Jouluaamu (1. vsk), Luuk. 2:1–20, kuudes saarna

”Menkäämme nyt Beetlehemiin”

Leivän talo ja Daavidin kaupunki

Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: ”Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti.” (Luuk. 2:15) Tämän paikkakunnan nimi mainitaan jouluevankeliumissa kaksi kertaa nimeltä, sekä kerran epäsuorasti (Luuk. 2:4, 11, 15). Betlehem oli kaupunki Juudean vuoriseudulla, yhdeksän kilometriä Jerusalemista etelään. Siellä oli muinoin asunut muun muassa mies nimeltä Booas yhdessä hurskaan vaimonsa, mooabilaisen Ruutin kanssa (Ruut 1:19; 4:9–11, 21, 22). Moni varmaan muistaa miten Ruutin kirjassa kerrotaan, että Booas palvelijoineen teki työtä viljapelloilla (Ruut 2:3ss). Tuon alueen pelloilta saatiinkin tiettävästi suuria viljasatoja. Ehkä juuri siksi heidän kaupunkinsa oli saanut nimekseen בֵּית-לֶחֶם (Bet-lähäm), ”leipähuone” tai ”leivän talo”.

Mutta Ruutin kirjassa kerrotaan myös toinen, jouluevankeliumin kannalta tärkeä asia. Kirjan viimeiset sanat kuuluvat: ja Booaalle syntyi Oobed. Oobedille syntyi Iisai, ja Iisaille syntyi Daavid. (Ruut 4:21b–22) Tällä tavalla Booaan ja Ruutin kotikaupungista Betlehemistä tuli siis Daavidin suvun kotikaupunki. Niin Herra sitten myöhemmin lähettikin profeettansa Samuelin juuri sinne, että hän voitelisi tämän Iisain nuorimman pojan kuninkaaksi (1. Sam. 16:1).

Näihin asioihin liittyy se, että Pyhä Henki on nähnyt hyväksi mainita Betlehemin kaupungin jouluevankeliumissa. Nyt katsomme tätä asiaa tarkemmin, kahdesta eri näkökulmasta. Lopuksi kuulemme vielä miten tämä kaikki liittyy meidän elämäämme.

Vapahtaja tuli ihmiseksi tietyssä paikassa

Ensiksi: Ihmisyyteen kuuluu aina osallisuus tiettyyn kansakuntaan ja sukuun. Koska Jumala lähetti Poikansa maailmaan, syntymään ihmiseksi, piti Hänen luonnollisesti syntyä tietyn kansan keskuudessa. Kun Jumala siis tahtoi antaa Poikansa sikiämään Pyhästä Hengestä neitsyen kohdussa, tahtoi Hän tehdä tämän nimenomaan oman rakkaan kansansa, Israelin keskuudessa. Minkä takia? Sen takia, että Hänen Poikansa Jeesuksen oli määrä vapahtaa oma kansansa heidän synneistänsä. (Matt. 1:20–21) Niin Jumala antoikin Joosefille, Juudan sukukunnan miehelle ja palvelijansa Daavidin jälkeläiselle tehtävän olla sen perheen pää, johon Hänen Poikansa syntyisi. Kun enkeli sitten ilmestyi tälle Herramme kasvatusisälle, hän puhuttelikin tätä nimellä Joosef, Daavidin poika (vrt. Matt. 1:20; ks. myös Matt. 1:1–16). Mutta myös Jumalan Pojan äiti ja jumalansynnyttäjä, neitsyt Maria kuului Daavidin sukuun. Näin Raamattu antaa ymmärtää. (Luuk. 1:27)

Ihmisyyteen kuuluu aina myös eläminen, liikkuminen ja oleminen tietyssä paikassa. Koska Jumala lähetti Poikansa ihmiseksi, piti tämän tietenkin tulla johonkin tiettyyn paikkaan maailmassa. Tämän paikan Jumala olikin jo edeltä säätänyt. Koska Hän siis tahtoi käyttää Daavidin sukua ja sen jälkeläisiä Poikansa lihaksi tulemisen välikappaleena sekä sitten myös Hänen ajallisen elämänsä tukena, oli luontevaa, että Messias oli syntyvä juuri Daavidin suvun kaupungissa, Betlehemissä. Profeettansa Miikan suulla Herra oli myös ennalta ilmoittanut: Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. (Miika 5:2) Ja niin juuri Bethelem olikin nyt se paikka, josta Israelin kansa odotti Daavidin suvun uutta versoa, Messiasta. Tästä odotuksesta kertoo muun muassa se seikka, että kun kuningas Herodes sittemmin kuuli itämaan tietäjiltä juutalaisten kuninkaan syntymästä ja tiedusteli ylipapeilta ja kirjanoppineilta Hänen syntymänsä paikkaa, tiesivät nämä heti vastata hänelle lainaten ennalta annettuja profetioita: Messias syntyisi Betlehemissä. (Matt. 2:4–6)

Toki juuri ennen kuin Jumalan Poika tuli ihmiseksi, asui Hänen kasvatusisänsä Joosef morsiamineen aivan toisella puolen maata, Galileassa, Nasaretin kaupungissa. Mutta jotta Jumalan sana kävisi toteen, käytti Jumala pakanakeisari Augustuksen verollepanoon liittyvää käskyä, joka vaati kaikkia menemään omiin kotikaupunkeihinsa kirjoittautumaan veroluetteloon (Luuk. 2:1b–c, 3). Siksi Luukas kirjoittaakin: Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua verolle pantavaksi (Luuk. 2:4–5a). Ja melkein heti perään evankelista jatkaa, että heidän siellä – siis Betlehemissä – ollessaan […] Marian synnyttämisen aika tuli (Luuk. 2:6).

