4. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Joh. 16:5–15

Henki johtaa kaikkeen totuuteen

Johdanto

Pyhä evankelista Johannes on tallettanut meille Herramme Jeesuksen lupauksen: Hän tosin menee kohta pois opetuslastensa luota, Isänsä luo taivaaseen, mutta sieltä Hän lähettää heille Puolustajan, Pyhän Hengen. (Joh. 16:5, 7) Pian tämän jälkeen Herramme antaa rakkailleen myös toisen lupauksen: Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. (Joh. 16:13a) Juuri näihin sanoihin me keskitymme tämän saarnan kahdessa ensimmäisessä osassa. Ensiksi toteamme, että on olemassa totuus ja se voidaan tuntea. Toiseksi kysymme miten totuus voidaan tuntea. Saarnan kolmannessa ja viimeisesssä osassa huomaamme Herramme sanojen viittaavan myös siihen, mihin meitä totuuden tuntijoina kutsutaan.

Totuus ja sen tuntemisen mahdollisuus

Ensiksi siis: on olemassa totuus ja se voidaan tuntea. Ehkä sinä olet huomannut, että totuudesta puhuminen ei ole muodissa. Jos jossakin keskustelussa annat ymmärtää ajattelevasi, että pidät jotakin tiettyä asiaa totuutena, saat ehkä kuulla sen vastakysymyksen, jonka jo Pilatus esitti: quid est veritas, Mikä on totuus? (Joh. 18:38a) Tätä kysymystä monikaan ei kysy siksi, että odottaisi sinulta vastausta kysymykseensä. Aivan niin kuin oli Pilatuksen kohdalla, monen nykyihmisenkin kohdalla kysymys ”mikä on totuus” saattaa olla lähinnä kyyninen puuskahdus, joka antaa ymmärtää: ”Ei kai mitään yhtä totuutta ole edes olemassa! Ja jos kerran totuutta ei ole, ei tietenkään ole järkevää pohtia mikä se voisi olla.” Toisaalta, kun kysytään ”mikä on totuus”, taustalla saattaa olla myös ajatus, että jos jokin totuus ehkä olisikin olemassa, sitä on kuitenkin niin vaikeaa oppia tuntemaan, ettei asiasta lopulta voi koskaan olla aivan varma. Siksi on lopulta helpompi ajatella, että totuuksia voi oikeastaan olla monenlaisia, kullekin omansa sen mukaan miltä sattuu tuntumaan. Moni sanookin: ”Tuo nyt on sinun totuutesi. Minun totuuteni taas on tällainen.”

Jeesus kuitenkin puhuu toisin. Hän sanoo Pilatukselle: Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni. (Joh. 18:37b) Herramme siis sanoo, että Hän on tullut todistamaan totuuden puolesta. Toisin sanoen, totuus on olemassa. Totuus on myös jumalallinen, tapahtuuhan sen ilmoittaminen siten, että Jumala itse ilmoittaa sen ihmisille. Miten Hän sen ilmoittaa? Lähettämällä Poikansa taivaasta maailmaan todistamaan siitä. Poika antaa ymmärtää, että Hänen äänensä ilmoittaa totuuden.

Mutta Jeesus sanoo enemmänkin. Vähän ennen tätä Pilatuksen kanssa käymäänsä keskustelua Hän on puhunut opetuslapsille yläsalissa. Siellä Hän on sanonut: Minä olen tie ja totuus ja elämä (Joh. 14:6). Totuus ei siis ole ainoastaan tietoa siitä miten asiat ovat. Totuus on persoonallinen, Jumalan Poika Jeesus Kristus itse. Ja jos kerran totuus on persoonallinen, on totuuden tunteminenkin sitä, että tunnetaan Hänet, joka on Totuus.

Miten totuus voidaan tuntea?

Saarnan toisessa osassa kysymme: Miten totuus voidaan tuntea? Päivän evankeliumissa Jeesus antaa vastauksen tähän kysymykseen. Hän sanoo: Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Mitä nämä sanat tarkoittavat? Ensinnäkin ne tarkoittavat sitä, että sinun ei tarvitse omalla järjelläsi yrittää etsiä tai löytää totuutta. Lähtökohtaisesti tämä olisi jopa mahdotonta. Meidän inhimillinen käsityskykymme on nimittäin lankeemuksen vuoksi niin pimentynyt, ettei se omin voimin kykene tavoittamaan jumalallisia asioita, esimerkiksi juuri totuutta. Mutta ei sen tarvitsekaan, sillä – niin kuin Jeesus sanoo – Henki, jonka Hän taivaasta omilleen lähettää, johdattaa heidät kaikkeen totuuteen. Kun Jeesus puhuu tässä johdattamisesta, Hän käyttää sanaa, joka muodostuu sanoista ”tie” ja ”johtaa” (ὁδός + ἡγέομαι = ὁδηγέω). Herramme siis sanoo, että Pyhä Henki johdattaa uskovia siten, että Hän on koko ajan mukana heidän elämänsä tiellä ja johtaa heitä totuuteen – eikä ainoastaan johonkin totuuteen, vaan kaikkeen totuuteen. (Joh. 16:13a) Tämä koskee sinuakin, joka olet Jeesuksen oma, kristitty. Kun sinut nimittäin on kastettu, olet siinä saanut Pyhän Hengen lahjan (Ap. t. 2:38). Kun elät turvaten uskossa Jeesukseen, Pyhä Henki asuu sydämessäsi ja tekee ruumiisi temppelikseen, asuinsijakseen (1. Kor. 6:19).

Jeesus selittää tätä Pyhän Hengen johdattavaa työtä vielä tarkemminkin. Hän sanoo: Sillä ei [Hän] puhu itsestään – tai ”omissa nimissään” (KR92) – vaan sen minkä [Hän] kuulee [Hän] puhuu […] (Joh. 16:13b). Vielä Jeesus sanoo Hengestä, että minun omastani [Hän] ottaa ja julistaa teille. (Joh. 16:14b) Niin kuin me Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksessa tunnustamme, Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Hän on siis Jeesuksen Henki (vrt. Ap. t. 16:6, 7), joka ottaa siitä, mikä on Jeesuksen. Jeesus taas on itse Totuus, niin kuin kuulimme. Siksi se, mihin Pyhä Henki sinuakin johdattaa, on puhdasta, jumalallista totuutta. Hän johtaa sinua Jeesuksen itsensä luo.

Mutta jos Jeesuksen omien johdattaminen kaikkeen totuuteen on siis Pyhän Hengen työtä, on aivan keskeisen tärkeää tietää, missä ja miten Pyhä Henki tämän työnsä tekee. Muutenhan ei voida tulla osalliseksi Hänen johdatuksestaan. Tähän asiaan liittyy juuri se vaara, johon moni kristitty on langennut: on alettu etsiä Hengen työtä sellaisista paikoista, missä Henki ei lupaa toimia. Ei esimerkiksi ole tavatonta, että Pyhän Hengen työ rinnastetaan henkilökohtaisiin, sisäisiin tuntemuksiin tai kokemuksiin. Ei tunteissa tai kokemuksellisuudessa sinänsä ole mitään vikaa, ovathan nekin Jumalan luomislahjaa. Ei myöskään ole tavatonta, että kun Pyhä Henki tekee työtään ihmisen sydämessä, tästä seuraa tuntemuksia ja kokemuksiakin. On kuitenkin tarkoin huomattava, että Pyhä Henki ei lupaa käyttää tällaisia sisäisiä kokemuksia todisteena työstään.

Periaatteessa Pyhä Henki voi tietenkin tehdä työtään missä ikinä tahtoo, onhan Hän Jumala, kaikkivaltias Herra. Meitä ihmisiä ei kuitenkaan juurikaan hyödytä pohtia missä Hän ”periaatteessa” voi toimia. Meidän on pitäydyttävä ensisijaisesti siihen, mitä Pyhä Henki itse sanassa sanoo toimintatavastaan, siis siitä, missä ja miten Hän käytännössä tahtoo tehdä työtään meidän elämässämme.

Otetaan kuvitteellinen esimerkki: Maailman rikkain mies ilmoittaa laittavansa koko omaisuutensa näytteille Lahden torille tänään kello kaksi iltapäivällä. Hänen rikkautensa eivät kuitenkaan ole siellä ainoastaan näytteillä. Kuka tahansa saa hakea sieltä itselleen kalleuksia mielin määrin, niin paljon kuin ikinä haluaa. Jos sinä kuulisit tällaisen ilmoituksen, niin etkö heti hakisi matkalaukkua ja kauppakasseja, ja kiirehtisi hakemaan noita rikkauksia itsellesi? Vai jäisitkö mieluummin kotiin spekuloimaan mahtaako asia kuitenkaan olla niin kuin tuo rikas mies ilmoittaa? ”Mitä jos tuo rikas mies haluaakin tarjota omaisuutensa jollakin muulla tavalla kuin julkisesti torilla? Entä jos minä en sisimmässäni koe, että hän haluaa antaa minulle kaiken omansa juuri tuolla tavalla? Ehkä minun kannattaa vielä jäädä etsimään sydämestäni vastausta tähän asiaan.” Eikö kuulosta hassulta ajatukselta? Mitä väliä sillä on, voisiko tuo rikas mies periaatteessa tarjota omaisuuttaan ihmisille jollakin muullakin tavalla, jos hän kuitenkin käytännössä lupaa tarjota sen juuri tällä tavalla? Missä hän lupaa tarjota aarteensa sinulle, siellä on sinunkin parempi olla, jos mielit saada niistä osasi. Tämä esimerkki on tietenkin kömpelö ja keinotekoinen. Se voinee kuitenkin valottaa sitä, miten Pyhä Henki tekee työtään: Hän lupaa tehdä työnsä tietyllä tavalla ja tietyssä paikassa. Ja missä Hän lupaa tehdä työnsä, siellä on sinunkin parempi olla, jos haluat tulla osalliseksi Hänen työstään.

Missä Pyhä Henki sitten lupaa toimia? Vastaus: Pyhä Henki sitoutuu ulkoiseen sanaan. Hän on itse henkäyttänyt sen sanan, jonka välityksellä Hän ilmoittaa jumalalliset totuudet (2. Tim. 3:16). Hän on antanut tämän sanan profeetoille ja apostoleille saarnattavaksi ja Raamattuun talletettavaksi. Siksi juuri Raamatun sana on jumalallinen, Jumalan Hengen täyttämä ilmoitussana. Siellä missä tätä sanaa luetaan ja saarnataan, siellä Pyhä Henki toimii. Ja sen vuoksi, missä sanaa luetaan ja saarnataan, siellä on sinunkin hyvä olla, jos haluat tulla osalliseksi Pyhän Hengen työstä. Vai mistä muualta kuvittelet saavasi Hänet itsellesi? Siellä missä Jumalan Hengen henkäyttämä ilmoitussana liittyy veteen ja niin luo kasteen, siellä on sen ihmisen hyvä olla, joka mielii tulla osalliseksi Pyhän Hengen lahjasta ja uudestisyntyä kristityksi (Ap. t. 2:38; Tiit. 3:5). Ja vielä, missä Jumalan sana liittyy leipään ja viiniin ja luo Kristuksen ruumiin ja veren sakramentin, siellä on sen kristityn hyvä olla, joka mielii saada kaikki syntinsä anteeksi ja tulla osalliseksi Kristuksen kirkkoruumiin verenkierrosta, Pyhän Hengen työstä.

Rakkaat ystävät, Pyhä Henki tahtoo tehdä työtään teidän elämässänne! Hän lupaakin tehdä tämän ulkoisessa sanassaan ja pyhissä sakramenteissa, jotka eivät ole muuta kuin tätä jumalallista sanaa näkyvässä muodossa. Henkäyttämänsä sanan välityksellä Henki tahtoo johdattaa meidät Kristuksen luo, Hänen, joka on Totuus – ja enemmänkin: sanan välityksellä Henki tuo Kristuksen meidän luoksemme. Hänessä meillä on totuus, syntien anteeksiantamus, kelpaaminen Jumalalle, koko pelastus.

Lähetettynä Totuuden todistajaksi

Saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa katsomme vielä mitä tästä kaikesta seuraa. Kun me olemme kasteen ja uskon kautta tulleet osallisiksi Kristuksesta, itse Totuudesta, ja kun meissä asuva Pyhä Henki yhä johdattaa meitä Hänen, Totuuden tuntemiseen, niin mihin meitä totuuden tuntijoina kutsutaan? Päivän evankeliumi ei tosin anna aivan suoraan vastausta tähän kysymykseen. Rivien välissä Herramme kuitenkin viittaa tähän asiaan, jopa kaksi kertaa.

Ensiksi Jeesus sanoo: Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt (Joh. 16:5a). Toisin sanoen: Jumalan Poika, joka on samaa olemusta kuin Isä, on Isän lähettämänä tullut maailmaan. Mitä varten Isä on lähettänyt Hänet maailmaan? Sitä varten, että Hän – niin kuin edellä kuulimme – todistaisi totuuden puolesta. Hänet on lähetetty myös ja nimenomaan sitä varten, että Hän kantaisi meidän ja koko maailman syntitaakan ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24), ja ylösnousemisessaan valmistaisi meille pääsyn ikuiseen elämään taivaassa. Hänet on siis lähetetty suorittamaan aivan tiettyä tehtävää.

Toiseksi Jeesus sanoo: Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. (Joh. 16:7b) Toisin sanoen: Pyhä Henki, joka lähtee Isästä ja Pojasta, lähetetään maailmaan. Jeesus itse lupaa lähettää Hänet. Ensimmäisenä helluntaina tämä hänen lupauksensa onkin jo täyttynyt. Pyhä Henki on lähetetty maailmaan ja vuodatettu opetuslasten päälle. (Ap. t. 2:1–13) Mitä varten Poika on lähettänyt Hengen maailmaan? Sitä varten, että Hän – niin kuin edellä kuulimme – johdattaisi Herran omat kaikkeen totuuteen. Hänet on lähetetty myös ja nimenomaan sitä varten, että Hän toisi meille Kristuksen, itse Totuuden. Hänet on lähetetty, että Hän valaisisi meidän pimentyneet sydämemme, ja tekisi meidät uskon kautta osalliseksi Hänen lahjoistaan, syntien anteeksiantamuksesta ja pyhyydestä, vanhurskaudesta ja pelastuksesta (vrt. Vähä katekismus II 6).

Nyt kun sinä olet kristitty, Kristus asuu uskon kautta sydämessäsi. Pyhä Henki on tehnyt sinut temppelikseen. Sinut on tehty osalliseksi jumalallisesta elämästä. Mitä tästä siis seuraa? Valtavan suuri ja tärkeä asia: Niin kuin Isä lähetti Poikansa taivaasta maailmaan, ja niin kuin Isä ja Poika lähettivät Pyhän Hengen taivaasta maailmaan, niin Herra Jeesus lähettää sinutkin pyhästä ja pelastavasta paratiisistaan, Kirkostaan maailmaan. Niin kuin Poika ja Pyhä Henki lähetettiin aivan tiettyä tehtävää varten, niin Kristus lähettää sinutkin aivan tiettyä tehtävää varten. Hän lähettää sinut elämään maailman pimeyden keskellä osallisena Hänen Henkensä valaisusta ja Hänen valoaan loistaen. Kristus lähettää sinut todistamaan maailman valheen ja harhan keskellä itsesään, Totuudesta. Hän lähettää sinut tekemään hyvää lähimmäisillesi. Kun sinä pysyt Kristuksen seurakunnassa sanan ja sakramenttien vastaanottajana – siis Pyhän Hengen työn yhteydessä! – silloin Herra, joka säännöllisesti ruokkii ja ravitsee sinua sanallaan, myös johtaa sinut vaeltamaan totuudessa (vrt. 2. Joh. 1:4; 3. Joh. 3–4) ja lähettää sinut maailmaan, ja myös itse tekee kauttasi kaiken sen, mikä Hänelle on otollista. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.5.2019.)

13. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Joh. 9:1–7, 39–41

Luoja tekee luomuksensa uudeksi

Johdanto

Pyhä Johannes on tallettanut kuultavaksemme ihmeellisen tapauksen: Jerusalemissa oli mies, joka oli sokeana syntynyt. Ilmeisesti hän istui kerjäämässä temppelin portin vieressä. Kun Jeesus kulki siitä ohi (vrt. Joh. 8:59), Hän paransi tämän miehen silmät niin, että hän näki. Käsittämätön ihme ja voimateko! Mutta ehkä täällä on joku, jossa tämä evankeliumi herättää toisenkin ihmetyksen: jos kerran Herra voi tehdä näin suuria ja ihmeellisiä tekoja, miksi kummassa Hän käyttää niiden toteuttamiseen niin erikoisia menetelmiä? Evankelistahan kirjoittaa, että Jeesus sylki maahan ja teki syljestä tahtaan ja siveli tahtaan hänen silmilleen ja sanoi hänelle: ”Mene ja peseydy Siiloan lammikossa” (Joh. 9:6–7a). Mitä Herra tahtoo näiden asioiden välityksellä sanoa meille tänään?

Luoja tekee maan tomusta uutta

Ensiksi siis kuulimme, että Jeesus teki ”tahtaan” tai ”saven” (πηλὸν). Tätä ainetta Hän sitten siveli sokean miehen silmiin. Miksi Herra käytti tällaista merkillistä keinoa? Eikö Hän olisi voinut sanoa vain sanan, niin mies olisi parantunut sokeudestaan? Näinhän nimittäin pyhä Matteus toisessa yhteydessä kirjoittaa Jeesuksen toimineen toisessa yhteydessä (Matt. 8:5–13). Eräs sadanpäämies tuli Herran luo ja pyysi tätä parantamaan palvelijansa. Hän sanoi Jeesukselle: Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee. (Matt. 8:8b–c) Niin Jeesus salli tämän hänelle ja sanoi: Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon. Heti perään evankelista kirjoittaa: Ja palvelija parani sillä hetkellä. (Matt. 8:13) Jos Jeesus siis pystyi parantamaan ihmisen sanomalla ainoastaan sanan, miksi Hän ei tehnyt niin nyt, tämän sokeana syntyneen miehen kohdalla? Miksi Hän teki savea ja siveli sitä tuon miehen silmiin?

Oliko Jeesuksen tekemässä savessa jokin erityinen parantava taikavoima? Ei ollut. Herra käytti savea ensinnäkin osoittaakseen, kuka Hän on ja miten Hänellä on valta luoda kaikki uudeksi. Alussa, kun Jumala oli Poikansa kautta luonut kaiken (1. Moos. 1:3; Joh. 1:3), oli Hän tehnyt ihmisen maan tomusta, jonka vesi oli kastellut – siis savesta (1. Moos. 2:6–7). Perimätiedon mukaan Aadamin luominen oli tapahtunut juuri tällä samalla vuorella, jossa temppeli nyt seisoi. Mutta jo pian Aadam ja hänen vaimonsa olivat langenneet syntiin. Sen vuoksi jokainen heistä polveutuva ihminen on nyt luonnostaan sokea, eikä siis voi nähdä. Jokainen ihminen on synnissä syntynyt, ja hänen äitinsä on hänet synnissä siittänyt (Ps. 51:7), ja siksi hän on syntymästään saakka tässä tilassaan. Omine edellytyksineen jokainen savisessa tomumajassa elävä ihminen elää ilman Jumalan sanan viisautta, tyhmyyden pimeydessä (vrt. Saarn. 2:14), hengellisen sokeuden pilkkopimeässä.

Mutta nyt Jumalan Poika käytti uudelleen tämän saman vuoren tomua, josta oli Aadamin tehnyt. Hän teki siitä savea osoittaakseen, että on itse Luoja. Sokea mies oli toki syntymästään saakka elänyt lankeemuksen seurausten alla, sokeana, mutta Jeesuksella, Hänen Luojallaan – siis myös Hänen silmiensä Luojalla – oli valta tehdä Hänet kokonaan uudeksi.

Toiseksi Herra käytti savea tämän miehen parantamisessa yksinkertaisesti siksi, että hänen ajallinen vaivansa liittyi juuri hänen näkökykyynsä. Koska mies oli sokea, ei hän olisi voinut silmillään nähdä, mistä hänen parantumisensa olisi peräisin. Siksi hän tarvitsi ruumiillisesti tunnettavan merkin siitä, että nyt hänen silmänsä parannettaisiin. Näin hän sai myös ymmärtää, kuka hänet paransi. Ensin sokea mies nimittäin kuuli Jeesuksen ja opetuslasten keskustelun. Siitä hän sai tietää, että mies, joka tässä nyt puhui oli rabbi (Joh. 9:2) Jeesus Nasaretilainen, joka sanoi olevansa maailman valo (Joh. 9:5; vrt. 8:12). Sokea kuuli Jeesuksen sanovan vielä, että Jumalan tekojen olisi määrä tulla hänessä julki (Joh. 9:3). Ja nyt juuri tämä Jeesus siveli savea hänen silmiinsä ja paransi hänet.

Luojan suusta lähtee elämä

Mutta seuraavaksi meidän täytyy kysyä: mitä varten Jeesus käytti tämän saven tekemiseen sylkeään, eikä esimerkiksi tavallista vettä? Herra aikoi kohta lähettää sokean miehen Siiloan lammikolle peseytymään. Mutta ei Hän käskenyt miestä lammikolle siksi, että sen vedessä itsessään olisi jotakin parantavaa taikavoimaa. Jeesus käyttikin nyt suunsa sylkeä osoittaakseen, että yksin Hänen, kaikkeuden Luojan suusta lähtee se voima, joka paitsi oli luonut tuon miehen silmät myös voi ne avata.

”Lähetetyn” vesi ja siihen liitetty lupaus

Mutta vieläkin meille jää kysymyksiä: jos kerran Siiloan lammikossa itsessään ei ollut mitään erikoista, miksi Jeesus sitten lähetti tuon miehen peseytymään juuri sinne? Ensinnäkin, juuri tällä nimenomaisella tavalla Herra tahtoi tehdä julki Jumalan teot tässä miehessä, sen että Jumalalla oli voima avata sokeana syntyneen silmätkin. Ajattele nyt! Oli se varmasti merkillinen näky: tuo mies, jonka kaikki tunsivat sokeana syntyneeksi kerjäläiseksi, ei enää istunutkaan tavallisella paikallaan rahaa anelemassa, vaan hapuili nyt siinä tietään ihmisjoukon läpi silmät saven peitossa. Näin epätavallinen tapaus ei jäänyt keneltäkään läsnäolijalta huomaamatta. Kaikki sen nähneet varmaankin ihmettelivät mitä oli tapahtumassa. Kun ihmiset sitten kohta tapasivat tämän sokeana syntyneen miehen selvästi näkevänä, he tajusivat, että juuri tällä kaikella – savella ja Siiloan lammikolla peseytymisellä – oli jotakin tekemistä tämän kerjäläisen parantumisen kanssa. Tämä sai heidät kysymään: kuka oli tämän tehnyt hänelle?

Toiseksi, lähettäessään sokean juuri Siiloan lammikolle Jeesus halusi osoittaa, kuka voi ihmisen pelastaa ja parantaa. Lammikon nimen taustalla on heprean sana שִׁלֹחַ (shiloach), joka merkitsee ”lähetetty” – tai vielä tarkemmin ”se, joka on lähetetty” (Joh. 9:7: ὃ ἑρμηνεύεται ἀπεσταλμένος). Nimi ei siis tarkoita sitä, että tämä allas itsessään olisi jonkun lähettämä. Pikemminkin lammikon nimi osoittaa tiettyyn henkilöön, joka on lähetetty. Mutta kuka sitten on ”se, joka on lähetetty”? Johanneksen evankeliumissa Jeesus itse puhuu lukuisia kertoja Hänestä, joka on Hänet lähettänyt. Jumalan Poika Jeesus Kristus on itse taivaallisen Isänsä Lähettiläs, ensimmäinen Apostoli, lähetetty maailmaan ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden” (Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus). Kun Herra Jeesus nyt siis sanoo sokealle: Mene ja peseydy Siiloan lammikossa (Joh. 9:7), on kuin Hän sanoisi: ”Mene ja peseydy minun lammikossani!” – tai vielä paremmin: ”Mene Lähetetyn luo, siis minun luokseni! Peseydy minussa!”

Kolmanneksi, lähettämällä miehen Siiloan lammikolle Jeesus halusi opettaa hänelle itselleen, että tässä maailmassa Jumala sitoo pelastavan ja parantavan työnsä tiettyihin välineisiin, jotka Hän itse on tätä varten asettanut. Ei ollut sokean asia spekuloida, miksi Herra tahtoi toimia niin, tai miksi hänen itsensä piti mennä juuri Siiloan lammikolle peseytymään. Jeesus tahtoi opettaa miehelle, että se, mihin Hän lupauksensa sitoo, toimii.

Tartu Luojasi ja Lunastajasi asetukseen!

Nyt kun Jeesus siis siveli savea miehen silmiin ja lähetti tämän Siiloan lammikolle, mitä tapahtui? Huomaa, että mies teki mitä Herra käski. Hän ei alkanut arvuuttelemaan, mikä toimenpide häntä ehkä auttaisi. Hän ei sanonut itsekseen: ”Jos kerran Jeesuksen sylki tai savi minut parantaa, mihin enää tarvitaan peseytymistä lammikolla?” tai ”Jos peseytyminen minut parantaa, miksi tarvitaan savea?” Mies ei itse asiassa lainkaan tiennyt, miten oli ylipäätään mahdollista, että hän voisi tällaisten toimenpiteiden kautta saada avun. Hän ei kuitenkaan yrittänyt millään tavalla selvittää tätä itselleen (vrt. Joh. 9:11, 15, 25). Hän vain yksinkertaisesti uskoi, että Herra Jeesus itse tiesi, millä tavalla halusi häntä auttaa. Ja niin juuri tapahtui: kun mies käytti Jeesuksen hänelle asettamaa tapaa saada apu, hän myös sai Herralta avun.

Ota sinäkin oppia tästä, rakas ystävä! Jumalan sana sanoo, että juuri tänäänkin ihmiset ovat luonnostaan hengellisen sokeuden ja kuoleman vallassa. Sellaisina yksikään heistä – siis meistä! – ei voi omasta järjestään eikä voimastaan uskoa Herraan Jeesukseen eli tulla Hänen luokseen (Vähä katekismus II 6). Mutta sana sanoo myös, että juuri siksi Jumala on lähettänyt Poikansa meidän ihmisten luoksemme. Näin Herra Jeesus on kerran tullut sinunkin luoksesi armossaan. Hän, joka on tehnyt ihmisen maan tomusta, on tullut itse ihmisen ruumiiseen, kantamaan meidän, ihmisten synnin tässä ruumiissaan ristinpuuhun (1. Piet. 2:24). Luomaansa puuhun naulattuna Hän, Luoja ja elämän antaja, on ottanut itseensä meidän, luomiensa ihmisten lankeemuksen ja synnin palkan, kuoleman (Room. 6:23a). Näin Hän, jonka kautta kaikki on luotu, on tullut, että tekisi kokonaan uudeksi juuri sinut, maasta ja suunsa henkäyksellä luomansa ja mutta langenneen ihmisen. Hän on tullut, että parantaisi sinut hengellisestä sokeudestasi ja toisi sinut siihen iankaikkiseen valoonsa, joka Hän itse on. Tämän Hän onkin jo tehnyt sinulle pyhässä sanassaan, joka on Hänen suustaan lähtenyt ja jota Hän yhä Kirkossaan suullisesti saarnauttaa. Tämän Hän on tehnyt sinulle myös siinä ihmeellisessä ”Siiloan lammikossa”, pyhässä kasteessa, johon Hän on liittänyt lupauksensa, ja jossa Hän, taivaallisen Isän Lähettiläs itse on lahjoineen läsnä tavallisessa vedessä. Älä siis jää ihmettelemään sitä, ettet voi lainkaan ymmärtää saati selittää, miksi Jeesus on halunnut tuoda pelastuksensa sinulle juuri tällaisten välineiden kautta, taikka miten Hän on sen tehnyt. Luota yksinkertaisesti siihen, että Herrasi ei valehtele eikä petä, vaan on varmasti tehnyt niin kuin on sanassaan luvannut: Sanansa ja kasteen kautta Hän on pessyt pois syntisi, antanut sinulle Pyhän Hengen, uudestisynnyttänyt sinut (Joh. 3:5; Ap. t. 2:38; 22:16; Tiit. 3:5). Sinä olet kastettu, olet kristitty, Jeesuksen Kristuksen oma!

Ja kun sinussa vielä nytkin on jäljellä se vanha liha, joka ei alistu Jumalan lain alle (Room. 8:7), tahtoo Herrasi Jeesus tulla tekemään sinussa pelastavaa ja parantavaa työtään. Tämänkin Hän tekee sen sillä tavalla kuin itse tahtoo: suullisessa, korvin kuultavassa sanassaan, sekä antamalla pyhän ruumiinsa ja verensä sinulle luomansa maan antimissa, leivässä ja viinissä. Älä ihmettele, ettet osaa järjelläsi tätä asiaa ymmärtää tai selittää. Usko vain ne sanat, jotka Hän on apostoleilleen uskonut: Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut (Joh. 20:23a) ja ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi” (Vähä katekismus VI 6, 8, 10). Se, mihin Herra Jeesus lupauksensa sitoo, toimii ja lahjoittaa sen, mitä Hän lupaa. Näin Hän, kaiken Luoja ja lunastaja, tekee rakkaan luomuksensa uudeksi. Tämän kaiken meillekin suokoon armossaan Hän, meidän Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.8.2018.)

Helluntai (3. vsk), Joh. 3:16–21

Kaksi vaihtoehtoa

Johdanto

Evankeliumissa kuulimme Jeesuksen lausuvan tutut sanat. Näitä sanoja kutsutaan joskus ”pienoisevankeliumiksi”. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ”pienestä” evankeliumista, vaan mitä suurimmasta. Pienoisevankeliumiksi näitä Herramme sanoja kutsutaan siksi, että niissä Raamatun hyvä sanoma on ikään kuin tiivistettynä yhteen jakeeseen. Jeesus sanoo: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16)

Sekä tässä jakeessa että sitä seuraavissa Herra itse asiassa asettaa eteemme kaksi vaihtoehtoa. Yhtäältä Hän puhuu hukkumisesta ja tuomiosta. Toisaalta Hän puhuu iankaikkisesta elämästä ja pelastumisesta. Jompi kumpi näistä vaihtoehdoista on jokaisella meistäkin edessämme. Muita ei ole. Siksi meidänkin on nyt tärkeää käydä tarkastelemaan näitä vaihtoehtoja, kumpaakin erikseen. Tämän jälkeen kuulemme lopuksi vielä, miten määräytyy se, kumpaan päämäärään ihminen lopulta päätyy.

Hukkuminen ja tuomio

Ensiksi: Jeesus puhuu siis hukkumisesta. Hänen käyttämänsä teonsana, joka tarkoittaa hukkumista (ἀπόλλυμι), voi merkitä myös kadoksiin joutumista, surmansa saamista, tuhoutumista, kuolemista, kadotukseen joutumista. Sana voi siis viitata ruumiilliseen kuolemaan. Raamatussa sillä tarkoitetaan kuitenkin usein vielä tätäkin kokonaisvaltaisempaa tuhoutumista, iankaikkista kuolemaa. Jeesus antaakin nyt ymmärtää, että on mahdollista, että ihminen tällä tavalla hukkuu, siis kuolee ikuisesti, joutuu helvettiin. Tähän liittyy myös se, mitä Hän tässä sanoo tuomiosta. Tuomio tarkoittaa tietenkin sitä, että ihminen todetaan syylliseksi, ja että hänelle sitten myös langetetaan asianmukainen rangaistus rikkomuksestaan. Jeesus antaakin nyt ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, joiden osana on tuomio, jopa iankaikkinen sellainen.

Eikö tämä ole kauhea asia? Alun perin Jumala on luonut ihmiset elämään yhteydessään, osallisena omasta elämästään. Mutta nyt me kuulemme, että kaikkien kohdalla tämä tarkoitus ei toteudukaan. Jotkut joutuvat tuomittaviksi kadotukseen, ikuisen kuoleman valtaan.

