sillä se on lukittu, ja jos kirja annetaan kirjantaitamattomalle ja sanotaan: Lue tämä, niin hän vastaa: En osaa lukea.” (Jes. 29:10–12) Myös Jeesus itse puhuu samansuuntaisesti, kun Hän sanoo juutalaisille: ”Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla” – tai ”ette kykene kuulemaan” – ”minun sanaani.” (Joh. 8:43) Toisin sanoen Jeesus sanoo näille juutalaisille, että he ovat kuuroja. Heidän ruumiilliset korvansa – heidän tärykalvonsa ja korvasimpukkansa – tosin ehkä vastaanottavat Jeesuksen puhuman ihmiskielen äänen. Kuitenkin sille, mitä Hän sanassaan todella heille sanoo, he ovat täysin kuuroja.

Tällaisesta hengellisestä kuuroudesta seuraa myös hengellinen mykkyys. Nimittäin niin kuin ruumiillinen kuulovamma johtaa puhekyvyn vaikeutumiseen, niin myös hengellinen kuurous tekee ihmiselle mahdottomaksi puhua sydämestään sitä, mikä on Jumalan sanan totuuden mukaista sekä hengellisessä mielessä tervettä ja oikein. Lihallisen ihmisen on esimerkiksi mahdotonta omine edellytyksineen todella rukoilla Jumalaa (Jaak. 1:6–7), siis ilman, että Jumalan ilmoitettu evankeliumin sana ja sen myötä Pyhä Henki ensin tekevät hänessä työtään. Tästä Lutherkin sanoo osuvasti: ”Onhan mahdotonta sen rukoilla, jolla ei ole sanaa.” (Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1–7, 6:3.)

Jeesus voi ja tahtoo parantaa hengelliset vaivat

Mutta niin kuin Kristuksella on valta parantaa Hänen luomansa ihminen tämän ruumiillisesta kuuroudesta ja mykkyydestä, samoin on Hänellä valta avata myös hengellisesti kuuron korvat kuulemaan ja hengellisesti mykän kielen puhumaan. Jeesus voi ja tahtookin tehdä niin!

Jeesus Kristus on se Herran nöyrä palvelija, joka saarnaa Jesajan suulla: ”Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Herra, Herra on avannut (פתח pth) minun korvani; minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois.” (Jes. 50:4–5) Huomaa: Jumalan ainoa Poika Kristus tuli meidän ihmisten tähden ihmiseksi, suostui taivaallisen Isänsä kärsiväksi palvelijaksi. Siinä missä ihmiset epäuskossaan sulkivat korvansa Jumalan sanalta, Hän, itse elävä Sana kuuli kaikessa Jumalan sanaa, oli kaikessa kuuliainen Isänsä tahdolle. Tässä kuuliaisuudessaan Kristus oli täydellisen vanhurskas ja synnitön. Meidän kovakorvaisten ja kuurojen tähden Hänet tehtiin ”synniksi, että me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21) Ja nyt kun Kristus Jeesus on kuuliaisuudessaan, kärsimyksessään ja kuolemassaan hankkinut meille lunastuksen synnistä, Hän tahtoo palauttaa meidät siihen yhteyteen Jumalan kanssa, johon meidät oli tarkoitettukin. Hän voi ja tahtoo avata meidän hengellisesti kuurojen korvat kuulemaan Jumalan sanan sen ihanassa, tasapainoisessa, harmonisessa ja kauniissa kokonaisuudessa. Näinhän Jesaja sanookin: ”Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä.” (Jes. 29:18–19) Herralla on valta sanallaan avata niiden korvat, jotka lankeemuksen tähden ovat tulleet hengellisesti kuuroiksi. Hän voi sanallaan avata heidän sydämensä kuulemaan ja ottamaan vastaan tuon kaiken pyhittävän aarteen, Jumalan pyhän ilmoitussanan (vrt. Iso katekismus. Kymmenen käskyä. Kolmas käsky, 91–92). Niin he riemuitsevat Hänestä, Israelin Pyhästä. Eikä sitä iloa voi vaieta.

Kun nimittäin Herra on näin sanallaan avannut meidän hengelliset korvamme kuulemaan Jumalan sanan, me alamme puhua sitä sanaa, jonka olemme kuulleet. Herra itse avaa meidän huulemme julistamaan Hänen kiitostaan, niin kuin Daavid veisaakin: ”Herra, avaa (פתח pth) minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi.” (Ps. 51:17) Ja kun Herra avaa meidän huulemme, meidän puheemme ei ole enää epäselvää hapuilua jotakin oletettua jumalaa kohti, taikka ihmisten mielipiteitä sellaisesta jumalasta. Ei, vaan me saamme puhua kuin Jeesuksen parantamasta miehestä sanotaan: ὀρθῶς (orthōs), siis normaalisti ja selkeästi, tai – kuten sana voidaan myös kääntää – oikein ja totuuden mukaisesti. Jumalan sanan kautta Pyhä Henki tulee meihin ja tekee työtään meissä. Hän lahjoittaa uskon. Sanan kautta Pyhä Henki synnyttää meissä myös oikean ja Jumalan sanan mukaisen rukouksen, uskon äänen, joka puhuu Isälle Pojan kautta Pyhän Hengen yhteydessä.

Kuule siis nyt sinä, rakas kristitty, joka tuskailet sitä, miten huono rukoilija olet, tai miten vähän sinulla on ylistyksen mieltä: Mitä ihmeellistä siinä muka on? Ei kai sinun lihallisesta mielestäsi ikinä mitään oikeaa rukouksen tai ylistyksen mieltä voisi noustakaan? (Vrt. Mark. 7:21–22) Älä kuitenkaan jää tätä tuskailemaan! Tunnusta pikemminkin syntisi Herralle ja usko sitten synninpäästön sana Kristuksen tähden. Toisin sanoen: Mene sinne, mistä kaikki oikea ja Jumalan mielen mukainen puhe, rukous ja ylistys nousee. Mene Jumalan pyhän sanan ääreen! Kuule ja lue, puhu ja muistele Hänen sanaansa. Herra kyllä itse avaa sinun huulesi julistamaan Hänen kiitostaan kaikesta siitä hyvästä, mitä Hän on sinulle tehnyt. Tällä tavalla Pyhä Henki sanan kautta synnyttää meissä oikean ja Jumalan sanan mukaisen ylistyksen, siis ortodoksian (ὀρθοδοξία). Niin me luterilaiset saamme rohkeasti tunnustaa: Kun me yhdessä kuulemme puhtaasti julistettua Jumalan sanaa ja sanan kautta tulemme osallisiksi Pyhän Hengen työstä, silloin itse asiassa juuri meidän luterilainen kirkkomme on oikea ortodoksinen kirkko sanan varsinaisessa mielessä. Meidän kirkkomme on oikean uskon ja oikean ylistyksen kirkko.

Maailmassa, mutta erilleen maailmasta – Jeesuksen seurakuntaan!

Lopuksi: Kun Jeesus avasi kuuron korvat kuulemaan Hänen sanansa ja irrotti hänen kielensä siteen, Markus kirjoittaa, että Hän otti tämän miehen ”erilleen kansasta”. Herra siis otti tämän miehen pois langenneen maailman ja sen hallitsijan orjuudesta. Hän toi hänet luokseen, armon valtakuntaansa, jossa Hän itse hallitsee (vrt. Mark. 7:33).

