18. sunnuntai helluntaista (1. vsk) Jes. 44:21–23

Se on kaikki Hänen työtään

Oletko sinä kysynyt mielessäsi, mahdatko oikeastaan enää kelvata kristityksi. Ehkä sinä olet kokenut itsesi huonoksi uskovaiseksi, ehkä jopa kyseenalaistanut arvosi ihmisenäkin.

Pyhällä Hengellä on sinulle asiaa. Kuule, mitä Hän saarnaa sinulle profeetta Jesajan suulla: Muista tämä, Jaakob, ja sinä, Israel, sillä sinä olet minun palvelijani. Minä olen sinut valmistanut, sinä olet minun palvelijani: en unhota minä sinua, Israel. (Jes. 44:21)

Herra siis sanoo: Minä olen sinut valmistanut, tai ”minä olen muovannut/tehnyt/luonut sinut.” (יְצַרְתִּ֤יךָ) Pyhä Henki käyttää sanaa, joka merkitsee esimerkiksi saven muovaamista. Se on sama sana, jota Hän käyttää jo Raamatun alkulehdillä sanoessaan: Silloin Herra Jumala teki – tai voitaisiin kääntää: muovasi – maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7) Niin Henki sittemmin myös Jesajan kautta ilmoittaa, että Herra on savenvalaja. Hän on muovannut maasta kaikki ihmiset (ks. Jes. 45:9).

Huomaatko sinä nyt? Sinun elämäsi on arvokas! Sinun arvosi ei riipu siitä, minkä arvoiseksi koet itsesi. Sinun arvosi ei myöskään ole sinun itsesi varassa. Kaikkivaltias Jumala on tahtonut, että sinä olet olemassa. Hän on suunnitellut sinut ja kaikki ominaisuutesi. Sitten Hän on myös taitavan savenvalajan tavoin muovannut sinut ja antanut sinulle elämän. Se on kaikki Hänen työtään.

Mutta Herra sanoo enemmänkin: sinä olet minun palvelijani. Hän toistaa tämän asian kaksi kertaa tässä samassa jakeessa. Hän haluaa, että sinä varmasti muistat tämän asian, niin kuin Hän sanookin: ”Muista tämä, Jaakob ja Israel”. (זְכָר־אֵ֣לֶּה יַעֲקֹ֔ב וְיִשְׂרָאֵ֖ל) Ajattele nyt: Kristittynä sinä uskot, että Jumalan sana on erehtymätön, eikö niin? Sinä uskot, että Hänen sanassaan on voima. Hänen yksi sanansa saa aikaan sen, mitä se sanoo. Etkö sinä siis uskoisi tätä asiaa, jonka Hän aivan kaksi kertaa tässä sanoo: sinä olet minun palvelijani? Nimittäin se, että sinä olet Hänen palvelijansa, toisin sanoen kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan palvelija, se edellyttää, että Hänen on pitänyt hyväksyä ja ottaa sinut palvelijakseen. Niin Hän on myös halunnut tehdä. Se on kaikki Hänen työtään.

*

Mutta ehkä sinä kysyt miten tämä voi olla mahdollista. ”Miten näin syntinen ja paha ihminen voisi kelvata elämään Jumalan yhteydessä, saati olemaan Hänen palvelijanaan?” Kysymys on tietenkin aivan oikea. Olisihan suorastaan syntiä ohittaa Jumalan sana, joka selvästi ilmoittaa, että jokainen ihminen on syntymästään asti kokonaan syntinen (ks. esim. Ps. 51:7). Olisi syntiä luulla voivansa kelvata Jumalalle sellaisenaan tai omien tekojensa perusteella.

Mutta sinä, joka tunnet syntisyytesi, älä jätä kuulematta mitä muuta Jumala sanassaan sinulle sanoo. Pyhä Henkihän saarnaa tässä juuri sinulle: Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut. (Jes. 44:22)

Kuulitko mitä Hän sanoo sinulle? ”Minä pyyhin pois sinun rikoksesi ja sinun syntisi/syyllisyytesi niin kuin pilven.” (מָחִ֤יתִי כָעָב֙ פְּשָׁעֶ֔יךָ וְכֶעָנָ֖ן חַטֹּאותֶ֑יךָ) Miten Herra sitten pyyhkii pois sinun rikoksesi ja syntisi? Pyhä apostoli Johannes vastaa: Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1. Joh. 1:7b) Siis mistä synnistä?  Johannes tarkoittaa tässä synnillä samaa kuin mistä Jesajakin päivän tekstissä puhuu: Molemmissa tapauksissa (hepr. חֵטְא, kr. ἁμαρτία) kyse on tästä: Vaikka Jumala on ilmoittanut muuttumattoman tahtonsa ihmiselle, ihminen ei kuitenkaan osu tähän pyhään kohteeseen. Sen sijaan hän harhautuu ohi sen, mitä Jumala sanassaan sanoo. Sitä on synti. Mutta pääasia onkin tässä: Jumala on itse tahtonut korjata sen, ettet sinä ole tavoittanut Hänen pyhiä tarkoituksiaan. Hän on tahtonut tehdä näin, koska sinun luontainen taipumuksesi harhautua Hänen tahdostaan on estänyt sinua tavoittamasta juuri sitä tavoitetta, että vähitellen oppisit osumaan Hänen pyhän tahtonsa maaliin. Sinä et voi yksin onnistua siinä. Siksi Jumala on lähettänyt Poikansa maailmaan. Miksi siis? Pyhä Henki vastaa apostoli Paavalin kautta: Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Hän vielä painottaa, että tässä asiassa ei ole mitään epävarmaa, vaan [v]arma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. (1. Tim. 1:15) Tämän syntisten pelastamisen Jeesus on tehnyt pyhän ja kalliin verensä kautta, veren, jolla Hän, virheetön ja tahraton Jumalan Karitsa on lunastanut kaikesta synnistä koko maailman kaikki ihmiset – siis myös sinut, joka elät tässä maailmassa ja olet ihminen (Joh. 1:29; 1. Piet. 1:18–19). Jeesuksessa ja Hänen ristissään on taivaallisen Isän pyhä tahto täytetty (Joh. 19:30). Jeesuksessa ja Hänen ristissään on kaikki mahdollinen Jumalan tahdon ohittaminen ja siitä harhautuminen sovitettu. Se on kaikki Hänen työtään.

Mitä nyt siis vielä tarvitaan? Kuule mitä Henki Jesajan kautta sanoo: ”Käänny takaisin minun luokseni, sillä minä vapautan/pelastan/lunastan sinut.” Nämä pyhät sanat voitaisiin kääntää myös näin: ”Palaa minun luokseni, sillä minä otan sinut omakseni.” (שׁוּבָ֥ה אֵלַ֖י כִּ֥י גְאַלְתִּֽיךָ) Jos ja kun sinulla, Kristukseen kastetulla vielä on syntiä, niin kuule Herrasi kehotusta: Käänny takaisin, palaa Hänen luokseen! Miten? Nouse ja mene taivaallisen Isäsi luo ja tunnusta Hänelle, että sinä olet tehnyt syntiä taivasta vastaan ja Hänen edessään, ja ettet siksi ansaitse, että sinua kutsutaan Hänen lapsekseen (Luuk. 15:18–19). Mutta tee paremmin kuin tuhlaajapoika: älä tarjoudu taivaallisen isäsi palkkalaiseksi! Luota Hänen sanaansa, joka sanoo, että sinä olet Hänen lapsensa, kasteessa lapsen asemaan asetettu. Jos toki oletkin Hänen palvelijansa, niin kuin profeetta sanoo, olet kuitenkin samalla Hänen rakas lapsensa, Hänen koko omaisuutensa perillinen. (Gal. 4:4–7) Käänny siis pahoilta teiltäsi takaisin Hänen luokseen, tunnusta syntisi ja usko Kristuksen evankeliumi omalle kohdallesi! Silloin Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa sinut jälleen kerran kaikesta synnistä. Se on kaikki Hänen työtään.

*

Mutta mitä sinun sitten vielä pitäisi tehdä? Ehkä olet kysellyt tätäkin. Evankeliumiin sinä haluat kyllä uskoa, mutta ehkä sinusta silti tuntuu, että pitäisi päästä vielä syvemmälle. Ehkä olet kuullut toisten kristittyjen puhuvan ihmeellisistä armon kokemuksistaan, jopa taivaallisista näyistään tai ainakin syvällisestä hengellisestä elämästään. Ehkä mietit, miten voisit itsekin kokea jotakin sellaista. Sinun uskonelämäsi kun tuntuu niin kovin tavanomaiselta ja arkipäiväiseltä. Mitä voisit tehdä päästäksesi syvemmälle Jumalan salaisuuksiin?

Kuule, mitä Pyhä Henki saarnaa sinulle: Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa. (Jes. 44:23)

Jos meidän kristillinen uskomme tai henkilökohtaisen uskonelämämme syveneminen riippuisi siitä, mitä meidän ihmisten pitää tehdä tai saada aikaan, emme oikeastaan voisi puhua evankeliumista, hyvästä sanomasta lainkaan. Nimittäin mitä hyvää sellaisessa sanomassa olisi, joka kertoisi vain mitä sinulta vaaditaan pelastuksesi tai pyhityksesi ehtona?

