3. sunnuntai loppiaisesta (1. vsk), Matt. 8:5–13

Uskon esikuva!

Johdanto

Te olette usein kuulleet, mitä Raamatusta aivan oikein sanotaan: Raamattu ei ensisijaisesti ole kristillisen elämän sääntökirja. Toisin sanoen, sen pääasiallisena tarkoituksena ei ole kuvata eteemme Jeesusta tai Hänen uskoviaan sitä varten, että he olisivat meille esikuvia, joita matkimalla me saavuttaisimme hyvän elämän. Pikemminkin Raamattu on Jumalan elävä ilmoitussana. Se on täynnä Jumalan Sanaa, Kristusta, ja niin myös tuo Hänet meille uskossa vastaanotettavaksi. Ilman tätä ulkoista sanaansa tai sen ulkopuolella Jumala ei ole luvannut antaa Henkeään ihmisille, mutta toisaalta juuri sanassaan Hän tekee työtään (Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 3, 10; Augsburgin tunnustuksen puolustus IV 67; VIII 13). Ne sanat, jotka Kristus on omilleen puhunut, ovat henki ja ovat elämä. (Joh. 6:63)

Tämän päivän evankeliumi kuitenkin osoittaa, että Raamattu tarjoaa meille myös esikuvia seurattavaksi. Jeesus nostaa tällaiseksi uskon esikuvaksi sadanpäämiehen, siis aivan tavallisen ihmisen. Kuullessaan tämän miehen uskosta Herra aivan huudahtaa: Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa. (Matt. 8:10b) Eikö tässä ole meillekin kristillisen elämän esimerkkiä kerrakseen? Tässä on uskon esikuva, jota mekin saamme opetella seuraamaan (vrt. Augsburgin tunnustus XXI 1). 

Jotta paremmin ymmärtäisimme mistä on kysymys, meidän on kysyttävä kahta asiaa: Ensiksi, millainen mies tämä Jeesuksen ylistämä henkilö oikeastaan oli. Toiseksi, miksi hän oli uskossaan niin esimerkillinen?

Sadanpäämies ja hänen hätänsä

Aloitamme siis luomalla katsauksen siihen, kuka tämä sadanpäämies oli, josta Matteus kirjoittaa. Evankelistan tallentama kertomus tapahtuu Kapernaumissa, joka oli merkittävä kaupunki Gennesaretin järven pohjoisrannalla. Rauhan aikana Roomalaisella hallinnolla ei ollut Kapernaumissa varuskuntaa tai sotilaita. Kerrotaan kuitenkin, että Herodes Antipas, alueen puolijuutalainen hallitsija piti siellä palkka-armeijaa, jonka hän oli koonnut ulkomaalaisista. Näihin Herodeksen joukkoihin kuului myös evankeliumin sadanpäämies. On mahdollista, että hän oli jopa koko tuon joukko-osaston päällikkö. Hän ei siis ollut syntyperäinen juutalainen, mutta Galileassa palvellessaan hän oli tullut tuntemaan Jumalan kansaa ja pitämään sitä suuressa arvossa. Evankelista Luukas onkin tallettanut sen hyvän todistuksen, jonka juutalaisten vanhimmat hänestä antoivat: tämä sotapäällikkö rakasti juutalaista kansaa ja oli rakentanut heille jopa synagogan (Luuk. 7:5).

Sadanpäämies oli siis virassaan korkea-arvoinen mies, jolla oli paljon valtaa. Hän oli myös ilmeisen varakas, koska oli kyennyt rakennuttamaan kokonaisen rukoushuoneen. Kaiken lisäksi hän nautti myös juutalaisten arvostusta. Mutta menestyksestään huolimatta hänellä oli nyt myös hätä: yksi hänen palvelijoistaan oli vakavasti sairaana. Luukas kertoo, että sadanpäämies piti juuri tätä palvelijaansa suuressa arvossa (Luuk. 7:2). Siksi heti, kun hän kuuli Jeesuksen saapuneen Kapernaumiin, tuli hän Herran luo rukoillen Häntä – tai niin kuin voitaisiin myös kääntää: pyytäen Häneltä apua (παρακαλῶν αὐτὸν) (Matt. 8:5).

