5. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Ef. 3:14–21

Kaikkeen Jumalan täyteyteen

Kristus nousi kuolleista! Hänen täydellisessä sovitustyössään on sinun kaikki syntisi sovitettu, kuolemasi voitettu. Se on täytetty (Joh. 19:30)! Siksi Jumalan taivas on nyt avattu sinulle. Kaikki on valmista!

Kuitenkin samalla on totta myös se, että kaikki ei ole vielä valmista. Kristityksi tultuasikin sinä vielä taistelet syntisten taipumustesi kanssa. Sinä huomaat, miten lihallinen ihmisesi tahtoo toistuvasti nousta esiin. Ehkä sinä myös tuskailet sitä, miten vähän sinulla on voimaa tehdä mitään hyvää, miten vähän uskoa ja ymmärrystä jumalallisten asioiden suhteen, miten vähän rakkautta.

Pyhässä epistolassa apostoli Paavali kirjoittaa Efeson kristityille heidän sisäisestä edistymisestään. Yhtäältä kaikki on kyllä Kristuksessa valmista, ja nämä ihmiset ovat Kristuksen omia, kristittyjä. Kuitenkin toisaalta juuri heidän on vielä määrä myös edistyä sisäisen ihmisensä puolesta. Nyt me sovellamme tätä efesolaisille kirjoitettua pyhää sanaa omaan elämäämme.

*

Paavalin toiveena on, että ”että [Hän – siis Jumala] antaisi teidän kirkkautensa runsauden mukaan voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta sisäisen ihmisenne puolesta” (Ef. 3:16). Kun apostoli puhuu sisäisestä ihmisestä, hän tarkoittaa Kristuksessa pyhää, uutta ihmistä. Hän tarkoittaa koko ihmistä sellaisena, kuin taivaallinen Isä näkee hänet Poikaansa Kristukseen puettuna ja Hänessä pyhitettynä (Gal. 3:27). Tämä uusi ihminen on ”sisäinen” siksi, että se on kätkössä ulkoisilta silmiltä.

Tämän sisäisen ihmisen apostoli tahtoo vahvistuvan. Hän toivoo, että kristityt voisivat ”voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta”, siis Pyhän Hengen kautta. Mutta eikö Henki ole jo helluntaina vuodatettu Kristuksen omien päälle? Eikö Häntä ole annettu lahjaksi kasteessa? On toki (Ap. t. 2:1–13; 2:38–39). Nyt on kuitenkin kyse tästä: Jumalan tahto on, että kristittyjen sisäinen, uusi ihminen saa vahvistua voimassa. Sinunkin kohdallasi tälle vahvistumiselle on tilausta. Älä kuitenkaan koeta saada sitä itse aikaan. Huomaa, että Paavali rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä. Apostoli rukoilee, ”että [Hän] antaisi teidän kirkkautensa runsauden mukaan voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta sisäisen ihmisenne puolesta”. Tämä vahvistuminen on siis Jumalan työtä niissä, jotka ovat Hänen omiaan. Jumala on alun perin synnyttänyt heidät uudesti pyhän sanansa ja kasteen kautta, tehnyt heidät uusiksi luomuksiksi Kristuksessa (2. Kor. 5:17a). Nyt Hän tahtoo myös vahvistaa tätä uutta luomustaan voimassa. Tämän työnsä Jumala tekee – niin kuin apostoli kirjoittaa – Henkensä kautta. Missä se tapahtuu? Tietenkin siellä, missä Hänen Henkensä toimii ja vaikuttaa. Missä Henki siis toimii ja vaikuttaa? Jumalan ulkoisessa sanassa, joka tulee ulkoisen suun ja ulkoisten korvien kautta kristittyjen sisäisen ihmisen vahvistukseksi. Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa, joka tulee ulkoisessa muodossa kristittyjen ulkoisen suun kautta heidän sisäisen ihmisensä ravinnoksi ja vahvistukseksi.

Jos sinä tahdot – niin kuin Jumala tahtoo –, että uusi, sisäinen ihmisesi vahvistuisi Kristuksessa, vastusta kaikkea sitä, mikä ruokkii vanhan lihallisen ihmisesi vahvistumista. Vastusta tietoisesti lihallisia himojasi. Käytä sen sijaan sitä, mikä ruokkii ja vahvistaa uutta, sisäistä ihmistäsi. Käytä Jumalan sanaa ja Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin apostoli, ja rukoilemaan tämän vahvistumisesi puolesta.

*

Paavalin toiveena on myös se, että Kristus asuisi uskon kautta kristittyjen sydämissä (Ef. 3:17). Mutta eikö Kristus ole jo kasteessa tullut asumaan heidän sydämissään? On toki: Kristus, itse Elämä (Joh. 14:6) on tullut elämään heissä (Room. 8:10; Gal. 2:20) – siis myös meissä! Nyt on kuitenkin kyse tästä: Jumalan tahto on, että Kristus saisi yhä jatkossakin ja joka hetki asua kristittyjen sydämissä. Sinä kuitenkin tiedät omasta elämästäsi, että sydämessäsi on muutakin kuin Kristuksen mielen mukaisia asioita. Siksi sinä Kristukseen kastettunakin tarvitset aina uudestaan ja jatkuvasti Hänen asumistaan sydämessäsi. Tämä on tärkeää, sillä jos Hän lakkaa elämästä meissä, me kuolemme hengellisesti. Älä kuitenkaan koeta saada itse aikaan Hänen asumistaan sinussa. Huomaa, että apostoli rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä. Toisin sanoen Hän rukoilee Isältä sitä, että uskovien usko Kristukseen voisi yhä vahvistua ja he voisivat jatkossakin riippua kiinni Kristuksessa, Vapahtajassaan.

Jos sinä siis tahdot – niin kuin Jumala tahtoo –, että Kristus joka päivä asuisi sydämessäsi, vastusta tietoisesti kaikkea sitä, mikä ajaa Hänen vihollisensa tahtoa elämässäsi. Käytä sen sijaan sitä, mikä tuo Kristuksen kaikkine lahjoineen luoksesi. Käytä Jumalan sanaa ja Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin apostoli, ja rukoilemaan puolestasi, että pysyisit aina uskossa Kristukseen, ja että Hän niin aina myös asuisi sydämessäsi.

*

Apostoli kuitenkin antaa ymmärtää, että Kristuksen asumisesta kristityn sydämessä seuraa jotakin. Hän rukoilee taivaalliselta Isältä, että kristityt olisivat ”rakkauteen sisäänjuurtuneina ja perustuneina” (Ef. 3:18). Mitä tämä tarkoittaa? Ensinnäkin tämä tarkoittaa sitä, että kristityt olisivat juurtuneet Kristuksen rakkauteen niin kuin puu ulottaa juurensa syvälle maahan. Sellaista onkin kristillinen edistyminen, siis kristityn uuden, sisäisen ihmisen vahvistuminen: Hän on kuin puu, joka myrskynkin keskellä pysyy pystyssä. Vaikka perkele ja maailma jatkuvasti riehuvat hänen ympärillään ja houkuttavat erilaisiin synteihin, ja vaikka hänen oma lihansakin tahtoo johtaa hänet ulkoisen elämän lihallisiin houkutuksiin, tästä kaikesta huolimatta kristitty kuitenkin pysyy juurtuneena Kristukseen, joka rakastaa häntä. Toiseksi se, että kristityt ovat ”rakkauteen sisäänjuurtuneina ja perustuneina” tarkoittaa sitä, että osallisina Kristuksen rakkaudesta kristityt myös rakastavat itse. Sellaista on kristillinen edistyminen, uuden ja sisäisen ihmisen vahvistuminen uskovassa ihmisessä: Kun Kristuksen rakkaus läpäisee sinut, sinä et enää keskity tavoittelemaan sitä, mikä omasta mielestäsi olisi mukavaa tai mikä edistäisi omaa etuasi. Se rakkaus, jolla Kristus sinua rakastaa, välittyy sinun lähimmäisillesi heidän etuaan edistävinä hyvinä tekoina. Älä kuitenkaan koeta saada tätä itse aikaan itsessäsi. Huomaa, että apostoli rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä, toisin sanoen, että he voisivat kaikessa ”sisäänjuurtua” Kristuksen rakkauteen ja tulla perustetuiksi sen varaan.

Jos sinä siis tahdot juurtua Kristuksen rakkauteen, vastusta tietoisesti niitä voimia, jotka tahtovat vetää juuresi pois Kristuksesta ja Hänen seurakunnastaan, johon sinut on kerran istutettu (vrt. 1. Kor. 3:6, 9b). Pyri aina laskemaan juuresi sinne, missä Kristus vuodattaa sinuun armonsa ja rakkautensa, Hänen sanaansa ja sakramenttiinsa. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että pysyisit aina juurtuneena ja perustuneena Kristuksen rakkauteen, ja että Hänen rakkautensa voisi kauttasi levitä kaikille lähimmäisillesikin.

*

Apostoli toivoo myös, että kristityt tulisivat ”tuntemaan/tietämään tiedon ylittävän Kristuksen rakkauden” (Ef. 3:19a). Mitä ihmettä hän tällä tarkoittaa? Jos kerran Kristuksen rakkaus ylittää tiedon, miten se voidaan tuntea tai tietää? Miten kukaan voi tietää sitä mikä ei ole tiedettävissä? Jumala on sanassaan ilmoittanut itsensä meille varmalla ja riittävällä tavalla, ja siksi me voimme tuntea Hänen ilmoituksensa. Kun apostoli puhuu siitä, että kristityt tulisivat tuntemaan tiedon ylittävän Kristuksen rakkauden, hän ei tarkoita, että heidän tulisi etsiä Jumalaa Hänen ilmoitetun sanansa ulkopuolelta (vrt. Jes. 55:8–9). Raamatussa on kaikki mitä me pelastukseen tarvitsemme. Mutta se Kristuksen rakkaus, jonka Hän sanan kautta meille lahjoittaa, on niin ihmeellistä, että se ylittää kaiken inhimillisen käsityskyvyn. Se on uskon asia. Tähän uskossa tuntemiseen apostoli tahtoo kristittyjen pääsevän. Juuri Kristuksen rakkauden uskovaa tuntemista hän tarkoittaa, kun hän puhuu toiveestaan, että kristityt kykenisivät ”käsittämään kaikkien pyhien kanssa, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on” (Ef. 3:18b). Huomaa, että apostoli ei ainoastaan toivo tätä, vaan rukoilee taivaallista Isää, että Hän saisi aikaan tämän tuntemisen kristityissä.

Jos sinä siis tahdot tulla tuntemaan Kristuksen rakkauden syvyyden, vastusta tietoisesti sellaista ihmisten lihallista tietoa, jota koko maailma suurena viisautena tavoittelee. Pyri aina olemaan siellä missä Kristus vuodattaa sinuun armonsa ja rakkautensa, Hänen sanansa ja sakramenttinsa vastaanottajana. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että tulisit yhä syvemmin tuntemaan Kristuksen rakkauden, jolla Hän juuri sinua rakastaa.

*

Viimeisenä apostoli antaa vielä ymmärtää toivovansa, että kristityt täyttyisivät ”kaikkeen Jumalan täyteyteen.” (Ef. 3:19b) Nyt joku ehkä sanoo mielessään: ”Miten minä muka voisin täyttyä Jumalan täyteydellä? Minähän olen niin huono ihminenkin.” Aivan, omasta elämästäsi sinä tiedätkin, ettei Jumalan täyteys ole vielä täyttänyt sinun koko sydäntäsi. Juuri tätä apostoli tietenkin osaltaan tarkoittaakin, kun kirjoittaa toivovansa, että kristityt täyttyisivät ”kaikkeen Jumalan täyteyteen.” Jos he nimittäin olisivat jo täyttyneet Jumalan täyteyteen, miksi hänen enää tarvitsisi mainita koko asiaa? Mutta hänen sanoillaan on myös positiivinen merkitys: täyttyminen ”kaikkeen Jumalan täyteyteen” on Jumalan tahto kristittyihin nähden. Huomaa kuitenkin, että apostoli rukoilee taivaallista Isää tekemään tämän kristityissä, toisin sanoen täyttämään heidät kaikkeen Hänen täyteyteensä. Kristityt eivät itse siis voi saada tätä aikaan. Heillä ei myöskään luonnostaan ole mitään ”oikeutta” Jumalan täyteyteen. Jumalan itsensä on täytettävä heidät täyteydellään, ja niin Hän myös tahtoo tehdä.

Jos sinä siis tahdot täyttyä kaikkeen Jumalan täyteyteen, vastusta tietoisesti perkelettä, maailmaa ja omaa lihaasi, jotka tahtovat täyttää elämäsi kaikenlaisella sisällöllä, joka kuitenkin on pelkkää turhuutta ja tyhjää (Saarn. 1:2). Muista, että Kristus ja Hänen Henkensä asuu sinussa uskon kautta. Sinä olet jo osallinen jumalallisesta elämästä. Kun sinä pysyt uskon kautta tässä osallisuudessa, Pyhä Henki tuo sinuakin kaikkien muiden pyhien kanssa täydellistymiseen, jonka Jumala on Kristuksessa valmistanut omiaan varten. Kristuksessa asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti (Kol. 2:9) ja niin sinäkin kaikkien Hänen pyhiensä kanssa saat olla täytetty Hänessä (Kol. 2:10). Käytä siis kaikkien maailman turhuuksien sijaan aina Jumalan sanaa sekä Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia, joissa koko Jumalan täyteys annetaan sisäisen ihmisesi ravinnoksi ja vahvistukseksi. Niissä Pyhä Henki toimii, tahtoo tulla luoksesi ja täyttää sinut armollaan ja kaikilla lahjoillaan. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että Isä Jumala näin täyttäisi sinut koko täyteydellään Poikansa Kristuksen, sinun syntiesi sovittajan tähden, että Pyhän Hengen vaikutuksesta pysyisit uskon kautta Hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan.

Mutta Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kaikkiin sukupolviin aina ja iankaikkisesti! Amen. (Ef. 3:20–21)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 26.5.2019.)

Mainokset

4. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Ef. 2:1–10

Kuolemasta elämään – kasteessa!

