10. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 16:1–9

Mistä Jeesus kehui epärehellistä taloudenhoitajaa?

Oikeamielinen isäntä ja holtiton taloudenhoitaja

Kuulimme juuri Jeesuksen kertomuksen: Oli rikas mies (Luuk. 16:1b). Varmaankin tämä mies oli maatalousyrittäjä, jolla oli paljon maaomaisuutta ja suuret tulot tilansa tuotteista. Koska hän oli varakas, oli hän palkannut taloudenhoitajan tai tilanhoitajan pitämään huolta omaisuudestaan.

Tämä merkittävä mies tunnettiin kylässään hyvin. Monet kylän asukkaista olivat panneet merkille hänen omaisuutensa. Monet olivat huomanneet myös sen, miten tätä omaisuutta hoidettiin: Rikkaan isännän tilanhoitaja ei suorittanut tehtäväänsä moitteettomasti. Hänen tehtäväkseen oli annettu veloittaa isännän maita vuokranneilta viljelijöiltä oikeat vuokrasummat. Kuitenkin sen sijaan tämä mies tuhlasi isäntänsä omaisuutta. Ehkä hän jakeli sitä holtittomasti kenelle sattui. Kylän asukkaat tiesivät, että maatilan isäntä oli rehellinen ja oikeamielinen mies. Siksi he ajattelivat, ettei isäntä voinut olla tietoinen taloudenhoitajansa holtittomuudesta. Muutenhan hän olisi jo ajat sitten pannut tämän huonon palvelijansa viralta. Niinpä kyläläiset katsoivat nyt velvollisuudekseen lähteä kertomaan isännälle hänen taloudenhoitajansa toimista.

Taloudenhoitajan kiero ratkaisu

Isäntä sai siis kuulla miten taloudenhoitaja oli toiminut. Jeesus kertoo: Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: ”Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.” (Luuk. 16:2)

Taloudenhoitajalle tuli valtava hätä. Hän tajusi, että hänen maineensa oli kyläläisten silmissä mennyt. Kaikkihan tiesivät nyt, että hän oli hävittänyt herransa omaisuutta. Jos hän nyt saisi rangaistukseksi potkut ja joutuisi pois isäntänsä talosta, kukaan ei varmastikaan haluaisi enää palkata häntä – kelvotonta miestä – taloudenhoitajakseen. Lisäksi hän tajusi, ettei jaksanut tehdä ruumiillista työtä. Entäs kerjääminen sitten? Mahdoton ajatus. Nimittäin jos hän, ruumiiltaan terve mies menisi kadulle kerjäämään elantoansa, hänelle vain naurettaisiin. Niinpä taloudenhoitaja keksi juonen. Isäntä oli kyllä juuri ottanut häneltä taloudenhoitonsa valtuudet pois, mutta tilikirjojaan hän ei ollut vielä vaatinut takaisin. Ne olivat edelleen hänen hallussaan. Niinpä taloudenhoitaja – siis entinen sellainen – kutsui isännän velalliset luokseen aivan kuin ennenkin. Hän esiintyi heidän edessään aivan niin kuin olisi edelleen toiminut isäntänsä valtuutuksella. Sitten hän kehotti velallisia kiireesti muuttamaan velkasummaansa. Velalliset ilahtuivat: Isäntä oli itse käskenyt antaa heille huojennusta veloistaan! Näinhän oli tapana: mitä taloudenhoitaja sanoi, se oli isännän sana. Taloudenhoitaja – entinen sellainen – oli siis nyt tuovinaan velallisille ilosanoman isännältä, uutisen velkojen lyhentämisestä. Hän oli olevinaan hyvän isännän hyvä palvelija. Tällä omavaltaisella velkasummien alentamisella hän pyrki voittamaan takaisin suosionsa kyläläisten silmissä. Siten joku toinen tilallinen saattaisi ehkä vielä palkata hänet. Näin hän tämän vilpin turvin välttyisi joutumasta mieron tielle. Voi miten itsekäs juoni!

Eikä siinä vielä kaikki: Tuo halpamainen mies halusi toimia myös niin, että itse isäntäkin joutuisi antamaan hyväksyntänsä hänen epärehelliselle toiminnalleen. Nimittäin kun velalliset nyt olivat saaneet suuria huojennuksia velkoihinsa, he varmaankin palasivat iloiten kotiinsa ja ylistivät kaikille isännän hyvyyttä – siis tuon isännän, jonka he luulivat antaneen heille paljon anteeksi. Taloudenhoitaja laskeskeli, että vaikka rikas mies saisi tietää tästä väärinkäytöksestä, hän ei varmaankaan toisi totuutta julkisuuteen. Jos hän nimittäin tässä tilanteessa sanoisi ”Ei! En minä ole noin alhaisia summia määrännyt! Kaikkien on maksettava velkansa täysimääräisenä!” silloin koko kylä, joka nyt kiitteli isäntää, alkaisi syyttää isäntää kohtuuttomaksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Taloudenhoitaja arveli, että hyvyydessään isäntä saattaisi ehkä antaa asian olla. Tämä ajatus olikin taloudenhoitajan viimeinen oljenkorsi. Muuten olisivat hukassa paitsi hänen maineensa myös hänen elantonsa.

Katso nyt miten kiero ja alhainen mies tuo taloudenhoitaja oli! Häntä ei murehtinut lainkaan sitä, että hän oli jo ennestään käyttänyt isäntänsä omaisuutta väärin. Hän ei ollut osoittanut minkäänlaista katumusta holtittomuudestaan kun isäntä oli nuhdellut häntä. Eikä hän osoittanut katumusta edes nyt kun häntä uhkasi joutuminen työttömäksi, jopa kerjäläiseksi. Entisten syntiensä lisäksi hän pyrki täysin häikäilemättä käyttämään hyväksi isäntänsä hyvyyttäkin.

Isännän reaktio

Taloudenhoitajan juoni kuitenkin tuli kuin tulikin päivänvaloon. Miten isäntä siihen reagoi? Käskikö tämä mahtava herra sitoa tuon epärehellisen taloudenhoitajan jalat ja kädet ja heittää hänet ulos pimeyteen, missä on itku ja hammasten kiristys (vrt. Matt. 22:13). Ei. Jyrähtikö hän taloudenhoitajalle: ”Yritätkö sinä korjata virheesi tekemällä lisää pahaa? Teetkö sinä pilkkaa minun oikeudenmukaisuudestani? Ulos minun talostani!” Ei. Miten merkillinen olikaan isännän reaktio kun hän kuuli taloudenhoitajan ratkaisusta! Jeesus sanoo: Ja herra kehui epärehellistä taloudenhoitajaa siitä, että hän oli tehnyt viisaasti. (Luuk. 16:8a)

Jeesus kehuu taloudenhoitajaa – ja osoittaa oikean tien taivaaseen

Miksi kummassa Jeesus antaa kertomukselleen tällaisen päätöksen? Ei kai meidän Herramme tarkoita kiittävänsä tällaista kieroa miestä hänen epärehellisyydestään? Ei kai synnitön Jumalan Poika halua kehottaa uskoviakin toimimaan epärehellisesti? Ei Jeesus sellaista tarkoita, päinvastoin. Hänhän sanoo heti perään: Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. (Luuk. 16:8b) Pari jaetta myöhemmin Herra sanoo myös: Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. Jos siis ette ole olleet uskolliset väärässä mammonassa, kuka teille uskoo sitä, mikä oikeata on? (Luuk. 16:10–11) On aivan selvää, että Jeesuksen kertomuksessa kuva taloudenhoitajasta on kuva tämän maailman lapsista. Se on siis kuva niistä, jotka eivät ole valkeuden lapsia – Jumalan omia – lainkaan.

Mitä Jeesus siis tarkoittaa kun Hän sanoo, että rikas mies kiitti epärehellistä taloudenhoitajaa? Ennen kuin kuulemme vastauksen, katsokaamme mistä Hän ei kehu tätä. Jeesus ei tarkoita antaa kiitosta tämän pahan miehen epärehellisyydelle. Kertomuksen isännällä Jeesus tarkoittaa itseään Jumalaa. Jumala on oikeamielinen Isäntä. Hänen edessään ei valhe muutu totuudeksi eikä epärehellisyys rehellisyydeksi. Häntä ei voi pettää. Hän näkee sydämeen asti. Tämä on hyvä muistaa myös meidän, jotka olemme armosta, uskosta ja Kristuksen tähden saaneet tulla valon lapsiksi. Me emme saa enää elää niin kuin tämän maailman lapset. Meidän tulee yli kaiken rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme (vrt. Mark. 12:30–31). Siksi me emme saa suhtautua myöskään työhömme tai lähimmäisemme omaisuuteen niin kuin tuo moraaliltaan surkea taloudenhoitaja teki. Me emme saa hävittää tai anastaa lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta, tai hankkia sitä itsellemme petollisella kaupalla tai petoksella. Sen sijaan meidän tulee auttaa lähimmäistämme kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan. (Vähä katekismus I 14.)

Meidän tulee huomata myös tämä: synnin salliminen on vakava asia. Kun nimittäin taloudenhoitaja salli itsensä toimia holtittomasti isäntänsä omaisuuden suhteen, eikä isännän nuhteet saatuaankaan katunut tätä syntiään, hän tuli langenneeksi toiseenkin rikkomukseen, luvattomaan lainojen alentamiseen. Näin myös meidän elämässämme synnin sallimisesta seuraa aina lisää syntiä, vieläpä suurempia kuin entiset. Se on vakava asia. Siksi, rakkaat ystävät: karttakaa kaikenlaista pahaa. (1. Tess. 5:22) Tästä me siis huomaamme, että Herramme ei tarkoita tällä kertomuksellaan asettaa epärehellistä taloudenhoitajaa kristillisen elämämme esikuvaksi.

Mutta mistä taloudenhoitaja siis sai kiitoksen? Vastaus: Isäntä kehuu kelvotonta palvelijaansa siitä määrätietoisuudesta, jolla hän pyrki turvaamaan oman tulevaisuutensa. Tässä asiassa tuo maailmallinen taloudenhoitaja teki viisaasti (φρονίμως ἐποίησεν). Huomaa, että me kristityt emme tietenkään ole maailman lapsia niin kuin hän oli. Me olemme valon lapsia Jumalan armosta Kristuksen tähden. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän kuuluisi olla tyhmiä. Meidän viisautemme tulee olla sellaista, josta epärehellisen taloudenhoitajan viisaus meitä muistuttaa. Omaisuuden suhteen hän teki kyllä väärin. Mutta siinä hän teki hyvin, että toimi varsin määrätietoisesti päästäkseen turvalliseen elämään sitten kun hänen aiheuttamansa kriisi olisi ohi. Hän halusi varmistaa, että toiset ottaisivat hänet taloihinsa (Luuk. 16:4).

Ne talot, joihin meidän tulee määrätietoisesti pyrkiä, ovat toki aivan erilaiset kuin taloudenhoitajan tavoittelemat. Meidän tulee ensisijaisesti tavoitella pääsyä iäisiin majoihin, ei ajallisiin. Jeesushan sanoo: Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin. (Luuk. 16:9) Mutta mitä ihmettä? Eikö Jeesus olekaan valmistanut meille sijan taivaaseen? Eikö Hän olekaan elämässään, kärsimyksessään ja kuolemassaan hankkinut meille lunastuksen, pääsyn niihin taivaallisiin asuinsijoihin ja iäisiin majoihin, joihin hän on mennyt valmistamaan meille sijaa (Joh. 14:2–3). On toki! Minkä ihmeen takia Hän sitten sanoo tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin, ikään kuin ihmiset voisivat viedä meidät taivaaseen? Jeesus puhuu tässä sarkastisesti. On aivan kuin Hän sanoisi: ”Yrittäkääpä hankkia väärällä rahalla itsellenne sellaisia ystäviä, jotka vievät teidät taivaaseen! Siitä vain! Mahtaako se onnistua?”

Herramme antaa siis ymmärtää: Määrätietoisuus tulevaisuuden päämäärän saavuttamisessa on hyvä asia. Mutta kun puhutaan taivaan ikuiseen valtakuntaan pääsemisestä, tällainen määrätietoisuus ei tarkoita sitä, että kristittyjen pitäisi itse yrittää tehdä työtä pelastuakseen. Tänäänkin meidän Herramme Jeesus saarnaa teille, rakkaat ystävät: ”Olkaa määrätietoiset pelastuksenne asiassa, mutta älkää yrittäkö itse ansaita pelastustanne tai hankkia sitä ajallisilla, itse keksityillä juonillanne tai keinoillanne. Mikään rehellinen tai epärehellinen vaivannäkönne ei auta teitä oikeudenmukaisen isännän edessä, jonka silmien edessä kaikki on alastonta ja paljastettua, ja jolle meidän on kerran tehtävä tili (Hebr. 4:13b–c). Mitkään omat neuvonne tai ystävänne eivät voi viedä teitä perille! Etsikää sen sijaan joka päivä määrätietoisesti sitä, mikä voi antaa teille ikuisen elämän. Älkää jääkö katsomaan ajallisiin, vaan kääntäkää katseenne siihen mikä on ikuista, taivaallista. Etsikää minua, joka olen itse Elämä (Joh. 14:6), ja jonka taivaallinen Isäni on antanut teille minussa. Sillä jolla on minut, Poika, sillä on elämä. Jolla ei ole minua, Jumalan Poikaa, sillä ei ole elämääkään. (1. Joh. 5:11–12). Kun kerran olette jo kasteessa pukeutuneet minuun (Gal. 3:27) ja tulleet valon lapsiksi, pysykää nyt määrätietoisesti minussa. Tulkaa minun kirkkooni, Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja minun, uuden liiton välimiehen tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. (Hebr. 12:22–24) Pysykää minun sanani kuulemisessa, ja minun ruumiini ja vereni nauttimisessa. Niin te pysytte minussa, ja minä pysyn teissä (Joh. 15:4a). Silloin minun elämäni sekä taivaalliset asuntoni ovat teidän, iankaikkisesti.” Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 18.8.2019. Olen kiitollinen pastori TT Petri Hiltuselle niistä hyvistä huomioista, joita hän tämän tekstin äärellä minulle tarjosi.)