Mutta sekä meidän kristillisen uskomme että henkilökohtaisen uskonelämämme keskuksessa onkin se, mitä Jumala tekee. Hänhän sanoo: ”Huutakaa ilosta/riemuitkaa taivaat, sillä [sen] tekee JHWH” (רָנּ֨וּ שָׁמַ֜יִם כִּֽי־עָשָׂ֣ה יְהוָ֗ה). Meidän pelastuksemme on alusta loppuun asti Herran armollista tekoa. Se on Hänen lahjaansa meille. Siksi sitä kutsutaan evankeliumiksi, hyväksi sanomaksi, jonka Hän kuuluttaa syntisille ja mahdottomille.

Jos siis pohdit miten pääsisit vielä syvemmälle kristillisen uskon salaisuuksiin, kysyn sinulta: Mitä syvällisempää voi olla olemassa kuin se, että Jeesus Kristus on lunastanut sinut synneistäsi, kuolemastasi ja perkeleen hallintavallan alta? Mitä enemmän sinä voisit saada kuin pelastuksen, jonka Hän on lahjoittanut sinulle? Mitä täydempää uskonelämää sinä voisit löytää kuin sen, että Herra itse jatkuvasti elävöittää ja uudistaa sinua sanansa kautta sekä Kristuksen ruumiin ja veren yhteydessä? Mitä muuta vielä tarvitaan kuin syntien anteeksiantamus, vanhurskaus ja pyhyys Jumalan edessä, siis kaikki se, mitä Jeesus on jo tehnyt ja tekee sinun hyväksesi? Siinä on jo kaikki! Se on kaikki Hänen työtään.

Tästä kaikesta sinäkin olet tullut osalliseksi. Kun sinä nyt siis olet saanut näin paljon, etkö iloitsisi taivaiden kanssa ja riemuitsisi maan syvyyksien, vuorten, metsien, puiden ja koko luomakunnan kanssa? Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Herra on lunastanut sinut kaikesta synnistäsi, ikuisen kuoleman vallasta, sekä pahasta perkeleestä! Profeettansa kautta Hän lupaa vielä osoittaa kirkkautensakin omaisuuskansassaan (וּבְיִשְׂרָאֵ֖ל יִתְפָּאָֽר), siis myös sinussa, joka olet Hänen pyhän omaisuuskansansa jäsen (1. Piet. 2:9). Se on kaikki Hänen työtään.

*

Kuule siis vielä lopuksi:

Sinun muovaamisesi ja syntymäsi tähän elämään on Jumalan työtä.

Sinun lunastuksesi synnin vallasta ikuiseen elämään on Hänen työtään Jeesuksessa Kristuksessa.

Sinun pyhityksesi – se, että sinä palvelet, ylistät ja kirkastat Jumalaa – se kaikki on Hänen työtään, jonka Hän saa aikaan sinussa, poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden ja Pyhän Henkensä kautta.

Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.10.2019.)

Palmusunnuntai (1. vsk), Jes. 50:4–10

Jumala omaksui ruumiin – auttaakseen ja kärsiäkseen

Kuvittele, että haluat vaihtaa hetkeksi maisemaa ja lähteä pitkälle matkalle. Sinun pitää varata junaliput ja majapaikka, pitää pakata tavarat, lopulta vielä matkustaakin. Koska nyt näet näin paljon vaivaa päästäksesi toiseen paikkaan, on sinulle varmaankin tärkeää, että voit pitää matkaasi onnistuneena. Näin suuren valmistelun jälkeen olisi harmillista, jos matkan aikana vaikkapa sattuisi jokin onnettomuus, etkä sen vuoksi pääsisi katsomaan nähtävyyksiä, iloitsemaan kauniista maisemia tai paikallisista ruoista.

Tai kuvittele, että olet urheilija, joka on lähdössä maajoukkueen kanssa olympialaisiin toiselle puolen maapalloa. Sinun pitää tehdä enemmän kuin vain pakata tavarat ja matkustaa. Pitää vuosien ajan harjoittaa ruumistasi erittäin kurinalaisesti, että se selviytyisi äärimmäisistä suorituksista. Näin suuren vaivannäön ja vuosien itsekieltäytymyksen jälkeen olisi enemmän kuin harmillista, jos vaikka matkan aikana saisit ruokamyrkytyksen, etkä sen vuoksi pääsisi mukaan kisoihin, taistelemaan palkintosijojen mukanaan tuomasta kunniasta.

*

Profeetta Jesajan pyhän tekstin äärellä näin tavalliset esimerkit kuulostavat hieman ontuvilta. Ehkä ne kuitenkin voivat auttaa meitä ymmärtämään, millaisesta ja miten paljon suuremmasta asiasta Herramme Jeesus profeetan kautta puhuu. Herramme puhe edellyttää ikään kuin maiseman vaihtamista, jopa siirtymistä aivan toiseen ulottuvuuteen, ikuisuudesta aikaan. Tämän ”matkan” tehdäkseen Herramme teki paljon enemmän kuin pakkasi matkalaukkunsa. Hän teki paljon enemmän kuin mitä huippu-urheilija tekee säätääkseen ruumiinkuntonsa täydelliseen iskuun. Jumalan Poika omaksui sen mitä Hän, luomaton Luoja ei itse ollut, mutta minkä Hän oli itse luonut (1. Moos. 1:3; Joh. 1:3). Jumalan Poika, itse Herra ja Jumala tuli ihmiseksi. Hän, joka on ikuinen ja ruumiiton (lat. incorporeus; Augsburgin tunnustus I 2), kuitenkin omaksui ihmisyyden ja siihen kuuluvan ruumiin kaikkine jäsenineen. Millä tavalla Hän tämän teki? Hän vastaa: Herra, Herra, siis taivaallinen Isä antoi sen kaiken Hänelle (Jes. 50:4a, 5a).

Kuule nyt mitä muuta Herramme tästä merkillisestä tapahumasta sanoo! Ensiksi Hän sanoo: Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen (Jes. 50:4a). Hän, joka on itse olemukseltaan Sana, omaksui kielen, jolla puhutaan. Näin Hän teki siksi, että voisi tuoda sanansa – siis itsensä! – meille ihmisille puhutun ihmiskielen keinoin, siis sellaisella tavalla, jota me voisimme korvillamme kuulla ja ymmärtää. Kuule myös, mitä Hän tuli puhumaan! Hän sanoo: Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä (Jes. 50:4a). Sanat voitaisiin kääntää myös: niin että minä taidan ”auttaa / rohkaista” (עות) ”väsynyttä / uupunutta” (יָעֵף).

Ehkä sinä olet sellainen väsynyt ja uupunut? Ehkä sinä olet väsynyt syntisyyteesi. Tai ehkä olet aivan uupunut sisäisiin haavoihisi. Ehkä olet jo ihan nääntymäisilläsi, etkä tahdo löytää mitään virvoitusta. Tiedä silloin kuitenkin, että Jumalan Poika ja elävä Sana on omaksunut ihmisen kielen juuri sitä sitä varten, että Hän sanallaan virvoittaisi sinua, väsynyttä. Varmasti tosin kuulet sisimmässäsi sen äänen, joka sanoo: ”Varmaan Herra tahtoo tehdä tämän monille, mutta mahtaako Hänellä olla aikaa kuitenkaan näin huonolle kuin minä.” Mutta Jeesus sanoo tässä, että Hän haluaa virvoittaa sanallaan väsynyttä, siis juuri sinua, joka olet väsynyt ja virvoituksen tarpeessa. Mitä muuta Hän muka tällä sanallaan tarkoittaisi? Hän tahtoo lahjoittaa sinullekin sen, mistä Hän toisessa kohdassa sanoo, että Hän sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan. (Ps. 103:5)

Toiseksi Herramme sanoo, että Herra, Herra – siis taivaallinen Isä – herättää Hänet aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. (Jes. 5:40b) Hän on kaikkitietävä eikä siksi tarvitse korvin kuultavaa sanaa voidakseen tietää kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon. Kuitenkin Hän omaksui korvat oppiakseen kuulemaan Isänsä sanaa sekä kuuliaisuutta Hänen pyhälle tahdolleeen. Hän omaksui korvat oppiakseen kuulemaan myös maallista äitiään ja kasvatusisäänsä, ja ollakseen heille kuuliainen (vrt. Luuk. 2:49, 51a). Näin Hän teki siksi, että täyttäisi Isänsä lain vaatimukset meidän puolestamme.

Ehkä sinä olet pettynyt omaan lihalliseen haluttomuuteesi ja jopa kyvyttömyyteesi noudattaa Jumalan tahtoa. Ehkä olet ajatellut, ettet siksi kelpaa Herran opetuslapseksi. Tiedä kuitenkin, että Jumalan Poika on omaksunut ihmisen korvat sitä varten, että Hän sinun, ihmisen tähden voisi ihmisenä oppia kuuntelemaan Isänsä tahtoa opetuslasten tavoin. Hän on ennen aikojen alkua Isästä syntynyt, joka on alussa ollut Isän tykönä (Joh. 1:1), Jumala Jumalasta, joka ei koskaan nuku ja joka on luonut yön ja päivän vaihtelun, nukkumisen ja heräämisen. Kuitenkin Hän tässä sanoo, että Herra, Herra herättää Hänet aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Ihmiseksi, herättämistä tarvitsevaksi Hän on tullut sinun vuoksesi, joka olet ihminen, jonka korvat ovat kovin hitaat, ja joka siksi tarvitset sitä, että Herra herättää sinun korvasi kuulemaan opetuslasten tavalla. Jeesus tahtookin tehdä tämän! Kuule siis Hänen sanaansa, jolla Hän virvoittaa sinua. Sanansa kautta Jeesus nimittäin tahtoo herättää sinun korvasi ja avata ne, että saisit Pyhän Hengen ja olisit kuuliainen Hänen pyhälle tahdolleen.

