Apostolien päivä (1. vsk), Room. 1:1–7

Ylistämme sananpalveluksen virkaa

Johdanto

Tämän saarnan tarkoitus on ylistää apostolista sananpalveluksen virkaa. ”Mitä ihmettä?” joku kysyy. ”Mitä kirkon viran ylistäminen oikein tarkoittaa? Ei kai tuo pappi nyt vain ole haluamassa itselleen lisää valtaa? Ei kai hän vallanhimossaan yritä korostaa omaa asemaansa ja tehtäväänsä enemmän kuin kuuluisi? Ei kai hän vain luule olevansa parempi kristitty kuin muut, koska on vihitty papiksi?”

Hyvä! Tällainen huoli ei välttämättä ole aiheeton. Olemmehan me ihmiset mestareita käyttämään väärin niitä hyviä lahjoja, joita Jumala on meille antanut. Sen sijaan, että käyttäisimme Jumalan lahjoja palvellaksemme niillä Häntä ja lähimmäisiämme, me alamme helposti palvella ja korottaa niillä itseämme. Näin on valitettavasti käynyt joskus apostolisen saarnavirankin kohdalla: pastorit ja piispat ovat käyttäneet virkaansa itsekorotuksen välineenä. Kirkon historiasta ei puutu esimerkkejä tästä.

Raamatullinen ja luterilainen ajatus viran ylistämisestä ei kuitenkaan tarkoita tätä. Kuule, mitä meidän luterilaiset isämme tunnustuskirjoissa tästä asiasta lausuvat:

Kirkko on näet saanut käskyn asettaa virkaan seurakunnanpalvelijoita, ja tämän asian tulisi olla meille mieluinen, kun tiedämme, että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä. On myös eduksi mahdollisuuksien mukaan kaikin tavoin ylistää sananpalveluksen virkaa vastoin kiihkoilijoita, jotka haaveksivat, ettei Pyhää Henkeä anneta sanan kautta, vaan heidän omien ties minkälaisten valmistelujensa perusteella: he istuvat toimettomina, ääneti, hämyisissä sopissa ja odottavat valaisua, sillä tavoin kuin entisajan entusiastit ja nykyajan kasteenuusijat opettavat. (Augsburgin tunnustuksen puolustus XIII 12–13)

Apostolien päivän pyhän epistolan äärellä on paikallaan tarkastella tätä asiaa lähemmin. Ensiksi kuulemme mihin sananpalveluksen virka perustuu. Toiseksi kuulemme mikä on tämän viran tehtävä. Kolmanneksi ja viimeiseksi kuulemme vielä mikä on tämän viran asettamisen syy. Näin saamme lopulta nähdä miksi Raamattu ja kirkon isät antavat niin suuren arvon apostoliselle sananpalveluksen viralle ja ylistävät sitä.

Lähettilään virka on Kristuksen virka ja asetus

Ensiksi puhumme siis siitä, mihin sananpalveluksen virka Kirkossa perustuu. Pyhä apostoli Paavali puhuu itsestään kutsuttuna apostolina (Room. 1:1b). Tarkemmin sanottuna hän sanoo olevansa κλητὸς ἀπόστολος, ”kutsuttu lähettiläs”. Tämän jälkeen Paavali kirjoittaa, että hän ja hänen virkatoverinsa ovat saaneet armon ja apostolinviran (Room. 1:5a), tai ”armon ja lähettämisen” (ἐλάβομεν χάριν καὶ ἀποστολὴν). Nämä molemmat – hän sanoo – he ovat saaneet Jeesuksen Kristuksen kautta.