Mutta me kysymme: Missä tämä tapahtuu nykyään? Missä Kristus siirtää maailman orjuudessa olleen ihmisen omaan valtakuntaansa? Vastaus: pyhässä kasteessa. Ei lienekään sattumaa, että jo varhaisen kirkon isät lausuivat kasteen toimittamisen yhteydessä juuri tämän evankelimin sanat, evankeliumin, jossa Kristus siis ottaa ihmisen ”erilleen kansasta”, erilleen maailmasta, omaan yhteyteensä. Juuri tämän evankelimin pohjalta varhaiset isät puhuivat kasteesta ”avaamisen mysteerinä” (mysterium apertionis), jossa kastettavan korvat avattiin. Piispa lausui kastettavalle Kristuksen sanat: ”’Effata’, se on: aukene.” (Ambrosius: De mysteriis liber unus, I 3.) Näin ihminen sai pyhän kasteen kautta syntinsä anteeksi. Hän sai siirtyä ”erilleen” kuoleman ja perkeleen vallan alta, Kristuksen omaksi. Hän sai iankaikkisen autuuden. (Vrt. Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 6.) Pyhä Henki avasi hänen korvansa kuulemaan Jumalan sanan.

Tämä kaikki on tullut meidänkin osaksemme, jotka olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksen kasteesta. Meillekin on lahjoitettu Pyhä Henki, joka on avannut meidän hengelliset korvamme kuulemaan Kristuksen eläväksitekevän ja pelastavan sanan, sekä irrottanut kielemme siteen puhumaan Hänen ihmeellisiä tekojaan kaikkien kuulla. Siksi mekin – kasteessa maailmasta erotetut ja Kristuksen seurakunnan yhteyteen otetut – saamme hämmästellä ylen määrin ja sanoa: ”Hyvin Hän kaiken on tehnyt, jopa kuurot Hän saa kuulemaan ja puhumattomat puhumaan.” Ja kun Kristus on sanallaan ja kasteessa kaiken hyvin tehnyt, se kaikki on nyt jatkuvasti hyvin. Sinäkin, joka ennen olit hengellisesti kuuro ja mykkä, olet Hänessä asetettu aivan uuteen tilaan.

Toki maailma, perkele ja sinun oma lihasi vielä tahtovat antaa sinun kuultavaksesi sellaisia asioita, joita Jumala ei ole kuultavaksesi tarkoittanut. Ne tahtovat myös hämärtää sinun hengellisen kuuloaistisi. Ne sanovat: ”Onko Jumala todellakin sanonut…” (1. Moos. 3:1) Kun sinä joudut tällaisiin kiusauksiin, kuule silloin aina uudelleen Jumalan pyhää sanaa! Ota Raamattusi ja sulkeudu huoneeseesi, tai mene kirkkoon seurakunnan keskuuteen. Ryhdy lausumaan itseksesi Jumalan sanaa, kymmentä käskyä, uskontunnustusta, tai Kristuksen omia sanoja, vaikkapa Isä meidän-rukousta. (Vrt. Luther, Martti: Miten on rukoiltava. Parturimestari Peterille.) Tunnusta Herralle syntisi ja kuule sitten synninpäästön sanaa Jeesuksen, Herrasi ja Vapahtajasi nimessä. Silloin sinun kuuro, vanha ihmisesi taas uppoaa kasteeseesi, kuolee kaikkine synteineen ja pahoine himoineen. Ja silloin sen sijaan tulee esiin ja nousee ylös uusi ihminen, ”joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.” (Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 12) Tämä uusi ihminen kuulee tarkasti ja mielellään Herransa pyhän sanan, harmonisen ja kokonaisen. Eikä Hänen sanansa palaa tyhjänä, vaan tekee sen, mikä on Herralle otollista (Jes. 55:11): Hänen sanansa avaa sinun, Hänen omansa suun, niin että suusi puhuu oikein ja totuuden mukaisesti Hänen pyhää sanaansa. Näin monet saavat nähdä Herran suuret teot, kuulla tämän kiitoslaulusi, sekä pyhässä pelossa turvata Häneen (Ps. 40:4).

Tämän kaiken suokoon meille rakas Vapahtajamme Herra Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 14.8.2016.)

Helatorstai (1. vsk), Mark. 16:14–20

Jeesus Kristus otettiin ylös taivaaseen

Johdanto

Helatorstain evankeliumin äärellä tarkastelemme nyt kahta asiaa. Ensiksi sana ilmoittaa, että Jeesus otettiin ylös taivaaseen. Toiseksi kuulemme, että tämän jälkeen Herra työskenteli opetuslastensa kanssa.

Jeesus otettiin ylös taivaaseen

Ensiksi Pyhän Hengen inspiroima evankelista siis kirjoittaa, että kuoleman voittanut Jeesus otettiin ylös taivaaseen. Päivän epistolassa Luukas kertoo tästä tapahtumasta vielä yksityiskohtaisemmin, niin kuin äsken kuulimme. Hän kirjoittaa, että Jeesus ”nostettiin ylös” (ἐπαίρω, epairō) ja pilvi ”alta tarttui” (ὑπολαμβάνω, hypolambanō) Häneen, toisin sanoen vei Hänet pois. Tämä kaikki tapahtui opetuslasten nähden. (Ap. t. 1:9) He saattoivat siis aivan silmillään katsella Jeesuksen menevän taivaaseen, niin kuin Luukas myös kirjoittaa: ”Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään…” (Ap. t. 1:10)

Mitä ihmisen järki tähän sanoo? ”Käsittämätöntä! Eihän kukaan ihminen voi nousta pilvessä taivaaseen.” On kuitenkin huomattava, ettei tässä puhuta kenestä tahansa ihmisestä. Kyse on Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta. Mutta vaikka Hän on Jumalan Poika ja siis tosi Jumala, Hän on myös tosi ihminen: Hän on Jumala ja ihminen yhdessä ja samassa persoonassa. Hän on Isästä Jumalasta ikuisuudessa syntynyt Poika, joka sitten tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta, ja syntyi ihmiseksi. Toisin kuin taivaaseen astuminen, jota kuulimme opetuslasten ihmetelleen, tämä Herran sikiäminen ja syntymä toki näyttivät aivan tavallisilta: siinä oli nuori nainen raskaana ja ajan tullen synnytti pojan. Mutta joka on kuullut enkelin ilmoittaman Jumalan sanan, että Jumalan Poika sikiää Pyhästä Hengestä ja neitsyestä (Luuk. 1:30–35), ja joka uskoo tähän sanaan, se tietää, että jo Kristuksen ihmiseksi tuleminen oli aivan ihmeellinen ja ainutkertainen tapahtuma, joka ylittää kaiken järjellisen käsityskyvyn. Ja kuitenkin sana sanoo, että juuri niin tapahtui. Eikö nyt tämä Jumalan Poika Kristus, joka näin ihmeellisellä tavalla oli tullut ihmiseksi tähän luomaansa maailmaan, voisi nyt myös kuulemallamme ihmeellisellä tavalla astua taivaaseen? Tokikaan ihmisen järki ei tavoita tätä ihmettä eikä tiedä, miten se voi olla mahdollista. Mutta sana kuitenkin sanoo, että niin tapahtui. Jätä sinäkin siis nyt järkesi päätelmät sikseen, kuule Jumalan varmaa ilmoitussanaa ja ota se uskossa vastaan! Sana sanoo: Jeesus Kristus otettiin ylös taivaaseen.

