10. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 16:1–9

Mistä Jeesus kehui epärehellistä taloudenhoitajaa?

Oikeamielinen isäntä ja holtiton taloudenhoitaja

Kuulimme juuri Jeesuksen kertomuksen: Oli rikas mies (Luuk. 16:1b). Varmaankin tämä mies oli maatalousyrittäjä, jolla oli paljon maaomaisuutta ja suuret tulot tilansa tuotteista. Koska hän oli varakas, oli hän palkannut taloudenhoitajan tai tilanhoitajan pitämään huolta omaisuudestaan.

Tämä merkittävä mies tunnettiin kylässään hyvin. Monet kylän asukkaista olivat panneet merkille hänen omaisuutensa. Monet olivat huomanneet myös sen, miten tätä omaisuutta hoidettiin: Rikkaan isännän tilanhoitaja ei suorittanut tehtäväänsä moitteettomasti. Hänen tehtäväkseen oli annettu veloittaa isännän maita vuokranneilta viljelijöiltä oikeat vuokrasummat. Kuitenkin sen sijaan tämä mies tuhlasi isäntänsä omaisuutta. Ehkä hän jakeli sitä holtittomasti kenelle sattui. Kylän asukkaat tiesivät, että maatilan isäntä oli rehellinen ja oikeamielinen mies. Siksi he ajattelivat, ettei isäntä voinut olla tietoinen taloudenhoitajansa holtittomuudesta. Muutenhan hän olisi jo ajat sitten pannut tämän huonon palvelijansa viralta. Niinpä kyläläiset katsoivat nyt velvollisuudekseen lähteä kertomaan isännälle hänen taloudenhoitajansa toimista.

Taloudenhoitajan kiero ratkaisu

Isäntä sai siis kuulla miten taloudenhoitaja oli toiminut. Jeesus kertoo: Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: ”Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.” (Luuk. 16:2)

Taloudenhoitajalle tuli valtava hätä. Hän tajusi, että hänen maineensa oli kyläläisten silmissä mennyt. Kaikkihan tiesivät nyt, että hän oli hävittänyt herransa omaisuutta. Jos hän nyt saisi rangaistukseksi potkut ja joutuisi pois isäntänsä talosta, kukaan ei varmastikaan haluaisi enää palkata häntä – kelvotonta miestä – taloudenhoitajakseen. Lisäksi hän tajusi, ettei jaksanut tehdä ruumiillista työtä. Entäs kerjääminen sitten? Mahdoton ajatus. Nimittäin jos hän, ruumiiltaan terve mies menisi kadulle kerjäämään elantoansa, hänelle vain naurettaisiin. Niinpä taloudenhoitaja keksi juonen. Isäntä oli kyllä juuri ottanut häneltä taloudenhoitonsa valtuudet pois, mutta tilikirjojaan hän ei ollut vielä vaatinut takaisin. Ne olivat edelleen hänen hallussaan. Niinpä taloudenhoitaja – siis entinen sellainen – kutsui isännän velalliset luokseen aivan kuin ennenkin. Hän esiintyi heidän edessään aivan niin kuin olisi edelleen toiminut isäntänsä valtuutuksella. Sitten hän kehotti velallisia kiireesti muuttamaan velkasummaansa. Velalliset ilahtuivat: Isäntä oli itse käskenyt antaa heille huojennusta veloistaan! Näinhän oli tapana: mitä taloudenhoitaja sanoi, se oli isännän sana. Taloudenhoitaja – entinen sellainen – oli siis nyt tuovinaan velallisille ilosanoman isännältä, uutisen velkojen lyhentämisestä. Hän oli olevinaan hyvän isännän hyvä palvelija. Tällä omavaltaisella velkasummien alentamisella hän pyrki voittamaan takaisin suosionsa kyläläisten silmissä. Siten joku toinen tilallinen saattaisi ehkä vielä palkata hänet. Näin hän tämän vilpin turvin välttyisi joutumasta mieron tielle. Voi miten itsekäs juoni!

Eikä siinä vielä kaikki: Tuo halpamainen mies halusi toimia myös niin, että itse isäntäkin joutuisi antamaan hyväksyntänsä hänen epärehelliselle toiminnalleen. Nimittäin kun velalliset nyt olivat saaneet suuria huojennuksia velkoihinsa, he varmaankin palasivat iloiten kotiinsa ja ylistivät kaikille isännän hyvyyttä – siis tuon isännän, jonka he luulivat antaneen heille paljon anteeksi. Taloudenhoitaja laskeskeli, että vaikka rikas mies saisi tietää tästä väärinkäytöksestä, hän ei varmaankaan toisi totuutta julkisuuteen. Jos hän nimittäin tässä tilanteessa sanoisi ”Ei! En minä ole noin alhaisia summia määrännyt! Kaikkien on maksettava velkansa täysimääräisenä!” silloin koko kylä, joka nyt kiitteli isäntää, alkaisi syyttää isäntää kohtuuttomaksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Taloudenhoitaja arveli, että hyvyydessään isäntä saattaisi ehkä antaa asian olla. Tämä ajatus olikin taloudenhoitajan viimeinen oljenkorsi. Muuten olisivat hukassa paitsi hänen maineensa myös hänen elantonsa.

Katso nyt miten kiero ja alhainen mies tuo taloudenhoitaja oli! Häntä ei murehtinut lainkaan sitä, että hän oli jo ennestään käyttänyt isäntänsä omaisuutta väärin. Hän ei ollut osoittanut minkäänlaista katumusta holtittomuudestaan kun isäntä oli nuhdellut häntä. Eikä hän osoittanut katumusta edes nyt kun häntä uhkasi joutuminen työttömäksi, jopa kerjäläiseksi. Entisten syntiensä lisäksi hän pyrki täysin häikäilemättä käyttämään hyväksi isäntänsä hyvyyttäkin.

