Tuomiosunnuntai (3. vsk), Dan. 12:1–3

Kaikki on Jumalan armoa

Kristityt, katsokaa, miten suuri on Jumalan armo! Hänen armoaan on se, että Hän on luonut tämän maailman ja kaiken, mitä siinä on, meidätkin. Tietenkään Jumalan ei olisi tarvinnut luoda mitään tästä kaikesta, mutta Hän halusi tehdä niin. Kun Hän loi maailmansa, Hän halusi antaa sinullekin elämän, paikan ja tehtävän sen keskellä. Sinun elämäsi ei ole sattumaa, vaan Hänen luomistyönsä ihme! Osasivatpa sinun vanhempasi haluta tai toivoa sinua tai eivät, osasivatpa he rakastaa sinua tai eivät, kaikkivaltias Jumala, sinun Luojasi on kuitenkin varmasti halunnut ja toivonut sinut maailmaansa. Hän myös rakastaa sinua, luotuaan valtavan paljon. Hän haluaa sinulle kaikkea hyvää.

Jumalan suurta armoa on, että Hän myös pitää yllä tämän luomansa maailman. On kyllä totta, että kerran Hänen luomansa valkeuden enkeli lankesi itsejumalointiin. Hänestä tuli Jumalan vihollinen, perkele. (Jes. 14:13–14; Hes. 28:11–19.) Sellaisena hän sai meidät ihmisetkin valheensa valtaan ja lankeamaan samaan syntiin (1. Moos. 3:1–6). Mutta tästä kaikesta huolimatta Jumala ei kuitenkaan hukuttanut tätä maailmaansa, ihmiskuntaansa, eikä siis meitäkään. Tietenkään Hänen ei olisi tarvinnut hetkeäkään katsella meidän ihmisten karmeaa syntiturmelusta ja saastaisuutta. Vanhurskaudessaan Hän olisi voinut välittömästi pyyhkiä kaiken pois, olisipa vielä tehnyt oikeinkin tehdessään niin. Mutta pitkämielisyydessään Jumala kuitenkin säästi luomansa maailman ja ihmiskunnan. Suuressa armossaan Hän ajoi Aadamin ja Eevan pois paratiisista, etteivät he – syntiset ihmiset – tuhoutuisi Hänen pyhien kasvojensa edessä, vaan saisivat jatkaa elämää (1. Moos. 3:23–24). Vaikka Hän kerran pyyhki pois suuren osan ihmiskuntaa vedenpaisumuksessa, Hän silloinkin jätti jäljelle jäännöksen, että elämä Hänen maailmassan jatkuisi (1. Moos. 7–8). Tästä armosta mekin olemme osalliset: me olemme saaneet elämän lahjan.

Jumalan suurta armoa on, että Hän on rajoittanut tämän maailman ajan. Jotkut ovat tosin ajatelleet, että Jumala on kyllä luonut maailman, mutta että sitten Hän on jättänyt sen oman onnensa nojaan. On ehdotettu, että samalla tavoin kuin kelloseppä tekee kellon, laittaa sen käyntiin ja antaa sitten toisten käyttöön, niin olisi Jumalakin vain tehnyt maailman ja jättänyt sen sitten elämään oman kiertokulkunsa mukaan. Itse Häntä ei kuitenkaan kiinnostaisi ollenkaan, mitä tässä luomakunnassa tapahtuu tai mitä Hänen luomilleen ihmisille kuuluu. Mutta tämä ei ole totta! Jumala ei ole välinpitämätön luomansa maailman suhteen. Hän pitää vielä yllä tätä maailmaansa. Hän ei myöskään ole jättänyt sitä elämään langenneisuutensa orjuudessa iankaikkisesti. Hän ei ole tahtonut, että me ihmiset syntisessä elämässämme ja itsekkyydessämme tuhoaisimme Hänen luomaansa maailmaa ikuisesti. Me olemme kyllä valitettavasti monin tavoin onnistuneet tällaisessa tuhoamisessa. Sen sijaan, että olisimme rakastaneet Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme (Mark. 12:29–31), olemmekin rakastaneet itseämme yli kaiken ja halveksineet Jumalaa ja lähimmäisiämme. Tällä kaikella me olemme saaneet aikaan valtavan ahdistuksen tähän maailmaan. Mutta suuressa armossaan Jumala on vetänyt rajan tämän maailman ajalle sekä myös sille ahdistukselle, jonka me olemme osanneet tähän maailmaan järjestää. Kerran tulee päivä, jona Hän kerää tämän maailmansa pois.

Jumalan suurta armoa on, että Hän on järjestänyt meille lunastuksen synneistämme. Tietenkin Jumala olisi voinut jättää meidät silleen, elämään maailmassa sen ajan, jonka Hän on kullekin säätänyt, ja kuolemaan sitten pois. Jo tämä olisi ollut Häneltä ylenpalttisen armon osoitus. Mutta Jumala halusi antaa enemmän! Hän halusi lunastaa meidät syntiset syntiemme vallasta. Hän halusi tehdä niin, koska halusi antaa meille elämän, jolle Hän ei ole vetänyt ajallista rajaa. Hän halusi antaa meille elämän, joka on ikuista. Hän lähetti oman Poikansa ihmiseksi, hankkimaan tätä kaikkea meille. Jumala lähetti Poikansa, Valon Valosta, että Hän tulisi maailman Valoksi (Joh. 8:12). Jumala lähetti Poikansa, että tämä Maailman Valo ottaisi meidän valon puutteemme ja pimeytemme omikseen, ja antaisi meille niiden sijaan kaiken sen, mikä on Hänen, vanhurskauden, elämän ja iankaikkisen valon. Ja niin Hänen Poikansa kantoikin meidän syntiemme koko rangaistuksen itsessään ristin puuhun. Hän kuoli sen kuoleman, jonka me olimme ansainneet. Eikä Hän jättänyt meitä myöskään ihmettelemään itseksemme, miten me voisimme saada näiden Hänen ihmeellisten tekojensa hyödyn itsellemme! Poikansa kautta Hän on myös ilmoittanut, missä Golgatan suuren sovituspäivän hyöty on meille vastaanotettavissa. Sanansa ja kasteen kautta Hän tahtoo lahjoittaa sen meille, kutsua meidät nimeltä, ja kirjoittaa meidän nimemme elämän kirjaan taivaassa (vrt. Ilm. 13:8). Tästä kaikesta luterilaiset isämme opettavat ihanasti. Tunnustuskirjoissa he kirjoittavat, että hurskaiden kristittyjen on ”syytä ihmetellä Jumalan sanomatonta hyvyyttä. Luulisi Jumalan heti heittävän sellaisen turmeltuneen, tärveltyneen ja syntisen massan pois, helvetin tuleen. Mutta hän ottaakin sen muovaillakseen, tekee siitä sen ihmisluonnon, joka meillä nyt on, vaikka synnin surkeasti turmelemana, ja puhdistaa sen synnistä, pyhittää ja pelastaa sen rakkaan Poikansa kautta.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. I 39.)

Jumalan suurta armoa on myös se, että Hän tahtoo lähettää omansa julistamaan evankeliumia. Samoin me syntiset olemme saaneet Häneltä kaiken tämän lahjaksi, ilman mitään omaa ansiotamme, niin Jumala tahtoo antaa sen kaikille muillekin tässä maailmassa. Hän tahtoo, että Hänen pelastava ilosanomansa Kristuksesta, Hänen Pojastaan tulisi pelastukseksi kaikille kansoille ja kaikille sukupolville. Siksi Hän ei ole jättänyt meitä, lunastettujaan elämään ainoastaan keskenämme täällä pyhässä Kirkossaan. Hän lähettää meidät ulos maailmaan. Profeettansa suulla Hän puhuu omistaan, taidollisista, sekä niistä, jotka monta vanhurskauteen saattavat (Dan. 12:3). Jumalan suurta armoa on, että me, joilla ei Hänen edessään ole mitään taitoa, kuitenkin Kristuksessa lunastettuina ja Hänen Pyhän Henkensä johdatuksessa saamme Häneltä kaiken sen hengellisen viisauden ja taidon, mitä tarvitsemme ollaksemme Hänen todistajinaan tässä maailmassa. Jumalan armoa on, että Hänen sanansa eläväksi tekeminä ja Pyhän Hengen johdatuksessa mekin saamme jakaa Hänen Hengen täyttämää sanaansa toisille. Hänen armoaan on, että näin saamme saattaa monia syntien anteeksiantamukseen, vanhurskauteen ja elämään Kristuksessa. Yksin Jumalan armoa on, että me, joissa ei mitään valoa ole, saamme jo tässä ajassa pukeutua kasteessa Kristuksen vanhurskauden valoisaan vaatteeseen (Gal. 3:27), Hänen seurakuntanaan elää Hänen valostaan sytytettyinä ja Hänen valoaan loistaen tämän maailman pimeyden keskellä (Matt. 5:14–16).

Jumalan suurta armoa on, että Hän on valmistanut meille ylösnousemuksen kuolleista. Kun taivaallisen Isän säätämä ja Hänen tiedossaan oleva aika tulee, Hänen Poikansa Kristus tulee jälleen kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeliensä kanssa (Matt. 25:31). Tuona päivänä Hän herättää ne, jotka maan tomussa makaavat. Ehkä meidän ruumiimme on jo silloin hajonnut ja tullut maaksi, niin kuin sen pitääkin tulla (1. Moos. 3:19b). Mutta Hän, meidän Luojamme ja ihmisruumiimme laatija on voimallinen herättämään kaikki ihmiset kuolleista ja antamaan heille uuden ylösnousemusruumiin (1. Kor. 15:44). Tuona päivänä Kristus, suuri Tuomari tuomitsee kaikki ihmiset, niin ne, jotka ovat olleet elossa tuohon päivään asti, sekä ne, jotka ovat olleet kuolleita ja nyt herätetty tuomiolle. Hänen tuomioistuimensa eteen kootaan kaikki. Yksikään ei jää tästä tilaisuudesta pois. Siellä on tuona päivänä lukemattomia ihmisiä, jotka eivät ole ottaneet vastaan Jumalan suurta armoa Kristuksessa. He eivät ole uskoneet Jumalaan eivätkä myöskään rukoilleet Hänen tahtonsa tapahtumista (Matt. 6:10b). Sen sijaan he ovat tahtoneet olla itse omia jumaliaan, sekä toivoneet, että kaikessa tapahtuisi heidän tahtonsa. Siksi Kristus, kaikkivaltias Tuomari nyt antaa heille sitä, mitä he ovat tahtoneet. Mutta koska heidän minä-jumalansa ei voi heitä pelastaa heidän synneistään, joutuvat he synteineen hukkumaan häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen (Dan. 12:2c; vrt. Matt. 25:46).

Mutta Jumalan suurta armoa on, että Hänen ihmeellinen armonsa syntisiä kohtaan pysyy voimassa tuomion päivänäkin. Hänen armonsa pysyy voimassa niille, jotka elämänsä aikana ovat suostuneet sitä tarvitseviksi. Nämä ihmiset ovat tulleet perkeleen, maailman ja oman lihansa suuresta ahdistuksesta, mutta he ovat saaneet pestä syntiensä tahraamat vaatteensa ja valkaista ne Karitsan veressä (Ilm. 7:14b). Tämä on tapahtunut Jumalan sanan ja kasteen kautta, jossa heidät on jo ajallisen elämänsä aikana siirretty iankaikkiseen elämään (vrt. Joh. 3:16). Sen vuoksi nyt viimeisellä tuomiolla Kristus vain toteaa heille sen, mikä on ollut totta heidän kasteestaan asti: ”Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun (Jes. 43:1b). Vaikka minun luomani maailma on nyt kerätty pois, vaikka vuoret ovat väistyneet ja kukkulat horjuneet, ei minun armoni kuitenkaan sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju. Niin sanon minä, Herra, sinun armahtajasi. (Vrt. Jes. 54:10) Siksi: Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti (Matt. 25:34b).” Ja niin Jumalan vanhurskas ja oikeudenmukainen tuomio koituu kerskaukseksi näille Kristuksessa vanhurskaille (vrt. Jaak. 2:13b). He saavat päästä näkemään silmillään sen pelastuksen ja iankaikkisen elämän, josta he ovat olleet kasteensa päivästä asti osallisia. Silloin he eivät enää katsele sitä kaikkea kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, vaan saavat nähdä kasvoista kasvoihin (1. Kor. 13:12). He pääsevät Jumalan taivaaseen. Siellä he, jo ajallisen elämänsä aikana Kristus-valoon puetut, saavat loistaa niinkuin taivaanvahvuus loistaa. Siellä he, Kristuksen, kirkkaan Kointähden veljet ja sisaret, ja Hänen Kirkkonsa tähdet saavat loistaa niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti (Dan. 12:3).

Kristityt, katsokaa, miten suuri on Jumalan armo! Kaikki on Hänen armoaan! Pysykää siis aina Jumalan armosanan kuulemisessa ja sen tunnustamisessa. Niin Hän itse pysyy teissä ja te Hänessä. Jumalan sanasta te saatte tuntea sen armon ja rakkauden, joka Hänellä on teihin. Saatte myös uskoa siihen. Kun te näin pysytte Jumalassa ja Hänen rakkaudessaan, on teillä myös turva tuomiopäivänä. (1. Joh. 4:15–17) Teillä on iankaikkinen elämä Kristuksessa meidän Herrassamme ja Vapahtajassamme, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.11.2018.)

25. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Luuk. 20:27–40

Maallinen avioliitto – ja taivaallinen

Avioliitto on Jumalan säätämys

Jeesus sanoo: Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. (Luuk. 20:34b) Katso miten tärkeistä asioista Hän puhuu! Ensinnäkin Herramme edellyttää, että tässä ajassa elävät ihmiset menevät naimisiin. Tällä Hän ei tietenkään tarkoita sellaista käskyä, että aivan jokaisen on välttämättä tai väkipakolla mentävä naimisiin. Sanoohan Hän itse toisessa kohdassa: Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. (Matt. 19:11b) Niin opettaa apostolikin: tässä asiassa kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor. 7:7b) Mutta Herramme yksiselitteinen tahto on se, että kahden ihmisen intiimi yhteiselämä toteutuu nimenomaan avioliitossa, ei muualla. Toiseksi Jeesuksen sanoista käy ilmi myös se, että avioliitto ja sen puitteissa toteutuva intiimisuhde on nimenomaan miehen ja naisen välinen asia. Herramme puhuu niistä, jotka ”menevät naimisiin”. Näillä Hän tarkoittaa tässä juuri miehiä. Mutta Hän puhuu myös niistä, jotka – kuten sanat tarkkaan ottaen kuuluvat – ”tulevat naitetuiksi”. Näillä Hän tarkoittaa naisia. Avioliitto on siis miehen ja naisen välinen liitto – aivan niin kuin koko Raamattu tietysti opettaa.

Näin on Jumala, ihmisen Luoja nämä asiat säätänyt. Ne eivät ole ihmisen uudelleensäädettävissä tai muutettavissa. Nyt moni kyllä varmaan pitäisi tämän sanomista syrjintänä tai vihapuheena. Kristillisen uskon näkökulmasta katsottuna kyse on kuitenkin aivan päinvastaisesta. Kyse on siitä, että Jumala tietää, miten Hänen luomansa ja Hänelle rakas ihminen toimii, ja mikä tälle on parasta. Jumala on säätänyt ihmiselle tämän hyvän elämänmuodon sitä varten, ettei tämän tarvitsisi olla yksin (1. Moos. 2:18b). Pikemminkin Hän tahtoo, että kun kaksi makaa yhdessä, olisi heillä lämmin (Saarn. 4:11a). Mutta kyse ei ole kenen tahansa kahden yhdessä makaamisesta. Kyse on nimenomaan miehen ja naisen elinikäisestä sitoutumisesta toisiinsa. Tämän hyvän elämänmuodon Jumala on säätänyt ihmiselle nimittäin myös siksi, että elämä Hänen luomassaan maailmassa jatkuisi. Toisinajattelijatkin ymmärtävät, että esimerkiksi kaksi miestä eivät voi saada lasta keskenään, eivätkä myöskään kaksi naista. Vaikka ihminen kuinka koettaisi selittää tätä asiaa pois ja peittää sitä uusien lääketieteellisillä ratkaisuillaan, asia itse kuitenkin pysyy. Vain miehen ja naisen solujen yhtyessä voi syntyä uusi elämä. Lisäksi Jumalan selvä tahto on, että mies ja nainen juuri avioliitossa tulisivat yhdeksi lihaksi (1. Moos. 2:24), lisääntyisivät ja täyttäisivät maan (1. Moos. 1:28b). Tällaiset ovat Luojan antamat elämän käyttöohjeet Hänen luomalleen ihmiselle.

