Sexagesima (1. vsk), Luuk. 8:4–15

Kuka kylvää ja mitä?

Johdanto

Kuulimme Jeesuksen tutun vertauksen kylvästä sekä sen selityksen. Näitä Herramme rikkaita sanoja voitaisiin lähestyä monistakin eri näkökulmista. Suuri osa vertauksesta keskittyy erilaisiin maaperiin sekä siihen, miten hyvin tai huonosti ne ottivat vastaan kylvön. Tästä asiasta on syytä saarnata, ja on paljon saarnattukin. Tänään sen sijaan tarkastelemme Herramme sanoja itse kylvämisen näkökulmasta. Pohdimme seuraavia asioita:

1) Mitä kylvetään?

2) Kuka kylvää?

3) Miten kylväminen tapahtuu?

4) Osan lahjoistaan Jumala jakaa toisella tavalla kuin kylvämällä.

Mitä kylvetään?

Ensiksi kysymme, mikä on se siemen, jonka kylvämisestä Jeesus puhuu. Herra itse vastaa tähän ja sanoo: siemen on Jumalan sana. (Luuk. 8:11) Hän siis tarkoittaa, että aivan niin kuin kylvämään lähtenyt maanviljelijä levittää valtavat määrät siemeniä maahan, niin tulee myös Jumalan sanaa levittää runsaasti maailmaan.

Mutta mitä tämä sana oikeastaan on? Se on Jumalan oma ilmoitus, jonka Hän on profeettojensa ja apostoliensa kautta antanut meille, ja joka on talletettuna pyhään Raamattuun. Tämä ilmoitussana on kahtalainen: se on yhtäältä lakia ja toisaalta evankeliumia. Laki ilmoittaa meille Jumalan pyhän ja vanhurskaan tahdon (vrt. Room. 7:12). Samalla se osoittaa, että me emme ole täyttäneet tätä Hänen tahtoaan, emmekä edes halunneet täyttää sitä. Me olemme siis syntisiä, kadotuksen ansainneita. Mutta juuri siksi Jumalan sana on myös evankeliumia. Se on hyvää sanomaa Kristuksesta, Jumalan Pojasta, jonka taivaallinen Isä on lähettänyt maailmaan. Kristus on tullut kantamaan sinunkin koko syntitaakkasi ja sovittamaan sen ristillään. Evankeliumin sana paitsi kertoo tästä Kristuksen historiallisesta sovitustyöstä, se myös tuo sen hedelmät meille, sinullekin. Ihminen, joka vastaanottaa tämän sanan, saa syntinsä anteeksi ja syntyy uudesti, uuteen elämään Kristuksessa. Siksi hän myös alkaa uuden ihmisensä puolesta mielellään noudattaa Jumalan pyhää tahtoa, joka lain sanassa on ilmoitettuna. Tällä tavalla Jumalan laki on kristitylle suuri ilon aihe.

Katso nyt miten Herramme Jeesus rakastaa kaikkia ihmisiä! Luukas kirjoittaa, että kun Hän näkee suuren kansanjoukon kokoontuvan Häntä kuulemaan, Hän juuri silloin puhuu tämän vertauksen sanansa kylvämisestä (Luuk. 8:4ss). Herramme siis tahtoo, että lain ja evankeliumin työ voisi tapahtua mahdollisimman monissa ihmisissä, myös näissä Hänen kuulijoissaan. Siksi Hän tahtoo, että Hänen sanaansa kylvettäisiin kaikkialla maailmassa.

Mutta on huomattava, että sanan siemen on erilaista kuin maan multaan kylvettävä siemen. Tavallinen maanviljelijä heittää maahan edellisen kauden sadosta saatuja siemeniä, ja hyvään maahan pudotessaan ne alkavat kasvaa uutta elämää. Jumalan iankaikkinen sana sen sijaan on katoamaton siemen. Se kylvetään ihmiseen sitä varten, että kun ihminen ottaa sen vastaan, hänestä itsestäänkin tulisi katoamaton, siis osallinen ikuisesta elämästä Kristuksessa. Näinhän apostoli Pietari kirjoittaakin seurakunnalle: olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. (1. Piet. 1:23) Koska Jumalan sanan ihmeellinen siemen nyt siis kylvetään ihmiseen, täytyy se myös kylvää sillä tavalla, että ihminen voi ottaa sen vastaan. Se kylvetäänkin korvien kautta.