Elämän Leipä tuli Leivän taloon

On toinenkin syy siihen, että Jumalan Poika syntyi juuri Betlehemissä. Kuten kuulimme, Jumala siis lähetti Poikansa maailmaan, että Hän vapahtaisi kansansa sen synneistä. Mutta sana puhuu myös toisella tavalla tämän saman pelastuksen tuomisesta ihmisille: Jumala lähetti Poikansa, että Hän olisi se Jumalan Leipä, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän (Joh. 6:33). Jumala lähetti Poikansa, että Hän olisi elämän Leipä, ja että jos kuka tahansa tulisi Hänen tykönsä, se ei koskaan olisi nälissään, ja joka uskoisi Häneen, se ei koskaan janoaisi (Joh. 6:35, 48). Jumala lähetti Poikansa, että Hän olisi se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. (Joh. 6:50) Jumala lähetti Poikansa, että Hän olisi se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta, ja että jos joku söisi tätä leipää, hän eläisi iankaikkisesti. Jumala lähetti Poikansa, että se leipä, jonka Hän antaa, on Hänen lihansa, maailman elämän puolesta. (Joh. 6:51)

Niin kuin kuulimme, Betlehemissä oli jo ainakin tuhat vuotta ennen Kristuksen syntymää korjattu suuria viljasatoja. Näistä oli saatu paljon leipää kansalle. Mutta samalla kun tämä kaikki oli todella kerran tapahtunut, oli se myös esikuvaa vielä suuremmasta ruokkimisihmeestä. Nimittäin kun Jumala lähetti Poikansa maailmaan ihmiseksi, tuli Betlehemiin, ”Leivän taloon” totinen Leipä taivaasta (Joh. 6:32d), itse elämän Leipä. Hänessä Juudan sukukunnan ja Israelin kansan keskuuteen tuli totinen ruoka, heidän elämänsä ja koko maailman elämän puolesta.

Menkäämme mekin nyt Betlehemiin

Mutta miten tämä kaikki liittyy meidän elämäämme? Niin kuin kuulimme, Jumalan Pojan tuleminen tapahtui aivan tietyssä paikassa, jonka Jumala oli ennalta säätänyt ja myös sanassaan ilmoittanut omilleen. Siksi me saamme nyt iloita: Jumalan Poika Jeesus Kristus on tullut meidän syntiemme sovitukseksi! Historiallisen syntymänsä, elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Hän on varmalla ja luotettavalla lunastanut meidät kaikista synneistämme. Mutta on muutakin! Vapahtaja tulee meidän luoksemme tänäänkin aivan tietyllä tavalla ja siksi myös aivan tietyssä paikassa, jonka me voimme tietää.

Ehkä joku tosin ajattelee: ”Eikö Jumala ole Henki, jonka ihminen voi kohdata missä vain ja milloin vain? Miksi sinä laitat Hänet tällaiseen ’laatikkoon’? Miksi rajoitat Hänen tulemisensa ja toimintansa tiettyjen paikkojen puitteisiin?” Vastaan: Siksi, että Hän itse tekee niin. Kristillinen evankeliumi ei nimittäin ole ainoastaan siinä, että Jumalan Poika on tietyssä paikassa tullut ihmiseksi, koko maailman syntien sovittajaksi. Totta kai ensisijaisesti juuri siinä! Mutta kristillinen evankeliumi on samalla myös siinä, että Jumalan Poika tulee edelleenkin ihmisten luo tietyssä paikassa. Mutta miksi Hän tekee niin? Siksi, että sinä ja minä olemme ihmisiä, ja sellaisina välttämättä aina tietyssä paikassa.

Tämän Herra osoittaa puhuessaan Betlehemistä, mutta myös toisessa jouluevankeliumin kohdassa. Huomasitko, mitä enkeli sanoi paimenille? Hän sanoi: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa. (Luuk. 2:12b) εὑρήσετε (heurēsete), te löydätte tai ”tulette löytämään”. Kristus on siis tullut sillä tavalla, että Hänet voidaan löytää. Hän on tullut sillä tavalla, että juuri ne tavalliset ihmiset, jotka Häntä tarvitsevat ja joita varten Hän on myös tullut, voivat tietää missä Hän on sekä sitten myös aivan käytännössä löytää Hänet.

Tällä tavalla Kristus tulee meidänkin luoksemme. Hän ei tahdo sinun jäävän vain jonkinlaiseksi hengelliseksi ”etsijäksi”. Hän tahtoo tulla luoksesi niin, että sinä myös löydät Hänet. Siksi Kristus on asettanut pyhän sanansa, kasteen ja ehtoollisen niiksi paikoiksi ja välineiksi, joissa Hän on läsnä. Sinäkin saat olla varma, että siellä missä näitä välineitä Hänen sanansa mukaisesti jaetaan, Kristus varmasti on. Sieltä sinä voit Hänet löytää.

Ehkä joku muistaa tunnetun kreikankielisen huudahduksen: εὕρηκα (heurēka). Se merkitsee: ”olen löytänyt”. Kerrotaan, että muinainen kreikkalainen oppinut huudahti näin tehtyään suuren oivalluksen erään fysikaalisen ilmiön äärellä. Tämä huudahdus johtuu samasta löytämistä tarkoittavasta sanasta εὑρίσκω (heuriskō), jota enkeli käytti sanoessaan paimenille: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa. Näin sinäkin saat sydämessäsi huudahtaa tullessasi tänne messuun. Kristus on tullut sinun löydettäväksesi sanassa ja sakramenteissa. Siksi saat iloita: ”Heurēka! Olen löytänyt Kristuksen!”

