3. sunnuntai loppiaisesta (1. vsk), Matt. 8:5–13

Uskon esikuva!

Johdanto

Te olette usein kuulleet, mitä Raamatusta aivan oikein sanotaan: Raamattu ei ensisijaisesti ole kristillisen elämän sääntökirja. Toisin sanoen, sen pääasiallisena tarkoituksena ei ole kuvata eteemme Jeesusta tai Hänen uskoviaan sitä varten, että he olisivat meille esikuvia, joita matkimalla me saavuttaisimme hyvän elämän. Pikemminkin Raamattu on Jumalan elävä ilmoitussana. Se on täynnä Jumalan Sanaa, Kristusta, ja niin myös tuo Hänet meille uskossa vastaanotettavaksi. Ilman tätä ulkoista sanaansa tai sen ulkopuolella Jumala ei ole luvannut antaa Henkeään ihmisille, mutta toisaalta juuri sanassaan Hän tekee työtään (Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 3, 10; Augsburgin tunnustuksen puolustus IV 67; VIII 13). Ne sanat, jotka Kristus on omilleen puhunut, ovat henki ja ovat elämä. (Joh. 6:63)

Tämän päivän evankeliumi kuitenkin osoittaa, että Raamattu tarjoaa meille myös esikuvia seurattavaksi. Jeesus nostaa tällaiseksi uskon esikuvaksi sadanpäämiehen, siis aivan tavallisen ihmisen. Kuullessaan tämän miehen uskosta Herra aivan huudahtaa: Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa. (Matt. 8:10b) Eikö tässä ole meillekin kristillisen elämän esimerkkiä kerrakseen? Tässä on uskon esikuva, jota mekin saamme opetella seuraamaan (vrt. Augsburgin tunnustus XXI 1). 

Jotta paremmin ymmärtäisimme mistä on kysymys, meidän on kysyttävä kahta asiaa: Ensiksi, millainen mies tämä Jeesuksen ylistämä henkilö oikeastaan oli. Toiseksi, miksi hän oli uskossaan niin esimerkillinen?

Sadanpäämies ja hänen hätänsä

Aloitamme siis luomalla katsauksen siihen, kuka tämä sadanpäämies oli, josta Matteus kirjoittaa. Evankelistan tallentama kertomus tapahtuu Kapernaumissa, joka oli merkittävä kaupunki Gennesaretin järven pohjoisrannalla. Rauhan aikana Roomalaisella hallinnolla ei ollut Kapernaumissa varuskuntaa tai sotilaita. Kerrotaan kuitenkin, että Herodes Antipas, alueen puolijuutalainen hallitsija piti siellä palkka-armeijaa, jonka hän oli koonnut ulkomaalaisista. Näihin Herodeksen joukkoihin kuului myös evankeliumin sadanpäämies. On mahdollista, että hän oli jopa koko tuon joukko-osaston päällikkö. Hän ei siis ollut syntyperäinen juutalainen, mutta Galileassa palvellessaan hän oli tullut tuntemaan Jumalan kansaa ja pitämään sitä suuressa arvossa. Evankelista Luukas onkin tallettanut sen hyvän todistuksen, jonka juutalaisten vanhimmat hänestä antoivat: tämä sotapäällikkö rakasti juutalaista kansaa ja oli rakentanut heille jopa synagogan (Luuk. 7:5).

Sadanpäämies oli siis virassaan korkea-arvoinen mies, jolla oli paljon valtaa. Hän oli myös ilmeisen varakas, koska oli kyennyt rakennuttamaan kokonaisen rukoushuoneen. Kaiken lisäksi hän nautti myös juutalaisten arvostusta. Mutta menestyksestään huolimatta hänellä oli nyt myös hätä: yksi hänen palvelijoistaan oli vakavasti sairaana. Luukas kertoo, että sadanpäämies piti juuri tätä palvelijaansa suuressa arvossa (Luuk. 7:2). Siksi heti, kun hän kuuli Jeesuksen saapuneen Kapernaumiin, tuli hän Herran luo rukoillen Häntä – tai niin kuin voitaisiin myös kääntää: pyytäen Häneltä apua (παρακαλῶν αὐτὸν) (Matt. 8:5).

