1. sunnuntai joulusta (2. vsk), Kol. 2:6–10

Vaeltakaa Kristuksessa!

Johdanto

Tämä on viimeinen saarna, jonka vähään aikaan pidän tässä seurakunnassa. En kuitenkaan aio pitää teille tunteellista jäähyväispuhetta. Sellainen ei kuulu minun virkani tehtäviin, enkä kyllä taitaisi sellaista oikein osata pitääkään. Olen kuitenkin valinnut saarnatekstiksi päivän pyhän epistolan, joka sopii hyvin juuri tähän tilanteeseemme.

Apostoli Paavali kirjoittaa Pyhässä Hengessä Kolossan seurakunnalle: Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. (Kol. 2:6–7)

Kristuksen vastaanottaminen

Ensimmäiseksi Pyhä Henki siis sanoo seurakunnalle näin: ”Niinkuin siis olette ottaneet vastaan/omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran”. (Kol. 2:6a: Ὡς οὖν παρελάβετε τὸν Χριστὸν Ἰησοῦν τὸν κύριον.) Mistä nämä sanat muistuttavat meitä? Ensinnäkin siitä, että tässä maailmassa on valtavan monia, jotka eivät ole ottaneet Kristusta vastaan. Monet eivät vielä ole edes kuulleet Hänestä, ja vaikka olisivatkin, he eivät kuitenkaan ole ottaneet Häntä vastaan tai omakseen. Siksi he eivät myöskään pidä Häntä Herranaan. Seurakunnalla on siis vielä paljon tehtävää, että kaikki kansat tehtäisiin Jeesuksen opetuslapsiksi (Matt. 28:19).

Toisaalta ja pääasiassa Pyhä Henki kuitenkin rohkaisee seurakuntaa näillä sanoilla: he ovat ottaneet Kristuksen Jeesuksen vastaan, omakseen. Kuulitko millä varmuudella Hän puhuu? Hänen sanoissaan ei ole jälkeäkään sellaisesta epäilystä, joka meitä kristittyjäkin monesti vaivaa. Mehän ajattelemme usein: ”Mahdanko minä olla Jeesuksen oma ollenkaan?” Henki sen sijaan sanoo tässä selvästi, että seurakuntalaiset ovat ottaneet Kristuksen Jeesuksen vastaan. Hän voi sanoa näin, sillä tässä Kristuksen vastaanottamisessa, josta Hän puhuu, ei ole kyse kristittyjen omasta uskonratkaisusta, heidän hengellisen kokemuksensa voimakkuudesta taikka tällaiseen kokemukseen perustuvasta varmuuden tunteesta. Pyhä Henki puhuu tässä Jumalan teosta. Hän puhuu siitä, että Jumala on itse armossaan tuonut Kristuksen Jeesuksen, Herran näiden ihmisten luo, heidän vastaanotettavakseen, että he ottaisivat Hänet omakseen. Miten tämä on tapahtunut? Vastaus: Jumalan sanaa on saarnattu niin, että nämä ihmiset ovat kuulleet sen. Tässä saarnatussa sanassa Jumalan elävä Sana Kristus on ollut läsnä niin, että kuulijat ovat voineet uskoa Häneen ja tässä uskossa ottaa Hänet myös vastaan. Kristuksen valmistama syntien anteeksiantamus, ikuinen elämä ja Jumalan taivaasta lähettämän Pyhän Hengen lahja on sanassa liittynyt kasteen veteen. Pyhässä kastevedessä Kristus kaikkine näine lahjoineen on ollut läsnä niin, että ihmiset ovat voineet ottaa Hänet uskossa vastaan.

Oppikaa tekin, rakkaat ystävät, näistä sanoista oikeaa kristillistä pelastusvarmuutta. Te olette kuulleet Jumalan sanaa. Teidät on kastettu. Te olette uskoneet Kristukseen. Näin te olette ottaneet vastaan ja aivan omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran. Se kaikki on ollut ja on Jumalan työtä ja lahjaa teille. Muistakaa tämä joka päivä. Muistakaa tämä erityisesti silloin kun Jumala isällisessä rakkaudessaan kurittaa teitä niin kuin rakkaita lapsiaan (Hebr. 12:5–11), silloin kun tulette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä (1. Piet. 4:12–16), ja kun heikko lihanne epäilee, mahdatteko enää olla Jumalalle rakkaita lapsia lainkaan. Muistakaa: Te olette ottaneet vastaan ja omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran. Te olette kristittyjä, Kristuksen Jeesuksen omia. Se on Hänen armollista tekoaan.

Herra ja Hänen hyvä huolenpitonsa

Tähän liittyy myös se, mitä Pyhä Henki saman lauseen lopussa sanoo. Hän lausuu, että Kristus Jeesus on Herra. Tämä tarkoittaa sitä, että kun teidät on kastettu Kristukseen, Hän on paitsi maailmankaikkeuden Herra (vrt. Matt. 28:18b) – siis yleisellä tasolla – myös teidän Herranne aivan henkilökohtaisella tasolla. Teidän ruumiinne on nyt Pyhän Hengen temppeli, onhan teissä Pyhä Henki, jonka te olette saaneet Jumalalta. Siksi te ette enää ole itsenne omat. Sen sijaan te olette kallisti ostetut. Sen vuoksi teidän tulee nyt kirkastaa Jumala omassa ruumiissanne. (1. Kor. 6:19–20)

Älkää siis enää eläkö niin kuin uskosta osattomat ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa oman elämänsä herroja ja voivansa päättää kaikki elämänsä asiat omien mielihalujensa mukaan. Olkaa sen sijaan sitä, miksi Jumala on armossaan teidät kasteessa tehnytkin. Olkaa Kristuksen Jeesuksen, Herranne palvelijoita ja kysykää Hänen tahtoaan kaikessa. Hän voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme (Ef. 3:20a). Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja ”heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:6–7)

Kristuksessa vaeltaminen

Pyhä Henki on siis tässä puhunut kristityille, jotka ovat saarnatun sanan ja kasteen kautta ottaneet vastaan ja omakseen Kristuksen, ja niin tulleet Hänen palvelijoikseen. Nyt Hän kuitenkin jatkaa: niin vaeltakaa hänessä (Kol. 2:6b). Nämä sanat muistuttavat: On kyllä monia, jotka tulevat kirkkoon, kuulevat sanaa ja jotka jopa kastetaan. On kuitenkin myös monia, jotka nämä Jumalan ihmeelliset pelastuksen lahjat saatuaankaan eivät välitä vaeltaa niinkuin heidän saamansa kutsumuksen arvo vaatii (Ef. 4:1b). Moni kristittykin erehtyy (vrt. Jaak. 3:2a) ajattelemaan: ”Kirkossahan puhutaan aina sitä samaa. Ei sinne maksa vaivaa lähteä joka sunnuntai. Niin, kyllähän minä periaatteessa ymmärrän, että Raamattua kannattaisi lukea, mutta kun siinäkin tulee aina vastaan ne samat tarinat. Kyllä minä nyt jo tiedän, mistä kristinuskossa on kysymys.” Tällä tavalla moni tekee sen johtopäätöksen, että ei haittaa, jos jää sunnuntaiaamuna kotiin nukkumaan, kun kuitenkin ”tietää, mistä kristinuskossa on kysymys”.

Rakkaat ystävät, luulenpa, että tekin olette kuulleet tällaisia ääniä sisimmässänne. Älkää kuitenkaan tehkö tästä tuota johtopäätöstä, jonka niin valitettavan monet tekevät. Älkää jättäkö seurakunnankokoustanne, niinkuin muutamien on tapana (Hebr. 10:25a). Älkää myöskään jättäkö Jumalan sanan kuulemista ja lukemista sikseen. Eihän meidän kristillisessä uskossamme ole kyse ainoastaan tiedollisesta osaamisesta, siis siitä, tiedättekö te mitä kaikkea Raamatussa on. Jumala suokoon, että tietäisitte sen tarkoin! Harva meistä voi kuitenkaan ylpeillä raamattutietoudellaan. Mutta vaikka voisikin, älkää kuitenkaan erehtykö luulemaan, että kristillinen elämänne on sen perusteella valmis. Ei se ole! Elämä Kristuksessa Jeesuksessa ja Hänen palvelijanaan ei nimittäin ole ainoastaan tietämistä. Se on – niin kuin Pyhä Henki tässä sanoo – vaeltamista Hänessä. Toisin sanoen, elämä Kristuksessa on sitä, että te ette vetäydy pois ja lakkaa vaeltamasta Hänen kanssaan, Hänen sanaansa kuunnellen, vaan sen sijaan pysytte Hänen yhteydessään, jolla on iankaikkisen elämän sanat (vrt. Joh. 6:66–68). On kyllä totta, että Kristuksen sanat ovatkin joka sunnuntai enemmän tai vähemmän ”sitä samaa”. Niin niiden pitääkin olla! Meitä eivät nimittäin vie taivaaseen mitkään jatkuvasti uudistuvat, modernit ja motivoivat linjapuheet saati tunteita herättävät kertomukset ihmisten elämästä – sellaiset, joilla Jumalan sana niin monissa seurakunnissa nykyään vaiennetaan. Me tarvitsemme päivästä toiseen muuttumatonta Jumalan lakia syntisen luontomme peiliksi. Me tarvitsemme joka päivä syntiemme anteeksiantamiseksi sitä evankeliumia, joka tänään, armon aikana on vielä voimassa: Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja Herra on sovittanut sinun syntisi ristinkuolemassaan. Ylösnousemuksessaan Hän on valmistanut sinulle pääsyn ikuisen kuoleman vallasta ikuiseen elämään yhteydessään, niin kuin Hän itse elää ikuisesi. Elä nyt Hänessä! Tämä elämä on vaeltamista Hänessä. Se ei siis ole sattumanvaraista harhailua, etsimistä tai ikävöintiä. Se on kulkemista sitä Kristus-tietä, joka on kyllä kapea, mutta vie varmasti ikuiseen elämään Hänen isänsä kodissa (Joh. 14:2–4, 6; Matt. 7:14a). Tähän Pyhä Henki teitä tänäänkin kutsuu.

Kristukseen juurtuminen

Sen vuoksi Henki jatkaakin puhettaan Kristuksen seurakunnalle kehottaen heitä juurtumaan Häneen (Kol. 2:7a). Tietenkin on niin, että teidätkin on jo kerran pyhässä kasteessa liitetty Kristukseen, niin kuin metsäöljypuun oksa oksastetaan jalon öljypuun runkoon (Room. 11:17). Mutta oksa, joka on vasta oksastettu, vaatii aikaa ja hoitoa voidakseen kiinnittyä runkoon ja tullakseen yhdeksi sen kanssa. Toista raamatullista kuvaa käyttääkseni: Kasteessa teidät on istutettu Kristukseen. Istuttajana on toiminut Jumalan sananpalvelija, joka on kastanut teidät. Mutta kasvi, joka on vasta istutettu, tarvitsee kastelua voidakseen juurtua yhä syvemmälle maaperään. Samalla tavoin myös te, jotka olette kasteessa liitetyt Kristukseen, tarvitsette sitä, että yhä syvemmin juurtuisitte Häneen. Sen vuoksi Jumala on lähettänyt paitsi istuttamisesta – siis kastamisesta – vastanneen sananpalvelijansa, myös toisia työtovereitaan, jotka ovat kastelleet teitä, Jumalan viljelysmaata, Hänen sanansa saarnalla, että juurtuisitte yhä syvemmälle Kristukseen. (1. Kor. 3:6–9)

Miksi tällainen juurtuminen on niin tärkeää? Ainakin kahdesta syystä: Ensimmäinen syy liittyy hengelliseen ravinnonsaantiin ja nesteytykseen. Tämän maailman keskellä te elätte ja vaellatte kuin erämaassa, jossa ei ole mitään mikä kelpaisi hengelliseksi ravinnoksenne. Te olette kuitenkin juurtuneet Kristukseen. Siksi te saatte Hänen sanastaan kaiken sen mitä elämään ja pelastukseen tarvitsette. Maailma ei tätä ravinnon ja elävän veden saamistanne näe eikä ymmärrä, mutta eihän ihminen muutenkaan voi nähdä kasvien juuria, jotka ovat maan alla, saati sitä, miten nämä juuret imevät maasta kaiken ravintonsa. Teidän, Kristukseen juurtuneiden elämä ja ravitsemus on siis salattua, mutta aivan aivan todellista ja tämän maailman erämaan kuivuudesta riippumatonta. Toiseksi Herra tahtoo teidän juurtuvan itseensä siksi, että maailman myrskyt eivät saa syvälle juurtuneita kasveja irtoamaan kasvualustastaan. Vaikka tekin siis joudutte monenlaisiin koettelemuksiin, Kristus Jeesus, teidän Herranne, tahtoo pitää teitä kuitenkin uskollisesti yhteydessään sen sanansa kautta, jota Hän päivittäin ja viikottain teille saarnauttaa.

