13. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 2. Kor. 3:4–6

Meidän kykymme on Jumalasta

Sinä olet kuullut, että uskovien tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään (vrt. Matt. 22:37–40). Sen käskyn Jumala on antanut omilleen jo Vanhassa testamentissa (3. Moos. 19:18; 5. Moos. 6:5). Tämä rakkauden kaksoiskäsky koskee myös sinua ja minua, jotka Jumala on Pojassaan Kristuksessa tehnyt pyhän omaisuuskansansa jäseniksi.

Olet myös kuullut, että kristityn tehtävänä on todistaa Herrastaan Jeesuksesta. Jo ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin ylösnousemuksen todistajiksi (vrt. Luuk. 24:46–48). Sellaiseksi sinutkin, Jeesuksen omaksi kastettu kristitty, on kutsuttu.

Olet kuullut vielä senkin, että kun olet kastettu Kristuksen ruumiin jäseneksi (1. Kor. 12:13), sinulla on tässä pyhässä kirkkoruumiissa oma paikkasi sekä sen mukaiset tehtävät. Aivan jokaiselle meistä Jumala on antanut lahjoja. Nämä lahjat on annettu sinulle siksi, että niitä käyttäen palvelisit Jumalaa ja lähimmäistäsi. Niitä käyttäessäsi saat myös toimia Kristuksen todistajana maailmassa omalla paikallasi.

*

Mutta itsestäsi sinä huomaat: Et osaa rakastaa Jumalaa yli kaiken. Vaikka periaatteessa haluaisit rakastaa Häntä yli kaiken, käytännössä monet asiat menevät sinun elämässäsi Hänen edelleen. Jo siinä, miten valitset käyttää jokaiseen päivään kuuluvat tunnit ja minuutit – kalliin armon ajan –, Jumala ja Hänen sanansa tahtoo jäädä kaiken muun puuhastelun ja jopa ajanvietteen alle.

Huomaat myös, ettet osaa todistaa Jeesuksesta niin kuin haluaisit. Ehkä koet, ettet ole kovin taitava puhumaan; sanojen oikea asetteleminen tuntuu vaikealta. Et ehkä myöskään oikein tiedä, mitä missäkin tilanteessa olisi viisasta sanoa. Omassakin uskonelämässäsi riittää harjoittelemista, ja siksi ajatus todistamisesta muille tuntuu hankalalta.

Ehkä koet heikkoutta myös palvelutehtäviesi suhteen. Kristuksen ruumiin jäsenenä sinulla on oma paikkasi ja tehtäväsi seurakunnassa sekä lahjoja, jotka Jumala on antanut sinulle palvellaksesi niillä Häntä ja lähimmäistäsi. Mutta mitä sinun pitäisi käytännössä tehdä, siitä et ehkä oikein saa kiinni. Ehkä et myöskään kehtaa ehdottaa pastorille tai muille seurakuntalaisille, että voisit auttaa. Ehkä koet, ettet edes jaksa tehdä mitään.

*

Rakas kristitty! Kuule mitä pyhä epistola sanoo: Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita (2. Kor. 3:4–6a).

Huomaa, että Paavali ei puhu luottamuksesta omaan itseensä tai omiin kykyihinsä. Hän sanoo: Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan (2. Kor. 3:4). Millaisesta luottamuksesta hän siis puhuu?

Apostoli jatkaa – jos sallitte, että käännän itse nämä sanat suomeksi: ”Ei [niin], että itsestämme olisimme kelvollisia arvioimaan/pohtimaan/ajattelemaan jotakin niin kuin [se tulisi] itsestämme” (2. Kor. 3:5a). Eikö tämä ole karmea ajatus? Se tarkoittaa: sinä et kerta kaikkiaan ole riittävän arvollinen, kelvollinen tai sopiva edes ajattelemaan mitään, mikä kelpaa Jumalalle. Mutta toisaalta juuri tämä on mitä ihanin ajatus sille, joka uskoo Kristukseen. Se nimittäin tarkoittaa, että kun sinä tunnet vanhan lihasi laiskuuden ja haluttomuuden, jopa täydellisen mahdottomuuden rakastaa Jumalaa tai lähimmäistäsi, todistaa Kristuksesta sekä palvella Herraasi ja lähimmäistäsi omalla paikallasi, tässä ei ole mitään ihmeellistä. Itsessäsi sinä olet syntinen. Vanha, lihallinen ihmisesi voi toimia Jumalan tahdon mukaan aivan yhtä paljon kuin kuollut ruumis voi tehdä työtä. (Kokeile vaikka laittaa kuolleelle ruumiille lapio käteen ja käske sitä kaivamaan ojaa. Katsopa vain tuleeko työ tehdyksi! Aivan yhtä vähän itsessään kuollut lihallinen ihminen voi tehdä mitään, mikä on Jumalalle mieleen.) On siis kyllä aivan karmea asia, että sinussakin tämä vanha ihminen vielä on ja vaikuttaa. Mutta toisaalta, kun uskot ja luotat Kristuksen kautta Jumalaan kaikkien hyvien tekojesi aikaansaajana ja täyttäjänä, tämä on vapauttava sana: Sinusta itsestäsi ei lähde eikä voikaan lähteä mitään sellaista ajatusta, joka miellyttää Jumalaa. Siksi sinun ei tarvitse yrittää sellaista omista mahdollisuuksistasi puristaakaan.

Mutta kun kuulet tämän sanan, älä erehdy luulemaan, etteikö sinun tarvitsisi tehdä mitään hyvää! Tässä asiassa moni hyvää tarkoittava kristittykin on hairahtunut ajattelemaan: ”Koska minä olen syntinen enkä siis voi ajatella tai tehdä mitään hyvää, ei minun tarvitsekaan.” Mutta ei Jumalan sana sellaista sano!

Kuule mitä apostoli kirjoittaa: vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita (2. Kor. 3:5b–6a). Jumalan pyhä tahto on, että sinäkin Hänen omanaan rakastat Häntä yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Hänen tahtonsa on, että sinä paitsi elät Kristuksen armosta ja syntien sovituksesta, myös todistat siitä toisille, heidän elämäkseen. Hänen tahtonsa on, että Hänen antamillaan lahjoilla palvelet Häntä ja lähimmäisiäsi omalla paikallasi, niin Hänen seurakunnassaan kuin ajallisessa kutsumuksessasikin. Lopulta Hänen tahtonsa on, että muistat: Se kelvollisuus tai sopivuus mikä sinulla on kaiken tämän tekemiseen, ei ole sinusta itsestäsi peräisin. Se on peräisin Jumalasta. Hänen tehtävänsä on tehdä koko seurakunta – siis sinut – sopivaksi elämään ja toimimaan uuden liiton palvelijoina.

Mitä sellainen palvelus sitten on? Se on sitä, että me, Kristuksen seurakunta elämme osallisina Hänen iankaikkisesta valostaan ja loistamme tämän maailman kuoleman pimeyden keskellä niin kuin tähdet maailmassa (Fil. 2:15), tai niin kuin vuoren huipulla olevan kaupungin valot loistavat yön pimeydessä (Matt. 5:14). Se on sitä, että me, Kristuksen seurakunta elämme Hänen kirjeenään (2. Kor. 3:3), ja tuomme Hänen pyhän sanansa tämän maailman informaatiotulvan ja jumalattoman sanankäytön keskelle.

Tämän kaiken täytyy olla Jumalan työtä, sillä mikäli asia meistä ja vanhasta lihastamme riippuu, jää tämä kaikki kyllä tekemättä. Mutta Kristuksen kautta ja Pyhässä Hengessään Jumala on tehnyt sinut uudeksi ihmiseksi, joka iankaikkisesti elää Hänelle vanhurskaana ja puhtaana, siis myös mielellään tekee kaikkea sitä, mitä Hän tahtoo (Vähä katekismus IV 12). Sinussa, uudestisyntyneessä kristityssä – ja meissä kaikissa kristityissä – Herrasi tahtoo tehdä tämän kaiken. Olennaista on vain se, että

  1. pysymme Jumalan pyhän, anteeksiantavan ja eläväksi tekevän sanan kuulemisessa – ilman tätä meillä ei ole elämää, eikä siis myöskään kykyä tehdä mitään, mitä Jumala tahtoo
  2. muistamme ne sanat, jotka kuulimme: tämä kaikki on Jumalan työtä – Kristuksessa Hän on synnyttänyt meidät uudeksi, jotta uusi ihmisemme olisi valmis kaikkiin hyviin tekoihin ja ahkeroisi sitä hyvää, mikä Häntä miellyttää (vrt. Tiit. 2:14; 3:1)
  3. muistutamme itseämme sanan kehotuksista tehdä sitä hyvää mitä Jumala sanassaan kehottaa – meidän vanha lihamme tarvitsee tällaista masentamista, mutta meidän uusi ihmisemme myös iloitsee näistä kehotuksista ja tottelee niitä mielellään

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa, aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 8.9.2019.)

Mainokset

Kynttilänpäivä (1. vsk), 2. Kor. 3:18–4:6, toinen saarna

Saarnavirka – mikä siinä on keskeistä?

Rakkaat kristityt! Jumala on armahtanut teidät Pojassaan Kristuksessa. Kristuksen kautta Hän on sovittanut koko teidän syntivelkanne, sovittanut teidät itsensä kanssa (2. Kor. 5:18a). Kristuksessa Jumala on vetänyt teidät pois kaikesta salassa pidettävästä ja häpeällisestä elämästänne. Pojassaan Jumala on tuonut teidät valheen vallasta totuuteen, pimeyden vallasta siihen jumalalliseen valoon, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva ja maailman Valo (2. Kor. 4:4b; Joh. 8:12).

Teidän keskuudestanne – pyhän seurakuntansa keskuudesta – Kristus on laupeudessaan kutsunut myös apostoliset sananpalvelijansa. Heille Hän on antanut sovituksen viran (2. Kor. 5:18b). Nämä palvelijansa Herra on myös lähettänyt, että he päivästä toiseen, viikosta ja vuodesta toiseen saarnaisivat ja opettaisivat Hänen sanaansa, pyhää evankeliumia. Miksi? Teidän elämäksenne! Herra on lähettänyt sananpalvelijansa myös sitä varten, että he pitäisivät esillä tätä sanaa maailman pimeyden keskellä, ja siten toisivat julki ja ilmoittaisivat maailmalle totuuden. Tällä tavalla Jumala haluaa totuutensa sanan kautta tuoda Kristuksen kirkkauden kaikille katseltavaksi, sekä lopulta myös vastaanotettavaksi.

*

Mutta ehkä joku kysyy: jos Jumalan sanaa saarnataan sanan mukaisesti, miksi sitten kaikki ihmiset eivät tule valoon? Tämä kysymys on aiheellinen esitettäväksi paitsi maailman keskellä, myös täällä kirkossa. Onhan raamatullisen ja luterilainen opetuksen mukaan seurakuntaan sekoittunut aina myös teeskentelijöitä ja jumalattomia, siis niitä, jotka eivät todella usko (Augsburgin tunnustus VIII 1). Miksi kaikki ihmiset eivät siis usko ja tule Jumalan valoon, vaikka he kuulevat Hänen sanaansa ja sen saarnaa? Onko sanassa jotakin vikaa? Vai voisiko olla niin, että Raamatun sana ei lopulta sovellu aivan kaikille kuulijoille? Ehkä sinäkin olet kuullut jonkun sanovan sinulle: ”Tuo on vain sinun totuutesi. Minulle puolestaan sopii tällainen totuus.” Mutta voiko totuus olla yhtä aikaa yhdenlainen ja samalla myös täysin toisenlainen! Ei voi. Totuus voi olla vain yksi ainoa. Jumalan sana on kokonansa totuus (Ps. 119:160). Vain Hänen sanansa ovat henki ja ovat elämä (Joh. 6:63).

Tietenkään ei ole mikään ihme, että siellä missä saarnaajat puhuvat omiaan, eivät kuulijatkaan pääse Kristuksen kirkkauden vaikutuspiiriin. Tässä onkin vakava muistutus meille, joille Kristus on uskonut saarnavirkansa tätä aikaa varten. Monien kuuluisienkin julistajien kuulee pyrkivän ”tavoittamaan” ihmisiä lisäilemällä Jumalan sanaan jotakin tai toisaalta jättämällä säännönmukaisesti tiettyjä asioita saarnaamatta. Monienkin kirkkojen väkimäärää yritetään kasvattaa erilaisilla ajan henkeen sopivilla, tunteisiin vetoavilla tai ”voimaannuttavilla” menetelmillä. Moni haluaa esiintyä hurskaana evankeliumin asiamiehenä, joka painottaa evankelioimista ja ihmisten ”tavoittamista”. Hyvä niin! Tämä ei kuitenkaan riitä, jos samalla käytännössä käy niin kuin usein käy: Hurskaan kuuloisista tavoittamispuheista huolimatta itse Jumalan lain ja evankeliumin saarna vaikenee. Sen paikan ottavat ihmisten keksimät metodit, joiden avulla pyritään johdattamaan ihmisiä kasvuun kristittynä, palveluun tai muuhun sellaiseen. Näin se saarnavirka, jonka Kristus itse on Kirkkoonsa asettanut sanansa jakamista varten, syrjäytyy. Saarnaviran paikan ottaa trendikkäämmältä vaikuttava ”Christian leadership” (suom. kristillinen johtajuus) tai jokin muu vastaava ihmisten keksimä menetelmä. Kristuksen lauman paimenen virka muutetaan inhimilliseksi yrityskonsultiksi tai inspiraattoriksi, joka – vaikka näyttää hurskaalta pitäessään suurta Raamattua kädessään – ei enää saarnaa sanaa, vaan enemmänkin omia metodejaan. Varokaa sellaisia tähtisaarnaajia!