Päivän tekstissä Matteus kirjoittaa tästä tapauksesta hyvin lyhyesti, painottaen vain keskeisimpiä asioita. Luukas sen sijaan on tallettanut tapauksen hieman yksityiskohtaisemmin. Hän kertoo, että kuultuaan Jeesuksesta sadanpäämies lähetti juutalaisten vanhimpia hänen tykönsä ja pyysi, että hän tulisi parantamaan hänen palvelijansa. (Luuk. 7:3) Nämä kaksi kuvausta eivät ole ristiriidassa keskenään – niin kuin eivät tietysti mitkään muutkaan asiat pyhässä Raamatussa. On täysin ymmärrettävää, että sadanpäämies, joka rakasti juutalaista kansaa piti huolta heidän sunagogapalveluksestaan, myös Raamatusta tiesi, ettei hän, pakanakansaan kuuluva mies voisi noin vain tulla juutalaisen rabbin puheille apua pyytämään. Koska hän ei halunnut loukata Jumalan lakia, valtuutti hän nyt juutalaisten vanhimpia lähtemään Jeesuksen luo, välittämään oman pyyntönsä Hänelle. Kun nämä vanhimmat sitten lausuivat sotapäällikön sanat Jeesukselle, oli kuin hän itse olisi lausunut ne. Siksi Matteus kirjoittaa hänen tulleen ja rukoilleen Jeesusta.

Sadanpäämiehen usko

Mutta mikä tuon sadanpäällikön Jeesukselle lähettämä viesti oikein oli? Hänen sanansa kuuluvat: Herra, minun palvelijani makaa kotona halvattuna ja on kovissa vaivoissa – tai ”hirveissä tuskissa”. (Matt. 8:6) Mitä ihmettä? Olisihan tällaisella päälliköllä ollut valtava määrä alaisia, joita hän olisi voinut helposti käskeä vaikkapa kantamaan palvelijan Jeesuksen luo? Niinhän tekivät monet muutkin: he toivat sairaat ja halvaantuneet lähimmäisensä Herran luo (vrt. esim. Matt. 9:2). Miksi tämä mies ei tehnyt niin? Hän itse sanoo syyn: Hänen palvelijansa tuskat olivat niin kovat. Luukas kertoo lisäksi, että palvelija oli kuolemaisillaan (Luuk. 7:2b). Siksi tätä ei enää voitu lähteä siirtämään pois kotoa.

Mutta oli myös toinen syy siihen, miksi sadanpäämies ei antanut tuoda palvelijaansa Jeesuksen luo: Hän uskoi, että Herra voisi parantaa hänen palvelijansa ilman, että edes näkisi tätä. Hän uskoi, ettei Jeesuksen tarvitsisi tehdä mitään ihmeellisiä temppuja parantaakseen sairasta. Sitä sadanpäämies ei sen sijaan lainkaan tiennyt, millä tavalla Jeesus voisi hänen palvelijaansa auttaa. Mutta juuri siksi hän jätti asiansa Jeesuksen haltuun, siis myös sen, miten Herra kaiken tekisi.

Huomaatko mitä Jeesus tekee kun kuulee sadanpäämiehen avunpyynnön? Heti, siltä seisomalta Hän vastaa: Minä tulen ja parannan hänet. (Matt. 8:7b) Luukas kertoo lisäksi, että heti kuultuaan sadanpäämiehen rukouksen, Jeesus lähti heidän kanssansa – siis lähettiläinä toimineiden juutalaisten vanhimpien kanssa. Hän lähti heti sinne, missä uskossa rukoiltiin Hänen apuaan. Sellainen Jeesus on. Hän on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15). Siksi Hän oikein odottaa, että saisi kuulla tämän sadanpäämiehen hätähuudot, ja myös sinun hätähuutosi. Enemmänkin: Hän odottaa, että saisi vastata meidän kaikkiin avunhuutoihimme ja rukouksiimme, ja auttaa niin kuin vain Hän voi. Eikä Hän voikaan vähän! Hänen sanansa ovat koruttomat, ilman mitään tehostusta. Mutta ne sanovat ihmeellisen asian: Minä tulen ja parannan hänet. Jeesus voi parantaa sairaan, antaa kuoleman kielissä olevalle elämän. Jeesuksella on valta!

