Pyhän Kolminaisuuden päivä (1. vsk), Room. 11:33–36

Tutkimaton ja ilmoitettu

Johdanto

Pyhän Kolminaisuuden päivän kirjetekstin äärellä tarkastelemme nyt kolmea asiaa. Ensiksi: Jumala on tutkimaton. Toiseksi kuulemme Jumalan ilmoituksesta ja sen tuntemisesta. Kolmanneksi katsomme, miten kristitty saa suhtautua siihen, että Jumala on yhtäältä tutkimaton, toisaalta ilmoitettu.

Jumalan tutkimattomuus

Ensiksi kuulemme siis Jumalan tutkimattomuudesta. Pyhän ihmetyksen vallassa apostoli kirjoittaa: Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! (Room. 11:33a) Mitä hän tällä tarkoittaa? Mitä Jumalan rikkaus, viisaus ja tieto oikein ovat?

Jumalan rikkaus on esimerkiksi sitä, että kaikkivaltiudessaan Hän kykenee täydellisesti toteuttamaan tahtonsa. Jumalalla on kaikki valta. Tätä valtaansa Hän käyttää sanansa mukaan, mutta ei ainoastaan hallitakseen kaikkea ja toteuttaakseen suunnitelmansa maailmassa. Hän käyttää sitä toteuttaakseen suunnitelmansa meidän ihmisten pelastukseksi. Jumala on armollinen. Hän on rikas antaja jokaiselle ansiottomalle syntiselle, joka huutaa Häntä avukseen (Room. 10:12b).

Jumala viisaus puolestaan on siinä, että Hän tietää mikä on paras tapa toimia. Tosin Hänen viisautensa ei aina näytä viisaudelta. Samoin kuin kuin Jumalalla on varaa antaa rikkautensa ja kaikkivaltiutensa näyttää voimattomuudelta, niin myös Hänen viisautensa näyttää usein hulluudelta (1. Kor. 1:25). Jopa ihmeellisen pelastussuunnitelmansa Hän oli valmis kätkemään hullutukseen ristiinnaulitusta Kristuksesta (1. Kor. 1:21, 23). Pidä tämä mielessäsi silloin, kun maailman historiassa ja sinun elämässäsi tulee aikoja, jolloin kaikki näyttää sortuvan ja menevän pieleen. Silloin kun inhimillisesti katsoen näyttää siltä, että kaikki Jumalan suunnitelmat romuttuisivat, pidä mielessäsi sanat: Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Jumala on ylivertainen viisaudessaan. Kaikki tässä maailmassa joutuu lopulta palvelemaan Hänen suunnitelmaansa ja vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat (Room. 8:28).

Vielä apostoli puhuu Jumalan tiedosta. Tämä on erilaista kuin ihmisten tieto. Jumala tietää kaiken, siis enemmän kuin yksikään ihminen. Mutta Hänen tietonsa poikkeaa ihmisten tietoviisaudesta myös siinä, että Hänen ei tarvitse opiskella asioita tietääkseen niitä. Hän tietää kaiken ennalta, ja enemmänkin: Hänen tietonsa on iankaikkista, ajallisuuden ylittävää. Mikään, mitä tässä maailmankaikkeudessa on tapahtunut, tai tapahtuu nyt taikka tulevaisuudessa, ei ole salassa Häneltä. Jumalan tieto liittyy myös Hänen suhteeseensa ihmisiin: Jumala tietää ja tuntee kaikki ihmiset salatuimpia ajatuksia myöten. Siksi me saamme luottaa, että Hän tuntee myös meidät, oman rakkaan, pyhän kristikansansa ja jokaisen sen jäsenen kaikkine asioineen.

Apostoli siis kirjoittaa, että Jumalan rikkaus, Hänen viisautensa ja Hänen tietonsa ovat käsittämätön syvät. Kukaan ihminen ei voi käsittää niitä kokonaan. Paavali ikään kuin tehostaa tätä lausuntoaan, kun hän lisää: Jumalan tuomiot ovat tutkimattomat. Toisin sanoen Hänen tuomioitaan ei ole mahdollista tutkia tai selvittää. Jumalan tiet ovat käsittämättömät. Niitä ei siis ole mahdollista jäljittää. Apostoli päättää ajatuksensa kysymykseen: Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? (Room. 11:34a) Tämä kysymys tuskin kaipaa vastausta. Niin Jumalan olemus kuin Hänen ajatuksensa ja tekonsakin ovat tutkimattomat.