Mutta sitten on kysyttävä myös mitä tarkoittaa, että kun Jeesus otettiin ylös taivaaseen, Hän ”istui Jumalan oikealle puolelle.” (Mark. 16:19b) Mille ”oikealle puolelle”? Eikö Jumala ole Henki? (2. Kor. 3:17) Eikö Hän ole kaikkivaltias? Eikö Hän sellaisena ole kaikkien meidän konkreettisten paikkojemme tai suuntiemme tuolla puolen? Kyllä, juuri niin. Jumalan ”oikealla puolella” ei tässä tarkoitetakaan mitään taivaallista paikkaa, vaan Jumalan kaikkivaltiasta voimaa, joka täyttää taivaat ja maan. Jumalan oikealla puolella istumisella puolestaan tarkoitetaan sitä, että siinä istuva saa käyttää Jumalan kaikkivaltaa ja voimaa mitä täydellisimmällä tavalla. Mutta eikö Jumalan Pojalla ollut tämä jumalallinen valta jo ikuisuudesta? Oli toki. Mutta koska Kristuksessa Jeesuksessa Jumala ja ihminen ovat yhdessä persoonassa, korotettiin tässä Hänen ihmisluontonsakin taivaaseen. Opetuslapsethan aivan omilla silmillään saivat nähdä Hänen nousevan taivaaseen ihmisruumiissa – toki kirkastetussa ylösnousemusruumiissa, mutta kuitenkin ihmisruumissa. Ja nyt tultuaan otetuksi taivaaseen Herramme myös ihmisluontonsa puolesta sai kaiken kirkkauden, majesteetin, voiman ja vallan kaikkivaltiaana Kuninkaana ja Hallitsijana (Ps. 110:1–2). Toisin sanoen, taivaassa Isän luona, kirkkautensa valtaistuimella istuu nyt ihminen ja Jumala Jeesus Kristus, sinun veljesi, sinun syntiesi sovittaja ja sinun Vapahtajasi. Vaikka tässä maailmassa mitä tapahtuisi, Hänen on kuitenkin kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18). (Vrt. Yksimielisyyden ohje. 8. Kristuksen persoona, 27–28, 51, 61.)

Jeesus työskentelee yhdessä opetuslasten kanssa

Mutta sitten toiseksi me kuulemme asian, joka edellä sanotun valossa kuulostaa merkilliseltä. Markus kirjoittaa, että Herra vaikutti opetuslasten kanssa – tai niin kuin sana kuuluu, ”työskenteli yhdessä” (συνεργέω, synergeō) heidän kanssaan. Tästä herää kysymys: Miten Herra Jeesus saattoi nyt tällä tavalla työskennellä yhdessä opetuslastensa kanssa? Eikö Hän juuri edellä ollut astunut ylös taivaaseen Isän luo? Miten tähän vastataan?

Vastaus liittyy juuri siihen, mitä edellä kuulimme: Jeesuksella Kristuksella on kaikki valta. Hänet otettiinkin ylös taivaisiin ja Hän istui valtaistuimelleen, että Hän jumalallisessa kaikkivaltiudessaan voisi täyttää kaiken ja olla kaikkialla, niin kuin Pyhä Henki apostolin suulla lausuu: ”Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.” (Ef. 4:10) Psalmissakin sanotaan: ”Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa, sinun, joka olet asettanut valtasuuruutesi taivaitten ylitse!” (Ps. 8:2) Jeesus Kristus ei siis taivaaseen astututtuaan ole sillä tavalla poissa meidän luotamme, että Hän ainoastaan istuisi ylhäällä taivaassa. Päinvastoin – sanotaan se vielä – Hän täyttää kaiken ja on kaikkialla. Ja missä hän onkin, Hän on siellä kaikessa majesteettisuudessaan, Jumalana ja ihmisenä. Miten se on mahdollista? Sitä ei sinun järkesi voikaan käsittää. Jätä siksi taas järkesi ääni sikseen ja kuule Raamatun sanaa, joka tämän kaiken sinulle selvästi ja varmasti ilmoittaa. (Vrt. Luther, Martti: Kirkkopostilla II. Helatorstai. Ensimmäinen evankeliumisaarna; Yksimielisyyden ohje. 8. Kristuksen persoona, 68.)

Koska Jumalan voima – jota käyttämään Kristus Jeesus on nyt siis asetettu – on kaikkialla, voi Kristus Jeesus myös olla ja työskennellä opetuslastensa kanssa. Pyhä Henki saarnaakin apostolin suulla, että Jumala herätti Kristuksen ”kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.” (Ef. 1:20–23) Hän siis sanoo, että Jeesus Kristus on paitsi kaiken pää ja hallitsija, mutta että Hän on myös seurakunnan pää. Toisin sanoen, Hän ei ole poissa opetuslastensa luota, vaan mitä läheisimmässä elämänyhteydessä heidän kanssaan – niin kuin luonnollisessakaan elävässä ruumiissa pää ei ole irrallaan, vaan juuri elämänyhteydessä muiden jäsenien kanssa.

Mutta millä tavalla Herra sitten on ja työskentelee omiensa kanssa? Tämä on tärkeä kysymys, sillä eihän sinua hyödytä, että Kristus kaikkivaltiudessaan on kaikkialla, jos et tiedä, mistä sinä saat Hänet itsellesi. Mutta evankelista lausuu tämän meille: ”Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.” (Mark. 16:20) Jumalan sanassa ja sen puhtaassa saarnassa Herra Jeesus Kristus on läsnä. Sanan kautta Hän tahtoo tulla sinun luoksesi joka aamu, joka päivä ja ilta. Ja juuri sanansa välityksellä – kun sitä kuullaan – Kristus tahtoo antaa sinulle myös uskon lahjan (Room. 10:17). Lue sinäkin siksi joka päivä Jumalan sanaa, joka Raamatussa meille on annettu! Ja tule säännöllisesti kirkkoon kuulemaan sanaa ja sen saarnaa! Siinä sinä saat itsellesi kuolemasi voittajan Kristuksen Jeesuksen lahjoineen.

Ja vielä: Juuri siksi, että Herra Jeesus Kristus otettiin ylös taivaaseen ja kaikkivaltiaana hallitsee Jumalan oikealla puolella, juuri sen vuoksi Hänen elävä ruumiinsa ja verensä voi nyt olla läsnä olevana myös ehtoollisen sakramentissa. Joku varmaan kysyy: ”Miten Herra voi yhtäaikaa olla taivaassa ja kuitenkin Hänen ruumiinsa ehtoollisessa, vieläpä niin monissa ehtoollispöydissä, niiden monissa ehtoollisleivissä?” Tätä ihmettä me emme voi tavoittaa, koska – niin kuin Luther sanoo – ”emme tiedä Jumalan mahtia. Hänen vallassaan on kyllä löytää tapa, jonka mukaan molemmat ovat totta, nimittäin Kristus on taivaassa ja hänen ruumiinsa ehtoollisessa.” (Luther, Martti: Kristuksen ehtoollisesta. Suuri tunnustus. WA 26, 317.) Uskonpuhdistaja selittää edelleen: ”Havaitsemistapamme on sellainen, että taivas silmillä katsoen on korkealla ylhäällä ja ehtoollinen täällä alhaalla maan päällä […] Me kyllä itsekin tiedämme, että silmillä katsoen se ei voi olla ylhäällä, mikä on alhaalla ja päinvastoin. Tämä on ihmisen näkökyvyn ulottuvilla oleva tapa. Mutta Jumalan sana ja teko ei kulje tätä rataa eikä seuraa meidän silmämme näkökykyä, vaan se on käsittämätön kaikkien ihmisten, jopa enkelienkin ymmärrykselle. Niin Kristus ei ole taivaassa eikä ehtoollisessa meidän näkemällämme tavalla, eivätkä meidän ruumiilliset silmämme kykene arvioimaan mitä täällä ja siellä oleminen oikein tarkoittavat.” (WA 26, 318) Mutta vaikka sinä et ymmärrä, miten tämä kaikki on mahdollista, saat kuitenkin Jumalan ilmoitussanasta kuulla, että se on totta! Se on mahdollista, koska Kristus Jeesus, Jumala ja ihminen hallitsee kaikkivaltiudessaan. Ja se on totta juuri sitä varten, että sinulla, joka tarvitset Kristusta ja Hänen anteeksiantamustaan, ehtoollisen sakramentissa olisi Hänen tosi ruumiinsa ja verensä syntiesi anteeksi antamiseksi. (Yksimielisyyden ohje. 7. Pyhä ehtoollinen, 105–106.)