Johdanto

Päivän epistolassa Pyhä Henki puhuu valtavan suuresta asiasta. Hän puhuu siitä, miten ihmiset voivat päästä kuolemasta elämään. Tästä onkin erinomaisen soveliasta saarnata erityisesti tänään, kun saamme viettää kastemessua. Tosin Pyhä Henki ei tässä kohdassa mainitse kastetta kertaakaan. On kuitenkin aivan selvää, että keskeisenä tausta-ajatuksena on juuri pyhän kasteen lahja.

Keskitymme nyt kolmeen asiaan: Ensinnäkin tarkastelemme millaisessa tilassa ihmiset ennen kristityiksi tulemistaan luonnostaan ovat. Toiseksi kuulemme, mitä Jumala on heille armossaan tehnyt. Kolmanneksi Pyhä Henki puhuu vielä siitä, millaista elämän kristittynä on tarkoitus olla.

Elämä kuoleman vallassa

Ensiksi siis kuulemme ihmisen luontaisesta tilasta. Pyhä Henki muistuttaa Efeson seurakuntalaisia siitä, millaisia he olivat ennen kristityiksi tulemistaan. Hän sanoo: olitte kuolleet rikoksiinne [lankeemuksiinne] ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon [ajan jumalan] mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin (Ef. 2:1–3).

Herra antaa siis ymmärtää, että omine neuvoineen ihminen elää lankeemuksensa ja syntiensä vallassa (Ef. 2:1). Hän noudattaa tämän maailman ajan tahtoa, sekä maailman jumalan, siis perkeleen tahtoa. Luonnollinen ihminen seuraa myös oman lihansa himoja ja lihallisten ajatustensa mielitekoja. (Ef. 2:2–3b) Hän ei siis noudata elävän Jumalan tahtoa, vaan nostaa maailman, perkeleen ja oman lihansa himot epäjumalikseen. Niiltä hän odottaa kaikkea hyvää, ja niihin hän turvaa kaikessa hädässään (vrt. Iso katekismus I 2).

”Mutta miksi tämä muka nyt olisi niin vakavaa?” joku ehkä kysyy. ”Eikös jokaisella kuitenkin ole lupa elää miten itse parhaaksi näkee?” Totta onkin, että kaikille ihmisille on sallittava uskonnonvapaus ja mahdollisuus elää vakaumuksensa mukaan. Ketään ihmistä ei saa yrittää pakottaa elämään jonkin tietyn ajatusjärjestelmän tai uskonnon opetusten mukaan. Tämä olisi nimittäin mahdotontakin: eihän kukaan voi väkisin muuttaa toisen ihmisen sydämen ajatuksia tai uskomuksia.

Mutta samalla Jumalan sana kuitenkin sanoo selvästi, että ei ole yhdentekevää, miten ihminen elää. Päinvastoin, on vakava asia, jos ihminen elää luontaisen langenneisuutensa ja syntiensä vallassa, ja seuraa maailman, sielunsa vihollisen sekä oman lihallisen mielensä neuvoa. Tämä on jopa kuolemanvakava asia, sanoohan Pyhä Henki, että tällaisessa luonnollisessa tilassaan ihminen on kuollut (Ef. 2:1, 5a). Toki ihminen tällöinkin saattaa ulkoisesti näyttää varsin elävältä ja toimintakykyiseltäkin. Mutta kuitenkin sana sanoo selvästi, että luonnollinen ihminen on näennäisestä elävyydestään huolimatta ja jo eläessään kuollut. Ja vielä enemmänkin: Sellaisenaan ihminen on myös luonnostaan vihan lapsi (Ef. 2:3c). Sellaisenaan häntä siis odottaa Jumalan vanhurskas ja iankaikkinen viha.

Keitä tämä kauhea tila siis koskee? Eikö juuri Efeson seurakuntalaisia – joille apostoli siis nämä sanansa osoittaa – siinä määrin, mitä he luonnostaan ovat ja etenkin ennen olivat? Mutta huomaa, että heti apostoli kääntää kameransa myös omaan itseensä ja jopa kaikkiin ihmisiin. Hän kirjoittaa tottelemattomuuden lapsista joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin (Ef. 2:3). Tämä karmea tila koskee siis paitsi efesolaisia sekä apostolia luonnollisessa tilassaan, myös aivan kaikkia maailman ihmisiä. Syntiinlankeemus koskettaa niin vastasyntyneitä, avuttomia lapsia kuin älykkäitä ja monin tavoin kykeneviä aikuisiakin. Se koskettaa niin miehiä kuin naisiakin. Kukaan meistä ei ole tässä viaton.

Tällainen puhe saattaa kauheudessaan tuntua aivan käsittämättömältä. Erityisesti tällaisena päivänä, jolloin meillä on täällä keskuudessamme ihastuttava, vastasyntynyt pieni tyttönen, saattaa joku ajatella: ”Miten sinä voit puhua tuolla tavoin? Ei kai tämä viaton lapsi vielä ole voinut tehdä mitään sellaista pahaa, mistä hän olisi ansainnut tuollaisia syytöksiä?” Totta onkin, että tämä on kauhea puhe. Mutta huomaa, että tämä puhe ei nouse inhimillisestä tuomitsemisenhalusta, vaan Jumalan erehtymättömästä sanasta. Jumalan lain armoton diagnoosi kohdistuu koko ihmiskuntaan. Se kuuluu näin: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Tähän sanaan ”kaikki” sisältyvät siis paitsi ne, jotka ovat ymmärtävässä iässä syyllistyneet tietoisiin synteihin, myös ne pienokaiset, jotka eivät ole vielä osanneet sellaista tehdä. Näin on siksi, että – niin kuin Daavid laulaa – kaikki ihmiset ovat syntyneet synnissä, ja heidän vanhempansa ovat heidät synnissä siittäneet (Ps. 51:7). Kaikki ihmiset ovat osalliset syntisestä luonnosta, jonka he ovat perineet vanhemmiltaan, jotka ovat samaa langennutta ihmiskuntaa hekin. Sen vuoksi täytyy meidänkin Jumalan sanan äärellä todeta: Myös tämä ihana pieni lapsi, joka tänään kastetaan, on luonnostaan syntinen. Hän ei ole syntinen siksi, että hän olisi ehtinyt syyllistyä joihinkin kauheisiin tekoihin, vaan siksi, että hän – niinkuin muutkin – kuuluu langenneeseen ihmissukuun.

Tästä käy selväksi myös se, että sen paremmin tämä pieni tyttönen kuin kukaan meistä muistakaan ei ole luonnostaan Jumalan oma. Kukaan meistä ei voi myöskään itse pelastaa itseään Jumalan omaksi. Jos ja kun me nimittäin olemme luonnostamme kuoleman vallassa, on meillä Jumalan edessä aivan yhtä hyvät mahdollisuudet toimia tai auttaa itseämme kuin kuolleella ruumiilla. Kuollut ei voi itse edes haluta tehdä mitään, saati sitten toimia käytännössä! Sen vuoksi me kaikki tarvitsemme pelastuaksemme Jumalan työtä itsemme ulkopuolelta. Me tarvitsemme sitä, että Jumala tekee meissä sen mitä me emme itse voi tehdä. Mutta juuri tässä meille tarjotaankin ihana ilosanoma: Tämän pelastavan työnsä Jumala onkin jo tehnyt meille, jotka olemme kristittyjä. Samoin Hän tekee myös tälle ihanalle lapselle tänään. Nimittäin tämän pelastavan työnsä välineeksi Jumala on säätänyt pyhän kasteen.

Jumala tekee eläväksi

Toiseksi kuulemmekin sitten tarkemmin, mitä Jumala on armossaan tehnyt meille syntisille. Pyhä Henki saarnaa Efeson seurakunnalle, ja myös meille kaikille, jotka olemme tulleet kristityiksi: Jumala on tehnyt meidät eläviksi Kristuksen kanssa (Ef. 2:4, 5). Kuulitko varmasti, mitä tässä sanottiin? Me, jotka olimme luonnostamme kuolleita, kokonaan elottomia ja mahdottomia Jumalan edessä, meidät on Jumala tehnyt eläviksi.

Eikö tämä ole käsittämätön ihme? Se, mikä oli kokonaan kuollutta, on nyt tullut eläväksi! Kenelle se on mahdollista? Ihmiselle itselleen tällainen itsensä eläväksi tekeminen on siis mahdotonta: yhtä vähän kuin kuollut ruumis voi itse laittaa herätyskelloa soimaan herätäkseen aamulla seitsemältä takaisin elämään, yhtä vähän voi hengellisesti kuollut ihminen herättää itseään eloon. Paitsi ruumiillisen myös hengellisen elämän voi ihmiselle antaa ainoastaan Hän, joka on ihmisen Luoja ja itse kaiken elämän Lähde. Epistolassa apostoli rinnastaakin tämän hengellisen eläväksi tekemisen, siis kristityksi tulemisen nimenomaan Luomiseen. Hän sanoo: Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa (Ef. 2:10a). Kun sana puhuu tässä Jumalan ”teosta”. Kyseessä on sama sanajuuri, jota Vanhan testamentin ikivanha kreikankielinen käännös, Septuaginta käyttää kuvatessaan Jumalan luomistyötä (LXX Gen. 1:1, 7, 16, 21, 25, 26, 27, 31; 2:2, 3, 18). Tämän lisäksi apostoli aivan alleviivaa sanomaansa ja lausuu, että kristityt ovat luodut Kristuksessa Jeesuksessa. Muistat varmaan, että alussa Jumala loi kaiken tyhjästä. Luomastaan maan tomusta Hän sitten teki myös ihmisen ja puhalsi tämän sieraimiin elämän hengen. Niin tästä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7) Samalla tavoin Jumala nyt myös ikään kuin luo uudelleen meidät, jotka olimme kyllä jo ennestäänkin luodut, mutta sitten myös langenneet, ja joissa siksi ei lähtökohtaisesti ollut mitään hengellistä elämää. Jumala ikään kuin luo tyhjästä meihin uuden elämän. Hän siis tekee eläväksi sen ihmisen, joka on hengellisesti aivan kuollut ja eloton. Ihmiselle, jolla ei ole Hänen Henkeään, Jumala antaa Pyhän Henkensä lahjaksi. Hän luo ihmisen uudeksi, aivan niin kuin apostoli toisessa kohdassa sanookin: Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17) Tällaista on kristityksi tuleminen.

Miten näin suuri asia on voinut tapahtua meille, itsessämme mahdottomille? Pyhä Henki sanoo, että Jumala on tehnyt meidät eläviksi suuren rakkautensa kautta, jolla Hän on meitä rakastanut (Ef. 2:4b). Toisin sanoen, Hänellä ei ollut mitään velvollisuutta tehdä niin. Päinvastoin, koska synnin palkka on kuolema (Room. 6:23a), olisi jokainen meistä luonnostaan ansainnut tulla ainoastaan iankaikkisesti kadotetuksi. Mutta Jumala rakasti sinua ja minua niin paljon, että tahtoi lahjoittaa meille uuden elämän yhteydessään. Tätä pientä tyttöstäkin Hän rakastaa niin paljon, että tahtoo tehdä hänet eläväksi Pyhän Henkensä kautta.

Siksi Pyhä Henki sanookin, että tämä kaikki on Jumalan tekoa, Hänen, joka on laupeudesta rikas (Ef. 2:4a). Hänellä on armoa syntistä ihmistä kohtaan ikään kuin valtavat määrät, aivan niin kuin rikkaalla miehellä omaisuutta. Katso miten Henki aivan alleviivaa tätä tosiasiaa! Hän sanoo: armosta te olette pelastetut (Ef. 2:5b). Ja vielä: [s]illä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Me emme ole millään tavalla ansainneet tulla pelastetuiksi, emmekä koskaan omin neuvoinemme tai tekoinemme voi edes alkaa ansaita tätä. Mutta Jumala onkin nyt pelkästä armostaan pelastanut meidätkin kuoleman vallasta elämään. Armostaan Hän on tehnyt meidät osallisiksi Kristuksen ylösnousemuksesta.

Mutta missä Jumala on tehnyt tämän kaiken? Kasteessa! Kuule, mitä kaikkea pyhä Raamattu kasteen lahjasta sanoo: Kun sinut on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on Herra itse siinä antanut sinulle, itsessäsi syntiselle anteeksi kaikki syntisi (Ap. t. 2:38; 22:16). Kasteessa, jossa Jumala on liittänyt pyhän sanansa veteen, on Hän vihmonut sinun sydämesi puhtaaksi pahasta omastatunnosta, pessyt ruumiisikin puhtaalla vedellä (Ef. 5:26; Hebr. 10:22). Kasteessa Jumala on jopa aivan kerta kaikkiaan ristiinnaulinnut ja haudannut sinun vanhan, syntisen luontosi Kristuksen kanssa Hänen kuolemaansa. Näin Hän on tehnyt, että samoin kuin Kristus herätettiin kuolleista, niin saisit sinäkin tulla osalliseksi Hänen ylösnousemuksestaan ja vaeltaa uudessa elämässä (Room. 6:3–6; Kol. 2:12). Kasteessa Jumala on antanut sinulle, itsessäsi hengettömälle Pyhän Henkensä. Siinä Hän on synnyttänyt sinut, itsessäsi kuolleen uudesti. (Joh. 3:5; Ap. t. 2:38; Tiit. 3:5) Ja kun Pyhä Henki on näin tullut sinuun, on Hän lahjoittanut sinulle uskonkin, niin kuin sana tässä sanoo: Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Sinut, joka ennen olit syntinen ja sellaisena Jumalan vihan ansainnut, on Jumala kasteessa pukenut Kristuksen pyhyyteen ja vanhurskauteen (Gal. 3:27). Sinut, joka ennen olit osaton Hänen elämänyhteydestään ja pelastuksestaan, on Hän kasteessa tehnyt Kristuksen opetuslapseksi ja Hänen pyhän kirkkoruumiinsa jäseneksi (Matt. 28:18–19; 1. Kor. 12:13). Kun Kolmiyhteinen Jumala on kastanut sinut omaan nimeensä, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on Hän siinä ottanut sinut ikään kuin ”sisään” omaan pyhään nimeensä. Niin Hänen pyhä nimensä, pyhä läsnäolonsa on tullut asumaan sinuun ja tehnyt sinut ruumiinesi kaikkinesi omaksi pyhäksi temppelikseen. (Matt. 28:19; vrt. 1. Kor. 6:19) Sanalla sanoen, kasteessa Jumala on pelastanut sinut (Mark. 16:16; 1. Piet. 3:21).

