Marian ilmestyspäivä (1. vsk), Luuk. 1:26–38

Elämän ihme

Uuden elämän sikiämisen ihme

Pyhässä evankeliumissa kuulimme Jumalan Pojan sikiämisestä neitsyt Marian kohdussa. Ennen kuin lähdemme katsomaan tätä valtavaa ihmettä tarkemmin, kuljemme kuitenkin ensin pienen sivupolun tämän aiheen äärellä.

Kyse on tästä: Jos Jumalan Pojan sikiäminen neitsyen kohdussa tunnustetaankin ihmeeksi, saattaa kuitenkin helposti unohtua, että itse asiassa kenen tahansa ihmisen sikiäminen äidin kohdussa on suuri ihme. Miehen ja naisen solujen yhdistyessä tapahtuva uuden elämän alkaminen on aina käsittämätön ihme, jota ei kukaan kykene loppuun asti selittämään. Uskoi ihminen Jumalaan tai ei, hän joutuu lopulta kuitenkin hyväksymään sen tosiasian, että siinä uuden elämän alkamisessa, joka hedelmöittymisessä tapahtuu, on kyse ihmisjärjen ylittävästä asiasta.

Elämän ihmeen halveksiminen

Luonnollisen ihmisen mieli ei kuitenkaan tahdo suostua siihen, että sikiäminen voisi olla Jumalan työtä. Siksi sen on päädyttävä vähättelemään tätä ihmettä ikään kuin kyse olisi kovinkin tavanomaisesta tapahtumasta. Tästä on enää lyhyt matka koko uuden elämän halveksimiseen ja jopa sen lopettamiseen.

Jumalan sana kuitenkin ilmoittaa, että kohdussa siinnyt ihmiselämä on ihme, suuri ihme, josta tulee kiittää Jumalaa, kaiken elämän antajaa (Ps. 139:13–14). Sen vuoksi sanan valossa on selvää myös se, että kohdussa siinneen elämän lopettaminen – tapahtui se raskauden millä viikolla tahansa – on Jumalan hyvän luomistyön halveksimista ja vastustamista. Se on asettumista Hänen paikalleen, jolla yksin on vallassa antaa elämä ja ottaa se pois (Job 1:21b), toisin sanoen itsensä tekemistä jumalaksi. Samalla se on myös viidennen käskyn rikkomista, siis murhaamista. Tästä käy ymmärrettäväksi, että myös tällaisen teon hyväksyminen on syntiä.

Tässä kohdassa joku yleensä muistuttaa naisen oikeudesta päättää omaan ruumiiseensa liittyvistä asioista. Joku muistaa myös ehdottaa: raskaaksi tulleella äidillä on oikeus aborttiin, koska hänen elinolosuhteensa tai taloudellinen tilanteensa eivät olleet ihanteelliset lapsen synnyttämiseen tai kasvattamiseen.

Mitä tällaisiin ajatuksiin pitäisi vastata? Ensinnäkin: Tietenkin on erittäin tärkeää pitää naisten oikeuksia arvossa! Tässä yhteydessä vaikeus on vain siinä, että abortin tekeminen ei koske ainoastaan naisen ruumista. Kun siis halutaan puolustaa naisen oikeutta päättää omasta ruumiistaan, pitäisi samalla kysyä kuka muistaisi puolustaa hänen ruumiinsa sisällä kasvavan pienen ja avuttoman lapsen oikeuksia. Toiseksi: Tietenkään ei voida kiistää, etteikö tässä langenneessa ja rikki menneessä maailmassa jouduttaisi joskus aivan hirveisiin tilanteisiin, joissa ei ole jäljellä enää yhtään hyvää vaihtoehtoa. On totta, että joskus joudutaan miettimään, mikä jäljellä olevista täysin kestämättömistä ratkaisumalleista olisi vähiten huono. Samalla on kuitenkin painotettava tätä seikkaa: Vaikka yhteiskunnassa abortti pyritään usein hyväksymään monien aivan todellisten ja karmeiden erityistapausten varjolla, tilastot kuitenkin osoittavat, että todellisuudessa vain murto-osa tehdyistä aborteista saa motivaationsa tällaisista pakon edessä tehdyistä hätäratkaisuista. Useimpien aborttien taustalla on pikemminkin se, että raskaus on ei-toivottu, siis ikään kuin ”vahinko” – vaikka Jumalan silmissä uuden ihmisen sikiäminen ei koskaan ole vahinko, vaan Hänen ihmeellinen luomistekonsa. Toisinaan abortin perusteluna pidetään yksinkertaisesti sitä, että lapsen saaminen ei juuri tällä hetkellä vain tunnu sopivan suunnitelmiin.

Miten ikinä asiaa yritetäänkään perustella, siitä ei kuitenkaan kukaan pääse mihinkään, että abortti on alkaneen elämän lopettamista. Jos sitten kysytään mikä elämä siinä lopetetaan, joku ehkä sanoo: ”Solumassan elämä. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse. Siksi antaa mennä vain!” Mutta voitaisiin kuitenkin kysyä vastakysymys: mihin tuon pienen, soluista koostuvan ruumiin elämä perustuu? Eikö siihen, että Jumala on antanut sillekin sielun? Ihminen on sielusta ja ruumiista koostuva kokonaisuus aivan hedelmöittymisestä asti. Jos näin ei olisi, missä vaiheessa sielu sitten tulisi ihmisen ruumiiseen asumaan? Tokikaan sikiön pienen pienessä ruumiissa sielun toiminta ei tule vielä niin selvällä tavalla esiin kuin vaikka meidän aikuisten ruumiissa – esimerkiksi kasvojen ilmeissä tai järjellisissä ratkaisuissa. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö Jumalan luoma sielu olisi sikiössäkin jo kokonaan olemassa. Onhan vaikkapa pienellä kaksivuotiaallakin sielu, vaikka sen toiminnot eivät hänen ruumiissaan tule esiin niin selvästi kuin ruumiiltaan kehittyneemmällä aikuisella. Koska siis äidin kohdussa oleva sikiökin on kokonainen Jumalan luoma ihminen, jolle Luoja on antanut sekä sielun että ruumiin, olisi sen abortoiminen – siis alkaneen elämän keskeyttäminen – iankaikkisen sielun irrottamista ruumiista, toisin sanoen tappamista.