Jumalan ilmoituksen tunteminen

Toiseksi kuulemme Jumalan ilmoituksesta ja sen tuntemisesta. Apostoli kirjoittaa: Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava? (Room. 11:35) Vastaus on selvä: ei kukaan. Mutta mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa tätä: Kukaan ihminen ei voi tehdä aloitetta suhteessaan Jumalaan ja siis antaa ensin Jumalalle mitään. Siksi Jumalan on tehtävä aloite suhteessaan ihmiseen. Jumalan on siis oltava se osapuoli, joka ensin antaa ihmiselle jotakin. Sen paremmin sinä kuin kukaan muukaan ihminen ei luonnostaan ole etsinyt Jumalaa tai Hänen tahtoaan, vaan ainoastaan omaa etuaan ja hyvinvointiaan (Ps. 14:2; Room. 3:11). Mutta Jumala onkin etsinyt ihmistä. Armossaan Hän on jatkuvasti ojentanut käsiään tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohti, saadakseen pelastaa heidät (Jes. 65:2; Room. 10:21).

Miten Hän on tehnyt tämän? Hän on ilmoittanut itsensä ihmiselle. Nimittäin juuri siksi, että Hän on olemukseltaan sellainen, ettei ihminen voi Häntä käsittää, on Hän halunnut ilmoittaa itsensä ihmisille. Juuri siksi, että Hänen rikkautensa, viisautensa ja tietonsa ovat niin syvät, ettei kukaan ihminen voi niitä kokonaan tavoittaa, on Hän ilmoittanut ne ihmisille. Tämän ilmoituksensa Jumala on antanut meille siten, että Hän on Pyhässä Hengessään antanut ilmoitussanansa profeetoille ja apostoleille. He ovat kirjoittaneet ne muistiin, pyhään Raamattuun. Siksi me sanomme: Raamattu on Jumalan sana. Ei ole niin, kuin joskus kuulee sanottavan, että Raamatussa on kyllä Jumalan sanaa, mutta muutakin. Toisaalta ei ole niinkään, että Raamatussa on kyllä Jumalan sanaa, mutta Hänen sanaansa on löydettävissä muualtakin. Pikemminkin Raamattu on Jumalan sana, ja Jumalan sana on Raamattu. Mitään muuta Jumalan sanaa meidän ei ole lupa etsiä, eikä tämä ole tarpeenkaan. Pyhässä Raamatussa Jumala on ilmoittanut itsensä meille riittävällä tavalla, että me tämän sanan kautta pelastuisimme.

Tänään me vietämme konfirmaatiomessua. Viime kuukausien ajan sisaremme Helmi on opiskellut Jumalan sanaa pastorin johdolla. Hän on opiskellut Jumalan sanan tiivistelmän, Vähän katekismuksen läpi selityksineen. Pastorina minä olenkin saanut iloita: Helmi osaa katekismuksen hyvin, aivan ulkoa. Rippikoululeirillä hän on sitten saanut myös paljon lisää opetusta Jumalan sanasta. Näin hän on saanut vahvistua sen pyhän ja erehtymättömän ilmoitussanan tuntemisessa, jonka Jumala on Raamatussa meille antanut.