Kolmanneksi Herramme sanoo: Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. (Jes. 50:6) Niin kuin kuulimme, Hän, joka on itse Luoja, omaksui luomansa ihmisruumiin. Nyt Hän sanoo, että siinä ruumiissa on selkä, siinä on posket, siinä on myös kasvot. Kaikki nämä Herramme oli luonut ihmiseen hyviä tarkoituksia varten: Hän loi selän, jotta me ihmiset pysyisimme tukevasti pystyssä, ja että jaksaisimme suorittaa monissa töissä tarvittavia vetäviä liikkeitä. Hän loi posket, jotta me pystyisimme puhumaan, syömään ja juomaan – ja että mies saisi ihastella Rouvan ihania poskia (vrt. Kork. v. 1:10). Herra loi kasvot, jotta me ihmiset emme olisi persoonattomia (vrt. lat. persona, naamio), toisillemme yhdentekeviä tai tuntemattomia, vaan että jokaisella meistä olisi omat yksilölliset ja kauniit kasvonpiirteensä – esimerkiksi juuri Rouvallakin omat ihanat piirteensä. Herra loi kasvot myös siksi, jotta me emme olisi keskinäisessä kommunikaatiossamme kylmän mekaanisia niin kuin robotit, vaan voisimme kasvojen ilmeillä välittää viestejä toisillemme sekä ilmaista erilaisia tunteitamme. Tämän kaiken Herra Jeesuskin siis omaksui tullessan ihmiseksi – ei kuitenkaan ainoastaan näitä hyviä tarkoitusta varten. Hän omaksui nämä ihmisen ominaisuudet sitä varten, että niitä käytettäisiin aivan niiden alkuperäistä tarkoitusta vastaan. Hänhän sanoo: Selkäni minä annoin lyötäväksi – tai ”selkäni annoin lyönneille/raipaniskuille” (מַכָּה). Eihän Jumala luonut ihmistä lyötäväksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten. Hän sanoo: poskieni parran [annoin] revittäväksi – tai ”poskeni repimisille” taikka ”leukani revittäväksi verille” (וּלְחָיַ֖י לְמֹֽרְטִ֑ים). Eihän Jumala luonut ihmistä tällä tavalla pahoinpideltäväksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten. Vielä Hän sanoo: en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. (Jes. 50:6) Eihän Jumala luonut ihmistä näin pilkattavaksi tai halveksittavaksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten.

*

Sallikaa minun nyt palata tuohon alussa esittämääni vähän ontuvaan esimerkkiin: Alussa totesimme, että kukaan ei varmaankaan tahtoisi lähteä pienelle matkalle sitä varten, että kaikki menisi pieleen ja täysin vastoin hyvää matkasuunnitelmaa. Jos kerran asia on näin, niin kuinka kukaan tekisi niin ”pitkän matkan” kuin Herramme Kristus ja omaksuisi aivan kokonaan toisenlaisen luonnon – ihmisyyden – sitä varten, että kaikkea sitä käytettäisiin sen alkuperäistä tarkoitusta vastaan? Kuitenkin Jeesus teki juuri niin. Hän teki niin vielä aivan mielellään, sanoohan Hän näistä koettelemuksistaan ja kärsimyksistään: minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois (Jes. 50:5b), tai niin kuin voitaisiin kääntää: Hän ei ole lähtenyt omille teilleen, ollut uskoton (סוג). Mitä vastaan Hän ei niskoitellut? Isänsä pyhää tahtoa vastaan, joka oli se, että Hän, synnitön uhrikaritsa ottaisi pois maailman synnit (Joh. 1:29), ja että Hänet tehtäisiin synniksi meidän synneistämme ja koko maailman synnistä (2. Kor. 5:21). Palmusunnuntaina Jeesus aivan vartavasten teki tuon viimeisen matkan Jerusalemiin, jotta Hänelle siellä tehtäisiin kaikki tämä. Näinhän Hän vähän aiemmin sanoo opetuslapsilleen: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineitten käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja antavat hänet pakanain käsiin; ja ne pilkkaavat häntä ja sylkevät häntä ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän on nouseva ylös. (Mark. 10:33–34) Jeesus ei niskoitellut, vaan oli kuuliainen, niin kuin sana sanookin: Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset (Hebr. 5:8–9).

Jeesus Kristus siis omaksui ihmisyyden pienimpine ruuminosineen kaikkineen, kuitenkin ilman syntiä (Hebr. 4:15). Hän ei kuitenkaan omaksunut ihmisyyttä ensisijaisesti nauttiakseen itse sen hyvyydestä ja kauneudesta, niin kuin matkailija nauttii kauniista maisemista tai hyvästä ruoasta. Hän ei myöskään omaksunut ihmisyyttä sitä varten, että voisi ihmiseksi tulemisellaan hankkia itselleen kunniaa, niin kuin urheilija harjoittelee kurinalaisesti voidakseen tämän kehon muokkauksen ja vahvistamisen myötä voittaa kirkkaimman mitalin. Meidän Herramme Jeesus Kristus omaksui ihmisyyden ja ihmisruumiin sitä varten, että Hän saisi ottaa itseensä ihmisyyden ja ruumiillisuuden turmeltumisen, synnin, sekä niiden tuhoutumisen, kuoleman. Hän omaksui ihmisyyden, että saisi kantaa sinun syntisi ja kuolemasi ihmisruumiissansa ristinpuuhun, ja että sinä Hänen ihmisruumiiseen lyötyjen haavojensa kautta saisit sielullesi parantumisen (1. Piet. 2:24), koko ihmisyytesi pelastumisen. Tämän kaiken Jeesus teki, sillä ilman tätä Hänen alentumistaan ja uhrityötään sinun ajallisen matkasi päässä olisi ollut enemmän kuin pelkkä pettymys, ikuinen häpeä ja tuska. Siellä olisi ollut ikuinen kuolema. Mutta meidän Herramme Jeesus teki kaiken tämän, jotta sinun ajallisen matkasi päässä olisi sen sijaan ikuinen ilo ja riemu, voitto ja elämä. Hänen on valta ja kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 14.4.2019.)

12. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Jes. 2:12–18

Jumalan lahjat ja epäjumalat

Päivän Vanhan testamentin tekstissä on tallennettuna Jumalan sana, joka tuli profeetta Jesajalle koskien Juudaa ja Jerusalemia. (Jes. 2:1) Kuulkaamme tuo sana vielä: ”Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu, kaikkia Libanonin setripuita, noita korkeita ja ylhäisiä, kaikkia Baasanin tammia, kaikkia korkeita vuoria ja kaikkia ylhäisiä kukkuloita, kaikkia korkeita torneja ja kaikkia vahvoja muureja, kaikkia Tarsiin-laivoja ja kaikkea kallista ja ihanaa. Silloin masentuu ihmisten ylpeys, ja miesten korskeus painuu maahan, ja sinä päivänä Herra yksinänsä on korkea. Mutta epäjumalat katoavat kaikki tyynni.” (Jes. 2:12–18)

Sotajoukkojen Herra ja Hänen päivänsä

Ensinnäkin sana sanoo tässä, että Jumalan nimi on יְהוָה צְבָאוֹת (JHWH sevaot). Se merkitsee ”sotajoukkojen Herra”. Jumala on siis kaiken Herra, mahtavin Kuningas. Hänen sotajoukkoinaan ovat enkelit (1. Kun. 22:19; Ps. 148:2), koko luomakunta (1. Moos. 2:1; Jes. 37:16; Jer. 10:11–16; Aam. 4:13; 5:8; 9:5–6; Sak. 14:16), mutta sitten myös ja nimenomaan Hänen oma kansansa, siis se kansa, jolle Hän tässä itse puhuu (4. Moos. 1:52; 1. Sam. 17:45; Jes. 24:23). Herra, kaiken Luoja ja hallitsija on asettanut nämä sotajoukkonsa siten, että ne palvelisivat Häntä (vrt. Ps. 4–5; 104:9). Hän on suunnitellut jokaisen luomakuntansa osan, jokainen ihmisen täyttämään oman kutsumuksensa maailmassa niin, että Hän saisi ylistyksen ja kunnian (Ps. 148). Hänen pyhä sanansa, jolla Hän on luonut kaiken, pitää myös sen kaiken yllä ja johdattaa Hänen joukkojaan (Ps. 119:89–91). Onkin valtavaa Jumalan armoa saada kuulua Herran omaisuuskansaan, Hänen pyhään sotajoukkoonsa, jota Herra johdattaa sanallaan.