Sadanpäämieskin uskoi tämän, katso vaikka! Luukas jatkaa: Mutta kun hän ei enää ollut kaukana talosta, lähetti sadanpäämies ystäviänsä sanomaan hänelle (Luuk. 7:6b) – siis aivan ilmeisesti juuri siksi, että tiesi, ettei hänellä, pakanalla ollut lupa keskustella juutalaisen opettajan kanssa. Mikä sadanpäämiehen viesti Jeesukselle tällä kertaa oli? ”Herra, en ole riittävän arvokas/kelvollinen/sopiva, että tulisit minun kattoni alle” (Matt. 8:8b). On kuin hän sanoisi: ”Mutta enhän minä ole muuta kuin pelkkä pakana! Eihän juutalaisen sovi tulla sellaisen kotiin?” Hän jatkoi: ”vaan sano vain sana, ja palvelijani paranee.” (Matt. 8:8c) Sadanpäämies ei alun perinkään ollut ajatellut, että Jeesus tulisi hänen taloonsa, vaan että Herra vain sanallaan parantaisi hänen palvelijansa. Nyt hän selittää Jeesukselle, miten tuli ajatelleeksi tätä: ”Sillä myös minä olen ihminen vallan alla, ja minulla on sotilaita alaisinani, ja sanon tälle: mene, ja [hän] menee, ja toiselle: tule, ja [hän] tulee, ja palvelijalleni: tee tämä, ja [hän] tekee.” (Matt. 8:9) Sadanpäämiehen ajatus on siis tämä: ”Jos minä, joka itsekin olen päällikköni alaisuudessa, voin pelkällä sanallani määrätä omat alaiseni tekemään mitä tahdon, miten paljon enemmän Jeesus voi tehdä niin, Hän, joka on itse Herra.” Näillä sanoillaan sadanpäällikkö itse asiassa tunnustaa alistuvansa – ei ainoastaan oman sotilasjohtonsa edessä, vaan myös ja ennen kaikkea Herran Jeesuksen edessä. Hän tunnustaa uskovansa, että Jeesus on kaiken Herra, Hän, joka on antanut elämän tälle sairaalle palvelijallekin, ja voi siis hänen elämänsä myös säästää. Lopulta hän vielä tunnustaa uskovansa, että Jeesus voi tehdä tämän kaiken sanomalla ainoastaan sanansa. Hän uskoi, että Jeesuksen sanassa on voima antaa elämä ja pitää se yllä.

Silloin Matteus kirjoittaa: Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.” (Matt. 8:10) Evankelista jatkaa: Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: ”Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon.” Ja palvelija parani sillä hetkellä. (Matt. 8:13)

Sadanpäämies esimerkkinä

Tästä me nyt näemme, miksi sadanpäällikkö oli uskossaan esimerkillinen. Ensiksi, vaikka hän oli korkeassa asemassa, oli hän Jumalan sanasta kuitenkin oppinut nöyryyttä Jumalan edessä.

Ehkä sinullekin on uskottu valtaa, omaisuutta tai ajallista arvostusta. Ehkä sinut on asetettu toisten johtajaksi tai opettajaksi. Ota kuitenkin opiksesi sadanpäämiehen asenteesta ja muista, että vaikka Jumala toki onkin asettanut maailmaan tällaiset ajalliset arvojärjestykset (ks. esim. Room. 13:1), hän ei kuitenkaan erottele ihmisiä niiden mukaan. Olitpa työssäsi kuinka korkeassa tai alhaisessa asemassa tahansa, olitpa kuinka rikas tai köyhä tahansa, kaikkivaltiaan Herran edessä sinä olet aivan samalla viivalla kaikkien muiden ihmisten kanssa. Mikä se viiva sitten on? Se on se viiva, jolla kaikki ihmiset ovat itsessään arvottomia ja kelvottomia astumaan pyhän Jumalan eteen, mutta samalla ja juuri siksi Hänen armonsa tarpeessa.

Toinen asia, jossa sadanpäämies on hyvänä esimerkkinä meille, on tämä: Kun on huoli ja hätä, puute tai tarve, niin mikä on silloin aina hyvä olla ensimmäinen ajatus? Se on: Jeesuksen luo!