Ihmisen käyttöohjeisiin pätee sama kuin vaikkapa kodinkoneiden käyttöohjeisiin. Mikäli käyttöohjeita noudatetaan, silloin sekä yksittäinen ihminen että ihmisistä koostuva yhteiskunta voi hyvin ja toimii niin kuin pitää. Silloin kaikilla on hyvä olla. Mutta jos näitä ihmisen käyttöohjeita ei noudateta, käy samansuuntaisesti kuin vaikkapa silloin, jos 100 voltin sähkövirralle tarkoitettu leivänpaahdin käyttöohjeiden vastaisesti kytketään 230 voltin verkkovirtaan. Laitetta ei ole tarkoitettu näin voimakkaalle virralle, ja siksi se siihen kytkettäessä menee rikki. Samalla jäävät tietenkin myös leivät paahtamatta. Vastaavasti käy, jos tuota leivänpaahdinta yritetään käyttää vaikkapa naulojen hakkaamiseen rakennustyömaalla. Laitetta ei ole tarkoitettu tällaiseenkaan käyttöön. Se menee rikki ja samalla myös naulat jäävät hakkaamatta.

Kun Jumalan sanan saarna on monin paikoin vaiennettu, ovat monet menettäneet uskon Jumalaan, kaiken Luojaan. Siksi he eivät enää tule ajatelleeksi näitä luonnolliseen lakiin kuuluvia elämän perusasioita. Ainakaan moni ei enää välitä niistä. Valtaosa suomalaisistakin luulee voivansa itse päättää millaisessa ”suhteessa” elää ja kenen tai keiden kanssa milloinkin. Ihminen on tehnyt itsestään oman jumalansa ja tahtoo päättää itse tämän kaiken. Harva enää sitoutuu yhteen puolisoon koko elämäkseen. Tai jos joku vielä niin tekeekin, harva kuitenkaan perustelee tätä ratkaisua sillä, että se on Jumalan tahto. Pikemminkin puolison kanssa pysytään ehkä siksi, että se sattuu tuntumaan mukavalta ja sopivan itselle. Mutta sitten jos ei enää tunnu tai sovi, päätellään, että on parempi erota ja etsiä uusi kumppani, jonka kanssa tuntuu ja sopii – ainakin sillä hetkellä. Mikäli nimittäin avioliittoa ei enää nähdä Jumalan säätämänä elinikäisenä liittona, vaan ihmisten valitsemana ”suhteena”, mitä sillä lopulta on väliä, pysytäänkö tässä suhteessa vaiko ei.

Saman vapaavalintaisuuden moni liittää nykyään myös lasten saamiseen. Oikeastaan lapsia ei katsota enää saatavan, vaan pikemminkin niitä halutaan ”tehdä”, jos nimittäin halutaan. Usein ei haluta. Nykyään monet kristitytkin avioparit menevät tässä asiassa postmodernin virran mukana, ja miettivät lähinnä omaa etuaan, urakehitystään, harrastuksiaan tai profiilikuvansa näyttävyyttä. Samalla syrjään jää se hyvä ja luonnollinen tehtävä isänä ja äitinä, jonka Jumala on heille luomisessa ja avioliitossa antanut.

Näiden luonnollisten lakien ja ihmisen käyttöohjeiden ohittamisesta seuraa valtavasti pahoinvointia sekä ihmisten henkilökohtaisessa elämässä että yhteiskunnassa. Jättäessään ensimmäisen rakkautensa ja etsiessään ”uutta onnea” toisten luota moni joutuu kovettamaan itsensä tunteettomaksi. Halutessaan elää virtaviivaista elämää nuoruudessaan ja keski-iässään ja päättäessään siksi olla saamatta lapsia moni jää lopulta vanhuudessaan ypöyksin. Lisäksi samasta itsekkyydestä johtuen lukemattomat Jumalan luomat ihmislapset joutuvat jo ennen syntymäänsä suunitelmallisesti murhattaviksi.

Tällaista puhetta kuullessaan moni varmaankin tahtoisi alkaa saarnata minulle maapallon liikakansoituksesta. Onhan kuulemma itsekästä ”tehdä” lapsia tähän maailmaan, jossa niin monet jo valmiiksi kärsivät siitä, ettei heille riitä ravintoa tai inhimillisiä elinolosuhteita. Vastaan: On totta, että monissa maissa ihmisiltä puuttuvat riittävät ja inhimilliset elämän edellytykset. Menemättä nyt lähemmin maailmantalouden kysymyksiin, ehdotan lyhyesti, että monien maiden köyhyysongelman syyt ovat lähinnä jossakin muualla kuin väestön lukumäärässä. Usein syyt ovat itsekkäissä ja epäreiluissa poliittisissa tai kaupallisissa ratkaisuissa. Toisen näkökulman tähän asiaan saa, kun menee vaikkapa kaukoidän suuriin teollisuusmaihin katsomaan, mitä noissa yhteiskunnissa on saanut aikaan se, että suurin osa työikäisistä ihmisistä ei halua mennä naimisiin saati saada lapsia. Kun kaksitoista vuotta sitten kun muutimme työhön Japaniin, siellä oli yli 127 miljoonaa ihmistä. Nyt on lähes miljoona vähemmän. Valtava romahdus! Olisi ymmärtämätöntä väittää, ettei kokonaisen sukupolven kutistuminen vaikuttaisi tulevaisuudessa koko yhteiskunnan toimivuuteen. Ja samalla: kun monille lapsille ei anneta mahdollisuutta edes siitä äitinsä kohdussa, miljoonien jo siinneiden, Jumalan luomien ihmislasten veri uhrataan raa’asti oman uran, hyvinvoinnin tai näyttävyyden alttarille.

Emme me Suomessakaan ole erilaisten ongelmien edessä.

Huomaa kuitenkin: En tällä tarkoita sanoa, etteivätkö kristityt saisi käyttää mitään järkeä perhesuunnittelussa. Esimerkiksi aviomiehen on kyllä kristillisen rakkauden nimessä syytä ottaa huomioon vaimonsa fyysinen ja henkinen vointi sekä jaksaminen lasten äitinä. Ketään ei saa lasten saamisen pakon nojalla ajaa tilanteeseen, jossa fyysinen tai henkinen terveys on vaarassa. Mutta samalla ja normaalitilanteessa on kyllä syytä kunnioittaa Jumalan luomisessa säätämää lähtökohtaa: kun mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi, he yleensä myös saavat lapsia.

(Tietenkin on myös niin, että kaikille Jumala ei anna lapsia. Tämä voi olla kipeä asia. Silloin on hyvä jättäytyä Jumalan armollisiin käsiin ja rukoilla, että Hän osoittaisi muita tehtäviä, joissa palvella Hänen luomassaan maailmassa ja seurakunnassa.)

Kaiken kaikkiaan, Herra Jumala, kaiken Luoja tahtoo varjella meitä kaikilta tällaisilta henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen elämän ongelmilta. Niin paljon Hän meitä, luotujaan rakastaa. Sen vuoksi, kuulkaa tarkkaan. Seuraavan sanon erityisesti teille nuorille. Mutta myös te vanhemmat, opettakaa tätä lapsillenne ja lastenlapsillenne.

Rukoilkaa Jumalalta itsellenne Kristukseen uskovaa, Jumalan sanalle uskollista ja hyvää aviopuolisoa. Rukoilkaa samaa lahjaa myös tuleville polville. Iankaikkinen Herra, ikuisesti oleva, vastaa omiensa rukouksiin mielellään nyt ja myös sukupolvien kuluttua, silloin kun Hän katsoo hyväksi.

Jos ja kun Jumala johdattaa tiellenne sen ihmisen, joka on teille sopiva (vrt. 1. Moos. 2:18c), tutustukaa huolellisesti toisiinne. Puhukaa paljon ja rukoilkaa Jumalaa johdattamaan teitä tulevaisuutenne suhteen. Nähkää myös vaivaa hillitäksenne itsenne, ettette viettäisi sukupuolielämää avioliiton ulkopuolella. Älkää menkö avoliittoon. Siitä seuraa vain tuskaa ja murhetta. Ja jos kaikki sitten vaikuttaa hyvältä, älkää jääkö odottamaan sitä, että kaikki elämänne asiat olisivat ensin täydellisesti kunnossa. Toki on hyvä miettiä opiskeluun, varusmiespalvelukseen, töihin, tuloihin, terveyteen ja moniin muihin asioihin liittyviä kysymyksiä. Mutta samalla: valmiiksi te ette tule koskaan tämän elämän aikana. Avioliitto on koko elämän kestävä sitoutuminen oman itsensä ja toisen tuntemisen harjoitteluun, sekä yhteisen elämän harjoitteluun. Menkää siksi rohkeasti naimisiin. Jättäkää sitten myös liittonne sen säätäjän, Jumalan hyvään haltuun.

Kun sitten olette menneet naimisiin, joudutte harjoittelemaan miehenä olemista ja naisena olemista. Harva meistä syntisistä ihmisistä on täydellinen tai ehjä omaan sukupuoleen ja sukupuolisuuteen liittyvissä asioissa. Mainittakoon nyt vain pari esimerkkiä meidän miesten elämästä: Jumala on luomisessa antanut meille tehtävän toimia perheen päänä, elatuksen järjestäjänä ja turvallisen kodin ylläpitäjänä. Hän on antanut meille tietyt, vahvemmat ominaisuudet, jotta vaimolla ja lapsilla olisi turvallinen ja rauhallinen elämä. Mutta helposti me miehet pelkäämme tämän vastuun kantamista. Helposti me pakenemme työn kiireisiin ja monenlaisiin puuhiin, jotka kyllä näyttävät merkityksellisiltä, mutta jotka lähinnä palvelevat meidän pakoamme siitä vastuusta, jonka Jumalan on meille antanut vaimomme ja lastemme tukemisessa. Toisaalta meille miehille voi käydä myös niin, että kun tiedostamme tämän heikkoutemme, alamme tietoisesti karttaa sitä. Silloin helposti tehostamme oletettua maskuliinisuuttamme niin, että se jyrää alleen niin vaimon, lapset kuin kaiken muunkin. Se vaatii kaikkien muiden kunnioitusta ja alistumista. Sen sijaan todellinen, Jumalan mielen mukainen miehisyys on vahvuutta, joka voi tunnustaa heikkoutensakin. Se on vahvuutta, joka ei palvele omaa itseään, vaan toisia. Se on vahvuutta antaa itsensä heikompien palvelukseen ja jopa tyhjentää itsensä heidän hyväkseen. Jos haluat nähdä sellaista maskuliinisuutta, katso Kristukseen! Hänellä oli kaikki valta, mutta Hän tyhjensi itsensä, antoi itsensä kuolemaan Sinun vuoksesi (Fil. 2:7)!

Tällaisia asioita me miehet joudumme avioliitossa parhaimmillaan harjoittelemaan. Naisilla on toki omat kysymyksensä aivan yhtä lailla. Kuten sanottu, kukaan meistä ei ole ehjä. Siksi on tärkeää kuulla, mitä Pyhä Henki kehottaa: kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. (Kol. 3:13)

Miehen ja naisen rooliin kuuluu myös isän ja äidin virka. Rakastakaa ja kuunnelkaa toisianne siinä, mitä kumpikin tarvitsee voidakseen hyvin. Älkää kuitenkaan asettuko itsekkäästi Jumalan luomistyötä vastaan, vaan suostukaa siihen, että Hänen käskynsä lisääntyä ja täyttää maa on edelleen voimassa. Suostukaa siihen, että lapset ovat Jumalan luomistyön hyvä lahja. Lapsia ei tehdä, vaan he ovat Jumalan lahja teille ja koko Hänen maailmalleen. Lasten kasvattaminen on kyllä ehkä yksi vaikeimmista tehtävistä, mitä Jumala teille antaa. Mutta se on silti lahja, pelkkää hyvää niin teille itsellenne kuin lapsillennekin. Herra on itse tahtonut järjestää asian niin, että te itse saatte kasvaa vanhempina ja ihmisinä, ja että myös lapsenne saavat kasvaa teidän hoidossanne. Rukoilkaa siis naimisiin mentyänne, että saisitte lapsia. Rukoilkaa sitten lastenne puolesta jo heidän ollessaan kohdussa, sekä heidän elämänsä jokaisena päivänä. Lapset ovat suuri siunaus niin teille kuin koko maailmallekin.

Avioliitto ei kuulu tulevan maailman elämään

Jeesuksen evankeliumissa lausumat sanat naimisiin menemisestä voidaan ymmärtää siten kuin juuri kuulimme. Tarkemmin ottaen Herramme sanojen tähtäyspiste on kuitenkin toisaalla. Hän tahtoo sanoa, että naimisiin meneminen ja lapsensa avioliittoon antaminen kuuluu niihin asioihin, jotka koskevat tämän maailman elämää, mutta että ne eivät kuulu tulevan maailman elämään. Tähän asiaan keskitymmekin seuraavaksi.

Niin kuin kuulimme, Jeesus puhuu paitsi tämän maailmanajan lapsista myös niistä, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista (Luuk. 20:35a). Mitä Herra tällä tarkoittaa? Ehkä joku kauhistuu näiden sanojen äärellä: ”Kuka meistä ihmisistä koskaan voisi tulla arvolliseksi saavuttamaan mitään näin suurta? Kuka voi tehdä itsensä arvolliseksi taivasten valtakuntaan?” Ei Herramme tässä puhukaan siitä, että nämä ihmiset itse olisivat tehneet itsensä arvollisiksi, saati että he olisivat omilla teoillaan ansainneet arvollisuuden päästä taivaaseen. Pikemminkin Hän sanoo, että heidät on nähty tai katsottu arvollisiksi saavuttamaan tuon maailman sekä ylösnousemuksen kuolleista. Tämä arvollisuus ei perustu heidän omiin tekoihinsa tai luontaisiin ominaisuuksiinsa. Kyse on siitä, että Jumala armosta, Poikansa täydellisen kuuliaisuuden perusteella antaa ihmisille heidän syntinsä anteeksi, pitää heidät täydellisesti vanhurskaina ja lahjoittaa heille iankaikkisen autuuden. Pyhä Henki tuo heille tämän vanhurskauden evankeliumissa ja sakramenteissa; uskon kautta se sovelletaan heihin jokaiseen, annetaan heidän omaksensa ja otetaan vastaan. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys 3, 15.)

Mutta nyt palaamme kysymykseen avioliitosta: Herramme sanoo näistä ylösnousseista ja taivaaseen päässeistä ihmisistä, että he eivät nai eivätkä mene miehelle (Luuk. 20:35b) – tai ”eivät mene naimisiin eivätkä tule naitetuiksi.” Miksi näin on? Heti perään Hän jatkaa: Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia (Luuk. 20:35b–36a).

Huomaa ensiksi: Jeesus ei sano, että taivaaseen päässeet ihmiset olisivat enkeleitä. Tällaista oppia kyllä kuulee joskus jaeltavan. Pyhän Raamatun vastaisena sellainen täytyy kuitenkin tunnustaa harhaksi. Ihmiset ovat ihmisiä myös ylösnousemuksen jälkeen ja taivaaseen päästyään. He eivät ole ruumiittomia henkiolentoja, vaan heillä on ruumis. Tosin tämä ruumis on uusi, kirkastettu, katoamaton ja hengellinen ruumis, mutta ruumis se on yhtä kaikki (1. Kor. 15:42–44, 53–54). Herra sanookin tässä, että ylösnousseet ja taivaaseen päässet ovat enkelien kaltaisia. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Kuten todettu, yksi avioliiton keskeinen tarkoitus on juuri se, että tämän liiton välityksellä Jumala haluaa luoda uusia ihmisiä maailmaansa. Hän tahtoo, että kun yhdet ihmiset tässä langenneessa maailmassa kuolevat, toiset jäävät jatkamaan elämää. Taivasten valtakunnassa on kuitenkin toisin. Siellä olevat elävät samankaltaista elämää kuin enkelit. He elävät Jumalan yhteydessä ikuisesti, eivätkä siis koskaan kuole. Ja koska kukaan ei kuole, ei kenenkään myöskään tarvitse syntyä tilalle, että elämä jatkuisi. Nimittäin elämä taivaassa ei edes ole jatkuvaa, sillä jonkin asian jatkuminenhan liittyy nimenomaan ajalliseen elämään, jossa yksi aika jää taakse, ja toinen tulee tilalle. Elämä taivaassa sen sijaan on ikuista, yhtä täydellistä olemista, joka ei tunne päättymistä eikä olemattomutta.