Puhuessaan tuomiosta Herra sanoo kuitenkin kaksi asiaa, jotka saattavat tuntua keskenään ristiriitaisilta. Ensin Hän sanoo: Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:17) Ja kuitenkin Hän heti seuraavassa jakeessa lausuu: mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:18b) Toisin sanoen, yhtäältä Jeesus ei siis ole tullut tuomitsemaan, mutta toisaalta Hän kuitenkin puhuu ihmisistä, jotka on tuomittu jo nyt, Hänen tätä puhuessaan. Mitä tämä tarkoittaa?

Kun Jeesus sanoo, ettei Jumala ole lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, Hän puhuu siitä lähettämisestään, joka oli tapahtunut Hänen sikiämisessään ja syntymisessään neitsyt Mariasta. Silloin Isä lähetti Poikansa maailmaan nimenomaan sitä varten, että Hän kantaisi maailman synnin ja lunastaisi ihmiset sen vallasta kalliilla verellään. Jumalan Poikaa ei siis silloin lähetetty maailmaan tuomariksi, vaan nimenomaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

Samalla on kuitenkin yhtä lailla totta, että kerran Jumalan maailmalle määräämä aika tulee päätökseensä, ja tulee viimeinen päivä. Tuona päivänä Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan. Silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Sinä päivänä hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista, toisin sanoen tuomitsee elävät ja kuolleet. (Matt. 25:31–32) Tuota viimeistä päivää me kristitytkin nyt odotamme. Se tulee varmasti, ja se tulee pian. Mutta aivan vielä se ei kuitenkaan ole tullut.

Silti Jeesus antaa ymmärtää, että jo tänä aikana ennen viimeistä tuomiota on ihmisiä, jotka on tuomittu. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka he elävät, he kuitenkin ovat hukassa, kuoleman vallassa. Siksi he ovat jo nyt, elämänsä aikana, osalliset siitä tuomiosta, joka – ellei parannusta tule – viimeisenä päivänä toteaa heidät kuoleman omiksi myös iankaikkisesti. Mistä tämä heidän kuoleman vallassa olemisensa sitten johtuu, sitä tarkastelemme aivan pian. Nyt riittää, että toteamme tämän: Jumalan tuomio on – niin kuin vanha kristillinen sanonta kuuluu –  ”jo nyt ja ei vielä”. Jo tänään tuomio on totta monen kohdalla (vrt. Joh. 3:19; 12:31). Mutta kerran, viimeisenä päivänä se tulee lopullisesti (ks. myös esim. Joh. 5:29; 12:48).

Iankaikkinen elämä ja pelastus

Mutta sitten toiseksi huomaamme, että Jeesus puhuu myös aivan toisenlaisesta vaihtoehdosta. Hän puhuu iankaikkisesta elämästä. Toki elämä yleensäkin on Jumalasta lähtöisin ja Hänen lahjaansa. Onhan kaikki se, mikä tässä maailmankaikkeudessa elää ja on, Hänen luomistyötään ja tekoaan. Jumala on itse Elämä, itse Oleva, kaiken elämän ja olemisen lähde. Mutta Jeesus puhuu tässä vielä tätäkin suuremmasta asiasta. Hän puhuu iankaikkisesta elämästä. Hän antaa ymmärtää, että ihmisellä voi olla iankaikkinen elämä. Mutta kuka on olemukseltaan iankaikkinen? Tietenkin yksin Jumala. Siksi ihmisen kohdalla iankaikkinen elämä tarkoittaakin sitä, että hän on saanut tulla osalliseksi itsensä Jumalan elämästä. Tähän kuuluu myös se, mitä Jeesus tässä sanoo pelastuksesta. Pelastus tarkoittaa tietenkin sitä, että ihminen, joka on vaarassa joutua johonkin suureen onnettomuuteen tai jopa kertakaikkiseen tuhoon, pääsee tästä kauhesta tilanteesta pois, turvaan. Jeesus siis antaa ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, joiden osana on tällainen pelastus, jopa iankaikkinen sellainen.

Eikö tämä ole ihana asia? Kuule nyt: Sinä, ihminen, olet elämässäsi vastustanut Jumalaa kaikin mahdollisin tavoin. Syntisi tähden olet joutunut kuoleman valtaan. Jos et muuten tahtoisi uskoa tai muistaa tätä, avaa katekismuksesi ja kertaa kymmenen käskyä selityksineen! Nämä sanat asettavat sinut sille paikalle, jolla sinä omine edellytyksinesi joka tapauksessa oletkin Jumalan edessä. Sinä olet syntinen. Mutta: Ihana asia on nyt siinä, että tästä synnistäsi ja ansaitsemastasi kuolemasta huolimatta Jumala tarjoaakin sinulle nyt iankaikkista elämää! Evankeliumi on siinä, että sinulle, joka lankeemuksellasi ja synnilläsi olit ansainnut tuomion ja iankaikkisen kadotuksen, Jumala tarjoaakin nyt pelastusta, toisin sanoen pääsyä tästä tuomiosta, pääsyä kadotuksen alta taivaan perilliseksi. Jumala tarjoaa sinulle iankaikkista elämää ja pelastusta, siis sitä kaikkea, mitä varten Hän on sinut alunperin luonutkin.

Mutta mitä se iankaikkinen elämä sitten oikeastaan on? Iankaikkisuus ei tarkoita sitä, että joku tapahtuma kestää kauan – niin kuin varmaan joku teistä työssä käyvistä saattaa sanoa: ”Taas se firman kokous kesti ihan iankaikkisuuden!” Iankaikkinen elämä on kuitenkin jotakin enemmän kuin valtavan pitkä elämä. Iankaikkinen elämä ylittää tämän luomakunnan elämän, sen, joka synnin tähden on joutunut kuoleman valtaan ja alistettu katoavaisuuden alle (Room. 8:20). Se on jotakin, mikä ylittää meidän ajallisuutemme kokonaan. Siten iankaikkisuus ylittää meidän elinpäiviemme määrän, siis myös myös elinpäiviemme päättymisen. Sen vuoksi se ihminen, joka tämän ajallisen elämänsä aikana on tullut osalliseksi Jumalan iankaikkisesta elämästä, elää, vaikka olisi kuollut, tai toisin sanoin sanottuna, ei ikinä kuole (Joh. 11:25, 26). Nyt Jeesus itse antaa selvästi ymmärtää, että tämä on mahdollista: Hän puhuu Jumalan työstä ihmisen hyväksi, että hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Samalla on yhtä lailla totta, että kerran tulee myös tuo viimeinen päivä. Tuona päivänä taivaallinen tuomari Kristus Jeesus ottaa Isänsä siunatut valtakuntaansa, joka on ollut heille valmistettuna maailman perustamisesta asti (Matt. 25:34). Tätä valtakuntaa Hän kutsuu myös iankaikkiseksi elämäksi (Matt. 25:46). Toisin sanoen, juuri viimeiseltä tuomiolta Herran omat lähtevät iankaikkiseen elämään. Tuota tulevaa taivaallista elämää me kristitykin nyt odotamme. Se on varmasti edessämme, jopa aivan pian. Mutta aivan vielä me emme kuitenkaan ole sitä saavuttaneet, vaan vasta riennämme sitä kohti, että voittaisimme sen omaksemme (vrt. Fil. 3:12).

Tällä tavalla myös iankaikkinen elämä on jotakin, jota kuvaa tuo vanha kristillinen sanonta ”jo nyt ja ei vielä”. Jo tänään iankaikkinen elämä on totta monen kohdalla. Mutta kerran, viimeisenä päivänä nämä ihmiset saavat tulla siitä osallisiksi lopullisesti.

Ilman uskoa hukkuminen – uskon kautta elämä

Saarnan loppuosassa kysymme vielä, mikä määrittää ihmisen ikuisen päämäärän. Toisin sanoen: kumpaan päämäärään sinä joudut, tuhoutumiseen vaiko iankaikkiseen elämään?

Jeesus siis sanoo, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Huomaatko, miten selvän vastauksen Hän antaa? Pelastus saadaan Jumalan ainoan Pojan kautta! Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ihminen ei voi pelastua mitenkään muuten kuin juuri Hänen kauttaan.

Herramme sanat voitaisiin kääntää – tosin hieman heikolla suomen kielellä, mutta tarkemmin – seuraavasti: ”että jokainen, joka uskoo Häneen ei tuhoutuisi vaan omaisi ikuisen elämän.” Jumala siis haluaa, että jokainen ihminen pelastuisi. Hän on myös lähettänyt Poikansa juuri siksi, että tämä valmistaisi pelastuksen ihmisille – eikä ainoastaan vanhurskaille tai hyville ihmisille, vaan jokaiselle (vrt. Room. 5:7). Jumala on osoittanut rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Ristillään ja ylösnousemuksessaan Herra Kristus on jo valmistanut tämän pelastuksen! Kenelle? Jokaiselle!

Miksi Herra sitten puhuu ihmisestä, joka tästä huolimatta hukkuu? Vastaus: Jeesuksen pelastustyö ei hyödytä sitä, joka ei saa sen hedelmiä itselleen. Jumala kyllä tarjoaa tätä pelastusta lahjana aivan jokaiselle, mutta valitettavasti tässä maailmassa on sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ota tätä lahjaa vastaan.

Mutta niin kuin kuulimme, on olemassa niitäkin, joilla on iankaikkinen elämä ja jotka siis myös pelastuvat. He ovat niitä, jotka eivät ole vastustaneet Kristusta ja Hänen työtään, vaan ovat ottaneet sen vastaan. Nyt polttava kysymys onkin seuraava: miten tämä pelastus sitten otetaan vastaan? Vastaus kuuluu: Uskomalla Jeesukseen. Mutta mitä tämä tällainen usko sitten on? Onko se jokin tunne tai sisäinen kokemus? Ei. Kristillinen usko Jeesukseen on uskoa ja turvaamista Ihmisen Poikaan ja Jumalan ainoaan Poikaan Jeesukseen Kristukseen, jonka Isä Jumala antoi (Joh. 3:16b). Mihin isä Poikansa antoi? Maailmaan, ihmiseksi. Minkä takia? Että Hän olisi Isän pyhä uhrikaritsa, joka ottaisi pois maailman synnit (Joh. 1:29), ja joutuisi uhrattavaksi niiden edestä. Kristillinen usko on siis uskomista siihen Jeesukseen, jonka Isä antoi kuolemaan koko maailman syntien edestä, ja joka siksi ylennettiin ristille, ristiinnauliin (Joh. 3:14). Se on uskomista tähän historialliseen tosiasiaan, mutta ei ainoastaan siihen – uskoohan nimittäin itse perkelekin, että Kristus on kerran Golgatalla ristiinnaulittu ja kuollut. Oikea kristillinen usko Jeesukseen tarkoittaakin sitä, että sinä kaikessa synnissäsi ja hädässäsi, kun mitkään omat avusi eivät enää riitä, panet turvasi Jumalan sanalliseen lupaukseen, joka sanoo, että Jeesus Kristus on tullut juuri syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15). Kristillinen usko Jeesukseen uskoo, että Jeesus Kristus on kuollut juuri sinun syntiesi tähden, siis juuri niiden syntien, jotka sinä niin kipeällä tavalla itsessäsi tunnet. Usko on sitä, että luotat tähän pyhän Raamatun ilmoittamaan pelastushistorialliseen tosiasiaan silloinkin, kun mikään silmillä nähtävä ei vaikuta tukevan sen todellisuutta (vrt. Hepr. 11:1).

Tällainen usko ottaa vastaan ja omistaa omaksi Kristuksen lunastustyön hyödyn, syntien anteeksiantamisen ja pelastuksen. Usko on siis suostumista Jumalan lupaukseen, jossa sinulle tarjotaan syntien anteeksiantamus ja vanhurskautus lahjaksi Kristuksen tähden. Se on näiden jumalallisten lahjojen haluamista ja vastaanottamista. Se tarttuu evankeliumin lupaukseen Kristuksesta. Se vastaanottaa Kristuksen ja Hänen ansionsa, kaiken sen, mitä Hän on tehnyt pelastaakseen sinut ja vanhurskauttaakseen sinut Jumalan edessä. (Augsburgin tunnustuksen puolustus IV 48, 77–78, 112–114; Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys III 13.)

Juuri siksi sellainen ihminen, joka ei usko Kristukseen, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen (Joh. 3:18). Sellainen ihminen on tuomittu, koska Hän ei usko siihen ainoaan Poikaan ja ainoaan Vapahtajaan, jonka Isä on lähettänyt sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Tämänkin kaupungin teiden varsilla makaa monia synnin, kuoleman ja perkeleen alasti riisumia, haavoille lyömiä ja puolikuolleiksi jättämiä ihmisiä (Luuk. 10:30). Miten paljon heissä onkaan niitä, jotka, kun laupias samarialaisemme Jeesus tulee heidän luokseen, eivät suostukaan Hänen apuunsa, vaan sanovat Hänelle: ”En minä tarvitse sinua! Mene vain itse sinne kirkkomajataloosi. Minä pärjään tässä itsekin. Vain hetken tässä maattuani minä nousen taas. Voin sitten ehkä itse tulla sinne sinun kirkkoosi joskus, jos minulle sattuu sopimaan.” Mutta miten ihminen voi päästä osalliseksi Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta, jos hän epäuskossa torjuu Herran itsensä tai sen kutsun, jonka Hän asettamansa sananpalvelijan kautta esittää?

Mutta toisaalta sana vakuuttaa tässä ihanalla tavalla: yksikään, joka uskoo Jumalan ainoaan Poikaan, ei huku. Tämä sana on varma. Usko se siksi nyt myös omalle kohdallesi! Älä torju Jeesusta, kun Hän tulee luoksesi, vaan usko Häneen niin pelastut!

Tosin ehkä mieleesi tulee ajatus: ”Mutta kun joskus tuntuu, että minun on niin vaikeaa uskoa! Miten minä saisin itsestäni puristettua tällaisen Jumalan mielen mukaisen uskon?” Vastaus: Et sinä saakaan uskoa itsestäsi puristetuksi, et koskaan. Osuvasti Vähä katekismus opettaa, että juuri tämän mahdottomuuden tunnustaminenkin kuuluu kristilliseen uskoon: ”Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen eli tulla hänen luoksensa”. Mutta heti perään Katekismus tarjoaa avun tähän ongelmaan: ”Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin kautta, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa.” (Vähä katekismus II 6) Rakas kristitty! Kun sinun uskosi horjuu, tule aina sinne, missä Pyhä Henki tekee tätä työtään! Tule sanan kuuloon, tule Herran pöytään! Jumalan ainoa Poika, sinun Vapahtajasi Kristus Jeesus tahtoo antaa syntisi anteeksi, sekä Henkensä kautta yhä uudelleen vahvistaa uskoasi Häneen. Ja kun sinä elät ja uskot Häneen, et varmasti huku, vaan sinulla on elämä Hänessä, se jumalallinen ja iankaikkinen elämä, joka ylittää tämän ajan rajat. Kristuksen tähden saat elää ikuisesti! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 20.5.2018.)

3. sunnuntai pääsiäisestä (3. vsk), Joh. 14:1–7

Tie ja Totuus ja Elämä

Isän talo ja sinne johtava tie

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu opetuslapsilleen poismenostaan (vrt. Joh. 13:33). Minne Hän on menossa? Isänsä kotiin – tarkemmin sanottuna Isänsä taloon (οἶκος). Siellä on monta asuinsijaa – tai paikkaa johon jäädään (μονή). Siksi Hän sanookin, että on menossa valmistamaan opetuslapsilleen sijaa tai paikkaa (τόπος). (Joh. 14:2) Mitä varten Jeesus aikoo valmistaa heille paikan? Sitä varten, että Hän tahtoo tulla uudelleen ja ottaa opetuslapsensakin luokseen, olemaan yhdessä kanssaan Isän talossa. (Joh. 14:3)

Tässä asiassa on paljon sellaista, mitä ihmisen järki ei käsitä. Mehän emme voi silmillämme nähdä tätä Isän taloa saati käsittää missä se on. Tosin toisin kuin ehkä joskus ajatellaan, Raamattu antaa kyllä ymmärtää, että Jumalan taivas on hyvin konkreettinen todellisuus. Puhuuhan sana selvästi esimerkiksi pyhästä kaupungista, jossa on muurit, portit ja katu. Tämän kaupungin pituus, leveys ja korkeus voidaan myös mitata. (Ilm. 21) Taivaan konkreettisuuteen viittaa myös juuri Herramme puhe Isän talosta ja asuinsijoista. Edelleen, Raamattu opettaa, että Herran omat elävät siellä ruumiillista elämää uudessa ylösnousemusruumiissa, ei ikään kuin jossakin kaasumaisessa henkitodellisuudessa. Mutta tällaisena konkreettisenakaan Jumalan taivas ei meistä maailmassa elävistä ihmisistä katsottuna ole sellaisessa ”paikassa”, jonka me voisimme käsittää tai vaikka piirtää karttaaan.

