14. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 1 Joh. 4:7–12

Rakastakaamme toinen toistamme

Päivän epistolatekstissä pyhä Johannes kirjoittaa: Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme (1. Joh. 4:7).

Tässä maailmassa puhutaan paljon rakkaudesta. Rakkaus on se asia, josta ihminen on aina ollut kiinnostunut. Vaikkapa jo antiikin kirjallisuudesta aina uusimpiin listahitteihin asti on juuri rakkaus se aihe, josta on kirjoitettu, puhuttu ja laulettu valtavasti. Mutta oletko sinä huomannut mistä näkökulmasta rakkautta useimmiten tässä maailmassa tarkastellaan? Useimmiten rakkaudella tarkoitetaan sitä, mitä itse odotetaan saatavan toiselta.

Raamatussakin puhutaan paljon rakkaudesta. Esimerkiksi miehen ja naisen välisen aviollista rakkautta ylistetään sen lehdillä enemmän ja syvällisemmin kuin missään muualla. Moni on myös kuullut, että lähimmäisenrakkaus on yksi kristinuskon pääteemoista. Mutta oletko sinä huomannut mistä näkökulmasta rakkautta Raamatussa tarkastellaan? Raamatun puhe rakkaudesta on erilaista kuin muun maailman puhe samasta aiheesta. Keskuksessa ei olekaan se, mitä itse odotetaan saatavan toiselta. Pikemminkin kyse on antamisesta toiselle.

Minä väitän, että tämä maailma ja sen uskosta osattomat ihmiset eivät pysty uhrautuvaan ja itsensä antavaan rakkauteen lainkaan, eivätpä edes tule ajatelleeksi sellaista. Tässä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä. Etsiihän jokainen syntiin langennut ihminen – sellainen kuin sinä ja minä – luonnostaan vain omaa etuaan. Siksi jokainen luonnostaan myös tavoittelee rakkautta itselleen. Sen sijaan kristillinen ajatus, jonka mukaan minut on luotu rakastamaan ja palvelemaan toisia, jää luonnollisen ihmisen elämässä syrjään, ja on hänelle jopa aivan tuntematon.

Sanan varsinaisessa merkityksessä rakkaus – siis toiselle antaminen – voikin kuulua vain kristilliseen elämään. Tähän viittaa myös se, mitä pyhä Johannes päivän epistolassa sanoo. Hän aloittaa kuulemamme tekstikatkelman puhuttelulla: Rakkaani – tai ”rakkaat” (Ἀγαπητοί). Keille hän puhuu? Hän puhuu kristilliselle seurakunnalle. Toki itsessään nämä ihmiset ovat niin monenlaisia ja toisiinsa verrattuina erilaisiakin, että inhimillisesti katsoen heillä ei varmasti olisi paljoakaan tekemistä keskenään. Voi myös olla, että jos rakkautta katsottaisiin vain oman saamisen näkökulmasta niin kuin maailma tekee, harva näistä ihmisistä toivoisi saavansa rakkautta toisiltaan, siis aivan erilaisilta ihmisiltä kuin mitä itse on. Mutta näitä ”rakkaita”, joita apostoli puhuttelee, yhdistää yksi tekijä: Kristuksen rakkaus. Täysin riippumatta heidän iästään, elämänkokemuksestaan, koulutuksestaan, lahjavarustuksestaan, musiikkimaustaan tai muista ominaisuuksistaan, nämä ihmiset ovat kaikki yhtä lailla riippuvaisia Kristuksen rakkaudesta, mutta myös yhtä lailla tulleet osallisiksi Kristuksen rakkaudesta. Juuri siksi pyhä apostoli kutsuu heitä ”rakkaiksi”, toisin sanoen Kristuksen rakastamiksi, Hänen rakkaiksi veljikseen ja sisarikseen. Kristuksessa heistä on tullut myös apostolin rakkaita veljiä ja sisaria.

Huomaatko nyt, miten kaukana pyhän Raamatun rakkauskäsitys on iltapäivälehtien ja tosi-TV-sarjojen rakkauskäsityksestä? Jumalan sanassa on kysymys rakkaudesta sanan varsinaisessa merkityksessä, siis siitä rakkaudesta, joka kuuluu ja voikin kuulua vain kristilliseen elämään. Tähän asiaa liittyy myös se, mitä apostoli seuraavaksi kirjoittaa.

*

Hän kirjoittaa: sillä rakkaus on Jumalasta (1. Joh. 4:7). Apostoli siis ilmaisee mistä rakkaus on peräisin. Samalla hän ilmaisee myös mistä rakkaus ei ole peräisin. Rakkaus on Jumalasta; rakkaus ei ole ihmisestä.

Siinä määrin kuin rakkaudesta puhutaan ihmisestä olevana asiana, sille käy aina niin kuin iltapäivälehtien otsikoissa: ”rakkaus loppui”. Jos rakkaudella ymmärretään sitä, mitä itse odotetaan saatavan toiselta, se ”loppuu” aivan varmasti, jopa sillä sekunnilla kuin ihminen ei enää koe sisimmässään rakkauden tunnetta toista kohtaan. Aika monet ovat panneet merkille miten tämä yleensä tapahtuu: Kun ihminen ihastuu toiseen, hän tuntee tätä kohtaan ihmettelevää uutuuden viehätystä – siis ”rakkautta”. Aina tuntuu olevan odotettavissa jotakin uutta ja jännittävää saatavaa toiselta. Mutta eihän kenenkään ihmisen elämä voi olla jatkuvaa ihastuksen tai ”rakkauden” tunnetta. Itse asiassa näin ei edes kuulu olla. Ihmissuhteen on määrä kasvaa tuosta alkuihastuksesta, jotta se voisi jatkua. Useimpien kohdalla ihastunutta ”rakastumista” kestää noin parin vuoden ajan. Sen jälkeen moni eroaa, koska kokee, että ”rakkaus loppui”. Tämä johtuu siitä, että ihmiset keskittyvät lähinnä siihen ”rakkauteen”, jota tunnetaan tunteissa ja joka siis on ihmisestä peräisin, ja joka odottaa toiselta jotakin erityistä, eivätkä siihen rakkauteen, joka antaa itsestään toiselle.

Myös sinä, joka olet kristitty, tiedät itsestäsi millaista on rakkauden loppuminen. Yhtäältä sinä olet kyllä saanut Jumalan armosta tulla osalliseksi Kristuksen rakkaudesta. Siksi sinä kuulut niihin, jotka tuntevat todellisen rakkauden, itsensä uhraavan rakkauden. Sitä sinäkin olet saanut kristittynä harjoitella. Mutta toisaalta olet myös huomannut: Et osaa rakastaa niin kuin sinun pitäisi, et Jumalaa yli kaiken etkä lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sinussa asuu vielä se vanha ihminen, joka haluaa vain lisää itselleen. Jos peilaat asiaa Jumalan lain vaatimuksiin, huomaat, että olet itsessäsi kokonaan rakkaudeton ja syntinen, ja siksi myös kadotuksen ansainnut ihminen.

Mutta ihana asia on se, että todellinen rakkaus ei ole peräisin ihmisestä. Pyhä Johannes sanoo: Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8b). Siksi myös todellisen rakkauden on oltava peräisin Hänestä. Apostoli kirjoittaakin: joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. (1. Joh. 4:7b) Huomaa tarkoin, ettei hän tässä tarkoita sitä, että jos sinä ensin rakastat oikein kovasti, voit syntyä Jumalasta ja alkaa myös tuntemaan Hänet. Ei, pikemminkin hän tarkoittaa tätä: kukaan ei voi rakastaa toista ja antaa itseänsä toiselle, ellei ole ensin syntynyt Hänestä, joka on itse Rakkaus ja josta rakkaus siis myös on peräisin. Todellinen rakkaus on seurausta siitä, että on ensin syntynyt Jumalasta.

Seuraavaksi katsomme miten tämä tapahtuu.

*

Apostoli kirjoittaa: Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9)

Katso nyt, mikä Jumalan armo tässä meille ilmoitetaan! Sinä et osannut rakastaa Jumalaa yli kaiken etkä lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sen sijaan käsityksesi rakkaudesta keskittyi siihen, mitä sinä lähimmäiseltäsi halusit saada itsellesi. Mutta Jumalapa antoi rakkautensa – todellisen rakkauden – ilmestyä meille. Hän lähetti ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan. Mitä varten? Sitä varten, että Jeesus rakastaisi sinua, rakkaudetonta. Sitä varten, että Jeesus osoittaisi sinulle, rakkaudettomalle suurinta mahdollista rakkautta, sitä, josta Hän itse sanoo: Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. (Joh. 15:13) Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Jeesus tuli ottamaan juuri sinun rakkaudettomuutesi ja kaikki muutkin syntisi omikseen. Jeesus kantoi sinun rakkaudettomuutesi ja kaikki muutkin syntisi ruumiissansa ristinpuuhun, että sinä syntisairas parantuisit Hänen haavojensa kautta, ja synneistä pois kuolleena eläisit vanhurskaudelle (1. Piet. 2:24).

Mutta mitä tällainen synneistä pois kuoleminen ja vanhurskaudelle eläminen tarkoittaa? Kaikkihan kyllä sen tietävät, että Jeesus Kristus kuoli kerta kaikkiaan. Mutta miten sinä sitten kuolit pois synneistä? Vastaus: Sinun vanha, lihallinen ihmisesi, joka ei osaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä, vaan ainoastaan itseään – tämä vanha ihmisesi  ristiinnaulittiin pyhässä kasteessasi Kristuksen kanssa ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan kuolemaan, että niin kuin Hänet herätettiin kuolleista, samoin sinäkin vaeltaisit uudessa elämässä (Room. 6:4, 6). Pyhän sanansa ja kasteen kautta Jumala on itse synnyttänyt sinut uudesti, elämään uutta elämää Kristuksessa, joka on Elämä (Joh. 14:6).

Tällä tavalla Jumalasta syntyminen on nimenomaan Jumalasta. Se ei siis ole ihmisistä. Yhtä vähän kuin sinä olet pystynyt päättämään syntymisestäsi tähän maailmaan, yhtä vähän sinä pystyt päättämään syntymisestä Jumalasta. Jumalan täytyy tehdä tämä sinussa, ja niin Hän on tehnytkin: Sinä, joka olet kristitty, olet syntynyt Jumalasta Hänen sanansa ja kasteen kautta. Siksi pyhä Johannes kirjoittaakin: Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

Ajattele: Sinä, joka itsessäsi olit kuollut, elät! Sinä, joka itsessäsi olit rakkaudeton ja kykenemätön rakastamaan, rakastat!

*

Edellä sanotun perusteella ymmärrämme myös sen, mitä apostoli seuraavaksi kirjoittaa: Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. (1. Joh. 4:11)

Kun Jumala siis ensin rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi, olemme mekin – tämän rakkauden yhteyteen päästyämme – velvolliset rakastamaan toisiamme – tai niin kuin sanat voitaisiin kääntää: ”myös me olemme velkaa toisiamme rakastamaan” (καὶ ἡμεῖς ὀφείλομεν ἀλλήλους ἀγαπᾶν). Luterilainen tunnustuksemme selittää tätä asiaa oikein: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme edelleen, että kaikki ihmiset ovat velvollisia tekemään hyviä tekoja, mutta aivan erityisesti ne, jotka Pyhä Henki on uudestisynnyttänyt ja uudistanut.” (Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä 4, 8.)