Mainokset

9. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 1. Joh. 4:1–6

”Koetelkaa henget” – miksi ja miten?

Johdanto

Päivän epistolassa pyhä Johannes kirjoittaa asioita, jotka tämän maailman korvissa kuulostavat aivan järjettömiltä. Se mitä hän kirjoittaa, on kuitenkin itsensä Pyhän Hengen henkäyttämää Jumalan ilmoitussanaa (2. Tim. 3:16). Siksi me käymmekin nyt tarkastelemaan kohta kohdalta sitä, mitä Herra tahtoo tässä apostolinsa kautta sanoa.

On olemassa eri henkiä

Pyhä Johannes kirjoittaa: on olemassa eri henkiä (1. Joh. 4:1a). Jo henkisistä asioista puhuminen on ylipäänsä monen nykyihmisen mielestä aivan älytöntä – paljon mieluumminhan moni keskittyisi ajalliseen hyvinvointiin, kuten vaikkapa siihen mitä ostetaan, syödään tai juodaan. Vielä kummallisempina pidetään meitä, jotka olemme apostolin kanssa yhtä mieltä: ei ainoastaan ole olemassa eri henkiä, vaan nämä henget voidaan vielä jakaa kahteen eri kategoriaankin. Johannes antaa ymmärtää, että ensimmäiseen näistä kategorioista kuuluvat ne henget, jotka ovat Jumalasta. Näillä hän viittaa niihin ihmisiin, jotka ovat yhteydessä yhteen ainoaan Henkeen, itseensä Jumalan Pyhään Henkeen. Toiseen kategoriaan puolestaan kuuluvat kaikki muut henget. Näillä apostoli viittaa niihin ihmisiin, jotka ovat Jumalan Pyhää Henkeä vastaan. Kysymys on siis yksinkertaisesti siitä, että on olemassa kristittyjä ja ei-kristittyjä. Ensimmäisillä on Pyhä Henki, toisilla ei.

Apostoli sanoo myös: näitä eri henkiä voidaan uskoa (1. Joh. 4:1a). Miten niin? Henkien uskominen edellyttää sitä, että ne puhuvat ja siten ilmoittavat oman sanomansa ihmisille. Niitä voidaan kuulla ja sitten myös uskoa. Kysymys on tästä: Jumalan Pyhä Henki puhuu ilmoitussanassaan, siis profeettojen ja apostolien kautta. Meidän aikanamme Hän puhuu Raamatun sanassa ja sen saarnassa. Ne henget, jotka ovat Jumalasta, puhuvat Hänen sanansa mukaan. Toisaalta ne henget, jotka eivät ole Jumalasta, puhuvat väärien profeettojen (KR38) kautta – tai niin kuin voitaisiin tarkemmin kääntää, valheprofeettojen (ψευδοπροφήτης) kautta (1. Joh. 4:1b).

Keitä nämä tällaiset profeetat sitten oikein ovat? Vastauksen löytämiseksi on palautettava mieleen, keille apostoli tässä kirjoittaa. Huomasitko millä sanalla pyhä Johannes tämän tekstinsä aloittaa? Ensimmäinen sana kuuluu: Ἀγαπητοί (1. Joh. 4:1a), siis ”rakastetut, rakkaat”. Apostoli siis kirjoittaa tässä Kristuksessa rakkaille veljilleen ja sisarilleen, toisin sanoen kristilliselle seurakunnalle. Niinpä tätä kysymystä oikeista profeetoista ja valheprofeetoista onkin tarkasteltava juuri seurakunnan kontekstissa.

Oikeita profeettoja ovat seurakunnan saarnaajat ja opettajat, jotka saarnaavat ja opettavat Jumalan sanaa. On sanottava selvästi: apostolinen, julkinen sananpalvelijan virka on profeetan virka. Sen kautta Kristus tahtoo itse saarnata pyhän ja totuudellisen sanansa seurakunnalle. Tämän viran tehtävänä on jakaa ja opettaa Jumalan sanaa ”puhtaasti ja selkeästi” (vrt. Vähä katekismus III 5), toisin sanoen Hänen sanansa mukaisesti. Siksi jokaisen oikean profeetan ja sananpalvelijan tulee myös työkseen huutaa avuksi Pyhää Henkeä. Hänen tulee rukoilla,  että Jumalan Henki armossaan käyttäisi hänen, tähän virkaan asetetun saviastian suuta soveltaakseen pyhää sanaansa seurakunnan kulloiseenkin tilanteeseen. Muuta profeetallista sanaahan ei nykyaikana edes tarvita: Jumalan ilmoitus on päättynyt, se on täydellisenä Raamatussa. Nykyään oikea ja kristillinen profetia onkin juuri sitä, että Jumalan täydellistä ilmoitussanaa sovelletaan seurakunnan jäsenten ja muiden ihmisten tilanteisiin.

Millaisia sitten ovat valheprofeetat, joista apostoli puhuu? Heitä ovat ne, jotka väittävät, että heillä on Pyhä Henki ja että he elävät ja puhuvat Hengen johdatuksessa, mutta jotka eivät todellisuudessa välitä ojentautua sen ilmoitussanan mukaan, jonka Pyhä Henki on henkäyttänyt ja Raamattuun kirjoituttanut. Tämä on vakava asia. Vähä katekismus sanoo, että ”joka opettaa ja elää toisin kuin Jumalan sana opettaa, se häpäisee keskuudessamme Jumalan nimen.” (Vähä katekismus III 5.) Mistä tällaiset valheprofeetat sitten tunnistaa? Heitä voivat olla esimerkiksi ne, joita Kristus ei Kirkkonsa kautta ole kutsunut ja asettanut julkiseen sananpalvelijan virkaan, mutta jotka vallanhimossaan anastavat tämän viran tehtävät itselleen. Tällaista viran anastamista tapahtuu esimerkiksi siellä, missä sivuutetaan Kristuksen apostolisen viran asetus ja sitä seuraava oikea seurakunnallinen järjestys (vrt. 1. Kor. 14:40; Augsburgin tunnustus XIV) esimerkiksi niin, että kenen tahansa asiasta innostuneen tai sanavalmiin ihmisen annetaan saarnata tai jakaa sakramentteja. Viran anastamista tapahtuu myös siellä, missä kyllä vihitään pappeja ja siis päällisin puolin näytetään seuraavan kirkollista järjestystä, mutta missä tämä järjestys on käytännössä irrotettu Jumalan sanasta. Esimerkkinä voisi olla vaikka se, että Kristuksen asettama apostolinen paimenvirka halutaan kyllä säilyttää, mutta avataan vaikkapa naisille tai siihen kelpaamattomille miehille. En toki väitä sitä, etteivätkö tällaisetkin ihmiset voisi joissakin kohdin sanoa aivan oikeita asioita Jumalan sanasta. Kuitenkin käytännön toiminnallaan he vastustavat Jumalan selvää sanaa ja Kristuksen asetusta. Siksi he eivät voi olla oikeita ja Jumalan sanan mukaisia paimenia. Sen vuoksi heidän puheitaan ei myöskään tule kuunnella, ei edes silloin, kun he mahdollisesti sanovat jonkun oikeankin asian. Tätä ei voida painottaa liikaa varsinkaan nykyään, kun monet kristityt päättävät olla sitoutumatta seurakuntaan, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan, ja harrastavat sijaan hengellistä turismia kuljeskellen kuulemassa kaikenlaisia saarnajia. Varmaan joku kyllä nyt sanoo: ”Minähän otankin tuosta opetuksesta vain sen hyvän, mitä siitä voi saada.” Mutta me voisimme kysyä: Onko tällainen sitä susien varomista, josta Jeesus laumalleen puhuu? Ei! Herra sanoo selvästi: Kavahtakaa vääriä profeetoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. (Matt. 7:15) Sitäpaitsi, jos me kristityt lakkaisimme käymästä kuulemassa tällaisia valhesaarnaajia, heidän täytyisi nopeammin myös lakata saarnaamasta, koska heillä ei olisi kuulijoita.

Toisaalta valheprofeettoja ovat myös ne, jotka on kyllä Jumalan sanan mukaisesti kutsuttu ja vihitty apostoliseen sananpalvelijan virkaan, mutta jotka eivät saarnaa Jumalan sanaa, vaan keskittyvät puhumaan omiaan. Käytännössä tällaisia voivat olla esimerkiksi ne papit, jotka saarnaavat ihmisjärjen mukaista oppia, tai pelkkää Jumalan lakia ilman evankeliumia (esim. Ap. IV 287). Nykyajan kirkoissa on valitettavan paljon sellaisia sananpalvelijoita, jotka puhuvat kyllä vähän Jeesuksestakin kuulostaakseen kristilliseltä. Usein he kuitenkin esittävät Jeesuksen lähinnä hyvän elämän opettajana tai mallina. Niin he käytännössä tulevat halveksineeksi Hänen työtään syntien sovittajana ja Vapahtajana. (Vrt. Ap. IV 120.) Älkää, rakkaat ystävät, kuulko sellaisia!

Henkien koetteleminen

Koska maailmassa siis on kahdenlaisia henkiä, kehottaa apostoli seurakuntaa koettelemaan henget (1. Joh. 4:1a). Hän käyttää sanamuotoa, joka viittaa jopa aivan jatkuvaan koettelemiseen (δοκιμάζετε, akt. imp. prees.). Mutta mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa? Kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei pidä automaattisesti uskoa kaikkia niitä, jotka väittävät olevansa Pyhän Hengen asialla tai Hänen sanansaattajiaan. Pikemminkin on arvioitava, ovatko profeetat ja saarnaajat pyhän Raamatun sanan saarnaajia vaiko eivät.

Tämä asia koskee koko seurakuntaa. Koko seurakunnan vastuulla on koetella henget (Joh. 10:5; 1. Tess. 5:21). Nyt joku ehkä tuskastuu: ”Pitäisikö minun nyt sitten olla jonkinlainen oppinut teologi tai jumaluusopin tohtori osatakseni koetella kaikki henget ja voidakseni siis olla seurakunnan jäsen?” Ei niin, en minä sitä tarkoita! Jumala on antanut jokaiselle teistäkin omat erilaiset ja hyvät lahjavarustuksenne seurakuntansa rakentamiseksi. Niin on hyvä! Näiden lahjavarustusten mukaan jokaisella seurakuntalaisella voi myös olla hieman erilaiset edellytykset arvioida kuultua opetusta. Johannes tarkoittaa tässä sitä, että opin arvioimista ei ole annettu seurakunnassa ainoastaan jollekin paaville, piispoille tai pastoreille, vaan aivan koko seurakunnalle. Niin pastorit kuin muutkin seurakunnan jäsenet ovat yhtä lailla Kristuksen lampaita, Hänen sanansa kuulijoita, jotka saavat yhdessä keskustellen ja toisiltaan apua saaden – seurakuntana – arvioida sitä, kuuluuko saarnatuolista Hyvän Paimenen ihana ääni lampaiden pelastukseksi (Joh. 10:4–5). Henkien koettelemisessa ei siis ole kyse siitä, kuka lampaista onnistuu parhaiten osoittamaan oppineisuutensa erilaisten susien ja valhepaimenten äänten erottamisessa. Kyse on seurakunnan ja sen jäsenten pelastuksen asiasta.

Entä miten seurakunta voisi käytännössä koetella henget, ovatko ne Jumalasta vaiko eivät? Arvostelukriteerinä on ainakin kaksi asiaa: Ensiksi, onko seurakunnan sananpalvelija kutsuttu ja asetettu tehtäväänsä Jumalan sanan mukaan? Toiseksi, saarnaako ja opettaako hän Jumalan sanaa puhtaasti vaiko ei. Jumalan sanan puhtaalla saarnaamisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että saarnataan sekä ehdotonta lakia että ehdotonta evankeliumia. Tämä on aivan luovuttamattoman tärkeää, sillä ”Jumalan kanssa ei päästä kosketuksiin eikä häntä voida käsittää muutoin kuin sanan kautta.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus. IV 67.)

Lopulta henkien koettelemisen keskuksessa on kysymys, saarnataanko Jeesusta Kristusta, lihaan tullutta Jumalan Poikana. Toisin sanoen: saako Kristus olla Jumala ja ihminen yhdessä ja samassa persoonassa? Tämä on koko evankeliumin perusta, sillä kukaan muu kuin tosi Jumala ei voi antaa ihmisen syntejä anteeksi eikä pelastaa häntä, eikä toisaalta kukaan muu kuin tosi ihminen voi kantaa ihmisten synnin rangaistusta.

Juuri sen vuoksi on niin tärkeää löytää Jumalan sanan mukaiset alttarit ja saarnatuolit, ja sitoutua seurakuntaan, jossa sellaiset ovat. Silloin sinäkin saat elää Jumalan rauhassa, varmana pelastuksestasi ja siitä iloiten.

Henkien koettelemisessa ei nimittäin ole kyse siitä, että kun sinä tulet messuun tai opetustilaisuuteen, sinun pitäisi aina olla varuillasi ja pälyillä miltä puolelta jokin harhaoppi hyökkää kimppuusi. Terveellinen Jumalan sanan mukainen opillisuus ja henkien koetteleminen ei tarkoita sitä, että sinun kristillisen elämäsi sisältönä olisi yrittää löytää virheitä saarnoista tai opetuksista tai peloissasi odottaa, milloin kirkkokunnassasi jokin asia menee Jumalan sanan valossa pieleen. Sellainen olisi kauhean raskasta sinulle itsellesi ja lopulta myös koko seurakunnalle.

Tässä yhteydessä on tietenkin todettava, että hyvääkin tarkoittava saarnaaja voi valitettavasti erehtyä. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme, niin kuin pyhä Jaakob kirjoittaa (Jaak. 3:2a). Miten silloin pitäisi toimia? Tässä muutama käytännön ohje: Ensinnäkin, rukoile pastorisi puolesta, että hän pysyisi Jumalan sanan tiellä. Toiseksi, rukoile itsesikin puolesta, että sinäkin pysyisit. Kolmanneksi, rukoile itsellesi myös viisautta keskustella pastorisi kanssa hänen virheistään. Neljänneksi, mene keskustelemaan hänen kanssaan asiasta yksityisesti.