Isännän reaktio

Taloudenhoitajan juoni kuitenkin tuli kuin tulikin päivänvaloon. Miten isäntä siihen reagoi? Käskikö tämä mahtava herra sitoa tuon epärehellisen taloudenhoitajan jalat ja kädet ja heittää hänet ulos pimeyteen, missä on itku ja hammasten kiristys (vrt. Matt. 22:13). Ei. Jyrähtikö hän taloudenhoitajalle: ”Yritätkö sinä korjata virheesi tekemällä lisää pahaa? Teetkö sinä pilkkaa minun oikeudenmukaisuudestani? Ulos minun talostani!” Ei. Miten merkillinen olikaan isännän reaktio kun hän kuuli taloudenhoitajan ratkaisusta! Jeesus sanoo: Ja herra kehui epärehellistä taloudenhoitajaa siitä, että hän oli tehnyt viisaasti. (Luuk. 16:8a)

Jeesus kehuu taloudenhoitajaa – ja osoittaa oikean tien taivaaseen

Miksi kummassa Jeesus antaa kertomukselleen tällaisen päätöksen? Ei kai meidän Herramme tarkoita kiittävänsä tällaista kieroa miestä hänen epärehellisyydestään? Ei kai synnitön Jumalan Poika halua kehottaa uskoviakin toimimaan epärehellisesti? Ei Jeesus sellaista tarkoita, päinvastoin. Hänhän sanoo heti perään: Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. (Luuk. 16:8b) Pari jaetta myöhemmin Herra sanoo myös: Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. Jos siis ette ole olleet uskolliset väärässä mammonassa, kuka teille uskoo sitä, mikä oikeata on? (Luuk. 16:10–11) On aivan selvää, että Jeesuksen kertomuksessa kuva taloudenhoitajasta on kuva tämän maailman lapsista. Se on siis kuva niistä, jotka eivät ole valkeuden lapsia – Jumalan omia – lainkaan.

Mitä Jeesus siis tarkoittaa kun Hän sanoo, että rikas mies kiitti epärehellistä taloudenhoitajaa? Ennen kuin kuulemme vastauksen, katsokaamme mistä Hän ei kehu tätä. Jeesus ei tarkoita antaa kiitosta tämän pahan miehen epärehellisyydelle. Kertomuksen isännällä Jeesus tarkoittaa itseään Jumalaa. Jumala on oikeamielinen Isäntä. Hänen edessään ei valhe muutu totuudeksi eikä epärehellisyys rehellisyydeksi. Häntä ei voi pettää. Hän näkee sydämeen asti. Tämä on hyvä muistaa myös meidän, jotka olemme armosta, uskosta ja Kristuksen tähden saaneet tulla valon lapsiksi. Me emme saa enää elää niin kuin tämän maailman lapset. Meidän tulee yli kaiken rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme (vrt. Mark. 12:30–31). Siksi me emme saa suhtautua myöskään työhömme tai lähimmäisemme omaisuuteen niin kuin tuo moraaliltaan surkea taloudenhoitaja teki. Me emme saa hävittää tai anastaa lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta, tai hankkia sitä itsellemme petollisella kaupalla tai petoksella. Sen sijaan meidän tulee auttaa lähimmäistämme kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan. (Vähä katekismus I 14.)

Meidän tulee huomata myös tämä: synnin salliminen on vakava asia. Kun nimittäin taloudenhoitaja salli itsensä toimia holtittomasti isäntänsä omaisuuden suhteen, eikä isännän nuhteet saatuaankaan katunut tätä syntiään, hän tuli langenneeksi toiseenkin rikkomukseen, luvattomaan lainojen alentamiseen. Näin myös meidän elämässämme synnin sallimisesta seuraa aina lisää syntiä, vieläpä suurempia kuin entiset. Se on vakava asia. Siksi, rakkaat ystävät: karttakaa kaikenlaista pahaa. (1. Tess. 5:22) Tästä me siis huomaamme, että Herramme ei tarkoita tällä kertomuksellaan asettaa epärehellistä taloudenhoitajaa kristillisen elämämme esikuvaksi.

Mutta mistä taloudenhoitaja siis sai kiitoksen? Vastaus: Isäntä kehuu kelvotonta palvelijaansa siitä määrätietoisuudesta, jolla hän pyrki turvaamaan oman tulevaisuutensa. Tässä asiassa tuo maailmallinen taloudenhoitaja teki viisaasti (φρονίμως ἐποίησεν). Huomaa, että me kristityt emme tietenkään ole maailman lapsia niin kuin hän oli. Me olemme valon lapsia Jumalan armosta Kristuksen tähden. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän kuuluisi olla tyhmiä. Meidän viisautemme tulee olla sellaista, josta epärehellisen taloudenhoitajan viisaus meitä muistuttaa. Omaisuuden suhteen hän teki kyllä väärin. Mutta siinä hän teki hyvin, että toimi varsin määrätietoisesti päästäkseen turvalliseen elämään sitten kun hänen aiheuttamansa kriisi olisi ohi. Hän halusi varmistaa, että toiset ottaisivat hänet taloihinsa (Luuk. 16:4).

Ne talot, joihin meidän tulee määrätietoisesti pyrkiä, ovat toki aivan erilaiset kuin taloudenhoitajan tavoittelemat. Meidän tulee ensisijaisesti tavoitella pääsyä iäisiin majoihin, ei ajallisiin. Jeesushan sanoo: Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin. (Luuk. 16:9) Mutta mitä ihmettä? Eikö Jeesus olekaan valmistanut meille sijan taivaaseen? Eikö Hän olekaan elämässään, kärsimyksessään ja kuolemassaan hankkinut meille lunastuksen, pääsyn niihin taivaallisiin asuinsijoihin ja iäisiin majoihin, joihin hän on mennyt valmistamaan meille sijaa (Joh. 14:2–3). On toki! Minkä ihmeen takia Hän sitten sanoo tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin, ikään kuin ihmiset voisivat viedä meidät taivaaseen? Jeesus puhuu tässä sarkastisesti. On aivan kuin Hän sanoisi: ”Yrittäkääpä hankkia väärällä rahalla itsellenne sellaisia ystäviä, jotka vievät teidät taivaaseen! Siitä vain! Mahtaako se onnistua?”