Mitä tällainen rakastaminen sitten voisi sinun kohdallasi tarkoittaa? Ensiksi, rakastaminen sanan varsinaisessa ja kristillisessä mielessä on sitä, että eletään Jumalan pyhän tahdon mukaan, siis toteutetaan kymmenessä käskyssä lausuttuja asioita. Tämä Jumalan laki on puhdasta rakkautta ihmistä kohtaan. Siksi myös todellinen rakkaus on sitä, että toimitaan Jumalan lain mukaan. Jos sinä siis pohdit, mitä sinun pitäisi tehdä rakastaaksesi paitsi Jumalaa yli kaiken myös lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, avaa katekismuksesi ja lue kymmenen käskyä selityksineen. Niissä sinulle riittää tekemistä koko elämäsi ajaksi!

Mutta jotta emme tarkastelisi asiaa vain teorian tasolla, kuule toiseksi myös tämä: Itsessään Jumalan laki on tietenkin muuttumaton ja siksi kaikille ihmisille sama. Kuitenkin se, minkälaisen muodon lähimmäisen rakastaminen käytännössä ottaa, riippuu myös siitä kutsumuksesta, jonka Jumala on kullekin antanut. Esimerkiksi poliisin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu kristitty rakastaa valvomalla lain ja järjestyksen noudattamista. Jos nyt ihmiset perjantai-iltana tuolla Lanu-aukiolla nousevat Jumalan asettamaa hyvää järjestystä vastaan, saattaa tämän rakkauden osoittaminen tarkoittaa myös voimakeinojen käyttämistä. Tällaisten kovienkin toimenpiteiden takana on kuitenkin rakkaus. Poliisi laittaa itsensä aivan ruumiillisesti likoon asian selvittämiseksi, ettei lähimmäisen tarvitsisi tehdä niin, ja että lähimmäisillä olisi turva ja rauha. Toisaalta äidin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu kristitty rakastaa toisella tavalla: hoitamalla lastaan hellästi, ruokkimalla, kylvettämällä, pyykkiä pesemällä, ulkoiluttamalla, opettamalla ja olemalla läsnä. Kouluikäisten lasten vanhemmat puolestaan rakastavat opettamalla lapsiaan tottelemaan vanhempiaan ja opettajiaan, käskemällä siivoamaan huoneensa ja viemällä likaiset sukkansa pesukoneeseen, valvomalla läksyjen tekoa ja asettamalla kotiintuloaikoja. Pastorin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu taas rakastaa saarnaamalla lakia ja evankeliumia, sekä jakamalla sakramentteja ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.

Näitä kutsumuksia ja niihin kuuluvia rakastamisen tapoja ei saa sekoittaa keskenään. Eihän poliisin tehtävänä ole rakastaa rikollisia hoivaamalla heitä hellästi tai syöttämällä heitä lusikalla. Samalla tavoin ei pastorinkaan tehtävänä ole rakastaa seurakuntalaisiaan soveltamalla fyysistä voimankäyttöä, mutta ei myöskään pesemällä heidän likapyykkiään.

Jumalan rakkauden laki on siis kyllä kaikille sama, mutta rakkauden osoittamisen tavoissa on eroja kutsumuksesta riippuen. Kysy Jumalalta mikä on sinun paikkasi ja kutsumuksesi Hänen seurakunnassaan ja maailmassaan. Älä kuitenkaan jää fundeeraamaan tätä asiaa vain itseksesi. Keskustele myös pastorisi sekä Kristuksessa rakkaiden veljiesi ja sisariesi kanssa siitä, mikä sinun kutsumuksesi voisi olla. Mene sitten rauhassa, rakasta ja palvele Herraasi ja lähimmäistäsi iloiten.

Muista kuitenkin aina, että rakkaus on Jumalasta, ei sinusta. Sillä rakkaus ei ole siinä, että me rakastimme Jumalaa – tai lähimmäistämme –, vaan siinä, että Jumala rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa 15.9.2019.)

Mainokset

9. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 1. Joh. 4:1–6

”Koetelkaa henget” – miksi ja miten?

Johdanto

Päivän epistolassa pyhä Johannes kirjoittaa asioita, jotka tämän maailman korvissa kuulostavat aivan järjettömiltä. Se mitä hän kirjoittaa, on kuitenkin itsensä Pyhän Hengen henkäyttämää Jumalan ilmoitussanaa (2. Tim. 3:16). Siksi me käymmekin nyt tarkastelemaan kohta kohdalta sitä, mitä Herra tahtoo tässä apostolinsa kautta sanoa.

On olemassa eri henkiä

Pyhä Johannes kirjoittaa: on olemassa eri henkiä (1. Joh. 4:1a). Jo henkisistä asioista puhuminen on ylipäänsä monen nykyihmisen mielestä aivan älytöntä – paljon mieluumminhan moni keskittyisi ajalliseen hyvinvointiin, kuten vaikkapa siihen mitä ostetaan, syödään tai juodaan. Vielä kummallisempina pidetään meitä, jotka olemme apostolin kanssa yhtä mieltä: ei ainoastaan ole olemassa eri henkiä, vaan nämä henget voidaan vielä jakaa kahteen eri kategoriaankin. Johannes antaa ymmärtää, että ensimmäiseen näistä kategorioista kuuluvat ne henget, jotka ovat Jumalasta. Näillä hän viittaa niihin ihmisiin, jotka ovat yhteydessä yhteen ainoaan Henkeen, itseensä Jumalan Pyhään Henkeen. Toiseen kategoriaan puolestaan kuuluvat kaikki muut henget. Näillä apostoli viittaa niihin ihmisiin, jotka ovat Jumalan Pyhää Henkeä vastaan. Kysymys on siis yksinkertaisesti siitä, että on olemassa kristittyjä ja ei-kristittyjä. Ensimmäisillä on Pyhä Henki, toisilla ei.

Apostoli sanoo myös: näitä eri henkiä voidaan uskoa (1. Joh. 4:1a). Miten niin? Henkien uskominen edellyttää sitä, että ne puhuvat ja siten ilmoittavat oman sanomansa ihmisille. Niitä voidaan kuulla ja sitten myös uskoa. Kysymys on tästä: Jumalan Pyhä Henki puhuu ilmoitussanassaan, siis profeettojen ja apostolien kautta. Meidän aikanamme Hän puhuu Raamatun sanassa ja sen saarnassa. Ne henget, jotka ovat Jumalasta, puhuvat Hänen sanansa mukaan. Toisaalta ne henget, jotka eivät ole Jumalasta, puhuvat väärien profeettojen (KR38) kautta – tai niin kuin voitaisiin tarkemmin kääntää, valheprofeettojen (ψευδοπροφήτης) kautta (1. Joh. 4:1b).

Keitä nämä tällaiset profeetat sitten oikein ovat? Vastauksen löytämiseksi on palautettava mieleen, keille apostoli tässä kirjoittaa. Huomasitko millä sanalla pyhä Johannes tämän tekstinsä aloittaa? Ensimmäinen sana kuuluu: Ἀγαπητοί (1. Joh. 4:1a), siis ”rakastetut, rakkaat”. Apostoli siis kirjoittaa tässä Kristuksessa rakkaille veljilleen ja sisarilleen, toisin sanoen kristilliselle seurakunnalle. Niinpä tätä kysymystä oikeista profeetoista ja valheprofeetoista onkin tarkasteltava juuri seurakunnan kontekstissa.

Oikeita profeettoja ovat seurakunnan saarnaajat ja opettajat, jotka saarnaavat ja opettavat Jumalan sanaa. On sanottava selvästi: apostolinen, julkinen sananpalvelijan virka on profeetan virka. Sen kautta Kristus tahtoo itse saarnata pyhän ja totuudellisen sanansa seurakunnalle. Tämän viran tehtävänä on jakaa ja opettaa Jumalan sanaa ”puhtaasti ja selkeästi” (vrt. Vähä katekismus III 5), toisin sanoen Hänen sanansa mukaisesti. Siksi jokaisen oikean profeetan ja sananpalvelijan tulee myös työkseen huutaa avuksi Pyhää Henkeä. Hänen tulee rukoilla,  että Jumalan Henki armossaan käyttäisi hänen, tähän virkaan asetetun saviastian suuta soveltaakseen pyhää sanaansa seurakunnan kulloiseenkin tilanteeseen. Muuta profeetallista sanaahan ei nykyaikana edes tarvita: Jumalan ilmoitus on päättynyt, se on täydellisenä Raamatussa. Nykyään oikea ja kristillinen profetia onkin juuri sitä, että Jumalan täydellistä ilmoitussanaa sovelletaan seurakunnan jäsenten ja muiden ihmisten tilanteisiin.

Millaisia sitten ovat valheprofeetat, joista apostoli puhuu? Heitä ovat ne, jotka väittävät, että heillä on Pyhä Henki ja että he elävät ja puhuvat Hengen johdatuksessa, mutta jotka eivät todellisuudessa välitä ojentautua sen ilmoitussanan mukaan, jonka Pyhä Henki on henkäyttänyt ja Raamattuun kirjoituttanut. Tämä on vakava asia. Vähä katekismus sanoo, että ”joka opettaa ja elää toisin kuin Jumalan sana opettaa, se häpäisee keskuudessamme Jumalan nimen.” (Vähä katekismus III 5.) Mistä tällaiset valheprofeetat sitten tunnistaa? Heitä voivat olla esimerkiksi ne, joita Kristus ei Kirkkonsa kautta ole kutsunut ja asettanut julkiseen sananpalvelijan virkaan, mutta jotka vallanhimossaan anastavat tämän viran tehtävät itselleen. Tällaista viran anastamista tapahtuu esimerkiksi siellä, missä sivuutetaan Kristuksen apostolisen viran asetus ja sitä seuraava oikea seurakunnallinen järjestys (vrt. 1. Kor. 14:40; Augsburgin tunnustus XIV) esimerkiksi niin, että kenen tahansa asiasta innostuneen tai sanavalmiin ihmisen annetaan saarnata tai jakaa sakramentteja. Viran anastamista tapahtuu myös siellä, missä kyllä vihitään pappeja ja siis päällisin puolin näytetään seuraavan kirkollista järjestystä, mutta missä tämä järjestys on käytännössä irrotettu Jumalan sanasta. Esimerkkinä voisi olla vaikka se, että Kristuksen asettama apostolinen paimenvirka halutaan kyllä säilyttää, mutta avataan vaikkapa naisille tai siihen kelpaamattomille miehille. En toki väitä sitä, etteivätkö tällaisetkin ihmiset voisi joissakin kohdin sanoa aivan oikeita asioita Jumalan sanasta. Kuitenkin käytännön toiminnallaan he vastustavat Jumalan selvää sanaa ja Kristuksen asetusta. Siksi he eivät voi olla oikeita ja Jumalan sanan mukaisia paimenia. Sen vuoksi heidän puheitaan ei myöskään tule kuunnella, ei edes silloin, kun he mahdollisesti sanovat jonkun oikeankin asian. Tätä ei voida painottaa liikaa varsinkaan nykyään, kun monet kristityt päättävät olla sitoutumatta seurakuntaan, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan, ja harrastavat sijaan hengellistä turismia kuljeskellen kuulemassa kaikenlaisia saarnajia. Varmaan joku kyllä nyt sanoo: ”Minähän otankin tuosta opetuksesta vain sen hyvän, mitä siitä voi saada.” Mutta me voisimme kysyä: Onko tällainen sitä susien varomista, josta Jeesus laumalleen puhuu? Ei! Herra sanoo selvästi: Kavahtakaa vääriä profeetoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. (Matt. 7:15) Sitäpaitsi, jos me kristityt lakkaisimme käymästä kuulemassa tällaisia valhesaarnaajia, heidän täytyisi nopeammin myös lakata saarnaamasta, koska heillä ei olisi kuulijoita.