Koska Kristus siis tällä tavalla tulee ihmisten keskelle ja heidän löydettäväkseen, voivat ihmiset myös mennä sinne missä Hän on. Sen vuoksi paimenetkin sanoivat toisillensa: Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti. Ensimmäisenä jouluna Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, jotta Hän voisi puhua ihmisille tavalla, jonka he voisivat kuulla ja ymmärtää, jotta Hän voisi olla heidän nähtävänään ja käsin kosketeltavanaan (1. Joh. 1:1), ja jotta Hän lopulta voisi ruumiillisen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta vapahtaa kansansa heidän synneistään. Samoin Jumalan Poika tänäänkin ottaa sanassa ja sen saarnassa korvin kuultavan ja ymmärrettävän asun, kasteessa ja ehtoollisessa näkyvän, käsin kosketettavan ja vastaanotettavan muodon. Näin Hän tekee siksi, että se vapahdus synneistä, jonka Hän on kerran Golgatalla valmistanut, voisi tulla sinun ja kaikkien ihmisten osaksi uskon kautta.

Tämä kaikki tapahtuu nyt Kristuksen Kirkossa. Kristuksen Kirkko onkin se todellinen uuden liiton Betlehem, se ”leivän talo”, jossa meidän elämäksemme tullut Jumalan Poika Kristus, itse elämän Leipä tulee meidän elämäksemme. Täällä Hän tulee meidän keskellemme, että me tulisimme tänne Hänen tykönsä, löytäisimme Hänet, emmekä koskaan olisi nälissämme. Hän tulee, että me uskoisimme Häneen, emmekä koskaan olisi janoissamme. Hän tulee, että me uskossa kuulisimme Häntä ja niin hengellisesti söisimme Hänet, sekä uskossa ottaisimme suullamme vastaan Hänen totisen ruumiinsa ja verensä syntiemme anteeksiantamiseksi, emmekä kuolisi.

Tehkäämme siis mekin niin kuin paimenet: Menkäämme Betlehemiin, elävän Leivän, Kristuksen taloon, Hänen Kirkkoonsa. Älkäämme viivytelkö, vaan tehkäämme niin kuin paimenet ja menkäämme nyt Beetlehemiin. Tulkaa siis Betlehemiin, Herran alttarille. Löytäkää Vapahtajaksenne syntynyt Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Syökää ja juokaa Hänet uskon kuulemisessa, nauttikaa Hänen ruumiinsa ja verensä, ja eläkää ikuisesti! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.12.2018.)

4. adventtisunnuntai (1. vsk), Sef. 3:14–17

Herra rakastaa sinua

Johdanto

Kuulimme, miten profeetta Sefanja Pyhän Hengen inspiroimana kirjoittaa Jumalasta: Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee. (Sef. 3:17b) Eivätkö nämä ole ihanat sanat? Kukapa ei haluaisi kuulla tällaista? Jumala rakastaa sinua! Hän rakastaa minua! Ja niin nämä sanat kuulunevatkin Vanhan testamentin lainatuimpiin jakeisiin. Erityisesti monet amerikkalaisen pop-kristillisyyden parissa syntyneet laulut ja puheet viittaavat useinkin juuri näihin Sefanjan sanoihin.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että näitä sanoja ei selitetä aivan sillä tavalla kuin pyhä teksti itse edellyttää. Herra siis iloitsee ja rakastaa. Mutta ensinnäkin, kenestä Hän puhuu? Kenestä Hän siis iloitsee? Toiseksi, miten Hän voi puhua näin? Kolmanneksi, mitä kaikkea tästä seuraa? Näitä asioita me nyt käymme tarkastelemaan.

Kenelle Herra puhuu?

Ensiksi siis, kuka on siis se, jolle Herra tässä tekstissä puhuu? Kenestä Hän iloitsee? Herra puhuttelee kuulijaansa monta kertaa aivan nimeltä. Hän sanoo: tytär Siion, tytär Jerusalem. Vielä Hän kutsuu heitä nimellä Israel. Herra siis puhuu tässä omaisuuskansalleen, uskovalle seurakunnalleen. Tämä kansa on Hänelle kuin ”tytär”, toisin sanoen ihana nainen ja morsian. Jumala viittaa näihin kuulijoihinsa myös epäsuorasti, kun Hän sanoo itse olevansa Israelin kuningas, Herra. Toisin sanoen, Hänen kuulijanaan on jumalallisen Kuninkaan morsian, kuninkaallinen papisto.

Tästä näkökulmasta tulee meidänkin ymmärtää tämä teksti omalle kohdallemme: Herra puhuu tässä kyllä meillekin. Mutta Hän puhuu meillekin juuri sen vuoksi, että me saamme kuulua Hänen omaisuuskansaansa, Hänen morsiameensa ja kuninkaalliseen papistoonsa. Mutta miten tämä on mahdollista? Miten Herra voi puhua näin meille? Tästä puhumme saarnan toisessa osassa.

Miksi Hän voi puhua näin?

Toisin kuin monissa kirkoissakin nykyään saarnataan, Jumala ei hyväksy yhtäkään ihmistä yhteyteensä sellaisenaan. Toki Hän on luonut jokaisen ihmisen ihmeellisesti. Luomisen perusteella jokainen ihminen onkin Hänelle kovin arvokas ja kallis. Sellainen sinäkin olet! Mutta yhtä totta on se, että lankeemuksen vuoksi meistä jokaisesta sellaisenaan on tullut syntinen ja jumalaton. Myös tämä asia koskee sinua, aivan niin kuin se koskee kaikkia muitakin ihmisiä. Meistä jokainen on omine edellytyksineen täysin kelvoton elämään Jumalan läsnäolossa. Jumalan pyhyys jopa vaatii meille syntisille iankaikkista kadotustuomiota. Miten ihmeessä siis voi olla mahdollista, että Herra tässä puhuu niin ystävällisesti ja rakastavasti seurakunnalleen, johon kuitenkin kuuluu tällaisia ihmisiä.

Vastaus: Hän voi puhua näille ihmisille tällä tavalla juuri siitä syystä, että he kuuluvat Hänen seurakuntaansa, Hänen pyhään kansaansa.