Mutta sitten profeetan sana puhuu meille myös Herran Sebaotin päivästä, viimeisestä tuomion päivästä. Tuo päivä kohtaa kaikkea, mitä Herra on antanut luomakunnalleen ja omaisuuskansalleen. Herran Sebaotin päivä tulee Libanonin setrien ja Baasanin tammien ”päälle”, korkeiden vuorien ja ylhäisten kukkuloiden päälle. Tuo päivä tulee korkeiden tornien ja vahvojen muurien päälle, Tarsiin-laivojen ja kaiken kalliin ja ihanan päälle. Se on kauhistuttava päivä, josta profeetta Jooel toisaalla huudahtaa: ”Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta.” (Jooel 1:15)

Jaakobin heimon epäjumalat ja niiden tuho

Nyt joku kysyy: Miksi Jumala on näin ankara kaikkea luomaansa kohtaan? Eikö Hän nimenomaan ollut antanut kansalleen tätä ihanaa maata ihanine kasveineen ja puineen, kauniine maastonmuotoineen, vuorineen ja kukkuloineen? Eikö Herra ollut antanut heille kaikki maa-alueet ja kaupungit, joissa heillä oli turvallista asua? Eikö Hän nimenomaan ollut tahtonut antaa heille yltäkylläisyyttä ja kaikkea hyvää?

Kyse ei olekaan siitä, että näissä Jumalan lahjoissa sinänsä olisi mitään pahaa. Herra sanookin profeettansa kautta: ”Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu, kaikkia Libanonin setripuita, noita korkeita ja ylhäisiä, kaikkia Baasanin tammia…” (Jes. 2:12–13) Herra siis johdattaa tässä kansaansa tutkimaan, mitä he pitävät elämässään etusijalla. Hän on kyllä luonut kaiken hyväksi ja antanut ihanat lahjansa kansalleen, vieläpä yltäkylläisesti. Mutta Hän varoittaa heitä, etteivät he panisi turvaansa ja toivoaan niihin, siis pitäisi jumalanaan sitä, mikä on Jumalan lahjaa. Juudan kansa nimittäin kyllä iloitsi Libanonin setreistä, noista mahtavista, suorista ja korkeista puista, mutta ei Jumalan lahjoina, vaan oman erinomaisuutensa symbolina. Samoin Baasanin vahvat tammet olivat heille heidän oman vahvuutensa tunnusmerkkeinä, Israelin korkeat vuoret ja ylhäiset kukkulat ylpeyden aiheena. Joillekin heistä nuo vuoret ja kukkulat olivat paikkoja, joilla uhrattiin itse keksittyjä uhreja itse keksityille jumalille. (Jes. 57:5; Jer. 2:20; 3:6)

Jaakobin heimo iloitsi korkeista torneistaan, vartiotorneistaan, joista he ajattelivat näkevänsä riittävän kauas, ettei mikään vihollinen pääsisi heitä yllättämään. He iloitsivat vahvoista muureistaan, joiden he ajattelivat takaavan heille turvan kaikkia vihollisia vastaan. Näin he itseriittoisesti ajattelivat hallitsevansa oman elämänsä, ajattelivat turvaavansa sen omin voimin. Näin he unohtivat elävän Jumalan, jonka nimi yksin saattoi olla heille se vahva torni, jonka turviin juosta (Sananl. 18:10). He unohtivat Herran, joka yksin saattoi olla heidän kallionsa ja linnansa, heidän vuorensa ja varustuksena, heidän apunsa ja turvansa (Ps. 18:3; 62:7–8). Näin heidän kaupunkiensa varustuksista tuli heille baabelin torni, jonka korkeudella ja mahtavuudella he pyrkivät tekemään itselleen nimen, osoittamaan voimansa sekä kykynsä nousta jumalallisiin korkeuksiin (1. Moos. 11:4).

Vielä Juudan kansa iloitsi Tarsiin-laivoistaan, noista kaikista kalliista ja ihanista laivoista, mahtavista aluksista, joilla oli mahdollista purjehtia aina Espanjaan asti. Mutta myös nämä suuret laivat tulivat heille heidän oman voimansa ja saavutustensa tunnusmerkiksi: kansa turvasi omiin navigointitaitoihinsa ja rohkeuteensa uhmata meren voimaa. He kiinnittivät sydämensä eksoottisiin tuontitavaroihin, joita Tarsiin-laivastot olivat jo kuningas Salomon aikana tuoneet kolmesti vuodessa. He saivat sieltä kultaa ja hopeaa, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja, kaikkea ihmeellistä ja ihanaa (1. Kun. 10:22). Kun heillä nyt oli kaikki tämä loisto ja hyvyys, mitä heiltä muka puuttui?

Jumala oli ottanut Jaakobin heimon omaksi, pyhäksi kansakseen ja antanut heille valtavia lahjoja. Mutta näistä lahjoista he tekivät epäjumalansa, niistä he ylpeilivät ja kerskailivat, niiden perusteella he katsoivat olevansa ylhäinen ja erityinen kansa. Kansalle etusijalla ei ollut Herra Sebaot, jonka sotajoukon jäseniksi heidät oli tehty, ja jonka käyttöön heidän  muksenaan olisi ollut antaa elämänsä, Hänen ylistyksekseen ja kunniakseen. Kansa ei etsinyt Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, vaan kiinnittivät sydämensä kaikkeen siihen, mitä pakanat tavoittelevat. (Matt. 6:32–33; vrt. Jes. 2:6)

Nyt Herra puhui heille profeettansa suulla. Hän tahtoi sanoa: Hän on antanut rakkaalle kansalleen suuria luomisen lahjoja, kaikki heidän ilokseen ja hyödykseen. Mutta se kaikki on kuitenkin ajallista, katoavaa. Kerran oli tuleva päivä, jolloin aika päättyy ja alkaa ikuisuus. Silloin kaikki ajallinen kerätään pois. Siksi se ihminen, joka elämässään on pannut toivonsa ajalliseen ja katoavaan, menettää tuona päivänä toivonsa, sillä hän joutuu menettämään sen ajallisen, jossa hänen toivonsa oli. Se ihminen, jonka ylpeys ja korskeus on ajallisessa erinomaisuudessa, joutuu kumartumaan ja painumaan maahan, alentumaan ja nöyrtymään, sillä hänen elämänsä loisto ja ylpeilyn aihe katoaa. Herran Sebaotin päivänä katoavat kertakaikkisesti kaikki ihmisen itselleen kehittämät epäjumalat, itse keksityt elämän vartiotornit ja suojamuurit, elämän ajallinen huvi ja hienostelu. Tuona päivänä ”taivas ja maa katoavat”. Vain se jää, mikä on ikuista ja katoamatonta (Luuk. 21:33). Siksi profeetta sanookin: ”ja sinä päivänä Herra yksinänsä on korkea”. (Jes. 2:17) Silloin jumalansa kieltänyt menee ”kallion kätköön”, piiloutuu ”maan peittoon Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon.” (Jes. 2:10) Niin hirmuista on jumalankieltäjänä joutua lankeamaan elävän Jumalan käsiin (Hepr. 10:31).

Kristuksessa Jumalan kansan jäseniksi tehdyt

Rakkaat kristityt! Mekin saamme kuulua Jumalan omaan kansaan. Se on Jumalan suurta armoa! Herra Jumala on sovittanut meidän kaikki syntimme ainoan Poikansa Kristuksen Jeesuksen kalliilla sovintoverellä. Pyhän ilmoitussanansa ja pyhän kasteen sakramentin kautta Hän antanut meillekin pelastuksen lahjat. Niissä Hän on ottanut meidät – syntyperältämme pakanat – omaisuuskansansa jäseniksi, omiksi rakkaiksi lapsikseen ja ikuisen valtakuntansa perillisiksi. Sinunkin syntivelkasi on Herra itse pessyt pois. Hän on uudestisynnyttänyt sinut ”elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamatomaan perintöön, joka on taivaassa säilytettynä” sinua ja kaikkia Hänen omiaan varten (1. Piet. 1:3). Ja koska me näin olemme päässeet osallisiksi hengellisestä Israelista, on sotajoukkojen Herra tehnyt meidät myös taistelijoiksi sotajoukossaan (Ef. 6:10–17).

Herra on myös antanut sinulle runsaasti ihmeellisiä luomisen lahjojaan. Hän on antanut sinulle elämän, kaikki erityiset ominaisuutesi ja kykysi. Herra on tahtonut ja tahtoo antaa sinulle kaikki elämäsi tarpeet, jokapäiväisen leivän, paljon ajallista hyvää. Hänen tahtonsa on, että saat nauttia ja iloita kaikesta tästä. Hän on antanut sen kaiken sinun käyttöösi siksi, että kiittäisit ja ylistäisit siitä Häntä. Hän on antanut sen, että sitten myös käyttäisit sitä Hänen hyvän luomakuntansa ja lähimmäisesi parhaaksi, Hänen ylistyksekseen ja kunniakseen.

Jumalan lahjat ja epäjumalat nykyään

Mutta miten usein sinä Juudan kansan tavoin unohdatkaan, että tämä kaikki on Jumalan lahjaa! Miten usein Herran lahjoista tuleekaan sinulle ylpeilyn aihe, aivan kuin olisit saanut ne oman ansiosi perusteella. Miten usein sinäkin unohdat, että Herra on sen antanut sinun käyttöösi, sinun hyväksesi ja iloksesi, mutta myös toisten parhaaksi. Miten usein juuri sinun kaikkein parhaista lahjakkuuksistasi ja erinomaisimmista kyvyistäsi tulee sinulle epäjumala ja omatekoinen vapahtaja, henkilökohtainen voittajankorokkeesi ihmisten ja jopa Jumalan edessä. Tai miten usein turvaatkaan ajalliseen omaisuuteesi taikka ajallisiin rakennuksiisi ja niiden antamaan suojaan, mutta unohdat iankaikkisen Herran ja Hänen apunsa. Ja niin unohtuu se tarkoitus, mikä Herran antamalla omaisuudella ja hyvyyksillä piti olla, palvella Häntä ja lähimmäistä Hänen maailmassaan. Ja vielä: Miten usein sinä keskitytkään eksoottisiin elintarvikkeisiisi ja jättäydyt vastaanottamasta sitä ikuista ja elämää antavaa elämän leipää, jolla Herra tahtoo joka sunnuntai sinua täällä kirkossa ruokkia. Kuule ystävä, älä luule, että tällä tavalla voit omin voiminesi pysyä pystyssä! ”Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu”. (Jes. 2:12)

Kristus on sovittanut syntisi – turvaa Häneen!