Muista samalla, että kristityiltä odotettu valmius koetella henkiä ei tarkoita sitä, että heidän pitäisi olla vihaisia tai ankaria niille, joiden opetus antaa aihetta Jumalan sanan mukaiselle kritiikille. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta totuudellisesta mutta lempeästä asenteesta palvelkoon se tositapaus, jonka eräs korkeasti oppinut virkatoverini kertoi. Kerran joku tuli hänen luokseen, esittäytyi ja kertoi samalla: ”Minä olen profeetta.” Virkatoverini ei alkanut kysyä tulijalta vaikeita opillisia kysymyksiä saadakseen tietää oliko hän ymmärtänyt, mitä profeetallisesta tehtävästä Raamatun mukaan pitäisi ajatella. Kokeneena pastorina hän vastasi profeetaksi esiintyneelle tulijalle ystävällisesti: ”Vai niin. Oletko sinä oikea vai väärä profeetta?” Tämänkaltaisella asenteella meidänkin tulee arvioida kuulemaamme. Tässä maailmassa on kyllä monia, jotka esiintyvät profeettoina ja haluavat siksi opettaa meitä. Meidän tulee aina pitää kiinni Jumalan sanan totuudesta. Mutta samalla meidän tulee suhtautua ihmisiin sävyisästi ja ystävällisesti. Erinomainen on se opetus, jota oma isoisäni, kokenut kirkonmies tapasi toistaa: ”Muista aina olla ihmisille ystävällinen.” Niin kuin apostolikin tässä sanoo, meidän ei tule uskoa jokaista henkeä, vaan koetella ne – silläkin uhalla, että kaiken maailman ”profeetat” eivät pitäisi tällaisesta raamatullisesta arvioinnista, joka kohdistuu heidän hurmahenkisiin väitteisiinsä. Pysykäämme me aina Jumalan sanassa. Mutta epäluuloisia tai vihaisia meidän ei tarvitse olla.

Antikristuksen henki kieltää Kristuksen

Henkien koetteleminen on lopulta melko yksinkertaista. Kuule vaikka: Pyhä Johannes opettaa, että yksikään henki, joka ei tunnusta Kristuksen Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä yhdessä ja samassa persoonassa, ei voi olla Jumalasta. Sellaiset ovat maailmasta. Siksi apostoli kirjoittaa, että he myös ”puhuvat maailmasta” (ἐκ τοῦ κόσμου λαλοῦσιν). Lisäksi maailma vielä kuulee heitä. (1. Joh. 4:5)

Apostoli kirjoittaa myös antikristuksen hengestä. Sana ”antikristus” tarkoittaa suomeksi ”vastakristusta”, siis sellaista, joka vastustaa oikeaa Kristusta, Jumalan Messiasta ja Vapahtajaa, syntien sovittajaa. Sellainen vastakristuksen henki kieltää Jeesuksen Kristuksen persoonan, siis sen, että Hän on Jumala ja ihminen samassa persoonassa. (1. Joh. 4:3) Sellainen henki haluaa tehdä tyhjäksi myös Kristuksen lunastustyön, jonka Hän on elämässään, kärsimyksessään ja kuolemassaan täydellisesti suorittanut. Lisäksi vastakristuksen henki tuo todellisen Kristuksen sijaan toisia ”kristuksia”, ”vapahtajia”, jotka sopivat ihmisen järkeen. Sellaisia voivat olla erilaiset ihmisten teot, joita tuo henki vaatii pelastuksen ehtona. Kristuksen armon evankeliumin sijaan tulee siis ihmistekojen vaatimuksen laki. Toisia ”kristuksia” ja ”vapahtajia” voivat olla myös Jumalan hyvät lahjat, joiden tuo henki ei enää salli olla Jumalan hyvien lahjojen asemassa, vaan joille se vaatii jumalan asemaa. Tämän hengen johdatuksessa tulee siis rahasta, omaisuudesta, osaamisesta ja jopa ulkonäöstä ihmiselle epäjumala, jolta hän odottaa kaikkea hyvää ja johon hän turvaa kaikessa hädässään.

Tällainen henki vaikuttaa toki monissa ei-kristillisissä uskonnoissa. Se vaikuttaa myös monissa sellaisissa, joita nykyään usein kutsutaan ”liberaaleiksi kristityiksi” – jotka tosin harvemmin ovat kovin liberaaleja vaatiessaan oman opetuksensa täydellistä hyväksymistä raamatullisen evankeliumin opin kustannuksella.

Jumalan lapset uskovat Kristukseen

Apostoli ei kuitenkaan kirjoita ainoastaan uskottomista tai Kristuksen vastustajista. Ihanalla tavalla hän kirjoittaa myös niistä, jotka uskovat Kristukseen ja joita Johannes siksi kutsuu ”lapsukaisiksi”, siis Jumalan lapsiksi (τεκνία). Heistä apostoli sanoo, että he ”ovat Jumalasta” (Ὑμεῖς ἐκ τοῦ θεοῦ ἐστε, τεκνία). (1. Joh. 4:4a) Miten nämä ihmiset siis ovat ”lapsia” tai ”ovat Jumalasta”? Vastaus: niin kuin tavalliseenkin perheeseen liittyminen normaalitilanteessa edellyttää syntymistä tuon perheen lapseksi, samoin ovat kristitytkin Jumalan Hengen henkäyttämän sanan ja pyhän kasteen kautta syntyneet Jumalasta Hänen lapsikseen (vrt. esim. Joh. 1:12–13; 3:5–7).

Näille ihmisille – siis myös teille, rakkaat kristityt ja Hänen seurakuntansa jäsenet – apostoli kirjoittaa: te olette voittaneet heidät, siis nuo henget, jotka eivät ole Jumalasta.  Miten niin? Siten, että – niin kuin apostoli kirjoittaa – hän joka teissä on – siis Kristus –, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. (1. Joh. 4:4) Rakkaat ystävät, tekin olette Hänessä, joka on Golgatalla voittanut antikristuksen ja kaiken sen, mikä on hänen kanssaan.

Kristuksen apostolit ja heidän saarnansa

Lopuksi pyhä Johannes vielä kirjoittaa sanat, jotka kuulostavat maailman korvissa järjettömiltä, mutta meistä kristityistä ihanilta: Me olemme Jumalasta. (1. Joh. 4:6a) Monien korvissa tällainen kuulostaa vähintään ylimieliseltä. Mutta näin Henki on käskenyt apostolinsa kirjoittaa. Me olemme Jumalasta. Apostoli tarkoittaa, että he ovat kristittyjä, siis uskon kautta Kristukseen syntyneet Jumalasta. Edelleen se apostolinen virka, joka hänelle ja hänen virkatovereilleen on uskottu, on Kristuksen käsky ja asetus. Niin myös nykyään saarnaviran tehtävänä on toimittaa vain sitä, minkä Kristus itse on toimitettavaksi antanut (esim. Matt. 28:19–20). Niin Johannes kirjoittaakin: Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä (1. Joh. 4:6a), toisin sanoen niitä, jotka on Jumalan sanan mukaan asetettu tähän virkaan. Miksi uskovat kuulevat heitä? Siksi, että Kristus itse haluaa puhua seurakunnalleen heidän kauttaan ja niin antaa Henkensä omilleen. Sen vuoksi se, joka tahtoo pysyä oikeiden ja Jumalan sanan mukaisten saarnatuolien ja alttarien yhteydessä, myös pysyy totuuden Hengen yhteydessä, pelastettuna.

Toisaalta apostoli painottaa vielä: joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä (1. Joh. 4:6b). Kääntäen tämä tarkoittaa, että se ihminen, joka ei kuule Jumalan sanaa, ei voi olla kristitty. Myöskään se kristitty, joka ei välitä Jumalan sanasta ja sen saarnasta niin, että kävisi sitä kuulemassa, on vaarassa joutua valheen hengen johdateltavaksi, ja niin menettää pelastuksen.

Varjelkoon Jumala meidät sellaiselta! Antakoon Hän meille armonsa, että mielellämme  kuulisimme Hänen pyhää sanaansa ja sen saarnaa, ja saisimme pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.8.2019.)

Kirkastussunnuntai (1. vsk), Matt. 17:1–8

Kirkkauden Herra on läsnä

Johdanto

Opetuslapset olivat jo pitkään seuranneet Jeesusta. Herran seurassa he olivat saaneet kuulla ja nähdä monia ihmeellisiä asioita. Moni heistä oli varmaan ollut paikalla jo silloin, kun Jeesus kastettiin Jordanilla. Silloin he olivat kuulleet taivaasta äänen, joka sanoi: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt. (Matt. 3:17) Sitten Jeesus oli opettanut ihmisiä niin kuin se, jolla valta on (Matt. 5:29). Hän oli myös parantanut lukemattomia sairaita, tyynnyttänyt myrskyn, ajanut ulos riivaajia (Matt. 8–9; 14:35–36; 15:21–31) ja ruokkinut valtavia ihmismassoja pienellä määrällä ruokaa (Matt. 14:13–21; 15:32–38). Kaikesta tästä opetuslapset näkivät, että vaikka Jeesus oli aivan todellinen ihminen ja näytti tavalliselta juutalaiselta rakennusmieheltä, Hän ei kuitenkaan ollut ainoastaan ihminen, vaan samalla myös jotakin paljon enemmän. Siksi pyhä Matteus kertookin päivän evankeliumia edeltävässä luvussa, miten Pietari tunnusti tämän uskonsa. Pietari puhui kaikkien opetuslasten puolesta ja sanoi: Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika. (Matt. 16:16) Tämän päivän tekstissä Matteus kertoo, että Jeesus antoi Pietarille ja kahdelle muulle valitulle opetuslapselle vielä yhden todistuksen jumaluudestaan.

Kristuksen kirkastuminen

Pyhä evankelista siis kirjoittaa Jeesuksesta näin: Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään (Matt. 17:2a). Mistä tässä tapahtumassa oli kyse? Kun Pyhä Henki tässä Matteuksen kautta puhuu Kristuksen muodon muuttumisesta, Hänen käyttämänsä sana tarkoittaa sellaista muotoa, joka jollakin on jo lähtökohtaisesti. Kun Jeesuksen muoto siis kirkastusvuorella muuttui, kyse ei siis ollut sellaisesta muodonmuutoksesta, jollainen voidaan nähdä vaikkapa teatterin näyttelijöiden ulkoisessa olemuksessa, kun heidät on puettu ja maskeerattu eri näköiseksi, kuin mitä he todellisuudessa ovat. Tämä muoto, josta Henki puhuu, on Jeesuksen oma muoto. Se on se jumalallinen kirkkaus ja Jumalan muoto, joka Hänellä oli jo alussa ollut Isän luona, mutta josta Hän ihmiseksi tullessaan oli tyhjentänyt itsensä hetkeksi (Fil. 2:6–7). Tämän todellisen muodon taivaallinen Isä nyt antoi opetuslasten nähdä hetken aikaa.

Tämän muodonmuutoksen luonteesta Matteus kertoo: hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo. (Matt. 17:2b–c) Huomaatko? Jeesus ei ainoastaan ikään kuin pukeutunut loistavan kirkkaisiin vaatteisiin, niin kuin näyttelijät. Eivät ainoastaan Jeesuksen vaatteet, eivätkä ainoastaan Hänen kasvonsakaan, vaan koko Hänen olemuksensa loisti kirkastettuna. Opetuslapset näkivät Jeesuksen oman, jumalallisen kirkkauden, joka oli Hänen lihaksi tulemisessaan yhdistynyt ihmisruumiiseen. Tämä oli se sama kirkkaus, jonka apostoli Johannes myöhemmin näki, kun ylösnoussut Herra ilmestyi hänelle Patmos-saarella (Ilm. 1:13–15). Tästä samasta kirkkaudesta Johannes kirjoitti toisessa kohdassa: me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä (Joh. 1:14b). Pietari puolestaan kirjoitti: me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa (2. Piet. 1:16b). Nyt kun Herra Jeesus on noussut kuolleista ja astunut taivaaseen, on Hänellä tämä kirkkaus ikuisesti. Siksi sama Johannes kirjoittaakin taivaallisesta kaupungista, ettei se tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. (Ilm. 21:23)

Mooseksen ja Elian sanoma

Pyhä Matteus jatkaa: Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa. (Matt. 17:3) Merkillinen tapahtuma! Mitä me tästä opimme? Ehkä muistat, että Vanhassa testamentissa Mooses, suuri välimies ja lain antaja meni vuorelle ja puhui Jumalan kanssa (2. Moos. 24, 34). Vähän myöhemmin, Ensimmäisessä Kuningasten kirjassa kerrotaan, että myös profeetta Elia teki samoin: hän nousi vuorelle ja puhui siellä Jumalan kanssa (1. Kun. 19:11ss). Nyt evankelista kirjoittaa samankaltaisesta tapahtumasta: Opetuslapset ja Vanhan testamentin profeetat ilmestyvät vuorella ja puhuvat Jeesuksen kanssa. Pyhä Henki käyttää siis tässä Matteuksen kynää alleviivatakseen, että Jeesus on itse Jumala, joka on tullut ihmisten kohdattavaksi ja keskustelemaan heidän kanssaan.

Mutta Mooseksen ja Elian ilmestyminen kertoo meille Jeesuksesta enemmänkin. Ehkä muistat Raamatusta, että Mooses kuoli ja Jumala itse hautasi hänet tuntemattoman paikkaan (5. Moos. 34:5–6). Elia sen sijaan ei kuollut lainkaan, vaan Jumala otti hänet tulisissa vaunuissa taivaaseen (2. Kun. 2:11). Kun Jeesus nyt siis kutsuu Mooseksen ja Elian keskustelemaan kanssaan, Hän osoittaa olevansa sekä kuoleman että elämän Herra.

