4. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Joh. 16:5–15

Henki johtaa kaikkeen totuuteen

Johdanto

Pyhä evankelista Johannes on tallettanut meille Herramme Jeesuksen lupauksen: Hän tosin menee kohta pois opetuslastensa luota, Isänsä luo taivaaseen, mutta sieltä Hän lähettää heille Puolustajan, Pyhän Hengen. (Joh. 16:5, 7) Pian tämän jälkeen Herramme antaa rakkailleen myös toisen lupauksen: Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. (Joh. 16:13a) Juuri näihin sanoihin me keskitymme tämän saarnan kahdessa ensimmäisessä osassa. Ensiksi toteamme, että on olemassa totuus ja se voidaan tuntea. Toiseksi kysymme miten totuus voidaan tuntea. Saarnan kolmannessa ja viimeisesssä osassa huomaamme Herramme sanojen viittaavan myös siihen, mihin meitä totuuden tuntijoina kutsutaan.

Totuus ja sen tuntemisen mahdollisuus

Ensiksi siis: on olemassa totuus ja se voidaan tuntea. Ehkä sinä olet huomannut, että totuudesta puhuminen ei ole muodissa. Jos jossakin keskustelussa annat ymmärtää ajattelevasi, että pidät jotakin tiettyä asiaa totuutena, saat ehkä kuulla sen vastakysymyksen, jonka jo Pilatus esitti: quid est veritas, Mikä on totuus? (Joh. 18:38a) Tätä kysymystä monikaan ei kysy siksi, että odottaisi sinulta vastausta kysymykseensä. Aivan niin kuin oli Pilatuksen kohdalla, monen nykyihmisenkin kohdalla kysymys ”mikä on totuus” saattaa olla lähinnä kyyninen puuskahdus, joka antaa ymmärtää: ”Ei kai mitään yhtä totuutta ole edes olemassa! Ja jos kerran totuutta ei ole, ei tietenkään ole järkevää pohtia mikä se voisi olla.” Toisaalta, kun kysytään ”mikä on totuus”, taustalla saattaa olla myös ajatus, että jos jokin totuus ehkä olisikin olemassa, sitä on kuitenkin niin vaikeaa oppia tuntemaan, ettei asiasta lopulta voi koskaan olla aivan varma. Siksi on lopulta helpompi ajatella, että totuuksia voi oikeastaan olla monenlaisia, kullekin omansa sen mukaan miltä sattuu tuntumaan. Moni sanookin: ”Tuo nyt on sinun totuutesi. Minun totuuteni taas on tällainen.”

Jeesus kuitenkin puhuu toisin. Hän sanoo Pilatukselle: Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni. (Joh. 18:37b) Herramme siis sanoo, että Hän on tullut todistamaan totuuden puolesta. Toisin sanoen, totuus on olemassa. Totuus on myös jumalallinen, tapahtuuhan sen ilmoittaminen siten, että Jumala itse ilmoittaa sen ihmisille. Miten Hän sen ilmoittaa? Lähettämällä Poikansa taivaasta maailmaan todistamaan siitä. Poika antaa ymmärtää, että Hänen äänensä ilmoittaa totuuden.

Mutta Jeesus sanoo enemmänkin. Vähän ennen tätä Pilatuksen kanssa käymäänsä keskustelua Hän on puhunut opetuslapsille yläsalissa. Siellä Hän on sanonut: Minä olen tie ja totuus ja elämä (Joh. 14:6). Totuus ei siis ole ainoastaan tietoa siitä miten asiat ovat. Totuus on persoonallinen, Jumalan Poika Jeesus Kristus itse. Ja jos kerran totuus on persoonallinen, on totuuden tunteminenkin sitä, että tunnetaan Hänet, joka on Totuus.

Miten totuus voidaan tuntea?

Saarnan toisessa osassa kysymme: Miten totuus voidaan tuntea? Päivän evankeliumissa Jeesus antaa vastauksen tähän kysymykseen. Hän sanoo: Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Mitä nämä sanat tarkoittavat? Ensinnäkin ne tarkoittavat sitä, että sinun ei tarvitse omalla järjelläsi yrittää etsiä tai löytää totuutta. Lähtökohtaisesti tämä olisi jopa mahdotonta. Meidän inhimillinen käsityskykymme on nimittäin lankeemuksen vuoksi niin pimentynyt, ettei se omin voimin kykene tavoittamaan jumalallisia asioita, esimerkiksi juuri totuutta. Mutta ei sen tarvitsekaan, sillä – niin kuin Jeesus sanoo – Henki, jonka Hän taivaasta omilleen lähettää, johdattaa heidät kaikkeen totuuteen. Kun Jeesus puhuu tässä johdattamisesta, Hän käyttää sanaa, joka muodostuu sanoista ”tie” ja ”johtaa” (ὁδός + ἡγέομαι = ὁδηγέω). Herramme siis sanoo, että Pyhä Henki johdattaa uskovia siten, että Hän on koko ajan mukana heidän elämänsä tiellä ja johtaa heitä totuuteen – eikä ainoastaan johonkin totuuteen, vaan kaikkeen totuuteen. (Joh. 16:13a) Tämä koskee sinuakin, joka olet Jeesuksen oma, kristitty. Kun sinut nimittäin on kastettu, olet siinä saanut Pyhän Hengen lahjan (Ap. t. 2:38). Kun elät turvaten uskossa Jeesukseen, Pyhä Henki asuu sydämessäsi ja tekee ruumiisi temppelikseen, asuinsijakseen (1. Kor. 6:19).

Jeesus selittää tätä Pyhän Hengen johdattavaa työtä vielä tarkemminkin. Hän sanoo: Sillä ei [Hän] puhu itsestään – tai ”omissa nimissään” (KR92) – vaan sen minkä [Hän] kuulee [Hän] puhuu […] (Joh. 16:13b). Vielä Jeesus sanoo Hengestä, että minun omastani [Hän] ottaa ja julistaa teille. (Joh. 16:14b) Niin kuin me Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksessa tunnustamme, Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Hän on siis Jeesuksen Henki (vrt. Ap. t. 16:6, 7), joka ottaa siitä, mikä on Jeesuksen. Jeesus taas on itse Totuus, niin kuin kuulimme. Siksi se, mihin Pyhä Henki sinuakin johdattaa, on puhdasta, jumalallista totuutta. Hän johtaa sinua Jeesuksen itsensä luo.

Mutta jos Jeesuksen omien johdattaminen kaikkeen totuuteen on siis Pyhän Hengen työtä, on aivan keskeisen tärkeää tietää, missä ja miten Pyhä Henki tämän työnsä tekee. Muutenhan ei voida tulla osalliseksi Hänen johdatuksestaan. Tähän asiaan liittyy juuri se vaara, johon moni kristitty on langennut: on alettu etsiä Hengen työtä sellaisista paikoista, missä Henki ei lupaa toimia. Ei esimerkiksi ole tavatonta, että Pyhän Hengen työ rinnastetaan henkilökohtaisiin, sisäisiin tuntemuksiin tai kokemuksiin. Ei tunteissa tai kokemuksellisuudessa sinänsä ole mitään vikaa, ovathan nekin Jumalan luomislahjaa. Ei myöskään ole tavatonta, että kun Pyhä Henki tekee työtään ihmisen sydämessä, tästä seuraa tuntemuksia ja kokemuksiakin. On kuitenkin tarkoin huomattava, että Pyhä Henki ei lupaa käyttää tällaisia sisäisiä kokemuksia todisteena työstään.

Periaatteessa Pyhä Henki voi tietenkin tehdä työtään missä ikinä tahtoo, onhan Hän Jumala, kaikkivaltias Herra. Meitä ihmisiä ei kuitenkaan juurikaan hyödytä pohtia missä Hän ”periaatteessa” voi toimia. Meidän on pitäydyttävä ensisijaisesti siihen, mitä Pyhä Henki itse sanassa sanoo toimintatavastaan, siis siitä, missä ja miten Hän käytännössä tahtoo tehdä työtään meidän elämässämme.

Otetaan kuvitteellinen esimerkki: Maailman rikkain mies ilmoittaa laittavansa koko omaisuutensa näytteille Lahden torille tänään kello kaksi iltapäivällä. Hänen rikkautensa eivät kuitenkaan ole siellä ainoastaan näytteillä. Kuka tahansa saa hakea sieltä itselleen kalleuksia mielin määrin, niin paljon kuin ikinä haluaa. Jos sinä kuulisit tällaisen ilmoituksen, niin etkö heti hakisi matkalaukkua ja kauppakasseja, ja kiirehtisi hakemaan noita rikkauksia itsellesi? Vai jäisitkö mieluummin kotiin spekuloimaan mahtaako asia kuitenkaan olla niin kuin tuo rikas mies ilmoittaa? ”Mitä jos tuo rikas mies haluaakin tarjota omaisuutensa jollakin muulla tavalla kuin julkisesti torilla? Entä jos minä en sisimmässäni koe, että hän haluaa antaa minulle kaiken omansa juuri tuolla tavalla? Ehkä minun kannattaa vielä jäädä etsimään sydämestäni vastausta tähän asiaan.” Eikö kuulosta hassulta ajatukselta? Mitä väliä sillä on, voisiko tuo rikas mies periaatteessa tarjota omaisuuttaan ihmisille jollakin muullakin tavalla, jos hän kuitenkin käytännössä lupaa tarjota sen juuri tällä tavalla? Missä hän lupaa tarjota aarteensa sinulle, siellä on sinunkin parempi olla, jos mielit saada niistä osasi. Tämä esimerkki on tietenkin kömpelö ja keinotekoinen. Se voinee kuitenkin valottaa sitä, miten Pyhä Henki tekee työtään: Hän lupaa tehdä työnsä tietyllä tavalla ja tietyssä paikassa. Ja missä Hän lupaa tehdä työnsä, siellä on sinunkin parempi olla, jos haluat tulla osalliseksi Hänen työstään.

Missä Pyhä Henki sitten lupaa toimia? Vastaus: Pyhä Henki sitoutuu ulkoiseen sanaan. Hän on itse henkäyttänyt sen sanan, jonka välityksellä Hän ilmoittaa jumalalliset totuudet (2. Tim. 3:16). Hän on antanut tämän sanan profeetoille ja apostoleille saarnattavaksi ja Raamattuun talletettavaksi. Siksi juuri Raamatun sana on jumalallinen, Jumalan Hengen täyttämä ilmoitussana. Siellä missä tätä sanaa luetaan ja saarnataan, siellä Pyhä Henki toimii. Ja sen vuoksi, missä sanaa luetaan ja saarnataan, siellä on sinunkin hyvä olla, jos haluat tulla osalliseksi Pyhän Hengen työstä. Vai mistä muualta kuvittelet saavasi Hänet itsellesi? Siellä missä Jumalan Hengen henkäyttämä ilmoitussana liittyy veteen ja niin luo kasteen, siellä on sen ihmisen hyvä olla, joka mielii tulla osalliseksi Pyhän Hengen lahjasta ja uudestisyntyä kristityksi (Ap. t. 2:38; Tiit. 3:5). Ja vielä, missä Jumalan sana liittyy leipään ja viiniin ja luo Kristuksen ruumiin ja veren sakramentin, siellä on sen kristityn hyvä olla, joka mielii saada kaikki syntinsä anteeksi ja tulla osalliseksi Kristuksen kirkkoruumiin verenkierrosta, Pyhän Hengen työstä.

Rakkaat ystävät, Pyhä Henki tahtoo tehdä työtään teidän elämässänne! Hän lupaakin tehdä tämän ulkoisessa sanassaan ja pyhissä sakramenteissa, jotka eivät ole muuta kuin tätä jumalallista sanaa näkyvässä muodossa. Henkäyttämänsä sanan välityksellä Henki tahtoo johdattaa meidät Kristuksen luo, Hänen, joka on Totuus – ja enemmänkin: sanan välityksellä Henki tuo Kristuksen meidän luoksemme. Hänessä meillä on totuus, syntien anteeksiantamus, kelpaaminen Jumalalle, koko pelastus.

Lähetettynä Totuuden todistajaksi

Saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa katsomme vielä mitä tästä kaikesta seuraa. Kun me olemme kasteen ja uskon kautta tulleet osallisiksi Kristuksesta, itse Totuudesta, ja kun meissä asuva Pyhä Henki yhä johdattaa meitä Hänen, Totuuden tuntemiseen, niin mihin meitä totuuden tuntijoina kutsutaan? Päivän evankeliumi ei tosin anna aivan suoraan vastausta tähän kysymykseen. Rivien välissä Herramme kuitenkin viittaa tähän asiaan, jopa kaksi kertaa.

Ensiksi Jeesus sanoo: Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt (Joh. 16:5a). Toisin sanoen: Jumalan Poika, joka on samaa olemusta kuin Isä, on Isän lähettämänä tullut maailmaan. Mitä varten Isä on lähettänyt Hänet maailmaan? Sitä varten, että Hän – niin kuin edellä kuulimme – todistaisi totuuden puolesta. Hänet on lähetetty myös ja nimenomaan sitä varten, että Hän kantaisi meidän ja koko maailman syntitaakan ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24), ja ylösnousemisessaan valmistaisi meille pääsyn ikuiseen elämään taivaassa. Hänet on siis lähetetty suorittamaan aivan tiettyä tehtävää.

Toiseksi Jeesus sanoo: Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. (Joh. 16:7b) Toisin sanoen: Pyhä Henki, joka lähtee Isästä ja Pojasta, lähetetään maailmaan. Jeesus itse lupaa lähettää Hänet. Ensimmäisenä helluntaina tämä hänen lupauksensa onkin jo täyttynyt. Pyhä Henki on lähetetty maailmaan ja vuodatettu opetuslasten päälle. (Ap. t. 2:1–13) Mitä varten Poika on lähettänyt Hengen maailmaan? Sitä varten, että Hän – niin kuin edellä kuulimme – johdattaisi Herran omat kaikkeen totuuteen. Hänet on lähetetty myös ja nimenomaan sitä varten, että Hän toisi meille Kristuksen, itse Totuuden. Hänet on lähetetty, että Hän valaisisi meidän pimentyneet sydämemme, ja tekisi meidät uskon kautta osalliseksi Hänen lahjoistaan, syntien anteeksiantamuksesta ja pyhyydestä, vanhurskaudesta ja pelastuksesta (vrt. Vähä katekismus II 6).

