1. adventtisunnuntai (1. vsk), Room. 13:11–14

Aivan kuin olisi jo päivä

Yö ja nukkuminen

Aivan Raamatun alussa Pyhä Henki ilmoittaa: ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. (1. Moos. 1:4b–5a) Edelleen Hän puhuu: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (1. Moos. 1:16–18)

Yö kuuluu Jumalan luomistyön piiriin! On varsin iloinen ja hyvä asia, että välillä tulee yö. Teistä monet tekevät päivisin paljon töitä. Monet ottavat päivittäin vastaan myös valtavia määriä visuaalista informaatiota. Lukemattomat valolla toimivat näyttöruudut vilisevät erilaista informaatiota, tärkeää ja vähemmän tärkeää. Ehkä monet teistäkin aivan väsyttävät paitsi silmänsä myös mielensä tällaisen jatkuvan nähtävän informaation tulvan äärellä. Siksi illalla tuntuukin hyvältä sammuttaa ruudut ja muut valot, antaa Jumalan luoman yön pimeyden vallata huoneen. On ihanaa saada hetkeksi sulkea väsyneet silmänsä ja antaa myös mielensä levätä näköaistin ärsykkeiltä. Yö ja siihen kuuluva uni ovat suuria luomisen lahjoja meille.

On kuitenkin myös toisenlaista nukkumista, hengellistä. Hengellinen nukkuminen ei liity luonnolliseen nukkumiseen. Toisaalta se ei liity myöskään luonnollisen unen puutteeseen, siis valvomiseen. Näissä kahdessa on paljon samaa: Vaikka ihminen olisi kaikkein suurinta tarkkaavaisuutta vaativassa työssä, hän saattaa hengellisessä mielessä olla kuitenkin aivan unessa. Samoin kuin nukkuva ihminen ei rekisteröi sitä, mitä hänen vieressäänkin kuiskataan, niin myös hengellisesti nukkuva ihminen on välinpitämätön, jopa tietämätön sen suhteen, mitä Jumala sanassaan puhuu. Mutta näissä kahdessa on myös eroja: Luonnollisesta unesta nauttiva ihminen ei nukkuessaan tietenkään voi harkitusti tai hallitusti tehdä yhtään mitään. Hengellisessä unessa oleva ihminen sen sijaan toimii yleensä aktiivisestikin. Mutta koska hän ei siis kuule Jumalan sanaa, ei hän myöskään ojentaudu sen mukaan. Siksi hengellinen nukkuminen johtaa ihmisen myös aivan tietynlaiseen elämänmuotoon ja toimintaan. Hengellisesti nukkuva tekee sitä, mitä Pyhä Henki apostolin suulla kutsuu pimeyden teoiksi.

Miksi nämä teot ovat pimeyden tekoja? Jo lapset ovat sarjakuvista oppineet, että rosvot tekevät puuhiaan öisin, pimeässä, kun voidaan olettaa, ettei kukaan näe. Näin toimitaan paitsi tietenkin siksi, ettei jäätäisi kiinni, mutta varmaankin myös siksi, että jokainen ihminen pohjimmiltaan tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Luomisessa Jumala on kirjoittanut ihmisen sydämeen lakinsa. Vielä lankeemuksen jälkeenkin tästä tiedosta on jäljellä himmeä aavistus. (Esimerkiksi joku rikollinen saattaa pitää aivan mahdollisena varastaa toiselta hänen kalliin autonsa. Kuitenkin silloin, jos joku yrittää varastaa hänen oman autonsa, hän pitää sitä ehdottomasti vääränä tekona.)

