11. sunnuntai helluntaista (2. vsk), Jer. 6:16–19

Miten sielusi löytää rauhan?

Johdanto

Kun joku kuolee, kuulee sanottavan: ”Rauha hänen sielulleen.”

Tunnettu pop-artisti laulaa radiossa: ”Kaivan roudasta sielunrauhaa.”

Moni on tullut ajatelleeksi sielunsa rauhaa tai rauhattomuutta. Kuinka mahtaa olla sinun sielusi laita? Pitäisikö sinun löytää rauha sielullesi? Kysymys on tärkeä. Kuitenkaan ei välttämättä ole aivan selvää, mistä tässä asiassa lopulta on kysymys. Ensinnäkin, mitä tarkoittaa se, että sielu löytää rauhan? Toiseksi, miten sielusi voi löytää rauhan?

Tänään kuulemme, mitä Pyhä Henki profeetta Jeremian suulla tästä asiasta sanoo. Ensin on kuitenkin syytä sanoa sananen siitä, millainen rooli sielulla ihmisen elämässä on.

Jumalan luoma ihmisyys on sielullista ja ruumiillista

Jumala on luonut sinut sellaiseksi, että sinulla on sekä ruumis että sielu. Olet tosin ehkä kuullut tunnetun sanonnan: ”Sinä olet sielu, ja sinulla on ruumis.” Tämä on harhaanjohtava ajatus. Ei nimittäin ole niin, että sielusi olisi jotenkin ”enemmän sinua” kuin ruumiisi. Sekä sinun sielusi että ruumiisi ovat sinua. Ne molemmat kuuluvat erottamattomalla tavalla sinun ihmisyyteesi. Ajattele vaikka mitä tapahtuu, kun ihmisen sielu erkanee ruumiista. Ihminen kuolee. Ihmisenä elämiseen tarvitaan niin sielua kuin ruumistakin. Toki sielu jatkaa olemistaan kuoleman jälkeenkin. Se menee odottamaan viimeistä tuomiota. Ruumis taas makaa arkussa, ja lopulta haudataan. Kuitenkin niin ihmisen sielu kuin hänen ruumiinsakin ovat yhtä lailla ”hän itse”.

Sielu ohjaa ihmisen elämää

Sinä olet kuitenkin tänään elossa, sieluinesi ja ruumiinesi. Sielusi se osa sinua, joka ohjaa sinun elämääsi. Kun ruumiillasi on nälkä, sielusi ohjaa sinua ravitsemaan ruumistasi. Kun kaipaat toisen ihmisen läheisyyttä ja haluat toteuttaa Jumalan luomistyöhön kuuluvaa tarvetta saada lapsia, sielusi ohjaa sinua etsimään aviopuolison. Sielusi on se osa sinua, joka ohjaa sinua myös inhoamaan pahaa ja tahtomaan hyvää. Valitettavasti sielusi voi kyllä valita toisinkin: se voi alkaa inhota hyvää ja tahtoa pahaa. Lopulta sinun sielusi on se osa sinua, joka suuntautuu joko kohti Jumalaa tai poispäin Hänestä. Juuri sielusi ohjaa koko elämäsi tämän suuntautumisesi mukaan, joko jumalisuuteen tai jumalattomuuteen.