Mutta miten nämä ihmiset sitten ovat tulleet Hänen seurakuntansa jäseniksi, ja siis myös pyhiksi? Pyhä Henki vastaa Sefanjan suulla, ja sanoo: Herra on poistanut sinun tuomiosi. Nämä sanat tarkoittavat sitä, että Herra on poistanut näitä ihmisiä koskevan päätöksen, jonka oikeuden istunto heidän asiassaan tekee. Itse he olisivat kyllä ansainneet joutua kuolemaan, jopa ikuiseen kuolemaan. Mutta nyt suuri Tuomari, Herra, onkin ottanut tämän tuomion heiltä pois. Hän on itse tullut ottamaan heidän syntinsä pois (Joh. 1:29), ottamaan heidän tuomionsa itseensä. Hän on itse tullut synniksi, että he Hänessä tulisivat Jumalan vanhurskaudeksi, siis Jumalalle kelpaaviksi (2. Kor. 5:21). Hän on kantanut heidän syntinsä palkan, kuollut ristillään heidän kuolemansa (Room. 6:23a). Ja niin Herra voikin nyt katsoa nämä ihmiset syyttömiksi ja nuhteettomiksi. Hän voi pitää heitä aivan kertakaikkiaan pyhinä, Kristuksen tähden. Vanhan liiton kansan kohdalla tämä tapahtui tietenkin uskon kautta siihen Kristukseen, joka oli vasta tulossa. Me sen sijaan saamme tänään iloita: Kristus on jo tullut. Historiallisessa kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan Hän on jo tehnyt kaiken valmiiksi. Uskon kautta tähän Kristukseen ja Hänen täydelliseen sovitustyöhönsä mekin saamme nyt olla osalliset syntien sovituksesta, vapaat tuomiosta. Kristuksessa me kuulumme Jumalan pyhään omaisuuskansaan!

Mutta Herra sanoo vielä muutakin. Ennen nämä ihmiset elivät sielunsa vihollisen vallassa, hänen johtaminaan. Mutta nyt profeetta kirjoittaa, että Herra on kääntänyt pois sinun vihollisesi. Tosin nuo viholliset ovat kyllä vielä olemassa, mutta heillä ei ole enää mitään valtaa näihin, jotka on luettu syyttömiksi Kristuksen uhrin tähden. Kaikki syy, josta nämä viholliset voisivat Kristuksen omia syyttää, on nimittäin mennyt Kristukseen itseensä. Hän on sen kantanut, kuolettanut ristillään. Vaikka siis perkele joukkoineen vielä nyt käykin Herran omaisuuskansan ympäri etsien kenet sieltä voisi niellä (1. Piet. 5:8b), nämä ihmiset ovat kuitenkin varmasti Herran vanhurskauttamia. Ja kun he Jumalan seurakuntana myös jatkuvasti elävät uskossa ja Herransa vanhurskaudessaan, ei vihollinen löydä heistä ainuttakaan virhettä, tahraa tai ryppyä (Kork. v. 4:7; Ef. 5:27). No mitä hän sitten löytää? Profeetta kirjoittaa: Israelin kuningas, Herra, on sinun keskelläsi. Seurakuntaa vainotessaan vihollinen löytää seurakunnan Herran, Israelin Kuninkaan. Kuolemassaan Hän on voittanut koko maailman synnin, siis myös näiden omiensa synnin. Hän on noussut ylös. Hän elää, elää tullakseen seurakuntansa keskelle, heitä varjelemaan, kaitsemaan ja ravitsemaan. Ja siksi Pyhä Henki onkin antanut ihanat sanat Sefanjan kirjoitettavaksi Jumalan seurakunnalle: Ei tarvitse sinun enää onnettomuutta nähdä. On kuin Hän sanoisi: ”Sinä et näe enää pahaa, et mitään onnettomuutta. Kun Herra on sinun lunastajasi, kun Hän on vielä sinun keskelläsikin, ei sinulle voi tapahtua mitään pahaa. Sillä: Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. (Ps. 121:4–5) Hän varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi, […] sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti. (Ps. 121:7, 8)”

Mitä tästä seuraa?

Entä mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Siihen keskitymme kolmanneksi ja viimeiseksi. Herra puhuu profeettansa suulla: Älä pelkää, Siion, älkööt kätesi hervotko. On kuin Hän sanoisi: ”Vaikka sinä varmaan vielä tunnet vihollisen juonet ja kuulet hänen uhkauksensakin, sinulla ei kuitenkaan ole mitään syytä lamaantua. Ei ole mitään syytä, että kätesi herpaantuisivat. Miksi? Siksi, että minä olen sinun kanssasi, sinun keskelläsi.” Meille, uuden liiton seurakunnalle Hän sanoo: ”Vaikka perkele joukkoineen käy ympärilläsi ja sinua vastaankin, sinun ei kuitenkaan tarvitse pelätä mitään. Pyhän kasteesi perusteella sinä kuulut minun veressäni pyhitettyjen joukkoon. Sinä et ole yksin. Sinun kanssasi ovat kaikki minun pyhäni, ja enemmänkin, niin kuin minä itse olen tässä ilmoittanut: Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi. Huomaatko, miten minä aivan toistan nämä sanat, että sinä varmasti muistaisit ne. Minä olen sinun keskelläsi, seurakuntani keskellä. Enkä minä ole kuka tahansa rinnallakulkijasi. Minä olen Hän, jota sanani kutsuu nimellä sankari, joka auttaa. Minä olen sankari, suuri soturi ja mahtava hallitsija. Minä olen Hän, joka auttaa, itse pelastaja. Minä olen antanut sinun syntisi anteeksi, lunastanut sinut kuoleman ja perkeleen vallan alta, tuonut omaan rakkaaseen omaisuuskansaani, pyhien joukkoon, niiden, jotka minussa elävät ikuisesti. Sen vuoksi, rakas seurakuntani, iloitse, huuda ilosta! Puhkea huutoon, huuda ja aivan metelöi! Ole iloinen ja riemuitse koko sydämestäsi! Minä olen sinun Pelastajasi ja sinun varjelijasi. Ja minä olen aina sinun kanssasi, sinun keskelläsi pyhän sanani kautta, sekä totisen ruumiini ja vereni aterian välityksellä. Rakas morsiameni, eikö tämä ole iloinen asia? Eikö tämä ole suurin ilosi? Mutta tämä ilo ei ole ainoastaan sinun puolellasi, rakkaani. Koska nimittäin minä olen puhdistanut sinut omalla verelläni ja pyhän kasteeni kautta kaikesta synnistäsi (1. Piet. 1:18–19; Ap. t. 22.16), minä, Herra, itse ilolla iloitseni sinusta. Minä olen ääneti rakkaudesta sinua kohtaan. Minä riemuitsen sinusta aivan valtavan paljon. Pysythän ikuisesti minun kanssani, minun sanassani, minun rakkaudessani? Silloin sinun ei tarvitse koskaan pelätä, eikä nähdä onnettomuutta. Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. (Jes. 43:1) Tämä on varmasti totta.”