Kristus-perustalle rakentuminen ja uskossa vahvistuminen

Pyhä Henki kuvaa tätä samaa asiaa käyttäen vielä yhtä kuvaa, joka liittyy talonrakennukseen. Hän kehottaa seurakuntaa vaeltamaan Kristuksessa juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen (Kol. 2:7a). Tekin, rakkaat ystävät, olette Jumalan seurakunta, Hänen rakennuksensa. Sananpalvelijat, jotka ovat toimineet Jumalan työtovereina, ovat rakentaneet tämän rakennuksen. Se on myös rakennettu yhdelle ainoalle perustukselle, [s]illä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. (1. Kor. 3:10–11) Mutta jos kerran kaikki tämä on jo tapahtunut, miksi Pyhä Henki vielä kehottaa seurakuntaa rakentumaan? Tähän on kaksi syytä: Ensimmäinen syy on siinä, että tässä ajassa seurakunnan rakennustyö jatkuu vielä. Meissä on valitettavasti vielä syntinen, vanha ihminenkin jäljellä. Siksi me tarvitsemme vielä paljon Jumalan sanan saarnaa ja Hänen evankeliuminsa kaikkia lahjoja, että muuttuisimme mielemme uudistuksen kautta, tutkiaksemme, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:2b). Toinen syy Pyhän Hengen kehotukselle, että seurakunta rakentuisi, on siinä, että yhdelle Kristus-perustukselle on mahdollista rakentaa erilaisista rakennusaineista.

Yhtäältä Kristus-perustalle voi rakentaa kullasta, hopeasta ja jalokivistä. Ei ole mitään ylpeilyä tai liioittelua sanoa, että mekin olemme nähneet tällaista rakentamista. Kun nimittäin Pyhä Henki puhuu seurakuntarakennuksen rakentamisesta jalometalleista tai jalokivistä, Hän ei näillä sanoilla tarkoita ylistää Kristuksen sananpalvelijoiden älykyyttä, lahjakkuutta tai puhetaitoa. Sen sijaan Henki puhuu tässä siitä, että Jumalan pyhä sana on puhdas ja kallis kuin kulta, hopea ja jalokivet. Kun sanaa saarnataan sanan mukaan – siihen mitään lisäämättä tai sitä lainkaan lyhentämättä (vrt. Ilm. 22:18–19) – Jumala itse tällä sanallaan rakentaa seurakuntansa. Mutta toisaalta Kristus-perustalle voi valitettavasti rakentaa myös puusta, heinistä tai oljista. Tällä ilmaisutavallaan Pyhä Henki ei tarkoita sananpalvelijoiden tyhmyyttä, lahjattomuutta tai heidän puheensa kankeutta. Hän puhuu siitä, että he yrittävät rakentaa Kristuksen seurakuntarakennusta muilla rakennusaineilla kuin Jumalan puhtaalla ja kalliilla sanalla. Näin nykyäänkin monissa seurakunnissa keskitytään lähinnä siihen, millaisen seurakunnan ”me haluaisimme”. Samalla unohtuu se keskeinen seikka, että Jumalan sanan tarkoittama seurakunta ei ole ensisijaisesti ”meidän seurakuntamme”, vaan Kristuksen seurakunta. Kristuksen seurakunta on Kristuksen seurakunta, jossa Hän itse on Herrana – niin kuin kuulimme Pyhän Hengen tässäkin tekstissä todistavan. Seurakunta on ikuinen ja jumalallinen luomus, hengellinen talo (οἶκος πνευματικός) jonka Kristus itse on rakentanut pyhällä sanallaan ja sakramenteillaan Pyhässä Hengessään, ja johon Hän sitten on liittänyt myös meidät elävinä kivinä (1. Piet. 2:5a).

Tämä on iloinen asia! Kristuksen seurakunta, sen jäseneksi tuleminen, sen jäsenenä eläminen ja koko tämän jumalallisen organismin elämä perustuu Kristuksen kaikkein pyhimpään evankeliumiin. Mikään tästä ei siis ole meidän tekoamme, vaan Jumalan armollista työtä. Siksi Pyhä Henki puhuukin selvästi rakentumisesta Kristuksessa. Hieman kömpelöllä suomen kielellä ilmaistuna, Hän puhuu ”päällerakennetuksi tulemisesta Hänessä” (ἐποικοδομούμενοι). Epäilemättä Hän tässä puhuu siitä, että seurakunta tulee rakennetuksi juuri Kristus-perustan ”päälle”. Huomatkaa tarkoin, että Henki ei puhu rakentamisesta, vaan rakentumisesta tai rakennetuksi tulemisesta. Tämä  tarkoittaa: Yksi on se, joka rakentaa, toinen puolestaan se, joka rakentuu. Jumala itse rakentaa teitä jokaista ja siten myös koko seurakuntaansa. Te rakennutte ja koko seurakunta rakentuu. Tätä työtään Herra tekee kirkkaalla selvällä, puhtaalla ja pyhällä sanallaan, kun Hän sitä saarnauttaa ja jakaa työtovereidensa, sananpalvelijoitten suun ja käsien kautta. Näin te saatte paitsi yksilöinä juurtua Kristukseen, myös yhdessä rakentua Hänen seurakunnakseen, joka kaikkine eri jäsenineen palvelee Kristusta sekä kaikkia niitä lähimmäisiä, joita Herra tämän pyhän ruumiinsa taivasmatkalla sen jäsenten tielle lähettää.

Uskossa vahvistuminen

Lopuksi: Pyhä Henki kehottaa seurakuntaa, että he vaeltaisivat Kristuksessa, juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen mutta myös uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu (Kol. 2:7b). Uskossa vahvistuminen on asia, joka koskee jokaista kristittyä yksilönä. Mutta samalla on tarkoin pantava merkille, että tämänkin asian Henki liittää nimenomaan seurakunnan yhteiseen vaellukseen, juurtumiseen ja rakentumiseen Kristuksessa. Tekin, rakkaat ystävät, saatte vahvistua uskossanne Kristukseen kun Hän seurakunnassaan jakaa tämän sanan teille. Saarnatun sekä leipään ja viiniin liittyneen sanansa kautta Kirkon Herra vahvistaa teidän henkilökohtaista uskoanne ja yhteyttänne Häneen. Mutta tämä yhteys Häneen on aina myös yhteyttä toinen toiseenne, olettehan te kaikki saman Kristus-ruumiin jäseniä.

Vielä Henki sanoo, että tämä uskossa vahvistuminen tapahtuu niinkuin teille on opetettu. Missä tämä kaikki on siis opetettu? Siinä Jumalan sanassa, jota tässäkin seurakunnassa on saarnattu ja opetettu. Muun muassa tässä saarnassa sekä niissä monissa muissa, joita olen runsaan seitsemän ja puolen vuoden aikana teille saarnannut. Tämän elävän ja vaikuttavan sanan haltuun, tämän varman ja erehtymättömän, ikuisen ja muuttumattoman Jumalan sanan haltuun minä nyt jätän teidät. Pysykää Hänen pyhässä sanassaan, sillä silloin te pysytte Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Silloin teillä myös on ikuinen elämä Hänessä. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 29.12.2019, jäädessäni vuoden 2020 alusta alkavalle, 15 kuukauden mittaiselle opintovapaalle.)

Jouluaamu, Luuk. 2:1–20, seitsemäs saarna

Teille on syntynyt Vapahtaja

Johdanto

Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. (Luuk. 2:11) Jouluevankeliumissa Jumalan enkeli ilmoittaa nämä sanat paimenille. Nämä kuuluvat Raamatun keskeisimpiin sanoihin! ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja” – tai niin kuin sanat voitaisiin myös kääntää: ”Teille on tänään syntynyt Pelastaja”.

Harva kokee tarvitsevansa pelastusta

Kuitenkin moni pitää näitä sanoja lähinnä osana kaunista, perinteistä joulusatua. Harva näkee niillä sen suurempaa merkitystä. Minkä takia? Sen takia, että vain kovin harva meistä kokee tarvitsevansa Vapahtajaa tai Pelastajaa. Mistä tämä sitten johtuu? Se johtuu siitä, että harva kokee tarvitsevansa vapahdusta tai pelastusta yhtään mistään.

Pelastuksella tarkoitetaan tietenkin säästymistä tai varjeltumista jostakin epäedullisesta tai vaarallisesta tilanteesta. Mutta mitä vaaraa meillä olisi? Meillähän on jo kaikki mitä hyvään tai ainakin kohtuullisen tasapainoiseen elämään tarvitaan. Meillä on varaa asua talossa. Meillä on varaa ostaa ruokaa ja joskus vähän ylimääräisiä herkkujakin. Tosin meillä ei välttämättä ole kaikkein kauneinta edustusasuntoa sisustuksineen. Mutta jonkilaiset talot meillä kuitenkin on, toisilla jopa useita. Meillä on myös varaa vähemmän tärkeisiin kulutushyödykkeisiin, kuten vaikkapa autoon tai älypuhelimeen, jopa useisiin sellaisiin. Elämämme on kunnossa! Mihin me siis tarvitsisimme pelastusta? Mistä meidän pitäisi säästyä tai varjeltua?

Toki sinä, joka olet kristitty, tiedät vastauksen: me tarvitsemme vapahdusta ja pelastusta synnistä. Aivan oikein! Mutta miten on? Emmekö me tässäkin asiassa ajattele onnistuneemme aika hyvin? Meillä on oma luterilainen kirkko ja seurakunta, joissa Jumalan sana saarnataan oikein. Me olemme saaneet paljon opetusta ja tietoa Raamatusta, onpa joku lukenut tunnustuskirjojakin. Me emme tosin omista kauniita kirkkotiloja kauniine kalusteineen ja maalauksineen. Mutta sisältö ainakin on kunnossa. Meidät on opetettu tarkoin kuuntelemaan Jumalan sanan saarnaa, ja siksi meillä on varaa arvioida vähän muidenkin antamaa opetusta. Toisin sanoen, paitsi maallinen elämämme, myös kirkollinen elämämme on kunnossa! Sen vuoksi myös tällä alueella saattaa jäädä syrjään tuo tärkeä kysymys: mihin me tarvitsisimme pelastusta?

Vapahtajan syntyminen osoittaa Vapahtajan tarpeen

Mutta nyt meille sanotaan: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Huomaatko miten karmean sanoman enkeli tässä meille tuo? Hänen sanansa tarkoittavat: Vaikka sinulla ajallisessa mielessä on kaikki elämäsi tarpeet ja enemmänkin, sinä et näine avuinesi selviä ikuiseen elämään. Sinä tarvitset Vapahtajaa. Vaikka sinä ulkoisesti elät siistiä ja nuhteetonta, kristilliseltä näyttävää elämää, sinä et näine avuinesi selviä ikuiseen elämään. Sinä tarvitset Vapahtajaa. Sinä olet syntinen ihminen, aivan niin kuin minäkin olen. Jotta me syntiset – tai siivosyntiset – voisimme kestää kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan edessä, Hänen läsnäolossaan, me tarvisemme Vapahtajaa. Me tarvitsemme sitä, että toinen peittää meidän syntimme ja saastaisuutemme omalla vanhurskaudellaan ja pyhyydellään. Enkelin välittämät Jumalan sanat osoittavat tämän asian meille.