Mikään muu kuin Jumalan sanan totuus ei voi siirtää ihmistä pimeydestä valon valtakuntaan, Kristuksen Kirkkoon. Siksi Kristuksen Kirkkoakaan ei voida rakentaa muuttelemalla Hänen sanaansa tai tuomalla sen tilalle jotakin uutta. Ehkä joku nyt sanoo: ”Mutta onhan noissa uudentyyppisissä megakirkoissa kuitenkin tavoitettu valtavan paljon ihmisiä! Kyllä heidän täytyy tehdä jotakin oikein!” Voidaan kuitenkin kysyä, millä tavalla heidät on sinne tavoitettu. Usein jollakin muulla kuin sanalla. Voidaan kysyä myös mitä kuulemaan heidät on sinne tavoitettu. Usein jotakin muuta kuin selkeää sanan saarnaa. Sanon suoraan: Kristuksen seurakunnan rakentamisen kannalta ei välttämättä ole vielä mitään merkitystä sillä, miten paljon joku kristilliseksi itseään nimittävä yhteisö sanoo tavoittaneensa ihmisiä mukaan toimintaansa. Vaikka nimittäin kokouksissa olisi mukana 10 000 jäsentä, mutta keskuksessa on lähinnä ihmisten ”hengellinen” toiminta eikä Jumalan puhdas sana, voidaan kysyä onko kyse Jumalan seurakunnasta lainkaan. Jumalan Siionia, Kristuksen Kirkkoa eivät näet voi rakentaa ihmiset, vaan yksin Hän, joka on sen Herra (2. Kor. 4:5b). Tämän rakennustyönsä Herra tahtoo itse tehdä, ja tekeekin sen puhtaan, väärentämättömän sanansa välityksellä. (Ps. 102:17a.) Sen takia apostolikin kirjoittaa: Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. (2. Kor. 4:5)

Muistakaa tekin, rakkaat kristityt, että sananpalvelijoidensa suulla Kristus haluaa jakaa teille puhtaan evankeliuminsa sanan, ei mitään väärennettyä. Päivän epistolassa apostoli kuvaa tämän viran tehtävää: olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa (2. Kor. 4:2a). Hän sanoo, että viran tehtävänä on tuoda julki totuus (2. Kor. 4:2b). Se tarkoittaa: ei mitään muuta kuin mitä sana sanoo. Kuunnelkaa tekin siksi tarkoin, ettette kuule tästä saarnatuolista väärennettyä Jumalan sanaa. Ja kääntäen: kuunnelkaa tarkoin, että kuulette Hänen sanaansa jaettavan koko sen täyteydessä.

Mutta joskus tosiaan käy niin, että vaikka puhdasta Jumalan sanaa saarnataakin, joku ei näe Kristuksen kirkkauden evankeliumin valoa. Tämä ei ole sanan vika. Vika ei myöskään ole saarnavirassa – siis niin kauan kuin se toimii asettajansa tahdon mukaan ja toimii Hänen seurakuntansa oikeana palvelijana jakaen ja saarnaten puhtaasti Jumalan sanaa. Onko kysymys sitten siitä, että evankeliumi on vaikeatajuinen ja siksi vain edistyneemmät kristityt voivat ymmärtää sen. Ei niinkään! Niin kauan kuin evankeliumi evankeliumin mukaisesti kokonaisuudessaan saarnataan, se ei itsessään ole lainkaan peitetty, vaan täysin avoin ja selvä. Se on Jumalan elävä sana, joka tuo pelastuksen niin pienelle lapselle kuin kokeneelle kristityllekin.

Vaikeus voi kuitenkin olla siinä, että vaikka evankeliumin sana varmasti tuo Kristuksen kirkkauden kaikkien kuulijoiden katseltavaksi ja vastaanotettavaksi, tämän maailmanajan jumala kuitenkin sokaisee monien mielet ja johtaa heidät epäuskoon (2. Kor. 4:4a). Perkele on siis paaduttanut heidän mielensä niin, että se on kova kuin kivi (vrt. 2. Kor. 3:14), eikä siksi ota vastaan ulkopuolelta tarjottavaa Kristuksen evankeliumin valoa ja pelastusta. Se tyytyy mieluummin oman järkensä oletettuun valoon ja haluaa itse pelastaa itsensä. Tällä tavalla evankeliumi voi joidenkin kohdalla jäädä peittoon. Vaikka Kristuksen kirkkauden evankeliumin valo kyllä koko ajan loistaa, se ei kuitenkaan pääse loistamaan heidän sydäntensä silmille. Mutta koska vain Kristuksen evankeliumissa on pelastus – niin kuin Hän sanookin: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani (Joh. 14:6) – siksi evankeliumin hylkäämisestä epäuskossa seuraa välttämättä se, mitä Pyhä Henki kuvailee tässä olemiseksi vähittäisen hukkumisen tilassa. Se on pysymistä hengellisen sokeuden ja kuoleman pimeydessä. Siitä seuraa lopulta joutuminen hukkumaan ikuisesti. (2. Kor. 4:3)

Mutta ihana asia on se, että vaikka tämän maailman jumala tahtoo vääristellä totuutta, on totuus itse kuitenkin muuttumaton! Vaikka perkele tahtoo sokaista uskottomien mielet sekä niin estää Kristuksen evankeliumin valoa loistamasta heille, ei tämä valo itsessään kuitenkaan himmene, vaan loistaa jatkuvasti! Perkele tahtoisi olla Jumala ja päättää näistä asioista Jumalan ohi. Hän on kuitenkin vain ikään kuin Jumalan apina, joka ei kykene muuta kuin huonosti matkimaan pyhän Jumalan töitä. Kristus sen sijaan lähettää apostolinsa. Ensin Hän lähettää Paavalin ja Timoteuksen, niin kuin epistolassa. Yhä tänäkin päivänä Hän lähettää apostolisen saarnavirkansa kantajat. Kun Kirkon Herra heidän kauttaan sitten saarnauttaa pyhän sanansa, silloin joutuu perkele raivoissaan tunnustamaan: Hän on voimaton. Kristuksen evankeliumin valo loistaa ja läpäisee sen pimeän, jossa ihmiset vielä ovat. Kristus, maailman Valo valaisee heidän sydämensä. Näin Hän siirtää heidän kuolleen elämänsä kadotuksen vallasta omaan kirkkauden valtakuntaansa.

Jos sinun elämässäsi siis on katumattomuutta tai kovakorvaisuutta Jumalan sanan äärellä, tee nyt parannus. Tunnusta nämä syntisi Jumalalle ja usko ne anteeksi Kristuksen, sinun kaikki syntisi kantaneen ja puolestasi kuolleen Jumalan Pojan tähden. Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä! Kristus pukee yhä uudestaan yllesi vanhurskautensa valoisan vaatteen, tuo sinut takaisin vaeltamaan Hänen valkeudessaan (1. Joh. 1:7). Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee. (Joh. 8:11b) Muista pyhittää lepopäivä (2. Moos. 20:8), ja tule säännöllisesti kirkkoon, Jumalan totuuden sanan kuuloon!

*

Rakkaat kristityt! Lopuksi kehotan teitä: Rukoilkaa elon Herraa, että Hän tahtonsa mukaan lähettäisi seurakunnalleen ja elonkorjuuseensa työmiehiä (Luuk. 10:2b). Rukoilkaa, että Herra aina lähettäisi tällekin seurakunnalle mielensä mukaisia sananpalvelijoita, jotka tahtovat myös vilpittömästi pysyä Hänen sanansa oppilaina. Tämän Hän haluaakin varmasti tehdä. Eihän Hän, itse Kirkkonsa Herra ja laumansa ylipaimen halua koskaan jättää omiaan yksin. Sanansa ja sakramenttiensa kautta Hän haluaa olla teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti (Matt. 28:20b).

Kun Herra sitten lähettää seurakunnalleen sananpalvelijat, muistakaa sitten rukoilkaa heille heidän henkilökohtaisen uskonsa vahvistumista. Rukoilkaa, että seurakunnan paimenet itsekin aina elämässään turvaisivat Kristukseen, että he voisivat uskoa, ja sen tähden myös puhua Jumalan sanaa (vrt. Ps. 116:10a).

Rukoilkaa sananpalvelijoiden puolesta myös sitä, etteivät he lankeaisi kiusaukseen lisäillä Jumalan sanaan omiaan, vaan toisivat julki ainoastaan sanan totuuden (2. Kor. 4:2b) ja niin opettaisivat seurakuntaa pitämään sen, mitä Kirkon Herra itse on käskenyt heidän pitää (Matt. 28:20a).

Kun sananpalvelija sitten toimittaa Kristukselta saamaansa virkaa, rukoilkaa myös koko seurakunnan puolesta, ettette niinkään keskittyisi pastorin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin – hänen pitkään kokemukseensa tai toisaalta hänen nuoruuteensa (1. Tim. 4:12a), hänen puhetaitoonsa tai toisaalta hänen yksinkertaisempaan ilmaisuunsa, hänen voimalliseen innostavuuteensa tai toisaalta hänen pidättyvään persoonallisuuteensa. Rukoilkaa, että voisitte keskittyä vain siihen, mitä Kristus itse tahtoo sananpalvelijansa kautta teille lahjoittaa.

Rukoilkaa sananpalvelijoiden puolesta myös sitä, että vaikka Kristuksen lauma ei ulkonaisesti näyttäisikään kovin voittoisalta, vaan pikemminkin heikolta ja piskuiseltakin (Luuk. 12:32a), he eivät silloinkaan uupuisi ja lannistuisi (2. Kor. 4:1) saarnaamasta ja opettamasta yksin Kristuksen sanaa.

Rukoilkaa, etteivät sananpalvelijat työssään kääntyisi katsomaan vain omaan heikkouteensa, vaan aina luottaisivat Kristuksen omaan asetukseen: Hän on tahtonut rakentaa Kirkkonsa sanallaan, ja juuri tätä tarkoitusta varten tehnyt heidätkin armossaan seurakuntansa palvelijoiksi (2. Kor. 4:1, 5b).

Rukoilkaa seurakunnan sananpalvelijoille myös sitä, etteivät he maailman ihmisiä tavatessaan häpeäisi evankeliumia (Room. 1:16a) ja siksi jättäisi sitä peittoon (vrt. 2. Kor. 4:3). Rukoilkaa heille sitä, että he näin pyhittäisivät Herran Kristuksen sydämissään ja olisivat aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka heitä kysyy sen toivon perustusta, joka heissäkin on (1. Piet. 3:15). Rukoilkaa heille myös rohkeutta astua esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, sekä nuhtelemaan, varoittamaan ja kehoittamaan ihmisiä kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella (2. Tim. 4:2a).

Tietäkää lisäksi, että vaikka Kirkon Herra on toki luvannut olla omiensa kanssa joka päivä, inhimillisesti katsoen seurakunnan sananpalvelijan virka on kuitenkin monin tavoin yksinäinen ja vaikea virka. Siitä ei myöskään saa suurta taloudellista korvausta saati ajallista kunniaa. Tukekaa siis pastoreitanne ajallisissa asioissa, niin kuin apostoli sanookin: Jos me olemme kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me niitämme teiltä aineellista? (1. Kor. 9:11) Ja: Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14) Pitäkää siis uskollisesti huolta sananpalvelijoittenne elannosta, ettette jäisi ilman sitä hengellistä hyvää, joka heille on annettu jaettavaksi teidän hyväksenne. Kantakaa heitä sitten myös joka päivä rukouksessa Kirkon Herran ja ylipaimenen eteen.

Rakkaat kristityt! Näiden monien kehotusten äärelläkään teiltä ei vaadita mitään ihmeellisiä tai erityisiä suorituksia. Kyse on ainoastaan siitä, että Kristuksen seurakuntana rukoilette yksinkertaisesti, että taivaallinen Isä armossaan ja Poikansa tähden siunaisi ja armahtaisi seurakuntaansa ja sen sananpalvelijoita. Tällainen rukous on varmasti Jumalalle mieleen, sillä Hän tahtoo armossaan varustaa sananpalvelijansa niin, että he ajasta aikaan jakaisivat Hänen pyhää, anteeksiantavaa ja eläväksi tekevää sanaansa juuri teille, omalle ja rakkaalle seurakunnalleen! Näin Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, saa levittää valoansa (2. Kor. 4:6b). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 3.2.2018.)