Siinä onkin kaikki, mitä kristitty tarvitsee: Raamattu ja katekismus riittävät kristitylle uskon ja elämän ohjeeksi. Toki sama raamatullinen ja kristillinen oppi on vielä yksityiskohtaisemmin lausuttu myös muissa luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa. Niitäkin kannattaa lukea, jos vain mahdollista. Joskus tosin kuulee arveltavan, että tunnustuskirjat ovat aika vaikealukuisia tai kankeita. Minä olen eri mieltä! Tunnustuskirjat ovat itse asiassa hyvin ymmärrettävää ja jopa sielunhoidollista tekstiä, onhan niiden sisältö Jumalan sanan oikeaa selitystä. Itse tunnen kristittyjä, jotka käyttävät tunnustuskirjoja jopa hartaus- tai rukouskirjanaan. Mutta nyt on keskeistä muistaa tämä asia: Raamatun pelastava evankeliumi Kristuksesta on tiivistettynä rikkaalla tavalla jo katekismuksen lyhyissä sanamuodoissa. Niiden oppiminen vaatii toki vähän vaivannäköä – ainakin jos ne opetellaan ulkoa, niin kuin Luther tarkoitti. Mutta voin todistaa, että tällainen oppiminen on mahdollista. Jopa pienet lapset voivat oppivat muistamaan katekismuksen sisällön.

Samalla jopa näissä lyhyissä sananselityksissä riittää opittavaa ja uutta ymmärrettävää koko iäksi. Näin on juuri siksi, että Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyys on niin pohjaton. Sekin kristitty, joka osaa katekismuksen ulkoa, voi näitä sanoja ja niiden oikeaa kristillistä sisältöä märehtimällä oppia aina lisää. Jumalan sanan kautta Pyhä Henki avaa hänelle näin uusia rikkauksia ja syvyyksiä, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan.

Kun sanon näin, en tarkoita sitä, että jos kristitty ei ole jotenkin erityisen lukenut tai oppinut, hänellä ei olisi koko evankeliumia. Ei niin! Armossaan Kristus ottaa jo pienet, ymmärtämättömät lapset evankeliuminsa osallisuuteen suullisen sanansa ja kasteen kautta. Juuri lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta (Mark. 10:14b), siis varma osallisuus pelastuksesta Kristuksessa. Heidän on Jumalan valtakunta, osasivat he ymmärtää tämän lahjan suuruutta järjellään tai eivät. Sen vuoksi kasteen lahja ei oikeastaan tarvitsekaan mitään ”konfirmaatiota”, siis vahvistamista. Sanansa ja kasteen välityksellä Kristus on jo kerran antanut koko pelastuksen lahjan. Mikä sitten tarvitsee konfirmaatiota ja vahvistamista? Meidän uskomme Kristukseen ja Hänen lahjaansa. No miten tämä usko siis voi vahvistua? Siten, että kristitty lukee, opettelee ja märehtii Jumalan sanaa ja sitä oikein selittävää katekismusta. Näin hän voi sanan kautta päästä yhä syvemmin tuntemaan sen pelastuksen jonka on jo saanut; näin hän voi vahvistua uskossaan Kristukseen ja Hänen pelastustyöhönsä, jonka hedelmät hän on jo kasteessa saanut. Tällä tavalla Jumalan ilmoitettu sana saa vähitellen kasvattaa kristittyä Kristuksen omana. Niin hän ei enää – vaikka onkin Jumalan rakas lapsi – ole enää kristittynä alaikäinen, siis sellainen, joka ajelehtii kaikissa opintuulissa ja eksytyksen kavalissa juonissa, vaan pääsee uskossaan täyteen aikuisuuteen (ks. Ef. 4:13–14). Silloin kun perkele, maailma ja oma syntisyys kauhistavat häntä, hän muistaa aina kiirehtiä turvaamaan uskossa Kristukseen ainoana pelastajanaan ja pyhityksensä lähteenä.

Tutkimattoman ja ilmoitetun Jumalan ylistys

Kolmanneksi katsomme vielä miten kristitty suhtautuu tähän kaikkeen. Ennen tätä suoritetaan kuitenkin vielä pieni kertaus.

