14. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 1 Joh. 4:7–12

Rakastakaamme toinen toistamme

Päivän epistolatekstissä pyhä Johannes kirjoittaa: Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme (1. Joh. 4:7).

Tässä maailmassa puhutaan paljon rakkaudesta. Rakkaus on se asia, josta ihminen on aina ollut kiinnostunut. Vaikkapa jo antiikin kirjallisuudesta aina uusimpiin listahitteihin asti on juuri rakkaus se aihe, josta on kirjoitettu, puhuttu ja laulettu valtavasti. Mutta oletko sinä huomannut mistä näkökulmasta rakkautta useimmiten tässä maailmassa tarkastellaan? Useimmiten rakkaudella tarkoitetaan sitä, mitä itse odotetaan saatavan toiselta.

Raamatussakin puhutaan paljon rakkaudesta. Esimerkiksi miehen ja naisen välisen aviollista rakkautta ylistetään sen lehdillä enemmän ja syvällisemmin kuin missään muualla. Moni on myös kuullut, että lähimmäisenrakkaus on yksi kristinuskon pääteemoista. Mutta oletko sinä huomannut mistä näkökulmasta rakkautta Raamatussa tarkastellaan? Raamatun puhe rakkaudesta on erilaista kuin muun maailman puhe samasta aiheesta. Keskuksessa ei olekaan se, mitä itse odotetaan saatavan toiselta. Pikemminkin kyse on antamisesta toiselle.

Minä väitän, että tämä maailma ja sen uskosta osattomat ihmiset eivät pysty uhrautuvaan ja itsensä antavaan rakkauteen lainkaan, eivätpä edes tule ajatelleeksi sellaista. Tässä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä. Etsiihän jokainen syntiin langennut ihminen – sellainen kuin sinä ja minä – luonnostaan vain omaa etuaan. Siksi jokainen luonnostaan myös tavoittelee rakkautta itselleen. Sen sijaan kristillinen ajatus, jonka mukaan minut on luotu rakastamaan ja palvelemaan toisia, jää luonnollisen ihmisen elämässä syrjään, ja on hänelle jopa aivan tuntematon.

Sanan varsinaisessa merkityksessä rakkaus – siis toiselle antaminen – voikin kuulua vain kristilliseen elämään. Tähän viittaa myös se, mitä pyhä Johannes päivän epistolassa sanoo. Hän aloittaa kuulemamme tekstikatkelman puhuttelulla: Rakkaani – tai ”rakkaat” (Ἀγαπητοί). Keille hän puhuu? Hän puhuu kristilliselle seurakunnalle. Toki itsessään nämä ihmiset ovat niin monenlaisia ja toisiinsa verrattuina erilaisiakin, että inhimillisesti katsoen heillä ei varmasti olisi paljoakaan tekemistä keskenään. Voi myös olla, että jos rakkautta katsottaisiin vain oman saamisen näkökulmasta niin kuin maailma tekee, harva näistä ihmisistä toivoisi saavansa rakkautta toisiltaan, siis aivan erilaisilta ihmisiltä kuin mitä itse on. Mutta näitä ”rakkaita”, joita apostoli puhuttelee, yhdistää yksi tekijä: Kristuksen rakkaus. Täysin riippumatta heidän iästään, elämänkokemuksestaan, koulutuksestaan, lahjavarustuksestaan, musiikkimaustaan tai muista ominaisuuksistaan, nämä ihmiset ovat kaikki yhtä lailla riippuvaisia Kristuksen rakkaudesta, mutta myös yhtä lailla tulleet osallisiksi Kristuksen rakkaudesta. Juuri siksi pyhä apostoli kutsuu heitä ”rakkaiksi”, toisin sanoen Kristuksen rakastamiksi, Hänen rakkaiksi veljikseen ja sisarikseen. Kristuksessa heistä on tullut myös apostolin rakkaita veljiä ja sisaria.

