Sexagesima (1. vsk), Luuk. 8:4–15

Kuka kylvää ja mitä?

Johdanto

Kuulimme Jeesuksen tutun vertauksen kylvästä sekä sen selityksen. Näitä Herramme rikkaita sanoja voitaisiin lähestyä monistakin eri näkökulmista. Suuri osa vertauksesta keskittyy erilaisiin maaperiin sekä siihen, miten hyvin tai huonosti ne ottivat vastaan kylvön. Tästä asiasta on syytä saarnata, ja on paljon saarnattukin. Tänään sen sijaan tarkastelemme Herramme sanoja itse kylvämisen näkökulmasta. Pohdimme seuraavia asioita:

1) Mitä kylvetään?

2) Kuka kylvää?

3) Miten kylväminen tapahtuu?

4) Osan lahjoistaan Jumala jakaa toisella tavalla kuin kylvämällä.

Mitä kylvetään?

Ensiksi kysymme, mikä on se siemen, jonka kylvämisestä Jeesus puhuu. Herra itse vastaa tähän ja sanoo: siemen on Jumalan sana. (Luuk. 8:11) Hän siis tarkoittaa, että aivan niin kuin kylvämään lähtenyt maanviljelijä levittää valtavat määrät siemeniä maahan, niin tulee myös Jumalan sanaa levittää runsaasti maailmaan.

Mutta mitä tämä sana oikeastaan on? Se on Jumalan oma ilmoitus, jonka Hän on profeettojensa ja apostoliensa kautta antanut meille, ja joka on talletettuna pyhään Raamattuun. Tämä ilmoitussana on kahtalainen: se on yhtäältä lakia ja toisaalta evankeliumia. Laki ilmoittaa meille Jumalan pyhän ja vanhurskaan tahdon (vrt. Room. 7:12). Samalla se osoittaa, että me emme ole täyttäneet tätä Hänen tahtoaan, emmekä edes halunneet täyttää sitä. Me olemme siis syntisiä, kadotuksen ansainneita. Mutta juuri siksi Jumalan sana on myös evankeliumia. Se on hyvää sanomaa Kristuksesta, Jumalan Pojasta, jonka taivaallinen Isä on lähettänyt maailmaan. Kristus on tullut kantamaan sinunkin koko syntitaakkasi ja sovittamaan sen ristillään. Evankeliumin sana paitsi kertoo tästä Kristuksen historiallisesta sovitustyöstä, se myös tuo sen hedelmät meille, sinullekin. Ihminen, joka vastaanottaa tämän sanan, saa syntinsä anteeksi ja syntyy uudesti, uuteen elämään Kristuksessa. Siksi hän myös alkaa uuden ihmisensä puolesta mielellään noudattaa Jumalan pyhää tahtoa, joka lain sanassa on ilmoitettuna. Tällä tavalla Jumalan laki on kristitylle suuri ilon aihe.

Katso nyt miten Herramme Jeesus rakastaa kaikkia ihmisiä! Luukas kirjoittaa, että kun Hän näkee suuren kansanjoukon kokoontuvan Häntä kuulemaan, Hän juuri silloin puhuu tämän vertauksen sanansa kylvämisestä (Luuk. 8:4ss). Herramme siis tahtoo, että lain ja evankeliumin työ voisi tapahtua mahdollisimman monissa ihmisissä, myös näissä Hänen kuulijoissaan. Siksi Hän tahtoo, että Hänen sanaansa kylvettäisiin kaikkialla maailmassa.

Mutta on huomattava, että sanan siemen on erilaista kuin maan multaan kylvettävä siemen. Tavallinen maanviljelijä heittää maahan edellisen kauden sadosta saatuja siemeniä, ja hyvään maahan pudotessaan ne alkavat kasvaa uutta elämää. Jumalan iankaikkinen sana sen sijaan on katoamaton siemen. Se kylvetään ihmiseen sitä varten, että kun ihminen ottaa sen vastaan, hänestä itsestäänkin tulisi katoamaton, siis osallinen ikuisesta elämästä Kristuksessa. Näinhän apostoli Pietari kirjoittaakin seurakunnalle: olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. (1. Piet. 1:23) Koska Jumalan sanan ihmeellinen siemen nyt siis kylvetään ihmiseen, täytyy se myös kylvää sillä tavalla, että ihminen voi ottaa sen vastaan. Se kylvetäänkin korvien kautta.

On tosin syytä muistaa, että kaikki mitä tässä maailmassa kylvetään, ei ole Jumalan sanaa. Moni pyrkii kylvämään ihmisiin myös Jumalan sanan vastaisen väärän opin siementä. Tätäkin kylvämistä yritetään toteuttaa ihmisten korvien välityksellä. Siksi on hyvä ottaa opiksi siitä, mitä Ignatios, heti apostolien ajan jälkeen vaikuttanut Antiokian piispa kirjoittaa Efeson seurakunnalle:

Olen oppinut tuntemaan muutamia opettajia, jotka ovat lähtöisin sieltä, ja kävivät matkallaan täällä; heidän oppinsa on huono. Näiden te ette ole sallineet kylvää siementä keskuuteenne, vaan olette tukkineet korvanne, jotta ette joutuisi vastaanottamaan sitä mitä he kylvävät. (I. Ef. IX 1)

Kuka kylvää?