Toisaalta valheprofeettoja ovat myös ne, jotka on kyllä Jumalan sanan mukaisesti kutsuttu ja vihitty apostoliseen sananpalvelijan virkaan, mutta jotka eivät saarnaa Jumalan sanaa, vaan keskittyvät puhumaan omiaan. Käytännössä tällaisia voivat olla esimerkiksi ne papit, jotka saarnaavat ihmisjärjen mukaista oppia, tai pelkkää Jumalan lakia ilman evankeliumia (esim. Ap. IV 287). Nykyajan kirkoissa on valitettavan paljon sellaisia sananpalvelijoita, jotka puhuvat kyllä vähän Jeesuksestakin kuulostaakseen kristilliseltä. Usein he kuitenkin esittävät Jeesuksen lähinnä hyvän elämän opettajana tai mallina. Niin he käytännössä tulevat halveksineeksi Hänen työtään syntien sovittajana ja Vapahtajana. (Vrt. Ap. IV 120.) Älkää, rakkaat ystävät, kuulko sellaisia!

Henkien koetteleminen

Koska maailmassa siis on kahdenlaisia henkiä, kehottaa apostoli seurakuntaa koettelemaan henget (1. Joh. 4:1a). Hän käyttää sanamuotoa, joka viittaa jopa aivan jatkuvaan koettelemiseen (δοκιμάζετε, akt. imp. prees.). Mutta mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa? Kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei pidä automaattisesti uskoa kaikkia niitä, jotka väittävät olevansa Pyhän Hengen asialla tai Hänen sanansaattajiaan. Pikemminkin on arvioitava, ovatko profeetat ja saarnaajat pyhän Raamatun sanan saarnaajia vaiko eivät.

Tämä asia koskee koko seurakuntaa. Koko seurakunnan vastuulla on koetella henget (Joh. 10:5; 1. Tess. 5:21). Nyt joku ehkä tuskastuu: ”Pitäisikö minun nyt sitten olla jonkinlainen oppinut teologi tai jumaluusopin tohtori osatakseni koetella kaikki henget ja voidakseni siis olla seurakunnan jäsen?” Ei niin, en minä sitä tarkoita! Jumala on antanut jokaiselle teistäkin omat erilaiset ja hyvät lahjavarustuksenne seurakuntansa rakentamiseksi. Niin on hyvä! Näiden lahjavarustusten mukaan jokaisella seurakuntalaisella voi myös olla hieman erilaiset edellytykset arvioida kuultua opetusta. Johannes tarkoittaa tässä sitä, että opin arvioimista ei ole annettu seurakunnassa ainoastaan jollekin paaville, piispoille tai pastoreille, vaan aivan koko seurakunnalle. Niin pastorit kuin muutkin seurakunnan jäsenet ovat yhtä lailla Kristuksen lampaita, Hänen sanansa kuulijoita, jotka saavat yhdessä keskustellen ja toisiltaan apua saaden – seurakuntana – arvioida sitä, kuuluuko saarnatuolista Hyvän Paimenen ihana ääni lampaiden pelastukseksi (Joh. 10:4–5). Henkien koettelemisessa ei siis ole kyse siitä, kuka lampaista onnistuu parhaiten osoittamaan oppineisuutensa erilaisten susien ja valhepaimenten äänten erottamisessa. Kyse on seurakunnan ja sen jäsenten pelastuksen asiasta.

Entä miten seurakunta voisi käytännössä koetella henget, ovatko ne Jumalasta vaiko eivät? Arvostelukriteerinä on ainakin kaksi asiaa: Ensiksi, onko seurakunnan sananpalvelija kutsuttu ja asetettu tehtäväänsä Jumalan sanan mukaan? Toiseksi, saarnaako ja opettaako hän Jumalan sanaa puhtaasti vaiko ei. Jumalan sanan puhtaalla saarnaamisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että saarnataan sekä ehdotonta lakia että ehdotonta evankeliumia. Tämä on aivan luovuttamattoman tärkeää, sillä ”Jumalan kanssa ei päästä kosketuksiin eikä häntä voida käsittää muutoin kuin sanan kautta.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus. IV 67.)

Lopulta henkien koettelemisen keskuksessa on kysymys, saarnataanko Jeesusta Kristusta, lihaan tullutta Jumalan Poikana. Toisin sanoen: saako Kristus olla Jumala ja ihminen yhdessä ja samassa persoonassa? Tämä on koko evankeliumin perusta, sillä kukaan muu kuin tosi Jumala ei voi antaa ihmisen syntejä anteeksi eikä pelastaa häntä, eikä toisaalta kukaan muu kuin tosi ihminen voi kantaa ihmisten synnin rangaistusta.

Juuri sen vuoksi on niin tärkeää löytää Jumalan sanan mukaiset alttarit ja saarnatuolit, ja sitoutua seurakuntaan, jossa sellaiset ovat. Silloin sinäkin saat elää Jumalan rauhassa, varmana pelastuksestasi ja siitä iloiten.

Henkien koettelemisessa ei nimittäin ole kyse siitä, että kun sinä tulet messuun tai opetustilaisuuteen, sinun pitäisi aina olla varuillasi ja pälyillä miltä puolelta jokin harhaoppi hyökkää kimppuusi. Terveellinen Jumalan sanan mukainen opillisuus ja henkien koetteleminen ei tarkoita sitä, että sinun kristillisen elämäsi sisältönä olisi yrittää löytää virheitä saarnoista tai opetuksista tai peloissasi odottaa, milloin kirkkokunnassasi jokin asia menee Jumalan sanan valossa pieleen. Sellainen olisi kauhean raskasta sinulle itsellesi ja lopulta myös koko seurakunnalle.

Tässä yhteydessä on tietenkin todettava, että hyvääkin tarkoittava saarnaaja voi valitettavasti erehtyä. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme, niin kuin pyhä Jaakob kirjoittaa (Jaak. 3:2a). Miten silloin pitäisi toimia? Tässä muutama käytännön ohje: Ensinnäkin, rukoile pastorisi puolesta, että hän pysyisi Jumalan sanan tiellä. Toiseksi, rukoile itsesikin puolesta, että sinäkin pysyisit. Kolmanneksi, rukoile itsellesi myös viisautta keskustella pastorisi kanssa hänen virheistään. Neljänneksi, mene keskustelemaan hänen kanssaan asiasta yksityisesti.

Muista samalla, että kristityiltä odotettu valmius koetella henkiä ei tarkoita sitä, että heidän pitäisi olla vihaisia tai ankaria niille, joiden opetus antaa aihetta Jumalan sanan mukaiselle kritiikille. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta totuudellisesta mutta lempeästä asenteesta palvelkoon se tositapaus, jonka eräs korkeasti oppinut virkatoverini kertoi. Kerran joku tuli hänen luokseen, esittäytyi ja kertoi samalla: ”Minä olen profeetta.” Virkatoverini ei alkanut kysyä tulijalta vaikeita opillisia kysymyksiä saadakseen tietää oliko hän ymmärtänyt, mitä profeetallisesta tehtävästä Raamatun mukaan pitäisi ajatella. Kokeneena pastorina hän vastasi profeetaksi esiintyneelle tulijalle ystävällisesti: ”Vai niin. Oletko sinä oikea vai väärä profeetta?” Tämänkaltaisella asenteella meidänkin tulee arvioida kuulemaamme. Tässä maailmassa on kyllä monia, jotka esiintyvät profeettoina ja haluavat siksi opettaa meitä. Meidän tulee aina pitää kiinni Jumalan sanan totuudesta. Mutta samalla meidän tulee suhtautua ihmisiin sävyisästi ja ystävällisesti. Erinomainen on se opetus, jota oma isoisäni, kokenut kirkonmies tapasi toistaa: ”Muista aina olla ihmisille ystävällinen.” Niin kuin apostolikin tässä sanoo, meidän ei tule uskoa jokaista henkeä, vaan koetella ne – silläkin uhalla, että kaiken maailman ”profeetat” eivät pitäisi tällaisesta raamatullisesta arvioinnista, joka kohdistuu heidän hurmahenkisiin väitteisiinsä. Pysykäämme me aina Jumalan sanassa. Mutta epäluuloisia tai vihaisia meidän ei tarvitse olla.

Antikristuksen henki kieltää Kristuksen

Henkien koetteleminen on lopulta melko yksinkertaista. Kuule vaikka: Pyhä Johannes opettaa, että yksikään henki, joka ei tunnusta Kristuksen Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä yhdessä ja samassa persoonassa, ei voi olla Jumalasta. Sellaiset ovat maailmasta. Siksi apostoli kirjoittaa, että he myös ”puhuvat maailmasta” (ἐκ τοῦ κόσμου λαλοῦσιν). Lisäksi maailma vielä kuulee heitä. (1. Joh. 4:5)

Apostoli kirjoittaa myös antikristuksen hengestä. Sana ”antikristus” tarkoittaa suomeksi ”vastakristusta”, siis sellaista, joka vastustaa oikeaa Kristusta, Jumalan Messiasta ja Vapahtajaa, syntien sovittajaa. Sellainen vastakristuksen henki kieltää Jeesuksen Kristuksen persoonan, siis sen, että Hän on Jumala ja ihminen samassa persoonassa. (1. Joh. 4:3) Sellainen henki haluaa tehdä tyhjäksi myös Kristuksen lunastustyön, jonka Hän on elämässään, kärsimyksessään ja kuolemassaan täydellisesti suorittanut. Lisäksi vastakristuksen henki tuo todellisen Kristuksen sijaan toisia ”kristuksia”, ”vapahtajia”, jotka sopivat ihmisen järkeen. Sellaisia voivat olla erilaiset ihmisten teot, joita tuo henki vaatii pelastuksen ehtona. Kristuksen armon evankeliumin sijaan tulee siis ihmistekojen vaatimuksen laki. Toisia ”kristuksia” ja ”vapahtajia” voivat olla myös Jumalan hyvät lahjat, joiden tuo henki ei enää salli olla Jumalan hyvien lahjojen asemassa, vaan joille se vaatii jumalan asemaa. Tämän hengen johdatuksessa tulee siis rahasta, omaisuudesta, osaamisesta ja jopa ulkonäöstä ihmiselle epäjumala, jolta hän odottaa kaikkea hyvää ja johon hän turvaa kaikessa hädässään.

Tällainen henki vaikuttaa toki monissa ei-kristillisissä uskonnoissa. Se vaikuttaa myös monissa sellaisissa, joita nykyään usein kutsutaan ”liberaaleiksi kristityiksi” – jotka tosin harvemmin ovat kovin liberaaleja vaatiessaan oman opetuksensa täydellistä hyväksymistä raamatullisen evankeliumin opin kustannuksella.

Jumalan lapset uskovat Kristukseen

Apostoli ei kuitenkaan kirjoita ainoastaan uskottomista tai Kristuksen vastustajista. Ihanalla tavalla hän kirjoittaa myös niistä, jotka uskovat Kristukseen ja joita Johannes siksi kutsuu ”lapsukaisiksi”, siis Jumalan lapsiksi (τεκνία). Heistä apostoli sanoo, että he ”ovat Jumalasta” (Ὑμεῖς ἐκ τοῦ θεοῦ ἐστε, τεκνία). (1. Joh. 4:4a) Miten nämä ihmiset siis ovat ”lapsia” tai ”ovat Jumalasta”? Vastaus: niin kuin tavalliseenkin perheeseen liittyminen normaalitilanteessa edellyttää syntymistä tuon perheen lapseksi, samoin ovat kristitytkin Jumalan Hengen henkäyttämän sanan ja pyhän kasteen kautta syntyneet Jumalasta Hänen lapsikseen (vrt. esim. Joh. 1:12–13; 3:5–7).