Näin ylösnoussut ja taivaaseen astunut Herra Jeesus Kristus siis sanansa ja sakramenttiensa kautta tänäänkin on läsnä meidän keskellämme ja tekee työtään, aivan niin kuin Hän ”työskenteli yhdessä” opetuslasten kanssa. Kun tänäänkin Hänen apostoliensa seuraajat seurakunnassa saarnaavat, Herra itse on siinä ja tekee työtään. Kun apostolien seuraajat seurakunnassa jakavat Kristuksen ehtoollisen sakramenttia, ”Hän on läsnä ruumiissaan ja veressään testamenttinsa sanan voimasta.” (Yksimielisyyden ohje. 8. Kristuksen persoona, 29.) Siinä Hän antaa sinun syntisi anteeksi. Siinä Hän pitää sinut omassa yhteydessään, jäsenenä siinä pyhässä Ruumiissaan, jolle Hän, Pää, itse antaa elämän.

Lopuksi

Rakas kristitty, helatorstain evankeliumi tarjoaa sinulle valtavan suuren lohdutuksen. Sinulle, joka olet heikko, sana julistaa: Kristus Jeesus on otettu ylös taivaaseen, että Hän, kaikkivaltias Herra olisi sinun voimallinen Kuninkaasi ja Herrasi. Sinulle, joka tunnet mahdottomuutesi etkä kykene itseäsi pelastamaan, sana julistaa: Kristus Jeesus on otettu ylös taivaaseen, että Hän tulisi sinun luoksesi sanassaan ja sakramentissaan, antamaan syntisi anteeksi ja ikuisen elämän lahjan. Sinulle, joka tunnet jääneesi yksin, sana julistaa: Kristus Jeesus on otettu ylös taivaaseen, että Hän sanansa ja sakramenttinsa kautta olisi sinun kanssasi tänään, ja enemmänkin, että Hän niin myös pitäisi sinut siinä seurakunnassaan, jonka Pää Hän itse on, ja jossa Hän antaa sinulle yhteyden itseensä ja samalla myös kaikkiin muihin, jotka Hän on pelastanut. Tästä kaikesta me kiitämme ylistämme Jumalaa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. ”Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.” (1. Piet. 4:11)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan helatorstain seuroissa Hollolassa 5.5.2016.)

18. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Mark. 7:5–13

Jumalan sana ja ihmisten perinteet

Johdanto

Päivän evankeliumissa Jeesus keskustelee fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa. Nämä oppineet miehet kysyvät Jeesukselta, miksi Hänen opetuslapsensa eivät noudata isien perinnäissääntöä ja pese käsiään ennen syömistä. Tänään me puhummekin yhtäältä perinnäissäännöistä ja toisaalta Jumalan käskyistä, jotka Hän on sanassaan antanut. Lopuksi katsomme, mitä tulisi ajatella kristillisen perinteen ja Jumalan sanan suhteesta.

Isien perinnäissäännöt

Kun fariseukset ja kirjanoppineet puhuvat perinnäissäännöistä, he käyttävät kreikan sanaa παράδοσις (paradosis). Tämä sana merkitsee vieressä tai keskuudessa antamista taikka luovuttamista. Kyse on siis yksinkertaisesti siitä, että on olemassa ihmisten tai sukupolvien ketju, jossa oppi tai tavat luovutetaan seuraaville. Näin tämä sana tarkoittaa tässä yhteydessä juuri aiempien juutalaisten sukupolvien keskuudessa syntyneitä sääntöjä ja inhimillisiä perinteitä. Jo vanhastaan juutalaiset olivatkin kehittäneet erilaisia säädöksiä, joiden avulla he toivoivat voivansa turvata edistymisensä hurskauden tiellä. Osa näistä säädöksistä kosketti juuri tiettyjä rituaalisia pesuja. Tällaisia monet heistä noudattivatkin hyvin tarkasti ja viettivät ulkoisesti hurskasta elämää.

Kuitenkin Jeesus nuhtelee heitä juuri tästä. Nyt joku kysyy: ”Miksi ihmeessä? Kai nyt Jeesuksen jos kenen pitäisi tietää, että käsien peseminen ennen ruokailua edistää hygieniaa.” Mutta ei Herra näitä oppineita käsien pesemisestä nuhtelekaan. Mistä sitten? Tekopyhyydestä. Jeesus sanoo, että itse profeetta Jesaja on jo ennalta puhunut juuri näistä miehistä ja heidän ulkokultaisuudestaan. Millä perusteella he sitten ovat ulkokultaisia? Siksi – ja tämä onkin koko ongelman ydin –, että he antavat elämässään keskeisen sijan sellaisille säännöille, joita Jumala ei ole lainkaan antanut. Toisin sanoen, isien perinnäissääntöjä noudattaessaan nämä juutalaiset keskittävät päähuomionsa käskyihin ja perinteisiin, jotka ovat vain ihmisten laatimia, miten merkittävien opettajien säätämiä tai historiallisia sitten ovatkin. Ja samalla nämä miehet unohtavat Jumalan pyhän ilmoitussanan ja Hänen käskynsä.

Mitä tällaisen ”hurskauselämän” taustalla sitten on? Eikö siellä ole sellainen ajatus, että Jumala on kyllä sanassaan antanut kansalleen hyviä käskyjä, mutta että niissä ei vielä ole aivan riittävästi, ainakaan näille hengellisessä elämässään edistyneille miehille? Aivan kuin heille Jumalan lain noudattaminen olisi aivan helppo juttu. Ja siksi heitä varten tarvittaisiin vielä lisää käskyjä. Mutta näiltä fariseuksilta ja kirjanoppineilta puuttuu ainakin kaksi asiaa: Ensinnäkin heiltä puuttuu Jumalan pyhyyden tunteminen. Jumala on pyhä, eikä Hänelle siksi voi kelvata mikään muu kuin Hänen tahtonsa täydellinen täyttäminen. Herrahan on sanonut Mooseksen kautta: ”Ja Mooses ja leeviläiset papit puhuivat kaikelle Israelille sanoen: Ole hiljaa ja kuule, Israel! Tänä päivänä on sinusta tullut Herran, Jumalasi, kansa. Kuule siis Herraa, Jumalaasi, ja noudata hänen käskyjänsä ja ohjeitansa, jotka minä tänä päivänä sinulle annan. […] Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä. Ja kaikki kansa sanokoon: ’Amen.'” (5. Moos. 27:9–10, 26) Toiseksi, juuri siksi, että nämä fariseukset ja kirjanoppineet eivät tunne Jumalan pyhyyttä, heiltä puuttuu myös oman syntisyytensä tunteminen. Siksi he luulevat, että heidän on oikeastaan aivan helppo elää kaikkien Jumalan ja vielä ihmistenkin käskyjen mukaan ja siten tulla täydellisiksi, vanhurskaiksi ihmisiksi.

Mutta miksi näiltä miehiltä puuttuu Jumalan pyhyyden ja oman syntisyyden tunteminen? Siksi, että he eivät tarkkaa Jumalan sanaa. Nimittäin kun lakataan tarkkaamasta Jumalan käskyjä ja mieluummin keskitytään ihmisten käskyihin ja omatekoisiin säädöksiin, ei myöskään Jumalan pyhän lain käskyjen äärellä tulla tuntemaan omaa syntisyyttä, siis sitä, ettei mitenkään voida omin voimin yltää Jumalan lain noudattamiseen. Ja mitä tästä seuraa? Siitä seuraa se, että myös tarve Jumalan armolle jää tuntemattomaksi. Mutta vaikka nämä miehet eivät tunne omaa syntisyyttään, niin syntisiä he ovat silti, niin kuin ovat kaikki ihmiset maailmassa (Room. 3:23). Ja mitä jumalasuhteeseen tulee, syntistä ihmistä eivät auta käsien pesemiset, tarkkaan harkitut ruokavaliot tai huolellisesti valitut vaateparret. Ilman Jumalan armoa ihminen on auttamatta hukassa, kadotuksen oma. Näin on siksi, että Jumalan lain noudattamatta jättäminen ja sen vastustaminen on syntiä, ja synnin palkkana ei voi olla mikään muu kuin kirous ja kuolema (Room. 6:23).