Toiseksi kysymme kuka on se, joka kylvää Jumalan sanaa. Luukkaan sanat eivät aivan suoraan ota kantaa tähän asiaan. Matteus sen sijaan kertoo Herramme kutsuneen siementä valtakunnan sanaksi (Matt. 13:19a). Kuka julistaa Jumalan valtakunnan sanaa? Eikö Jeesus itse? Kun siis kysymme kuka on sanan kylväjä, ensimmäinen ja pääasiallinen vastaus kuuluu: meidän Herramme Jeesus. Juuri päivän evankeliumin edellä Luukas kirjoittaakin: Ja sen jälkeen hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja saarnasi ja julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia; ja ne kaksitoista olivat hänen kanssansa. (Luuk. 8:1) Jeesus itse on siis suuri Kylväjä. Hän haluaa kylvää pyhää sanaansa joka paikassa.

Mutta samalla kun Herramme näin vaelsi kaupungista kaupunkiin saarnaamassa, Hän tiesi, että Hän menisi kohta pois. Hänellä oli suoritettavana suuri tehtävä, koko maailman lunastaminen synneistä. Sinunkin syntiesi tähden Hän oli matkalla Jerusalemiin! Hänen matkansa määrä oli kärsimyksessä ja Golgatan ristinkuolemassa. Hän oli kuitenkin matkalla myös ylösnousemukseen ja uuteen elämään, että sinäkin saisit synnit sovitettuina nousta iankaikkiseen elämään, elää Hänen kanssaan ikuisesti. Koska Jeesus nyt siis tiesi, ettei Hän olisi maailmassa enää kauaa, ne kaksitoista olivat hänen kanssansa. (Luuk. 8:1) Näin Herramme paitsi opetti apostoleitaan tulevaa Kirkon aikaa varten, Hän antoi heille myös jumalallisen esimerkin kylvämisestä, jota he tarvitisivat tulevassa tehtävässään Jumalan sanan palvelijoina. Nämä apostoliset sananpalvelijansa Herra siis kutsui, asetti ja lähetti kylvötyöhön. Heistäkin tuli Hänen sanansa kylväjiä. Heidän tehtävänään oli jakaa Hänen sanaansa julkisesti seurakunnalle sekä myös levittää sitä muuallakin, aina ja kaikkialla.

Mutta huomaa: juuri siksi, että apostolit saarnasivat Jumalan sanaa ja kastoivat kolmiyhteisen Jumalan nimeen, tulivat monet osalliseksi Kristuksen pelastuksen lahjoista ja Hänen elämästään. Sanan kautta heidät liitettiin Herran kuninkaalliseen papistoon. Juuri siksi, että he siis nyt olivat tulleet jäseniksi tässä pyhässä papistossa, oli heidän kaikkien tehtävänä olla mukana julistamassa sen jaloja tekoja, joka oli pimeydestä kutsunut heidät ihmeelliseen valkeuteensa (1. Piet. 2:9). Heidänkin tehtävänään oli siis olla sanan kylvötyössä.

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien kristittyjen tehtävä seurakunnassa olisi samanlainen. Tämä ei tarkoita, että kaikkia vaadittaisiin lähtemään samalla tavalla kaduille julistamaan, tai vaikkapa tilaisuuksiin saarnaamaan ja opettamaan. Toinen Raamatun kuva seurakunnasta onkin kuva Kristuksen ruumiista. Tämä kuva ilmaisee, että seurakunnan – siis kuninkaallisen papiston – jäsenet ovat keskenään erilaiset ja toimittavat eri tehtäviä. Tämä on Kirkon Herran hyvä tahto! Kuitenkin Kristuksen kuninkaallisena papistona seurakunta yhdessä pitää esillä Jumalan sanaa ja kylvää sitä maailmaan. Seurakunnan yhteydessä Herra itse myös varustaa yksittäisiä jäseniään pyhällä sanallaan niin, että he ovat valmiita vastaamaan jokaiselle, joka heiltä kysyy sen toivon perustusta, joka heissä on (1. Piet. 3:15). Tälläkin tavalla he kaikki kylvävät Jumalan uudestisynnyttävän sanan siementä maailmaan.

Rakkaat kristityt, Herra on siis lähettänyt myös teidät kylvämään! Jumalan sanan kylväminen on meidän, Kristuksen koko seurakunnan yhteinen asia. Hän on antanut Kristus-viinipuun pitkien oksien levittyä yli koko maanpiirin, levittänyt Kristus-ruumiin jäsenet tähänkin kaupunkiin. Näin Hän on tehnyt, että Hänen todistuksensa teidänkin kauttanne saisi levitä kaikkien vastaanotettavaksi.