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 23.12.2018.)

3. adventtisunnuntai (1. vsk), Matt. 11:2–10

Keitä varten Jeesus on tullut?

Olemme valmistautumassa suureen juhlaan, Jumalan Pojan ihmiseksi syntymisen juhlaan. Siksi meidän on hyvä tänään – ja aina – muistuttaa mieleen keitä varten Jumalan Poika on oikeastaan tullut ihmiseksi. Kolmannen adventtisunnuntain evankeliumissa Herramme itse vastaakin tähän kysymykseen. Jeesus puhuu monenlaisista ihmisistä. Hän puhuu sokeista, rammoista, pitalisista, kuuroista, kuolleista ja köyhistä.

Aina tällaisten ihmisten olemassaoloa ei ehkä oikein haluttaisi muistella. Esimerkiksi kaukoidässä ei ole ollut tavatonta, että erilaisista heikkouksista kärsivät ihmiset on suljettu hoitolaitoksiin, erilleen muista ihmisistä. Nämä laitokset on usein vielä sijoitettu esimerkiksi maaseudulle, kauas kaikesta muusta asutuksesta, pois silmistä, pois mielestä.

Mutta Jeesusta tällaiset ihmiset kiinnostavat. Itse asiassa juuri tällaisia ihmisiä varten Jumalan Poika on tullut maailmaan ihmiseksi. Hän ei kuitenkaan ole tullut ainoastaan näiden heikkojen ja sairaiden ystävälliseksi rinnallakulkijaksi. Hän ei myöskään ole tullut sitä varten, että Hän hyväksyisi heidät sellaisena kuin he ovat. Päinvastoin. Jeesus Kristus on tullut sitä varten, että nämä vaivaiset pääsisivät vaivoistaan.

*

Jeesus on tullut, etteivät sokeat enää olisi sokeita, vaan saisivat näkönsä. Jumalan Poika, jonka kautta kaikki on luotu (Joh. 1:3) oli voimallinen antamaan näön niille luoduilleen, joiden silmät olivat sairaat ja sokeat. Hän antoi näön jopa sille miehelle, jonka silmät olivat olleet sokeat hänen syntymästään asti (Joh. 9:1–7; ks. myös Matt. 9:27–30; 20:29–34). Mutta Herra Jeesus ei tullut ainoastaan antaakseen näkemisen lahjan sokeiden ruumiillisille silmille. Hän tuli siksi, että kaikki Aadamin ja Eevan jälkeläiset olivat auttamatta hengellisen sokeuden vallassa. Monien hengelliset silmät olivat epäuskon ja harhaoppien sokeuden vallassa. Myös monet niistä, jotka olivat kyllä aiemmin uskoneet Jumalan sanaan, olivat lihallisissa himoissaan antautuneet jumalattoman elämän valtaan, ja niin heidän hengelliset silmänsäkin olivat tulehtuneet ja sokeutuneet. Mutta Jumalan elävä Sana ja ainosyntyinen Poika tuli ihmiseksi sitä varten, että Hän eläväksi tekevällä sanallaan synnyttäisi uskottomissa uskon ja niin avaisi heidän sydämensä silmät näkemään: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16)

Jeesus on tullut, etteivät rammat enää olisi rampoja, vaan alkaisivat kävellä. Jumalan Poika, kaiken Luoja oli voimallinen korjaamaan niiden luotujensa ruumiin, joiden jalat olivat sairaat ja rammat. Hän paransi monia halvaantuneita, raajarikkoisia ja rampoja (Matt. 9:2–7; 15:30–31). Mutta Herra Jeesus ei tullut ainoastaan antaakseen jalkojen terveyden ja kävelemisen lahjan rampojen ruumiillisille jaloille. Hän tuli siksi, että kaikki Aadamin ja Eevan jälkeläisistä luonnostaan käyttivät ruumistaan itsekkäisiin tarkoituksiin, omien etujensa palvelemiseen. Heidän jalkansa juoksivat pahuuteen, kiiruhtivat vuodattamaan verta (Sananl. 1:16; vrt. Jes. 59:7; Room. 3:15). Mutta Jumalan elävä Sana ja ainosyntyinen Poika tuli ihmiseksi sitä varten, että Hän eläväksi tekevällä sanallaan parantaisi ihmisten sydämet syntisairaudesta, antaisi sanansa ohjata heidän jalkojaan – ei enää pahantekoon, vaan viemään ilosanomaan vuorien yli, julistamaan rauhaa Kristuksessa syntien sovittajassa, ja ilmoittamaan hyvän sanoman ja pelastuksen Hänessä (vrt. Jes. 52:7). Jeesus tuli sitä varten, että Häneen uskovat ja Hänen omikseen tehdyt saisivat kengiksi jalkoihinsa alttiuden rauhan evankeliumille (Ef. 6:15).