Kun sinullakin on hätä lähimmäisestäsi, hänen terveytensä tai hengenelämänsä tilasta, ota opiksesi sadanpäämiehestä, ja vie lähimmäisesi heti Jeesuksen luo. Vie hänet heti sinne, missä Jeesus lupaa olla läsnä, kirkkoon. Jos lähimmäisesi ei sairautensa tai muun raihnaisuutensa vuoksi voi päästä kirkonmenoihin, niin älä epäröi pyytää Herrasi sananpalvelijaa tulemaan hänen kotiinsa jakamaan Herran sanaa ja pyhää ehtoollista. Näin sinä voit viedä lähimmäisesi Jeesuksen luo, Hänen hoidettavakseen. Jos taas lähimmäisesi ei tahdo kuulla Jeesuksesta mitään ja on hengellisesti aivan kuolemaisillaan, älä lannistu siitäkään! Mene silloin itse Jeesuksen luo rukoillen Häntä, ja vie lähimmäisesi ja hänen asiansa rukouksessa Herran eteen. Ja jos olet niin kärsimysten tai vaikka työn uuvuttama, ettet edes oikein jaksa rukoilla, tee kuitenkin niin kuin sadanpäämies ja pyydä ystäviäsi viemään lähimmäisesi, itsesi ja kaikki asiasi Jeesuksen luo. Pyydä heiltä esirukousta. Sitäkin varten seurakunta on. Tee tämä kaikki muistaen sadanpäämiehen uskon esimerkkiä: vaikka sinulla itselläsi ei ole mitään keinoja auttaa itseäsi tai lähimmäistäsi, luota kuitenkin Jeesuksen jumalalliseen valtaan. Hän voi pelastaa ja auttaa.

Kolmas asia, jossa sadanpäämies on esimerkkinä, on tämä: Hän luotti Jeesuksen sanan voimaan, siihen, että Herra voi pelkällä sanallaan parantaa sairaan ja kuolevan. 

Kun sinulla on hätä lähimmäisestäsi, tai kun kauhistut omaa syntisyyttäsi ja tuskailet etkö sinäkin mahda olla jo aivan kuolemaisillasi uskossasi, sano silloin Jeesukselle: ”Herra, sano vain sana, niin hän paranee.” ”Herra sano vain sana, niin minä tulen taas eläväksi.” Mutta älä jää odottamaan mitään erityistä, ihmeenomaista ilmoitusta tai ”ääntä taivaasta”, jolla Herra parantaisi jonkin tietyn sairauden tai tekisi ihmeen jossakin tietyssä asiassa. Meillä on enemmän: Jumala on antanut meille Raamatun täynnä pyhää sanaansa! Muuta Jumalan sanaa meillä ei ole, eikä tarvitsekaan olla. Raamattu on Jumalan sana ja Jumalan sana on Raamattu. Pyydä siis hädässäsi Herralta, että Hän sanoisi sinullekin vain sanansa, ja avaa sitten heti Raamattusi tai kuule Jumalan sanan saarnaa! Ota myös vastaan se sana, jonka Hän sinulle näin puhuu.

Lopulta kaiken keskuksessa on Jeesus

Tällä tavalla Herra on tallettanut meille pyhään Raamattuun historiallisen kertomuksen sadanpäämiehen uskosta. Näin Hän oikein provosoi meitä samanlaiseen intoon kuin mikä tällä sotapäälliköllä Jumalan sanan kautta oli, sekä ohjaa meitä myös uskomaan samalla tavalla.

Nimenomaan uskosta tässä kaikessa onkin lopulta kysymys. Kun me siis sanomme, että tämä sadanpäämies tai joku muu Raamatun pyhistä on meille uskon esikuvana, se ei tarkoita tuon ihmisen itsensä korottamista toisten yläpuolelle. Päinvastoin, evankeliumissahan on kyse nimenomaan siitä, että sotapäällikkö tunnusti Jumalan edessä täydellisen kelvottomuutensa ja kyvyttömyytensä. Mutta juuri siksi hän myös laittoikin kaiken toivonsa Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka ei ole kelvoton ja kyvytön, vaan vanhurskas, kaikkivaltias Herra, ja joka näistä ominaisuuksistaan huolimattakin on tullut kelvottomien ja kyvyttömien Vapahtajaksi – niin, aivan syntisten, sairaiden ja kuolevien Vapahtajaksi. Tätä on kristillinen usko. Se on uskoa omaan pahuuteen ja mahdottomuuteen, ja samalla myös Herran hyvyyteen ja mahdollisuuksiin. Vaikka me siis puhumme uskon esikuvista – ja kiitämme heistä Jumalaa! –, on kaiken keskuksessa lopulta kuitenkin Herra Jeesus itse. Hän tahtoo kuulla niiden rukoukset, jotka ovat itsessään heikkoja, mutta jotka uskossa turvaavat Häneen.

