Laskiaissunnuntai (3. vsk), Hes. 18:30–32

Kahdenlaisia teitä

Tiekartta

Jos olet katsonut Suomen karttaa, olet varmasti huomannut siinä monenlaisia teitä. On paksulla viivalla piirrettyjä moottoriteitä ja moottoriliikenneteitä. On vähän kapeammalla piirrettyjä tavallisia valtateitä. Tarkemmissa kartoissa voi nähdä myös maaseudun pienempiä teitä, jopa kaupungin katuja ja yksityisiä mökkiteitä. Pienemmänkin maan kartassa tällaisia erilaisia teitä on valtavan paljon.

Päivän Vanhan testamentin tekstissä myös profeetta Hesekiel piirtää eteemme tiekartan. Toisin kuin Suomen tiekartta, on tämä Pyhän Hengen ilmoittama kartta hyvin yksikertainen. Siinä on vain kahdenlaisia teitä: Yhtäältä on Herran tiet (Hes. 18:29b), toisaalta on myös ihmisten tiet. Tässä jumalallisessa tiekartassa olevien teiden ero ei ole niinkään siinä, onko ne luokiteltu suuriksi moottoriteiksi vaiko kapeiksi kärrypoluiksi. Kahdenlaisten teiden ero on siinä, mihin ne johtavat.

Tien perusominaisuus ja varsinainen tarkoitus on tietenkin se, että sitä pitkin päästään kulkemaan tiettyyn paikkaan. Tie siis johtaa aina johonkin. Kukapa nyt vaivautuisi rakentamaan tietä ei-mihinkään? Mihin Hesekielin tiekartan kahdenlaiset tiet sitten johtavat?

Karttaan piirretyt Herran tiet johtavat elämään. Näitä teitä vaeltavasta ihmisestä Herra sanookin: hän on vanhurskas, hän totisesti saa elää (Hes. 18:9b). Toisaalta nuo toiset tiet, jotka ihmiset Jumalan tahtoa vastaan valitsevat, johtavat heidät kuolemaan. Pyhä Henki ei jätä mitään epäselvyyttä tai tulkinnan varaa: tässä lyhyessä kolmen jakeen katkelmassa Hän käyttää kuolema-sanan johdannaisia kokonaista kolme kertaa. Asia on selvä: On kahdenlaisia teitä. Toiset vievät kulkijansa elämään, toiset taas kuolemaan.

Millaista eri teiden kulkeminen on?

Mutta mitä näiden kahden tien kulkeminen sitten tarkoittaa? Millaista se on? Vastaus selviää, kun katsotaan mitä Hesekiel tämän 18. luvun aiemmissa jakeissa kirjoittaa. Lyhyesti sanottuna: Ensinnäkin, Herran teiden kulkeminen tarkoittaa sitä, että ihminen vaeltaa Jumalan käskyjen mukaan ja noudattaa Hänen oikeuksiaan, niin että tekee sitä, mikä oikein on (Hes. 18:9a; ks. myös 18:5, 15–17, 21–22, 27–28). Profeetan suulla Jumala puhuu monesta eri synnistä, joita välttäessään ihminen elää Hänen tahtonsa mukaan. Nämä lausumat tiivistämällä voidaan nähdä Herran puhuvan oikeastaan melkein kaikista kymmenestä käskystä. Toisin sanoen, Jumalan teiden kulkemista on se, että noudatetaan kymmenessä käskyssä ilmoitettua Jumalan tahtoa. Nämä tiet johtavat kulkijansa elämään. Toiseksi, ihmisten teiden kulkeminen on puolestaan sitä, että ihminen ei välitä Jumalan ilmoitetusta tahdosta, vaan elää oman mielensä mukaan, rikkoen Herran käskyt. Nämä tiet johtavat kulkijansa kuolemaan.

Jumala tuomitsee itse kunkin teidensä mukaan

Ehkä joku nyt pohtii: ”Eikö ole kauheaa puhua tuolla tavalla kuolemasta? Ja eikö ole vielä kauheampaa väittää, että joidenkin tiettyjen ihmisten kohtalona on joutua iankaikkiseen kuolemaan? Eikö teidän siellä kirkossa pitäisi puhua mieluummin hyviä asioita? Eikö kristinuskon pääasiallinen sanoma ollutkaan rakkaus?”