Miten kylväminen tapahtuu?

Kolmanneksi meidän on tarkasteltava miten sanan kylväminen tapahtuu. Ajattele sellaista kylvämisen tapaa, joka oli käytössä Jeesuksen ajan Israelissa: Viljelysmaat eivät olleet kovin suuria, eikä niissä ollut aitoja tai selkeitä rajoja. Niin kuin kylväjävertauskin antaa ymmärtää, peltojen välissä kulki teitä, tai ehkä paremminkin polkuja. Tällaisessa maastossa kylväjä käveli edes takaisin ja heitteli jyviä joka puolelle. Tässä kuvassa keskeistä on se, että Jeesuksen ajan kylväjät eivät pyrkineet määrittelemään sentin tarkkuudella sitä, millaiseen kohtaan maaperää jyvät laskeutuivat. Nyt me kysymme: mitä Herramme tällaisesta kylvämisen tavasta puhuessaan tahtoo meille opettaa? Vastaus kuuluu: Jumalan sanan jakajan tehtävänä ei ole arvioida sitä, minne sanaa kannattaisi kylvää.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meillä olisi lupa suhtautua Jumalan sanan jakamisen tapaan välinpitämättömästi! Ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä Hänen sanastaan kulloinkin jaetaan. Jumalan sanaa jaetaan oikein silloin, kun otetaan huomioon kuulijoiden erilaiset tilanteet: Jumalattomalle, katumattomalle syntiselle ei saa tarjota evankeliumin muruakaan. Hän tarvitsee ainoastaan lakia, jotta tulisi tuntemaan oman syntisyytensä ja evankeliumin tarpeensa. Toisaalta lain murtamalle ja rikkomuksensa tunnustavalle syntiselle ei saa puhua lain häivääkään. Hän tarvisee ainoastaan evankeliumia Kristuksesta, joka on tullut ihmiseksi ja sovittanut hänen kaikki syntinsä ristillään. Tällä tavalla Jumalan laki ja evankeliumi tulee jakaa oikein.

Mutta kuva siemenen kylvämisestä osoittaa, että Jumalan sanan jakajan ei tarvitse yrittää määritellä sitä, millaiseen maaperään se lankeaa, toisin sanoen missä jaettu sana voi paremmin tehdä tehtävänsä. Toisissa syntisissä Jumalan laki tekee tehtävänsä heti, mutta toisten kohdalla sekin lankeaa huonoon maaperään. Samoin toisissa syntinsä tunnustavissa evankeliumi tekee tehtävänsä heti, mutta toisten kohdalla sekin jää vaille vastakaikua. Ei sanan jakaja voi nähdä kuulijan sydämeen saati tietää, milloin sana uppoaa ja juurtuu siihen. Totta kai meidän tulee kirkkona miettiä lähetysstrategiaamme. Meidän tulee pohtia, missä Jumalan sanaa ei vielä ole saarnattu ja pyrkiä auttamaan tässä tilanteessa. Myös jokainen meistä yksittäisistä kylväjistä voi aina opetella tuntemaan puhumaamme sanaa paremmin. Toki voimme myös opetella jäsentämään ajatuksiamme huolellisemmin, jotta osaisimme puhua ihmisille selkeämmin. Voimme opetella vuorovaikutustaitoja, eikä inhimillisestä puhetaidostakaan ole haittaa. Mutta tärkeää on huomata, että millään tällaisella strategioinnillamme tai inhimillisillä taidoillamme me emme voi tehdä Jumalan sanaa vaikuttavaksi.

Siksi sinunkaan ei pidä ennalta yrittää valikoida sanan esilläpitämisen paikkoja sen mukaan, minkä itse oletat olevan otollisempi paikka sanan vastaanottamiselle, mikä taas huonompi ja kovempi maaperä. Me ihmiset emme näet voi tietää missä ja milloin Jumala näkee hyväksi vaikuttaa uskon sanansa kautta. Mutta ei meidän tarvitsekaan tietää sitä. Koko maailma ja sen kaikki ihmiset tarvitsevat Jumalan sanaa! Siksi Jeesus sanookin yksinkertaisesti: Kylväjä meni kylvämään siementänsä. (Luuk. 8:5a). Tätä esimerkkiä seuraten meidänkin tehtävämme kristittyinä on yksinkertaisesti lähteä kylvämään Jumalan muuttumattoman lain ja evankeliumin sanaa niitä tarvitsevien korville – siis kaikille! Kun itse olemme saaneet messussa ottaa vastaan Jumalan armon sanan, me yksinkertaisesti ”lähdemme rauhassa ja palvelemme Herraa iloiten” ja jaamme tätä armon sanaa toisillekin. Sen, missä tämä kylvetty sana alkaa itää ja tuottaa hedelmää, me saamme jättää Jumalan huoleksi. Hän on nimittäin se, joka kasvun antaa (1. Kor. 3:7). Tästä huomaatkin, että vaikka meidän pastorien ja koko seurakunnan yhteisenä tehtävänä on tosin kylvää ja pitää tarjolla elämän sanaa (Fil. 2:16a), yksikään meistä ei kuitenkaan ”käytä” Jumalan sanaa. Sanassa läsnä oleva Pyhä Henki on se, joka käyttää tätä pyhää sanaa. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys VI 20–21.)