3. sunnuntai loppiaisesta (3. vsk), 2. Kor. 1:3–7

Lohduttaja kaikessa ahdistuksessa

Ikuinen ja pyhä Jumala – laupeuden Isä ja lohdutuksen Jumala

Millainen Jumala on? Jesaja lausuu: Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi. (Jes. 57:15) Huomaatko mitä profeetta sanoo? Jumala on korkea ja ylhäinen, iankaikkinen ja pyhä. Hän on siis jotakin aivan muuta kuin me ihmiset. Mehän olemme langenneita ja siksi myös alhaisia. Me olemme ajallisia ja kuolevia, syntisiä. Sen vuoksi iankaikkinen ja pyhä Jumala on meille täysin tuonpuoleinen ja saavuttamaton. Mutta sitten Herra ilmoittaa myös toisen näkökulman tähän asiaan. Ihanalla tavalla Hän sanoo profeettansa kautta, että Hän asuu myös niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi. Hän siis sanoo asuvansa myös ihmisten luona, niiden luona, jotka ovat hengessään ja sydämessään särkyneet.

Tästä asiasta puhuu nyt myös tämän sunnuntain pyhä epistola. Herra ilmoittaa meille apostolinsa suulla, että Hän on Isä. Hän on jopa laupeuden Isä tai armahtava Isä. Ja Hän sanoo vielä enemmänkin: Hän on kaiken lohdutuksen Jumala (2. Kor. 1:3b). Jumala ei siis ole niin kuin kreikkalaisten filosofien kuvittelema jumaluus, joka ykseydessään ja ylhäisessä yksinäisyydessään on välinpitämätön maailman alhaisuudessa elävien ihmisten asioista. Toki Jumala kyllä onkin meistä katsottuna tuonpuoleinen, kaikkivaltias Jumala. Mutta Hän tahtoo olla meille myös hyvin läheinen, turvallinen ja laupias Isä, joka tuntee omiensa asiat, ja voi siksi myös lohduttaa meitä meidän murheissamme.

Mutta miten on mahdollista, että ikuinen ja pyhä Jumala tulee näin lähelle ihmistä? Vastaus: armosta. Nykyaikana tosin ”armoa” kuulee tarjottavan jos minkälaisten syntien verhoksi. Armon sanotaan olevan sitä, että Jumala hyväksyy kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat. Mutta Raamattu opettaa toisin! Jos ja kun Jumala on ihmiselle armahtava Isä ja lohdutuksen Jumala, Hän ei ole sitä ikään kuin noin vain. Mutta miten sitten? Tarkoittaako tämä sitä, että sinun pitäisi ensin osata muuttua hyväksi ja onnistua tekemään hyviä tekoja, jotta Jumala sitten sinua armahtaisi? Toisin sanoen, onko Hän siis vain onnistuneitten ja hyvien ihmisten Jumala? Ei asia niinkään ole! Nimittäin juuri se, että Hän on armahtava Isä, tarkoittaa, että Hän on Isä niille, jotka tunnustavat olevansa syntisiä ja mahdottomia, ja jotka siis tarvitsevat Hänen armoaan. Samoin se, että Hän on lohdutuksen Jumala, tarkoittaa, että Hän on lohdutuksen Jumala niille, jotka tunnustavat olevansa syntiensä tähden rikki menneitä ja särkyneitä, ja siis tarvitsevat Hänen lohdutustaan.

Jumala asuu korkeudessa ja pyhyydessä. Hän on pyhä ja täydellinen (Matt. 5:48). Hän on tuli, joka polttaa poroksi kaiken synnin ja saastan (vrt. Hepr. 12:29). Hän kyllä armahtaakin syntisen ihmisen, mutta vain ja ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Mutta juuri tämän pyhän Poikansa Jumala on myös lähettänyt maailmaan, että Hän kantaisi sinun syntisi ja koko maailman synnit. Jeesuksen on taivaallinen Isä antanut poltettavaksi pyhän vihansa tulessa Getsemanen ahdistuksessa, Pilatuksen ruoskien alla, kansan vihan ja pilkan kohteena, sekä lopulta Golgatan ristin tukehduttavassa ja polttavassa tuskassa. Näin Hän on järjestänyt sitä varten, että sinun, syntisen ja kadotuksen ansainneen ihmisen ei tarvitsisi synteinesi joutua ikuiseen tuleen. Ja nyt Kristus Jeesus onkin elämässään kantanut koko maailman kaikkien ihmisten synnit, sekä kärsimyksessään ja kuolemassaan sovittanut ne. Hän on myös noussut ylös kuolleista, että maailmalle – siis sinullekin! – olisi avattu pääsy kuolemasta elämään. Ainoastaan tämän Poikansa tähden mutta juuri Hänen tähtensä voi iankaikkinen ja pyhä Jumala nyt olla syntisille ihmisille armahtava isä ja lohduksen Jumala. Siksi, kun apostoli aloittaa päivän tekstikatkelman, Hän kirjoittaa ensimmäisenä: Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (2. Kor. 1:3). Vasta sitten hän lausuu, että Jumala on myös laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala.

Jumala lohduttaa…

Epistolasta kuulimme myös, mitä muuta apostoli lohdutuksen Jumalasta kirjoittaa. Sana sanoo, että Jumala lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme (2. Kor. 1:4a). Kun Paavali puhuu tässä ahdistuksista, Hän puhuu erityisesti Kristuksen kärsimyksistä. Hän sanoo: Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme (2. Kor. 1:5a), siis kristittyjen osaksi. Me katsomme tätä asiaa nyt kahdesta näkökulmasta: puhumme ensin seurakunnasta, sitten maailmasta.

…seurakunnan ahdistuksessa

Ensiksi siis, apostoli kirjoittaa tässä paitsi itsestään myös oppilaastaan ja työtoveristaan Timoteuksesta. Nämä miehet olivat yhdessä lähettämässä tätä kirjettä Korintin seurakunnalle. Herran sananpalvelijoina ja paimenina he olivat saaneet kokea monenlaista vaivaa ja ahdistusta opettaessaan synnin ja hajaannuksen vaivaamaa Korintin seurakuntaa. Niin kuin Kristus itsekin oli tullut tähän maailmaan kärsimään syntisten syntejä ja ahdistumaan heidän ahdistuksestaan, niin myös Hänen apostolisten palvelijoidensa osaksi oli nyt tullut kärsiä seurakunnan syntien vuoksi. Tosin toisin kuin Kristuksen piti itse kantaa ihmiskunnan synnit ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24), Paavalin tai Timoteuksen ei tietenkään tarvinnut sellaista tehdä, eivätkä he olisi voineetkaan. Mutta niin kuin lammaspaimenetkaan eivät toimita työtään siistissä, ilmastoidussa toimistossa, vaan joutuvat tekemisiin mudan ja monenlaisen saastan kanssa, niin myös nämä miehet Kristuksen seurakunnan paimenina joutuivat tekemisiin nimenomaan Kristuksen lauman synnin ja saastaisuuden kanssa. Näissä ahdistuksissaan nämä Jumalan miehet tarvitsivat lohdutusta, niin kuin tietysti tarvitsi koko syntinen seurakuntakin.

Mutta Paavalilla ja Timoteuksella oli apu tähän tarpeeseen: heillä oli laupeuden Isän ja kaiken lohdutuksen Jumalan sana, jolla Hän itse lohdutti heitä heidän kaikessa ahdistuksessaan. Mutta katso, miten syvä Jumalan armo ja lohdutus oli: Hän ei antanut sanaansa ainoastaan näiden kahden sananpalvelijan lohdutukseksi, vaan lohdutti heitä sanallaan myös sitä varten, että he puolestaan voisivat sitten lohduttaa koko ahdistuksessa olevaa seurakuntaa. Ja juuri tätä apostoli tarkoittaa, kun Hän sanoo: että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. (2. Kor. 1:4b–c) Vielä Hän kirjoittaa: Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme (2. Kor. 1:6a–c).

Myöskään meidän aikanamme elämä seurakunnassa ei ole vapaa vaivasta ja ahdistuksesta. Ensin on kyllä toki todettava, että koska Kristuksen Kirkko on Hänen hengellinen Ruumiinsa, on se tietyssä mielessä jo sellaisenaan täydellinen ja valmis. Eihän Kristuksessa voi olla mitään epätäydellistä tai puutteellista. Mitäpä kukaan meistä voisi Häneen tai Hänen lahjoihinsa lisätä? Toisaalta samanaikaisesti on kuitenkin myös totta se, että ajallisesta näkökulmasta katsottuna Kirkon kasvuprosessi jatkuu yhä edelleen. Tähän on ainakin kaksi syytä: Ensinnäkin Kirkon kasvuprosessi jatkuu edelleen siksi, että Kristus tahtoo liittää Kirkkoonsa yhä uusia ihmisiä maailmasta, sekä niin kasvattaa Kirkkoaan määrällisesti. Toisaalta Kirkon kasvuprosessi jatkuu edelleen myös siitä syystä, että me, jotka jo olemme saaneet syntimme anteeksi ja tulleet kristityiksi, Kristuksen pyhän kirkkoruumiin jäseniksi, olemme kuitenkin vielä myös syntisiä ja vajaita, sekä monella lailla kasvun tarpeessa. Juuri siksi seurakunnan elämää tässä ajassa leimaavat usein monenlaiset vaivat ja ristiriidat, jopa suoranainen ahdistuskin. Älä sinäkään, rakas kristitty, hämmästy tätä asiaa, saati pety siitä. Tämä kuuluu Kirkon elämään niin kauan, kuin Kirkko elää tässä ajassa. Näin on siksi, että Kirkko on syntisten sairaala. Nimittäin mikä sellainen sairaala olisikaan, jossa ei kukaan tuntisi kipua tai tuskaa, taikka tarvitsisi apua vaivoihinsa? Tai miksi kukaan sellaisessa sairaalassa olisikaan?

Mutta keskeistä tässä on nyt se, että – niin kuin apostoli kirjoittaa – näihin seurakunnan ahdistuksiin on olemassa apu. Herra itse on tämän syntisten sairaalan suuri lääkäri, joka sanansa kautta antaa anteeksiantamuksensa ja apunsa syntisairaitten sairauteen. Hän hoitaa ja lohduttaa alaisinaan toimivia apulaislääkäreitä, sananpalvelijoitaan niin, että he voivat Herransa sanan lääkkeellä sekä tuolla ihanalla kuolemattomuuden lääkkeellä, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentilla hoitaa ja lohduttaa koko Herran kansaa.

Koska asia on näin, kehotan jälleen kerran Teitä, Jumalan seurakunta: Rukoilkaa pastorienne puolesta, että he säännöllisesti antaisivat kaiken lohdutuksen Jumalan puhua omille sydämilleen sanassaan, sekä niin myös lohduttaa heitä kaikissa niissä ahdistuksissa, joita heidän oma syntinsä, kuolema ja perkele heidän tielleen tuo, ja jota he myös työssään kohtaavat. Rukoilkaa pastorienne puolesta, että he näin sanalla lohdutettuina voisivat sitten sanalla lohduttaa myös Teitä kaikkia niissä kaikissa ahdistuksissa ja vaivoissa, joita synti, kuolema ja perkele Teidän tiellenne tuo.

…kristittyjen ahdistuksessa maailmassa

Toiseksi, Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina kristittyjen osaksi myös heidän eläessään tämän maailman keskellä. Miksi näin on? Siksi, että Kristus on ottanut heidät yhteyteensä. Ensinnäkin: Palvelija ei ole Herraansa suurempi. Jos ihmiset ovat vainonneet Jeesusta, niin he vainoavat myös heitä, jotka ovat kastetut Herran nimeen ja tunnustavat Hänen nimeään. (Joh. 15:20) Samaan asiaan on olemassa toinenkin näkökulma: Kristuksen kärsimykset tulevat kristittyjen osaksi sen takia, että heidän elämänsä on elämää Kristuksen Ruumiin jäsenenä. Niin kuin Kristuksen ruumista pitkäperjantaina haavoitettiin ja se väkivaltaisesti lävistettiin, niin myös kristityt Kristuksen pyhän kirkkoruumiin jäseninä saavat osakseen monenlaista kärsimystä ja vainoa. Sen vuoksi ylösnoussut Herra aivan samastaa rakkaan Kirkkonsa ja sen jäsenet omaan itseensä, kun Hän sanoo Saulukselle, joka oli matkalla vainoamaan Hänen omiaan: Saul, Saul, miksi vainoat minua? (Ap. t. 9:4)

Kun sinä olet kristitty, saat itsekin varmasti osasi Kristuksen kärsimyksistä. Mutta kun sinä tätä koet, muista silloin, että se on osallisuutta nimenomaan Kristuksen kärsimyksistä. Toisin sanoen se kaikki tulee sinun osaksesi nimenomaan Kristuksen tähden. Kun perkele ja maailma pahoine ihmisineen vainoavat sinua, eivät eivät välttämättä tule edes ajatelleeksi, että vainoavat sinua Herrasi tai Häneen kohdistuvan uskosi tähden. Varmaankin he kohdistavat vihansa juuri sinuun. Älä kuitenkaan ota sitä henkilökohtaisesti. Muista, että syntiesi vuoksi sinä olisit ansainnut paljon enemmänkin, Jumalan vanhurskaan vihan. Mutta muista samalla, että Jeesus Kristus, Jumalan vanhurskas Poika, synnitön Jumala ja ihminen on kantanut sinun kaikki syntisi ja koko syyllisyytesi. Hän on kantanut niiden rangaistuksen, kärsimyksen ja kuoleman. Ja kun sinä olet kastettu ja uskot Häneen, on koko syyllisyytesi poissa, syntisi sovitettu. Toki juuri tämän Kristukselta saamasi anteeksiantamuksen ja uuden elämän vuoksi joudut kärsimään pilkkaa, vainoa, syrjintää, jopa väkivaltaakin. Muista silloin kuitenkin, että se kaikki tulee osaksesi Kristuksen nimen tähden, siksi, että olet yhdessä Hengessä kastettu Hänen ruumiinsa jäseneksi (1. Kor. 12:13). Ja muista vielä sekin, että Hänen omanaan sinun ei tarvitse pelätä niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua. Enemmänhän sinun tulisi pelätä Häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. (Matt. 10:28) Mutta juuri tämä Herra itse on kantanut kaiken sen, jolla sinä olet ansainnut helvetin tuomion. Hän on kuollut puolestasi. Kuolemallaan Hän on voittanut sinun syntisi, kuolemasi ja sinua kiusaavan perkeleen. Hän on itse astunut alas helvettiin saarnaamaan voittoaan kuolemasta. Älä siis pelkää, vaan katso uskossa kärsimyksen ja kuoleman Voittajaan. Hänessä on sinun iankaikkinen voittosi!