Tästä johtuu myös se, että me ihmiset emme oman järkemme avulla voi tuntea taivaan tietä, toisin sanoen tietää, miten sinne päästään. Ihmisen mahdollisuuksien rajoissa on miettiä maastoon rakennettuja ja karttaan piirrettyjä teitä, sekä siirtymistä niitä myöten paikasta A paikkaan B. Siksi joku saattaa myös taivaaseen pääsemisen yhteydessä pohtia tavallisten kulkuvälineiden käyttöä: ”Milläs minä pääsen taivaaseen? Pyörälläkö vinhasti polkien? Autollako ajan vaiko raketilla meen? Milläs minä pääsen taivaaseen?” Mutta koska taivaallisen Isän taloa sen kaikessa konkreettisuudessakaan ei voida ajatella ajallisen paikallisuuden puitteissa, täytyy sinne vievän tienkin olla erilainen kuin tämän maailman tiet. Tuo tie ei ole inhimillisen järjen avulla löydettävissä, niin kuin Tuomaskin evankeliumissa aivan oikein todistaa: Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien? (Joh. 14:5) Toki varmasti on niinkin, että tässä vaiheessa, kun Jeesus nyt puhuu opetuslapsilleen yläsalissa, näiden miesten pitäisi tuntea tie taivaaseen. Ovathan he kuulleet Herransa opetusta jo vuosien ajan. Itse asiassa Jeesuksen seurassa he ovatkin jo tällä tiellä. Koska kuitenkin heidän uskonsa on vielä heikko ja ymmärryksensä epäselvä, Herra nyt armollisesti osoittaa heille uudelleen sen tien, joka johtaa Hänen Isänsä taloon.

Jeesus on tie Isän luo

Vaikka taivaaseen vievä tie onkin ihmisjärjelle käsittämätön, Kristus kuitenkin sanoo tässä, että sen voi tuntea: Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte. (Joh. 14:4)

Monissakin uskonnoissa ja lahkoissa sanotaan, että heidän kannattajansa tuntevat oikean tien. Monet niistä väittävät opettavansa jopa ainoaa oikeaa tietä. Kristuksen oppi on kuitenkin aivan toisenlainen. Hän sanoo: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6) Jeesus siis ei vain opeta omilleen oikeaa tietä, vaan on tuo Tie. Herra käyttääkin tässä sanontatapaa, joka aivan erityisesti painottaa tätä asiaa. On kuin Hän sanoisi: ”Minä itse olen tie.”

Mutta mitä se tarkoittaa, että Jeesus on tie? Tarkoittaako se sitä, että Hänet on tehty öljysorasta tai asfaltista? Poljetaanko Häntä jaloilla tai ajetaanko Hänen päällään moottoriajoneuvoilla? Ei tietenkään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jeesus ei olisi tie. Kyllä Hän on tie. Totta kai me nimittäin uskomme, että Raamatun joka sana on Pyhän Hengen henkäyttämää Jumalan sanaa, sellaisena erehtymätöntä (vrt. 2. Tim. 3:16). Siksi me pidämme herkeämättä kiinni siitä, että Raamatussa jokainen pienikin yksityiskohta on niin ja aamen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi ymmärtää Jeesuksen olevan tavallinen tie, joita on totuttu päällystämään asfaltilla tai vaikka mukulakivillä. Sanoohan Jeesus toisessa kohdassa olevansa myös viiniköynnös (Joh. 15:1). Niin Hän toki aivan varmasti onkin, sanoohan Hänen erehtymätön sanansa niin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi sitä, että Jeesuksessa kasvaisi lehtiä, joissa olevan lehtivihreän avulla Hän yhteyttäisi ja saisi aikaan happea ilmakehäämme, niin kuin tiedetään tapahtuvan luonnollisissa puissa. Tai onhan Jeesus aivan todella myös Jumalan Karitsa (Joh. 1:29), ei kuitenkaan sellainen, jolla olisi villainen turkki ja sorkat. Tällaisissa kohdissa Jeesus puhuukin vertauskuvallisesti. Samalla Hänen kaikki sanansa ovat kuitenkin aivan todet ja varmat. Tällaiset lukemattomat eri nimitykset, joilla Jumalan sana Herraamme kutsuu, eivät varsinaisesti kuvaakaan Hänen luontoaan, vaan pikemminkin sitä toimintaa, jonka Hän suuressa laupeudessaan suo jokaiselle sen mukaan, mitä kukin tarvitsee. Esimerkiksi sille, jolla on syntiä – siis meille kaikille! – Hän on Jumalan Karitsa. Toisin sanoen Hän on Jumalan itselleen katsoma täydellinen uhrilammas, joka on kalliilla verellään lunastanut meidät syntiset kaikista synneistämme (1. Moos. 22:8; 1. Piet. 1:18–19). Sille taas, joka tarvitsee osallisuutta Jeesuksen elämään – siis meille kaikille! – Hän on viiniköynnös. Hänen oksikseen me olemme saaneet tulla kasteen ja uskon kautta. Hänen oksinaan me saamme olla osalliset Hänen elämänsä virtauksesta, kun Hän sen meille suo sanansa ja alttarin sakramentin välityksellä. Hänen oksinaan me saamme sitten myös kantaa Hänen mielensä mukaista hengellistä hedelmää, jonka Hänen elämänsä meissä synnyttää.

Kun Jeesus nyt sanoo, että Hän on tie, tarkoittaa Hän tätä: Meistä ihmisistä kukaan ei omine neuvoineen voi tietää miten kaikkivaltiaan Jumalan yhteyteen päästään. Mutta juuri meille ymmärtämättömille ja jumalattomille on Jumalan Poika itse tullut tieksi. Hän ei siis ainoastaan opeta sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä voidaksesi päästä Jumalan valtakuntaan. Hän on itse sinun tiesi sinne. Näissä sanoissa Minä olen tie Jeesus kiteyttääkin koko opetuksensa ja työnsä tässä maailmassa. Kaiken keskuksessa on tuoda sinut taivaallisen Isän taloon. Nyt kun sinut on kasteessa liitetty Kristukseen ja saat uskon kautta elää Hänen yhteydessään, sinä olet ja elät jo sillä tiellä, joka vie taivaaseen. Kristuksen yhteydessä taivaan aarteet ovat sinun jo nyt, tämän elämäsi aikana. Ja vaikka matkasi on vielä kesken, saat olla varma, että tätä Jeesus-tietä pääset varmasti perille. Tämä on vielä paljon varmempaa kuin se, että valtatietä 12 pääsee Lahdesta Kouvolaan. Miksi se on varmempaa? Siksi, että Herra Jeesus itse sanoo niin. Hänen sanansa ei valehtele eikä petä.

Tällä tavalla Jeesus siis puhuu rakkailleen positiivisella ja vahvistavalla tavalla siitä, miten he voivat päästä Isän taloon, taivaallisiin asuinsijoihin. Mutta tällainen positiivinen ja vahvistava puhe sisältää aina myös ajatuksen käänteisestä, negatiivisesta vaihtoehdosta. Toisin sanoen, kun Jeesus tässä sanoo olevansa tie taivaaseen, tarkoittaa tämä samalla myös sitä, että mikään muu kuin Hän ei voi olla tuo tie. Hän lausuukin tämän asian ääneen: ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6b) Niin, kuinka se, joka luopuu Isän luo johtavasta tiestä, voisikaan päästä Jumalan luo? Ethän sinä, rakas ystävä, luovu Jeesuksen eläväksi tekevän sanan kuulemisesta? Ethän sinä jää pois Hänen elämää antavan alttarinsa yhteydestä? Pysy niiden yhteydessä, niin pysyt Jeesuksen yhteydessä, sillä tiellä, joka Hän itse on!

Jeesus on totuus

Evankeliumista me kuulimme myös, että Jeesus on totuus. Hän ei siis ainoastaan opeta omilleen totuutta. Hän on itse tuo Totuus.

Nykyään moni kyllä varmaankin ajattelee, että tällaista ei saisi sanoa. Ei kuulemma saisi väittää, että jokin tietty totuus on ylipäätään olemassa. Näin ei saisi tehdä sen vuoksi, että puhe totuudesta ja oikeasta antaisi ymmärtää, että on olemassa myös sitä, mikä on epätotta ja väärin. Sellaisen sanominen puolestaan olisi loukkaavaa niitä kohtaan, jotka ajattelevat toisin. Näin nykyihminen ajattelee, haluaahan hän uskotella itselleen, ettei maailmassa ole olemassa mitään pysyvää totuutta, vaan että jokaisen ihmisen tulee antaa määritellä totuuden sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu mukavalta tai vaikuttaa järkevältä. Kuitenkin ne, jotka ajattelevat näin, huijaavat itseään. Nimittäin samalla kun he palvovat omaa muuttuvaa mieltään ja ailahtelevia tunteitaan totuuden määrittelijöinä, he kuitenkin käytännössä pitävät samalla itsestään selvinä monia niistä totuuksia, jotka kuka tahansa maalaisjärjellä ymmärtää: Pallo ei ole kuution muotoinen, vaan pyöreä. Marsu ei ole saksanpaimenkoira, vaan marsu. Jos maailmassa ei ole olemassa mitään pysyvää totuutta ja ihmisen tulisi aina määritellä oma totuutensa mielensä mukaan, ei tällaisiakaan asioita saisi sanoa. Yhdessä asiassa nykyihminen näyttää kyllä pitävän johdonmukaisesti kiinni tästä käsityksestään: miehen ei kuulemma tarvitse olla mies, vaan hän voi halutessaan olla myös nainen, ja päinvastoin – näin siitäkin huolimatta, että pieni sylilapsikin ymmärtää mennessään vanhempiensa kanssa saunaan, että isi on erilainen kuin äiti, eikä muuksi muutu. Mutta nykyihminen huijaa itseään myös toisessa asiassa. Nimittäin samalla kun hän vaatii kaiken suhteellistamista sekä siis myös sitä, että yhdestä totuudesta ei saa puhua, hän tulee itse kieltäneeksi oman kantansa, joka muka suvaitsee kaikki eri näkemykset. Hän nimittäin vaatii ehdottomasti yhden ainoan totuuden olemassaoloa – ehkä tiedostamattaan, mutta kuitenkin. Se käsitys, että totuus on muuttuva, on hänen totuutensa. Muista totuuksista ei hänen mielestään saa puhua. Tästä on kuitenkin kaukana se suvaitsevuus, jota hän itse sanoissaan vaatii.

Osuvasti on vanhan Kirkon suuri saarnaaja sanonut: ”Ei ole mitään selvempää kuin totuus. Ei mitään yksinkertaisempaa, jos vain emme itse toimi kieroutuneesti. Mutta jos toimimme kieroutuneesti, ei ole mitään vaikeampaa.”

Mutta kannattaessaan tällaista jatkuvasti muuttuvaa, ikään kuin ”nestemäistä” totuuskuvaa nykyihminen on kuitenkin oikeassa yhdessä asiassa: puhe totuudesta pitää todella sisällään ajatuksen myös epätotuudesta. Niin se on. Kun Jeesuskin siis tässä sanoo olevansa totuus, tarkoittaa tämä samalla myös sitä, että mikään muu kuin Hän ei voi olla totuus. Hän ei tosin tässä puhu totuudesta yleensä, siis siitä, minkä pakanatkin tunnustavat, esimerkiksi että ruoho on vihreää tai neliön kaikki neljä sivua ovat saman mittaiset. Jeesus puhuu tässä jumalallisesta totuudesta, Totuudesta ikään kuin isolla alkukirjaimella. Tämän totuuden voivat tuntea vain ne, jotka tuntevat Hänet. Toinen varhaisen Kirkon opettaja kirjoittaakin osuvasti:

Kaikki jotka uskovat ja ovat vakuuttuneita, että armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta, ja jotka tietävät Kristuksen olevan totuus (sen mukaan kuin Hän itse sanoo: ”Minä olen totuus”), saavat tiedon, joka kutsuu ihmisiä hyvään ja siunattuun elämään – ei mistään muusta lähteestä kuin Kristuksen sanoista ja opetuksesta. Mutta Kristuksen sanoilla me emme tarkoita ainoastaan niitä, joita hän opetti kun hänet oli tehty ihmiseksi ja asetettu lihaan [ts. kun Hän oli omaksunut ihmisyyden], sillä jopa ennen sitä Kristus, Jumalan Sana oli Mooseksessa ja profeetoissa. Sillä miten he olisivat ilman Jumalan Sanaa voineet profetoida Kristuksesta?

Toisin sanoen, koko Raamattu alusta loppuun asti on Jumalan sanaa, siis myös täynnä Kristusta, joka on Jumalan elävä ja persoonallinen Sana. Siksi ilman pyhän Raamatun ilmoitussanaa et sinäkään voi löytää tai saada itsellesi Herraa Jeesusta, joka on Jumalan persoonallinen Totuus. Mutta juuri Raamatun sanassa – luetussa ja saarnatussa sanassa – Hän tulee sinun luoksesi, sinun omaksesi.

Jeesus on elämä

Vielä lopuksi Jeesus sanoo, että Hän on elämä. Hän ei siis ainoastaan opeta omilleen oikeasta elämästä tai siitä, miten sellaiseen pitäisi pyrkiä. Hän on itse tuo Elämä.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Jeesus tietää, että omine neuvoinemme me olemme kokonaan syntiset ja erossa Jumalasta. Sellaisinamme meistä kenelläkään ei ole eikä voi olla todellista ja jumalallista elämää itsessämme. (Vrt. Joh. 5:26.) Sellaisinamme meistä kukaan ei voi löytää tätä todellista elämää tai edes haluta löytää sitä. Monikin kyllä tässä maailmassa haluaa näyttää hurskaalta ja ilmoittautua ”etsijäksi”. Sen sijaan niitä on kovin vähän, jotka todella haluaisivat löytää elämän Jumalan yhteydessä. Mutta juuri meitä kadonneita on Ihmisen Poika tullut etsimään ja pelastamaan (Luuk. 19:10). Juuri meidän syntisten ja itsessämme elämää vailla olevien vuoksi on Herra Jeesus tullut. Eikä Hän ole vain oikean elämän opettaja, vaan Elämä itse. Kun sinut on kasteessa liitetty Kristukseen ja saat uskon kautta elää Hänen yhteydessään, sinä olet osallinen Hänestä, joka on Elämä. Kristuksen yhteydessä iankaikkinen elämä on sinun jo nyt, tämän ajallisen elämäsi aikana (vrt. Joh. 3:16). Ja kun sinä nyt elät Hänen yhteydessään, joka on Tie Isän tykö, pääset myös kerran perille sinne, missä saat nähdä tämän elämän omin silmin. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa 22.4.2018.)

Mistä janoinen saa vettä? – Joh. 4:14

mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. (Joh. 4:14)

Kun elimistön vesipitoisuus laskee, Jumalan siihen luoma järjestelmä ilmoittaa, että nestetasapaino pitäisi palauttaa. Syntyy janon tunne. Se saa ihmisen kysymään mistä voisi saada vettä. Tietyssä mielessä maailma on toki aivan täynnä vettä. Sitä on merissä, maan alla, pilvissä, sateessa, lumessa, maantien lammikoissakin. Tämä ei kuitenkaan vielä auta janoista. Hänen täytyy löytää paikka, mistä voi saada vettä juotavakseen, vaikkapa lähde, kaivo tai vesihana.