Ennen kuin siirrymme asiassa eteenpäin, sanon vielä yhden asian. Jos joku uskaltautuu katsomaan aborttiklinikoilla otettuja valokuvia tai videoita, tulee vakuuttuneeksi: Kyllä siinä on kyse muusta kuin pelkästä solumassasta. Kyllä kyse on lapsen elämästä – tai oikeastaan kuolemasta. Abortin tekeminen on elävän ihmislapsen suunnitelmallista tappamista. Jumalallisen oikeuden valossa se ei eroa millään tavalla muusta murhaamisesta. Sellainen on järkyttävä rikos niin Jumalaa kuin Hänen ihmeellisesti luomaansa ihmisyyttäkin vastaan.

Jumalan Pojan sikiämisen ihme

Mutta nyt me siis kuulimme evankeliumista tapauksesta, jossa Jumala teki tämän mitä ihmeellisimmän ihmeteon: sikisi uusi ihmiselämä. Kun alussa sanoin, että pyhässä evankeliumissa kuulimme Jumalan Pojan sikiämisestä neitsyt Marian kohdussa, tarkoitin nimenomaan tätä. Me emme nimittäin kuulleet enkelin ainoastaan ilmoittavan Marialle, että Jumalan Poika ”jossakin vaiheessa” sikiäisi hänen kohdussaan. Sen sijaan me kuulimme siitä nimenomaisesta tapahtumasta, jossa tämä sikiämisen ihme tapahtui. Vaikka Jumala näet tässäkin antoi Poikansa siitä ihmeellisellä tavalla naisen kohdussa, Hän kuitenkin nyt teki tämän ihmeen toisella tavalla kuin miten sen Hän yleensä tekee. Tässä ei ollut kyse Jumalan luonnollisesta ihmeestä, vaan yliluonnollisesta.

Enkeli lausui Marialle: Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. (Luuk. 1:35) Juuri nämä jumalalliset sanat vaikuttivat sen, mitä ne ilmoittivat. Juuri tämän jumalallisen sanan kautta tapahtui se, mistä pyhä Johanneskin todistaa: Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme (Joh. 1:14a). Juuri enkelin lausuman Jumalan sanan kautta Pyhä Henki, joka sitoutuu sanaan, tuli Marian päälle. Juuri tämän sanan kuullessaan Korkeimman voima varjosi tämän naisen. Jumalan elävä Sana ja Poika, itse tosi Jumala, joka oli alussa Isän luona (Joh. 1:1) tuli tämän sanan kautta ihmisen Pojaksi, siis tosi ihmiseksi. Tähän sikiämiseen ei siis tarvittu miehen siementä, vaan Jumalan sanan siemen annettiin Mariaan hänen korviensa kautta. Näin Mariasta tuli Kristuksen kantaja.

Ajattele, miten suuren tehtävän Jumala antoi tälle neitsyelle! Voiko olla mitään suurempaa tehtävää kuin se, että Maria sai kantaa kohdussaan Jumalan Poikaa, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astuu alas taivaasta, tulee lihaksi Pyhästä Hengestä ja hänen ruumistaan, ja syntyy ihmiseksi. Tällaisen tehtävän saaneena Maria sai armon, niin kuin enkeli sanookin: Terve armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi. (Luuk. 1:28b) Jumalan ilmoitussanan myötä Herra tulikin olemaan Marian kanssa, jopa Hänen kohdussaan. Siksi tämän naisen kautta itse asiassa koko maailmakin sai armon – nimittäin siksi, että Jumalan Poika tuli asumaan sen keskellä, ja lopulta ottamaan pois koko sen synnin (Joh. 1:29).

Mutta ajattele myös millaisessa tilanteessa neitsyt Maria oli tullessaan raskaaksi Pyhästä Hengestä. Hän oli ilmeisesti hyvin nuori. Hänet oli kyllä kihlattu Joosefille, mutta hän ei vielä kuitenkaan ollut naimisissa tämän kanssa. Näin Marialla ei vielä ollut miestä ottamassa vastuuta hänen itsensä saati syntyvän lapsen elättämisestä. Raskaaksi tuleminen tällaisessa elämäntilanteessa saattoi hänet vielä valtavan huonoon valoon yhteiskunnan edessä. Häntä pidettiin yleisesti haureellisena ja saastaisena naisena, kantoihan hän kohdussaan lasta jo ennen avioliittoa. Nykyaikaisen perhepolitiikan kielenkäyttöä lainaten me voisimme kysyä: Oliko Marian elämässä nyt ”sopiva aika” alkaa odottaa lasta? Oliko omakotitalo hankittu, keittiöremontti tehty ja kesämökin kaakelit vaihdettu kauniimpiin? Oliko Maria saanut elämässään kaiken nyt niin täydellisen valmiiksi, että olisi hyvä aika alkaa – niin kuin sanotaan – ”tehdä lapsia”? Ja lopulta: sopiko Marian suunnitelmiin se, että hän tämän raskauden myötä joutuisi koko yhteisönsä silmätikuksi? Inhimillisesti ajatellen voisimme vastata: ei tietenkään! Mutta Jumalan aika oli kuitenkin juuri nyt. Jumala tahtoi juuri tällä ajalla lähettää elävän Sanansa lihaksi, asumaan meidän keskellämme. Ajattele mitä olisi tapahtunut, jos Maria olisi tässä tapauksessa alkanut miettiä sitä, mikä hänelle nyt paremmin sopisi. Mitä olisi tapahtunut, jos Maria olisi pitänyt tätä raskautta ei-toivottuna ja alkanut pohtia miten päästä tästä lapsesta eroon? Näin hän olisi itse syyllistynyt tietenkin murhaan. Mutta silloin Jumalan Poika ei myöskään olisi voinut tulla meidän syntiemme kantajaksi, saati kuolemaan oikeaan aikaan meidän jumalattomien edestä (Room. 5:6). Ilman Golgatan uhria me olisimme jääneet ilman pelastusta. Kenen tahdon mukaista tällainen lopputulos olisi ollut? Tietenkin perkeleen tahdon mukaista, siis hänen, joka vihaa Jumalaa sekä Hänen valmistamaansa pelastusta. Se olisi ollut hänen tahtonsa mukaista, joka ei tahdo, että yksikään ihminen pelastuisi, vaan että kaikki tulisivat tuntemaan hänen valheensa (vrt. 1. Tim. 2:4). Pyhän evankeliumin äärellä on kauheaa kuvitellakin tällaista mahdollisuutta, että Maria olisi nykyihmisten tavoin ajatellut omaa etuansa. Rohkenemme kuitenkin kuvittelemaan tätä siksi, että paremmin ymmärtäisimme, miten vakavasta asiasta sikiön tappamisessa on kyse. Sellainen on aina saatanallinen teko.