On tosin syytä muistaa, että kaikki mitä tässä maailmassa kylvetään, ei ole Jumalan sanaa. Moni pyrkii kylvämään ihmisiin myös Jumalan sanan vastaisen väärän opin siementä. Tätäkin kylvämistä yritetään toteuttaa ihmisten korvien välityksellä. Siksi on hyvä ottaa opiksi siitä, mitä Ignatios, heti apostolien ajan jälkeen vaikuttanut Antiokian piispa kirjoittaa Efeson seurakunnalle:

Olen oppinut tuntemaan muutamia opettajia, jotka ovat lähtöisin sieltä, ja kävivät matkallaan täällä; heidän oppinsa on huono. Näiden te ette ole sallineet kylvää siementä keskuuteenne, vaan olette tukkineet korvanne, jotta ette joutuisi vastaanottamaan sitä mitä he kylvävät. (I. Ef. IX 1)

Kuka kylvää?

Toiseksi kysymme kuka on se, joka kylvää Jumalan sanaa. Luukkaan sanat eivät aivan suoraan ota kantaa tähän asiaan. Matteus sen sijaan kertoo Herramme kutsuneen siementä valtakunnan sanaksi (Matt. 13:19a). Kuka julistaa Jumalan valtakunnan sanaa? Eikö Jeesus itse? Kun siis kysymme kuka on sanan kylväjä, ensimmäinen ja pääasiallinen vastaus kuuluu: meidän Herramme Jeesus. Juuri päivän evankeliumin edellä Luukas kirjoittaakin: Ja sen jälkeen hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia; ja ne kaksitoista olivat hänen kanssansa. (Luuk. 8:1) Jeesus itse on siis suuri Kylväjä. Hän haluaa kylvää pyhää sanaansa joka paikassa.

Mutta samalla kun Herramme näin vaelsi kaupungista kaupunkiin saarnaamassa, Hän tiesi, että Hän menisi kohta pois. Hänellä oli suoritettavana suuri tehtävä, koko maailman lunastaminen synneistä. Sinunkin syntiesi tähden Hän oli matkalla Jerusalemiin! Hänen matkansa määrä oli kärsimyksessä ja Golgatan ristinkuolemassa. Hän oli kuitenkin matkalla myös ylösnousemukseen ja uuteen elämään, että sinäkin saisit synnit sovitettuina nousta iankaikkiseen elämään, elää Hänen kanssaan ikuisesti. Koska Jeesus nyt siis tiesi, ettei Hän olisi maailmassa enää kauaa, ne kaksitoista olivat hänen kanssansa. (Luuk. 8:1) Näin Herramme paitsi opetti apostoleitaan tulevaa Kirkon aikaa varten, Hän antoi heille myös jumalallisen esimerkin kylvämisestä, jota he tarvitisivat tulevassa tehtävässään Jumalan sanan palvelijoina. Nämä apostoliset sananpalvelijansa Herra siis kutsui, asetti ja lähetti kylvötyöhön. Heistäkin tuli Hänen sanansa kylväjiä. Heidän tehtävänään oli jakaa Hänen sanaansa julkisesti seurakunnalle sekä myös levittää sitä muuallakin, aina ja kaikkialla.

Mutta huomaa: juuri siksi, että apostolit saarnasivat Jumalan sanaa ja kastoivat kolmiyhteisen Jumalan nimeen, tulivat monet osalliseksi Kristuksen pelastuksen lahjoista ja Hänen elämästään. Sanan kautta heidät liitettiin Herran kuninkaalliseen papistoon. Juuri siksi, että he siis nyt olivat tulleet jäseniksi tässä pyhässä papistossa, oli heidän kaikkien tehtävänä olla mukana julistamassa sen jaloja tekoja, joka oli pimeydestä kutsunut heidät ihmeelliseen valkeuteensa (1. Piet. 2:9). Heidänkin tehtävänään oli siis olla sanan kylvötyössä.