Rakkaat ystävät, mistään vähemmästä ei ole kyse siinä, että sinut on kastettu ja olet kristitty. Mistään vähemmästä ei myöskään ole kyse siinä, mitä saamme tänään yhdessä todistaa, kun tämä pieni tyttönen kastetaan. Siinä Jumala itse on antanut ja tänäänkin antaa pelastuksen lahjan!

Millaista on elämä Jumalan yhteydessä?

Nyt me olemme kuulleet puhuttavan meidän ihmisten syntisyydestä, ja sitten myös Jumalan armollisesta työtä, jonka Hän on Kristuksessa tehnyt meidän pelastukseksemme. Tässä onkin nyt koko kristillisen uskomme keskus: Jeesus Kristus on kantanut sinun syntisi ja minun. Me tulemme vanhurskaiksi ilman mitään omaa ansiotamme, yksin Jumalan armosta ja uskon kautta, kun Jeesus Kristus on meidät verellään lunastanut. Tästä me saamme olla täysin varmoja, sillä Jumala on itse sanassaan ilmoittanut tämän meille. (Vrt. Schmalkaldenin opinkohdat II 1–5.)

Mutta kristillinen opetus ei pääty tähän. Päivän epistolan äärellä me nimittäin huomaamme vielä kolmannenkin asian: pelastuksesta, jonka Herra meille armossaan lahjoittaa, seuraa jotakin. Mitä siitä seuraa? Pyhä Henki saarnaa: Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef. 2:10)

Toisin sanoen, aivan niin kuin Jumala loi ensimmäisetkin ihmiset vaeltamaan maailmassa, niin Hän myös luo ihmiset uudesti Kristuksessa Jeesuksessa sitä varten, että he vaeltaisivat tietyllä tavalla. Tässä sanaa ”vaeltaa” käytetään tietenkin kuvaannollisessa mielessä: sillä tarkoitetaan ihmisen elämänvaellusta, siis sitä, miten hän elää.

Tekstin alussa kuulimme, että omine edellytyksineen efesolaiset ”vaelsivat” ennen rikoksissaan ja synneissään (Ef. 2:1–2). Nyt tekstin lopussa Pyhä Henki kuitenkin sanoo, että kristityn on määrä vaeltaa hyvissä töissä. Tämä koskee sinuakin. Kun sinä olet kasteen ja uskon kautta olet tullut osalliseksi uudesta elämästä Kristuksessa, on sinun myös määrä elää – ei enää vanhaa elämääsi, ei siis maailman tai perkeleen tahdon saati lihallisen mielesi mukaista elämää. Sinun on nyt määrä elää uutta, Herrasi pyhän tahdon mukaista elämää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun sinä olet saanut Jumalalta uskon lahjan, tulee tämän uskon tuottaa sinussa hyviä hedelmiä. Kristittynä sinun jopa pitää tehdä näitä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja. Tietenkään sinun ei pidä tehdä niitä siksi, että luottaisit niiden avulla ansaitsevasi Jumalalle kelpaamisen! Ei niin, onhan Kristus jo kerran täydellisesti ristillään lunastanut sinut, ja kasteessa pukenut vanhurskauteensa. Mutta hyviä, Jumalan käskemiä tekoja sinun tulee tehdä siksi, että se on Herrasi hyvä tahto. (Augsburgin tunnustus VI 1–2.)

Mutta mitä nämä Jumalan käskemät hyvät teot sitten oikein ovat? Rakas ystävä, lue Jumalan kymmenen käskyä, siellä on vastaus kirjoitettuna! Kymmenen käskyään onkin Jumala antanut alun perin juuri omalle seurakunnalleen, omaisuuskansalleen, jotka on jo ottanut omikseen. Hän tahtoo, että Hänen omansa niitä noudattaisivat – toisin sanoen rakastaisivat Häntä, Jumalaa, yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. (Matt. 22:37–40)

Mutta huomaa, että Jumala ei käske sinua yrittämään itse puristaa itsestäsi näitä hyviä tekoja ja mielensä mukaista elämää. Pyhä Henkihän sanoo tässä, että Jumala on itse edeltä valmistanut nämä hyvät työt, joissa Hän tahtoo sinun vaeltavan. Kun Herra on ottanut sinut omakseen kasteessa, on Hän myös antanut sinulle Pyhän Henkensä, joka antaa sinulle ”uuden sydämen ja mielialan”. Hän itse vaikuttaa sinussa sekä tahtomisen että tekemisen, ”antaa parannuksen ja mielenmuutoksen” (Ap. t. 5:31; 2. Tim. 2:25). ”Hän on uudestisyntymisen ja uudistuksen Henki (Tiit. 3:5). Hän ottaa meistä pois kovan kivisydämen ja antaa meille uuden, pehmeän lihasydämen, niin että vaellamme hänen käskyjensä mukaisesti (Hes. 11:19; 36:26; 5. Moos. 30:6; Ps. 51:12). Hän luo meidät Kristuksessa hyviä tekoja varten (Ef. 2:10) ja uusiksi luomuksiksi (2. Kor. 5:17; Gal. 6:15).” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys II 26.)

Älä siksi tuskaile mahdatko kyetä kantamaan Jumalan mielen mukaista hedelmää. Itsessäsi et siihen pystykään! Mutta se hedelmä, jota Herrasi sinulta odottaa, onkin Hengen hedelmää (Gal. 5:22). Pyhän Hengen täytyy siis saada se aikaan sinussa. Pidä sinä vain huolta siitä, että pysyt Hengen työn vaikutuspiirissä, Jumalan pyhän sanan kuulossa. Niin sinä pysyt Kristuksen, Herrasi yhteydessä, siinä elämässä, johon Jumala on sinut armossaan sanansa ja pyhän kasteen kautta jo kerran siirtänyt. Sanallaan Herra kyllä nuhtelee sinua synnistäsi, mutta sitten myös antaa sinulle syntisi runsain määrin anteeksi Kristuksen, rakkaan Poikansa tähden. Näin Hänen Pyhä Henkensä saa tehdä sinussa työtään niin, että kasvat Hänen armonsa osallisuudessa. Näin Henki vaikuttaa sinussa myös sen, että mielelläsi jatkuvasti kuulet Herrasi pyhää tahtoa ja vaellat siinä, elät kuuliaisena Hänen valtakunnassaan ja palvelet Häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin Hän, Jeesus Kristus itsekin on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti (Vähä katekismus II 4). Tämän kaiken suokoon meille Hän, meidän armollinen Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan kastemessussa Lahdessa 17.6.2018.)

6. sunnuntai pääsiäisestä (3. vsk), Ef. 1:16–23

Elämä Kristuksessa = elämä Kristuksen Kirkossa

Johdanto

Epistolassa Pyhä Henki puhuu meidän pelastuksemme perustasta. Hän puhuu Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä siitä, että Hän on astunut ylös taivaisiin. Välittömästi tämän jälkeen Hän lausuu, että Isä on antanut Poikansa kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää. (Ef. 1:22b–23) Hän puhuu Kristuksen Kirkosta. Siksi mekin käymme nyt tarkastelemaan, mitä Jumalan sana meille tästä aiheesta, Kirkosta puhuu.

Kirkko – Kristuksen hengellinen ruumis

Pyhä Henki sanoo, että kristillinen Kirkko on ruumis. Se ei kuitenkaan ole mikä tahansa ruumis, vaan Kristuksen ruumis (vrt. Kol. 2:17). Samoin kuin mihin tahansa ruumiiseen kuuluu aina myös pää, niin kuuluu tähänkin. Kirkon Pää on Kristus itse, onhan Kirkko juuri Hänen ruumiinsa. Edelleen, samoin kuin luonnollinenkin ihmisruumis on yksi, mutta samalla siinä on monta jäsentä, niin on myös Kristuksen ruumiin kohdalla: Hänen kirkkoruuminsa on yksi, koska Hän itse on yksi (Ef. 4:4, 5). Samalla tähän yhteen ruumiiseen kuuluu monia jäseniä. Näitä jäseniä olemme me Kristuksen omat, kristityt (1. Kor. 12:27; Ef. 5:30).

Tietenkään kukaan ihminen ei luonnostaan tai omista lähtökohdistaan käsin voi olla kristitty, eikä siis myöskään kuulua Kristuksen ruumiiseen. Lankeemuksen vuoksi jokainen luonnollinen ihminen on auttamattomasti syntinen ja sairas, kuollut ja eloton, ikuisen kuoleman ansainnut. Luonnostaan hän elää vieraantuneena Jumalasta, Hänen vihamiehenään (Kol. 1:21). Sellaisena ihminen on epävanhurskas, Jumalalle kelpaamaton, sekä auttamatta erossa Hänestä ja Hänen elämästään.

Mutta juuri tällaisia syntisiä ihmisiä – siis koko maailman kaikkia ihmisiä! – on Jumalan Poika Kristus tullut pelastamaan (1. Tim. 1:15). Poikansa lihan ruumiissa, Hänen kuolemansa ja ristillä vuodattamansa veren kautta Jumala on nyt sovittanut ihmiset. Näin Hän on tehnyt, että voisi asettaa heidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina eteensä (Kol. 1:20–22), siis ottaa yhteyteensä.

Kristus tahtookin nyt liittää ihmiset Jumalan yhteyteen, ottaa heidät jäseniksi pyhään ruumiiseensa, Kirkkoon. Miten Hän tahtoo tehdä tämän? Niiden välineiden välityksellä, jotka Hän itse on tätä varten asettanut. Toki uskon kautta Kristukseen ihminen ottaa vastaan syntien anteeksiantamisen ja iankaikkisen elämän lahjat, jotka Herra on hänelle kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan hankkinut. Mutta Jumala lahjoittaa ihmiselle tämän uskonkin! Hän tekee sen suullisen välineen, puhutun sanansa kuulemisen kautta. Tästä apostoli kirjoittaa: Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17) Itse Pyhä Henki kutsuu Kristuksen seurakunnan koolle, Hänen alaisuuteensa, joka on sen yksi ja ainoa Pää. Tämän Henki tekee juuri Jumalan sanan välityksellä: Hän antaa ihmisten kuulla sanaa, ja niin tuo heidät Kristuksen Kirkon yhteyteen ja liittää heidät sen jäseniksi, tai ”yhteenruumiittaa” heidät. Juuri sanan kuulemisesta alkaa pääsy tähän yhteisöön. (Iso katekismus II 51–53.)

Mutta jotta me ihmiset saisimme vielä konkreettisemmankin todistuksen siitä, että Jumala antaa armollisen tahtonsa kohdistua meihin, käyttää Pyhä Henki kuultavan sanan lisäksi myös sellaista merkkiä ja välinettä, jonka me voimme silmillämme nähdä ja ruumiillamme tuntea. Tästä Paavali kirjoittaa: sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13) Kasteessa Pyhä Henki tulee kastettavaan. Ja kun Hän tulee ihmiseen, Hän myös liittää tämän jäseneksi Kristuksen ruumiissa. Näin Jumala siis kasteessa tekee valmiiksi sen pelastavan työn, jonka Hän sananjulistuksen kautta aloitti. Kasteessa ihminen saa syntinsä anteeksi, ja Kristus pesee ne pois (Ap. t. 22:16). Kasteessa ihminen temmataan synnin ja kuoleman maailmasta ja ”jäsennetään” elämänyhteyteen Kristuksen kanssa. Tämä elämä on sitä Kristus-pään ikuista elämää, joka virtaa Hänestä Hänen koko kirkkoruumiiseensa ja sen kaikkiin jäseniin. Näin kastettu kristitty on yhteenkasvanut Kristuksen kanssa: Hänen vanha ihmisensä on kasteen kautta haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan, ja hän on saanut tulla osalliseksi Kristuksen ylösnousemuksesta ja uudesta elämästä Hänessä. (Room. 6:3–5) Tällä tavalla Raamattu opettaa siitä, miten Kristuksen ruumiiseen liitytään.

Mutta miten tässä ruumiissa sitten pysytään? Kuka tahansa ymmärtää, että tavallisenkin ihmisruumiin jäsenet ovat riippuvaisia ruumiin verenkierrosta ja elämästä. Jos verenkierto jostakin syystä estyy, siitä osattomaksi jäänyt jäsen jää myös ilman elämää. Mikäli tämä tila ei pian korjaannu, ruumiin jäsen kuolee. Kuolleena se ei voi pysyä elävän ruumiin yhteydessä, vaan kuihtuu pois. Samalla tavoin myös Kristuksen ruumiin jäsenet tarvitsevat jatkuvasti osallisuutta Kristus-pään verenkiertoon ja Hänen elämäänsä, jotta voisivat pysyä osana Hänen ruumistaan.

Ei ole sattumaa, että Kristus on asettanut juuri ruumiinsa ja verensä sakramentin siksi välineeksi, jonka kautta Hän jatkuvasti antaa verenkiertonsa tulla elävän kirkkoruumiinsa jäsenten osaksi. Tästä Paavali kirjoittaa: Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset. (1. Kor. 10:16–17) Ehtoollisessa Kristus antaa ruumiinsa ja verensä omilleen. Hän tekee tämän ihmeellisellä tavalla: kun Hänen luova sanansa – tämä on minun ruumiini ja Tämä on minun vereni, liiton veri (Mark. 14:22, 24) – yhtyy leipään ja viiniin, ne ovat silloin Hänen todellinen ja olemuksellinen ruumiinsa ja verensä, juuri ne, jotka Hän Golgatalla uhrasi ja vuodatti. Niiden kautta kirkkoruumiin Pää Kristus antaa kullekin jäsenelleen syntien sovituksen, anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän lahjat, jotka Hän kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan heille valmisti. Näin Hän myös ravitsee omaa ruumistaan ja vaalii sitä. (Ef. 5:29) Hän antaa ruumiinsa ja verensä kaikille ruumiinsa jäsenille heidän ruumiinsa sisään, syötäväksi ja juotavaksi. Näin Hän ottaa meidät ruumiinemme ja verinemme osallisiksi pyhästä ruumiistaan ja verestään mitä läheisimmällä tavalla. Näin me tulemme tietyssä mielessä Kristuksen kantajiksi; meistä tulee ”yhdessä-ruumiitettuja” ja samaa verta Hänen kanssaan.

