Pääsiäispäivä (1. vsk), Luuk. 24:1–12, toinen saarna

Viikon ensimmäisenä päivänä

Johdanto

Pääsiäispäivän pyhä evankeliumi alkaa sanoilla: Mutta viikon ensimmäisenä päivänä (Luuk. 24:1a). Jotta ymmärrämme paremmin, mitä Herra meille tässä evankeliumissa tahtoo sanoa, sallikaa minulle, että pidän aivan lyhyen kielellisen oppituokion näistä sanoista. Ilmaisu Mutta viikon ensimmäisenä päivänä pitäisi oikeastaan kääntää: ”Mutta sapattien ensimmäisenä [päivänä]” (Τῇ δὲ μιᾷ τῶν σαββάτων). Toisin kuin meillä, juutalaisilla ei ollut nimiä eri viikonpäiville. He puhuivat viikonpäivistä laskien, kuinka mones päivä sapatista oli kyseessä. Siksi puhe ”sapattien ensimmäisestä päivästä” tarkoittaa juuri ensimmäistä päivää sapatin jälkeen. Jos nyt kerran sapatti oli viikon seitsemäs päivä, oli ensimmäinen sitä seuraava päivä tietenkin uuden viikon ensimmäinen päivä. Tällä tavalla suomalainen raamatunkäännöksemme tarjoaa meille aivan mahdollisen käännöksen, joskin hieman selittävän sellaisen.

Tästä pääsemme nyt itse asiaan. Näiden sanojen Mutta viikon ensimmäisenä päivänä äärellä tarkastelemme kolmea asiaa. Kuulemme

  1. mitä näiden sanojen taustalla on,
  2. mitä nämä sanat kertovat meille pääsiäisen ihmeestä, ja
  3. miten nämä sanat liittyvät meidän elämäämme.

Jumalan luomistyö viikon ensimmäisenä päivänä

Ensiksi siis kuulemme mitä sanojen Mutta viikon ensimmäisenä päivänä taustalla on. Minun isäni, vanha ja kokenut rovasti, on usein vitsaillut joidenkin pappien tavasta väsyttää seurakuntalaisensa aloittamalla saarnansa luomisesta ja päättämällä ilmestyskirjaan. Nyt meidän on kuitenkin aloitettava juuri luomisesta!

Kun Jumala loi maailmankaikkeuden, Hän teki tämän kaiken kuudessa päivässä. Alussa ei ollut mitään, mutta sitten, kun Jumala loi taivaan ja maan, taivas ja maa olivat. Sitten Hän loi valon ja erotti sen pimeydestä. Tämän kaiken Jumala teki ensimmäisenä päivänä. (1. Moos. 1:1–5) Sitten tuli toinen luomispäivä, sen jälkeen kolmas ja niin edelleen. Lopulta kuudentena päivänä Jumala sai valmiiksi taivaan ja maan kaikkine joukkoinensa (1. Moos. 2:1). Sitten Pyhä Henki lausuu Mooseksen kautta: Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. (1. Moos. 2:2) Kaikki tämä tapahtui yhden viikon puitteissa: Kuutena päivänä Jumala teki työtä. Sen sijaan seitsemäntenä, kun työ oli tehty, Hän lepäsi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Luoja olisi jättänyt luomansa maailman oman onnensa nojaan. Hänen ihmeellinen luomistyönsä tietenkin jatkuu joka hetki: Luomisvoimallaan Hän jatkuvasti uudistaa meidän ruumiimme solukkoa ja niin ylläpitää meidän elämäämme. Samalla luomisvoimallaan Hän jatkuvasti uudistaa luontoakin ja antaa esimerkiksi kasvien tuottaa happea ilmakehäämme, meidän hengitettäväksemme.

Tämänkertaisen aiheemme kannalta on kuitenkin tärkeintä huomata: kaikki sai alkunsa Jumalan luomiseen käyttämän viikon ensimmäisenä päivänä. Viikon ensimmäisenä päivänä Hän, joka kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat (Room. 4:17c) loi kaiken tyhjästä.