Edellä kuulimme avioliiton toisen tarkoituksen olevan sen, ettei ihmisen täytyisi olla yksin. Mutta tulevassa maailmassa ei yksinäisyyskään ole enää ongelma. Kun nimittäin Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, kun Hän on pyyhkinyt pois kaikki kyyneleet meidän silmistämme, eikä kuolemaa enää ole, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua enää ole. Kun kaikki entinen näin on mennyt, ovat asiat silloin aivan toisin. (Vrt. Ilm. 21:1, 4.) Miten ne sitten ovat, siitä puhumme saarnan viimeisessä osassa.

Kristus ja Hänen Morsiamensa

Ne ihmiset, jotka on Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen tähden katsottu arvollisiksi pääsemään ylösnousemukseen kuolleista sekä tuohon tulevaan taivasten valtakuntaan, ovat siis kuin enkelit. He eivät ole enää koskaan yksin taikka ulkopuolisia. Kristukseen kastettuina ja Häneen uskovina He ovat eläneet maailmassa Hänen ominaan. He ovat myös kuolleet uskossa Kristukseen ja Hänen ominaan. Siksi he saavat enkelien ja kaikkien pyhien kanssa aina nähdä taivaallisen Isänsä kasvot, ja iankaikkisesti ravita itsensä Hänen muotonsa katselemisella (vrt. Matt. 18:10b; Ps. 17:15).

Mutta taivaassa pyhät eivät ainoastaan katsele Herraansa, vaan saavat elää läheisessä yhteydessä Hänen kanssaan, aivan niin kuin morsian hääyönä tulee yhdeksi lihaksi sulhasensa kanssa. Tämä ruumiillinen yhteys on totta pyhä kasteen kautta jo nyt, sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, […] ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13) Kasteessa sinutkin on otettu Kirkon, Kristuksen Morsiamen ruumiilliseksi jäseneksi. Toinen kuva asiasta on, että kasteessa sinä olet syntynyt Kirkon, Kristuksen valitun Rouvan kohdusta hänen lapsekseen (2. Joh. 1, 5). Kun Kristuksen, Jumalan Karitsan häät kerran taivaassa alkavat, ei enää tarvita ajallista avioliittoa. Siellä ei ole yksinäisyyttä eikä eroa, vaan pelkkää hengellistä yhteyttä ja iloa. Siellä ei ole lapsettomuutta tai kuolemaa, vaan Jumalan lapset elävät siellä iankaikkisesti Hänen kanssaan, jolle on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.11.2018.)

24. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Dan. 2:31–44

Jumalan valtakunta pysyy ikuisesti

Johdanto

Tämän sunnuntain raamatuntekstit puhuvat meille uskovien suhteesta maallisten valtakuntien hallituksiin. Myös kuulemamme Vanhan testamentin lukukappale puhui juuri maallisista valtakunnista. Tekstin päähuomio keskittyy kuitenkin toisaalle. Keskuksessa on Jumalan valtakunta, joka on jotakin muuta kuin ajalliset valtakunnat.

Tässä saarnassa käsittelemme näitä molempia, ensin maallisia hallituksia, sitten Jumalan valtakuntaa. Lopuksi kuulemme vielä, miten Jumalan sana herättelee meitä suhtautumaan näistä kumpaankin.

Maallisia valtakuntia

Kuulimme Babylonin kuninkaan Nebukadnessarin unesta, jonka profeetta Daniel sai selitettäväkseen tälle hallitsijalle. Aloitamme tarkastelumme katsomalla, mitä Pyhä Henki tämän unen selityksessä puhuu meille maallisista valtakunnista.

Ensiksi, maalliset valtakunnat voivat olla suuria ja mahtavia. Unessaan Nebukadnessar näki valtaisan suuren kuvapatsaan, joka kuvasi eri valtakuntia. Jo tuon koko kuvapatsaan valtavasta koosta nähdään, että tämän maailman valtakunnat voivat olla mahtavia. Sama asia käy ilmi myös patsaan yksittäisistä osista: sen pää oli parasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja lanteet pronssia, sääret rautaa ja jalatkin osaksi rautaa. Jotkut maallisista valtakunnista voivat siis olla loisteliaita niin kuin kulta ja hopea, toiset ulkoisesti tavallisempinakin valtavan voimakkaita niin kuin rauta.

Toiseksi ja edellä sanottuu liittyen, kuvapatsaan eri osat opettavat meille, että maallisia valtakuntia on monenlaisia. Maalliset valtakunnat ovat ihmisten järjestämiä, ja sellaisina ne ovat yhtä monenlaisia kuin ihmiset itse ja heidän tekemänsä ratkaisut. Maallisia valtakuntia on mahtavampia ja toisaalta heikompia. Ajalliset valtakunnat ovat myös katoavia: Patsaan osathan kuvaavat valtakuntia, joista yksi joutui antamaan tilaa seuraavalle. Niin myös nykymaailmassa yhtä valtakunta seuraa toinen, tätä kolmas, ja niin edelleen. Maallisista valtakunnista yksikään ei ole pysyvä.

Jumala antaa maallisen hallintavallan – ja ottaakin

Seuraavaksi kuulemme, että vaikka maallisten valtakuntien hallintavalta onkin nimenomaan maallinen asia, sen takana on kuitenkin taivaallinen Herra, Jumala itse. Pyhä Henki sanoo profeetan suulla Nebukadnessarille: Sinun sitä [ts. kuvapatsasta] katsellessasi irtautui kivilohkare – ei ihmiskäden voimasta – ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. (Dan. 2:34–35a.)

Se, että kuninkaan unessa kivilohkare irtautui – ei ihmiskäden voimasta tarkoittaa, että Jumala itse irtaannutti tuon kiven. Jumalalla onkin valta kaikkien maallisten valtakuntien yli – Hän on paitsi koko maan myös koko maailmankaikkeuden Luoja ja Herra. Siksi juuri Hän antaa kaikille maailman hallitsijoille vallan, niin kuin Hän profeetan suulla sanookin Nebukadnessarille: Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian ja jonka käteen hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut, asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi (Dan. 2:37–38a). Asia on juuri niin kuin sama Henki apostolin suulla myöhemmin sanookin: Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. (Room. 13:1b.)

Mutta koska Jumala on kaiken Herra, on myös juuri Hänellä valta ottaa tämä ajallinen hallintavalta pois niiltä ihmisiltä, joille Hän on sen uskonut. Näinhän Hän teki Nebukadnessarillekin. Aivan niin kuin Herra ennalta ilmoitti profeetan suulla, hänet ajettiin pois ihmisten seasta, ja hän söi ruohoa niinkuin raavaat, ja hänen ruumiinsa kastui taivaan kasteesta, kunnes hänen hiuksensa kasvoivat pitkiksi kuin kotkan sulat ja hänen kyntensä kuin lintujen kynnet (Dan. 4:30b; vrt. 4:22, 29). Jumalan säätämän ajan jälkeen Nebukadnessar tosin lopulta nosti silmänsä taivasta kohti kun hänen järkensä palasi. Silloin hän kiitti, ylisti ja kunnioitti Jumalaa. Hän tajusi, että yksin Jumala on Hän, joka elää iankaikkisesti, jonka hallitus on iankaikkinen hallitus ja jonka valtakunta pysyy suvusta sukuun. Kaikki maan asukkaat ovat tyhjänveroiset; ja hän tekee, niinkuin hän tahtoo, taivaan joukoille ja maan asukkaille, eikä ole sitä, joka pidättää hänen kätensä ja sanoo hänelle: ”Mitäs teet?” Siihen aikaan kuninkaan järki palasi, niin kuin palasi myös hänen ajallinen valtasuuruutensa ja loistonsa. Jumala antoi ne hänelle takaisin. (Dan. 4:31–33.) Ja kuitenkin tämäkin hallintavalta annettiin Nebukadnessarille ainoastaan tietyksi ajaksi. Vaikka hän oli suuren ja kauhistuttavan kuvapatsaan kultainen pää (Dan. 2:38b), profeetta kuitenkin sanoo hänelle: Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun (Dan. 2:39a). Jumalalla, kaiken Herralla on siis valta antaa maallisille hallitsijoille valta, ottaa se heiltä pois, ja halutessaan antaa se heille jälleen.

Jumalan valtakunta ja siihen kuuluminen

Seuraavaksi puhumme toisesta valtakunnasta, Jumalan valtakunnasta. Koska Jumala on kaiken Herra ja Hallitsija, on Hänellä myös valtakunta. Tätä Jumalan valtakuntaa kuvaakin Nebukadnessarin unessa tuo suuri vuori, joka täytti koko maan. Mitä Pyhä Henki tästä valtakunnasta meille kertoo?

Ensiksi katsomme kuka tämän valtakunnan rakentaa. Jo edellä totesimme, että kivilohkareen irtautuminen ei ihmiskäden voimasta tarkoittaa, että Jumala itse irtaannutti tuon kiven. Juuri tuosta Jumalan irtaannuttamasta kivestä tuli tämä suuri vuori, joka kuvaa Jumalan valtakuntaa. Toisin sanoen, Jumalan valtakunta ei ole ihmiskätten rakentama ajallinen valtakunta, vaan se on Hänen itsensä rakentama jumalallinen valtakunta. Jumalan Poika Kristus on itse tuo suuri kivi, elävä kivi, joka Jumalan edessä on valittu, kallis. Hän tulee kulmakiveksi, jonka päälle rakentuu koko Jumalan valtakunta, Hänen pyhä temppelinsä. (Vrt. 1. Piet. 2:4, 7.)

Toiseksi, koska Jumalan valtakunta on Jumalan itsensä perustama, se ei ole moninainen niin kuin monien ja monenlaisten ihmisten perustamat valtakunnat ovat. Siinä missä kuvapatsaan eri osat kuvasivat maallisten valtakuntien moneutta, tuosta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan (Dan. 2:35b). Vuoria ei ollut monta, vaan yksi. Näin on Jumalan valtakuntakin yksi ainoa, niin kuin Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi (5. Moos. 6:4b; vrt. Ef. 4:4–6).

Kolmanneksi, Jumalan valtakuntaa kuvaava vuori täytti koko maan. Jumalan valtakunta on siis suuri valtakunta, joka levittäytyy yli koko maan piirin. Samalla on huomattava, että vaikka Jumalan valtakunta tällä tavalla onkin kaikkein mahtavin valtakunta, se on hengellinen valtakunta, jonka mahtavuus ei kuitenkaan ole arvioitavissa ulkoisen suuruuden tai inhimillisen voiman perusteella. Jumalan valtakunnassa ei hallita miekalla tai asevoimilla, niin kuin sen Hallitsija ja Kulmakivi Kristus itse sanookin: Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä. (Joh. 18:36) Pikemminkin tässä valtakunnassaan ja sen armonajassa Kristus hallitsee sanallaan, ilman mitään ulkoista pakkoa. Mutta juuri sanansa välityksellä Jumala lahjoittaa ihmisille Pyhän Henkensä, synnyttää heidät uudesti ja ottaa kansalaisiksi pyhään valtakuntaansa. Tätä sanaa Kristus, suuri hallitsija onkin käskenyt julistaa koko maailmassa (Matt. 28:18–20). Juuri sanan kautta Hänen valtakuntansa leviääkin kaikkeen maailmaan, ja täyttää koko maan, niin kuin tuo suuri vuori Nebukadnessarin näyssä. Siten Jumalan valtakunnan jäsenyys ei myöskään katso asuinpaikkaa tai kansallisuutta.

Neljänneksi, Jumalan valtakunta pystytettiin ajassa. Sanoihan profeetta jo tuolloin Babylonin aikana ennalta, että Jumala pystyttäisi sen niiden kuningasten päivinä, jotka hallitsivat Nebukadnessarin unessa näkemän kuvapatsaan raudan ja saven kuvaamia valtakuntia (Dan. 2:44a). Ja niin Jumala lähettikin Poikansa maailmaan perustamaan tämän valtakunnan Rooman valtakunnan päivinä. Jumalan valtakunnan perustaminen ajassa tarkoittaa myös sitä, että tämän valtakunnan kansalaiseksi voivat tulla ja myös tulevat juuri sellaiset ihmiset, jotka elävät tässä ajassa.

Viidenneksi, Jumalan valtakunta on ikuinen. Vaikka se tosin pystytettiin ajassa, niiden kuningasten päivinä, Jumalan valtakunta ei kuitenkaan ole ajallinen valtakunta. Siksi se ei myöskään ole katoava valtakunta, sellainen kuin maalliset valtakunnat ovat. Jumalan valtakunta saa alkunsa ajassa, mutta samalla se on – niin kuin profeetta aivan kaksi kertaa painottaa – kukistumaton iankaikkisesti ja pysyvä iankaikkisesti (Dan. 2:44b, c). Sen Herrana on Jumalan oma, ainosyntyinen Poika, Jeesus Kristus. Hänet Jumala on lähettänyt iankaikkisuudesta tähän luomaansa maailmaan, ihmiseksi, että Hänessä Jumalan valtakunta tulisi lähelle jokaista ihmistä (Mark. 1:15a), niin että aivan jokainen voisi päästä sinne sisälle. Tämän suuren hallitsijan tullessa ihmiseksi ilmoitti enkeli Hänen äidilleen, neitsyt Marialle: Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman. (Luuk. 1:31–33) Täytettyään Isänsä pelastussuunnitelman ristinkuolemassaan ja noustuaan ylös, Hän julisti valtakuntansa kuninkuutta opetuslapsilleen sanoen: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt. 28:18b) Kun Hän, Ihmisen Poika astui pilvissä ylös taivaisiin, ja saapui Jumalan valtaistuimen eteen, hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä. (Dan. 7:14)

Kristuksen Kirkko – Jumalan valtakunta

Mutta ehkä joku vielä kysyy: Mikä tämä Jumalan valtakunta aivan todella ja oikeastaan on? Lyhyesti sanottuna vastaus kuuluu: Jumalan valtakunta, jossa Kristus hallitsee, on kristillinen Kirkko. Jos nimittäin on totta, että Kirkko on Jumalan Israel ja Hänen omaisuuskansansa, niin kuin Raamattu opettaa (ks. esim. 1. Piet. 2:9–10;  Ilm. 5:10; vrt. Ef. 2:11–22), silloin täytyy myös olla totta, että Kirkko on Jumalan valtakunta, sillä Hän on Israelin Kuningas (Jes. 44:6; Sef. 3:15; vrt. esim. 2. Moos. 15:18; 1. Sam. 12:12). Tarkemmin sanottuna Kirkko, Uusi Israel, on suuren Daavidin suuremman Pojan kuningaskunta (Ps. 2:6; 24:7; 110:1ss; Jer. 30:9; Miika 4:6–8; Sak. 9:9; Joh. 18:36–37). Kristus julistettiin kuninkaaksi, kun enkeli ilmoitti Hänen syntymänsä Marialle (Luuk. 1:32–33). Itämaan tietäjät kunnioittivat Häntä kuninkaana ja Jumalana (Matt. 2:1–11). Hänelle osoitettiin suosiota Israelin kuninkaana, joka tulee Herran nimeen (Joh. 12:12–15). Hänet tuomittiin ja ristiinnaulittiin juuri siksi, että Hän oli ja sanoi olevansa kuningas (Joh. 19:14–22). Hänen voitostaan ja kruunaamisestaan (Ef. 1:20–23; 4:8–10; Fil. 2:9–11; Kol. 2:15; Hebr. 2:9) vuotaa helluntain Hengen täyteys (Joh. 7:39), josta pelastuksen mahtava joki virtaa maan ääriin asti (Ps. 1:3; 46:4; Ilm. 22:1–2). (Vrt. Marquart, Kurt: The Church and Her Fellowship, Ministry and Governance. Confessional Lutheran Dogmatics, Vol IX. Sivu 17.)

Kuuluthan sinä Jumalan valtakuntaan?