Näin opettaa myös luterilainen tunnustuksemme. Puhuessaan kristillisen uskon syntymisestä tunnustus lausuu: ”Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (Augsburgin tunnustus V 1–2.) Toisin sanoen uskon syntyminen ihmisessä on Jumalan työtä. Kristus on kyllä uskonut Kirkolleen ne välineet, joiden välityksellä Hän tahtoo tämän työnsä tehdä. Hän on myös asettanut tietyn viran näiden välineiden julkista jakamista varten. Sen sijaan varsinainen työ, joka näiden armonvälineiden välityksellä tehdään, on Hänen omansa. Hän tekee sen ”missä ja milloin […] hyväksi näkee.”

Tästä puhuu myös Vähä katekismuksemme. Isä meidän -rukouksen selityksessään Luther opettaa siitä, miten Jumalan valtakunta tulee meidän luoksemme. Hän kirjoittaa: ”Miten se [siis Jumalan valtakunnan tuleminen] tapahtuu? Kun taivaallinen Isä antaa meille Pyhä Henkensä, niin että me hänen armostansa uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme Jumalan omina täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa.” (Vähä katekismus III 8.) Toisin sanoen se, että me ihmiset uskomme Jumalan pyhän sanan, ei perustu sanan saarnaajan lahjakkuuuteen saati mihinkään mitä sanan kuulijat tekevät. Jumalan sanan uskominen perustuu Hänen armoonsa. Tämän armonsa Hän antaa meille Pyhän Henkensä kautta, joka sitoutuu sanaan ja on sanassa läsnä. Pyhän Henkensä kautta Jumala itse tekee kaiken. Älä sinäkään siis jää murehtimaan siitä, onnistuitko vakuuttamaan lähimmäisesi kristillisistä totuuksista. Jaa sinä vain Herran lakia ja evankeliumia niitä tarvitseville. Hän kyllä tekee loput.

Jumalan lahjat, joita ei saa kylvää

Nyt olemme puhuneet Jumalan suullisen sanan kylvämisestä. Mutta neljänneksi on syytä todeta vielä seuraava asia: Herra tahtoo antaa sanansa meille myös toisella tavalla kuin tässä suullisessa, korvin kuultavassa muodossa. Kasteessa ja ehtoollisessa Hänen sanansa liittyy aineeseen (Iso katekismus IV 18), jotta me aineelliset ihmiset voisimme ottaa sen vastaan. Nämä kaikki, sekä Jumalan suullinen sana että toisaalta kaste ja Herran ehtoollinen ovat saman armon välineitä. Kaikissa niissä on kyse Jumalan sanasta. Silti niitä kaikkia ei tule jakaa samalla tavalla. Minkä takia?

Vastaus kuuluu näin: Jumalan suullinen sana on sisällöltään sekä lakia että evankeliumia. Sen vuoksi se kuuluu niin katumattomille syntisille – lakina – kuin syntinsä tunnustavillekin – evankeliumina. Siksi Jumalan sanaa tulee kylvää aina ja kaikkialla, kaikkien ihmisten keskuudessa, niin kuin kylväjä kylvää siemeniä kaikkiin paikkoihin. Näin ei kuitenkaan tule jakaa Herran asettamia sakramentteja, esimerkiksi pyhää ehtoollista. Se ei nimittäin ole sisällöltään lakia ja evankeliumia, vaan pelkkää puhdasta evankeliumia. Sen vuoksi ehtoollista ei saa ”kylvää” kenelle tahansa. Sen jakamiselle on oma aikansa. Lain pitää ensin tehdä tehtävänsä ihmisen sydämessä ja ohjata hänet pyytämään näkyvää ja syötävää evankeliumin sanaa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumista ja verta, jotka on annettu ja vuodatettu hänenkin syntiensä anteeksiantamiseksi. Näin ensi pitää tulla lain, vasta sitten evankeliumin. Kristuksen ruumiin ja veren ateriaa tuleekin jakaa vain niille kastetuille ja uskoville, jotka tunnustavat uskonsa ja elävät kristillisesti.