Tällä tavalla, rakas kristitty, Herran ehtoollisella on valtavan keskeinen merkitys sinunkin henkilökohtaisen Kristus-yhteytesi kannalta. Se ei kuitenkaan ole ainoastaan sinun, yksittäisen kristityn asia. Kristuksen sakramentaalisen ruumiin ja veren asiaa ei voi erottaa Hänen hengellisen ruumiinsa, Kirkon asiasta. Päinvastoin, juuri siksi, että Kristus ehtoollispöydässä liittää yksittäiset kristityt ruumiinsa ja verensä osallisuuteen, Hän siinä yhä uudelleen ikään kuin ”ruumiittaa” ja ”verettää” heitä myös oman pyhän kirkkoruumiinsa jäseniksi ja Pyhän Hengen verenkierron yhteyteen. Siksi Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ei ole ainoastaan yksittäisen kristityn hartaudenharjoituksen väline, vaan mitä syvimmässä merkityksessä nimenomaan Kirkon sakramentti. Siinä Kristus, ruumiin Pää liittää yksittäiset jäsenensä elämänyhteyteensä, sekä Hänessä edelleen jäseniksi ja elämänyhteyteen myös toinen toisensa kanssa.

Huomaatko, mitä tämä raamatullinen kuva Kristuksen Kirkosta Hänen ruumiinaan kertoo kristittyjen yhteydestä? Kristittyjen yhteys on jotakin paljon enemmän kuin pelkkä hyvä henkilökohtainen suhde tai inhimillinen yhteyden kokeminen toisten uskovien kanssa. Yhteydessä samaan ehtoollispöytään sekä siinä myös yhden ja saman Kristuksen ruumiiseen ja vereen kristittyjen välille muodostuu hengellis-ruumiillinen yhteys. Se on paljon syvempää yhteyttä kuin jopa ajallinen verisukulaisuus. Se on yhteyttä samaan hengelliseen organismiin, Kristukseen ruumiiseen, jossa Hänen sydänverensä virtaa heissä ja tekee heidät osallisiksi Hänen taivaallisesta elämästään. He ovat yhtä Hänen kanssaan ja Hänessä toistensa kanssa. Kirkon sydän sykkii yhä tänäänkin juuri Herran ehtoollisessa. Juuri ehtoollisessa toteutuu se yhteys ja ykseys, josta Kirkon Herra puhuu, kun Hän sanoo Isälleen: minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä. (Joh. 17:23)

Kun sinä olet kristitty, koskee tämä kaikki myös sinua. Kastettuna, uskovana ja evankeliumista ravittuna sinä et enää ole yksin tai irrallinen, vaan kuulut Kristukseen. Ja kun kuulut Kristukseen, kuulut Hänen ruumiiseensa, Kirkkoon. Tämä tarkoittaa, että sinä olet osallinen Kristuksen elämästä ja kaikesta siitä, mikä Hänen on. Yhtäältä Kristuksen kirkkoruumiiseen kuuluvat kristityt ovat kyllä saaneet tulla yhteenkasvaneiksi yhtäläisessä kuolemassa Hänen kanssaan. Kristittynä sinunkin vanha ja lihallinen ihmisesi synteineen on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja surmattu. (Room. 6:5) Mutta samalla, Kristus-ruumiin jäsenenä olet saanut tulla osalliseksi myös Hänen valmistamastaan syntien sovituksesta ja Hänen ikuisesta elämästään. Luther opettaa: ”Kristuksella on kaikki aarteet ja omaisuus – ne ovat sielun omia. Sielua rasittavat kaikki paheet ja synnit – ne tulevat Kristuksen omiksi.” (Von der Freiheit eines Christenmenschen, 12; suom. Kristityn vapaudesta, 12. WA 7, 25.) Tämä koskee mitä läheisimmällä ja henkilökohtaisimmalla tavalla juuri sinua, kristittyä. Samalla on myös selvää, että sovituksen saaminen ja ikuinen elämä koskettavat sinua henkilökohtaisesti nimenomaan siksi, että olet saanut tulla osalliseksi Kristuksen elämästä, joka läpäisee koko Hänen ruumiinsa ja virtaa siinä niin, että apostoli voi tässä kutsua Kirkko-ruumista täyteydeksi, joka kaikki kaikissa täyttää (Ef. 1:23). Tämän ruumiin yhteydessä olet myös yhteydessä Kristuksen toisiin jäseniin niin, että Raamattu voi kutsua meitä yhdessä toinen toisemme jäseniksi ja ”kanssaruumiiksi” tai ”yhdessä-ruumiitetuiksi” (σύσσωμα – Ef. 3:6; Room. 12:5). Koska nyt siis olet yhdessä kaikkien Kristuksen omien kanssa osallinen Hänen elämästään, saat kerran yhdessä Hänen omiensa kanssa tulla osalliseksi myös Hänen ylösnousemuksestaan (Room. 6:5). Siksi niin sinulla kuin kaikilla muillakin Hänen jäsenillään on uskon kautta myös yksi ja sama toivo (Ef. 4:4, 5). Kristus-pää on sinun ja koko kirkkoruumiinsa Vapahtaja (Ef. 5:23).

Katso nyt, rakas kristitty, miten erottamattomalla tavalla meidän Herramme Kristus on sitoutunut seurakuntaansa! Hän on uhrannut itsensä kokonaan meidän puolestamme, kuollut meidän syntiemme tähden. Noustuaan ylös kuolleista Hän on tullut pääksi seurakunnalleen. Päänä Hän lahjoittaa elämänsä meille, jäsenilleen, ja pitää meidät elämänsä yhteydessä! Mikä voisi olla kokonaisempaa itsensä antamista ja läheisempää sitoutumista?

Elämä Kristuksessa – elämää Kristuksen kirkkoruumiissa

Ehkä joku kuitenkin ajattelee: ”En minä tarvitse kirkkoa. Minä tutkin Raamattua itsekseni.” Mutta juuri tämä ajatus todistaa, että näin ajatteleva ihminen ei tutki Raamattua itsekseen. Nimittäin jos hän sitä tutkisi, huomaisi hän pian, että Kirkkoon kuuluminen ei ole asia, jonka kristitty voi halutessaan valita tai olla valitsematta. Ajatus kristitystä, joka ei kuulu Kirkkoon, on Raamatulle vieras. Pikemminkin kristittynä oleminen on sama asia kuin kuuluminen Kristuksen ruumiiseen, Kirkkoon. Tämä kuuluminen ei kuitenkaan tarkoitaa elämää ainoastaan jonkin näkymättömän, kaasumaisen seurakuntaruumiin jäsenenä. Normaalitilanteessa kristillinen elämä on aina elämää silminnähtävän seurakunnan jäsenenä, joka kokoontuu Kristuksen sanan kuuloon ja Hänen alttarinsa äärelle. Kääntäen tämä tarkoittaa myös sitä, että elämä Kristuksessa koko Jumalan tarkoittamassa syvyydessä ei voi toteutua siellä, missä kristitty jää seurakunnan ulkopuolelle ja kiertelee siellä täällä hengellistä ravintoa etsimässä. Tällainen sitoutumattomuus seurakuntaan ei ole Jumalan tahdon mukaista. Toki tällainen sitoutumattomuus saattaa monen kohdalla johtua siitä, että ne pastorit ja piispat, joille Jumalan sanan saarnaaminen tässä maassa on uskottu, ovat laiminlyöneet tehtävänsä opettaa kristittyjä Kristuksen Kirkosta ja siihen kuulumisesta. Mutta jos kristitty tekee tietoisen ratkaisun jättää sitoutumatta Kristuksen oikean ja näkyvän seurakunnan elämään, tekee hän tässä asiassa syntiä Jumalan sanaa vastaan.

Tällä en nyt tarkoita sitä, että sinun kristillisen elämäsi keskuksessa pitäisi olla osallistumisaktiivisuutesi tai muu tekemisesi. Ei niin! Sinun kristillisen elämäsi ykkösasia on tietenkin se, mitä Jumala tahtoo tehdä ja lahjoittaa sinulle. Hän tahtoo antaa sinulle evankeliuminsa lahjat! Mutta huomaa, että Hän tahtoo tehdä tämän juuri kirkkoruumiinsa yhteydessä, messussa. Miksi sinä et siis pitäisi huolta siitä, että saat jatkuvasti elää Hänen seurakuntansa yhteydessä ja kokoontua muiden Hänen omiensa kanssa messuun aina kun se vain on mahdollista? Mistä muualta sinä voisit saada kristilliselle elämällesi eväät? Vai onko sinulla syötävänä jotakin sellaista hengellistä ruokaa, josta itse Jeesuskaan ei tiedä? (Vrt. Joh. 4:32.)

Mutta tässä asiassa on myös toinen puoli. Seurakuntayhteydessä ei ole kyse ainoastaan siitä, mitä Kristus lahjoittaa sinulle. Kyse on myös siitä, mitä sinä annat takaisin Hänelle. Kun Kristus on kasteessa liittänyt sinut ruumiiseensa, ja kun sinä sitten myös käyt messussa, jossa Hän edelleen lujittaa sinun yhteyttäsi Häneen lahjoillaan, seuraa tästä myös jotakin sinun kristillisessä elämässäsi. Juuri siksi, että sinä olet Hänen kirkkoruumiinsa jäsen, tahtoo Hän myös käyttää sinua – elävää jäsentään – antamaan itsesi kokonaan paitsi Hänelle myös toisille Hänen jäsenilleen. Sinun elämäsi Kristuksessa ei siis ole ainoastaan saamista Häneltä. Totta kai elämäsi Kristuksessa ensisijaisesti onkin juuri saamista Häneltä, mutta juuri siksi se on myös itsensä antamista takaisin Hänelle sekä Hänen omastaan antamista muille, näkyville lähimmäisillesi. Miksi siis et sitoutuisi Hänen näkyvän seurakuntansa elämään kokonaisvaltaisesti? Kristukselle rakas ystävä! Katso Kristusta, joka on sitoutunut antamaan kaikkensa omilleen, seurakunnalleen. Jos sinä et vielä ole jäsen tällaisessa seurakunnassa, pohdi tykönäsi, onko olemassa jotakin, mikä estää sinun sitoutumisesi Kristuksen näkyvän Kirkon jäsenyyteen. Olet aina tervetullut keskustelemaan tästä asiasta myös pastorin kanssa. Kristus tahtoo antaa sinulle kaikki lahjansa!

Pääasia on aina pääasia, ja pääasia on seurakunnan Pää

Sanottakoon vielä sananen Kristuksen kirkkoruumiin jäsenten keskinäisistä suhteista. Kun me olemme jäseniä Kristuksen ruumiissa, kuuluu jokainen meistä kuuluu yhdelle ja samalle Herralle. Näin me olemme myös keskenämme aivan samalla viivalla Jumalan edessä. Toisaalta samalla meillä kaikilla on myös omat, erilaiset hyvät ominaisuutemme ja hengelliset lahjamme, jotka Jumala on meille kullekin antanut. Näiden ominaisuuksien ja lahjojen mukaan me saamme sitten myös palvella Kristusta, osina Hänen ruumiinsa kokonaisuutta. Koska asiat nyt ovat näin, ei kukaan Herran jäsenistä saa pyrkiä tekemään itsestään numeroa Hänen seurakunnassaan.

Joskus seurakunnassa saattaa nimittäin käydä niin, että joku jäsenistä haluaa tehdä itsestään numeron oletetun hengellisen voimallisuutensa nojalla. Ei liene tavatonta, että pastorit, lähetystyöntekijät tai muut palvelustehtävissään aktiiviset alkavat vaatia itselleen erityisasemaa. Joskus muukin seurakunta tulee lähteneeksi mukaan tällaiseen, ja alkaa asettaa jäseniään erilaisiin hengellisiin kategorioihin, ”hengellisempiin” jäseniin ja ”vähemmän hengellisiin”.

Toisaalta joskus seurakunnassa saattaa käydä niinkin, että joku jäsenistä haluaa tehdä itsestään numeron heikkoutensa nojalla. Ei liene ennenkuulumatonta, että sairauksista tai muista elämän vaikeuksista kärsivät jäsenet alkavat vaatia itselleen erityistä huomiota. Ehkä joku tulee messuunkin vain harvoin sen vuoksi, että hänet silloin huomattaisiin paremmin kuin muut seurakuntalaiset, jotka istuvat säännöllisesti penkissä. Joskus muukin seurakunta tulee lähteneeksi mukaan tällaiseen, ja alkaa asettaa heikkoutensa osoittavia erityisasemaan juuri heidän osoittamansa heikkouden vuoksi.

Mitä näistä asioista tulisi ajatella? Ensiksi niistä, jotka esiintyvät vahvoina: Valitettavasti joskus seurakunnassa joku saattaa haluta käyttää itselleen uskottua johtoasemaa itsensä korottamiseen. Tällainen johtoaseman väärä käyttö ei kuitenkaan tee tyhjäksi Kristuksen asetusta ja tehtävien oikeaa käyttöä. Kristuksen ruumiin jäsenten erilaisuus ja sitten myös Hänen oma asetuksena edellyttää kyllä sitä, että seurakunnassa on erilaisia tehtäviä ja virkoja. Siksi nämä onkin seurakunnassa säilytettävä. Samalla on kuitenkin muistettava, että tehtäviensä erilaisuudesta huolimatta kaikki Herran ruumiin jäsenet ovat keskenään tasavertaisia. Toiseksi niistä, jotka osoittavat heikkoutensa: Kun seurakunnassa on heikkoutta – niin kuin tässä ajassa aina on – Kristuksen omien tulee opetella ottamaan toisensa huomioon. Heidän tulee iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa (Room. 12:15b), sekä hoivata ja auttaa heikkoja ja tarvitsevia! Sinäkin saat aina hädässäsi pyytää apua, tukea ja esirukousta pastoriltasi, sekä muilta veljiltäsi ja sisariltasi. Syntisten sairaalassa täytyy aina olla tilaa sellaiselle! Samalla jokaisen aikuisen ihmisen on myös hyvä harjoitella ottamaan vastuu omasta ajallisesta elämästään, pitää mahdollisuuksiensa mukaan huolta esimerkiksi hyvinvoinnistaan, ettei tarpeettomasti kuormittaisi veljiään ja sisariaan Herrassa. Tällä tavalla seurakunnassa ei kukaan saa asettaa itseään toisten yläpuolelle, tapahtui se sitten vahvuuden tai heikkouden varjolla. Kristuksen ruumiissa tulee pääasian aina olla pääasiana, ja pääasia on seurakuntaruumiin Pää, Kristus itse. Saakoon Hän lahjoineen aina olla silmiemme edessä!