Jeesus puhuu tässä toisenlaisesta janosta, hengellisestä. Hän puhuu myös vedestä, jota itse tähän janoon antaa. Tällä Hän tarkoittaa Pyhää Henkeään. Ilman Herran Henkeä ihminen nääntyy hengelliseen nestehukkaan. Tässä tilassa olevaa ihmistä ei auta se, että kolmiyhteinen Jumala – siis myös Pyhä Henki – on kaikkivaltiudessaan kaikkialla läsnä. Hengellisesti janoisen täytyy löytää paikka, mistä voi saada Pyhän Hengen itselleen. Kaste on se paikka, jossa Jeesus antaa janoiselle Henkensä juotavaksi (1. Kor. 12:13). Kun Pyhä Henki kasteessa tulee ihmiseen, vaikuttaa Hän tässä myös uuden hengellisen elämän. Se, joka tämän lahjan saa, ei tarvitse enää uutta juomista, uutta kastetta. Pyhä Henki on tullut hänen päälleen jäädäkseen, asumaan hänen sydämessään.

Sinullekin Jeesus on kasteessa antanut Pyhän Hengen lahjan. Pysy nyt jatkuvasti Jumalan henkäyttämän sanan äärellä ja palaa aina parannuksessa kasteesi armoon! Niin Henki pysyy sinussa, etkä ikinä janoa.

(Lahdessa 17.4.2018.)

4. paastonajan sunnuntai (3. vsk), Joh. 6:48–58

Osalliseksi Jumalan elämästä

Kuolema

Meillä on ongelma. Me kuolemme. Ei tarvitse kuin katsoa iltauutisia muutaman minuutin ajan, niin käy selväksi: Kuoleman ongelma koskee koko ihmiskuntaa. Toki Jumalan luomassa maailmassa on paljon hyvää ja kaunistakin jäljellä. Mutta samalla kaikkeen liittyy valtavia jännitteitä. Töiden tekeminen ja asioiden toimittaminen vaatii hirveästi vaivannäköä, eikä sittenkään tahdo aina onnistua. Ihmiset väsyttävät itsensä työnteolla, elämää tuhoavilla ratkaisuillaan, pahan puhumisella ja keskinäisellä taistelulla. Ja vaikka nämä eivät saisi heitä kulumaan loppuun, aika tekee kuitenkin tehtävänsä. Ihminen vanhenee ja tulee raihnaiseksi. Lopulta hänen ruumiinsa lakkaa toimimasta. Hän kuolee.

Mutta tässä ei ole vielä kaikki. Kuoleman ongelma ei kosketa ainoastaan ihmisen ajallista elämää. Jumala on luonut ihmisen iankaikkisuusolennoksi, elämään yhteydessään ikuisesti. Kuitenkin syntiinlankeemus – josta ruumiillinen kuolemakin on seurauksena – on erottanut ihmiset Luojansa yhteydestä. Luterilainen tunnustuksemme opettaa: ”Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä.” ”[T]ämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt” – siis tämän elämän aikana – ”mukanaan iankaikkisen kuoleman”. (Augsburgin tunnustus II 1, 2.)

Myös Herra Jeesus puhuu tästä ongelmasta. Päivän evankeliumissa Hän sanoo juutalaisille: Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. (Joh. 6:49.) Hän toistaa saman asian vielä uudelleenkin: he söivät ja kuolivat. (Joh. 6:58b.) Miksi nämä vanhan liiton kansan isät kuolivat? Ei heidän kuolemansa johtunut siitä, että Jumalan antamassa mannassa olisi ollut jotakin vikaa. Päinvastoin, Herrahan piti yllä heidän ajallista elämäänsä juuri tällä taivaallisella leivällä. Ei Jeesus tässä puhu myöskään mistään luonnollisesta kuolemasta. Pikemminkin kyse on Jumalan tuomiosta: Kansan isät kuulivat Herransa äänen. Tästä huolimatta he kuitenkin paaduttivat sydämensä ja katkeroittivat Jumalan. He eivät uskoneet Jumalaan. Hänen antamansa ihmeellinen mannakaan ei voinut pitää heitä iankaikkisen elämän yhteydessä. He siis kuolivat paitsi ajallisesti, myös iankaikkisesti. (Ks. 4. Moos. 14:20–25; 5. Moos. 1:34–30. Vrt. Hepr. 3:15–19.)

Tässä lyhyessä 11 jakeen tekstikatkelmassa Jeesus siis mainitsee ihmisten kuoleman kaksi kertaa. Tämän lisäksi Hän viittaa ihmisen kuoleman ongelmaan myös epäsuorasti. Hän näet puhuu niistä ihmisistä, joilla ei ole elämää itsessänsä (Joh. 6:53b). Tällä Hän tarkoittaa nimenomaan heidän kuolemaansa, onhan näet selvää, että jos jossakin ihmisessä ei ole elämää, hän on kuollut.

Elämä

Mutta päivän evankeliumissa on myös ja nimenomaan evankeliumi: kuoleman ongelmaan on olemassa apu. Jos Jeesus tässä tekstikatkelmassa mainitsee kuoleman kaksi kertaa, käyttää Hän elämä-sanan johdannaisia kokonaista kahdeksan kertaa. Katso vaikka: Hän puhuu itsestään elämän leipänä ja elävänä leipänä (Joh. 6:48, 51a). Hän sanoo, että se leipä, jonka Hän antaa, on Hänen lihansa, maailman elämän puolesta, toisin sanoen, että maailma saisi siitä elämän (Joh. 6:51c). Aivan kolme kertaa Herra vielä painottaa, että se ihminen, joka syö Häntä, elää iankaikkisesti (Joh. 6:51b, 54a 58c). Tämän lisäksi Jeesus viittaa vielä epäsuorasti tähän iankaikkiseen elämään, kun Hän sanoo: Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. (Joh. 6:50) Näiden sanojen äärellä me kysymme nyt: Mistä Jeesus tässä oikeastaan puhuu? Missä apu ihmisen kuolemaan on?

Herramme siis sanoo: Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. (Joh. 6:54–56) Mitä täytyy ensin tapahtua, että voidaan syödä lihaa tai juoda verta? Lihan ja veren täytyy ensin tietenkin erkaantua toisistaan. Mutta mitä tapahtuu, jos ihmisen veri erkanee hänen lihastaan? Ihminen kuolee. Huomaatko nyt? Jeesus ei tässä tekstissä kylläkään lausu yhtäkään sanaa, joka suoraan viittaisi Hänen kuolemaansa. Tästä huolimatta, kun Hän monta kertaa mainitsee lihansa syömisen ja verensä juomisen, Hän puhuu koko ajan nimenomaan omasta kuolemastaan. Hän puhuu siis tästä: Hän, ikuinen Jumalan Poika on taivaallisen Isänsä lähettämänä tullut alas taivaasta (Joh. 6:51a, 57a, 58a). Tullessaan Hän – Jumala, itsessään ruumiiton (incorporeus – Augsburgin tunnustus I 2) – on omaksunut ihmisyyden ruumiineen kaikkineen. Näin Hän on tehnyt sitä varten, että voisi olla täydellinen uhri koko maailman ihmisten kaikkien syntien edestä. Jumalan Poika on tullut alas taivaasta, että saisi olla Jumalan Karitsa, joka ottaa koko maailman synnit kantaakseen (Joh. 1:29), ja kantaa sen kaiken ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24). Toisin sanoen, Hänen päätehtävänään maailmassa on siis nyt olla koko vanhan liiton syntiuhrien täyttymys, tulla uhratuksi ristin uhrialttarilla niin, että Hänen kallis verensä erkanee Hänen ruumiistaan, ja Hän kuolee. Näin Hän on aivan pian maksava maailman synnin palkan, kuoleman. Näin on maailma juuri Hänessä saava vapautuksen synneistään ja siis myös syntinsä palkasta, kuolemasta (Room. 6:23a). Juuri siksi Herra tässä sanookin, että se leipä, jonka Hän antaa, on Hänen lihansa, maailman elämän puolesta. Tällä tavalla juuri Jeesuksen kuolema on se tapahtuma, jossa valmistetaan maailmalle elämä.

Katso vielä, miten ihmeellisestä elämästä tässä onkaan kysymys! Kun Jeesus siis sanoo: Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä, Hän myös jatkaa: Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani. (Joh. 6:57) Kun Herra puhuu elämästä, jonka Hän on sovitustyössään tullut hankkimaan koko maailmalle ja lahjoittamaan ihmisille, Hän ei puhu mistään vähemmästä kuin osallisuudesta itsensä Jumalan elämään. Hänhän sanoo, että Hänen taivaallinen Isänsä elää. Sitten Hän sanoo, että Hän itse elää Isänä kautta. Tämän jälkeen Jeesus sanoo vielä, että se, joka tulee Hänestä osalliseksi syömällä Häntä, elää Hänen kauttaan. Toisin sanoen, syödessään Jeesuksen ihminen saa olla osallinen Hänen elämästään, ja Hänessä Hänen Isänsä elämästä.

Mutta nyt on jo päästävä vastaamaan siihen kysymykseen, joka lienee jo askarruttanut monia: Miten ihminen voi tulla osalliseksi tästä iankaikkisesta, jumalallisesta elämästä? Mitä ihmettä Jeesus tarkoittaa lihansa syömisellä ja verensä juomisella? Tätä me tarkastelemme seuraavaksi.

Ihmisen Pojan lihan syöminen ja veren juominen

Manna, jonka Jumala erämaassa antoi kansalleen syötäväksi, oli vasta esikuva Jeesuksesta itsestään. Jeesus Kristus on Minä olen, siis Herra itse (2. Moos. 3:14). Se manna, jota kansa erämaassa söi suullaan, on nyt läsnä totuudessa, kun Jumalan persoonallinen Sana, Poika on tullut lihaksi. Jeesuksessa on todellinen Jumalan Manna, taivaallinen Leipä tullut alas ihmisten keskuuteen, heidän vastaanotettavakseen. Vanhan liiton manna piti kansan elossa – siis ajallisen elämän yhteydessä – heidän erämaavaelluksensa ajan. Sen sijaan tämä todellinen Manna, Jeesus Kristus on itse Elämä (Joh. 14:6). Siksi se, joka vastaanottaa ja syö Hänet, saa Hänessä iankaikkisen elämän.

Mutta miten Jeesuksen, elämän Leivän vastaanottaminen sitten tapahtuu? Se tapahtuu uskossa. Jeesuksen syöminen tarkoittaakin ensisijaisesti sitä, että uskotaan Häneen Jumalan Leipänä, joka on tullut alas taivaasta antamaan maailmalle elämän. Luther opettaakin, että kun Kristus tässä Johanneksen kuudennessa luvussa puhuu lihastaan, Hän puhuu koko ajan nimenomaan lihansa hengellisestä syömisestä. Herra siis tarkoittaa, että Hänen oppinsa on hengellinen. ”Se, joka haluaa ymmärtää sen lihallisesti, joutuu eksyksiin eikä tuollainen ymmärtäminen hyödytä mitään. Sitä vastoin se, joka ymmärtää tämän hengellisesti, elää.” (Kristuksen ehtoollisesta. Suuri tunnustus. Suom. s. 98. WA 26, 372–373.) Luterilainen tunnustuksemme selittää tätä asiaa edelleen. Tunnustus opettaa, että tässä evankeliumin kohdassa

”[…] Kristus puhuu erityisesti hengellisestä syömisestä, kun me hengessä ja uskossa otamme hänet vastaan, sekä evankeliumia saarnattaessa ja tutkittaessa että ehtoollista nautittaessa. Sellainen syöminen on kyllä hyödyllistä, terveellistä ja jopa kaikkien aikojen kaikille kristityille autuuteen välttämätöntä. Ilman hengellistä syömistä myös ehtoollisen sakramentissa tapahtuva suullinen syöminen ei ainoastaan jää hyödyttömäksi vaan tuottaa vahinkoa ja kadotustuomion. Mutta tämä hengellinen syöminen ei ole mitään muuta kuin uskomista: Kun Jumalan sana tarjoaa omakseen Kristuksen, tosi Jumalan ja tosi ihmisen, kaikkine lahjoineen, jotka hän on meitä varten hankkinut antamalla ruumiinsa kuolemaan ja vuodattamalla verensä meidän puolestamme – näitä lahjoja ovat Jumalan armo, syntien anteeksiantamus, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä – me kuulemme sanan ja otamme hänet uskossa vastaan, aivan omaksemme. Herran Jeesuksen Kristuksen tähden meillä on armollinen Jumala ja ikuinen autuus. Tähän lohdutukseen me luotamme lujasti, tämän varaan jättäydymme turvallisesti ja tässä me kestämme minkä tahansa hädän ja ahdingon tullessa.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VII 61–62.)

Ehkä joku nyt kysyy mielessään: ”Eikö näitä Jeesuksen sanoja sitten voi ymmärtää aivan konkreettisesti, viittauksena Hänen ruumiinsa syömiseen ja verensä juomiseen ehtoollisen sakramentissa?” Mitä tähän vastataan? Kuten sanottu, yhtäältä Kristus siis puhuu tässä kohdassa uhrikuolemastaan ristillä, sekä viittaa syömisellä ja juomisella ensisijaisesti siihen, että Hänet otetaan vastaan uskossa. Toisaalta Hänen sanansa samalla kyllä ennakoivat myös juuri sitä pyhää ehtoollisateriaa, jonka Hän oli pian yläsalissa asettava. Jos kerran Jeesus on otettava uskossa vastaan, täytyy uskolla myös olla jotakin, mihin se voi tarttua. Toki oikea kristillinen usko tarttuu aina Jumalan sanaan, evankeliumin lupauksiin. Mutta tämän suullisen ja kuultavan sanansa lisäksi Kristus on armossaan asettanut meille myös näkyvän sanan, alttarin sakramentin. Alttarin sakramentissa Hän tarjoaa meille oman, ristillä uhratun ruumiinsa ja Golgatan kalliolle vuodatetun uhriverensä, meidän syödäksemme ja juodaksemme, syntiemme anteeksiantamiseksi (vrt. Vähä katekismus VI 1–10). Siinä kaikki vastaanottajat todella – niin kuin tunnustuksemme opettaa – ”saavat Kristuksen todellisen ja olemuksellisen ruumiin ja veren, kun syövät ja juovat siunatun leivän ja viinin. Uskoville siinä on varma tae ja pantti siitä, että heidän syntinsä on annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa heissä. Epäuskoiset saavat siitä tuomion ja kadotuksen, mutta suullaan hekin ottavat vastaan ja nauttivat juuri sen, mistä Kristus nimenomaan puhui ehtoollista asettaessaan.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VII 63.) Juuri tämän viimeksi mainitun seikan vuoksi on hyvin tärkeää, että sinäkin ennen ehtoollispöytään tulemistasi koettelet itseäsi. Mitä sellainen koetteleminen on? Se ei ole niinkään sitä, että yrittäisit tutkistella sisäisiä tuntemuksiasi. Pikemminkin oikea itsesi koetteleminen on yksinkertaisesti sitä, että kysyt itseltäsi, minä sinä pidät sitä leipää, jonka ehtoollisessa saat. Otatko sinä todesta Kristuksen sanat, kun Hän sanoo: Tämä on minun ruumiini? (1. Kor. 11:28–29. Vrt. Kristuksen ehtoollisesta. Suuri tunnustus. Suom. s. 197. WA 26, 486.)

Mutta kuulithan varmasti, mitä tunnustus edellä lausui? Se sanoi, että Kristuksen ruumiin ja veren ateriassa on uskoville ”varma tae ja pantti siitä, että heidän syntinsä on annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa heissä.” Tule sinäkin siksi usein ehtoolliselle, syö Kristuksen pyhä ruumis ja juo Hänen pyhä verensä. Silloin sinä – niin kuin Hän itse sanoo – saat syntisi anteeksi, sekä pysyt Hänessä ja Hän sinussa. Niin sinulla on iankaikkinen elämä.