Uusi luomistyö viikon ensimmäisenä päivänä

Toiseksi kuulemme mitä sanat Mutta viikon ensimmäisenä päivänä kertovat meille pääsiäisen ihmeestä. Kun pyhä evankelista Luukas on aloittanut pääsiäisen evankeliumin sanoilla Mutta viikon ensimmäisenä päivänä, hän heti kertoo mitä tuona päivänä tapahtui. Naiset tulivat Jeesuksen haudalle, havaitsivat kiven vieritetyksi pois haudalta (24:2), menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista (24:2), näkivät enkelit ja kuulivat heiltä ilosanoman Kristuksen ylösnousemuksesta (24:4–7). Lopulta he palasivat haudalta ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista ja kaikille muille (24:9).

Mitä Pyhä Henki tahtoo näillä sanoilla meille kertoa? Jeesuksen ylösnouseminen tapahtui varhain viikon ensimmäisen päivän aamuna. Herramme oli naulittu ristiin perjantaina, noin yhdeksän aikaan aamulla. Hän, Jumalan Karitsa (Joh. 1:29), oli kuollut noin kello kolmelta, samoihin aikoihin kun pääsiäisen uhrikaritsat teurastettiin temppelissä. Sitten Hänet oli pantu hautaan, juuri ennen kun sapatti alkoi perjantai-illan pimetessä. Haudassa Hän oli levännyt sapatin. Toisin sanoen, niin kuin Jumala alussa lepäsi kaikesta luomistyöstänsä viikon seitsemäntenä päivänä, niin Jeesus Kristus, maailman Luoja ja Herra nyt lepäsi viikon seitsemäntenä päivänä siitä työstään, jonka Hän oli sinun pelastustasi varten loppuun saattanut. Ristillä Hän oli sanonut: Se on täytetty (Joh. 19:30). Nyt oli aika levätä.

Mutta sitten, viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain Hänen hautansa havaittiin olevan tyhjä. Herra oli siis noussut kuolleista juuri viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain. Niin kuin Hän oli alussa luonut kaiken tyhjästä juuri viikon ensimmäisenä päivänä, niin Hän nytkin viikon ensimmäisenä päivänä teki jotakin aivan uutta. Jumala, joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat (Room. 4:17b–c) teki uuden, ennen näkemättömän luomisteon: Kuollut heräsi eloon. Hänestä, jossa ei mitään elämää ollut, tuli elävä.

Mutta tässä on enemmänkin kuin vain se ihme, mikä koski Jeesusta itseään. Hän oli mennyt kuolemaan sitä varten, että Hän oli ottanut kantaakseen sinun syntisi ja minun syntini. Meidän syntiemme palkaksi Hän nyt oli suostunut kuolemaan. Se tarkoittaa, että sinun ei enää tarvitse kantaa syntiesi rangaistusta. Jeesus Kristus on jo kantanut sen. Hänen kuolemassaan on sinun syntisi sovitettu! Mutta sitten: Viikon ensimmäisenä päivänä Hän nousi kuolleista. Se tarkoittaa, että myös sinun syntiesi seuraus, kuolema on voitettu. Toisin sanoen se Jumalan hyvä luomistyö, jonka Hän oli alussa tehnyt, mutta jonka meidän lankeemuksemme oli rikkonut ja turmellut, se luotiin nyt viikon ensimmäisenä päivänä uudeksi Kristuksessa.

Juuri tästä syystä me kristityt sanommekin tätä viikon ensimmäistä päivää, sunnuntaita ”kahdeksanneksi päiväksi”. Tällainen sanonta on tietenkin tietyssä mielessä virheellinen, eihän viikossa ole kahdeksaa päivää, vaan seitsemän. Mutta juuri tällaisella mahdottomalla sanonnalla kristityt tahtovat ilmaista: Herran Jeesuksen ylösnousemuksessa on kysymys ihmeellisestä uudesta luomisesta. Siinä on alkanut jotakin niin uutta ja ihmeellistä, ettei se enää sovi vanhan luomisen ja sen seitsemän päivän puitteisiin. Ylösnousemuksessa on tapahtunut jotakin yhtä mahdotonta kuin se, että viikossa olisi kahdeksan päivää. Mutta tästä huolimatta me saamme uskoa, että se on todella tapahtunut. Kristus on ylösnoussut!