Juuri tästä johtuen Kristus on tahtonut uskoa armonvälineidensä jakamisen asettamansa apostolisen viran tehtäväksi. Tällä tavalla Kirkon Herra tahtoo pitää huolta siitä, että kastetta ja ehtoollista ei kylvetä missä ja milloin tahansa niin, ettei vastaanottaja tiedä mitä hän siitä etsii tai mitä varten hän tulee niitä vastaanottamaan (vrt. Iso katekismus V 2). Herra ei nimittäin tahdo, että näitä Hänen pyhiä lahjojaan jaetaan tuomioksi kenellekään (1. Kor. 11:27–29). Sen sijaan Hän tahtoo, että jokainen syntien anteeksiantamusta ja uutta elämää tarvitseva saa niissä anteeksiantamuksen ja elämän. Kun Kristuksen asettama sananpalvelija tuntee Hänen seurakuntansa ja sitten hoitaa tätä evankeliumin jakamisen tehtävää heidän keskuudessaan, voi jokainen saada Herran lahjoista osansa ajallaan (vrt. Luuk. 12:42).

Kuulkaa Jumalan sanaa!

Lopuksi, rakkaat kristityt! Kuulkaa ahkerasti Jumalan sanaa. Ilman sitä me emme voi kylvää mitään Jumalan mielen mukaista. Mutta Jumalan sanan kuulijoina ja vastaanottajina meistäkin voi tulla Hänen sanansa kylväjiä tässä maailmassa. Tähän sopii hyvin kirkkoisä Johannes Krysostomoksen kehotus, jonka hän seurakunnalleen antaa:

Valmistakaa itseänne seuraavaan kokoontumiseemme tällä tavalla, mikäli ollenkaan tahdotte kuulla jotain hyödyllistä ja kerätä sieluihinne sellaisia sanoja. Älköön kukaan jääkö tien oheen kallioiseen paikkaan tai ohdakkeisiin. [Matt. 13:4–5, 7] Muokatkaamme itsestämme hedelmällistä maaperää. (In Io. hom. I.)

Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.2.2019.)

 

Mainokset

Kynttilänpäivä (1. vsk), 2. Kor. 3:18–4:6, toinen saarna

Saarnavirka – mikä siinä on keskeistä?

Rakkaat kristityt! Jumala on armahtanut teidät Pojassaan Kristuksessa. Kristuksen kautta Hän on sovittanut koko teidän syntivelkanne, sovittanut teidät itsensä kanssa (2. Kor. 5:18a). Kristuksessa Jumala on vetänyt teidät pois kaikesta salassa pidettävästä ja häpeällisestä elämästänne. Pojassaan Jumala on tuonut teidät valheen vallasta totuuteen, pimeyden vallasta siihen jumalalliseen valoon, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva ja maailman Valo (2. Kor. 4:4b; Joh. 8:12).

Teidän keskuudestanne – pyhän seurakuntansa keskuudesta – Kristus on laupeudessaan kutsunut myös apostoliset sananpalvelijansa. Heille Hän on antanut sovituksen viran (2. Kor. 5:18b). Nämä palvelijansa Herra on myös lähettänyt, että he päivästä toiseen, viikosta ja vuodesta toiseen saarnaisivat ja opettaisivat Hänen sanaansa, pyhää evankeliumia. Miksi? Teidän elämäksenne! Herra on lähettänyt sananpalvelijansa myös sitä varten, että he pitäisivät esillä tätä sanaa maailman pimeyden keskellä, ja siten toisivat julki ja ilmoittaisivat maailmalle totuuden. Tällä tavalla Jumala haluaa totuutensa sanan kautta tuoda Kristuksen kirkkauden kaikille katseltavaksi, sekä lopulta myös vastaanotettavaksi.

*

Mutta ehkä joku kysyy: jos Jumalan sanaa saarnataan sanan mukaisesti, miksi sitten kaikki ihmiset eivät tule valoon? Tämä kysymys on aiheellinen esitettäväksi paitsi maailman keskellä, myös täällä kirkossa. Onhan raamatullisen ja luterilainen opetuksen mukaan seurakuntaan sekoittunut aina myös teeskentelijöitä ja jumalattomia, siis niitä, jotka eivät todella usko (Augsburgin tunnustus VIII 1). Miksi kaikki ihmiset eivät siis usko ja tule Jumalan valoon, vaikka he kuulevat Hänen sanaansa ja sen saarnaa? Onko sanassa jotakin vikaa? Vai voisiko olla niin, että Raamatun sana ei lopulta sovellu aivan kaikille kuulijoille? Ehkä sinäkin olet kuullut jonkun sanovan sinulle: ”Tuo on vain sinun totuutesi. Minulle puolestaan sopii tällainen totuus.” Mutta voiko totuus olla yhtä aikaa yhdenlainen ja samalla myös täysin toisenlainen! Ei voi. Totuus voi olla vain yksi ainoa. Jumalan sana on kokonansa totuus (Ps. 119:160). Vain Hänen sanansa ovat henki ja ovat elämä (Joh. 6:63).