Ajallisessa kuolemassakin iankaikkinen elämä

Lopuksi kysymme vielä, tarkoittaako osallisuus iankaikkisesta elämästä sitä, että ihminen ei kuole? Vastaus kuuluu: kyllä ja ei.

Ensin katsomme kyllä-vastausta: Kun sinä uskon kautta syöt Kristuksen lihan ja juot Hänen verensä, ja niin myös pysyt Hänessä, silloin olet osallinen iankaikkisesta elämästä jo nyt (ἔχει [akt. ind. prees.] ζωὴν αἰώνιον – Joh. 6:54a; vrt. Joh. 3:16). Jos sinulla siis on iankaikkinen elämä jo nyt, tarkoittaa tämä sitä, että elämäsi ei lopu, vaan pysyy ajan rajan tuolle puolen. Tätä Jeesus tarkoittaakin, kun Hän toisessa kohdassa sanoo: Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. (Joh. 11:26a)

Mutta toisaalta on myös ei-vastaus. Jeesus sanoo, niin kuin kuulimme: Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. (Joh. 6:54) Mistä herättämisestä Herra tässä puhuu? Tietenkin kuolleista herättämisestä. Kuolleista herättäminen taas edellyttää sitä, että ensin on kuolema, josta herätetään. Toisin sanoen: Se, että ihminen uskon kautta tulee osalliseksi iankaikkisesta elämästä Kristuksessa ei tarkoita sitä, etteikö hänen elämänsä tässä ajassa voisi päättyä. Jos Herramme katsoo parhaaksi viivyttää tuota viimeistä päivää sekä silloin tapahtuvaa paluutaan, ei yksikään meistä vältä ajallista kuolemaa. Syntisyydellämme me olemme ansainneet sen itsellemme. Mutta: Jeesus Kristus, Jumalan Poika on tullut alas taivaasta, ollakseen meille ylösnousemus ja elämä. Hän on sovittanut sinunkin syntisi, voittanut kuolemasi! Siksi sinäkin, joka uskot Häneen, elät, vaikka olisit kuollutkin. Sinä olet uskon kautta osallinen Kristuksesta, joka on ylösnoussut ja elää ikuisesti. Sen vuoksi sinä kuoltuasikin elät, jopa niin, että sinusta voidaan sanoa: sinä et ikinä kuole. (Joh. 11:25–26) Hän herättää sinut viimeisenä päivänä, ja niin sinä saat elää iankaikkisesti Hänen kauttaan (ζήσει [akt. ind. fut.] δι’ ἐμέ – Joh. 6:57b)! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.3.2018.)

3. paastonajan sunnuntai (3. vsk), Joh. 8:46–59

Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat

Tänään me keskitymme tarkastelemaan yhtä lyhyttä virkettä, jonka Herramme päivän evankeliumissa lausuu. Hän sanoo: Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. (Joh. 8:47a)

Ensimmäiseksi Jeesus siis puhuu tässä ihmisestä, joka on Jumalasta. Mitä Hän tällä tarkoittaa? Yhtäältä voitaisiin sanoa, että kaikki, mitä maailmassa ylipäätään on, on Jumalasta. Katso nyt: Kaikkivaltias, Kolmiyhteinen Jumala on itse nimeltään Minä olen (2. Moos. 3:14). Hän on siis se, joka sanan varsinaisessa mielessä ”on”. Kaikki mitä tässä Hänen maailmassaan on, on saanut olemassaolonsa Häneltä, todelliselta Olevalta. Ihmeellisessä luomistyössään Jumala on antanut kaikelle olemassaolon. Juuri siksi kaikki ihmisetkin elävät, liikkuvat ja ovat Hänessä, olivat he sitten Jeesukseen uskovia taikka pakanoita (Ap. t. 17:28). Tämä asia koskee sinuakin, rakas ystävä. Sinä olet Jumalan luoma. Olet saanut olemassaolosi Häneltä. Siinä mielessä sinäkin ”olet Jumalasta”. Sinun olemassaolosi tässä maailmassa on Hänen kallista lahjaansa. Älä halveksi tätä lahjaa, vaan pidä sitä suuressa arvossa!

Mutta sitten samalla ja toisaalta on tarkoin huomattava myös seuraava asia: Kun Jeesus päivän evankeliumissa puhuu ihmisestä, joka on Jumalasta, Hän ei puhu yhtään mitään tällaisesta luomiseen perustuvasta ”Jumalasta olemisesta”, josta kaikki maailman ihmiset siis ovat osallisia. Herra tarkoittaakin tässä aivan toisenlaista ”Jumalasta olemista”, kuin se, mistä juuri nyt puhuimme.

Jotta voisimme ymmärtää mitä Jeesus tässä tarkoittaa, on muistettava seuraava asia: Meidän ihmisten olemukseen liittyy muutakin kuin luotuisuutemme. Jumala on kyllä luonut meidät ihmeellisesti, mutta me olemme myös langenneet. Aadamin lankeemuksen jälkeen luonnollisesti syntyneinä me olemme kaikki osalliset ensimmäisten ihmisten lankeemuksesta. Luonnostamme me kaikki olemme syntyneet synnissä, ”ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina” (Augsburgin tunnustus II 1). Toisin sanoen, jokainen ihminen, joka kyllä luomisensa perusteella tietyssä mielessä ”on Jumalasta”, on siis kuitenkin lankeemuksensa tähden joutunut eroon Jumalasta. Sen vuoksi syntiinlankeemuksen jälkeen jokaisen meidän olemukseemme kuuluu kaksi asiaa: yhtäältä se, että me ”olemme” – siis Jumalan luomina – mutta toisaalta myös se, että me ”emme ole” – koska siis syntimme vuoksi olemme joutuneet eroon Hänestä, joka varsinaisessa mielessä ”on”. Toisella tavalla ilmaistuna: me luodut ja ”olevat” olemme synnin tähden joutuneet kuoleman, siis hengellisen ”ei-olemisen” valtaan. Ja juuri sen tähden yhdestäkään meistä ei omien edellytystemme perusteella voida sanoa, että me ”olisimme Jumalasta”. Päinvastoin, siinä määrin kuin se sinusta itsestäsi riippuu, sinä et voi etkä edes halua ”olla Jumalasta”. Pikemminkin sinä haluat olla itse oma jumalasi ja herrasi: Omalta itseltäsi sinä haluat odottaa kaikkea hyvää. Omaan itseesi sinä haluat turvata kaikessa hädässä, omaan itseesi luottaa ja uskoa sydämesi pohjasta. (Vrt. Iso katekismus I 2.)

*

Mutta nyt kun Jeesus puhuu tässä ihmisestä, joka on Jumalasta, Hän tarkoittaakin sellaista ihmistä, joka on saanut avun tähän kauheaan Jumalan vastustamiseensa ja eroonsa Hänestä. Jeesus siis puhuu ihmisestä, joka ensin luomisessa sai olemassaolonsa ”Jumalasta”, mutta joka sitten lankeemuksen tähden oli kaikkea muuta kuin ”Jumalasta”, ja jonka Jumala juuri sen tähden armossaan tahtoi ottaa takaisin omakseen niin, että hänestä voidaan sanoa: hän ”on Jumalasta”. Nyt me kysymme: Miten Jumala sitten tekee tämän?

Vastauksen tähän kysymykseen saamme siitä, mitä Jeesus heti perään sanoo: Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Näitä sanoja soveltaen voitaisiin sanoa: Vain se, joka kuulee Jumalan sanat, voi olla Jumalasta. Toisin sanoen, Jumalasta ei voi olla kukaan sellainen, joka ei kuule Hänen sanaansa.

Monikin ihminen tässä maailmassa varmaan haluaa kyllä elää pyhää ja jumalista, uskonnollisessa mielessä erinomaista elämää. Lankeemuksensa tähden Jumalasta erossa oleva luonnollinen ihminen ei kuitenkaan voi millään omatekoisella hurskaudellaan tai uskonnollisilla menoillaan virittää palavaksi elävää yhteyttä elävään Jumalaan. Luterilainen tunnustuksemme todistaakin tästä oikein, kun se ilmaisee: ”Jumalan kanssa ei päästä kosketuksiin eikä häntä voida käsittää muutoin kuin sanan kautta.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus IV 67.) Ilman Jumalan sanaa ja sakramentteja – joissa siis juuri Jumalan sana on liittynyt aineeseen – ei yksikään tässä langenneessa maailmassa elävä ja syntinen ihminen voi tulla osalliseksi Pyhän Hengen työstä, eikä siis myöskään Hengen vaikuttamasta vanhurskauttavasta uskosta. (Vrt. Augsburgin tunnustus V 2; Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 10.)

Mutta toisaalta, ihana evankeliumi on juuri siinä, että Jumala ei ole halunnut jättää yhtäkään ihmistä eroon omasta itsestään, olemisestaan ja elämästään! Hänellä on Poika, joka on ensimmäisenä ja sanan varsinaisessa merkityksessä ”on Jumalasta”. Niinhän me uskontunnustuksessa sanommekin, että uskomme ”yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä” (Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus). Tämän pyhän ja vanhurskaan Poikansa, joka ensimmäisenä on ”Jumalasta syntynyt” ja ”on Jumalasta”, on Isä lähettänyt maailmaan ihmiseksi, että Hän kantaisi meidän syntimme ja sovittaisi ne.

Ja nyt Jumala on antanut meille myös pyhän ilmoitussanansa sitä varten, että me pääsisimme osalliseksi syntien sovituksesta Kristuksessa, sekä siten myös yhteydestä  Jumalaan – Häneen, josta me syntiemme tähden olimme joutuneet eroon. Elävän ja vaikuttavan sanansa kautta, itse henkäyttämänsä (θεόπνευστος – 2. Tim. 3:16) ja Henkensä täyttämän sanan kautta Jumala antaa meille Pyhän Henkensä. Kun me syntiset ihmiset kuulemme evankeliumin sanaa, niin tämän sanan välityksellä Herra lahjoittaa meille Pyhän Henkensä. Hän, Pyhä Henki vaikuttaa sitten myös uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee (Augsburgin tunnustus V 2). Hän vaikuttaa meissäkin sen uskon, joka uskoo, että ihminen Jeesus on Jumalan Kristus, Hänen pyhä Poikansa, Jumala ja ihminen samassa persoonassa. Pyhä Henki vaikuttaa meissäkin uskon siihen tosiasiaan, että Isä on lähettänyt juuri tämän Poikansa maailmaan nimenomaan meitä syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15). Pyhä Henki vaikuttaa meissä uskon siihen, että Kristus on todella kantanut meidän syntimme ihmisruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle (1. Piet. 2:24).

Tällä tavalla juuri uskon kautta, joka Jumala sanansa kautta Hengessään antaa, me tulemme sellaisiksi ihmisiksi, joista voidaan sanoa, että ”olemme Jumalasta”. Näin pyhä Johannes toisessa kohdassa kirjoittaakin: Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt (1. Joh. 5:1a). Juuri tästä onkin kysymys: Luonnollinen, synteihinsä kuollut ihminen tarvitsee elääkseen kokonaan uuden syntymisen. Mutta kukaan kuollut ei voi synnyttää itse itseään uudelleen. Siksi tarvitaankin sitä, että toinen synnyttää hänet uudesti. Mutta kuka muu voi synnyttää ihmisen – siis antaa hänelle elämän ja tehdä hänet olevaksi – kuin Jumala yksin? Hän, joka alussa loi kaiken tyhjästä olemaan, juuri Hän nyt myös sanansa kautta Pyhässä Hengessään voi ja tahtoo synnyttää ihmisen uudesti. Näin sen ihmisen sydämessä, joka syntinsä tähden oli ”ei-olemisen” tilassa, voi tyhjästä syntyä uusi, ikuinen elämä. Tämä on yksin Jumalan armollista työtä ja lahjaa. Juuri siksi tällaisesta uudestisyntyneestä ihmisestä – siis kristitystä – sanotaankin, että Hän on Jumalasta. Hän siis ei ole ”itsestään”, vaan Jumalasta. Tässä on kysymys samasta asiasta, josta Johannes evankeliuminsa alussa kirjoittaa: Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. (Joh. 1:12–13)

Rakas ystävä, tämä asia koskee sinuakin: Kristus on sovittanut sinun koko syntivelkasi. Hän on voittanut sinun syntisi, kuolemasi ja sinua kiusaavan perkeleen vallan. Ylösnousemisessaan Hän on avannut sinulle pääsyn ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään. Taivaaseenastumisessaan Hän on avannut sinulle pääsyn Jumalan taivaaseen. Pyhässä kasteessa ja sanansa kautta Hän on lahjoittanut sinulle Pyhän Henkensä, joka on vaikuttanut sinussa uskon Häneen ja Hänen kaikkiin hyviin tekoihinsa, jotka Hän on sinun edestäsi tehnyt. Siksi sinäkin kuulut niihin ihmisiin, joista Jeesus puhuu sanoessaan: Joka on Jumalasta…

*

Tähän asti olemme nyt tarkastelleet yhtäältä sitä, mitä tarkoittaa ”olla Jumalasta” ja toisaalta sitä, miten joku voi ”olla Jumalasta” siinä mielessä, jossa Jeesus asiasta tässä puhuu. Saarnan loppuosassa kuulemme vielä, mitä Herramme tarkkaan ottaen tarkoittaa, kun Hän sanoo: Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat.

Koska juuri sinä, rakas kristitty, olet Jumalasta, kuule nyt tarkoin, mitä Herrasi sinulle sanoo: Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Tätäkin asiaa voidaan tarkastella ainakin kahdesta eri näkökulmasta.

Yhtäältä juuri siksi, että vain Jumalan saarnatun, kuullun, ja kasteeseen liittyneen sanan kautta voi syntinen ihminen saada uudestisyntymisen lahjan ja alkaa ”olemaan Jumalasta”, on selvää, että juuri tämän lahjan saaneista – siis kristityistä – sanotaan, että he kuulevat Jumalan sanaa. Oikein Luther opettaakin, että Jumalan kansan tunnistaa ensimmäiseksi nimenomaan siitä, että sillä on Jumalan pyhä sana. Sana on kirkon tuntomerkeistä kaikkein tärkein, sillä juuri sen myötä Jumala pyhittää ihmiset ja tekee heidät omikseen. Missä Jumalan sanaa saarnataan, uskotaan, tunnustetaan ja sen mukaan eletään, siellä varmasti on myös Jumalan kansa, Kristuksen Kirkko.

Mutta näitä Jeesuksen sanoja Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat voidaan tarkastella myös toisesta näkökulmasta: kristitty ei halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pitää sen pyhänä, sekä mielellään kuulee ja oppii sitä (Vähä katekismus I 6). Miksi tämä on tärkeää? Yksinkertaisesti siksi, että sinussakin, joka olet kristitty ja Jumalasta syntynyt, on yhä vielä vanha Aadamkin piintyneenä sinun luontoosi ja kaikkiin sisäisiin ja ulkoisiin kykyihisi. Asia on juuri niin kuin apostoli kirjoittaa: Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää […] sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. […] jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. (Room. 7:18, 19, 23) Ja edelleen: Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. (Gal. 5:17) Juuri siksi myös ”Jumalan oikein uskovat, valitut ja uudestisyntyneet lapset tarvitsevat joka päivä tämän elämänsä aikana laista saatavaa opetusta, kehotusta, varoitusta ja uhkausta voidakseen vastustaa lihan himoja.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI 9.) Ilman tätä vanha liha vie kristitynkin mukanaan uudelleen eroon Jumalastaan, todellisen olemisensa ja elämänsä Lähteestä. Mutta sitten kristityt tarvitsevat tietenkin myös Jumalan evankeliumin sanaa Kristuksesta, Hänen Pojastaan, joka on sovittanut kaikki heidän syntinsä ja tuo heille anteeksiannon sekä korvin kuultavassa sanassaan, että syötävässä ja juotavassa sanassaan, alttarinsa sakramentissa. Ilman tätä kristitty jää kauheaan epätoivoon ja epävarmuuteen syntiensä anteeksiantamuksesta ja pelastuksestaan. Älä siksi sinäkään, rakas kristitty, Jumalasta syntynyt, jätä kuulematta, käyttämättä ja harjoittamatta Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia! Jos nimittäin sinä olet voinut tulla ”Jumalasta olevaksi” vain Hänen sanansa kautta, aivan samalla tavalla sinä nimittäin voit pysyä ”Jumalasta olevana” vain Hänen sanansa kautta, et millään muulla tavalla.