Näille ihmisille – siis myös teille, rakkaat kristityt ja Hänen seurakuntansa jäsenet – apostoli kirjoittaa: te olette voittaneet heidät, siis nuo henget, jotka eivät ole Jumalasta.  Miten niin? Siten, että – niin kuin apostoli kirjoittaa – hän joka teissä on – siis Kristus –, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. (1. Joh. 4:4) Rakkaat ystävät, tekin olette Hänessä, joka on Golgatalla voittanut antikristuksen ja kaiken sen, mikä on hänen kanssaan.

Kristuksen apostolit ja heidän saarnansa

Lopuksi pyhä Johannes vielä kirjoittaa sanat, jotka kuulostavat maailman korvissa järjettömiltä, mutta meistä kristityistä ihanilta: Me olemme Jumalasta. (1. Joh. 4:6a) Monien korvissa tällainen kuulostaa vähintään ylimieliseltä. Mutta näin Henki on käskenyt apostolinsa kirjoittaa. Me olemme Jumalasta. Apostoli tarkoittaa, että he ovat kristittyjä, siis uskon kautta Kristukseen syntyneet Jumalasta. Edelleen se apostolinen virka, joka hänelle ja hänen virkatovereilleen on uskottu, on Kristuksen käsky ja asetus. Niin myös nykyään saarnaviran tehtävänä on toimittaa vain sitä, minkä Kristus itse on toimitettavaksi antanut (esim. Matt. 28:19–20). Niin Johannes kirjoittaakin: Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä (1. Joh. 4:6a), toisin sanoen niitä, jotka on Jumalan sanan mukaan asetettu tähän virkaan. Miksi uskovat kuulevat heitä? Siksi, että Kristus itse haluaa puhua seurakunnalleen heidän kauttaan ja niin antaa Henkensä omilleen. Sen vuoksi se, joka tahtoo pysyä oikeiden ja Jumalan sanan mukaisten saarnatuolien ja alttarien yhteydessä, myös pysyy totuuden Hengen yhteydessä, pelastettuna.

Toisaalta apostoli painottaa vielä: joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä (1. Joh. 4:6b). Kääntäen tämä tarkoittaa, että se ihminen, joka ei kuule Jumalan sanaa, ei voi olla kristitty. Myöskään se kristitty, joka ei välitä Jumalan sanasta ja sen saarnasta niin, että kävisi sitä kuulemassa, on vaarassa joutua valheen hengen johdateltavaksi, ja niin menettää pelastuksen.

Varjelkoon Jumala meidät sellaiselta! Antakoon Hän meille armonsa, että mielellämme  kuulisimme Hänen pyhää sanaansa ja sen saarnaa, ja saisimme pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.8.2019.)

Rakkaus on Jumalasta – 1. Joh. 4:7

Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. (1. Joh. 4:7)

Paljon kuulee puhetta rakkaudesta! Monet tuntuvat tarkoittavan rakkaudella jotakin, mitä he itse odottavat saavansa toiselta. Toki rakkauteen kuuluu myös tällainen vastaanottava puoli. Mutta se rakkaus, josta Pyhä Henki tässä puhuu, on lähtökohdiltaan erilaista. Tämän rakkauden keskuksessa ei ole rakastetuksi tuleminen, vaan pikemminkin toisen pyyteetön rakastaminen. Se on jopa koko itsensä antamista toiselle.

Tästä rakkaudesta sana sanoo, että se on Jumalasta. Tätä itsensä antavaa rakkautta ei jumalaton ja itsekäs maailma yleensä tule edes ajatelleeksi, saati pysty sellaiseen. Tällainen rakkaus syntyy siellä, missä ihmiset – itsessään syntiset ja rakkaudettomat – ovat ensin tulleet Jumalan pyyteettömän rakkauden kohteiksi, missä he ovat uskon kautta tulleet osallisiksi Kristuksesta, joka on antanut itsensä heidän syntiensä ja rakkaudettomuutensa sovitukseksi. Itsensä antava rakkaus syntyy niissä, jotka ovat sanan ja kasteen kautta syntyneet uudesti Jumalasta. Se syntyy niissä, jotka saavat näin myös tuntea Jumalan, joka itse on Rakkaus. Lyhyesti sanottuna: Ihmisiä rakastava Jumala on Pojassaan Kristuksessa antanut heille uuden elämän. Tämä on elämää, joka rakastaa edelleen.

Jos sinulta puuttuu rakkautta lähimmäistäsi kohtaan, tunnusta tämä syntisi Jumalalle. Usko sitten myös, että Kristus on tämän rakkaudettomuutesikin sovittanut. Ja pysy edelleen Jumalan sanan äärellä, Hänen rakkautensa kohteena. Niin Hän itse pysyy sinussa. Silloin sinäkin voit rakastaa toisia ihmisiä Hänen rakkaudellaan.

(Lahdessa 16.5.2018.)

Miten pystyisin rakastamaan? – 1. Joh. 3:16

Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä. (1. Joh. 3:16)

Vähän aiemmin apostoli on kirjoittanut: meidän tulee rakastaa toisiamme. Ehkä kysyt: ”Miten minä, syntinen ihminen pystyisin tähän? En minä osaa rakastaa lähimmäistäni niin kuin pitäisi!”

Mutta rakkaus ei ole ensisijaisesti siinä, että sinä rakastit Jumalaa tai lähimmäistäsi. Se on siinä, että Jumala rakasti sinua ja lähetti Poikansa syntiesi sovitukseksi. Kristus onkin nyt kantanut sinun koko rakkaudettomuutesi, itserakkautesi ja aivan kaikki syntisi. Ristillään Hän on sovittanut sen kaiken, lunastanut sinut syntisestä elämästäsi kalliilla verellään. Tästä sinä olet oppinut tuntemaan rakkauden, ja saat joka päivä oppia: kun sinä vielä olit synnin vallassa, Kristus antoi henkensä sinun puolestasi ja koko maailman puolesta. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että Hän antaa henkensä ystäviensä edestä.

Näin sinä olet Jumalan sanasta saanut oppia tuntemaan Hänen rakkautensa Kristuksessa, ja enemmänkin: Kristukseen kastettuna ja uskossa Häneen sinä olet itse tullut osalliseksi Jumalan rakkaudesta. Tänään Herrasi, joka on uhrannut itsensä puolestasi, kutsuu sinua puolestasi antamaan oman ruumiisi eläväksi ja pyhäksi, Jumalan mielen mukaiseksi uhriksi. Hän, joka on sinua rakastanut, kutsuu sinua rakastamaan veljiäsi ja sisariasi, sekä antamaan itsesi heidän hyväkseen. Pysy nyt Kristuksen yhteydessä, Hänen anteeksiantamuksensa ja lahjavanhurskautensa osallisuudessa. Usko, jonka Hän sinussa vaikuttaa, tuottaa sinussa hyviä, Hänen tahtonsa mukaisia hedelmiä. Niistä ensimmäinen on rakkaus.

(Kotona Lahdessa 8.5.2018.)

19. sunnuntai helluntaista (2. vsk), 1. Joh. 2:15–17

Älkää rakastako maailmaa

Johdanto

Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. (1. Joh. 2:15a) Näin Pyhä Henki apostoli Johanneksen suulla lausuu seurakunnalle. Tänään me tarkastelemme näitä pyhiä sanoja. Ensimmäiseksi katsomme mitä Herra sanalla ”maailma” tarkoittaa. Toiseksi tarkastelemme mitä Hän sanoo rakastamisesta. Kolmanneksi puhumme vielä siitä, mikä on katoavaa, mikä taas pysyvää. Nyt matkaan!

Maailma?

Ensiksi siis katsomme, mistä ”maailmasta” Pyhä Henki tässä puhuu, kun Hän sanoo: Älkää rakastako maailmaa. Uuden testamentin alkukielen, kreikan sana ”maailma” (κόσμος) voi tarkoittaa monia eri asioita. Ensisijaisesti se merkitsee kauneutta, järjestystä, järjestettyä maailmankaikkeutta tai maailmaa enkelien ja ihmisten muodostamana kokonaisuutena. Edelleen se merkitsee sitä maailmaa tai maanpiiriä, jossa ihmiset asuvat, taikka aineellista maailmaa rikkauksineen. Toisin sanoen, tässä merkityksessä sana tarkoittaa maailmaa sellaisena, kuin miksi Jumala on sen luonut. Hän on luonut sen sangen hyväksi! (1. Moos. 1:31)

Mutta toisaalta tällä sanalla ”maailma” voidaan tarkoittaa myös muuta. Sillä voidaan tarkoittaa jumalatonta, Jumalan vastaista ja pahan vallassa olevaa maailmaa. Tässä merkityksessä sana ”maailma” viittaa siis siihen maailmaan, joka kyllä alun perin on Jumalan hyväksi luoma, mutta joka sitten on Aadamin ja Eevan lankeemuksen myötä joutunut surkeaan langenneisuuden tilaan ja pahan valtaan, toisin sanoen ”tämän maailman ruhtinaan” (Joh. 12:31) valtaan (vrt. 1. Joh. 5:19).

Kun apostoli Johannes nyt sanoo Älkää rakastako maailmaa, hän puhuu maailmasta nimenomaan tässä jälkimmäisessä, negatiivisessa merkityksessä. Hän puhuu langenneesta maailmasta.

Maailman rakkaus ja Isän rakkaus

Toiseksi kuulimme sanan puhuvan rakastamisesta. Se puhuu oikeastaan kahdenlaisesta rakkaudesta. Yksi näistä on sitä rakkautta, joka kohdistuu maailmaan ja sen asioihin. Toinen puolestaan on sitä rakkautta, jolla taivaallinen Isä rakastaa.

Maailman rakkaus kohdistuu siis siihen, mitä maailmassa on. Mutta mitä maailmassa sitten on? Apostoli mainitsee tässä kolme asiaa. Hän mainitsee lihan himon, silmäin pyynnön ja elämän korskeuden. Katsokaamme nyt jokaista näistä erikseen.

Kun sana puhuu lihan himosta (ἡ ἐπιθυμία τῆς σαρκός), se puhuu tietenkin pahasta, negatiivisesta asiasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmisen ruumiillinen elämä tai ruumiilliset tarpeet sinänsä olisivat jotakin pahaa. Nämähän perustuvat Jumalan hyvään luomistyöhön ja siihen kauniiseen järjestykseen, jonka Hän viisaudessaan on maailmaan luonut. Lihan himolla sana tarkoittaa tässä pikemminkin niitä himoja, joita ihmisen langenneesta sydämestä nousee (Mark. 7:21). Ne ovat himoja, joita ihminen langenneisuudessaan sitten myös helposti lietsoo ja joiden valtaan hän voi myös antautua. Ensiksi tällaiset lihan himot tulevat siis esiin ajatuksen tasolla. Ehkä sinäkin tiedät, millaista se on. Lihallinen mielesi ja ruumiisi haluavat ja himoitsevat jotakin. Ne eivät tahtoisi välittää siitä, että kaikkivaltias Jumala tahtoo olla sinulle rakastava taivaallinen Isä, johon saat kaikessa turvautua, jota saat kaikessa hädässäsi huutaa avuksi, ja joka siis myös mielellään kuulee kaikki sinun rukouksesi. Vanha lihasi ei välitä siitä, että kaikkivaltias Jumala tahtoo olla sinulle Isä, jolta sinä saat rukoilla jokapäiväistä leipää, siis kaikkia niitä elämäsi ja ruumiisi tarpeita, joita tarvitset ja jotka Hän mielellään myös tahtoo sinulle antaa (Matt. 6:11). Mutta kun lihallinen mielesi ei välitä Jumalasta ja Hänen hyvästä tahdostaan, se rikkoo ensimmäisen käskyn ja toisenkin. Tästä seuraa sitten helposti ja toiseksi se, että lihallinen himosi pyrkii myös tekojen tasolle. Kun sinä et nimittäin luota siihen, että Jumala tahtoo antaa sinulle ”vaatteet ja kengät, ruoan tai juoman, kodin ja konnun, puolison ja lapset, pellot, karjan ja kaiken omaisuuden” (Vähä katekismus, usko, ensimmäinen uskonkohta, 2), et myöskään rukouksessa pyydä tätä kaikkea Jumalalta. Epäuskossasi koetat hankkia tätä kaikkea itsellesi omine neuvoinesi, Jumalan jokapäiväisen leivän lupauksen ohi. Tällainen voi tarkoittaa keskittymistä ruumiin nautintoihin ja niiden tyydyttämiseen juuri silloin kuin liha vaatii, riippumatta siitä, mikä näissä asioissa on Jumalan tahdon mukaista. Alkuun tällaista varmaankin tapahtuu lähinnä yksityiselämässä, ikään kuin salassa muilta. Mutta lopulta ihminen, joka antautuu lihansa himoille, alkaa toimia himojensa mukaan myös ihmissuhteissaan. Näin hän tulee saastuttaneeksi paitsi itsensä myös lähimmäisensä (vrt. 1. Kor. 6:16, 18). Tällä tavalla hän epäuskossaan rikkoo siis ensimmäisen käskyn, mutta sitten aivan käytännössä usein myös kuudennen käskyn, joka sanoo: Älä tee huorin, seitsemännen, joka kuuluu: Älä varasta, sekä yhdeksännen ja kymmenennen, jotka kieltävät himoitsemasta lähimmäisen omaisuutta tai mitään, mikä on hänen omaansa.