Mutta huomaa kuitenkin: kun Herra tässä puhuu Hesekielin suulla, Hän ei sano, että Hän olisi määrännyt tietyt ihmiset kulkemaan noita teitä, jotka vievät kuolemaan. On tarkoin huomattava, että profeetta puhuu ihmisten teistä. Nämä ovat siis niitä teitä, joiden kulkemisen ihmiset itse omine neuvoineen valitsevat silloin, kun eivät välitä Herran tahdosta ja niistä teistä, joita Hän tahtoisi rakkaiden luomustensa kulkevan. Ihmisten teiden kulkemisen valitsee ihminen itse. Siksi juuri ihmisen omalla vastuulla on myös se, että hän näitä teitä kulkiessaan tulee kulkeneeksi kohti sitä päämäärää, johon nämä tiet johtavat, kuolemaa. Tässä on kysymys samanlaisesta asiasta, kuin jos sinä lähtisit ajamaan tästä Lahden keskustasta moottoritietä kohti, ja sitten päättäisit valita nelostien etelään. Et kai voisi syyttää ketään toista siitä, että jos ajat nelostietä riittävän kauan, tulet Helsinkiin. Tiettyyn päämäärään saapuminen on väistämätön seuraus tietyn tien valitsemisesta. (En toki tarkoita sitä, että vertaisin kaunista pääkaupunkiamme ihmisten teiden päämäärään, siis kuolemaan! Ehkä kuitenkin saatte kiinni tästä ajatuksesta.)

Juuri siksi sana sanoo: Niinpä minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra. (Hes. 18:30a) Jumalan tuomio siis oikeastaan vain toteaa lopullisella tavalla sen, mikä oli totta kunkin ihmisen kohdalla jo heidän elämässään. Jos joku on varta vasten halunnut valita olla kuulematta Jumalan sanaa ja niin kulkea tietä, joka johtaa kuolemaan, hän kantaa seuraukset itse. Ei Jumala väkisin pakota häntä pelastukseen ja elämään. Tällä tavalla Jumala tuomitsee vanhurskaasti, oikeuden mukaan (vrt. Ps. 9:9).

Jumala ei halua kenenkään kuolevan

Mutta tässä ei ole vielä kaikki! Hesekiel kirjoittaa pyhät ilmoitussanat: Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. (Hes. 18:32a; vrt. 33:11) Muutamia jakeita aiemmin Hän on sanonut saman asian vielä hieman voimakkaammin: Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra (Hes. 18:23a). Vielä Hän kysyy: Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo? (Hes. 18:31c) Toisin sanoen Jumala ei halua, että kukaan Hänen omistaan, joka on syntiensä tähden joutunut kuoleman valtaan, päätyisi lopulta ikuiseen kuolemaan. Jumala tahtoo, että kuoleman vallassa olevat heräisivät eloon, että he myös lopulta pääsisivät ikuiseen elämään!

On tärkeää huomata, että tässä luvussa 18 Hesekiel puhuu paitsi ihmisten teistä, myös ja nimenomaan Herran teistä. Vaikka toki on ihmisiä, jotka kulkevat näitä Herran teitä, ne eivät siis kuitenkaan ensisijaisesti ole heidän teitään, vaan Herran teitä. Tämä alleviivaa sitä tosiasiaa, että juuri Herran itsensä täytyy armossaan taivuttaa ihmiset kulkemaan näitä teitään. Ja juuri niin Hän tahtookin nyt tehdä. Tässä langenneessa maailmassa kukaan ihminen ei nimittäin luonnostaan huomaa syntiään tai tunnista sitä synniksi. Sen vuoksi Jumala on lähettänyt profeettansa puhumaan nämä sanat rakkaalle kansalleen. Hän tahtoo, että ihmiset huomaisivat valinneensa syntisen elämänsä, nuo omat tiensä, jotka vääjäämättä johtavat heitä kohti kuolemaa. Jumala tahtoo, etteivät he kulkisi näitä teitä ja kuolisi ikuisesti! Siksi Hän sanoo myös: ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi – tai ”esteeksi, joka saa kompastumaan.” (Hes. 18:30c)

Kääntykää ja eläkää!

Mutta jos ja kun Jumala ei siis tahdo kenenkään kuolevan ikuisesti, mitä Hän sitten kehottaa ihmisiä tekemään? Hesekielin suulla Hän sanoo: Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet (Hes. 18:31a). Toisin sanoen: ”Huomatkaa, että olette kulkeneet maailman himojen ja perkeleen houkutusten mukaan, palvelleet omaa syntistä lihaanne ja omaa inhimillistä järkeänne. Tunnustakaa tämä syntinne ja epäjumalanpalveluksenne, kun  minun totuuteni sen paljastaa. Luopukaa synnistänne!”