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien kristittyjen tehtävä seurakunnassa olisi samanlainen. Tämä ei tarkoita, että kaikkia vaadittaisiin lähtemään samalla tavalla kaduille julistamaan, tai vaikkapa tilaisuuksiin saarnaamaan ja opettamaan. Toinen Raamatun kuva seurakunnasta onkin kuva Kristuksen ruumiista. Tämä kuva ilmaisee, että seurakunnan – siis kuninkaallisen papiston – jäsenet ovat keskenään erilaiset ja toimittavat eri tehtäviä. Tämä on Kirkon Herran hyvä tahto! Kuitenkin Kristuksen kuninkaallisena papistona seurakunta yhdessä pitää esillä Jumalan sanaa ja kylvää sitä maailmaan. Seurakunnan yhteydessä Herra itse myös varustaa yksittäisiä jäseniään pyhällä sanallaan niin, että he ovat valmiita vastaamaan jokaiselle, joka heiltä kysyy sen toivon perustusta, joka heissä on (1. Piet. 3:15). Tälläkin tavalla he kaikki kylvävät Jumalan uudestisynnyttävän sanan siementä maailmaan.

Rakkaat kristityt, Herra on siis lähettänyt myös teidät kylvämään! Jumalan sanan kylväminen on meidän, Kristuksen koko seurakunnan yhteinen asia. Hän on antanut Kristus-viinipuun pitkien oksien levittyä yli koko maanpiirin, levittänyt Kristus-ruumiin jäsenet tähänkin kaupunkiin. Näin Hän on tehnyt, että Hänen todistuksensa teidänkin kauttanne saisi levitä kaikkien vastaanotettavaksi.

Miten kylväminen tapahtuu?

Kolmanneksi meidän on tarkasteltava miten sanan kylväminen tapahtuu. Ajattele sellaista kylvämisen tapaa, joka oli käytössä Jeesuksen ajan Israelissa: Viljelysmaat eivät olleet kovin suuria, eikä niissä ollut aitoja tai selkeitä rajoja. Niin kuin kylväjävertauskin antaa ymmärtää, peltojen välissä kulki teitä, tai ehkä paremminkin polkuja. Tällaisessa maastossa kylväjä käveli edes takaisin ja heitteli jyviä joka puolelle. Tässä kuvassa keskeistä on se, että Jeesuksen ajan kylväjät eivät pyrkineet määrittelemään sentin tarkkuudella sitä, millaiseen kohtaan maaperää jyvät laskeutuivat. Nyt me kysymme: mitä Herramme tällaisesta kylvämisen tavasta puhuessaan tahtoo meille opettaa? Vastaus kuuluu: Jumalan sanan jakajan tehtävänä ei ole arvioida sitä, minne sanaa kannattaisi kylvää.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meillä olisi lupa suhtautua Jumalan sanan jakamisen tapaan välinpitämättömästi! Ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä Hänen sanastaan kulloinkin jaetaan. Jumalan sanaa jaetaan oikein silloin, kun otetaan huomioon kuulijoiden erilaiset tilanteet: Jumalattomalle, katumattomalle syntiselle ei saa tarjota evankeliumin muruakaan. Hän tarvitsee ainoastaan lakia, jotta tulisi tuntemaan oman syntisyytensä ja evankeliumin tarpeensa. Toisaalta lain murtamalle ja rikkomuksensa tunnustavalle syntiselle ei saa puhua lain häivääkään. Hän tarvisee ainoastaan evankeliumia Kristuksesta, joka on tullut ihmiseksi ja sovittanut hänen kaikki syntinsä ristillään. Tällä tavalla Jumalan laki ja evankeliumi tulee jakaa oikein.

Mutta kuva siemenen kylvämisestä osoittaa, että Jumalan sanan jakajan ei tarvitse yrittää määritellä sitä, millaiseen maaperään se lankeaa, toisin sanoen missä jaettu sana voi paremmin tehdä tehtävänsä. Toisissa syntisissä Jumalan laki tekee tehtävänsä heti, mutta toisten kohdalla sekin lankeaa huonoon maaperään. Samoin toisissa syntinsä tunnustavissa evankeliumi tekee tehtävänsä heti, mutta toisten kohdalla sekin jää vaille vastakaikua. Ei sanan jakaja voi nähdä kuulijan sydämeen saati tietää, milloin sana uppoaa ja juurtuu siihen. Totta kai meidän tulee kirkkona miettiä lähetysstrategiaamme. Meidän tulee pohtia, missä Jumalan sanaa ei vielä ole saarnattu ja pyrkiä auttamaan tässä tilanteessa. Myös jokainen meistä yksittäisistä kylväjistä voi aina opetella tuntemaan puhumaamme sanaa paremmin. Toki voimme myös opetella jäsentämään ajatuksiamme huolellisemmin, jotta osaisimme puhua ihmisille selkeämmin. Voimme opetella vuorovaikutustaitoja, eikä inhimillisestä puhetaidostakaan ole haittaa. Mutta tärkeää on huomata, että millään tällaisella strategioinnillamme tai inhimillisillä taidoillamme me emme voi tehdä Jumalan sanaa vaikuttavaksi.