Herramme antaa siis ymmärtää: Määrätietoisuus tulevaisuuden päämäärän saavuttamisessa on hyvä asia. Mutta kun puhutaan taivaan ikuiseen valtakuntaan pääsemisestä, tällainen määrätietoisuus ei tarkoita sitä, että kristittyjen pitäisi itse yrittää tehdä työtä pelastuakseen. Tänäänkin meidän Herramme Jeesus saarnaa teille, rakkaat ystävät: ”Olkaa määrätietoiset pelastuksenne asiassa, mutta älkää yrittäkö itse ansaita pelastustanne tai hankkia sitä ajallisilla, itse keksityillä juonillanne tai keinoillanne. Mikään rehellinen tai epärehellinen vaivannäkönne ei auta teitä oikeudenmukaisen isännän edessä, jonka silmien edessä kaikki on alastonta ja paljastettua, ja jolle meidän on kerran tehtävä tili (Hebr. 4:13b–c). Mitkään omat neuvonne tai ystävänne eivät voi viedä teitä perille! Etsikää sen sijaan joka päivä määrätietoisesti sitä, mikä voi antaa teille ikuisen elämän. Älkää jääkö katsomaan ajallisiin, vaan kääntäkää katseenne siihen mikä on ikuista, taivaallista. Etsikää minua, joka olen itse Elämä (Joh. 14:6), ja jonka taivaallinen Isäni on antanut teille minussa. Sillä jolla on minut, Poika, sillä on elämä. Jolla ei ole minua, Jumalan Poikaa, sillä ei ole elämääkään. (1. Joh. 5:11–12). Kun kerran olette jo kasteessa pukeutuneet minuun (Gal. 3:27) ja tulleet valon lapsiksi, pysykää nyt määrätietoisesti minussa. Tulkaa minun kirkkooni, Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja minun, uuden liiton välimiehen tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. (Hebr. 12:22–24) Pysykää minun sanani kuulemisessa, ja minun ruumiini ja vereni nauttimisessa. Niin te pysytte minussa, ja minä pysyn teissä (Joh. 15:4a). Silloin minun elämäni sekä taivaalliset asuntoni ovat teidän, iankaikkisesti.” Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 18.8.2019. Olen kiitollinen pastori TT Petri Hiltuselle niistä hyvistä huomioista, joita hän tämän tekstin äärellä minulle tarjosi.)

9. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 1. Joh. 4:1–6

”Koetelkaa henget” – miksi ja miten?

Johdanto

Päivän epistolassa pyhä Johannes kirjoittaa asioita, jotka tämän maailman korvissa kuulostavat aivan järjettömiltä. Se mitä hän kirjoittaa, on kuitenkin itsensä Pyhän Hengen henkäyttämää Jumalan ilmoitussanaa (2. Tim. 3:16). Siksi me käymmekin nyt tarkastelemaan kohta kohdalta sitä, mitä Herra tahtoo tässä apostolinsa kautta sanoa.

On olemassa eri henkiä

Pyhä Johannes kirjoittaa: on olemassa eri henkiä (1. Joh. 4:1a). Jo henkisistä asioista puhuminen on ylipäänsä monen nykyihmisen mielestä aivan älytöntä – paljon mieluumminhan moni keskittyisi ajalliseen hyvinvointiin, kuten vaikkapa siihen mitä ostetaan, syödään tai juodaan. Vielä kummallisempina pidetään meitä, jotka olemme apostolin kanssa yhtä mieltä: ei ainoastaan ole olemassa eri henkiä, vaan nämä henget voidaan vielä jakaa kahteen eri kategoriaankin. Johannes antaa ymmärtää, että ensimmäiseen näistä kategorioista kuuluvat ne henget, jotka ovat Jumalasta. Näillä hän viittaa niihin ihmisiin, jotka ovat yhteydessä yhteen ainoaan Henkeen, itseensä Jumalan Pyhään Henkeen. Toiseen kategoriaan puolestaan kuuluvat kaikki muut henget. Näillä apostoli viittaa niihin ihmisiin, jotka ovat Jumalan Pyhää Henkeä vastaan. Kysymys on siis yksinkertaisesti siitä, että on olemassa kristittyjä ja ei-kristittyjä. Ensimmäisillä on Pyhä Henki, toisilla ei.

Apostoli sanoo myös: näitä eri henkiä voidaan uskoa (1. Joh. 4:1a). Miten niin? Henkien uskominen edellyttää sitä, että ne puhuvat ja siten ilmoittavat oman sanomansa ihmisille. Niitä voidaan kuulla ja sitten myös uskoa. Kysymys on tästä: Jumalan Pyhä Henki puhuu ilmoitussanassaan, siis profeettojen ja apostolien kautta. Meidän aikanamme Hän puhuu Raamatun sanassa ja sen saarnassa. Ne henget, jotka ovat Jumalasta, puhuvat Hänen sanansa mukaan. Toisaalta ne henget, jotka eivät ole Jumalasta, puhuvat väärien profeettojen (KR38) kautta – tai niin kuin voitaisiin tarkemmin kääntää, valheprofeettojen (ψευδοπροφήτης) kautta (1. Joh. 4:1b).

Keitä nämä tällaiset profeetat sitten oikein ovat? Vastauksen löytämiseksi on palautettava mieleen, keille apostoli tässä kirjoittaa. Huomasitko millä sanalla pyhä Johannes tämän tekstinsä aloittaa? Ensimmäinen sana kuuluu: Ἀγαπητοί (1. Joh. 4:1a), siis ”rakastetut, rakkaat”. Apostoli siis kirjoittaa tässä Kristuksessa rakkaille veljilleen ja sisarilleen, toisin sanoen kristilliselle seurakunnalle. Niinpä tätä kysymystä oikeista profeetoista ja valheprofeetoista onkin tarkasteltava juuri seurakunnan kontekstissa.

Oikeita profeettoja ovat seurakunnan saarnaajat ja opettajat, jotka saarnaavat ja opettavat Jumalan sanaa. On sanottava selvästi: apostolinen, julkinen sananpalvelijan virka on profeetan virka. Sen kautta Kristus tahtoo itse saarnata pyhän ja totuudellisen sanansa seurakunnalle. Tämän viran tehtävänä on jakaa ja opettaa Jumalan sanaa ”puhtaasti ja selkeästi” (vrt. Vähä katekismus III 5), toisin sanoen Hänen sanansa mukaisesti. Siksi jokaisen oikean profeetan ja sananpalvelijan tulee myös työkseen huutaa avuksi Pyhää Henkeä. Hänen tulee rukoilla,  että Jumalan Henki armossaan käyttäisi hänen, tähän virkaan asetetun saviastian suuta soveltaakseen pyhää sanaansa seurakunnan kulloiseenkin tilanteeseen. Muuta profeetallista sanaahan ei nykyaikana edes tarvita: Jumalan ilmoitus on päättynyt, se on täydellisenä Raamatussa. Nykyään oikea ja kristillinen profetia onkin juuri sitä, että Jumalan täydellistä ilmoitussanaa sovelletaan seurakunnan jäsenten ja muiden ihmisten tilanteisiin.