Mutta sitten Herra sanoo vielä: Kääntykää ja palatkaa kaikista rikkomuksistanne (שׁ֤וּבוּ וְהָשִׁ֨יבוּ֙ מִכָּל־פִּשְׁעֵיכֶ֔ם – Hes. 18:30b) Ja edelleen: ja kääntykää ja eläkää. (וְהָשִׁ֖יבוּ וִֽחְיֽוּ – Hes. 18:32b) Aiemmin totesimme, että Herra viittaa tässä lyhyessä tekstissä kolme kertaa kuolemaan. Aivan samoin Hän myös käyttää kolme kertaa sanaa ”kääntyä”. Tämä heprean teonsana שׁוב (shuuv) merkitsee Vanhassa testamentissa kääntymistä takaisin, palaamista tai kääntymistä Jumalan puoleen. Tässä langenneessa maailmassa kukaan ihminen ei kylläkään luonnostaan kykene valitsemaan mitään muuta tietä kuin kuoleman tien. Mutta juuri siksi Jumala antaa tässä suuren armonsa tulla heidän osakseen: Hän puhuu heille pyhät sanansa. Hän pyytää heitä, rakkaitaan kääntymään takaisin. Hän kehottaa heitä kääntymään toiseen suuntaan, tulemaan pois noilta itse valitsemiltaan teiltä. Hän kehottaa heitä suostumaan siihen, että Hän tahtoo tehdä heistä omien teidensä kulkijoita, niiden teiden, jotka johtavat heidät iankaikkiseen elämään. Ja kun Hän näin heitä kehottaa, tekee Hän sanallaan heille myös mahdolliseksi sen, mikä luonnolliselle ihmiselle on mahdotonta: Hänen armollinen kutsunsa synnyttää heissä uskon, uudistaa heidän sydämensä ja henkensä, tekee heidät Herran teiden kulkijoiksi, iankaikkisen elämän perillisiksi. Sitä Herra tarkoittaa, kun Hän profeetan kautta sanoo nämä merkilliset sanat: ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. (Hes. 18:31b) On kuin Hän sanoisi: ”Teidän sydämenne on synnin ja kuoleman vallassa, olette jo aivan hengettömiä. Itse ette voi itseänne herättää eloon. Mutta antakaa minun, Jumalanne, poistaa tuo kivinen ja eloton sydän teidän ruumiistanne ja antaa teille lihasydän, luoda teihin uusi sydän. Antakaa minun antaa teidän sisimpäänne uusi, vahva henki.” (Hes. 11:19; Ps. 51:12)

Kristus kävi kuolemaan avatakseen meille elämän tien

Rakas kristitty! Sinäkin kuulut Jumalan kansaan, hengelliseen Israeliin. Sinäkin kuulut niihin, joille Jumala puhuu sanassaan. Hän sanoo: Ethän sinä valitse oman mielesi mukaisia teitä? Ethän pidä omaa järkeäsi, voimaasi tai rahojasi jumalana minun rinnallani? Ethän sinä jätä rukoilematta minua ja kuulematta minun sanaani? Ethän sinä jätä kunnioittamatta vanhempiasi, rakastamatta lähimmäistäsi? Ethän sinä riko avioa, olemassa olevaa tai tulevaa avioliittoa? Ethän riko sitä, tapahtui se sitten käytännössä tai sydämessäsi? Ethän varasta tai riistä lähimmäiseltäsi? Ethän puhu pahaa lähimmäisestäsi ja mustaa hänen mainettaan? Ethän himoitse lähimmäisesi puolisoa, tai mitään muutakaan mikään hänelle kuuluu? Jos sinä kuitenkin olet niin tehnyt, niin tiedä, että minä, Herra, olen lähettänyt pyhän Poikani maailmaan. Minun Poikani Jeesus Kristus kulki täydellisesti minun pyhän tahtoni tietä. Silti Hän suostui kääntymään. Hän suostui kääntymään tältä pyhältä tieltä kuoleman tielle – kuitenkin ilman syntiä! Hän teki niin, että saisi käydä sinun puolestasi siihen päämäärään, mihin sinun tiesi piti johtaa. Hän kävi kuolemaan sinun puolestasi. Mutta juuri kuolemassaan Hän myös voitti kuoleman. Nyt Hän elää, elää ikuisesti. Näin minä olen Pojassani Jeesuksessa Kristuksessa avannut sinulle uuden tien, joka johtaa ikuiseen elämään. Käänny siis pois lankeemuksestasi! Tunnusta minun sanani totuuden valossa syntisi. Ja usko sitten myös Poikaani Kristukseen, joka on elämässään, kärsimyksessään ja kuolemassaan lunastanut sinut vapaaksi kuoleman tieltä. Hänessä sinun syntisi on anteeksi annettu! Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut (Ap. t. 16:31). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.2.2018.)