Jeesus tahtoo kuulla sinunkin, uskovansa rukoukset. Hän tahtoo myös vastata sinulle. Sanansa kautta Hän tahtoo antaa sinulle vastaukseksi oman itsensä sekä kaiken, mikä Hänen on. Ja niin, vaikka olet monenlaisen hädän ympäröimä, sinulle kuitenkin tapahtuu juuri niin kuin uskot: sinulla on Jeesus! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.1.2018.)

Mainokset

Sana, kaste ja uudestisyntyminen?

Mikä on Jumalan sanan ja kasteen osuus ihmisen uudestisyntymisessä? Artikkelissani käsitellään Luterilaisten tunnustuskirjojen opetusta tästä asiasta. Teksti löytyy täältä:

korvin kuultuna ja vedessä vastaanotettuna_huovinen

Artikkeli on aikaisemmin ilmestynyt seuraavassa teoksessa:

Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta. Vuosikirja 2018. 6. vuosikerta, toim. Juhana Pohjola. (Sivut 19–46.)

1. sunnuntai loppiaisesta (1. vsk), Tiit. 3:4–7

Jumala pelasti meidät – kasteen kautta!

Miksi Jumalan sana puhuu entisistä synneistä?

”Joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään.” Näin sanotaan suomalaisessa sananlaskussa. Sopisiko tämän lausuman ajatus ehkä meidänkin elämäämme? Kukapa meistä haluaisi muistella sitä mennyttä elämää, jota ennen uskoviksi tuloamme elimme? Kukapa haluaisi uudelleen miettiä niitä syntisiä ratkaisuja ja tekoja, joita me ilman Jumalaa teimme?

Mutta kuule, mitä Pyhä Henki sanoo. Apostolin kautta Hän laittaa lukijansa muistelemaan elämäänsä ennen heidän kristityksi tulemistaan. Se ei ole ollenkaan kaunista luettavaa! Kuule nyt mitä apostoli kirjoittaa kirjeessään Tiitukselle: Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. (Tiit. 3:3) Apostoli puhuu tässä tietenkin niistä ihmisistä, jotka kuuluivat kristilliseen seurakuntaan. Tämä asia koskee siis myös meitä, sinuakin.

Ensiksi Pyhä Henki siis puhuu tässä siitä, mitä sinulta langenneisuutesi ja syntisi tähden puuttui.

Oli kyllä olemassa todellinen ymmärrys siitä kuka Jumala on ja mikä Hänen tahtonsa on. Sinä kuitenkin olit vailla tätä ymmärrystä. Olit ymmärtämätön.

Oli kyllä olemassa Jumalan laki. Hän oli antanut sen meille sitä varten, että me sitä tottelisimme. Sinä kuitenkin olit välinpitämätön tästä laista, siis myös tottelematon sitä kohtaan.

Oli olemassa tie, joka vie iankaikkiseen elämään. Sinä et kuitenkaan tuntenut tätä tietä. Olit eksyksissä – tai oikeastaan eksytetty (vrt. πλανώμενοι, pass. part. nom.). Toisin sanoen perkele, maailma ja omat himosi olivat eksyttäneet sinut.

Toiseksi Pyhä Henki puhuu myös siitä, että me aktiivisesti käännyimme pahaan. Tämä koskee sinuakin. Sinä et seurannut Jumalan tahtoa, vaan moninaisia himoja ja nautintoja. Seurasit niitä jopa niin, ettet itse hallinnut itseäsi, vaan ne hallitsivat sinua. Olit niiden orja. Sinä et elänyt Jumalan hyvän tahdon mukaan, vaan pahuudessa. Et rakastanut lähimmäistäsi niin, että olisit tahtonut hänelle hyvää, vaan elit kateudessa, kadehtien sitä hyvää, mitä Jumala oli hänelle antanut. Et osannut osoittaa lähimmäisillesi rakkautta taikka edes välittänyt osata tätä. Sen sijaan olit lähimmäisillesi inhottava ja vihasit heitä.

Huomaatko miten erinomaisen todistuksen Pyhä Henki meistä ihmisistä antaa? Näin hyviä me ihmiset luontaisine edellytyksinemme olemme! Mutta ehkä joku nyt kysyy: ”Minkä ihmeen takia Raamattu nostaa esiin näitä minun elämäni karmeimpia asioita. Oikeinko Jumala itse muistelee minun kauheimpia syntejäni? Eikö kristinuskossa pitänytkään olla kyse armosta?”

Jumala pelasti meidät!