Nyt kun sinä olet kristitty, Kristus asuu uskon kautta sydämessäsi. Pyhä Henki on tehnyt sinut temppelikseen. Sinut on tehty osalliseksi jumalallisesta elämästä. Mitä tästä siis seuraa? Valtavan suuri ja tärkeä asia: Niin kuin Isä lähetti Poikansa taivaasta maailmaan, ja niin kuin Isä ja Poika lähettivät Pyhän Hengen taivaasta maailmaan, niin Herra Jeesus lähettää sinutkin pyhästä ja pelastavasta paratiisistaan, Kirkostaan maailmaan. Niin kuin Poika ja Pyhä Henki lähetettiin aivan tiettyä tehtävää varten, niin Kristus lähettää sinutkin aivan tiettyä tehtävää varten. Hän lähettää sinut elämään maailman pimeyden keskellä osallisena Hänen Henkensä valaisusta ja Hänen valoaan loistaen. Kristus lähettää sinut todistamaan maailman valheen ja harhan keskellä itsesään, Totuudesta. Hän lähettää sinut tekemään hyvää lähimmäisillesi. Kun sinä pysyt Kristuksen seurakunnassa sanan ja sakramenttien vastaanottajana – siis Pyhän Hengen työn yhteydessä! – silloin Herra, joka säännöllisesti ruokkii ja ravitsee sinua sanallaan, myös johtaa sinut vaeltamaan totuudessa (vrt. 2. Joh. 1:4; 3. Joh. 3–4) ja lähettää sinut maailmaan, ja myös itse tekee kauttasi kaiken sen, mikä Hänelle on otollista. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.5.2019.)

Mainokset

Pääsiäispäivä (1. vsk), Luuk. 24:1–12, toinen saarna

Viikon ensimmäisenä päivänä

Johdanto

Pääsiäispäivän pyhä evankeliumi alkaa sanoilla: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä (Luuk. 24:1a). Jotta ymmärrämme paremmin, mitä Herra meille tässä evankeliumissa tahtoo sanoa, sallikaa minulle, että pidän aivan lyhyen kielellisen oppituokion näistä sanoista. Ilmaisu Mutta viikon ensimmäisenä päivänä pitäisi oikeastaan kääntää: ”Mutta sapattien ensimmäisenä [päivänä]” (Τῇ δὲ μιᾷ τῶν σαββάτων). Toisin kuin meillä, juutalaisilla ei ollut nimiä eri viikonpäiville. He puhuivat viikonpäivistä laskien, kuinka mones päivä sapatista oli kyseessä. Siksi puhe ”sapattien ensimmäisestä päivästä” tarkoittaa juuri ensimmäistä päivää sapatin jälkeen. Jos nyt kerran sapatti oli viikon seitsemäs päivä, oli ensimmäinen sitä seuraava päivä tietenkin uuden viikon ensimmäinen päivä. Tällä tavalla suomalainen raamatunkäännöksemme tarjoaa meille aivan mahdollisen käännöksen, joskin hieman selittävän sellaisen.

Tästä pääsemme nyt itse asiaan. Näiden sanojen Mutta viikon ensimmäisenä päivänä äärellä tarkastelemme kolmea asiaa. Kuulemme

  1. mitä näiden sanojen taustalla on,
  2. mitä nämä sanat kertovat meille pääsiäisen ihmeestä, ja
  3. miten nämä sanat liittyvät meidän elämäämme.

Jumalan luomistyö viikon ensimmäisenä päivänä

Ensiksi siis kuulemme mitä sanojen Mutta viikon ensimmäisenä päivänä taustalla on. Minun isäni, vanha ja kokenut rovasti, on usein vitsaillut joidenkin pappien tavasta väsyttää seurakuntalaisensa aloittamalla saarnansa luomisesta ja päättämällä ilmestyskirjaan. Nyt meidän on kuitenkin aloitettava juuri luomisesta!

Kun Jumala loi maailmankaikkeuden, Hän teki tämän kaiken kuudessa päivässä. Alussa ei ollut mitään, mutta sitten, kun Jumala loi taivaan ja maan, taivas ja maa olivat. Sitten Hän loi valon ja erotti sen pimeydestä. Tämän kaiken Jumala teki ensimmäisenä päivänä. (1. Moos. 1:1–5) Sitten tuli toinen luomispäivä, sen jälkeen kolmas ja niin edelleen. Lopulta kuudentena päivänä Jumala sai valmiiksi taivaan ja maan kaikkine joukkoinensa (1. Moos. 2:1). Sitten Pyhä Henki lausuu Mooseksen kautta: Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. (1. Moos. 2:2) Kaikki tämä tapahtui yhden viikon puitteissa: Kuutena päivänä Jumala teki työtä. Sen sijaan seitsemäntenä, kun työ oli tehty, Hän lepäsi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Luoja olisi jättänyt luomansa maailman oman onnensa nojaan. Hänen ihmeellinen luomistyönsä tietenkin jatkuu joka hetki: Luomisvoimallaan Hän jatkuvasti uudistaa meidän ruumiimme solukkoa ja niin ylläpitää meidän elämäämme. Samalla luomisvoimallaan Hän jatkuvasti uudistaa luontoakin ja antaa esimerkiksi kasvien tuottaa happea ilmakehäämme, meidän hengitettäväksemme.

Tämänkertaisen aiheemme kannalta on kuitenkin tärkeintä huomata: kaikki sai alkunsa Jumalan luomiseen käyttämän viikon ensimmäisenä päivänä. Viikon ensimmäisenä päivänä Hän, joka kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat (Room. 4:17c) loi kaiken tyhjästä.

Uusi luomistyö viikon ensimmäisenä päivänä

Toiseksi kuulemme mitä sanat Mutta viikon ensimmäisenä päivänä kertovat meille pääsiäisen ihmeestä. Kun pyhä evankelista Luukas on aloittanut pääsiäisen evankeliumin sanoilla Mutta viikon ensimmäisenä päivänä, hän heti kertoo mitä tuona päivänä tapahtui. Naiset tulivat Jeesuksen haudalle, havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta (24:2), menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista (24:2), näkivät enkelit ja kuulivat heiltä ilosanoman Kristuksen ylösnousemuksesta (24:4–7). Lopulta he palasivat haudalta ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista ja kaikille muille (24:9).

Mitä Pyhä Henki tahtoo näillä sanoilla meille kertoa? Jeesuksen ylösnouseminen tapahtui varhain viikon ensimmäisen päivän aamuna. Herramme oli naulittu ristiin perjantaina, noin yhdeksän aikaan aamulla. Hän, Jumalan Karitsa (Joh. 1:29), oli kuollut noin kello kolmelta, samoihin aikoihin kun pääsiäisen uhrikaritsat teurastettiin temppelissä. Sitten Hänet oli pantu hautaan, juuri ennen kun sapatti alkoi perjantai-illan pimetessä. Haudassa Hän oli levännyt sapatin. Toisin sanoen, niin kuin Jumala alussa lepäsi kaikesta luomistyöstänsä viikon seitsemäntenä päivänä, niin Jeesus Kristus, maailman Luoja ja Herra nyt lepäsi viikon seitsemäntenä päivänä siitä työstään, jonka Hän oli sinun pelastustasi varten loppuun saattanut. Ristillä Hän oli sanonut: Se on täytetty (Joh. 19:30). Nyt oli aika levätä.

Mutta sitten, viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain Hänen hautansa havaittiin olevan tyhjä. Herra oli siis noussut kuolleista juuri viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain. Niin kuin Hän oli alussa luonut kaiken tyhjästä juuri viikon ensimmäisenä päivänä, niin Hän nytkin viikon ensimmäisenä päivänä teki jotakin aivan uutta. Jumala, joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat (Room. 4:17b–c) teki uuden, ennen näkemättömän luomisteon: Kuollut heräsi eloon. Hänestä, jossa ei mitään elämää ollut, tuli elävä.

Mutta tässä on enemmänkin kuin vain se ihme, mikä koski Jeesusta itseään. Hän oli mennyt kuolemaan sitä varten, että Hän oli ottanut kantaakseen sinun syntisi ja minun syntini. Meidän syntiemme palkaksi Hän nyt oli suostunut kuolemaan. Se tarkoittaa, että sinun ei enää tarvitse kantaa syntiesi rangaistusta. Jeesus Kristus on jo kantanut sen. Hänen kuolemassaan on sinun syntisi sovitettu! Mutta sitten: Viikon ensimmäisenä päivänä Hän nousi kuolleista. Se tarkoittaa, että myös sinun syntiesi seuraus, kuolema on voitettu. Toisin sanoen se Jumalan hyvä luomistyö, jonka Hän oli alussa tehnyt, mutta jonka meidän lankeemuksemme oli rikkonut ja turmellut, se luotiin nyt viikon ensimmäisenä päivänä uudeksi Kristuksessa.

Juuri tästä syystä me kristityt sanommekin tätä viikon ensimmäistä päivää, sunnuntaita ”kahdeksanneksi päiväksi”. Tällainen sanonta on tietenkin tietyssä mielessä virheellinen, eihän viikossa ole kahdeksaa päivää, vaan seitsemän. Mutta juuri tällaisella mahdottomalla sanonnalla kristityt tahtovat ilmaista: Herran Jeesuksen ylösnousemuksessa on kysymys ihmeellisestä uudesta luomisesta. Siinä on alkanut jotakin niin uutta ja ihmeellistä, ettei se enää sovi vanhan luomisen ja sen seitsemän päivän puitteisiin. Ylösnousemuksessa on tapahtunut jotakin yhtä mahdotonta kuin se, että viikossa olisi kahdeksan päivää. Mutta tästä huolimatta me saamme uskoa, että se on todella tapahtunut. Kristus on ylösnoussut!

Uuden luomisen osallisuuteen viikon ensimmäisenä päivänä

Kolmanneksi kuulemme vielä, miten sanat Mutta viikon ensimmäisenä päivänä liittyvät meidän elämäämme. Juuri tänä viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, Kristuksen Kirkko viettää pyhää messua. Näin Kirkko tekee ainakin kolmesta syystä: Ensinnäkin se viettää messua viikon ensimmäisenä päivänä muistaakseen Herransa Kristuksen ylösnousemusta kuolleista, joka tapahtui juuri viikon tänä päivänä. Toiseksi Kirkko viettää messua viikon ensimmäisenä päivänä sen vuoksi, että messussa ylösnoussut Herramme tuo kuolemansa ja ylösnousemuksensa hedelmät omalle rakkaalle seurakunnalleen vastaanotettaviksi sanansa saarnassa sekä ruumiinsa ja verensä sakramentissa. Kolmanneksi messua vietetään juuri tänä päivänä sitä varten, että kristikansa tietäisi milloin kokoontua ottamaan Herransa lahjoja vastaan (Augsburgin tunnustus XXVIII 60). Näin asia on ollut aivan jo alussa: Apostolien teoista me luemme, että alkuseurakunta juuri viikon ensimmäisenä päivänä kokoontui murtamaan leipää ja kuulemaan Jumalan sanaa – siis jumalanpalvelukseen. (Ap. t. 20:7. Ks. myös 1. Kor. 16:2.)

Toki tätä pyhää juhlaa voisi viettää muinakin viikon päivinä ja vietetäänkin. Varhaisessa kristikunnassa jumalanpalveluksia vietettiin useina päivinä viikon aikana. Ehtoollista nautittiin useammin kuin kerran viikossa. Meidän luterilaisten on hyvä muistaa myös se, mitä Luther kirjoittaa katekismuksessa: ehtoollinen on ”annettu jokapäiväiseksi laitumeksi ja ravinnoksi, josta usko saa virkistystä ja voimaa, jotta se ei joutuisi antamaan tässä taistelussa periksi, vaan voisi alati vahvistua.” (Iso katekismus V 24.) Ei siis olisi ollenkaan pahitteeksi, että ottaisimme oppia varhaisen kirkon esimerkistä ja oppi-isämme sanoista ja viettäisimme messua usein. Aivan joka päivälle riittää tarvetta syntien anteeksiantamukselle ja uskon vahvistukselle!

Mutta Kristuksen Kirkko viettää messua ensisijaisesti sunnuntaina juuri sitä varten, että kyseessä on viikon ensimmäinen päivä, tai kahdeksas päivä, siis Herramme ylösnousemuksen ja uuden luomisen päivä. Tule sinäkin siksi aina viikon ensimmäisenä päivänä messuun! Me, jotka pyhän kasteen ja uskon kautta olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksesta sekä Hänen iankaikkisesta elämästään, saamme juuri tänä päivänä Herramme sanan ja sakramentin yhteydessä vahvistua Hänen ikuisen elämänsä yhteydessä. Hänessä, ylösnousseessa Kristuksessa on meidän syntimme sovitettu, kuolemamme voitettu. Hänessä me elämme uutta, iankaikkista elämää jo nyt (vrt. Joh. 3:16). Me olemme viikon ensimmäisen päivän kansaa. Me olemme kahdeksannen päivän, uuden luomisen kansaa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 21.4.2019.)

Palmusunnuntai (1. vsk), Jes. 50:4–10

Jumala omaksui ruumiin – auttaakseen ja kärsiäkseen

Kuvittele, että haluat vaihtaa hetkeksi maisemaa ja lähteä pitkälle matkalle. Sinun pitää varata junaliput ja majapaikka, pitää pakata tavarat, lopulta vielä matkustaakin. Koska nyt näet näin paljon vaivaa päästäksesi toiseen paikkaan, on sinulle varmaankin tärkeää, että voit pitää matkaasi onnistuneena. Näin suuren valmistelun jälkeen olisi harmillista, jos matkan aikana vaikkapa sattuisi jokin onnettomuus, etkä sen vuoksi pääsisi katsomaan nähtävyyksiä, iloitsemaan kauniista maisemia tai paikallisista ruoista.