Epistolasta me siis kuulimme, että Kolmiyhteisen Jumalan olemus, Hänen mielensä, suunnitelmansa ja tekonsa ovat tutkimattomat, ihmiselle käsittämättömät. Niin kauan kuin kristitty elää tässä maailmassa, hän jää aina ihmettelemään Jumalan suuruutta ja omaa pienuuttaan, Jumalan kaikkivaltiutta ja omaa rajallisuuttaan. Toisaalta me kuulimme myös, että Jumala on juuri siksi myös ilmoittanut itsensä ihmisille täydellisessä ilmoitussanassaan, pyhässä Raamatussa. Siksi kristitty saa aina olla täysin varma siitä, että Jumalan sana on totta. Siinä määrin kuin Jumala on ilmoittanut itsensä, Hänen olemuksensa ja tekonsa on tiedettävissä ja tunnettavissa, vieläpä aivan varmasti. Painotan vielä: kristitty saa ja hänen oikeastaan täytyy olla tästä aivan varma. Olisi nimittäin epäkristillistä ja pakanallista väittää, että koska ihminen on niin pieni ja rajallinen, ei hänen ole mahdollista tuntea Jumalan sanaa. Tietenkin on totta, että Jumalan sanan tuntemisessa meillä riittää aina oppimista; sanan oppiminen ei lopu yhden ihmiselämän aikana. Mutta Jumalan sana itsessään on täydellinen ja varma. Siksi ihminen voi myös varmasti tuntea sen, jos vain haluaa sitä lukea ja kuulla. Sen vuoksi, rakkaat kristityt: Älkää olko laiskoja, vaan ahkeroikaa Jumalan sanan oppimisessa, ettei se jää vain kirjaksi hyllyyn, tai ettei se jää pelkäksi hurskaaksi korulauseeksi ”sola scriptura, yksin Raamattu”, samalla kun Raamattu jää yksin hyllyyn. Laittakaa Jumalan sana myös harjoitukseen omassa elämässänne, niin ettei se jää vain pään tiedoksi, vaan saa muuttaa koko elämänne ja elämäntapanne. Tätä varten Jumala on pyhän sanansa teille antanut.

Kun sinä sitten tunnet Jumalan sanan ja laitat sen harjoitukseen omassa elämässään, silloin sinun ei tarvitse olla huolissasi siitä, ettet järjelläsi voi käsittää Jumalan olemuksen syvyyttä, tai Hänen mielensä, suunnitelmansa taikka kaikkien tekojensa syvyyttä. Se kaikki saakoon jäädä kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan haltuun. Silloinkin, kun sinulta puuttuu viisautta ja tietoa, Jumala tahtoo sanansa kautta ilmoittaa sinulle kaiken sen viisauden ja tiedon, jota tarvitset. Kun sinusta näyttää siltä, ettei ole mitään syytä olla levollinen ja rauhallinen, Jumala kuitenkin tahtoo sanansa kautta ja Pyhässä Hengessään vaikuttaa sinussa rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen (Fil. 4:7). Itse asiassa silloin, kun sinusta tuntuu, että sinulla on kaikki viisaus ja kaikki sujuu omien suunnitelmiesi ja tahtosi mukaan, silloin sinulla on syytä huoleen. Näin on siksi, että sinun Herrasi ajatukset eivät ole ihmisten ajatuksia ja Jumalan tiet eivät ole ihmisten teitä (Jes. 55:8). Mutta sanassaan Herra on ilmoittanut sinulle tiensä siinä määrin kuin sinun on se tunnettava voidaksesi pelastua. Näin sinun on hyvä opetella iankaikkisuutesi asioissa jättäytymään yksin Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon varaan.

Jumalan rikkaus, Hänen viisautensa ja Hänen tietonsa ovat siis käsittämätön syvät. Toisaalta Hänen ilmoituksensa on kuitenkin täydellinen ja riittävä. Yhtäältä Jumalaa ei voi kukaan tuntea kokonaan, toisaalta Hänet voidaan tuntea täysin varmasti. Nyt me siis lopuksi kysymme: millaista on kristillinen suhtautuminen tähän kaikkeen? Vastaus: Millä muulla tavalla kristitty voi suhtautua näihin jumalallisiin salaisuuksiin, kuin ylistämällä Herraansa Hänen kaikkivaltiudestaan, suuruudestaan ja mittaamattomasta armostaan syntistä ihmistä kohtaan? Oikea, raamatullinen ja kristillinen reaktio, jonka Pyhä Henki Jumalan salaisuuksien äärellä ihmisessä vaikuttaa, on ylistys. Kun me ylistämme Jumalaa, me tunnustamme: me emme tavoita Hänen suuruuttaan, ja silti me sellaisinammekin saamme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armosta ja ihmisrakkaudesta olla osalliset Jumalasta ja Hänen loppumattomasta elämästään. Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen. (Room. 11:36)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan konfirmaatiomessussa Lahdessa 16.6.2019.)