Suokoon Jumala, että me kuulisimme Hänen pyhää lakiaan. Opettakoon Hän lakinsa sanalla meitä tuntemaan luontaisen jumalanpelon puutteemme ja sen, että emme luota Häneen. Opettakoon Hän meitä tuntemaan myös sen pahan himon, joka meissä luonnostaan on. (Vrt. Augsburgin tunnustus II 1–2.) Silloin me voimme ymmärtää, että me tarvitsemme Vapahtajaa, Pelastajaa.

Tämän ymmärsivät paimenet, jotka olivat Betlehemin seudulla, kedolla vartioimassa yöllä laumaansa (Luuk. 2:8). He olivat köyhiä ja oppimattomia miehiä. Myöhemmässä juutalaisessa kirjallisuudessa paimenen ammattia pidetään huonona, jopa kiellettynä. Ehkä siis jo näitä, Jeesuksen syntymän aikaisia paimenia halveksittiin. He tekivät likaisinta työtä mitä kuvitella saattoi. He joutuivat kirjaimellisesti asumaan ulkona kedolla tai kukkuloilla. Heidän laumansa söivät ruohoa ihmisten yksityisiltä laitumilta. Mutta paimenilla oli myös hengellinen ongelma: Koska heidän oli kaittava lampaitaan yötä päivää, he eivät päässeet osallistumaan jumalanpalvelukseen temppelissä. Niin he jäivät osattomiksi sovitusuhrista, jonka Jumala oli säätänyt siellä toimitettavaksi. Heitä pidettiin Jumalan kansan pohjasakkana. Varmaan myös nuo Betlehemin kedon paimenet olivat näin oppineet tuntemaan oman huonoutensa, syntisyytensä ja saastaisuutensa.

Vapahtajaa tarvitseville on syntynyt Vapahtaja

Mutta katso miten armollinen Jumala on! Juuri sellaisille miehille – ja ensiksi juuri heille! – Jumala lähetti enkelinsä ilmoittamaan: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Näille miehille, joilla ei ollut ulospääsyä köyhyydestään ja saastaisuudestaan, heille Jumala lähetti Pelastajan, Kristuksen Jeesuksen.

Aivan samoin Herra tekee myös tänään. Mekin olemme Jumalan sanasta oppineet, että olemme itsessämme täysin mahdottomat pääsemään Hänen pyhään läsnäoloonsa saati kestämään Hänen edessään. Siksi Herra lähettää meillekin seurakuntansa enkelin (vrt. Ilm. 1:20b; 2:1 jne.). Hän saarnaa: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Huomaatko miten ihanan sanoman enkeli tässä meille tuo? Meille – juuri sinulle – on syntynyt Vapahtaja!

Mitä tämä siis tarkoittaa? Se tarkoittaa tätä: Kun sinä et voi itse pelastaa itseäsi Jumalan tahdon vastaisuuden kahleista, et päästää itseäsi ikuisen kuoleman kierteestä, taikka temmata itseäsi perkeleen voimien vallan alta, Jumala on lähettänyt Poikansa tekemään kaiken sen. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16) Joulun evankeliumissa Herra vielä tarkentaa: Vapahtaja on syntynyt ”teille”, siis juuri sinulle ja minulle, jotka tarvitsemme Häneltä vapahdusta ja pelastusta. Hänet – Jeesuksen Kristuksen – on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta. (Ap. t. 5:31) Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen (Kol. 1:14). Missä on syntien anteeksianto, siellä on myös pelastus kaikesta siitä, mikä estää elämän Jumalan yhteydessä. Siksi sana sanookin: Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9) Kuulitko? Jeesuksen Kristuksen, jouluna ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan tähden sinun ei tarvitse enää olla kuoleman vallassa. Hänessä sinä saat elää, vieläpä ikuisesti – onhan Hän voittanut sinun kuolemasi ristillään ja elää ikuisesti! Tätä on vapahdus, pelastus!

Yhteenveto

Lyhyesti sanottuna: Kun sinä elät tässä maailmassa, nautit Jumalan hyvistä lahjoista ja hoidat jokapäiväisiä askareitasi, sinä helposti unohdat, että tarvitset Vapahtajaa, Pelastajaa. Siksi sinä tarvitset joka päivä paitsi ajallista leipää myös sitä sanaa, joka Jumalan suusta lähtee (Matt. 4:4). On välttämätöntä, että Herran laki jatkuvasti loistaa sinulle (Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä 6, 4), nimittäin vain siitä sinä voit oppia tuntemaan oman pelastuksen tarpeesi. Mutta juuri tämän tarpeesi vuoksi sinä tarvitset myös evankeliumin sanaa. Siksi Herra on lähettänyt seurakuntansa sanansaattajan saarnaamaan sen myös ja nimenomaan sinulle. Se evankeliumi kuuluu näin: Sinulle on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Jumala ainoa Poika on syntynyt ihmiseksi, sinun kaltaiseksesi, kuitenkin ilman syntiä (Hebr. 4:15c). Hän on syntynyt, että sinulla, syntisellä, olisi Hänessä kaikkien syntiesi anteeksianto, pelastus ja ikuinen elämä Jumalan yhteydessä. Hän on kantanut sinun syntisi ruumiissaan ristinpuuhun (1. Piet. 2:24) ja sovittanut ne kertakaikkisesti. Hän on noussut ylös, että sinulla olisi Hänessä ikuinen elämä. Usko Häneen, niin kaikki nämä lahjat ovat sinun!

Loppuhuomautus: Vapahtaja on jokaiselle jotakin tarpeen mukaan

Lopuksi: Jeesus Kristus on Vapahtaja ja Pelastaja yhtä lailla meille kaikille, jotka tarvitsemme Vapahtajaa ja Pelastajaa. Samalla on myös niin, että Hän on jokaiselle eri tavoin puutteessa olevalle juuri sitä, mitä kukin meistä puutteeseemme tarvitsee. Kuule, miten Jerusalemin piispa Kyrillos saarnasi Hänestä jo vuonna 351:

Vapahtaja on jokaiselle jotakin tarpeen mukaan. Iloa tarvitsevalle hän on viinipuu, sisäänpääsyä tarvitsevalle hän on portti, esirukouksia tarvitsevalle hän on välittäjä ja ylipappi. Niille, joilla on syntejä, hän on lammas tullakseen heidän tähtensä teuraaksi. Hän on kaikille kaikkea pysyen luonnoltaan sinä, mikä on. Vaikka hän pysyy Pojan totisesti peruuttamattomassa arvossa, hän samalla erinomaisena lääkärinä ja opettajana mukautuu meidän heikkouksiimme. Hän on totisesti Herra. (Catecheses ad illuminandos 10.5)

Rakkaat ystävät! Tätä Herraa, meidän vuoksemme ja meille syntynyttä Vapahtajaa ja Pelastajaa mekin saamme nyt ylistää. Me saamme sanoa yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa: Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto! (Luuk. 2:14) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.12.2019.)

2. adventtisunnuntai (2. vsk), Hebr. 10:35–39

Te tarvitsette kestäväisyyttä

Johdanto

Muistatko sinä mikä on toisen adventtisunnuntain keskeinen teema? Se on tietenkin tämä:  Viimeisenä päivänä Herra Jeesus tulee kunniassaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hän tulee jo aivan pian. Juuri tämä asia on myös sen taustalla, mitä äsken kuulimme Pyhän Hengen puhuvan päivän epistolassa. Viimeisinä aikoina ennen Herramme paluuta – siis myös tänään – Pyhä Henki saarnaa seurakunnalle näin: te tarvitsette kestäväisyyttä. (Hebr. 10:36a)

Jotta ymmärtäisimme mitä Henki tarkoittaa, tarkastelemme nyt koko tätä pyhää tekstiä. Jaan tekstin sisällön kolmeen aihepiiriin: Ensiksi puhun uskosta ja sen seurauksista. Toiseksi puhun pois vetäytymisestä ja sen seurauksista. Kolmanneksi ja viimeiseksi puhun vielä kestävyydestä, jota seurakunta tarvitsee, sekä siitä, mistä tämän kestävyyden saa.

Uskominen ja sen seuraukset

Ensiksi panemme siis merkille mitä Pyhä Henki puhuu kristittyjen uskalluksesta tai uskosta (10:35, 39). Meidän raamatunkäännöksessämme Hänen sanansa kuuluvat: Älkää siis heittäkö pois uskallustanne (Hebr. 10:35a). Tarkkaan ottaen Hän oikeastaan sanoo näin: ”Älkää siis [missään tapauksessa] heittäkö pois/hylätkö rohkeuttanne/varmuuttanne” (Μὴ ἀποβάλητε οὖν τὴν παρρησίαν ὑμῶν).

Mistä ”rohkeudesta” tai ”varmuudesta” Pyhä Henki tässä puhuu? Hän käyttää sanaa παρρησία. Tämä sana viittaa varmuuteen, jolla Jumalan omat saavat lähestyä Herraansa ja tuoda Hänelle avoimesti kaikki rukouksensa. Tällainen varmuus perustuu paitsi Jumalan kaikkiin lupauksiin myös ja nimenomaan siihen, että Kristus Jeesus on antanut itsensä uhriksi ja kuollut näiden ihmisten puolesta, ja että heillä Hänessä on nyt vapaa pääsy Jumalan eteen. Tämä asia koskee juuri teitäkin, rakkaat ystävät, Kristuksen seurakunnan jäsenet! Jumalan ainoassa Pojassa, maan ja taivaan Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa – siis Häneen kastettuina (vrt. Gal. 3:27) – te olette nyt päässeet Jumalan, taivaallisen Herran lapsiksi, kuninkaallisiksi, joilla on oikeus puhua Jumalan läsnäolon paikassa. Näin te teettekin kokoontuessanne yhdessä Jumalan läsnäoloon, Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö (Hebr. 12:22), pyhään messuun.

Pyhä Henki puhuu myös ihmisistä, jotka uskovat. Mistä uskosta Hän oikein puhuu? Hän tarkoittaa uskoa siihen, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, mutta myös ja nimenomaan uskoa siihen, että Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15). Kristillinen usko on siis kyllä uskoa Kristukseen historiallisena henkilönä ja Jumalan Poikana, mutta enemmänkin: se on uskoa siihen, että teidän syntinne – ne kaikkein karmeimmat syntinne, jotka te tunnette ja tiedätte – on kokonaan sovitettu Hänen ristinkuolemassaan. Tämä usko perustuu siihen, että Jumala on lähettänyt Poikansa sovittamaan teidän syntinne, ilman mitään omaa ansiotanne. Lisäksi tämä usko Kristukseen on vielä Jumalan lahjaa teille, jotka itsessänne olette olleet jumalattomia ja uskottomia, mutta joista Jumala armossaan tämän uskon ja kasteen kautta on tehnyt jumalisia ja uskovia, ja yhäkin tekee.

Entä mitä tästä Kristuksen työhön perustuvasta kristillisestä varmuudesta ja uskosta sitten seuraa? Pyhä Henki saarnaa: Tästä varmuudesta seuraa suuri palkka (10:35). Eikö ole ihmeellistä? Te ette ole itse voineet tehdä yhtään mitään ansaitaksenne tai hankkiaksenne pääsyä Jumalan yhteyteen. Olette ainoastaan uskoneet Hänen sanaansa Kristuksesta, joka on ansainnut ja hankkinut teille Jumalan lapseuden ja pääsyn Hänen läsnäoloonsa. Vaikka uskonne kohde ja usko itsekin on siis pelkkää Jumalan lahjaa, Hän tahtoo antaa teille suuren palkan siitä, että uskotte varmasti Hänen sanaansa. Hän tahtoo antaa teille muutakin: elämän uskosta (10:38), siis ikuisen elämän yhteydessään. Tähän ikuiseen elämään Hän on siirtänyt teidät jo nyt, ajallisen elämänne aikana, pyhän kasteen kautta. Vielä Pyhä Henki painottaa, että kun te uskotte Kristukseen, saatte lahjaksi sielun pelastuksen (περιποίησις) (10:39b).