Perinnäissäännöt nykyään

Moni meistä on varmaan kristillisessä kirjakaupassa tai kirjastossa nähnyt paljon erilaisia kirjoja, jotka pyrkivät ohjaamaan hengellisen elämän syventämiseen. Monissa niistä esitellään jokin tietty menetelmä, jota noudattamalla kristityn sanotaan voivan löytää syvempi yhteys Jumalaan. Itse luin hiljattain kirjan ristinmerkin tekemisestä. Kuuluista japanilainen roomalaiskatolinen pappi opetti, että ristinmerkin tekeminen pelastaa. Opetus kuului, että oli ristinmerkin tekijä sitten kastettu tai ei, kristitty tai vaikkapa jonkun muun uskonnon edustaja, ristinmerkin tehdessään hän on jo pelastunut! Jollekin toiselle jumalasuhteen ja hengellisen elämän johtavaksi metodiksi voi nousta vaikkapa rukousnauhan käyttö, vielä toiselle esimerkiksi hengellisten kuvien edessä hiljentyminen. Joku taas pyrkii parantamaan jumalasuhdettaan pidättäytymällä tietyistä ruoista tai juomista, taikka pukeutumalla jollakin tietyllä, hurskaalta näyttävällä tavalla.

Oikein ymmärrettynä tällaisissa tavoissa ei varsinaisesti ole mitää pahaa. Onhan luterilaisessa kirkossakin kautta aikojen opetettu kristityille esimerkiksi juuri ristinmerkin tekemistä. Hyvä niin! Ristinmerkin tekeminen muistuttaa sinuakin terveellisellä tavalla siitä, että pyhän kasteesi hetkellä sinuun on Jumalan ilmoitussanan mukaan piirretty Kristuksen ristin sinetti. Henkivallat ovat siinä nähneet: kasteessasi sinut on temmattu Perkeleen vallasta ja Kristuksen sovitustyön merkillä merkitty. Sinä olet Kristuksen oma! Juuri siksi Lutherkin suosittaa kaikkia kristittyjä aina pienistä lapsista lähtien siunaamaan itsensä aamuin illoin pyhällä ristinmerkillä ja niin muistamaan pyhää kastettaan. (Vähä katekismus. Miten perheenisän on opetettava väkeään siunaamaan itsensä aamuin illoin, 1, 4.) Edelleen, kristillisessä kirkossa ja siis myös luterilaisessa kirkossa on aina arvostettu myös oikeaa kuvan käyttöä: Raamatun tapahtumia esittävien kuvien käyttäminen kirkkosaleissa voi syvällisellä tavalla tukea Jumalan sanan opetusta. Varmasti seurakunnissa on aivan oikein myös suositeltu säädyllistä pukeutumista. Onpa joku meilläkin saattanut käyttää rukousnauhaakin hengellisen elämän apuvälineenä – ei rukoillakseen sen avulla Herramme äitiä, vaan vaikkapa muistellakseen Vähän katekismuksen kohtia.

Tällaiset ulkonaiset tavat voivat olla hyödyllisiä rukouselämän apuna. Niitä on kristillisen vapauden nimessä lupa käyttää, jos haluaa. Ei myöskään ole hyödytöntä tarkastella, mitä ”vanhimmat”, siis menneiden sukupolvien kristityt ovat ajatelleet, tai esimerkiksi minkälaisia rukouselämän tapoja heillä on ollut. On hyvä osoittaa nöyryyttä kristillisen perinteen edessä. Niin voimme terveellisellä tavalla myös muistuttaa itsellemme: Me emme ole keksineet tätä kaikkea! Jumalan kansan jäseninä me saamme elää vuosituhantisessa jatkumossa, saamme oppia hengellisiltä isiltämme ja äideiltämme.

Mutta sitten: Jumala ei sanassaan ole kuitenkaan antanut näitä tapoja meille pelastuksen välineiksi. Pelastuksen välineiksi Herra on antanut meille erehtymättömän ilmoitussanansa, sen saarnan, ja sitten pyhän kasteen sekä Kristuksen ehtoollisen sakramentit. Kuule siksi rakas ystävä: vaikka sinä et ole täyttänyt Jumalan lain käskyjä, niin kun sinä sanan kautta olet tullut uskomaan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan synnittömään Poikaan, joka täytti lain puolestasi ja Golgatalla vuodatti verensä syntiesi anteeksiantamiseksi, ja kun sitten olet Häneen kastettu, niin sinunkin syntisi ja lain rikkomisesi on anteeksiannettu. Sinä olet pelastettu. Se riittää! Siksi olisi Jumalan sanan ja pyhän käskyn hylkäämistä, sen kumoamista taikka tyhjäksi tekemistä, jos edellä mainittuja ihmisten ulkonaisia tekoja ja sääntöjä alettaisiin asettaa ”hengellisen elämän” keskukseen tai jopa opettaa niitä pelastuksen välineinä. Eikä tässä auta vetoaminen vaikka miten suurten ja vanhojen kirkon opettajien arvovaltaan, taikka näiden perinteiden pitkään historiaan kirkossa tai herätysliikkeessä. Asia on niin, kuin Herra sen tässä hyvin yksinkertaisesti sanoo: Jos sydän on kaukana Jumalasta, siis jos eletään ilman uskoa Kristukseen, silloin on kaikki ihmisten käskyjen noudattaminenkin jumalasuhteen ja pelastuksen kannalta turhaa. Sellainen on vieläpä Jumalan käskyn hylkäämistä, kumoamista tai tyhjäksi tekemistä.

Oikea suhde traditioon

Keskeistä on siis katsoa ensin sitä, mitä Jumalan erehtymätön ilmoitussana sanoo. Siksi onkin hyvä pitää kiinni siitä raamattuperiaatteesta, jonka uskonpuhdistuksen isät oikein lausuivat: Sola scriptura! Mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Moni sanoo sen tarkoittavan, että kristityn on hylättävä kaikki muu opetus ja perinne, kuin mitä Raamatussa on. Oikein ymmärrettynä asia onkin juuri näin! Mutta sitten joku sanoo, että tällä perusteella kaikkien muiden kirjojen lukeminen on turhaa. ”En minä tarvitse mitään seurakuntaa tai opetusta, kun minulla on kerran Raamattu!” Ja me luterilaisetkin sanomme: Sola scriptura! ja kuitenkin meillä on myös luterilaiset tunnustuskirjat ja paljon muutakin opetuskirjallisuutta. Mikä on Raamatun ja näiden ihmisten kirjoittamien opetusten oikea suhde? Mitä tästä pitäisi ajatella? Nyt se evankeliumitekstin sana, joka meidän suomenkielisessä Raamatussamme on käännetty ”perinnäissäännöksi” – παράδοσις (paradosis) – tämä sana tarkoittaa myös muuta kuin isien inhimillisiä perinteitä. Uudessa testamentissa tällä sanalla tarkoitetaan myös yksinkertaisesti sitä oikeaa kristillistä opetusta, jonka apostolit antavat seurakunnalle (1. Kor. 11:2; 2. Tess. 3:6).

