1. adventtisunnuntai (2. vsk), 1. Piet. 1:7–12

Jeesus tulee! Tuletko sinä?

Johdanto

Muistatko sinä mikä on ensimmäisen adventtisunnuntain keskeinen teema? Se on tietenkin tämä: Jeesus tulee. Tässä saarnassa puhun teille kolmesta asiasta: Ensiksi puhun päivän pääasiasta, Herramme Jeesuksen tulemisesta ihmisten luo. Toiseksi totean, että paikallisuus edellyttää tulemista. Kolmanneksi puhun ihmisen tulemisesta Jeesuksen luo.

Jeesus tulee kansansa luo

Ensiksi siis: Jeesus tulee. Tästä me pastorit joka vuosi ensimmäisenä adventtisunnuntaina saarnaamme. Me saarnaamme Jumalan Pojasta, joka ratsasti Jerusalemiin, oman kansansa keskuuteen. Me emme sano, että ihmiset olisivat tulleet Jeesuksen luo, vaan että Jeesus tuli heidän luokseen. Mutta mitä varten Jeesus halusi tulla? Sitä varten, että Hän, synnitön Jumalan Poika kantaisi kansansa synnit, ja sitten näiden syntien kantajana kärsisi myös niiden koko rangaistuksen. Jeesus halusi tulla, että Hän voisi kuolla ristillä kansansa syntien edestä ja valmistaa heille vapahduksen heidän synneistänsä (Matt. 1:21). Miksi Herra Jeesus halusi tulla kansansa luo tekemään kaiken tämän? Sitä varten, että Hänen kansansa ei voinut pelastaa itseään synnin vallasta ja siten tulla Jumalan luo. Mutta Jumalan Poikapa saattoikin tulla heidän luoksensa ja pelastaa heidät. Jeesus halusi ratsastaa Jerusalemiin, että Hän ruumiinsa ja verensä uhrissa sovittaisi paitsi vanhan liiton kansan synnit myös aivan koko maailman synnit (1. Joh. 2:2) ja ottaisi ne pois (Joh. 1:29).

Näin Jeesus onkin nyt tehnyt! Hän, taivaallinen Kuningas on ratsastanut oman kansansa ja koko maailman luokse nöyränä, Herran kärsivänä palvelijana. Hän on kantanut kaikki sinunkin syntisi. Hän on kärsinyt niiden rangaistuksen ja kuollut ristillä sinun syntiesi sovitukseksi. Hän on myös noussut ylös haudasta. Siksi me saarnaamme: sinun kaikki syntisi on sovitettu!

Mutta ensimmäisenä adventtisunnuntaina me katsomme Jeesuksen tulemista myös toisesta näkökulmasta. Me saarnaamme, että Jeesus tahtoo tulla syntisten ihmisten luokse tänäänkin. Mitä varten Hän haluaa tulla? Siksi, että vielä nytkin yhä uudet ihmiset pääsisivät luopumuksensa ja sen hirmuvaltojen alta vapauteen, sisälle Hänen elämäänsä. Jeesus haluaa tulla myös tuodakseen sinulle, kristitylle – samanaikaisesti vanhurskaalle ja syntiselle – ristin työnsä hedelmän, kaikkien syntiesi anteeksiantamuksen. Herra Jeesus tahtoo tulla tänäänkin, että sinä saisit yhä uudestaan syntisi anteeksi ja niiden sijaan vanhurskauden, kuolemasi sijaan elämän.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina me saarnaamme vielä siitäkin, millä tavalla Herra Jeesus tahtoo tänään tulla meidän luoksemme lahjoineen. Aivan niin kuin Hän käski opetuslapsiaan tuomaan Hänelle kulkuvälineeksi tavallisen varsan, jonka selässä ei yksikään ihminen vielä ole istunut (Mark. 11:2), samoin Jeesus tänäänkin käskee sananpalvelijoitaan tuomaan Hänelle tavallista vettä. Hän pyhittää tämän veden sanallaan ja tulee sitten sen välityksellä uudestisyntymättömän ihmisen luo, antamaan hänelle uudestisyntymisen pesun (Tiit. 3:5). Samoin Jeesus käskee sananpalvelijoitaan myös tuomaan tavallista viiniä ja leipää. Hän pyhittää nämä elintarvikkeet sanallaan ja antaa sitten niiden välityksellä ruumiinsa ja verensä tulla kristittyjensä nautittaviksi, heidän syntiensä anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäkseen.