Päivän tekstissä Matteus kirjoittaa tästä tapauksesta hyvin lyhyesti, painottaen vain keskeisimpiä asioita. Luukas sen sijaan on tallettanut tapauksen hieman yksityiskohtaisemmin. Hän kertoo, että kuultuaan Jeesuksesta sadanpäämies lähetti juutalaisten vanhimpia hänen tykönsä ja pyysi, että hän tulisi parantamaan hänen palvelijansa. (Luuk. 7:3) Nämä kaksi kuvausta eivät ole ristiriidassa keskenään – niin kuin eivät tietysti mitkään muutkaan asiat pyhässä Raamatussa. On täysin ymmärrettävää, että sadanpäämies, joka rakasti juutalaista kansaa piti huolta heidän sunagogapalveluksestaan, myös Raamatusta tiesi, ettei hän, pakanakansaan kuuluva mies voisi noin vain tulla juutalaisen rabbin puheille apua pyytämään. Koska hän ei halunnut loukata Jumalan lakia, valtuutti hän nyt juutalaisten vanhimpia lähtemään Jeesuksen luo, välittämään oman pyyntönsä Hänelle. Kun nämä vanhimmat sitten lausuivat sotapäällikön sanat Jeesukselle, oli kuin hän itse olisi lausunut ne. Siksi Matteus kirjoittaa hänen tulleen ja rukoilleen Jeesusta.

Sadanpäämiehen usko

Mutta mikä tuon sadanpäällikön Jeesukselle lähettämä viesti oikein oli? Hänen sanansa kuuluvat: Herra, minun palvelijani makaa kotona halvattuna ja on kovissa vaivoissa – tai ”hirveissä tuskissa”. (Matt. 8:6) Mitä ihmettä? Olisihan tällaisella päälliköllä ollut valtava määrä alaisia, joita hän olisi voinut helposti käskeä vaikkapa kantamaan palvelijan Jeesuksen luo? Niinhän tekivät monet muutkin: he toivat sairaat ja halvaantuneet lähimmäisensä Herran luo (vrt. esim. Matt. 9:2). Miksi tämä mies ei tehnyt niin? Hän itse sanoo syyn: Hänen palvelijansa tuskat olivat niin kovat. Luukas kertoo lisäksi, että palvelija oli kuolemaisillaan (Luuk. 7:2b). Siksi tätä ei enää voitu lähteä siirtämään pois kotoa.

Mutta oli myös toinen syy siihen, miksi sadanpäämies ei antanut tuoda palvelijaansa Jeesuksen luo: Hän uskoi, että Herra voisi parantaa hänen palvelijansa ilman, että edes näkisi tätä. Hän uskoi, ettei Jeesuksen tarvitsisi tehdä mitään ihmeellisiä temppuja parantaakseen sairasta. Sitä sadanpäämies ei sen sijaan lainkaan tiennyt, millä tavalla Jeesus voisi hänen palvelijaansa auttaa. Mutta juuri siksi hän jätti asiansa Jeesuksen haltuun, siis myös sen, miten Herra kaiken tekisi.

Huomaatko mitä Jeesus tekee kun kuulee sadanpäämiehen avunpyynnön? Heti, siltä seisomalta Hän vastaa: Minä tulen ja parannan hänet. (Matt. 8:7b) Luukas kertoo lisäksi, että heti kuultuaan sadanpäämiehen rukouksen, Jeesus lähti heidän kanssansa – siis lähettiläinä toimineiden juutalaisten vanhimpien kanssa. Hän lähti heti sinne, missä uskossa rukoiltiin Hänen apuaan. Sellainen Jeesus on. Hän on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15). Siksi Hän oikein odottaa, että saisi kuulla tämän sadanpäämiehen hätähuudot, ja myös sinun hätähuutosi. Enemmänkin: Hän odottaa, että saisi vastata meidän kaikkiin avunhuutoihimme ja rukouksiimme, ja auttaa niin kuin vain Hän voi. Eikä Hän voikaan vähän! Hänen sanansa ovat koruttomat, ilman mitään tehostusta. Mutta ne sanovat ihmeellisen asian: Minä tulen ja parannan hänet. Jeesus voi parantaa sairaan, antaa kuoleman kielissä olevalle elämän. Jeesuksella on valta!