Millaisia sitten ovat valheprofeetat, joista apostoli puhuu? Heitä ovat ne, jotka väittävät, että heillä on Pyhä Henki ja että he elävät ja puhuvat Hengen johdatuksessa, mutta jotka eivät todellisuudessa välitä ojentautua sen ilmoitussanan mukaan, jonka Pyhä Henki on henkäyttänyt ja Raamattuun kirjoituttanut. Tämä on vakava asia. Vähä katekismus sanoo, että ”joka opettaa ja elää toisin kuin Jumalan sana opettaa, se häpäisee keskuudessamme Jumalan nimen.” (Vähä katekismus III 5.) Mistä tällaiset valheprofeetat sitten tunnistaa? Heitä voivat olla esimerkiksi ne, joita Kristus ei Kirkkonsa kautta ole kutsunut ja asettanut julkiseen sananpalvelijan virkaan, mutta jotka vallanhimossaan anastavat tämän viran tehtävät itselleen. Tällaista viran anastamista tapahtuu esimerkiksi siellä, missä sivuutetaan Kristuksen apostolisen viran asetus ja sitä seuraava oikea seurakunnallinen järjestys (vrt. 1. Kor. 14:40; Augsburgin tunnustus XIV) esimerkiksi niin, että kenen tahansa asiasta innostuneen tai sanavalmiin ihmisen annetaan saarnata tai jakaa sakramentteja. Viran anastamista tapahtuu myös siellä, missä kyllä vihitään pappeja ja siis päällisin puolin näytetään seuraavan kirkollista järjestystä, mutta missä tämä järjestys on käytännössä irrotettu Jumalan sanasta. Esimerkkinä voisi olla vaikka se, että Kristuksen asettama apostolinen paimenvirka halutaan kyllä säilyttää, mutta avataan vaikkapa naisille tai siihen kelpaamattomille miehille. En toki väitä sitä, etteivätkö tällaisetkin ihmiset voisi joissakin kohdin sanoa aivan oikeita asioita Jumalan sanasta. Kuitenkin käytännön toiminnallaan he vastustavat Jumalan selvää sanaa ja Kristuksen asetusta. Siksi he eivät voi olla oikeita ja Jumalan sanan mukaisia paimenia. Sen vuoksi heidän puheitaan ei myöskään tule kuunnella, ei edes silloin, kun he mahdollisesti sanovat jonkun oikeankin asian. Tätä ei voida painottaa liikaa varsinkaan nykyään, kun monet kristityt päättävät olla sitoutumatta seurakuntaan, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan, ja harrastavat sijaan hengellistä turismia kuljeskellen kuulemassa kaikenlaisia saarnajia. Varmaan joku kyllä nyt sanoo: ”Minähän otankin tuosta opetuksesta vain sen hyvän, mitä siitä voi saada.” Mutta me voisimme kysyä: Onko tällainen sitä susien varomista, josta Jeesus laumalleen puhuu? Ei! Herra sanoo selvästi: Kavahtakaa vääriä profeetoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. (Matt. 7:15) Sitäpaitsi, jos me kristityt lakkaisimme käymästä kuulemassa tällaisia valhesaarnaajia, heidän täytyisi nopeammin myös lakata saarnaamasta, koska heillä ei olisi kuulijoita.

Toisaalta valheprofeettoja ovat myös ne, jotka on kyllä Jumalan sanan mukaisesti kutsuttu ja vihitty apostoliseen sananpalvelijan virkaan, mutta jotka eivät saarnaa Jumalan sanaa, vaan keskittyvät puhumaan omiaan. Käytännössä tällaisia voivat olla esimerkiksi ne papit, jotka saarnaavat ihmisjärjen mukaista oppia, tai pelkkää Jumalan lakia ilman evankeliumia (esim. Ap. IV 287). Nykyajan kirkoissa on valitettavan paljon sellaisia sananpalvelijoita, jotka puhuvat kyllä vähän Jeesuksestakin kuulostaakseen kristilliseltä. Usein he kuitenkin esittävät Jeesuksen lähinnä hyvän elämän opettajana tai mallina. Niin he käytännössä tulevat halveksineeksi Hänen työtään syntien sovittajana ja Vapahtajana. (Vrt. Ap. IV 120.) Älkää, rakkaat ystävät, kuulko sellaisia!

Henkien koetteleminen

Koska maailmassa siis on kahdenlaisia henkiä, kehottaa apostoli seurakuntaa koettelemaan henget (1. Joh. 4:1a). Hän käyttää sanamuotoa, joka viittaa jopa aivan jatkuvaan koettelemiseen (δοκιμάζετε, akt. imp. prees.). Mutta mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa? Kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei pidä automaattisesti uskoa kaikkia niitä, jotka väittävät olevansa Pyhän Hengen asialla tai Hänen sanansaattajiaan. Pikemminkin on arvioitava, ovatko profeetat ja saarnaajat pyhän Raamatun sanan saarnaajia vaiko eivät.

Tämä asia koskee koko seurakuntaa. Koko seurakunnan vastuulla on koetella henget (Joh. 10:5; 1. Tess. 5:21). Nyt joku ehkä tuskastuu: ”Pitäisikö minun nyt sitten olla jonkinlainen oppinut teologi tai jumaluusopin tohtori osatakseni koetella kaikki henget ja voidakseni siis olla seurakunnan jäsen?” Ei niin, en minä sitä tarkoita! Jumala on antanut jokaiselle teistäkin omat erilaiset ja hyvät lahjavarustuksenne seurakuntansa rakentamiseksi. Niin on hyvä! Näiden lahjavarustusten mukaan jokaisella seurakuntalaisella voi myös olla hieman erilaiset edellytykset arvioida kuultua opetusta. Johannes tarkoittaa tässä sitä, että opin arvioimista ei ole annettu seurakunnassa ainoastaan jollekin paaville, piispoille tai pastoreille, vaan aivan koko seurakunnalle. Niin pastorit kuin muutkin seurakunnan jäsenet ovat yhtä lailla Kristuksen lampaita, Hänen sanansa kuulijoita, jotka saavat yhdessä keskustellen ja toisiltaan apua saaden – seurakuntana – arvioida sitä, kuuluuko saarnatuolista Hyvän Paimenen ihana ääni lampaiden pelastukseksi (Joh. 10:4–5). Henkien koettelemisessa ei siis ole kyse siitä, kuka lampaista onnistuu parhaiten osoittamaan oppineisuutensa erilaisten susien ja valhepaimenten äänten erottamisessa. Kyse on seurakunnan ja sen jäsenten pelastuksen asiasta.