Rakkaat ystävät, näitä asioita me pastorit saarnaamme jokaisena ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Niin meidän tuleekin tehdä, sillä mikä olisikaan ihanampi evankeliumi kuin se, että itse Jumalan Poika tulee syntisten ihmisten luo, että nämä saisivat syntinsä anteeksi? Siksi minäkin olen saarnannut teille näistä asioista monet kerrat näiden kuluneen seitsemän ja puolen vuoden aikana, niin ensimmäisenä adventtina kuin muinakin pyhäpäivinä.

Tuleminen edellyttää paikallisuutta

Saarnan toisessa osassa totean lyhyesti: paikallisuus edellyttää tulemista. Mutta mitä ihmettä tämä tarkoittaa?

Niin kuin jo edellä kuulimme, pääasiallinen syy Jeesus tulemiseen ihmisten luo on siis siinä, että syntiset ihmiset eivät voi omine neuvoineen tulla Jumalan luo ja Hänen yhteyteensä. Mutta on myös toinen syy Jeesuksen tulemiseen ihmisten luo. Tämä syy on siinä, että ihmiset ovat paikallisuuteen sidottuja olentoja. Sinunkin olemisesi ja elämäsi on välttämättä sidottu johonkin paikkaan. Siksi lapset kysyvät isältään: ”Missä äiti on?” Isä vastaa: ”Äiti on kaupassa.” Tai sinä voit kysyä Teemun morsiamelta: ”Onko Teemu vielä töissä?” ja hän vastaa: ”On, se mies tekee kovasti töitä.” Tällä tavalla me ihmiset siis olemme aina jossakin tietyssä paikassa. Siksi myös Jeesuksen täytyy tulla tiettyyn paikkaan, jotta voisi tulla meidän luoksemme.

Sen vuoksi evankeliumi ei kerrokaan meille, että Herramme olisi käyttänyt jumalallista voimaansa lähettääkseen kansalleen jotakin virtuaalista viestiä syntien sovituksesta, jonka kaikki henkiolennot olisivat voineet ottaa vastaan paikasta riippumatta. Raamattu opettaa, että ihmiset eivät ole vain kaasumaisia henkiolentoja, vaan sekä aineettomasta sielusta että aineellisesta ruumiista koostuvia ihmeellisiä luomuksia. Siksi tämän päivän evankeliumi kertookin, että Israelin maassa juutalaisen kansan pojaksi syntynyt Jumalan Poika ratsasti aasilla maansa pääkaupunkiin, koska Hänen oli määrä kuolla siellä kansansa puolesta. Näin Hän tuli ihmisten luo, sinne, missä ihmiset olivat.

Samalla tavoin Jeesus tekee tänäänkin: messussa Hän tulee meidän luoksemme armonvälineissään ensinnäkin siksi, että me ihmiset tietäisimme, mistä me saamme Hänet omaksemme kaikkine lahjoineen, ja toiseksi sen vuoksi, että me sitten myös aivan käytännössä saisimme Hänet omaksemme. Jeesus tulee keskellemme, koska me olemme täällä. Tämä on iloinen ja hyvä sanoma!

Tuletko sinä Jeesuksen luo?

Kolmanneksi, tästä ilosanomasta seuraa luovuttamattoman tärkeä kysymys: jos ja kun Jeesus on tullut ja yhä tulee sinun luoksesi, tuletko sinä Hänen luokseen? Toisin sanoen: tuletko sinä siihen paikkaan, minne Jeesus sinua palvellakseen tulee?

Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: tulla tai olla tulematta. Jumala on antanut sinulle täyden vapauden päättää itse miten tällaisissa asioissa toimit. Älä kuitenkaan tee niin kuin ne juutalaiset, jotka loukkaantuivat Jeesuksen puheeseen Hänen ruumiillisuudestaan sekä Hänen ruumiinsa ja verensä nauttimisesta. Heistähän sana sanoo: Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. (Joh. 6:66) Jeesus oli tullut näiden ihmisten luokse kaikkine lahjoineen. Kuitenkin he, paikallisuuteen sidotut ihmiset eivät enää halunneet olla siinä paikassa missä Jeesus oli. Ethän sinä tee niin! Älä halveksi Jeesusta tai Hänen tulemistaan sinun luoksesi, vaikka tämä tulemisen tapa sinun tähtesi onkin sitoutunut sellaiseen alhaiseen ja tavalliseen muotoon, johon luonnollinen ihminen ei mielisty (Jes. 53:2b) – suulliseen sanan saarnaan, kasteen vesimaljaan, ehtoollisen kuivaan leipään ja viinitilkkaan.

Kuule sen sijaan, mitä Pyhä Henki tämän ensimmäisen adventtisunnuntain epistolassa saarnaa. Vaikka Herramme Jeesus meidän tähtemme sitookin tulemisensa ihmisen suulla saarnattuun sanaan, tämä Hänen sanansa kuitenkin on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet (1. Piet. 1:12b). Kun siis Kristuksen sananpalvelijaksi asetettu mies – oli hän nuori tai kokeneempi, ilmaisultaan rauhallinen tai voimakas – saarnaa tätä Pyhän Hengen henkäyttämää ilmoitussanaa (2. Tim. 3:16), hän julistaa evankeliumia sinulle taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä. Siinä evankeliumin sanassa Herra Jeesus on itse läsnä ja tulee luoksesi.

Kääntäen tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että mikäli sinä jatkuvasti päätät jäädä tulematta tämän pyhän evankeliumin sanan kuuloon, sinä päätät jäädä pois sieltä, mihin Jeesus sinun pelastuksesi tähden tulee. Näin sinä jäät ilman Jeesusta ja Hänen lahjojaan. Samalla tulet vastustaneeksi myös itseään Pyhää Henkeä, sitoutuuhan Hän sinun, paikallisuuteen sitoutuneen ihmisen vuoksi nimenomaan tähän ilmoitussanaan, sen korvin kuultavaan saarnaan ja sen pyhittämiin sakramentteihin.

Älä siis jää sunnuntaiaamuna kotiin nukkumaan, vaikka lihasi kehottaakin sinua laiskotteluun. Tule kirkkoon! Tule tänne, koska Jeesus itse tulee tänne. Hän tulee tänne nimenomaan sitä varten, että sinulla, Hänen kalliisti lunastamallaan ihmisellä olisi täysi syntien anteeksiantamus ja ikuinen elämä Hänessä. Tule siis sinne, mihin Jeesuskin tulee. Muualta sinä et näitä Herran lahjoja itsellesi saa, mutta Kirkossaan Herra Jeesus on läsnä ja jakaa kaikki lahjansa sinulle ja koko rakkaalle seurakunnalleen runsain määrin.

Jeesuksen tulemisen evankeliumissa on kyse niin suuresta asiasta, että Pyhä Henki lausuu vielä: siihen enkelitkin halajavat katsahtaa. (1. Piet. 1:12c) Kuulitko miten ihmeelliseen arvoasemaan Jeesuksen tuleminen korottaa meidät? Herramme tuleminen meidän luoksemme, sekä se pyhyys ja ikuinen elämä, josta Hän tekee meidät osallisiksi – tämä evankeliumi on niin suuri ja ihmeellinen, etteivät edes Jumalan pyhät enkelit tavoita sen koko syvyyttä. Siksi he haluaisivat päästä luomaan edes silmäyksen näihin asioihin. Sen sijaan meidät tästä kaikesta osallisiksi tekee Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka on tullut meidän luoksemme ja yhä tulee. Tämän kaiken meille suokoon Hän, armollinen Herramme ja Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa, aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.12.2019.)