Pietarin ymmärtämättömyys

Kun Pietari näki tämän hämmästyttävän, jumalallisen ilmestyksen, hän rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden.” (Matt. 17:4) Katso nyt tätä ymmärtämättömyyttä: kirkkauden Herra itse on läsnä kunniassaan ja Vanhan testamentin suuret profeetat Hänen kanssaan, mutta Pietari alkaa puhua! On toki totta, että Jumalan sana kehottaa meitä rukoilemaan, siis puhumaan omiakin ajatuksiamme Jumalalle. Mutta miten usein käykään niin, että silloin kun Jumala tahtoo puhua meille sanassaan ja sen saarnassa, me alamme puhua. Me täytämme elämämme omalla puheellamme ja omilla ymmärtämättömillä ajatuksillamme (vrt. Mark. 9:6). Meidän on hyvä ottaa vaarin tästä varoittavasta esimerkistä. Meidän on hyvä opetella ensin vaikenemaan ja kuulemaan mitä Jumala meille sanassaan puhuu. Vasta sitten tulevat omat puheemme tai median uusimmat päivitykset. Jopa rukouksemmekin nousee siitä, että ensin olemme kuulleet Jumalan sanaa ja elämme sen kuulemisessa.

Toiseksi, Pietari tahtoo jäädä tähän ihmeelliseen kokemukseen kirkastusvuorella. Siinä hän kyllä tekee hyvin, että tunnustaa: Jumalan läsnäolossa on hyvä olla. Voi kunpa meidänkin mielemme olisi enemmän siihen, mikä ylhäällä on, eikä siihen, mikä on maan päällä (Kol. 3:2)! Mutta siinä Pietari menee harhaan, ettei hän vieläkään ymmärrä Jeesuksen tehtävää maan päällä. Herra oli jo aiemmin puhunut tästä opetuslapsilleen: Hänen tiensä on ristin tie. Hänen täytyy mennä Jerusalemiin ja kärsiä paljon vanhimpien ja ylipappien ja kirjanoppineiden käsissä. Hänen täytyy kuolla. Juuri tuon häpeällisen ja järkyttävän ristin Kristus tekee kirkkautensa valtaistuimeksi. Mutta kolmantena päivänä Hän myös nousee ylös. Tämä on Hänen koko maailmassa olemisensa ja vapahtajantehtävänsä kulminaatiopiste. Tätä Pietari ei ymmärrä. Sen sijaan, että hän ottaisi vaarin Herransa nuhdesanoista: ”Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten”, hän edelleenkin miettii vain sitä, miten Jeesus voisi tehdä työnsä kunniassaan ja voittoisana. (Matt. 16:21–24) Hän tahtoo Jeesuksen jäävän tähän kirkastettuun olotilaansa, eikä ymmärrä, mitä hyvää Hän tahtoo saada aikaan kärsimyksellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan. Näin Pietari itse asiassa vaikuttaa tahtovan estää Jeesusta kulkemasta ristille.

Kolmanneksi, Pietari laittaa Jeesuksen samaan nippuun Mooseksen ja Elian kanssa, siis itsensä Herran Hänen palvelijoidensa kanssa. Pietari haluaisi, että näille kolmelle tehtäisiin samanlaiset majat, aivan niin kuin he muka olisivat keskenään samalla viivalla. Oikein Pietari on itse myöhemmin kertonut kirjurilleen, evankelista Markukselle: hän ei tiennyt, mitä sanoa (Mark. 9:6; vrt. Luuk. 9:33c).

Kuulkaa Jeesusta!

Mutta Jumala vastaa heti Pietarille. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä.” (Matt. 17:5) Taivaallinen Isä tahtoo tässä ilmoittaa, että Jeesus on jotakin aivan muuta kuin suuretkaan profeetat. Hän on Jumalan oma rakas Poika. Juuri Jeesus on se Profeetta, jonka Jumala sanoi jo Moosekselle herättävänsä Israelin keskuudesta, ja jonka suuhun Hän lupasi panna oman sanansa, niin että Hän puhuisi kansalle kaikki mitä Hän käskee Hänen puhua. Juuri Jeesus on se mies, jota kaikkien tuli kuulla, sillä – niin kuin Herra Moosekselle sanoi – joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille. (5. Moos. 18:18–19)

Niin nämä kolme, Pietari, Jaakob ja Johannes kuulevatkin. Pietarikin tajuaa vihdoin vaieta ja vain kuunnella Jumalan sanaa. Kaikki kolme opetuslasta pelästyvät kovasti kuullessaan tämän pyhän äänen, lankeavat kasvoilleen jumalallisen ilmoituksen edessä (Matt. 17:6).

Tänäänkin tämä sama Jumalan käsky on voimassa: kuulkaa häntä. Rakkaat ystävät, kuulkaa Jeesusta! Kunpa meidänkin korvamme ja sydämemme voisivat taipua kuulemaan Jumalan sanaa silloin, kun Hän puhuu meille.

Herran kirkkaus pysyy ja lahjoitetaan Hänen omilleen

Kun nyt opetuslapset olivat pelon vallassa langenneet kasvoilleen maahan, Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: ”Nouskaa, älkääkä peljätkö.” (Matt. 17:7) Kun he sitten nostavat katseensa, jumalallinen kirkkaus on poissa. Jeesus on siinä heidän edessään itsensä tyhjentäneenä, totisena ihmisenä.

Tässä meidän on tärkeä panna merkille: vaikka hämmästyttävä ilmestys on nyt poissa, sen sisältö kuitenkin pysyy. Se pysyy, koska Jumalan sana pysyy: Jeesus on totisesti Isän Jumalan rakas Poika, johon Hän on mielistynyt. Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti (Kol. 2:9), siis myös kirkkaus ja kunnia. Hänellä tosin on varaa myös kätkeä tämä kirkkaus ja kunnia. Tässä Hän kätkee sen ihmisyyteensä niin, etteivät opetuslapset katseensa nostaessaan näe sitä enää. Aivan kohta Hän kätkee kirkkautensa ja kunniansa myös kärsimyksen ja ristin häpeään, ja tekee karmeimman ja häpeällisimmän teloituspuun kirkkautensa valtaistuimeksi, jolle antaa ylentää itsensä, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:14–15).

Niin Herra Jeesus toimii tänäänkin. Hän kätkee itsensä ja jumalallisen olemuksensa jumalanpalveluksen alhaiseen muotoon, sanan saarnaan, synninpäästön tuttuihin sanoihin, kasteen veteen sekä ehtoollisen leipään ja viiniin. Pitäkäämme tämä mielessämme, ettemme loukkaantuisi jumalanpalveluksen ja armonvälineiden tavallisuuteen, vaan aina muistaisimme, että Jeesus Kristus on läsnä, koska Hän lupaa olla. Vaikka Hän tulee luoksemme itsensä tyhjentäneenä ja alhaisessa muodossa, Hänen jumalallinen kirkkautensa kuitenkin pysyy ikuisesti, ja enemmänkin: Hän tekee meidät osallisiksi omasta pyhyydestään ja kirkkaudestaan. Kun me nimittäin saamme Jumalan armosta tulla osallisiksi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tosi ruumiista ja tosi verestä, Hän pitää meidät pyhän kirkkoruumiinsa osallisuudessa. Hänen yhteydessään me saamme elää osallisina Hänen, kirkastetun Herramme vanhurskaudesta ja pyhyydestä. Siksi ei ainoastaan Hänestä sanota, että hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo, vaan Pyhä Henki sanoo meistäkin aivan samoilla sanoilla: Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko (Matt. 13:43a).

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 4.8.2019.)

Apostolien päivä (1. vsk), Room. 1:1–7

Ylistämme sananpalveluksen virkaa

Johdanto

Tämän saarnan tarkoitus on ylistää apostolista sananpalveluksen virkaa. ”Mitä ihmettä?” joku kysyy. ”Mitä kirkon viran ylistäminen oikein tarkoittaa? Ei kai tuo pappi nyt vain ole haluamassa itselleen lisää valtaa? Ei kai hän vallanhimossaan yritä korostaa omaa asemaansa ja tehtäväänsä enemmän kuin kuuluisi? Ei kai hän vain luule olevansa parempi kristitty kuin muut, koska on vihitty papiksi?”

Hyvä! Tällainen huoli ei välttämättä ole aiheeton. Olemmehan me ihmiset mestareita käyttämään väärin niitä hyviä lahjoja, joita Jumala on meille antanut. Sen sijaan, että käyttäisimme Jumalan lahjoja palvellaksemme niillä Häntä ja lähimmäisiämme, me alamme helposti palvella ja korottaa niillä itseämme. Näin on valitettavasti käynyt joskus apostolisen saarnavirankin kohdalla: pastorit ja piispat ovat käyttäneet virkaansa itsekorotuksen välineenä. Kirkon historiasta ei puutu esimerkkejä tästä.

Raamatullinen ja luterilainen ajatus viran ylistämisestä ei kuitenkaan tarkoita tätä. Kuule, mitä meidän luterilaiset isämme tunnustuskirjoissa tästä asiasta lausuvat:

Kirkko on näet saanut käskyn asettaa virkaan seurakunnanpalvelijoita, ja tämän asian tulisi olla meille mieluinen, kun tiedämme, että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä. On myös eduksi mahdollisuuksien mukaan kaikin tavoin ylistää sananpalveluksen virkaa vastoin kiihkoilijoita, jotka haaveksivat, ettei Pyhää Henkeä anneta sanan kautta, vaan heidän omien ties minkälaisten valmistelujensa perusteella: he istuvat toimettomina, ääneti, hämyisissä sopissa ja odottavat valaisua, sillä tavoin kuin entisajan entusiastit ja nykyajan kasteenuusijat opettavat. (Augsburgin tunnustuksen puolustus XIII 12–13)

Apostolien päivän pyhän epistolan äärellä on paikallaan tarkastella tätä asiaa lähemmin. Ensiksi kuulemme mihin sananpalveluksen virka perustuu. Toiseksi kuulemme mikä on tämän viran tehtävä. Kolmanneksi ja viimeiseksi kuulemme vielä mikä on tämän viran asettamisen syy. Näin saamme lopulta nähdä miksi Raamattu ja kirkon isät antavat niin suuren arvon apostoliselle sananpalveluksen viralle ja ylistävät sitä.

Lähettilään virka on Kristuksen virka ja asetus

Ensiksi puhumme siis siitä, mihin sananpalveluksen virka Kirkossa perustuu. Pyhä apostoli Paavali puhuu itsestään kutsuttuna apostolina (Room. 1:1b). Tarkemmin sanottuna hän sanoo olevansa κλητὸς ἀπόστολος, ”kutsuttu lähettiläs”. Tämän jälkeen Paavali kirjoittaa, että hän ja hänen virkatoverinsa ovat saaneet armon ja apostolinviran (Room. 1:5a), tai ”armon ja lähettämisen” (ἐλάβομεν χάριν καὶ ἀποστολὴν). Nämä molemmat – hän sanoo – he ovat saaneet Jeesuksen Kristuksen kautta.

Toisin sanoen apostolin virka – siis Kirkon virkaan lähetettynä oleminen – edellyttää kutsuttuna olemista. Tätä kutsua ei kukaan voi itse antaa itselleen, vaan toisen on kutsuttava tähän virkaan. Myöskään itse virkaa ei kukaan näistä kutsutuista voi ottaa itselleen, tai asettaa itseään siihen, vaan toisen on asetettava heidät sitä hoitamaan. Tämä ”toinen” on Kristus itse. Oikeastaan Jumalan Poika Kristus on ensimmäinen apostoli, lähettiläs (vrt. Hebr. 3:1; ks. myös Gal. 4:4). Hänet taivaallinen Isä on lähettänyt maailmaan saarnaamaan vangituille vapautusta ja sorretuille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta. (Luuk. 4:18) Mutta ylösnousemisensa jälkeen ja sitä aikaa varten, jolloin Hän on jo mennyt valmistamaan omilleen sijaa taivaaseen (Joh. 14:2–3) Kristus on uskonut tämän oman saarnaamistehtävänsä opetuslastensa hoidettavaksi. Kirkkonsa keskuudesta ja sen välityksellä Hän kutsuu tähän tehtävään luotettavia miehiä (vrt. 2. Tim. 2:2). Siksi Paavali kirjoittaa, että hän on virkatovereineen saanut tämän ”lähetettynä olemisen”  Jeesuksen Kristuksen kautta.

Juuri näin asiaa selittää myös luterilainen tunnustuksemme. Kirkkomme isät toistavat Raamatun selvän opetuksen ja kirjoittavat, että Jumala on asettanut tämän viran (Augsburgin tunnustus V 1: ”hat Gott das Predigamt eingesetzt”). Sananpalveluksen virka ei siis ole ihmisistä lähtöisin – ei Paavalista, ei Pietarista, taikka kenestäkään niistä, jotka nykyään palvelevat tähän virkaan asetettuina. Sananpalveluksen virka on Jumalasta. Se on Kristuksen virka, jonka Hän itse uskoo siihen valitsemilleen miehille. Sen vuoksi ei ole lainkaan yliampuvaa sanoa luterilaisten isien kanssa, että me ylistämme sananpalveluksen virkaa. Kun me nimittäin niin teemme, me emme ylistä niitä saviastioita, jotka tähän virkaan on asetettu (vrt. 2. Kor. 4:7a). Pikemminkin me ylistämme Kristuksen omaa virkaa sekä sitä pyhää asetusta, jonka Hän itse on sanassaan meille antanut, ja jota Hän Kirkossaan yhäkin toteuttaa.