Huomaatko nyt, miten kaukana pyhän Raamatun rakkauskäsitys on iltapäivälehtien ja tosi-TV-sarjojen rakkauskäsityksestä? Jumalan sanassa on kysymys rakkaudesta sanan varsinaisessa merkityksessä, siis siitä rakkaudesta, joka kuuluu ja voikin kuulua vain kristilliseen elämään. Tähän asiaa liittyy myös se, mitä apostoli seuraavaksi kirjoittaa.

*

Hän kirjoittaa: sillä rakkaus on Jumalasta (1. Joh. 4:7). Apostoli siis ilmaisee mistä rakkaus on peräisin. Samalla hän ilmaisee myös mistä rakkaus ei ole peräisin. Rakkaus on Jumalasta; rakkaus ei ole ihmisestä.

Siinä määrin kuin rakkaudesta puhutaan ihmisestä olevana asiana, sille käy aina niin kuin iltapäivälehtien otsikoissa: ”rakkaus loppui”. Jos rakkaudella ymmärretään sitä, mitä itse odotetaan saatavan toiselta, se ”loppuu” aivan varmasti, jopa sillä sekunnilla kuin ihminen ei enää koe sisimmässään rakkauden tunnetta toista kohtaan. Aika monet ovat panneet merkille miten tämä yleensä tapahtuu: Kun ihminen ihastuu toiseen, hän tuntee tätä kohtaan ihmettelevää uutuuden viehätystä – siis ”rakkautta”. Aina tuntuu olevan odotettavissa jotakin uutta ja jännittävää saatavaa toiselta. Mutta eihän kenenkään ihmisen elämä voi olla jatkuvaa ihastuksen tai ”rakkauden” tunnetta. Itse asiassa näin ei edes kuulu olla. Ihmissuhteen on määrä kasvaa tuosta alkuihastuksesta, jotta se voisi jatkua. Useimpien kohdalla ihastunutta ”rakastumista” kestää noin parin vuoden ajan. Sen jälkeen moni eroaa, koska kokee, että ”rakkaus loppui”. Tämä johtuu siitä, että ihmiset keskittyvät lähinnä siihen ”rakkauteen”, jota tunnetaan tunteissa ja joka siis on ihmisestä peräisin, ja joka odottaa toiselta jotakin erityistä, eivätkä siihen rakkauteen, joka antaa itsestään toiselle.

Myös sinä, joka olet kristitty, tiedät itsestäsi millaista on rakkauden loppuminen. Yhtäältä sinä olet kyllä saanut Jumalan armosta tulla osalliseksi Kristuksen rakkaudesta. Siksi sinä kuulut niihin, jotka tuntevat todellisen rakkauden, itsensä uhraavan rakkauden. Sitä sinäkin olet saanut kristittynä harjoitella. Mutta toisaalta olet myös huomannut: Et osaa rakastaa niin kuin sinun pitäisi, et Jumalaa yli kaiken etkä lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sinussa asuu vielä se vanha ihminen, joka haluaa vain lisää itselleen. Jos peilaat asiaa Jumalan lain vaatimuksiin, huomaat, että olet itsessäsi kokonaan rakkaudeton ja syntinen, ja siksi myös kadotuksen ansainnut ihminen.

Mutta ihana asia on se, että todellinen rakkaus ei ole peräisin ihmisestä. Pyhä Johannes sanoo: Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8b). Siksi myös todellisen rakkauden on oltava peräisin Hänestä. Apostoli kirjoittaakin: joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. (1. Joh. 4:7b) Huomaa tarkoin, ettei hän tässä tarkoita sitä, että jos sinä ensin rakastat oikein kovasti, voit syntyä Jumalasta ja alkaa myös tuntemaan Hänet. Ei, pikemminkin hän tarkoittaa tätä: kukaan ei voi rakastaa toista ja antaa itseänsä toiselle, ellei ole ensin syntynyt Hänestä, joka on itse Rakkaus ja josta rakkaus siis myös on peräisin. Todellinen rakkaus on seurausta siitä, että on ensin syntynyt Jumalasta.