Tähän mennessä sanotusta herää tärkeitä kysymyksiä. Ensiksi, jos kerran Jumalan valtakunta, Hänen Kirkkonsa on Hänen itsensä rakentama ja rakentuu Kristuksen, kulmakiven päälle, kysymys kuuluu: Olethan sinäkin osallinen tästä Kristus-perustuksesta ja Hänen Kirkostaan? Ethän enää käänny takaisin siihen maailman menoon, jonka olet Kristuksessa saanut jättää taaksesi, ettet tulisi sopimattomaksi Jumalan valtakuntaan (Luuk. 9:62)? Pakenethan sinäkin Lootille annetun käskyn tavoin tämän maailman sodomaa vuorille (1. Moos. 19:17), siis tuon suuren vuoren, Jumalan valtakunnan ja Kristuksen, ei ihmiskäden voimasta irtautuneen kalliin kiven turviin? Uskothan sinäkin Jeesukseen, että Hän olisi sinullekin kallis kulmakivi? Ethän epäuskossasi hylkää Häntä niin, että Hänestä tulisi sinulle kompastuskivi ja loukkauskallio? (1. Piet. 2:7–8) Ja kun sitten uskot Häneen, annathan Hänen myös jatkuvasti rakentaa sinua pyhien armonvälineidensä yhteydessä elävänä kivenä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia? (1. Piet. 2:5)

Toiseksi, jos kerran Jumalan valtakunta ei ole moninainen, vaan yksi ainoa, ja jos se vielä on pelastuksen valtakunta, tarkoittaa tämä myös sitä, että pelastus on vain tässä valtakunnassa. Kelpaako sinulle se tosiasia, että ”[t]ämän kristikunnan ulkopuolella ei ole mitään pelastusta eikä syntien anteeksiantamista, vaan ikuinen kuolema ja kirous. Vaikka siinä olisi suuri, näennäinen pyhyyden muoto ja paljon hyviä töitä, niin kaikki se on kuitenkin tuhoon tuomittu.” Olethan sinä sisällä tässä yhdessä ja ainoassa pelastettujen joukossa, yhden ja ainoan Pelastajan ja Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen hallitsemassa armon ja synninpäästön kuningaskunnassa? (Vrt. Luther, Martti: Kristuksen ehtoollisesta. Suuri tunnustus. WA 26, 507.)

Kolmanneksi, jos kerran on niin, että Jumalan valtakunnan mahtavuus ei ole arvioitavissa ulkoisen suuruuden tai inhimillisen voiman perusteella, kysyn sinulta: Odotatko sinä Kristuksen omana saavasi kunniaa tai menestystä, rahaa, tavaraa tai maallista valtaa, niin kuin Jeesuksen opetuslapset odottivat? Vai kelpaako sinulle se ulkoisesti piskuinen lauma, jolle kuitenkin heidän Isänsä on luvannut antaa jumalallisen, hengellisen, näkymättömän ja iankaikkisen valtakunnan (Luuk. 12:32)? Kelpaako sinulle tämä ihmeellinen valtakunta, joka kätketyy heikkouteen ja on ristin peittämä, mutta jossa kuitenkin Kristus itse jakaa hengellisiä lahjoja – syntien anteeksiantamusta, vanhurskautta ja iankaikkista elämää – niille, jotka tässä valtakunnassa ovat hänen luonansa? (Vrt. Luther, Martti: Huonepostilla. Helatorstai. Evankeliumi: Luuk. 24:50–53. W2 XIIIa, 612. Ks. myös Augsburgin tunnustuksen puolustus VII ja VIII 18.)

Ja jos kerran Jumalan valtakunnan jäsenyys ei katso asuinpaikkaa tai kansallisuutta, se voi koskea sinuakin, syntyperältäsi pakanaa. Koskeeko se siis sinuakin? Olethan sinäkin Kristuksen seurakunnan kanssa edistämässä Hänen evankeliuminsa asiaa kristillisin todistuksin ja rukouksin, paitsi omalla kotiseudullasi myös koko maailmassa?

Neljänneksi, Jumalan valtakunnan kansalaiseksi tuleminen tapahtuu tässä ajassa Hänen suullisen sanansa kuulemisen ja kasteen välityksellä. Tämä kansalaisuuden lahja otetaan vastaan uskolla. Jos kerran asia on näin, niin eläthän sinä päivittäisessä parannuksessa ja uskossa, sekä siten myös kasteesi armoon palaamisessa?

Viidenneksi, jos kerran Jumalan valtakunta on ikuinen, olethan sinä jo tänään uskon kautta Jumalan ainoaan Poikaan osallinen ikuisesta elämästä Hänessä (Joh. 3:16)?

Rukous ajallisen valtakunnan ja sen hallitsijoiden puolesta

Lopuksi: Moni teistä muistaa ne sanat, jotka Paavali kirjoittaa Timoteukselle, joiden mukaan Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:4). Mutta muistatko, mitä apostoli näiden sanojen edellä kirjoittaa? Sanat kuuluvat seuraavasti: Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:1–4) Koska Jumalan seurakunta – Hänen valtakuntansa – on olemassa ja elää jo nyt, tämän ajallisen maailman keskellä, kehottaa Pyhä Henki siis Paavalin kautta heitä rukoilemaan maallisten valtakuntiensa hallitsijoiden puolesta. Näin mekin messun esirukouksessa teemme, kun aivan nimeltä rukoilemme tasavallan presidentin puolesta, hallituksen ja eduskunnan puolesta, sekä niiden muiden puolesta, joille Jumala on uskonut maamme ajallisen hallintavallan.

Mutta huomaa mitä apostoli kirjoittaa: vaikka kyse onkin ajallisesta hallintavallasta, näiden rukousten tähtäyspisteenä on se, että me, jotka Jumala on armossaan jo tässä ajassa ottanut sisään ikuiseen valtakuntaansa, Kristuksen seurakuntaan, että me saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa, sekä sitten myös pysyisimme uskossa ja uskon kautta Jumalan valtakunnassa, toisin sanoen pelastuisimme. Uskossa, sekä pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta osallisina me voimme myös omalta osaltamme olla levittämässä Jumalan valtakunnan ilosanomaa, Kristuksen evankeliumia tämän maallisen valtakuntamme keskellä, ja muidenkin valtakuntien, jos Herra niin johdattaa. Näin yhä useammat ihmiset voivat kuulla evankeliumin, uskoa Kristukseen, huutaa Hänen nimeään avukseen, ja niin myös pelastua (vrt. Room. 10:13–14). Tämä on Jumalan mielen mukaista, siis Hänen, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Rukoilkaamme siis jatkossakin säännöllisesti hallitsijoidemme puolesta, että he pelastuisivat. Rukoilkaamme myös sitä, että he jatkossakin antaisivat meille mahdollisuuden rauhassa ja vapaasti kuulla, itse oppia ja toisillekin opettaa Jumalan sanaa, itsellemme ja toisille pelastukseksi.

Tämän meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 4.11.2018.)

23. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Fil. 1:6–11

Jumalan hyvä työ kristityissä

Johdanto

Niin kuin jokainen hurskas luterilainen, sinäkin tiedät hyvin millainen on kristitty. Hänessä on kaksi puolta. Itsessään, omine mahdollisuuksineen hän on kokonaan syntinen; vanha, lihallinen ja syntiin taipuvainen ihminen asuu hänessä yhä. Mutta toisaalta, Jumala on  kuullun ja kasteeseen liittyneen sanansa välityksellä synnyttänyt hänet uudesti, ja siten hänestä on tullut uusi ihminen.

Kumpaakaan näistä näkökulmista ei saa unohtaa tai jättää huomiotta. On välttämätöntä antaa Jumalan lain pitää silmiemme edessä meidän langennut, syntinen olemuksemme, nimittäin vain silloin voimme tietää, että tarvitsemme myös evankeliumia ja Jumalan armoa Kristuksessa. Mutta toisaalta on myös välttämätöntä pysyä juuri evankeliumin sanan kuulossa, jotta saisimme syntimme anteeksi, ja että tuo kerran kasteessa synnytetty uusi ihminen saisi yhä uudelleen tulla esiin ja nousta ylös (Vähä katekismus IV 12).

Minusta vaikuttaa siltä, että monilla meistä on taipumus katsoa kristittynä olemistamme pääasiassa siitä käsin, millaisia itse olemme. Samalla jätämme helposti syrjään tämän toisen puolemme, siis sen, mitä Jumala on meissä tehnyt. Lisäksi vielä perkelekin tahtoo usein tulla kuiskaamaan sinulle, että olet kelvoton, täysin mahdoton elämään Jumalan omana. Koska asia vaikuttaa olevan näin, meidän on syytä tänään keskittyä kuulemaan, mitä Pyhä Henki apostolin kynän kautta Filippin seurakunnalle – ja myös meille! – ilmoittaa.

Hyvä työ on Jumalan

Apostoli kirjoittaa: varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. (Fil. 1:6) Jumala on siis aloittanut kristityissä hyvän työn. Se tarkoittaa, että kristityt eivät itse ole aloittaneet tätä työtä itsessään. He eivät itse ole voineet tehdä itseään kristityiksi, saati edes alkaa tehdä yhtään mitään Jumalan mielen mukaista. Mutta Jumala onkin itse aloittanut hyvän työnsä heissä. Jos ja kun sinä olet kristitty, koskee tämä sinuakin: Jumala on aloittanut sinussa hyvän työnsä. Kaikki, mitä sinä kristittynä olet, on alkuisin Jumalasta ja on Hänen tekoaan. Älä siksi tuskaile, miten itse olet osannut tai et ole osannut virittää itseäsi palavaksi kristityksi. Se ei ole sinun tehtäväsi, vaan Jumalan!

Huomaa samalla, että Pyhä Henki puhuu tässä Jumalan hyvästä työstä. Se tarkoittaa, että Jumala ei tahdo sinulle mitään pahaa. Sinä varmasti tiedät tämän, mutta et aina tunne, että asia olisi niin. Siksi sanon sinulle: Kun Jumala tekee työtään sinussa, Hänen työtapansa on joskus sellainen, että Hän ei ainoastaan salli sinulle vaikeita asioita, vaan aivan suunnitelmallisesti johtaa sinut sellaisten läpi. Milloinkaan Hän ei kuitenkaan tee tätä siksi, että haluaisi sinulle pahaa. Niin kuin Vanhan testamentin pyhä Hanna veisaa, Herra kyllä itse aivan aktiivisesti antaa kuoleman, mutta sitten juuri Hän myös antaa elämän. Tietoisesti Hän vie alas tuonelaan, mutta sitten Hän tuo ylös jälleen. Itse Herra köyhdyttää ihmisen, mutta sitten juuri Hän myös rikastuttaa. Hän alentaa ihmisen, mutta sitten Hän myös ylentää tämän. Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat. (1. Sam. 2:6–8a) Antaessaan vaikeuksia Jumala kuitenkin haluaa tuoda niistä pois. Hän tahtoo sinulle ja kaikille omilleen aina pelkkää hyvää. Voi olla, että Hän antaa tämän hyvän tulla ilmeiseksi jo tämän elämäsi aikana. Voi myös olla, että Hän ei anna sitä sinulle tämän elämäsi aikana. Mistä minä sen tiedän? Hän yksin sen tietää! Mutta se on varmaa, että kaiken Hän tahtoo antaa yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat (Room. 8:28), vaikka heidän kyynellaaksonsa vaihtuisi lähteiden maaksi vasta sinä päivänä, jona Hän kerää kaiken pois (vrt. Ps. 84:7). Näin Hän lupaa, eikä Hän voi valehdella eikä pettää. Jo nyt Herra tahtoo antaa sinulle kaiken hengellisen siunauksen Kristuksessa (Ef. 1:3), ja viimeistään kerran kirkkaudessa myös pääsyn kaikesta ahdistuksesta ja kivusta. Tällä tavalla Hän itse saa hyvästä työstään kaiken sen kunnian ja ylistyksen, mikä Hänelle, kaiken hyvän antajalle kuuluukin.

Mutta kun apostoli siis kirjoittaa, että Jumala on aloittanut kristityissä hyvän työn, täytyy meidän nyt kysyä miten tämä on tapahtunut. Miten Jumala siis on aloittanut hyvän työn omissaan? Apostoli kirjoittaa tästä juuri tekstikatkelmamme edellä: Kiitän Jumalaani […] osallisuudestanne evankeliumiin ensimmäisestä päivästä alkaen tähän saakka (Fil. 1:3a, 5). Nimenomaan evankeliuminsa kautta Jumala on aloittanut hyvän työnsä näissä ihmisissä! He ovat kuulleet Hänen pyhää sanaansa. He ovat uudestisyntyneet, eivät katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. (1. Piet. 1:23) He ovat saaneet pelastuksen Jumalan laupeudesta uudestisyntymisen pesun – pyhän kasteen – ja Pyhän Hengen uudeistuksen kautta (Tiit. 3:5). Jos ja kun sinä olet kristitty, koskee tämä sinuakin: Vaikka sinä tuntisit olevasi miten huono tai epäonnistunut ihminen, on Herra kuitenkin aloittanut sinussa hyvän työnsä. Hän on kerran tehnyt sen korvin kuullun sanansa ja veteen liittyneen sanansa kautta. Se on varmasti tapahtunut!

Jumala saattaa työnsä päätökseen

Toiseksi me kuulemme myös, että Jumala ei ole ainoastaan aloittanut tätä hyvää työtään sinussa. Hän ei nimittäin aloita mitään ainoastaan aloittamisen takia. Hän ei aloita työtään vain jättääkseen sen kesken, taikka antaakseen sen valua hukkaan. Kun Jumala aloittaa hyvän työnsä, Hän tahtoo myös täyttää sen, saattaa sen päätökseen. Apostoli sanoo, että  Hän tahtoo tehdä tämän Jeesuksen Kristuksen päivään mennessä, siis siihen mennessä kun Hän itse herättää kuolleet ja antaa heille uuden, kirkastetun ylösnousemusruumiin, jossa ei enää synti ja lihallinen mieli vaikuta. Pyhässä Hengessä apostoli vieläpä kirjoittaa, että hän on alusta asti luottanut tähän varmasti ja luottaa edelleen!

Miten tämä Jumalan hyvän työn täyttäminen ja päätökseen saattaminen sitten tapahtuu? Sekin tapahtuu juuri Hänen evankeliuminsa yhteydessä, sen osallisuudessa. Kun sinä siis tuskailet huonouttasi kristittynä, muista tämä: Sanansa saarnan ja pyhän ruumiinsa ja verensä sakramentin välityksellä Herra tahtoo jatkaa hyvää ja pelastavaa työtään sinussa. Hän tahtoo vieläpä saattaa tämän työnsä aivan täyttymykseensä asti niin, että Kristuksen paluun päivänä sinä saat iloita koko Hänen seurakuntansa kanssa: Hän aloitti työnsä, eikä jättänyt sitä kesken. Hänen sanansa oli kuin olikin varma ja luotettava, niin kuin Hän oli sanonut. Lupauksensa mukaan Hän sanansa kautta piti sinutkin uskossa ja niin teki hyvän työnsä loppuun. Kiittäkää Herraa, sillä Hän on hyvä. Hänen armonsa pysyi elämässä ja kuolemassa, ja pysyy iankaikkisesti! (Vrt. esim. Ps. 136:1.)

Rukous seurakunnan puolesta

Samalla on kuitenkin myös niin, että seurakuntana me elämme vielä keskellä maailmaa. Kuten sanottu, perkele syyttää sinua huonoudestasi. Toisaalta hän tahtoo houkutella sinua myös syntiin. Lisäksi syntinen maailma ja sen pahat ihmiset pilkkaavat ja vainoavat sinua, mutta toisaalta ne myös houkuttelevat sinua kaikkeen pahaan. Eikä siinä vielä kaikki: Oma lihasikin tahtoo kaikessa ylpeydessään, itsejumaloinnissaan, mukavuudenhalussaan ja nautinnonhimossaan ohittaa sekä Jumalan hyvän tahdon että lähimmäisen edun. Etsiessään ja tavoitellessaan sitä, minkä se luulee sinun eduksesi, se tahtoo johtaa sinut lankemaan kaikenlaiseen syntiin ja saastaan.

Mutta juuri siksi, että kristittyinä me nyt vielä elämme tällaisen todellisuuden keskellä, johtaa Pyhä Henki apostoliakin rukoilemaan seurakunnan puolesta. Paavali kirjoittaakin: Ja tätä minä rukoilen (Fil. 1:9a). Hän käyttää sanamuotoa, joka merkitsee jatkuvaa rukoilemista. Jatkuva rukous koko seurakunnan ja sen yksittäisten jäsenten puolesta onkin tarpeen, että Jumala koettelemusten ja kiusausten keskelläkin varjelisi heidät kaikesta pahasta. Rukous on tarpeen, että Herra näistä vaikeuksista huolimattakin antaisi heille vielä kaikkea hyvääkin. Mutta mitä tämä hyvä siis on? Mitä apostoli seurakunnalle rukoilee? Hän kirjoittaa: Ja tätä rukoilen, että teidän rakkautenne yhä olisi enemmän ja enemmän ylitsevuotavainen tuntemisessa ja kaikessa käsittämisessä (Fil. 1:9).