Siksi sinunkaan ei pidä ennalta yrittää valikoida sanan esilläpitämisen paikkoja sen mukaan, minkä itse oletat olevan otollisempi paikka sanan vastaanottamiselle, mikä taas huonompi ja kovempi maaperä. Me ihmiset emme näet voi tietää missä ja milloin Jumala näkee hyväksi vaikuttaa uskon sanansa kautta. Mutta ei meidän tarvitsekaan tietää sitä. Koko maailma ja sen kaikki ihmiset tarvitsevat Jumalan sanaa! Siksi Jeesus sanookin yksinkertaisesti: Kylväjä meni kylvämään siementänsä. (Luuk. 8:5a). Tätä esimerkkiä seuraten meidänkin tehtävämme kristittyinä on yksinkertaisesti lähteä kylvämään Jumalan muuttumattoman lain ja evankeliumin sanaa niitä tarvitsevien korville – siis kaikille! Kun itse olemme saaneet messussa ottaa vastaan Jumalan armon sanan, me yksinkertaisesti ”lähdemme rauhassa ja palvelemme Herraa iloiten” ja jaamme tätä armon sanaa toisillekin. Sen, missä tämä kylvetty sana alkaa itää ja tuottaa hedelmää, me saamme jättää Jumalan huoleksi. Hän on nimittäin se, joka kasvun antaa (1. Kor. 3:7). Tästä huomaatkin, että vaikka meidän pastorien ja koko seurakunnan yhteisenä tehtävänä on tosin kylvää ja pitää tarjolla elämän sanaa (Fil. 2:16a), yksikään meistä ei kuitenkaan ”käytä” Jumalan sanaa. Sanassa läsnä oleva Pyhä Henki on se, joka käyttää tätä pyhää sanaa. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys VI 20–21.)

Näin opettaa myös luterilainen tunnustuksemme. Puhuessaan kristillisen uskon syntymisestä tunnustus lausuu: ”Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (Augsburgin tunnustus V 1–2.) Toisin sanoen uskon syntyminen ihmisessä on Jumalan työtä. Kristus on kyllä uskonut Kirkolleen ne välineet, joiden välityksellä Hän tahtoo tämän työnsä tehdä. Hän on myös asettanut tietyn viran näiden välineiden julkista jakamista varten. Sen sijaan varsinainen työ, joka näiden armonvälineiden välityksellä tehdään, on Hänen omansa. Hän tekee sen ”missä ja milloin […] hyväksi näkee.”

Tästä puhuu myös Vähä katekismuksemme. Isä meidän -rukouksen selityksessään Luther opettaa siitä, miten Jumalan valtakunta tulee meidän luoksemme. Hän kirjoittaa: ”Miten se [siis Jumalan valtakunnan tuleminen] tapahtuu? Kun taivaallinen Isä antaa meille Pyhä Henkensä, niin että me hänen armostansa uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme Jumalan omina täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa.” (Vähä katekismus III 8.) Toisin sanoen se, että me ihmiset uskomme Jumalan pyhän sanan, ei perustu sanan saarnaajan lahjakkuuuteen saati mihinkään mitä sanan kuulijat tekevät. Jumalan sanan uskominen perustuu Hänen armoonsa. Tämän armonsa Hän antaa meille Pyhän Henkensä kautta, joka sitoutuu sanaan ja on sanassa läsnä. Pyhän Henkensä kautta Jumala itse tekee kaiken. Älä sinäkään siis jää murehtimaan siitä, onnistuitko vakuuttamaan lähimmäisesi kristillisistä totuuksista. Jaa sinä vain Herran lakia ja evankeliumia niitä tarvitseville. Hän kyllä tekee loput.