Mainokset

2. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Hes. 34:11–16

Herra ja Hänen laumansa

Tämän sunnuntain Vanhan testamentin tekstin äärellä tarkastelemme kolmea asiaa:

  1. Herra sanoo olevansa Paimen
  2. Herran lauma on hajallaan
  3. Paimenena Herra kokoaa lampaansa.

Herra sanoo olevansa Paimen

Ensiksi, Herra Jumala puhuu profeetta Hesekielin suulla ja sanoo, että Hän on paimen. Meille kristityille tämä kuva on tuttu. Kuitenkin tarkemmin ajateltuna kyseessä on varsin merkillinen asia. Ajattele: Hän, joka tässä puhuu, on kaikkivaltias ja ikuinen Jumala, maan ja taivaan Herra. Kuitenkin, toisin kun monet suuret kuninkaat, Herra ei nyt puhu siitä, että  Häntä tulisi palvella. Päinvastoin Herra Jumala antaa ymmärtää, että Hänen tehtävänsä on palvella muita. Hän sanoo vieläpä olevansa alhaisimman, likaisimman ja halveksituimman palvelustyön tekijä, paimen.

Mutta koska Herra on siis paimen, täytyy Hänellä myös olla lampaita. Hänen oma kansansa Israel on Hänen lammaslaumansa. Niin kuin tavallisetkaan lampaat eivät itse valitse isäntäänsä, niin eivät nämä ihmisetkään ole tehneet mitään voidakseen päästä lampaiksi kaikkivaltiaan Jumalan laumassa. Pikemminkin he ovat vain vastustaneet Luojansa tahtoa, langenneet siitä pois. Mutta silti Herra onkin tahtonut heidän tulevan kansaksi. Sitten Hän on sulasta armostaan kutsunut juuri tämän heprealaisen kansan omaisuuskansakseen, omaksi laumakseen.

Ja koska Herra on lauman paimen, Hän myös tuntee laumansa. Hän tietää, minkälaisia Hänen lampaansa ovat: Hänen kansansa jäsenet ovat itsessään heikkoja. Niin kuin lampaat, he eivät yksin kykene puolustautumaan pahaa vihollista vastaan, he ovat kykenemättömiä hoitamaan omia sairauksiaan tai vammojaan, tietämättömiä oikeasta suunnasta elämässä, avuttomia ravinnon etsimisessä. Herra tietää, että pysyäkseen hengissä he tarvitsevat paimenta, joka suojelee, kaitsee ja johdattaa heitä, sekä järjestää heille kaikki elämän tarpeet. Ja juuri tällainen paimen Hän, kaikkivaltias Herra tahtookin nyt Israelille olla, niin kuin Hän profeetan kautta heille sanoo.