Tietenkään ei ole mikään ihme, että siellä missä saarnaajat puhuvat omiaan, eivät kuulijatkaan pääse Kristuksen kirkkauden vaikutuspiiriin. Tässä onkin vakava muistutus meille, joille Kristus on uskonut saarnavirkansa tätä aikaa varten. Monien kuuluisienkin julistajien kuulee pyrkivän ”tavoittamaan” ihmisiä lisäilemällä Jumalan sanaan jotakin tai toisaalta jättämällä säännönmukaisesti tiettyjä asioita saarnaamatta. Monienkin kirkkojen väkimäärää yritetään kasvattaa erilaisilla ajan henkeen sopivilla, tunteisiin vetoavilla tai ”voimaannuttavilla” menetelmillä. Moni haluaa esiintyä hurskaana evankeliumin asiamiehenä, joka painottaa evankelioimista ja ihmisten ”tavoittamista”. Hyvä niin! Tämä ei kuitenkaan riitä, jos samalla käytännössä käy niin kuin usein käy: Hurskaan kuuloisista tavoittamispuheista huolimatta itse Jumalan lain ja evankeliumin saarna vaikenee. Sen paikan ottavat ihmisten keksimät metodit, joiden avulla pyritään johdattamaan ihmisiä kasvuun kristittynä, palveluun tai muuhun sellaiseen. Näin se saarnavirka, jonka Kristus itse on Kirkkoonsa asettanut sanansa jakamista varten, syrjäytyy. Saarnaviran paikan ottaa trendikkäämmältä vaikuttava ”Christian leadership” (suom. kristillinen johtajuus) tai jokin muu vastaava ihmisten keksimä menetelmä. Kristuksen lauman paimenen virka muutetaan inhimilliseksi yrityskonsultiksi tai inspiraattoriksi, joka – vaikka näyttää hurskaalta pitäessään suurta Raamattua kädessään – ei enää saarnaa sanaa, vaan enemmänkin omia metodejaan. Varokaa sellaisia tähtisaarnaajia!

Mikään muu kuin Jumalan sanan totuus ei voi siirtää ihmistä pimeydestä valon valtakuntaan, Kristuksen Kirkkoon. Siksi Kristuksen Kirkkoakaan ei voida rakentaa muuttelemalla Hänen sanaansa tai tuomalla sen tilalle jotakin uutta. Ehkä joku nyt sanoo: ”Mutta onhan noissa uudentyyppisissä megakirkoissa kuitenkin tavoitettu valtavan paljon ihmisiä! Kyllä heidän täytyy tehdä jotakin oikein!” Voidaan kuitenkin kysyä, millä tavalla heidät on sinne tavoitettu. Usein jollakin muulla kuin sanalla. Voidaan kysyä myös mitä kuulemaan heidät on sinne tavoitettu. Usein jotakin muuta kuin selkeää sanan saarnaa. Sanon suoraan: Kristuksen seurakunnan rakentamisen kannalta ei välttämättä ole vielä mitään merkitystä sillä, miten paljon joku kristilliseksi itseään nimittävä yhteisö sanoo tavoittaneensa ihmisiä mukaan toimintaansa. Vaikka nimittäin kokouksissa olisi mukana 10 000 jäsentä, mutta keskuksessa on lähinnä ihmisten ”hengellinen” toiminta eikä Jumalan puhdas sana, voidaan kysyä onko kyse Jumalan seurakunnasta lainkaan. Jumalan Siionia, Kristuksen Kirkkoa eivät näet voi rakentaa ihmiset, vaan yksin Hän, joka on sen Herra (2. Kor. 4:5b). Tämän rakennustyönsä Herra tahtoo itse tehdä, ja tekeekin sen puhtaan, väärentämättömän sanansa välityksellä. (Ps. 102:17a.) Sen takia apostolikin kirjoittaa: Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. (2. Kor. 4:5)

Muistakaa tekin, rakkaat kristityt, että sananpalvelijoidensa suulla Kristus haluaa jakaa teille puhtaan evankeliuminsa sanan, ei mitään väärennettyä. Päivän epistolassa apostoli kuvaa tämän viran tehtävää: olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa (2. Kor. 4:2a). Hän sanoo, että viran tehtävänä on tuoda julki totuus (2. Kor. 4:2b). Se tarkoittaa: ei mitään muuta kuin mitä sana sanoo. Kuunnelkaa tekin siksi tarkoin, ettette kuule tästä saarnatuolista väärennettyä Jumalan sanaa. Ja kääntäen: kuunnelkaa tarkoin, että kuulette Hänen sanaansa jaettavan koko sen täyteydessä.