Sadanpäämieskin uskoi tämän, katso vaikka! Luukas jatkaa: Mutta kun hän ei enää ollut kaukana talosta, lähetti sadanpäämies ystäviänsä sanomaan hänelle (Luuk. 7:6b) – siis aivan ilmeisesti juuri siksi, että tiesi, ettei hänellä, pakanalla ollut lupa keskustella juutalaisen opettajan kanssa. Mikä sadanpäämiehen viesti Jeesukselle tällä kertaa oli? ”Herra, en ole riittävän arvokas/kelvollinen/sopiva, että tulisit minun kattoni alle” (Matt. 8:8b). On kuin hän sanoisi: ”Mutta enhän minä ole muuta kuin pelkkä pakana! Eihän juutalaisen sovi tulla sellaisen kotiin?” Hän jatkoi: ”vaan sano vain sana, ja palvelijani paranee.” (Matt. 8:8c) Sadanpäämies ei alun perinkään ollut ajatellut, että Jeesus tulisi hänen taloonsa, vaan että Herra vain sanallaan parantaisi hänen palvelijansa. Nyt hän selittää Jeesukselle, miten tuli ajatelleeksi tätä: ”Sillä myös minä olen ihminen vallan alla, ja minulla on sotilaita alaisinani, ja sanon tälle: mene, ja [hän] menee, ja toiselle: tule, ja [hän] tulee, ja palvelijalleni: tee tämä, ja [hän] tekee.” (Matt. 8:9) Sadanpäämiehen ajatus on siis tämä: ”Jos minä, joka itsekin olen päällikköni alaisuudessa, voin pelkällä sanallani määrätä omat alaiseni tekemään mitä tahdon, miten paljon enemmän Jeesus voi tehdä niin, Hän, joka on itse Herra.” Näillä sanoillaan sadanpäällikkö itse asiassa tunnustaa alistuvansa – ei ainoastaan oman sotilasjohtonsa edessä, vaan myös ja ennen kaikkea Herran Jeesuksen edessä. Hän tunnustaa uskovansa, että Jeesus on kaiken Herra, Hän, joka on antanut elämän tälle sairaalle palvelijallekin, ja voi siis hänen elämänsä myös säästää. Lopulta hän vielä tunnustaa uskovansa, että Jeesus voi tehdä tämän kaiken sanomalla ainoastaan sanansa. Hän uskoi, että Jeesuksen sanassa on voima antaa elämä ja pitää se yllä.

Silloin Matteus kirjoittaa: Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.” (Matt. 8:10) Evankelista jatkaa: Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: ”Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon.” Ja palvelija parani sillä hetkellä. (Matt. 8:13)

Sadanpäämies esimerkkinä

Tästä me nyt näemme, miksi sadanpäällikkö oli uskossaan esimerkillinen. Ensiksi, vaikka hän oli korkeassa asemassa, oli hän Jumalan sanasta kuitenkin oppinut nöyryyttä Jumalan edessä.

Ehkä sinullekin on uskottu valtaa, omaisuutta tai ajallista arvostusta. Ehkä sinut on asetettu toisten johtajaksi tai opettajaksi. Ota kuitenkin opiksesi sadanpäämiehen asenteesta ja muista, että vaikka Jumala toki onkin asettanut maailmaan tällaiset ajalliset arvojärjestykset (ks. esim. Room. 13:1), hän ei kuitenkaan erottele ihmisiä niiden mukaan. Olitpa työssäsi kuinka korkeassa tai alhaisessa asemassa tahansa, olitpa kuinka rikas tai köyhä tahansa, kaikkivaltiaan Herran edessä sinä olet aivan samalla viivalla kaikkien muiden ihmisten kanssa. Mikä se viiva sitten on? Se on se viiva, jolla kaikki ihmiset ovat itsessään arvottomia ja kelvottomia astumaan pyhän Jumalan eteen, mutta samalla ja juuri siksi Hänen armonsa tarpeessa.

Toinen asia, jossa sadanpäämies on hyvänä esimerkkinä meille, on tämä: Kun on huoli ja hätä, puute tai tarve, niin mikä on silloin aina hyvä olla ensimmäinen ajatus? Se on: Jeesuksen luo!