Tätä asiaa alleviivaavat vielä ne sanat, joilla pyhä Paavali kirjeensä alussa kuvaa tätä virkaa. Sanat kuuluvat: Παῦλος δοῦλος Χριστοῦ Ἰησοῦ – ”Paavali, Kristuksen Jeesuksen orja” (Room. 1:1a). Koko Roomalaiskirjeen toinen sana on ”orja”. Katso nyt miten korkeaan valta-asemaan Paavali itsensä korottaa puhuessaan pyhästä apostolinvirastaan: Hän on Kristuksen Jeesuksen orja! Sellaisia ovat myös muut apostolit hänen kanssaan, sekä kaikki ne, joita Kristus tänään Kirkkonsa sananpalvelijoiksi kutsuu. Viran ylistäminen ei siis ole virassa olevien miesten korottamista, vaan itse sen viran korottamista, jonka Kristus on heille uskonut. Koska he ovat Kristuksen orjia, ei heidän tehtäviinsä kuulu tehdä mitään sellaista, mitä he itse ehkä keksivät tai haluavat. Heidän virkansa on tehdä ainoastaan se, mitä heidän Herransa käskee heidän tehdä (vrt. Matt. 28:20a). Tästä asiasta puhumme tarkemmin saarnan toisessa osassa, johon tulemmekin seuraavaksi.

Lähettilään viran tehtävä: evankeliumin julistaminen

Toiseksi kuulemme siis mikä on apostolisen viran tehtävä. Jos kerran Kristuksen orjien on määrä toteuttaa vain Herransa heille käskemät asiat, pitää meidän kysyä: mitä Kristus sitten käskee orjiensa tehdä? Vastaus: Paavali kirjoittaa, että hän on Kristuksen Jeesuksen orja, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia (Room. 1:1). Tarkemmin voitaisiin kääntää: ”erotettu Jumalan evankeliumiin” (ἀφωρισμένος εἰς εὐαγγέλιον θεοῦ). Seuraavassa katsomme näitä sanoja yksi kerrallaan.

Apostolisen viran tehtävä on yksinkertainen: elää Jumalan evankeliumin varassa ja julistaa sitä kaikille. Tämä tehtävä on niin tärkeä, että ne, jotka tähän virkaan on kutsuttu ja asetettu, on aivan erotettu Jumalan evankeliumiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Kristuksen apostolisten palvelijoiden ei pidä yrittää puuhastella kaikenlaista muuta. Pikemminkin heidän tulee omistaa koko elämänsä evankeliumin asialle, kunnes kuolema heidät tästä virasta erottaa. Tämä sana velvoittaa myös koko seurakuntaa: Jos ja kun apostolisen viran kantajat on jumalallisella sanalla ja asetuksella erotettu kaikista muista toimista yksin evankeliumin palvelukseen, on muun seurakunnan pidettävä huolta heidän toimeentulostaan. Nyt joku ehkä ajattelee, että tällainen on itsekorotukseen pyrkivien tai rahanhimoisten pappien puhetta. Mutta ei asia niin ole. Kyseessä on jumalallinen säädös. Pyhä Henki sanoo apostolin kautta: Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14) Ei meiltä kristityiltä kysytä, haluammeko me uhrata omaisuuttamme evankeliumin hyväksi. Jumalan sana edellyttää, että me teemme niin. Muutoin eivät Kirkon virkaan kutsutut miehet voi enää palvella evankeliumin työssä, eikä silloin muukaan seurakunta pääse osalliseksi evankeliumista. Messujen pitäminen täytyy lopettaa. Mutta Kirkon Herra ei halua, että niin käy. Viikosta ja päivästä toiseen Kristus tahtoo ruokkia sinut ja koko seurakuntansa pyhällä sanallaan. Siksi Hän kehottaa sinua: Koska Hän kerran on uhrannut itsensä ja koko elämänsä lunastaakseen sinut, anna sinäkin – Hänen omakseen ostettu kristitty –, ei ainoastaan rahaa kolehtiin, vaan koko ruumiisi eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on sinun järjellinen jumalanpalveluksesi. Älä siis enää mukaudu tämän maailmanajan mukaan – toisin sanoen jää miettimään, mitkä ajalliset asiat sinua ehkä miellyttäisivät – vaan muutu tässäkin asiassa mielesi uudistuksen kautta, tutkiaksesi Jumalan sanasta, mikä on Hänen tahtonsa, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:1–2)

Seuraavaksi me huomaamme, että Paavali kirjoittaa olevansa erotettu Jumalan evankeliumiin ja sen julistamiseen. Toisin sanottuna: tämä evankeliumi ei ole mitä tahansa ilosanomaa, jonka sisällön Paavali tai muut samaan virkaan asetetut voisivat itse keksiä. Esimerkiksi nykyään kuulee kirkoissakin puhuttavan monenlaista ”evankeliumia”, jollaista papit ja piispatkin ovat itse sommitelleet miellyttääkseen kuulijoitaan. Näin he tekevät ehkä pyrkiessään pelastamaan seurakuntansa jäsenkadolta tai säilyttääkseen arvostuksensa kansan keskuudessa. Pyhä Raamattu kuitenkin puhuu muuta. Apostolisen viran ainoana tehtävänä on saarnata Jumalan evankeliumia, siis sitä, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme (Room. 1:2–4). Sen vuoksi me luterilaiset kutsummekin tätä virkaa nimenomaan sananpalveluksen viraksi. Kyse on Jumalan evankeliumin palvelemisesta, jonka Hän on ilmoittanut pyhässä sanassaan.

Kun sanon, että sananpalveluksen viran ainoana tehtävänä on saarnata Jumalan evankeliumia, en tietenkään tarkoita sitä, etteikö pastorin ja piispan tulisi Jumalan lakiakin saarnata. Kuuleehan nykyään sanottavan niinkin, että ”koska kristinuskon pääsanoma on rakkaus, pitäisi kirkoissa luopua kaikesta tuomitsevasta puheesta ja puhua vain kaikkien hyväksymisestä sellaisenaan.” Sellainen on sitten muka evankeliumia. Mutta rakkaat ystävät! Ensinnäkin, kuten sanottu, sananpalvelijan virkaan ei kuulu itse päättää mitä saarnaa. Hänen tulee saarnata sitä mitä Jumala sanassaan sanoo. Toiseksi, jos kuulijat eivät ensin kuulisi olevansa sellaisinaan kokonaan syntisiä ja kadotuksen ansainneita, miten kukaan heistä voisi myöskään ymmärtää tarvitsevansa Jumalan rakkautta ja armoa? Evankeliumia Kristuksesta ei voidakaan koskaan erottaa Jumalan laista, siis siitä raamatullisesta saarnasta, että Jumala on pyhä, ja että Hänen tuomionsa on totuudenmukainen niille, jotka syntiä tekevät (Room. 2:2). Jos Jumala ei nimittäin tuomitsisi syntiä, minkä takia Kristuksen – koko maailman syntien kantajan (Joh. 1:29) – olisi tarvinnut kärsiä ja kuolla? Ei olekaan ihme, että jos Jumalan lain saarna vaiennetaan, tullaan aina lopulta vaientaneeksi myös evankeliumin saarna, siis se ilosanoma, että Kristus on tullut syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15).

Kun Paavali siis sanoo olevansa erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, ei hän tarkoita sitä, etteikö hänen virkaansa kuuluisi myös lain julistaminen. Julistaahan hän itsekin jo heti Roomalaiskirjeen jatkossa Jumalan lakia, vieläpä täydellä voimalla. Hän kirjoittaa muun muassa, että ihmisten joukossa Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 3:10b–12) Kun apostoli siis kirjoittaa, että hänet on erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, hän puhuu evankeliumista laajassa merkityksessä. Hän tarkoittaa evankeliumilla koko Jumalan sanaa, joka on sekä lakia että evankeliumia. Tietenkin tämän Jumalan sanan keskuksessa on ilosanoma Jumalan Pojasta ja ensimmäisestä lähettiläästä, Jeesuksesta Kristuksesta. Jumalan sanan keskuksessa on ilosanoma Hänen täydellisestä elämästään, kärsimyksestään ja kuolemastaan syntisten ja lain alaisten lunastamiseksi synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta Jumalan lasten asemaan (Gal. 4:5). Juuri tätä asiaa me katsommekin tarkemmin saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa, johon nyt siirrymme.

Viran asettamisen syy: uskon syntyminen

Kolmanneksi siis: Mikä on apostolisen viran asettamisen syy? Paavali vastaa selvästi: että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte (Room. 1:5b–6).

Huomaa, että uskon kuuliaisuus on jotakin, jota kukaan ei voi itse itsessään synnyttää. Se on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Myös uskon säilyminen kristityn sydämessä on jotakin, jota kukaan ei voi itsessään saada aikaan. Sekin on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Hän ei lupaa tehdä tätä työtään tai antaa tätä lahjaa muulla tavalla kuin sanansa kautta. Mutta huomaa myös, että juuri sitä varten Isä Jumala on lähettänyt Poikansa, itse Sanan maailmaan. Juuri sitä varten myös Poika Jumala on lähettänyt sananpalvelijansa maailmaan, että Jumala saarnatun ja opetetun sanansa kautta lahjoittaisi ihmisille Pyhän Henkensä. Juuri Pyhä Henki Jumala vaikuttaa evankeliumia kuulevissa ihmisissä uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. (Augsburgin tunnustus V 1–2.)

Paavali kirjoittaa tästä samasta asiasta seurakunnan sananpalvelijalle, piispa Timoteukselle näin: Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. (2. Tim. 4:1–2) Katso, miten vakavasta asiasta tässä on kysymys! Paavali aivan vannottaa tai vakavasti kehottaa (Διαμαρτύρομαι) seurakunnan piispaa, että hän saarnaisi Jumalan sanaa. Apostoli vielä alleviivaa asian tärkeyttä sanoen, että vannottaa Timoteusta Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta. On kyllä totta, että evankeliumin palvelijoiksi asetetut apostoliset saarnaajat ja pastorit opettavat kyllä Jumalan seurakuntaa, siis ihmisiä. He eivät kuitenkaan saa tehdä työtään ”ihmisten edessä” siinä mielessä, että pyrkisivät miellyttämään ihmisiä. He tekevät työtään aina Jumalan ja Kirkon Herran Kristuksen Jeesuksen edessä. Häntä heidän tulee pyrkiä miellyttämään. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että pastorit ja piispat eivät voi aina miellyttää kuulijoita tai heidän inhimillisiä toiveitaan – eivät edes usein. Siksi Paavali sanookin, että heidän on astuttava esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtelemaan, varoittamaan ja kehottamaan. Paavalin sanat edellyttävät myös sitä, että evankeliumin palvelijoiksi asetetut miehet tekevät työtään aina Kristuksen ilmestyminen ja viimeinen tuomio silmien edessä. Apostolin sanoma Timoteukselle on selvä: Kristus tulee takaisin. Tulee tuomio. Tämän todellisuuden edessä ei syntisillä ihmisillä ole mitään muuta toivoa kuin se, että Kristuksen koko maailmalle valmistama evankeliumi saarnataan heidän korvilleen, sydämilleen ja omilletunnoilleen, ja että he niin saavat tulla osallisiksi Pyhästä Hengestä ja uskosta.

Huomaa vielä lopuksi: Ne asiat, joista olen tässä saarnassa puhunut, eivät ole ainoastaan jonkinlaista teoriaa, jolla ei olisi mitään tekemistä käytännön kanssa. Kristuksen sananpalvelijan viran asia koskee juuri sinua. Se koskee koko tätä seurakuntaa. Nimittäin juuri siksi, että me Kristuksen armon evankeliumia ja pelastusta tarvitsevat saisimme Hänen armonsa evankeliumia ja sen kautta pelastuksen, on Kirkon Herra asettanut sananpalvelijan viran, ja tahtoo tänäänkin uskoa sen luotettaville miehille. Viran välityksellä Hän tahtoo itse jakaa evankeliuminsa sanan saarnattuna sekä leipään ja viiniin liitettynä. Kristuksen sananpalvelijan viran asia koskee myös kaikkia niitä uskosta osattomia, jotka elävät Kristuksen seurakunnan liepeillä, mutta eivät vielä kuulu siihen, eivätkä siis myöskään kuulu Kristukselle. Juuri siksi, että he, Kristuksen armon evankeliumia ja pelastusta tarvitsevat saisivat tulla osallisiksi Kristuksen armon evankeliumista ja sen kautta pelastuksesta, on Kirkon Herra asettanut sananpalvelijan viran. Viran välityksellä Hän tahtoo itse jakaa evankeliuminsa sanan saarnattuna sekä kasteveteen liitettynä, jotta nämäkin kastettaisiin Kristuksen yhden ja pyhän kirkkoruumiin yhteyteen (1. Kor. 12:13). Kun me syntiset näin olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksen uhrityön hedelmistä – syntien anteeksiantamuksesta, Hänen vanhurskaudestaan, ikuisesta elämästä ja pelastuksesta – ja kun me saamme elää Hänen ominaan, me myös lähdemme ulos maailmaan, palvelemme Herraamme iloiten omilla paikoillamme Hänen evankeliuminsa todistajina.

Näin suuria lahjoja Kristus tahtoo meille antaa apostolisen sananpalvelijan viran välityksellä. Sen vuoksi me iloisesti ylistämme tätä virkaa. Sen vuoksi me rukoilemme Herraa lähettämään tahtonsa mukaiset työmiehet elonkorjuuseensa (Luuk. 10:2). Sen vuoksi me rukoilemme seurakuntiemme pastorien ja piispojen puolesta, että me saisimme heiltä vastaanottaa Kristuksen puhtaan evankeliumin ja siinä Hänet itsensä, syntiemme anteeksiantamukseksi ja elämäksemme. Sen vuoksi me rukoilemme myös lastemme ja lastenlastemme puolesta, että Herra myös heidän joukostaan nostaisi uusia sananpalvelijoita Kirkkoonsa, jotta tulevakin sukupolvi saisi tulla osalliseksi evankeliumista. Sen vuoksi me rukoillen kutsumme ja asetamme virkaan sananpalvelijoita, nuoriakin. Tunnustammehan me luterilaisten isiemme kanssa, ”että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XIII 12)

Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa (Filem. 25). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa ja Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 21.7.2019.9

Pyhän Kolminaisuuden päivä (1. vsk), Room. 11:33–36

Tutkimaton ja ilmoitettu

Johdanto

Pyhän Kolminaisuuden päivän kirjetekstin äärellä tarkastelemme nyt kolmea asiaa. Ensiksi: Jumala on tutkimaton. Toiseksi kuulemme Jumalan ilmoituksesta ja sen tuntemisesta. Kolmanneksi katsomme, miten kristitty saa suhtautua siihen, että Jumala on yhtäältä tutkimaton, toisaalta ilmoitettu.