Uuden luomisen osallisuuteen viikon ensimmäisenä päivänä

Kolmanneksi kuulemme vielä, miten sanat Mutta viikon ensimmäisenä päivänä liittyvät meidän elämäämme. Juuri tänä viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, Kristuksen Kirkko viettää pyhää messua. Näin Kirkko tekee ainakin kolmesta syystä: Ensinnäkin se viettää messua viikon ensimmäisenä päivänä muistaakseen Herransa Kristuksen ylösnousemusta kuolleista, joka tapahtui juuri viikon tänä päivänä. Toiseksi Kirkko viettää messua viikon ensimmäisenä päivänä sen vuoksi, että messussa ylösnoussut Herramme tuo kuolemansa ja ylösnousemuksensa hedelmät omalle rakkaalle seurakunnalleen vastaanotettaviksi sanansa saarnassa sekä ruumiinsa ja verensä sakramentissa. Kolmanneksi messua vietetään juuri tänä päivänä sitä varten, että kristikansa tietäisi milloin kokoontua ottamaan Herransa lahjoja vastaan (Augsburgin tunnustus XXVIII 60). Näin asia on ollut aivan jo alussa: Apostolien teoista me luemme, että alkuseurakunta juuri viikon ensimmäisenä päivänä kokoontui murtamaan leipää ja kuulemaan Jumalan sanaa – siis jumalanpalvelukseen. (Ap. t. 20:7. Ks. myös 1. Kor. 16:2.)

Toki tätä pyhää juhlaa voisi viettää muinakin viikon päivinä ja vietetäänkin. Varhaisessa kristikunnassa jumalanpalveluksia vietettiin useina päivinä viikon aikana. Ehtoollista nautittiin useammin kuin kerran viikossa. Meidän luterilaisten on hyvä muistaa myös se, mitä Luther kirjoittaa katekismuksessa: ehtoollinen on ”annettu jokapäiväiseksi laitumeksi ja ravinnoksi, josta usko saa virkistystä ja voimaa, jotta se ei joutuisi antamaan tässä taistelussa periksi, vaan voisi alati vahvistua.” (Iso katekismus V 24.) Ei siis olisi ollenkaan pahitteeksi, että ottaisimme oppia varhaisen kirkon esimerkistä ja oppi-isämme sanoista ja viettäisimme messua usein. Aivan joka päivälle riittää tarvetta syntien anteeksiantamukselle ja uskon vahvistukselle!

Mutta Kristuksen Kirkko viettää messua ensisijaisesti sunnuntaina juuri sitä varten, että kyseessä on viikon ensimmäinen päivä, tai kahdeksas päivä, siis Herramme ylösnousemuksen ja uuden luomisen päivä. Tule sinäkin siksi aina viikon ensimmäisenä päivänä messuun! Me, jotka pyhän kasteen ja uskon kautta olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksesta sekä Hänen iankaikkisesta elämästään, saamme juuri tänä päivänä Herramme sanan ja sakramentin yhteydessä vahvistua Hänen ikuisen elämänsä yhteydessä. Hänessä, ylösnousseessa Kristuksessa on meidän syntimme sovitettu, kuolemamme voitettu. Hänessä me elämme uutta, iankaikkista elämää jo nyt (vrt. Joh. 3:16). Me olemme viikon ensimmäisen päivän kansaa. Me olemme kahdeksannen päivän, uuden luomisen kansaa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 21.4.2019.)

Mainokset

Palmusunnuntai (1. vsk), Jes. 50:4–10

Jumala omaksui ruumiin – auttaakseen ja kärsiäkseen

Kuvittele, että haluat vaihtaa hetkeksi maisemaa ja lähteä pitkälle matkalle. Sinun pitää varata junaliput ja majapaikka, pitää pakata tavarat, lopulta vielä matkustaakin. Koska nyt näet näin paljon vaivaa päästäksesi toiseen paikkaan, on sinulle varmaankin tärkeää, että voit pitää matkaasi onnistuneena. Näin suuren valmistelun jälkeen olisi harmillista, jos matkan aikana vaikkapa sattuisi jokin onnettomuus, etkä sen vuoksi pääsisi katsomaan nähtävyyksiä, iloitsemaan kauniista maisemia tai paikallisista ruoista.