Tällainen oikean opetuksen perinne, kirkon opetustraditio ei ole ristiriidassa raamatullis-luterilaisen periaatteen kanssa, joka sanoo: Sola scriptura! Nimittäin Kristus on antanut seurakunnalleen paitsi Raamatun pyhät kirjoitukset, Hän on itse asettanut myös apostolisen viran, jonka välityksellä Hän tahtoo tätä erehtymätöntä sanaansa saarnata ja opettaa kaikkina aikoina. Ja kun Jumalan sanaa sitten kirkossa opetetaan, syntyy välttämättä opetuksen perinne, traditio. Näin tapahtuu missä tahansa seurakunnassa tai kirkkokunnassa: kaikilla kirkkokunnilla on olemassa jonkinlainen ymmärrys ja perinne siitä, mitä Raamattu sanoo ja mikä siinä on keskeistä. Tätä ymmärrystä kutsutaan tunnustukseksi. Oli tätä tunnustusta kirjattu erillisiin katekismuksiin tai tunnustuskirjoihin taikka ei, sellaisen olemassaololta ei voida välttyä. Nimittäin koskaan ei kukaan vilpittöminkään kristitty voi Raamatun äärellä olla ilman ikään kuin ”tyhjä taulu”, ilman mitään omaa tulkintaa siitä, mitä lukee tai kuulee. Toistetaan vielä: jokaisella ihmisellä ja siten myös jokaisella kirkkokunnalla on välttämättä jonkinlainen käsitys – tunnustus! – siitä, mitä Raamattu tarkoittaa. Sen vuoksi onkin välttämätöntä varmistua siitä, että se tunnustus, johon sitoudutaan, on pyhän Raamatun sanan mukainen, eikä sitä vastaan, niin kuin valitettavan monissa tunnustuskunnissa.

Oikein ymmärrettynä ja kieliopillisesti oikein tarkasteltuna tämä uskonpuhdistuksen perusperiaate sola scriptura ei varsinaisesti tarkoitakaan ”yksin raamattu”, vaan pikemminkin ”yksin raamatulla”. Tämä puolestaan tarkoittaa, että Jumalan seurakunnassa on kyllä opetusta ja perinteitä, mutta että nämä kaikki on alistettava Jumalan erehtymättömän ilmoitussanan alle ja sillä koeteltava. Kuule, mitä luterilaisen kirkon isät jo yli 400 vuotta sitten kirjoittivat. Yksimielisyyden ohje -nimisessä teoksessa he viimeistelivät oikean ja raamatullisen, kristillisen opin summan, säännön ja ohjeen, jonka mukaan kaikkea oppia on arvioitava ja syntyneet kiistat kristillisesti selvitettävä ja ratkaistava. Tämän kirjan ensimmäisinä sanoina he lausuivat seuraavan:

Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Kirjoitettu on: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni.” (Ps. 119:105) Pyhä Paavali sanoo: (Gal. 1:8) ”Vaikka tulisi taivaan enkeli ja julistaisi toisin, hän olkoon kirottu”.

Muita vaikka kuinka nimekkäiden vanhojen ja uusien opettajien kirjoituksia ei ole pidettävä Pyhän Raamatun vertaisina, vaan ne on kaikki tyynni alistettava sen alaisiksi. Niitä tulee käyttää yksinomaan todistajina, jotka kertovat, millaisena ja millä paikkakunnilla profeettojen ja apostolien oppi on säilytetty apostolien ajan jälkeen. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. Opin summa, sääntö ja ohje, 1–2.)

Kuka sen voi paremmin sanoa? Jumala on ilmoittanut pyhän sanansa meille luettavalla ja ymmärrettävällä tavalla. Siksi sana voi olla ja onkin kirkas, selvä ja varma, ja siksi myös eteenpäin oikein opetettavissa ja luovutettavissa. Juuri tästä syystä me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että oikea Jumalan sanan selitys on mahdollista kirjata muistiin, ja että juuri näin se on kirjattukin luterilaisessa tunnustuksessamme. Tämä tunnustus on ohjeellinen, koska se on otettu pyhästä Raamatusta. Se on ohjeellinen, koska sen mukaan Raamattu yksin on kaiken opin ja elämän ainoa sääntö ja ohje.

Lopuksi

Lopuksi, rakkaat kristityt! Älkäämme uskonelämässämme vajotko ihmisoppien ja lakihenkisyyden ojaan, noudattamaan ihmisten laatimia käskyjä, ikään kuin sellaiset voisivat olla hurskautemme perustana. Jumalan pyhä sana olkoon aina ohjeenamme ja jalkojemme lamppuna. Se sana sanoo: Yksin uskosta meidän syntiemme sovittajaan, ristin Herraan Kristukseen Jeesukseen, yksin Jumalan armosta ja yksin Kristuksen sovitustyön tähden me olemme pelastetut. Riippukaamme kiinni tässä evankeliumin sanassa! Ja sitten toisaalta, älkäämme myöskään joutuko siihen hengellisen ylpeyden allikkoon, että alamme pitää itseämme koko kristillisen kirkon opetusperinnettä viisaampana. Toki valitettavasti kirkon historiassa voi olla ja on ollutkin monenlaista opetusta, joka ei kestä Jumalan sanan valoa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö Jumalan sanan mukaista oikeaa opetusta ja tämän opetuksen perinnettä voi olla olemassa. Sellainen voi olla ja onkin olemassa! Siksi seuratkaamme vain Jumalan sanan mukaista opetusta, koetellen aina kaikki Jumalan sanan kirkkaassa valossa.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.9.2015.)

14. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Mark. 12:41–44

Kaikki on Jumalan lahjaa

Luominen, lunastus ja sovitus ovat Jumalan lahjaa

Kokeneet pastorit ovat kertoneet kaskua saarnaajasta, joka aloitti aina puheensa hyvin kaukaa, alkaen Aabrahamista. Me sen sijaan lähdemme tänään liikkeelle vielä kauempaa, luomisesta. Näin teemme siksi, että ymmärtäisimme paremmin, mitä päivän evankeliumi meille puhuu.

Alussa Jumala siis loi maailman. Tähän maailmaansa Hän loi ihmisen, miehen ja naisen. Heille Jumala antoi runsaasti kaiken, mitä he elääkseen tarvitsivat. Syntiinlankeemuksen johdosta ihmiskunta tietenkin joutui itsessään eroon Luojastaan. Mutta aivan heti Jumala lupasi heille Vapahtajan, Vaimon siemenen, joka murskaa käärmeen pään (1. Moos. 3:15). Armossaan Jumala kutsui sitten orjuudessa elävän kansansa. Hän järjesti heille suojan tuholta uhrikaritsan veren turvissa, sekä ihmeellisen pääsyn pois orjuuden maasta, veden läpi. Erämaassa Herra antoi kansalleen myös pyhäkön ja jumalanpalveluksen. Niiden välityksellä Hän lupasi itse olla läsnä kansansa keskellä sekä antaa heille sovituksen heidän synneistään.

Mutta nyt me kysymme: mistä kansa tuolla erämaassa sai tämän pyhäkköteltan, sen tarvikkeet, mistä tarvittavat uhrit? Myös ne kaikki olivat Jumalan lahjaa. Nimittäin Herralta israelilaiset olivat saaneet kaikki ne annit ja lahjat, jotka temppelin rakentamiseen ja toimintaan tarvittiin. Herralta oli kulta ja hopea, vaski, värikkäät langat, nahat, puut, öljy, suitsukkeet sekä jalokivet. Voidaan arvella, että näistä ainakin kaikki hopea- ja kultaesineet olivat juuri niitä rikkauksia, joita Herra oli käskenyt kansaa pyytämään egyptiläisiltä ennen lähtöään maasta (2. Moos. 11:1–2). Näitä lahjoja jokainen israelilainen, jonka sydän oli altis, sai nyt tuoda Herralle. (2. Moos. 25:2) Herra itse oli antanut myös kansansa tietyille miehille erityisen taidollisuuden pyhäkköteltan ja sen tarvikkeiden valmistamiseen Hänen ohjeidensa mukaan (2. Moos. 25:9; 28:3; 31:2–11). Herralta olivat myös ne eläimet ja elintarvikkeet, joita israelilaiset sitten toivat pyhäkköön uhrattaviksi polttouhreina, yhteysuhreina, ruoka- ja juomauhreina jne. Kaikki oli Jumalan lahjaa. Kaiken Hän oli antanut kansalleen siksi, että he näiden lahjojen välityksellä – kun niitä jumalanpalveluksessa käytettiin – saisivat syntinsä anteeksi ja saisivat aina elää Herran yhteydessä. Ei tietenkään niin, että kansa näitä lahjoja tuomalla olisi ansainut itselleen sovituksen – anteeksiantamuskin oli Herran lahjaa ja armoa! Mutta tämän armonsa välikappaleina Herra tahtoi käyttää näitä ajallisia välineitä.