Entä miten seurakunta voisi käytännössä koetella henget, ovatko ne Jumalasta vaiko eivät? Arvostelukriteerinä on ainakin kaksi asiaa: Ensiksi, onko seurakunnan sananpalvelija kutsuttu ja asetettu tehtäväänsä Jumalan sanan mukaan? Toiseksi, saarnaako ja opettaako hän Jumalan sanaa puhtaasti vaiko ei. Jumalan sanan puhtaalla saarnaamisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että saarnataan sekä ehdotonta lakia että ehdotonta evankeliumia. Tämä on aivan luovuttamattoman tärkeää, sillä ”Jumalan kanssa ei päästä kosketuksiin eikä häntä voida käsittää muutoin kuin sanan kautta.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus. IV 67.)

Lopulta henkien koettelemisen keskuksessa on kysymys, saarnataanko Jeesusta Kristusta, lihaan tullutta Jumalan Poikana. Toisin sanoen: saako Kristus olla Jumala ja ihminen yhdessä ja samassa persoonassa? Tämä on koko evankeliumin perusta, sillä kukaan muu kuin tosi Jumala ei voi antaa ihmisen syntejä anteeksi eikä pelastaa häntä, eikä toisaalta kukaan muu kuin tosi ihminen voi kantaa ihmisten synnin rangaistusta.

Juuri sen vuoksi on niin tärkeää löytää Jumalan sanan mukaiset alttarit ja saarnatuolit, ja sitoutua seurakuntaan, jossa sellaiset ovat. Silloin sinäkin saat elää Jumalan rauhassa, varmana pelastuksestasi ja siitä iloiten.

Henkien koettelemisessa ei nimittäin ole kyse siitä, että kun sinä tulet messuun tai opetustilaisuuteen, sinun pitäisi aina olla varuillasi ja pälyillä miltä puolelta jokin harhaoppi hyökkää kimppuusi. Terveellinen Jumalan sanan mukainen opillisuus ja henkien koetteleminen ei tarkoita sitä, että sinun kristillisen elämäsi sisältönä olisi yrittää löytää virheitä saarnoista tai opetuksista tai peloissasi odottaa, milloin kirkkokunnassasi jokin asia menee Jumalan sanan valossa pieleen. Sellainen olisi kauhean raskasta sinulle itsellesi ja lopulta myös koko seurakunnalle.

Tässä yhteydessä on tietenkin todettava, että hyvääkin tarkoittava saarnaaja voi valitettavasti erehtyä. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme, niin kuin pyhä Jaakob kirjoittaa (Jaak. 3:2a). Miten silloin pitäisi toimia? Tässä muutama käytännön ohje: Ensinnäkin, rukoile pastorisi puolesta, että hän pysyisi Jumalan sanan tiellä. Toiseksi, rukoile itsesikin puolesta, että sinäkin pysyisit. Kolmanneksi, rukoile itsellesi myös viisautta keskustella pastorisi kanssa hänen virheistään. Neljänneksi, mene keskustelemaan hänen kanssaan asiasta yksityisesti.

Muista samalla, että kristityiltä odotettu valmius koetella henkiä ei tarkoita sitä, että heidän pitäisi olla vihaisia tai ankaria niille, joiden opetus antaa aihetta Jumalan sanan mukaiselle kritiikille. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta totuudellisesta mutta lempeästä asenteesta palvelkoon se tositapaus, jonka eräs korkeasti oppinut virkatoverini kertoi. Kerran joku tuli hänen luokseen, esittäytyi ja kertoi samalla: ”Minä olen profeetta.” Virkatoverini ei alkanut kysyä tulijalta vaikeita opillisia kysymyksiä saadakseen tietää oliko hän ymmärtänyt, mitä profeetallisesta tehtävästä Raamatun mukaan pitäisi ajatella. Kokeneena pastorina hän vastasi profeetaksi esiintyneelle tulijalle ystävällisesti: ”Vai niin. Oletko sinä oikea vai väärä profeetta?” Tämänkaltaisella asenteella meidänkin tulee arvioida kuulemaamme. Tässä maailmassa on kyllä monia, jotka esiintyvät profeettoina ja haluavat siksi opettaa meitä. Meidän tulee aina pitää kiinni Jumalan sanan totuudesta. Mutta samalla meidän tulee suhtautua ihmisiin sävyisästi ja ystävällisesti. Erinomainen on se opetus, jota oma isoisäni, kokenut kirkonmies tapasi toistaa: ”Muista aina olla ihmisille ystävällinen.” Niin kuin apostolikin tässä sanoo, meidän ei tule uskoa jokaista henkeä, vaan koetella ne – silläkin uhalla, että kaiken maailman ”profeetat” eivät pitäisi tällaisesta raamatullisesta arvioinnista, joka kohdistuu heidän hurmahenkisiin väitteisiinsä. Pysykäämme me aina Jumalan sanassa. Mutta epäluuloisia tai vihaisia meidän ei tarvitse olla.