Mutta sinä, joka olet pystyttänyt omia epäjumaliasi, joka olet tehnyt syntiä ensimmäistä käskyä ja niin kaikkia muitakin käskyjä vastaan, kuule: Herralla on sinulle muutakin sanottavaa. Kuule se nyt: Herran Sebaotin tuomion päivä kyllä tulee pian, mutta juuri nyt on vielä pelastuksen päivä! (2. Kor. 6:2) Missä se pelastus on? Se on tässä: Taivaallinen Isä on lähettänyt oman pyhän ja ainoan Poikansa Kristuksen tähän maailmaan, että sinun, Hänen lakinsa rikkojan ei tarvitsisi viimeisenä päivänä olla niiden joukossa, jotka koettavat paeta Hänen kaikkinäkevien kasvojensa edestä. Kristus Jeesus, synnitön Jumalan Poika, itse Väkevä Jumala ja Rauhanruhtinas (Jes. 9:5) on tyhjentänyt itsensä taivaallisesta ylhäisyydestään ja kunniastaan. Hän, joka yksin on ylhäinen ja korkea, tuli sinun vuoksesi ihmiseksi, alhaiseksi ja nöyräksi, orjaksi ja palvelijaksi. (Fil. 2:6–8) Herra Kristus Jeesus otti sinun syntisi päälleen, tuli sinun synniksesi ja rikkomukseksesi (2. Kor. 5:21). Hän tuli sinun vuoksesi rangaistavaksi ja runnelluksi, haavoitetuksi ja ristin puulla teurastetuksi. Hän teki näin, että sinulla tuona suurena viimeisenä päivänäkin olisi rauha Jumalan kanssa, parantuminen ja turva Hänen haavoissaan. (Jes. 53:5, 7, 10)

Älä siksi enää tee Jumalan lahjoista itsellesi epäjumalaa, sillä ei ole muuta Jumalaa kuin Herra Sebaot, ei muuta pelastuskalliota kun Hän (Jes. 44:8). Kun tänään vielä on aikaa, nöyrry tunnustamaan syntisi pyhälle Jumalalle! Ja nöyrry sitten myös turvaamaan Kristuksen sovintovereen ainoana pelastuksenasi. Lakkaa omasta oletetusta erinomaisuudestasi. Pidä ristin puulle ylennettyä Kristusta ainoana ylhäisyytenäsi ja kerskauksenasi (2. Kor. 10:17). Sillä Hänessä, kärsimyksen ja kuoleman valtaistuimelle korotetussa Herrassa juuri on sinun korotuksesi Jumalan kirkkauden valtakuntaan, ikuinen pelastuksesi Jumalan yhteydessä.

Kun näin teet, joudut aivan varmasti myös ristiriitaan tämän itsensä korottamiseen ja ajalliseen hekumaan rakastuneen maailman kanssa. Siinä mielessäkin joudut kulkemaan alennuksen tietä, sillä ristiä hullutuksena pitävä maailma tuomitsee sinut erilaiseksi ja mitättömäksi (1. Kor. 1:18). Kuitenkin juuri tätä tietä kärsimykseen alennettu, ristille korotettu, ylösnoussut ja taivaan kirkkauteen astunut Herra johdattaa omiaan, Hänen ristiään kantavaa Herran Sebaotin sotajoukkoa. Koska Kristuksen tie on ristin kantamisen tie, se kulkee maailman häpeän ja pilkan kautta. Mutta juuri tämä tie kulkee kohti sitä samaa kirkkauden valtakuntaa, jonne Herramme Jeesus Kristus jo on mennyt valmistamaan meille sijaa, että me olisimme siellä, missä Hänkin on (Joh. 14:3–4).  Pysykäämme Hänessä ja Hänen sanassaan, jolla Hän tahtoo meitä, pyhää sotajoukkoaan ruokkia ja johdattaa. Synneissämme turvatkaamme yksin Hänen armoonsa! Silloin meille tuona Herran Sebaotin päivänä sanotaan: ”Tulkaa, minun isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” (Matt. 25:34) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 16.8.2015.)

3. sunnuntai loppiaisesta (2. vsk), Jes. 30:18–21

Tässä on tie, sitä käykää

Odottava ja kärsivä – autuas?

Päivän Vanhan testamentin tekstissä Herra puhuu profeetta Jesajan kautta kansalleen, joka asuu Siionissa, Jerusalemissa. Nyt mekin olemme Herran armosta päässeet Jumalan lapsiksi, siis Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi (Room. 8:16–17). Meidät on Jeesuksen verellä sovitettu ja ”olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia” (1. Kor. 12:13). Näin me olemme Jeesuksen tähden saaneet tulla osaksi Herran omaisuuskansaa, Uuden liiton Israelia (1. Piet. 2:9). Siksi mekin saamme nyt uskossa ja aivan rohkeasti omistaa itsellemme sen, mitä Herra tässä Jesajan kautta puhuu omaisuuskansalleen.

Mitä Herra sitten puhuu? Hän sanoo merkillisen asian: ”Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!” (Jes. 30:18d) Eikö tämä kuulosta vähän ristiriitaiselta? Tämä lausehan sisältää ajatuksen, että Herran omien täytyy odottaa. Herra sanoo kansastaan myös, että he aivan itkevät ja huutavat apua. He ovat saaneet osakseen hädän leipää ja ahdistuksen vettä. Ja nämä he ovat vieläpä saaneet itseltään Herralta. Kaiken tämän lisäksi on aivan kuin Herra aivan kätkeytyisi heiltä.

Sinäkin tiedät mitä tämä on. Sinä olet tullut Jumalan lapseksi, Hänen omaisuuskansansa jäseneksi. Herra on ottanut sinut omakseen. Mutta silti elämässäsi on ollut aikoja, että olet joutunut kulkemaan läpi monenlaisten ahdistusten. Ja vielä juuri silloin Herra on myös aivan kuin kätkeytynyt sinulta. Olet huutanut Häntä avuksi, mutta on kuin taivas olisi ollut valurautaa. On ollut aivan kuin mikään rukouksesi ei kantaisi Jumalan luo. Ja siksi on jäänyt vain mykkä tuskanhuuto, kauhistuttava tunne, joka sanoo: Herra on kyllä ottanut sinut omakseen, mutta nyt Hän kätkeytynyt taivaalliseen korkeuteensa ja jättänyt sinut yksin huutamaan häntä avuksesi. Ehkä joku täällä juuri nytkin käy läpi tällaista vaihetta elämässään.

Mutta juuri sinulle, joka tällaista koet tai olet kokenut, juuri sinua Herra kutsuu tässä autuaaksi: ”Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!” Tämä sana ”autuas” tarkoittaa ”siunattu” tai ”onnellinen”. Eikö tunnu erikoiselta, että Herra tällä tavalla sanoo juuri odottamaan jätettyä ihmistä autuaaksi?

Herra tahtoo armahtaa! Siksi kärsivä ja odottava on autuas

Mutta sitten Hän sanoo toisenkin merkillisen asian: Hän itsekin odottaa. ”Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!” (Jes. 30:18) Miksi Herra odottaa? Eikö siksi, että ihmisen elämässä ei ole vielä tilaa Hänen armahdukselleen? Herra on kyllä ottanut meidätkin omaksi kansakseen, omansa pyhän heimonsa jäseniksi. Mutta silti meidän elämässämme taitaa usein olla tilaa lähinnä muille asioille kuin Hänen armahdukselleen. Siksi Hänen täytyy odottaa. Eikö sinunkin elämässäsi usein ole niin, että huudat Herraa avuksi hädässäsi, mutta samalla mielessäsi vaadit Häntä auttamaan sillä tavalla kuin sinulle sopii? Näin sinä kyllä pyydät Herralta apua, mutta samalla tahtoisit asettaa Hänen armahduksensa ja apunsa tielle monia ehtoja ja vaatimuksia. Mutta Herra näkee paremmin: Hän tietää kaikki asiasi, ja Hänen tahtonsa sinua kohtaan on aina hyvä! Hän tahtoo nousta armahtamaan sinua. Mutta jotta Hän saisi antaa sinulle kaikkein parasta, on Hänen joskus laitettava sinut odottamaan. On kuin Hän näin sanoisi: ”Älä turvaa omaan järkeesi tai mihinkään oletettuun viisauteesi. Älä turvaa edes siihen, että sinua kutsutaan kristityksi. Älä turvaa mihinkään muuhun, kuin minun armooni sinua kohtaan. Sillä ’minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ (2. Kor. 12:9) Jätä kaikki, siis aivan kaikki asiasi minun käsiini. Jätä minun käsiini myös se, miten ja milloin minä tahdon auttaa sinua. Sillä minä tunnen sinun asiasi ja tahdon auttaa sinua!”