Sielun luonnollinen rauha ja luonnoton rauhattomuus

Tähän asiaan liittyy myös sielun rauha tai rauhattomuus. Jumala on luonut sinut, siis sekä sielusi että ruumiisi. Mitä varten Hän on luonut sinut? Jotta sinä eläisit Hänen yhteydessään ja kuulisit Hänen ääntään – niin kuin Aadam ja Eeva paratiisissa. Siten Luojasi on tarkoittanut sinun elävän. Sekä sielusi että ruumiisi luonnollinen olotila on elämä Jumalan yhteydessä ja Hänen äänensä kuuleminen. Tässä luonnollisessa olotilassa sinun sielullasi ja ruumiillasi on parhaat edellytykset voida hyvin ja toimia niin kuin niiden Luoja on tarkoittanut. Jos siis elät Jumalan yhteydessä, kuulet Hänen ääntään ja elät Hänen tahtonsa mukaan, silloin sinun sielullasi on rauha. Nimittäin kun sielusi saa Jumalalta kaiken hyvän, sen ei tarvitse enää yrittää etsiä tarvitsemaansa luonnonvastaisesti, Jumalan ja Hänen lahjojensa ulkopuolelta. Toisaalta, jos annat sielusi kääntyä pois Jumalasta ja Hänen luomistahdostaan, ei ole mikään ihme, että sielusi on rauhaton. Silloinhan sinä yrität käyttää elämääsi sellaiseen, mihin sitä ei ole tarkoitettu. Sen vuoksi niin monet tässä maailmassa tulevat itse jättäneeksi sielunsa ilman rauhaa – esimerkiksi ne, jotka sallivat sielunsa etsiä elämän tarkoitusta syömisestä tai juomisesta, sukupuolisuuden harjoittamisesta ilman vihittyä puolisoa taikka tämä ohitse, tai vaikka omaisuuden hankkimisesta ilman Jumalan tahdon kysymistä. Herra itse sanookin: Jumalattomilla ei ole rauhaa. (Jes. 48:22a)

Sielun rauha sanassa ja sen mukaisessa elämässä

Juuri tästä asiasta Pyhä Henki puhuu Jeremian kautta, niin kuin äsken kuulimme. Profeetta saarnaa: Näin sanoo Herra: Asettukaa (seisomaan) teille, ja katsokaa ja kysykää/tiedustelkaa muinaisia/ikiaikaisia polkuja, [kysykää] missä on tämä hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin löydätte lepopaikan/levon/rauhan sieluillenne. (Jer. 6:16a–c)

Huomaatko? Jumala ei ole tarkoittanut, että kenenkään tarvitsisi etsiä rauhaa sielulleen mistään sattumanvaraisesta paikasta. Sen sijaan Jumala on lähettänyt Pyhän Henkensä profeetalleen, että tämä ilmoittaisi mistä sielun rauhan ja levon voi löytää. Ihminen löytää levon sielulleen Jumalan ikuisesta sanasta, jossa Herra itse on läsnä ja ilmoittaa tahtonsa. Ihminen löytää levon sielulleen tämän jumalallisen tahdon mukaisesta elämästä, sellaisesta, mihin hänet on alun perin luotukin.

Jos sallitte hieman kömpelön esimerkin, koetan havainnollistaa tätä asiaa. Jos ostat leivänpaahtimen, voit olettaa, että se on valmistettu leipien paahtamista varten. Mikäli käytät laitetta ohjeiden mukaan, se toimii hyvin ja tekee sen, mitä se on valmistettu tekemään – siis paahtaa leipäsi. Jos taas käytät paahdintasi käyttöohjeiden vastaisesti naulojen hakkaamiseen tai puhdistat sitä kylpyammeessasi, seuraukset paitsi laitteelle myös sinulle itsellesi voivat olla kohtalokkaat.

Näin on myös sinun kohdallasi. Jumala on luonut sinut. Hän tietää miten sinä toimit, ja miten sielullasi ja ruumiillasi voi olla lepo ja rauha. Jumala on myös ystävällisesti ilmoittanut tämän kaiken sinulle sanassaan. Astu siis sille hyvälle tielle, jonka Hänen ilmoittamansa elämän käyttöohjeet osoittavat! Asetu Hänen sanansa ääreen, kysymään missä ovat Hänen ikiaikaiset polkunsa. Ja kun Hän sanassaan ne sinulle ilmoittaa, kulje myös näitä väyliä pitkin! Näin sinä löydät sielullesi sen levon, jota varten se on luotukin.