Lopuksi

Kun sinä, kastettu ja uskova kristitty, elät Kristuksen ruumiin jäsenenä, saat kaiken tarvitsemasi ravinnon ja elämän Häneltä. Jos sinulla on heikkoutta, ahdistusta ja syntiä, pysy vain aina Herrasi seurakunnassa. Kirkossaan Kristus itse on aina sinun kanssasi. Kirkossaan Hän antaa sinulle täyden syntiesi anteeksiantamuksen ja osallisuuden elämäänsä, sekä ruokkii sinua armonsa yltäkylläisyydellä. Kun elät Kristuksen Kirkossa, et jää yksin tai ulkopuolelle. Saat elää mitä läheisimmässä yhteydessä Herrasi ja toisten Hänen omiensa kanssa. Kaikissa iloissasi ja suruissasi saat olla Herrasi kantamana, yhdessä Hänen omiensa kanssa. Saat itsekin jakaa apuasi ja tukeasi toisille veljillesi ja sisarillesi. Kristuksessa sovitettuna ja pyhitettynä saat lopulta myös päästä perille taivaan kirkkauteen, sinne, missä Hänen seurakuntansa riemuitsee ja ylistää Jumalaa iankaikkisesti. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme ja Kirkon Pää, Jeesus Kristus. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.5.2018.)

Mitä vastaan taistelua käydään? – Ef. 6:12

”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” (Ef. 6:12)

Mikäli kirkko ymmärretään varsinaisessa mielessä inhimillisenä organisaationa tai instituutiona, ei ole yllättävää, että sen piirissä mahdollisesti esiintyvien harhojen vastustajia pidetään ihmisten vastustajina tai jopa vihaajina.

Jos kirkko taas ymmärretään Kristuksen ruumiina, ”ylhäältä” olevana (tai – inkarnaation näkökulmasta katsottuna – ”ylhäältä alas” tulevan pelastustodellisuuden myötä ”alhaalla” jumalallisesti synnytettynä) organisaationa, voidaan tehdä oikea erottelu sen piirissä esiintyvien harhojen vastustamisen ja toisaalta tällaisen harhaopetuksen vankeuteen joutuneiden ihmisten vihaamisen välillä.

Jälkimmäistä älköön sallittako, edelliseen Jumalan sanan johdattamana rohkaistakoon.

Lopulta voitaneen esittää, että monissa tapauksissa Jumalan sanaan sitoutuneiden kristittyjen pitäminen ihmisten vihaajina lienee ainakin osaltaan seurausta puutteellisesta kirkko-opista.

– Kotona Lahdessa 8.6.2016.

5. paastonajan sunnuntai (2. vsk), Ef. 2:12–16

Kristuksen ruumis – Jumalan omaisuuskansa

Jumalan kansa ja pakanakansat

Päivän epistolassa Herra puhuu apostolinsa kautta kahdenlaisista ihmisistä. Yhtäältä Hän puhuu niistä, jotka olivat vanhastaan olleet Jumalan omaisuuskansan, Israelin jäseniä. Toisaalta Hän puhuu niistä, jotka eivät tätä olleet. He olivat syntyjään pakanoita. Ja nyt juuri näille jälkimmäisille Herra tässä myös osoittaa sanansa. Hän puhuu Efeson seurakuntalaisille, siis tuon nykyisen Turkin alueella sijaitsevan kaupungin pakanoista kristityiksi kääntyneille. Mitä Herra puhuu heille? Hän puhuu siitä, kuka saa kuulua Hänen kansaansa, siis Hänen seurakuntaansa.

Vaikuttaa ymmärrettävältä ajatella, että jos joku saisi kuulua Jumalan seurakuntaan, niin ainakin israelilaiset, nuo vanhan liiton omaisuuskansan jäsenet. Juutalaisella kansallahan oli jo ammoisista ajoista asti ollut Jumalan lupaukset ja liitot. He olivat aina olleet lähellä Jumalan armonvälikappaleita: Heillä oli ollut temppeli, jossa Jumala oli luvannut tulla läsnäolevaksi ja kohdattavaksi. Heillä oli ollut liitonarkki, jonka päältä, armoistuimen päältä Jumala puhui Moosekselle. Heillä oli ollut veriset uhrit, joissa Jumala antoi anteeksi heidän syntinsä. Näissä välineissä israelilaisilla oli ollut yhteys pyhään Jumalaan ja Hänen pyhittävään läsnäoloonsa. Ja nyt, Jeesuskin oli ihmisyytensä puolesta juuri israelilainen, mies Juudan heimosta, Daavidin siemenestä (Room. 1:3). Siksi on helppo ymmärtää, että juuri nämä juutalaiset saisivat kuulua myös uuden liiton seurakuntaan.

Mutta sitten Herra puhuu myös pakanoista. Hän muistuttaa efesolaisia siitä, millaisia he olivat ennen olleet. Pakanakansasta syntyneinä he olivat luonnostaan olleet ”vailla Israelin kansalaisoikeutta”. He eivät siis olleet kuuluneet Jumalan kansaan. Jumalan omaisuuskansaan nähden he olivat olleet ”vieraita”, siis aivan kuin muualta tulleita, outoja ja omituisia. He olivat olleet ”vieraat lupauksen liitoille”. Toisin sanoen he olivat olleet niiden lupausten ulkopuolella, jotka Jumala oli omaisuuskansalleen antanut. He olivat olleet ”ilman toivoa ja Jumalaa maailmassa”. Heillä siis ei ollut ollut uskoa elävään Jumalaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö heillä mitään jumalaa olisi ollut. Nimittäin jokaisella ihmisellä on kyllä välttämättä joku jumala tai jumalia. Jokaisella on joku jumala, jolta tai joilta hän odottaa turvaa, apua ja kaikkea hyvää. Jos ihmisellä ei ole Herranaan kaikkivaltias, elävä Jumalaa, hän kyllä helposti kehittää tilalle monenlaisia epäjumalia. Useimmiten epäjumalaksi tulee raha tai omaisuus, menestys tai valta, toisten ihmisten hyväksyntä tai rakkaus. Monille epäjumalaksi tulevat omat, hurskaina pidetyt teot, itse keksityt uskonnolliset menot tai oman sisimpänsä kehittäminen. Mutta mitkään näistä eivät ole oikeita jumalia, vaan ihmisten keksimiä. Siksi sellaista ihmistä, joka pitää tällaisia jumalanaan, Raamattu kutsuu tässä nimellä ἄθεος (atheos), toisin sanoen ateisti, suomeksi ”jumalaton”. Hän on siis sellainen, jolla ei ole todellista Jumalaa. Hänen jumalinaan kun ovat vain väärät jumalat. Mutta mikään tällainen omatekoinen jumala ei voi tarjota ihmiselle turvaa, apua tai mitään hyvää. Siksi sellaisten jumalien palvelijoista sanotaan tässä myös, että he ovat ilman toivoa. Näin on siksi, että vaikka ihminen kuinka tarkkaan kehittelisi itselleen epäjumalia, niiden avulla hän ei voi saavuttaa mitään iankaikkista varmuutta tai rauhaa. Tällaisia efesolaisetkin olivat nyt olleet. Ilman uskoa elävään Jumalaan, ilman yhteyttä Hänen temppeliinsä ja Hänen pyhittävää läsnäoloonsa siellä, ilman syntien anteeksiantamusta uhripalveluksessa he olivat olleet – niin kuin Paavali sanoo – ”kaukana” Jumalasta.

Mutta nyt on merkittävää, että Herra kuitenkin saarnaa näille efesolaisille, että juuri hekin, myös nuo syntyperältään pakanat saavat kuulua Jumalan seurakuntaan. Miten tämä on mahdollista? Eikö Juutalaisen kansan ja näiden pakanoiden välillä nimenomaan ollut valtava erottava muuri tai väliseinä, Jumalan laki? Eikö juuri se, että pakanat eivät eläneet Jumalan lain mukaan, tehnyt heitä kelpaamattomiksi Herran seurakunnan yhteyteen? Miten he nyt voisivat kuulua Jumalan kansaan?

Yhtä Kristuksessa

Kun Herra tässä apostolin suulla kuvaa efesolaisten aiempaa elämää erossa Jumalasta, hän käyttää ilmaisua, joka on aivan keskeinen. Kun heistä sanotaan, että he olivat ”vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa”, niin he olivat kaikkea tätä siksi, että he olivat ilman Kristusta. Hän siis sanoo: ”että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa”. (Ef. 2:12) Toisin sanoen se, että heiltä puuttui yhteys Jumalaan ja Hänen kansaansa, johtui siitä, että heillä ei ollut Kristusta. Ja heti perään Herra sanoo myös: ”mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.” (Ef. 2:13) On siis kyllä olemassa erottava jakolinja sen suhteen, kuka kuuluu Jumalan omaisuuskansaan, Herran seurakuntaan, ja kuka taas ei. Mutta tämä jakolinja ei nyt menekään siinä, onko ihminen syntyperältään israelin juutalainen vai ei, vaan siinä, onko hän Kristuksessa Jeesuksessa, vai ilman Kristusta.

Nyt siis myös ne pakanat, jotka aiemmin olivat olleet kaukana Jumalasta, ilman yhteyttä Häneen, ovat ”päässet lähelle”, Jumalan ja Hänen armonsa yhteyteen! Jos siis kysytään, miten tämä on mahdollista, niin se on mahdollista Kristuksen veressä! Jumala lähetti ikuisen Poikansa Kristuksen ihmiseksi tähän maailmaan, juutalaisen kansan keskuuteen. Mitä varten? Sitä varten, että Kristus Jeesus täyttäisi sen lain, jota kukaan israelilainen ollut kyennyt täyttämään. Kristus omaksui ihmisyyden, että Hän – ihminen ja Jumala – voisi kantaa Jumalan omaisuuskansan ja sen jäsenten koko syntitaakan. Hän kantoi Israelin kansan epäjumalanpalveluksen, lainrikkomisen ja Jumalan tahdosta luopumisen synnit. Mutta samalla Kristus Jeesus aivan yhtälailla kantoi omassa ruumiissaan kaikkien pakanakansojen syntitaakan. Hän kantoi heidän epäjumalanpalveluksensa synnin, heidän laittomuutensa synnin, vailla elävää Jumalaa olemisensa synnin. Yhdessä ruumiissaan Kristus Jeesus kantoi koko maailman syntivelan, niin liiton kansan syntivelan kuin pakanoidenkin syntivelan. Hänen yhdessä ruumiissaan tuo kaamea syntitaakka, koko maailman velka naulattiin ristiin. Hänen yhdessä ruumiissaan se velka nollattiin, kuitattiin. Niin on nyt siis koko maailman – niin juutalaisten kuin pakanoidenkin synnit sovitettu yhdessä Kristuksessa. Niin myös se lain vaatimus, joka vaatii synnintekijälle rangaistusta, se vaatimus on Hänen täydellisessä uhrissaan tehty tyhjäksi, tarpeettomaksi. Se vaatimus on mitätöity. Niin ei nyt siis ole enää olemassa mitään lain väliseinää, joka erottaisi syntyperänsä puolesta juutalaiset tai pakanat toisistaan: ”se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”. (Room. 3:22–24)

Näin Jumala on siis Pojassaan avannut pääsyn kaikille yhteyteensä. Ruumiinsa uhrissa Kristus on sovittanut sekä syntyperäisten juutalaisten että syntyperäisten pakanoiden synnit. Näin Hän on yhdessä ruumiissaan tehnyt nuo kaksi niin yhdeksi, että heitä tässä kutsutaan aivan ”yhdeksi uudeksi ihmiseksi”. Ja koska Kristus on tehnyt tämän kaiken yhdessä ruumiissaan, niin tuo ”yksi uusi ihminen” on myös Hänen oma ruumiinsa, siis Kristuksen pyhä seurakuntaruumis. Näin siis Golgatan uhrialttarilla on perustettu se yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen kirkko, jonka mekin uskontunnustuksessa tunnustamme. Tämä Kristuksen seurakuntaruumis on yksi ainoa, koska Kristus itse on yksi ainoa. Tähän seurakuntaruumiiseen kuuluvat kaikki ne, jotka on kastettu ja jotka uskovat Kristukseen, olivatpa he sitten syntyperältään juutalaisia tai pakanoita, niin kuin Herra sanookin: ”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:13) Näin on Kristuksen ristinkuolemassa kuoletettu myös kaikki ja kaikenlainen vihollisuus juutalaisten ja muiden kansojen väliltä. Molemmille  on aivan yhtä lailla tarjolla sama pelastus, Kristus. Niin on Kristuksen ristinkuolemassa tehty turhaksi myös kaikki vääränlainen romantisoiva suhtautuminen Vanhan testamentin lain säädöksiin ja lihalliseen Israeliin. Kristuksessa Jeesuksessa on lihallisen Israelin ulkoiset säädökset kumottu. Kun Kristus on ristin puulla ja haudan suulla täyttänyt työnsä, ei enää ole mitään eroa siinä, mistä kansasta ihminen on syntyisin, onko lihan puolesta israelilainen vai pakana. Ainoa erotus on nyt vain siinä, onko hän Kristuksessa Jeesuksessa vai ei.