Tai kuvittele, että olet urheilija, joka on lähdössä maajoukkueen kanssa olympialaisiin toiselle puolen maapalloa. Sinun pitää tehdä enemmän kuin vain pakata tavarat ja matkustaa. Pitää vuosien ajan harjoittaa ruumistasi erittäin kurinalaisesti, että se selviytyisi äärimmäisistä suorituksista. Näin suuren vaivannäön ja vuosien itsekieltäytymyksen jälkeen olisi enemmän kuin harmillista, jos vaikka matkan aikana saisit ruokamyrkytyksen, etkä sen vuoksi pääsisi mukaan kisoihin, taistelemaan palkintosijojen mukanaan tuomasta kunniasta.

*

Profeetta Jesajan pyhän tekstin äärellä näin tavalliset esimerkit kuulostavat hieman ontuvilta. Ehkä ne kuitenkin voivat auttaa meitä ymmärtämään, millaisesta ja miten paljon suuremmasta asiasta Herramme Jeesus profeetan kautta puhuu. Herramme puhe edellyttää ikään kuin maiseman vaihtamista, jopa siirtymistä aivan toiseen ulottuvuuteen, ikuisuudesta aikaan. Tämän ”matkan” tehdäkseen Herramme teki paljon enemmän kuin pakkasi matkalaukkunsa. Hän teki paljon enemmän kuin mitä huippu-urheilija tekee säätääkseen ruumiinkuntonsa täydelliseen iskuun. Jumalan Poika omaksui sen mitä Hän, luomaton Luoja ei itse ollut, mutta minkä Hän oli itse luonut (1. Moos. 1:3; Joh. 1:3). Jumalan Poika, itse Herra ja Jumala tuli ihmiseksi. Hän, joka on ikuinen ja ruumiiton (lat. incorporeus; Augsburgin tunnustus I 2), kuitenkin omaksui ihmisyyden ja siihen kuuluvan ruumiin kaikkine jäsenineen. Millä tavalla Hän tämän teki? Hän vastaa: Herra, Herra, siis taivaallinen Isä antoi sen kaiken Hänelle (Jes. 50:4a, 5a).

Kuule nyt mitä muuta Herramme tästä merkillisestä tapahumasta sanoo! Ensiksi Hän sanoo: Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen (Jes. 50:4a). Hän, joka on itse olemukseltaan Sana, omaksui kielen, jolla puhutaan. Näin Hän teki siksi, että voisi tuoda sanansa – siis itsensä! – meille ihmisille puhutun ihmiskielen keinoin, siis sellaisella tavalla, jota me voisimme korvillamme kuulla ja ymmärtää. Kuule myös, mitä Hän tuli puhumaan! Hän sanoo: Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä (Jes. 50:4a). Sanat voitaisiin kääntää myös: niin että minä taidan ”auttaa / rohkaista” (עות) ”väsynyttä / uupunutta” (יָעֵף).

Ehkä sinä olet sellainen väsynyt ja uupunut? Ehkä sinä olet väsynyt syntisyyteesi. Tai ehkä olet aivan uupunut sisäisiin haavoihisi. Ehkä olet jo ihan nääntymäisilläsi, etkä tahdo löytää mitään virvoitusta. Tiedä silloin kuitenkin, että Jumalan Poika ja elävä Sana on omaksunut ihmisen kielen juuri sitä sitä varten, että Hän sanallaan virvoittaisi sinua, väsynyttä. Varmasti tosin kuulet sisimmässäsi sen äänen, joka sanoo: ”Varmaan Herra tahtoo tehdä tämän monille, mutta mahtaako Hänellä olla aikaa kuitenkaan näin huonolle kuin minä.” Mutta Jeesus sanoo tässä, että Hän haluaa virvoittaa sanallaan väsynyttä, siis juuri sinua, joka olet väsynyt ja virvoituksen tarpeessa. Mitä muuta Hän muka tällä sanallaan tarkoittaisi? Hän tahtoo lahjoittaa sinullekin sen, mistä Hän toisessa kohdassa sanoo, että Hän sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan. (Ps. 103:5)

Toiseksi Herramme sanoo, että Herra, Herra – siis taivaallinen Isä – herättää Hänet aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. (Jes. 5:40b) Hän on kaikkitietävä eikä siksi tarvitse korvin kuultavaa sanaa voidakseen tietää kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon. Kuitenkin Hän omaksui korvat oppiakseen kuulemaan Isänsä sanaa sekä kuuliaisuutta Hänen pyhälle tahdolleeen. Hän omaksui korvat oppiakseen kuulemaan myös maallista äitiään ja kasvatusisäänsä, ja ollakseen heille kuuliainen (vrt. Luuk. 2:49, 51a). Näin Hän teki siksi, että täyttäisi Isänsä lain vaatimukset meidän puolestamme.

Ehkä sinä olet pettynyt omaan lihalliseen haluttomuuteesi ja jopa kyvyttömyyteesi noudattaa Jumalan tahtoa. Ehkä olet ajatellut, ettet siksi kelpaa Herran opetuslapseksi. Tiedä kuitenkin, että Jumalan Poika on omaksunut ihmisen korvat sitä varten, että Hän sinun, ihmisen tähden voisi ihmisenä oppia kuuntelemaan Isänsä tahtoa opetuslasten tavoin. Hän on ennen aikojen alkua Isästä syntynyt, joka on alussa ollut Isän tykönä (Joh. 1:1), Jumala Jumalasta, joka ei koskaan nuku ja joka on luonut yön ja päivän vaihtelun, nukkumisen ja heräämisen. Kuitenkin Hän tässä sanoo, että Herra, Herra herättää Hänet aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Ihmiseksi, herättämistä tarvitsevaksi Hän on tullut sinun vuoksesi, joka olet ihminen, jonka korvat ovat kovin hitaat, ja joka siksi tarvitset sitä, että Herra herättää sinun korvasi kuulemaan opetuslasten tavalla. Jeesus tahtookin tehdä tämän! Kuule siis Hänen sanaansa, jolla Hän virvoittaa sinua. Sanansa kautta Jeesus nimittäin tahtoo herättää sinun korvasi ja avata ne, että saisit Pyhän Hengen ja olisit kuuliainen Hänen pyhälle tahdolleen.

Kolmanneksi Herramme sanoo: Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. (Jes. 50:6) Niin kuin kuulimme, Hän, joka on itse Luoja, omaksui luomansa ihmisruumiin. Nyt Hän sanoo, että siinä ruumiissa on selkä, siinä on posket, siinä on myös kasvot. Kaikki nämä Herramme oli luonut ihmiseen hyviä tarkoituksia varten: Hän loi selän, jotta me ihmiset pysyisimme tukevasti pystyssä, ja että jaksaisimme suorittaa monissa töissä tarvittavia vetäviä liikkeitä. Hän loi posket, jotta me pystyisimme puhumaan, syömään ja juomaan – ja että mies saisi ihastella Rouvan ihania poskia (vrt. Kork. v. 1:10). Herra loi kasvot, jotta me ihmiset emme olisi persoonattomia (vrt. lat. persona, naamio), toisillemme yhdentekeviä tai tuntemattomia, vaan että jokaisella meistä olisi omat yksilölliset ja kauniit kasvonpiirteensä – esimerkiksi juuri Rouvallakin omat ihanat piirteensä. Herra loi kasvot myös siksi, jotta me emme olisi keskinäisessä kommunikaatiossamme kylmän mekaanisia niin kuin robotit, vaan voisimme kasvojen ilmeillä välittää viestejä toisillemme sekä ilmaista erilaisia tunteitamme. Tämän kaiken Herra Jeesuskin siis omaksui tullessan ihmiseksi – ei kuitenkaan ainoastaan näitä hyviä tarkoitusta varten. Hän omaksui nämä ihmisen ominaisuudet sitä varten, että niitä käytettäisiin aivan niiden alkuperäistä tarkoitusta vastaan. Hänhän sanoo: Selkäni minä annoin lyötäväksi – tai ”selkäni annoin lyönneille/raipaniskuille” (מַכָּה). Eihän Jumala luonut ihmistä lyötäväksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten. Hän sanoo: poskieni parran [annoin] revittäväksi – tai ”poskeni repimisille” taikka ”leukani revittäväksi verille” (וּלְחָיַ֖י לְמֹֽרְטִ֑ים). Eihän Jumala luonut ihmistä tällä tavalla pahoinpideltäväksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten. Vielä Hän sanoo: en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. (Jes. 50:6) Eihän Jumala luonut ihmistä näin pilkattavaksi tai halveksittavaksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten.

*

Sallikaa minun nyt palata tuohon alussa esittämääni vähän ontuvaan esimerkkiin: Alussa totesimme, että kukaan ei varmaankaan tahtoisi lähteä pienelle matkalle sitä varten, että kaikki menisi pieleen ja täysin vastoin hyvää matkasuunnitelmaa. Jos kerran asia on näin, niin kuinka kukaan tekisi niin ”pitkän matkan” kuin Herramme Kristus ja omaksuisi aivan kokonaan toisenlaisen luonnon – ihmisyyden – sitä varten, että kaikkea sitä käytettäisiin sen alkuperäistä tarkoitusta vastaan? Kuitenkin Jeesus teki juuri niin. Hän teki niin vielä aivan mielellään, sanoohan Hän näistä koettelemuksistaan ja kärsimyksistään: minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois (Jes. 50:5b), tai niin kuin voitaisiin kääntää: Hän ei ole lähtenyt omille teilleen, ollut uskoton (סוג). Mitä vastaan Hän ei niskoitellut? Isänsä pyhää tahtoa vastaan, joka oli se, että Hän, synnitön uhrikaritsa ottaisi pois maailman synnit (Joh. 1:29), ja että Hänet tehtäisiin synniksi meidän synneistämme ja koko maailman synnistä (2. Kor. 5:21). Palmusunnuntaina Jeesus aivan vartavasten teki tuon viimeisen matkan Jerusalemiin, jotta Hänelle siellä tehtäisiin kaikki tämä. Näinhän Hän vähän aiemmin sanoo opetuslapsilleen: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineitten käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja antavat hänet pakanain käsiin; ja ne pilkkaavat häntä ja sylkevät häntä ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän on nouseva ylös. (Mark. 10:33–34) Jeesus ei niskoitellut, vaan oli kuuliainen, niin kuin sana sanookin: Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset (Hebr. 5:8–9).

Jeesus Kristus siis omaksui ihmisyyden pienimpine ruuminosineen kaikkineen, kuitenkin ilman syntiä (Hebr. 4:15). Hän ei kuitenkaan omaksunut ihmisyyttä ensisijaisesti nauttiakseen itse sen hyvyydestä ja kauneudesta, niin kuin matkailija nauttii kauniista maisemista tai hyvästä ruoasta. Hän ei myöskään omaksunut ihmisyyttä sitä varten, että voisi ihmiseksi tulemisellaan hankkia itselleen kunniaa, niin kuin urheilija harjoittelee kurinalaisesti voidakseen tämän kehon muokkauksen ja vahvistamisen myötä voittaa kirkkaimman mitalin. Meidän Herramme Jeesus Kristus omaksui ihmisyyden ja ihmisruumiin sitä varten, että Hän saisi ottaa itseensä ihmisyyden ja ruumiillisuuden turmeltumisen, synnin, sekä niiden tuhoutumisen, kuoleman. Hän omaksui ihmisyyden, että saisi kantaa sinun syntisi ja kuolemasi ihmisruumiissansa ristinpuuhun, ja että sinä Hänen ihmisruumiiseen lyötyjen haavojensa kautta saisit sielullesi parantumisen (1. Piet. 2:24), koko ihmisyytesi pelastumisen. Tämän kaiken Jeesus teki, sillä ilman tätä Hänen alentumistaan ja uhrityötään sinun ajallisen matkasi päässä olisi ollut enemmän kuin pelkkä pettymys, ikuinen häpeä ja tuska. Siellä olisi ollut ikuinen kuolema. Mutta meidän Herramme Jeesus teki kaiken tämän, jotta sinun ajallisen matkasi päässä olisi sen sijaan ikuinen ilo ja riemu, voitto ja elämä. Hänen on valta ja kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 14.4.2019.)

Marian ilmestyspäivä (1. vsk), Luuk. 1:26–38

Elämän ihme

Uuden elämän sikiämisen ihme

Pyhässä evankeliumissa kuulimme Jumalan Pojan sikiämisestä neitsyt Marian kohdussa. Ennen kuin lähdemme katsomaan tätä valtavaa ihmettä tarkemmin, kuljemme kuitenkin ensin pienen sivupolun tämän aiheen äärellä.

Kyse on tästä: Jos Jumalan Pojan sikiäminen neitsyen kohdussa tunnustetaankin ihmeeksi, saattaa kuitenkin helposti unohtua, että itse asiassa kenen tahansa ihmisen sikiäminen äidin kohdussa on suuri ihme. Miehen ja naisen solujen yhdistyessä tapahtuva uuden elämän alkaminen on aina käsittämätön ihme, jota ei kukaan kykene loppuun asti selittämään. Uskoi ihminen Jumalaan tai ei, hän joutuu lopulta kuitenkin hyväksymään sen tosiasian, että siinä uuden elämän alkamisessa, joka hedelmöittymisessä tapahtuu, on kyse ihmisjärjen ylittävästä asiasta.

Elämän ihmeen halveksiminen

Luonnollisen ihmisen mieli ei kuitenkaan tahdo suostua siihen, että sikiäminen voisi olla Jumalan työtä. Siksi sen on päädyttävä vähättelemään tätä ihmettä ikään kuin kyse olisi kovinkin tavanomaisesta tapahtumasta. Tästä on enää lyhyt matka koko uuden elämän halveksimiseen ja jopa sen lopettamiseen.