Ja jos nämä Kristuksen kärsimykset tulevat sinulle runsaina, niin samoin myös taivaalliselta Isältäsi saama lohdutus, jonka Hän Kristuksen kautta sinulle antaa, on runsas. Apostoli sanoo oikeastaan, että tämä lohdutus on aivan ylitsevuotava. (2. Kor. 1:5) Miten muuten voisi ollakaan, kun elät Kristuksen Ruumiin jäsenenä? Nimittäin Hänen hengellisen Ruumiinsa jäsenenä sinä olet osallinen kaikesta siitä, mikä Hänen on. Kuten sanottu, tämä tarkoittaa toki osallisuutta Hänen kärsimyksistään. Mutta se tarkoittaa myös osallisuutta siitä evankeliumista, jota Hän Ruumiinsa jäsenille jakaa: Kristus, Ruumiin Pää puhuu sanassaan ja sen saarnassa. Niin Hän ohjaa ja opettaa meitä, jäseniään, ja julistaa meidän syntimme anteeksi. Hän jakaa meille elävän ruumiinsa ja Golgatalla vuodatetun verensä, että me, Hänen jäsenensä, saisimme syntimme anteeksi. Niin Hän ravitsee meitä, ja vahvistaa yhteyttämme pyhään Ruumiiseensa. Eikö tässä ole kaikkein suurin lohdutus? Kristuksessa sinun syntisi on annettu anteeksi! Hänen taivaallinen Isänsä on sinulle armahtava Isä ja lohdutuksen Jumala!

Näin siis sekä kärsimykset että lohdutus tulevat sinun osaksesi sen vuoksi, että olet Kristuksen Ruumiin jäsen. Juuri siksi sen paremmin kristillistä kärsimystä maailmassa kuin Jumalan antamaa lohdutustakaan ei voi irrottaa seurakunnan asiasta. Kristuksen seurakuntaruumiin jäseninä me kärsimme yhdessä. Kristuksen seurakuntaruumiin jäseninä me myös tulemme osallisiksi Jumalan ylenpalttisesta lohdutuksesta yhdessä. Kuulkaamme siksi vielä kerran, mitä apostoli tästä asiasta kirjoittaa: että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. (2. Kor. 1:4b–c) Ja vielä: Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme (2. Kor. 1:6a–c).

Tästä me näemme, millaista elämä kristittynä, Kristuksen sovittamana taivaallisen Isän lapsena on. Se ei ole elämää itselleen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että sinun pitäisi väärällä lailla väheksyä itseäsi. Olethan sinäkin Jumalan luoma ja sellaisena kovin arvokas. Luotuisuuteesi kuuluu tärkeänä osana se, että saat pitää oikealla tavalla itsestäsi huolta. Mutta se, että kristityn elämä ei ole elämää itselleen, tarkoittaa tätä: Jumala on tarkoittanut lahjansa sitä varten, että me palvelisimme niillä Häntä ja toisiamme – niin hyvillä luomisen lahjoilla kuin kärsimyksilläkin. Jos sinä siis kärsit Kristuksen ahdistuksia, älä katso vain kärsimyksiisi. Katso pikemminkin Häneen, jonka tähden nuo kärsimykset sinua kohtaavat. Hän ei ole koettanut välttää kärsimyksiä, vaan on tullut varta vasten ihmiseksi, jotta saisi kärsiä sinun syntiesi ja koko maailman syntien rangaistuksen. Kyllä Kristuskin Golgatan kärsimyksen tulessa kovasti valitti ahdistustaan sydämessään (ks. esim. Ps. 22:2–19). Mutta kuitenkin kun Hän kärsi, Hänen silmiensä edessä oli koko ajan – ei Hänen oma ahdistuksensa, vaan sinun syntiesi anteeksiantamus ja sinun ikuinen elämäsi. Sen tähden Hän kärsi! Ja Hän voitti tuon kärsimyksen. Hän voitti sinun syntisi, kuolemasi, sekä sinua ahdistavan perkeleen.

Tämän Kristuksen ja Hänen täytetyn työnsä tähden sinuakin kutsutaan nyt Jumalan lapseksi. Kristuksen taivaallinen Isä on sinun Isäsi, Hän on laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala juuri sinulle. Etkö sinäkin nyt siis – jos Jumala sallii sinulle kärsimystä Poikansa tähden – katsoisi tämän kärsimyksesi keskellä lähimmäiseesi, jolle sinä voit tulla laupiaaksi veljeksi ja sisareksi, lohduttajaksi kaikessa hänen hädässään ja murheessaan? Tämän meille suokoon laupias ja armollinen Isämme ja lohduttajamme, rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 21.1.2018.)

20. sunnuntai helluntaista (2. vsk), 2. Kor. 1:18–22

Jumalan sana on yhtenäinen, selvä ja varma

Erilaisia näkemyksiä uskonpuhdistuksesta

Tämän kuun lopussa on kulunut 500 vuotta uskonpuhdistuksen alkamisesta. Juhlavuosi on kirvoittanut monien kristittyjen kielet ilmaisemaan näkemyksiä siitä, mitä uskonpuhdistuksesta pitäisi ajatella.

Jossakin on sanottu, että on itse asiassa tahditonta puhua uskon ”puhdistamisesta”. Ajatus lienee, että tällainen sanankäyttö pahoittaa helposti esimerkiksi roomalaiskatolisten mielen. Antaahan se ymmärtää, että heidän uskonsa ei ollut aivan puhdas ja vaati siksi erityistä puhdistamista. Sen vuoksi pitäisi kuulemma käyttää sivistyneemmältä kuulostavaa sanaa ”reformaatio”, joka tarkoittaa uudelleen muotoilemista. Tähän me luterilaiset voisimme vastata, että molemmat näistä sanoista ovat aivan mahdollisia, kunhan ne vain ymmärretään oikein. Keskeisintä ei näet ole se, millä nimellä Martti Lutherin ja hänen työtoveriensa työtä kutsutaan. Pääasia on, että saamme kuulla mitä he todella opettivat, ja sitten myös oppia tästä.

Jossakin on edelleen ehdotettu, että uskonpuhdistus oli itse asiassa kauhea tragedia, sillä sen johdosta yksi ja yhtenäinen paavin kirkko hajaantui useaan osaan. Sanotaan, että Luther ja hänen työtoverinsa itse asiassa syyllistyivät kirkon hajottamiseen. Tästä hajaannuksesta luterilaisten ja muiden protestanttien pitäisi nyt kuulemma tehdä parannus. Sen vuoksi tämän juhlavuoden pääteemaksi on joissakin yhteyksissä haluttu asettaa katumus ja suostuminen takaisin siihen kirkolliseen yhteyteen, joka 1500-luvulla siis ikään kuin rikottiin. Tähän meidän luterilaisten tulee vastata näin: On toki totta, että uskonpuhdistuksen – tai reformaation – seurauksena evankelisten seurakuntien ja Rooman välinen kirkollinen yhteys katkesi. On kuitenkin todettava, että Luther tai hänen työtoverinsa eivät halunneet hajottaa kirkkoa tai sen ykseyttä. He ymmärsivät, että Kristuksen Kirkon ykseys on muutakin kuin näkyvä yhteys, sellainen, että kaikki kristityt muodollisesti kuuluvat saman kirkko-organisaation sateenvarjon alle. He ymmärsivät, että Kirkon todellinen ykseys perustuu Jumalan sanaan ja sen saarnaamiseen sellaisena kuin sana on ihmisille ilmoitettu. Uskonpuhdistajat eivät halunneet hajottaa kirkkoa. Pikemminkin juuri siksi, että he halusivat säilyttää kirkon ykseyden, he katsoivat myös välttämättömäksi osoittaa – joskus tiukkaankin sävyyn –, että paavin kirkossa tämä ykseys oli jo rikottu, kun puhtaasta Jumalan sanan saarnasta oli luovuttu ja sanan rinnalle tuotu ihmisoppeja. Oikean ja raamatullisen uskon opettamiseen olisi pitänyt palata, jotta ykseyskin olisi voinut eheytyä. Kun tätä ei Rooman kirkossa kuitenkaan tahdottu hyväksyä, oli monien seurakuntien pakko Jumalan sanan ja raamatullisen uskon tähden jatkaa elämäänsä paavilaisten säädöksistä huolimatta. Voidaan siis todeta, että kirkon ykseyden hajottajia olivat siis oikestaan ne, jotka eivät halunneet tehdä parannusta siitä, että olivat luopuneet Jumalan sanasta, saati suostua korjaamaan opetustaan sanan mukaiseksi. Uskonpuhdistajien työ siis oikeastaan vain toi esiin tämän luopumuksen ja hajaannuksen, joka oli ollut totta jo ennen heitä.

Tämän päivän pyhä epistola johdattaa meidät juuri tämän asian äärelle. Kysymys on Jumalan sanasta, sen yhtenäisyydestä, selvyydestä ja varmuudesta.

Apostolinen sana on yhtenäinen ja jumalallinen

Pyhässä Hengessä apostoli kirjoittaa: Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole ”on” ja ”ei.” (2. Kor. 1:18) Tarkemmin ottaen teksti voitaisiin kääntää näin: Mutta Jumala on uskollinen, että sanamme teille ei ole ”kyllä” ja ”ei”. Mitä tämä merkitsee? Ensinnäkin tämä tarkoittaa sitä, että apostolin tehtävänä on käyttää sanaa ja siten välittää sanoma Jumalan seurakunnalle. Seurakunnan tai yksittäisen kristitynkään elämän keskuksessa ei siis ole sisäinen kokemus tai tunne, ei myöskään aktiivinen toiminta, palvelusmenot, eipä edes rukous tai ylistäminenkään. Seurakunnan ja yksittäisen kristityn hengellisen elämän keskuksessa on apostolien seurakunnalle välittämä sana. Sana on kaiken kristillisen elämän alkulähde ja perusta.

Toiseksi tämä evankeliumin kohta tarkoittaa sitä, että apostolin tehtävänä ei ole puhua mitä tahansa sanoja. Hänen tehtävänsä ei siis ole puhua sillä tavalla, että hänen puheensa voisi tarkoittaa yhtä mutta tarvittaessa myös toista. Hänen tehtävänsä ei ole puhua myöskään niin, että kuulija saisi ymmärtää hänen puheensa miten hänelle itselleen milloinkin sopii. Apostoli kuvaa tätä asiaa viittaamalla ilmaisuihin ”kyllä” ja ”ei”. Ilmaisut ”kyllä” ja ”ei” kuuluvat mihin tahansa kieleen ja ovat tietenkin ymmärrettävät missä tahansa kulttuurissa. Missä tahansa näiden sanojen merkitys on myös toisilleen vastakkainen. Toki eri kulttuureissa voi olla erilaisia tapoja käyttää näitä sanoja. Esimerkiksi japanissa ei ole tavatonta, että kun tahdotaan kieltäytyä jostakin asiasta, saatetaankin käyttää myöntävää ilmaisua, mutta tehdä se sillä tavalla, että kuulija (ainakin toivottavasti) ymmärtää kieltäytymisen. Mutta lopulta myös japanissa ja kaikissa kulttuureissa selvä ”ei” tarkoittaa ”ei”, ja selvä ”kyllä” on ”kyllä”. Nyt siis se sana, joka apostoleille on annettu saarnattavaksi, ei ole eikä voi olla sisäisesti ristiriitainen, niin kuin myöskään ”ei” ei voi tarkoittaa ”kyllä” tai päinvastoin. Apostolinen sana on yksi ja yhtenäinen. Apostolinen sana on selvä. Siitä voi ymmärtää, mitä se sanoo. Asia on juuri niin kuin Paavali muutamaa jaetta aiemmin kirjoittaakin: Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13).

