Uskonpuhdistuksen muistopäivä (1. vsk), Jer. 3:14–15

Mitä uskonpuhdistus on?

  • ”Uskonpuhdistus perustui yhden miehen ylimieliseen oikeassa olemisen tarpeeseen sekä ankaruuteen toisia kristittyjä ja heidän mielipiteitään kohtaan.”
  • ”1500-luvun alussa tapahtunut uskonpuhdistus oli kauhea tragedia, sillä se rikkoi kirkon ykseyden ja pirstoi yhden kirkon moniin pienempiin ryhmittymiin, jopa lahkoihin.”
  • ”Uskonpuhdistus on yhden miehen epäonnistunut yritys johdattaa kirkkoa uudistukseen. Kirkosta olisi pitänyt repiä pois vielä paljon enemmän Jumalan sanan vastaisia tapoja.”
  • ”Uskonpuhdistuksen muisteleminen, vieläpä koko luterilainen uskonkäsitys on yhden miehen korottamista jalustalle, jopa Kristusta korkeampaan asemaan.”
  • ”Uskonpuhdistuksen muisteleminen on ikivanhojen asioiden nostalgisoimista, pyrkimystä palata muinaisiin käsityksiin, jotka eivät kuitenkaan enää soveltuisi nykyihmisen kehittyneempään ajatteluun.”

Maailmassa ja jopa kristittyjen keskuudessa kuulee paljon tällaisia virheellisiä ja keskenään ristiriitaisia käsityksiä uskonpuhdistuksesta. Siksi meidän on syytä kysyä: Mitä uskonpuhdistus todella on? Tässä saarnassa en tietenkään ole yritä sanoa tästä asiasta kaikkea. Sen sijaan nostan esiin yhden tärkeän näkökulman tähän asiaan. Se löytyy äsken kuulemastamme profeetta Jeremian tekstistä.

*

Pyhä Henki saarnaa Jeremian suulla: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni (Jer. 3:14a–b). Mitä Hän oikeastaan tässä sanoo? Keskeistä on tämä: Jumala oli armossaan valinnut israelilaiset omaisuuskansakseen. Herra halusi pitää heitä omina rakkaina lapsinaan, joille Hän saisi olla armollinen ja hyvä Isä. Israelilaiset olivat kuitenkin luopuneet Jumalasta. He eivät enää välittäneet Hänen sanastaan saati pyrkineet ojentautumaan Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sen sijaan he olivat palvelleet muita jumalia. Herra, elävä Jumala oli kuitenkin armollinen kansaansa kohtaan. Hän tahtoi tuoda rakkaat lapsensa takaisin Siioniin (Jer. 3:14c), pyhän läsnäolonsa paikkaan. Sitä varten Hän nosti kansansa joukosta profeetakseen nuoren miehen, Jeremian (Jer. 1:6). Tämän suuhun Herra pani sanansa (Jer. 1:9); tälle Hän antoi tehtäväksi kehottaa luopuneita lapsiaan. Miten Hän kehotti heitä? Hän sanoo: Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset. Herra käyttää tässä heprean teonsanaa שׁוב (suuv), joka merkitsee takaisin kääntymistä, palaamista tai Jumalan puoleen kääntymistä. Jumala siis kehotti luopuneita lapsiaan kääntymään pois niiltä teiltään, jotka he olivat itse Hänen sanansa ohi valinneet, ja jotka kulkivat eri suuntaan kuin Hänen tahtonsa tie. Hän kehotti heitä palaamaan takaisin, siis lopulta myös palaamaan Hänen yhteyteensä, sinne missä heillä olisi elämä.