Pois vetäytyminen ja sen seuraukset

Toiseksi meidän on syytä panna merkille mitä muuta Pyhä Henki antaa ymmärtää: tämän uskon ja varmuuden voi myös heittää pois tai hylätä. Mitä tällainen pois heittäminen tai hylkääminen sitten oikein on? Eikö se ole sitä, mistä kuulee monen kristitynkin puhuvan: vilpitön usko on muka lähinnä etsiskelyä, toivomista tai aavistelua. Mutta rakkaat kristityt, näinkö me kuulimme Pyhän Hengen puhuvan? Ei niin! Hän puhuu rohkeudesta ja varmuudesta Jumalan edessä. Sen vuoksi, älkää tekään suostuko ajatukseen, että kristillinen usko on pelkkää etsimistä tai toivomista. Älkää hylätkö varmuuttanne pelastuksesta ja Jumalan lapseudesta, sillä se varmuus ei perustu teihin, vaan siihen täydelliseen uhriin, jonka Jumalan Poika Kristus on teidän puolestanne kertakaikkisesti antanut. Hänessä teidän pelastuksenne on varma!

Tähän liittyy se, mitä seuraavaksi huomaamme Pyhän Hengen sanovan: Hän sanoo selvästi, että on olemassa niitä, jotka vetäytyvät pois tai luopuvat (ὑποστέλλω) (10:38b–39a). Mitä Hän tällä tarkoittaa? Mitä sellainen pois vetäytyminen oikeastaan on? Hän tarkoittaa vetäytymistä pois Kristuksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa vetäytymistä pois sieltä, missä Kristus on. Kyse on siis vetäytymisestä pois Jumalan elävän sanan ääreltä, kulkeutumisesta sen ohitse, mitä olemme Hänen sanastaan kuulleet (Hebr. 2:11). Kyse on siitä, että ihminen käy hitaaksi kuulemaan Kristuksen sanan saarnaa (Hebr. 5:11) ja veltoksi (Hebr. 6:12) tulemaan vastaanottamaan Hänen ruumiinsa ja verensä ateriaa. Ei olekaan sattumaa, että Henki varoittaa seurakuntaa tästä pois vetäytymisestä aivan samassa luvussa, jossa Hän on juuri 13 jaetta aiemmin varoittanut: älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. (Hebr. 10:25) 

Melko moni kristitty on aluksi koettanut selitellä itselleen hengellistä haluttomuuttaan sitoutua Kristukseen. Moni sanoo itselleen: ”On hyvä käydä mahdollisimman monissa ja monenlaisissa kirkoissa, jotta saisin kuulla entistä enemmän evankeliumia.” Käytännössä tällainen kirkkoshoppailu johtuu kuitenkin haluttomuudesta sitoutua Kristuksen yhteen, pyhään, yhteiseen ja apostoliseen Kirkkoon, jonka kristillinen usko on aina tunnustanut. Se ei myöskään auta ihmistä sitoutumaan yhteen Kristukseen, jonka sana on yksi ja yhtenäinen, ja jonka Kirkkokin on yksi. Pikemminkin se johtaa monioppisuuteen, jopa luopumiseen evankeliumista. Kristus kuitenkin tahtoo jakaa lahjansa kaikessa rikkaudessaan teille, seurakunnalleen. Tämän Hän tekee Kirkossaan. Siksi tällainen Kristuksen läsnäolon ja Hänen lahjojensa ääreltä pois vetäytyminen on hengenvaarallista sanan iankaikkisessa merkityksessä. Se on vaarallista, sillä se johtaa helposti luopumiseen Kristuksesta itsestään. Ilman Kristusta taas kukaan ei voi tulla Isän luo, siis pelastua (Joh. 14:6). Se puolestaan, joka ei ole Kristuksen kanssa, on Häntä vastaan (Matt. 12:30). Kristuksen vastustajille taas Jumalan sana ei lupaa muuta kuin kadotuksen (Fil. 1:28). Näin on siksi, että se ihminen, joka vetäytyy pois Kristuksesta, vetäytyy pois Hänen anteeksiantamuksestaan. Hän jää ilman anteeksiantamusta, syntiensä valtaan. Edelleen se, joka vetäytyy pois Kristuksesta, vetäytyy pois myös Hänen elämästään. Hän jää ilman elämää, kuoleman valtaan.

Kestävyyden tarve ja lahja

Tästä pääsemmekin saarnan kolmanteen ja viimeiseen osaan. Juuri siksi, että näinä lopun aikoina meillä on kiusaus heittää pois Jumalan sanaan perustuva varmuutemme Kristuksen evankeliumista ja Jumalan lapseudesta, sekä kiusaus vetäytyä pois Kristuksen lahjojen ääreltä, juuri siksi meidän on tarpeen kuulla, mitä muuta Pyhä Henki seurakunnalle puhuu. Hän nimittäin painottaa: Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. (10: 36)

Huomaatteko, mikä ihana evankeliumi näihin sanoihin sisältyy? Jumalan tahto on se, että me emme vetäytyisi pois Kristuksesta, vaan uskoisimme Häneen. Nimittäin niille, jotka uskovat Kristukseen, Jumala tahtoo myös antaa sen, minkä on sanansa kautta omilleen luvannutkin: ihanan palkan, ikuisen elämän ja sielun pelastuksen.

Mutta niin kuin kuulimme, näiden lahjojen saavuttaminen ei ole itsestään selvää. Lopun aikoina perkele, maailma ja oma syntinen lihamme näet houkuttavat meitä paitsi sydämen synteihin ja avoimeen synnilliseen elämään, myös luopumiseen syntien anteeksiantamuksen evankeliumista. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. (Matt. 24:12)

Sen vuoksi te tarvitsette kestävyyttä. Tarvitsette sitä, että maailman kiusauksien ja ahdistusten keskelläkin riiputte kiinni Jumalan lupauksissa Kristuksesta ja Hänen armostaan syntienne anteeksiantamiseksi. Tarvitsette sitä, että itsepintaisesti tulette kirkkoon ottamaan vastaan Kristuksen evankeliumin lahjoja silloinkin, kun niiden vastaaottaminen ei tunnu miltään, vaan näyttää jopa kovin tavalliselta ja arkiselta.

Mutta mistä tällaista Pyhän Hengen peräänkuuluttamaa kestävyyttä sitten voisi saada? Mistä muualta kuin sieltä, missä Kristus itse lupaa olla läsnä ja lahjoittaa Pyhän Henkensä, joka vaikuttaa meissä uskon ja vahvistaa sitä edelleen? (Vrt. Augsburgin tunnustus V 1–2.) Jos sinä siis tunnet haluttomuutta lähteä kirkkoon, paras lääke tähän vaivaan on se, että lähdet kirkkoon! Jos tunnet haluttomuutta kuulla Jumalan sanaa, paras lääke tähän vaivaan on se, että kuulet Jumalan sanaa! Pyhän Sanansa kautta Kirkon Herra Jeesus Kristus, sinun Vapahtajasi, tahtoo vahvistaa uskoasi ja antaa sinulle kestävyyttä. Hän on valmistanut sinulle täydellisen pelastuksen syntiesi, kuolemasi ja sinua kiusaavan perkeleen vallasta, ja Hän tahtoo antaa sinulle kestävyyttä, että pysyt tämän Hänen valmistamansa pelastuksen yhteydessä siihen päivään asti, kuin tulee hän, joka tuleva on (Hebr. 10:37b). Hän tahtoo, että et huku luopumuksen tähden, vaan pysyt Hänessä (vrt. 1. Joh. 2:10, 24, 27–28; 3:6; 4:12–16) ja saavutat suuren palkan, sielun pelastuksen, ja Hänen vanhurskaanaan saat elää. 

Rakkaat ystävät! Pysykää siis Jumalan sanan vaikutuspiirissä Hänen seurakunnassaan, Kristuksen, Herranne läsnäolossa. Niin Jumala lahjoittaa teille sen kestävyyden, jota tarvitsette kestääksenne nämä viimeiset ajat, kunnes Hän tulee. Siihen on vähän, aivan vähän aikaa (Hebr. 10:37b). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 8.12.2019.)

1. adventtisunnuntai (2. vsk), 1. Piet. 1:7–12

Jeesus tulee! Tuletko sinä?

Johdanto

Muistatko sinä mikä on ensimmäisen adventtisunnuntain keskeinen teema? Se on tietenkin tämä: Jeesus tulee. Tässä saarnassa puhun teille kolmesta asiasta: Ensiksi puhun päivän pääasiasta, Herramme Jeesuksen tulemisesta ihmisten luo. Toiseksi totean, että paikallisuus edellyttää tulemista. Kolmanneksi puhun ihmisen tulemisesta Jeesuksen luo.

Jeesus tulee kansansa luo

Ensiksi siis: Jeesus tulee. Tästä me pastorit joka vuosi ensimmäisenä adventtisunnuntaina saarnaamme. Me saarnaamme Jumalan Pojasta, joka ratsasti Jerusalemiin, oman kansansa keskuuteen. Me emme sano, että ihmiset olisivat tulleet Jeesuksen luo, vaan että Jeesus tuli heidän luokseen. Mutta mitä varten Jeesus halusi tulla? Sitä varten, että Hän, synnitön Jumalan Poika kantaisi kansansa synnit, ja sitten näiden syntien kantajana kärsisi myös niiden koko rangaistuksen. Jeesus halusi tulla, että Hän voisi kuolla ristillä kansansa syntien edestä ja valmistaa heille vapahduksen heidän synneistänsä (Matt. 1:21). Miksi Herra Jeesus halusi tulla kansansa luo tekemään kaiken tämän? Sitä varten, että Hänen kansansa ei voinut pelastaa itseään synnin vallasta ja siten tulla Jumalan luo. Mutta Jumalan Poikapa saattoikin tulla heidän luoksensa ja pelastaa heidät. Jeesus halusi ratsastaa Jerusalemiin, että Hän ruumiinsa ja verensä uhrissa sovittaisi paitsi vanhan liiton kansan synnit myös aivan koko maailman synnit (1. Joh. 2:2) ja ottaisi ne pois (Joh. 1:29).

Näin Jeesus onkin nyt tehnyt! Hän, taivaallinen Kuningas on ratsastanut oman kansansa ja koko maailman luokse nöyränä, Herran kärsivänä palvelijana. Hän on kantanut kaikki sinunkin syntisi. Hän on kärsinyt niiden rangaistuksen ja kuollut ristillä sinun syntiesi sovitukseksi. Hän on myös noussut ylös haudasta. Siksi me saarnaamme: sinun kaikki syntisi on sovitettu!

Mutta ensimmäisenä adventtisunnuntaina me katsomme Jeesuksen tulemista myös toisesta näkökulmasta. Me saarnaamme, että Jeesus tahtoo tulla syntisten ihmisten luokse tänäänkin. Mitä varten Hän haluaa tulla? Siksi, että vielä nytkin yhä uudet ihmiset pääsisivät luopumuksensa ja sen hirmuvaltojen alta vapauteen, sisälle Hänen elämäänsä. Jeesus haluaa tulla myös tuodakseen sinulle, kristitylle – samanaikaisesti vanhurskaalle ja syntiselle – ristin työnsä hedelmän, kaikkien syntiesi anteeksiantamuksen. Herra Jeesus tahtoo tulla tänäänkin, että sinä saisit yhä uudestaan syntisi anteeksi ja niiden sijaan vanhurskauden, kuolemasi sijaan elämän.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina me saarnaamme vielä siitäkin, millä tavalla Herra Jeesus tahtoo tänään tulla meidän luoksemme lahjoineen. Aivan niin kuin Hän käski opetuslapsiaan tuomaan Hänelle kulkuvälineeksi tavallisen varsan, jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istunut (Mark. 11:2), samoin Jeesus tänäänkin käskee sananpalvelijoitaan tuomaan Hänelle tavallista vettä. Hän pyhittää tämän veden sanallaan ja tulee sitten sen välityksellä uudestisyntymättömän ihmisen luo, antamaan hänelle uudestisyntymisen pesun (Tiit. 3:5). Samoin Jeesus käskee sananpalvelijoitaan myös tuomaan tavallista viiniä ja leipää. Hän pyhittää nämä elintarvikkeet sanallaan ja antaa sitten niiden välityksellä ruumiinsa ja verensä tulla kristittyjensä nautittaviksi, heidän syntiensä anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäkseen.