Toiseksi maailman rakkaus kohdistuu siihen, mitä Henki tässä kutsuu sanoilla silmäin pyyntö – tai ”silmien himo” (ἡ ἐπιθυμία τῶν ὀφθαλμῶν), niin kuin sanat voitaisiin tarkemmin kääntää. Tämä silmien himo kohdistuu tietenkin kaikkeen siihen, mitä lihallinen ihminen silmillään himoitsee: siihen naiseen tai mieheen, jota Jumala ei ole antanut sinulle omaksi aviopuolisoksesi (vrt. Matt. 5:28) – näit hänet sitten luonnossa tai harmittomilta vaikuttavissa Instagram-kuvissa – taikka tavaraan tai toisen ihmisen omaisuuteen. Ehkä sinäkin tiedät, millaista tämä on. Jälleen on siis kyse ainakin kuudennen, seitsemännen, tai yhdeksännen ja kymmenennen käskyn rikkomisesta. Mutta Herra tarkoittaa silmien himolla muutakin. Hän tarkoittaa lihallisen mielesi vaatimusta nähdä omilla silmilläsi jumalallisia asioita, merkkejä ja ihmeitä, jotta niiden perusteella voisit myös uskoa Jumalaan (vrt. Joh. 2:18; 4:48; 6:30; 20:25). Tällainen himo nähdä tulee sinulle helposti uskon esteeksi. Uskohan nimittäin luottaa ja panee turvansa nimenomaan siihen, mitä silmät eivät näe (Hepr. 11:1). Mutta sinun lihallinen ihmisesi ei halua vaeltaa uskossa, vaan näkemisessä, mieluiten nyt aivan heti (vrt. 2. Kor. 5:7). Näin sinä et pane toivoasi Jumalaan ja Hänen sanansa ilmoitukseen, vaan silmiesi todistukseen. Tällä tavalla sinä rikot taas ensimmäisen käskyn ja kolmannenkin, joka käskee sinua pitämään Jumalan sanan pyhänä, sekä sitä mielelläsi kuulemaan ja oppimaan.

Vielä kolmas asia, johon maailman rakkaus kohdistuu on elämän korskeus. Tarkemmin sanottuna nämä sanat (ἡ ἀλαζονεία τοῦ βίου) viittaavat sellaiseen kerskailuun, ylvästelyyn, rehentelyyn tai mahtailuun, jolle ei ole mitään perustetta ja joka siksi on aivan tyhjää teeskentelyä. Eikö maailma ole aivan täynnään tällaista ylpeilyä, joka tähtää ainoastaan ihmisen itsensä korottamiseen? Sellainen on ensimmäisen käskyn rikkomista, epäjumalanpalvelusta, turvaahan ihminen tällä tavalla kaikessa ainoastaan itseensä ja oletettuun erinomaisuuteensa, ei yksin Jumalaan. Tällainen johtaa usein myös viidennen käskyn rikkomiseen, joka sanoo: Älä tapa. Lihallinen ihminenhän välittää ainoastaan itsestään ja omasta kunniastaan, ja jättää siksi auttamatta tai tukematta lähimmäistään kaikissa elämän tarpeissa.

Tähän asti olemme nyt puhuneet maailman rakkaudesta. Emme kuitenkaan saa unohtaa, että sana puhuu tässä myös toisesta rakkaudesta. Sitä kutsutaan Isän rakkaudeksi. Tässä on pieni selitys paikallaan. Sanoilla ”Isän rakkaus” voidaan nimittäin tarkoittaa Isän rakkautta lasta kohtaan, mutta myös sitä, että lapsi rakastaa Isää. Kummasta tässä on kysymys, vai onko ehkä molemmista? Mahdollisesti sana viittaa tässä molempiinkin. Ensisijaisesti kyse on kuitenkin siitä rakkaudesta, jolla Isä rakastaa lastaan, siis rakkaudesta, joka on ”Isästä” (vrt. 1. Joh. 2:16b).

On siis olemassa nämä kaksi rakkautta: yhtäältä on maailman rakkaus maailmassa olevia asioita kohtaan, ja toisaalta on Isän rakkaus lapsiaan kohtaan. Näiden välillä ei ole mitään välimaastoa. Toisin sanoen, jos sinä rakastat langennutta maailmaa sekä sen himoja ja korskeutta, et voi elää Isän rakkaudessa. Et siis voi saada osaksesi sitä rakkautta, jolla Kristuksen Isä tahtoisi sinua rakastaa. (Vrt. Joh. 14:23) Et siis myöskään voi pelastua. Näin Herra itsekin tässä sanoo: Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh. 2:15b) Toisaalta ja kääntäen, jos joku elää Isän rakkaudesta, hän ei voi rakastaa maailmaa ja sen himoja ja korskeutta. Näin on siksi, että – niin kuin Jeesus sanoo – Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. (Matt. 6:24) Pyhä Henki puhuu aivan samasta asiasta, kun Hän Jaakobin suulla sanoo: Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen. (Jaak. 4:4)

Kuka siis rakastaa maailmaa? Vastaus on selvä: luonnostaan jokainen ihminen rakastaa vain maailmaa. Ehkä joku kysyy myös: kuka sitten voi rakastaa Jumalaa? Vastaus tähänkin kysymykseen on tuskallisen selvä: Kukaan, joka on maailmasta – siis luonnollisessa, lihallisessa tilassaan – ei voi rakastaa Isää, eihän Jumala edes ole hänen isänsä! (Vrt. Job 14:4; 25:4; Ps. 51:7) Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, joka on ensin tullut osalliseksi siitä rakkaudesta, jota Jumala itse on Pojassaan Kristuksessa osoittanut maailmalle (vrt. Joh. 3:16). Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Tämä koskee sinuakin, rakas ystävä! Jo silloin, kun sinä vielä elit synnissä ja Jumalan vastaisuudessa, Jumalan Poika Kristus oli tullut ihmiseksi, täyttämään koko lain juuri sinunkin puolestasi ja sovittamaan sinun kaikki syntisi kärsimyksessään ja kuolemassaan. Siinä ilmestyi meille – juuri sinullekin! – Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9) Jumalaa voi rakastaa vain sellainen ihminen, joka on Jumalan sanan ja kasteen kautta saanut uudestisyntymisen lahjan (Tiit. 3:5; 1. Piet. 1:23), ja on saanut uskossa omistaa Kristuksen täydellisen kuuliaisuuden koko ansion itselleen. Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, jolla Kristuksen täytetyn työn tähden on Hänen taivaallinen Isänsä omana taivaallisena Isänään. Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, joka sitten myös jatkuvasti elää Kristuksen omana ja Hänen elämänyhteydessään – toisin sanoen antaa vanhan ja lihallisen ihmisensä parannuksessa yhä uudelleen hukkua Kristuksen kasteeseen. Kun sinä, kastettu ja uskova ihminen nyt elät Hänen kauttansa ja Hänen rakkaudessaan, Hän itse vaikuttaa sinussa rakkautta Jumalaa sekä myös lähimmäisiäsi kohtaan.

Katoavat ja pysyvät asiat

Pyhä Henki siis kehottaa seurakuntaa olemaan rakastamasta maailmaa. Kun Hän näin tekee, painottaa Hän vielä kolmanneksi: Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. (1. Joh. 2:17) Maailma katoaa, Hän sanoo – tai ”maailma on katoamassa” (καὶ ὁ κόσμος παράγεται). Toisin sanoen, syntiinlankeemuksen tähden koko luomakunta on joutunut turmeluksen orjuuteen ja katoavaisuuden alle (Room. 8:19–23). Koska maailma nyt siis katoaa, katoaa tietenkin myös siihen kuuluva lihallinen himo. On kuin Hän sanoisi: ”Älkää rakkaat ystävät, Kristuksen kalliisti ostamat (1. Piet. 1:18–19), kiinnittäkö sydäntänne siihen, mitä tämä maailma ja lihallinen ihmisenne pitää tavoiteltavana. Tämä kaikki katoaa, katoaa aivan pian. Se on jo nyt katoamassa!”

Mutta Hän myös jatkaa tästä: mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. Pyhä Henki puhuu tässä ihmisestä, joka jatkuvasti tekee Jumalan tahdon, toisin sanoen ihmisestä, joka elää ja toimii Jumalan tahdon mukaan. Keitä sellaiset ihmiset ovat? Niitä, jotka elävät uskossa Kristukseen. Kun ihminen näet saa syntinsä anteeksi ja Pyhä Henki synnyttää hänet uudesti, alkaa hän sisällisen ihmisensä puolesta ilolla yhtyä Jumalan lakiin (Room. 7:22). Toisin sanoen hän alkaa tehdä kaikkea sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista. Sitten kun ihminen on synnistä vapautettu ja hän on tullut Jumalan palvelijaksi, on hänen hedelmänsä pyhitys, siis Jumalan tahdon mukainen elämä (Room. 6:22). Siksi keskeistä tässä on yksinkertaisesti usko Kristukseen ainoana syntien sovittajana. Tässä uskossa sinulla on iankaikkinen elämä, sillä tämä usko ottaa vastaan Kristuksen, joka on itse Elämä (Joh. 14:6). Tämän uskon hedelmänä nousee ja sen todisteena sitten myös on kaikki kristillinen ja Jumalan mielen mukainen elämäkin. Se on Jumalan omaa työtä sinussa, uskovassa ja pelastetussa, joka olet osallinen iankaikkisesta elämästä Kristuksessa. Sen vuoksi sana sanoo, että se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iankaikkisesti.

Yhteenveto

Lopuksi: Pyhä Henki siis saarnaa seurakunnalle Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Kehottaako Hän tässä meitä halveksimaan maailmaa sellaisena, kuin miksi Jumala sen on luonut? Ei! Pikemminkin Hän kehottaa meitä olemaan rakastamatta maailmaa, joka lankeemuksen tähden on katoamassa. Entä kehottaako Pyhä Henki tässä meitä lähtemään pois maailmasta? Ei Hän kehota meitä lähtemään pois Jumalan luoman ja langenneenkaan maailman keskeltä (vrt. Joh. 17:15). Pikemminkin Hän kehottaa meitä olemaan rakastamatta tätä maailmaa. Hän varoittaa meitä kiinnittämästä sydämiämme siihen. Sen sijaan Pyhä Henki kehottaa meitä pysymään Jumalan sanassa, joka tuo meille Isän rakkauden, Kristuksen ja syntien anteeksiantamuksen, ja myös pitää meidät Kristuksen elämän yhteydessä. Tämä maailma on kyllä katoamassa, mutta Kristuksen elämä ei koskaan katoa, sillä se on ikuista elämää. Pysyköön siis meissä se Jumalan pyhä ja eläväksi tekevä sana, jonka me olemme alusta asti kuulleet. Nimittäin: Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. (1. Joh. 2:24–25) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 15.10.2017.)

1. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), 1. Joh. 5:4–12

Maailma ja miten se voitetaan

Johdanto

Päivän pyhän epistolan äärellä keskitymme nyt kahteen jakeeseen. Pyhässä Hengessä apostoli Johannes kirjoittaa: ”sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” (1. Joh. 5:4–5)

Maailma – luotu ja langennut

Tässä lyhyessä katkelmassa apostoli käyttää yhtä ja samaa sanaa aivan kolme kertaa. Mikä se sana on? Se on κόσμος (kosmos), suomeksi ”maailma”. Mitä tämä sana tarkoittaa? Ensinnäkin, tällä sanalla sellaisenaan on sangen positiivinen merkitys. κόσμος merkitsee järjestystä, maailmaa tai maailmankaikkeutta, joka on luomisessa järjestetty kauniisti. Se merkitsee myös maailmaa tai maanpiiriä, jota ihmiset asuttavat. Kaikki tämä on hyvää ja Jumalan tahdon mukaista. Hän on luonut tämän maailman nimenomaan kauniiseen järjestykseen ja sopusointuun. Hän on tahtonut niin, että meillä, Hänen luomillaan ihmisillä olisi hyvä elää tässä Hänen maailmassaan.

Sinäkin, joka elät tässä maailmassa, tiedät tämän hyvin. Monta kertaa olet saanut nauttia Jumalan luoman luonnon ihmeistä. Olet iloinnut raittiista ulkoilmasta, vaelluksesta metsässä, leirinuotion lämmöstä, kukista, korillisesta kantarelleja. Olet saanut iloita Jumalan luomasta ruumiillisuudestasi, aamu-uinnin tai iltalenkin jälkeisestä hyvästä olosta, yön levosta. Olet saanut iloita Jumalan luomasta ravinnosta, hyvästä ruoasta ja juomasta. Olet saanut iloita Jumalan sinulle antamasta kodista, perheestä, ystävistä, ihmissuhteiden rikkaudesta. Olet saanut Luojaltasi lahjaksi myös rakkauden kauneuteen ja järjestykseen, kyvyn kuvitella, ajatella luovasti, suunnitella ja myös luoda uutta. Ihmeellisen hyväksi on Jumala tämä maailman luonut!

Mutta sitten me kuulimme, miten apostoli puhuu maailman voittamisesta. Tästä herää kysymys: Jos ja kun Jumala on luonut maailman näin hyväksi ja kauniiksi, miksi se pitäisi voittaa? Eikö voittaminen nimittäin tarkoita sitä, että osoittaudutaan voitettavaa paremmaksi? Tästä me huomaamme, että apostoli käyttää sanaa κόσμος, maailma, eri merkityksessä kuin edellä kuulimme. Hän edellyttää, että maailma on kyllä Jumalan hyväksi luoma, mutta että luomisen jälkeen sitä on kohdannut kauhea katastrofi. ”Maailmalla” apostoli tarkoittaakin tässä nimenomaan lankeemuksen vallassa olevaa maailmaa. Tämä maailma on kyllä Jumalan luoma, mutta se on antautunut kunnioittamaan ja palvelemaan enemmän luotua kuin Luojaansa (Room. 1:25). Siksi se on alistunut sen väkevän herran alaiseksi, jota meidän Herramme Jeesus kutsuu ”tämän maailman ruhtinaaksi” (Joh. 12:31; 16:11), ja joka myös on luotu, mutta langennut olento. Synnin tähden tämä Jumalan hyväksi luoma ja kauniisti järjestämä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle. Se on alistettu turmeluksen orjuuteen, ja siksi koko luomakunta nyt myös yhdessä huokaa, niin kuin Pyhä Henki Paavalin suulla sanoo. (Room. 8:20–22)

Sinäkin, joka elät tässä maailmassa, tiedät tämän hyvin. Jumalan kauniiksi luoma luonto kuihtuu ja lahoaa. Lisäksi sitä vielä saastutetaan. Näin se lopulta tuhoutuu, kuolee. Sinun ruumiillisuutesi – Jumalan hyväksi luoma – on joutunut lihallisten himojen ja hillittömien halujen valtaan (1. Joh. 2:16). Tämän lisäksi ruumiisi vielä väsyy, kuluu, sairastuu, kuolee, tulee maaksi jälleen (1. Moos. 3:19). Jumalan luoma hyvä ravinto on lankeemuksen tähden sekin kuollutta. Sitä säilytetään kylmässä niin kuin ruumiita, ettei se pilaantuisi. Lihan himojen tähden ruokaa ja juomaa käytetään ylenmäärin, ruumiin ja sielun turmioksi. Samalla joltakulta toiselta puuttuu riittävä ruoka ja juoma, kolmas taas ei ravinnon runsauden äärelläkään kykene ahdistukseltaan syömään riittävästi. Jumalan antamat ihmissuhteet ovat lankeemuksen vuoksi täynnä kateutta, katkeruutta, vihaa, murhaa, pelkoa, alemmuudentunnetta. Siksi myös perheet ja kodit hajoavat. Jumalan asetuksesta yhdeksi lihaksi tulleet (1. Moos. 2:24) repivät itsensä irti tästä yhden lihan yhteydestä tai joutuvat tahtomattaan siitä irti repäistyiksi, jopa aivan surmaavat toisiaan, siis oman lihansa (vrt. Ef. 5:28–29). Ystävistä tulee vihamiehiä. Ja vielä, Luojan lahjoittama rakkaus kauneuteen ja järjestykseen on joutunut lihallisuuden valtaan ja muuttunut silmien pyynnöksi (1. Joh. 2:16), joka kyltymättömyydessään ei koskaan tule tyydytetyksi, vaikka antautuisi katselemaan mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa. Lopulta myös Luojan lahjoittama kyky kuvitella, ajatella, suunnitella ja luoda uutta joutuvat synnin palvelijoiksi. Sinäkin tunnet näitä synnin tekoja. Mutta eivät ainoastaan ihmisen teot ole vääriä. Sinun alitajuntasikin näyttää sinulle kuvia, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia – tätä tapahtuu aivan nukkuessasikin. Ja näin sinä huomaat, että maailma on pahan vallassa (1. Joh. 5:19b). Ja koska sinäkin olet siinnyt tässä maailmassa elävistä vanhemmista ja itsekin elät maailmassa, sinä olet luonnostasi ”maailmasta”, lihallinen, syntinen ihminen.

Ei siis ole lainkaan hämmästyttävää, että apostoli puhuu maailman voittamisesta. Tässä langenneessa maailmassa on totisesti voittamista kerrakseen.

Maailman Voittaja

Mutta nyt sana sanookin meille, että maailma – siis tämä langennut ja syntinen maailma – voitetaan. Meille kerrotaan myös, kuka sen voittaa. Pyhässä Hengessä apostoli kirjoittaa: ”Sillä kaikki mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman.” (1. Joh. 5:4a) Johannes sanoo kaikki mikä on syntynyt Jumalasta”, aivan kuin Jumalasta syntyneet olisivat asioita. Mutta kun hän puhuu ”syntymisestä”, hän käyttää teonsanaa, jota käytetään myös esimerkiksi ihmisen syntymisestä. Siksi se ”kaikki mikä” nyt siis on ”syntynyt Jumalasta”, on jotakin elävää, jotakin persoonallista. Kenen syntymään apostoli tässä viittaa? Kenestä hän puhuu?

Pyhän tekstin äärellä avautuu näkökulma siihen, mitä me emme ole nähneet, johonkin, joka on tapahtunut ennen meidän aikaamme, jopa ennen koko sitä ”maailmaa”, josta hän myös puhuu, jonka Jumala on luonut ja joka sitten on langennut. Kuka siis on syntynyt Jumalasta? Jumalan Poika Kristus on ”ennen aikojen alkua Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valo Valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä”. (Nikaian uskontunnustus) Näin mekin joka pyhä tunnustamme, yhtäpitävästi pyhän Raamatun kanssa sekä yhdessä jo varhaisen kirkon kanssa. Kristus on syntynyt Isästä ja Hänen kauttaan on koko maailma luotu, niin kuin apostoli itsekin sanoo: ”Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Joh. 1:3) Näin myös me edelleen tunnustamme: ”ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä”.

Apostoli siis sanoo: ”Sillä kaikki mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman.” Jos nyt kuitenkin Kristus on itse luonut maailman, miksi Hänen sitten pitää voittaa se? Juuri siksi, että lankeemuksen tähden maailma on joutunut pahan valtaan, synnin orjuuteen. Synti puolestaan on vihollisuutta Jumalaa, kaiken Luojaa vastaan. Syntiinlankeemuksessa maailmasta on siis tullut Jumalan vihollinen, ja vihollinenhan on juuri jotakin sellaista, joka pitää voittaa.

Mutta Jumala on lähettänyt tämän ainosyntyisen Poikansa tähän synnin maailmaan! Johannes kirjoittaakin: ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.” (1. Joh. 4:9) Mutta miten me syntiset voisimme elää Hänen kauttansa? Siten, että Jumalan Poika Kristus on tullut juuri maailman Vapahtajaksi, siis nimenomaan meidän, maailmassa olevien Vapahtajaksi. (1. Joh. 4:14b)

Isästä ikuisuudessa syntynyt Kristus on ajassa ”syntynyt uudesti”, ihmiseksi, että Hän kantaisi maailman synnin ihmisruumiissansa ristinpuulle (1. Piet. 2:24). Hänessä tämän maailman ruhtinas on tuomittu (Joh. 16:11) ja on heitettävä ulos (Joh. 12:31). Jeesus Kristus on voittanut, niin kuin Hän jo ennen kärsimystään sanookin: ”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)  Jeesus Kristus on kuollut, mutta Hän on myös noussut ylös! Kristus on tullut maailmaan suureksi taistelijaksi, että Hän kärsimyksensä ja ristinkuolemansa kiivaassa taistelussa sekä ylösnousemuksessaan voittaisi synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Ja siinä Hän onkin nyt voittanut sen vihollisuuden, joka maailmassa ja maailmalla on Häntä vastaan.

Kukaan ihminen ei voi voittaa tätä maailmaa ja sen syntiä. Näin on siksi, että kaikki ihmiset syntyvät maailmassa ja perivät vanhemmiltaan syntisen luonnon. Syntinen ei omin voimin voi eikä edes tahdo voittaa syntiä. Nyt kuitenkin puhdas, synnitön ja pyhä (Hepr. 4:15), mutta meidän synniksemme tullut (2. Kor. 5:21) Jumala ja ihminen Kristus Jeesus on voinut voittaa maailman, eikä ainoastaan voinut, vaan Hän on myös todella voittanut sen.

Maailman voittajat

Kristus on siis kerran ja kertakaikkisesti voittanut. Mutta miksi sana sitten sanoo, että ”kaikki mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman”, siis yhä edelleenkin ”voittaa”? Ei kai Kristuksen voittoon enää tarvitse lisätä mitään? Ei toki! Kenen syntymään apostoli siis nyt viittaa? Kenestä hän puhuu?