Jumalan sana kuitenkin ilmoittaa, että kohdussa siinnyt ihmiselämä on ihme, suuri ihme, josta tulee kiittää Jumalaa, kaiken elämän antajaa (Ps. 139:13–14). Sen vuoksi sanan valossa on selvää myös se, että kohdussa siinneen elämän lopettaminen – tapahtui se raskauden millä viikolla tahansa – on Jumalan hyvän luomistyön halveksimista ja vastustamista. Se on asettumista Hänen paikalleen, jolla yksin on vallassa antaa elämä ja ottaa se pois (Job 1:21b), toisin sanoen itsensä tekemistä jumalaksi. Samalla se on myös viidennen käskyn rikkomista, siis murhaamista. Tästä käy ymmärrettäväksi, että myös tällaisen teon hyväksyminen on syntiä.

Tässä kohdassa joku yleensä muistuttaa naisen oikeudesta päättää omaan ruumiiseensa liittyvistä asioista. Joku muistaa myös ehdottaa: raskaaksi tulleella äidillä on oikeus aborttiin, koska hänen elinolosuhteensa tai taloudellinen tilanteensa eivät olleet ihanteelliset lapsen synnyttämiseen tai kasvattamiseen.

Mitä tällaisiin ajatuksiin pitäisi vastata? Ensinnäkin: Tietenkin on erittäin tärkeää pitää naisten oikeuksia arvossa! Tässä yhteydessä vaikeus on vain siinä, että abortin tekeminen ei koske ainoastaan naisen ruumista. Kun siis halutaan puolustaa naisen oikeutta päättää omasta ruumiistaan, pitäisi samalla kysyä kuka muistaisi puolustaa hänen ruumiinsa sisällä kasvavan pienen ja avuttoman lapsen oikeuksia. Toiseksi: Tietenkään ei voida kiistää, etteikö tässä langenneessa ja rikki menneessä maailmassa jouduttaisi joskus aivan hirveisiin tilanteisiin, joissa ei ole jäljellä enää yhtään hyvää vaihtoehtoa. On totta, että joskus joudutaan miettimään, mikä jäljellä olevista täysin kestämättömistä ratkaisumalleista olisi vähiten huono. Samalla on kuitenkin painotettava tätä seikkaa: Vaikka yhteiskunnassa abortti pyritään usein hyväksymään monien aivan todellisten ja karmeiden erityistapausten varjolla, tilastot kuitenkin osoittavat, että todellisuudessa vain murto-osa tehdyistä aborteista saa motivaationsa tällaisista pakon edessä tehdyistä hätäratkaisuista. Useimpien aborttien taustalla on pikemminkin se, että raskaus on ei-toivottu, siis ikään kuin ”vahinko” – vaikka Jumalan silmissä uuden ihmisen sikiäminen ei koskaan ole vahinko, vaan Hänen ihmeellinen luomistekonsa. Toisinaan abortin perusteluna pidetään yksinkertaisesti sitä, että lapsen saaminen ei juuri tällä hetkellä vain tunnu sopivan suunnitelmiin.

Miten ikinä asiaa yritetäänkään perustella, siitä ei kuitenkaan kukaan pääse mihinkään, että abortti on alkaneen elämän lopettamista. Jos sitten kysytään mikä elämä siinä lopetetaan, joku ehkä sanoo: ”Solumassan elämä. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse. Siksi antaa mennä vain!” Mutta voitaisiin kuitenkin kysyä vastakysymys: mihin tuon pienen, soluista koostuvan ruumiin elämä perustuu? Eikö siihen, että Jumala on antanut sillekin sielun? Ihminen on sielusta ja ruumiista koostuva kokonaisuus aivan hedelmöittymisestä asti. Jos näin ei olisi, missä vaiheessa sielu sitten tulisi ihmisen ruumiiseen asumaan? Tokikaan sikiön pienen pienessä ruumiissa sielun toiminta ei tule vielä niin selvällä tavalla esiin kuin vaikka meidän aikuisten ruumiissa – esimerkiksi kasvojen ilmeissä tai järjellisissä ratkaisuissa. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö Jumalan luoma sielu olisi sikiössäkin jo kokonaan olemassa. Onhan vaikkapa pienellä kaksivuotiaallakin sielu, vaikka sen toiminnot eivät hänen ruumiissaan tule esiin niin selvästi kuin ruumiiltaan kehittyneemmällä aikuisella. Koska siis äidin kohdussa oleva sikiökin on kokonainen Jumalan luoma ihminen, jolle Luoja on antanut sekä sielun että ruumiin, olisi sen abortoiminen – siis alkaneen elämän keskeyttäminen – iankaikkisen sielun irrottamista ruumiista, toisin sanoen tappamista.

Ennen kuin siirrymme asiassa eteenpäin, sanon vielä yhden asian. Jos joku uskaltautuu katsomaan aborttiklinikoilla otettuja valokuvia tai videoita, tulee vakuuttuneeksi: Kyllä siinä on kyse muusta kuin pelkästä solumassasta. Kyllä kyse on lapsen elämästä – tai oikeastaan kuolemasta. Abortin tekeminen on elävän ihmislapsen suunnitelmallista tappamista. Jumalallisen oikeuden valossa se ei eroa millään tavalla muusta murhaamisesta. Sellainen on järkyttävä rikos niin Jumalaa kuin Hänen ihmeellisesti luomaansa ihmisyyttäkin vastaan.

Jumalan Pojan sikiämisen ihme

Mutta nyt me siis kuulimme evankeliumista tapauksesta, jossa Jumala teki tämän mitä ihmeellisimmän ihmeteon: sikisi uusi ihmiselämä. Kun alussa sanoin, että pyhässä evankeliumissa kuulimme Jumalan Pojan sikiämisestä neitsyt Marian kohdussa, tarkoitin nimenomaan tätä. Me emme nimittäin kuulleet enkelin ainoastaan ilmoittavan Marialle, että Jumalan Poika ”jossakin vaiheessa” sikiäisi hänen kohdussaan. Sen sijaan me kuulimme siitä nimenomaisesta tapahtumasta, jossa tämä sikiämisen ihme tapahtui. Vaikka Jumala näet tässäkin antoi Poikansa siitä ihmeellisellä tavalla naisen kohdussa, Hän kuitenkin nyt teki tämän ihmeen toisella tavalla kuin miten sen Hän yleensä tekee. Tässä ei ollut kyse Jumalan luonnollisesta ihmeestä, vaan yliluonnollisesta.

Enkeli lausui Marialle: Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. (Luuk. 1:35) Juuri nämä jumalalliset sanat vaikuttivat sen, mitä ne ilmoittivat. Juuri tämän jumalallisen sanan kautta tapahtui se, mistä pyhä Johanneskin todistaa: Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme (Joh. 1:14a). Juuri enkelin lausuman Jumalan sanan kautta Pyhä Henki, joka sitoutuu sanaan, tuli Marian päälle. Juuri tämän sanan kuullessaan Korkeimman voima varjosi tämän naisen. Jumalan elävä Sana ja Poika, itse tosi Jumala, joka oli alussa Isän luona (Joh. 1:1) tuli tämän sanan kautta ihmisen Pojaksi, siis tosi ihmiseksi. Tähän sikiämiseen ei siis tarvittu miehen siementä, vaan Jumalan sanan siemen annettiin Mariaan hänen korviensa kautta. Näin Mariasta tuli Kristuksen kantaja.

Ajattele, miten suuren tehtävän Jumala antoi tälle neitsyelle! Voiko olla mitään suurempaa tehtävää kuin se, että Maria sai kantaa kohdussaan Jumalan Poikaa, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astuu alas taivaasta, tulee lihaksi Pyhästä Hengestä ja hänen ruumistaan, ja syntyy ihmiseksi. Tällaisen tehtävän saaneena Maria sai armon, niin kuin enkeli sanookin: Terve armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi. (Luuk. 1:28b) Jumalan ilmoitussanan myötä Herra tulikin olemaan Marian kanssa, jopa Hänen kohdussaan. Siksi tämän naisen kautta itse asiassa koko maailmakin sai armon – nimittäin siksi, että Jumalan Poika tuli asumaan sen keskellä, ja lopulta ottamaan pois koko sen synnin (Joh. 1:29).

Mutta ajattele myös millaisessa tilanteessa neitsyt Maria oli tullessaan raskaaksi Pyhästä Hengestä. Hän oli ilmeisesti hyvin nuori. Hänet oli kyllä kihlattu Joosefille, mutta hän ei vielä kuitenkaan ollut naimisissa tämän kanssa. Näin Marialla ei vielä ollut miestä ottamassa vastuuta hänen itsensä saati syntyvän lapsen elättämisestä. Raskaaksi tuleminen tällaisessa elämäntilanteessa saattoi hänet vielä valtavan huonoon valoon yhteiskunnan edessä. Häntä pidettiin yleisesti haureellisena ja saastaisena naisena, kantoihan hän kohdussaan lasta jo ennen avioliittoa. Nykyaikaisen perhepolitiikan kielenkäyttöä lainaten me voisimme kysyä: Oliko Marian elämässä nyt ”sopiva aika” alkaa odottaa lasta? Oliko omakotitalo hankittu, keittiöremontti tehty ja kesämökin kaakelit vaihdettu kauniimpiin? Oliko Maria saanut elämässään kaiken nyt niin täydellisen valmiiksi, että olisi hyvä aika alkaa – niin kuin sanotaan – ”tehdä lapsia”? Ja lopulta: sopiko Marian suunnitelmiin se, että hän tämän raskauden myötä joutuisi koko yhteisönsä silmätikuksi? Inhimillisesti ajatellen voisimme vastata: ei tietenkään! Mutta Jumalan aika oli kuitenkin juuri nyt. Jumala tahtoi juuri tällä ajalla lähettää elävän Sanansa lihaksi, asumaan meidän keskellämme. Ajattele mitä olisi tapahtunut, jos Maria olisi tässä tapauksessa alkanut miettiä sitä, mikä hänelle nyt paremmin sopisi. Mitä olisi tapahtunut, jos Maria olisi pitänyt tätä raskautta ei-toivottuna ja alkanut pohtia miten päästä tästä lapsesta eroon? Näin hän olisi itse syyllistynyt tietenkin murhaan. Mutta silloin Jumalan Poika ei myöskään olisi voinut tulla meidän syntiemme kantajaksi, saati kuolemaan oikeaan aikaan meidän jumalattomien edestä (Room. 5:6). Ilman Golgatan uhria me olisimme jääneet ilman pelastusta. Kenen tahdon mukaista tällainen lopputulos olisi ollut? Tietenkin perkeleen tahdon mukaista, siis hänen, joka vihaa Jumalaa sekä Hänen valmistamaansa pelastusta. Se olisi ollut hänen tahtonsa mukaista, joka ei tahdo, että yksikään ihminen pelastuisi, vaan että kaikki tulisivat tuntemaan hänen valheensa (vrt. 1. Tim. 2:4). Pyhän evankeliumin äärellä on kauheaa kuvitellakin tällaista mahdollisuutta, että Maria olisi nykyihmisten tavoin ajatellut omaa etuansa. Rohkenemme kuitenkin kuvittelemaan tätä siksi, että paremmin ymmärtäisimme, miten vakavasta asiasta sikiön tappamisessa on kyse. Sellainen on aina saatanallinen teko.

Marian kuuliaisuus ja Kristuksen lunastustyö

On kuitenkin ihana asia, että Maria uskoi enkelin välittämän Herran sanan! On ihana evankeliumi, että hän ei pannut etusijalle omaa mukavuuttaan tai ”oikeuksiaan”. Sen sijaan hän sanoi: Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan. (Luuk. 1:38) Jumala antoi Marialle sen armon, että hänkin, vaikka oli syntinen ihminen, kuitenkin alistui kuuliaiseksi Herransa sanalle, Hänen luomistahdolleen ja pelastustahdolleen.

Koska Maria oli kuuliainen, saamme mekin tänään iloita: Meille on syntynyt Vapahtaja (vrt. Luuk. 2:11a). Kuulitko? Sinulle on syntynyt Vapahtaja! Jumalan Poika on neitsyen kohdussa omaksunut ihmisyyden ihmissieluineen ja ruumiineen, koska me kaikki olemme ihmisiä sieluinemme ja ruumiinemme. Hän on syntynyt tästä neitsyestä ja elänyt ihmisen elämän. Kokanaisena ja täydellisenä ihmisenä – ilman syntiä (Hebr. 4:15) – Hän on itse kantanut meidän syntimme. Oikeaan aikaan Hän kantanut sinun syntisi ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24), kuollut sinun puolestasi. Olivat sinun syntisi millaiset tahansa – Jumalan ja Hänen sanansa halveksimista, itsesi asettamista Hänen asemaansa, tottelemattomuutta vanhempiasi tai esivaltaa kohtaan, lähimmäisesi vihaamista ja surmaamista mielessä, hänen ruumiillista kaltoin kohteluaan, hedelmöittyneen ihmiselämän lopettamista, lihallisten himojesi seuraamista, pahan puhumista, varastamista tai toisen oman himoitsemista – saat kuitenkin uskoa, että Kristuksen Jeesuksen ihmisruumiin ja veren uhrissa sinulla on lunastus kaikista synneistä (vrt. 1. Piet. 1:18–19). Korkeimman Poika on sovittanut sinun kaikki syntisi! Usko nyt Häneen, kuoleman voittaneeseen Herraan. Hänessä sinulla on ikuinen elämä. Ja mene sitten Hänen rauhaansa, äläkä tästedes enää syntiä tee (Joh. 8:11b).