Vastaan kahdella tavalla, ensiksi lyhyesti ja sitten toiseksi vähän tarkemmin. Ensiksi siis, Pyhä Henki muistuttaa meitä meidän entisestä syntielämästämme siksi, että kun näemme maailman ympärillämme elävän tällä tavalla, emme ylpistyisi tai asettuisi synnissä elävien yläpuolelle. Mekin olemme ennen eläneet synnissä. Hän muistuttaa meitä näistä asioista myös siksi, että meissä on edelleenkin vanha liha, ja siis myös potentiaali tähän kaikkeen. Näillä sanoilla Pyhä Henki siis varoittaa meitä, ettemme enää uudestaan luiskahtaisi samaan synnin liejuun.

Toinen ja varsinainen syy entisistä synneistä muistuttamiseen selviää, kun luemme seuraavasta jakeesta eteenpäin. Siellä on kirjoitettuna se, minkä tämän päivän epistolatekstistä kuulimme. Kun Henki on yksityiskohtaisesti luetellut meidän menneitä syntejämme, Hän jo heti seuraavassa jakeessa lausuu: Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan (Tiit. 3:4–5a). Pyhä Henki siis nostaa esiin meidän entisen syntielämämme sitä varten, että Hän saisi yhä selvemmin kirkastaa sitä pelastusta, jonka Jumala on Pojassaan meille valmistanut (vrt. Joh. 16:14). Mutta mitä tämä sinun kohdallasi tarkoittaa?

Sinä elit ennen synnin, kuoleman ja perkeleen orjuudessa, mutta Jumala halusi olla sinulle Vapahtaja. Sinä olit täynnä pahuutta ja vihaa, mutta Jumala antoi hyvyytensä ja ihmisrakkautensa ilmestyä. Sinä olit synneilläsi ansainnut kuoleman ja iankaikkisen kadotuksen, mutta Jumala pelasti sinut. Sinulla ei ollut Jumalan edessä mitään vanhurskautta tai oikeamielisyyttä, Häntä miellyttävistä teoista puhumattakaan, mutta Hän oli laupias sinua kohtaan. (Tiit. 3:4–5a) Hän armahti sinua. Hän tahtoi lukea sinut täydellisesti vanhurskaaksi, itselleen kelpaavaksi. Näin Hän tahtoi tehdä, ettet sinä kuolisi synteihisi, vaan tulisit Hänen lapsekseen ja niin saisit Häneltä perinnöksi iankaikkisen elämän. (Tiit. 3:7)

Miten Jumala saattoi tehdä näin? Hänhän on pyhä! Eihän hänen pyhyytensä salli sellaista halpaa armoa, että Hän noin vain katsoo läpi sormien meidän syntejämme. Vastaus: Jumala armahti sinua ja meitä kaikkia Poikansa Kristuksen tähden. Oikeastaan tämä kaamea syntilista saarnaakin siis sitä, mitä hyvää Kristus on tehnyt sinun puolestasi, kun sinä et parhaimmissasi teoissakaan voinut saada sitä aikaan: Siinä missä sinä hyvän puutteellasi ja aktiivisella pahuudellasi rikoit kaikki Jumalan käskyt, Kristus täydellisessä kuuliaisuudessaan täytti Isänsä tahdon sinun puolestasi. Hän syntyi vaimosta lain alaiseksi, lunastaakseen lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan (Gal. 4:4b–5).

Kaste – uudestisyntymisen pesu

Pojassaan Kristuksessa Jumala siis hankki meille pelastuksen. Golgatalla Hän teki kaiken valmiiksi. Se on täytetty (Joh. 19:30b). Mutta nyt Pyhä Henki sanoo, että kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät (Tiit. 3:4–5a). Valtavat sanat: Hän pelasti meidät! Mutta missä tämä tapahtui? Missä pelastus tuli meidän osaksemme? Joku sanoo: ”No, Golgatallahan se tapahtui!” Hyvä! Totta kai pelastus hankittiin Golgatalla. Mutta olitko sinä siellä sinä päivänä? Et ollut. Mistä sinä sitten olet saanut siellä valmistetun pelastuksen itsellesi? Tämä on meidän pelastuksemme kannalta aivan olennainen kysymys!