Mutta mitä tällaiset pimeyden teot sitten käytännössä ovat? Apostoli luettelee niitä monta. Ensin hän puhuu mässäyksistä ja juomingeista. Mässäyksillä tarkoitetaan syöminkejä, joita aikanaan järjestettiin antiikin tarustossa esiintyneen viinin, näyttämötaiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumalan kunniaksi. Sellainen on tietenkin epäjumalanpalvelusta, onhan tuollainen viinin jumala pelkkää ihmisten keksintöä. Mutta samalla tavalla tällaiset syömingit koituvat epäjumalanpalvelukseksi myös meidän aikamme ihmisille, jotka eivät tiedä mitään antiikin epäjumalista. Nimittäin siellä missä ei välitetä elävästä Jumalasta, kaikkien hyvien lahjojen antajasta, muodostuvat Hänen lahjansa monille epäjumaliksi. Ja niin vatsasta ja sen täyttämisestä erilaisilla herkuilla tulee monille elämän tärkein asia, jolta odotetaan kaikkea hyvää – sanalla sanoen: jumala (vrt. Fil. 3:19b). Sama pätee tietenkin myös juominkeihin, joista apostoli puhuu. Raamattu opettaa selvästi, että itsessään viinikin on Jumalan luomistyöhön kuuluva asia ja sellaisena Hänen hyvä lahjansa (vrt. 1. Tim. 4:4–5). Mutta kuten sanottu, siellä missä ei välitetä Jumalasta, kaikkien lahjojen antajasta, muodostuvat Hänen lahjansa monille epäjumaliksi. Ja niin myös alkoholista ja juopumuksesta tulee monille elämän tärkein asia, jolta odotetaan kaikkea hyvää – toisin sanoen: jumala.

Toiseksi apostoli puhuu haureudesta ja irstaudesta. Ei liene sattumaa, että hän mainitsee nämä juuri juominkien jälkeen, johtaahan juuri viinistä juopuminen irstaaseen menoon (Ef. 5:18a). Miten paljon maailmassa onkaan sellaisia sukupuolisuhteita, joita ihmiset lihansa himojen tyydyttämiseksi haalivat ohi Jumalan hyvän säädöksen, jonka mukaan miehen ja naisen tulee elää elinikäisessä avioliitossa. Miten paljon maailmassa onkaan irstautta, siis sellaista hillittömyyttä, jossa ei enää välitetä edes yrittää kontrolloida lihan himoja, vaan annetaan niiden kontrolloida omaa itseä. Nykymaailmassa tällaiseen jopa kannustetaan. Jo lasten piirrettyjen elokuvien juonet saarnaavat, miten pitäisi päästää irti kaikista kahlitsevista säännöistä, kuunnella vain sydäntään ja antaa vain mennä. Aikuisille tarkoitetun viihteen sisältämästä saarnasta ei tarvitse edes mainita. Ja kun tätä saarnaa rohkaistaan vielä alkoholin liikakäytöllä, menee loppukin järjellisestä itsensä hallitsemisesta. ”Antaa mennä vain, sillä tavalla miltä nyt tuntuu!” [S]yökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme. (1. Kor. 15:32)

Kolmantena pimeyden tekojen listassa apostoli mainitsee vielä riidan ja kateuden. Tässä langenneessa maailmassa kukaan meistä ei voine välttää riitaa tai erimielisyyttä. Sellaista tulee valitettavasti kotona, työpaikalla, seurakunnassakin. Tässä on kuitenkin kyse siitä, että tällaiselle riidalle ja erimielisyydelle annetaan tilaa. Miten helposti me annammekaan katkeruuden juuren päästä kasvamaan ja tekemään häiriötä, ja niin tulevat monet  saastutetuiksi (Hebr. 12:15b). Apostoli puhuu vielä kateudesta, taikka kiivaudesta tai kiihkosta. Hän tarkoittaa lihallista, synnillistä ja itsekästä kiihkoa oman asian puolesta ja toista ihmistä vastaan. Sellainenkin kuuluu siis pimeyden tekoihin.

Päivä ja valvominen

Jumala on siis luonut yön, mutta Hän luonut myös päivän. Tämäkin on varsin iloinen ja hyvä asia. Päivällä aurinko valaisee ja lämmittää. Auringon valon välityksellä Jumala antaa kasvun metsille, viljalle, juureksille, vihanneksille, marjoille, kaikille luonnon antimille. Auringon valosta myös ihmiset ja eläimet saavat terveyttä ja elinvoimaa. Kun on valoisaa, voivat ihmiset myös nähdä silmillään. Silloin he voivat ottaa vastaan monenlaista hyödyllistä informaatiota ympäröivästä maailmasta, ja valvoa sen hyvinvointia. Tähän liittyy myös se seikka, että juuri valoisana aikana ihmiset voivat tehdä työtään, viljellä ja varjella Jumalan luomakuntaa (1. Moos. 2:15).