Lesken ropo

Tästä pääsemme nyt päivän evankeliumiin. Siinä Markus kertoo meille juuri Israelin temppelistä. Tietenkään tässä ei ole kyse enää pyhäkköteltasta, jota käytettiin erämaavaelluksen aikana. Nyt ollaan nk. toisessa temppelissä, joka sijaitsi Jerusalemin kaupungissa. Kuitenkin Herra oli tietenkin sama ja niin myös oli jumalanpalvelus aivan sama, Herran säätämä, kansan sovittamiseksi.

Jerusalemin temppeliin tuli paljon kansaa. Israelilaiset tulivat sinne tuomaan säädetyt uhrinsa sekä rukoilemaan. Temppelin naisten esipihalla oli kolmetoista metallista torvea, joihin kävijät pudottivat rahaa. Näiden torvien kautta raha kilahti sitten temppelin aarresäilöihin, uhriarkkuihin. Tällä tavalla saatiin varoja, joilla temppelin rakennuksia ja jumalanpalveluksen toimittamista voitiin pitää yllä. Tullessaan temppeliin monet rikkaat kansalaiset pudottivatkin uhriarkun suuaukoista sisään suuria määriä rahaa. Mutta kansan joukossa oli myös köyhä leski. Tämä nainen oli menettänyt miehensä ja hänen mukanaan myös toimeentulonsa. Hänkin laittoi nyt rahaa uhriarkkuun.

Kun Jeesus näki tämän, Hän kutsui opetuslapsensa luokseen. Herra sanoi heille, että tämä köyhä leski laittoi arkkuun enemmän kuin kaikki muut uhraajat. Miten niin? Miksi tämän lesken uhri oli niin merkittävä? Ei kai siksi, että rahasumma oli niin suuri? Ei, itse asiassa tämä nainen varmaan laittoi torvesta sisään vähemmän valuuttaa kuin moni muu. Markus näet kertoo, että hän heitti arkkuun kaksi kuparikolikkoa. Sellaiset olivat juutalaisten käyttämistä rahoista kaikkein pienimpiä. Kyse ei ole siitäkään, että Jeesus ylistäisi pienen summan uhraamista sinänsä.

Lesken ropo ei ollutkaan merkittävä varsinaisen rahasumman tähden, ei suuren eikä pienen. Eikö lesken uhri ollut merkittävä sen vuoksi, että Hän luotti Jumalaan? Jeesus sanookin, että leski heitti uhriarkkuun kaiken mitä omisti, koko elantonsa – tai niin kuin sana varsinaisesti kuuluu ”koko hänen elämänsä”. Eikö ollutkin niin, että tämä köyhä nainen ei laittanut elämänsä turvaa omaisuuteensa, vaan yksinomaan Herraan? Eikö hän nimittäin uskonut, että Herralta hän oli elämänsä saanut ja jos se oli Herran tahto, oli saava tästä eteenkin päin? Eikö nainen uskonut, että vaikka inhimillisesti katsoen hänen tilanteensa ei näyttänyt kovin vakaalta, Jumala voisi pitää hänestä huolen ja varmasti myös pitäisi. Herra – jolta myös hänen taloudellinen toimeentulonsa oli! – pitäisi hänestä huolen paljon paremmin kuin pari kuparikolikkoa, tai vaikkapa miljoona kuparikolikkoa. Ja jos Herra kutsuisi naisen pois tästä ajallisesta elämästä, Hän olisi voimallinen antamaan tälle uuden elämän. Miksei Herra tekisi tätä, jos Hän kerran oli antanut tämän temppelinkin uhreineen, jotta kansalla ja siis myös tällä naisella olisi syntien sovitus ja elämä? Niin, jos naisen koko elämä ja iankaikkisuus oli Herran kädessä, niin miksei siis antaa asian ollakin niin, ja luovuttaa kaikki Herran käsiin?

Sinunkin luomisesi ja lunastuksesi on Jumalan lahjaa

Rakas ystävä, pysähdypä hetkeksi. Hengitä vaikka syvään ja kuuntele, tunnetko sydämesi lyönnit. Se, että sinä olet siinä ja elät tässä maailmassa, on Jumalan lahjaa sinulle. Hän on tahtonut sinut tähän maailmaan. Siksi Hän on myös luonut sinut ihmeellisesti. Myös se, että sinulla on tänään tarvitsemasi leipä, siis koti, ruoka ja vaatteet, se on Jumalan hyvää luomisen lahjaa.

Sinä olet kyllä käyttänyt tätä luotuisuutta väärin, olet langennut syntiin. Sinä et ole pitänyt Jumalan käskyjä. Olet rakastanut itseäsi yli kaiken, Jumalaa ja lähimmäistä sen sijaan vähemmän kuin itseäsi. Mutta suuressa armossaan ja rakkaudessaan sinua kohtaan Jumala on lähettänyt sinulle avun. Nimittäin kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti ainoan Poikansa Kristuksen tähän luotuun mutta langenneeseen maailmaan, sen lunastajaksi (Gal. 4:4–5). Jeesus Kristus, joka itse on Elämä, lunasti tämän maailman antamalla itsensä maailman elämän puolesta (Joh. 14:6; 6:51). Hän ei ainoastaan uhrannut omastaan, vaan antoi kaiken mitä omisti. Hän oli se, ”joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon” (Fil. 2:6–7). Jeesus Kristus antoi koko itsensä uhriksi, kertakaikkiseksi uhriksi.

Toki maailman silmissä Kristuksen uhri varmaan näytti yhtä mitättömältä kuin nuo lesken kaksi halvinta kuparikolikkoa. Vielä tänäkin päivänä moni pitää Kristuksen uhrityötä kovin halpana tämän maailman hengenmiesten uhrauksien rinnalla. Kuitenkin Kristus Jeesus antoi Golgatalla suurimman mahdollisen uhrin: Siinä pyhä ja synnitön Jumalan Poika uhrasi itse itsensä. Hän antoi kaikkensa, heitti koko elämänsä ”uhriarkkuun”, että Hän uuden liiton ylimmäisenä pappina saisi tuoda taivaalliseen kaikkeinpyhimpään, taivaallisen Isän kasvojen eteen uhrin syntien sovitukseksi, eikä ainoastaan rahalla ostettujen kauristen ja vasikoiden verta, vaan oman kalliin uhriverensä (Hepr. 9:12, 24; 1. Piet. 1:19). Kristus uhrasi itse itsensä, eikä ainoastaan lihallisen Israelin syntien sovitukseksi, vaan koko maailman syntien (1. Joh. 2:2). Hän oli Jumalan uhrikaritsa, joka otti pois maailman synnin (Joh. 1:29).

Ystävä, koska sinäkin kuulut maailmaan, on Kristuksen kertakaikkisessa uhrissa sinunkin syntisi nyt sovitettu! Tämä ei ole vain jokin tavanomainen fraasi, jota me täällä viikosta toiseen ikään kuin lämpimiksemme toistelisimme. Se on totta! Kristus Jeesus on historiallisesti ja todellisesti kantanut ja sovittanut kaikki sinun historialliset ja todelliset syntisi. Eikä Hän ole sovittanut ainoastaan pienemmiltä näyttäviä syntejäsi, vaan myös sinun kaikkein kauheimmat ja häpeällisimmät syntisi, karkeimmat ja pimeimmät syntisi. Yksikään niistä ei ole jäänyt sovittamatta. Sinun perinnäinen syntisyytesi ja kaikki pahat tekosi ovat Hänessä sovitetut. Kaikki on täytetty! (Joh. 19:30) Ja pyhän sanansa ja pyhän kasteen kautta Herra Jeesus Kristus on myös tuonut tämän sovituksen sinulle lahjaksi, sinun omaksesi! Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette pukeneet päällenne Kristuksen ja koko Hänen vanhurskautensa! (Gal. 3:27) Uskothan sinä sen? Kun sinut siis on kastettu ja uskot Kristukseen, älä enää jää tuijottamaan omaan saastaisuuteesi. Älä vähättele Kristuksen kertakaikkista sovitustyötä ja Hänen varmaa lahjaansa! Sillä kaikki te, jotka olette kastetut ja uskotte Kristukseen Jeesukseen, olette Jumalan varman lupauksen perusteella ja uskon kautta vanhurskaita, Jumalalle kelpaavia. Olette Jeesuksen omia, Hänen armonsa tähden pyhiä jäseniä Hänen pyhässä ja elävässä seurakuntaruumiissaan!