Seuraavaksi katsomme miten tämä tapahtuu.

*

Apostoli kirjoittaa: Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9)

Katso nyt, mikä Jumalan armo tässä meille ilmoitetaan! Sinä et osannut rakastaa Jumalaa yli kaiken etkä lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Sen sijaan käsityksesi rakkaudesta keskittyi siihen, mitä sinä lähimmäiseltäsi halusit saada itsellesi. Mutta Jumalapa antoi rakkautensa – todellisen rakkauden – ilmestyä meille. Hän lähetti ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan. Mitä varten? Sitä varten, että Jeesus rakastaisi sinua, rakkaudetonta. Sitä varten, että Jeesus osoittaisi sinulle, rakkaudettomalle suurinta mahdollista rakkautta, sitä, josta Hän itse sanoo: Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. (Joh. 15:13) Jumala osoitti rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Jeesus tuli ottamaan juuri sinun rakkaudettomuutesi ja kaikki muutkin syntisi omikseen. Jeesus kantoi sinun rakkaudettomuutesi ja kaikki muutkin syntisi ruumiissansa ristinpuuhun, että sinä syntisairas parantuisit Hänen haavojensa kautta, ja synneistä pois kuolleena eläisit vanhurskaudelle (1. Piet. 2:24).

Mutta mitä tällainen synneistä pois kuoleminen ja vanhurskaudelle eläminen tarkoittaa? Kaikkihan kyllä sen tietävät, että Jeesus Kristus kuoli kerta kaikkiaan. Mutta miten sinä sitten kuolit pois synneistä? Vastaus: Sinun vanha, lihallinen ihmisesi, joka ei osaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä, vaan ainoastaan itseään – tämä vanha ihmisesi  ristiinnaulittiin pyhässä kasteessasi Kristuksen kanssa ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan kuolemaan, että niin kuin Hänet herätettiin kuolleista, samoin sinäkin vaeltaisit uudessa elämässä (Room. 6:4, 6). Pyhän sanansa ja kasteen kautta Jumala on itse synnyttänyt sinut uudesti, elämään uutta elämää Kristuksessa, joka on Elämä (Joh. 14:6).

Tällä tavalla Jumalasta syntyminen on nimenomaan Jumalasta. Se ei siis ole ihmisistä. Yhtä vähän kuin sinä olet pystynyt päättämään syntymisestäsi tähän maailmaan, yhtä vähän sinä pystyt päättämään syntymisestä Jumalasta. Jumalan täytyy tehdä tämä sinussa, ja niin Hän on tehnytkin: Sinä, joka olet kristitty, olet syntynyt Jumalasta Hänen sanansa ja kasteen kautta. Siksi pyhä Johannes kirjoittaakin: Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.

Ajattele: Sinä, joka itsessäsi olit kuollut, elät! Sinä, joka itsessäsi olit rakkaudeton ja kykenemätön rakastamaan, rakastat!

*

Edellä sanotun perusteella ymmärrämme myös sen, mitä apostoli seuraavaksi kirjoittaa: Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. (1. Joh. 4:11)

Kun Jumala siis ensin rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi, olemme mekin – tämän rakkauden yhteyteen päästyämme – velvolliset rakastamaan toisiamme – tai niin kuin sanat voitaisiin kääntää: ”myös me olemme velkaa toisiamme rakastamaan” (καὶ ἡμεῖς ὀφείλομεν ἀλλήλους ἀγαπᾶν). Luterilainen tunnustuksemme selittää tätä asiaa oikein: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme edelleen, että kaikki ihmiset ovat velvollisia tekemään hyviä tekoja, mutta aivan erityisesti ne, jotka Pyhä Henki on uudestisynnyttänyt ja uudistanut.” (Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä 4, 8.)