Kristitty voi valita Jumalan tahdon ja löytää sielun rauhan

Nyt joku sanoo: ”Mutta minähän olen syntinen ihminen! En minä pysty noudattamaan kulkemaan Jumalan teitä ja noudattamaan Hänen tahtoaan! Eikö se sitäpaitsi ole kauhean lakihenkistä vaatia syntiseltä sitä, mitä hän ei pysty tekemään?”

On totta, että ettei sinussa, se on sinun lihassasi, asu mitään hyvää. Tahto sinulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä sinä tahdot, sinä et tee, vaan sitä pahaa, mitä et tahdo, sinä teet. (Vrt. Room. 7:18–19.) Mutta hyvänen aika! Etkö sinä  olekaan kristitty? Olethan toki! Kun siis kerran olet kristitty, kuuntele tarkasti, mitä muuta Pyhä Henki sinusta sanoo:

Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. (Room. 6:2–14)

Kun sinä, pyhässä kasteessa uudestisyntynyt kristitty, elät Kristuksessa, silloin Pyhä Henki asuu sinussa (ks. esim. Room. 8:9). Siinä määrin kuin sinä siis olet uusi, hengellinen ihminen, voit aivan itse valita karttaa syntiä. Pahan sijaan voit itse valita tehdä sitä hyvää, mitä Jumala tahtoo ja sanassaan käskee. Ei tämä ole sinulle mahdotonta. Vaikuttaahan Pyhä Henki tämän sinussa! Toki siinä määrin kuin sinussa vielä on vanha ihminen jäljellä, sinun uusi elämäsi on vielä vajaata ja keskeneräistä. Mutta kaiken lihallisen vajautesi ja keskeneräisyytesikin sinä saat joka päivä tuoda Herrasi ja Vapahtajasi eteen, Jeesuksen kuultavaksi. Hän haluaa kuulla sen kaiken, onhan Hän tullut syntisiä pelastamaan! (1. Tim. 1:15) Hän on kärsinyt sen rangaistuksen, joka sinulle olisi kuulunut kaikista rikkoumuksistasi. Hänen sijaisuhrinsa perusteella sinä saat uskoa, että pyhän Jumalan edessä kaikki harha-askeleesi on anteeksi annettu. Kun sinä näin tunnustat syntisi ja uskot ne anteeksi, tiedätkö mitä silloin tapahtuu? Katumuksessa ja parannuksessa kasteeseen upotetun ja surmatun vanhan ihmisesi

tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana. (Vähä katekismus IV 12)

Kuulitko? Jumala tahtoo, ettet sinä jää synteihisi, vaan että Kristuksessa synnytetty uusi ihmisesi nousee joka päivä uudestaan ylös. Mitä tämä uusi ihminen siis tekee? Elää iankaikkisesti Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana! Tätä sinulta tahtoo Hän, joka on sinut Kristuksessa kalliisti ostanut. Anna siis sielusi aina ohjata jalkojasi sinne, missä Jumala antaa korviesi kautta sielullesi rakennuksen ja levon. Kuule sitten mielelläsi Hänen pyhää sanaansa. Älä tylsisty lain ja evankeliumin saarnan kuulemiseen. Ajattele pikemminkin, miten ystävällinen ja hyvä Jumala on, kun Hän antaa sinun kuulla eläväksi tekevää sanaansa! Vaella sitten myös sanan osoittamaa hyvää tietä niin sielusi kuin ruumiisikin osalta. Jos me nimittäin Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. (Gal. 5:25) Silloin sinun sielusi saa elää siinä Jumalan rauhassa, jonka Hän on Kristuksessa sinulle hankkinut omistettavaksesi jo tässä elämässä ja ikuisesti.

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen. (1. Piet. 4:11c)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 16.8.2020.)

Uskonpuhdistuksen muistopäivä (1. vsk), Jer. 3:14–15

Mitä uskonpuhdistus on?