Toisin sanoen apostolin virka – siis Kirkon virkaan lähetettynä oleminen – edellyttää kutsuttuna olemista. Tätä kutsua ei kukaan voi itse antaa itselleen, vaan toisen on kutsuttava tähän virkaan. Myöskään itse virkaa ei kukaan näistä kutsutuista voi ottaa itselleen, tai asettaa itseään siihen, vaan toisen on asetettava heidät sitä hoitamaan. Tämä ”toinen” on Kristus itse. Oikeastaan Jumalan Poika Kristus on ensimmäinen apostoli, lähettiläs (vrt. Hebr. 3:1; ks. myös Gal. 4:4). Hänet taivaallinen Isä on lähettänyt maailmaan saarnaamaan vangituille vapautusta ja sorretuille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta. (Luuk. 4:18) Mutta ylösnousemisensa jälkeen ja sitä aikaa varten, jolloin Hän on jo mennyt valmistamaan omilleen sijaa taivaaseen (Joh. 14:2–3) Kristus on uskonut tämän oman saarnaamistehtävänsä opetuslastensa hoidettavaksi. Kirkkonsa keskuudesta ja sen välityksellä Hän kutsuu tähän tehtävään luotettavia miehiä (vrt. 2. Tim. 2:2). Siksi Paavali kirjoittaa, että hän on virkatovereineen saanut tämän ”lähetettynä olemisen”  Jeesuksen Kristuksen kautta.

Juuri näin asiaa selittää myös luterilainen tunnustuksemme. Kirkkomme isät toistavat Raamatun selvän opetuksen ja kirjoittavat, että Jumala on asettanut tämän viran (Augsburgin tunnustus V 1: ”hat Gott das Predigamt eingesetzt”). Sananpalveluksen virka ei siis ole ihmisistä lähtöisin – ei Paavalista, ei Pietarista, taikka kenestäkään niistä, jotka nykyään palvelevat tähän virkaan asetettuina. Sananpalveluksen virka on Jumalasta. Se on Kristuksen virka, jonka Hän itse uskoo siihen valitsemilleen miehille. Sen vuoksi ei ole lainkaan yliampuvaa sanoa luterilaisten isien kanssa, että me ylistämme sananpalveluksen virkaa. Kun me nimittäin niin teemme, me emme ylistä niitä saviastioita, jotka tähän virkaan on asetettu (vrt. 2. Kor. 4:7a). Pikemminkin me ylistämme Kristuksen omaa virkaa sekä sitä pyhää asetusta, jonka Hän itse on sanassaan meille antanut, ja jota Hän Kirkossaan yhäkin toteuttaa.

Tätä asiaa alleviivaavat vielä ne sanat, joilla pyhä Paavali kirjeensä alussa kuvaa tätä virkaa. Sanat kuuluvat: Παῦλος δοῦλος Χριστοῦ Ἰησοῦ – ”Paavali, Kristuksen Jeesuksen orja” (Room. 1:1a). Koko Roomalaiskirjeen toinen sana on ”orja”. Katso nyt miten korkeaan valta-asemaan Paavali itsensä korottaa puhuessaan pyhästä apostolinvirastaan: Hän on Kristuksen Jeesuksen orja! Sellaisia ovat myös muut apostolit hänen kanssaan, sekä kaikki ne, joita Kristus tänään Kirkkonsa sananpalvelijoiksi kutsuu. Viran ylistäminen ei siis ole virassa olevien miesten korottamista, vaan itse sen viran korottamista, jonka Kristus on heille uskonut. Koska he ovat Kristuksen orjia, ei heidän tehtäviinsä kuulu tehdä mitään sellaista, mitä he itse ehkä keksivät tai haluavat. Heidän virkansa on tehdä ainoastaan se, mitä heidän Herransa käskee heidän tehdä (vrt. Matt. 28:20a). Tästä asiasta puhumme tarkemmin saarnan toisessa osassa, johon tulemmekin seuraavaksi.

Lähettilään viran tehtävä: evankeliumin julistaminen

Toiseksi kuulemme siis mikä on apostolisen viran tehtävä. Jos kerran Kristuksen orjien on määrä toteuttaa vain Herransa heille käskemät asiat, pitää meidän kysyä: mitä Kristus sitten käskee orjiensa tehdä? Vastaus: Paavali kirjoittaa, että hän on Kristuksen Jeesuksen orja, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia (Room. 1:1). Tarkemmin voitaisiin kääntää: ”erotettu Jumalan evankeliumiin” (ἀφωρισμένος εἰς εὐαγγέλιον θεοῦ). Seuraavassa katsomme näitä sanoja yksi kerrallaan.