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Sinä tiedät vastauksen hyvin: Käy säännöllisesti messussa, kuulee synninpäästön sanat ja Jumalan sanan saarna, sekä ota vastaan Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti syntiesi anteeksiantamukseksi. Älä valvo yöllä liian myöhään, että messussa sitten jaksaisit kuunnella kuulet mitä saarnassa sanotaan. Älä nuku kirkonpenkissä, niin että Jumalan sana menee ohi korviesi! Ja vaikka saarnaajan tyyli tuntuisi tylsältäkin, kuuntele silti. Herra itse puhuu sinulle sanassaan. Samalla on kyllä syytä painottaa, että sinä tarvitset Jumalan sanaa paitsi sunnuntaisin myös viikon aikana, aivan joka päivä. Tähän tarpeeseesi Jumala onkin armossaan antanut sinulle loistavia apuneuvoja: Ensiksi sinulla on mahdollisuus saada käsiisi painettu Raamattu. Siinä Jumala itse puhuu sinulle. Lue, rakas ystävä, pyhää Raamattua. Sitten meillä on täällä kirkollakin saatavana Raamatun erinomaista tiivistelmäteosta, Vähää katekismusta. Jos sinulla ei vielä sellaista ole, hanki pian sellainen itsellesi. Äläkä vain hanki katekismusta hyllyysi, vaan lue sitä myös joka päivä. Vielä voit vaikkapa autolla ajaessasi tai lenkillä ollessasi helposti ravita itseäsi kuuntelemalla Jumalan sanan puhdasta saarnaa vaikkapa seurakuntiemme nettisivuilta. Muista kuitenkin rukoilla Jumalalta Hänen armoaan, että voisit voittaa lihallisen laiskuutesi ja ylpeytesi, ja mielelläsi lukea sekä kuulla Hänen pyhää sanaansa joka päivä. Sanansa kautta Herra tahtoo pitää sinut aina omanansa, sellaisena, joka on Jumalasta.

*

Kuule sitten vielä aivan lopuksi, mitä Herran sana lupaa niille, jotka ovat Jumalasta ja jotka siis myös kuulevat Hänen sanaansa. Jeesus sanoo päivän evankeliumissa: Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa. (Joh. 8:51) Apostoli Johannes kirjoittaa Kristuksen seurakunnalle myös näin: Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät [siis ne, jotka eivät tunnusta Jeesusta, eivätkä siksi ole Jumalasta]; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. (1. Joh. 4:4) Edelleen hän kirjoittaa: sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? (1. Joh. 5:4–5) Rakas kristitty, kuule siis Jumalan sanat ja turvaa uskossa Hänen Poikaansa Kristukseen. Silloin kaikki tämä on sinun. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 4.3.2018.)

Jumalan yltäkylläisyys on ääretön – Joh. 7:37–38

”Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: ’Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.’” (Joh. 7:37–38)

Tätä kohtaa selittäessään Luther viittaa siihen, että Jumalan täyteydellä ei ole ääriä eikä loppua. Hänen täyteytensä ja yltäkylläisyyteensä riittää ikuisesti, ja siksi sitä voi rohkeasti ammentaa, siitä kiittää ja ylistää.

Itäiset isät sekä mystiikanteologit puhuvat usein siitä, että Jumalan olemus ja Hänen täyteytensä ylittää ihmisen käsityskyvyn, eikä ihminen tässä maailmassa eläessään voi koskaan tavoittaa kaikkea sitä, mitä Jumalassa on. Näin tietysti onkin. Toisaalta voitaisiin sanoa myös seuraavaa: Erityisessä ilmoituksessa – Poikansa Kristuksen lihaantulossa ja profeetallis-apostolisessa sanassa – Jumala on suostunut ilmaisemaan itsensä rajoitetussa määrin. Kun Kristus eli maailmassa, Hän oli alentunut ihmisruumiin puitteisiin; Jumalan sanallinen ilmoitus on rajattu tiettyyn määrään kirjoja, lukuja, jakeita, sanoja. Tässä on riittävästi! Vaikka Raamatussa meille ei ole ilmoitettu kaikkea sitä, mitä Jumala on, mitään ei kuitenkaan puutu, koska siinä on kaikki, minkä Jumala tietää meidän voivan ottaa vastaan ja erityisesti: Raamatussa on kaikki, mitä ihminen tarvitsee pelastuakseen.

Kuitenkin sama ääretön Jumalan syvyys ja yltäkylläisyys on totta myös erityisen ilmoituksen kohdalla: Kun Kristus oli maailmassa, Häntä voitiin kuulla, Hänet voitiin omin silmin nähdä, katsella ja käsin koskettaa (1. Joh. 1:1). Siinä ihminen sai kohdata Jumalan Pojan, elävän Sanan, Vapahtajan kaikessa täyteydessään. Ja samalla: kuka silloinkaan järjellään tai ymmärryksellään saattoi käsittää kaikkea Hänen täyteyttään? Vain uskossa sen saattoi tavoittaa. Hänen oppilaansa saivat joka päivä oppia lisää Hänestä. Edelleen, Raamattu on mahdollista lukea kannesta kanteen, montakin kertaa tai jopa niin, että se osataan melkein ulkoa, niin kuin monet entisaikojen pyhät osasivat. Siinä ihminen saa lukea ja kuulla Jumalan koko ilmoitussanan sen koko täyteydessä ja syvyydessä. Ja kuitenkin: kuka silloinkaan järjellään tai ymmärryksellään saattaa käsittää ilmoitussanan koko täyteyttä. Vain uskossa sen voi tavoittaa. Sana avaa itseään aina syvemmin, aina eri puolilta, aina uudestaan. Jumalan ilmoitus on ikuinen, aina uusi. Hänen täyteydestään riittää janoiselle joka päivälle uutta ammennettavaa, armoa armon päälle. (Joh. 1:16)

– Kotona Lahdessa, työpöydän ääressä viimeisellä kesälomaviikolla 30.7.2015.

Tule Herrasi ruokapöytään! – Joh. 4:32

”Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä”. (Joh. 4:32)

Herra Jeesus on tullut, että sinä saisit Hänessä olla Hänen Isänsä lapsi ja tulla osalliseksi Jumalan perheväen yhteydestä. Hän on valmistanut ruokapöydän, että sinä saisit tulla ravituksi Hänen huoneensa hyvyydellä (Ps. 65:5), että saisit syödä ja juoda niin paljon kuin tarvitset elääksesi Jumalan lapsena. Herra on antanut sinulle pyhän sanansa ja alttarinsa sakramentin. Niillä Hän tahtoo ravita sinua joka päivä ja joka viikko. Tänäänkin pöytä on valmistettu, ja Jeesus sanoo: ”Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.” (Luuk. 14:17)

Mutta miksi sinä olet niin haluton tulemaan, kun Herra kutsuu sinua syömään? Miksi niin usein keksit ikään kuin jotakin parempaa tekemistä, kun Kristus kutsuu sinua Jumalan perheväen aterialle? Miksi niin helposti jäät sunnuntai-aamuna kotiin? Etkö sinä ole nälkäinen? Onko sinulla ehkä niin paljon vararavintoa, ettet tarvitse Jeesuksen antamaa ruokaa? Tai ajattelitko ehkä vähän säännöstellä syömistäsi, ettet söisi aivan liikaa tätä ruokaa? Ajattelitko yrittää saada vähän vaihtelua, koska saman ruoan syöminen viikosta toiseen ei tunnu niin hohdokkaalta? Niin, onko sinulla ehkä syötävänä jotakin sellaista ruokaa, josta Jeesus ei tiedä?

Ei näin, rakas ystävä! Kun sinä kerran olet Jumalan lapsi, suostu olemaan juuri sitä. Toisin sanoen: suostu siihen, että Jumalan perheväessä ruoasta ja ruoka-ajoista päättää Isäntä, ja että näin on juuri siksi, että Hän tietää parhaiten, mikä lapset tarvitsevat. On toki totta, että lihapullat ja perunamuusi, joita kuka tahansa rakastava perheenisä valmistaa lapsilleen, eivät maistu samalta, kuin ne uusimmat karkit tai keksit, joita lapset toivovat. Perheen isäntä kuitenkin tietää, että juuri tästä tavallisesta kotiruoasta lapset saavat elääkseen ja kasvaakseen kaiken tarvitsemansa ravinnon, kun taas muotiherkut jättävät heidät ilman ravintoa. Näin on tietenkin myös meidän hengellisessä elämässämme. Juuri siksi rakas ystävä, älä enää nirsoile Herran pöydän äärellä. Älä uskottele itsellesi, että olet jo riittävän kylläinen. Älä myöskään koeta etsiä parempaa ruokaa. Tunnusta nälkäisyytesi ja todellisen ruoan tarpeesi. Ja tule sitten syömään ja juomaan, kun Herra Kristus armossaan kutsuu sinua, itsessäsi nälkäistä syömään. Tule ottamaan uskossa vastaan se ruoka, jonka Herra Jeesus sinulle sanassaan, ruumiissaan ja veressään tarjoaa. Se ruoka antaa sinulle ikuisen elämän ja kaiken hengellisen ravinnon, mitä sinä tarvitset pysyäksesi Jumalan lapsena ja kasvaaksesi Hänen omanaan.

– Kotona Lahdessa, keittiön pöydän ääressä aikaisin aamulla 16.6.2015.

3. sunnuntai pääsiäisestä (2. vsk), Joh. 17:11–17

Että he olisivat yhtä

Johdanto

Kuulemamme evankeliumi on katkelma Jeesuksen ylimmäispapillisesta rukouksesta. Tämän rukouksen Herramme rukoili juuri ennen kärsimistään ja kuolemaansa, sitä hetkeä, jona Hänen työnsä maailmassa olisi täytetty (Joh. 19:30) ja maailman lunastus suoritettu. Nyt kun Jeesus siis jo aivan pian oli tulossa taivaallisen Isänsä luo (Joh. 17:11a), mitä Hän Isältään pyysi? ”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.” (Joh. 17:11b)

Nämä ovat kuuluisat sanat. Moni kristitty tietääkin hyvin, että Jeesus halusi omiensa olevan yhtä. Samalla moni on kuitenkin myös pannut merkille, että tässä maailmassa kristityt ovat jakautuneet lukuisiin eri kirkkoihin ja tunnustuskuntiin, erilaisten hengellisten järjestöjen sateenvarjojen alle. Siksi monet kysyvätkin: ”Miten me kristityt voisimme palauttaa välillemme sen ykseyden, joka kristityillä jo alussa oli ja jota Herra itsekin tahtoi?” Tämän kysymyksen taustalla on toki lähtökohtaisesti aivan oikea ja hyvä ajatus, toive kristittyjen yhteydestä. Ennen kuin voimme vastata kysymykseen kristittyjen välisen yhteyden palauttamisesta, on kuitenkin kysyttävä seuraavaa: Mitä kristittyjen välinen yhteys oikeastaan on? Mihin tämä yhteys perustuu ja mihin se ei perustu? Onko niin, että me krisityt voimme saada sen aikaan? Tätä asiaa tahdomme seuraavassa tarkastella. Mutta jotta tämä asia voitaisiin ymmärtää oikein, on aluksi välttämätöntä panna merkille myös seuraava seikka: Yhteydellä voidaan tarkoittaa ainakin kahta eri asiaa. Yhtäältä voidaan puhua ihmisten välisestä inhimillisestä yhteydestä. Toisaalta voidaan puhua kristillisestä yhteydestä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Inhimillinen yhteys – kristittyjen välinen yhteys?

Ensiksi tarkastelemme inhimillistä yhteyttä ihmisten välillä: Jumala tietää, että ihmisen ei ole hyvä olla yksinään (1. Moos. 2:18). Hän on luonut jokaisen meistäkin elämään yhdessä toisten ihmisten kanssa. Jokainen meistä kaipaa toisten seuraa ja tukea. Voi toki olla, että joku kaipaa sellaista hieman vähemmän kuin joku toinen, mutta aniharva kuitenkaan haluaa elää aivan yksin maailmassa. Harjoittele sinäkin siksi elämää toisten ihmisten kanssa! Pyydä vaikka ystävääsi tai sukulaistasi kylään. Älä kysy onko hän kristitty vai ei, taikka millaiset hänen puoluepoliittiset kantansa ovat. Pyydä häntä kylään. Lähde hänen kanssaan kahville, lenkille, konserttiin, kalaan tai vaikkapa jalkapallo-otteluun. Tällainen ihmisten välinen kanssakäyminen voi antaa sinulle paljon. Totta kai tämä myös vaatii sinua tulemaan ulos oman yksinäisyytesi mukavuusalueelta. (Yksinäisyydessä on nimittäin yleensä helpompi olla. Toki oma sisäinen elämäkin saattaa tehdä sen eri tavoin vaikeaksi. Mutta yksinäisyydessä on vähemmän muuttujia, kuin useiden ihmisten seurassa. Siksi on helpompi jäädä vain omaan hyttiinsä olemaan.) Tule ulos yksinäisyydestäsi! Se vaatii sinua harjoittelemaan toisten ihmisten huomioonottamista ja ystävällisyyttä heitä kohtaan. Tämä on kuitenkin hyödyllistä harjoitusta. Sen kautta sinun on mahdollista oppia paljon uutta paitsi toisista ihmisistä ja tästä maailmasta, myös omasta itsestäsikin. Toisia tapaamalla voit myös itse tarjota ystävyyttäsi ja inhimillistä tukeasi niille, jotka sitä tarvitsevat.

Tällainen ihmisten välinen kanssakäyminen voi siis olla varsin hyvää, antoisaa ja tarpeellista. Samalla on kuitenkin huomattava, että tässä ei vielä sinänsä ole mitään hengellistä tai kristillistä. Voihan tällaisesta inhimillisestä yhteydestä ja keskinäisestä ystävällisyydestä iloita myös uskosta osattomien kanssa. Itsekin olen monet kerrat istunut shintolaisia menoja harjoittavien ystävieni kanssa vaikkapa juomassa hyvää Shizuokan teetä, tai iloitsemassa suosikkijoukkueemme menestyksestä illan baseball-ottelussa. Sellainen voi olla varsin mukavaa! On kuitenkin selvää, että kristittyjen välistä yhteyttä tällainen ei vielä tarkoita.

Kun tätä asiaa ei ole ymmärretty, ovat monet halunneet selittää, että kristillisten tunnustuskuntien välinen hajaannus johtuisi pääasiassa ihmisten välisen ystävällisyyden puutteesta tai jopa kiistelystä. Ja niin siellä, missä kristityt näkevät paljon vaivaa kristittyjen yhteyden asian puolesta, kuuleekin usein sanottavan, että nyt pitäisi jättää vanhat vihamielisyydet taka-alalle ja keskittyä mieluummin siihen, mikä on yhteistä. Näin voitaisiin päästä vastakkainasettelusta yhteyteen.

Monilla tuntuu myös olevan kova kiire saattaa kristityt yhteyteen keskenään. Joskus on esitetty, että on kyllä mahdollista tunnustaa uskovansa ”yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen Kirkon”, mutta että tätä Kirkkoa ei valitettavasti tällä hetkellä olisi olemassa lainkaan. Näin olisi siksi, että kristityt ovat hajaantuneet niin moniin eri tunnustuskuntiin. Ajatus on, että vasta sitten kun kristityt ovat tulleet näkyvällä tavalla yhdeksi, voitaisiin puhua yhdestä, pyhästä ja yhteisestä Kirkosta. Ei toki olekaan ihme, että siellä missä tällainen käsitys on vallalla, monet kristityt kokevat tunnustuskuntien välisen hajaannuksen ahdistavana. Ei myöskään ole ihme, että tällöin monilla on hoppu päästä yhdistymään toisten tunnustuskuntien kanssa.