Rakkaat ystävät, näitä asioita me pastorit saarnaamme jokaisena ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Niin meidän tuleekin tehdä, sillä mikä olisikaan ihanampi evankeliumi kuin se, että itse Jumalan Poika tulee syntisten ihmisten luo, että nämä saisivat syntinsä anteeksi? Siksi minäkin olen saarnannut teille näistä asioista monet kerrat näiden kuluneen seitsemän ja puolen vuoden aikana, niin ensimmäisenä adventtina kuin muinakin pyhäpäivinä.

Tuleminen edellyttää paikallisuutta

Saarnan toisessa osassa totean lyhyesti: paikallisuus edellyttää tulemista. Mutta mitä ihmettä tämä tarkoittaa?

Niin kuin jo edellä kuulimme, pääasiallinen syy Jeesus tulemiseen ihmisten luo on siis siinä, että syntiset ihmiset eivät voi omine neuvoineen tulla Jumalan luo ja Hänen yhteyteensä. Mutta on myös toinen syy Jeesuksen tulemiseen ihmisten luo. Tämä syy on siinä, että ihmiset ovat paikallisuuteen sidottuja olentoja. Sinunkin olemisesi ja elämäsi on välttämättä sidottu johonkin paikkaan. Siksi lapset kysyvät isältään: ”Missä äiti on?” Isä vastaa: ”Äiti on kaupassa.” Tai sinä voit kysyä Teemun morsiamelta: ”Onko Teemu vielä töissä?” ja hän vastaa: ”On, se mies tekee kovasti töitä.” Tällä tavalla me ihmiset siis olemme aina jossakin tietyssä paikassa. Siksi myös Jeesuksen täytyy tulla tiettyyn paikkaan, jotta voisi tulla meidän luoksemme.

Sen vuoksi evankeliumi ei kerrokaan meille, että Herramme olisi käyttänyt jumalallista voimaansa lähettääkseen kansalleen jotakin virtuaalista viestiä syntien sovituksesta, jonka kaikki henkiolennot olisivat voineet ottaa vastaan paikasta riippumatta. Raamattu opettaa, että ihmiset eivät ole vain kaasumaisia henkiolentoja, vaan sekä aineettomasta sielusta että aineellisesta ruumiista koostuvia ihmeellisiä luomuksia. Siksi tämän päivän evankeliumi kertookin, että Israelin maassa juutalaisen kansan pojaksi syntynyt Jumalan Poika ratsasti aasilla maansa pääkaupunkiin, koska Hänen oli määrä kuolla siellä kansansa puolesta. Näin Hän tuli ihmisten luo, sinne, missä ihmiset olivat.

Samalla tavoin Jeesus tekee tänäänkin: messussa Hän tulee meidän luoksemme armonvälineissään ensinnäkin siksi, että me ihmiset tietäisimme, mistä me saamme Hänet omaksemme kaikkine lahjoineen, ja toiseksi sen vuoksi, että me sitten myös aivan käytännössä saisimme Hänet omaksemme. Jeesus tulee keskellemme, koska me olemme täällä. Tämä on iloinen ja hyvä sanoma!

Tuletko sinä Jeesuksen luo?

Kolmanneksi, tästä ilosanomasta seuraa luovuttamattoman tärkeä kysymys: jos ja kun Jeesus on tullut ja yhä tulee sinun luoksesi, tuletko sinä Hänen luokseen? Toisin sanoen: tuletko sinä siihen paikkaan, minne Jeesus sinua palvellakseen tulee?

Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: tulla tai olla tulematta. Jumala on antanut sinulle täyden vapauden päättää itse miten tällaisissa asioissa toimit. Älä kuitenkaan tee niin kuin ne juutalaiset, jotka loukkaantuivat Jeesuksen puheeseen Hänen ruumiillisuudestaan sekä Hänen ruumiinsa ja verensä nauttimisesta. Heistähän sana sanoo: Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. (Joh. 6:66) Jeesus oli tullut näiden ihmisten luokse kaikkine lahjoineen. Kuitenkin he, paikallisuuteen sidotut ihmiset eivät enää halunneet olla siinä paikassa missä Jeesus oli. Ethän sinä tee niin! Älä halveksi Jeesusta tai Hänen tulemistaan sinun luoksesi, vaikka tämä tulemisen tapa sinun tähtesi onkin sitoutunut sellaiseen alhaiseen ja tavalliseen muotoon, johon luonnollinen ihminen ei mielisty (Jes. 53:2b) – suulliseen sanan saarnaan, kasteen vesimaljaan, ehtoollisen kuivaan leipään ja viinitilkkaan.

Kuule sen sijaan, mitä Pyhä Henki tämän ensimmäisen adventtisunnuntain epistolassa saarnaa. Vaikka Herramme Jeesus meidän tähtemme sitookin tulemisensa ihmisen suulla saarnattuun sanaan, tämä Hänen sanansa kuitenkin on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet (1. Piet. 1:12b). Kun siis Kristuksen sananpalvelijaksi asetettu mies – oli hän nuori tai kokeneempi, ilmaisultaan rauhallinen tai voimakas – saarnaa tätä Pyhän Hengen henkäyttämää ilmoitussanaa (2. Tim. 3:16), hän julistaa evankeliumia sinulle taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä. Siinä evankeliumin sanassa Herra Jeesus on itse läsnä ja tulee luoksesi.

Kääntäen tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että mikäli sinä jatkuvasti päätät jäädä tulematta tämän pyhän evankeliumin sanan kuuloon, sinä päätät jäädä pois sieltä, mihin Jeesus sinun pelastuksesi tähden tulee. Näin sinä jäät ilman Jeesusta ja Hänen lahjojaan. Samalla tulet vastustaneeksi myös itseään Pyhää Henkeä, sitoutuuhan Hän sinun, paikallisuuteen sitoutuneen ihmisen vuoksi nimenomaan tähän ilmoitussanaan, sen korvin kuultavaan saarnaan ja sen pyhittämiin sakramentteihin.

Älä siis jää sunnuntaiaamuna kotiin nukkumaan, vaikka lihasi kehottaakin sinua laiskotteluun. Tule kirkkoon! Tule tänne, koska Jeesus itse tulee tänne. Hän tulee tänne nimenomaan sitä varten, että sinulla, Hänen kalliisti lunastamallaan ihmisellä olisi täysi syntien anteeksiantamus ja ikuinen elämä Hänessä. Tule siis sinne, mihin Jeesuskin tulee. Muualta sinä et näitä Herran lahjoja itsellesi saa, mutta Kirkossaan Herra Jeesus on läsnä ja jakaa kaikki lahjansa sinulle ja koko rakkaalle seurakunnalleen runsain määrin.

Jeesuksen tulemisen evankeliumissa on kyse niin suuresta asiasta, että Pyhä Henki lausuu vielä: siihen enkelitkin halajavat katsahtaa. (1. Piet. 1:12c) Kuulitko miten ihmeelliseen arvoasemaan Jeesuksen tuleminen korottaa meidät? Herramme tuleminen meidän luoksemme, sekä se pyhyys ja ikuinen elämä, josta Hän tekee meidät osallisiksi – tämä evankeliumi on niin suuri ja ihmeellinen, etteivät edes Jumalan pyhät enkelit tavoita sen koko syvyyttä. Siksi he haluaisivat päästä luomaan edes silmäyksen näihin asioihin. Sen sijaan meidät tästä kaikesta osallisiksi tekee Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka on tullut meidän luoksemme ja yhä tulee. Tämän kaiken meille suokoon Hän, armollinen Herramme ja Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa, aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.12.2019.)

Pääsiäispäivä, Hoos. 6:1–3

Herra herättää kuolleista

Johdanto

Pääsiäispäivän Vanhan testamentin tekstissä Herra puhuttelee omaisuuskansaansa profeetta Hoosean kautta. Hän sanoo: Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. (Hoos. 6:1–2)

Näiden pyhien sanojen äärellä me keskitymme nyt seuraaviin asioihin: Ensiksi luomme lyhyen katsauksen siihen, mitä näitä sanoja ennen oli tapahtunut. Kuulemme mistä eläväksi tekemisestä ja herättämisestä oikeastaan oli kyse. Toiseksi tarkastelemme kolmea muutakin herättämistä, joista Jumalan sana puhuu.

Luopumus ja kehotus palaamaan Herran luo

Ensiksi siis kysymme, missä tilanteessa profeetta Hoosea saarnasi kuulemamme sanat. Mitä oli tapahtunut? Vastaus kerrotaan Hoosean kirjan edellisessä luvussa viisi. Israelin heimo oli jumalattoman kuninkaansa johdolla langennut epäjumalanpalvelukseen. Raamattu kertoo, että kuningas Jerobeam oli teettänyt kaksi kultaista vasikkaa ja sanoi niiden olevan Israelin Jumala. Kuningas valitsi Jumalan lain ohitse kansan keskuudesta kaikenkaltaisia miehiä papeiksi, myös niitä, jotka eivät kuuluneet Leevin sukukuntaan. Kaiken lisäksi hän teki itse itsensä papiksi, ja uhrasi noille teettämilleen vasikoille. Tässä itse keksityssä jumalanpalveluksessaan (1. Kun. 12:25–33) – pitäisi sanoa epäjumalanpalveluksessaan – hän johdatti kansan harjoittamaan hengellistä haureutta Herransa edessä ja saastuttamaan itsensä. Tietenkin Jumala näki tämän kaiken. Hänen pyhyytensä vaati, että kansan synti tuomittaisiin. (Hoos. 5:1–7) Armossaan Hän oli ilmoittanut kansalleen pyhän tahtonsa, mutta he tahtoivat vaeltaa mieluummin ihmiskäskyjen mukaan. Siksi Hän, heidän Vapahtajansa ja armollinen Herransa oli nyt heille – ei heidän elämänsä ylläpitäjä ja parantaja, vaan tuhoava koi ja sairaalloinen mätä. Sairaudessaan ja synnin mätäpaiseissaan kansa kyllä etsi apua, ei kuitenkaan Jumalalta, vaan ihmisiltä. Mutta ihmiset eivät voineet heitä parantaa. Jumala vuodatti vihansa katumattoman kansana päälle. Hän oli heille kuin leijona, joka raatelee ja kantaa pois. Hänen käsistään kukaan ei voinut heitä pelastaa. Mutta samalla juuri kaikessa tässä Jumala kuitenkin vain odotti, että kansa ahdistuksessansa lopulta etsisi Hänen kasvojaan. (Hoos. 5:10–15)

Tällaisessa tilanteessa Jumala nyt antoi profeettansa kehottaa rakasta omaisuuskansaansa: Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Profeetta siis kehotti heitä lakkaamaan turvaamasta epäjumaliin tai muihin ihmisiin, kääntymään pahoilta teiltään sekä palaamaan Herran luo. Miksi? Siksi, että sama Jumala, joka oli heitä raadellut, parantaisi heidät. Sama Jumala, joka oli heitä lyönyt, sitoisi heidät. Sama Jumala, joka oli osoittanut heidät hengellisesti aivan kuolleiksi, myös tekisi heidät eläväksi ja herättäisi heidät niin, että he saisivat elää. Ja kun he eläisivät, eivät he enää olisi niin kuin ennen, siis eläviä ainoastaan ulkoisesti, mutta samalla kuolleita hengellisesti. He eläisivät nyt todellista elämää elävän Jumalan kasvojen edessä, Hänen yhteydessään, joka on kaiken elämän Lähde.

Kristus herätettiin kuolleista

Mutta toiseksi, pyhä Raamattu puhuu myös muista herättämisistä. Nyt emme puhu sellaisesta herättämisestä, jossa nukkuva ihminen herätetään unesta. Kyse on nyt tästä: Synnin palkkana on tullut kuolema (Room. 6:23a), mutta Jumala herättää synteihinsä kuolleen ihmisen eloon.