Näin rakkaat ystävät, huomaatteko? Kaikki mitä teillä on, on Jumalan armollista lahjaa! Teidän luotuisuutenne ja koko elämänne, lunastuksenne synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, syntienne sovitus, pyhitys Jumalan sanan ja sakramenttien yhteydessä – se on kaikki Herran lahjaa, armollista lahjaa!

Uuden liiton temppeli ja lahjat sen ylläpitämiseksi

Vanhan liiton temppelissä uhriarkkuun siis heitettiin rahaa temppelin rakennusten ylläpitämiseksi ja jumalanpalveluksen toimittamiseksi. Mutta nyt, uudessa liitossa Kristus itse on temppelin kulmakivi. Koska te olette nyt osalliset Kristuksesta, olette eläviä kiviä Hänen hengellisessä huoneessaan. (1. Piet. 2:4–6) Jokainen ymmärtää, että missään tavallisessa rakennuksessa ei yksikään kivi voi olla ikään kuin vain osittain osana kiviseinää. Jokainen kivi joko kuuluu seinään tai ei kuulu. Niin asia on myös Kristuksen temppelissä. Mutta te, rakkaat kristityt, olette nyt eläviä kiviä Herran huoneessa ja kuulutte siihen! Eläkää siksi rohkeasti elämäänne Kristuksen osallisuudessa, osana Hänen seurakuntaansa.

Mutta miten tämän elävistä kivistä koostuvan temppelin ylläpito sitten tapahtuu? Huone on siis hengellinen ja sen lahjat ovat hengelliset. Mutta me ihmiset olemme muutakin kuin henkeä. Kristuksen pelastustyö koskettaakin paitsi meidän henkeämme, myös sieluamme ja ruumistamme. Kristus on tullut ihmiseksi, että Hän pelastaisi koko ihmisen! Siksi Hänen hengellisen huoneensa hengellisten lahjojen jakamiseen liittyy myös käsinkosketeltava ja ajallinen puolensa. Niin kuin vanhan liiton temppelissä, niin myös nykyään Herra tahtoo käyttää kansalleen antamiaan lahjoja välikappaleina, voidakseen tulla heidän keskelleen läsnäolevaksi sekä tuoda heille sovituksen ja pelastuksen.

Mitä ne lahjat ovat? Me muistamme, miten apostoli kehottaa kristittyjä viikon ensimmäisenä päivänä – siis sunnuntaina – panemaan kotonaan jotakin talteen seurakuntaa varten (1. Kor. 16:2). Samoin varhaisessa kirkossa kristityt toivat kirkkoon esimerkiksi leipää ja viiniä, viljaa, viinirypäleitä. Ne tuotiin seurakunnan eteen ennen ehtoolliselle käymistä, siis siinä samassa jumalanpalveluksen kohdassa, jossa meidänkin aikanamme kolehti kannetaan. Tosin myöhemmin nämä tuomiset rajoitettiin vain leipään ja viiniin, vielä myöhemmin pelkkään rahaan. Joka tapauksessa jo varhain kristillinen seurakunta käytti osan näistä jäsentensä lahjoista piispan, pastorien ja seurakunnanpalvelijoiden elatukseen. Osalla avustettiin esimerkiksi leskiä ja puutteessa olevia. Lopulta osa lahjaksi tuotua leipää ja viiniä erotettiin pyhitettäväksi sanalla Kristuksen ruumiin ja veren sakramentiksi. Näiden elintarvikkeiden lisäksi seurakunta toi jumalanpalvelukseen myös öljyä kirkon lamppuun sekä suitsuketta ehtoollisliturgian aikana toimitettua suitsuttamista varten.

Mutta tässä on enemmänkin: Sinun koko elämäsi ja kaikki mitä sinulla on, on Jumalan lahjaa. Ja nyt Herra Kristus on vielä uhrannut itsensä voidakseen puhdistaa sinut synnistä ja ottaa sinut omakseen. Niin sinusta itsestäsi on tullut lahja Hänen seurakunnalleen. Niin myös kaikki se, mitä sinä olet Jumalalta lahjaksi saanut, on Hänen lahjaansa Hänen seurakunnalleen. Näin ei nyt siis kristittyjen omastaan antamisessakaan ole kyse siitä, että kolehtihaaviin laitetaan ne pari rahapussin pohjalle jäänyttä killinkiä ja ajatellaan, että ”tämä on nyt se lesken ropo.” Niin helpostihan me ajattelemme: ”Riittäköön nyt tuo summa, kunhan minä saan vain lisätä omaisuuttani.” Keskeisintä tässä ei tokikaan ole meidän antamanne rahasumman suuruus taikka pienuus. Kolehti voi toki olla rahalliselta arvoltaan pienikin, niin kuin lesken uhriarkkuun heittämä summa oli. Suurinta tässä on kuitenkin se, että me saamme olla Jumalan lahjojen vastaanottajia, luomisen, lunastuksen ja pyhityksen lahjojen vastaanottajia. Sitten me saamme uskossa luottaa Hänen ihmeelliseen ja armolliseen huolenpitoonsa. Silloin voimme myös antaa itsemme hyvän Jumalan haltuun aivan kokonaisvaltaisesti.

Rakkaat ystävät: Nyt kun te siis olette Kristuksen Jeesuksen omia, niin olkoon teilläkin se sama mieli, joka Hänellä oli (Fil. 2:5). Koko teidän elämänne ja iankaikkisuutenne on Herran kädessä. Antakaa siis asian ollakin niin, ja antakaa ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi (Room. 12:1). Ja kun te nyt olette eläviä kiviä Kristuksen Kirkossa, älkää enää yrittäkö kannatella omaa elämäänne laittamalla turvaanne taloudellisiin mahdollisuuksiinne. Suostukaa koko elämällänne Kirkon Kulmakiven, Kristuksen kannateltavaksi! Hän on antanut teille elämän ja tahtoo kannatella teitä, niin ruumiin, sielun kuin hengenkin osalta.

Kuulkaa vielä, mitä Pyhä Henki apostolin suulla seurakunnalle sanoo: ”Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; niinkuin kirjoitettu on: ’Hän sirottelee, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti.’ Ja hän, joka antaa siemenen kylväjälle ja leivän ruuaksi, on antava teillekin ja enentävä kylvönne ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät, niin että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle. Sillä tämä avustamispalvelus ei ainoastaan poista pyhien puutteita, vaan käy vieläkin hedelmällisemmäksi Jumalalle annettujen monien kiitosten kautta, kun he, tästä teidän palveluksestanne huomattuaan, kuinka taattu teidän mielenne on, ylistävät Jumalaa siitä, että te näin alistuvaisesti tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin ja näin vilpittömästi olette ruvenneet yhteyteen heidän kanssaan ja kaikkien kanssa. Ja hekin rukoilevat teidän edestänne ja ikävöivät teitä sen ylen runsaan Jumalan armon tähden, joka on teidän osaksenne tullut. Kiitos Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan!” (2. Kor. 9:8–15) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 30.8.2015.)