On kuitenkin myös toisenlaista valvomista ja valppautta, hengellistä. Hengellinen valvominen ei liity luonnolliseen valvomiseen tai toisaalta myöskään nukkumiseen. Vaikka ihminen öisin nukkuisi riittävästi, ja vaikka hän ottaisi välillä tarvittavia päivänokosiakin, saattaa hän kuitenkin hengellisessä mielessä olla valveilla. Miten niin? Kun ihminen ei halveksi Jumalan sanaa eikä sen saarnaa (Vähä katekismus I 6), vaan kuulee ja vastaanottaa sen, tekee sanan kautta vaikuttava Pyhä Henki hänet eläväksi. Silloin hän voi turvallisesti sulkea hetkeksi ruumiillisten korviensa ja silmiensä vastaanottimet, ja mennä rauhassa nukkumaan. Pyhä Henki asuu hänessä ja on tehnyt hänen ruumiinsa temppelikseen (1. Kor. 3: 16; 6:19), rukoileepa vielä itse hänessä sanattomin huokauksin (Room. 8:26). Tällä tavalla Jumalan sanasta ja sen myötä Pyhästä Hengestä osallinen ihminen voi valvoa hengellisesti, vaikka ruumiillisesti nukkuisikin. Sanan kautta vaikuttava Pyhä Henki saa hänet myös ojentautumaan sanan mukaan. Siksi hengellinen valvominen johtaa myös aivan tietynlaiseen elämänmuotoon ja toimintaan. Sellainen on – niin kuin apostoli tässä sanoo – vaeltamista säädyllisesti tai kunniallisesti, niin kuin päivällä vaelletaan (Room. 13:13a). Se on elämää Jumalan, kaikkien ihmisten Luojan hyvän tahdon mukaan. Siksi se on elämää, jossa rakastetaan Jumalaa ja lähimmäistä. Sellainen rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. (Room. 13:10) Siksi sellaista elämää viettävän ei tarvitse hävetä tai kätkeytyä yön pimeyteen. 

Jumalan sanan ohjaamaa elämää elävä ihminen ei laitakaan turvaansa syömiseen tai juomiseen, tai muihin epäjumaliin. Hän turvaa Herraan, kaikkien lahjojen antajaan. Sellaista elämää elävä ihminen ei etsi tyydytystä irtonaisista suhteista tai sellaisten myötä odottamastaan haluttavuuden kokemuksesta. Hän saa hengellisen rauhan siitä, että Jumala rakastaa häntä. Hän saa ajallisen rakkauden ja läheisyyden Jumalan säätämässä avioliitossa – tai jos hänen osansa ei ole avioitua, niissä hyvissä ystävyyssuhteissa, jotka Herra hänen elämäänsä johdattaa. Sellaista elämää elävän ihmisen ei tarvitse etsiä omaa etuaan riitelemällä tai kiivailemalla lähimmäisiään vastaan. Hän tietää, että kaikki kuitenkin yhdessä vaikuttaa hänenkin parhaakseen, kun Jumala on hänetkin aivoituksensa mukaan sanallaan kutsunut omakseen, ja kun hän vain sitten myös pitää Jumalan ja Hänen sanansa aina elämässään etusijalla (vrt. Room. 8:28).