Jumalan lahjat, joita ei saa kylvää

Nyt olemme puhuneet Jumalan suullisen sanan kylvämisestä. Mutta neljänneksi on syytä todeta vielä seuraava asia: Herra tahtoo antaa sanansa meille myös toisella tavalla kuin tässä suullisessa, korvin kuultavassa muodossa. Kasteessa ja ehtoollisessa Hänen sanansa liittyy aineeseen (Iso katekismus IV 18), jotta me aineelliset ihmiset voisimme ottaa sen vastaan. Nämä kaikki, sekä Jumalan suullinen sana että toisaalta kaste ja Herran ehtoollinen ovat saman armon välineitä. Kaikissa niissä on kyse Jumalan sanasta. Silti niitä kaikkia ei tule jakaa samalla tavalla. Minkä takia?

Vastaus kuuluu näin: Jumalan suullinen sana on sisällöltään sekä lakia että evankeliumia. Sen vuoksi se kuuluu niin katumattomille syntisille – lakina – kuin syntinsä tunnustavillekin – evankeliumina. Siksi Jumalan sanaa tulee kylvää aina ja kaikkialla, kaikkien ihmisten keskuudessa, niin kuin kylväjä kylvää siemeniä kaikkiin paikkoihin. Näin ei kuitenkaan tule jakaa Herran asettamia sakramentteja, esimerkiksi pyhää ehtoollista. Se ei nimittäin ole sisällöltään lakia ja evankeliumia, vaan pelkkää puhdasta evankeliumia. Sen vuoksi ehtoollista ei saa ”kylvää” kenelle tahansa. Sen jakamiselle on oma aikansa. Lain pitää ensin tehdä tehtävänsä ihmisen sydämessä ja ohjata hänet pyytämään näkyvää ja syötävää evankeliumin sanaa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumista ja verta, jotka on annettu ja vuodatettu hänenkin syntiensä anteeksiantamiseksi. Näin ensi pitää tulla lain, vasta sitten evankeliumin. Kristuksen ruumiin ja veren ateriaa tuleekin jakaa vain niille kastetuille ja uskoville, jotka tunnustavat uskonsa ja elävät kristillisesti.

Juuri tästä johtuen Kristus on tahtonut uskoa armonvälineidensä jakamisen asettamansa apostolisen viran tehtäväksi. Tällä tavalla Kirkon Herra tahtoo pitää huolta siitä, että kastetta ja ehtoollista ei kylvetä missä ja milloin tahansa niin, ettei vastaanottaja tiedä mitä hän siitä etsii tai mitä varten hän tulee niitä vastaanottamaan (vrt. Iso katekismus V 2). Herra ei nimittäin tahdo, että näitä Hänen pyhiä lahjojaan jaetaan tuomioksi kenellekään (1. Kor. 11:27–29). Sen sijaan Hän tahtoo, että jokainen syntien anteeksiantamusta ja uutta elämää tarvitseva saa niissä anteeksiantamuksen ja elämän. Kun Kristuksen asettama sananpalvelija tuntee Hänen seurakuntansa ja sitten hoitaa tätä evankeliumin jakamisen tehtävää heidän keskuudessaan, voi jokainen saada Herran lahjoista osansa ajallaan (vrt. Luuk. 12:42).

Kuulkaa Jumalan sanaa!

Lopuksi, rakkaat kristityt! Kuulkaa ahkerasti Jumalan sanaa. Ilman sitä me emme voi kylvää mitään Jumalan mielen mukaista. Mutta Jumalan sanan kuulijoina ja vastaanottajina meistäkin voi tulla Hänen sanansa kylväjiä tässä maailmassa. Tähän sopii hyvin kirkkoisä Johannes Krysostomoksen kehotus, jonka hän seurakunnalleen antaa:

Valmistakaa itseänne seuraavaan kokoontumiseemme tällä tavalla, mikäli ollenkaan tahdotte kuulla jotain hyödyllistä ja kerätä sieluihinne sellaisia sanoja. Älköön kukaan jääkö tien oheen kallioiseen paikkaan tai ohdakkeisiin. [Matt. 13:4–5, 7] Muokatkaamme itsestämme hedelmällistä maaperää. (In Io. hom. I.)

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.2.2019.)