Apostolisen viran tehtävä on yksinkertainen: elää Jumalan evankeliumin varassa ja julistaa sitä kaikille. Tämä tehtävä on niin tärkeä, että ne, jotka tähän virkaan on kutsuttu ja asetettu, on aivan erotettu Jumalan evankeliumiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Kristuksen apostolisten palvelijoiden ei pidä yrittää puuhastella kaikenlaista muuta. Pikemminkin heidän tulee omistaa koko elämänsä evankeliumin asialle, kunnes kuolema heidät tästä virasta erottaa. Tämä sana velvoittaa myös koko seurakuntaa: Jos ja kun apostolisen viran kantajat on jumalallisella sanalla ja asetuksella erotettu kaikista muista toimista yksin evankeliumin palvelukseen, on muun seurakunnan pidettävä huolta heidän toimeentulostaan. Nyt joku ehkä ajattelee, että tällainen on itsekorotukseen pyrkivien tai rahanhimoisten pappien puhetta. Mutta ei asia niin ole. Kyseessä on jumalallinen säädös. Pyhä Henki sanoo apostolin kautta: Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14) Ei meiltä kristityiltä kysytä, haluammeko me uhrata omaisuuttamme evankeliumin hyväksi. Jumalan sana edellyttää, että me teemme niin. Muutoin eivät Kirkon virkaan kutsutut miehet voi enää palvella evankeliumin työssä, eikä silloin muukaan seurakunta pääse osalliseksi evankeliumista. Messujen pitäminen täytyy lopettaa. Mutta Kirkon Herra ei halua, että niin käy. Viikosta ja päivästä toiseen Kristus tahtoo ruokkia sinut ja koko seurakuntansa pyhällä sanallaan. Siksi Hän kehottaa sinua: Koska Hän kerran on uhrannut itsensä ja koko elämänsä lunastaakseen sinut, anna sinäkin – Hänen omakseen ostettu kristitty –, ei ainoastaan rahaa kolehtiin, vaan koko ruumiisi eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on sinun järjellinen jumalanpalveluksesi. Älä siis enää mukaudu tämän maailmanajan mukaan – toisin sanoen jää miettimään, mitkä ajalliset asiat sinua ehkä miellyttäisivät – vaan muutu tässäkin asiassa mielesi uudistuksen kautta, tutkiaksesi Jumalan sanasta, mikä on Hänen tahtonsa, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:1–2)

Seuraavaksi me huomaamme, että Paavali kirjoittaa olevansa erotettu Jumalan evankeliumiin ja sen julistamiseen. Toisin sanottuna: tämä evankeliumi ei ole mitä tahansa ilosanomaa, jonka sisällön Paavali tai muut samaan virkaan asetetut voisivat itse keksiä. Esimerkiksi nykyään kuulee kirkoissakin puhuttavan monenlaista ”evankeliumia”, jollaista papit ja piispatkin ovat itse sommitelleet miellyttääkseen kuulijoitaan. Näin he tekevät ehkä pyrkiessään pelastamaan seurakuntansa jäsenkadolta tai säilyttääkseen arvostuksensa kansan keskuudessa. Pyhä Raamattu kuitenkin puhuu muuta. Apostolisen viran ainoana tehtävänä on saarnata Jumalan evankeliumia, siis sitä, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme (Room. 1:2–4). Sen vuoksi me luterilaiset kutsummekin tätä virkaa nimenomaan sananpalveluksen viraksi. Kyse on Jumalan evankeliumin palvelemisesta, jonka Hän on ilmoittanut pyhässä sanassaan.