Tai kuvittele, että olet urheilija, joka on lähdössä maajoukkueen kanssa olympialaisiin toiselle puolen maapalloa. Sinun pitää tehdä enemmän kuin vain pakata tavarat ja matkustaa. Pitää vuosien ajan harjoittaa ruumistasi erittäin kurinalaisesti, että se selviytyisi äärimmäisistä suorituksista. Näin suuren vaivannäön ja vuosien itsekieltäytymyksen jälkeen olisi enemmän kuin harmillista, jos vaikka matkan aikana saisit ruokamyrkytyksen, etkä sen vuoksi pääsisi mukaan kisoihin, taistelemaan palkintosijojen mukanaan tuomasta kunniasta.

*

Profeetta Jesajan pyhän tekstin äärellä näin tavalliset esimerkit kuulostavat hieman ontuvilta. Ehkä ne kuitenkin voivat auttaa meitä ymmärtämään, millaisesta ja miten paljon suuremmasta asiasta Herramme Jeesus profeetan kautta puhuu. Herramme puhe edellyttää ikään kuin maiseman vaihtamista, jopa siirtymistä aivan toiseen ulottuvuuteen, ikuisuudesta aikaan. Tämän ”matkan” tehdäkseen Herramme teki paljon enemmän kuin pakkasi matkalaukkunsa. Hän teki paljon enemmän kuin mitä huippu-urheilija tekee säätääkseen ruumiinkuntonsa täydelliseen iskuun. Jumalan Poika omaksui sen mitä Hän, luomaton Luoja ei itse ollut, mutta minkä Hän oli itse luonut (1. Moos. 1:3; Joh. 1:3). Jumalan Poika, itse Herra ja Jumala tuli ihmiseksi. Hän, joka on ikuinen ja ruumiiton (lat. incorporeus; Augsburgin tunnustus I 2), kuitenkin omaksui ihmisyyden ja siihen kuuluvan ruumiin kaikkine jäsenineen. Millä tavalla Hän tämän teki? Hän vastaa: Herra, Herra, siis taivaallinen Isä antoi sen kaiken Hänelle (Jes. 50:4a, 5a).

Kuule nyt mitä muuta Herramme tästä merkillisestä tapahumasta sanoo! Ensiksi Hän sanoo: Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen (Jes. 50:4a). Hän, joka on itse olemukseltaan Sana, omaksui kielen, jolla puhutaan. Näin Hän teki siksi, että voisi tuoda sanansa – siis itsensä! – meille ihmisille puhutun ihmiskielen keinoin, siis sellaisella tavalla, jota me voisimme korvillamme kuulla ja ymmärtää. Kuule myös, mitä Hän tuli puhumaan! Hän sanoo: Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä (Jes. 50:4a). Sanat voitaisiin kääntää myös: niin että minä taidan ”auttaa / rohkaista” (עות) ”väsynyttä / uupunutta” (יָעֵף).

Ehkä sinä olet sellainen väsynyt ja uupunut? Ehkä sinä olet väsynyt syntisyyteesi. Tai ehkä olet aivan uupunut sisäisiin haavoihisi. Ehkä olet jo ihan nääntymäisilläsi, etkä tahdo löytää mitään virvoitusta. Tiedä silloin kuitenkin, että Jumalan Poika ja elävä Sana on omaksunut ihmisen kielen juuri sitä sitä varten, että Hän sanallaan virvoittaisi sinua, väsynyttä. Varmasti tosin kuulet sisimmässäsi sen äänen, joka sanoo: ”Varmaan Herra tahtoo tehdä tämän monille, mutta mahtaako Hänellä olla aikaa kuitenkaan näin huonolle kuin minä.” Mutta Jeesus sanoo tässä, että Hän haluaa virvoittaa sanallaan väsynyttä, siis juuri sinua, joka olet väsynyt ja virvoituksen tarpeessa. Mitä muuta Hän muka tällä sanallaan tarkoittaisi? Hän tahtoo lahjoittaa sinullekin sen, mistä Hän toisessa kohdassa sanoo, että Hän sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan. (Ps. 103:5)