Mainokset

6. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Room. 8:12–17

Kristityt ovat velallisia

Johdanto

Pyhässä epistolassa apostoli Paavali kirjoittaa: Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. (Room. 8:12) Apostoli puhuttelee lukijoitaan sanalla ”veljet”. Hän on kirjoittanut nämä sanat kristityille, toisin sanoen niille, joiden veljeksi Kristus on tullut ja jotka Hänessä ovat veljiä keskenään. Siksi kaikki mitä apostoli tässä kirjoittaa, koskee myös meitä. Olemmehan mekin kristittyjä, Kristuksen veljiä ja sisaria, sekä Hänessä veljiä ja sisaria myös keskenämme.

Mitä apostoli kristityille kirjoittaa? Niin me siis, veljet, olemme velassa. Kristityt ovat siis velallisia. Toisin sanoen se seikka, että sinustakin on Jumalan armosta tullut Kristuksen oma ja Hänen veljensä ja sisarensa, velvoittaa sinua jollakin tavalla. Kysymys kuuluukin: millä tavalla kristittynä oleminen velvoittaa meitä? Kuulemassamme tekstissä apostoli ei vastaa tähän kysymykseen aivan suoraan. Pikemminkin hän sanoo, mihin me kristittyinä emme ole velvoitettuja. Tämän saarnan ensimmäisessä osassa katsommekin ensin juuri tätä asiaa. Toisessa osassa näemme sitten, mihin me kristittyinä olemme velvoitetut.

Elämä lihan mukaan ja mitä siitä seuraa

Ensiksi siis: Mihin me kristityt emme ole velvoitettuja? Apostoli kirjoittaa, että kristittyinä me olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Kun hän tässä puhuu lihasta, hän ei tarkoita meidän luonnollista ruumistamme tai elämää siinä. Kyse ei siis ole siitä, että meidän tulisi karttaa ihmisluonnolle ominaista ruumiillisuutta tai ruumiin terveyden vaalimista. Pikemminkin hän tarkoittaa lihan mukaan elämisellä sitä, että syntiinlankeemuksen turmelema luonto saa hallita ihmisen elämää.

Millaista sellainen elämä on? Lue kymmenen käskyä niin tiedät! Jo ensimmäinen käsky osoittaa sen. Siinä Herra sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Etkö näistä sanoista huomaakin, että lihallinen mielesi ei suostu yli kaiken ainoaa pelkäämään ja rakastamaan Jumalaa saati turvautumaan yksin Häneen. Lihasi haluaa rakastaa ja turvata kaikkeen muuhun kuin Häneen. Se sanoo itselleen: ”Pelasta vain itse itsesi, ei siihen mitään jumalia tarvita!”

Jo tämä riittää osoittamaan, miten turmeltunut ihmisen lihallinen luonto on. Meidän ei tarvitse tässä yhteydessä mennä edes toiseen ja kolmanteen käskyyn. Meidän ei myöskään tarvitse katsoa toisen laintaulun käskyjä, niitä, jotka puhuvat sinun suhteestasi lähimmäisiisi. Käskyt neljännestä kymmenenteen osoittavat, että kun lihasi ei tahdo eikä voi pelätä ja rakastaa Jumalaa yli kaiken, se ei myöskään tahdo pitää arvossa Hänen käskyjään, jotka käskevät rakastaa lähimmäisiäisi ja tehdä kaikkea hyvää heille. Kaikkien näiden käskyjen käsittelemissä asioissa sinun lihallinen luontosi sanoo: elä vain itsellesi, hoitakoot muut omat asiansa! Tällaista on elämä lihan mukaan.