Kun sinullakin on hätä lähimmäisestäsi, hänen terveytensä tai hengenelämänsä tilasta, ota opiksesi sadanpäämiehestä, ja vie lähimmäisesi heti Jeesuksen luo. Vie hänet heti sinne, missä Jeesus lupaa olla läsnä, kirkkoon. Jos lähimmäisesi ei sairautensa tai muun raihnaisuutensa vuoksi voi päästä kirkonmenoihin, niin älä epäröi pyytää Herrasi sananpalvelijaa tulemaan hänen kotiinsa jakamaan Herran sanaa ja pyhää ehtoollista. Näin sinä voit viedä lähimmäisesi Jeesuksen luo, Hänen hoidettavakseen. Jos taas lähimmäisesi ei tahdo kuulla Jeesuksesta mitään ja on hengellisesti aivan kuolemaisillaan, älä lannistu siitäkään! Mene silloin itse Jeesuksen luo rukoillen Häntä, ja vie lähimmäisesi ja hänen asiansa rukouksessa Herran eteen. Ja jos olet niin kärsimysten tai vaikka työn uuvuttama, ettet edes oikein jaksa rukoilla, tee kuitenkin niin kuin sadanpäämies ja pyydä ystäviäsi viemään lähimmäisesi, itsesi ja kaikki asiasi Jeesuksen luo. Pyydä heiltä esirukousta. Sitäkin varten seurakunta on. Tee tämä kaikki muistaen sadanpäämiehen uskon esimerkkiä: vaikka sinulla itselläsi ei ole mitään keinoja auttaa itseäsi tai lähimmäistäsi, luota kuitenkin Jeesuksen jumalalliseen valtaan. Hän voi pelastaa ja auttaa.

Kolmas asia, jossa sadanpäämies on esimerkkinä, on tämä: Hän luotti Jeesuksen sanan voimaan, siihen, että Herra voi pelkällä sanallaan parantaa sairaan ja kuolevan. 

Kun sinulla on hätä lähimmäisestäsi, tai kun kauhistut omaa syntisyyttäsi ja tuskailet etkö sinäkin mahda olla jo aivan kuolemaisillasi uskossasi, sano silloin Jeesukselle: ”Herra, sano vain sana, niin hän paranee.” ”Herra sano vain sana, niin minä tulen taas eläväksi.” Mutta älä jää odottamaan mitään erityistä, ihmeenomaista ilmoitusta tai ”ääntä taivaasta”, jolla Herra parantaisi jonkin tietyn sairauden tai tekisi ihmeen jossakin tietyssä asiassa. Meillä on enemmän: Jumala on antanut meille Raamatun täynnä pyhää sanaansa! Muuta Jumalan sanaa meillä ei ole, eikä tarvitsekaan olla. Raamattu on Jumalan sana ja Jumalan sana on Raamattu. Pyydä siis hädässäsi Herralta, että Hän sanoisi sinullekin vain sanansa, ja avaa sitten heti Raamattusi tai kuule Jumalan sanan saarnaa! Ota myös vastaan se sana, jonka Hän sinulle näin puhuu.

Lopulta kaiken keskuksessa on Jeesus

Tällä tavalla Herra on tallettanut meille pyhään Raamattuun historiallisen kertomuksen sadanpäämiehen uskosta. Näin Hän oikein provosoi meitä samanlaiseen intoon kuin mikä tällä sotapäälliköllä Jumalan sanan kautta oli, sekä ohjaa meitä myös uskomaan samalla tavalla.

Nimenomaan uskosta tässä kaikessa onkin lopulta kysymys. Kun me siis sanomme, että tämä sadanpäämies tai joku muu Raamatun pyhistä on meille uskon esikuvana, se ei tarkoita tuon ihmisen itsensä korottamista toisten yläpuolelle. Päinvastoin, evankeliumissahan on kyse nimenomaan siitä, että sotapäällikkö tunnusti Jumalan edessä täydellisen kelvottomuutensa ja kyvyttömyytensä. Mutta juuri siksi hän myös laittoikin kaiken toivonsa Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka ei ole kelvoton ja kyvytön, vaan vanhurskas, kaikkivaltias Herra, ja joka näistä ominaisuuksistaan huolimattakin on tullut kelvottomien ja kyvyttömien Vapahtajaksi – niin, aivan syntisten, sairaiden ja kuolevien Vapahtajaksi. Tätä on kristillinen usko. Se on uskoa omaan pahuuteen ja mahdottomuuteen, ja samalla myös Herran hyvyyteen ja mahdollisuuksiin. Vaikka me siis puhumme uskon esikuvista – ja kiitämme heistä Jumalaa! –, on kaiken keskuksessa lopulta kuitenkin Herra Jeesus itse. Hän tahtoo kuulla niiden rukoukset, jotka ovat itsessään heikkoja, mutta jotka uskossa turvaavat Häneen.

Jeesus tahtoo kuulla sinunkin, uskovansa rukoukset. Hän tahtoo myös vastata sinulle. Sanansa kautta Hän tahtoo antaa sinulle vastaukseksi oman itsensä sekä kaiken, mikä Hänen on. Ja niin, vaikka olet monenlaisen hädän ympäröimä, sinulle kuitenkin tapahtuu juuri niin kuin uskot: sinulla on Jeesus! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.1.2018.)

Mainokset