Apostoli ei tässä rukoile, että Filippin seurakunta saisi rakkauden, Jumalan tuntemisen ja käsittämisen. Ei, vaan hän tietää, että Jumalan sanan ja pyhän kasteen perusteella he ovat jo tulleet osallisiksi Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan. He ovat myös jatkuvasti kuulleet Jumalan sanaa luettavan ja saarnattavan. Näin he tuntevat Kristuksen ja Hänen rakkautensa, ja enemmänkin, Hänen rakkautensa toimii heissä. Nyt apostoli siis rukoileekin, että seurakuntalaisten kristillinen rakkaus yhä enemmän ja enemmän lisääntyisi, tulisi jopa aivan ylitsevuotavaksi tuntemisessa ja kaikessa käsittämisessä. 

Mutta mitä tämä aivan käytännössä tarkoittaa? Niin kuin moni tietää, sana ἀγάπη (agape), jota apostoli tässäkin käyttää, tarkoittaa juuri rakkautta. Mutta tämä sana ei tarkoita mitä tahansa ”rakkautta”, esimerkiksi sellaista, josta iltapäivälehdet puhuvat. Sellaisen ”rakkauden” vallassahan ihminen haluaa vain itselleen kaiken ja mahdollisimman pian. Ja kun hän sitten on saanut mitä haluaa, ”rakkaus loppuu”, niin kuin usein sanotaan. Sana ἀγάπη sen sijaan tarkoittaa sellaista rakkautta, joka ei ole irrallaan tietämisestä ja tarkasta tuntemisesta tai käsittämisestä. Pikemminkin kyse on juuri tuntemisen ja käsittämisen rakastamisesta, sekä halusta antaa toiselle kaikkea hyvää. Juuri tällaisella rakkaudella on Kristus sinuakin rakastanut. Hän on täydellisesti tuntenut Isänsä sekä Hänen hyvän pelastussuunnitelmansa. Sen kaiken käsittäen Hän on tullut sinun veljeksesi, sekä antanut itsensä lunastusuhriksi sinun kaikkien syntiesi edestä. Juuri sellaisen rakkauden jatkuvaa lisääntymistä apostoli nyt rukoilee myös kristityille, aina siihen asti, että heidän rakkautensa heidän lähimmäisiään kohtaan aivan vuotaisi ylitse.

Jos sinä pysähdyt hetkeksi ajattelemaan jokapäivästä elämääsi, huomaat piankin, että tällaiselle rukoukselle on todella tarvetta omalla kohdallasi, ja aivan meidän jokaisen kohdalla. Monena päivänä sinusta voi tosin ehkä tuntua siltä, että osaat rakastaa lähimmäistäsi oikeastaan aika hyvin – tai ainakin tavalla, joka sinusta itsestäsi tuntuu riittävältä. Mutta kyllä sinä tiedät myös sen, että jos jättäydyt tässä asiassa omien voimiesi varaan, joudut aina lopulta kohtaamaan myös sen päivän, jona huomaat: et kerta kaikkiaan kykene rakastamaan ketään pyyteettömästi. Älä siksi jätä rukoilematta itsesi ja myöskään kristittyjen veljiesi ja sisartesi puolesta. Tee niin kuin apostoli, ja rukoile jatkuvasti – siis vaikka aivan joka päivä –, että Herra itse täyttäisi sinut ja koko seurakuntansa ylitsevuotavalla rakkaudellaan. Näin jokainen seurakunnan sisällä oleva kristitty saa puutteeseensa ja heikkouteensa tuen ja avun. Näin myös moni, joka vielä ei ole seurakunnan jäsen, saa kokea sitä Kristuksen ylitsevuotavaa rakkautta, jolla Hän seurakuntansa kautta rakastaa kaikkia ihmisiä ja kutsuu heitä elämänyhteyteensä.

Näitä apostolin sanoja on selitettävä vielä vähän lisääkin: kun Paavali rukoilee seurakunnalle ”tuntemisen” ja ”kaiken käsittämisen” jatkuvaa lisääntymistä, hän tarkoittaa todellista, hengellistä tuntemista, sekä mielessä ja sydämessä tapahtuvaa käsittämistä. Ehkä sinäkin olet kokenut, millaista tämä voi olla? Ehkä sinulla on ollut erityisen vaikea aika elämässäsi. Ehkä olet kokenut tuskaa omien syntiesi tähden. Tuollaisella hetkellä Jumala on antanut jonkun kristityn veljen tai sisaren kulkemaan kanssasi, sellaisen, joka on vuosikausien aikana juurtunut syvälle Jumalan sanaan ja kokenut myös monenlaista elämässä. Hän on kuunnellut sinun hätääsi. Vaikka itse olet ollut kauhun vallassa niiden asioiden vuoksi, jotka sinua vaivaavat, tämä kokenut veljesi tai sisaresi ei ole hätkähtänyt mistään, mitä hänelle kerrot. Hän on ollut kanssasi hädässäsi, ja jakanut kyyneleesi (Room. 12:15b). Kuitenkaan hän ei ole hypännyt kanssasi samaan avantoon, sulautunut yhdeksi kärsimyksesi kanssa tai tullut sinun hätäsi nielaisemaksi. Hän on koko ajan pysynyt vierelläsi, mutta turvallisesti siinä avantosi reunalla, erillisenä ihmisenä, taidollisena vetämään sinut ylös tuosta kylmästä vedestä Jumalan sanan avulla. Tällaisen tuntemisen ja kaiken käsittämisen rakkautta, itsensä antavaa mutta erillisenä pysyvää rakkautta apostoli nyt rukoilee seurakunnalle. Sellaista meidänkin on hyvä rukoilla toinen toisillemme ja koko seurakunnallemme. Juurtukaamme joka päivä syvemmälle Jumalan sanaan, ja kasvakaamme sen läheisempään tuntemiseen. Niin me voimme palvella Kristuksen rakkaudella jokaista kärsivää lähimmäistämme.

Tähän liittyy myös se, mitä apostoli seuraavaksi sanoo. Juuri Jumalan sanan äärellä, Kristuksen evankeliumin yhteydessä voi toteutua se, mitä hän jatkossa rukoilee seurakunnalle. Hän sanoo: voidaksenne tutkia, mikä paras on – tai: tutkiaksenne/koetellaksenne mikä on oleellista/parasta (Fil. 1:10a). Kun me pidämme Jumalan sanan ja sen saarnan pyhänä, sekä sitä mielellämme kuulemme ja opimme (Vähä katekismus I 6), silloin voimme myös kaikella sanasta saamallamme hengellisellä tiedolla ja ymmärryksellä tutkia ja koetella kaikki asiat. Aikanaan metalleja ja kolikoita tutkittiin ja koeteltiin tällä tavalla, että voitiin arvioida, olisivatko ne liian keveitä painoltaan tai olisiko niiden metallisekoituksessa liian paljon halpaa metallia mukana. Tässä apostoli ei kuitenkaan puhu jonkin kolikoiden kaltaisten ulkoisten asioiden tai esineiden tutkimisesta tai koettelemisesta. Pikemminkin hän rukoilee, että seurakuntalaiset voisivat Jumalan sanan yhteydessä saada tulla Jumalan tahdon tuntemiseen ja kaiken käsittämiseen, jotta he voisivat tutkia ja koetella omaa itseään. Hän tahtoo heidän voivan koetella itseään Jumalan sanalla, ettei heissä vain enää olisi ”sekoittuneena” mitään halpaa ja arvotonta, vaan että he olisivat – niin kuin hän heti jatkaa – puhtaat ja moitteettomat Kristuksen päivään [saakka] (Fil. 1:10b), siis tuohon päivään, jona vanhurskas tuomari Kristus itse asettaa kaikki eteensä ja tutkii munaskuut ja sydämen. (Jer. 11:20a LXX)

Meidänkin on syytä rukoilla itsellemme ja koko seurakunnallemme juuri tätä. Rukoilkaamme, että voisimme elää Jumalan sanan kanssa joka päivä ja antaa sen kyllästää koko elämämme. Käytännössä tämä voi tapahtua siten, että pidämme kiinni säännöllisistä aamu- ja iltahartauksista Raamatun äärellä, luemme ”aamuisin, puolen päivän aikaan ja iltaisin lehden tai pari katekismuksesta, rukouskirjasta, Uudesta testamentista tai muualta Raamatusta.” Voisimme myös rukoilla yhden Isä meidän -rukouksen itsemme ja seurakuntalaistemme puolesta. (Iso katekismus, Martti Lutherin esipuhe 3.) Näin Jumala voi itse täyttää kaiken sen, hyvän työn, jonka Hän saman sanansa kautta ja pyhän kasteen kautta on jo meissä kerran alkanut. Näin Hän voi saada meissä aikaan myös sen, mitä apostoli lopuksi rukoileekin, kun hän anoo, että seurakuntalaiset voisivat olla täynnä vanhurskauden hedelmää – tai vielä paremmin käännettynä: täytetyt vanhurskauden hedelmällä (Fil. 1:11a). Hän siis toisin sanoen rukoilee, että Jumala itse, joka Kristuksessa ja Hänen evankeliuminsa yhteydessä on vanhurskauttanut heidät, myös täyttäisi heidät tämän vanhurskauden hedelmällä. Saakoon Herra sanansa kautta aivan täyttää meidätkin, Kristuksessa vanhurskautetut tällä hedelmällä, rakkaudella, ilolla, rauhalla, pitkämielisyydellä, ystävällisyydellä, hyvyydellä, uskollisuudella, sävyisyydellä,   itsensähillitsemisellä (Gal. 5:22) ja kaikilla hyvillä töillä (Ef. 2:10). Ainoastaan Hän voi tämän meissä tehdä, mutta juuri Hän tämän meissä tekeekin Jeesuksen Kristuksen kautta, pyhän sanansa välityksellä. Silloin Hän saa itse siitä kunnian ja kiitoksen.

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 28.10.2018.)

20. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Kol. 1:19–23

Kristuksessa pyhä, virheetön ja nuhteeton

Tunnetko sinä elämässäsi tyhjyyttä? Ehkä sinulla on ympärilläsi monenlaista hyvää, mutta siitä huolimatta elämäsi tuntuu jotenkin tyhjältä. Jos olet tuntenut tällaista, kuule, mitä Pyhä Henki apostolin kautta juuri sinulle sanoo: Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi (Kol. 1:19). Kristuksessa Jeesuksessa, ihmiseksi tulleessa Jumalan Pojassa asuu kaikki täyteys! Tämä tarkoittaa sitä, että Hänessä kaikki se, mitä Jumala on ja mitä Hän voi lahjoittaa, on tuotu sinun, ihmisen ulottuville, sinun vastaanotettavaksesi. Jumalan Poika on tullut ihmiseksi, että sinä, itsessäsi tyhjä ihminen, saisit Hänen kauttaan tulla osalliseksi Jumalan hyvyydestä, aivan täytetyksi Hänessä. Tämän lahjan Kristus onkin jo antanut sinulle kasteessa. Siinä Jumala on haudannut sinun vanhan ja lihallisen ihmisesi, kaikesta hyvästä tyhjän olemuksesi Hänen kanssaan. Siinä Jumala on myös herättänyt sinut uuteen elämään Hänessä, uskon kautta. Asia on juuri niin kuin Pyhä Henki Kolossan kristityille kirjoituttaa: Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, ja hänessä te myös olette ympärileikatut käsintekemättömällä ympärileikkauksella, lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. (Kol. 2:9–12)

*

Tunnetko sinä rauhattomuutta? Ehkei sinulla ole suuria ristiriitoja tai vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, mutta tästä huolimatta sisimpäsi tuntuu rauhattomalta. Kuule, mitä Pyhä Henki sinulle sanoo: ja Hänen kauttaan sovittaakseen kaiken itsensä kanssa, tehden rauhan Hänen ristinsä veren kautta, Hänen kauttaan sekä ne, jotka ovat maan päällä, että ne, jotka ovat taivaissa. (Kol. 1:20.) Kristuksessa sinun syntisi on sovitettu! Eikä tässä ole kyse ainoastaan jostakin ”hengellisestä” asiasta siinä mielessä, että tämä olisi tapahtunut jossakin aineettomassa ideatodellisuudessa – sellaisessa, josta monetkin uskonnolliset ihmiset puhuvat. Kaikkivaltias Jumala on toki ikuinen, kaiken ajan yläpuolella tai tuolla puolen. Mutta koska sinä et ole ajan tuolla puolen, vaan täällä ajassa, on Jumala armossaan lähettänyt Poikansa juuri tähän maailmaan ja sen aikaan. Näin Hän on tehnyt sitä varten, että Hän Poikansa kautta sovittaisi sinut itsensä kanssa. Tätä tarkoittaakin se, mitä apostoli kirjoittaa: tehden rauhan Hänen ristinsä veren kautta. Ruumiillinen kuolema koskettaa vain niitä, joilla on ruumis ja jotka elävät tässä ajassa. Nyt Kristus Jeesus on tosi Jumala ja tosi ihminen samassa persoonassa. Hän on tässä ajassa, aivan tiettynä Jumalan säätämänä aikana kuollut ristillä. Toisin sanoen, sinun edestäsi suoritettu sovitustyö on historiallinen tosiasia. Se on tapahtunut. Hän on vuodattanut verensä. Hänen sydämensä lyönnit ovat lakanneet. Jumala on todella kuollut. Jumala on hylännyt Poikansa, Jumalan (Matt. 27:46). Mutta Kristus on tehnyt tämän kaiken nimenomaan sitä varten, että Hän oli ottanut itseensä sinun syntisi ja rauhattomuutesi, kantaakseen ne ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24). Siinä Hän kuoli sen kuoleman, joka sinun olisi syntiesi tähden pitänyt kuolla. Siinä Hän tuli Jumalan hylkäämäksi, niin kuin sinun olisi syntiesi tähden pitänyt tulla. Tässä historiallisessa tapahtumassa, Jumalan vanhurskas tahto on täytetty, sinun koko syntivelkasi kertakaikkisesti maksettu! Siksi vanhurskas Jumala ei enää syytä sinua, ei katso sinuun tuomitsevasti. Poikansa ristin veren kautta Hän on sovittanut itsensä kanssa sinut ja aivan kaiken. Siksi Hän voi nyt kutsua sinua rakkaaksi lapsekseen. Hän tahtoo myös, että sinäkin uskossa kutsut Häntä nyt rakkaaksi Isäksesi. Jo tässä ajassa sinun taivaallinen Isäsi, joka kaiken voi (Luuk. 1:37), haluaa lahjoittaa sinulle kaikkea parasta. Evankeliuminsa sanan kautta Hän haluaa sanoa sinulle: ”Ole rauhassa, rakas lapseni. Älä sure syntejäsi, älä ristin tuskaa. Älä suotta ole rauhaton. Minun rakas, ainoa Poikani on ristinsä verellä hankkinut sinulle varman pelastuksen. Taivas ja iankaikkinen lepo siellä – se on kaikki sinun. Lepää siksi nyt Jeesuksessa.”

*

Ehkä sinä tästä huolimatta tunnet ajoittain vierautta? Tunnet olevasi kaukana Jumalasta – niin, jopa Häntä vastaan. Tunnet sydämessäsi vihollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämä sinun vihollisuutesi Häntä, ainoastaan hyvää kohtaan, näyttäytyy elämässäsi siten, että teet sitä, mikä ei ole Hänen hyvän olemuksensa mukaista. Teet pahoja tekoja. Mutta kuule siksi, mitä Herra sinulle sanoo: Ja teidät, jotka kerran olitte vieraantuneet ja mieleltänne vihollisia pahoissa teoissa, [Hän] on nyt sovittanut (Kol. 1:21). Katso nyt, mitä Hän on tehnyt sinulle, joka ennen olit vieras kaikelle sille, mikä Jumalan on, joka olit ilman toivoa, jumalattomana maailmassa ja kaukana Hänestä! Sinut Jumala on armossaan tuonut lähelle Poikansa Kristuksen veressä (Ef. 2:12–13).