Kolmanneksi nämä epistolan sanat tarkoittavat, että apostolin seurakunnalle välittämä sana ei ole apostolin itsensä sanaa tai hänen omia ajatuksiaan. Hän kyllä käyttää ilmaisua sanamme teille ei ole ”kyllä” ja ”ei”. Hän toisin sanoen puhuu apostolien sanasta. Mutta tämä apostolien sana onkin heidän ulkopuoleltaan tullutta sanaa, joka on sitten heille uskottu jaettavaksi. Tämä asia on niin varma, että Paavali vetoaa tässä itseensä Jumalaan, kun hän sanoo Mutta Jumala sen takaa, tai Mutta Jumala on uskollinen, että sanamme teille ei ole ”kyllä” ja ”ei”. Apostolilla voi olla näin suuri varmuus tästä asiasta, sillä se sana, joka hänelle ja muille apostoleille on uskottu, on Jumalalta itseltään tullut. Se on Jumalan henkäyttämä (θεόπνευστος – 2. Tim. 3:16) jumalallinen sana, Jumalan oma sana. Tässä viitataan ensinnäkin siihen sanaan, jonka Paavali ja muut apostolit olivat Pyhän Hengen inspiraation kautta saaneet ja jonka he kirjoittivat niissä kirjeissään, jotka sitten tallennettiin pyhään Raamattuun. Lisäksi sanalla voidaan toki viitata myös apostolien suulliseen saarnaan seurakuntien jumalanpalveluksissa sekä muuhun suulliseen julistukseen ja opetukseen. Tästä apostoli puhuukin seuraavaksi.

Apostolinen sana tuo Kristuksen ihmisten keskelle

Hän sanoo: Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen ”on” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”on.” (2. Kor. 1:19) Apostolit ovat siis paitsi kirjoittaneet Jumalalta saamansa sanan Raamattuun, he ovat myös suullisesti saarnanneet Jumalan sanan seurakunnan keskellä. Mikä tämän sanan sisältö on? Hän sanoo: Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet. Huomaa, että Jumalan sanan saarna ei siis ole ainoastaan opetusta Jumalasta tai hänen tahdostaan. Pikemminkin sanan saarnassa on kysymys Jumalan Pojan, Kristuksen Jeesuksen saarnaamisesta seurakunnan keskellä. Toisin sanoen, yhtäältä me voimme tietenkin opiskella Jumalan sanaa, tehdä vaikka muistiinpanoja lukemastamme tai kuulemastamme. Tälle on ilman muuta oma paikkansa, onhan Jumalan sanassa aina uutta oppimista. Mutta kun me tulemme messuun kuulemaan sanan saarnaa, kyse ei ole ainoastaan tällaisesta raamattuluennosta tai muusta opetustapahtumasta. Kyllä saarna toki voi olla monin tavoin opettavainenkin, ja hyvä jos on! Mutta jumalanpalvelussaarnan keskuksessa on se, mitä apostoli tässä sanoo: siinä saarnataan Jumalan Poika, Kristus Jeesus seurakunnan keskellä. Apostolien ja heidän seuraajiensa, apostolisen paimenviran kantajien tehtävänä ei siis ole saarnata ainoastaan ”Jeesuksesta”. Heidän tehtävänsä on saarnata Jeesus seurakunnalle. Jumalan sana on nimittäin sellainen, että kun sitä sanan mukaan julistetaan ja saarnataan, se tuo meille Jumalan persoonallisen Sanan, Kristuksen itsensä. On toki totta, että Kristus astui ylös taivaisiin ja istuu nyt Isän oikealla puolella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Hän olisi poissa seurakuntansa keskeltä niin, että meidän tehtävämme olisi ainoastaan kuulla luentoja Hänestä tai ainoastaan tiedollisesti oppia Hänestä, joka on taivaassa, ja koettaa sitten uskon siivin ja ”hengellisesti” nousta Hänen luokseen taivaaseen. Kristus ei ole poissa seurakuntansa keskeltä niin, että meidän tehtävämme olisi vain ”muistella” Häntä ehtoollisessa pelkkää leipää ja viiniä nauttien. Pikemminkin on niin, että sanassa Kristus on itse läsnä. Kun sanaa saarnataan, Hän tulee seurakunnan luo. Siinä Hän myös itse puhuu meille, sekä tuo kaikki lahjansa mukanaan: syntien anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden.

Juuri tähän liittyy myös se, mitä äsken kuulimme: Apostolinen sana on yksi ja yhtenäinen. Se on yksi ja yhtenäinen, koska sen sisältö ja sen välittämä lahja on yksi, siis Kristus itse. Hän on se, joka on tullut, ei ollakseen ”kyllä” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”kyllä”. Se, että Jeesus tuli ollakseen ”kyllä” ei tarkoita sitä, että Hän olisi mikään ”jees-mies”. Kristus Jeesus ei ole mikään sellainen leppoisa tai rento, helppo tyyppi, joka suvaitsee kaikki ne kotkotukset ja synnitkin, mitä ihmisen sydämestä kulloinkin sattuu nousemaan. Kristus on Pyhä ja vanhurskas Jumala, yksi ja ainosyntyinen Jumalan Poika. Hän on paitsi Tie ja Elämä, Hän on myös Totuus (Joh. 14:6). Hän on tullut ihmiseksi, ei suvaitsemaan syntiä, vaan kantamaan sen ja sovittamaan sen ristinkuolemassaan. Hän ei ole mikään ruoko, jota tuuli huojuttaa (vrt. Luuk. 7:24). Hän on kallio, joka ei horju, vaikka tuonelan portit hyökkäisivät sitä vastaan (vrt. Matt. 16:18). Hän ei ole kiiltokuvien pehmeä, kultakutrinen, sukupuolineutraali kanssakulkija. Hän on Jumalan Poika, Mies sanan varsinaisessa merkityksessä, lihaa ja verta. Hänellä on kaikki miehiset ominaisuudet. Juuri siksi Hän tekee niin kuin tosi miehen tuleekin: Hän laittaa itsensä täydellisesti likoon Naisen edestä. Hän siis uhraa itsensä kokonaan kaikkein kalleimpansa, Morsiamensa, seurakunnan vuoksi, antaa vuodattaa viimeisen veripisarankin, että saisi ottaa rakkaan, valitun Rouvansa täydellisen puhtaana vastaan (Ef. 5:25–27; 2. Joh. 1, 5).

Kristukselle rakas seurakunta! Juuri tämä Jumalan Poika, Kristus Jeesus tulee tänäänkin sinun luoksesi sanan saarnassa. Juuri nytkin Hän seisoo täällä ja sanoo: kuule, rakkaani, minun sanaani! Vaikka saarnaajat lahjoineen ja tyyleineen vaihtuisivat, vaikka välillä saarnaisi Paavali tai Silvanus, toisinaan taas Timoteus – taikka välillä Huovinen tai Kantoluoto! –, niin kuitenkin kun Jumalan profeetallista ja apostolista ilmoitussanaa (vrt. Ef. 2:20) saarnataan, Kristus tulee. Hän on kerran tullut ihmiseksi, ollakseen kaikille ”kyllä”. Toisin sanoen, Hänessä ovat täyttyneet kaikki Jumalan lupaukset syntien anteeksiantamisesta, vanhurskauttamisesta, pyhityksestä ja kirkastamisesta. Ja nyt kun Hän sanan välityksellä tulee sinun luoksesi, tulee Hän ollakseen ”kyllä” sinullekin, lahjoittaakseen kaiken tämän juuri sinulle.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan siis: Se sana, jota apostolit ja heidän seurajaansa seurakunnalle saarnaavat, on Jumalan sanaa. Jumala on toki antanut tämän sanansa ihmisten – juuri apostolien ja profeettojen – kautta. Hän on antanut sen kirjoitettuna ja sitten myös suullisesti saarnattuna. Sana ei kuitenkaan ole apostolisten saarnaajien, vaan Jumalan. Jumala on uskollinen ja vastaa itse sanastaan. Hänen sanansa ei ole epäselvä, tai vain joidenkin parempien kristittyjen ymmärrettävissä. Hänen sanansa ei myöskään ole monimerkityksinen tai mielivaltaisesti tulkittavissa. Hänen sanansa on yhtenäinen, selvä ja varma. Sanan ja sen saarnan kautta Jumalan persoonallinen Sana tulee seurakunnan luo. Hän on Jumalan ”kyllä”, jossa kaikki sanan lupaukset ovat täyttyneet. Hän tuo seurakunnalle kaikkien syntien anteeksiannon, vanhurskauden ja pyhityksen. Kristuksen yhtenäisen, selvän ja varman sanan kautta Hänen omansa saavat tulla Hänen yhdeksi pyhäksi seurakuntaruumiikseen, jossa ei ole hajaannusta. Toki me ihmiset olemme keskenämme erilaisia ja monin erilaisin lahjoin varustettuja, mutta Kristuksessa me olemme yksi. Kristuksen Hengellinen kirkkoruumis on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen, koska Hänen sanansa, jonka kautta Kirkko syntyy ja pysyy voimassa on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen sana, ja koska lopulta Kristus itse on yksi ja pyhä. Kun me kuulemme tätä sanaa ja pysymme Kristuksen Ruumiin yhteydessä, meidät myös kerran kirkastetaan Hänessä, joka on tullut ollakseen ”kyllä”. Sinä päivänä me kuulemme taivaan helmiporteilla (Ilm. 21:21): ”Kyllä! Tule Herrasi iloon!” (Vrt. Matt. 25:21, 23) Tämän kaiken meille suokoon meidän varma Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa, yhdessä jumaluudessa, nyt ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 22.10.2017.)

10. sunnuntai helluntaista (2. vsk), 2. Kor. 8:9–15

Elämä ja palvelu Kristuksen Ruumiissa

Johdanto

Päivän epistolassa Pyhä Henki puhuu seurakunnalle omaisuuden uhraamisesta. Kun tästä aiheesta puhutaan kristittyjen keskuudessa, moni kuuluu usein ajattelevan asiaa lähinnä omalta kannaltaan, yksilökeskeisesti. ”Kannattaisiko minun nyt laittaa mitään kolehtihaaviin? Ja jos jokusen kolikon laittaisinkin, olisiko kuitenkin parempi säästää nämä setelit niihin asioihin, jotka minua itseäni kiinnostavat? Entä mitä minä siitä saan, jos annan omastani seurakunnan työhön?”

Totta kai tämän ajallisen elämämme kannalta hyvä taloudenhoito on tärkeä asia. Siksi onkin tärkeää laskea varojaan ja suunnitella niiden oikeaa käyttöä. Edelleen, vaikka esimerkiksi vanhatestamentillinen laki kymmenysten antamisesta voikin olla hyvänä ohjeena myös meille uuden liiton uskoville, me saamme kuitenkin elää tämän asian suhteen kristillisessä vapaudessa. Ketään ei saa lainomaisesti vaatia antamaan kolehtiin tiettyä prosenttia omaisuudestaan, saati jotakin tiettyä summaa.

Samalla voidaan kuitenkin todeta myös seuraavaa: Jotta ymmärtäisimme oikein mitä kristillinen uhraaminen ja omastaan antaminen on, ei riitä, että katsomme asiaa ainoastaan individualistisesta näkökulmasta, siis siitä käsin, miltä minusta nyt sattuu tuntumaan taikka millaisiin mielitekoihin minä haluaisin rahani käyttää. Asiaa on katsottava Kristuksen seurakunnan kokonaisuudesta käsin. Asiaa on katsottava siitä paikasta ja kutsumuksesta käsin, jonka Herra on sinulle tämän Kirkko-ruumiinsa kokonaisuudessa antanut.

Kristus tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi

Pyhä Henki saarnaa: Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte. (2. Kor. 8:9) Lähtökohtana kaikkeen omastaan antamiseen on siis tämä: Jumalan Poika Kristus on kaikkivaltias Herra. Hänen kauttaan on kaikki saanut syntynsä (Joh. 1:3) ja kaikki luotu tyhjästä. Hänellä ja Hänen käsissään on siis kaikki, mitä on. Hän on rikkaista rikkain Herra. Kaikki se, mitä me ihmiset pidämme maailman rikkauksina, on Hänen edessään pelkkää tomua.

Kuitenkin sana sanoo tässä myös, että vaikka Jumalan Poika oli näin rikas, Hän tuli köyhäksi. Toisin sanoen, kun Hän tuli ihmiseksi, Hän jätti taivaan kirkkauden ja pukeutui ihmisyyteen, ihmisen ajallisen elämän vaivaan. Mitä varten kaikki-rikas Poika teki niin, miksi Hän tuli niin köyhäksi? Pyhä Henki vastaa: teidän tähtenne. Kristus siis tuli köyhäksi ihmisten tähden, heidän, jotka ajallisessa elämässään kyllä tavoittelevat usein ajallisia rikkauksia ja luulevat Jumalan edessäkin olevansa rikkaita, mutta ovat kuitenkin Hänen edessään viheliäisiä, kurjia, köyhiä, sokeita ja alastomia (Ilm. 3:17). Sellainen sinäkin olet siinä määrin kuin se sinusta riippuu. Mutta Kristus, kaiken taivaallisen rikkauden Herra, tuli köyhäksi juuri sinun tähtesi ja juuri meidän tähtemme. Hän tuli köyhäksi, ylenkatsotuksi, ihmisten hylkäämäksi, kipujen mieheksi ja sairauden tuttavaksi, jota näkemästä kaikki peittivät kasvonsa. Hän tuli halveksituksi, jota me ihmiset emme minäkään pitäneet. Hän tuli, että voisi kantaa meidän sairautemme ja sälyttää päälleen meidän kipumme. (Jes. 53:3–4) Hän, joka ei synnistä tiennyt, tuli meidän synniksemme, että me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi (2. Kor. 5:21). Kuuliaisuudessaan Isän tahdolle Hän nöyryytti itsensä, alentui kärsimykseen ja ristinkuolemaan (Fil. 2:8), että me – köyhät ja kurjat syntiset, kuoleman ansainneet – rikastuisimme hänen köyhyydestään ja alhaisuudestaan. Hän astui alas taivaasta ja tuli köyhäksi, että voisi sovitustyössään tehdä meistä kaikkivaltiaan Isän lapsia ja taivaan kirkkauden perillisiä.