Ja siksi rakas ystävä, sen vuoksi sinäkin saat uskossa ottaa vastaan sen sanan, minkä Herra sinusta tässä lausuu: Vaikka sinä vielä kärsit ja itket, vaikka tässä elämässäsi hätä ja ahdistus ovat yhtä jokapäiväisiä asioita kuin se leipä jota syöt, tai vesi jota juot, ja vaikka et vielä näe Jumalan autuutta kasvoista kasvoihin, niin kuitenkin sinä olet autuas! Koska odotat Herraa, sinä olet autuas, siunattu ja onnellinen. Näin on siksi, että Herra kuulee sinun rukouksesi. Vaikka Hän ehkä antaa sinun odottaa, Hän kuitenkin koko ajan kuulee heikoimmatkin rukoushuokauksesi. Kun olet Hänen omansa, ei ole mitään pronssista taivaankantta sinun ja Hänen välillä. Sinä olet Kristuksen ruumiin jäsen, saat elää Hänen Henkensä verenkierrosta. Mikään ei estä sinun rukouksiasi tulemasta Hänen eteensä, kun Kristuksen Jeesuksen nimessä rukoilet Isääsi. Hän lupaa tässä, niin kuin sanat voitaisiin suoraan kääntää: ”Hän armahtamalla armahtaa sinua valitushuutosi äänelle. Kun Hän kuulee sen, Hän vastaa sinulle.” (30:19b–c) Herra lupaa tämän ja Hän on luotettava! Siksi sinäkin saat psalminkirjoittajan kanssa ylistää: ”Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.” (Ps. 2:12)

Kristus on Opettaja ja Tie

Mutta miten Herra sitten auttaa hädässä olevia omiaan? Jumalan sana kertoo sen meille. Herra kutsuu tässä itseään opettajaksi. Hän on siis sellainen, jolla on opetuslapsia. Näille opetuslapsilleen tämä hyvä opettaja osoittaa tien. Hän lausuu heille sanansa ja he saavat kuulla Hänen äänensä. Hän sanoo: ”Tässä on tie, sitä käykää.” (Jes. 30:21b) Mutta Herra ei ole niin kuin uskonnolliset johtohahmot ja opettajat, joka ainoastaan näyttävät minne suuntaan lähteä kulkemaan. Hän ei ole niin kuin armeijan luutnantti joka komentaa alaisiaan ”ylittämään tuon peltoaukean tuosta niin että heilahtaa”. Hän ei tyydy vain sanomaan sinulle: ”Tässä on tien pää, lähde siitä tarpomaan tuohon suuntaan!” Ei, vaan Herra on sellainen Opettaja, joka on tehnyt seuraajansa omaksi pyhäksi kansakseen. Hän on tullut pelastamaan sinut sinun omien syntiesi aiheuttamien itkujen ja kärsimysten, hädän ja ahdistusten keskeltä. Hän on tullut pelastamaan sinut niiden itkujen ja kärsimysten keskeltä, joita muut ihmiset ovat sinulle aiheuttaneet. Hän on tullut sovittamaan sinun syntisi ja heidän syntinsä – niin, koko maailman kaikki synnit. Ja koska Herra on niin tehnyt, Hän ei tyydy ainoastaan osoittamaan pelastuksen tietä meille. Pyhässä sanassaan Herra Jeesus Kristus kyllä varmasti antaa sinun kuulla äänensä, ja siinä Hän osoittaa sinulle tien joka johtaa sinut perille! Hän antaa saarnata sanaansa niin, että saat sen aivan omin korvinesi kuulla: ”Tässä on tie.” Mutta Hän ei vain osoita tietä sinulle, vaan Hän on itse tuo Tie, niin kuin Hän sanookin: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) Siksi rakas ystävä, kun sinä pysyt Hänessä, niin Hän, joka itse on Tie, Hän on myös koko ajan sinun kanssasi, sinun matkasi jokaisessa vaiheessa. Nimittäin niin kuin tavallinen tie ei pitkänkään taivalluksen aikana lähde mihinkään kulkijan jalkojen alta, samalla tavoin myös Herra Kristus on matkasi joka vaiheessa jatkuvasti tukevana pohjana sinun askeltesi alla. Kun olet Hänen omansa ja teet matkaa Hänen kanssaan, olet jo tämän matkasi aikana osallinen siitä jumalallisesta pelastuksesta, Tiestä, Totuudesta ja iankaikkisesta elämästä, joka Hän on.

Kuule siksi, mitä Herra Sananlaskujen kirjassa sanoo sinulle: ”Joka painaa mieleensä sanan, se löytää onnen; ja autuas se, joka Herraan turvaa.” (Sananl. 16:20) Turvaa sinäkin siksi nyt Herrasi sanaan, kun Hän sen sinulle tässä saarnauttaa ja sanoo: ”Tässä on tie.” Turvaa Kristus-tiehen! Hänessä sinulla on jo matkasi aikana oikea suunta ja varma pohja askeleillesi. Ja vaikka Herra sallisi matkallesi vaikeuksiakin, Hän ei kuitenkaan tee sitä kiusatakseen sinua, vaan siksi, että Hän tahtoo olla sinun ainoa Tiesi, Totuutesi ja Elämäsi. Kaikissa koettelemuksissakin Herra Jeesus kuitenkin aina uudestaan lausuu pyhän sanansa ja niin Hän aina uudestaan opettaa, ohjaa ja ravitsee sinua matkallasi. Vaikka se matkasi olisi pitkäkin, Hän on kuitenkin sinun kanssasi joka päivä. Ja Hänen kanssaan sinä pääset kerran varmasti myös perille, lepoon matkan rasituksista. Kristuksen kanssa pääset perille sinne, missä ei enää sanota ”vielä vähän matkaa” tai ”ei vielä” tai ”vasta sitten kun”. Sillä siellä, perillä Jumalan taivaassa ei enää mitata matkaa tai aikaa. Siellä, ikuisessa elämässä kaikki ajat ovat läsnä. Siellä ei enää sanota ”sitten kun koittaa se päivä”, vaan siellä on aina päivä, eikä yötä olekaan (Ilm. 21:25). Siellä on totta myös se, mitä Herra lupaa: ”ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm. 21:4) Vaikka sinä nyt vielä odotat, ehkä vielä itketkin, niin kulje kuitenkin Kristus-tietä ja kuule Hänen ääntään! Silloin olet varmasti autuas jo nyt. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 26.1.2014.)

1. adventtisunnuntai (1. vsk), Jes. 62:10–12

Tytär Siion ja hänen Pelastajansa

Johdanto

Ensimmäisen adventtisunnuntain vanhan testamentin teksti sisältää Pyhän Hengen tallettaman profetian siitä, minkä päivän evankeliumitekstistä kuulimme käyneen toteen. Ihana evankeliumi: Messias tulee! Tänään tarkastelemme erityisesti sitä, kenelle sanoma pelastuksesta Jesajan mukaan saarnataan. Lopuksi puhumme myös siitä, miten se saarnataan.

Tytär Siion – Jumalan kaupunki, morsian ja kansa

Jesaja kuuluttaa, että pelastuksen sanoma on julistettava tytär Siionille. Kuka on tämä merkillinen henkilö? Kenestä Herra profeettansa kautta tässä puhuu? Hän puhuu omasta kansastaan. Jesajan sanoihin ja tähän lyhyeen nimitykseen ”tytär Siion” on talletettuna ainakin kolme kuvaa Jumalan omista ja siitä, miten Herra heihin suhtautuu.

Ensin kysymme, mihin Herra nimellä Siion viittaa? צִיּוֹן (sijjōn) oli vanha jebusilaisten vuorilinnoitus, jonka kuningas Daavid valloitti ja josta hän teki oman pääkaupunkinsa (2. Sam. 5:7; 1. Aik. 11:5, 7). Siionin vuorelle, siis Daavidin kaupunkiin eli Jerusalemiin rakennettiin myös Herran temppeli, jossa Jumala oli luvannut olla läsnä ja sovittaa kansansa synnit. Siksi Siionilla tarkoitettiin Vanhan testamentin aikana usein nimenomaan tuota suurta kaupunkia, jonka Herra oli ottanut omakseen, läsnäolonsa ja ilmestymisensä paikaksi, ja jossa Hänen omansa asuivat. Nyt kuitenkin tämä suuri Siion, Jumalan oma kaupunki oli hylännyt Herransa, יהוה:n (JHWH:n). Heidän pahat tekonsa olivat erottaneet heidät heidän Jumalastaan, heidän syntinsä olivat peittäneet heiltä Hänen kasvonsa. Heidän kätensä olivat tahratut verellä ja heidän huulensa puhuivat valhetta. (Jes. 59:2–3) Siksi – voi surkeus! – tämä Jumalan kaupunki oli tuleva hyljätyksi, sen maa aivan autioksi (Jes. 62:4). Ja kuitenkin Herra Jumala on armollinen omalle kaupungilleen. Hän käskee: ”Sanokaa tytär Siionille: sinun pelastuksesi tulee.” Jumalan kaupunki on siis synnin tähden tullut autioksi, mutta Herra lupaa sille: ”Minä lähetän sinulle pelastuksen.”