Jumalan tutkimattomuus

Ensiksi kuulemme siis Jumalan tutkimattomuudesta. Pyhän ihmetyksen vallassa apostoli kirjoittaa: Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! (Room. 11:33a) Mitä hän tällä tarkoittaa? Mitä Jumalan rikkaus, viisaus ja tieto oikein ovat?

Jumalan rikkaus on esimerkiksi sitä, että kaikkivaltiudessaan Hän kykenee täydellisesti toteuttamaan tahtonsa. Jumalalla on kaikki valta. Tätä valtaansa Hän käyttää sanansa mukaan, mutta ei ainoastaan hallitakseen kaikkea ja toteuttaakseen suunnitelmansa maailmassa. Hän käyttää sitä toteuttaakseen suunnitelmansa meidän ihmisten pelastukseksi. Jumala on armollinen. Hän on rikas antaja jokaiselle ansiottomalle syntiselle, joka huutaa Häntä avukseen (Room. 10:12b).

Jumala viisaus puolestaan on siinä, että Hän tietää mikä on paras tapa toimia. Tosin Hänen viisautensa ei aina näytä viisaudelta. Samoin kuin kuin Jumalalla on varaa antaa rikkautensa ja kaikkivaltiutensa näyttää voimattomuudelta, niin myös Hänen viisautensa näyttää usein hulluudelta (1. Kor. 1:25). Jopa ihmeellisen pelastussuunnitelmansa Hän oli valmis kätkemään hullutukseen ristiinnaulitusta Kristuksesta (1. Kor. 1:21, 23). Pidä tämä mielessäsi silloin, kun maailman historiassa ja sinun elämässäsi tulee aikoja, jolloin kaikki näyttää sortuvan ja menevän pieleen. Silloin kun inhimillisesti katsoen näyttää siltä, että kaikki Jumalan suunnitelmat romuttuisivat, pidä mielessäsi sanat: Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Jumala on ylivertainen viisaudessaan. Kaikki tässä maailmassa joutuu lopulta palvelemaan Hänen suunnitelmaansa ja vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat (Room. 8:28).

Vielä apostoli puhuu Jumalan tiedosta. Tämä on erilaista kuin ihmisten tieto. Jumala tietää kaiken, siis enemmän kuin yksikään ihminen. Mutta Hänen tietonsa poikkeaa ihmisten tietoviisaudesta myös siinä, että Hänen ei tarvitse opiskella asioita tietääkseen niitä. Hän tietää kaiken ennalta, ja enemmänkin: Hänen tietonsa on iankaikkista, ajallisuuden ylittävää. Mikään, mitä tässä maailmankaikkeudessa on tapahtunut, tai tapahtuu nyt taikka tulevaisuudessa, ei ole salassa Häneltä. Jumalan tieto liittyy myös Hänen suhteeseensa ihmisiin: Jumala tietää ja tuntee kaikki ihmiset salatuimpia ajatuksia myöten. Siksi me saamme luottaa, että Hän tuntee myös meidät, oman rakkaan, pyhän kristikansansa ja jokaisen sen jäsenen kaikkine asioineen.

Apostoli siis kirjoittaa, että Jumalan rikkaus, Hänen viisautensa ja Hänen tietonsa ovat käsittämätön syvät. Kukaan ihminen ei voi käsittää niitä kokonaan. Paavali ikään kuin tehostaa tätä lausuntoaan, kun hän lisää: Jumalan tuomiot ovat tutkimattomat. Toisin sanoen Hänen tuomioitaan ei ole mahdollista tutkia tai selvittää. Jumalan tiet ovat käsittämättömät. Niitä ei siis ole mahdollista jäljittää. Apostoli päättää ajatuksensa kysymykseen: Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? (Room. 11:34a) Tämä kysymys tuskin kaipaa vastausta. Niin Jumalan olemus kuin Hänen ajatuksensa ja tekonsakin ovat tutkimattomat.

Jumalan ilmoituksen tunteminen

Toiseksi kuulemme Jumalan ilmoituksesta ja sen tuntemisesta. Apostoli kirjoittaa: Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? (Room. 11:35) Vastaus on selvä: ei kukaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa tätä: Kukaan ihminen ei voi tehdä aloitetta suhteessaan Jumalaan ja siis antaa ensin Jumalalle mitään. Siksi Jumalan on tehtävä aloite suhteessaan ihmiseen. Jumalan on siis oltava se osapuoli, joka ensin antaa ihmiselle jotakin. Sen paremmin sinä kuin kukaan muukaan ihminen ei luonnostaan ole etsinyt Jumalaa tai Hänen tahtoaan, vaan ainoastaan omaa etuaan ja hyvinvointiaan (Ps. 14:2; Room. 3:11). Mutta Jumala onkin etsinyt ihmistä. Armossaan Hän on jatkuvasti ojentanut käsiään tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohti, saadakseen pelastaa heidät (Jes. 65:2; Room. 10:21).

Miten Hän on tehnyt tämän? Hän on ilmoittanut itsensä ihmiselle. Nimittäin juuri siksi, että Hän on olemukseltaan sellainen, ettei ihminen voi Häntä käsittää, on Hän halunnut ilmoittaa itsensä ihmisille. Juuri siksi, että Hänen rikkautensa, viisautensa ja tietonsa ovat niin syvät, ettei kukaan ihminen voi niitä kokonaan tavoittaa, on Hän ilmoittanut ne ihmisille. Tämän ilmoituksensa Jumala on antanut meille siten, että Hän on Pyhässä Hengessään antanut ilmoitussanansa profeetoille ja apostoleille. He ovat kirjoittaneet ne muistiin, pyhään Raamattuun. Siksi me sanomme: Raamattu on Jumalan sana. Ei ole niin, kuin joskus kuulee sanottavan, että Raamatussa on kyllä Jumalan sanaa, mutta muutakin. Toisaalta ei ole niinkään, että Raamatussa on kyllä Jumalan sanaa, mutta Hänen sanaansa on löydettävissä muualtakin. Pikemminkin Raamattu on Jumalan sana, ja Jumalan sana on Raamattu. Mitään muuta Jumalan sanaa meidän ei ole lupa etsiä, eikä tämä ole tarpeenkaan. Pyhässä Raamatussa Jumala on ilmoittanut itsensä meille riittävällä tavalla, että me tämän sanan kautta pelastuisimme.

Tänään me vietämme konfirmaatiomessua. Viime kuukausien ajan sisaremme Helmi on opiskellut Jumalan sanaa pastorin johdolla. Hän on opiskellut Jumalan sanan tiivistelmän, Vähän katekismuksen läpi selityksineen. Pastorina minä olenkin saanut iloita: Helmi osaa katekismuksen hyvin, aivan ulkoa. Rippikoululeirillä hän on sitten saanut myös paljon lisää opetusta Jumalan sanasta. Näin hän on saanut vahvistua sen pyhän ja erehtymättömän ilmoitussanan tuntemisessa, jonka Jumala on Raamatussa meille antanut.

Siinä onkin kaikki, mitä kristitty tarvitsee: Raamattu ja katekismus riittävät kristitylle uskon ja elämän ohjeeksi. Toki sama raamatullinen ja kristillinen oppi on vielä yksityiskohtaisemmin lausuttu myös muissa luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa. Niitäkin kannattaa lukea, jos vain mahdollista. Joskus tosin kuulee arveltavan, että tunnustuskirjat ovat aika vaikealukuisia tai kankeita. Minä olen eri mieltä! Tunnustuskirjat ovat itse asiassa hyvin ymmärrettävää ja jopa sielunhoidollista tekstiä, onhan niiden sisältö Jumalan sanan oikeaa selitystä. Itse tunnen kristittyjä, jotka käyttävät tunnustuskirjoja jopa hartaus- tai rukouskirjanaan. Mutta nyt on keskeistä muistaa tämä asia: Raamatun pelastava evankeliumi Kristuksesta on tiivistettynä rikkaalla tavalla jo katekismuksen lyhyissä sanamuodoissa. Niiden oppiminen vaatii toki vähän vaivannäköä – ainakin jos ne opetellaan ulkoa, niin kuin Luther tarkoitti. Mutta voin todistaa, että tällainen oppiminen on mahdollista. Jopa pienet lapset voivat oppivat muistamaan katekismuksen sisällön.

Samalla jopa näissä lyhyissä sananselityksissä riittää opittavaa ja uutta ymmärrettävää koko iäksi. Näin on juuri siksi, että Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyys on niin pohjaton. Sekin kristitty, joka osaa katekismuksen ulkoa, voi näitä sanoja ja niiden oikeaa kristillistä sisältöä märehtimällä oppia aina lisää. Jumalan sanan kautta Pyhä Henki avaa hänelle näin uusia rikkauksia ja syvyyksiä, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan.

Kun sanon näin, en tarkoita sitä, että jos kristitty ei ole jotenkin erityisen lukenut tai oppinut, hänellä ei olisi koko evankeliumia. Ei niin! Armossaan Kristus ottaa jo pienet, ymmärtämättömät lapset evankeliuminsa osallisuuteen suullisen sanansa ja kasteen kautta. Juuri lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta (Mark. 10:14b), siis varma osallisuus pelastuksesta Kristuksessa. Heidän on Jumalan valtakunta, osasivat he ymmärtää tämän lahjan suuruutta järjellään tai eivät. Sen vuoksi kasteen lahja ei oikeastaan tarvitsekaan mitään ”konfirmaatiota”, siis vahvistamista. Sanansa ja kasteen välityksellä Kristus on jo kerran antanut koko pelastuksen lahjan. Mikä sitten tarvitsee konfirmaatiota ja vahvistamista? Meidän uskomme Kristukseen ja Hänen lahjaansa. No miten tämä usko siis voi vahvistua? Siten, että kristitty lukee, opettelee ja märehtii Jumalan sanaa ja sitä oikein selittävää katekismusta. Näin hän voi sanan kautta päästä yhä syvemmin tuntemaan sen pelastuksen jonka on jo saanut; näin hän voi vahvistua uskossaan Kristukseen ja Hänen pelastustyöhönsä, jonka hedelmät hän on jo kasteessa saanut. Tällä tavalla Jumalan ilmoitettu sana saa vähitellen kasvattaa kristittyä Kristuksen omana. Niin hän ei enää – vaikka onkin Jumalan rakas lapsi – ole enää kristittynä alaikäinen, siis sellainen, joka ajelehtii kaikissa opintuulissa ja eksytyksen kavalissa juonissa, vaan pääsee uskossaan täyteen aikuisuuteen (ks. Ef. 4:13–14). Silloin kun perkele, maailma ja oma syntisyys kauhistavat häntä, hän muistaa aina kiirehtiä turvaamaan uskossa Kristukseen ainoana pelastajanaan ja pyhityksensä lähteenä.

Tutkimattoman ja ilmoitetun Jumalan ylistys

Kolmanneksi katsomme vielä miten kristitty suhtautuu tähän kaikkeen. Ennen tätä suoritetaan kuitenkin vielä pieni kertaus.

Epistolasta me siis kuulimme, että Kolmiyhteisen Jumalan olemus, Hänen mielensä, suunnitelmansa ja tekonsa ovat tutkimattomat, ihmiselle käsittämättömät. Niin kauan kuin kristitty elää tässä maailmassa, hän jää aina ihmettelemään Jumalan suuruutta ja omaa pienuuttaan, Jumalan kaikkivaltiutta ja omaa rajallisuuttaan. Toisaalta me kuulimme myös, että Jumala on juuri siksi myös ilmoittanut itsensä ihmisille täydellisessä ilmoitussanassaan, pyhässä Raamatussa. Siksi kristitty saa aina olla täysin varma siitä, että Jumalan sana on totta. Siinä määrin kuin Jumala on ilmoittanut itsensä, Hänen olemuksensa ja tekonsa on tiedettävissä ja tunnettavissa, vieläpä aivan varmasti. Painotan vielä: kristitty saa ja hänen oikeastaan täytyy olla tästä aivan varma. Olisi nimittäin epäkristillistä ja pakanallista väittää, että koska ihminen on niin pieni ja rajallinen, ei hänen ole mahdollista tuntea Jumalan sanaa. Tietenkin on totta, että Jumalan sanan tuntemisessa meillä riittää aina oppimista; sanan oppiminen ei lopu yhden ihmiselämän aikana. Mutta Jumalan sana itsessään on täydellinen ja varma. Siksi ihminen voi myös varmasti tuntea sen, jos vain haluaa sitä lukea ja kuulla. Sen vuoksi, rakkaat kristityt: Älkää olko laiskoja, vaan ahkeroikaa Jumalan sanan oppimisessa, ettei se jää vain kirjaksi hyllyyn, tai ettei se jää pelkäksi hurskaaksi korulauseeksi ”sola scriptura, yksin Raamattu”, samalla kun Raamattu jää yksin hyllyyn. Laittakaa Jumalan sana myös harjoitukseen omassa elämässänne, niin ettei se jää vain pään tiedoksi, vaan saa muuttaa koko elämänne ja elämäntapanne. Tätä varten Jumala on pyhän sanansa teille antanut.

