Pääsiäispäivä (1. vsk), Luuk. 24:1–12, toinen saarna

Viikon ensimmäisenä päivänä

Johdanto

Pääsiäispäivän pyhä evankeliumi alkaa sanoilla: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä (Luuk. 24:1a). Jotta ymmärrämme paremmin, mitä Herra meille tässä evankeliumissa tahtoo sanoa, sallikaa minulle, että pidän aivan lyhyen kielellisen oppituokion näistä sanoista. Ilmaisu Mutta viikon ensimmäisenä päivänä pitäisi oikeastaan kääntää: ”Mutta sapattien ensimmäisenä [päivänä]” (Τῇ δὲ μιᾷ τῶν σαββάτων). Toisin kuin meillä, juutalaisilla ei ollut nimiä eri viikonpäiville. He puhuivat viikonpäivistä laskien, kuinka mones päivä sapatista oli kyseessä. Siksi puhe ”sapattien ensimmäisestä päivästä” tarkoittaa juuri ensimmäistä päivää sapatin jälkeen. Jos nyt kerran sapatti oli viikon seitsemäs päivä, oli ensimmäinen sitä seuraava päivä tietenkin uuden viikon ensimmäinen päivä. Tällä tavalla suomalainen raamatunkäännöksemme tarjoaa meille aivan mahdollisen käännöksen, joskin hieman selittävän sellaisen.

Tästä pääsemme nyt itse asiaan. Näiden sanojen Mutta viikon ensimmäisenä päivänä äärellä tarkastelemme kolmea asiaa. Kuulemme

  1. mitä näiden sanojen taustalla on,
  2. mitä nämä sanat kertovat meille pääsiäisen ihmeestä, ja
  3. miten nämä sanat liittyvät meidän elämäämme.

Jumalan luomistyö viikon ensimmäisenä päivänä

Ensiksi siis kuulemme mitä sanojen Mutta viikon ensimmäisenä päivänä taustalla on. Minun isäni, vanha ja kokenut rovasti, on usein vitsaillut joidenkin pappien tavasta väsyttää seurakuntalaisensa aloittamalla saarnansa luomisesta ja päättämällä ilmestyskirjaan. Nyt meidän on kuitenkin aloitettava juuri luomisesta!

Kun Jumala loi maailmankaikkeuden, Hän teki tämän kaiken kuudessa päivässä. Alussa ei ollut mitään, mutta sitten, kun Jumala loi taivaan ja maan, taivas ja maa olivat. Sitten Hän loi valon ja erotti sen pimeydestä. Tämän kaiken Jumala teki ensimmäisenä päivänä. (1. Moos. 1:1–5) Sitten tuli toinen luomispäivä, sen jälkeen kolmas ja niin edelleen. Lopulta kuudentena päivänä Jumala sai valmiiksi taivaan ja maan kaikkine joukkoinensa (1. Moos. 2:1). Sitten Pyhä Henki lausuu Mooseksen kautta: Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. (1. Moos. 2:2) Kaikki tämä tapahtui yhden viikon puitteissa: Kuutena päivänä Jumala teki työtä. Sen sijaan seitsemäntenä, kun työ oli tehty, Hän lepäsi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Luoja olisi jättänyt luomansa maailman oman onnensa nojaan. Hänen ihmeellinen luomistyönsä tietenkin jatkuu joka hetki: Luomisvoimallaan Hän jatkuvasti uudistaa meidän ruumiimme solukkoa ja niin ylläpitää meidän elämäämme. Samalla luomisvoimallaan Hän jatkuvasti uudistaa luontoakin ja antaa esimerkiksi kasvien tuottaa happea ilmakehäämme, meidän hengitettäväksemme.

Tämänkertaisen aiheemme kannalta on kuitenkin tärkeintä huomata: kaikki sai alkunsa Jumalan luomiseen käyttämän viikon ensimmäisenä päivänä. Viikon ensimmäisenä päivänä Hän, joka kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat (Room. 4:17c) loi kaiken tyhjästä.