Marian kuuliaisuus ja Kristuksen lunastustyö

On kuitenkin ihana asia, että Maria uskoi enkelin välittämän Herran sanan! On ihana evankeliumi, että hän ei pannut etusijalle omaa mukavuuttaan tai ”oikeuksiaan”. Sen sijaan hän sanoi: Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan. (Luuk. 1:38) Jumala antoi Marialle sen armon, että hänkin, vaikka oli syntinen ihminen, kuitenkin alistui kuuliaiseksi Herransa sanalle, Hänen luomistahdolleen ja pelastustahdolleen.

Koska Maria oli kuuliainen, saamme mekin tänään iloita: Meille on syntynyt Vapahtaja (vrt. Luuk. 2:11a). Kuulitko? Sinulle on syntynyt Vapahtaja! Jumalan Poika on neitsyen kohdussa omaksunut ihmisyyden ihmissieluineen ja ruumiineen, koska me kaikki olemme ihmisiä sieluinemme ja ruumiinemme. Hän on syntynyt tästä neitsyestä ja elänyt ihmisen elämän. Kokanaisena ja täydellisenä ihmisenä – ilman syntiä (Hebr. 4:15) – Hän on itse kantanut meidän syntimme. Oikeaan aikaan Hän kantanut sinun syntisi ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24), kuollut sinun puolestasi. Olivat sinun syntisi millaiset tahansa – Jumalan ja Hänen sanansa halveksimista, itsesi asettamista Hänen asemaansa, tottelemattomuutta vanhempiasi tai esivaltaa kohtaan, lähimmäisesi vihaamista ja surmaamista mielessä, hänen ruumiillista kaltoin kohteluaan, hedelmöittyneen ihmiselämän lopettamista, lihallisten himojesi seuraamista, pahan puhumista, varastamista tai toisen oman himoitsemista – saat kuitenkin uskoa, että Kristuksen Jeesuksen ihmisruumiin ja veren uhrissa sinulla on lunastus kaikista synneistä (vrt. 1. Piet. 1:18–19). Korkeimman Poika on sovittanut sinun kaikki syntisi! Usko nyt Häneen, kuoleman voittaneeseen Herraan. Hänessä sinulla on ikuinen elämä. Ja mene sitten Hänen rauhaansa, äläkä tästedes enää syntiä tee (Joh. 8:11b).

Uuden elämän sikiäminen ihmisessä

Lopuksi: Kun Jumala lähetti enkelinsä Marian luo ilmoittamaan Poikansa sikiämisestä ja syntymästä, Hänen sanansa siemen siis kylvettiin neitsyeen tämän korvien kautta. Sanan kautta Pyhä Henki tuli Marian päälle ja Jumalan Poika sikisi ihmiseksi. Samalla tavoin Jumala tänäänkin lähettää seurakunnalleen sen enkelit, suomeksi sanansaattajat (ἄγγελος – ks. esim. Ilm. 1:20). Hän siis lähettää seurakunnalle piispat ja pastorit. Heidän tehtäväkseen on Jumala antanut saarnata omaa sanaansa, johon Hänen Pyhä Henkensä sitoutuu. Kun Henki sitten sanan kautta tulee uskosta osattomien kuulijoiden päälle, sikiää heidänkin sydämessään uusi hengellinen elämä. He uudestisyntyvät, eivät katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta (1. Piet. 1:23).

Rakas kristitty, sinä, joka olet Jumalan sanaa kuullut ja Hänen sanallaan kastettu Jumalan lapsi! Tämän kaiken Herra on sinussakin jo kerran tehnyt. Jos sinä tunnet lihallisen hitautesi ja haluttomuutesi Jumalan tahdon asioissa, kuule taas tätä samaa Jumalan sanaa! Itse henkäyttämänsä (2. Tim. 3:16) ja Henkensä täyttämän sanan kautta Jumala tahtoo yhä uudelleen elävöittää sinun hengellisen elämäsi. Sanan kautta Kristus tulee yhä uudestaan uskon kautta asumaan sinun sydämeesi (Ef. 3:17). Silloin sinäkin Marian tavoin saat uskossa olla Kristuksen kantaja. Saat iloisesti kantaa Häntä – Jumalan elävää Sanaa – luetun ja puhutun sanan kautta myös toisten kuultavaksi. Niin Kristus, itse Elämä (Joh. 14:6), saa tulla yhä uusien ihmisten elämäksi.

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.3.2019.)

2. paastonajan sunnuntai (1. vsk), 1. Tess. 4:1–8

Mikä on Jumalan tahto sinun elämässäsi?

Pyhään elämään kutsutut

Päivän epistolassa Apostoli kirjoittaa: Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. (1. Tess. 4:7) Tällaisten sanojen äärellä joku ehkä sanoo: ”Kauheaa miten siellä kirkossa vaaditaan pyhitystä. Eikö se kuulosta aika vaativalta ja lainomaiselta?” Mutta tässä ei nyt olekaan kyse siitä, että sinulta vaadittaisiin hyviä tekoja, jotta niitä tekemällä voisit ansaita pelastuksen. Huomaa tarkoin, että Paavali osoittaa nämä sanansa kristilliselle seurakunnalle, siis kristityille. Keitä nämä ihmiset siis ovat?

He ovat niitä, joiden puolesta Kristus kuoli. Miksi Hän kuoli? Siksi, että Hän oli tullut Jumalan Karitsaksi, ottamaan pois maailman synnin (Joh. 1:29). Hän oli siis tullut ottamaan näidenkin ihmisten synnit itseensä, tulemaan itse synniksi heidän synneistään (2. Kor. 5:21). Mutta Kristus myös herätettiin kuolleista, vieläpä siten, että kuolema ei enää Häntä vallitse – tai ”Herrana hallitse” Häntä (θάνατος αὐτοῦ οὐκέτι κυριεύει). Kristus on siis kuolemankin Herra. Hän ei enää kuole. (Room. 6:9) Hän elää ikuisesti. Hän on kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan voittanut sen synnin, jonka oli näiltä ihmisiltä ottanut omakseen. Hän on myös voittanut tämän synnin palkan, kuoleman (Room. 6:23). ”Sillä minkä [Hän] kuoli, synnille kuoli yhdellä kertaa/kerta kaikkiaan.” (Room. 6:10a) Toisin sanoen, Hänellä ei ole enää mitään tekemistä synnin kanssa. ”Mutta sen minkä [Hän] elää, elää Jumalalle.” (Room. 6:10b) Raamattu puhuu Kristuksen kuolemisesta kertakaikkisuuteen viittaavassa sanamuodossa. Hänen elämiseensä viittaavat teonsanat ovat muodossa, joka viittaa jatkuvuuteen. Hän siis kuoli kerta kaikkiaan, mutta elää ikuisesti.