  • ”Uskonpuhdistus perustui yhden miehen ylimieliseen oikeassa olemisen tarpeeseen sekä ankaruuteen toisia kristittyjä ja heidän mielipiteitään kohtaan.”
  • ”1500-luvun alussa tapahtunut uskonpuhdistus oli kauhea tragedia, sillä se rikkoi kirkon ykseyden ja pirstoi yhden kirkon moniin pienempiin ryhmittymiin, jopa lahkoihin.”
  • ”Uskonpuhdistus on yhden miehen epäonnistunut yritys johdattaa kirkkoa uudistukseen. Kirkosta olisi pitänyt repiä pois vielä paljon enemmän Jumalan sanan vastaisia tapoja.”
  • ”Uskonpuhdistuksen muisteleminen, vieläpä koko luterilainen uskonkäsitys on yhden miehen korottamista jalustalle, jopa Kristusta korkeampaan asemaan.”
  • ”Uskonpuhdistuksen muisteleminen on ikivanhojen asioiden nostalgisoimista, pyrkimystä palata muinaisiin käsityksiin, jotka eivät kuitenkaan enää soveltuisi nykyihmisen kehittyneempään ajatteluun.”

Maailmassa ja jopa kristittyjen keskuudessa kuulee paljon tällaisia virheellisiä ja keskenään ristiriitaisia käsityksiä uskonpuhdistuksesta. Siksi meidän on syytä kysyä: Mitä uskonpuhdistus todella on? Tässä saarnassa en tietenkään ole yritä sanoa tästä asiasta kaikkea. Sen sijaan nostan esiin yhden tärkeän näkökulman tähän asiaan. Se löytyy äsken kuulemastamme profeetta Jeremian tekstistä.

*

Pyhä Henki saarnaa Jeremian suulla: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni (Jer. 3:14a–b). Mitä Hän oikeastaan tässä sanoo? Keskeistä on tämä: Jumala oli armossaan valinnut israelilaiset omaisuuskansakseen. Herra halusi pitää heitä omina rakkaina lapsinaan, joille Hän saisi olla armollinen ja hyvä Isä. Israelilaiset olivat kuitenkin luopuneet Jumalasta. He eivät enää välittäneet Hänen sanastaan saati pyrkineet ojentautumaan Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sen sijaan he olivat palvelleet muita jumalia. Herra, elävä Jumala oli kuitenkin armollinen kansaansa kohtaan. Hän tahtoi tuoda rakkaat lapsensa takaisin Siioniin (Jer. 3:14c), pyhän läsnäolonsa paikkaan. Sitä varten Hän nosti kansansa joukosta profeetakseen nuoren miehen, Jeremian (Jer. 1:6). Tämän suuhun Herra pani sanansa (Jer. 1:9); tälle Hän antoi tehtäväksi kehottaa luopuneita lapsiaan. Miten Hän kehotti heitä? Hän sanoo: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset. Herra käyttää tässä heprean teonsanaa שׁוב (suuv), joka merkitsee takaisin kääntymistä, palaamista tai Jumalan puoleen kääntymistä. Jumala siis kehotti luopuneita lapsiaan kääntymään pois niiltä teiltään, jotka he olivat itse Hänen sanansa ohi valinneet, ja jotka kulkivat eri suuntaan kuin Hänen tahtonsa tie. Hän kehotti heitä palaamaan takaisin, siis lopulta myös palaamaan Hänen yhteyteensä, sinne missä heillä olisi elämä.

*

Tästä oli kyse myös uskonpuhdistuksessa. Oli olemassa kirkko, Jumalan seurakunta. Kirkon olemukseen kuuluu se, että se on nimenomaan Jumalan Kirkko. Kirkko ei siis ole ensisijaisesti ihmisten kirkko tai ”minun kirkkoni”. Kirkko on Jumalallinen luomus, joka on olemassa ennen minua, minun uskoani tai liittymistäni siihen. Mutta evankeliumia on se, että Kirkko on Jumalan pyhä omaisuuskansa ja perheväki, johon Hän sanansa kautta liittää ihmisiä. Sinut ja minutkin, syntiset ihmiset Hän on armossaan puhdistanut Poikansa kalliilla sovintoverellä, sanansa ja kasteen kautta, ja niin ottanut meidät oikeiksi lapsikseen, Kirkko-perheensä jäseniksi.