*

Ehkä sinä tunnet synnin ja kuoleman tekevän vielä työtään sinun lihallisessa ruumiissasi? Jos voit ruumiillisesti hyvin, käytät kuitenkin Jumalalta saamaasi ruumista ja sen hyvinvointia Hänen tahtonsa vastaisiin asioihin. Tämän lisäksi sinä et aina edes voi hyvin, vaan pikemminkin huomaat, miten synti ja kuolema väsyttää, kuluttaa, rappeuttaa ja lopulta tappaa lihallisen ruumiisi. Mutta kuule juuri siksi, mitä Pyhä Henki tässä saarnaa! Hän sanoo, että Jumala on nyt sovittanut sinut Hänen lihansa ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä (Kol. 1:22). Toisin sanoen, kun sinun ruumiillinen ihmiselämäsi tässä ajassa on monella lailla langenneisuuden ja synnin rikkoma ja saastuttama, on Jumalan Poika juuri siksi omaksunut ihmisyyden ja lihallisen ruumiin, että siinä voisi kuolla sinun puolestasi. Mitä varten siis? Sitä varten, että sinut asetettaisiin pyhänä ja nuhteettomana ja moitteettomana Jumalan eteen.

Salli tässä kohdassa pieni raamatunkäännökseen liittyvä korjaus, sillä sen myötä me näemme Kristuksen työn suuruuden kirkkaammin: Pyhä Henki todella sanoo tässä, että Kristuksen sovitustyön tarkoituksena on se, että sinut – ja koko Jumalan seurakunta – asetettaisiin pyhänä Hänen eteensä. Mutta me kuulimme myös, että Hänen sovitustyönsä on tapahtunut siksi, että meidät asetettaisiin nuhteettomina Hänen eteensä. Tässä Pyhä Henki oikeastaan sanoo sen tapahtuneen sitä varten, että meidät asetettaisiin ”moitteettomina” Hänen eteensä, tai niin kuin myös voitaisiin kääntää, ”virheettöminä”. Tässä Henki käyttää samaa sanaa (ἄμωμος), jolla Hän toisaalla kuvaa Kristusta itseään, Jumalan virheetöntä uhrikaritsaa (1. Piet. 1:19; Hebr. 9:14). Toisin sanoen, Kristus, Jumalan täydellinen ja virheetön Karitsa on uhrannut itsensä sitä varten, että sinä, joka itsessäsi olet synnin ja kuoleman saastaisuuden vallassa, etkä sellaisena voi kelvata pyhälle Jumalalle, kuitenkin Hänessä tulisit puhdistetuksi, täysin virheettömäksi ja Jumalalle kelpaavaksi, niin kuin Hän itse on virheetön ja Jumalalle kelpaava. Edelleen me kuulimme, että Kristuksen sovitustyön kautta meidät voidaan asettaa moitteettomina Jumalan eteen. Tässä Henki oikeastaan sanoo sen tapahtuneen sitä varten, että meidät asetettaisiin ”nuhteettomina” Jumalan eteen, siis sellaisina, joita ei voida syyttää (ἀνέγκλητος). Toisin sanoen, Kristus, Jumalan täydellinen ja virheetön Karitsa on uhrannut itsensä sitä varten, että sinut, joka olet rikkonut Jumalan lain ja sellaisena kertakaikkiaan syyllinen Hänen edessään, voitaisiinkin nyt asettaa kaikesta syystä puhdistettuna, syyttömänä Hänen eteensä. Kristus Jeesus on maksanut sinun virheellisyytesi ja syyllisyytesi hinnan kalliilla sovintoverellään! Kun olet Jeesuksessa, sinä olet Jumalan edessä pyhä, virheetön ja nuhteeton, niin kuin Hän itse on pyhä, virheetön ja nuhteeton!

*

Alussa kuulit, että tämä kaikki on tullut sinun osaksesi jo kerran kasteessa. Niin se onkin! Kasteessa sinä olet saanut Pyhän Hengen ja Hänen vaikutuksestaan uskon lahjan. Tämä lahjana saatu usko ottaa vastaan kaikki Jumalan evankeliumin lupaukset, koko Kristuksen ja Hänen työnsä sinun hyväksesi. Uskon kautta se kaikki on sinun! Tästä Pyhä Henki nyt apostolin kautta puhuukin. Kaikki tämä on teidän, rakkaat ystävät, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois evankeliumin toivosta (Kol. 1: 23). Mutta entä jos sinun uskosi onkin heikko? Kuule silloin tarkoin: Juuri sitä varten, että sinä saisit uskon, ja että uskosi vielä pysyisi yllä, on Jumala itse asettanut sanan ja sakramenttien viran, jonka kautta Hän saarnauttaa evankeliuminsa ja niin lahjoittaa myös Pyhän Henkensä, joka vaikuttaa uskon sinussakin (vrt. Augsburgin tunnustus V 1–2). Asia on juuri niin kuin apostoli tässä kirjoittaa: Jumala on antanut meille evankeliuminsa Jeesuksesta Kristuksesta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi apostoli Paavali ja hänen jälkeensä monet Kristuksen sananpalvelijat ovat tulleet (1: 23). Kuulkaa siis, rakkaat ystävät, lakkaamatta Jumalan pyhää sanaa! Perustakaa sitten myös elämänne sen uskon varaan, jonka Hän itse sanansa kautta teissä vaikuttaa. Pysykää aina tässä uskossa lujina – tai niin kuin Hän oikeastaan sanoo ”kiinni-istuvina” (ἑδραῖοι).

Toisin sanoen, kun siis perkele syyttää teitä synnistä, sanokaa hänelle: ”Niin, itsessäni minä olen kyllä syntinen, monin tavoin langennut. Mutta minun syntini onkin kantanut toinen, Jumalan Poika Jeesus Kristus. Hänen kuolemansa on niellyt minun kuolemani, sovittanut minun syntivelkani. Siksi minun syntini ei ole enää täällä. Kasteessa Kristus on nimittäin tuonut minulle syntieni anteeksiannon ja uskon lahjan. Uskon kautta Hänen taivaallinen Isänsä on lukenut minulle Poikansa ansion. Hänessä minä olen vanhurskas ja pyhä, virheetön ja nuhteeton. Jos sinä siis haluat syyttää minua, on sinun mentävä keskustelemaan asiasta minun Herrani ja Vapahtajani Kristuksen kanssa. Mitä minuun tulee, on kaikkivaltias Jumala voimallinen pitämään minut tässä uskossa, siihen perustuneena ja siinä ’kiinni-istuvana’, aina siihen asti, että kerran pääsen Hänen taivaalliseen valtakuntaansa. Tämä on varmasti totta. Aamen.”

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 7.10.2018.)

Mikkelinpäivä (3. vsk), Ap. t. 12:5–11

Kun yksi jäsen kärsii

Vaino totuuden vuoksi

Apostolien tekojen luvusta 12 kuulimme: Niin siis Pietaria pidettiin [vartioitiin] vankilassa (Ap. t. 12:5a). Miten niin ”siis”? Mitä oli tapahtunut? Miksi Pietari oli joutunut vankeuteen? Näiden sanojen edellä pyhä Luukas on kirjoittanut: Mutta siihen aikaan kävi Herodes kuningas käsiksi pahoinpidelläkseen joitakin seurakunnasta. Mutta surmasi Jaakobin, Johanneksen veljen miekalla. Mutta nähdessään, että se on [oli] mieluisaa juutalaisille, lisäsi [hän] vangittavaksi myös Pietarin – mutta olivat happamattoman leivän päivät. Ja otettuaan hänet kiinni pani hänet vankilaan antaen neljälle nelimiehiselle sotilasvartiostolle [tehtäväksi] vartioida häntä, haluten pääsiäisen jälkeen tuoda hänet kansalle. (Ap. t. 12:1–4) Heti tämän jälkeen Luukas sitten kirjoittaa ne sanat, jotka juuri kuulimme: Niin siis Pietaria pidettiin vankilassa.

Miten järkyttävä onkaan Herodeksen syy pyhän Pietarin vangitsemiseen! Jotta näkisit tämän tapahtuman karmeuden, katsotaan taaksepäin vielä vähän aiempiin tapahtumiin. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun Pietari oli joutunut vankilaan. Jo aiemmin olivat temppelin papit, pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset olivat käyneet käsiksi apostoleihin ja panneet heidät vankeuteen. Miksi he olivat tehneet näin? Yksinkertaisesti evankeliumin tähden. He olivat suuttuneet apostoleille siitä, että nämä olivat opettaneet kansaa, julistaneet Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista, vieläpä parantaneet ramman miehen. (Ap. t. 3:1–4:3.) Tuolloin apostolit olivat tosin päässet pois vankeudesta ja selvinneet kuulustelusta pelkillä uhkauksilla (Ap. t. 4:21). Kuitenkin jo pian ylimmäinen pappi saddukealaisine kannattajineen oli tullut uudestaan kiihkoa täyteen apostoleita vastaan, käynyt heihin käsiksi ja pannut vankeuteen. Minkä takia? Jälleen kerran yksinkertaisesti evankeliumin tähden. Jumala oli apostolien kätten kautta tehnyt monia tunnustekoja ja ihmeitä, ja lisännyt uskovien määrää suurin joukoin. (Ap. t. 5:12–18)

Mutta huomaa, mikä tällä kertaa oli syynä Pietarin vangitsemiseen! Oliko kuningas Herodes suuttunut siitä, että apostoli oli loukannut hänen uskonnollisia käsityksiään? Ei!  Aivan mielivaltaisesti, pelkästä yleisestä jumalattomuudesta sekä vihasta Kristusta ja Hänen seurakuntaansa kohtaan otti kuningas nyt seurakunnan jäseniä kiinni pahoinpidelläkseen heitä. Tässä vainossa sai apostoli Jaakob liittyä Kristuksen ensimmäisten veritodistajien joukkoon. Pietarin tuo jumalaton hallitsija vangitsi vain saadakseen juutalaisilta yhä suurempaa suosiota. (Ap. t. 12:1–4)

Tällä tavalla käy Kristuksen todistajille yhä tänäkin päivänä. Ensinnäkin maailma ja sen pahat ihmiset vainoavat kristittyjä yksinkertaisesti siksi, että Kristuksessa armahdettuina ja Pyhän Hengen pyhittäminä he ovat moitteettomat ja puhtaat, […] tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa he loistavat niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessään elämän sanaa (Fil. 2:15–16a). Monet maailman suurista uskonnollisista johtajista ja hengenmiehistä vihaavat Kristusta ja Hänen evankeliumiaan. Siksi he vihaavat ja vainoavat myös Hänen todistajiaan. Mutta toiseksi kristityt joutuvat myös niiden vallanpitäjien vainottaviksi, joita eivät uskonnolliset asiat kiinnosta lainkaan. Yksinomaan poliittista valtaa ja suosiota tavoitellessaan nämä hallitsijat ovat valmiit sulkemaan silmänsä jopa totuudelta. Mielivaltaisesti ja kansan yleisen mielipiteen voimalla he ovat valmiit ajamaan läpi järkyttäviä oikeusmurhia, joissa yhteiskunnallisessa mielessä viattomat ihmiset tuomitaan yhteiskunnan suurimpina vihollisina. Tällainen kristittyjen vainoaminen sekä kaikkein heikoimpien surmaaminen halutaan länsimaisessa yhteiskunnassa peittää suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja tasavertaisten oikeuksien kaapuun. Todellisuudessa meidänkin yhteiskunnassamme ollaan kaasu pohjassa ajamassa suuntaan, jossa suvaitaan ainoastaan tietynlaisen ajatustavan omaksuneita ihmisiä. Vain heille halutaan antaa tietty arvo ja oikeudet. Tällainen vaino ei siis johdu ainoastaan vihasta Kristusta ja Hänen evankeliumiaan kohtaan, vaan myös yleisemmin vihasta totuutta kohtaan.

Me emme tosin vielä ole aivan verille asti tehneet vastarintaa, taistellessamme syntiä vastaan (Hebr. 12:4). Totalitaristiseksi muuttuvan yhteiskunnan keskellä meidän on kuitenkin turha tuudittautua kuvittelemaan, etteikö vaino kohtaisi meitäkin, jos vain pysymme Kristuksen omina ja Hänen seurakuntansa jäseninä. Tätä ei kuitenkaan tarvitse hämmästyä. Kristus itse sanoo: Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ”Ei ole palvelija herraansa suurempi”. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.  Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. (Joh. 15:20–21) Toisin sanoen, vaino ja kärsimys kuuluu luovuttamattomana osana Kristuksen, ristin Herran seuraamiseen. Jos me kerran olemme tulleet jäseniksi Hänen seurakunnassaan, Hänen pyhässä Ruumiissaan, on meidän tultava osallisiksi myös niistä kärsimyksistä, joita Hän ruumiissaan kantoi. Mutta samalla me saamme tulla osallisiksi myös Hänen ruumiinsa ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta kirkkaudesta!

Seurakunta rukoilee vainottujen jäsentensä puolesta

Toiseksi kuulemme, mitä Pietarin vangitsemisen jälkeen tapahtui. Luukas kirjoittaa: mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä (Ap. t. 12:5b) – tai niin kuin sanat voitaisiin vähän kankealla suomen kielellä, mutta tarkemmin kääntää: Mutta rukous oli hartaasti tuleva olemaan seurakunnasta Jumalan luo hänen puolestaan.

Seurakunta siis rukoili hartaasti vangitun apostolin puolesta. Lisäksi sanamuoto paljastaa, että he rukoilivat jatkuvasti. Näin seurakunta toimi juuri sen vuoksi, että se on Kristuksen Ruumis. Miten niin? Kuvittele esimerkiksi tilanne, jossa joku sitoisi sinun kätesi nippusiteellä vaikkapa liikennemerkkiin. Muut jäsenesi jäisivät kyllä vapaaksi, mutta nekin saisivat osansa siitä kärsimyksestä, että yhden jäsenen vapaus on riistetty. Siksi nämä muut jäsenet alkaisivat heti toimia sen eteen, että tuo sidottu käsi ja sitä kautta koko ruumis saataisiin vapautetuksi. Asia on aivan niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa Kristuksen Ruumiin jäsenistä: Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa (1. Kor. 12:26a). No miten Kristuksen ruumiin jäsenet sitten käytännössä toimivat? Tässä Pietarin tapauksessa heillä ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia omine voimineen vapauttaa rakasta apostoliaan vankeudesta, saati kuolemantuomiosta, joka häntä mitä ilmeisimmin aamulla odotti. Mitä seurakunnan jäsenet siis tekivät? He alkoivat hartaasti rukoilla apua Ruumiin Päältä. He alkoivat rukoilla, että Hän, jolla kaikki valta on, vapauttaisi Pietarin, Hänen oman jäsenensä ja siksi myös heidän kaikkien oman jäsenen.

Luukas ei kerro kovin tarkoin, miten tämä seurakunnan harras rukous toteutui. Varmaankin se tapahtui aivan samalla tavalla, kuin aiemmin Pietarin ja Johanneksen vapauduttua vankeudesta. Sana sanoo, että he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on! Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: ”Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan.” Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi. Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta. (Ap. t. 4:24–30) Tällaisella tavalla seurakunta varmaankin rukoili myös nyt. Ensiksi, kuullessaan Pietarin vangitsemisesta kristityt eivät tyytyneet ainoastaan lähettämään tekstiviestiä toisilleen ja pyytämään siinä esirukousta Pietarin puolesta. Toki tällainen yksilöllinen esirukouskin olisi ollut paljon parempi kuin ei mitään. Mutta seurakunta muisti mitä Herra Jeesus, heidän Päänsä oli sanonut: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa (Matt. 18:19). Sen vuoksi kristityt eivät aikailleet, vaan kokoontuivat kiireesti yhteen tuodakseen tämän mahdottomalta näyttävän tilanteen Herran eteen. Eivätkä he kaikki lakanneet edes mennäkseen nukkumaan. Pietarin hätä oli heidän hätänsä, ja se oli niin suuri, etteivät he – Kristus-ruumiin toiset jäsenet – voineet nukkua, kun yksi heistä kärsi. Niin Luukas hieman edempänä kirjoittaakin, että seurakunta oli keskellä yötäkin koolla Johannes Markuksen äidin talossa ja rukoili Pietarin puolesta. He rukoilivat, vaikka he itse eivät ymmärtäneetkään, miten Pietari ikinä voisi pelastua Herodeksen käsistä. (Ap. t. 12:12, 15) Toiseksi ja niin kuin jo edellä viitattiin, kun seurakunta rukoili, he eivät luottaneet omiin mahdollisuuksiinsa tehdä yhtään mitään Pietarin hyväksi. Sen sijaan he huusivat Hänen puoleensa, jolle ei mikään ole mahdotonta (Luuk. 1:37). He vetosivat Jumalan edessä Hänen omaan hyvyyteensä, vanhurskauteensa ja kaikkivaltaansa, jotka Hän oli sanassaan ilmoittanut. He luottivat Herran omiin ja varmoihin lupauksiin, että Isä mielellään kuulee omiensa rukoukset, jotka Hänen, heidän veljekseen tulleen Pojan kautta lausutaan (vrt. Joh. 14:13; 15:16b).