Mutta joskus tosiaan käy niin, että vaikka puhdasta Jumalan sanaa saarnataakin, joku ei näe Kristuksen kirkkauden evankeliumin valoa. Tämä ei ole sanan vika. Vika ei myöskään ole saarnavirassa – siis niin kauan kuin se toimii asettajansa tahdon mukaan ja toimii Hänen seurakuntansa oikeana palvelijana jakaen ja saarnaten puhtaasti Jumalan sanaa. Onko kysymys sitten siitä, että evankeliumi on vaikeatajuinen ja siksi vain edistyneemmät kristityt voivat ymmärtää sen. Ei niinkään! Niin kauan kuin evankeliumi evankeliumin mukaisesti kokonaisuudessaan saarnataan, se ei itsessään ole lainkaan peitetty, vaan täysin avoin ja selvä. Se on Jumalan elävä sana, joka tuo pelastuksen niin pienelle lapselle kuin kokeneelle kristityllekin.

Vaikeus voi kuitenkin olla siinä, että vaikka evankeliumin sana varmasti tuo Kristuksen kirkkauden kaikkien kuulijoiden katseltavaksi ja vastaanotettavaksi, tämän maailmanajan jumala kuitenkin sokaisee monien mielet ja johtaa heidät epäuskoon (2. Kor. 4:4a). Perkele on siis paaduttanut heidän mielensä niin, että se on kova kuin kivi (vrt. 2. Kor. 3:14), eikä siksi ota vastaan ulkopuolelta tarjottavaa Kristuksen evankeliumin valoa ja pelastusta. Se tyytyy mieluummin oman järkensä oletettuun valoon ja haluaa itse pelastaa itsensä. Tällä tavalla evankeliumi voi joidenkin kohdalla jäädä peittoon. Vaikka Kristuksen kirkkauden evankeliumin valo kyllä koko ajan loistaa, se ei kuitenkaan pääse loistamaan heidän sydäntensä silmille. Mutta koska vain Kristuksen evankeliumissa on pelastus – niin kuin Hän sanookin: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani (Joh. 14:6) – siksi evankeliumin hylkäämisestä epäuskossa seuraa välttämättä se, mitä Pyhä Henki kuvailee tässä olemiseksi vähittäisen hukkumisen tilassa. Se on pysymistä hengellisen sokeuden ja kuoleman pimeydessä. Siitä seuraa lopulta joutuminen hukkumaan ikuisesti. (2. Kor. 4:3)

Mutta ihana asia on se, että vaikka tämän maailman jumala tahtoo vääristellä totuutta, on totuus itse kuitenkin muuttumaton! Vaikka perkele tahtoo sokaista uskottomien mielet sekä niin estää Kristuksen evankeliumin valoa loistamasta heille, ei tämä valo itsessään kuitenkaan himmene, vaan loistaa jatkuvasti! Perkele tahtoisi olla Jumala ja päättää näistä asioista Jumalan ohi. Hän on kuitenkin vain ikään kuin Jumalan apina, joka ei kykene muuta kuin huonosti matkimaan pyhän Jumalan töitä. Kristus sen sijaan lähettää apostolinsa. Ensin Hän lähettää Paavalin ja Timoteuksen, niin kuin epistolassa. Yhä tänäkin päivänä Hän lähettää apostolisen saarnavirkansa kantajat. Kun Kirkon Herra heidän kauttaan sitten saarnauttaa pyhän sanansa, silloin joutuu perkele raivoissaan tunnustamaan: Hän on voimaton. Kristuksen evankeliumin valo loistaa ja läpäisee sen pimeän, jossa ihmiset vielä ovat. Kristus, maailman Valo valaisee heidän sydämensä. Näin Hän siirtää heidän kuolleen elämänsä kadotuksen vallasta omaan kirkkauden valtakuntaansa.

Jos sinun elämässäsi siis on katumattomuutta tai kovakorvaisuutta Jumalan sanan äärellä, tee nyt parannus. Tunnusta nämä syntisi Jumalalle ja usko ne anteeksi Kristuksen, sinun kaikki syntisi kantaneen ja puolestasi kuolleen Jumalan Pojan tähden. Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä! Kristus pukee yhä uudestaan yllesi vanhurskautensa valoisan vaatteen, tuo sinut takaisin vaeltamaan Hänen valkeudessaan (1. Joh. 1:7). Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee. (Joh. 8:11b) Muista pyhittää lepopäivä (2. Moos. 20:8), ja tule säännöllisesti kirkkoon, Jumalan totuuden sanan kuuloon!

*

Rakkaat kristityt! Lopuksi kehotan teitä: Rukoilkaa elon Herraa, että Hän tahtonsa mukaan lähettäisi seurakunnalleen ja elonkorjuuseensa työmiehiä (Luuk. 10:2b). Rukoilkaa, että Herra aina lähettäisi tällekin seurakunnalle mielensä mukaisia sananpalvelijoita, jotka tahtovat myös vilpittömästi pysyä Hänen sanansa oppilaina. Tämän Hän haluaakin varmasti tehdä. Eihän Hän, itse Kirkkonsa Herra ja laumansa ylipaimen halua koskaan jättää omiaan yksin. Sanansa ja sakramenttiensa kautta Hän haluaa olla teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti (Matt. 28:20b).