Sama apostoli antaa kuitenkin ymmärtää, että tämä kaikki liittyy myös kristittyjen elämään. Näin on siksi, että kristityt ovat niitä, jotka on Jumalan armosta tehty osallisiksi Kristuksen työn hedelmistä. Missä se on tapahtunut? Kasteessa! Samalla tavalla kuin Kristus kuoli meidän syntiemme tähden ja synnille, niin myös me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut (Room. 6:3). Tämä tarkoittaa sitä, että Golgatalla valmistettu syntien anteeksiantamus on kasteessa sovellettu meihin henkilökohtaisesti, tai toisin sanoen meidät on otettu sen yhteyteen. Näin meidän syntimme on anteeksiannettu, haudattu kasteeseen niin kuin meren syvyyteen (vrt. Miika 7:19–20). Jumalan näkökulmasta meidän syntejämme ei siis enää ole. Mitä sitten on, siitä apostoli sanoo näin: Samalla tavalla kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. (Room. 6:4b) Tarkemmin sanottuna: ”samoin myös me elämän uutuudessa vaeltaisimme” (οὕτως καὶ ἡμεῖς ἐν καινότητι ζωῆς περιπατήσωμεν). Toisin sanoen se ylösnousemus, joka haudan suulla on valmistettu, on kasteessa sovellettu meihin henkilökohtaisesti. Siinä meidät on otettu tämän ylösnousemusen yhteyteen. Näin meidän kuolemamme on voitettu ja tilalle annettu Kristuksen uusi elämä. Kasteessa olemme kertakaikkisesti saaneet tämän uuden elämän osaksemme. Mutta me olemme saaneet sen sitä varten, että sitten myös vaeltaisimme tämän elämän uutuudessa, emmekä enää vanhan ihmisemme tahdon mukaisessa vanhassa elämässä.

Juuri tätä tarkoittaa se, mitä päivän epistolasta kuulimme: Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Kyse on siis yksinkertaisesti siitä, että kristityt vaeltaisivat niin kuin heidän saamansa kutsumuksen arvo vaatii (Ef. 4:1). Ei siis ole ”lakihenkistä” saarnata hyvästä ja Jumalan mielen mukaisesta elämästä. Siihen apostolikin Herrassa Jeesuksessa pyytää ja kehottaa (1. Tess. 4:1a) seurakuntaa, siis niitä ihmisiä, jotka Herra on jo kalliilla verellään lunastanut lain alta ja siirtänyt pois vanhasta turhasta vaelluksestaan, uuteen elämään Jumalan lapsina (vrt. Gal. 4:4–5; 1. Piet. 1:18–19).

Mistä tietää, mikä on Jumalan tahto?

Rakkaat kristityt! Tekin olette niitä, jotka Herra Jeesus on kasteessa ottanut omikseen. Tämä asia koskee siis myös teitä. Ja niin lienee tässäkin seurakunnassa monta, jotka tahtoisivat vaeltaa Jumalan mielen mukaan! Kristuksen omana sinäkin toivoisit, että voisit kaikessa ratkaista asiasi Hänen tahtonsa mukaan.

Mutta ehkä sinä olet elämäsi suurten valintojen edessä myös kysellyt jotakin tällaista: ”Mistä minä voisin tietää mikä missäkin asiassa on Jumalan tahto? Mistä tietäisin, onko tämän työpaikan vastaanottaminen Jumalan mielen mukaista? Entä mistä tietäisin, olisiko Hänen tahtonsa, että minä menen naimisiin tämän ihmisen kanssa?” On oikein hyvä, että kysyt Jumalan tahtoa elämäsi kaikissa asioissa! Mutta suuri kysymys onkin se, mistä saat vastauksen näihin asioihin. Raamatusta tietenkin, eikö niin? Aivan oikein! Ja kuitenkin huomaat, että Raamattu ei kerro onko juuri tämä työ se, jossa Jumala tahtoo sinua käyttää. Ei Raamattu kerro sitäkään, onko juuri tämä nainen tai mies se, jonka Jumala on tarkoittanut sinun puolisoksesi. Mistä siis tietäisit miten Jumala tahtoo sinun ratkaisevan tällaiset asiasi niin, että tekisit sen Hänen mielensä mukaan?

Kuule mitä apostoli kirjoittaa: Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte. Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet. (1. Tess. 4:1–2) Hän siis sanoo, että Jumalan tahto on niissä käskyissä, jotka apostolit ovat Herran Jeesuksen kautta seurakunnalle antaneet, ja jonka seurakunta on näin heiltä myös oppinut. Kristitty siis tietää Jumalan tahdon Hänen käskyistään. Mitä ne käskyt sitten ovat?

Apostoli nostaa tässä esiin kaksi esimerkkiä. Molemmat hän ottaa Jumalan kymmenen käskyn joukosta. Ensin hän kirjoittaa: Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne (1. Tess. 4:3–5). Hän siis puhuu kuudennen käskyn noudattamisesta, sen jossa sanotaan: Älä tee huorin (2. Moos. 20:14). Hän sanoo vielä, että vaimon ottamisessa keskeistä on se, että se tapahtuu pyhyydessä ja kunniassa. Mitä se siis käytännössä on? Vastauksen sinä tiedät! Sehän on kirjoitettuna katekismuksessa: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, että olemme puhtaat ja siveät ajatuksissa, sanoissa ja teoissa ja että itse kukin rakastaa ja kunnioittaa aviopuolisoaan.” (Vähä katekismus I 12.)