Antikristuksen henki kieltää Kristuksen

Henkien koetteleminen on lopulta melko yksinkertaista. Kuule vaikka: Pyhä Johannes opettaa, että yksikään henki, joka ei tunnusta Kristuksen Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä yhdessä ja samassa persoonassa, ei voi olla Jumalasta. Sellaiset ovat maailmasta. Siksi apostoli kirjoittaa, että he myös ”puhuvat maailmasta” (ἐκ τοῦ κόσμου λαλοῦσιν). Lisäksi maailma vielä kuulee heitä. (1. Joh. 4:5)

Apostoli kirjoittaa myös antikristuksen hengestä. Sana ”antikristus” tarkoittaa suomeksi ”vastakristusta”, siis sellaista, joka vastustaa oikeaa Kristusta, Jumalan Messiasta ja Vapahtajaa, syntien sovittajaa. Sellainen vastakristuksen henki kieltää Jeesuksen Kristuksen persoonan, siis sen, että Hän on Jumala ja ihminen samassa persoonassa. (1. Joh. 4:3) Sellainen henki haluaa tehdä tyhjäksi myös Kristuksen lunastustyön, jonka Hän on elämässään, kärsimyksessään ja kuolemassaan täydellisesti suorittanut. Lisäksi vastakristuksen henki tuo todellisen Kristuksen sijaan toisia ”kristuksia”, ”vapahtajia”, jotka sopivat ihmisen järkeen. Sellaisia voivat olla erilaiset ihmisten teot, joita tuo henki vaatii pelastuksen ehtona. Kristuksen armon evankeliumin sijaan tulee siis ihmistekojen vaatimuksen laki. Toisia ”kristuksia” ja ”vapahtajia” voivat olla myös Jumalan hyvät lahjat, joiden tuo henki ei enää salli olla Jumalan hyvien lahjojen asemassa, vaan joille se vaatii jumalan asemaa. Tämän hengen johdatuksessa tulee siis rahasta, omaisuudesta, osaamisesta ja jopa ulkonäöstä ihmiselle epäjumala, jolta hän odottaa kaikkea hyvää ja johon hän turvaa kaikessa hädässään.

Tällainen henki vaikuttaa toki monissa ei-kristillisissä uskonnoissa. Se vaikuttaa myös monissa sellaisissa, joita nykyään usein kutsutaan ”liberaaleiksi kristityiksi” – jotka tosin harvemmin ovat kovin liberaaleja vaatiessaan oman opetuksensa täydellistä hyväksymistä raamatullisen evankeliumin opin kustannuksella.

Jumalan lapset uskovat Kristukseen

Apostoli ei kuitenkaan kirjoita ainoastaan uskottomista tai Kristuksen vastustajista. Ihanalla tavalla hän kirjoittaa myös niistä, jotka uskovat Kristukseen ja joita Johannes siksi kutsuu ”lapsukaisiksi”, siis Jumalan lapsiksi (τεκνία). Heistä apostoli sanoo, että he ”ovat Jumalasta” (Ὑμεῖς ἐκ τοῦ θεοῦ ἐστε, τεκνία). (1. Joh. 4:4a) Miten nämä ihmiset siis ovat ”lapsia” tai ”ovat Jumalasta”? Vastaus: niin kuin tavalliseenkin perheeseen liittyminen normaalitilanteessa edellyttää syntymistä tuon perheen lapseksi, samoin ovat kristitytkin Jumalan Hengen henkäyttämän sanan ja pyhän kasteen kautta syntyneet Jumalasta Hänen lapsikseen (vrt. esim. Joh. 1:12–13; 3:5–7).

Näille ihmisille – siis myös teille, rakkaat kristityt ja Hänen seurakuntansa jäsenet – apostoli kirjoittaa: te olette voittaneet heidät, siis nuo henget, jotka eivät ole Jumalasta.  Miten niin? Siten, että – niin kuin apostoli kirjoittaa – hän joka teissä on – siis Kristus –, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. (1. Joh. 4:4) Rakkaat ystävät, tekin olette Hänessä, joka on Golgatalla voittanut antikristuksen ja kaiken sen, mikä on hänen kanssaan.

Kristuksen apostolit ja heidän saarnansa

Lopuksi pyhä Johannes vielä kirjoittaa sanat, jotka kuulostavat maailman korvissa järjettömiltä, mutta meistä kristityistä ihanilta: Me olemme Jumalasta. (1. Joh. 4:6a) Monien korvissa tällainen kuulostaa vähintään ylimieliseltä. Mutta näin Henki on käskenyt apostolinsa kirjoittaa. Me olemme Jumalasta. Apostoli tarkoittaa, että he ovat kristittyjä, siis uskon kautta Kristukseen syntyneet Jumalasta. Edelleen se apostolinen virka, joka hänelle ja hänen virkatovereilleen on uskottu, on Kristuksen käsky ja asetus. Niin myös nykyään saarnaviran tehtävänä on toimittaa vain sitä, minkä Kristus itse on toimitettavaksi antanut (esim. Matt. 28:19–20). Niin Johannes kirjoittaakin: Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä (1. Joh. 4:6a), toisin sanoen niitä, jotka on Jumalan sanan mukaan asetettu tähän virkaan. Miksi uskovat kuulevat heitä? Siksi, että Kristus itse haluaa puhua seurakunnalleen heidän kauttaan ja niin antaa Henkensä omilleen. Sen vuoksi se, joka tahtoo pysyä oikeiden ja Jumalan sanan mukaisten saarnatuolien ja alttarien yhteydessä, myös pysyy totuuden Hengen yhteydessä, pelastettuna.

Toisaalta apostoli painottaa vielä: joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä (1. Joh. 4:6b). Kääntäen tämä tarkoittaa, että se ihminen, joka ei kuule Jumalan sanaa, ei voi olla kristitty. Myöskään se kristitty, joka ei välitä Jumalan sanasta ja sen saarnasta niin, että kävisi sitä kuulemassa, on vaarassa joutua valheen hengen johdateltavaksi, ja niin menettää pelastuksen.

Varjelkoon Jumala meidät sellaiselta! Antakoon Hän meille armonsa, että mielellämme  kuulisimme Hänen pyhää sanaansa ja sen saarnaa, ja saisimme pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.8.2019.)

Kirkastussunnuntai (1. vsk), Matt. 17:1–8

Kirkkauden Herra on läsnä

Johdanto

Opetuslapset olivat jo pitkään seuranneet Jeesusta. Herran seurassa he olivat saaneet kuulla ja nähdä monia ihmeellisiä asioita. Moni heistä oli varmaan ollut paikalla jo silloin, kun Jeesus kastettiin Jordanilla. Silloin he olivat kuulleet taivaasta äänen, joka sanoi: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt. (Matt. 3:17) Sitten Jeesus oli opettanut ihmisiä niin kuin se, jolla valta on (Matt. 5:29). Hän oli myös parantanut lukemattomia sairaita, tyynnyttänyt myrskyn, ajanut ulos riivaajia (Matt. 8–9; 14:35–36; 15:21–31) ja ruokkinut valtavia ihmismassoja pienellä määrällä ruokaa (Matt. 14:13–21; 15:32–38). Kaikesta tästä opetuslapset näkivät, että vaikka Jeesus oli aivan todellinen ihminen ja näytti tavalliselta juutalaiselta rakennusmieheltä, Hän ei kuitenkaan ollut ainoastaan ihminen, vaan samalla myös jotakin paljon enemmän. Siksi pyhä Matteus kertookin päivän evankeliumia edeltävässä luvussa, miten Pietari tunnusti tämän uskonsa. Pietari puhui kaikkien opetuslasten puolesta ja sanoi: Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika. (Matt. 16:16) Tämän päivän tekstissä Matteus kertoo, että Jeesus antoi Pietarille ja kahdelle muulle valitulle opetuslapselle vielä yhden todistuksen jumaluudestaan.