Yksin Kristuksessa on pelastus

Nyt joku ehkä saattaa huolestua: ”Eikös tällainen puhe opeta virheellisesti, että Jumala olisi unohtanut omaisuuskansalleen antamansa lupaukset, tai että Hän olisi ikään kuin vanhan liiton kansansa kustannuksella ottanut pakanat yhteyteensä? Eihän Jumala niin voi tehdä!” Näin joku ehkä kyselee. Mutta nyt ei kyse olekaan siitä, että Jumala olisi unohtanut omaisuuskansalleen antamansa lupaukset. Kyse ei myöskään ole siitä, että Hän olisi tahtonut hylätä omaisuuskansansa. Ei niin! Juuri vanhan liiton kansastaanhan Jumala antoi Messiaan tulla ihmisten pelastukseksi (Room. 9:5). Juuri juutalaisten parissahan Kristus myös ensin kulki. Mutta Herra Kristus on tullut sovittamaan paitsi heidän, myös aivan koko maailman synnit. Ei siis ole niin, että Jumala olisi hylännyt Israelia ja ”korvannut” sitä jollakin muulla. Päinvastoin, suuressa laupeudessaan Jumala on tahtonut ottaa tähän rakkaaseen omaisuuskansaansa mukaan kaikki muutkin, kuin vain tuon lihallisen Israelin syntyperäiset jäsenet. Katso nyt tätä Jumalan ihmeellistä armoa: Hänen ikuisessa Pojassaan, ihmiseksi tulleessa Kristuksessa Jeesuksessa on Jumalan omaisuuskansan kansalaisoikeus tullut kaikille kansoille omistettavaksi! Pyhän kasteen ja uskon kautta niin Israelin passin omaavat kuin minkä tahansa muunkin maan kansalaiset kuuluvat Kristuksen ruumiiseen, Jumalan hengelliseen huoneeseen, pyhään ja kuninkaalliseen papistoon, valittuun sukuun, pyhään heimoon ja omaisuuskansaan! (1. Piet. 2:5, 9)

Mutta samalla tässä on varoitus: koska sovitus on nyt Kristuksessa ja Hänen täydellisessä uhrissaan, ei kenellään ole mitään muuta pääsyä Jumalan yhteyteen, kuin vain Jeesus Kristus yksin. Ilman uskoa Kristukseen myös syntyperäinen juutalainen kuuluu niihin, joista sana tässä sanoo, että he ovat vailla todellisen Israelin kansalaisoikeutta, ilman toivoa ja Jumalaa maailmassa. Näin on siksi, että – niin kuin Herra apostolin suulla sanoo: ”Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.” (1. Joh. 2:23)  Mutta aivan sama koskee sinuakin, joka täällä tänään istut, sinua, joka olet syntyperältäsi ei-juutalainen. Ilman Kristusta sinäkin olet Jumalan omaisuuskansan, seurakunnan ulkopuolella, vailla Jumalaa. Mutta toisaalta, uskossa Kristukseen sinäkin kuulut varmasti Hänen ruumiiseensa, Jumalan omaisuuskansaan.

Toisin sanoen: Nyt ei enää ole mitään syntyperään perustuvaa erottelua niiden välillä, jotka Kristuksessa ovat. Mutta samalla ei nyt myöskään ole mitään erotusta niiden syntyperäisten juutalaisten tai pakanoiden välillä, jotka eivät usko Kristukseen. Ilman Häntä he kaikki ovat erossa Jumalan seurakunnasta ja siksi myös hukkuvat yhtä lailla. Ainoa erotus on nyt siis vain siinä, ovatko he yhteydessä Kristuksen ruumiiseen, Jumalan yhteen, pyhään, yhteiseen ja apostoliseen seurakuntaan, vaiko eivät.

Rukous Israelin puolesta

Mutta me, rakkaat ystävät, me olemme Efeson seurakunnan pakanakristittyjen tavoin saaneet tulla osalliseksi Jumalan omaisuuskansasta. Kristuksessa meillä on Jumalan lupausten koko täyteys, ikuinen pelastus! Tämä kaikki on pelkkää Jumalan armoa. Omassa syntisyydessämme me pakanat – aivan kuin juutalaisetkin – olisimme kyllä ansainneet ikuisen eron pyhästä Jumalasta ja Hänen kansastaan. Mutta suuressa armossaan Jumala on Pojassaan tahtonut oksastaa seurakuntaansa meidätkin, itsessämme mahdottomat. Tämä kaikki on armoa. Siksi emme saa ylpeillä niiden rinnalla, jotka ovat kuuluneet Jumalan Vanhan testamentin omaisuuskansaan. (Room. 11:17-20) Pikemminkin me, jotka olemme tulleet Kristuksen seurakunnan, Hänen yhden, pyhän ja yhteisen ruumiinsa jäseniksi, me saamme joka päivä parannuksessa ja syntien tunnustamisessa palata Jumalan armoon Kristuksessa. Saamme joka päivä, jokaisessa messussa rukoilla Jumalan Israelin, Hänen uuden liiton omaisuuskansansa, siis Kristuksen kirkon puolesta. Saamme rukoilla, että Herra varjelisi meidät yhdessä, pyhässä ja apostolisessa uskossa. Kristuksen seurakuntaruumiina saamme myös joka pyhä tulla Herramme ravitsemiksi Hänen pyhästä sanastaan. Saamme tulla Hänen ravitsemikseen myös alttarin sakramentista, jossa Hän tarjoaa ruumiinsa ja verensä meidän, oman pyhän seurakuntaruumiinsa vahvistukseksi. Eikä tämä ole todellista Israelin siunaamista, koska sanansa ja sakramenttiensa kautta Herra itse siunaa omaa omaisuuskansaansa, pyhää kirkkoaan? Ja näistä ravittuina me saamme sitten myös elää avoimesti Kristuksen ruumiin, Jumalan seurakunnan jäseninä tässä maailmassa. Saamme elämällämme ja suullamme antaa todistuksen Hänen armostaan meitä kohtaan: Ennen me olimme kaukana, mutta nyt olemme päässeet Hänen yhteyteensä! Näin saamme todistaa kaikkien kansojen keskuudessa, myös niiden keskuudessa, jotka lihallisen syntyperänsä puolesta kuuluvat Israelin kansaan, mutta jotka ilman Kristusta ovat erossa elävästä Jumalasta. Herran seurakuntana saamme sitten myös rukoilla aivan kaikkien niiden puolesta, jotka vielä tänään ovat kaukana, jotka elävät ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa. Saamme rukoilla yhtä lailla lihallisen Israelin kansan, kuin lihallisen Venäjän kansan, lihallisen Japanin kansan, lihallisen Yhdysvaltain, Ruotsin, Suomen kansan puolesta. Kaikkialla siellä, missä vielä on Kristuksen seurakuntaruumiista, hengellisestä Israelista osattomia ihmisiä, Herra tahtoo tuoda heidätkin lähelle, yhteyteensä! Heidänkin puolestaan Jeesus Kristus, Jumalan täydellinen uhrikaritsa on vuodattanut täydellisen uhriverensä kertakaikkiaan. Heidätkin Herra Kristus tahtoo kastaa yhdessä Hengessä yhdeksi ruumiiksi, joka on Hänen oma seurakuntansa. Heillekin Kristus tahtoo avata pääsyn yhdessä Hengessä Isän tykö, saman pääsyn, joka meille on jo Hänessä avattu (Ef. 2:18). Saakoon Kristus, kirkon Herra tulla meidänkin seurakuntamme kautta tunnetuksi yhä laajemmalla! Silloin Hän saa pelastaa yhä uusia rakkaaseen omaisuuskansaansa, seurakuntaruumiinsa jäseniksi.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 6.4.2014.)

22. sunnuntai helluntaista, Uskonpuhdistuksen muistopäivä (1. vsk), Ef. 6:10–18

Koko varustukseen puettuna

Monta kutsumusta – yksi kutsumus

Kun me olemme Kristuksen ruumiin jäseniä, meistä jokaisella on oma, Jumalalta saatu kutsumuksemme. Yhden kutsumus on yhdenlainen, toisen tehtävä ja paikka taas toinen. Mutta sitten: päivän pyhä epistola puhuu kutsumuksesta, joka on meille kaikille kristityille yhteinen. Se on taistelijan kutsumus. Tämä kutsumus meillä on siksi, että kun olemme kristittyjä, meillä on vastassamme vihollinen.

Vihollinen ja hänen Voittajansa

Ehkä muistat, miten Luukkaan evankeliumissa Herramme vertaa sielunvihollista väkevään mieheen, jolla on aseistus (Luuk. 11:21–22). Siellä missä tuo vihollinen saa hallita, siellä hän aseellisena vartioitsee kartanoaan. Toisin sanoen aseistettuna hän vartioi sitä ihmistä, jonka sydämessä hän saa hallita. Eikä hän tahdo luovuttaa hallussaan olevaa pois. Mutta vihollinen ei ole ainoastaan tällainen passiivinen omaisuutensa vartija. Hänestähän sanotaan myös, että hän oikein kiertää ja kuljeksii ympäriinsä etsimässä potentiaalisia uhreja. Hän etsii aktiivisesti ihmisiä, jotka hän voisi ottaa valtaansa ja tuhota (Job. 1:7; 2:2; 1. Piet. 5:8). Hän ei myöskään ole aseineen yksin, vaan hänen kanssaan on saatanallisten henkiolentojen armeija. Heidän kanssaan hän tahtoisi hyökätä mahdollisimman monen elämään (Ef. 6:12), saadakseen sydämet ja sielut valloitetuksi. Tätä varten hän on myös huolellisesti valmistanut sotastrategian, tai ”kavalat juonensa” niin kuin apostoli niitä tässä kutsuu (6:11).

Mutta sana sanoo, että on myös toinen, tätä väkevää miestä paljon väkevämpi mies. ”Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.” (Luuk. 11:21–22) Tämä väkevämpi mies on Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Hän on ristinkuolemassaan karannut tämän väkevän vihollisen ja hallitsijan päälle, ja voittanut hänet. Pääkallokukkulan ristillään Kristus on voittanut tämän vahvan vihollisen, ja niin hänet on heitetty ulos taivaasta, niin kuin Herra itsekin sanoo: ”Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.” (Luuk. 10:18) Kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan Kristus Jeesus, synnin, kuoleman ja perkeleen voittaja on riistänyt viholliselta hänen aseensa. Viholliselta on riistetty se, mitä Herra tässä Luukkaan kohdassa kutsuu sanalla πανοπλία (panoplia), ”koko varustus”. Saatanan koko varustus on mennyttä.

Ja näin tämä väkevistä väkevin voittaja Kristus on riisunut sinun vihollisesi aseista ja sitonut hänet (Ilm. 20:2). Kristus on myös ottanut haltuunsa sen huoneesi, jota perkele ennen piti hallussaan. Pyhässä kasteessa Herramme on ajanut vihollisen sinun sydämestäsi niin, ettei se enää saa asua siellä. Kristus on lakaissut huoneesi siistiksi ja kaunistanut sen. Mutta Hän ei ole jättänyt sydämesi huonetta tyhjäksi niin, että saastainen henki tovereineen voisi tulla sinne takaisin asumaan (Luuk. 11:24-26). Ei! Kasteessa Herramme on vuodattanut Pyhän Henkensä sinun sydämeesi. Hän  on täyttänyt sinut Jumalan Hengellä. Kristus on siunannut sinua kaikella hengellisellä siunauksella omassa nimessään, omassa läsnäolossaan (Ef. 1:3). Hän itse asuu nyt uskon kautta sinun sydämessäsi (Ef. 3:17). Hän hallitsee nyt sinussa Väkevänä Herranasi. Niin sinun sydämesi ja sielusi on turvassa. Sinun elämäsi ”on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa.” (Kol. 3:3)

Taistelu on käynnissä – taistelu on voitettu

Ja silti sinä tiedät kipeällä tavalla, mikä taistelun pauhu sinun ympärilläsi käy. Se ei ole lakannut, kun olet tullut kristityksi. Päinvastoin, kasteesi hetkellä taistelu vasta omalla kohdallasi oikein alkanut. Nimittäin tuo Jumalan kahlekoira käy ympäri ja etsii, kenet saisi niellä, viedä mukaansa sinne vaivan paikkaan (Luuk. 16:28), johon hän tietää aivan varmasti kerran joutuvansa. Hän tietää, että Kristuksen työn tähden hänellä on enää vähän aikaa. Herra tulee jo kohta takaisin. Juuri siksi perkele niin kiivaasti punoo nyt kavalia juoniansa, että voisi johtaa, ”jos mahdollista, valitutkin harhaan” (Matt. 24:24), hukuttaa sinutkin, Herran omaksi tehdyn. Sinä tunnet noita vihollisen juonia. Sinä tiedät, miten heikko niiden edessä olet. Tiedät myös sen, miten mahdoton sinun on yksin vastustaa noin väkevää vihollista ja hänen sotastratregiaansa. Siksi rakas ystävä, muista ensinnäkin, että kun olet Kristuksen oma, taistelu tulee välttämättä. Näin reformaation muistopäivänä on hyvä palauttaa mieleen, mitä uskonpuhdistaja Luther tästä sanoo. Hän kirjoittaa:

kaikkein niiden, jotka ovat Kristukseen kastetut ja tahtovat hänen puoltansa pitää, täytyy ja pitää olla sotamiehiä, jotka aina ovat täydessä sota-asussa, ja ettei kristillisyyden tila olekaan mikään levon, rauhan ja suruttomuuden tila, vaan että siinä tarvitaan olla alinomaisessa sodassa, sotia ja osottaa urhoollisuuttansa. (Tohtori Martti Luteruksen lyhyt Epistola-Postilla. Yhdentenäkolmatta sunnuntaina Kolminaisuuden päivästä.)

Älä siis masennu siitä, että kristillisessä elämässäsi joudut ahtaalle; se kuuluu asiaan! Apostoli kirjoittaa: ”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.” (1 Piet. 4:12–13) Tässä apostoli toki puhuu sellaisesta vainosta, joita kristitty saa maailmassa kokea siksi, että tunnustaa Herransa nimen. Sellainen vainokin on vihollisen työtä sinun masentamiseksesi. Toki hän käyttää muitakin keinoja. Mutta kaikissa näissä perustava ohje on erinomainen: ”älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa”. Ole sinäkin siis joka päivä valmis siihen, että taistelu on käynnissä.