Sitten apostoli lainaa toistakin käskyä. Hän kirjoittaa: ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. (1. Tess. 4:6) Tässä apostoli kehottaa Tessalonikan seurakuntalaisia, ettei kukaan heistä syyllistyisi rikkomuksiin veljeänsä vastaan taloudellisissa asioissa. Suomalainen raamatunkäännöksemme ei tätä aivan selvästi ilmaise, mutta kysymys on juuri taloudellisista rikkomuksista. Apostoli kehottaa kristittyjä, ettei kukaan heistä tuottaisi veljelleen tappiota saadakseen itse hänestä hyötyä. Hän siis puhuu seitsemännen käskyn noudattamisesta, sen jossa sanotaan: Älä varasta (2. Moos. 20:15). Niin kuin katekismuksesta muistat, tämän käskyn selitys kuuluu näin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä hanki sitä itsellemme petollisella kaupalla tai petoksella, vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan.” (Vähä katekismus I 14.) Ehkä apostolin voidaan ymmärtää puhuvan tässä myös viidennen käskyn noudattamisesta. Tarkoittavathan sanat Älä tapa (2. Moos. 20:13) tätä: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme vahingoita lähimmäisemme ruumista tai tuota hänelle muuta kärsimystä, vaan autamme ja tuemme häntä kaikissa elämän tarpeissa.” (Vähä katekismus I 10.)

Kuten huomaat, Vähässä katekismuksessa olevat käskyjen selitykset alkavat sanoilla ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme…” Mitä se tarkoittaa? Vastaus: kaikki sinun oikeat ratkaisusi elämässä ja suhteessa lähimmäisiin perustuvat siihen, että rakastat Jumalaa yli kaiken. Kun sinä rakastat Jumalaa, tahdot tietenkin pitää myös kiinni Hänen käskystään, joka käskee rakastamaan lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Matt. 22:37–39)

Jos siis kysyt, miten ratkaista jokin tietty elämäsi suuri tai pienempikin asia niin, että valintasi miellyttäisi Jumalaa, kysy itseltäsi seuraava kysymys: Olisiko tämä valintasi sellainen, että se kestää Jumalan kymmenen käskyn valossa? Ensiksi siis, nouseeko tämä valintasi rakkaudesta Jumalaa kohtaan ja halusta miellyttää Häntä eikä lihallista luontoasi? Toiseksi, olisiko tämä valintasi paras ratkaisu sinun lähimmäistesi kannalta? Jos voit vastata molempiin kysymyksiin myöntävästi, valintasi on varmasti sellainen, että se miellyttää Jumalaa.

Teet siis oikein, kun aina etsit elämääsi Jumalan johdatusta ja Hänen tahtonsa tapahtumista! Mutta kun niin teet, älä odota löytäväsi Hänen tahtoaan ensisijaisesti mistään ihmeenomaisesta ”johdatuksesta”. On toki totta, että on olemassa myös Jumalan salattu tahto, jonka mukaan Hän johtaa ja kaitsee tätä maailmankaikkeutta ja sen historiaa. Mutta näitä asioita Hän ei ole ilmoittanut meille. Siksi sinunkaan ei tarvitse kantaa huolta Hänen tahdostaan tässä mielessä. Hän kyllä tuntee tämän tahtonsa ja myös toteuttaa sen joka tapauksessa, aivan riippumatta sinun ratkaisuistasi. Sinulle riittää, että etsit pikemminkin sitä Jumalan tahtoa, jonka Hän on ilmoittanut meille ihmisille, siis myös sinulle. Etsi tätä Jumalan tahtoa sieltä, missä se on kirjoitettuna ja jotka kirjoitukset Hän on seurakunnalleen antanut. Etsi Jumalan tahtoa Hänen pyhän lakinsa sanasta. Sen sinä löydät tietenkin Raamatusta, ja sitten juuri katekismuksesi ensimmäiseltä kolmelta lehdeltä, kymmenen käskyn selityksestä. Niin kuin kuulimme, kaikki nämä käskyt on tiivistetty siinä, että rakastat Häntä yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Siinä kaikki! Jos siis haluat miellyttää Jumalaa, älä etsi näiden lisäksi mitään muuta ”Jumalan tahtoa” tai muita hyviä tekoja, sillä Raamattu ei opeta sellaisia, eikä Jumala sellaisia sinulta myöskään vaadi. Sen sijaan Jumala on näissä käskyissään hyvin yksinkertaisella ja riittävällä tavalla ilmoittanut sinulle, Kristuksessa lunastamalleen rakkaalle lapselleen, millaista elämää Hän sinulta käytännössä toivoo. Näissä käskyissä sinulla kyllä riittää oppimista ja tekemistä koko elämäsi ajaksi.

Kristityt lain ja evankeliumin kuulijoina

Älä siis loukkaannu siihen, että kirkossa saarnataan pyhitystä. Niin Herra itse apostolinsa kautta tekee. Muista kuitenkin aina mitä sanan mukainen pyhitys on. Se on alusta loppuun asti Jumalan työtä. Tämän työnsä Hän on kerran tehnyt, kun Hän on korvin kuullun ja veteen liittyneen sanansa kautta uudestisynnyttänyt sinut. Siinä Hän tuonut sinulle sen syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden, jonka Kristus on ristillään hankkinut sinulle. Siinä on siirtänyt sinut maailman ja perkeleen vallasta omaan valtapiiriinsä, pyhään Kirkkoonsa. Sinä et siis seiso Hänen edessään jonkilaisen oman ”pyhyytesi” varassa, vaan Hänen Poikansa pyhyyteen puettuna. Kristuksen tähden sinä olet pyhä!

Vaikka sinäkin nyt olet kertakaikkisesti uudestisyntynyt ja mielesi hengeltä uudistunut, ei uudestisyntymisesi ja uudistuksesi ole tässä maailmassa kuitenkaan vielä täydellistä, vaan vasta aluillaan. Sinä tiedät hyvin miksi näin on: sinun mielesi henki on alituisessa taistelussa lihaasi vastaan, siis sinuun koko elämän ajaksi piintynyttä turmelusta vastaan. Tämä vanha Aadam, joka yhä vielä on piintyneenä järkeesi, tahtoosi ja kaikkiin kykyihisi, olisi mielellään ryhtymässä kaikenlaiseen epäjumalanpalvelukseen ja syntiin. Siksi on välttämätöntä, että Herrasi laki aina loistaa sinulle. Nimittäin vanha Aadamisi ”ei saa noudattaa omaa tahtoaan, vaan se on sekä kehotuksin ja uhkauksin että myös rangaistuksin ja kärsimyksin pakotettava seuraamaan Hengen johdatusta ja antautumaan hänen vangikseen”. Sitä varten apostolikin tässä kehottaa seurakuntaa Jumalan lain noudattamiseen.