Sana puhuu tässä ihmisistä, siis niistä, jotka luonnostaan elävät maailman lapsina (Luuk. 16:8) ja ”ovat maailmasta” (1. Joh. 4:5), ovat synnin, perkeleen ja oman lihansa orjia, ja sellaisina kuoleman omia. Kristuksen voitto on siis jo kertakaikkisesti valmis, mutta näiden yksittäisten ihmisten kohdalla voidaan saada jatkuvasti uusia voittoja maailmasta. Tätä ei voi kuitenkaan tapahtua ilman, että ihminen ensin syntyy Jumalasta, sillä nimenomaan ”kaikki mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman”. Mutta miten Jumalasta syntyminen sitten tapahtuu?

Apostoli kirjoittaa: ”Ja tämä on voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme.” (1. Joh. 5:4b) Jumalasta syntyminen tapahtuu uskon kautta. Minkä uskon? Pyhä Henki vastaa: ”Mutta kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” (1. Joh. 5:5) Se ihminen siis, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikana ja kuoleman voittajana, saa osakseen tämän uudestisyntymisen lahjan. Hän saa lahjaksi sen, että Hän syntyy ylhäältä (Joh. 3:5), ei siis lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta (Joh. 1:13).

Uskon kautta ihminen liittyy Kristukseen, ylösnousseeseen Herraan ja kuoleman voittajaan. Uskon kautta ihminen saa osakseen kaiken, mikä Hänen on. Uskon kautta synnin saastuttama saa osakseen Kristuksen puhtauden ja pyhyyden, raskaasti rikkonut saa osakseen Kristuksen hankkiman lunastuksen synnin velkataakasta, kuoleman vallassa ollut saa osakseen Kristuksen ylösnousemuksen ja ikuisen elämän. Näin ihminen, joka ei omin keinoin voi mitenkään voittaa synnin maailmaa ja sen vaikutuksia lihassaan, saa uskon kautta Kristukseen tulla voittajaksi, suureksi voitonsankariksi suurimman Voittajan Kristuksen sankaruudesta.

Tämän uskon lahjan sinäkin, rakas ystävä, olet saanut kerran Jumalan sanan ja pyhän kasteen välityksellä. Miten niin? Kuule, mitä Pietari julistaa: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen [’tulkoon kukin teistä kastetuksi’, passivum divinum: Jumala itse kastaa!] Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Ap. t. 2:38–39) Kasteessa sinä olet tullut itsensä Herran kastamaksi. Kasteessa olet saanut lahjaksi Pyhän Hengen. Siinä sinut on pesty uudestisyntymisen pesulla Pyhässä Hengessä (Tiit. 3:5). Siinä olet saanut syntiesi anteeksiantamuksen, elämän ja pelastuksen, sillä missä syntien anteeksiantamus on, siellä on myös elämä ja pelastus. (Vrt. Vähä katekismus. Alttarin sakramentti, 5–6.) Itsessäsi sinä olit synnissä syntynyt (Ps. 51:7), pois poikennut ja kelvottomaksi käynyt (Ps. 14:3), maailman teille lähtenyt. Mutta nyt sinä olet yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden saanut tulla maailman voittajaksi. Se on tapahtunut kerta kaikkiaan, juuri Jumalan pyhän sanan kautta, pyhässä kasteessasi. Kaikki on valmista!

Ja kuitenkin sinä vielä tunnet maailman viettelyksen. Sinä tunnet sen houkutukset ja paineen niiden ihmisten taholta, jotka ovat maailmasta. Perkele itsekin sinua etsii (1. Piet. 5:8) ja houkuttelee. Mutta varmaa on, että tämä maailman mieli ei lähesty sinua vain sinun ulkopuoleltasi: oma lihasi pitää siitä huolen. Siksi, kuule nyt, rakas ystävä! Jos synti ja lihan himo koettelee sinua, tunnusta tämä pian Kristukselle. Ja tartu sitten Hänen sanaansa. Tunnusta syntisi ja lihallinen maailmallisuutesi ripissä, ja usko sitten Kristuksen pyhä sana, joka antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi. Silloin usko Kristukseen voittaa ja himosi joutuu laantumaan. Näin sinä parannuksessa yhä uudestaan palaat siihen armoon, jonka Herra on sinulle kasteessa lahjoittanut. Näin sinä joka päivä saat uusia voittoja maailmasta. Ne voitot on sinulle valmistanut ylösnoussut Kristus Jeesus, synnin, kuoleman, perkeleen ja niiden vallassa olevan maailman voittaja. Sana sanookin: ”Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.” (Room. 8:37) Pysy Kristuksessa! Niin sinä saat joka päivä kulkea Hänen voittosaatossaan (2. Kor. 2:14) kohti sitä päivää, jolloin ”tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen”, ja jolloin ”toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ’Kuolema on nielty ja voitto saatu’.” (1. Kor. 15:54).

”Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!” (1. Kor. 15:57) Hänen, maailman voittajan on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 3.4.2016.)

3. paastonajan sunnuntai (3. vsk), 1. Joh. 5:18-20

Jumalasta syntynyt ei tee syntiä

Maailma on Pahan vallassa

”Koko maailma on pahan vallassa”. (1. Joh. 5:19b) Kova diagnoosi. Päivän epistolassa Pyhä Henki lausuu maailmasta näin. Maailma on kokonaan pahan vallassa. Ei tarvitse kauaa miettiä, mitä Herra tällä tarkoittaa. Tässä maailmassa ihmiset himoitsevat toistensa omaisuutta. He varastavat sitä itselleen välittämättä, mitä omaisuutensa menettäneelle käy. Ihmiset puhuvat takanapäin pahaa ystävistään ja työtovereistaan. Kyllä he sitten taas heitä kohdatessaan ottavat hymyn kasvoilleen. Kuitenkin ilmapiiri kuitenkin huutaa, että näennäisen ystävällisyyden takana on katkeruus, viha, kateus, pahan puhuminen, pahan toivottaminen. Ihmiset hylkäävät puolisonsa ja perheensä, sukulaisensa. Ihmiset etsivät vain omaa hyvinvointiaan. Ihmiset teurastavat toisiaan rahan tähden, uskonnon tähden, oman kunnian tähden. He vieläpä ylpeilevät näillä teoillaan. He pitävät niitä suurina sankaritekoina, joita kannattaa ladata verkkoon koko maailman katseltavaksi.

Koko maailma on pahan vallassa. Monikaan ei varmaan tahtoisi suostua tähän ajatukseen. Mutta vastatkoon sitten, onko tämä kaikki sitten jotakin hyvää! Ei, kyllä Jumalan sana todistaa ihmisjärjen olevan väärässä. Maailma ja sen ihmiset elävät pahan vallassa.

Mutta miksi näin on? Onko Jumala halunnut niin? Ei ole. Jumala on Hyvä. Siksi Hän on myös tehnyt kaiken ainoastaan hyväksi, erittäin hyväksi (1. Moos. 1:31). Mutta maailma on pahan vallassa siksi, että Jumalan hyväksi luoma ihminen on luopunut Hyvästä, siis Hänestä, joka on kaiken hyvyyden lähde ja itse Hyvyys. Siksi maailma on joutunut sen valtaan, joka on paha. Johanneksen kautta Herra puhuukin tässä ”Pahasta” ikään kuin isolla alkukirjaimella, tai ”siitä, joka on paha”. Hän siis tarkoittaa, että maailma on nimenomaan persoonallisen Pahan, siis Perkeleen vallassa. Mutta se, että ihminen elää pahan vallassa, tarkoittaa myös, että hän elää kuoleman vallassa. Ihminen on luopunut Hänestä, joka on Elämä ja kaikein elämän lähde. Totuuden ja Elämän sijaan hän on valinnut valheen ja kuoleman. Siksi hän elää myös sen vallassa.

Kaikki eivät elä pahan vallassa

Mutta sitten apostoli puhuu tässä myös toisista ihmisistä. Hän sanoo, että on olemassa myös ihmisiä, jotka ovat Jumalasta syntyneitä. He ovat siis aivan jotakin muuta, kuin mitä tämä maailma on. Hän sanoo jopa, että yksikään näistä ihmisistä ei tee syntiä. Nyt moni varmaan sanoo: ”Eikö tämä ole kauheaa puhetta, hirveää ylpeyttä? Eristäytyä nyt omaksi pieneksi joukokseen, sanoa olevansa Jumalasta ja ettei tee mitään pahaa! Eivätkö he tällä tavalla korota itsensä kaikkien muiden yläpuolelle?” Ehkä sinäkin olet kuullut tällaisia arvioita meistä kristityistä. Mutta mitä Jumalan sana tästä sanoo?

Poika – Jumalasta syntynyt ja ihmiseksi syntynyt

Välittömästi sen jälkeen, kun apostoli on tässä puhunut maailmasta, joka on pahan vallassa, hän kirjoittaa: ”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut…” (1. Joh. 5:20a) Hän siis sanoo, että Jumalalla on Poika. Mitä se tarkoittaa? Se, että jollakin on poika, tarkoittaa, että hänestä on syntynyt jotakin, nimittäin tuo poika. Näin mekin joka sunnuntai Jumalan sanan perusteella tunnustamme: Taivaallisella Isällä on Poika, ainosyntyinen Poika. Hän on Kristus, Herra. Tämä Kristus on syntynyt Isästä ikuisuudessa. Hän on Valo Valosta. Hän on tosi Jumala tosi Jumalasta. Isä ei ole luonut Häntä, vaan Hän on syntynyt Isästä. Hän siis ole mikään alempi luomus, taikka korkein luotujen olentojen joukossa. Kristus on samaa olemusta kuin Isä. Siksi Hän ei myöskään ole mikään toinen Jumala, vaan Hänellä on Isän ja Pyhän Hengen kanssa sama olemus, valta ja ikuisuus. Hänen kauttaan kaikki on saanut syntynsä. Tätä tarkoittaa se, mistä apostoli puhuu, että Jumalalla on Poika.

Ja sitten apostoli sanoo: Tämä ”Jumalan Poika on tullut”. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että Kristus ei ole jäänyt Isän luo, vaan Hän on tullut meidän luoksemme. Lankeemuksemme vuoksi me ihmiset emme enää luonnostaan elä yhteydessä Jumalan kanssa. Koko maailman kanssa mekin olimme pahan vallassa, synnin ja kuoleman vallassa. Mutta Kristus, Jumalan Poika onkin nyt tullut tähän pahan vallassa olevaan maailmaan. Hän, Jumalasta syntynyt ainosyntyinen Poika on syntynyt uudesti neitsyt Mariasta, että Hän, totinen Jumala, voisi olla myös totinen ihminen. Näin Hän on tehnyt, että voisi ottaa maailman ja koko ihmiskunnan kaiken pahan kantaakseen. Paratiisissa käärme, siis Paha itse oli houkutellut ihmisen pois Jumalan tahdosta, siis itsensä Hyvän tahdosta. Mutta Kristus Jeesus on nyt tullut, että Hän saisi tulla synniksi (2. Kor. 5:21) ja pahaksi meidän synnistämme ja pahastamme. Hän halusi itse tulla käärmeeksi, siis vaskikäärmeeksi, joka ylennettiin ristinpuulle, ja johon uskossa katsomalla ihminen saisi elämän (4. Moos. 21:9; Joh. 3:14-15).