Mitä tällainen rakastaminen sitten voisi sinun kohdallasi tarkoittaa? Ensiksi, rakastaminen sanan varsinaisessa ja kristillisessä mielessä on sitä, että eletään Jumalan pyhän tahdon mukaan, siis toteutetaan kymmenessä käskyssä lausuttuja asioita. Tämä Jumalan laki on puhdasta rakkautta ihmistä kohtaan. Siksi myös todellinen rakkaus on sitä, että toimitaan Jumalan lain mukaan. Jos sinä siis pohdit, mitä sinun pitäisi tehdä rakastaaksesi paitsi Jumalaa yli kaiken myös lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, avaa katekismuksesi ja lue kymmenen käskyä selityksineen. Niissä sinulle riittää tekemistä koko elämäsi ajaksi!

Mutta jotta emme tarkastelisi asiaa vain teorian tasolla, kuule toiseksi myös tämä: Itsessään Jumalan laki on tietenkin muuttumaton ja siksi kaikille ihmisille sama. Kuitenkin se, minkälaisen muodon lähimmäisen rakastaminen käytännössä ottaa, riippuu myös siitä kutsumuksesta, jonka Jumala on kullekin antanut. Esimerkiksi poliisin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu kristitty rakastaa valvomalla lain ja järjestyksen noudattamista. Jos nyt ihmiset perjantai-iltana tuolla Lanu-aukiolla nousevat Jumalan asettamaa hyvää järjestystä vastaan, saattaa tämän rakkauden osoittaminen tarkoittaa myös voimakeinojen käyttämistä. Tällaisten kovienkin toimenpiteiden takana on kuitenkin rakkaus. Poliisi laittaa itsensä aivan ruumiillisesti likoon asian selvittämiseksi, ettei lähimmäisen tarvitsisi tehdä niin, ja että lähimmäisillä olisi turva ja rauha. Toisaalta äidin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu kristitty rakastaa toisella tavalla: hoitamalla lastaan hellästi, ruokkimalla, kylvettämällä, pyykkiä pesemällä, ulkoiluttamalla, opettamalla ja olemalla läsnä. Kouluikäisten lasten vanhemmat puolestaan rakastavat opettamalla lapsiaan tottelemaan vanhempiaan ja opettajiaan, käskemällä siivoamaan huoneensa ja viemällä likaiset sukkansa pesukoneeseen, valvomalla läksyjen tekoa ja asettamalla kotiintuloaikoja. Pastorin kutsumustehtävää suorittamaan asetettu taas rakastaa saarnaamalla lakia ja evankeliumia, sekä jakamalla sakramentteja ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.

Näitä kutsumuksia ja niihin kuuluvia rakastamisen tapoja ei saa sekoittaa keskenään. Eihän poliisin tehtävänä ole rakastaa rikollisia hoivaamalla heitä hellästi tai syöttämällä heitä lusikalla. Samalla tavoin ei pastorinkaan tehtävänä ole rakastaa seurakuntalaisiaan soveltamalla fyysistä voimankäyttöä, mutta ei myöskään pesemällä heidän likapyykkiään.

Jumalan rakkauden laki on siis kyllä kaikille sama, mutta rakkauden osoittamisen tavoissa on eroja kutsumuksesta riippuen. Kysy Jumalalta mikä on sinun paikkasi ja kutsumuksesi Hänen seurakunnassaan ja maailmassaan. Älä kuitenkaan jää fundeeraamaan tätä asiaa vain itseksesi. Keskustele myös pastorisi sekä Kristuksessa rakkaiden veljiesi ja sisariesi kanssa siitä, mikä sinun kutsumuksesi voisi olla. Mene sitten rauhassa, rakasta ja palvele Herraasi ja lähimmäistäsi iloiten.

Muista kuitenkin aina, että rakkaus on Jumalasta, ei sinusta. Sillä rakkaus ei ole siinä, että me rakastimme Jumalaa – tai lähimmäistämme –, vaan siinä, että Jumala rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa 15.9.2019.)