Kun sinä sitten tunnet Jumalan sanan ja laitat sen harjoitukseen omassa elämässään, silloin sinun ei tarvitse olla huolissasi siitä, ettet järjelläsi voi käsittää Jumalan olemuksen syvyyttä, tai Hänen mielensä, suunnitelmansa taikka kaikkien tekojensa syvyyttä. Se kaikki saakoon jäädä kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan haltuun. Silloinkin, kun sinulta puuttuu viisautta ja tietoa, Jumala tahtoo sanansa kautta ilmoittaa sinulle kaiken sen viisauden ja tiedon, jota tarvitset. Kun sinusta näyttää siltä, ettei ole mitään syytä olla levollinen ja rauhallinen, Jumala kuitenkin tahtoo sanansa kautta ja Pyhässä Hengessään vaikuttaa sinussa rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen (Fil. 4:7). Itse asiassa silloin, kun sinusta tuntuu, että sinulla on kaikki viisaus ja kaikki sujuu omien suunnitelmiesi ja tahtosi mukaan, silloin sinulla on syytä huoleen. Näin on siksi, että sinun Herrasi ajatukset eivät ole ihmisten ajatuksia ja Jumalan tiet eivät ole ihmisten teitä (Jes. 55:8). Mutta sanassaan Herra on ilmoittanut sinulle tiensä siinä määrin kuin sinun on se tunnettava voidaksesi pelastua. Näin sinun on hyvä opetella iankaikkisuutesi asioissa jättäytymään yksin Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon varaan.

Jumalan rikkaus, Hänen viisautensa ja Hänen tietonsa ovat siis käsittämätön syvät. Toisaalta Hänen ilmoituksensa on kuitenkin täydellinen ja riittävä. Yhtäältä Jumalaa ei voi kukaan tuntea kokonaan, toisaalta Hänet voidaan tuntea täysin varmasti. Nyt me siis lopuksi kysymme: millaista on kristillinen suhtautuminen tähän kaikkeen? Vastaus: Millä muulla tavalla kristitty voi suhtautua näihin jumalallisiin salaisuuksiin, kuin ylistämällä Herraansa Hänen kaikkivaltiudestaan, suuruudestaan ja mittaamattomasta armostaan syntistä ihmistä kohtaan? Oikea, raamatullinen ja kristillinen reaktio, jonka Pyhä Henki Jumalan salaisuuksien äärellä ihmisessä vaikuttaa, on ylistys. Kun me ylistämme Jumalaa, me tunnustamme: me emme tavoita Hänen suuruuttaan, ja silti me sellaisinammekin saamme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armosta ja ihmisrakkaudesta olla osalliset Jumalasta ja Hänen loppumattomasta elämästään. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan konfirmaatiomessussa Lahdessa 16.6.2019.)

6. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Room. 8:12–17

Kristityt ovat velallisia

Johdanto

Pyhässä epistolassa apostoli Paavali kirjoittaa: Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. (Room. 8:12) Apostoli puhuttelee lukijoitaan sanalla ”veljet”. Hän on kirjoittanut nämä sanat kristityille, toisin sanoen niille, joiden veljeksi Kristus on tullut ja jotka Hänessä ovat veljiä keskenään. Siksi kaikki mitä apostoli tässä kirjoittaa, koskee myös meitä. Olemmehan mekin kristittyjä, Kristuksen veljiä ja sisaria, sekä Hänessä veljiä ja sisaria myös keskenämme.

Mitä apostoli kristityille kirjoittaa? Niin me siis, veljet, olemme velassa. Kristityt ovat siis velallisia. Toisin sanoen se seikka, että sinustakin on Jumalan armosta tullut Kristuksen oma ja Hänen veljensä ja sisarensa, velvoittaa sinua jollakin tavalla. Kysymys kuuluukin: millä tavalla kristittynä oleminen velvoittaa meitä? Kuulemassamme tekstissä apostoli ei vastaa tähän kysymykseen aivan suoraan. Pikemminkin hän sanoo, mihin me kristittyinä emme ole velvoitettuja. Tämän saarnan ensimmäisessä osassa katsommekin ensin juuri tätä asiaa. Toisessa osassa näemme sitten, mihin me kristittyinä olemme velvoitetut.

Elämä lihan mukaan ja mitä siitä seuraa

Ensiksi siis: Mihin me kristityt emme ole velvoitettuja? Apostoli kirjoittaa, että kristittyinä me olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Kun hän tässä puhuu lihasta, hän ei tarkoita meidän luonnollista ruumistamme tai elämää siinä. Kyse ei siis ole siitä, että meidän tulisi karttaa ihmisluonnolle ominaista ruumiillisuutta tai ruumiin terveyden vaalimista. Pikemminkin hän tarkoittaa lihan mukaan elämisellä sitä, että syntiinlankeemuksen turmelema luonto saa hallita ihmisen elämää.

Millaista sellainen elämä on? Lue kymmenen käskyä niin tiedät! Jo ensimmäinen käsky osoittaa sen. Siinä Herra sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Etkö näistä sanoista huomaakin, että lihallinen mielesi ei suostu yli kaiken ainoaa pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa saati turvautumaan yksin Häneen. Lihasi haluaa rakastaa ja turvata kaikkeen muuhun kuin Häneen. Se sanoo itselleen: ”Pelasta vain itse itsesi, ei siihen mitään jumalia tarvita!”

Jo tämä riittää osoittamaan, miten turmeltunut ihmisen lihallinen luonto on. Meidän ei tarvitse tässä yhteydessä mennä edes toiseen ja kolmanteen käskyyn. Meidän ei myöskään tarvitse katsoa toisen laintaulun käskyjä, niitä, jotka puhuvat sinun suhteestasi lähimmäisiisi. Käskyt neljännestä kymmenenteen osoittavat, että kun lihasi ei tahdo eikä voi pelätä ja rakastaa Jumalaa yli kaiken, se ei myöskään tahdo pitää arvossa Hänen käskyjään, jotka käskevät rakastaa lähimmäisiäisi ja tehdä kaikkea hyvää heille. Kaikkien näiden käskyjen käsittelemissä asioissa sinun lihallinen luontosi sanoo: elä vain itsellesi, hoitakoot muut omat asiansa! Tällaista on elämä lihan mukaan.

Kristittyinä meitä ei kuitenkaan ole velvoitettu elämään tällaista elämää. Tämä on vakava varoitus sinullekin, joka olet kristitty. Kun nimittäin elät tässä maailmassa, on olemassa se vaara, että alat elää lihan mukaan. Vaikka apostoli kyllä puhuu elämisestä lihan mukaan, sanan varsinaisessa mielessä sellainen ei kuitenkaan ole elämistä lainkaan. Jumala, kaiken Luoja on itse todellinen Elämä ja elämän antaja. Siksi todellinen elämä sanan varsinaisessa merkityksessä on elämää Hänen yhteydessään. Elämä lihan mukaan on puolestaan sitä, että ihminen, jonka Jumala on luonut elämään yhteydessään, on niin antautunut synnillisten himojensa valtaan, että hänen sielunsa on menettänyt yhteyden Jumalaan, siis todelliseen Elämään ja elämän antajaan. Sen vuoksi, siinä määrin kuin ihminen elää lihan mukaan, hän ei itse asiassa elä lainkaan, vaan on kuollut. Siinä määrin kuin ihminen koko elämällään antautuu tällaiseen, hän on kuollut, vaikka elää (vrt. Joh. 11:25).

Ei siis ole mikään ihme, että apostoli heti perään kirjoittaa: Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman (Room. 8:13a). Elämä lihan mukaan on jo itsessään kuolemaa, mutta siitä seuraa kuolema myös tulevassa elämässä – tai oikeastaan siis kuolemassa. Toisin sanoen, eläminen lihan mukaan tässä ajassa johtaa iankaikkiseen kuolemaan, kadotukseen. Asia on niin kuin apostoli toisaalla kirjoittaa kristityille: Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1. Kor. 6:9–10)

Ruumiin tekojen kuolettaminen ja mitä siitä seuraa

Nyt me olemme siis kuulleet, mihin me kristittyinä emme ole velvoitetut. Toiseksi me katsomme, mitä me olemme velvoitetut tekemään. Sanoohan apostoli, niin kuin kuulimme: Niin me siis, veljet, olemme velassa. Me olemme velvoitetut elämään – emme lihan, vaan Hengen mukaan (vrt. Room. 8:5).

Miten se tapahtuu? Apostoli jatkaa: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. (Room. 8:13b) Kun Paavali tässä puhuu ruumiin teoista, hän ei tarkoita ruumista sellaisena, kuin miksi Jumala sen loi. Kysymys ei siis ole siitä, että ihmisen luotu ruumiillisuus olisi sinänsä pahaa tai sellaista, mikä pitää kuolettaa, jos mieli pelastua. Kun apostoli puhuu ruumiin teoista, hän tarkoittaa kristityn vanhaa ihmistä, langennutta luontoa. Syntiin langenneena ihmisluonto on kuollut. Koska se on kuollut, on se myös täysin kykenemätön mihinkään hyvään. Siksi myös sen tekojen täytyy olla pahoja ja syntisiä, kuolleita tekoja. Ihminen tietenkin itse ei ole vielä kokonaan kuollut, eläähän hän tässä maailmassa ja tekee erilaisia tekoja. Mutta siinä missä hänen tekonsa nousevat vanhan, lihallisen ja syntisen luonnon himoista ja haluista, ne ovat kuolleita, miten eläviltä sitten näyttivätkin.

Nämä kuolleet teot kristityn tulee kuolettaa, niin apostoli sanoo. Mitä tällainen kuolettaminen käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kuolleita lihan tekoja on estettävä toteutumasta. Tämä ei onnistu siten, että vanha ihminen yrittää omine voimineen noudattaa Jumalan lakia, ja siten kiillottaa lihansa tekoja paremmiksi. Jos sinä olet yrittänyt tätä, olet jo piankin huomannut, ettei se onnistu. Ehkä tosin hetken voi näyttää siltä, että menee paremmin. Kuitenkin jo kohta syntisen lihasi teot nousevat taas esiin ja joudut toteamaan: luonnostasi sinulla ei ole omia voimia taistella syntistä luontoasi vastaan. Langenneen ihmisluonnon lihalliset teot on kuoletettava toisella tavalla. Ne on mahdollista kuolettaa vain Jumalan Hengen avulla, kirjoittaahan apostoli: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot. Hän puhuu tästä samasta asiasta myös toisessa kohdassa, jossa hän kehottaa Galatian seurakuntaa sanoen: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. (Gal. 5:16) Jos sinä siis haluat kuolettaa lihalliset tekosi, on sinun parempi vaeltaa ja olla siellä missä Pyhä Henkikin lupaa olla. Hän lupaa toimia siellä, missä Hänen henkäyttämäänsä pyhää evankeliumia luetaan ja saarnataan, ja missä sitä tarjotaan syntisille kasteessa ja alttarin sakramentissa.

Tähän liittyykin tuo pieni sana veljet, jonka alussa kuulimme: Niin me siis, veljet, olemme velassa. Tämä pyhä teksti on kirjoitettu niille, jotka ovat ”veljiä”, siis kristittyjä. He ovat niitä, joiden vanhan ihmisen lihallisine tekoineen Kristus on jo kerran voittanut. He ovat niitä, joiden vanha ihminen lihallisine tekoineen on jo kerran kasteessa haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan (Room. 6:4). He eivät siis enää ole synnin ja lihan vallan alla. Kristuksessa he ovat uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17) Tämä koskee sinuakin, joka olet kastettu Kristukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun sinä olet kristitty, eläisit erossa laista. Niin kuin apostoli toisaalla kirjoittaa, laki vallitsee sinua niin kauan kuin elät tässä maailmassa (Room. 7:1). Kristuksessa sinä et kuitenkaan enää ole lain alla, vaan Hänen armonsa alla (Room. 6:14). Kristuksessa sinut on vapautettu lain orjuudesta, jotta nyt eläisit uutta elämää, ei erossa Jumalan laista, vaan lain mukaan, siis Jumalan hyvän tahdon mukaan. Tämä on sitä elämää, johon sinut on kristittynä velvoitettu.

Kun siis kysytään mihin me kristittyinä olemme velvoitetut, voimme vastata: Me olemme velassa Jumalalle, joka herätti Jeesuksen kuolleista ja lupasi antaa elämän meidän kuoleville ruumiillemme. Me olemme myös velassa Jeesuksen Kristukselle, joka herätettiin, ja joka kasteen ja uskon kautta on meissä (Room. 8:10). Meidät on velvoitettu tekemään hyviä, Jumalan mielen mukaisia tekoja, niitä, joita Hän kymmenessä käskyssä käskee.

Entä mitä tästä seuraa? Äsken kuulimme, että elämä lihan mukaan on kuolemaa ja siitä myös seuraa kuolema. Nyt asiat ovat aivan päinvastoin: ruumiin tekojen kuolettaminen on elämää ja siitä myös seuraa elämä. Apostolihan kirjoittaa: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

Toki sinussa on tämän elämäsi aikana myös vanha lihasi jäljellä. Se himoitsee sinussa olevaa Henkeä vastaan (Gal. 5:17a). Siksi sinä et pysty elämään Jumalan hyvän lain mukaan. Siinä missä sinä olet vanha ja lihallinen, syntinen ihminen, tarvitset syntiesi anteeksiantamista. Tarvitset syntiesi tunnustamista, toisin sanoen kaiken sen tunnustamista, mikä sinussa ei ole uutta, Jumalan vaikuttamaa elämää, vaan vanhaa, lihallista elämää. Tunnusta lihallinen luontosi ja sen teot Jumalalle. Tee niin käyttäen rippiä, tuota ihanaa lahjaa, jonka Kristus on sinua varten valmistanut! Kun sinä niin teet, vanha ihmisesi jälleen upotetaan ja surmataan kaikkine synteineen ja pahoine himoineen Kristuksen kuolemaan, siihen, johon sinut on jo kastettu. Näin sinä aina uudestaan palaat kasteeseesi ja siinä saamaasi Jumalan armoon Kristuksessa (Vähä katekismus IV 12). Näin sinussa vahvistuu Hengen mieli, sekä elämä ja rauha Hänessä (Room. 8:6).

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.6.2019.)

5. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Ef. 3:14–21

Kaikkeen Jumalan täyteyteen

Kristus nousi kuolleista! Hänen täydellisessä sovitustyössään on sinun kaikki syntisi sovitettu, kuolemasi voitettu. Se on täytetty (Joh. 19:30)! Siksi Jumalan taivas on nyt avattu sinulle. Kaikki on valmista!