Uuden elämän sikiäminen ihmisessä

Lopuksi: Kun Jumala lähetti enkelinsä Marian luo ilmoittamaan Poikansa sikiämisestä ja syntymästä, Hänen sanansa siemen siis kylvettiin neitsyeen tämän korvien kautta. Sanan kautta Pyhä Henki tuli Marian päälle ja Jumalan Poika sikisi ihmiseksi. Samalla tavoin Jumala tänäänkin lähettää seurakunnalleen sen enkelit, suomeksi sanansaattajat (ἄγγελος – ks. esim. Ilm. 1:20). Hän siis lähettää seurakunnalle piispat ja pastorit. Heidän tehtäväkseen on Jumala antanut saarnata omaa sanaansa, johon Hänen Pyhä Henkensä sitoutuu. Kun Henki sitten sanan kautta tulee uskosta osattomien kuulijoiden päälle, sikiää heidänkin sydämessään uusi hengellinen elämä. He uudestisyntyvät, eivät katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta (1. Piet. 1:23).

Rakas kristitty, sinä, joka olet Jumalan sanaa kuullut ja Hänen sanallaan kastettu Jumalan lapsi! Tämän kaiken Herra on sinussakin jo kerran tehnyt. Jos sinä tunnet lihallisen hitautesi ja haluttomuutesi Jumalan tahdon asioissa, kuule taas tätä samaa Jumalan sanaa! Itse henkäyttämänsä (2. Tim. 3:16) ja Henkensä täyttämän sanan kautta Jumala tahtoo yhä uudelleen elävöittää sinun hengellisen elämäsi. Sanan kautta Kristus tulee yhä uudestaan uskon kautta asumaan sinun sydämeesi (Ef. 3:17). Silloin sinäkin Marian tavoin saat uskossa olla Kristuksen kantaja. Saat iloisesti kantaa Häntä – Jumalan elävää Sanaa – luetun ja puhutun sanan kautta myös toisten kuultavaksi. Niin Kristus, itse Elämä (Joh. 14:6), saa tulla yhä uusien ihmisten elämäksi.

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.3.2019.)

2. paastonajan sunnuntai (1. vsk), 1. Tess. 4:1–8

Mikä on Jumalan tahto sinun elämässäsi?

Pyhään elämään kutsutut

Päivän epistolassa Apostoli kirjoittaa: Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. (1. Tess. 4:7) Tällaisten sanojen äärellä joku ehkä sanoo: ”Kauheaa miten siellä kirkossa vaaditaan pyhitystä. Eikö se kuulosta aika vaativalta ja lainomaiselta?” Mutta tässä ei nyt olekaan kyse siitä, että sinulta vaadittaisiin hyviä tekoja, jotta niitä tekemällä voisit ansaita pelastuksen. Huomaa tarkoin, että Paavali osoittaa nämä sanansa kristilliselle seurakunnalle, siis kristityille. Keitä nämä ihmiset siis ovat?

He ovat niitä, joiden puolesta Kristus kuoli. Miksi Hän kuoli? Siksi, että Hän oli tullut Jumalan Karitsaksi, ottamaan pois maailman synnin (Joh. 1:29). Hän oli siis tullut ottamaan näidenkin ihmisten synnit itseensä, tulemaan itse synniksi heidän synneistään (2. Kor. 5:21). Mutta Kristus myös herätettiin kuolleista, vieläpä siten, että kuolema ei enää Häntä vallitse – tai ”Herrana hallitse” Häntä (θάνατος αὐτοῦ οὐκέτι κυριεύει). Kristus on siis kuolemankin Herra. Hän ei enää kuole. (Room. 6:9) Hän elää ikuisesti. Hän on kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan voittanut sen synnin, jonka oli näiltä ihmisiltä ottanut omakseen. Hän on myös voittanut tämän synnin palkan, kuoleman (Room. 6:23). ”Sillä minkä [Hän] kuoli, synnille kuoli yhdellä kertaa/kerta kaikkiaan.” (Room. 6:10a) Toisin sanoen, Hänellä ei ole enää mitään tekemistä synnin kanssa. ”Mutta sen minkä [Hän] elää, elää Jumalalle.” (Room. 6:10b) Raamattu puhuu Kristuksen kuolemisesta kertakaikkisuuteen viittaavassa sanamuodossa. Hänen elämiseensä viittaavat teonsanat ovat muodossa, joka viittaa jatkuvuuteen. Hän siis kuoli kerta kaikkiaan, mutta elää ikuisesti.

Sama apostoli antaa kuitenkin ymmärtää, että tämä kaikki liittyy myös kristittyjen elämään. Näin on siksi, että kristityt ovat niitä, jotka on Jumalan armosta tehty osallisiksi Kristuksen työn hedelmistä. Missä se on tapahtunut? Kasteessa! Samalla tavalla kuin Kristus kuoli meidän syntiemme tähden ja synnille, niin myös me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut (Room. 6:3). Tämä tarkoittaa sitä, että Golgatalla valmistettu syntien anteeksiantamus on kasteessa sovellettu meihin henkilökohtaisesti, tai toisin sanoen meidät on otettu sen yhteyteen. Näin meidän syntimme on anteeksiannettu, haudattu kasteeseen niin kuin meren syvyyteen (vrt. Miika 7:19–20). Jumalan näkökulmasta meidän syntejämme ei siis enää ole. Mitä sitten on, siitä apostoli sanoo näin: Samalla tavalla kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. (Room. 6:4b) Tarkemmin sanottuna: ”samoin myös me elämän uutuudessa vaeltaisimme” (οὕτως καὶ ἡμεῖς ἐν καινότητι ζωῆς περιπατήσωμεν). Toisin sanoen se ylösnousemus, joka haudan suulla on valmistettu, on kasteessa sovellettu meihin henkilökohtaisesti. Siinä meidät on otettu tämän ylösnousemusen yhteyteen. Näin meidän kuolemamme on voitettu ja tilalle annettu Kristuksen uusi elämä. Kasteessa olemme kertakaikkisesti saaneet tämän uuden elämän osaksemme. Mutta me olemme saaneet sen sitä varten, että sitten myös vaeltaisimme tämän elämän uutuudessa, emmekä enää vanhan ihmisemme tahdon mukaisessa vanhassa elämässä.

Juuri tätä tarkoittaa se, mitä päivän epistolasta kuulimme: Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Kyse on siis yksinkertaisesti siitä, että kristityt vaeltaisivat niin kuin heidän saamansa kutsumuksen arvo vaatii (Ef. 4:1). Ei siis ole ”lakihenkistä” saarnata hyvästä ja Jumalan mielen mukaisesta elämästä. Siihen apostolikin Herrassa Jeesuksessa pyytää ja kehottaa (1. Tess. 4:1a) seurakuntaa, siis niitä ihmisiä, jotka Herra on jo kalliilla verellään lunastanut lain alta ja siirtänyt pois vanhasta turhasta vaelluksestaan, uuteen elämään Jumalan lapsina (vrt. Gal. 4:4–5; 1. Piet. 1:18–19).

Mistä tietää, mikä on Jumalan tahto?

Rakkaat kristityt! Tekin olette niitä, jotka Herra Jeesus on kasteessa ottanut omikseen. Tämä asia koskee siis myös teitä. Ja niin lienee tässäkin seurakunnassa monta, jotka tahtoisivat vaeltaa Jumalan mielen mukaan! Kristuksen omana sinäkin toivoisit, että voisit kaikessa ratkaista asiasi Hänen tahtonsa mukaan.

Mutta ehkä sinä olet elämäsi suurten valintojen edessä myös kysellyt jotakin tällaista: ”Mistä minä voisin tietää mikä missäkin asiassa on Jumalan tahto? Mistä tietäisin, onko tämän työpaikan vastaanottaminen Jumalan mielen mukaista? Entä mistä tietäisin, olisiko Hänen tahtonsa, että minä menen naimisiin tämän ihmisen kanssa?” On oikein hyvä, että kysyt Jumalan tahtoa elämäsi kaikissa asioissa! Mutta suuri kysymys onkin se, mistä saat vastauksen näihin asioihin. Raamatusta tietenkin, eikö niin? Aivan oikein! Ja kuitenkin huomaat, että Raamattu ei kerro onko juuri tämä työ se, jossa Jumala tahtoo sinua käyttää. Ei Raamattu kerro sitäkään, onko juuri tämä nainen tai mies se, jonka Jumala on tarkoittanut sinun puolisoksesi. Mistä siis tietäisit miten Jumala tahtoo sinun ratkaisevan tällaiset asiasi niin, että tekisit sen Hänen mielensä mukaan?

Kuule mitä apostoli kirjoittaa: Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet. (1. Tess. 4:1–2) Hän siis sanoo, että Jumalan tahto on niissä käskyissä, jotka apostolit ovat Herran Jeesuksen kautta seurakunnalle antaneet, ja jonka seurakunta on näin heiltä myös oppinut. Kristitty siis tietää Jumalan tahdon Hänen käskyistään. Mitä ne käskyt sitten ovat?

Apostoli nostaa tässä esiin kaksi esimerkkiä. Molemmat hän ottaa Jumalan kymmenen käskyn joukosta. Ensin hän kirjoittaa: Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne (1. Tess. 4:3–5). Hän siis puhuu kuudennen käskyn noudattamisesta, sen jossa sanotaan: Älä tee huorin (2. Moos. 20:14). Hän sanoo vielä, että vaimon ottamisessa keskeistä on se, että se tapahtuu pyhyydessä ja kunniassa. Mitä se siis käytännössä on? Vastauksen sinä tiedät! Sehän on kirjoitettuna katekismuksessa: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, että olemme puhtaat ja siveät ajatuksissa, sanoissa ja teoissa ja että itse kukin rakastaa ja kunnioittaa aviopuolisoaan.” (Vähä katekismus I 12.)

Sitten apostoli lainaa toistakin käskyä. Hän kirjoittaa: ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. (1. Tess. 4:6) Tässä apostoli kehottaa Tessalonikan seurakuntalaisia, ettei kukaan heistä syyllistyisi rikkomuksiin veljeänsä vastaan taloudellisissa asioissa. Suomalainen raamatunkäännöksemme ei tätä aivan selvästi ilmaise, mutta kysymys on juuri taloudellisista rikkomuksista. Apostoli kehottaa kristittyjä, ettei kukaan heistä tuottaisi veljelleen tappiota saadakseen itse hänestä hyötyä. Hän siis puhuu seitsemännen käskyn noudattamisesta, sen jossa sanotaan: Älä varasta (2. Moos. 20:15). Niin kuin katekismuksesta muistat, tämän käskyn selitys kuuluu näin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä hanki sitä itsellemme petollisella kaupalla tai petoksella, vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan.” (Vähä katekismus I 14.) Ehkä apostolin voidaan ymmärtää puhuvan tässä myös viidennen käskyn noudattamisesta. Tarkoittavathan sanat Älä tapa (2. Moos. 20:13) tätä: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme vahingoita lähimmäisemme ruumista tai tuota hänelle muuta kärsimystä, vaan autamme ja tuemme häntä kaikissa elämän tarpeissa.” (Vähä katekismus I 10.)

Kuten huomaat, Vähässä katekismuksessa olevat käskyjen selitykset alkavat sanoilla ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme…” Mitä se tarkoittaa? Vastaus: kaikki sinun oikeat ratkaisusi elämässä ja suhteessa lähimmäisiin perustuvat siihen, että rakastat Jumalaa yli kaiken. Kun sinä rakastat Jumalaa, tahdot tietenkin pitää myös kiinni Hänen käskystään, joka käskee rakastamaan lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matt. 22:37–39)

Jos siis kysyt, miten ratkaista jokin tietty elämäsi suuri tai pienempikin asia niin, että valintasi miellyttäisi Jumalaa, kysy itseltäsi seuraava kysymys: Olisiko tämä valintasi sellainen, että se kestää Jumalan kymmenen käskyn valossa? Ensiksi siis, nouseeko tämä valintasi rakkaudesta Jumalaa kohtaan ja halusta miellyttää Häntä eikä lihallista luontoasi? Toiseksi, olisiko tämä valintasi paras ratkaisu sinun lähimmäistesi kannalta? Jos voit vastata molempiin kysymyksiin myöntävästi, valintasi on varmasti sellainen, että se miellyttää Jumalaa.

Teet siis oikein, kun aina etsit elämääsi Jumalan johdatusta ja Hänen tahtonsa tapahtumista! Mutta kun niin teet, älä odota löytäväsi Hänen tahtoaan ensisijaisesti mistään ihmeenomaisesta ”johdatuksesta”. On toki totta, että on olemassa myös Jumalan salattu tahto, jonka mukaan Hän johtaa ja kaitsee tätä maailmankaikkeutta ja sen historiaa. Mutta näitä asioita Hän ei ole ilmoittanut meille. Siksi sinunkaan ei tarvitse kantaa huolta Hänen tahdostaan tässä mielessä. Hän kyllä tuntee tämän tahtonsa ja myös toteuttaa sen joka tapauksessa, aivan riippumatta sinun ratkaisuistasi. Sinulle riittää, että etsit pikemminkin sitä Jumalan tahtoa, jonka Hän on ilmoittanut meille ihmisille, siis myös sinulle. Etsi tätä Jumalan tahtoa sieltä, missä se on kirjoitettuna ja jotka kirjoitukset Hän on seurakunnalleen antanut. Etsi Jumalan tahtoa Hänen pyhän lakinsa sanasta. Sen sinä löydät tietenkin Raamatusta, ja sitten juuri katekismuksesi ensimmäiseltä kolmelta lehdeltä, kymmenen käskyn selityksestä. Niin kuin kuulimme, kaikki nämä käskyt on tiivistetty siinä, että rakastat Häntä yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Siinä kaikki! Jos siis haluat miellyttää Jumalaa, älä etsi näiden lisäksi mitään muuta ”Jumalan tahtoa” tai muita hyviä tekoja, sillä Raamattu ei opeta sellaisia, eikä Jumala sellaisia sinulta myöskään vaadi. Sen sijaan Jumala on näissä käskyissään hyvin yksinkertaisella ja riittävällä tavalla ilmoittanut sinulle, Kristuksessa lunastamalleen rakkaalle lapselleen, millaista elämää Hän sinulta käytännössä toivoo. Näissä käskyissä sinulla kyllä riittää oppimista ja tekemistä koko elämäsi ajaksi.