*

Tästä oli kyse myös uskonpuhdistuksessa. Oli olemassa kirkko, Jumalan seurakunta. Kirkon olemukseen kuuluu se, että se on nimenomaan Jumalan Kirkko. Kirkko ei siis ole ensisijaisesti ihmisten kirkko tai ”minun kirkkoni”. Kirkko on Jumalallinen luomus, joka on olemassa ennen minua, minun uskoani tai liittymistäni siihen. Mutta evankeliumia on se, että Kirkko on Jumalan pyhä omaisuuskansa ja perheväki, johon Hän sanansa kautta liittää ihmisiä. Sinut ja minutkin, syntiset ihmiset Hän on armossaan puhdistanut Poikansa kalliilla sovintoverellä, sanansa ja kasteen kautta, ja niin ottanut meidät oikeiksi lapsikseen, Kirkko-perheensä jäseniksi.

Tämä Kristuksen Kirkko on ollut olemassa aivan alusta asti – onpa se vielä pysyvä ikuisestikin (Augsburgin tunnustus VII 1). Kirkko oli siis olemassa myös Lutherin aikana. Kuitenkin 1500-luvun alkupuolella tilanne kirkossa oli huono: Monista Jumalan lapsista oli tullut luopuneita lapsia. He eivät enää välittäneet Jumalan sanasta saati pyrkineet ojentautumaan Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sen sijaan he toivat Jumalan puhtaan ja selvän sanan rinnalle omia tekojaan, joilla he kuvittelivat voivansa ansaita Jumalan armon ja pelastuksen. Näin he olivat langennet epäjumalanpalvelukseen. Jumala oli kuitenkin armollinen Kirkkoansa kohtaan. Hän tahtoi tuoda rakkaat lapsensa takaisin pyhän läsnäolonsa yhteyteen. Sitä varten Hän nosti heidän joukostaan saksalaisen munkin, Martinus Lutherin profeetakseen. Herra pani sanansa Lutherin suuhun. Hän antoi tälle tehtäväksi kehottaa luopuneita lapsiaan kääntymään takaisin, palaamaan tai kääntymään Jumalan puoleen.

*

Tästä me huomaamme:

  • Uskonpuhdistuksen keskuksessa ei ollut kysymys yhden miehen ajatuksista tai vaatimuksesta hyväksyä niitä ohjeellisiksi kristikunnassa. Sen sijaan kyse oli Jumalan pyhästä ja erehtymättömästä sanasta, jota Hän itse tahtoi saarnauttaa, jotta luopuneet kristityt palaisivat sanaan ja sitä kautta Jumalan yhteyteen.
  • On kyllä totta, että uskonpuhdistuksen seurauksena syntyi useita eri kirkkokuntia. Tämä ei kuitenkaan ollut uskonpuhdistuksen tarkoitus. Pikemminkin tavoitteena oli palata siihen yhteen ja yhtenäiseen Jumalan sanaan, joka yksin voi liittää ihmisen Jumalan iankaikkiseen perheväkeen, Kirkkoon, ja joka siten myös luo yhteyden kristittyjen välille.
  • Ennen kuolemaansa Luther kyllä tuskaili sitä, että hänen työnsä ei näyttänyt tuottaneen kaikkea sitä tulosta, jota hän itse oli odottanut. Samalla hän kuitenkin tiesi hyvin, ettei uskonpuhdistuksessa pitänytkään olla kyse siitä, mitä hän tai hänen työtoverinsa saisivat aikaan. Pikemminkin kyse oli siitä, mitä Jumala saisi aikaan pyhän sanansa kautta. Sitäpaitsi, Jumala näyttää usein toimivan juuri niin kuin Hän toimi Lutherin kohdalla: Jumala ei anna sanansa saarnaajan nähdä tässä ajassa kaikkea sitä hyvää, mitä Hän itse sanansa kautta ihmisten ja Kirkkonsa elämässä tekee. Sen sijaan Jumala antaa omiensa oppia elämään vain uskon varassa, ei näkemisen (2. Kor. 5:7).
  • Uskonpuhdistuksen muistelemisessa tai luterilaisessa uskonkäsityksessä ei ole kyse yhden tai useamman miehen korottamisesta jalustalle. Jos näin on jossakin käynyt, on uskonpuhdistuksen sisältö ja merkitys ymmärretty virheellisesti. Uskonpuhdistuksessa on kyse Jumalan armollisesta työstä, jota Hän sanansa kautta tekee palauttaakseen kansansa luopuneet jäsenet luokseen, puhtaan sanansa ja ikuisen elämän yhteyteen. Toki Hän tekee tätä työtään nimenomaan valitsemiensa sananpalvelijoiden, siis ihmisten välityksellä, niin kuin jo Jeremian kirjasta kuulimme. Silti kyse ei ole Jeremia- tai Luther-nimisten miesten korottamisesta, vaan sen sanan kunnioittamisesta, jota he saarnasivat. Totta kai me neljännen käskyn hengessä kunnioitamme myös rakasta oppi-isäämme, tohtori Lutheria. Totta kai me kiitämme Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä Hän on meille Lutherin kautta antanut. Siinä missä nämä esi-isämme ovat eläneet Jumalan sanan mukaan ja toimineet sen palvelijoina, me saamme ja meidän tuleekin kunnioittaa heitä Jumalan pyhinä, sekä ”kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan” (Augsburgin tunnustus XXI 1).
  • Uskonpuhdistuksen muisteleminen on siis toki myös vanhojen ja historiallisten asioiden mieleen palauttamista. Uskonpuhdistuksen muistelemisessa tai arvostamisessa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että me pyrkisimme palaamaan joihinkin vanhentuneisiin käsityksiin, jotka eivät sovellu meidän aikaamme. Pikemminkin kyse on pyrkimyksestä palata siihen, mikä ei ole ajallisesti mitattavissa niin, että voitaisiin sanoa, tämä on vanhaa tai tämä on uutta. Kyse on palaamisesta siihen, mikä on jumalallista, yliajallista. Kyse on palaamisesta Jumalan sanaan, joka on ikuinen ja muuttumaton, ja siksi myös sama kaikkina aikoina. Kyse on palaamisesta sanaan joka tuo meille Jumalan elävän Sanan, Kristuksen, Hänet, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti (Hebr. 13:8).