Kristuksen omat – Jumalasta syntyneet ihmiset

Ennen me siis olimme koko muun maailman kanssa pahan vallassa. Elimme tietämättömyydessä ja valheessa. Tietämättömyytemme sekä sydämemme paatumuksen vuoksi ymmärryksemme oli pimentynyt. Olimme vieraantuneita Jumalan elämästä. (Ef. 4:18) Me emme tunteneet Jumalaa, emmekä siis myöskään totuutta. Mutta nyt apostoli saarnaa, että Jumalan Poika Kristus Jeesus on tullut. Kristus on tullut, että Hän antaisi meille, itsessämme ymmärtämättömille ymmärryksen. Mitä varten? Sitä varten, että mekin nyt todella sisäisesti tuntisimme ”sen Totisen”, siis Hänet itsensä. Sitä varten, että mekin nyt olisimme ”siinä Totisessa”, Jeesuksessa Kristuksessa, joka ”on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” Hän, Kristus Jeesus, Jumala ja ihminen, on Jumalan Sana ja ilmoitus. Se, joka tuntee Hänet ja Hänen sanansa, tuntee Totuuden, koska hän on itse Totuus. Se ihminen tuntee myös Isän, sillä jokainen, joka tuntee Pojan, tuntee myös Isän (Joh. 14:7, 9).

Toisin sanoen on mahdollista, että joku ihminen, vaikka hän elää tässä maailmassa, ei enää eläkään pahan vallassa muun maailman kanssa. On mahdollista, että joku ei enää eläkään synnin ja kuoleman vallassa, niin kuin muut. On mahdollista, että joku todella on saanut ymmärryksen tunteakseen Totuuden. Se on mahdollista, eikä ainoastaan mahdollista, vaan monien kohdalla se on myös aivan todellisuutta!

Mutta mikään tästä ei ole peräisin ihmisestä itsestään. Itsessään ihminen on – sanotaan vielä kerran – pahan vallassa. Tämäkin on todellisuutta, aivan jokaisen meidän kohdallamme. Mutta Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt ainosyntyinen Poika onkin nyt tullut, että Hän pelkästä armostaan toisi kaiken tämän meille lahjaksi, tempaisi meidät pahat pois pahan vallasta, pelastaisi meidät syntiset ja kuolevat synnin ja kuoleman vallasta.

Mutta miten Herra Kristus on tuonut tämän lahjan meille? Tämänkin pyhä Johannes oikeastaan kertoo tässä meille. Kristus, Isästä syntynyt Poika on siis tullut, että me tuntisimme Hänet ja olisimme Hänessä. Mutta miten itsessään syntinen ihminen sitten voi olla Hänessä? Ensiksi siten, että Kristus antaa hänelle ymmärryksen. Tämän Hän tekee pyhässä sanassaan. Ilman Jumalan pyhää ilmoitussanaa kukaan ihminen ei nimittäin tunne Jumalaa. Mutta juuri sanan kautta ihminen tulee tuntemaan Jumalan. Ja sitten: Kun Johannes puhuu kristityistä, hän siis sanoo, että he ovat syntyneet Jumalasta. Miten se tapahtuu? Toisessa kohdassa Pyhä Pietari kirjoittaa kristityille näin: ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.” (1. Piet. 1:23) Juuri Jumalan elävä, muuttumaton sana on siis se, joka synnyttää pahan vallassa olleen ihmisen uuteen elämään. Kristus itse sanoo myös: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:5) Kun Jumalan elävä sana yhtyy veteen, vedestä tulee ihana armon välikappale, pyhä kaste. Sen kautta Pyhä Henki tulee ihmiseen ja synnyttää hänet uudesti ylhäältä. Tämä siis tapahtuu nimenomaan ”ylhäältä”. Toisin sanoen, se on Jumalan työtä. Jumalan sana ja pyhä kaste ovatkin ensisijaisesti välineitä, joiden kautta juuri Jumala itse tekee työtään. Niiden välityksellä Hän itse synnyttää ihmisen uudesti ylhäältä, siis Jumalasta.

Tämän pelastuksen lahjan rakas Herra on sinullekin antanut pyhän sanansa ja kasteen kautta! Yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden olet saanut syntyä uudesti. Mutta katso nyt vielä, mitä tämä tarkoittaa. Katso nyt, mihin asemaan sinut on tässä asetettu. Kristus, Jumalan Poika on siis ensimmäinen Jumalasta syntynyt. Ja nyt sinusta sanotaan aivan samaa kuin Hänestä: Sinä olet Jumalasta syntynyt! Sinä et siis enää kuulu tähän pahan vallassa olevaan maailmaan. Sinut on siirretty aivan uuteen kategoriaan, samaan Herrasi Kristuksen kanssa, Jumalasta syntyneiden joukkoon, kuolemasta elämään! Emmekö me Kristuksen omat siksi nyt aivan rohkeasti puhuisi tästä, niin kuin apostolikin tekee. Älkäämme mukautuko tämän maailmanajan ja sen puhetapojen mukaan! (Room. 12:2) Älkäämme häivyttäkö sitä eroa, joka vallitsee pahan ja hyvän välillä, synnin ja valheen vallassa olevan maailman sekä Jumalan ja Hänen totuutensa välillä. Se olisi Kristuksen työn häivyttämistä, Hänen armonsa väheksymistä. Mutta Jumala on siirtänyt meidät pois synnin vallasta. Puhukaamme siksi rohkeasti tämän pimenevän maailman keskelläkin siitä, miten suuren lahjan Herra on meille antanut. Hän on ottanut meidät yhteyteensä, synnyttänyt meidät Jumalasta. Sanokaamme rohkeasti apostolin kanssa: ”Me tiedämme, että olemme Jumalasta”. Sen sanominen ei ole ylpeyttä omasta erinomaisuudesta. Se on oikeaa ja vanhurskasta kerskailua Herran hyvyydestä, niin kuin Pyhä Henki Jeremian kautta sanookin: ”Näin sanoo Herra: Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa; vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra.” (Jer. 9:23-24)

Kristitty ei elä synnissä

Mutta sitten pyhä Johannes sanoo vielä jotakin, joka varmaan saa jokaisen meistä pysähtymään. Hän lausuu: ”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”. (1. Joh. 5:18a) ”Me tiedämme”, hän sanoo, siis aivan kuin ”me olemme varmoja tästä, niin se on”. ”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä”. Etkö sinäkin tämän kuullessasi kauhistu: ”Mutta kun minussa on vielä niin paljon pahuutta ja syntiä! Minut on kyllä kastettu, mutta enkö minä sitten olekaan kunnolla syntynyt Jumalasta? Onko vika minussa? Enkö osannut ottaa Jumalan lahjoja tarpeeksi hyvin vastaan? Vai onko vika ehkä kasteessa? Mitä jos se ei olekaan pelastuksen väline?” Ja niin joku pahimmillaan aivan hankkiutuu uudelleen kastettavaksi, jos vaikka sillä tavalla voisi vielä paremmin antautua Jumalalle ja päästä eroon synnistään. Mutta rakkaat ystävät, Jumalan lupaukset ovat varmat: Kristus on pyhän sanansa ja pyhän kasteen kautta tuonut sinulle syntien anteeksiantamisen ja uudestisyntymisen lahjan. Hänen työssään ei ole vikaa! Hankaluus on siinä, että myös meissä kristityissäkin on silti vielä jäljellä vanha ihmisemme, lihan mieli, joka ei alistu Jumalan lain alle, eikä edes voikaan alistua (Room. 8:7). Sama Johannes, joka sanoo, ettei Jumalasta syntynyt tee syntiä, todistaa toisessa kohdassa myös: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.” (1. Joh. 1:8) Mutta ratkaisu tähän ongelman ei ole siinä, että alat tehdä omia hyviä tekojasi parannellaksesi itseäsi. Ratkaisu ei myöskään ole siinä, että teet Jumalan pelastusteoista – kuten juuri kasteesta – oman tunnustustekosi Jumalalle. Ratkaisu on se, minkä Johannes itse tarjoaa, kun hän jatkaa: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9) Ratkaisu on siis siinä, että sinä tunnustat syntisi Jumalalle ripissä ja sitten otat uskossa vastaan synninpäästön sanat, jotka Kristus itse sananpalvelijansa kautta juuri sinulle julistaa. Siksi rakas ystävä, käytä rohkeasti ripin lahjaa! Kristus on senkin asettanut juuri sinua varten, sinun syntiesi anteeksiantamiseksesi!

Mutta jos ja kun meissä kristityiksi tultuammekin on vielä syntiä, mitä sitten tarkoittaa apostolin sana, ”ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”? Teksti on meidän Raamatussamme käännetty aivan oikein. Suomen kieli ei kuitenkaan tavoita ajatusta aivan sen koko syvyydessä. Pyhä Henki käyttää tässä kreikan sanamuotoa, joka tarkoittaa jatkuvaa synnin tekemistä. Karkea käännös voisikin kuulua: ”Me tiedämme, että jokainen syntynyt Jumalasta ei jatkuvasti tee syntiä.” Älä nyt ymmärrä väärin! Ei tämä ole mikään myönnytys sille, että kristittykin voisi tehdä vähän syntiä, kunhan ei nyt aivan jatkuvasti syyllisty siihen. Ei niin! Pikemminkin tämä tarkoittaa, että kukaan ei voi olla kristitty ja samalla elää synnissä, siis sillä tavalla, kuin maailma ja sen ihmiset luonnostaan ovat pahan vallassa ja elävät synnissä. Ennen kristityksi tuloasi sinäkin olet elänyt niin. Mutta nyt kun sinä sanan ja kasteen kautta olet syntynyt Jumalasta, on herra ja valtias vaihtunut. Enää sinä et elä Pahan vallan alla, synnissä. Nyt sinä ”olet Jumalasta”, niin kuin Johannes sanoo. Sinä elät nyt Kristuksessa, niin, enää et elä sinä, vaan Kristus itse elää sinussa (Gal. 3:20). Älä siksi enää elä synnissä, vaan elä syntien anteeksiantamuksessa, uskossa Kristukseen!

Kristus varjelee omaansa pahalta

Ja kuule vielä lopuksi, mitä apostoli tämän kaiken lisäksi sanoo: ”vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.” (1. Joh. 5:18b) Tarkkaan ottaen tämä kohta voitaisiin kääntää hieman toisin, näin: ”Se Jumalasta syntynyt vartioi häntä/pitää hänestä huolen, ja se Paha ei koske häneen.” Toisin sanoen tässä ”se Jumalasta syntynyt” ei enää tarkoitakaan kristittyä, Jumalasta syntynyttä, vaan Kristusta. Kristus on ensimmäinen ”Jumalasta syntynyt”. Hän tahtoo varjella jokaista kristittyä, toisin sanoen jokaista, joka sanan ja kasteen kautta on syntynyt Jumalasta. Tämä jae voitaisiin siis kääntää: ”Me tiedämme, että jokainen syntynyt Jumalasta ei jatkuvasti tee syntiä, vaan se Jumalasta syntynyt pitää hänestä huolen, ja se Paha ei koske häneen.” Näin Kristus Jeesus tahtoo varjella sinutkin, ettei ”se Paha”, siis Perkele koskisi sinuun. Tämän kaiken Herra Kristus tahtoo tehdä pyhällä sanallaan. Johannes kirjoittaakin paria lukua aiemmin: ”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä”. (1. Joh. 3:9a) Mikä on tuo siemen? Se on se sama siemen, josta juuri äsken kuulimme Pietarin puhuvan: ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.” (1. Piet. 1:23) Toisin sanoen: Jumala on pyhän, elävän ja katoamattoman sanansa siemenestä kerran synnyttänyt sinut elämään yhteydessään. Anna nyt tuon saman katoamattoman siemenen, sanan pysyä itsessäsi. Se siemen varjelee sinut lankeamasta takaisin vanhaan elämääsi, pahan vallassa olevan maailman mukaiseen elämään. Se siemen varjelee sinut niin, että pysyt uudessa elämässäsi, joka on peräisin ylhäältä, Jumalasta. Saakoon tuo pyhä siemen, Jumalan sana tänäänkin ja joka päivä itää sinussa ja kantaa kerran moninkertaisen sadon. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 8.3.2015.)