Mutta nyt on ihmeellistä, että meidätkin, itsessämme pakanat, on otettu tämän Jumalan omaisuuskansan jäseniksi. Katso esimerkiksi itseäsi: Ennen sinä olit ”vailla Israelin kansalaisoikeutta”, olit ”ilman toivoa”, jumalattomana maailmassa (vrt. καὶ ἄθεοι ἐν τῷ κόσμῳ, kai atheoi en tō kosmō, Ef. 2:12). Sinulla ei ollut mitään keinoa saati kiinnostusta löytää elävän Jumalan yhteyteen. Sinä elit ilman suojaa pedolta, pahalta perkeleeltä. Sinä elit jopa tuon vihollisen orjana, sen alistamana ja haavoittamana. Elit ilman todellista elämää ja todellisen elämän ravintoa; elit, mutta olit kuollut. Mutta Herra Jumala tahtoi koota sinut ja kaikki samassa luopumuksen tilassa olevat. Hän tahtoi antaa sinulle ja kaikille langenneille elämänyhteyden itseensä. Ja tässä yhteydessään Hän tahtoi antaa sinulle ja kaikille langenneille yhteyden myös niihin toisiin ihmisiin, jotka Hän oli samalla tavalla pelastanut. Herra siis tahtoi, että olisi ”yksi lauma ja yksi paimen.” (Joh. 10:16b). Juuri siksi Hän lähetti Poikansa Kristuksen tähän maailmaan. Niin kuin vanhassa liitossa syntiuhrikaritsa erotettiin isäntänsä laumasta ja tuotiin sitten temppeliin uhrattavaksi kansan syntien edestä (esim. 3. Moos. 4:32–35), niin on nyt Kristuskin lähtenyt taivaallisen Isänsä luota ja tullut maailmaan, että Hänestä tulisi Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit (Joh. 1:29). Kristus, Jumalan Poika, on syntynyt Ihmisen Pojaksi, että voisi tulla likaiseen työhön, kantamaan sinun syntisi ja minun. Meidän syntiemme kantajana Hän on myös yksin kärsinyt (Matt. 27:46). Hän on antanut uhrata itsensä ristin uhrialttarilla, että sinun syntisi ja koko maailman synnit olisivat naulitut Hänen ristiinsä (vrt. Gal. 2:19). Hänet on haudattu luolan pimeään, että sinun syntisi ja koko maailman synnit olisi Hänessä haudattu. Mutta Hän on myös noussut ylös kuolleista, että sinulla olisi Hänessä iankaikkinen elämä. Jeesus Kristus on tehnyt kaiken tämän, että me emme kuolisi iankaikkisesti, vaan pääsisimme osallisiksi elämästä Hänessä. Jeesus Kristus on tehnyt kaiken tämän, että me itsessämme irtonaiset ja yksinäiset, suuntaa vailla olevat ja nälkään nääntyneet, jotka emme luonnostamme olleet Jumalan lauma, pääsisimme armosta (Room. 3:24; Ef. 2:8–9) lampaiksi korkeimman Isännän laumassa. Jeesus Kristus on tehnyt kaiken tämän, että me, jotka emme itsessämme olleet kansa, pääsisimme jäseniksi Jumalan pyhässä omaisuuskansassa. Ja nyt tässä Jumalan laumassa, kansassa, pyhässä Kirkossa Hän itse, Jeesus Kristus on paimenena. (Vrt. Hoos. 1:10; 2:23; Room. 9:25; Schmalkaldenin opinkohdat 3, 12) Hän on voimakas ja hyvä Paimen, joka tahtoo johdattaa meitä kaikessa elämässämme sekä viedä meidät ikuisen elämän ruoan äärelle.

Herran lauma on hajallaan

Toiseksi Herra sanoo Hesekielin suulla, että Hän etsii lampaansa. Mutta miksi Hän sanoo niin? Jos Hän kerran on paimen, jolla on lampaita, niin miksi Hänen lampaansa pitää vielä etsiä? Syy lampaiden etsimiseen on siinä, että ne ovat kadonneet (Hes. 34:16:a). Pilvisenä ja pimeänä päivänä ne ovat hajaantuneet, kuka minnekin. Lampaat, joiden piti olla Jumalan lauman turvassa ja paimenen hyvässä hoidossa, ne ovatkin nyt joutuneet muiden kansojen sekaan. Lampaat, joiden piti olla Jumalan lammastarhassa, Hänen luvatussa maassaan, ne ovatkin nyt hajaantuneet muihin maihin. (Vrt. Hes. 1:1–3) Lampaat, joille Herra oli valmistanut hyvän, rehevän laitumen, ovatkin nyt vieraissa maissa, ilman ravintoa, ja nääntyvät siksi nälkään. Lampaat, joiden piti olla tallella Jumalan huomassa, ovatkin nyt kadonneet. Lampaat, joiden piti seurata paimentaan, joka johdatti heitä oikeaa tietä, ovatkin nyt eksyneet. Lampaat, joita paimen sydämestään tahtoi varjella kaikelta pahalta, ovat nyt haavoittuneet, tai aivan ”särkyneet”, niin kuin Herran sana tarkkaan ottaen kuuluu (שׁבר šbr, nif. part. ”rikkoutunut, särkynyt, murtunut”, Hes. 34:16a). Nuo itsessään heikot lampaat ovat joutuneet näin kauheaan tilanteeseen. Ja kuitenkin juuri siksi, että he ovat näin joutuneet eroon Jumalan totuudesta, he ovat vieläpä erehtyneet uskomaan, että heillä on itsessään riittävästi kaikkea, mitä tarvitaan paitsi selviytymiseen myös aivan yltäkylläiseen elämään. Heidän joukossaan on – niin kuin Herra sanoo – lihavia ja väkeviä. Eivät nämä varsinaisesti itse ole muuttuneet miksikään, mutta he ovat unohtaneet mitä he todellisuudessa ovat. He ovat unohtaneet olevansa lampaita, jotka heikkoudessaan ja avuttomuudessaan tarvitsevat paitsi muun lauman tukea ja turvaa, myös ja nimenomaan Paimenen huolenpitoa, johdatusta, hoitoa, ravintoa ja pelastusta.