Rakkaat ystävät! Mekin olemme Kristuksen ruumis ja kukin osaltamme Hänen jäseniänsä (1. Kor. 12:27). Siksi meidänkin tärkeänä tehtävänämme on auttaa Herramme toisia jäseniä kaikessa heidän hädässään. Moni teistä onkin hyvin alttiisti ja uskollisesti palvellut tässä asiassa! Mutta kääntäen jäsenten välinen tehtävä auttaa tarkoittaa myös sitä, että jos sinä kärsit tai sinulla on hätä, sinun ei tarvitse epäröidä pyytääksesi rukoustukea ja apua luotetuilta veljiltäsi ja sisariltasi Kristuksessa. Älä ajattele, että sinua nolottaisi olla heille vaivaksi. Rakas ystävä, yhden ja saman Kristus-ruumiin jäseninä meidän iloisena tehtävänämme on olla toistemme tukena, kuka meistä milloinkin tukea tarvitsee. Kuluneella viikolla se olen ollut minä. Huomenna se voit olla sinä. Tämä asia on tärkeä pitää mielessä erityisesti näinä päivinä, jolloin yhteiskunta suvaitsevaisuutta peräänkuuluttaessaankin muuttuu yhä suvaitsemattomammaksi kristillistä uskoa ja sen arvojen mukaista elämää kohtaan. Meidän on seurakuntana kokoonnuttava huutamaan Jumalan puoleen niiden puolesta, jotka joutuvat ahtaalle ilman omaa syytään, olivat he sitten kristittyjä valtaapitäviä tai muita uskonsa tähden kärsiviä veljiämme ja sisariamme.

Mutta mitä se voisi tarkoittaa, että me rukoilemme ”hartaasti”? Tämä ”hartaus” voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että alkuseurakunnan tavoin mekin rukoilemme kärsivien veljiemme ja sisariemme puolesta toistuvasti kokoontumisissamme, erityisesti täällä messussa. Messuun kuuluukin yhteinen esirukousjakso, jossa rukoillaan myös ajankohtaisten asioiden puolesta. Saattaa tosin olla, että jonkun mielestä tämä esirukous tuntuu pitkältä, ehkä jopa kaavamaiselta, aina samanlaiselta. Mutta voitaisiin kysyä: Jos alkuseurakunta kokoontui yhteen, yksimielisesti korottamaan äänensä Jumalan puoleen rukouksessa, miksi me emme tekisi niin? Jos alkuseurakunta rukoili ”hartaasti” Jumalaa vankeudessa olevan apostolinsa puolesta, emmekö me mielellämme jaksaisi pidempääkin rukousta loppuun, kun meillä on niin monia tarpeita? Jos yhteisen esirukouksen sanat tuntuvat kaavamaisilta, niin voitaisiin kysyä: Onko niihin sisällytettynä jotakin tarpeetonta tai Jumalan sanan vastaista? Eivätkö ne sisällä pikemminkin juuri sellaisia asioita, joita meidän on syytä rukoilla rakkaalta taivaalliselta Isältämme useamminkin kuin sunnuntaisin? Ja jos Herramme itse Getsemanessa rukoili Isäänsä ei ainoastaan yhden tai kaksi, vaan aivan kolme kertaa, ja sanoi samat sanat uudestaan (Matt. 26:44), emmekö me kestäisi rukoilla joka kerta vaikka sitten samankaltaisilla sanoilla, varsinkin kun ne vielä perustuvat Jumalan omaan sanaan?

Myös messun ulkopuolella meidän on syytä seurakuntana kokoontua rukoilemaan yhdessä. Koska rukous on Jumalan lahja, jonka Hän itse sanansa kautta Pyhässä Hengessä saa meissä aikaan, on näihin vapaampiinkin kokoontumisiin syytä sisällyttää aina Jumalan sanan lukemista ja laulamista, saarnaamistakin. Juuri sanan äärellä me saamme vahvistusta rukoukseen. Juuri sanan äärellä rukouksemme pysyy myös Jumalan mielen mukaisena, eikä muutu omien lihallisten ajatustemme palvelijaksi. Tule siis, rakas ystävä, seurakunnan viikottaiseen rukouspiiriin harjoittelemaan rukoilemista muun seurakunnan kanssa! Ja jos et jollakin kerralla pääse paikalle, lähetä ainakin se tekstiviesti pastorille tai jollekin muulle veljistä tai sisarista, ja kerro, mitä seurakunta voi rukoilla sinun tai läheistesi puolesta. Kyllä sinulla varmasti rukousaiheita riittää!

Mutta jos meidän ”harras” rukouksemme voi tarkoittaa tällaista säännöllistä, yhteistä rukousta Kristuksen tähden kärsivien puolesta, voi se toki tarkoittaa heidän muistamistaan myös yksityisesti, joka päiväkin. Ei tämä ole niin kovin vaikeaa. Miten se sitten tapahtuu? Kuule tai lue ensin Jumalan sanaa. Tunnusta sitten Jumalan edessä, ettet itse voi lähimmäisesi asiassa paljoakaan, jos mitään. Tunnusta, ettet itse edes välttämättä tiedä mikä lähimmäisellesi olisi parasta. Mutta juuri siksi sinä saat rukouksessa vedota Jumalaan, että Hän, joka kaiken tietää ja voi, antaisi hyvyydessään ja viisaudessaan kaiken kääntyä Hänen kunniakseen ja mahdollisimman monen pelastukseksi.

Ja kun me tällä tavalla sanan pohjalta ja sanaan vedoten rukoilemme Jeesuksen, meidän Herramme kautta, Jumala mielellään vastaa meille ja antaa sen mitä me tarvitsemme. Tästä puhummekin saarnan viimeisessä osassa.

Jumala vastaa seurakuntansa rukouksiin

Kun seurakunta nyt siis hartaasti rukoili vankeudessa olevan Pietarin puolesta, mitä tapahtui? Jumala piti sanansa ja vastasi heille. Hän teki jotakin sellaista, mitä kukaan ihminen ei osannut suunnitella tai odottaa.

Jo aiemmin, ensimmäisellä kerralla kun Pietari ja Johannes olivat olleet vankilassa, oli Herra tehnyt samankaltaisen ihmeen. Noista tapahtumista Luukas kirjoittaa: Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi: ”Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat.” (Ap. t. 5:19–20) Tällaisen käsittämättömän tapahtuman oli Herra siis antanut Pietarin kokea jo aiemmin.

Tälläkin kertaa Hän vastasi omiensa rukouksiin ihmeellisellä tavalla. Luukas kirjoittaa: Ja yöllä sitä päivää vasten, jona Herodeksella oli aikomus viedä hänet oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa. Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: ”Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään. Ja enkeli sanoi hänelle: ”Vyötä itsesi ja sido paula-anturat jalkaasi.” Ja hän teki niin. Vielä enkeli sanoi hänelle: ”Heitä vaippa yllesi ja seuraa minua.” (Ap. t. 12:6–8.) Katso nyt! Siinä, missä kaikki toivo näytti menneen, siinä Jumala teki ihmeen, joka ylitti kaiken inhimillisen ymmärryksen. Siinä, missä monen kuolemaan tuomitun silmistä olisi uni paennut, hänen tuskaillessaan niitä kärsimyksiä, jotka häntä aamulla odottivat, siinä Jumala vastasi seurakuntansa rukouksiin ja antoi apostolille rauhan. Hän sai luottaa Herransa lupauksiin ja uskoa sielunsa Hänen haltuunsa. Siksi Luukas kirjoittaakin: Pietari nukkui. Siinä, missä suuri kuningas oli päättänyt Pietarin tuomitsemisesta, siinä asettui vielä suurempi Kuningas, maailmankaikkeuden Herra Kristus (Matt. 28:18) itse puolustamaan sananpalvelijaansa. Siinä, missä kuusitoista huippukoulutettua ammattisotilasta vartioi tätä tavallista, aseetonta ja kaksilla kahleilla kiinnitettyä kalastajaa, siinä itse Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala ja taivaallinen sotapäällikkö asettui puolustamaan sananpalvelijaansa. Siinä missä Pietarin selli oli monin salvoin lukittu ja tarkasti vartioitu niin, ettei kukaan ei voinut päästä sinne sisään eikä sieltä ulos, siinä Herra helposti lähetti tulisen palvelijansa vangitun apostolinsa luo (Hebr. 1:7). Siinä, missä vartiosotilaat, nuo pimeyden palvelijat nukkuivat yön pimeydessä, siinä Herra antoi ihmeellisen valonsa loistaa Pietarille. Siinä, missä synnin kahleet sitoivat kuningas Herodeksen ja hänen palvelijansa perkeleen orjuuteen, siinä Herra tulisen palvelijansa kautta avasi Pietarin rautaiset kahleet sekä vankilan rautaportit, ja päästi hänet vapauteen.

Tänäkin päivänä Herra käskee meidän, seurakuntansa rukoilla Häntä. Hän ei kuitenkaan ainoastaan käske rukoilemaan, vaan myös synnyttää rukouksen meissä sanansa kautta. Näin Hän tekee, sillä Hän tahtoo vastata meidän rukouksiimme. Aivan erityisellä tavalla Jumala mielistyy siihen, että Hänen seurakuntansa yhdessä ja yksimielisesti tuo pyyntönsä Hänelle. Ja kun me sitten seurakuntana rukoilemme itsemme, lähimmäistemme, kansakuntamme hallitsijoiden sekä Kristuksen tähden kärsivien puolesta, voi Herra vastata meillekin antaen samankaltaisen suuren ihmeen, kuin mistä Hän antoi apostoli Pietarin tulla osalliseksi. Hän on voimallinen puolustamaan omiaan, jotka pitäytyvät Hänen sanaansa. Hän on voimallinen vapauttamaan vihollisen vallan alta ne, jotka eivät itse voi auttaa itseään vapauteen. Ja vaikka Hän ei vastaisi meidän rukouksiimme sillä tavalla kuin me toivoisimme, Hän on kuitenkin luvannut kuulla meidän rukouksemme ja vastata niihin sillä tavalla, mikä Hänen suunnitelmaansa sopii ja on kaikille parasta. Näin Hän on tekevä, että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi meidän ruumiissamme kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. (Fil. 1:20b) Sillä meille, joiden elämä on kasteessa kätketty Kristukseen ja joiden elämänä Hän nyt on, on kuolemakin pelkkä voitto (Fil. 1:21). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 30.9.2018.)

18. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Gal. 5:22–26

Hengen hedelmä!

Hedelmä, jota kristitty kantaa

Millaista hedelmää kristityn tulee elämässään kantaa? Pyhässä epistolassa apostoli puhuu tästä asiasta. Hän mainitsee yhdeksän kristillistä hyvettä. Koska sinäkin olet kristitty, kuule nyt, millaista hedelmää sana edellyttää sinun elämässäsi kantavan.

Ensimmäisenä apostoli mainitsee rakkauden. Tällä hän ei tarkoita sellaista rakkautta, josta iltapäivälehdet tai TV-sarjat puhuvat. Sana ἀγάπη tarkoittaa sellaista rakkautta, joka ymmärtää älykkäästi toisen osapuolen tarpeen, ja tahtoo sitten toimia hänen hyväkseen ja siunauksekseen.

Rakkautta seuraa toisena ilo (χαρά). Tällä apostoli ei tarkoita pelkästään sellaista tunnetta, jota voidaan kokea silloin, kun kaikki suru ja murhe on poistunut. Pikemminkin kyse on ilosta, joka ylittää kaikki murheet. Se on jotakin, mitä kristitty saa kokea silloinkin, kun elämässä on vaikeaa. Jeesuskin kehottaa omiaan iloitsemaan ja riemuitsemaan juuri silloin, kun heitä vainotaan, solvataan ja kun heistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa (Matt. 5:10–12).

Ilon jälkeen vuorossa on rauha (εἰρήνη). Tässä rauhalla ei tarkoiteta niinkään vapautta konflikteista, taikka sitä, että voisimme aina olla samanmielisiä kaikkien ihmisten kanssa ja kaikkien mielipiteiden suhteen. Pikemminkin kyse on kristityn sisäisestä eheydestä ja turvallisuudesta silloinkin, kun ulkopuolella ei näyttäisi olevan mitään rauhaa.

Seuraavaksi apostoli mainitsee pitkämielisyyden (μακροθυμία). Tämä sana voi tarkoittaa myös kärsivällisyyttä tai kestävyyttä. Tällaisella pitkämielisyydellä tarkoitetaan sitä, että vaikka toiset ärsyttäisivät, kristityn mieli kuitenkin odottaa rauhallisesti ja hiljaa ennen kuin alkaa toimia ja vastata ärsyttäjilleen.

Tämän jälkeen apostolin listassa seuraa ystävällisyys (χρηστότης) tai lempeys. Se on asenne, joka mielellään ottaa luokseen heikon ja epäonnistuneenkin lähimmäisen, aina hellästi, pehmeästi ja armollisesti.

Ystävällisyyteen liittyy myös seuraava kristillinen hyve, hyvyys (ἀγαθωσύνη). Tämä sana ei tarkoita hyvyyttä ainoastaan jollakin yleisellä tasolla, vaan pikemminkin sitä hyvyyttä, joka aivan käytännössä tekee hyvää lähimmäiselle.

Seuraavaksi apostoli mainitsee uskollisuuden (πίστις). Tämä merkitsee sitä, että kristitty riippuu kiinni Jumalan sanassa ja noudattaa uskollisesti Hänen tahtoansa, jonka Hän on sanassaan ilmoittanut.

Sitten listassa seuraa sävyisyys (πραΰτης), tai niin kuin sana voitaisiin myös kääntää: lempeys tai hiljaisuus. Tämä tarkoittaa sitä asennetta, jonka Raamattu edellyttää kristityllä olevan suhteessa ympäröivään maailmaan ja sen ihmisiin. Uskovan tulee suhtautua heihin sävyisästi.

Yhdeksäntenä ja viimeisenä apostoli mainitsee itsensä hillitsemisen (ἐγκράτεια) tai pidättyväisyyden. Tämä on jotakin, joka kohdistuu kristittyyn itseensä. Se tarkoittaa sitä, että uskova ei anna synnin hallita ruumiissaan, niin että on kuuliainen sen himoille, eikä anna jäseniään vääryyden aseiksi synnille (Room. 6:12–13a). Sen sijaan hän kiusausten tullessa tunnustaa heti lihallisen langenneisuutensa Jumalalle, sekä anoo Häneltä sitä jokapäiväistä leipää, jota juuri sillä hetkellä tarvitsee (Matt. 6:11).

”Minä en pysty tähän!”

Mitä tällaisen hyveiden listan kertaaminen sinussa herättää? Ehkä huudahdat mielessäsi: ”Mutta kun minä en pysty tähän! Tiedän kyllä hyvin, että tällaisia hyveitä pitäisi minunkin elämässäni olla. Mutta niiden sijaan minä huomaan elämässäsi kaikkea muuta!”

Niin se onkin. Sana puhuu tässä rakkaudesta, joka antaa itsensä lähimmäisen hyväksi. Sinä kuitenkin löydät itsestäsi usein rakkautta pääasiassa itseäsi kohtaan. Lähimmäistäsi kohtaan sen sijaan olet usein ankara ja anteeksiantamaton, ehkä parhaimmillasikin kylmä ja välinpitämätön. Sana puhuu ilosta, mutta sinä olet usein pessimistinen ja kiittämätön. Kiukuttelet Jumalalle ja lähimmäisillesi, miten huonosti asiasi ovat. Sana puhuu rauhasta, mutta sinä olet usein rauhaton ja levoton, turvaton. Kuulet sanan puhuvan pitkämielisyydestä, mutta vastaat kokemaasi pahaan pahalla jo ennen kuin ehdit ajatella asiaa pidemmälle. Olet nopea maksamaan takaisin ennen kuin ehdit tulla ajatelleeksi, että jos sinulle mitattaisiin samalla mitalla kuin sinä toiselle mittaat, olisit iankaikkisesti liemessä. Sana puhuu ystävällisyydestä ja hyvyydestä, mutta sisimpäsi ei tahtoisi jaksaa kärsiä heikompaa veljeäsi tai sisartasi, taikka vaivautua tekemään hänelle kaikkea sitä hyvää, mitä hän tarvitsee. Kun sana peräänkuuluttaa kristityltä uskollisuutta, sinä varmasti ajatteletkin, että olet Jumalan sanaan pitäytyvä kristitty, oikea tunnustuksellinen luterilainen, jossa ei vilppiä ole. Hyvä! Mutta etkö kuitenkin helposti aloita ja lopeta päiväsi jollakin aivan muulla kuin Jumalan sanan lukemisella? Etkö mielelläsi jäisi pyhäaamunakin mieluummin nukkumaan, kuin lähtisi kirkkoon Jumalan sanan kuuloon? Tänäkin aamuna, jos kaikki seurakuntalaisemme olisivat tulleet kirkkoon, meitä olisi täällä aika paljon enemmän koolla. Vielä sana puhuu sävyisyydestä, jota sinun tulee osoittaa suhteessasi maailmaan ja sen ihmisiin. Mutta etkö mieluummin työpaikallasi tai koulumaailmassa käyttäydy ja puhu aivan yhtä ronskisti kuin kaikki muutkin, ettet vain joutuisi leimatuksi kummalliseksi uskovaiseksi? Vielä viimeisenä sana puhuu itsensä hillitsemisestä, mutta etkö kuitenkin helposti aseta omien himojesi ja halujesi täyttämistä sen edelle, mitä Jumalan sana niiden kuolettamisesta sanoo?