*

Jos siis kysytään ”mitä uskonpuhdistus on?” me voimme vastata: Uskonpuhdistuksessa – tai luterilaisuudessa sellaisena kuin se tulisi oikein ymmärtää – ei ole kyse Lutherin tai kenenkään muunkaan ihmisen mielipiteistä. Päinvastoin, uskonpuhdistuksessa on kyse ihmisten mielipiteiden pois panemisesta, niistä pois kääntymisestä siihen jumalalliseen, ikuiseen evankeliumiin, jonka Jumala on ilmoittanut meille pyhässä sanassaan. Luther ei keksinyt tätä sanaa tai sen painoarvoa. Hän halusi vain palata siihen Jumalan sanaan, johon Jumalan Kirkko oli jo paljon ennen häntä pitäytynyt. Kuule esimerkiksi, mitä Jerusalemin piispa Kyrillos saarnasi vuonna 351, siis noin 1166 ja puoli vuotta ennen kuin Luther aloitti uskonpuhdistuksen. Kyrillos opettaa kasteoppilailleen kristillisen uskon keskeisistä kohdista ja sanoo näin:

Eihän uskontunnustuksen jumalallisia ja pyhiä salaisuuksia tule opettaa miten sattuu, ilman jumalallisia kirjoituksia, eikä käsitellä niitä vain olettamuksina ja puheina. Älä usko pelkästään minuakaan, joka puhun sinulle, ellet saa todistusta jumalallisista kirjoituksista. (Catech. 4.17)

Koska uskonpuhdistus on kääntymistä pois ihmisten mielipiteistä Jumalan ja Hänen pyhän sanansa puoleen, se ei oikeastaan ole muuta kuin parannusta – onhan parannuksessa kysymys nimenomaan kääntymisestä pois synneistä ja niiden anteeksi uskomisesta. Itse asiassa ensimmäinen Lutherin naulaamista kuuluisista teeseistä liittyy juuri tähän asiaan. Hän kirjoittaa:

1. Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.

Suokoon Jumala, että me eläisimme joka päivä tällaisessa uskonpuhdistuksessa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 10.11.2019.)