Tämä Kristuksen Kirkko on ollut olemassa aivan alusta asti – onpa se vielä pysyvä ikuisestikin (Augsburgin tunnustus VII 1). Kirkko oli siis olemassa myös Lutherin aikana. Kuitenkin 1500-luvun alkupuolella tilanne kirkossa oli huono: Monista Jumalan lapsista oli tullut luopuneita lapsia. He eivät enää välittäneet Jumalan sanasta saati pyrkineet ojentautumaan Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sen sijaan he toivat Jumalan puhtaan ja selvän sanan rinnalle omia tekojaan, joilla he kuvittelivat voivansa ansaita Jumalan armon ja pelastuksen. Näin he olivat langennet epäjumalanpalvelukseen. Jumala oli kuitenkin armollinen Kirkkoansa kohtaan. Hän tahtoi tuoda rakkaat lapsensa takaisin pyhän läsnäolonsa yhteyteen. Sitä varten Hän nosti heidän joukostaan saksalaisen munkin, Martinus Lutherin profeetakseen. Herra pani sanansa Lutherin suuhun. Hän antoi tälle tehtäväksi kehottaa luopuneita lapsiaan kääntymään takaisin, palaamaan tai kääntymään Jumalan puoleen.

*

Tästä me huomaamme:

  • Uskonpuhdistuksen keskuksessa ei ollut kysymys yhden miehen ajatuksista tai vaatimuksesta hyväksyä niitä ohjeellisiksi kristikunnassa. Sen sijaan kyse oli Jumalan pyhästä ja erehtymättömästä sanasta, jota Hän itse tahtoi saarnauttaa, jotta luopuneet kristityt palaisivat sanaan ja sitä kautta Jumalan yhteyteen.
  • On kyllä totta, että uskonpuhdistuksen seurauksena syntyi useita eri kirkkokuntia. Tämä ei kuitenkaan ollut uskonpuhdistuksen tarkoitus. Pikemminkin tavoitteena oli palata siihen yhteen ja yhtenäiseen Jumalan sanaan, joka yksin voi liittää ihmisen Jumalan iankaikkiseen perheväkeen, Kirkkoon, ja joka siten myös luo yhteyden kristittyjen välille.
  • Ennen kuolemaansa Luther kyllä tuskaili sitä, että hänen työnsä ei näyttänyt tuottaneen kaikkea sitä tulosta, jota hän itse oli odottanut. Samalla hän kuitenkin tiesi hyvin, ettei uskonpuhdistuksessa pitänytkään olla kyse siitä, mitä hän tai hänen työtoverinsa saisivat aikaan. Pikemminkin kyse oli siitä, mitä Jumala saisi aikaan pyhän sanansa kautta. Sitäpaitsi, Jumala näyttää usein toimivan juuri niin kuin Hän toimi Lutherin kohdalla: Jumala ei anna sanansa saarnaajan nähdä tässä ajassa kaikkea sitä hyvää, mitä Hän itse sanansa kautta ihmisten ja Kirkkonsa elämässä tekee. Sen sijaan Jumala antaa omiensa oppia elämään vain uskon varassa, ei näkemisen (2. Kor. 5:7).
  • Uskonpuhdistuksen muistelemisessa tai luterilaisessa uskonkäsityksessä ei ole kyse yhden tai useamman miehen korottamisesta jalustalle. Jos näin on jossakin käynyt, on uskonpuhdistuksen sisältö ja merkitys ymmärretty virheellisesti. Uskonpuhdistuksessa on kyse Jumalan armollisesta työstä, jota Hän sanansa kautta tekee palauttaakseen kansansa luopuneet jäsenet luokseen, puhtaan sanansa ja ikuisen elämän yhteyteen. Toki Hän tekee tätä työtään nimenomaan valitsemiensa sananpalvelijoiden, siis ihmisten välityksellä, niin kuin jo Jeremian kirjasta kuulimme. Silti kyse ei ole Jeremia- tai Luther-nimisten miesten korottamisesta, vaan sen sanan kunnioittamisesta, jota he saarnasivat. Totta kai me neljännen käskyn hengessä kunnioitamme myös rakasta oppi-isäämme, tohtori Lutheria. Totta kai me kiitämme Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä Hän on meille Lutherin kautta antanut. Siinä missä nämä esi-isämme ovat eläneet Jumalan sanan mukaan ja toimineet sen palvelijoina, me saamme ja meidän tuleekin kunnioittaa heitä Jumalan pyhinä, sekä ”kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan” (Augsburgin tunnustus XXI 1).
  • Uskonpuhdistuksen muisteleminen on siis toki myös vanhojen ja historiallisten asioiden mieleen palauttamista. Uskonpuhdistuksen muistelemisessa tai arvostamisessa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että me pyrkisimme palaamaan joihinkin vanhentuneisiin käsityksiin, jotka eivät sovellu meidän aikaamme. Pikemminkin kyse on pyrkimyksestä palata siihen, mikä ei ole ajallisesti mitattavissa niin, että voitaisiin sanoa, tämä on vanhaa tai tämä on uutta. Kyse on palaamisesta siihen, mikä on jumalallista, yliajallista. Kyse on palaamisesta Jumalan sanaan, joka on ikuinen ja muuttumaton, ja siksi myös sama kaikkina aikoina. Kyse on palaamisesta sanaan joka tuo meille Jumalan elävän Sanan, Kristuksen, Hänet, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti (Hebr. 13:8).