Kristittyinä meitä ei kuitenkaan ole velvoitettu elämään tällaista elämää. Tämä on vakava varoitus sinullekin, joka olet kristitty. Kun nimittäin elät tässä maailmassa, on olemassa se vaara, että alat elää lihan mukaan. Vaikka apostoli kyllä puhuu elämisestä lihan mukaan, sanan varsinaisessa mielessä sellainen ei kuitenkaan ole elämistä lainkaan. Jumala, kaiken Luoja on itse todellinen Elämä ja elämän antaja. Siksi todellinen elämä sanan varsinaisessa merkityksessä on elämää Hänen yhteydessään. Elämä lihan mukaan on puolestaan sitä, että ihminen, jonka Jumala on luonut elämään yhteydessään, on niin antautunut synnillisten himojensa valtaan, että hänen sielunsa on menettänyt yhteyden Jumalaan, siis todelliseen Elämään ja elämän antajaan. Sen vuoksi, siinä määrin kuin ihminen elää lihan mukaan, hän ei itse asiassa elä lainkaan, vaan on kuollut. Siinä määrin kuin ihminen koko elämällään antautuu tällaiseen, hän on kuollut, vaikka elää (vrt. Joh. 11:25).

Ei siis ole mikään ihme, että apostoli heti perään kirjoittaa: Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman (Room. 8:13a). Elämä lihan mukaan on jo itsessään kuolemaa, mutta siitä seuraa kuolema myös tulevassa elämässä – tai oikeastaan siis kuolemassa. Toisin sanoen, eläminen lihan mukaan tässä ajassa johtaa iankaikkiseen kuolemaan, kadotukseen. Asia on niin kuin apostoli toisaalla kirjoittaa kristityille: Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1. Kor. 6:9–10)

Ruumiin tekojen kuolettaminen ja mitä siitä seuraa

Nyt me olemme siis kuulleet, mihin me kristittyinä emme ole velvoitetut. Toiseksi me katsomme, mitä me olemme velvoitetut tekemään. Sanoohan apostoli, niin kuin kuulimme: Niin me siis, veljet, olemme velassa. Me olemme velvoitetut elämään – emme lihan, vaan Hengen mukaan (vrt. Room. 8:5).

Miten se tapahtuu? Apostoli jatkaa: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. (Room. 8:13b) Kun Paavali tässä puhuu ruumiin teoista, hän ei tarkoita ruumista sellaisena, kuin miksi Jumala sen loi. Kysymys ei siis ole siitä, että ihmisen luotu ruumiillisuus olisi sinänsä pahaa tai sellaista, mikä pitää kuolettaa, jos mieli pelastua. Kun apostoli puhuu ruumiin teoista, hän tarkoittaa kristityn vanhaa ihmistä, langennutta luontoa. Syntiin langenneena ihmisluonto on kuollut. Koska se on kuollut, on se myös täysin kykenemätön mihinkään hyvään. Siksi myös sen tekojen täytyy olla pahoja ja syntisiä, kuolleita tekoja. Ihminen tietenkin itse ei ole vielä kokonaan kuollut, eläähän hän tässä maailmassa ja tekee erilaisia tekoja. Mutta siinä missä hänen tekonsa nousevat vanhan, lihallisen ja syntisen luonnon himoista ja haluista, ne ovat kuolleita, miten eläviltä sitten näyttivätkin.

Nämä kuolleet teot kristityn tulee kuolettaa, niin apostoli sanoo. Mitä tällainen kuolettaminen käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kuolleita lihan tekoja on estettävä toteutumasta. Tämä ei onnistu siten, että vanha ihminen yrittää omine voimineen noudattaa Jumalan lakia, ja siten kiillottaa lihansa tekoja paremmiksi. Jos sinä olet yrittänyt tätä, olet jo piankin huomannut, ettei se onnistu. Ehkä tosin hetken voi näyttää siltä, että menee paremmin. Kuitenkin jo kohta syntisen lihasi teot nousevat taas esiin ja joudut toteamaan: luonnostasi sinulla ei ole omia voimia taistella syntistä luontoasi vastaan. Langenneen ihmisluonnon lihalliset teot on kuoletettava toisella tavalla. Ne on mahdollista kuolettaa vain Jumalan Hengen avulla, kirjoittaahan apostoli: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot. Hän puhuu tästä samasta asiasta myös toisessa kohdassa, jossa hän kehottaa Galatian seurakuntaa sanoen: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. (Gal. 5:16) Jos sinä siis haluat kuolettaa lihalliset tekosi, on sinun parempi vaeltaa ja olla siellä missä Pyhä Henkikin lupaa olla. Hän lupaa toimia siellä, missä Hänen henkäyttämäänsä pyhää evankeliumia luetaan ja saarnataan, ja missä sitä tarjotaan syntisille kasteessa ja alttarin sakramentissa.