Maailmaan Valoon puetut – valon lapset

Rakkaat kristityt! Tähän kaikkeen meidätkin on kutsuttu. Apostoli puhuu Rooman seurakunnalle siitä hetkestä, jona uskoon tulimme tai – niin kuin voitaisiin kääntää – ”uskoimme”. Hän puhuu tässä uskomisesta tavalla, joka tarkoittaa kertakaikkista tapahtumaa. Apostoli viittaakin pyhään kasteeseen, jossa hän itse ja hänen lukijansa, seurakuntalaiset, saivat kerran kaikki syntinsä anteeksi. Siinä he saivat myös Pyhän Hengen lahjan, sekä Hänen kauttaan myös uskon Kristukseen. (Ap. t. 2:38) Tämä kaikki koskee myös teitä, rakkaat ystävät. Juuri uskon kautta ja Kristuksessa Jeesuksessa tekin kaikki olette Jumalan lapsia. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:26–27) Kasteessa Kristus on pessyt pois teidänkin syntinne (Ap. t. 22:16), valaissut pimeytenne ja synnyttänyt teidät uuteen elämään yhteydessään (vrt. Joh. 3:5; Tiit. 3:5). Kasteessa Kristus on riisunut päältänne vanhan lihallisen ihmisen ja haudannut sen kanssaan kuolemaan (Room. 6:4). Kasteessa Hän on pukenut teidät siihen valoisaan vaatteeseen, joka Hän, maailman Valo, itse on (Joh. 8:12). Siinä Hän on pukenut teidät valon varusteisiin: Olette saaneet päällenne Jumalan koko sota-asun. Olette saaneet totuuden vyöksenne, Kristuksen vanhurskauden haarniskaksenne, kengiksenne alttiuden rauhan evankeliumille, uskon kilven, pelastuksen kypärän ja Hengen miekan, Jumalan sanan. (Ef. 6:13–17) Kristukseen, maailmaan Valoon puettuina ja Hänen valostaan osallisina te ette ole enää yön ettekä pimeyden lapsia, vaan kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia (vrt. 1. Tess. 5:5). Se on Hänen armoaan!

Valvominen – keskellä yötäkin osallisena päivästä

Mutta jos me kristityt kerran jo olemme osallisia Kristuksen vanhurskaudesta ja jumalallisesta valosta Hänessä, niin miksi apostoli sitten vielä kehottaa seurakuntaa sanoen: Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin (Room. 13:12b)? Siksi, että tänä lopun aikana vanha pimeys ja uusi valo ovat ikään kuin limittäin. Ne, jotka ovat tulleet valon ja päivän lapsiksi, ovat tulleet sellaisiksi maailman yön ja sen pimeyden keskellä; jo tämän yön kuluessa heidät on sanan ja kasteen kautta siirretty Jumalan valoon. Siksi heidän on myös elettävä valon lapsina juuri tämän yön keskellä.

Jos koskaan ei tulisi yö, ei pitkälle vaellukselle lähtevien tarvitsisi huolehtia siitä, että heillä on mukana riittävästi paristoja otsalamppuja tai taskulamppuja varten. Valoa olisi aina riittämiin. Mutta juuri siksi, että aurinko tietyin väliajoin poistuu näkyvistä, on heidän välttämätöntä varmistua, että valonlähteet toimivat ja että he kykenevät pimeässäkin etenemään aivan kuin olisi päivä. Hieman samankaltainen on myös kristittyjen, valon lasten laita. Ennen kuin heidän Herransa Kristus tulee kirkkaudessaan pyhien enkeliensä kanssa (Matt. 25:31), he elävät ja vaeltavat keskellä langenneen maailman yötä. Juuri siksi heidän on varmistauduttava, että he tämän synkän pimeyden keskelläkin pysyvät tässä Jumalan valossa ja sen valaisemina, valon lapsina ja päivän lapsina. Heidän on varmistauduttava siitä, että he tämän pimeyden keskelläkin elävät aivan kuin olisi jo päivä.

Juuri nyt tämä asia on erityisen tärkeä. Apostoli sanoo nimittäin, että yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä (Room. 13:12a). Aivan kohta tämän maailman aika pimeyksineen tulee päätökseensä. Aivan kohta koittaa se iankaikkisuuden aamu, jolloin valon Valtias, Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan (Matt. 25:31). Tuolloin on kaikkien joka tapauksessa herättävä unestaan. Sen vuoksi on syytä herätä jo nyt, ja juuri nyt! Jos sinä olet siis langennut tekemään pimeyden tekoja, sinun on juuri nyt syytä tunnustaa nämä tämä kaikki Jumalan edessä, ja parannuksessa tulla pois hengellisen yön pimeyden vallasta, oman lihasi, maailman ja perkeleen mielihaluista. Yhdenkään kastetun ei pidä luulla voivansa elää kaksoiselämää – ihmisten keskuudessa pyrkiä näyttämään kristityltä, valon lapselta, mutta salassa elää oman lihansa himojen mukaan. Valon Valtias, Jeesus Kristus tulee pian!