Uusi luomistyö viikon ensimmäisenä päivänä

Toiseksi kuulemme mitä sanat Mutta viikon ensimmäisenä päivänä kertovat meille pääsiäisen ihmeestä. Kun pyhä evankelista Luukas on aloittanut pääsiäisen evankeliumin sanoilla Mutta viikon ensimmäisenä päivänä, hän heti kertoo mitä tuona päivänä tapahtui. Naiset tulivat Jeesuksen haudalle, havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta (24:2), menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista (24:2), näkivät enkelit ja kuulivat heiltä ilosanoman Kristuksen ylösnousemuksesta (24:4–7). Lopulta he palasivat haudalta ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista ja kaikille muille (24:9).

Mitä Pyhä Henki tahtoo näillä sanoilla meille kertoa? Jeesuksen ylösnouseminen tapahtui varhain viikon ensimmäisen päivän aamuna. Herramme oli naulittu ristiin perjantaina, noin yhdeksän aikaan aamulla. Hän, Jumalan Karitsa (Joh. 1:29), oli kuollut noin kello kolmelta, samoihin aikoihin kun pääsiäisen uhrikaritsat teurastettiin temppelissä. Sitten Hänet oli pantu hautaan, juuri ennen kun sapatti alkoi perjantai-illan pimetessä. Haudassa Hän oli levännyt sapatin. Toisin sanoen, niin kuin Jumala alussa lepäsi kaikesta luomistyöstänsä viikon seitsemäntenä päivänä, niin Jeesus Kristus, maailman Luoja ja Herra nyt lepäsi viikon seitsemäntenä päivänä siitä työstään, jonka Hän oli sinun pelastustasi varten loppuun saattanut. Ristillä Hän oli sanonut: Se on täytetty (Joh. 19:30). Nyt oli aika levätä.

Mutta sitten, viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain Hänen hautansa havaittiin olevan tyhjä. Herra oli siis noussut kuolleista juuri viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain. Niin kuin Hän oli alussa luonut kaiken tyhjästä juuri viikon ensimmäisenä päivänä, niin Hän nytkin viikon ensimmäisenä päivänä teki jotakin aivan uutta. Jumala, joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat (Room. 4:17b–c) teki uuden, ennen näkemättömän luomisteon: Kuollut heräsi eloon. Hänestä, jossa ei mitään elämää ollut, tuli elävä.

Mutta tässä on enemmänkin kuin vain se ihme, mikä koski Jeesusta itseään. Hän oli mennyt kuolemaan sitä varten, että Hän oli ottanut kantaakseen sinun syntisi ja minun syntini. Meidän syntiemme palkaksi Hän nyt oli suostunut kuolemaan. Se tarkoittaa, että sinun ei enää tarvitse kantaa syntiesi rangaistusta. Jeesus Kristus on jo kantanut sen. Hänen kuolemassaan on sinun syntisi sovitettu! Mutta sitten: Viikon ensimmäisenä päivänä Hän nousi kuolleista. Se tarkoittaa, että myös sinun syntiesi seuraus, kuolema on voitettu. Toisin sanoen se Jumalan hyvä luomistyö, jonka Hän oli alussa tehnyt, mutta jonka meidän lankeemuksemme oli rikkonut ja turmellut, se luotiin nyt viikon ensimmäisenä päivänä uudeksi Kristuksessa.