Elämä Kristuksen Ruumiissa: Hänen elämänsä meissä

Mutta miten sinä sitten olet saanut tämän kaiken omaksesi? Siten, että Herra on sanansa saarnan ja pyhän kasteen kautta tuonut sinulle sovitustyönsä hedelmät uskossa omistettavaksi. Kasteessa Hän on liittänyt sinut jäseneksi omaan Ruumiiseensa, joka on seurakunta. Huomaatko nyt? Kristus on tullut meidän tähtemme köyhäksi, siis sitä varten, että voisi olla Pää siinä pyhässä Ruumiissa, johon Hän armossaan liittää meidät ja kaikki muut uskovat.

Tähän meidän elämäämme Kristuksen seurakuntaruumiissa liittyy ainakin kaksi asiaa, jotka on tässä yhteydessä otettava huomioon. Ensimmäinen niistä on aivan luovuttamattoman tärkeä asia. Kuitenkin koska tästä asiasta on saarnattu täällä jo moneen kertaan, se mainitaan nyt vain lyhyesti. Kysymys on tästä: Juuri siksi, että meidät on liitetty Kristuksen Ruumiiseen ja olemme Hänen jäseniään, me elämme nyt uutta elämää. Tämä elämä on oikeastaan Kristuksen elämää meissä, niin kuin sana sanoo: ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:20) Tämän elämänsä Herra antaa virtaamaan meissä pyhän sanansa sekä ruumiinsa ja verensä sakramentin kautta. Niin kuin luonnollisenkaan ruumiin jäsen ei voi pysyä osallisena pään elämästä – siis elossa! – ilman, että se pysyy osallisena ruumiin verenkierrosta, emme mekään ilman näitä armonvälineitä voi pysyä Kristuksen elämän yhteydessä. Toisaalta juuri niiden välityksellä me myös varmasti saamme Hänet kokonaan itsellemme, sekä kaiken, mikä Hänen on.

Elämä Kristuksen Ruumiissa: itsensä antamista palvelukseen

Mutta sitten meidän elämäämme Kristuksessa liittyy vielä toinenkin asia, ja siitä me puhummekin tänään enemmän. Kysymys on siitä, että kun me olemme tulleet Kristuksen, itsensä kokonaan antaneen Herran Ruumiin jäseniksi ja elämme Hänessä, myös me annamme itsemme Hänen, Kristus-pään palvelukseen, sekä myös Hänen muiden jäsentensä palvelukseen.

Juuri tähän liittyy myös se, mitä Pyhä Henki epistolassa sanoo taloudellisesta uhraamisesta: Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole. (2. Kor. 8:12) Yhtäältä siis, yksikään jäsen ei ole Kristuksen Ruumiissa sattumalta, saati ollakseen toimeton. Pään elämästä osallisena jokainen jäsen liikkuu, toimii ja palvelee Pään ja muiden jäsenten hyväksi. Samalla ja toisaalta, Kristus-ruumiissa kaikki jäsenet palvelevat Herraa ja toisiaan nimenomaan omilla paikoillaan. He siis myös antavat omastaan ”omilla paikoillaan”, toisin sanoen sen mukaan, kuin mitä heillä kullakin on annettavana (2. Kor. 8:11: varojenne mukaan – kr. ἐκ τοῦ ἔχειν, suom. ”siitä, mitä omistetaan”). Eihän luonnollisessa ihmisruumiissakaan esimerkiksi pikkusormella ole sellaisia lihasvoimia, joilla se voisi toimittaa käsivarren tehtäviä ja niin ”antaa omastaan” ruumiin hyväksi. Ei, vaan käsivarsi saakoon toimittaa käsivarren tehtäviä ja palvella päätä ja muuta ruumista omilla voimillaan. Pikkusormelle puolestaan riittää se, että se toimittaa pikkusormen tehtävää. Mitä siis tulee omasta antamiseen seurakunnan hyväksi, sinäkin voit hyvällä mielellä antaa juuri siitä määrästä, mitä Herra on käytettäväksesi uskonut. Jos Hän on uskonut käytettäväksesi rahaa, voit antaa siitä. Jos Hän on uskonut sinulle muita lahjoja tai kykyjä, voit antaa niistä. Sinun ei siis kolehtia antaessasi tarvitse vertailla itseäsi niihin, joille Hän on ehkä uskonut enemmän omaisuutta. Toisaalta, ajallisessa mielessä rikkaampien ei myöskään pidä vaatia vähemmän saaneilta sitä mitä heillä ei ole.

On kuitenkin olemassa myös toinen näkökulma tähän asiaan: Kun jollakin Kristus-ruumiin jäsenellä on jokin tarve, sairaus tai muu hätä, silloin muut jäsenet toimivat parhaansa mukaan niin, että tuolla puutteessa olevalla jäsenellä olisi mahdollisimman hyvä olla, ja että koko ruumiin elämä ilman tuon jäsenenkin panosta toimisi mahdollisimman hyvin. Ajattele esimerkiksi, mitä luonnollisessa ruumiissasi tapahtuu, jos vahingossa poltat muutaman sormesi verstaalla puhalluslampussa tai keittiössä hellan levyllä. Eivät ruumiisi muut jäsenet silloin ole lainkaan välinpitämättömiä loukkaantuneiden sormiesi tilasta, taikka suhtaudu niihin ikään kuin sanoen: ”ihan sama mulle, kärsikööt vain.” Ei, vaan jos sinä poltat sormesi, tulee sinun jaloillesi kova kiire juosta vesihanan luo. Eivät jalkasi silloin jää miettimään, jaksaisivatko ne lähteä kävelemään. Myös toiselle kädellesi tulee kova kiire avata hana ja säätää se mahdollisimman kylmälle. Käsivarrelle tulee kiire siirtää nuo loukkaantuneet sormet kylmän veden alle. Ja sitten muut jäsenet hoitavat ja sitovat sormesi, vaikka nämä toimenpiteet ilman toisen käden apua ovatkin hankalia suorittaa. Ja kun käsi on sitten saatu sidotuksi, muut jäsenet myös toimittavat normaalien tehtäviensä lisäksi niitä tehtäviä, mitä sormillesi normaalisti kuuluisi, mutta joita ne eivät nyt pysty toimittamaan. Eivät silloin muut jäsenesi mieti, viitsisivätkö ne auttaa siinä, mitä loukkaantuneet sormesi eivät pysty tekemään. Muut jäsenet tekevät sen luonnostaan, jotta saat kasvosi pestyä, puurosi syötyä tai vaatteesi puettua. Näin ruumiisi jäsenesi palvelevat ruumiisi kokonaisuutta niin, että sillä on mahdollisimman hyvä olla.

Tällä tavalla asia on myös Kristuksen seurakuntaruumiissa. Kuten kuulimme, yleensä seurakunnan jäsenet tukevat toisiaan juuri sen mukaan kuin mitä heillä on, ja mikä on heidän kutsumuksensa Ruumiin kokonaisuudessa. Mutta joskus, jos joillakin jäsenistä on hätä, kristillinen rakkaus ohjaa toisia jäseniä auttamaan heitä myös yli voimiensa. Muutamaa jaetta aiemmin apostoli kuvaa Makedonian seurakuntien intoa Herrassa ja kirjoittaa: Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensa he antoivat omasta halustansa (2. Kor. 8:3). Makedonialaiset kristityt siis antoivat jopa yli voimiensa toisten, avun tarpeessa olevien seurakuntien auttamiseen. Minkä takia? Eikö juuri siksi, että he tajusivat olevansa jäseniä samassa Kristuksen Ruumiissa toisten seurakuntien jäsenien kanssa.

Tätä me näemme omissakin seurakunnissamme: varakkaammat seurakunnat tukevat taloudellisesti meitä, jotka emme vielä kykene tässä suhteessa kannattamaan ajallista toimintaamme. Eihän nimittäin ole tarkoitus, että vain yksillä olisi huojennus tai rauha (ἄνεσις), toisilla taas rasitus tai ahdinko (θλῖψις), vaan Jumalan tahto on, että tasauksen, yhdenvertaisuuden vuoksi (ἐξ ἰσότητος) yksien yltäkylläisyys ja runsaus (περίσσευμα) tulisi toisten puutteen (ὑστέρημα) hyväksi. Me saammekin olla kiitollisia Kirkon Herralle tästä kaikesta hyvästä, jota Hän muiden seurakuntiensa välityksellä on meille antanut! Mutta lisäksi Herra antaa apostolin suulla ymmärtää, että tilanne voi joskus myös kääntyä toisin päin: Ne, jolla oli paljon ja jotka antoivat omastaan puutteessa olevien tukemiseksi, saattavat joutua itse puutteeseen. Ja kääntäen taas ne, jotka ennen elivät puutteessa, saattavat toisena aikana olla tilanteessa, jossa he pystyvät yltäkylläisyydestään antamaan toisille. (2. Kor. 8:13–14) Jos siis Jumala armossaan suo taloudellisen kantokykymme vahvistua ja vakiintua, meidänkin on silloin oltava valmiit tukemaan Hänen lahjoistaan niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

Jos nyt seurakunnat tällä tavalla tukevat toisia seurakuntia siksi, että ne kaikki ovat osana samaa Kristus-ruumista, emmekö me Kristuksen Ruumiin jäseninä tukisi toinen toisiamme myös tämän oman seurakuntamme sisällä? Sillä paitsi seurakuntien talouden asiassa, myöskään yksittäisten kristittyjen kohdalla ei ole tarkoitus, että yksillä olisi huojennus tai rauha, toisilla taas rasitus tai ahdinko. Jumalan tahto on, että yhdenvertaisuuden vuoksi yksien yltäkylläisyys tulisi toisten puutteen hyväksi. Tämä koskee seurakunnan pastorin palkkauksen järjestämistä, niin kuin Pyhä Henki itse sanookin: Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14) Tämä on Kirkon Herran säädös. Mutta auttamisen velvoite koskee myös kaikkien niiden seurakuntalaisten auttamista, joilla on puutetta.

Varhaisessa kirkossa köyhien auttaminen järjestettiin pitkälti seurakunnissa. Nykyajan suomalaisessa yhteiskunnassa on toki olemassa myös järjestelmät esimerkiksi sosiaali- ja työttömyysturvan saamiseksi. Tällaisten yhteiskunnallisten tukien saamiseen liittyen meillä ei tietenkään ole Jumalan sanan ilmoitusta. Voitaneen kuitenkin ehdottaa, että koska Jumala on asettanut meidät elämään tässä yhteiskunnassa, lienee näitä sinänsä mahdollisia ajallisen elämän järjestelmiä hyvä myös tarvittaessa käyttää. Siksi, jos sinulla on tiukkaa, rukoile ensin Herralta jokapäiväistä leipää (Matt. 6:11). Mutta käy toki myös Kansaneläkelaitoksen toimistossa tai sosiaalitoimistossa keskustelemassa. Nykyaikana joissakin seurakunnissa diakoniatyön yhtenä osana onkin ollut juuri se, että siellä missä joku tarvitsee apua tarvitsemansa sosiaaliturvan hakemisessa, häntä autetaan hakemusten täyttämisessä tai muussa asiaan liittyvässä. Samalla on tärkeää kuitenkin myös huomauttaa, että kun me olemme Herran omia ja Hänen elämästään osallisia, me emme saa jättää toinen toistamme ainoastaan sen toivon varaan, että ”ehkä joku tuolta ulkopuolelta auttaa”. Kristuksessa sovitettuina ja yhdessä Hengessä yhdeksi Ruumiiksi kastettuina (1. Kor. 12:13) me myös kuulumme samaan pyhään seurakuntaruumiiseen. Pyytäkäämme siksi Kirkon Herralta herkkyyttä kuulla ja nähdä toistemme tarpeita. Pyytäkämme Häneltä myös alttiutta palvella Häntä ja toisiamme sillä tavalla, kuin se meille omilla paikoillamme on mahdollista. Älkäämme myöskään jääkö tämän avun antamisessa yksin. Rukoilkaamme ja keskustelkaamme pikemminkin yhdessä siitä, millä tavoilla meidän olisi hyvä käytännössä järjestää niiden auttamista, jotka ovat puutteessa.