Toiseksi kuulemme, että Siion on paitsi kaupunki myös tytär, siis nainen. Mitä Herra tahtoo tällä sanoa? Hän kuvaa sitä läheistä yhteyttä, johon Hän tahtoo omansa ottaa. Nimittäin niin kuin mies ihastuu naiseen ja kihlaa tämän itselleen – toisin sanoen lupaa ottaa tämän vaimokseen, antaa hänelle itsensä ja kaikkensa, sekä turvata, suojella ja rakastaa häntä kaikin tavoin – niin myös Herra tahtoo pitää rakasta kaupunkiaan ja sen kansaa omana morsiamenaan. Herra puhuu itsestään miehenä, joka haluaa omakseen naisen. Hän haluaa omakseen seurakuntansa. Siksi Hän on kihlannut heidät itselleen. Ja niin kuin kihlaamisen tarkoituksena ei tässä maailmassakaan ole avoliitossa eläminen, vaan avioliittoon valmistautuminen ja sitten itse avioituminen, niin on tässäkin Herran antamilla kihloilla selvä päämäärä. Niin kuin mies koko sydämestään odottaa sitä päivää, jolloin saa ottaa morsiamensa vaimokseen, niin myös Herra palavasti odottaa päivää, jolloin saa viedä kansansa ikuisiin häihin eikä mikään enää erota Häntä Hänen seurakunnastaan. Nyt kuitenkin – voi kauheaa! – tämä tytär Siion, Herran Jumalan kihlattu on sortunut huikentelevaiseen elämään, elämään synnissä ja vielä himoitsemaan epäjumaliakin sen sijaan, että olisi palvellut ja odottanut omaa Herraansa. Niin Jesaja joutuukin saarnaamaan: ”Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet.” (Jes. 1:21). Ja kuitenkin Herra Jumala on uskollinen morsiamelleen. Hän armollinen omalle kihlatulleen, tälle ihanalle naiselle, joka niin katkerasti oli pettänyt Hänen luottamuksensa. Hän on armollinen ja käskee suurella arvovallallaan: ”Sanokaa tytär Siionille: sinun pelastuksesi tulee.” Herran armollisuus ja rakkaus on loppumaton. Hän käskee aivan kuuluttaa, että tytär Siionia kutsutaan ”halutuksi”. Katso, miten ihmeellinen on Jumalan armo ja miten suuri Hänen rakkautensa! Morsiamen kevytmielisyydestä huolimatta Herra ei hylkää häntä ikuisesti. Aina Hän etsii, tavoittelee ja haluaa tätä naista, omaa kansaansa yhteyteensä. Tälle rakkaalle tytär Siionille Herra sanoo, niin kuin Jesaja tekstimme edellä lausuu: ”sinua kutsutaan minun rakkaakseni ja sinun maatasi aviovaimoksi, sillä Herra rakastaa sinua, ja sinun maasi otetaan avioksi.” (Jes. 62:4b) Ja edelleen: ”ja niinkuin ylkä iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.” (Jes. 62:5b)

Kolmanneksi Herra saarnaa Jesajan suulla, että tämä Hänen omiensa joukko on paitsi kaupunki ja morsian, se on nimenomaan myös kansa. Pelastus ja Jumalan yhteydessä eläminen ei olekaan koskaan ainoastaan yksilöelämää, vaan pikemminkin elämää Jumalan kansan, muiden pelastettujen joukossa. Tämä ei tarkoita sitä, että kansan jäsenten yksilölliset ominaisuudet ja kyvyt häivytettäisiin. Pikemminkin päinvastoin: sanalla ”kansa” tarkoitetaan ihmisten yhteisöä, johon kuuluu kaikenikäisiä vauvasta vanhukseen, poikia ja tyttöjä, miehiä ja naisia, kaikenlaisia, kaikennäköisiä sekä monin eri lahjoin ja kyvyin varustettuja. Herra tahtoo tuoda pelastuksen yhteydessään kaikenlaisille ihmisille! Tätä varten Jumala olikin kutsunut kansansa yhteyteensä. Sulasta rakkaudestaan Hän kutsui, kokosi ja pyhitti heprealaisten heimon omaisuuskansakseen. Hän antoi heille uuden nimen, יִשְׂרָאֵל (Jisrāel). Hän antoi heille lapseuden ja kirkkauden ja liitot ja lain ja jumalanpalveluksen ja lupaukset (Room. 9:4). Nyt kuitenkin – voi mikä murhe! – tämä Jumalan kansa oli luopunut Herrastaan. Vaikka Herra oli heidät kasvattanut, he olivat hylänneet Hänet ja pitäneet Häntä pilkkanaan, eivätkä enää tunteneet Häntä. He olivat langenneet syntiin, raskaasti rikkoneet, tulleet pahantekijöiden siemeneksi ja kelvottomiksi lapsiksi. (Jes. 1:2–4) Ja kuitenkin Herra Jumala on armollinen omalle kansalleen. Hän käskee: ”Sanokaa tytär Siionille: sinun pelastuksesi tulee.” Sen sijaan, että Hän hylkäisi kansansa ikuisesti, Herra lupaa lähettää heille pelastuksen. Hän lupaa itse lunastaa heidät heidän kaikista synneistään ja pyhittää heidät, että he saavat jälleen päästä pyhän Herransa yhteyteen.

Kristuksessa pyhitetty Tytär Siion

Nyt siis ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumi kuuluu: Jumalan lupaama pelastus tulee! Mutta huomaa: Herra ei käskenyt Jesajaa puhumaan pelastuksesta ainoastaan jollakin yleisellä tasolla. Hän tahtoi sanoa omilleen, omalle kaupungilleen, morsiamelleen ja kansalleen: Pelastus tulee aivan todellisesti. Se tulee juuri sinulle. Voitaisiin jopa sanoa, että Herra puhuessaan pelastuksesta tarkoitti yhtä ainutta henkilöä: ”sinun pelastajasi tulee”. Juuri näin profeetta Sakarja myöhemmin julistikin: ”Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla.” (Sak. 9:9). Ja nyt me äsken kuulimme, miten Pyhä Henki Matteuksen suulla kuulutti: tämä Herran lupaus on nyt täyttynyt, Kristus Jeesus on tullut! (Matt. 21:1–11) Tällä tavalla Herran sana onkin aina varma ja luotettava. Se, mitä Hän sanassaan lupaa, tapahtuu. Siksi Jumala ei unohtanut vanhan liiton kansalleen antamiaan lupauksia, vaan lähetti ainoan poikansa ihmiseksi, pelastamaan kansansa. Jumalan Poika on aivan historiallisesti tyhjentänyt itsensä, ottanut orjan muodon ja tullut ihmiseksi (Fil. 2:7). Hän on aivan historiallisesti noussut Siionin vuoren rinnettä, ratsastanut aasilla sisään Daavidin kaupunkiin.

Jeesus Kristus on siis tullut Pelastajaksi, koska Hän on itse Herra, joka rakastaa tuota kaupunkiaan. Siksi Hän on tullut Siionin luo, jopa aivan sisään tuohon autioituneeseen kaupunkiin. Hänessä Jumalan läsnäolo on jälleen tullut todeksi tuon murheellisen kaupungin keskellä, niin kuin Herra aina ennenkin temppelin uhrien myötä oli tullut läsnäolevaksi ja sovittanut kansan synnit. Kristus Jeesus on siis nyt tullut läsnäolevaksi ja myös itse täydellisimmäksi ja kertakaikkiseksi uhriksi (Hepr. 9:11–28). Siion oli synnillään ansainnut täydellisen hylkäämisen. Mutta armollinen kuningas Kristus on tullut ottamaan itse itseensä oman kaupunkinsa synnit ja niiden seurauksen, hylätyksi tulemisen. Siksi Hän Golgatan puulla huutaa: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt. 27:46) Hän on tullut Siioniin, lunastamaan sen kärsimyksellään ja kalliilla uhriverellään (1. Piet. 1:18–19). Näin Kristus on tehnyt, että syntiin langennut kaupunki olisi vapaa synnistään ja kaikesta siitä, mikä erottaa sen Herrastaan. Näin Kristus on tehnyt, että Hänen rakas kaupunkinsa, seurakunta ei olisi enää autio, vaan se olisi täynnä niitä, jotka on tehty vanhurskaudeksi Hänen vanhurskaudestaan, kauniiksi kruunuksi Herran kädessä (Jes. 62:1–3).

Kristus on tullut pelastajaksi, koska Hän itse on Herra ja taivaallinen Sulhanen, joka on rakastunut, hurmaantunut ja aivan valloitettu morsiamensa ihanuudesta. Niin kuin paimen etsii kadonnutta lammastaan (Luuk. 15:4–7) ja rakastunut mies morsiantaan, niin Herra Kristuskin on tullut etsimään seurakuntamorsiamensa maan ääristä ja kutsumaan hänet pois hänen syntielämästään, elämään mitä läheisimmässä ja pyhimmässä yhteydessä kanssaan. Siion oli synnillään ansainnut kihlauksen purkamisen, jopa kuoleman. Mutta rakastava sulhanen Kristus on tullut puhdistamaan morsiamensa ja hänen haureellisen sydämensä kaikesta synnistä ja saastasta. Hän on tullut antamaan itsensä alttiiksi seurakuntamorsiamensa edestä, että hän pyhittäisi sen, puhdistaen sen kasteen vedellä pesten, pyhän sanansa kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, häävaatteisiin puetun morsiamen, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. (Ef. 5:25–27) Kristus Jeesus on siis tullut, että niin kuin rakastava ja vastuullinen aviomies antaa vaimolleen kaiken rakkautensa ja turvansa, niin Hänkin saisi antaa valitulle Rouvalleen, seurakunnalle (2. Joh. 1) koko vanhurskautensa ja pyhyytensä, sekä turvata ja suojella tämän yhteydessään ikuisesti. Siksi Kristus Jeesus on sulhanen, että saisi kerran viedä tämän ihanasti puhdistetun seurakuntamorsiamensa taivaan hääjuhlaan, missä he saavat toisensa iankaikkisesti.