Tällaiseen tilanteeseen Jumalan vanhan liiton omaisuuskansa Israel oli nyt joutunut, niin kuin Herra profeetan kautta heille saarnaa. Mutta tämä koskee myös meitä, jotka Jumala on liittänyt jäseniksi pyhään omaisuuskansaansa. Nimittäin Pojassaan Kristuksessa Jumala kyllä lunasti meidät, kuoleman vallassa olleet pois synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Sanansa ja kasteen kautta Hän kyllä lahjoitti meille tämän lunastustyön hedelmän. Siinä Hän otti sinutkin pyhän laumansa lampaaksi. Ja kuitenkin – voi surkeus! – myös nykyään Kristuksen laumasta voidaan sanoa: monet sen lampaat ovat kadonneet.

Kristuksen pyhä lauma, Hänen Kirkkonsa on olemukseltaan yksi. Ja kuitenkin tänäänkin niin moni niistä, jotka Kristus on ottanut omakseen, elää erossa Hänen yhdestä laumastaan, seurakunnasta. Näin seurakunta on joutunut hajalleen. Ne, jotka Hyvä Paimen oli kutsunut laumaansa, elämään yhteydessä paimenen ja toisten lampaiden kanssa, ovatkin eriytyneet yksilöelämään. Moni heistä elää nyt seuraten – ei enää Hyvän Paimenen ääntä, vaan omia lihallisia himojaan. Toiset puolestaan yrittävät kyllä elää henkistä tai hengellistä elämäänsä, mutta eivät kuitenkaan halua ammentaa siitä Jumalan sanan ja sakramenttien armolähteestä, jonka äärelle Hyvä Paimen tahtoo koko seurakuntalaumansa johdattaa. Siksi he jäävät kamppailemaan yksin, erossa Kristuksen laumasta, Jumalan pyhästä kristikansasta.

Mikä tämän hajaantumisen syynä on? Herra sanoo: ”ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.” (Hes. 34:12b) Sinunkin elämässäsi on ollut ja varmasti myös tulee pilvisiä päiviä, aikoja, jolloin aurinkoa ei näy. Ehkä olet myös kokenut jopa aivan synkän pimeitä aikoja, jolloin mitään valoa ei ole tuntunut näkyvän. Mutta onko Hyvän Paimenen ääni noina pilvisinä päivinä vaiennut? Onko Jeesus sinun elämäsi pimeinä ja vaikeina aikoina lakannut puhumasta, kutsumasta sinua ja pyhää laumaansa? Eikö Hyvän Paimenen sana nimenomaan sano, että vaikka sinä kulkisit pimeässä laaksossa, et sinä pelkäisi mitään pahaa, sillä Hän on sinun kanssasi? (Ps. 23:4a) Ja vaikka sinä et pimeässäsi näkisikään Paimentasi, eikö Hän kuitenkin koko ajan anna pyhän ja paimenäänensä kaikua tuon pimeydenkin keskellä, että sinä pysyisit Hänen laumassaan, ja että koko lauma pysyisi koossa Hänen lähellään? Niin se on. Ja niin me näemmekin tästä, että Herran lauma on pilvisenä ja pimeänä päivänä hajaantunut nimenomaan sen vuoksi, että lampaat eivät ole kuunnelleet Hyvän Paimenensa ääntä, joka kuitenkin on pimeyden keskelläkin kaikunut. Lampaat ovat keskittyneet siihen, mitä ne voivat pimeässä nähdä – mikä ei ole paljon –, sekä siihen, miltä asiat pimeässä näyttävät – ja pieni lapsikin tietää, että pimeässä asiat näyttävät uhkaavalta ja pelottavalta. Onkin selvää, että jos tuollaisena pilvisenä ja pimeänä aikana lammas lakkaa kuulemasta Hyvän Paimenen muuttumatonta ja turvallista ääntä, ja seuraa oman mielensä mukaisia ajatuksia, se joutuu varmasti eroon laumasta ja lopulta kokonaan hukkaan.