Jeesus on tullut, etteivät pitaliset enää olisi iholtaan sairaita ja saastaisia, vaan tulisivat puhtaiksi ja terveiksi. Jumalan Poika, kaiken Luoja oli voimallinen pelkällä sanallaan parantamaan pitalisia, kerralla jopa kymmenen miestä (Luuk. 17:11–19). Mutta Herra Jeesus ei tullut ainoastaan antaakseen ruumiin terveyttä. Hän tuli siksi, että niin kuin vanhan liiton pitaliset olivat saastaisia ja kelvottomia pääsemään Jumalan läsnäolon paikkaan, temppeliin (ks. esim. 3. Moos. 13:3; 14:2–3), niin myös kaikki Aadamin ja Eevan jälkeläiset olivat luonnostaan synnin saastuttamat ja siksi kelvottomat pääsemään Jumalan läsnäoloon saati elämään Hänen yhteydessään. Vanhan liiton aikana Jumala käski toimittaa pitalisten puhdistamisen aivan erityisellä tavalla: kappale seetripuuta, helakanpunainen lanka ja isoppikorsi kastettiin uhrin verellä sekoitettuun veteen, ja tätä pirskotettiin seitsemän kertaa puhdistettavaan (3. Moos. 14:4–7). Nyt Jumalan Poika tuli ihmiseksi sitä varten, että Hän kuolisi puun päällä ja vuodattaisi helakanpunaisen uhriverensä kaikkien synnin saastuttamien sovitukseksi ja puhdistamiseksi. Jeesus teki näin, että ihmiset Hänen kalliin uhriverensä punaamalla kastevedellä puhdistettaisiin heidän kaikesta synnistään ja saastaisuudestaan, ja niin saatettaisiin takaisin pyhän Jumalan yhteyteen, Hänen iankaikkiseen paratiisiinsa.

Jeesus on tullut, etteivät kuurot enää olisi kuuroja, vaan kuulisivat. Jumalan Poika, jonka kautta kaikki on luotu (Joh. 1:3) oli voimallinen antamaan kuulemisen lahjan niille luoduilleen, joiden korvat olivat sairaat ja kuurot. Hänen jumalallinen sanansa oli voimallinen synnyttämään kuulemisen niissäkin, joiden korvat eivät kuulleet yhtään ainutta ihmiskielen sanaa (Mark. 7:31–37). Mutta Herra Jeesus ei tullut ainoastaan avaamaan ruumiillisia korvia. Hän tuli siksi, että kaikkien Aadamin ja Eevan jälkeläisten hengelliset korvat olivat kuurot ja suljetut Jumalan tahdolta, jota kuulemaan Hän oli ne luonut. Mutta Jumalan elävä Sana tuli ihmiseksi sitä varten, että Hän eläväksi tekevällä sanallaan avaisi ihmisten sydämen korvat kuulemaan Hänen tahtoaan, ja niin ohjaisi myös heidän sydäntään ojentautumaan sanan mukaan.

Jeesus on tullut, etteivät kuolleet enää olisi kuoleman vallassa, vaan heräisivät eloon. Jumalan Poika, kaiken Luoja, itse Elämä (Joh. 14:6) ja elämän antaja oli voimallinen antamaan elämän niillekin, jotka synnin palkkana olivat menettäneet elämänsä ja kuolleet (Room. 6:23a). Hän herätti kaksitoistavuotiaan tytön kuoleman unesta (Matt. 9:18–19, 23–25), jopa neljättä päivää haudassa maanneen Lasaruksenkin (Joh. 11:11–44). Mutta Herra Jeesus ei tullut antamaan ainoastaan ajallista elämää. Hän tuli luovuttamaan oman elämänsä, kuolemaan aivan todellisesti, että lunastaisi kaikki Aadamin ja Eevan jälkeläiset, hengellisen kuoleman valtaan joutuneet vapaaksi kuoleman vallasta ja ikuisesta kadotuksesta. Hän tuli siis ottamaan hengellisesti kuolleiden kuoleman itseensä, että voisi antaa heille oman ikuisen elämänsä heidän kuolemansa sijaan. Ja niin me saamme Lutherin kanssa veisata: ”Kuoleman kahleet murtanut on Kristus voitollansa, elämän portin aukaissut, haudasta noustessansa.” (VK 96:1)

Jeesus on tullut, etteivät köyhät enää olisi köyhiä. Herra Jeesus opetti omiaan pyytämään taivaalliselta Isältä jokapäiväistä leipää (Matt. 6:11). Toki Hän siis tahtoo, että Hänen luoduillaan on kaikki se, mitä he ajalliseen elämäänsä tarvitsevat. Mutta Jeesus ei ole tullut ainoastaan ajallisen hyvän vuoksi. Hän on tullut siksi, että Aadamin ja Eevan jälkeläiset olivat langenneisuudessaan joutunet hengellisen nälkäkuoleman valtaan. Hän on tullut, että ne, jotka Jumalan sana on saanut osoittaa hengellisesti köyhiksi, saisivat evankeliumista ravinnon köyhyyteensä ja perisivät taivasten valtakunnan (vrt. Matt. 5:3).

*

Huomaatko nyt, rakas ystävä? Siellä missä ei ole muuta kuin syntiä, sairautta, saastaisuutta ja kuolemaa, Herra Jeesus voi antaa synnit anteeksi, parantaa, puhdistaa ja antaa elämän. Siellä missä ei ole yhtään mitään, Herra Jeesus voi tyhjästä luoda uutta. Hänellä on valta parantaa ruumis, jos Hän vain tahtoo. Hänellä on valta parantaa ihmisen sielu, antaa Hänelle Pyhä Henkensä ja Hänessä uusi elämä (vrt. Tiit. 3:5). Tämän Hän haluaa varmasti tehdä, sillä Hän tahtoo, että kaikki pelastuisivat (1. Tim. 2:4).