Juuri tästä syystä me kristityt sanommekin tätä viikon ensimmäistä päivää, sunnuntaita ”kahdeksanneksi päiväksi”. Tällainen sanonta on tietenkin tietyssä mielessä virheellinen, eihän viikossa ole kahdeksaa päivää, vaan seitsemän. Mutta juuri tällaisella mahdottomalla sanonnalla kristityt tahtovat ilmaista: Herran Jeesuksen ylösnousemuksessa on kysymys ihmeellisestä uudesta luomisesta. Siinä on alkanut jotakin niin uutta ja ihmeellistä, ettei se enää sovi vanhan luomisen ja sen seitsemän päivän puitteisiin. Ylösnousemuksessa on tapahtunut jotakin yhtä mahdotonta kuin se, että viikossa olisi kahdeksan päivää. Mutta tästä huolimatta me saamme uskoa, että se on todella tapahtunut. Kristus on ylösnoussut!

Uuden luomisen osallisuuteen viikon ensimmäisenä päivänä

Kolmanneksi kuulemme vielä, miten sanat Mutta viikon ensimmäisenä päivänä liittyvät meidän elämäämme. Juuri tänä viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, Kristuksen Kirkko viettää pyhää messua. Näin Kirkko tekee ainakin kolmesta syystä: Ensinnäkin se viettää messua viikon ensimmäisenä päivänä muistaakseen Herransa Kristuksen ylösnousemusta kuolleista, joka tapahtui juuri viikon tänä päivänä. Toiseksi Kirkko viettää messua viikon ensimmäisenä päivänä sen vuoksi, että messussa ylösnoussut Herramme tuo kuolemansa ja ylösnousemuksensa hedelmät omalle rakkaalle seurakunnalleen vastaanotettaviksi sanansa saarnassa sekä ruumiinsa ja verensä sakramentissa. Kolmanneksi messua vietetään juuri tänä päivänä sitä varten, että kristikansa tietäisi milloin kokoontua ottamaan Herransa lahjoja vastaan (Augsburgin tunnustus XXVIII 60). Näin asia on ollut aivan jo alussa: Apostolien teoista me luemme, että alkuseurakunta juuri viikon ensimmäisenä päivänä kokoontui murtamaan leipää ja kuulemaan Jumalan sanaa – siis jumalanpalvelukseen. (Ap. t. 20:7. Ks. myös 1. Kor. 16:2.)

Toki tätä pyhää juhlaa voisi viettää muinakin viikon päivinä ja vietetäänkin. Varhaisessa kristikunnassa jumalanpalveluksia vietettiin useina päivinä viikon aikana. Ehtoollista nautittiin useammin kuin kerran viikossa. Meidän luterilaisten on hyvä muistaa myös se, mitä Luther kirjoittaa katekismuksessa: ehtoollinen on ”annettu jokapäiväiseksi laitumeksi ja ravinnoksi, josta usko saa virkistystä ja voimaa, jotta se ei joutuisi antamaan tässä taistelussa periksi, vaan voisi alati vahvistua.” (Iso katekismus V 24.) Ei siis olisi ollenkaan pahitteeksi, että ottaisimme oppia varhaisen kirkon esimerkistä ja oppi-isämme sanoista ja viettäisimme messua usein. Aivan joka päivälle riittää tarvetta syntien anteeksiantamukselle ja uskon vahvistukselle!

Mutta Kristuksen Kirkko viettää messua ensisijaisesti sunnuntaina juuri sitä varten, että kyseessä on viikon ensimmäinen päivä, tai kahdeksas päivä, siis Herramme ylösnousemuksen ja uuden luomisen päivä. Tule sinäkin siksi aina viikon ensimmäisenä päivänä messuun! Me, jotka pyhän kasteen ja uskon kautta olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksesta sekä Hänen iankaikkisesta elämästään, saamme juuri tänä päivänä Herramme sanan ja sakramentin yhteydessä vahvistua Hänen ikuisen elämänsä yhteydessä. Hänessä, ylösnousseessa Kristuksessa on meidän syntimme sovitettu, kuolemamme voitettu. Hänessä me elämme uutta, iankaikkista elämää jo nyt (vrt. Joh. 3:16). Me olemme viikon ensimmäisen päivän kansaa. Me olemme kahdeksannen päivän, uuden luomisen kansaa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 21.4.2019.)

Mainokset