Ensimmäistä näistä ihmeellisistä tapauksista juhlimme tänään: Kristus nousi kuolleista! Mutta miksi Jumalan Poika kuoli? Kuolemahan on nimenomaan synnin palkka. Ei kai Kristuksessa Jeesuksessa ollut syntiä? Ei toki! Hän on Jumalan vanhurskas Poika ja tosi Jumala. Silloinkin, kun Hän omaksui tosi ihmisyyden, tapahtui tämä ilman syntiä (Hepr. 4:15). Mutta Kristus omaksui ihmisyyden ja siis tuli sinun veljeksesi juuri sitä varten, että Hän – synnitön – ottaisi sinun syntisi ja koko maailman synnit itseensä. Hän tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten, että voisi kantaa sinun syntiesi palkan, ja siis kuolla sinun puolestasi. Miksi? Samasta syystä, kuin mitä kuulimme Herran sanovan Hoosean kautta: Ihminen ei voi saada apua langenneisuutensa sairauteen, syntinsä mätäpaiseisiin ihmiseltä. Hän ei siis voi itse itseäänkään auttaa, ei millään sovittaa syntejään pyhän Jumalan kasvojen edessä. Päinvastoin, niin kuin Herra tunsi luopuneen Efraimin, eikä epäjumalanpalvelija-Israel ollut Häneltä kätkössä, samoin Hän tuntee sinutkin. Hän tietää ja tuntee sinut kokonaan, sydänjuuriasi myöten. Siksi Hän tuntee sinun syntisikin. Mutta jottei Hänen tarvitsisi pyhyydessään iankaikkisesti hukuttaa sinua niiden vuoksi, lähetti Hän Poikansa sinun sijaasi. Poikansa, joka ei synnistä tiennyt, taivaallinen Isä teki synniksi sinun tähtesi. Miksi? Siksi, että sinun syntisi eivät enää olisi sinulla. Siksi, että syntisi olisivat Kristuksen omia, aivan kuin Hän olisi ne itse tehnyt. Siksi, että sinä saisit näin Kristuksessa tulla Jumalan vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21) Juuri tässä on syy siihen, että mekin puhumme nyt Kristuksen kuolemasta. Juuri sinun syntiesi tähden Herra raateli ja löi Poikaansa – syntiesi kantajaa – niin, että Hän kuoli.

Mutta huomaa, että profeetan sanojen pääpaino on kuitenkin toisaalla. Kun Kristus oli kuollut, Hänen taivaallinen Isänsä teki Hänet eläväksi. Pääsiäisaamuna tapahtui juuri se, mistä Pyhä Henki profeetan suulla sanoo: kahden päivän kuluttua Jumala teki Poikansa eläväksi, kolmantena päivänä Hän herätti Hänet. Miten niin? Katso nyt: Herra Jeesus naulittiin ristiin ja kuoli perjantaina. Lauantaina, seitsemäntenä päivänä, kun Hän päätti lunastustyönsä, jonka hän oli tehnyt, lepäsi Hän haudassa kaikesta tuosta työstänsä, jonka hän oli tehnyt (vrt. 1. Moos. 2:2). Mutta viikon ensimmäisenä päivänä, siis kahden päivän kuluttua, antoi Isä Pojalleen taas elämän. Perjantaista lukien kolmantena päivänä Hän herätti Hänet. Ja kun Isä näin herätti Poikansa, Hoosea sanoo Hänestä, että Hän elää Hänen edessänsä. Asia on juuri niin kuin enkelit sanoivat naisille Jeesuksen haudalla: Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. (Luuk. 24:5b–6a) Vielä äsken Jeesus oli kuollut ja asetettu kuolleitten joukkoon, siis hautaan. Mutta jos Hän nyt siis on elävä, eikä enää ole kuolleitten joukossa, tarkoittaa tämä tietenkin sitä, että Hänet on herätetty kuolleista. Kuka Hänet on herättänyt? Herra, niin kuin Hoosea sanoo. Toisin sanoen Jumala, Jeesuksen taivaallinen Isä on herättänyt Poikansa kuolleista ja päästänyt kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää. (Ap. t. 2:24; 3:15; Ef. 1:20) Siksi Jumalan sana sanoo myös, että Hän on noussut ylös (ks. esim. Matt. 16:21; 17:23; 20:19).

Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Ei mitään vähempää, kuin että Jumalan Poika Jeesus Kristus on maksanut sinun syntiesi velan kokonaan. Hän on voittanut sinun syntisi ja kuolemasi. Ylösnousemuksessaan Hän on avannut sinulle pääsyn ikuiseen elämään!

Sanallaan Jumala herättää hengellisesti kuolleen

Tästä pääsemme katsomaan toistakin herättämistä. Mikä herättäminen se siis on? Se on tämä: pyhällä sanallaan ja sen saarnalla Jumala herättää ihmisen. Mistä Hän hänet herättää? Hengellisestä kuolemasta.

On kuitenkin syytä kysyä: Kuka tänä päivänä suostuu tarvitsemaan tällaista herättämistä? Vaikuttaa nimittäin siltä, että juuri nyt on se aika, josta apostoli puhuu, kun Hän sanoo: Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2. Tim. 4:3–4) Toki tällaista on varmasti ollut kaikkina aikoina. Mutta erityisesti tänä meidän aikanamme monet näyttävät haluavan kuulla vain kaikkea sellaista, mitä he pitävät itselleen hyvänä. Ihmiset haluavat kuulla sitä, mikä miellyttää heitä, mikä viihdyttää heitä, mikä kiihottaa heitä, mikä tuo heille hyvän tunnelman, ja niin edelleen. Monikaan ei halua kuulla sitä sanaa, joka sanoo totuuden ihmisluonnosta. Monikaan ei halua kuulla: sinä olet syntinen.

Mutta on suurta Jumalan armoa, että Hänen pyhän lakinsa sana on vieläkin voimassa, se sana, jolla Hän itse raatelee meidät, lyö meitä ja kerta kaikkiaan tappaa meidät. Miksi Herra tekee ihmiselle tällaista? Tällainen raateleminen, lyöminen ja tappaminen sanalla tarkoittaa oikeastaan vain sitä, että sanallaan Jumala osoittaa meille sen, mikä on totta jo ennestäänkin: kaikki ovat syntiä tehneet, ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Ilman tätä Jumalan lain ääntä kukaan langennut ihminen ei halua muistaa tai edes tajua, että on syntinen.

Sinä, rakas ystävä, olet toki kristitty. Se tarkoittaa, että sinä et enää ole kuoleman vallassa. Päinvastoin, sinä olet kuullut elämän Herran, Kristuksen sanat ja uskonut Häneen, joka on Hänet lähettänyt. Siksi sinä olet saanut lahjaksi iankaikkisen elämän, siis siirtynyt kuolemasta elämään. (Joh. 5:24) Pyhässä kasteessa Kristus on haudannut vanhan ihmisesi kanssaan kuolemaan, hukuttanut sen kertakaikkiaan, että niin kuin Hänetkin herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää sinunkin nyt uudessa elämässä vaeltaman (Room. 6:4). Toisin sanoen, niin kuin Kristus kolmantena päivänä nousi haudastaan, samoin sinäkin, Hänen kuolemaansa kastettu, nousit kasteesi vedestä osallisena uudesta elämästä Hänessä. Näin Jumala on siis suullisen sanansa ja veteen liitetyn sanansa kautta tehnyt eläväksi sinut, joka olit kuollut rikoksiisi ja synteihisi (Ef. 2:1), siirtänyt sinut kuolemasta elämään (1. Joh. 3:14). Mutta tästä huolimatta sinä varmaan tiedät, että mikäli unohdat Raamatun sanan lukemisen ja kuulemisen, jos jätät syrjään katekismuksen kymmenen käskyn selityksen lukemisen, silloin alkaa vanha ihmisesi hyvinkin pian sanoa: ”Eihän tässä mitään hätää ole, minähän olen varsin elossa muutenkin.” Mutta muista kuitenkin: Itsessäsi sinä olet kuitenkin syntinen ihminen. Sellaisenasi sinä et voi kestää viimeisellä tuomiolla, pyhän Jumalan kasvojen edessä. Juuri siksi onkin suurta armoa, että Jumala pyhän ja muuttumattoman lakinsa sanalla saa tänäänkin yhä uudelleen osoittaa sen hengellisen sairauden ja kuoleman, joka mielellään tahtoo tehdä työtään sinussa. Nimittäin vain silloin voit ymmärtää, että sinulla on tarve palata Herran tykö, joka on raadellut sinua, mutta parantaa sinut, joka on lyönyt sinua, mutta sitoo sinut. Silloin sinulle voi kelvata se evankeliumin sana Kristuksesta, joka sanoo: ”Minä olen maksanut sinun syntivelkasi Golgatalla. Minä olen kuollut sinun puolestasi. Mutta minä olen voittanut sinun kuolemasi. Taivaallinen Isäni on minut herättänyt, minä olen noussut ylös, ja nyt minä elän, elän ikuisesti. Minun ylösnousemuksessani sinullekin on avattu pääsy ikuiseen elämään. Kuule minun sanaani. Siinä minä tulen luoksesi ja tuon nämä kaikki lahjani sinulle, uskossa vastaanotettaviksi. Usko minuun!” Tämä evankeliumi sitoo sinutkin, raadellun ja kuolleen. Kuule, mitä se tarkoittaa: Sinulla, joka olit aivan kuollut, onkin nyt elämä Kristuksen tähden. Tässä syntiesi tunnustamisessa ja anteeksi uskomisessa – siis parannuksessa – sinulle on yhä uudelleen tarjolla vanhan ihmisesi hukkumiskuolema ja uuden ihmisesi ylösnouseminen. Käytä siksi mielelläsi parannuksen sakramenttia, rippiä. Niin sinä pysyt uskossa Kristukseen, ja saat Hänen kanssaan elää Jumalan yhteydessä iankaikkisesti!

Jumala herättää omansa viimeisenä päivänä

Mutta mitä tarkoittaa se, että saat elää iankaikkisesti? Se tarkoittaa, että on olemassa vielä kolmaskin herättäminen. On toki totta se, että synnin palkkana me kaikki joudumme kerran kuolemaan – jos siis Kristus ei sitä ennen tule takaisin. Mutta kun sinä olet sanan ja kasteen välityksellä saanut uskon kuolemasi Voittajaan, Kristukseen ja niin tullut liitetyksi Häneen ja Hänen elämäänsä, sinä elät, vaikka olisit kuollut (Joh. 11:25). Kun Kristus on sinussa, niin vaikka ruumiisi on tosin kuollut synnin tähden, Henki on kuitenkin elämä vanhurskauden tähden. Nimittäin Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. (Room. 8:10–11) Siksi sinun, Kristuksen oman ei tarvitse pelätä kuolemaa. Kun nyt elät Kristuksessa ja Hän elää sinussa, niin vaikka sinä piankin kuolisit, vaikka madot söisivät ruumiisi ja se maatuisi maahan, saat kuitenkin viimeisenä päivänä nousta haudastasi uuteen elämään. Saat apostolin kanssa jopa aivan varmasti tietää, että tuona päivänä Hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä sinutkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä koko Hänen seurakuntansa kanssa (2. Kor. 4:14). Vaikka siis kuolisit, olet kuolleena aivan vain lyhyen hetken. Pyhä Poikansa, synnin, kuoleman ja perkeleen Voittajan tähden Herra tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää. Tämän suokoon meille armollinen Herramme ja kuolemamme Voittaja Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.4.2018.)

Loppiainen, Matt. 2:1–12, neljäs saarna

Lahjoja Jeesukselle

Ihmisten lahjat Jeesukselle?

Nykyään monet kristityt puhuvat paljon itsensä, kuuliaisuutensa tai ylistyksensä antamisesta Jeesukselle. On myös olemassa lukemattomia seurakuntia, joissa tällaista kristittyjen antautumista Jumalalle, Hänen palvomistaan ja ylistämistään pidetään jumalanpalveluksen keskeisimpänä sisältönä. Vaikuttaa siltä, että monille yksi kristillisen uskon tärkeimmistä asioista on se, mitä me ihmiset voimme Herralle lahjoittaa.

Mitä lahjoja sinulla on tuoda Jeesukselle? Tuletko sinä Hänen eteensä varmana siitä, että ne lahjat, joita Hänelle tuot, miellyttävät Häntä? Onko sinulla Hänelle tuotavana varauksetonta antautumista, täydellistä palvontaa ja ylistystä? Vai olisiko kuitenkin niin, että sydämessäsi on monenlaista muutakin? Eikö siellä ole epäluottamusta Jumalaa ja Hänen hyvyyttänsä kohtaan, haluttomuutta huutaa Häntä avuksi kaikessa hädässä, haluttomuutta ja kuulla Hänen sanaansa, kunnioituksen puutetta Jumalan lahjoittamia vanhempia ja esivaltaa kohtaan, kateellisuutta paremmin pärjäävää työtoveria tai sukulaista kohtaan, vihaa ja katkeruutta, lihallista himoa ja silmien himoa, tavaran ja omaisuuden himoa, välinpitämättömyyttä lähimmäisen maineesta, ja niin edelleen? Huomaatko miten erinomaisia lahjoja sinulla on tuotavana Herralle, joka näkee sinun sydämeesi?