*

Mutta sitten Jeesus sanoo myös muuta. Hän sanoo: Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun. (Matt. 11:6) Tästä huolimatta Jeesuksen aikanakin oli monia, jotka loukkaantuivat Häneen. Millä tavalla he loukkaantuivat? Voidaan ajatella, että niin kävi kahdesta syystä.

Ensinnäkin monella on tässä langenneessa maailmassa taipumus ajatella olevansa niin hyvä ihminen, ettei oikeastaan koe tarvitsevansa Jeesusta mihinkään. Näin oli muun muassa rikkaan nuorukaisen kohdalla, joka tuli Jeesuksen luo kysymään mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Tämä mies ajatteli, että hänellä kaikessa lakihurskaudessaan ja varallisuudessaan oli jo riittävästi. Siksi hän meni Herran luota pois murheellisena. (Matt. 19:16–22)

Toisaalta moni tässä langenneessa maailmassa saattaa myös ajatella olevansa niin huono ihminen, ettei koe Jeesuksen voivan auttaa itseään. Moni lankeaa samantapaiseen syntiin kuin Juudas, joka jäi katsomaan itseensä ja epätoivoonsa, ja päätyi ottamaan itselleen vallan lopettaa oman elämänsäkin (Matt. 27:3–5).

Olipa syy sitten kumpi tahansa, kokemus omasta hyvyydestä tai toisaalta huonoudesta, on lopputulos kuitenkin sama: ihminen loukkaantuu Jeesukseen. Herra ei siis kelpaa heille olemaan se, mitä varten Hän oli tullut. Hänhän oli tullut olemaan kaikille maailman ihmisille ”Jeesus”, siis ”Jumala pelastaa”. Mutta koska ihmiset eivät itse voi auttaa saati pelastaa itseään, eivät he myöskään voi omin neuvoineen ja ilman Jeesusta tulla autuaiksi, siis pelastua. Siksi loukkaantuminen Jeesukseen onkin aina kuolettavaa.

Mutta Jeesuspa ei olekaan tullut sitä varten, että ihmisten pitäisi ratkaista suhteensa Häneen sen perusteella, mitä itse kokevat sen suhteen, tarvitsevatko Jeesusta vaiko eivät. Jeesus on tullut niitä varten, jotka Jumalan sana osoittaa kokonaan syntisiksi ja sairaiksi, jopa synteihinsä kuolleiksi, kokivatpa he itsensä miten terveiksi tai eläviksi tahansa. Jeesus on tullut niitä varten, jotka tämän syntisairautensa ja kuolemansa keskellä huutavat Häntä avuksi, syntiensä anteeksiantajaksi ja pelastajakseen. Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. (Jooel 2:32a)

*

Jeesus siis puhuu sokeista, rammoista, pitalisista, kuuroista, kuolleista ja köyhistä. Jumalan sana sanoo, että sinäkin olet ollut tällainen vaivainen. Sana sanoo, että sinussa on vielä nytkin tällaista vaivaa. Mutta muista, rakas ystävä, että juuri sitä varten Jeesus on tullut. Hän on tullut juuri sinua varten, että sinä pääsisit kaikista vaivoistasi.

Älä loukkaannu Häneen. Suostu siihen, että omassa näkökyvyssäsi olet sokea, omassa liikuntakyvyssäsi rampa, omassa puhtaudessasi pitalinen ja saastainen, omassa kuulemisessasi hidas kuulemaan, jopa aivan kuuro, omassa elämässäsi kuollut, omassa rikkaudessasi köyhä. Mutta suostu myös siihen, että Jeesus on tullut juuri sinun kaltaistasi ihmistä varten. Suostu siihen, että Hän haluaa tänäänkin tulla juuri sinunkin luoksesi korjaamaan kaiken tämän.

Ehkä Hän parantaa sinun ruumiillisen sairautesi tai heikkoutesi tämän ajallisen elämäsi aikana. Ehkä Hän ei tee sitä. En minä tiedä mitä Hän sen asian suhteen haluaa, etkä tiedä sinäkään. Sen me kuitenkin sanasta tiedämme, että Hän voi tehdä niin. Myös sen me sanasta tiedämme ja olemme jopa aivan varmoja, että Hän tahtoo pelastaa sinut. Sen me tiedämme, että Hän tahtoo antaa sinulle hengellisen näkökyvyn ja alttiuden levittää Hänen evankeliumiaan. Hän tahtoo joka päivä puhdistaa sinua synneistäsi, avata korvasi kuulemaan Hänen pyhää sanaansa, joka päivä upottaa ja surmata vanhan ihmisesi kasteeseesi ja yhä uudestaan evankeliuminsa kautta nostaa ylös uusi ihmisesi, ”joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana” (Vähä katekismus IV 12). Hän tahtoo antaa sinun köyhyyteesi sen suurimman rikkauden, että olet Hänen taivaallisen Isänsä lapsi, Jumalan valtakunnan perillinen.

Rakas ystävä, älä siis loukkaannu Jeesukseen. Suostu Hänen hoidettavakseen ja pelastettavakseen. Silloin sinun on se, mitä Hän sanoo: sinä olet autuas. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 16.12.2018.)

1. adventtisunnuntai, rippisaarna

Monta adventtia

Tervetuloa ensimmäisen adventtisunnuntain messuun! Vieraasta kielestä peräisin oleva sana ”adventti” tarkoittaa luokse tulemista. Kenen tulemisesta on siis kyse? Jumalan sana julistaa: itse Herra tulee ihmisten luo, siis myös meidän luoksemme.

Raamatussa puhutaan itse asiassa monistakin adventeista, monista Herran tulemuksista. Jo Vanhassa testamentissa Herra tuli omaisuuskansansa luo pyhän sanansa välityksellä. Jumalan Poika itse tuli Israelin kansan keskelle. Tietenkään Hän ei vielä tuolloin ollut tullut ihmiseksi. Kuitenkin Hän, Jumalan elävä Sana oli aina läsnä silloin kuin Jumalan sana ilmoitettiin, tai kun sitä luettiin, saarnattiin tai opetettiin.