Kun Herra sitten lähettää seurakunnalleen sananpalvelijat, muistakaa sitten rukoilkaa heille heidän henkilökohtaisen uskonsa vahvistumista. Rukoilkaa, että seurakunnan paimenet itsekin aina elämässään turvaisivat Kristukseen, että he voisivat uskoa, ja sen tähden myös puhua Jumalan sanaa (vrt. Ps. 116:10a).

Rukoilkaa sananpalvelijoiden puolesta myös sitä, etteivät he lankeaisi kiusaukseen lisäillä Jumalan sanaan omiaan, vaan toisivat julki ainoastaan sanan totuuden (2. Kor. 4:2b) ja niin opettaisivat seurakuntaa pitämään sen, mitä Kirkon Herra itse on käskenyt heidän pitää (Matt. 28:20a).

Kun sananpalvelija sitten toimittaa Kristukselta saamaansa virkaa, rukoilkaa myös koko seurakunnan puolesta, ettette niinkään keskittyisi pastorin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin – hänen pitkään kokemukseensa tai toisaalta hänen nuoruuteensa (1. Tim. 4:12a), hänen puhetaitoonsa tai toisaalta hänen yksinkertaisempaan ilmaisuunsa, hänen voimalliseen innostavuuteensa tai toisaalta hänen pidättyvään persoonallisuuteensa. Rukoilkaa, että voisitte keskittyä vain siihen, mitä Kristus itse tahtoo sananpalvelijansa kautta teille lahjoittaa.

Rukoilkaa sananpalvelijoiden puolesta myös sitä, että vaikka Kristuksen lauma ei ulkonaisesti näyttäisikään kovin voittoisalta, vaan pikemminkin heikolta ja piskuiseltakin (Luuk. 12:32a), he eivät silloinkaan uupuisi ja lannistuisi (2. Kor. 4:1) saarnaamasta ja opettamasta yksin Kristuksen sanaa.

Rukoilkaa, etteivät sananpalvelijat työssään kääntyisi katsomaan vain omaan heikkouteensa, vaan aina luottaisivat Kristuksen omaan asetukseen: Hän on tahtonut rakentaa Kirkkonsa sanallaan, ja juuri tätä tarkoitusta varten tehnyt heidätkin armossaan seurakuntansa palvelijoiksi (2. Kor. 4:1, 5b).

Rukoilkaa seurakunnan sananpalvelijoille myös sitä, etteivät he maailman ihmisiä tavatessaan häpeäisi evankeliumia (Room. 1:16a) ja siksi jättäisi sitä peittoon (vrt. 2. Kor. 4:3). Rukoilkaa heille sitä, että he näin pyhittäisivät Herran Kristuksen sydämissään ja olisivat aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka heitä kysyy sen toivon perustusta, joka heissäkin on (1. Piet. 3:15). Rukoilkaa heille myös rohkeutta astua esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, sekä nuhtelemaan, varoittamaan ja kehoittamaan ihmisiä kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella (2. Tim. 4:2a).

Tietäkää lisäksi, että vaikka Kirkon Herra on toki luvannut olla omiensa kanssa joka päivä, inhimillisesti katsoen seurakunnan sananpalvelijan virka on kuitenkin monin tavoin yksinäinen ja vaikea virka. Siitä ei myöskään saa suurta taloudellista korvausta saati ajallista kunniaa. Tukekaa siis pastoreitanne ajallisissa asioissa, niin kuin apostoli sanookin: Jos me olemme kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me niitämme teiltä aineellista? (1. Kor. 9:11) Ja: Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14) Pitäkää siis uskollisesti huolta sananpalvelijoittenne elannosta, ettette jäisi ilman sitä hengellistä hyvää, joka heille on annettu jaettavaksi teidän hyväksenne. Kantakaa heitä sitten myös joka päivä rukouksessa Kirkon Herran ja ylipaimenen eteen.

Rakkaat kristityt! Näiden monien kehotusten äärelläkään teiltä ei vaadita mitään ihmeellisiä tai erityisiä suorituksia. Kyse on ainoastaan siitä, että Kristuksen seurakuntana rukoilette yksinkertaisesti, että taivaallinen Isä armossaan ja Poikansa tähden siunaisi ja armahtaisi seurakuntaansa ja sen sananpalvelijoita. Tällainen rukous on varmasti Jumalalle mieleen, sillä Hän tahtoo armossaan varustaa sananpalvelijansa niin, että he ajasta aikaan jakaisivat Hänen pyhää, anteeksiantavaa ja eläväksi tekevää sanaansa juuri teille, omalle ja rakkaalle seurakunnalleen! Näin Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, saa levittää valoansa (2. Kor. 4:6b). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 3.2.2018.)