Mutta sitten sinä saat kuulla myös evankeliumia Kristuksesta! Siitä sinä saat osaksesi syntiesi anteeksiannon. Evankeliumin kautta Jumalan Henki saa sinussakin, uskovassa aikaan myös kaikkia hyviä ja Jumalan mielen mukaisia tekoja. Niitä sinä, uudestisyntynyt kristitty teet aivan vapaaehtoisesti, ikään kuin et koskaan olisi kuullutkaan mistään lain käskystä, uhkauksesta tai palkinnosta. Tällä tavalla sinäkin Jumalan lapsena elät Jumalan laissa ja vaellat sen mukaan. Milloinkaan et ole vailla lakia, mutta et myöskään lain alla. Sinä olet Kristuksen armon alla. Siksi sinä myös uuden, sisällisen ihmisesi puolesta ilolla yhdyt Herrasi lakiin ja syvennyt siihen päivin ja öin. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 6. Lain kolmas käyttö, 1, 4, 5–6; Täydellinen selitys. 6. Jumalan lain kolmas käyttö, 5, 17, 18.)

Tule siis säännöllisesti Jumalan seurakunnan joukkoon, Hänen sanansa kuuloon! Sanansa kautta Hän on lahjoittanut sinulle Pyhän Henkensä, ja niin Hän tahtoo tehdä jatkossakin. Hän tahtoo pyhittää sinua niin, että päivä päivältä varttuisit Hänen tahtonsa tuntemisessa sekä Hänen tahtonsa mukaisessa vaelluksessa. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 17.3.2019. Sen valmistamisessa on käytetty apuna Phillip Caryn erinomaista teosta ”Good News for Anxious Christians. 10 Practical Things You Don’t Have to Do.” [Grand Rapids, MI: Brazos Press. 2010.])

Laskiaissunnuntai (1. vsk), Luuk. 18:31–43, toinen saarna

Kaikki on täysin toteutuva

Johdanto

Jeesus ja Hänen opetuslapsensa olivat kulkeneet alas Jordanin itärantaa. Nyt he olivat tulossa Jerikoon (Luuk. 18:35). Sieltä ei olisi enää pitkä heidän matkansa määränpäähän, Jerusalemiin (vrt. Mark. 10:32). Tässä tilanteessa Herra otti kaksitoista opetuslastaan erilleen muista. Hän alkoi puhua heille tulevista tapahtumista: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös. (Luuk. 18:31b–33)

Kuvaus on lyhyt ja yksinkertainen. Meidän raamatunkäännöksessämme nämä Jeesuksen sanat kuulostavat rauhallisilta ja asiallisilta, melkeinpä sanomalehtikieleltä. Niihin on kuitenkin ladattuna valtavan suuri rikkaus. Ne kertovat, kuka on valmistanut sinulle pelastuksen. Jotta näkisimme tämän tarkemmin, etsimme nyt vastausta seuraavaan kysymykseen: Kun Jeesus tässä ilmoittaa mitä Jerusalemissa on tapahtuva, kenen Hän sanoo tekevän mitäkin?

Kirjoitukset täyttyvät

Herra siis sanoo: ”Katso, [me] nousemme ylös Jerusalemiin, ja täyttyy kaikki mikä on kirjoitettu profeettojen kautta Ihmisen Pojasta.” (Luuk. 18:31b) Hän puhuu ”täyttymisestä”. Tämä teonsana ei ilmaise kuka on se, joka täyttää. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että mikään ”täyttyisi” itsestään. Kun Jeesus sanoo, että kohta täyttyy kaikki se, mikä on ennalta Raamatussa kirjoitettu Hänestä, Hän tarkoittaa, että Jumala itse täyttää tämän kaiken. Toisin sanoen: Jumala on sanonut sanansa. Hän pysyy myös sanansa mittaisena. Mitä Hän ennalta on sanonut tekevänsä, sen Hän myös tekee. Mutta mitä Jumala nyt siis aikoo tehdä? Minkälaisia asioita on tapahtumassa?

Jeesuksen antaminen pakanoiden käsiin

Ensiksi, Jerusalemissa Jeesusta odottavat kärsimys ja kuolema. Huomaatko miten Herramme jumalallisessa viisaudessaan tietää kaiken ennalta? Monet kärsimysviikon tapahtumia sivusta seuranneet ajattelivat ehkä, että Nasaretin rabbi kiinniottaminen tapahtui niin kuin tavallisten rikollisten kohdalla, sellaisten, jotka pyrkivät viimeiseen asti pakenemaan ja piiloutumaan esivallan miekkaa. Hänet saatiin kiinni, ja sitten häntä rangaistiin kiduttamalla ja ristiinnaulitsemalla. Mutta todellisuudessa mikään tästä ei tapahtunut sattumalta. Herramme Jeesus on Jumalan elävä ilmoitussana, koko Raamatun keskus. Sen vuoksi Hän myös tiesi tarkkaan, mitä Raamatussa Hänestä oli ennalta kirjoitettu. Hän tiesi, että Isä oli lähettänyt Hänet maailmaan juuri siksi, että Hän menisi kärsimykseen ja kuolemaan. Niin Hän nyt aivan tietoisesti halusi tehdäkin. Hän oli matkalla tätä päämäärää kohti.

Kun Jeesus nyt puhuu näistä tulevista tapahtumista, Hän sanoo, että Hänet annetaan pakanain käsiin (Luuk. 18:32a). Se ”antamista” tarkoittava sana, jota Jeesus tässä käyttää (παραδίδωμι), tarkoittaa oikeastaan jonkin antamista tai uskomista jonkun toisen haltuun, tai alttiiksi panemista. Herramme ei kuitenkaan tarkkaan ilmaise kuka Hänet antaa pakanoiden käsiin. Hän vain sanoo, että Hänet annetaan. Kuka tämän siis tekee?