Näin on moni Herran lampaista myös joutunut takaisin sinne, mistä Hän on heidät pelastanut, muiden kansojen sekaan. Toki siellä, Herran lauman ulkopuolella, kansojen joukossakin on monia ryhmiä, jotka väittävät olevansa oikeita ”laumoja”. Ehkä siellä myös saarnataan: ”Meillä on hyvä kaitsija.” On monenlaisia uskonnollisia ja aatteellisia ryhmiä. Mutta mitään todellisia Hyvän Paimenen laumoja sellaiset eivät kuitenkaan ole, sillä Kristuksen laumaksi ja Kirkoksi ei tulla ihmisten omien uskonnollisten aatteiden tai hyvienkään pyrkimysten varassa. Vain ja ainoastaan Kristuksen, Hyvän Paimenen pyhä ääni – Hänen sanansa saarnattuna ja opetettuna sekä kasteen veteen liittyneenä – voi liittää Hänen yhteen laumaansa, pyhän Jumalan Kansaan, Kristuksen Kirkkoon (Matt. 28:19–20a). Mutta lisäksi, kun lampaat ovat joutuneet erilleen Jumalan pyhästä kristikansasta ja muiden uskontojen sekaan, moni heistä on unohtanut olevansa lammas. Moni heistä kyllä haluaisi olla hengellinen ihminen. Mutta luopuessaan todellisesta Paimenesta ihminen luopuu myös ajatuksesta, että Hän tarvitsee kaitsentaa ulkopuoleltaan. Silloin lammas alkaa pyrkiä tulemaan yhä vahvemmaksi, ikään kuin sudeksi joka itsenäisesti, omilla voimillaan – ja usein vielä toisten kustannuksella – saalistaa kaiken tarvitsemansa, oli se sitten ajallista tai jotakin ”henkistä”.

Kauheinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että miten houkuttelevalta tai elävältä elämä Jumalan lauman ulkopuolella näyttäisikin, siellä ei ole mitään todellista elämää. Mutta siellä, mistä elämä puuttuu, on pelkkää kuolemaa. Toisin sanoen: jos lammas lähtee pois Jumalan laumasta, se kuolee varmasti.

Ethän sinä, rakas ystävä, ole yksi näistä pois poikenneista?

Herra kokoaa lampaansa

Mutta sitten kolmanneksi: Profeetan kautta Herra, Israelin Paimen sanoo omilleen, että Hän tahtoo nyt itse etsiä nämä kadonneet lampaansa. Hänen vanhurskautensa ja pyhyytensä kyllä vaatii, että synnin on saatava rangaistuksensa. Mutta Hän antaakin nyt luomiensa eläinten tulla kansan syntien kantajiksi. Hän antaa vasikoiden, karitsoiden ja kauriiden kuolla ja vuodattaa verensä temppelin uhrialttarilla kansan syntien sovitukseksi. Näin Hän yhä uudestaan antaa kansansa synnit anteeksi. Yhä uudestaan Hän tahtoo temppelin uhripalveluksen kautta myös tulla kansansa keskelle. Hän tahtoo ravita heitä ikuisella sanallaan sekä pyhällä uhriruoalla pyhäkön alttarilta. Näin Hän yhä uudestaan etsii langenneita ja pois poikenneita lampaitaan. Näin Hän aina uudelleen valmistaa heille pääsyn takaisin yhteyteensä, ettei kukaan joutuisi lopullisesti pois Hänen laumastaan, vaan saisi aina elää Hänen armostaan pyhitettyjen joukossa.