Kun sanon, että sananpalveluksen viran ainoana tehtävänä on saarnata Jumalan evankeliumia, en tietenkään tarkoita sitä, etteikö pastorin ja piispan tulisi Jumalan lakiakin saarnata. Kuuleehan nykyään sanottavan niinkin, että ”koska kristinuskon pääsanoma on rakkaus, pitäisi kirkoissa luopua kaikesta tuomitsevasta puheesta ja puhua vain kaikkien hyväksymisestä sellaisenaan.” Sellainen on sitten muka evankeliumia. Mutta rakkaat ystävät! Ensinnäkin, kuten sanottu, sananpalvelijan virkaan ei kuulu itse päättää mitä saarnaa. Hänen tulee saarnata sitä mitä Jumala sanassaan sanoo. Toiseksi, jos kuulijat eivät ensin kuulisi olevansa sellaisinaan kokonaan syntisiä ja kadotuksen ansainneita, miten kukaan heistä voisi myöskään ymmärtää tarvitsevansa Jumalan rakkautta ja armoa? Evankeliumia Kristuksesta ei voidakaan koskaan erottaa Jumalan laista, siis siitä raamatullisesta saarnasta, että Jumala on pyhä, ja että Hänen tuomionsa on totuudenmukainen niille, jotka syntiä tekevät (Room. 2:2). Jos Jumala ei nimittäin tuomitsisi syntiä, minkä takia Kristuksen – koko maailman syntien kantajan (Joh. 1:29) – olisi tarvinnut kärsiä ja kuolla? Ei olekaan ihme, että jos Jumalan lain saarna vaiennetaan, tullaan aina lopulta vaientaneeksi myös evankeliumin saarna, siis se ilosanoma, että Kristus on tullut syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15).

Kun Paavali siis sanoo olevansa erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, ei hän tarkoita sitä, etteikö hänen virkaansa kuuluisi myös lain julistaminen. Julistaahan hän itsekin jo heti Roomalaiskirjeen jatkossa Jumalan lakia, vieläpä täydellä voimalla. Hän kirjoittaa muun muassa, että ihmisten joukossa Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room. 3:10b–12) Kun apostoli siis kirjoittaa, että hänet on erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, hän puhuu evankeliumista laajassa merkityksessä. Hän tarkoittaa evankeliumilla koko Jumalan sanaa, joka on sekä lakia että evankeliumia. Tietenkin tämän Jumalan sanan keskuksessa on ilosanoma Jumalan Pojasta ja ensimmäisestä lähettiläästä, Jeesuksesta Kristuksesta. Jumalan sanan keskuksessa on ilosanoma Hänen täydellisestä elämästään, kärsimyksestään ja kuolemastaan syntisten ja lain alaisten lunastamiseksi synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta Jumalan lasten asemaan (Gal. 4:5). Juuri tätä asiaa me katsommekin tarkemmin saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa, johon nyt siirrymme.

Viran asettamisen syy: uskon syntyminen

Kolmanneksi siis: Mikä on apostolisen viran asettamisen syy? Paavali vastaa selvästi: että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte (Room. 1:5b–6).

Huomaa, että uskon kuuliaisuus on jotakin, jota kukaan ei voi itse itsessään synnyttää. Se on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Myös uskon säilyminen kristityn sydämessä on jotakin, jota kukaan ei voi itsessään saada aikaan. Sekin on aina Jumalan työtä ja lahjaa. Hän ei lupaa tehdä tätä työtään tai antaa tätä lahjaa muulla tavalla kuin sanansa kautta. Mutta huomaa myös, että juuri sitä varten Isä Jumala on lähettänyt Poikansa, itse Sanan maailmaan. Juuri sitä varten myös Poika Jumala on lähettänyt sananpalvelijansa maailmaan, että Jumala saarnatun ja opetetun sanansa kautta lahjoittaisi ihmisille Pyhän Henkensä. Juuri Pyhä Henki Jumala vaikuttaa evankeliumia kuulevissa ihmisissä uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. (Augsburgin tunnustus V 1–2.)