Raamattu kertoo ihmisistä, jotka juuri tällä tavalla olisivat halunneet antaa Jeesuksen toisten käsiin, tuomittavaksi. Luukas kirjoittaakin pari lukua myöhemmin: Ja he vartioivat häntä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita, saadakseen hänet kiinni jostakin sanasta, niin että voisivat antaa hänet esivallalle ja maaherran käsiin. (Luuk. 20:20) Evankelista käyttää tässä samaa sanaa kuin Herramme. Lisäksi voimme muistaa miehen, joka aivan todella antoikin Jeesuksen juutalaisille ja heidän kauttaan lopulta pakanapäällikkö Pilatukselle tuomittavaksi. Luukas kirjoittaa: Niin saatana meni Juudaaseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista. Ja tämä meni ja puhui ylipappien ja pyhäkön vartioston päällikköjen kanssa, miten hän saattaisi hänet heidän käsiinsä. (Luuk. 22:3–4) Taas evankelista käyttää samaa, toisen haltuun antamista tarkoittavaa sanaa. Vieläpä Herra itsekin käyttää tätä sanaa, kun Hän Getsemanessa sanoo tälle kavaltajalleen: Juudas, suuntantamisellako sinä Ihmisen Pojan kavallat? – tai ”annat alttiiksi”. (Luuk. 22:48) Raamattu siis puhuu selvästi ihmisistä, jotka antoivat Herran alttiiksi ja pakanoiden käsiin.

Lopulta evankeliumin sanamuodossa on kuitenkin kyse siitä, että Jumala itse toimii. Kun Jeesus sanoo, että Hänet annetaan pakanain käsiin, Hän tarkoittaa, että juuri taivaallinen Isä antaa Poikansa pakanoiden käsiin. Taas me siis näemme, että Jeesus ei joutunut kiinniotettavaksi sattumalta tai siksi, ettei Hän olisi onnistunut kätkeytymään vainoajiltaan. Tässä me näemme Hänen täydellisen kuuliaisuutensa Isän pelastustahdolle. Jeesus suostuu passiivisesti kaikkeen mihin Hänen rakas Isänsä tahtoo Hänet lähettää ja antaa.

Samaa asiaa voidaan katsoa myös toisesta näkökulmasta: Jeesus, taivaallisen Isän Poika ja itse Jumala toimii tässä itsekin. Hän kuitenkin toimii juuri niin kuin Isän tahto on. Tästä Hän puhuu toisessa kohdassa: Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin. Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni. (Joh. 10:17–18) Mutta jos siis Isä on nyt antava Poikansa pakanoiden käsiin, niin mitä Hänelle sitten tapahtuu?

Jeesuksen pahoinpiteleminen ja tappaminen

Ensiksi – vaikka Herramme ei päivän tekstissä sitä suoraan sanokaan – me tiedämme evankeliumeista, että Jeesus otettiin kiinni. Inhimillisestä näkökulmasta katsottuna tapahtui vapaudenriisto. Jumalallisesta näkökulmasta katsoessamme voimme kuitenkin sanoa, että Herra Jeesus, kaikkivaltiaan Jumalan Poika, antoi itse itsensä vangittavaksi (vrt. Matt. 26:53).

Toiseksi kuulemme, mitä Jeesus sanoo Jerusalemissa tapahtuvan: Häntä pilkataan tai ivataan. Häntä häpäistään – tai ”pidetään ylimielisesti”. Häntä syljetään. Vielä Herra sanoo, että ruoskittuaan häntä he tappavat Hänet.

Nämä toinen toistaan kauheammat teonsanat edellyttävät sitä, että joku tekee tämän kaiken Jeesukselle. Ketkä nyt siis ovat niitä, jotka pilkkaavat, häpäisevät, sylkevät, ruoskivat ja tappavat? Taas on tietenkin kyse ihmisistä. Ihmisten viha kohdistuu Jeesukseen. Katso miten se tapahtuu: Kun sydämessä olevalle vihalle ja murhanhimolle annetaan valtaa, se alkaa ensin näyttäytyä väheksymisenä ja pilkkaavina, ylimielisinä puheina. Alatko haistaa palaneen käryä, jos mietit omaa elämääsi? Kun tällaiselle asenteelle ja käytökselle annetaan tilaa, se johtaa edelleen vihan osoittamiseen ja häpäisemiseen myös ruumiillisella tavalla, sylkemällä. Kun tälle vihalle annetaan valta, seuraavina vuorossa ovat lyöminen ja ruoskiminen, ja lopulta se, mikä kaiken taustalla on koko ajan ollutkin, viidennen käskyn rikkominen aivan lopullisella tavalla, murhaaminen. Näin erinomaista hedelmää kantaa meidän ihmisten lihallinen luonto! Mutta kuka tämän kaiken siis teki Jeesukselle? Tietenkin juuri ne pakanat, joiden käsiin Herra sanoo itsensä annettavan. Roomalainen hallitsija antoi hänet kuolemaan. Tämän sotilaat pilkkasivat ja häpäisivät, sylkivät ja ruoskivat Häntä. He naulitsivat Hänet ristiin.

Siinäkö kaikki? Ei vielä. Nimittäin lopulta tämä kaikki tapahtui juuri niin kuin Jumala oli jo ennalta säätänyt ja profeettojensa kautta Raamatussa ilmoittanut. Isä itse antoi Poikaansa rangaista näin. Mitä varten? Siksi, että sinä, ihminen, olisit ansainnut kaiken tämän synneilläsi. Isän armo sinua, synteihin kahlittua kohtaan toi Hänen pyhälle Pojalleen kahleet. Sinun tähtesi, joka elit synnin, kuoleman ja perkeleen orjuudessa, antoi Isä Poikansa perkeleen palvelijoiden kiinniottamaksi. Näin Hän oli päättänyt tehdä, että sinä pääsisit vapaaksi demonisten orjuuttajiesi vankeudesta, Jumalan lasten kirkkauden vapauteen (Room. 8:21b). Armossaan taivaallinen Isä järjesti niin, että sinun pilkkasi Hänen pyhyyttään kohtaan koitui Hänen Pojalleen Kristukselle pilkaksi. Sinun ylimielinen ja häpäisevä suhtautuminen Jumalaa kohtaan koitui Jeesukselle häpeäksi. Vielä taivaallinen Isä järjesti niinkin, että kun sinä olit elämälläsi sylkenyt Jumalan täydellisen lain päälle, tuli Hänen täydellinen ja virheetön Uhrikaritsansa Jeesus pilkattavaksi ja syljettäväksi sinun sijastasi. Näin Hän oli päättänyt tehdä, että sinä et joutuisi jumalattomien ihmisten ja perkeleiden kanssa iankaikkiseen häpeään ja piinaan, vaan saisit sen sijaan iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon (Augsburgin tunnustus XVII 2–3). Se, että sinä olit vihannut ja pitänyt tyhjänpäiväisenä Jumalan ja Hänen uskovan seurakuntansa, koitui Herralle Jeesukselle ruoskaniskuiksi ja kuolemaksi (vrt. Matt. 5:22). Näin Isä oli päättänyt antaa Poikansa kantaa sinun syntisi ruumiissaan ristinpuuhun (1. Piet. 2:24a), ettei sinun tarvitsisi niitä kantaa. Isä lähetti Kristuksen, että Hän olisi sinun syntisi, ja että sinä saisit Hänessä tulla Jumalan vanhurskaudeksi (2. Kor. 5:21). Sinun syntiäsi ja sen rangaistusta kantaen Herra Jeesus Kristus oli nyt menossa sinun syntisi rangaistukseen, sinun kuolemaasi (Room. 6:23a).