Varhaisen Kirkon piispan opetus

Kuulkaamme vielä lopuksi, mitä apostoli Pietarin seuraaja, Rooman seurakunnan neljäs piispa Kleemens Roomalainen kirjoittaa seurakunnan elämästä:

Suuret eivät pysty tulemaan toimeen ilman pieniä eivätkä pienet ilman suuria; kaikessa tarvitaan tiettyä yhteistoimintaa, ja näin päästään parhaaseen tulokseen. Olkoon esimerkkinä tästä ruumiimme. Pää ei ole mitään ilman jalkoja eivätkä liioin jalat ilman päätä. Meidän ruumiimme vähäisimmät jäsenet ovat välttämättömiä ja hyödyllisiä koko ruumiille. Mutta kaikki ne ovat yhteistoiminnassa yhden johdon alaisina, jotta koko ruumiin hyvinvointi olisi turvattu.

Olkoon siis tämän ruumiin, jonka me Kristuksessa Jeesuksessa muodostamme, hyvinvointi turvattu, ja jokainen olkoon alamainen lähimmäiselleen saamansa armolahjan velvoituksen mukaisesti. Vahva hoivatkoon heikkoa, mutta heikko pitäköön kunniassa vahvaa. Rikas tukekoon taloudellisesti köyhää, mutta köyhä kiittäköön Jumalaa siitä, että hän on antanut hänelle jonkun, joka täyttää, mitä häneltä puuttuu. Viisas älköön osoittako viisauttaan sanoilla, vaan hyvillä teoilla. Nöyrä älköön antako todistusta itsestään, vaan antakoon toisen todistaa puolestaan. Vaelluksessaan puhdas älköön kerskailko, koska tietää, että saa toiselta voiman itsehillintään. Ajatelkaamme tarkoin, rakkaat veljet, millaisesta aineesta olemme syntymme saaneet, millaisia ja mitä olimme maailmaan tullessamme ja mistä haudan pimeydestä meidän tekijämme ja Luojamme meidät on maailmaansa tuonut, valmisteltuaan hyvät tekonsa ennen kuin olimme edes syntyneetkään. Kun me näin olemme tämän kaiken häneltä saaneet, olemme myös velvolliset kaikessa kiittämään häntä. Hänelle kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen! Aamen. (I Clem. 37:4–38:4.)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.8.2017.)

Kynttilänpäivä (1. vsk), 2. Kor. 3:18–4:6

Uusi luominen – kertakaikkinen ja jatkuva

Uusi luominen on kertakaikkinen

Maailman luomisen alusta Jumalan sana ilmoittaa: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli.” (1. Moos. 1:1–3)

Sinun hengellisen elämäsi alussa tapahtui jotakin samankaltaista. Tästä sana ilmoittaa: ”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.” (2. Kor. 4:6) Toisin sanoen, ennen kristityksi tuloasi sinä – Jumalan kauniisti luoma ihminen – elit lankeemuksen ja synnin vallassa. Ehkä elämäsi tosin näytti olevan täynnä sisältöä, rikkauttakin. Todellisuudessa elämäsi oli kuitenkin niin kuin maa luomisen alussa: se oli autio ja tyhjä, kaaoksen tilassa. Sinä elit vailla valoa (Ef. 5:8a), pohjattoman syvyyden äärellä. Mutta silloin Jumala, sinun Luojasi sanoi: ”Loistakoon valkeus pimeydestä.” (2. Kor. 3:6) Hän, elämäsi luoja ja synnyttäjä, synnytti sinut, synnin tähden kuoleman valtaan joutuneen ihmisen uudestaan, teki sinusta uuden luomuksen (2. Kor. 5:17). Sinun elämääsi, joka oli ollut pimeyden vallassa, tulvi nyt Jumalan iankaikkinen kirkkaus.

Miten tämä kaikki saattoi tapahtua? Se tapahtui niin kuin maailman luominen alussa. Se tapahtui siten, että Jumala sanoi. Sanallaan Hän käski valon tulla ja täyttää sen, mikä oli ollut valon puutetta, pimeyttä. Ensin Hän lähetti ainokaisen Poikansa, elävän Sanan, Kristuksen maailmaan (Joh. 1:1, 14). Isä lähetti Poikansa koko maailman syntien ja siis myös sinun syntiesi sovittajaksi, sinun lunastajaksesi ja kuolemasi voittajaksi (vrt. 1. Kor. 1:23; 2:2). Kun Kristus sitten oli elämässään, kärsimisessään ja ristinkuolemassaan täyttänyt koko lunastustyön, lähetti Hän puolestaan omat lähettiläänsä, apostolit. Hän lähetti heidät saarnaamaan Häntä, Kristusta Jeesusta Herrana (2. Kor. 4:5). Hän lähetti heidät saarnaamaan Jumalan sanaa puhtaasti ja muuttamattomana, niin kuin apostoli tässä kirjoittaa: ”Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.” (2. Kor. 4:1–2) Kristus siis lähetti apostolit saarnaamaan, että juuri Hänessä koko maailman synti on täysin nielty. Yhä tänäänkin Kristus saarnauttaa tämän saman ja muuttumattoman, uutta luovan ja pelastavan sanansa, että ”hän on käynyt kuolemaan ottaakseen pois syntisi ja noussut kuolleista tuhotakseen ja hävittääkseen synnin.” Niinpä sinulla ja kaikilla Kristukseen uskovilla on nyt lohdutus ja saat olla tästä niin varma, kuin olisit sen itse tehnyt, (Hedberg, F. G.: Ainoa autuuden tie. 3. Katumus ja parannus. Sivu 31) ja vielä varmempikin. Kristus lähetti apostolinvirkansa kantajat myös kastamaan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kasteessa Hän yhdisti uutta luovan ja pelastavan sanansa veteen. Siksi – niin kuin alussa – myös sinun kasteesi päivänä Hänen Henkensä liikkui kastevetten päällä ja vedessä. Siksi kaste toi sinulle syntien anteeksiannon, vapautti sinut kuoleman ja perkeleen vallasta sekä antoi sinulle iankaikkisen autuuden (Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 6).

Tällä tavalla Jumalan sanan ja pyhän kasteen välityksellä Hänen evankeliuminsa iankaikkinen valo loisti sinun elämääsi. Näin Jumala ikään kuin ”loisti” ainoan Poikansa Kristuksen sinun sydämeesi, Hänet, joka itse on totinen valkeus ja maailman valo (Joh. 1:9; 8:12), ja jonka kasvoissa Jumalan kirkkaus loistaa. (2. Kor. 4:6) Sanan ja kasteen ihanissa armonvälineissä sinulle lahjoitettiin Pyhä Henki, joka sinussa, evankeliumia kuullessasi, vaikutti uskon Kristukseen. (Augsburgin tunnustus, V Kirkon virka.) Tämä lahjana saamasi usko otti sitten vastaan Kristuksen, koko maailman syntien sovittajan (1. Joh. 2:2) sekä Hänessä koko syntivelkasi anteeksiannon. Tämä usko otti vastaan Kristuksen, joka on Jumalan kuva (2. Kor. 4:4; Hepr. 1:3). Sen vuoksi, kun sinä tällä tavalla uskon kautta sait nähdä Hänet, sait tulla näkemään myös Hänen taivaallisen Isänsä (Joh. 14:9). Kristuksessa pääsit vapaaksi kuolemasi pimeydestä ja tulit tuntemaan Jumalan iankaikkisen elämän vapauden ja kirkkauden.

Huomaatko nyt? Niin kuin maailman luominen alussa tapahtui kertakaikkisesti, niin myös kaikki tämä, sinun, itsessäsi kuolleen ihmisen uusi syntyminen ja uusi elämä tuli todeksi kertakaikkisesti, uudestisyntymisessäsi sanan ja kasteen kautta (Joh. 3:3, 5; 1. Piet. 1:23; Tiit. 3:5). Alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja sanoi sitten: ”tulkoon valkeus”. Juuri Hän loi myös sinut ja valaisi sitten sydämesi sillä hengellisellä valolla, joka loistaa Hänen Poikansa Kristuksen kasvoissa. Näin Jumala on kutsunut sinut pimeydestä ihmeelliseen valoonsa (1. Piet. 2:9). Pojassaan Hän on aivan kertakaikkiaan siirtänyt sinut kuoleman pimeydestä ikuisen elämän valoon. Saat elää tässä ihmeellisessä valossa, sillä elät Kristuksessa, joka on maailman Valo. Siksi sinä saat myös kuulua siihen autuaaseen joukkoon, jota pyhä Raamattu kutsuu valon lapsiksi (1. Tess. 5:4–11).

Uusi luominen jatkuu vielä

Mutta me kuulimme myös, että apostoli kirjoittaa: ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:18) Jos ja kun sinun uusi syntymäsi ja valoon tulemisesi on siis jo kertakaikkisesti tapahtunut, mitä varten sana sitten sanoo, että me ”muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen”? Eikö tällaisen muuttumisen edellytyksenä ole, että sinussa on myös jotakin, mikä ei ole vielä täydellisesti muuttunut kirkkaudesta kirkkauteen, ja jonka siksi on vielä mahdollista muuttua?

Moni täällä tietää hyvin omasta elämästään, mitä Pyhä Henki tässä tarkoittaa. Ehkä juuri sinäkin tiedät sen: Sinussa on myös muuta kuin valoa. Sinulla on ajatuksia ja tunteita, jotka eivät ole peräisin Jumalasta, eivätkä siksi myöskään kestä Hänen valoaan. Nuo ajatukset ja tunteet tahtoisivat myös aivan aktiivisesti vetää sinua sinne, missä Jumalan valo ei loista. Ja koska nuo ajatukset ja tunteet ovat sinun ajatuksiasi ja tunteitasi, et voi myöskään panna niitä kenenkään muun syyksi. Ehkä useimmiten pyrit taistelemaan sellaisia vastaan. Toisinaan sinusta taas tuntuu, ettet mitenkään jaksaisi tai edes haluaisi yrittää vastustaa niitä. Siksi myös lankeat aivan käytännössä toimimaan niiden mukaan. Sellaisissa tilanteissa koet kiusausta rauhoitella itseäsi: ”Ei se mitään, eihän tuo nyt ainakaan niin kovin suuri synti ollut.” Kuitenkin samalla tiedät sisimmässäsi, että tällainen rauhoittelu johtaa väärään rauhaan. Sellainen on vain ongelmasi kätkemistä valolta.

Näin sinä huomaat, että merkillisellä tavalla elät kahtalaisessa todellisuudessa: Yhtäältä olet kyllä varmasti ja kertakaikkisesti tullut Jumalan lapseksi. Kristuksessa sovitettuna ja anteeksi saaneena olet siirretty pimeydestä valoon. Kuitenkin toisaalta sinussa on vielä jäljellä myös vanha, lihallinen ihmisesi. Ehkä sinä olet yrittänyt kovasti parannella ja korjata tätä lihaasi. Olet kuitenkin joutunut huomaamaan: se on turhaa. Lihan mieli ei nimittäin ole paranneltavissa. Apostoli kirjoittaakin: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei”. (Room. 7:18) Ja vielä: ”lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.” (Room. 8:7) Lihalliseen luontoosi ei tepsi parantelu, ainoastaan kuolettaminen, hukuttaminen.

Mutta hukutettu tämä vanha, lihallinen ihmisesi onkin! Se on tapahtunut jo kerta kaikkiaan, pyhässä kasteessa. Kasteessa on kertakaikkisesti tapahtunut myös se, mistä kuulimme: olet syntynyt uudesti. Näinhän Pyhä Henki saarnaa: ”Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.” (Room. 6:3–4)

Kun nyt tästä uudesta syntymästäsi ja uudesta elämästäsi huolimatta vanha lihasi yrittää päivittäin nousta uudestaan kiusaamaan sinua langettaaksesi sinut, sinulla on juuri tässä voimallinen apu sitä vastaan. Mikä se apu on? Se apu ei ole vaivasi kieltäminen tai vähätteleminen, vaan sen tuominen valoon. Miten se tapahtuu? Se tapahtuu ensin tunnustamalla syntisi Jumalan edessä ja sitten uskomalla evankeliumin sana. Kuule se sana nytkin: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan” (1. Tim. 1:15b). Kun sinäkin nyt siis vielä olet paitsi kristitty myös syntinen, käytä synnin hädässäsi rohkeasti rippiä, Kristuksen asettamaa väkevää evankeliumin välinettä. Siinä Hän itse tahtoo sananpalvelijansa korvan välityksellä kuulla sinun synnintunnustuksesi. Siinä Hän tahtoo myös sananpalvelijansa suun kautta julistaa kaikki synnit annetuiksi Hänen lunastustyönsä perusteella (Matt. 16:19; 18:18; Joh. 20:22–23). Ripissä Herra itse kuulee ja Herra itse julistaa. Älä siksi enää arkaile välikappaleena toimivaa paimenviran kantajaa. Keskity Kristuksen työhön ja usko lujasti, että näin syntisi on annettu anteeksi taivaassa, Jumalan edessä. (Vähä katekismus. Miten tietämättömiä on neuvottava ripittäytymään, 16.) Tuo syntisi Herrasi valoon! Silloin ne tämän ihanan ripin välineen kautta voidaan uudestaan hukuttaa pyhän ja yhä voimassa olevan kasteesi veteen! Näin sinä elät parannuksessa ja pysyt kasteen armossa.