Toiseksi Herramme sanoo, että Herra, Herra – siis taivaallinen Isä – herättää Hänet aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. (Jes. 5:40b) Hän on kaikkitietävä eikä siksi tarvitse korvin kuultavaa sanaa voidakseen tietää kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon. Kuitenkin Hän omaksui korvat oppiakseen kuulemaan Isänsä sanaa sekä kuuliaisuutta Hänen pyhälle tahdolleeen. Hän omaksui korvat oppiakseen kuulemaan myös maallista äitiään ja kasvatusisäänsä, ja ollakseen heille kuuliainen (vrt. Luuk. 2:49, 51a). Näin Hän teki siksi, että täyttäisi Isänsä lain vaatimukset meidän puolestamme.

Ehkä sinä olet pettynyt omaan lihalliseen haluttomuuteesi ja jopa kyvyttömyyteesi noudattaa Jumalan tahtoa. Ehkä olet ajatellut, ettet siksi kelpaa Herran opetuslapseksi. Tiedä kuitenkin, että Jumalan Poika on omaksunut ihmisen korvat sitä varten, että Hän sinun, ihmisen tähden voisi ihmisenä oppia kuuntelemaan Isänsä tahtoa opetuslasten tavoin. Hän on ennen aikojen alkua Isästä syntynyt, joka on alussa ollut Isän tykönä (Joh. 1:1), Jumala Jumalasta, joka ei koskaan nuku ja joka on luonut yön ja päivän vaihtelun, nukkumisen ja heräämisen. Kuitenkin Hän tässä sanoo, että Herra, Herra herättää Hänet aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Ihmiseksi, herättämistä tarvitsevaksi Hän on tullut sinun vuoksesi, joka olet ihminen, jonka korvat ovat kovin hitaat, ja joka siksi tarvitset sitä, että Herra herättää sinun korvasi kuulemaan opetuslasten tavalla. Jeesus tahtookin tehdä tämän! Kuule siis Hänen sanaansa, jolla Hän virvoittaa sinua. Sanansa kautta Jeesus nimittäin tahtoo herättää sinun korvasi ja avata ne, että saisit Pyhän Hengen ja olisit kuuliainen Hänen pyhälle tahdolleen.

Kolmanneksi Herramme sanoo: Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. (Jes. 50:6) Niin kuin kuulimme, Hän, joka on itse Luoja, omaksui luomansa ihmisruumiin. Nyt Hän sanoo, että siinä ruumiissa on selkä, siinä on posket, siinä on myös kasvot. Kaikki nämä Herramme oli luonut ihmiseen hyviä tarkoituksia varten: Hän loi selän, jotta me ihmiset pysyisimme tukevasti pystyssä, ja että jaksaisimme suorittaa monissa töissä tarvittavia vetäviä liikkeitä. Hän loi posket, jotta me pystyisimme puhumaan, syömään ja juomaan – ja että mies saisi ihastella Rouvan ihania poskia (vrt. Kork. v. 1:10). Herra loi kasvot, jotta me ihmiset emme olisi persoonattomia (vrt. lat. persona, naamio), toisillemme yhdentekeviä tai tuntemattomia, vaan että jokaisella meistä olisi omat yksilölliset ja kauniit kasvonpiirteensä – esimerkiksi juuri Rouvallakin omat ihanat piirteensä. Herra loi kasvot myös siksi, jotta me emme olisi keskinäisessä kommunikaatiossamme kylmän mekaanisia niin kuin robotit, vaan voisimme kasvojen ilmeillä välittää viestejä toisillemme sekä ilmaista erilaisia tunteitamme. Tämän kaiken Herra Jeesuskin siis omaksui tullessan ihmiseksi – ei kuitenkaan ainoastaan näitä hyviä tarkoitusta varten. Hän omaksui nämä ihmisen ominaisuudet sitä varten, että niitä käytettäisiin aivan niiden alkuperäistä tarkoitusta vastaan. Hänhän sanoo: Selkäni minä annoin lyötäväksi – tai ”selkäni annoin lyönneille/raipaniskuille” (מַכָּה). Eihän Jumala luonut ihmistä lyötäväksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten. Hän sanoo: poskieni parran [annoin] revittäväksi – tai ”poskeni repimisille” taikka ”leukani revittäväksi verille” (וּלְחָיַ֖י לְמֹֽרְטִ֑ים). Eihän Jumala luonut ihmistä tällä tavalla pahoinpideltäväksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten. Vielä Hän sanoo: en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. (Jes. 50:6) Eihän Jumala luonut ihmistä näin pilkattavaksi tai halveksittavaksi – mutta Jeesus tuli ihmiseksi nimenomaan sitä varten.