Kuitenkin samalla on totta myös se, että kaikki ei ole vielä valmista. Kristityksi tultuasikin sinä vielä taistelet syntisten taipumustesi kanssa. Sinä huomaat, miten lihallinen ihmisesi tahtoo toistuvasti nousta esiin. Ehkä sinä myös tuskailet sitä, miten vähän sinulla on voimaa tehdä mitään hyvää, miten vähän uskoa ja ymmärrystä jumalallisten asioiden suhteen, miten vähän rakkautta.

Pyhässä epistolassa apostoli Paavali kirjoittaa Efeson kristityille heidän sisäisestä edistymisestään. Yhtäältä kaikki on kyllä Kristuksessa valmista, ja nämä ihmiset ovat Kristuksen omia, kristittyjä. Kuitenkin toisaalta juuri heidän on vielä määrä myös edistyä sisäisen ihmisensä puolesta. Nyt me sovellamme tätä efesolaisille kirjoitettua pyhää sanaa omaan elämäämme.

*

Paavalin toiveena on, että ”että [Hän – siis Jumala] antaisi teidän kirkkautensa runsauden mukaan voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta sisäisen ihmisenne puolesta” (Ef. 3:16). Kun apostoli puhuu sisäisestä ihmisestä, hän tarkoittaa Kristuksessa pyhää, uutta ihmistä. Hän tarkoittaa koko ihmistä sellaisena, kuin taivaallinen Isä näkee hänet Poikaansa Kristukseen puettuna ja Hänessä pyhitettynä (Gal. 3:27). Tämä uusi ihminen on ”sisäinen” siksi, että se on kätkössä ulkoisilta silmiltä.

Tämän sisäisen ihmisen apostoli tahtoo vahvistuvan. Hän toivoo, että kristityt voisivat ”voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta”, siis Pyhän Hengen kautta. Mutta eikö Henki ole jo helluntaina vuodatettu Kristuksen omien päälle? Eikö Häntä ole annettu lahjaksi kasteessa? On toki (Ap. t. 2:1–13; 2:38–39). Nyt on kuitenkin kyse tästä: Jumalan tahto on, että kristittyjen sisäinen, uusi ihminen saa vahvistua voimassa. Sinunkin kohdallasi tälle vahvistumiselle on tilausta. Älä kuitenkaan koeta saada sitä itse aikaan. Huomaa, että Paavali rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä. Apostoli rukoilee, ”että [Hän] antaisi teidän kirkkautensa runsauden mukaan voimassa vahvistua Hänen Henkensä kautta sisäisen ihmisenne puolesta”. Tämä vahvistuminen on siis Jumalan työtä niissä, jotka ovat Hänen omiaan. Jumala on alun perin synnyttänyt heidät uudesti pyhän sanansa ja kasteen kautta, tehnyt heidät uusiksi luomuksiksi Kristuksessa (2. Kor. 5:17a). Nyt Hän tahtoo myös vahvistaa tätä uutta luomustaan voimassa. Tämän työnsä Jumala tekee – niin kuin apostoli kirjoittaa – Henkensä kautta. Missä se tapahtuu? Tietenkin siellä, missä Hänen Henkensä toimii ja vaikuttaa. Missä Henki siis toimii ja vaikuttaa? Jumalan ulkoisessa sanassa, joka tulee ulkoisen suun ja ulkoisten korvien kautta kristittyjen sisäisen ihmisen vahvistukseksi. Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa, joka tulee ulkoisessa muodossa kristittyjen ulkoisen suun kautta heidän sisäisen ihmisensä ravinnoksi ja vahvistukseksi.

Jos sinä tahdot – niin kuin Jumala tahtoo –, että uusi, sisäinen ihmisesi vahvistuisi Kristuksessa, vastusta kaikkea sitä, mikä ruokkii vanhan lihallisen ihmisesi vahvistumista. Vastusta tietoisesti lihallisia himojasi. Käytä sen sijaan sitä, mikä ruokkii ja vahvistaa uutta, sisäistä ihmistäsi. Käytä Jumalan sanaa ja Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin apostoli, ja rukoilemaan tämän vahvistumisesi puolesta.

*

Paavalin toiveena on myös se, että Kristus asuisi uskon kautta kristittyjen sydämissä (Ef. 3:17). Mutta eikö Kristus ole jo kasteessa tullut asumaan heidän sydämissään? On toki: Kristus, itse Elämä (Joh. 14:6) on tullut elämään heissä (Room. 8:10; Gal. 2:20) – siis myös meissä! Nyt on kuitenkin kyse tästä: Jumalan tahto on, että Kristus saisi yhä jatkossakin ja joka hetki asua kristittyjen sydämissä. Sinä kuitenkin tiedät omasta elämästäsi, että sydämessäsi on muutakin kuin Kristuksen mielen mukaisia asioita. Siksi sinä Kristukseen kastettunakin tarvitset aina uudestaan ja jatkuvasti Hänen asumistaan sydämessäsi. Tämä on tärkeää, sillä jos Hän lakkaa elämästä meissä, me kuolemme hengellisesti. Älä kuitenkaan koeta saada itse aikaan Hänen asumistaan sinussa. Huomaa, että apostoli rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä. Toisin sanoen Hän rukoilee Isältä sitä, että uskovien usko Kristukseen voisi yhä vahvistua ja he voisivat jatkossakin riippua kiinni Kristuksessa, Vapahtajassaan.

Jos sinä siis tahdot – niin kuin Jumala tahtoo –, että Kristus joka päivä asuisi sydämessäsi, vastusta tietoisesti kaikkea sitä, mikä ajaa Hänen vihollisensa tahtoa elämässäsi. Käytä sen sijaan sitä, mikä tuo Kristuksen kaikkine lahjoineen luoksesi. Käytä Jumalan sanaa ja Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin apostoli, ja rukoilemaan puolestasi, että pysyisit aina uskossa Kristukseen, ja että Hän niin aina myös asuisi sydämessäsi.

*

Apostoli kuitenkin antaa ymmärtää, että Kristuksen asumisesta kristityn sydämessä seuraa jotakin. Hän rukoilee taivaalliselta Isältä, että kristityt olisivat ”rakkauteen sisäänjuurtuneina ja perustuneina” (Ef. 3:18). Mitä tämä tarkoittaa? Ensinnäkin tämä tarkoittaa sitä, että kristityt olisivat juurtuneet Kristuksen rakkauteen niin kuin puu ulottaa juurensa syvälle maahan. Sellaista onkin kristillinen edistyminen, siis kristityn uuden, sisäisen ihmisen vahvistuminen: Hän on kuin puu, joka myrskynkin keskellä pysyy pystyssä. Vaikka perkele ja maailma jatkuvasti riehuvat hänen ympärillään ja houkuttavat erilaisiin synteihin, ja vaikka hänen oma lihansakin tahtoo johtaa hänet ulkoisen elämän lihallisiin houkutuksiin, tästä kaikesta huolimatta kristitty kuitenkin pysyy juurtuneena Kristukseen, joka rakastaa häntä. Toiseksi se, että kristityt ovat ”rakkauteen sisäänjuurtuneina ja perustuneina” tarkoittaa sitä, että osallisina Kristuksen rakkaudesta kristityt myös rakastavat itse. Sellaista on kristillinen edistyminen, uuden ja sisäisen ihmisen vahvistuminen uskovassa ihmisessä: Kun Kristuksen rakkaus läpäisee sinut, sinä et enää keskity tavoittelemaan sitä, mikä omasta mielestäsi olisi mukavaa tai mikä edistäisi omaa etuasi. Se rakkaus, jolla Kristus sinua rakastaa, välittyy sinun lähimmäisillesi heidän etuaan edistävinä hyvinä tekoina. Älä kuitenkaan koeta saada tätä itse aikaan itsessäsi. Huomaa, että apostoli rukoilee taivaallista Isää, että Hän tekisi tämän kristityissä, toisin sanoen, että he voisivat kaikessa ”sisäänjuurtua” Kristuksen rakkauteen ja tulla perustetuiksi sen varaan.

Jos sinä siis tahdot juurtua Kristuksen rakkauteen, vastusta tietoisesti niitä voimia, jotka tahtovat vetää juuresi pois Kristuksesta ja Hänen seurakunnastaan, johon sinut on kerran istutettu (vrt. 1. Kor. 3:6, 9b). Pyri aina laskemaan juuresi sinne, missä Kristus vuodattaa sinuun armonsa ja rakkautensa, Hänen sanaansa ja sakramenttiinsa. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että pysyisit aina juurtuneena ja perustuneena Kristuksen rakkauteen, ja että Hänen rakkautensa voisi kauttasi levitä kaikille lähimmäisillesikin.

*

Apostoli toivoo myös, että kristityt tulisivat ”tuntemaan/tietämään tiedon ylittävän Kristuksen rakkauden” (Ef. 3:19a). Mitä ihmettä hän tällä tarkoittaa? Jos kerran Kristuksen rakkaus ylittää tiedon, miten se voidaan tuntea tai tietää? Miten kukaan voi tietää sitä mikä ei ole tiedettävissä? Jumala on sanassaan ilmoittanut itsensä meille varmalla ja riittävällä tavalla, ja siksi me voimme tuntea Hänen ilmoituksensa. Kun apostoli puhuu siitä, että kristityt tulisivat tuntemaan tiedon ylittävän Kristuksen rakkauden, hän ei tarkoita, että heidän tulisi etsiä Jumalaa Hänen ilmoitetun sanansa ulkopuolelta (vrt. Jes. 55:8–9). Raamatussa on kaikki mitä me pelastukseen tarvitsemme. Mutta se Kristuksen rakkaus, jonka Hän sanan kautta meille lahjoittaa, on niin ihmeellistä, että se ylittää kaiken inhimillisen käsityskyvyn. Se on uskon asia. Tähän uskossa tuntemiseen apostoli tahtoo kristittyjen pääsevän. Juuri Kristuksen rakkauden uskovaa tuntemista hän tarkoittaa, kun hän puhuu toiveestaan, että kristityt kykenisivät ”käsittämään kaikkien pyhien kanssa, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on” (Ef. 3:18b). Huomaa, että apostoli ei ainoastaan toivo tätä, vaan rukoilee taivaallista Isää, että Hän saisi aikaan tämän tuntemisen kristityissä.

Jos sinä siis tahdot tulla tuntemaan Kristuksen rakkauden syvyyden, vastusta tietoisesti sellaista ihmisten lihallista tietoa, jota koko maailma suurena viisautena tavoittelee. Pyri aina olemaan siellä missä Kristus vuodattaa sinuun armonsa ja rakkautensa, Hänen sanansa ja sakramenttinsa vastaanottajana. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että tulisit yhä syvemmin tuntemaan Kristuksen rakkauden, jolla Hän juuri sinua rakastaa.

*

Viimeisenä apostoli antaa vielä ymmärtää toivovansa, että kristityt täyttyisivät ”kaikkeen Jumalan täyteyteen.” (Ef. 3:19b) Nyt joku ehkä sanoo mielessään: ”Miten minä muka voisin täyttyä Jumalan täyteydellä? Minähän olen niin huono ihminenkin.” Aivan, omasta elämästäsi sinä tiedätkin, ettei Jumalan täyteys ole vielä täyttänyt sinun koko sydäntäsi. Juuri tätä apostoli tietenkin osaltaan tarkoittaakin, kun kirjoittaa toivovansa, että kristityt täyttyisivät ”kaikkeen Jumalan täyteyteen.” Jos he nimittäin olisivat jo täyttyneet Jumalan täyteyteen, miksi hänen enää tarvitsisi mainita koko asiaa? Mutta hänen sanoillaan on myös positiivinen merkitys: täyttyminen ”kaikkeen Jumalan täyteyteen” on Jumalan tahto kristittyihin nähden. Huomaa kuitenkin, että apostoli rukoilee taivaallista Isää tekemään tämän kristityissä, toisin sanoen täyttämään heidät kaikkeen Hänen täyteyteensä. Kristityt eivät itse siis voi saada tätä aikaan. Heillä ei myöskään luonnostaan ole mitään ”oikeutta” Jumalan täyteyteen. Jumalan itsensä on täytettävä heidät täyteydellään, ja niin Hän myös tahtoo tehdä.

Jos sinä siis tahdot täyttyä kaikkeen Jumalan täyteyteen, vastusta tietoisesti perkelettä, maailmaa ja omaa lihaasi, jotka tahtovat täyttää elämäsi kaikenlaisella sisällöllä, joka kuitenkin on pelkkää turhuutta ja tyhjää (Saarn. 1:2). Muista, että Kristus ja Hänen Henkensä asuu sinussa uskon kautta. Sinä olet jo osallinen jumalallisesta elämästä. Kun sinä pysyt uskon kautta tässä osallisuudessa, Pyhä Henki tuo sinuakin kaikkien muiden pyhien kanssa täydellistymiseen, jonka Jumala on Kristuksessa valmistanut omiaan varten. Kristuksessa asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti (Kol. 2:9) ja niin sinäkin kaikkien Hänen pyhiensä kanssa saat olla täytetty Hänessä (Kol. 2:10). Käytä siis kaikkien maailman turhuuksien sijaan aina Jumalan sanaa sekä Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia, joissa koko Jumalan täyteys annetaan sisäisen ihmisesi ravinnoksi ja vahvistukseksi. Niissä Pyhä Henki toimii, tahtoo tulla luoksesi ja täyttää sinut armollaan ja kaikilla lahjoillaan. Pyydä myös pastoriasi tekemään niin kuin Paavali, ja rukoilemaan puolestasi, että Isä Jumala näin täyttäisi sinut koko täyteydellään Poikansa Kristuksen, sinun syntiesi sovittajan tähden, että Pyhän Hengen vaikutuksesta pysyisit uskon kautta Hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan.

Mutta Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kaikkiin sukupolviin aina ja iankaikkisesti! Amen. (Ef. 3:20–21)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 26.5.2019.)