Mutta sitten, älä myöskään unohda, että Kristuksen ristissä tuo taistelu on myös ja nimenomaan jo voitettu, voitettu aivan kertakaikkiaan! Kristus Jeesus on itse suostunut saatanan kiusaamaksi, jopa kaikessa kiusatuksi, että Hän voisi kiusattuja auttaa (Hepr. 2:18). Siksi Hän tietää, mitä sinä joudut kokemaan, mihin ahdistukseen tämä vahva vihollinen, maailma ja oma lihasikin sinut voivat ajaa. Ja sen vuoksi Kristus ei jätä sinua nyt ilman apua. Koska Herrasi tietää, mihin taisteluun sinä Hänen nimensä tähden joudut, Hän on pukenut ja pukee sinut taisteluvarustukseen. Se varustus ei ole mikään inhimillinen varustus taikka sinun oma varustuksesi. Se on jumalallinen varustus, Jumalan koko sota-asu – πανοπλία (panoplia), siis aivan koko varustus. Siitä ei puutu mitään. Siinä on kaikki, mitä sinä tarvitset taistelussasi tuota lohikäärmeen pyrstöä vastaan, joka vielä hetken ympärilläsi riehuu. Tähän sota-asuun Herra on varustanut sinut, ettet kaatuisi taistelussa, vaan että perkeleen pahimmassa hyökkäyksessäkin pysyisit pystyssä.

Jumalan koko sota-asu

Minkälainen tämä jumalallinen taisteluvarustus sitten on? Herra on valmistanut sinulle seitsemän varustetta taisteluun. Ensimmäisenä on totuus, tämän jälkeen vanhurskaus, sitten rauhan evankeliumi, sen jälkeen usko, pelastus, Jumalan sana ja rukous. Tämä jumalallinen taisteluvarustus on valtavan hyödyllinen ja tärkeä. Apostoli on kirjannut sen osat tähän meille muistiin, että muistaisimme ottaa ne käyttöön elämässämme. Mutta samalla meidän on varauduttava tähän: juuri siksi, että tämä sotavarustus on niin vahva ja tehokas vihollista vastaan, juuri siksi vihollinen pyrkii saamaan sen sinulta riistetyksi. Yksi kerrallaan vihollinen hyökkää jokaista Herralta saamasi varustetta vastaan. Mutta sinä olet saanut ne lahjaksi. Pidä niistä kiinni! Nyt me katsomme, miten voimme niin tehdä.

Ensiksikin: Sinut on vyötetty Jumalan totuuteen. Sinä olet saanut Jumalan sanan. Tässä sanassa pysyen sinä olet tullut tuntemaan totuuden (Joh. 8:31-32). Kristuksessa Isä on pyhittänyt sinut sanassaan, siinä sanassa, joka on kokonansa totuus (Joh. 17:17). Mutta nyt vihollinen haluaa hämärtää totuuden. Hän, joka on valehtelija ja valheen isä (Joh. 8:44) tahtoo hämärtää sen, mikä on totta. Hän ei kuitenkaan ole niin tyhmä, että tekisi koko tämän hyökkäyksensä kerralla taikka aivan julkisesti. Hänen taistelutaktiikkaansa kuuluu muuttaa sanan totuuden opetusta vähitellen, salaa, pala kerrallaan. Hän pukeutuu vanhurskauden saarnaajaksi, piispaksi, pastoriksi tai suureksi hengenmieheksi. Näin hänen on helpompi saada kansa puolelleen. Vasta sitten hän saarnaa muutettua totuutta muuttumattoman totuuden nimessä. Mutta ystävät, muistakaamme tämä: Jumalallinen totuus on ikuinen, se on yksi ja muuttumaton. Totuutta ei voi muuttaa ilman, että se samalla muuttuu valheeksi. Tämän ikuisen totuuden, totuutensa pyhän sanan Herra on nyt ilmoittanut meille Raamatussa. Suostu sinäkin sen vuoksi taisteluun, ja lausu rohkeasti ulos se, mikä on totta: ”Raamattu on Jumalan sanaa, siinä on jumalallinen totuus ilmoitettu meille. Aamen, aamen, tämä on varmasti totta.” Tätä vihollinen ei voi kestää. Jumalan pyhän sanan totuuden edessä sen on vaiettava, niin kuin se vaikeni erämaassa kuullessaan Kristuksen suusta Jumalan sanan: ”Sanottu on, ’älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.’” (Luuk. 4:12)

Toiseksi, sinut on Kristuksessa puettu vanhurskauteen, vanhurskauden haarniskaan. Vihollinen kyllä sanoo sinulle: Luuletko, että sinun vanhurskautesi muka riittää pelastukseen? Ha! Sinun kelpaavuutesi Jumalalle on pyöreä nolla!” Mutta nouse silloin taisteluun ja vastaa näin: ”Aivan oikein! Minun oma vanhurskauteni onkin tässä elämässä aina vajaata. Minä olen langennut ja syntinen, mutta minun puolellani Isän tykönä onkin Puolustaja, joka on Vanhurskas, Jeesus Kristus. Hän on minun syntieni sovitus, eikä vain minun, vaan koko maailman syntien (1. Joh. 2:1–2). Vaikka minä itsessäni olenkin kaikkea muuta kuin vanhurskas, Kristus Jeesus on kuitenkin lukenut oman täydellisen vanhurskautensa minulle, minun hyväkseni.” Tätä Kristuksen säteilevää vanhurskautta vihollinen ei voi kestää, ja taas sen on vaiettava.

Kristuksessa sinulle on myös annettu alttius rauhan evankeliumille. Vihollinen tahtoo kyllä tuoda elämääsi ahdistuksen, kokemuksen sisäisestä kaaoksesta ja sekasorrosta, kiireen ja riittämättömyyden tunteen. Hän oikein alleviivaa: ”Sinulla ei ole rauhaa! Etkö huomaa, ei Jumala mitään rauhaa sinulle halua antaa. Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole!” (Job. 2:9) Mutta silloinkin sinä saat Kristuksen tähden seistä rohkeasti vihollisen edessä ja sanoa: ”Olkoon minulla sisimmässäni rauhallinen tunne tai ei, Kristuksen täydellisen kuuliaisuuden tähden minulla kuitenkin on lunastus ja rauha Jumalan kanssa (Joh. 14:27). Kristuksen uhrin tähden minulla on sovitettu Jumala. Siksi Jumala ei enää ole minulle vihainen, Hän ei aja minua takaa syntieni tähden. Ja tästä evankeliumista, rauhasta Jumalan kanssa seuraa sitten myös rauhan tunne sydämessä. Mutta jos jonakin päivänä en sellaista tunnetta tuntisikaan, rauha Jumalan kanssa pysyy silti, koska Kristus elää minussa (Gal. 2:20). Se rauha pysyy, sillä se ei ole minusta peräisin, vaan on Kristuksen rauha. Ja kuule vielä, se rauha on tämä: Jumala ei ole enää minua vastaan, vaan Hän on minun puolellani! Ja jos Jumala on minun puolellani, kuka voi olla minua vastaan?” (Room. 8:31) Näissä rauhan evankeliumin jalkineissa sinä saat rohkeasti seistä vihollisesi edessä, oikein marssia kohti taivaan kotia, kaikessa evankeliumin rauhassa.

Sitten sinut on varustettu uskon kilvellä. Kun vihollinen käy hyökkäykseen, hän tähtää palavat nuolensa Jumalan totuuteen. Juonitellen hän kysyy sinulta: ”Onko Jumala todellakin sanonut niin? (1. Moos. 3:1) Uskotko sinä todella tuollaista? Ja vaikka uskoisitkin, sinun uskosi on heikko! Ei tuollainen usko riitä mihinkään!” Kun kuulet tällaista niin muista, että sinulle on annettu uskon kilpi, jolla saat sammuttaa tällaiset pahan palavat nuolet. Se usko ei perustu siihen miten paljon sinä uskot, vaan se usko vastaa perkeleelle niin kuin Jeesus vastasi, kun vihollinen kiusasi Häntä erämaassa. Se vastaa: ”Kirjoitettu on”. (Luuk. 4:4) Uskon kilpi, jonka olet saanut, ei siis tässä tarkoita ensisijaisesti sitä uskoa, jolla sinä uskot. Pikemminkin se on sitä uskoa, jonka sinä uskot. Kyse ei siis ole sinun oman uskosi määrästä tai voimasta, vaan siitä uskon sisällöstä, joka sinulle on Raamatussa ilmoitettu. Siksi, kun perkele vielä yrittää ampua nuolensa: ”Sinun uskosi on heikko! ei sinun uskosi riitä, ei sitä edes ole!” niin voit rohkeasti vastata: ”Aivan! Minun uskoni onkin vielä kovin heikko, mutta minä uskonkin häneen, joka on ilmoittanut itsensä minulle pyhässä sanassaan. Hän on luonut minut ja koko maailman, Pojassaan lunastanut minut kaikesta synnistäni ja heikkoudestani. Pyhässä Hengessä Hän vielä pyhittää minut armonvälineidensä välityksellä. Minä uskon kaikkivaltiaaseen kolmiyhteiseen Jumalaan, ja tätä uskoa saan koko Hänen seurakuntansa kanssa yhdessä tunnustaa. Minun sydämessäni oleva usko onkin kyllä heikko, mutta Kristuksessa sekin heikkous on kokonaan sovitettu. Jos sinulla siis on jotakin selvittämistä minun uskoni heikkouteen liittyen, sinun täytyy mennä selvittämään asiasi Kristuksen kanssa. Hän on nimittäin ottanut senkin asian hoitaakseen.” Ja näin pahan palavat nuolet menettävät terävyytensä ja niiden tuli, tuo helvetistä syttynyt hehku (Jaak. 3:6), se joutuu sammumaan.

Sinulla on Kristuksen tähden myös pelastuksen kypärä, varmuus pelastuksesta. Vihollinen kyllä tahtoo saada sinut epävarmaksi, kysymään: ”Mahtaako minun sieluni olla pelastettu?” ja vielä enemmän, hän tahtoo saada sinut aivan epätoivoon pelastuksesi asiassa. Mutta muista: Kristuksessa pelastus on tullut sinulle ja Hänessä se on sinulla jo nyt; ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16) Jos epäilet, mahdatko olla pelastunut, kysy itseltäsi, onko minua kastettu? Sana lupaa: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” (Mark. 16:16) Saat oikein saarnata itsellesi ja vihollisellesi Lutherin sanoin:

Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän. (Iso katekismus. Neljäs osa. Kaste, 44–45.)

Tätä Jumalan lupausta vastaan vihollisella ei ole mitään valtaa, ja niin hänen täytyy vetää hyökkäysjoukkonsa takaisin.

Sinulla on myös Hengen miekka, Jumalan sana. Vihollinen varmasti tulee kyllä syyttämään: ”Mutta siellä teidän kirkossannehan saarnaa vain tavallinen ihminen, miten sellainen saarna muka voisi olla Jumalan sanaa? Kuka ihminen nyt Jumalan sanaa voisi kokonaan tavoittaa tai ymmärtää. Ei ei, kaikki ihmisten pitämät saarnat ovat vain ihmisten ajatuksia Jumalasta.” Mutta tähän sinä saat vastata: ”Aivan oikein, sananpalvelijamme onkin vain ihminen! Mutta Jumala on antanut pyhän sanansa meidän ihmisten kuultavaksi ja meidän luettavaksemme. Hänen ilmoitettu sanansa on täydellinen ja riittävä. Raamattu on niin selvä kirja, että ihminenkin voi sen sisällön ymmärtää ja uskoa, sitä tunnustaa ja saarnata aivan sellaisenaan, puhtaana. Juuri siksi Kristus ei myöskään ole käskenyt seurakuntaansa kurottautumaan taivaaseen tavoittaakseen Jumalan sanan. Hän ei myöskään ole lähettänyt taivaan enkeleitä saarnaamaan meille sanaansa, vaan apostolit ja heidän seuraajansa sananpalvelijat, siis ihmiset. Ja siksi minäkin saan myös lohduttautua, että siellä missä Jumalan sana Kristuksen asettaman saarnaviran kautta puhtaasti julistetaan, siellä luonani on varmasti myös Jumalan Hengen työ, minun pelastuksekseni. Siellä on Kristuksen yksi, pyhä kirkko, joka on pysyvä ikuisesti (Augsburgin tunnustus, VII Kirkko).” Tämän jumalallisen sanan pyhyyden edessä, sanan alas laskeutumisen ihmeen edessä vihollinen ei voi kestää, vaan sen on suljettava suunsa. Herra saakoon puhua.

Ja viimeisenä, sinulle on Kristuksen tähden annettu vielä seitsemäs varuste taisteluun. Se varuste on rukous. Perkele kyllä tahtoo tämänkin varusteen riistää sinulta. Se sanoo: ”Sinun rukouksesi on niin heikko! Ethän sinä jaksa etkä edes osaa rukoilla kunnolla! Huomaatko? Juuri nytkin rukous aivan kuivuu huulillesi!” Vastaa silloin: ”Niin, minun rukoukseni on vielä kovin heikko. Mutta kaikkivaltias Jumala on Poikansa Kristuksen tähden tullut minun rakkaaksi taivaalliseksi Isäkseni. Hän on armollinen Isä, joka tahtoo antaa rakkaille lapsilleen sitä hyvää, mitä he pyytävät (Matt. 7:11). Jos minun rukoukseni onkin heikko, niin minun taivaallinen Isäni ei kuitenkaan sitä ole. Hän kuulee minun voimattoman kuiskauksenikin, Poikansa tähden. Kristuksen tähden minun sydämeni äänetön huokaukseni on Hänen edessään kuin valtava huuto joka kaikuu kautta koko universumin Hänen valtaistuimensa eteen, kuin suitsutus, joka nousee alttarilta Jumalan kasvojen eteen (Ilm. 5:8; 8:3-4). Kaiken tämän lisäksi ja oikeastaan sen perustana minulla on vielä koko seurakunnan yhteinen ”rukous”, pyhä jumalanpalvelus, jossa Kristus itse palvelee minua sekä veljiäni ja sisariani sanalla ja sakramenteilla. Niin pitää meidät yhdessä uskossa. Jumala on armollinen! Hän on luvannut kuulla meitä, jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan (1. Joh. 5:5), Kristuksen nimessä!”