Tietäjien lahjat Jeesukselle

Loppiaisen evankeliumista kuulimme, miten itäisen maan tietäjät toivat Jeesus-lapselle kalliita lahjoja. Pyhä Matteus kirjoittaa: Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa. (Matt. 2:11)

Millaisia nämä tietäjien lahjat olivat? Jokainen varmasti ymmärtää, että kulta, tuo harvinainen jalometalli on lahjoista kalleimpia. Suitsukkeella puolestaan tarkoitetaan senkaltaista ainetta, josta Toisessa Mooseksen kirjassa sanotaan näin: Ja Herra sanoi Moosekselle vielä: Ota itsellesi hyvänhajuisia aineita, hajupihkaa, simpukankuorta, tuoksukumia, näitä hyvänhajuisia aineita, ja puhdasta suitsuketta, yhtä paljon kutakin lajia, ja tee niistä suitsutus, höystesekoitus, jollaista voiteensekoittaja valmistaa, suolansekainen, puhdas ja pyhä. (2. Moos. 30:34–35) Tätä hyväntuoksuista ainetta oli tarkoitus käyttää polttamalla. Israelin vanhan liiton temppelissä sitä käytettiin Jumalan käskyn mukaan suitsutusalttarilla, jonka päältä toimitettiin suitsutusuhri Herran edessä kahdesti päivässä aamulla ennen polttouhria ja illalla sen jälkeen (2. Moos. 30:7). Mirha taas on Arabiassa ja Etiopiassa kasvavan mirhamipuun pihkaa, jossa on voimakas tuoksu. Vanhan testamentin aikana mirhaa sekoitettiin pyhään öljyyn, jota käytettiin temppelissä (2. Moos. 30:23–25). Lisäksi sitä käytettiin yleisesti myös tuoksuaineena (Kork. v. 5:13) sekä suitsukkeena. Nämä kolme, kulta, suitsuke ja mirha olivat tuona aikana kaikkein arvokkaimpia lahjoja. Ne olivat lahjoja, joita oli tapana tuoda kuninkaille ja muille arvohenkilöille. Tietäjät matkustivat pitkän matkan itäisiltä mailta Betlehemiin nimenomaan sitä varten, että voisivat kumartaa äsken syntynyttä juutalaisten kuningasta (Matt. 2:1–2). Siksi onkin ymmärrettävää, että he myös halusivat tuoda Jeesukselle arvokkaita, juuri kuninkaan arvolle sopivia lahjoja.

Tietäjien lahjat ja Jeesuksen lahjat ihmisille

Tietäjien lahjat olivat kuitenkin siinä määrin tyypillisiä kuninkallisia lahjoja, ettei niiden perusteella ole mahdollista sanoa paljoakaan näistä miehistä itsestään saati siitä, mistä maasta he aivan tarkkaan ottaen tulivat. Keskeisintä tietäjien lahjoissa ei lienekään se, mitä ne kertovat niiden antajista. Voitaisiin kysyä, eikö keskeisintä heidän lahjoissaan ole pikemminkin se, mitä ne kertovat niiden saajasta.

Tätä asiaa on selittänyt muiden muassa kirkkoisä Irenaios, toisella vuosisadalla elänyt Lugdunumin piispa. Irenaios opettaa tietäjien lahjoista seuraavasti: Kulta tarkoittaa sitä, että Jeesus Kristus on kuningas, jonka herruus on loputon. Suitsuke puolestaan osoittaa Hänen olevan Jumala, joka tunnetaan Juudassa, ja joka näyttäytyy niille, jotka eivät Häntä etsi. Mirha taas tarkoittaa sitä, että Jeesus oli kuoleva kuolemanalaisen ihmissuvun puolesta ja että Hänet haudattaisiin sen puolesta. (Adversus haereses III 9, 2.) Me emme tosin tiedä, ajattelivatko tietäjät itse lahjojensa merkitystä näin pitkälle. Sitä Raamattu ei meille kerro. On kuitenkin mahdollista nähdä kullan viittaavan Kristuksen kuninkuuteen, onhan kuninkailla kultaiset kruunut ja valtikat, sekä kullalla koristellut palatsit. Lisäksi on mahdollista nähdä suitsukkeen viittaavan Kristuksen jumaluuteen, poltettiinhan suitsuketta vanhassa liitossa nimenomaan Jumalan edessä, Hänen temppelissään. Edelleen on aivan sopivaa ymmärtää mirhan viittavan Kristuksen kuolemaan. Kertoohan Raamattu, että kun Jeesus oli kuollut ristillä, Nikodemus toi mirhan ja aloen seosta noin sata naulaa. Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja käärivät sen hyvänhajuisten yrttien kanssa käärinliinoihin, niinkuin juutalaisilla on tapana haudata. (Joh. 19:39–40)

Tällä tavalla tietäjien lahjat siis kertovat Jeesuksesta Kristuksesta itsestään, tai oikeastaan niistä lahjoista, jotka Hän tuli antamaan meille lahjattomille ja syntisille. Merkillinen tapahtuma: tietäjät toivat kalliita aarteita Hänelle, jossa itsessään oli kätkettynä valtavien rikkauksien aarre. Tämän aarteen, oman itsensä kaikessa täyteydessään Jeesus tuli antamaan meille. Mikä se aarre siis oli? Kulta, suitsuke ja mirha osoittavat sen: Jeesus Kristus on iankaikkinen Jumala itse. Kuitenkin Hän tuli luomaansa maailmaan ihmiseksi, että voisi kantaa sinun, ihmisen syntivelan, sekä koko maailman syntivelan. Hän tuli ihmiseksi voidakseen kuolla ihmissuvun puolesta, joka synnin tähden oli joutunut kuolemanalaiseksi. Näin Kristus teki, että Hän – Jumalan Poika ja itse Jumala – sovittaisi meidän syntimme, ja että meillä ihmisillä olisi Hänessä pääsy vapaaksi synnin ja kuoleman orjuudesta. Hän tuli haudattavaksi, että voisi avata meille pääsyn haudoistamme iankaikkiseen elämään Jumalan taivaassa. Ja kun Hän oli noussut kuolleista, lausui Hän, että Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18b). Hän siis sanoi olevansa kaikkein korkein Kuningas, kaikkivaltias maan ja taivaan Herra. Ja kun sinutkin on Hänen sanansa ja pyhän kasteen kautta tehty Hänen opetuslapsekseen ja jäseneksi Hänen pyhässä kirkkoruumiissaan (Matt. 28:19–20a), saat olla varma, että Hän, kaikkivaltias Jumala ja armollinen Herra tahtoo hyvänä Kuninkaana hallita ja johtaa myös sinun elämääsi hyvän tahtonsa ja loppumattoman viisautensa mukaan.

Mutta miksi Herra Jeesus on tehnyt kaiken tämän? Siksi, että Hän rakastaa sinua niin paljon. Juuri sinua Jeesus pitää kallisarvoisena aarteenaan ja lahjanaan, niin kuin kauppias, joka etsi kalliita helmiä, ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen. (Matt. 13:45–46) Hän, Jumala, on tullut ihmiseksi etsiäkseen sinut, aarteensa. Hän on tullut ihmiseksi antaakseen koko elämänsä, koko itsensä lunnaaksi puolestasi, ostaakseen sinut kalliilla sovintoverellään vapaaksi turhasta, isiltä peritystä ja syntisestä vaelluksestasi (1. Piet. 1:18–19), ostaakseen sinut omakseen iankaikkisesti. Huomaatko? Jeesus on halunnut saada sinulta lahjaksi sinun kaiken syntisi, että Hän saisi pyhittää sinut ja koko seurakuntansa kalleimmaksi aarteekseen, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. (Ef. 5:26–27).

Jeesus on ottanut sinut omakseen – anna itsesi Hänelle!

Näin paljon Jeesus on tehnyt, että saisi sinut ja koko seurakuntansa omakseen, lahjakseen. Ja kun Hän on kerran kasteessa ottanut sinutkin omakseen, sinä saat nyt antaa ruumiisi ja koko itsesi Hänelle eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. (Room. 12:1) Tietenkään tällainen itsensä antaminen ei lähde sinusta itsestäsi tai omasta ratkaisustasi, vaikka moni kristittykin nykyään tahtoisi niin ajatella. Mutta nyt kun Jeesus on armostaan jo sovittanut syntisi ja ottanut sinut omakseen, saat uskon varmuudessa tulla Hänen eteensä ja yhä uudestaan antaa Hänelle sen, mikä onkin jo Hänen: oman itsesi kaikkineen. Ensin saat tuoda Jeesukselle kaikki syntisi. Hän tulee luoksesi sanassaan ja alttarinsa sakramentissa juuri sitä varten, että antaisi sen kaiken anteeksi. Ja kun Jeesus antaa syntisi anteeksi ja Pyhässä Hengessä vahvistaa uskoasi, saat sitten tuoda Hänelle myös rukouksen ja kiitoksen suitsuketta (vrt. Ps. 141:2; Ilm. 5:8), niin kuin sana sanookin: Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät. (Hepr. 13:15) Jeesuksen omana saat antaa itsesi ja ylistyksesi Hänelle myös sillä tavalla, että palvelet lähimmäisiäsi sillä paikalla ja niissä kutsumuksissa, joihin Herra on sinut asettanut. Hän tahtoo antaa sinut ja koko seurakuntansa omana lahjanaan maailmalleen. Niin Hänen hyvyytensä sinun kauttasi ja seurakunnan kautta leviää tähän maailmaan sanoin ja Hänen mielensä mukaisin teoin. Älä siis väheksy hyvää ja Jumalalta saamaasi ajallista kutsumusta, millainen se sitten onkin. Hän ei ole turhaan antanut sinulle lahjojaan. Pikemminkin Hän tahtoo, että sinä virität palavaksi sen armolahjan, jonka olet Häneltä saanut (vrt. 2. Tim. 1:6). Tämä koituu Hänelle kunniaksi ja sinun lähimmäisellesi parhaaksi, jopa pelastukseksi.

Toki sinä kyllä varmasti myös huomaat, että tässä ajassa ja tässä ruumiissa tehtyinä sinun kiitoksesi ja ylistyksesi sekä muut hyvät tekosi ovat monella lailla vajaita, epäpuhtaita ja epätäydellisiä. Saat kuitenkin uskoa, että ne siitä huolimatta kelpaavat Jumalalle ja miellyttävät Häntä nimenomaan Kristuksen itsensä vuoksi, siis siksi, että uskon kautta Häneen sinä itse olet tullut Jumalalle mieluiseksi. (Ks. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. 4. Hyvät teot, 8.) Kaikki on Hänen lahjaansa, joka on tullut meille lahjaksi. Hänelle, Jeesukselle Kristukselle, meidän Jumalallemme, täydelliselle syntiuhrillemme ja Kuninkaallemme olkoon ylistys ja kunnia aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan loppiaisseuroissa Lahdessa 6.1.2018.)

Jouluaamu, Luuk. 2:1–20, viides saarna

Kristus tulee! Onko Hänelle sijaa?

Joulun evankeliumi kertoo millaiseen alhaisuuteen Kristus suostui, kun Hän syntyi tähän maailmaan. Evankelista Luukkaan kautta Pyhä Henki lausuu: heille ei ollut sijaa majatalossa. (Luuk. 2:7c) Kuulitko mitä Hän sanoo? Tässä on itse Jumalan elävä Sana, Jumalan luomakunnan alku. Tässä on Hän, jonka kautta on saanut syntynsä koko maailma ja kaikki mitä siinä on (Joh. 1:1, 3; Ilm. 3:14). Kaikki mitä tässä maailmassa on, on Hänen! Ja kuitenkin, kun Hän ensimmäisenä jouluna syntyi tähän maailmaan, ei Hänelle annettu sijaa edes tavallisten ihmisten majatalosta.