Tällä tavalla myös sinä annoit Kristuksen pakanoiden käsiin. Sinä teit tämän kun vielä olit syntinen, Jumalan vihollinen. Mutta Jumala osoittaakin rakkautensa meitä kohtaa siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8)

Juuri tätä kaikkea Jeesus tarkoittaa kun Hän sanoo: ja kaikki on täysin toteutuva. Hänen ristinkuolemansa oli oleva Jumalan pelastussuunnitelman täyttymys. Näin Hän aivan samaa sanaa käyttäen sitten ristillään sanookin: Se on täytetty (Joh. 19:30).

Jeesuksen ylösnousemus

Mutta Jeesus lisää näiden tulevien tapahtumien listan loppuun vielä yhden asian, joka on ennalta profeettojen kautta ilmoitettu ja tulee kohta täyttymykseensä. Herramme sanoo itsestään: ja kolmantena päivänä hän nousee ylös. (Luuk. 18:32c) Jeesuksen puheessa on siis kyse paitsi Hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan, myös Hänen ylösnousemuksestaan ja kirkastamisestaan (vrt. Luuk. 24:26; 9:31, 51).

Hänen sanansa ovat koruttomat: ja kolmantena päivänä hän nousee ylös. Mutta mikä suuri ihme näihin sanoihin sisältyykään! Kuollut nousee ylös! Kuka sellaista voi tehdä? Yksin Jumala!

Mutta mitä varten Isä oli päättänyt näin? Siksi, että Kristus nousisi kuolleista esikoisena kuoloon nukkuneista (1. Kor. 15:20). Toisin sanoen, Hän olisi ensimmäinen kuolleista herätetty, ja Hänen kauttaan herätettäisiin muitakin. Isä päätti näin, että sinut, joka olit kuollut Aadamissa, mutta sitten myös sovitettu Kristuksen veriuhrin kautta, tehtäisiin eläväksi Kristuksessa (1. Kor. 15:22). ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudassa oleville” – siis sinulle! – ”elämän antoi.” Hänessä Isä avasi sinulle pääsyn iankaikkiseen elämään taivaassa!

Jeesuksen pelastustekojen todistajat

Lopuksi meidän on syytä panna merkille vielä yksi asia. Kun Jeesus puhuu tästä kaikesta opetuslapsilleen, Hän siis sanoo heille: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Herra Jeesus siis tahtoo, että Hänen rakkaat opetuslapsensa olisivat kaiken tämän todistajia. Näinhän Hän ylösnoustuaan sanookin heille: Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat. (Luuk. 24:46–48)

Tämä asia koskee meitäkin. Mekin olemme saaneet kuulla Jumalan sanan, jonka Hän on pyhien profeettojensa kautta kirjoituttanut tulevasta Messiaasta. Me olemme kuulleet sanan, jonka Herra itse on puhunut ja pyhien evankelistojensa kautta välittänyt meillekin. Vielä me olemme kuulleet myös sen sanan, jonka Herra on pyhien apostoliensa kynän kautta ilmoittanut meille. Me olemme saaneet kuulla Kristuksesta, Jumalan Pojasta, jonka Isä on lähettänyt maailmaan meidän syntiemme sovittajaksi. Tämän sanan kuulijoina ja Kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastettuina me olemme saaneet Pyhältä Hengeltä lahjaksi uskon. Tässä uskossa mekin saamme olla Herramme kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen todistajia. Saamme olla todistajia, sillä se kaikki koskee meitä, niin sinua, yksittäistä kristittyä, kuin koko Kristuksen seurakuntaruumistakin: Kasteessa meidän vanha ihmisemme on ristiinnaulittu, haudattu Kristuksen kuolemaan. Kasteessa Hän on synnyttänyt meissä uuden ihmisen, nostanut meidät ylös kuolleista, elämään uutta elämää Kristuksessa. (Room. 6:3–6: Tiit. 3:5)

Hänen omakseen kastettuna sinäkin saat olla Hänen pelastustekojensa todistaja. Saat olla sitä koko uuden elämäsi puolesta ja sitten myös puheissasi. Muista kuitenkin tämä: kun sinä näin todistat Kristuksen teoista lähimmäisillesi, sinun ei tarvitse yrittää tavoittaa mitään erityistä ihmisviisauden tai puhetaidon suuruutta. Riittää, että teet niin kuin Herramme itse päivän evankeliumissa, ja puhut selvällä ja yksinkertaisella tavalla siitä, mitä Hän on tehnyt hyväksesi – vaikka tämä tapahtuisi sanomalehtikielellä. Jumalan sana ei nimittäin kaipaa mitään tehostamista sinun puoleltasi. Herran sanassa itsessään on Pyhän Hengen voima, joka vaikuttaa uskon sitä kuulevissa, missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.

Kristuksen omana sinä olet Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa todistaja. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa on siis totta sinun kohdallasi jo nyt. Kerran tämä kaikki on täysin toteutuva myös sinun kohdallasi. Se on toteutuva kun Herramme Jeesus Kristus palaa kirkkaudessaan. Silloin me saamme silmillämme nähdä ja katsella sitä todellisuutta, mistä nyt olemme sanasta korvillamme kuulleet ja minkä nyt uskon kautta näemme kuin kuvastimessa. Silloin me elämme iankaikkisesti, Kristuksen, meidän Herramme tähden, joka elää ja hallitsee yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 3.3.2019.)