Kristuksen kirkastuminen

Pyhä evankelista siis kirjoittaa Jeesuksesta näin: Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään (Matt. 17:2a). Mistä tässä tapahtumassa oli kyse? Kun Pyhä Henki tässä Matteuksen kautta puhuu Kristuksen muodon muuttumisesta, Hänen käyttämänsä sana tarkoittaa sellaista muotoa, joka jollakin on jo lähtökohtaisesti. Kun Jeesuksen muoto siis kirkastusvuorella muuttui, kyse ei siis ollut sellaisesta muodonmuutoksesta, jollainen voidaan nähdä vaikkapa teatterin näyttelijöiden ulkoisessa olemuksessa, kun heidät on puettu ja maskeerattu eri näköiseksi, kuin mitä he todellisuudessa ovat. Tämä muoto, josta Henki puhuu, on Jeesuksen oma muoto. Se on se jumalallinen kirkkaus ja Jumalan muoto, joka Hänellä oli jo alussa ollut Isän luona, mutta josta Hän ihmiseksi tullessaan oli tyhjentänyt itsensä hetkeksi (Fil. 2:6–7). Tämän todellisen muodon taivaallinen Isä nyt antoi opetuslasten nähdä hetken aikaa.

Tämän muodonmuutoksen luonteesta Matteus kertoo: hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo. (Matt. 17:2b–c) Huomaatko? Jeesus ei ainoastaan ikään kuin pukeutunut loistavan kirkkaisiin vaatteisiin, niin kuin näyttelijät. Eivät ainoastaan Jeesuksen vaatteet, eivätkä ainoastaan Hänen kasvonsakaan, vaan koko Hänen olemuksensa loisti kirkastettuna. Opetuslapset näkivät Jeesuksen oman, jumalallisen kirkkauden, joka oli Hänen lihaksi tulemisessaan yhdistynyt ihmisruumiiseen. Tämä oli se sama kirkkaus, jonka apostoli Johannes myöhemmin näki, kun ylösnoussut Herra ilmestyi hänelle Patmos-saarella (Ilm. 1:13–15). Tästä samasta kirkkaudesta Johannes kirjoitti toisessa kohdassa: me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä (Joh. 1:14b). Pietari puolestaan kirjoitti: me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa (2. Piet. 1:16b). Nyt kun Herra Jeesus on noussut kuolleista ja astunut taivaaseen, on Hänellä tämä kirkkaus ikuisesti. Siksi sama Johannes kirjoittaakin taivaallisesta kaupungista, ettei se tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. (Ilm. 21:23)

Mooseksen ja Elian sanoma

Pyhä Matteus jatkaa: Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa. (Matt. 17:3) Merkillinen tapahtuma! Mitä me tästä opimme? Ehkä muistat, että Vanhassa testamentissa Mooses, suuri välimies ja lain antaja meni vuorelle ja puhui Jumalan kanssa (2. Moos. 24, 34). Vähän myöhemmin, Ensimmäisessä Kuningasten kirjassa kerrotaan, että myös profeetta Elia teki samoin: hän nousi vuorelle ja puhui siellä Jumalan kanssa (1. Kun. 19:11ss). Nyt evankelista kirjoittaa samankaltaisesta tapahtumasta: Opetuslapset ja Vanhan testamentin profeetat ilmestyvät vuorella ja puhuvat Jeesuksen kanssa. Pyhä Henki käyttää siis tässä Matteuksen kynää alleviivatakseen, että Jeesus on itse Jumala, joka on tullut ihmisten kohdattavaksi ja keskustelemaan heidän kanssaan.

Mutta Mooseksen ja Elian ilmestyminen kertoo meille Jeesuksesta enemmänkin. Ehkä muistat Raamatusta, että Mooses kuoli ja Jumala itse hautasi hänet tuntemattoman paikkaan (5. Moos. 34:5–6). Elia sen sijaan ei kuollut lainkaan, vaan Jumala otti hänet tulisissa vaunuissa taivaaseen (2. Kun. 2:11). Kun Jeesus nyt siis kutsuu Mooseksen ja Elian keskustelemaan kanssaan, Hän osoittaa olevansa sekä kuoleman että elämän Herra.

Pietarin ymmärtämättömyys

Kun Pietari näki tämän hämmästyttävän, jumalallisen ilmestyksen, hän rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden.” (Matt. 17:4) Katso nyt tätä ymmärtämättömyyttä: kirkkauden Herra itse on läsnä kunniassaan ja Vanhan testamentin suuret profeetat Hänen kanssaan, mutta Pietari alkaa puhua! On toki totta, että Jumalan sana kehottaa meitä rukoilemaan, siis puhumaan omiakin ajatuksiamme Jumalalle. Mutta miten usein käykään niin, että silloin kun Jumala tahtoo puhua meille sanassaan ja sen saarnassa, me alamme puhua. Me täytämme elämämme omalla puheellamme ja omilla ymmärtämättömillä ajatuksillamme (vrt. Mark. 9:6). Meidän on hyvä ottaa vaarin tästä varoittavasta esimerkistä. Meidän on hyvä opetella ensin vaikenemaan ja kuulemaan mitä Jumala meille sanassaan puhuu. Vasta sitten tulevat omat puheemme tai median uusimmat päivitykset. Jopa rukouksemmekin nousee siitä, että ensin olemme kuulleet Jumalan sanaa ja elämme sen kuulemisessa.