Hän halusi tulla luomaansa maailmaan, luomiensa ihmisten keskuuteen. Hän ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen (Fil. 2:6–7). Hän tuli omiensa, oman kansansa luo, yhdeksi heistä, kuitenkin ilman syntiä (Hepr. 4:15). Näin Hän teki, jotta voisi vapahtaa kansansa heidän synneistään, pelastaa heidät (Matt. 1:21). Ja kuitenkin, kun Hänen äitinsä ja kasvatusisänsä Betlehemissä etsivät sijaa, jossa Hän voisi syntyä, kävi juuri niin kuin pyhä Johannes todistaa: hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. (Joh. 1:11) Majatalon ovi aukesi vain sen verran, että voitiin sanoa: ei ole tilaa. Sitten ovi suljettiin neitsyt Marian ja hänen sulhasensa edestä, sekä myös itsensä Herran edestä, joka oli Marian kohdussa.

Mutta siltikään ei Jumalan Poika jättänyt tulematta. Katso nyt: Tässä on Hän, jolla on taivasten valtakunnan avaimet (Matt. 16:19), joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa (Ilm. 3:7). Kuitenkin juuri Hän suostui jäämään ulkopuolelle majatalon, ulkopuolelle niiden ihmisten, jotka luulivat jotakin olevansa. Näin Kristus teki, jotta ne, jotka tunnustivat olevansa alhaisia ja syntisiä, eivät jäisi ulkopuolelle. Hän ei tahtonut kenenkään hukkuvan synteihinsä. Hän tahtoi, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (2. Piet. 3:9; 1. Tim. 2:4) Siksi Hän, itse Korkein alentui kaikkein alhaisimmaksi. Siksi Hän, Jumalan Viisaus suostui syntymään ihmiseksi – ei viisaiden lääkärien tai kätilöiden läsnäollessa, vaan järjettömien eläinten keskellä. Alhaisesta ja likaisesta karjasuojasta Hän teki asuinsijansa. Tallista Hän teki temppelinsä, jonka Hän täytti läsnäolonsa kirkkaudella ja kunnialla (vrt. 2. Moos. 33:9–11a; 40:34; 4. Moos. 9:15–16; 1. Kun. 8:10–11).

Keitä tuossa tallissa sitten oli? Siellä oli nuori neitonen Maria, jota kansa piti haureellisena naisena – mitä hän ei tosin ollut. Hän oli saanut aivan erityisen tehtävän Jumalan pelastussuunnitelmassa, tehtävän toimia Jumalan Pojan äitinä. Itsessään Mariakin oli kuitenkin tavallinen, syntinen ihminen, niin kuin kaikki muutkin. Entä keitä muita tallissa oli? Siellä oli myös Marian sulhanen, tavallinen, köyhä rakennusmies Joosef. Häntäkin varmasti kummasteltiin, kun hän vieläkin piti luonaan tuota naista, joka oli tullut raskaaksi ennen avioliittoa. Siellä olivat myös paimenet, nuo miehet, jotka tekivät likaista ja halveksittua työtä. Heistä kaikki tiesivät, etteivät he työltään päässeet edes temppelin jumalanpalvelukseen. Juuri tällaisten alhaisten ja syntisten ihmisten luo Kristus tuli. Hän tuli tallin pimeään, jotta voisi avata syntisille ihmisille oven syntien anteeksiantoon ja taivasten valtakunnan kirkkauteen. Hän, kaikkein rikkain ja korkein Herra tuli köyhäksi ja alhaiseksi, että nämä köyhät ja alhaiset rikastuisivat Hänen rikkaudestaan, saisivat iankaikkisen elämän Hänen kirkkautensa valtakunnassa. Hän oli Herra, joka jo kauan sitten oli Aadamin ja Eevan lankeemuksen tähden asettanut teräaseen sulkemaan heiltä tien paratiisiin (1. Moos. 3:24). Nyt Hän itse omaksui nyt ihmisruumiin, jotta se ovi, jonka teräase olisi Golgatan ristillä tekevä Hänen ruumiinsa kylkeen (Joh. 19:34) avaisi syntisille tien iankaikkiseen Paratiisiin.

Mitä sitten tapahtui? Niin kuin Jumalan läsnäolo oli täyttänyt Israelin temppelin ja synnyttänyt siellä oikean jumalanpalveluksen, niin tapahtui nytkin. Läsnäolollaan Kristus teki Betlehemin tallista pyhän temppelinsä, jossa Häneen uskovat ihmetellen kumarsivat ja rukoilivat Häntä. Toki tuo jumalanpalvelusseurakunta oli kyllä kovin vähälukuinen ja sangen alhainen. Mutta juuri tämä joukko sai osallistua todelliseen, pyhään jumalanpalvelukseen, koska Kristus Jeesus, itse maailmankaikkeuden Herra ja Vapahtaja oli heidän keskellään.

*

Jumalan Poika, joka on kerran syntynyt Isästä ikuisuudessa, syntyi siis ensimmäisenä jouluna uudesti, ihmiseksi. Hän syntyi vapahtaakseen omaisuuskansansa heidän synneistään. Mutta Hän ilmestyi näin voidakseen ottaa pois myös aivan koko maailman synnit (Joh. 1:29; 1. Joh. 3:5). Tänään Herra tahtoo tulla tämän meidänkin kansamme keskuuteen; myös meidänkin maassamme tahtoo Kristus tulla kaikkien Vapahtajaksi. Tullessaan Hän tahtoo tuoda kaikille ne lahjat, joiden valmistamista varten Hän ensimmäisenä jouluna syntyi ihmiseksi, ja jotka lahjat Hän sitten myös valmisti kärsimyksessään ja ristinkuolemassaan: syntien anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän.

Mutta miten on, onko Kristukselle sijaa meidän keskuudessamme? Vielä nytkin tätä maata kyllä kuulee joskus kutsuttavan jopa aivan kristityksi maaksi. Vielä nytkin Kristuksen pyhän ristin annetaan liehua meidänkin lipputangoissamme. Mutta samalla on kuitenkin tunnustettava: tässäkään maassa ei Kristukselle ole aina ollut sijaa. Monissa niistä loisteliaista katedraaleista, jotka on pyhitetty Hänen nimelleen ja jotka kyllä ulkoisesti näyttävät olevan täynnä pyhyyttä ja hurskautta, ei kuitenkaan ole tahdottu seurata Hänen sanaansa, saati sitä oikein saarnata ja opettaa. Ja niin on ovi suljettu Kristuksen edestä, ja Hänet on jätetty kirkon oven ulkopuolelle kolkuttamaan (Ilm. 3:20). Kristukselle ei ole ollut sijaa.

Joulun evankeliumi tarjoaa meille kuitenkin lohdutuksen: Kristuksen tuleminen syntisten luo ei riipu siitä, ottavatko kaikki ihmiset Hänet vastaan. Jeesuksen armollinen työ syntisten armahtamiseksi ei riipu siitä, otetaanko Hänet vastaan suurissa palatseissa tai katedraaleissa. Ihanalla tavalla luterilainen tunnustuksemme ilmaisee pyhän Raamatun opetuksen: Kristuksen yksi, pyhä Kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on Hänen pyhiensä yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. (Augsburgin tunnustus VII 1.) Mikäli Kristuksen nimeä kantava kirkko luopuu näistä Herransa tulemisen välineistä ja niin sulkee oven Hänen edestään, Vapahtaja kyllä etsii majapaikkansa muualta. Mutta toisaalta, nimenomaan tässä onkin suuri evankeliumi ja lohdutus: Kaikkina aikoina Kristuksen Kirkko löytyy juuri sieltä, missä Hänen sanansa kaikuu puhtaana, missä pyhää kastetta sekä Hänen ruumiinsa ja verensä sakramenttia käytetään Hänen pyhän asetuksensa mukaan. Siellä Kristus varmasti tulee omiensa luo, tekemään anteeksiantavaa ja pyhittävää työtään heissä. Tosin mitä ulkoisiin puitteisiin tulee, Kristus kyllä usein suostuu tässä melkoiseen alhaisuuteen ja heikkouteen. Niin kuin kerran Betlehemissä, niin Hän myös tänään täälläkin tulee pienen, monella lailla tavallisen seurakunnan luo, joka vielä kokoontuu toisilta lainatuissa tiloissa. Mutta tästä ulkoisesta alhaisuudesta huolimatta me saamme kuitenkin olla varmoja: joulun Herra Kristus tahtoo tulla meidän keskellemme pyhässä sanassaan ja sakramenteissaan, ja tuleekin.

Mutta tästä nousee myös jatkokysymys: Kun Kristus tänäänkin tahtoo tulla myös tähän huoneeseen, onko Hänelle sijaa sinun sydämessäsi? Vai suljetko sydämesi oven Hänen edestään? Loukkaannutko siihen, että tässä Herran huoneessa puitteet ovat vaatimattomat, taikka siihen, että täällä ei ole kuuluisaa, TV:stä tuttua saarnaajaa? Harmittaako sinua se, että täällä ei myöskään ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista (1. Kor. 1:26b) – saati monta minkäänlaista ihmistä? Älä kuitenkaan katso ulkoisiin puitteisiin. Älä sulje korviesi ovea Häneltä, joka niin vaatimattomasti saarnatun, mutta niin pyhän ja voimallisen sanansa kautta tahtoo tulla luoksesi. Älä myöskään etsi täältä erinomaisia ihmisiä. Katso Kristukseen, jolle ei ollut sijaa majatalossakaan, mutta joka juuri nytkin tahtoo sanansa välityksellä tulla alhaisiin puitteisiin, syntisten ihmisten luo, että saisi valmistaa heille aterian alttarillaan (vrt. Luuk. 15:2; Ilm. 3:20b).

Tästä puolestaan seuraa vielä yksi kysymys: Kelpaako sinulle sellainen Vapahtaja, joka on tullut nimenomaan syntisiä sovittamaan (1. Tim. 1:15)? Vai pitäisikö Jeesuksen sinun mielestäsi olla ensin salonkikelpoisempi, että Hän olisi arvollinen tulemaan sinun luoksesi? Vai tunnustatko kuitenkin, että paitsi nuo muut seurakuntalaiset, myös sinä itse olet Jumalan edessä sellainen kuin Betlehemin tallin seurakuntalaiset? Jumalan edessä olet vaatimaton ja heikko, niin kuin Maria oli ihmisten edessä. Herran edessä olet köyhä niin kuin Joosef oli ihmisten edessä. Jumalan edessä olet likainen ja alhainen niin kuin paimenet olivat ihmisten edessä. Ystävä, kelpaako sinulle juuri siksi Kristus, joka haluaa tulla nimenomaan sellaisten ihmisten luo? Kelpaako sinulle Kristus, joka tahtoo tulla sinun luoksesi, sinua armahtamaan?

Rakkaat ystävät! Jos me emme sulje kirkkomme ovea taikka korviemme ovea Herramme edestä, saamme mekin osallistua jumalalliseen palvelukseen. Ulkoisesti tämä huone ja sen seurakunta on kyllä ehkä kovin vaatimaton. Mutta juuri tästä huoneesta Herra Jeesus tahtoo tehdä asuinsijansa, temppelinsä, pyhän läsnäolonsa paikan. Kristus Jeesus, koko maailman Vapahtajaksi syntynyt maailmankaikkeuden Herra itse tahtoo tulla meidän keskellemme. Hän tahtoo tulla siksi, että meilläkin olisi se suuri ilo, joka Hänessä on ilmoitettu kaikelle kansalle ja kaikille kansoille (vrt. Luuk. 2:10). Hän, syntisten Ystävä (Matt. 11:19) tahtoo tulla, että voisi ottaa pois meidänkin syntimme. Hän, maailman Valo (Joh. 8:12) tahtoo tulla, että saisi valaista meidän pimeytemme. Hän tahtoo tulla, että me saisimme jo nyt elää Hänen pyhittävässä läsnäolossaan, ja kerran päästä Hänen Isänsä kotiin (Joh. 14:2), taivasten valtakuntaan. Kaiken tämän suokoon meille Hän, armollinen Herramme ja Vapahtajamme, ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa, aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.12.2017.)