4. adventtisunnuntai (1. vsk), Sef. 3:14–17

Herra rakastaa sinua

Johdanto

Kuulimme, miten profeetta Sefanja Pyhän Hengen inspiroimana kirjoittaa Jumalasta: Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee. (Sef. 3:17b) Eivätkö nämä ole ihanat sanat? Kukapa ei haluaisi kuulla tällaista? Jumala rakastaa sinua! Hän rakastaa minua! Ja niin nämä sanat kuulunevatkin Vanhan testamentin lainatuimpiin jakeisiin. Erityisesti monet amerikkalaisen pop-kristillisyyden parissa syntyneet laulut ja puheet viittaavat useinkin juuri näihin Sefanjan sanoihin.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että näitä sanoja ei selitetä aivan sillä tavalla kuin pyhä teksti itse edellyttää. Herra siis iloitsee ja rakastaa. Mutta ensinnäkin, kenestä Hän puhuu? Kenestä Hän siis iloitsee? Toiseksi, miten Hän voi puhua näin? Kolmanneksi, mitä kaikkea tästä seuraa? Näitä asioita me nyt käymme tarkastelemaan.

Kenelle Herra puhuu?

Ensiksi siis, kuka on siis se, jolle Herra tässä tekstissä puhuu? Kenestä Hän iloitsee? Herra puhuttelee kuulijaansa monta kertaa aivan nimeltä. Hän sanoo: tytär Siion, tytär Jerusalem. Vielä Hän kutsuu heitä nimellä Israel. Herra siis puhuu tässä omaisuuskansalleen, uskovalle seurakunnalleen. Tämä kansa on Hänelle kuin ”tytär”, toisin sanoen ihana nainen ja morsian. Jumala viittaa näihin kuulijoihinsa myös epäsuorasti, kun Hän sanoo itse olevansa Israelin kuningas, Herra. Toisin sanoen, Hänen kuulijanaan on jumalallisen Kuninkaan morsian, kuninkaallinen papisto.

Tästä näkökulmasta tulee meidänkin ymmärtää tämä teksti omalle kohdallemme: Herra puhuu tässä kyllä meillekin. Mutta Hän puhuu meillekin juuri sen vuoksi, että me saamme kuulua Hänen omaisuuskansaansa, Hänen morsiameensa ja kuninkaalliseen papistoonsa. Mutta miten tämä on mahdollista? Miten Herra voi puhua näin meille? Tästä puhumme saarnan toisessa osassa.

Miksi Hän voi puhua näin?

Toisin kuin monissa kirkoissakin nykyään saarnataan, Jumala ei hyväksy yhtäkään ihmistä yhteyteensä sellaisenaan. Toki Hän on luonut jokaisen ihmisen ihmeellisesti. Luomisen perusteella jokainen ihminen onkin Hänelle kovin arvokas ja kallis. Sellainen sinäkin olet! Mutta yhtä totta on se, että lankeemuksen vuoksi meistä jokaisesta sellaisenaan on tullut syntinen ja jumalaton. Myös tämä asia koskee sinua, aivan niin kuin se koskee kaikkia muitakin ihmisiä. Meistä jokainen on omine edellytyksineen täysin kelvoton elämään Jumalan läsnäolossa. Jumalan pyhyys jopa vaatii meille syntisille iankaikkista kadotustuomiota. Miten ihmeessä siis voi olla mahdollista, että Herra tässä puhuu niin ystävällisesti ja rakastavasti seurakunnalleen, johon kuitenkin kuuluu tällaisia ihmisiä.

Vastaus: Hän voi puhua näille ihmisille tällä tavalla juuri siitä syystä, että he kuuluvat Hänen seurakuntaansa, Hänen pyhään kansaansa.

Mutta miten nämä ihmiset sitten ovat tulleet Hänen seurakuntansa jäseniksi, ja siis myös pyhiksi? Pyhä Henki vastaa Sefanjan suulla, ja sanoo: Herra on poistanut sinun tuomiosi. Nämä sanat tarkoittavat sitä, että Herra on poistanut näitä ihmisiä koskevan päätöksen, jonka oikeuden istunto heidän asiassaan tekee. Itse he olisivat kyllä ansainneet joutua kuolemaan, jopa ikuiseen kuolemaan. Mutta nyt suuri Tuomari, Herra, onkin ottanut tämän tuomion heiltä pois. Hän on itse tullut ottamaan heidän syntinsä pois (Joh. 1:29), ottamaan heidän tuomionsa itseensä. Hän on itse tullut synniksi, että he Hänessä tulisivat Jumalan vanhurskaudeksi, siis Jumalalle kelpaaviksi (2. Kor. 5:21). Hän on kantanut heidän syntinsä palkan, kuollut ristillään heidän kuolemansa (Room. 6:23a). Ja niin Herra voikin nyt katsoa nämä ihmiset syyttömiksi ja nuhteettomiksi. Hän voi pitää heitä aivan kertakaikkiaan pyhinä, Kristuksen tähden. Vanhan liiton kansan kohdalla tämä tapahtui tietenkin uskon kautta siihen Kristukseen, joka oli vasta tulossa. Me sen sijaan saamme tänään iloita: Kristus on jo tullut. Historiallisessa kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan Hän on jo tehnyt kaiken valmiiksi. Uskon kautta tähän Kristukseen ja Hänen täydelliseen sovitustyöhönsä mekin saamme nyt olla osalliset syntien sovituksesta, vapaat tuomiosta. Kristuksessa me kuulumme Jumalan pyhään omaisuuskansaan!