Toiseksi, Pietari tahtoo jäädä tähän ihmeelliseen kokemukseen kirkastusvuorella. Siinä hän kyllä tekee hyvin, että tunnustaa: Jumalan läsnäolossa on hyvä olla. Voi kunpa meidänkin mielemme olisi enemmän siihen, mikä ylhäällä on, eikä siihen, mikä on maan päällä (Kol. 3:2)! Mutta siinä Pietari menee harhaan, ettei hän vieläkään ymmärrä Jeesuksen tehtävää maan päällä. Herra oli jo aiemmin puhunut tästä opetuslapsilleen: Hänen tiensä on ristin tie. Hänen täytyy mennä Jerusalemiin ja kärsiä paljon vanhimpien ja ylipappien ja kirjanoppineiden käsissä. Hänen täytyy kuolla. Juuri tuon häpeällisen ja järkyttävän ristin Kristus tekee kirkkautensa valtaistuimeksi. Mutta kolmantena päivänä Hän myös nousee ylös. Tämä on Hänen koko maailmassa olemisensa ja vapahtajantehtävänsä kulminaatiopiste. Tätä Pietari ei ymmärrä. Sen sijaan, että hän ottaisi vaarin Herransa nuhdesanoista: ”Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten”, hän edelleenkin miettii vain sitä, miten Jeesus voisi tehdä työnsä kunniassaan ja voittoisana. (Matt. 16:21–24) Hän tahtoo Jeesuksen jäävän tähän kirkastettuun olotilaansa, eikä ymmärrä, mitä hyvää Hän tahtoo saada aikaan kärsimyksellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan. Näin Pietari itse asiassa vaikuttaa tahtovan estää Jeesusta kulkemasta ristille.

Kolmanneksi, Pietari laittaa Jeesuksen samaan nippuun Mooseksen ja Elian kanssa, siis itsensä Herran Hänen palvelijoidensa kanssa. Pietari haluaisi, että näille kolmelle tehtäisiin samanlaiset majat, aivan niin kuin he muka olisivat keskenään samalla viivalla. Oikein Pietari on itse myöhemmin kertonut kirjurilleen, evankelista Markukselle: hän ei tiennyt, mitä sanoa (Mark. 9:6; vrt. Luuk. 9:33c).

Kuulkaa Jeesusta!

Mutta Jumala vastaa heti Pietarille. Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä.” (Matt. 17:5) Taivaallinen Isä tahtoo tässä ilmoittaa, että Jeesus on jotakin aivan muuta kuin suuretkaan profeetat. Hän on Jumalan oma rakas Poika. Juuri Jeesus on se Profeetta, jonka Jumala sanoi jo Moosekselle herättävänsä Israelin keskuudesta, ja jonka suuhun Hän lupasi panna oman sanansa, niin että Hän puhuisi kansalle kaikki mitä Hän käskee Hänen puhua. Juuri Jeesus on se mies, jota kaikkien tuli kuulla, sillä – niin kuin Herra Moosekselle sanoi – joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille. (5. Moos. 18:18–19)

Niin nämä kolme, Pietari, Jaakob ja Johannes kuulevatkin. Pietarikin tajuaa vihdoin vaieta ja vain kuunnella Jumalan sanaa. Kaikki kolme opetuslasta pelästyvät kovasti kuullessaan tämän pyhän äänen, lankeavat kasvoilleen jumalallisen ilmoituksen edessä (Matt. 17:6).

Tänäänkin tämä sama Jumalan käsky on voimassa: kuulkaa häntä. Rakkaat ystävät, kuulkaa Jeesusta! Kunpa meidänkin korvamme ja sydämemme voisivat taipua kuulemaan Jumalan sanaa silloin, kun Hän puhuu meille.

Herran kirkkaus pysyy ja lahjoitetaan Hänen omilleen

Kun nyt opetuslapset olivat pelon vallassa langenneet kasvoilleen maahan, Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: ”Nouskaa, älkääkä peljätkö.” (Matt. 17:7) Kun he sitten nostavat katseensa, jumalallinen kirkkaus on poissa. Jeesus on siinä heidän edessään itsensä tyhjentäneenä, totisena ihmisenä.

Tässä meidän on tärkeä panna merkille: vaikka hämmästyttävä ilmestys on nyt poissa, sen sisältö kuitenkin pysyy. Se pysyy, koska Jumalan sana pysyy: Jeesus on totisesti Isän Jumalan rakas Poika, johon Hän on mielistynyt. Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti (Kol. 2:9), siis myös kirkkaus ja kunnia. Hänellä tosin on varaa myös kätkeä tämä kirkkaus ja kunnia. Tässä Hän kätkee sen ihmisyyteensä niin, etteivät opetuslapset katseensa nostaessaan näe sitä enää. Aivan kohta Hän kätkee kirkkautensa ja kunniansa myös kärsimyksen ja ristin häpeään, ja tekee karmeimman ja häpeällisimmän teloituspuun kirkkautensa valtaistuimeksi, jolle antaa ylentää itsensä, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:14–15).

Niin Herra Jeesus toimii tänäänkin. Hän kätkee itsensä ja jumalallisen olemuksensa jumalanpalveluksen alhaiseen muotoon, sanan saarnaan, synninpäästön tuttuihin sanoihin, kasteen veteen sekä ehtoollisen leipään ja viiniin. Pitäkäämme tämä mielessämme, ettemme loukkaantuisi jumalanpalveluksen ja armonvälineiden tavallisuuteen, vaan aina muistaisimme, että Jeesus Kristus on läsnä, koska Hän lupaa olla. Vaikka Hän tulee luoksemme itsensä tyhjentäneenä ja alhaisessa muodossa, Hänen jumalallinen kirkkautensa kuitenkin pysyy ikuisesti, ja enemmänkin: Hän tekee meidät osallisiksi omasta pyhyydestään ja kirkkaudestaan. Kun me nimittäin saamme Jumalan armosta tulla osallisiksi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tosi ruumiista ja tosi verestä, Hän pitää meidät pyhän kirkkoruumiinsa osallisuudessa. Hänen yhteydessään me saamme elää osallisina Hänen, kirkastetun Herramme vanhurskaudesta ja pyhyydestä. Siksi ei ainoastaan Hänestä sanota, että hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo, vaan Pyhä Henki sanoo meistäkin aivan samoilla sanoilla: Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko (Matt. 13:43a).

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 4.8.2019.)