Kristityt lain ja evankeliumin kuulijoina

Älä siis loukkaannu siihen, että kirkossa saarnataan pyhitystä. Niin Herra itse apostolinsa kautta tekee. Muista kuitenkin aina mitä sanan mukainen pyhitys on. Se on alusta loppuun asti Jumalan työtä. Tämän työnsä Hän on kerran tehnyt, kun Hän on korvin kuullun ja veteen liittyneen sanansa kautta uudestisynnyttänyt sinut. Siinä Hän tuonut sinulle sen syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden, jonka Kristus on ristillään hankkinut sinulle. Siinä on siirtänyt sinut maailman ja perkeleen vallasta omaan valtapiiriinsä, pyhään Kirkkoonsa. Sinä et siis seiso Hänen edessään jonkilaisen oman ”pyhyytesi” varassa, vaan Hänen Poikansa pyhyyteen puettuna. Kristuksen tähden sinä olet pyhä!

Vaikka sinäkin nyt olet kertakaikkisesti uudestisyntynyt ja mielesi hengeltä uudistunut, ei uudestisyntymisesi ja uudistuksesi ole tässä maailmassa kuitenkaan vielä täydellistä, vaan vasta aluillaan. Sinä tiedät hyvin miksi näin on: sinun mielesi henki on alituisessa taistelussa lihaasi vastaan, siis sinuun koko elämän ajaksi piintynyttä turmelusta vastaan. Tämä vanha Aadam, joka yhä vielä on piintyneenä järkeesi, tahtoosi ja kaikkiin kykyihisi, olisi mielellään ryhtymässä kaikenlaiseen epäjumalanpalvelukseen ja syntiin. Siksi on välttämätöntä, että Herrasi laki aina loistaa sinulle. Nimittäin vanha Aadamisi ”ei saa noudattaa omaa tahtoaan, vaan se on sekä kehotuksin ja uhkauksin että myös rangaistuksin ja kärsimyksin pakotettava seuraamaan Hengen johdatusta ja antautumaan hänen vangikseen”. Sitä varten apostolikin tässä kehottaa seurakuntaa Jumalan lain noudattamiseen.

Mutta sitten sinä saat kuulla myös evankeliumia Kristuksesta! Siitä sinä saat osaksesi syntiesi anteeksiannon. Evankeliumin kautta Jumalan Henki saa sinussakin, uskovassa aikaan myös kaikkia hyviä ja Jumalan mielen mukaisia tekoja. Niitä sinä, uudestisyntynyt kristitty teet aivan vapaaehtoisesti, ikään kuin et koskaan olisi kuullutkaan mistään lain käskystä, uhkauksesta tai palkinnosta. Tällä tavalla sinäkin Jumalan lapsena elät Jumalan laissa ja vaellat sen mukaan. Milloinkaan et ole vailla lakia, mutta et myöskään lain alla. Sinä olet Kristuksen armon alla. Siksi sinä myös uuden, sisällisen ihmisesi puolesta ilolla yhdyt Herrasi lakiin ja syvennyt siihen päivin ja öin. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 6. Lain kolmas käyttö, 1, 4, 5–6; Täydellinen selitys. 6. Jumalan lain kolmas käyttö, 5, 17, 18.)

Tule siis säännöllisesti Jumalan seurakunnan joukkoon, Hänen sanansa kuuloon! Sanansa kautta Hän on lahjoittanut sinulle Pyhän Henkensä, ja niin Hän tahtoo tehdä jatkossakin. Hän tahtoo pyhittää sinua niin, että päivä päivältä varttuisit Hänen tahtonsa tuntemisessa sekä Hänen tahtonsa mukaisessa vaelluksessa. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 17.3.2019. Sen valmistamisessa on käytetty apuna Phillip Caryn erinomaista teosta ”Good News for Anxious Christians. 10 Practical Things You Don’t Have to Do.” [Grand Rapids, MI: Brazos Press. 2010.])

Laskiaissunnuntai (1. vsk), Luuk. 18:31–43, toinen saarna

Kaikki on täysin toteutuva

Johdanto

Jeesus ja Hänen opetuslapsensa olivat kulkeneet alas Jordanin itärantaa. Nyt he olivat tulossa Jerikoon (Luuk. 18:35). Sieltä ei olisi enää pitkä heidän matkansa määränpäähän, Jerusalemiin (vrt. Mark. 10:32). Tässä tilanteessa Herra otti kaksitoista opetuslastaan erilleen muista. Hän alkoi puhua heille tulevista tapahtumista: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös. (Luuk. 18:31b–33)

Kuvaus on lyhyt ja yksinkertainen. Meidän raamatunkäännöksessämme nämä Jeesuksen sanat kuulostavat rauhallisilta ja asiallisilta, melkeinpä sanomalehtikieleltä. Niihin on kuitenkin ladattuna valtavan suuri rikkaus. Ne kertovat, kuka on valmistanut sinulle pelastuksen. Jotta näkisimme tämän tarkemmin, etsimme nyt vastausta seuraavaan kysymykseen: Kun Jeesus tässä ilmoittaa mitä Jerusalemissa on tapahtuva, kenen Hän sanoo tekevän mitäkin?

Kirjoitukset täyttyvät

Herra siis sanoo: ”Katso, [me] nousemme ylös Jerusalemiin, ja täyttyy kaikki mikä on kirjoitettu profeettojen kautta Ihmisen Pojasta.” (Luuk. 18:31b) Hän puhuu ”täyttymisestä”. Tämä teonsana ei ilmaise kuka on se, joka täyttää. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että mikään ”täyttyisi” itsestään. Kun Jeesus sanoo, että kohta täyttyy kaikki se, mikä on ennalta Raamatussa kirjoitettu Hänestä, Hän tarkoittaa, että Jumala itse täyttää tämän kaiken. Toisin sanoen: Jumala on sanonut sanansa. Hän pysyy myös sanansa mittaisena. Mitä Hän ennalta on sanonut tekevänsä, sen Hän myös tekee. Mutta mitä Jumala nyt siis aikoo tehdä? Minkälaisia asioita on tapahtumassa?

Jeesuksen antaminen pakanoiden käsiin

Ensiksi, Jerusalemissa Jeesusta odottavat kärsimys ja kuolema. Huomaatko miten Herramme jumalallisessa viisaudessaan tietää kaiken ennalta? Monet kärsimysviikon tapahtumia sivusta seuranneet ajattelivat ehkä, että Nasaretin rabbi kiinniottaminen tapahtui niin kuin tavallisten rikollisten kohdalla, sellaisten, jotka pyrkivät viimeiseen asti pakenemaan ja piiloutumaan esivallan miekkaa. Hänet saatiin kiinni, ja sitten häntä rangaistiin kiduttamalla ja ristiinnaulitsemalla. Mutta todellisuudessa mikään tästä ei tapahtunut sattumalta. Herramme Jeesus on Jumalan elävä ilmoitussana, koko Raamatun keskus. Sen vuoksi Hän myös tiesi tarkkaan, mitä Raamatussa Hänestä oli ennalta kirjoitettu. Hän tiesi, että Isä oli lähettänyt Hänet maailmaan juuri siksi, että Hän menisi kärsimykseen ja kuolemaan. Niin Hän nyt aivan tietoisesti halusi tehdäkin. Hän oli matkalla tätä päämäärää kohti.

Kun Jeesus nyt puhuu näistä tulevista tapahtumista, Hän sanoo, että Hänet annetaan pakanain käsiin (Luuk. 18:32a). Se ”antamista” tarkoittava sana, jota Jeesus tässä käyttää (παραδίδωμι), tarkoittaa oikeastaan jonkin antamista tai uskomista jonkun toisen haltuun, tai alttiiksi panemista. Herramme ei kuitenkaan tarkkaan ilmaise kuka Hänet antaa pakanoiden käsiin. Hän vain sanoo, että Hänet annetaan. Kuka tämän siis tekee?

Raamattu kertoo ihmisistä, jotka juuri tällä tavalla olisivat halunneet antaa Jeesuksen toisten käsiin, tuomittavaksi. Luukas kirjoittaakin pari lukua myöhemmin: Ja he vartioivat häntä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita, saadakseen hänet kiinni jostakin sanasta, niin että voisivat antaa hänet esivallalle ja maaherran käsiin. (Luuk. 20:20) Evankelista käyttää tässä samaa sanaa kuin Herramme. Lisäksi voimme muistaa miehen, joka aivan todella antoikin Jeesuksen juutalaisille ja heidän kauttaan lopulta pakanapäällikkö Pilatukselle tuomittavaksi. Luukas kirjoittaa: Niin saatana meni Juudaaseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista. Ja tämä meni ja puhui ylipappien ja pyhäkön vartioston päällikköjen kanssa, miten hän saattaisi hänet heidän käsiinsä. (Luuk. 22:3–4) Taas evankelista käyttää samaa, toisen haltuun antamista tarkoittavaa sanaa. Vieläpä Herra itsekin käyttää tätä sanaa, kun Hän Getsemanessa sanoo tälle kavaltajalleen: Juudas, suuntantamisellako sinä Ihmisen Pojan kavallat? – tai ”annat alttiiksi”. (Luuk. 22:48) Raamattu siis puhuu selvästi ihmisistä, jotka antoivat Herran alttiiksi ja pakanoiden käsiin.

Lopulta evankeliumin sanamuodossa on kuitenkin kyse siitä, että Jumala itse toimii. Kun Jeesus sanoo, että Hänet annetaan pakanain käsiin, Hän tarkoittaa, että juuri taivaallinen Isä antaa Poikansa pakanoiden käsiin. Taas me siis näemme, että Jeesus ei joutunut kiinniotettavaksi sattumalta tai siksi, ettei Hän olisi onnistunut kätkeytymään vainoajiltaan. Tässä me näemme Hänen täydellisen kuuliaisuutensa Isän pelastustahdolle. Jeesus suostuu passiivisesti kaikkeen mihin Hänen rakas Isänsä tahtoo Hänet lähettää ja antaa.

Samaa asiaa voidaan katsoa myös toisesta näkökulmasta: Jeesus, taivaallisen Isän Poika ja itse Jumala toimii tässä itsekin. Hän kuitenkin toimii juuri niin kuin Isän tahto on. Tästä Hän puhuu toisessa kohdassa: Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin. Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni. (Joh. 10:17–18) Mutta jos siis Isä on nyt antava Poikansa pakanoiden käsiin, niin mitä Hänelle sitten tapahtuu?

Jeesuksen pahoinpiteleminen ja tappaminen

Ensiksi – vaikka Herramme ei päivän tekstissä sitä suoraan sanokaan – me tiedämme evankeliumeista, että Jeesus otettiin kiinni. Inhimillisestä näkökulmasta katsottuna tapahtui vapaudenriisto. Jumalallisesta näkökulmasta katsoessamme voimme kuitenkin sanoa, että Herra Jeesus, kaikkivaltiaan Jumalan Poika, antoi itse itsensä vangittavaksi (vrt. Matt. 26:53).

Toiseksi kuulemme, mitä Jeesus sanoo Jerusalemissa tapahtuvan: Häntä pilkataan tai ivataan. Häntä häpäistään – tai ”pidetään ylimielisesti”. Häntä syljetään. Vielä Herra sanoo, että ruoskittuaan häntä he tappavat Hänet.

Nämä toinen toistaan kauheammat teonsanat edellyttävät sitä, että joku tekee tämän kaiken Jeesukselle. Ketkä nyt siis ovat niitä, jotka pilkkaavat, häpäisevät, sylkevät, ruoskivat ja tappavat? Taas on tietenkin kyse ihmisistä. Ihmisten viha kohdistuu Jeesukseen. Katso miten se tapahtuu: Kun sydämessä olevalle vihalle ja murhanhimolle annetaan valtaa, se alkaa ensin näyttäytyä väheksymisenä ja pilkkaavina, ylimielisinä puheina. Alatko haistaa palaneen käryä, jos mietit omaa elämääsi? Kun tällaiselle asenteelle ja käytökselle annetaan tilaa, se johtaa edelleen vihan osoittamiseen ja häpäisemiseen myös ruumiillisella tavalla, sylkemällä. Kun tälle vihalle annetaan valta, seuraavina vuorossa ovat lyöminen ja ruoskiminen, ja lopulta se, mikä kaiken taustalla on koko ajan ollutkin, viidennen käskyn rikkominen aivan lopullisella tavalla, murhaaminen. Näin erinomaista hedelmää kantaa meidän ihmisten lihallinen luonto! Mutta kuka tämän kaiken siis teki Jeesukselle? Tietenkin juuri ne pakanat, joiden käsiin Herra sanoo itsensä annettavan. Roomalainen hallitsija antoi hänet kuolemaan. Tämän sotilaat pilkkasivat ja häpäisivät, sylkivät ja ruoskivat Häntä. He naulitsivat Hänet ristiin.