Juuri sen vuoksi apostoli kehottaa: pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus (Room. 13:14a). Hän ei tarkoita tässä pukeutumista mihinkään sellaiseen, mitä sinulla, kristityllä ei olisi jo ennestäänkin ollut. Pikemminkin apostoli tarkoittaa, että syntiesi tunnustamisessa sekä sitten myös uskossa vuoksesi ristiinnaulittuun Kristukseen sinä saat tulla yhä uudelleen puetuksi siihen valoisaan vaatteeseen, Kristuksen vanhurskauteen ja puhtauteen, johon sinut on jo kerran kasteessa puettukin. Näin sinä saat parannuksessa palata elämään sitä elämää, johon sinut on jo kasteessa siirretty, elämään valon ja päivän lapsena, joka elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana (vrt. Vähä katekismus IV 12). Juuri tätä tarkoittaa se ”kasteen armoon palaaminen”, josta luterilaiset usein puhuvat.

Kun me elämme jatkuvasti Jumalan sanan kuulossa ja parannuksessa, Jumala itse pitää meidät valon lapsina, sellaisina, joille Kristus, maailman Valo itse sanoo: Te olette maailman valkeus. (Matt. 5:14a) Itsessämme meissä ei tietenkään mitään jumalallista valoa ole; lankeemuksemme on sammuttanut meistä viimeisenkin valon kipinän. Mutta Kristuksen lunastamina ja Hänessä valaistuina me, Hänen pyhä Kirkkonsa saamme olla kuin kuu. Eihän kuukaan itsessän loista mitään valoa. Se saa kuitenkin heijastaa sitä valoa, joka on peräisin suuremmasta valonlähteestä, auringosta. Kristus Jeesus, meidän Herramme ja Jumalamme on aurinko (Ps. 84:12a). Hänen yhteydessään ja Häneen puettuina me, Hänen Kirkkonsa, saamme heijastaa Hänen valoaan maailman pimeyteen. Hän antakoon suuhumme uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Saakoot sen nähdä monet ja pelätä ja turvata Herraan (Ps. 40:4). Suokoon Herra, että tällä tavalla vielä moni saisi jo tämän maailman pimeyden keskellä tulla pelastetuksi hengellisen unen vallasta, valon lapseksi, elämään Hänen Kirkossaan, valon valtakunnassa, aivan kuin olisi jo päivä. Suokoon Hän, että pysymme hengellisesti valveilla Hänen Hengen täyttämän sanansa äärellä. Suokoon Hän, että meidän, Hänessä vanhurskautettujen polku olisi kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka (Sananl. 4:18), siihen päivään, jona Hän, maailman Valo ilmestyy kirkkaudessaan ja kutsuu meidät perimään iankaikkisen valtakuntansa (Matt. 25:34).

”Lopuksi, kääntykää kaikki Herran Jeesuksen puoleen. Olkoon tämän elämän nautinto teissä hyvässä omassatunnossa, kuoleman kestäminen kuolemattomuuden toivossa, ylösnousemusvarmuutenne Kristuksen armossa. Olkoon totuutenne yksinkertaisuudessa, uskonne varmuudessa, pidättyväisyytenne pyhyydessä, ahkeruutenne raittiudessa, keskinäiset suhteenne siveydessä, sivistyksenne ilman turhamaisuutta. Olkoon oppi raitis, uskollisuus ilman harhaopin juopumusta. Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien teidän kanssanne. Aamen.” (Ambrosius: Ep. LXIII 113. Suom. H. H.)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa ja Tiituksen luterilaisessa seurakunnassa Mikkelissä 2.12.2018.)

Mainokset