Näin sinä myös saat elää Jumalan uutta luovan ja pelastavan sanan yhteydessä. Sanassa saat katsella peittämättömin kasvoin Herran kirkkautta. Ja kun sinä niin teet, mitä silloin tapahtuu? Tapahtuu se, mistä kuulimme: ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:18) Sanansa kautta Herra, joka on Henki, pyhittää sinua totuudessa (Joh. 17:17), onhan Hänen sanansa kokonansa totuus (Ps. 119:160a). Näin Hän antaa sinun alkaa myös heijastaa omaa kirkkauttaan. Sanan ja sakramenttien yhteydessä me saamme tulla osallisiksi Kristuksesta ja kaikesta siitä, mikä Hänen on. Siksi me myös muutumme vähittäin yhä kirkkaammiksi Hänen kirkkaudestaan. Tämän elämän aikana tämä muuttuminen on toki vasta alkavaa ja vähittäistä, ei vielä täydellistä. Siksi tässä asiassa Herramme Kristus on myös meidän elämämme esikuvana. (Vrt. Hedberg, F. G.: Ainoa autuuden tie. 3. Katumus ja parannus. Sivu 31.) Kerran perillä sitten muutumme aivan hänen kuvansa kaltaisiksi.

Huomaatko nyt? Alussa maailman luominen tapahtui kertakaikkisesti. Kuitenkin toisaalta Jumalan luomistyö myös jatkuu vielä, kun Hän luomakunnassaan jatkuvasti korjaa ja parantaa sitä, mikä lankeemuksen seurauksena on turmeltunut ja sairastunut. Samankaltaisella tavalla myös Jumalan hengellinen luomistyö on yhtäältä kertakaikkinen, mutta toisaalta jatkuu vielä: Sanan ja kasteen kautta Herra on synnyttänyt sinut uudesti, tehnyt sinusta uuden luomuksen. Toisaalta, siinä määrin, kuin sinussa vielä on myös vanha liha jäljellä, Hän parannuksen ihanan välineen, ripin kautta sanallaan upottaa ja surmaa vanhan ihmisesi kaikkine synteineen ja pahoine himoineen kasteeseesi. Niin saa myös ”joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.” (Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 12.) Herran uudesti synnyttävä työ jatkuu sinussa!

Jumalan kirkkauden tunteminen loistaa!

Vaikka tämä muodonmuutos on tässä ajassa vielä keskeneräistä, se on kuitenkin aivan todellista. Näin on siksi, että se ei ole riippuvainen meistä, vaan Herrasta, jonka työtä meidän luomisemme, lunastuksemme ja pyhityksemme alusta loppuun on. Keskeistä on nyt vain se, että sinäkin pysyt Hänen elämää antavan sanansa sekä pyhien sakramenttiensa vastaanottajana ja käyttäjänä, Hänen armohoidossaan. Silloin sinä saat jatkuvasti vahvistua paitsi Hänen kirkkautensa tuntemisessa myös sen heijastajana tämän maailman pimeyden keskellä. Silloin tapahtuu se, mistä Pyhä Henki tässä lausuu: ”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.” (2. Kor. 4:6) Kun sinä elät armovälineiden yhteydessä, osallisena Kristuksesta, silloin sen Jumalan kirkkauden tunteminen, joka kirkkaus on Hänen kasvoissaan, saa loistaa. Se loistaa jo nyt meissä, jotka Hänen armostaan olemme otetut Hänen pyhän ruumiinsa jäseniksi, ja jotka päivittäin saamme hukuttaa oman pimeytemme kaikkineen Hänen kirkkauteensa sekä niin tulla yhä läheisemmin Hänen kirkkautensa kaltaisiksi Hänen armostaan. Niin Herra meidän, itsessämme mahdottomien, mutta Hänessä puhdistettujen ja valon lapsiksi tehtyjen kautta voi valaista valollaan niiden ihmisten elämää, jotka vielä ovat Hänestä osattomia, että hekin pelastuisivat tietämättömyyden pimeydestä ja tulisivat Kristuksen kirkkauden tuntemiseen. Näin Jumala meidän muodonmuutoksemme kautta, meidän välittämämme elämän sanan kautta luo uutta. (Fil. 2:15–16) Näin Hän avaa yhä uusien silmät, ”että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö” ja saisivat uskomalla Kristukseen synnit anteeksi ja perintöosan Hänen pyhitettyjensä joukossa. (Ap. t. 26:18)

Saakoon tämän kaiken aikaan kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Hänelle kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 31.1.2016.)

Pastori Jorma Kallion hautaan siunaaminen, 2. Kor. 5:1–9

Iankaikkinen maja taivaissa

Rakkaat ystävät, me olemme tänään kokoontuneet kahtalaisen todellisuuden äärelle. Ensiksi: Rakas isä ja isoisä, puoliso, kokenut pastori ja lähetystyöntekijä, veli Kristuksessa, Jorma Kallio on nukkunut pois tästä ajasta. Se ruumiillisen elämän telttamaja, jonka kaikkivaltias Luoja oli hänelle hänen syntymässään antanut, se on nyt purettu.

Jorma tiesi hyvin, mitä tämä apostolin sana tarkoittaa. Hän oli elämässään saanut pitkän ajan kuluessa oppia, että tämä ajallinen ruumis ja elämä siinä – miten hyvää ja kaunista Jumalan lahjaa se onkin! – se on vain jotakin väliaikaista. Ajallinen ruumis on väliaikainen asumus, niin kuin teltta, joka ei voi ikuisesti pysyä pystyssä. Tulee aika, jolloin se puretaan. Tämä purkaminen on raskasta, koska se tarkoittaa kuolemista, siis luopumista ajallisesta elämästä. Tämä purkaminen tarkoittaa ajallisen ruumiin lopullista kuolemista. Mutta se tarkoittaa myös sitä kuolemaa, joka jo elämän aikana tekee vähitellen työtään ihmisessä paitsi sairauksien myös luonnollisen vanhenemisen kautta. Tästä kuolemisen prosessista ei kukaan meistä ole vapaa. Näin on siksi, että kuolema on synnin palkka (Room. 6:23). Jumala ilmoittaa sanassaan, että ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkautta vailla” (Room. 3:23). Koko ihmiskunta on syntiin langennut. Tämä onkin syy siihen, että maailmassa ei ole yhden yhtäkään ihmistä, jota kuolema ei koskisi. Meidänkin ajallista telttamajaamme puretaan jo nyt. Ja jos Herran Kristuksen tulo vielä viipyy, kerran majamme puretaan lopullisesti.

Jorma oli huolellisesti valmistautunut tähän, mutta ei ainoastaan siihen, että elämä tässä ajassa loppuu. Hän oli huolellisesti valmistautunut myös ja nimenomaan sen toisen todellisuuden tuntemisessa, josta Jumalan sana meitäkin tänään muistuttaa. Mitä se on? Ajallisen ruumiin väliaikaisuus ja purkaminen ei tarkoita sitä, että tässä väliaikaisuudessa ja purkamisessa olisi kaikki. Ei niin, on vielä muutakin! Herran Apostoli kirjoittaa Pyhässä Hengessä: ”Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.” (2. Kor. 5:1) On siis paitsi tämä ajallinen ruumiin telttamaja tässä maailmassa, on myös iankaikkinen, katoamaton maja taivaissa. Se maja on Jumalalta. Ja Hän myös antaa sen ihmiselle. Tässä aivan keskeinen kysymys on: miten Jumala tämän uuden ja ihmeellisen majan antaa? Apostoli selittää tämänkin. Hän vaihtaa kuvan väliaikaisesta teltasta ja toisaalta pysyvästä asunnosta vaatteisiin ja kirjoittaa: ”Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.” (2. Kor. 5:4) Tämä on valtava ilosanoma jokaiselle, joka tuntee oman syntisyytensä ja kuolevaisuutensa. Nimittäin kun apostoli puhuu tässä pukeutumisesta, hän tarkkaan ottaen puhuu päällysvaatteisiin pukeutumisesta. Niin kuin päällystakki puetaan muiden vaatteiden päälle, niin Jumalakin pukee ikuisen elämän vaatteen ajallisten ”vaatteiden”, siis kuolevaisen ruumiin päälle. Ja nyt me siis kysymme: miten se tapahtuu? Se tapahtuu pyhässä kasteessa, jossa Jumalan elävä ja eläväksi tekevä sana on yhtynyt veteen. Kasteessa Kristus Jeesus itse vedessä ja Hengessä tuo syntiselle ihmiselle Golgatan ristillä antamansa täydellisen syntiuhrin hedelmän ja hyödyn: Kasteessa Kristus pesee syntisen ihmisen synnit pois ja antaa hänelle niiden sijaan oman pyhyytensä ja puhtautensa. Kasteessa Hän antaa vielä Pyhän Hengen lahjankin ja uuden syntymisen uuteen elämään Jumalan lapsena ja taivaan kansalaisena. (Ap. t. 2:38; Gal. 3:27; Tiit. 3:5) Pyhässä kasteessa siis tapahtuu juuri se, mitä sana tässä sanoo: Jumalan elämä ”nielee” sen, mikä on kuolevaista. Kasteessa ihminen kuolevaisen ruumiin vaatteineen puetaan ikuisen elämän valoisaan vaatteeseen. Miksi Herra haluaa tehdä näin? Siksi, että Hän rakastaa niin valtavasti jokaista luomaansa, mutta syntiin langennutta ihmistä! (Joh. 3:16) Kristus on antanut kasteen lahjan, että viimeisenä päivänä, Hänen tullessaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, kenenkään kastetun ei tarvitsisi seistä alastomana, omine edellytyksineen pyhän Jumalan edessä. Kristus tekee näin, että kaikilla voisi jo nyt olla yllään Hänen vanhurskautensa puhdas vaate, kelpaaminen taivaalliselle Isälle, Hänen uhriverensä tähden. Ja sen vuoksi Kristukseen uskova ja kastettu kristitty saa olla aina turvallisella mielellä. Vaikka hänen ajallinen telttamajansa puretaankin, hänellä kuitenkin ”on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.”

Tätä pastori Jormakin vuosikymmenien ajan opetti. Tähän hän itsekin pani kaiken toivonsa, myös ja nimenomaan ajallisen kuolemansa lähestyessä. Hän oli valmistautunut hyvin, sillä hän turvasi kaikessa siihen valmistamiseen, jonka Jumala itse oli sanassaan ja pyhässä kasteessa hänellekin lahjoittanut. Apostolihan kirjoittaa vielä: ”Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.” (2. Kor. 5:5) Jorma luotti Jumalan muuttumattomaan ja varmaan sanaan sekä sen lupauksiin syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä Kristuksessa. Siksi hän tiesi, että hänellä on Kristuksen Jeesuksen koko kuuliaisuuden hyöty, Kristuksen täydellisen elämän, sijaiskärsimyksen ja ristinkuoleman koko ansio. Jorma tiesi, että hänellä, Kristukseen kastetulla on syntien anteeksiantamus ja Pyhä Henki lahjana Jumalalta, Hänen armostaan. Tähän ilosanomaan Jorma luotti, ja siksi hänellä oli toivo. Monien huokauksien ja ruumiillisen raskautuneisuuden keskelläkin, niin, jopa ajallisen kuolemankin hetkellä hän sai olla turvallisella mielellä, koska hänellä oli iankaikkisen elämän toivo. Eikä ainoastaan toivo, vaan iankaikkisen elämän varmuus Kristuksessa Jeesuksessa. Siksi hän tätä päivää ennakoiden antoi tiettäväksemme kaksi pyhän Raamatun kohtaa. Nämä hän halusi omissa hautajaisissaan julistettavan:

”Jumalaton sortuu omaan pahuuteensa, mutta vanhurskas on turvattu kuollessaan.” (Sananl. 14:32)

”Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.” (Ps. 17:15)

Rakkaat ystävät, edessämme on kahtalainen todellisuus. Toinen niistä on väliaikainen, toinen ikuinen. Isä Jorma on poissa ja kuitenkin hän elää. Hän saa ravita itsensä Kristuksen muodon katselemisella, aina ja ikuisesti. Kuulkaamme siis mekin, joiden ajallinen elämä käy kohti loppuaan: turvatkaamme Kristukseen Jeesukseen, Vapahtajaan, joka kertakaikkisesti sovitti koko maailman synnit! Kun sinäkin olet Hänessä, sinulla on varma sovitus ja ikuinen elämä. Kristukseen kastettuna ja uskovana sinäkin saat olla turvallisella mielellä: vaikka ajallinen kuolema sinua eri tavoin vaivaakin, Kristuksen elämä on jo niellyt sen. Kristuksessa meillä on iankaikkinen maja taivaissa! Siellä saamme kaikkien edeltä menneiden pyhien kanssa katsella Kristuksen Jeesuksen ja Hänen Isänsä kasvoja iankaikkisesti. Aamen.

(Ruumissaarna pastori Jorma Kallion hautaan siunaamistilaisuudessa Lahdessa 5.12.2015.)