Siinäkö kaikki? Ei vielä. Nimittäin lopulta tämä kaikki tapahtui juuri niin kuin Jumala oli jo ennalta säätänyt ja profeettojensa kautta Raamatussa ilmoittanut. Isä itse antoi Poikaansa rangaista näin. Mitä varten? Siksi, että sinä, ihminen, olisit ansainnut kaiken tämän synneilläsi. Isän armo sinua, synteihin kahlittua kohtaan toi Hänen pyhälle Pojalleen kahleet. Sinun tähtesi, joka elit synnin, kuoleman ja perkeleen orjuudessa, antoi Isä Poikansa perkeleen palvelijoiden kiinniottamaksi. Näin Hän oli päättänyt tehdä, että sinä pääsisit vapaaksi demonisten orjuuttajiesi vankeudesta, Jumalan lasten kirkkauden vapauteen (Room. 8:21b). Armossaan taivaallinen Isä järjesti niin, että sinun pilkkasi Hänen pyhyyttään kohtaan koitui Hänen Pojalleen Kristukselle pilkaksi. Sinun ylimielinen ja häpäisevä suhtautuminen Jumalaa kohtaan koitui Jeesukselle häpeäksi. Vielä taivaallinen Isä järjesti niinkin, että kun sinä olit elämälläsi sylkenyt Jumalan täydellisen lain päälle, tuli Hänen täydellinen ja virheetön Uhrikaritsansa Jeesus pilkattavaksi ja syljettäväksi sinun sijastasi. Näin Hän oli päättänyt tehdä, että sinä et joutuisi jumalattomien ihmisten ja perkeleiden kanssa iankaikkiseen häpeään ja piinaan, vaan saisit sen sijaan iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon (Augsburgin tunnustus XVII 2–3). Se, että sinä olit vihannut ja pitänyt tyhjänpäiväisenä Jumalan ja Hänen uskovan seurakuntansa, koitui Herralle Jeesukselle ruoskaniskuiksi ja kuolemaksi (vrt. Matt. 5:22). Näin Isä oli päättänyt antaa Poikansa kantaa sinun syntisi ruumiissaan ristinpuuhun (1. Piet. 2:24a), ettei sinun tarvitsisi niitä kantaa. Isä lähetti Kristuksen, että Hän olisi sinun syntisi, ja että sinä saisit Hänessä tulla Jumalan vanhurskaudeksi (2. Kor. 5:21). Sinun syntiäsi ja sen rangaistusta kantaen Herra Jeesus Kristus oli nyt menossa sinun syntisi rangaistukseen, sinun kuolemaasi (Room. 6:23a).

Tällä tavalla myös sinä annoit Kristuksen pakanoiden käsiin. Sinä teit tämän kun vielä olit syntinen, Jumalan vihollinen. Mutta Jumala osoittaakin rakkautensa meitä kohtaa siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8)

Juuri tätä kaikkea Jeesus tarkoittaa kun Hän sanoo: ja kaikki on täysin toteutuva. Hänen ristinkuolemansa oli oleva Jumalan pelastussuunnitelman täyttymys. Näin Hän aivan samaa sanaa käyttäen sitten ristillään sanookin: Se on täytetty (Joh. 19:30).

Jeesuksen ylösnousemus

Mutta Jeesus lisää näiden tulevien tapahtumien listan loppuun vielä yhden asian, joka on ennalta profeettojen kautta ilmoitettu ja tulee kohta täyttymykseensä. Herramme sanoo itsestään: ja kolmantena päivänä hän nousee ylös. (Luuk. 18:32c) Jeesuksen puheessa on siis kyse paitsi Hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan, myös Hänen ylösnousemuksestaan ja kirkastamisestaan (vrt. Luuk. 24:26; 9:31, 51).

Hänen sanansa ovat koruttomat: ja kolmantena päivänä hän nousee ylös. Mutta mikä suuri ihme näihin sanoihin sisältyykään! Kuollut nousee ylös! Kuka sellaista voi tehdä? Yksin Jumala!

Mutta mitä varten Isä oli päättänyt näin? Siksi, että Kristus nousisi kuolleista esikoisena kuoloon nukkuneista (1. Kor. 15:20). Toisin sanoen, Hän olisi ensimmäinen kuolleista herätetty, ja Hänen kauttaan herätettäisiin muitakin. Isä päätti näin, että sinut, joka olit kuollut Aadamissa, mutta sitten myös sovitettu Kristuksen veriuhrin kautta, tehtäisiin eläväksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22). ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudassa oleville” – siis sinulle! – ”elämän antoi.” Hänessä Isä avasi sinulle pääsyn iankaikkiseen elämään taivaassa!

Jeesuksen pelastustekojen todistajat

Lopuksi meidän on syytä panna merkille vielä yksi asia. Kun Jeesus puhuu tästä kaikesta opetuslapsilleen, Hän siis sanoo heille: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Herra Jeesus siis tahtoo, että Hänen rakkaat opetuslapsensa olisivat kaiken tämän todistajia. Näinhän Hän ylösnoustuaan sanookin heille: Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat. (Luuk. 24:46–48)

Tämä asia koskee meitäkin. Mekin olemme saaneet kuulla Jumalan sanan, jonka Hän on pyhien profeettojensa kautta kirjoituttanut tulevasta Messiaasta. Me olemme kuulleet sanan, jonka Herra itse on puhunut ja pyhien evankelistojensa kautta välittänyt meillekin. Vielä me olemme kuulleet myös sen sanan, jonka Herra on pyhien apostoliensa kynän kautta ilmoittanut meille. Me olemme saaneet kuulla Kristuksesta, Jumalan Pojasta, jonka Isä on lähettänyt maailmaan meidän syntiemme sovittajaksi. Tämän sanan kuulijoina ja Kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastettuina me olemme saaneet Pyhältä Hengeltä lahjaksi uskon. Tässä uskossa mekin saamme olla Herramme kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen todistajia. Saamme olla todistajia, sillä se kaikki koskee meitä, niin sinua, yksittäistä kristittyä, kuin koko Kristuksen seurakuntaruumistakin: Kasteessa meidän vanha ihmisemme on ristiinnaulittu, haudattu Kristuksen kuolemaan. Kasteessa Hän on synnyttänyt meissä uuden ihmisen, nostanut meidät ylös kuolleista, elämään uutta elämää Kristuksessa. (Room. 6:3–6: Tiit. 3:5)

Hänen omakseen kastettuna sinäkin saat olla Hänen pelastustekojensa todistaja. Saat olla sitä koko uuden elämäsi puolesta ja sitten myös puheissasi. Muista kuitenkin tämä: kun sinä näin todistat Kristuksen teoista lähimmäisillesi, sinun ei tarvitse yrittää tavoittaa mitään erityistä ihmisviisauden tai puhetaidon suuruutta. Riittää, että teet niin kuin Herramme itse päivän evankeliumissa, ja puhut selvällä ja yksinkertaisella tavalla siitä, mitä Hän on tehnyt hyväksesi – vaikka tämä tapahtuisi sanomalehtikielellä. Jumalan sana ei nimittäin kaipaa mitään tehostamista sinun puoleltasi. Herran sanassa itsessään on Pyhän Hengen voima, joka vaikuttaa uskon sitä kuulevissa, missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.

Kristuksen omana sinä olet Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa todistaja. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa on siis totta sinun kohdallasi jo nyt. Kerran tämä kaikki on täysin toteutuva myös sinun kohdallasi. Se on toteutuva kun Herramme Jeesus Kristus palaa kirkkaudessaan. Silloin me saamme silmillämme nähdä ja katsella sitä todellisuutta, mistä nyt olemme sanasta korvillamme kuulleet ja minkä nyt uskon kautta näemme kuin kuvastimessa. Silloin me elämme iankaikkisesti, Kristuksen, meidän Herramme tähden, joka elää ja hallitsee yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 3.3.2019.)

Sexagesima (1. vsk), Luuk. 8:4–15

Kuka kylvää ja mitä?

Johdanto

Kuulimme Jeesuksen tutun vertauksen kylvästä sekä sen selityksen. Näitä Herramme rikkaita sanoja voitaisiin lähestyä monistakin eri näkökulmista. Suuri osa vertauksesta keskittyy erilaisiin maaperiin sekä siihen, miten hyvin tai huonosti ne ottivat vastaan kylvön. Tästä asiasta on syytä saarnata, ja on paljon saarnattukin. Tänään sen sijaan tarkastelemme Herramme sanoja itse kylvämisen näkökulmasta. Pohdimme seuraavia asioita:

1) Mitä kylvetään?

2) Kuka kylvää?

3) Miten kylväminen tapahtuu?

4) Osan lahjoistaan Jumala jakaa toisella tavalla kuin kylvämällä.

Mitä kylvetään?

Ensiksi kysymme, mikä on se siemen, jonka kylvämisestä Jeesus puhuu. Herra itse vastaa tähän ja sanoo: siemen on Jumalan sana. (Luuk. 8:11) Hän siis tarkoittaa, että aivan niin kuin kylvämään lähtenyt maanviljelijä levittää valtavat määrät siemeniä maahan, niin tulee myös Jumalan sanaa levittää runsaasti maailmaan.

Mutta mitä tämä sana oikeastaan on? Se on Jumalan oma ilmoitus, jonka Hän on profeettojensa ja apostoliensa kautta antanut meille, ja joka on talletettuna pyhään Raamattuun. Tämä ilmoitussana on kahtalainen: se on yhtäältä lakia ja toisaalta evankeliumia. Laki ilmoittaa meille Jumalan pyhän ja vanhurskaan tahdon (vrt. Room. 7:12). Samalla se osoittaa, että me emme ole täyttäneet tätä Hänen tahtoaan, emmekä edes halunneet täyttää sitä. Me olemme siis syntisiä, kadotuksen ansainneita. Mutta juuri siksi Jumalan sana on myös evankeliumia. Se on hyvää sanomaa Kristuksesta, Jumalan Pojasta, jonka taivaallinen Isä on lähettänyt maailmaan. Kristus on tullut kantamaan sinunkin koko syntitaakkasi ja sovittamaan sen ristillään. Evankeliumin sana paitsi kertoo tästä Kristuksen historiallisesta sovitustyöstä, se myös tuo sen hedelmät meille, sinullekin. Ihminen, joka vastaanottaa tämän sanan, saa syntinsä anteeksi ja syntyy uudesti, uuteen elämään Kristuksessa. Siksi hän myös alkaa uuden ihmisensä puolesta mielellään noudattaa Jumalan pyhää tahtoa, joka lain sanassa on ilmoitettuna. Tällä tavalla Jumalan laki on kristitylle suuri ilon aihe.

Katso nyt miten Herramme Jeesus rakastaa kaikkia ihmisiä! Luukas kirjoittaa, että kun Hän näkee suuren kansanjoukon kokoontuvan Häntä kuulemaan, Hän juuri silloin puhuu tämän vertauksen sanansa kylvämisestä (Luuk. 8:4ss). Herramme siis tahtoo, että lain ja evankeliumin työ voisi tapahtua mahdollisimman monissa ihmisissä, myös näissä Hänen kuulijoissaan. Siksi Hän tahtoo, että Hänen sanaansa kylvettäisiin kaikkialla maailmassa.

Mutta on huomattava, että sanan siemen on erilaista kuin maan multaan kylvettävä siemen. Tavallinen maanviljelijä heittää maahan edellisen kauden sadosta saatuja siemeniä, ja hyvään maahan pudotessaan ne alkavat kasvaa uutta elämää. Jumalan iankaikkinen sana sen sijaan on katoamaton siemen. Se kylvetään ihmiseen sitä varten, että kun ihminen ottaa sen vastaan, hänestä itsestäänkin tulisi katoamaton, siis osallinen ikuisesta elämästä Kristuksessa. Näinhän apostoli Pietari kirjoittaakin seurakunnalle: olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. (1. Piet. 1:23) Koska Jumalan sanan ihmeellinen siemen nyt siis kylvetään ihmiseen, täytyy se myös kylvää sillä tavalla, että ihminen voi ottaa sen vastaan. Se kylvetäänkin korvien kautta.

On tosin syytä muistaa, että kaikki mitä tässä maailmassa kylvetään, ei ole Jumalan sanaa. Moni pyrkii kylvämään ihmisiin myös Jumalan sanan vastaisen väärän opin siementä. Tätäkin kylvämistä yritetään toteuttaa ihmisten korvien välityksellä. Siksi on hyvä ottaa opiksi siitä, mitä Ignatios, heti apostolien ajan jälkeen vaikuttanut Antiokian piispa kirjoittaa Efeson seurakunnalle:

Olen oppinut tuntemaan muutamia opettajia, jotka ovat lähtöisin sieltä, ja kävivät matkallaan täällä; heidän oppinsa on huono. Näiden te ette ole sallineet kylvää siementä keskuuteenne, vaan olette tukkineet korvanne, jotta ette joutuisi vastaanottamaan sitä mitä he kylvävät. (I. Ef. IX 1)

Kuka kylvää?

Toiseksi kysymme kuka on se, joka kylvää Jumalan sanaa. Luukkaan sanat eivät aivan suoraan ota kantaa tähän asiaan. Matteus sen sijaan kertoo Herramme kutsuneen siementä valtakunnan sanaksi (Matt. 13:19a). Kuka julistaa Jumalan valtakunnan sanaa? Eikö Jeesus itse? Kun siis kysymme kuka on sanan kylväjä, ensimmäinen ja pääasiallinen vastaus kuuluu: meidän Herramme Jeesus. Juuri päivän evankeliumin edellä Luukas kirjoittaakin: Ja sen jälkeen hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia; ja ne kaksitoista olivat hänen kanssansa. (Luuk. 8:1) Jeesus itse on siis suuri Kylväjä. Hän haluaa kylvää pyhää sanaansa joka paikassa.

Mutta samalla kun Herramme näin vaelsi kaupungista kaupunkiin saarnaamassa, Hän tiesi, että Hän menisi kohta pois. Hänellä oli suoritettavana suuri tehtävä, koko maailman lunastaminen synneistä. Sinunkin syntiesi tähden Hän oli matkalla Jerusalemiin! Hänen matkansa määrä oli kärsimyksessä ja Golgatan ristinkuolemassa. Hän oli kuitenkin matkalla myös ylösnousemukseen ja uuteen elämään, että sinäkin saisit synnit sovitettuina nousta iankaikkiseen elämään, elää Hänen kanssaan ikuisesti. Koska Jeesus nyt siis tiesi, ettei Hän olisi maailmassa enää kauaa, ne kaksitoista olivat hänen kanssansa. (Luuk. 8:1) Näin Herramme paitsi opetti apostoleitaan tulevaa Kirkon aikaa varten, Hän antoi heille myös jumalallisen esimerkin kylvämisestä, jota he tarvitisivat tulevassa tehtävässään Jumalan sanan palvelijoina. Nämä apostoliset sananpalvelijansa Herra siis kutsui, asetti ja lähetti kylvötyöhön. Heistäkin tuli Hänen sanansa kylväjiä. Heidän tehtävänään oli jakaa Hänen sanaansa julkisesti seurakunnalle sekä myös levittää sitä muuallakin, aina ja kaikkialla.