Ja sielunvihollinen tietää, että kun sinä pysyt Kristuksessa, hän ei voi sinua hukuttaa. Itsessäsi sinulla ei tosin ole taistelussa tarvittavia välineitä, mutta sinä oletkin saanut Herralta sitäkin paremman varustuksen, aivan ”koko varustuksen”! Se on jumalallinen sota-asu. Se on Jumalan omaa lahjaa sinulle. Elä siinä ja käytä tämän koko taisteluvarustuksesi välineitä uskossa. Niin Herra pitää sinut varmasti pystyssä loppuun asti, ja saat aina elää Jeesuksen Kristuksen, iankaikkisen voittajan valtakunnassa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 20.10.2013.)

15. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Ef. 5:15–20

Kiittäkää Herraa!

Pyhässä epistolassa Kristus kehottaa meitä palvelijansa Paavalin kautta. Mihin Hän meitä kehottaa? Hän kehottaa kiitokseen. Hän sanoo: ”Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” (Ef. 5:18–20) Miksi Herra kehottaa meitä kiitokseen? Eikö siksi, että me tarvitsemme tätä kehotusta? Eikö siksi, että me muuten niin helposti unohdamme kiittää? Tässä lankeemuksen maailmassa meistä jokainen kohtaa monia vaikeuksia. Ne voivat olla elatuksen murheita. Ehkä ne ovat huolia, jotka johtuvat työstä tai sen puutteesta. Ehkä kohtaamme ongelmia toistemme kanssa, ehkä oman itsemme kanssa. Sinäkin tiedät hyvin, miten todellisia tällaiset asiat voivat olla. Ne painavat mieltäsi, ne voivat viedä paljon voimavarojasi, ehkä yöunesikin. Ehkä joskus tunnet, että olet aivan yksin tällaisten kysymystesi tai huoliesi kanssa. Ehkä koet, että kukaan ei tiedä tai ainakaan ymmärrä kysymyksiäsi, kukaan ei voi auttaa. Eikö silloin helposti käy niin, että Jumalan hyvät lahjat peittyvät murheidesi alle. Kiitos unohtuu. Ja juuri siksi Herra nyt tässä kehottaa kiitokseen. On kuin Hän sanoisi: ”Katso miten paljon hyvää minä olen sinulle antanut! Sinulla on kipua, mutta sinulla on myös aihetta kiitokseen!”

Mutta mistä sinä sitten voisit tänään kiittää Herraa? Yksinkertainen vastaus kuuluu: kaikesta. Hänhän sanoo: ”kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” (Ef. 5:20) Kristillinen uskontunnustuksemme auttaa palauttamaan mieleen, mitä tämä ”kaikki” pitää sisällään. Uskontunnustus julistaa meille, kuka Jumala on ja mitä Hän on meidän hyväksemme tehnyt, mitä Hän armossaan on meille lahjoittanut. Herra on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Hän on sinun luojasi, lunastajasi ja pyhittäjäsi. Kaikki maallinen hyvä, mitä sinulla on – aivan koko elämäsi, jokainen sydämesi lyönti – se on kaikki Herran lahjaa sinulle. Toki synti on valitettavasti turmellut tämän sinun hyvän, Jumalalta saadun luotuisuutesi. Mutta siihenkin taivaallinen Isä on antanut ratkaisun: Hän on Pojassaan sovittanut kaikki sinun syntisi ristillä, aivan kokonaan. Kaiken sairautesi ja kipusi on Kristus kantanut. Hänessä sinä olet saanut Jumalan lapseuden, ikuisen elämän lahjan, perintöosan taivaan kirkkaudessa. Ja sitten: Pyhä Henki on vuodatettu sinuun sanassa ja pyhässä kasteessa. Siinä sinä olet saanut syntyä uudesti ylhäältä, vedestä ja Hengestä (Joh. 3:3, 5). Ja Pyhän Hengen työ tulee sinun luoksesi aivan joka kerta kun avaat Raamatun tai kuulet sanaa. Jokaisessa messussa Henki kutsuu sinua uudestaan evankeliumin välityksellä, valaisee sinut lahjoillaan, pyhittää ja säilyttää sinut oikeassa uskossa. Pyhässä ehtoollisessa Hän tekee sitten tekee myös parantavaa työtään sinussa. Näin pyhän kolmiyhteisen Jumalan työ on sinun luonasi, kaikessa täyteydessään. Ja tästä me myös näemme, että kun Herra nyt tässä kehottaa sinua kiitokseen, niin Hän ei tällä kehotuksellaan halua ohittaa sinun elämäsi ongelmiasi ja kipupisteitä. Hän kyllä tuntee sinun kaiken kipusi, kaikki vaikeutesi. Hän on jopa itse kantanut niiden koko taakan. Ja jos Hän vielä sallii sinun kohdata vaikeuksia, Hän sallii nekin sinun parhaaksesi, että sitä enemmän huutaisit Häntä avuksesi ja sitten saisit avun! Juuri siksi meillä on paljon aihetta kiitokseen. Siksi Herra myös tässä kehottaa: Rakas ystävä, ota minun kaikki lahjani vastaan, kiitä niistä! Se on kaikki tässä, juuri sinulle. Se on sinun!

Mutta sitten pyhässä epistolassa on vielä tärkeä sana, joka valottaa tätä kiitoksen aihetta toisesta näkökulmasta. Se sana on ”keskenänne”. Herrahan sanoo: ”täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle”. (Ef. 5:18c-19) Jumala toki antaa luomisen, lunastuksen ja pyhityksen lahjansa juuri sinulle, aivan henkilökohtaisesti. Mutta samalla Hän antaa sinulle vielä muutakin. Pelastaessaan sinut Hän nimittäin liittää sinut omaan Ruumiiseensa, toisten jäsentensä joukkoon, toisten kristittyjen yhteyteen. Se on valtavan suuri asia. Se tarkoittaa: sinä et joudu jäämään yksin kysymystesi ja ongelmiesi kanssa, vaan saat jakaa ne toisten kanssa. Herran suurta lahjaa meitä kohtaan on se, että jos yksi Kristuksen Ruumiin jäsenistä kärsii, niin kaikki muutkin kärsivät tuon yhden kanssa (1. Kor. 12:26). Ajattele, jos vaikka lyöt vasaralla peukaloosi, vasaraa käyttänyt kätesi ei silloin sano tuolle loukkaantuneelle peukalolle: ”no ei kait siinä, koeta nyt kestää”. Ei siinä tilanteessa sinun ruumiisi tee mitään erotusta kärsivien ja vähemmän kärsivien jäsenten välillä, vaan koko ruumiisi kärsii kokonaisvaltaisesti. Myös sinun pääsi tuntee tuon kärsimyksen aivan yhtä lailla. Se koettaa järjestää niin, että apu loukkaantuneelle jäsenelle voisi tulla mahdollisimman nopeasti. Näin on myös Kristuksen Ruumiissa. Jos pieninkin jäsen kärsii, Kristus-pää ja kaikki muut jäsenet kärsivät yhdessä tuon yhden kanssa, kuuntelevat ja hoivaavat häntä. Siksi, kun sinäkin elät Herran seurakunnassa, sinun ei tarvitse jäädä yksin. Jumala on järjestänyt niin, että saat olla osallinen paitsi ikuisesta elämästä ruumiin Päässä Kristuksessa, saat myös jakaa elämäsi toisten pelastettujen pyhien kanssa. Eikö tämäkin ole suuri ilo ja kiitoksen aihe?

Toki on myös niin, että toisten ihmisten kanssa eläminen ei aina ole helppoa, ei edes kristittyjen kanssa eläminen. Joskus voi tuntua, että uskovien veljien ja sisartenkin kanssa voisi olla helpompaa jättää puhumatta siitä mikä mieltä painaa. Joskus taas voi tuntua, että kaikki ongelmat syntyvät juuri ja nimenomaan tuosta toisten kanssa elämisestä. Helpompi olisi jäädä syrjään. Kristus on kuitenkin tahtonut, että yhteys Häneen tarkoittaa myös yhteyttä toisiimme. Tämä ei millään muotoa tarkoita sitä, että me jotenkin fuusioituisimme tai sulautuisimme keskenämme siten, että eri jäsenten ominaisuudet ja ajatukset häivytettäisiin. Ei Kristuksen Ruumiin yhteys tarkoita tällaista tasapäistämistä. Kristuksen Ruumiissa on kyllä monenlaisia jäseniä, ja kaikki niistä ovat erilaisia ja erillisiä. Jokainen saa sanoa mitä ajattelee, puhua ääneen itselleen tärkeistä asioista. Sitten juuri tästä terveellisestä erillisyydestään käsin Ruumiin jäsenet voivat myös tulla terveellä tavalla yhteen ja rakentua yhteisessä kanssakäymisessä, kasvaa yhteisymmärryksessä ja keskinäisessä kunnioituksessa.

Toki siinä missä me olemme syntisiä, meidän syntisyytemme valitettavasti tuo mukanaan ristiriitoja, myös tässä pyhässä Kristuksen seurakuntaruumiissa. Tuon kivun hoitaminen voi joskus tehdä kipeää. On kuin vanhassa vertauksessa paiseesta, joka on pakko leikata auki, jotta mätä pääsisi ulos. Muutenhan paranemista ei voi tapahtua. Tämä voi ehkä tapahtua ainakin kahdella eri tasolla. Inhimillisellä tasolla paiseen auki leikkaaminen varmaan tarkoittaa sitä, että kristittyjen välisiä ristiriitoja on vaikea tai mahdotonta ratkaista ilman, että niistä keskustellaan avoimesti. Puhutaan omista tunteista. Hengellisellä tasolla mätäpaiseen rikkominen taas voisi tarkoittaa sitä, että ei salata omia rikkomuksia ja syntejä, vaan tunnustetaan ne Jumalalle. Molemmat näistä toimenpiteistä varmasti voivat tehdä kipeää. Kuitenkin ne ovat välttämättömiä, jotta hoito voi jatkua. Ja näiden toimenpiteiden jälkeen hoito myös voi jatkua! Herra Kristus, seurakunnan Pää tahtoo parantaa omat jäsenensä. Sanassa ja pyhissä sakramenteissa Hän tarjoaa kuolemattomuuden lääkkeen meidän kuolemaamme, syntien anteeksiantamuksen lääkkeen meidän synteihimme, oman eheytensä meidän rikkinäisyyteemme. Ja näin Hän meistä, itsessämme rikkinäisistä jäsenistä kokoaa oman Ruumiinsa, joka on Hänessä täydellinen, puhdas ja pyhä. Siksi seurakunnan yhteys ei koskaan ole jotakin, jonka me itse luomme inhimillisillä keinoillamme, edes hyvällä yhteishengellä. Me emme voi luoda yhteyttä keskenämme, mutta Kristus voi. Hän myös tahtoo tehdä niin. Tunnustakaamme siksi syntimme säännöllisesti paitsi toinen toisillemme myös Jumalalle. Nöyrtykäämme syntisten paikalle, Herran armon tarvitsijoiksi. Tulkaamme sitten myös yhdessä tuota armoa vastaanottamaan, kun se meille saarnataan ja aivan suuhun asti Herran alttarilta jaetaan.

Epistola kehottaa meitä, Kristuksen omia: ”täyttykää Hengellä”, tai paremminkin, ”täyttykää Hengessä”. (5:18c) Herra tahtoo täyttää meidän sydämemme hengellisellä ilolla ja kiitoksella. Se on Hänen työtään meissä. Hän tekee tämän pyhässä sanassaan. Herra sanoo Apostolin kautta: ”puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle”. (Ef. 5:19) Kun Hänen pyhä sanansa saa asua runsaana meidän keskellämme paitsi luettuna ja saarnattuna, myös psalmeissa luettuna ja laulettuna, virsissä ja lauluissa, silloin Herran Henki saa tehdä työtään meissä. Siksi Herra kehottaakin meitä tässä, että me rohkaisisimme toisiamme Jumalan sanalla. Niin me teemme, kun laulamme ja rukoilemme yhdessä täällä messussa. Niin me teemme, kun menemme käymään toistemme luona, soitamme puhelimella, kysymme mitä kuuluu – ja sitten rohkaisemme toisiamme Jumalan pyhällä sanalla toistemme kivuissa ja tarpeissa. Silloin Herra toimii pyhän sanansa kautta. Hän antaa muuttumattoman lakinsa tuoda valoon meidän rikkomuksemme sekä sitten antaa myös muuttumattoman, ikuisen evankeliuminsa sovittaa nuo meidän syntimme, parantaa haavamme. Näin Hän myös aina uudestaan antaa sinulle ja minulle aihetta kiitokseen: Tänäänkin minä olen Kristuksen tähden sovitettu, rakas Jumalan lapsi! Tänäänkin minä saan yhdessä näiden kaikkien muiden sovitettujen ja Kristuksessa pyhitettyjen veljien ja sisarten kanssa kiittää. Herra on ollut meille hyvä! Hän on parantanut meidät ja aina uudestaan parantaa!

Tässä meidän elämässämme on toki monenlaisia aikoja. Paitsi ilolle ja kiitokselle, joskus myös surulle on annettava aikaa. Saarnaajakin sanoo kolmannessa luvussaan: ”Aika on itkeä ja aika nauraa.” (Saarn. 3:4a) Mutta kaikkien meidän vaikeuksiemme ja kipujemme keskelläkin meillä on aina aihetta kiitokseen: Herra on lähettänyt Poikansa kantamaan meidän kipumme ja ongelmamme, rikkomuksemme, syntimme ja sairautemme. Herra Kristus Jeesus on tullut meidän luoksemme, että meillä olisi iankaikkinen elämä ja iankaikkinen kiitos. Se kiitos meillä on Hänen armostaan meitä langenneita kohtaan. Ja tämä armo meitä kohtaan, se pysyy iankaikkisesti. Ottakaamme se uskossa vastaan. Silloin saamme myös kiittää, Pyhässä Hengessä. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin seurakunnassa Lahdessa 1.9.2013.)