Tähän liittyykin tuo pieni sana veljet, jonka alussa kuulimme: Niin me siis, veljet, olemme velassa. Tämä pyhä teksti on kirjoitettu niille, jotka ovat ”veljiä”, siis kristittyjä. He ovat niitä, joiden vanhan ihmisen lihallisine tekoineen Kristus on jo kerran voittanut. He ovat niitä, joiden vanha ihminen lihallisine tekoineen on jo kerran kasteessa haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan (Room. 6:4). He eivät siis enää ole synnin ja lihan vallan alla. Kristuksessa he ovat uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17) Tämä koskee sinuakin, joka olet kastettu Kristukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kun sinä olet kristitty, eläisit erossa laista. Niin kuin apostoli toisaalla kirjoittaa, laki vallitsee sinua niin kauan kuin elät tässä maailmassa (Room. 7:1). Kristuksessa sinä et kuitenkaan enää ole lain alla, vaan Hänen armonsa alla (Room. 6:14). Kristuksessa sinut on vapautettu lain orjuudesta, jotta nyt eläisit uutta elämää, ei erossa Jumalan laista, vaan lain mukaan, siis Jumalan hyvän tahdon mukaan. Tämä on sitä elämää, johon sinut on kristittynä velvoitettu.

Kun siis kysytään mihin me kristittyinä olemme velvoitetut, voimme vastata: Me olemme velassa Jumalalle, joka herätti Jeesuksen kuolleista ja lupasi antaa elämän meidän kuoleville ruumiillemme. Me olemme myös velassa Jeesuksen Kristukselle, joka herätettiin, ja joka kasteen ja uskon kautta on meissä (Room. 8:10). Meidät on velvoitettu tekemään hyviä, Jumalan mielen mukaisia tekoja, niitä, joita Hän kymmenessä käskyssä käskee.

Entä mitä tästä seuraa? Äsken kuulimme, että elämä lihan mukaan on kuolemaa ja siitä myös seuraa kuolema. Nyt asiat ovat aivan päinvastoin: ruumiin tekojen kuolettaminen on elämää ja siitä myös seuraa elämä. Apostolihan kirjoittaa: mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

Toki sinussa on tämän elämäsi aikana myös vanha lihasi jäljellä. Se himoitsee sinussa olevaa Henkeä vastaan (Gal. 5:17a). Siksi sinä et pysty elämään Jumalan hyvän lain mukaan. Siinä missä sinä olet vanha ja lihallinen, syntinen ihminen, tarvitset syntiesi anteeksiantamista. Tarvitset syntiesi tunnustamista, toisin sanoen kaiken sen tunnustamista, mikä sinussa ei ole uutta, Jumalan vaikuttamaa elämää, vaan vanhaa, lihallista elämää. Tunnusta lihallinen luontosi ja sen teot Jumalalle. Tee niin käyttäen rippiä, tuota ihanaa lahjaa, jonka Kristus on sinua varten valmistanut! Kun sinä niin teet, vanha ihmisesi jälleen upotetaan ja surmataan kaikkine synteineen ja pahoine himoineen Kristuksen kuolemaan, siihen, johon sinut on jo kastettu. Näin sinä aina uudestaan palaat kasteeseesi ja siinä saamaasi Jumalan armoon Kristuksessa (Vähä katekismus IV 12). Näin sinussa vahvistuu Hengen mieli, sekä elämä ja rauha Hänessä (Room. 8:6).

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.6.2019.)