Mutta huomaa: juuri siksi, että apostolit saarnasivat Jumalan sanaa ja kastoivat kolmiyhteisen Jumalan nimeen, tulivat monet osalliseksi Kristuksen pelastuksen lahjoista ja Hänen elämästään. Sanan kautta heidät liitettiin Herran kuninkaalliseen papistoon. Juuri siksi, että he siis nyt olivat tulleet jäseniksi tässä pyhässä papistossa, oli heidän kaikkien tehtävänä olla mukana julistamassa sen jaloja tekoja, joka oli pimeydestä kutsunut heidät ihmeelliseen valkeuteensa (1. Piet. 2:9). Heidänkin tehtävänään oli siis olla sanan kylvötyössä.

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien kristittyjen tehtävä seurakunnassa olisi samanlainen. Tämä ei tarkoita, että kaikkia vaadittaisiin lähtemään samalla tavalla kaduille julistamaan, tai vaikkapa tilaisuuksiin saarnaamaan ja opettamaan. Toinen Raamatun kuva seurakunnasta onkin kuva Kristuksen ruumiista. Tämä kuva ilmaisee, että seurakunnan – siis kuninkaallisen papiston – jäsenet ovat keskenään erilaiset ja toimittavat eri tehtäviä. Tämä on Kirkon Herran hyvä tahto! Kuitenkin Kristuksen kuninkaallisena papistona seurakunta yhdessä pitää esillä Jumalan sanaa ja kylvää sitä maailmaan. Seurakunnan yhteydessä Herra itse myös varustaa yksittäisiä jäseniään pyhällä sanallaan niin, että he ovat valmiita vastaamaan jokaiselle, joka heiltä kysyy sen toivon perustusta, joka heissä on (1. Piet. 3:15). Tälläkin tavalla he kaikki kylvävät Jumalan uudestisynnyttävän sanan siementä maailmaan.

Rakkaat kristityt, Herra on siis lähettänyt myös teidät kylvämään! Jumalan sanan kylväminen on meidän, Kristuksen koko seurakunnan yhteinen asia. Hän on antanut Kristus-viinipuun pitkien oksien levittyä yli koko maanpiirin, levittänyt Kristus-ruumiin jäsenet tähänkin kaupunkiin. Näin Hän on tehnyt, että Hänen todistuksensa teidänkin kauttanne saisi levitä kaikkien vastaanotettavaksi.

Miten kylväminen tapahtuu?

Kolmanneksi meidän on tarkasteltava miten sanan kylväminen tapahtuu. Ajattele sellaista kylvämisen tapaa, joka oli käytössä Jeesuksen ajan Israelissa: Viljelysmaat eivät olleet kovin suuria, eikä niissä ollut aitoja tai selkeitä rajoja. Niin kuin kylväjävertauskin antaa ymmärtää, peltojen välissä kulki teitä, tai ehkä paremminkin polkuja. Tällaisessa maastossa kylväjä käveli edes takaisin ja heitteli jyviä joka puolelle. Tässä kuvassa keskeistä on se, että Jeesuksen ajan kylväjät eivät pyrkineet määrittelemään sentin tarkkuudella sitä, millaiseen kohtaan maaperää jyvät laskeutuivat. Nyt me kysymme: mitä Herramme tällaisesta kylvämisen tavasta puhuessaan tahtoo meille opettaa? Vastaus kuuluu: Jumalan sanan jakajan tehtävänä ei ole arvioida sitä, minne sanaa kannattaisi kylvää.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meillä olisi lupa suhtautua Jumalan sanan jakamisen tapaan välinpitämättömästi! Ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä Hänen sanastaan kulloinkin jaetaan. Jumalan sanaa jaetaan oikein silloin, kun otetaan huomioon kuulijoiden erilaiset tilanteet: Jumalattomalle, katumattomalle syntiselle ei saa tarjota evankeliumin muruakaan. Hän tarvitsee ainoastaan lakia, jotta tulisi tuntemaan oman syntisyytensä ja evankeliumin tarpeensa. Toisaalta lain murtamalle ja rikkomuksensa tunnustavalle syntiselle ei saa puhua lain häivääkään. Hän tarvisee ainoastaan evankeliumia Kristuksesta, joka on tullut ihmiseksi ja sovittanut hänen kaikki syntinsä ristillään. Tällä tavalla Jumalan laki ja evankeliumi tulee jakaa oikein.

Mutta kuva siemenen kylvämisestä osoittaa, että Jumalan sanan jakajan ei tarvitse yrittää määritellä sitä, millaiseen maaperään se lankeaa, toisin sanoen missä jaettu sana voi paremmin tehdä tehtävänsä. Toisissa syntisissä Jumalan laki tekee tehtävänsä heti, mutta toisten kohdalla sekin lankeaa huonoon maaperään. Samoin toisissa syntinsä tunnustavissa evankeliumi tekee tehtävänsä heti, mutta toisten kohdalla sekin jää vaille vastakaikua. Ei sanan jakaja voi nähdä kuulijan sydämeen saati tietää, milloin sana uppoaa ja juurtuu siihen. Totta kai meidän tulee kirkkona miettiä lähetysstrategiaamme. Meidän tulee pohtia, missä Jumalan sanaa ei vielä ole saarnattu ja pyrkiä auttamaan tässä tilanteessa. Myös jokainen meistä yksittäisistä kylväjistä voi aina opetella tuntemaan puhumaamme sanaa paremmin. Toki voimme myös opetella jäsentämään ajatuksiamme huolellisemmin, jotta osaisimme puhua ihmisille selkeämmin. Voimme opetella vuorovaikutustaitoja, eikä inhimillisestä puhetaidostakaan ole haittaa. Mutta tärkeää on huomata, että millään tällaisella strategioinnillamme tai inhimillisillä taidoillamme me emme voi tehdä Jumalan sanaa vaikuttavaksi.

Siksi sinunkaan ei pidä ennalta yrittää valikoida sanan esilläpitämisen paikkoja sen mukaan, minkä itse oletat olevan otollisempi paikka sanan vastaanottamiselle, mikä taas huonompi ja kovempi maaperä. Me ihmiset emme näet voi tietää missä ja milloin Jumala näkee hyväksi vaikuttaa uskon sanansa kautta. Mutta ei meidän tarvitsekaan tietää sitä. Koko maailma ja sen kaikki ihmiset tarvitsevat Jumalan sanaa! Siksi Jeesus sanookin yksinkertaisesti: Kylväjä meni kylvämään siementänsä. (Luuk. 8:5a). Tätä esimerkkiä seuraten meidänkin tehtävämme kristittyinä on yksinkertaisesti lähteä kylvämään Jumalan muuttumattoman lain ja evankeliumin sanaa niitä tarvitsevien korville – siis kaikille! Kun itse olemme saaneet messussa ottaa vastaan Jumalan armon sanan, me yksinkertaisesti ”lähdemme rauhassa ja palvelemme Herraa iloiten” ja jaamme tätä armon sanaa toisillekin. Sen, missä tämä kylvetty sana alkaa itää ja tuottaa hedelmää, me saamme jättää Jumalan huoleksi. Hän on nimittäin se, joka kasvun antaa (1. Kor. 3:7). Tästä huomaatkin, että vaikka meidän pastorien ja koko seurakunnan yhteisenä tehtävänä on tosin kylvää ja pitää tarjolla elämän sanaa (Fil. 2:16a), yksikään meistä ei kuitenkaan ”käytä” Jumalan sanaa. Sanassa läsnä oleva Pyhä Henki on se, joka käyttää tätä pyhää sanaa. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys VI 20–21.)

Näin opettaa myös luterilainen tunnustuksemme. Puhuessaan kristillisen uskon syntymisestä tunnustus lausuu: ”Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (Augsburgin tunnustus V 1–2.) Toisin sanoen uskon syntyminen ihmisessä on Jumalan työtä. Kristus on kyllä uskonut Kirkolleen ne välineet, joiden välityksellä Hän tahtoo tämän työnsä tehdä. Hän on myös asettanut tietyn viran näiden välineiden julkista jakamista varten. Sen sijaan varsinainen työ, joka näiden armonvälineiden välityksellä tehdään, on Hänen omansa. Hän tekee sen ”missä ja milloin […] hyväksi näkee.”

Tästä puhuu myös Vähä katekismuksemme. Isä meidän -rukouksen selityksessään Luther opettaa siitä, miten Jumalan valtakunta tulee meidän luoksemme. Hän kirjoittaa: ”Miten se [siis Jumalan valtakunnan tuleminen] tapahtuu? Kun taivaallinen Isä antaa meille Pyhä Henkensä, niin että me hänen armostansa uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme Jumalan omina täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa.” (Vähä katekismus III 8.) Toisin sanoen se, että me ihmiset uskomme Jumalan pyhän sanan, ei perustu sanan saarnaajan lahjakkuuuteen saati mihinkään mitä sanan kuulijat tekevät. Jumalan sanan uskominen perustuu Hänen armoonsa. Tämän armonsa Hän antaa meille Pyhän Henkensä kautta, joka sitoutuu sanaan ja on sanassa läsnä. Pyhän Henkensä kautta Jumala itse tekee kaiken. Älä sinäkään siis jää murehtimaan siitä, onnistuitko vakuuttamaan lähimmäisesi kristillisistä totuuksista. Jaa sinä vain Herran lakia ja evankeliumia niitä tarvitseville. Hän kyllä tekee loput.

Jumalan lahjat, joita ei saa kylvää

Nyt olemme puhuneet Jumalan suullisen sanan kylvämisestä. Mutta neljänneksi on syytä todeta vielä seuraava asia: Herra tahtoo antaa sanansa meille myös toisella tavalla kuin tässä suullisessa, korvin kuultavassa muodossa. Kasteessa ja ehtoollisessa Hänen sanansa liittyy aineeseen (Iso katekismus IV 18), jotta me aineelliset ihmiset voisimme ottaa sen vastaan. Nämä kaikki, sekä Jumalan suullinen sana että toisaalta kaste ja Herran ehtoollinen ovat saman armon välineitä. Kaikissa niissä on kyse Jumalan sanasta. Silti niitä kaikkia ei tule jakaa samalla tavalla. Minkä takia?

Vastaus kuuluu näin: Jumalan suullinen sana on sisällöltään sekä lakia että evankeliumia. Sen vuoksi se kuuluu niin katumattomille syntisille – lakina – kuin syntinsä tunnustavillekin – evankeliumina. Siksi Jumalan sanaa tulee kylvää aina ja kaikkialla, kaikkien ihmisten keskuudessa, niin kuin kylväjä kylvää siemeniä kaikkiin paikkoihin. Näin ei kuitenkaan tule jakaa Herran asettamia sakramentteja, esimerkiksi pyhää ehtoollista. Se ei nimittäin ole sisällöltään lakia ja evankeliumia, vaan pelkkää puhdasta evankeliumia. Sen vuoksi ehtoollista ei saa ”kylvää” kenelle tahansa. Sen jakamiselle on oma aikansa. Lain pitää ensin tehdä tehtävänsä ihmisen sydämessä ja ohjata hänet pyytämään näkyvää ja syötävää evankeliumin sanaa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumista ja verta, jotka on annettu ja vuodatettu hänenkin syntiensä anteeksiantamiseksi. Näin ensi pitää tulla lain, vasta sitten evankeliumin. Kristuksen ruumiin ja veren ateriaa tuleekin jakaa vain niille kastetuille ja uskoville, jotka tunnustavat uskonsa ja elävät kristillisesti.

Juuri tästä johtuen Kristus on tahtonut uskoa armonvälineidensä jakamisen asettamansa apostolisen viran tehtäväksi. Tällä tavalla Kirkon Herra tahtoo pitää huolta siitä, että kastetta ja ehtoollista ei kylvetä missä ja milloin tahansa niin, ettei vastaanottaja tiedä mitä hän siitä etsii tai mitä varten hän tulee niitä vastaanottamaan (vrt. Iso katekismus V 2). Herra ei nimittäin tahdo, että näitä Hänen pyhiä lahjojaan jaetaan tuomioksi kenellekään (1. Kor. 11:27–29). Sen sijaan Hän tahtoo, että jokainen syntien anteeksiantamusta ja uutta elämää tarvitseva saa niissä anteeksiantamuksen ja elämän. Kun Kristuksen asettama sananpalvelija tuntee Hänen seurakuntansa ja sitten hoitaa tätä evankeliumin jakamisen tehtävää heidän keskuudessaan, voi jokainen saada Herran lahjoista osansa ajallaan (vrt. Luuk. 12:42).

Kuulkaa Jumalan sanaa!

Lopuksi, rakkaat kristityt! Kuulkaa ahkerasti Jumalan sanaa. Ilman sitä me emme voi kylvää mitään Jumalan mielen mukaista. Mutta Jumalan sanan kuulijoina ja vastaanottajina meistäkin voi tulla Hänen sanansa kylväjiä tässä maailmassa. Tähän sopii hyvin kirkkoisä Johannes Krysostomoksen kehotus, jonka hän seurakunnalleen antaa:

Valmistakaa itseänne seuraavaan kokoontumiseemme tällä tavalla, mikäli ollenkaan tahdotte kuulla jotain hyödyllistä ja kerätä sieluihinne sellaisia sanoja. Älköön kukaan jääkö tien oheen kallioiseen paikkaan tai ohdakkeisiin. [Matt. 13:4–5, 7] Muokatkaamme itsestämme hedelmällistä maaperää. (In Io. hom. I.)

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.2.2019.)