Mutta koska ”mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä” (Hepr. 10:4) – siis kertakaikkisesti – , sen vuoksi taivaallinen Isä lähettääkin nyt ikuisen Poikansa Kristuksen maailmaan. Jumalan ainoa Poika Kristus tulee ylimmäiseksi paimeneksi. Hän siis tulee Jumalan kansan lammasten lian ja saastan keskelle. Tämä suuri Ylipaimen ei pelkää heidän syntisairauttaan. Hän ei kavahda niitä haavoja, jotka synti, maailma ja perkele ovat heihin lyöneet. Kristuksen tehtävänä on palvella omiaan. Hän tuleekin itse saastaiseksi heidän saastastaan. Hän tulee heidän synnikseen, niin kuin Pyhä Henki Jesajan kautta saarnaa: ”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.” (Jes. 53:6). Jeesus Kristus tulee vanhan liiton kansan synniksi ja myös meidän synniksemme, että Hän kertakaikkisella uhrillaan sovittaisi kerta kaikkiaan koko maailman synnin. Hän tekee näin, että koko maailmalle olisi valmistettu kertakaikkinen pyhittäminen Hänen ruumiinsa uhrilla. (Hepr. 9:11–28; 10:10) Hänen tehtävänsä on antaa oma henkensä lammastensa edestä (Joh. 10:11). Siksi Hän suostuu itse pahan perkeleen, tuon lauman ympärillä käyvän leijonan (1. Piet. 5:8) surmattavaksi, ettei Hänen lampaitansa surmattaisi. Kristus Jeesus, itse Elämä (Joh. 14:6) antaa elämänsä, että Hänen omansa saisivat elää. Ristin puulla Hän antaa henkensä (Joh. 19:30), että Hänen omiinsa vuodatettaisiin Jumalan Henki (Ap. t. 2:1–13).

Mutta kun Kristus oli toimittanut täydellisen lunastustyönsä ja kuollut, ”Jumala herätti” Hänet ”ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.” (Ap. t. 2:24) Ja niin me nytkin saamme iloita: Kristus on noussut kuolleista! Ja tänään, ylösnousseena Hän tahtoo johdattaa omiaan, lampaitaan. Ja jos Hänen omansa ovat eksyneet, Hyvä Paimen Jeesus tahtoo aina uudestaan etsiä lampaansa, pyhän sanansa paimenäänellä kutsua heitä ja pitää heistä huolen. Jeesukselle Kristukselle ”on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18), mutta Hän ei kuitenkaan ole sellainen kuningas, joka haluaa itseään kannettavan korkealla, loisteliaassa kantotuolissa. Pikemminkin Hän, Hyvä Paimen tahtoo itse nostaa jokaisen eksyneen lampaansa harteilleen ja kantaa takaisin pyhään laumaansa (Luuk. 15:4–6). Hän onkin nyt tehnyt meistä kuninkaallisen papistonsa! (1. Piet. 2:9) Tätä varten Hän on kutsunut ja lähettänyt sananpalvelijansa toimimaan omina alipaimeninaan, että Hän heidän suullaan saarnaisi ”parannusta syntien anteeksisaamiseksi” (Luuk. 24:47). Näin Hän siis saarnauttaa lakinsa ja osoittaa lammasten synnin ja väärän suunnan. Mutta sitten Hän heti saarnauttaa myös evankeliuminsa, joka tuo langenneille puhdistuksen ja pääsyn takaisin laumaan, sekä armon pysyä siellä. Tässä laumassa, pyhässä seurakunnassaan Hyvä Paimen Jeesus tahtoo hoitaa lampaitaan kaikissa heidän tarpeissaan, yhä uudestaan puhdistaa ja sitoa synnin haavat, sitoa heidän särkyneet kohtansa, sekä ravita heitä iankaikkisen elämän ravinnolla, sillä elävällä leivällä, joka Hän itse on, ja jonka Hän sanassaan ja pyhän alttarin sakramentissa heille tuo.

Rakas ystävä, tämä koskee nyt juuri sinua. Tämä koskee minuakin, sekä meitä kaikkia, jotka Herra Jeesus on verellään lunastanut omikseen. Jos sinä olet joutunut hukkaan, Hyvä Paimen Jeesus kutsuu sinua ja tahtoo tuoda takaisin yhteyteensä. Jos sinä olet särkynyt, Jeesus tahtoo puhdistaa ja sitoa sinut. Jos sinä olet nääntynyt, Jeesus tahtoo ruokkia ja juottaa sinut, ja niin vahvistaa sinua. Kuulkaamme siis nyt hyvän Paimenemme armollista ääntä. Tulkaamme ottamaan vastaan se iankaikkisen elämän ruoka ja juoma, jotka Hän meille tällä messun laitumella tarjoaa. Näin me pysymme Hänen pyhässä laumassaan, erotettuina Hänen oikealle puolelleen. Näin me saamme myös periä sen iankaikkisen elämän, joka meille on valmistettu Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 10.4.2016.)