Mutta asia käy hankalaksi, jos kristittyjen välistä yhteyttä koetetaan hakea inhimillisin keinoin. Toki voi olla hyvä asia, että kristityt voivat tulla ulos mukavuusalueeltaan, tunnustuskunnasta riippumatta tavata toisiaan, syödä ja juoda kahvia yhdessä, osoittaa toinen toisilleen ystävällisyyttä ja kunnioitusta. Hyvän keskustelun myötä voi ehkä syntyä parempi keskinäinen ymmärrys siitä, mitä eri kristityt tietyistä kysymyksistä ajattelevat. Parhaimmillaan voidaan sitten myös iloita siitä, mikä on yhteistä, uskosta Kristukseen. Mutta samalla on kuitenkin tarkoin huomattava, että tapaamisilla, yhteisillä tempauksilla tai ruokailuilla – niin hyviä asioita kuin ne sinänsä voivatkin olla – ei voida saada aikaan kristillistä yhteyttä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kristillinen yhteys ei synny siten, että kristityt vain päättävät tulla näkyvällä tavalla yhteen. Kristillistä yhteyttä sanan varsinaisessa merkityksessä ei yksinkertaisesti ole mahdollista saavuttaa inhimillisin keinoin.

Kristillinen yhteys – yhteyttä läsnäolevaan Kirkon Herraan

Toiseksi puhumme siitä, mitä kristillinen yhteys sanan varsinaisessa merkityksessä on. Kristillisen uskontunnustuksemme kolmas uskonkappale tiivistää oikein pyhän Raamatun opetuksen tästä asiasta. Se sanoo: ”me uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen Kirkon.” (Nikaian uskontunnustus.) Kristillinen yhteys ei siis ole ensisijaisesti yksittäisten kristittyjen järjestämää yhdessäoloa – vaikka sellaisellakin on toki oma paikkansa. Kristillinen yhteys sanan varsinaisessa merkityksessä liittyy aina ensisijaisesti juuri kysymykseen Kirkosta.

Kirkko on pyhien yhteisö. (Augsburgin tunnustus. VII Kirkko, 1.) Siihen kuuluvat vain ne ihmiset, jotka uskovat Kristukseen ja ovat Hänessä pyhitetyt. Kirkko ei kuitenkaan ole sellainen yhteisö tai yhdistys, joka olisi syntynyt siten, että ensin ihmiset jollakin tavalla olisivat tulleet pyhiksi ja tämän jälkeen sitten päättäneet kokoontua yhteen. Ei niin! Kirkko on jumalallinen luomus. Se on elävä organismi, Kristuksen Ruumis, jonka Päänä Hän itse on. Kristillinen yhteys onkin ensisijaisesti yhteyttä Kristus-päähän. Se on sitä yhteyttä, johon Vapahtaja ottaa ne, jotka ovat Hänessä pyhitetyt. Tästä yhteydestä seuraa myös yhteys myös niihin toisiin ihmisiin, jotka elävät Kristus-pään yhteydessä, siis yhteys muiden Kristuksessa pyhien kanssa.

Kun monet nyt siis kärsivät siitä, että kristittyjen välillä ei aina ole näkyvää yhteyttä, on huomattava seuraava asia: kun tunnustus puhuu tästä kristillisestä yhteydestä, se ei lausu, että ”me näemme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen Kirkon”, vaan että ”me uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen Kirkon.” Yksin Jumala näkee ihmisten sydämiin. Vain Hän tietää, kenen sydämessä on pelastava usko. Me ihmiset emme silmillämme näe saati kykene loppuun asti arvioimaan tätä. Siksi me emme lopulta tiedä, kuka varsinaisessa mielessä on Kirkon jäsen ja kuka taas ei. Toki me voimme kuulla ihmisten suullaan tunnustavan uskonsa. Voimme myös nähdä heidän elämästään elävätkö he tämän uskonsa mukaan vaiko sitä vastaan. Mutta sydämeen me emme voi nähdä. Tällä tavalla kysymys Kirkosta ja kristillisestä yhteydestä pysyy meille tämän elämämme ajan aina uskon asiana, ei näkemisen asiana (2. Kor. 5:7; Hepr. 11:1). Mutta juuri sen vuoksi me voimme myös rohkeasti sanoa: vaikka me emme vielä silmillämme näe Kirkon ykseyttä, ja vaikka me päinvastoin näemme keskuudessamme hajaannusta ja syntiäkin, saamme kuitenkin uskoa, että yksi, pyhä Kirkko on olemassa, vieläpä niin, että se on pysyvä ikuisesti. (Augsburgin tunnustus. VII Kirkko, 1.)

Tähän viittaa myös Jeesus itse päivän evankeliumissa. Kun Herramme nimittäin rukoilee että Hänen omansa ”olisivat yhtä”, Hän ei näillä sanoillaan pyydä, että nämä ”tulisivat yhdeksi”. Päinvastoin Herran sanat ”että he olisivat yhtä” edellyttävät, että Hänen opetuslapsensa ovat yhtä jo nyt, Hänen tätä rukoillessaan. Tämän Jeesus osoittaa selvästi jo muutamaa jaetta aiemmin, kun Hän puhuu omistaan Isälleen sanoen: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.” (Joh. 17:6) Jos siis taivaallinen Isä on antanut nämä ihmiset Kristukselle ja he ovat Hänen, miten he eivät olisi Hänessä yhtä jo nyt? Toisin sanoen, kun Jeesus tässä nyt rukoilee ”että he olisivat yhtä”, Hän pyytääkin sitä, että Hänen omansa voisivat pysyä yhtenä jatkossakin, myös Hänen mentyään Isän luo.

Mutta miten nämä ihmiset sitten ovat tulleet Jeesuksen yhteyteen? Ja miten He voivat pysyä Hänen yhteydessään, Hänessä yhdistettyinä? Tietenkin uskon kautta Häneen! Mutta mistä tämä usko sitten on tullut? Kun Herra halusi pelastaa meidät ihmiset, Hän ei ainoastaan lähettänyt meille jotakin aineetonta tai ”henkistä” viestiä. Pikemminkin Hän ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi” (Nikaian uskontunnustus). Samalla tavalla Hän meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden tänäänkin lahjoittaa Pyhän Hengen ja uskon lahjan, sekä yhteyden itseensä ikään kuin ”lihassa”, silmillä nähtävissä ja käsin kosketettavissa välineissä. (Vrt. 1. Joh. 1:1) Tällä tavalla Kirkon ja kristittyjen yhteys – vaikka se onkin olemukseltaan hengellinen asia – tulee aina myös näkyvään todellisuuteen. Se sitoutuu konkreettisiin ja näkyviin välineisiin ja niiden välityksellä lahjoitetaan, sillä me ihmiset itse olemme konkreettisia ja näkyviä luomuksia.

Herra itse puhuu myös tästä päivän evankeliumissa. Kun Hän nimittäin rukoilee omiensa ykseyden puolesta, Hän sanoo: ”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.” Kristittyjen yhteyden perusta on siis siinä, että he ovat tulleet osallisiksi Jumalan nimestä. Missä tämä on tapahtunut? Se on tapahtunut siinä, kun ihmiset on kastettu Hänen nimeensä, siis Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Huomaa, että kun Jeesus lähetyskäskyssä käskee apostoleitaan tekemään kansat opetuslapsikseen kastamalla heitä kolmiyhteisen Jumalan nimeen, tämä tarkoittaa kirjaimellisesti kastamista tähän ”nimeen” (Matt. 28:19b: βαπτίζοντες αὐτοὺς εἰς τὸ ὄνομα τοῦ πατρὸς καὶ τοῦ υἱοῦ καὶ τοῦ ἁγίου πνεύματος). Toisin sanoen, kasteessa ihmiset, itsessään syntiset ja Jumalan elämästä osattomat ikään kuin ”otetaan sisään Jumalan nimeen”. Kasteessa heidät tehdään osallisiksi Jumalan nimestä ja Kristuksen nimestä. Siinä Herra puhdistaa heidät synneistä ”vedellä pesten, sanan kautta” (Ap. t. 22:16; Ef. 5:26). Niin kuin Herra aikanaan voiteli vanhan liiton papit virkaansa (3. Moos. 8:12, 30), Hän nyt kasteessa voitelee omansa kuninkaalliseksi papistokseen niin, että heitä kutsutaan Kristuksen, Voidellun mukaan kristityiksi, itsekin voidelluiksi. Näin he tulevat osallisiksi Kristuksen nimestä, ja heille on annettu Pyhän Hengen yhteyden sinetti. Nyt Jeesus siis tässä rukoilee, että taivaallinen Isä varjelisi Hänen rakkaat kristittynsä tässä nimessä, toisin sanoen, että he myös pysyisivät siinä armossa, jonka he ovat kasteessa saaneet. Ja kun he pysyvät tässä yhdessä Jumalassa ja Hänen nimessään, he pysyvät tietenkin myös yhdessä keskenään – näinhän myös apostoli kirjoittaa kristityistä, että heidät ”on kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi” ja että he kaikki ovat ”saaneet juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:13)

Tätä kastettujen ykseyttä itsensä kanssa ja toisten omiensa kanssa Herra pitää voimassa ja vahvistaa sanansa saarnalla, jossa Hän on itse läsnä. Hän pitää yllä ja vahvistaa tätä yhteyttä myös ehtoollisen sakramentissa. Siinä Hän todellisen ruumiinsa ja verensä yhteydessä antaa omiensa synnit yhä uudelleen anteeksi, sekä vahvistaa heidän ruumiillista yhteyttä Hänen pyhään Ruumiiseensa, Kirkkoon, ja sen hengelliseen verenkiertoon.

Toki minä tiedän, että teillä, rakkaat ystävät, on jo oikea tieto tästä sanan ja sakramenttien asiasta. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä painottaa seuraavaa: Koska yhteys Kristukseen ja Hänessä toisiin kristittyihin syntyy ja säilyy Hänen evankeliuminsa sanan ja Hänen pyhien sakramenttiensa yhteydessä, juuri siksi todellisen kristillisen yhteyden edellytyksenä on aina välttämättä yksimielisyys Hänen evankeliuminsa opista ja armonvälineistään. (Augsburgin tunnustus. VII Kirkko, 2.) Todellinen kristillinen yksimielisyys näissä asioissa voi siis syntyä vain siten, että uskossa omaksutaan pyhän Raamatun selkeä ja yksiselitteinen opetus niistä. Sen sijaan siellä, missä Kristuksen, ainoan Vapahtajan rinnalle tuodaan esimerkiksi opetusta hyvien tekojen välttämättömyydestä vanhurskauttamisen edellytyksenä, siellä ei valitettavasti ole olemassa yksimielisyyttä siitä, mitä evankeliumi on. Samoin, jos jossakin Jeesuksesta halutaan tehdä ensisijaisesti kristillisen elämän esimerkki, ja Hänen sovitustyönsä ristillä taikka ylösnousemuksensa käytännössä syrjäytetään toisarvoisina, sielläkään ei valitettavasti ole olemassa yksimielisyyttä siitä, mitä evankeliumi on. Jumalan sanaan perustuvaa yksimielisyyttä ei voi olla myöskään siellä, missä pelastuksen välineeksi ja uudestisyntymisen paikaksi annettua pyhää kastetta erehdytään pitämään vain uskon tunnustamisen tyhjänä merkkinä. Voitaisiin kysyä: Jos kristityt eivät usko yhden Raamatun yhtä ja selvää opetusta siitä, miten kaiken kristillisen ykseyden perustan, Kristuksen yhteyteen päästään, miten he voisivat olla yhtä? Jos Jumalan sanan ei sallita luoda kristillistä yhteyttä, miten muka ihmiset voisivat sen omilla hurskailta näyttävilläkään ykseyspyrkimyksillä luoda? Edelleen, jossakin ehkä todetaan, että yhteinen ehtoollisen viettäminen on kristillisen yhteyden huipentuma. Aivan oikein. Mutta missä tämä Kristuksen tosi ruumiin ja veren ateria, tämä pelastuksen lääke nähdään pelkkänä Herramme muistelemisena, siellä ei valitettavasti ole olemassa kristillistä, Jumalan sanaan perustuvaa yksimielisyyttä. Siksi kukaan Raamattuun pitäytyvä kristitty ei myöskään voi mennä siellä ehtoollispöytään. Jos ei nimittäin edes olla yhtä mieltä siitä, mitä ehtoollinen ylipäätään on, miten siellä voitaisiin yksimielisesti viettää yhden Herran yhden ruumiin ja veren ateriaa, jossa Hän kokoaa yhden Kirkkonsa? Jos Jumalan sanan ei sallita luoda kristillistä yhteyttä, miten muka ihmiset voisivat sitä sentimentaalisillakaan ykseyspyrkimyksillään luoda? Ja jos voisivatkin – vaikka siis eivät voi! – silloin kirkollinen, kristittyjen välinen yhteys olisi lainomaista, ihmisistä nousevaa yhteyttä, ei enää evankelista, jumalallista yhteyttä Kristuksessa. Ei voitaisi enää puhua Kristuksen Kirkosta, vaan ihmisten kirkkolaitoksesta ja uskonnollisesta järjestöstä. Ensin on siis aina oltava Raamattuun perustuva yksimielisyys. Ei tällainen kristillinen yksimielisyys ole mitään toiveajattelua. Ei kristillinen yksimielisyys ole myöskään mitään sisäisestä vaativuudesta kärsivien perfektionistikristittyjen haihattelua. Kristillinen yksimielisyys on mahdollista, koska Raamattu on selvä. Vasta tästä yksimielisyydestä aukeaa kristillinen yhteys sanan varsinaisessa merkityksessä, se hengellis-ruumiillinen yhteys, johon sanassa ja sakramenteissa läsnäoleva Kristus omansa näissä armonvälineissä ottaa.

Lopuksi

Mitä siis ajatella yhteydestä? Inhimillisellä tasolla meidän on hyvä harjoitella tulemaan ulos yksinäisen elämämme mukavuusalueelta. On hyvä opetella elämään toisten ihmisten kanssa. On hyvä myös nöyrtyä tunnustamaan omat virheensä ja syntinsä toisille sekä sitten myös Jumalan edessä. Mutta miten sitten rakentaa sitä varsinaista kristittyjen välistä yhteyttä? Vastaus on yksinkertainen. On toimittava niin kuin Herramme Jeesus on apostoleitaan käskenyt, ja opetettava ihmisiä pitämään kaikki, mitä Hän on käskenyt meidän pitää (Matt. 28:20a). Saakoon Jumala itse sanansa kautta synnyttää uskon Kristuksen evankeliumiin, siis myös siihen tapaan, jolla Hän tahtoo antaa meidän syntimme anteeksi ja yhdistää meidät itseensä. Missä tämä tapahtuu, siellä Herra saa itse luoda yhteyden itsessään erillisten ja erilaisten ihmisten välille, ja näin rakentaa seurakuntansa. Tämä yhteys, Kristuksen Kirkko on jo nyt olemassa! Kirkko on jo nyt yksi, koska Kristus, sen Herra ja Pää, josta koko ruumis kasvaa rakentuakseen rakkaudessa, on yksi (Ef. 4:15–16). Siksi Kristittyjen yhteyden asiassa ei ole mitään tulipalokiirettä. Näin on siksi, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu (Jooel 2:32a; Room. 10:13). Jokainen, joka uskoo evankeliumin ja kastetaan, se pelastuu (Mark. 16:16a). Sen vuoksi meidän ei tarvitse ahdistua siitä, miltä kirkollinen tilanne ja kristittyjen yhteys juuri nyt meidän silmillämme katsottuna näyttää. Keskittykäämme vain uskollisesti saarnaamaan ja opettamaan, pysymään itse Jumalan sanan mukaisten saarnatuolien ja alttarien äärellä, Kristuksen väärentämättömän evankeliumin vastaanottajina. Huutakaamme sitten myös avuksi Kirkon Herraa, että Hän evankeliuminsa sanan välityksellä tekisi paitsi meissä myös koko maailmassa kaiken sen, mitä Hän haluaa. Saakoon Hänen sanansa luoda sen yhteyden, jota Hän Isältään pyytää. Näin me saamme elää evankeliumin levossa. Tästä levosta käsin me saamme rauhassa ylistää Herraa siitä hyvyydestä, jota Hän kirkkoruumiilleen joka päivä sanassaan osoittaa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 7.5.2017.)