Herra Jeesus Kristus on tullut pelastajaksi, koska Hän on itse Jumala, omaisuuskansan Herra. Hän on tullut, että Hänen rakasta kansaansa ei enää tarvitsisi lyödä, kun he yhä jatkavat luopumustaan. Siion oli synnillään ansainnut tulla hylätyksi, hajotetuksi maan kansojen sekaan. Mutta armollinen Herra Kristus on tullut, että Hän saisi itse ottaa itseensä kansan rangaistukset ja lyönnit. Rakkaan kansansa tähden Hän tuli ristin mieheksi niin, että Hänessä itsessään ei ollut kantapäästä kiireeseen tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä. (Jes. 1:4–6) Hän on tullut, että lunastaisi luopuneen kansansa omalla sovintoverellään ja pyhittäisi sen. Niin heitä ei enää syntien tähden ajeta ulos leiristä, (esim. 3. Moos. 13:45–46) vaan heitä kutsutaan jälleen ”pyhäksi kansaksi”. He saavat tulla osalliseksi uhrialttarin pyhästä uhriruoasta sekä sen tuomasta sovituksesta ja pyhyydestä (esim. 3. Moos. 7:15–18). Uuden liiton pyhässä pöydässä he saavat ottaa vastaan itsensä Kristuksen pyhän ruumiin ja veren, jossa heillä on syntien sovitus ja paraneminen, (vrt. 1. Kor. 11:29–30) elämä ja pelastus.

Kristus Jeesus on tehnyt kaiken tämän, että Hänessä Hänen omaisuuskansalleen Israelille raivattaisiin tie kaikkeinpyhimpään, siis ettei olisi enää mitään, mikä estää heitä pääsemästä Jumalan yhteyteen. Mutta Kristus on tehnyt kaiken tämän myös siksi, että Hänessä kohotettaisiin pelastuksen lippu myös kaikille kansoille. Toisin sanoen Kristus on tullut, että Hän tulisi syntien sovitukseksi ja pelastukseksi paitsi vanhan liiton kansalle myös aivan koko maailmalle (Joh. 1:29; 1. Joh. 2:2). Hän on tullut ja uhrannut itsensä, että Hänen kaupunkiinsa, morsiameensa ja kansaansa voitaisiin lisätä paljon niitä, jotka eivät siihen vielä vanhan liiton aikana kuuluneet, eivätkä koskaan voineet tätä pelastusta ansaita. Tämä koskee nyt sinuakin! Kristuksen koko kuuliaisuuden, Hänen kärsimyksensä ja verisen uhrikuolemansa kautta lunastettuina ja pyhitettyinä meidätkin – itsessämme syntiset ja Herran edessä haureelliset – otetaan mukaan Hänen omiensa joukkoon. Meidät, jotka ennen olimme yksinäisiä, ilman toivoa ja jumalattomia maailmassa, (Ef. 2:12) otetaan Kristuksen kautta asutetun ihanan, taivaallisen kaupungin asukkaiden joukkoon. Meidät, jotka kevytmielisyydessämme olimme antaneet sydämemme tämän maailman houkutusten, lihan himon ja silmien pyynnön vietäviksi, (1. Joh. 2:16) puhdistetaan Kristuksessa ja otetaan tämän puhtaan ja neitseellisen morsiamen, seurakunnan yhteyteen. Meidät, jotka ennen emme olleet kansa, otetaan Jumalan pyhän kansan joukkoon (1. Piet. 2:10). Kuule nyt, sinä pakanoiden keskuudesta koottu seurakunta: Jesajan välittämä Pyhän Hengen saarna koskee sinuakin! Kristuksen tähden sinä olet päässyt osaksi sitä pyhää kaupunkia, Kristuksen morsianta ja Jumalan Israelia, pyhää omaisuuskansaa, jolle sanotaan: ”Sanokaa tytär Siionille: sinun pelastuksesi tulee.”

Kehotus Siionin vartijoille

Vielä lopuksi me katsomme, miten tämä ihana pelastussanoma saarnataan. Herra siis käskee Jesajan julistaa ”Sanokaa tytär Siionille: sinun pelastuksesi tulee.” Tämä tarkoittaa siis sitä, että Herra ei julista tätä pelastussanomaa suoraan taivaasta, vaan pikemminkin Hän käskee julistamaan sen. Herra siis tahtoo käyttää sanansaattajia, jotka julistavat Hänen pelastavan sanomansa Hänen puolestaan. Nyt me kysymmekin: Keitä nämä julistajat ovat? Keiden tulee saarnata tytär Siionille pelastuksen sanoma? Tekstimme edellä Herra sanoo Jesajan suulla: ”Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko. Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa.” (Jes. 62:6–7). Koska siis tytär Siion on Jumalan seurakunta, ovat nämä Siionin muurin päälle asetetut vartijat niitä miehiä, jotka Herra itse on asettanut seurakuntansa ”päältäkatsojiksi”. Tällaista ”päältä katsojaa” vastaa Raamatussa kreikan sana ἐπίσκοπος (episkopos), joka suomeksi käännettynä kuuluu: piispa. Toisin sanoen, Herra antaa tämän käskynsä profeetalliseen tehtävään asettamilleen sananpalvelijoille, siis seurakuntansa paimenille, piispoille ja pastoreille. Heidän Hän käskee saarnata tämän ihanan pelastuksen sanoman seurakuntakaupungilleen.

Seurakunnan paimenten tehtävänä on siis paitsi olla seurakuntansa vartijoita opissa ja elämässä, heidän tulee myös Kristuksen verievankeliumin sanalla raivata kaikki esteet kansan pääsyltä Herransa yhteyteen. Synninpäästön sanoissa, evankeliumin saarnassa sekä kasteen ja ehtoollisen sakramenteissa he jakavat syntien anteeksiantamusta Kristuksessa ja niin tasoittavat kansalle valtatien taivasten valtakuntaan. Sananpalvelijoiden tehtävänä on myös kohottaa lippu kansoille, ei siis vain yhdelle, vaan kaikille kansoille (Jes. 60:3, 14). Tämä merkkilippu on itse Messias Kristus, joka näyttää kaikille kansoille tien Siioniin (vrt. Jes. 11:10–12). Tuo ylös tankoon kohotettu lippu on Kristus, joka ylennettiin ristin paaluun niin kuin Mooseksen pronssikäärme. Hänet, pyhä ja vanhurskas, tehtiin käärmeeksi, synniksi meidän synneistämme, että me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi (2. Kor. 5:21). Se, joka Häneen uskossa katsoo, saa syntinsä anteeksi ja pelastuu (4. Moos. 21:8–9). Tämä ylös tankoon nostettu lippu on Kristus, jonka nousi ylös kuolleista (Joh. 20:9) ja joka meni ylös Isän luo (Joh. 20:17). Tätä Kristus-lippua sananpalvelijoiden tulee joka aika kohottaa kaikkien kansojen nähtäväksi, kaikille kansoille pelastukseksi. Ja kun Herra sananpalvelijoidensa kautta näin jakaa meille evankeliumin pyhät lahjat sanassa ja sakramenteissa, niin meidätkin niiden kautta pyhitettyinä otetaan mukaan siihen taivaalliseen jumalanpalvelukseen. Siellä serafit huutavat ylistystä Kolmiyhteiselle Jumalalle: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot” (Jes. 6:3). Tämä taivaallinen jumalanpalvelus tuodaan aivan meidän keskellemme! Siksi me rohkeasti julistamme, että täällä messussa me laulamme Kristuksen taivaalliselle Isälle ”ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa…”

Lopuksi

Kuule siis nyt, sinä tytär Siion, Herran palavasti rakastama Kaupunki, ihana, kaivattu Morsian ja lunastettu Kansa: sinun Pelastajasi tulee! Hän on tullut kerran sinun syntiesi ja koko maailman syntien kantajaksi ja sovittajaksi. Ja Hän tulee taas. Tänäänkin Messias ja Pelastaja, taivaallinen Kuningas Kristus Jeesus tulee luoksesi. Siionin vartijan, sananpalvelijansa kautta Hän julistuttaa sinulle sanansa ja jakaa sinulle ruumiinsa ja verensä sinun syntiesi anteeksiantamiseksi. Sanassaan ja sakramenteissaan Herra yhä uudestaan avaa sinulle tien taivaalliseen Jerusalemiin, ja pitää tämän tien myös auki. Ja sitten kerran Hän tulee vielä kerran, kirkkaudessaan ja kunniassaan. Silloin Hän, jumalallinen Sulhanen vie sinut perille taivaallisen, ikuisen hääjuhlan iloon. Häntä sinä saat iloisesti odottaa, Hänet sinä saat tänäänkin ottaa riemuiten vastaan ja uskossa huutaa: ”tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22:20) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 29.11.2015.)