Niin se on, rakkaat ystävät. Huonosti me olemme osanneet tavoittaa näitä kristillisiä hyveitä, joista Herran sana meille puhuu. Peritty syntinen luontomme tahtoo saada meissä aikaan jotakin aivan muuta. Ja niin me apostolin kanssa joudumme toteamaan: Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. (Room. 7:18–19)

Hedelmä on Hengen!

Miten meidän sitten olisi mahdollista päästä siihen korkeaan päämäärään, jonka apostoli tässä kristityille asettaa? Vastaus tähän kysymykseen sisältyy näihin pyhiin sanoihin! Ensinnäkin on nimittäin pantava merkille, että apostoli ei puhu tässä mistään ihmisten töistä tai tekemisistä, vaan hedelmästä. Puun oksakaan ei irrallisena pysty itsestään tuottamaan tai tekemään mitään, vaan kantaa hedelmää ainoastaan yhteydessä puun runkoon ja lopulta sen mehevään juureen (Room. 11:17; vrt. Joh. 15:1–8). Samoin ei näitäkään asioita kukaan ihminen pysty itse itsestään puristamaan. Omine neuvoineen yksikään meistä ei myöskään kykene kehittämään itseään yhtään hedelmällisemmäksi.

Toiseksi on huomattava, että apostoli puhuu Hengen hedelmästä. Tällä hän edelleen alleviivaa sitä, että kyseessä olevat hyveet eivät ole sellaista hedelmää, jota ihminen omasta luonnostaan käsin voisi tuottaa. Ne eivät ole myöskään kenekään toisen ihmisen, esimerkiksi pastorin työn hedelmää. Kyse ei siis ole mistään sellaisesta, mitä seurakunnan paimen pystyisi puheillaan tai hengellisellä ohjauskyvyllään tuottamaan seurakunnassaan. Totta kai Kirkon Herra on kyllä antanut seurakunnalleen sananpalvelijan viran, pastorin viran. Mutta Hän itse on se, joka tämän viran välityksellä saarnauttaa sanansa. Juuri Herran sanaa pastorin tuleekin saarnata, eikä mitään muuta. Sananpalvelija ei kuitenkaan käyttele Jumalan sanaa niin kuin vaikkapa puuseppä työkalujaan hyvän tuloksen saamiseksi. Pastorin tulee jakaa sanaa, mutta se, joka käyttää tätä pyhää sanaa ja tekee työtään sen kautta, on itse Pyhä Henki. Siksi tätä hedelmää kutsutaakin juuri Hengen hedelmäksi.

Mutta mitä Henki sitten saarnaa? Kuule nyt tarkoin!

Kristus on tehnyt sen, mitä sinä et pystynyt

Ensiksi, kun sinä et osannut rakastaa lähimmäistäsi, Jumala kuitenkin rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16) Hän rakasti tätä meidän ihmisten turmelemaa ja saastuttamaa maailmaa. Hän ei kuitenkaan rakastanut sitä sellaisenaan, siis saastutettuna. Hän rakasti maailmaa sillä tavalla, että ymmärsi mitä syvällisimmällä tavalla sen karmean ja epätoivoisen tilan – siis meidän ihmisten tilan! Juuri siksi Hän myös halusi puhdistaa sen kaiken. Tätä varten Jumala lähetti oman Poikansa, että Hän ottaisi pois koko maailman synnin ja kantaisi sen omassa ruumiissansa ristinpuuhun (Joh. 1:29; 1. Piet. 2:24). Kristuksen täydellisessä veriuhrissa onkin paitsi koko maailman synti, myös sinun syntisyytesi ja kaikki syntisi kertakaikkisesti sovitettu. Kasteessa Kristus on aivan henkilökohtaisesti pyyhkinyt ne pois, antanut ne sinulle anteeksi (Ap. t. 22:16; 2:38). Katso, miten ihmeellinen on tämä suunnitelma! Se ylittää kaiken inhimillisen järjen, mutta juuri siinä se on niin älykäs suunnitelma. Katso, miten suuri on Jumalan rakkaus syntisiä kohtaan!

Kun Jumala on sinua näin rakastanut ja ottanut sinut omakseen Kristuksessa, ja kun sinä päivästä päivään saat olla Hänen anteeksiantavan rakkautensa kohteena, tahtoo Hän nyt Henkensä kautta vaikuttaa myös sinussa rakkautta lähimmäistäsi kohtaan. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi rakastaa lähimmäistäsi siinä määrin kuin hän on syntinen ja paha. Pikemminkin sinun tulee rakastaa häntä sillä tavalla, että ymmärrät jopa vihamiestäsi hänen vihassaan ja autat häntä pääsemään siitä irti. Mutta kun Herra kehottaa sinua tällaiseen rakkauteen, Hän myös itse vaikuttaa tämän rakkauden sinussa Pyhässä Hengessään, jonka Hän evankeliuminsa välityksellä sinulle lahjoittaa. Näinhän sana sanoo: sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. (Room. 5:5b)

Toiseksi, kun sinä et löydä itsestäsi mitään iloa, niin Herra itse kehottaa sinua iloitsemaan ja riemuitsemaan, eikä ainoastaan kehota, vaan antaa sinulle kaiken syyn iloon. Jeesus sanoo: Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. (Matt. 5:12a) Hän siis kehottaa sinua iloitsemaan juuri siksi, että Hän on tullut avaamaan sinulle tien taivaaseen, ja enemmänkin: Hän on tullut, että olisi itse sinulle Tie Hänen Isänsä taloon (Joh. 14:6). Ja kun Herra kehottaa sinua tällaiseen iloon, Hän myös itse vaikuttaa sen sinussa, Pyhän Henkensä kautta, jonka Hän evankeliuminsa välityksellä sinulle lahjoittaa. Ja kun sinä elät Hänen sanansa yhteydessä, on ilo Herrassa sinunkin väkevyytesi ja voimasi silloinkin, kun sinulla ei mitään väkeä ja voimaa ole (vrt. Neh. 8:10b). Niin sinä saat iloita aina Herrassa, siis silloinkin, kun ulkoisesti ja inhimillisesti katsottuna ei mitään ilon aihetta edes näyttäisi olevan (Fil. 4:4).

Kolmanneksi, kun sinä tunnet rauhattomuutta, on silloinkin totta se, että Poikansa ristin veren kautta Jumala on tehnyt rauhan, ja Poikansa kautta sovittanut itsensä kanssa kaikki niin maan päällä kuin taivaissakin (Kol. 1:20). Niin on sinullakin, joka näin sovitettuna ja uskosta olet tullut osalliseksi Kristuksen vanhurskaudesta, rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta (Room. 5:1). Kristuksen tähden ei Jumala enää ole sinulle ankara tai vihainen, vaan armollinen, rakastava Isä. Kun sinulla näin on rauha Jumalan kanssa, voi sinulla olla rauha myös sydämessäsi. Se on sitä rauhaa, joka ylittää kaiken tämän maailman rauhattomuuden, jonka keskellä nyt vielä elät. Se on sitä rauhaa, jonka Kristus on jättänyt ja antanut meille. Älköön siksi sinun sydämesi olko murheellinen älköönkä pelätkö. (Joh. 14:27)

Neljänneksi, kun sinulta puuttuu pitkämielisyyttä ja kärsivällisyyttä, ajattele häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettet väsyisi ja menettäisi toivoasi (Hebr. 12:3). Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. (Jes. 53:7) Näin pitkämielisesti Jeesus, hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä (Hebr. 12:2b). Sinunkin syntisyyttäsi ja vastustustasi Hän on kärsinyt, odottaen pitkämielisesti, että saa hyvyydessään vetää sinua parannukseen (Room. 2:4). Kun Jeesus on näin pitkämielisesti kärsinyt sinua, kärsi sinäkin pitkämielisesti heikkoa ja tarvitsevaa lähimmäistäsi. Ja kun Jeesus on pitkämielisyydessään ja tällä kärsimyksellään ostanut sinut omaksensa, ota sinäkin pitkämielisesti vastaan ne koettelemukset ja kuritukset, joita Herra sinulle elämäsi aikana sallii. (Vrt. Hebr. 12:4–13.)

Viidenneksi, kun sinulta puuttuu ystävällisyyttä heikkoja lähimmäisiäsi kohtaan, katso Herraasi Jeesukseen, joka antoi itsensä haureudessa saastuttaneen naisen tulla luokseen, kastella Hänen jalkansa kyynelillään ja kuivata ne hiuksillaan, suudella Hänen jalkojaan ja voidella ne kalliilla voiteella (Luuk. 7:37–50). Katso Jeesukseen, joka oli valmis tulemaan saastaiseksi syntisen saastaisuudesta, että tämä tulisi pyhäksi ja puhtaaksi Hänen pyhyydestään ja puhtaudestaan. Näin Kristus on suuressa ystävällisyydessään tehnyt sinullekin: Hän, joka ei synnistä tiennyt, on suostunut ottamaan sinun ystävällisyyden puutteesi ja kaikki syntisi itseensä. Hän on suostunut tulemaan aivan sinun synniksesi ja kärsimään sen palkan Golgatan puulla. Näin Hän on tehnyt, että sinä Hänessä tulisit Jumalan vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21; Room. 6:23a.) Ole sinäkin siksi ystävällinen lähimmäisillesi.

Kuudenneksi, kun sinussa ei ole sitä hyvyyttä, joka alttiisti tekee hyvää lähimmäisellesi, on Kristus kuitenkin tullut tekemään hyvää sinulle ja koko maailmalle. Hyvyydessään Hän on ottanut itseensä sinun hyvyyden puutteesi – siis pahuutesi – ja sovittanut sen. Tänäänkin Hän hyvyydessään saarnauttaa sinulle sanansa. Se sana tosin osoittaa yhä uudelleen myös sinun pahuutesi. Tämä ei tunnu hyvältä, eikä voikaan, sillä miten vanhan ihmisesi kuolettaminen lain sanalla voisi tuntua siitä hyvältä? Mutta näin täytyy tapahtua, että sana saisi tuoda vaivaasi myös lääkkeen, kuolemaasi elämän, Kristuksen itsensä, joka on Elämäsi, ja hyvyydessään tarjoaa sinulle kaikki iankaikkisen elämän lahjat täällä messussa. Ja kun sitten olet täällä saanut Herralta kaikkea hyvää, mene ja tee sinä samoin lähimmäisellesi (Luuk. 10:37b).

Seitsemänneksi, kun sinulta puuttuu uskollisuutta, ja kun olet ollut uskoton, Kristus Jeesus pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei saata kieltää omaa itseään (2. Tim. 2:13). Uskollisesti ja täydellisessä kuuliaisuudessaan taivaallista Isäänsä kohtaan Jeesus on täyttänyt kaiken vanhurskauden (Matt. 3:15), täyttänyt Isänsä pyhän tahdon kokonaan (Joh. 19:30). Ja kun sinä uskot ja olet kastettu Häneen, luetaan Hänen täydellinen kuuliaisuutensa sinulle vanhurskaudeksi. Ja kun sinä nyt olet vanhurskautettu ja elät Hänen yhteydessään, vaella myös niin kuin saamasi kutsumuksen arvo vaatii ja pysy uskollisena Hänen pyhälle sanalleen (Ef. 4:1).

Kahdeksanneksi, kun sinulta puuttuu sävyisyyttä ja lempeyttä maailman ihmisiä kohtaan, on Herrasi Jeesus kuitenkin tullut sävyisänä ja lempeänä tähän maailmaan. Vaikka Hän on kaikkeuden Kuningas, Hän, Vanhurskas Auttajamme on tullut meille nöyränä, ratsastaen aasilla (Sak. 9:9). Hän ei huutanut eikä korottanut ääntään, eikä antanut sen kuulua kaduilla (Jes. 42:2). Sen sijaan Hän suhtautui kaikkiin kohtaamiinsa syntisiin ystävällisesti ja armollisesti, mutta samalla totuudellisesti, niin kuin Hän itse onkin täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14c). Ole sinäkin, joka nyt elät Hänen armostaan, sävyisä ja lempeä lähimmäisillesi.

Ja vielä yhdeksänneksi, kun sinä et ole osannut hillitä itseäsi, on Herrasi Kristus kuitenkin hillinnyt itsensä kaikessa. Jumalan sanalla Hän on voittanut perkeleen kiusaukset (Matt. 4:1–11) ja kuoleman kauhuissakin suostunut mieluummin Isänsä tahtoon kuin omaansa (Matt. 26:39, 42, 44).

Näitä kaikkia Jumalan Pyhä Henki tahtoo saada aikaan sinussakin, tämän pyhän evankeliumin sanan kautta.

Hengen hedelmä on yksi

Ennen kuin lopetamme, on syytä lausua vielä yksi rohkaisun sana. Niin kuin huomasit, apostolin kirjoittamassa kristillisten hyveiden listassa on lueteltuna monen monta asiaa. Samalla tämä sanankohta kuitenkin osoittaa selvästi, että sinun ei tarvitse näiden asioiden äärellä huolestua siitä, miten voisit saavuttaa näin monta näin korkeaa hyvettä. Salli selitykseksi pieni kielioppiin liittyvä huomio: Tätä tekstiä edeltävissä jakeissa apostoli puhuu lihan teoista. Hän puhuu niistä monikossa, sanoen: Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset (Gal. 5:19–21a). Sana tahtoo tällä sanoa, että ihmisen syntinen luonto ja lihallinen mieli vetää häntä moniin ja monenlaisiin suuntiin. Jumalan hyvän tahdon vastaisia ajatuksia ja tekoja on siis monia, jopa lukematon määrä. Sen sijaan silloin, kun apostoli alkaa puhua siitä, mitä Pyhä Henki saa aikaan, hän ei enää puhukaan monikossa. Monesti kristittyjen kuulee kyllä sanovan, että tässä raamatunkohdassa puhutaan Hengen hedelmistä. Tosiasiassa apostoli puhuu kuitenkin yksikössä, ei siis hedelmistä, vaan hedelmästä. Hän sanoo: Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha ja niin edelleen (Gal. 5:22). Hän siis antaa ymmärtää, että kaikki tässä mainitut asiat – rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen – ovat oikeastaan yksi asia. Ne kaikki ovat yhden Jumalan yhden ja yhtenäisen tahdon mukaista elämää. Siksi apostoli päättääkin Hengen hedelmän kuvauksensa sanoihin: Sellaista vastaan ei ole laki. (Gal. 5:23) Toisin sanottuna, yhden Jumalan yksi ja yhtenäinen laki, Hänen hyvä tahtonsa on kaikkea tätä. Yksi Herra, Pyhä Henki itse tahtoo johdattaa uskovia tähän suuntaan sekä saada tämän kaiken heissä aikaan, sinussakin!

Lue siis nämä käsillä olevat sanat tarkoin ja kertaa niissä sanottuja asioita kotonasikin, mutta älä kuitenkaan ahdistu niiden paljoudesta. Pysy sen sijaan Jumalan pyhän sanan vaikutuspiirissä! Sanan välityksellä Pyhä Henki tahtoo vaikuttaa tämän hyvän hedelmän sinunkin elämässäsi, vaikka sinä itse et siitä tietäisi mitään. Pysy siis sanan kuulossa, valkeuden lapsena. Silloin sinulle kuuluu sekin sana, jonka Pyhä Henki toisessa kohdassa saarnaa: Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle (Ef. 5:8–9). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 23.9.2018.)