*

Sallikaa minun nyt palata tuohon alussa esittämääni vähän ontuvaan esimerkkiin: Alussa totesimme, että kukaan ei varmaankaan tahtoisi lähteä pienelle matkalle sitä varten, että kaikki menisi pieleen ja täysin vastoin hyvää matkasuunnitelmaa. Jos kerran asia on näin, niin kuinka kukaan tekisi niin ”pitkän matkan” kuin Herramme Kristus ja omaksuisi aivan kokonaan toisenlaisen luonnon – ihmisyyden – sitä varten, että kaikkea sitä käytettäisiin sen alkuperäistä tarkoitusta vastaan? Kuitenkin Jeesus teki juuri niin. Hän teki niin vielä aivan mielellään, sanoohan Hän näistä koettelemuksistaan ja kärsimyksistään: minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois (Jes. 50:5b), tai niin kuin voitaisiin kääntää: Hän ei ole lähtenyt omille teilleen, ollut uskoton (סוג). Mitä vastaan Hän ei niskoitellut? Isänsä pyhää tahtoa vastaan, joka oli se, että Hän, synnitön uhrikaritsa ottaisi pois maailman synnit (Joh. 1:29), ja että Hänet tehtäisiin synniksi meidän synneistämme ja koko maailman synnistä (2. Kor. 5:21). Palmusunnuntaina Jeesus aivan vartavasten teki tuon viimeisen matkan Jerusalemiin, jotta Hänelle siellä tehtäisiin kaikki tämä. Näinhän Hän vähän aiemmin sanoo opetuslapsilleen: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineitten käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja antavat hänet pakanain käsiin; ja ne pilkkaavat häntä ja sylkevät häntä ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän on nouseva ylös. (Mark. 10:33–34) Jeesus ei niskoitellut, vaan oli kuuliainen, niin kuin sana sanookin: Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset (Hebr. 5:8–9).

Jeesus Kristus siis omaksui ihmisyyden pienimpine ruuminosineen kaikkineen, kuitenkin ilman syntiä (Hebr. 4:15). Hän ei kuitenkaan omaksunut ihmisyyttä ensisijaisesti nauttiakseen itse sen hyvyydestä ja kauneudesta, niin kuin matkailija nauttii kauniista maisemista tai hyvästä ruoasta. Hän ei myöskään omaksunut ihmisyyttä sitä varten, että voisi ihmiseksi tulemisellaan hankkia itselleen kunniaa, niin kuin urheilija harjoittelee kurinalaisesti voidakseen tämän kehon muokkauksen ja vahvistamisen myötä voittaa kirkkaimman mitalin. Meidän Herramme Jeesus Kristus omaksui ihmisyyden ja ihmisruumiin sitä varten, että Hän saisi ottaa itseensä ihmisyyden ja ruumiillisuuden turmeltumisen, synnin, sekä niiden tuhoutumisen, kuoleman. Hän omaksui ihmisyyden, että saisi kantaa sinun syntisi ja kuolemasi ihmisruumiissansa ristinpuuhun, ja että sinä Hänen ihmisruumiiseen lyötyjen haavojensa kautta saisit sielullesi parantumisen (1. Piet. 2:24), koko ihmisyytesi pelastumisen. Tämän kaiken Jeesus teki, sillä ilman tätä Hänen alentumistaan ja uhrityötään sinun ajallisen matkasi päässä olisi ollut enemmän kuin pelkkä pettymys, ikuinen häpeä ja tuska. Siellä olisi ollut ikuinen kuolema. Mutta meidän Herramme Jeesus teki kaiken tämän, jotta sinun ajallisen matkasi päässä olisi sen sijaan ikuinen ilo ja riemu, voitto ja elämä. Hänen on valta ja kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 14.4.2019.)