Paavali kirjoittaa tästä samasta asiasta seurakunnan sananpalvelijalle, piispa Timoteukselle näin: Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. (2. Tim. 4:1–2) Katso, miten vakavasta asiasta tässä on kysymys! Paavali aivan vannottaa tai vakavasti kehottaa (Διαμαρτύρομαι) seurakunnan piispaa, että hän saarnaisi Jumalan sanaa. Apostoli vielä alleviivaa asian tärkeyttä sanoen, että vannottaa Timoteusta Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta. On kyllä totta, että evankeliumin palvelijoiksi asetetut apostoliset saarnaajat ja pastorit opettavat kyllä Jumalan seurakuntaa, siis ihmisiä. He eivät kuitenkaan saa tehdä työtään ”ihmisten edessä” siinä mielessä, että pyrkisivät miellyttämään ihmisiä. He tekevät työtään aina Jumalan ja Kirkon Herran Kristuksen Jeesuksen edessä. Häntä heidän tulee pyrkiä miellyttämään. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että pastorit ja piispat eivät voi aina miellyttää kuulijoita tai heidän inhimillisiä toiveitaan – eivät edes usein. Siksi Paavali sanookin, että heidän on astuttava esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtelemaan, varoittamaan ja kehottamaan. Paavalin sanat edellyttävät myös sitä, että evankeliumin palvelijoiksi asetetut miehet tekevät työtään aina Kristuksen ilmestyminen ja viimeinen tuomio silmien edessä. Apostolin sanoma Timoteukselle on selvä: Kristus tulee takaisin. Tulee tuomio. Tämän todellisuuden edessä ei syntisillä ihmisillä ole mitään muuta toivoa kuin se, että Kristuksen koko maailmalle valmistama evankeliumi saarnataan heidän korvilleen, sydämilleen ja omilletunnoilleen, ja että he niin saavat tulla osallisiksi Pyhästä Hengestä ja uskosta.

Huomaa vielä lopuksi: Ne asiat, joista olen tässä saarnassa puhunut, eivät ole ainoastaan jonkinlaista teoriaa, jolla ei olisi mitään tekemistä käytännön kanssa. Kristuksen sananpalvelijan viran asia koskee juuri sinua. Se koskee koko tätä seurakuntaa. Nimittäin juuri siksi, että me Kristuksen armon evankeliumia ja pelastusta tarvitsevat saisimme Hänen armonsa evankeliumia ja sen kautta pelastuksen, on Kirkon Herra asettanut sananpalvelijan viran, ja tahtoo tänäänkin uskoa sen luotettaville miehille. Viran välityksellä Hän tahtoo itse jakaa evankeliuminsa sanan saarnattuna sekä leipään ja viiniin liitettynä. Kristuksen sananpalvelijan viran asia koskee myös kaikkia niitä uskosta osattomia, jotka elävät Kristuksen seurakunnan liepeillä, mutta eivät vielä kuulu siihen, eivätkä siis myöskään kuulu Kristukselle. Juuri siksi, että he, Kristuksen armon evankeliumia ja pelastusta tarvitsevat saisivat tulla osallisiksi Kristuksen armon evankeliumista ja sen kautta pelastuksesta, on Kirkon Herra asettanut sananpalvelijan viran. Viran välityksellä Hän tahtoo itse jakaa evankeliuminsa sanan saarnattuna sekä kasteveteen liitettynä, jotta nämäkin kastettaisiin Kristuksen yhden ja pyhän kirkkoruumiin yhteyteen (1. Kor. 12:13). Kun me syntiset näin olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksen uhrityön hedelmistä – syntien anteeksiantamuksesta, Hänen vanhurskaudestaan, ikuisesta elämästä ja pelastuksesta – ja kun me saamme elää Hänen ominaan, me myös lähdemme ulos maailmaan, palvelemme Herraamme iloiten omilla paikoillamme Hänen evankeliuminsa todistajina.

Näin suuria lahjoja Kristus tahtoo meille antaa apostolisen sananpalvelijan viran välityksellä. Sen vuoksi me iloisesti ylistämme tätä virkaa. Sen vuoksi me rukoilemme Herraa lähettämään tahtonsa mukaiset työmiehet elonkorjuuseensa (Luuk. 10:2). Sen vuoksi me rukoilemme seurakuntiemme pastorien ja piispojen puolesta, että me saisimme heiltä vastaanottaa Kristuksen puhtaan evankeliumin ja siinä Hänet itsensä, syntiemme anteeksiantamukseksi ja elämäksemme. Sen vuoksi me rukoilemme myös lastemme ja lastenlastemme puolesta, että Herra myös heidän joukostaan nostaisi uusia sananpalvelijoita Kirkkoonsa, jotta tulevakin sukupolvi saisi tulla osalliseksi evankeliumista. Sen vuoksi me rukoillen kutsumme ja asetamme virkaan sananpalvelijoita, nuoriakin. Tunnustammehan me luterilaisten isiemme kanssa, ”että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XIII 12)

Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa (Filem. 25). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa ja Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 21.7.2019.9