Mutta Herra sanoo vielä muutakin. Ennen nämä ihmiset elivät sielunsa vihollisen vallassa, hänen johtaminaan. Mutta nyt profeetta kirjoittaa, että Herra on kääntänyt pois sinun vihollisesi. Tosin nuo viholliset ovat kyllä vielä olemassa, mutta heillä ei ole enää mitään valtaa näihin, jotka on luettu syyttömiksi Kristuksen uhrin tähden. Kaikki syy, josta nämä viholliset voisivat Kristuksen omia syyttää, on nimittäin mennyt Kristukseen itseensä. Hän on sen kantanut, kuolettanut ristillään. Vaikka siis perkele joukkoineen vielä nyt käykin Herran omaisuuskansan ympäri etsien kenet sieltä voisi niellä (1. Piet. 5:8b), nämä ihmiset ovat kuitenkin varmasti Herran vanhurskauttamia. Ja kun he Jumalan seurakuntana myös jatkuvasti elävät uskossa ja Herransa vanhurskaudessaan, ei vihollinen löydä heistä ainuttakaan virhettä, tahraa tai ryppyä (Kork. v. 4:7; Ef. 5:27). No mitä hän sitten löytää? Profeetta kirjoittaa: Israelin kuningas, Herra, on sinun keskelläsi. Seurakuntaa vainotessaan vihollinen löytää seurakunnan Herran, Israelin Kuninkaan. Kuolemassaan Hän on voittanut koko maailman synnin, siis myös näiden omiensa synnin. Hän on noussut ylös. Hän elää, elää tullakseen seurakuntansa keskelle, heitä varjelemaan, kaitsemaan ja ravitsemaan. Ja siksi Pyhä Henki onkin antanut ihanat sanat Sefanjan kirjoitettavaksi Jumalan seurakunnalle: Ei tarvitse sinun enää onnettomuutta nähdä. On kuin Hän sanoisi: ”Sinä et näe enää pahaa, et mitään onnettomuutta. Kun Herra on sinun lunastajasi, kun Hän on vielä sinun keskelläsikin, ei sinulle voi tapahtua mitään pahaa. Sillä: Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. (Ps. 121:4–5) Hän varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi, […] sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti. (Ps. 121:7, 8)”

Mitä tästä seuraa?

Entä mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Siihen keskitymme kolmanneksi ja viimeiseksi. Herra puhuu profeettansa suulla: Älä pelkää, Siion, älkööt kätesi hervotko. On kuin Hän sanoisi: ”Vaikka sinä varmaan vielä tunnet vihollisen juonet ja kuulet hänen uhkauksensakin, sinulla ei kuitenkaan ole mitään syytä lamaantua. Ei ole mitään syytä, että kätesi herpaantuisivat. Miksi? Siksi, että minä olen sinun kanssasi, sinun keskelläsi.” Meille, uuden liiton seurakunnalle Hän sanoo: ”Vaikka perkele joukkoineen käy ympärilläsi ja sinua vastaankin, sinun ei kuitenkaan tarvitse pelätä mitään. Pyhän kasteesi perusteella sinä kuulut minun veressäni pyhitettyjen joukkoon. Sinä et ole yksin. Sinun kanssasi ovat kaikki minun pyhäni, ja enemmänkin, niin kuin minä itse olen tässä ilmoittanut: Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi. Huomaatko, miten minä aivan toistan nämä sanat, että sinä varmasti muistaisit ne. Minä olen sinun keskelläsi, seurakuntani keskellä. Enkä minä ole kuka tahansa rinnallakulkijasi. Minä olen Hän, jota sanani kutsuu nimellä sankari, joka auttaa. Minä olen sankari, suuri soturi ja mahtava hallitsija. Minä olen Hän, joka auttaa, itse pelastaja. Minä olen antanut sinun syntisi anteeksi, lunastanut sinut kuoleman ja perkeleen vallan alta, tuonut omaan rakkaaseen omaisuuskansaani, pyhien joukkoon, niiden, jotka minussa elävät ikuisesti. Sen vuoksi, rakas seurakuntani, iloitse, huuda ilosta! Puhkea huutoon, huuda ja aivan metelöi! Ole iloinen ja riemuitse koko sydämestäsi! Minä olen sinun Pelastajasi ja sinun varjelijasi. Ja minä olen aina sinun kanssasi, sinun keskelläsi pyhän sanani kautta, sekä totisen ruumiini ja vereni aterian välityksellä. Rakas morsiameni, eikö tämä ole iloinen asia? Eikö tämä ole suurin ilosi? Mutta tämä ilo ei ole ainoastaan sinun puolellasi, rakkaani. Koska nimittäin minä olen puhdistanut sinut omalla verelläni ja pyhän kasteeni kautta kaikesta synnistäsi (1. Piet. 1:18–19; Ap. t. 22.16), minä, Herra, itse ilolla iloitseni sinusta. Minä olen ääneti rakkaudesta sinua kohtaan. Minä riemuitsen sinusta aivan valtavan paljon. Pysythän ikuisesti minun kanssani, minun sanassani, minun rakkaudessani? Silloin sinun ei tarvitse koskaan pelätä, eikä nähdä onnettomuutta. Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. (Jes. 43:1) Tämä on varmasti totta.”

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 23.12.2018.)