Kun sana tässä puhuu Jumalan valmistamasta pelastuksesta, se vastaa välittömästi myös tähän kysymykseen. Apostoli kirjoittaa: pelasti hän meidät, […] uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta (Tiit. 3:5b). Vielä sana sanoo, että Jumala vuodatti Henkensä meihin runsaasti Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta (Tiit. 3:6). Tämä kaikki viittaa yhteen ja ainoaan tapahtumaan, kertakaikkiseen tapahtumaan, pyhään kasteeseen. Kaste on Kristuksen jumalallinen käsky. Siinä Jumala on yhdistänyt veden pyhään ja pelastavaan sanaansa. Siksi kaste ”vaikuttaa syntien anteeksiannon, lunastaa kuoleman ja perkeleen vallasta ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset.” (Vähä katekismus IV 1–2, 5–6) Juuri siksi, että kasteessa Jumalan henkäyttämä sana (2. Tim. 3:16) on liittynyt veteen, on kastevedestä tullut Pyhän Hengen välikappale. Näin kaste ”on armoa tulviva elämän vesi ja uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä” (Vähä katekismus IV 10). Tällä tavalla siis se, mitä sana tässä sanoo Jumalasta, että Hän pelasti meidät (Tiit. 3:5a), tapahtuu nimenomaan kasteessa. Sana ei siis tässä sano, että ensin ihmisen täytyy syntyä uudesti ja sitten hänet tämän uudestisyntymisen merkiksi myös kastetaan. Sana sanoo, että Jumala lahjoittaa uudestisyntymisen ja pelastuksen nimenomaan kasteessa (vrt. 1. Piet. 3:21a). Luther kirjoittaa tästä asiasta Isossa katekismuksessa:

Se [kasteen hyöty] on kaikkein parhaiten ymmärrettävissä niiden Kristuksen sanojen perusteella, joihin edellä on viitattu: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Ota tämä asia sen vuoksi mahdollisimman yksinkertaisesti eli näin: Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että se pelastaa. Eihän ketään sitä varten kasteta, että hänestä tulisi ruhtinas, vaan niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi. Pelastuminen taas, kuten hyvin tiedämme, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan. Tästä huomaat jälleen, miten kallisarvoisena kastetta on pidettävä, saammehan me siinä omaksemme sanoin kuvaamattoman suuren aarteen. Samoin tämä osoittaa hyvin, ettei kaste voi olla pelkkää tavallista vettä. Pelkkä vesi ei näet voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan sana ja se, että Jumalan nimi on läsnä vedessä, kuten edellä on jo sanottu. Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. Se saa näet sanasta voiman olla ”uudestisyntymisen pesu”. Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää Titukselle osoitetun kirjeen kolmannessa luvussa. (Iso katekismus IV 24–27)

Huomaa vielä apostolin sanat: pelasti hän meidät […] uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että kasteessa sinun vanha, lihallinen ja syntinen ihmisesi on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan, ja sinut on tehty osalliseksi Hänen uudesta ylösnousemuselämästään (vrt. Room. 6:4–5). Kasteessa Jumala on lahjoittanut sinulle Pyhän Henkensä ja niin tehnyt sinut kokonaan uudeksi!

Kaste on Jumalan yksipuolinen armollinen teko sinun pelastukseksesi. Siksi me emme voi koskaan liikaa ylistää sitä taikka siinä lahjoitettavaa armoa. Siksi, rakas kristitty, kuule vielä lopuksi: Sinut on kerran kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen, puettu Kristukseen (Matt. 28:19; Gal. 3:27). Siinä sinun syntisi on annettu anteeksi, Pyhä Henki vuodatettu runsaasti päällesi. Sinut on pelastettu! Tästä syystä sinäkin voit turvallisella mielellä muistella mennyttä elämääsi – tai oikeastaan sitä kuolemaa, jonka vallassa ennen olit. Sinun ei kuitenkaan tarvitse muistella näitä asioita tuskaillaksesi niitä! Herra on armahtanut sinut, polkenut maahan pahat tekosi, ja heittänyt kaikki sinun syntisi kasteveden meren syvyyteen. (Vrt. Miika 7:19–20) Jos sinulla on syntiä, palaa aina heti ja joka päivä parannuksessa kasteeseesi! Tunnusta siis syntisi Jumalalle ja usko synninpäästön sana, jonka Herra sinulle saarnauttaa. Silloin sinä pysyt sen iankaikkisen elämän yhteydessä, jonka Jumala, sinun pelastajasi, on sinulle pyhässä kasteessa lahjoittanut. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.1.2019.)