*

Jos siis kysytään ”mitä uskonpuhdistus on?” me voimme vastata: Uskonpuhdistuksessa – tai luterilaisuudessa sellaisena kuin se tulisi oikein ymmärtää – ei ole kyse Lutherin tai kenenkään muunkaan ihmisen mielipiteistä. Päinvastoin, uskonpuhdistuksessa on kyse ihmisten mielipiteiden pois panemisesta, niistä pois kääntymisestä siihen jumalalliseen, ikuiseen evankeliumiin, jonka Jumala on ilmoittanut meille pyhässä sanassaan. Luther ei keksinyt tätä sanaa tai sen painoarvoa. Hän halusi vain palata siihen Jumalan sanaan, johon Jumalan Kirkko oli jo paljon ennen häntä pitäytynyt. Kuule esimerkiksi, mitä Jerusalemin piispa Kyrillos saarnasi vuonna 351, siis noin 1166 ja puoli vuotta ennen kuin Luther aloitti uskonpuhdistuksen. Kyrillos opettaa kasteoppilailleen kristillisen uskon keskeisistä kohdista ja sanoo näin:

Eihän uskontunnustuksen jumalallisia ja pyhiä salaisuuksia tule opettaa miten sattuu, ilman jumalallisia kirjoituksia, eikä käsitellä niitä vain olettamuksina ja puheina. Älä usko pelkästään minuakaan, joka puhun sinulle, ellet saa todistusta jumalallisista kirjoituksista. (Catech. 4.17)

Koska uskonpuhdistus on kääntymistä pois ihmisten mielipiteistä Jumalan ja Hänen pyhän sanansa puoleen, se ei oikeastaan ole muuta kuin parannusta – onhan parannuksessa kysymys nimenomaan kääntymisestä pois synneistä ja niiden anteeksi uskomisesta. Itse asiassa ensimmäinen Lutherin naulaamista kuuluisista teeseistä liittyy juuri tähän asiaan. Hän kirjoittaa:

1. Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.

Suokoon Jumala, että me eläisimme joka päivä tällaisessa uskonpuhdistuksessa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 10.11.2019.)