Sitten kun Jumalan säätämä aika koitti, Hän antoi toisen adventin, toisen luokse tulemisen: Hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan. Meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden Jumalan Poika omaksui ihmisyyden ihmisestä neitsyt Mariasta, ja tuli ihmisten luo, ihmiskunnan keskelle. Tätä tulemista me muistamme ja juhlimme Marian ilmestyspäivänä ja tietenkin jouluna.

Tänään, ensimmäisenä adventtisunnuntaina kuulemme taas yhdestä adventista: Jeesus ratsasti aasilla kansansa keskelle, Jerusalemin kaupunkiin. Näin Hän teki siksi, että oli tullut koko ihmiskunnan syntien kantajaksi, ja voidakseen kärsiä ja kuolla meidän syntiemme sovitukseksi.

Mutta on vielä muitakin adventteja, ainakin kaksi. Itse asiassa nämä kaksi ovat käsillä juuri näinä lopun aikoina, joita me nyt elämme.

Ensimmäinen näistä on se, että Kristus Jeesus tulee meidän, rakkaan kristillisen omaisuuskansansa luokse sanassaan ja sakramenteissaan. Sen Hän tekee täällä messussa. Siksi on hyvä, että olet täällä. Mikä olisikaan syntiselle parempi paikka olla kuin siellä, mihin Jeesus tulee ja missä Hän on?

Joskus tosin kuulee joidenkin välttelevän Kristuksen Kirkon jumalanpalveluselämää ja jättäytyvän siitä pois. Jotkut sanovat, ettei heidän tarvitse käydä kirkossa voidakseen olla kristittyjä tai ”hengellisiä” ihmisiä, taikka voidakseen pelastua. Sellaiset ajatukset kertovat kuitenkin kuolleen tai kuolevan uskon sairaudesta. On toki totta, että sillä hyvällä teolla, että käydään kirkossa tai muodollisesti osallistutaan messuun, ei voida ansaita anteeksiantamusta, elämää tai pelastusta. Mutta se, että pysytään poissa ja kieltäydytään tulemasta kirkkoon on paljon pahempaa: Sellainen on uskotonta ja synnillistä. Sellainen on tuhoisa ratkaisu, johon pitäytyminen koituu kristillisen uskon ja elämän kuolemaksi. Tietenkään Herran huoneessa ja Hänen Ruumiinsa yhteydessä olemisen tarkoituksena ei ole tehdä vaikutusta Häneen tai kehekään muuhunkaan. Mutta tämä on kuitenkin se pääasiallinen tapa, jolla Herraa, ainoaa tosi Jumalaa palvotaan. Häntä palvotaan kuulemalla Hänen evankeliuminsa sanaa ja vastaanottamalla Hänen armonsa, anteeksiantamuksensa, Hänen jumalallinen elämänsä ja ikuinen pelastuksensa lihaksi tulleen Pojan ruumiissa ja veressä. Tässä on kysymys siitä, että saamme olla sielujen ja ruumiiden hyvän Lääkärin hoidossa, sanan ja sakramenttien palveluksessa, joita Hän jakaa meille kutsuttujen ja asetettujen palvelijoidensa välityksellä. Ota siksi vakavasti tämä Herran Jeesuksen adventti, se, että Hän tulee meidän luoksemme.

Tällä jokasunnuntaisella ja jokapäiväisellä tulemisellaan Herra valmistaa meitä toiseen lopunajalliseen adventtiin, siihen päivään, jona Hän itse tulee kunniassaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tänään Hän tahtoo antaa meille syntimme anteeksi, että me saisimme tuona päivänä kuulla sanat: Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. (Matt. 25:34b) Jotta Hän saisi sanansa ja sakramenttinsa välityksellä tulla meidän luoksemme ja antaa syntimme anteeksi, on hyvä, että tunnustamme ensin Hänelle syntimme näin sanoen:

Minä vaivainen syntinen ihminen…

(Rippisaarna on pidetty Lahden Samuelin luterilaisen seurakunnan ja Mikkelin Tiituksen luterilaisen seurakunnan ensimmäisen adventtisunnuntain messuissa 2.12.2018. Pastori Richard Stuckwischin ajatus oli osaltaan innoittamassa sen laatimiseen.)

1. adventtisunnuntai (1. vsk), Room. 13:11–14

Aivan kuin olisi jo päivä

Yö ja nukkuminen

Aivan Raamatun alussa Pyhä Henki ilmoittaa: ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. (1. Moos. 1:4b–5a) Edelleen Hän puhuu: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (1. Moos. 1:16–18)

Yö kuuluu Jumalan luomistyön piiriin! On varsin iloinen ja hyvä asia, että välillä tulee yö. Teistä monet tekevät päivisin paljon töitä. Monet ottavat päivittäin vastaan myös valtavia määriä visuaalista informaatiota. Lukemattomat valolla toimivat näyttöruudut vilisevät erilaista informaatiota, tärkeää ja vähemmän tärkeää. Ehkä monet teistäkin aivan väsyttävät paitsi silmänsä myös mielensä tällaisen jatkuvan nähtävän informaation tulvan äärellä. Siksi illalla tuntuukin hyvältä sammuttaa ruudut ja muut valot, antaa Jumalan luoman yön pimeyden vallata huoneen. On ihanaa saada hetkeksi sulkea väsyneet silmänsä ja antaa myös mielensä levätä näköaistin ärsykkeiltä. Yö ja siihen kuuluva uni ovat suuria luomisen lahjoja meille.

On kuitenkin myös toisenlaista nukkumista, hengellistä. Hengellinen nukkuminen ei liity luonnolliseen nukkumiseen. Toisaalta se ei liity myöskään luonnollisen unen puutteeseen, siis valvomiseen. Näissä kahdessa on paljon samaa: Vaikka ihminen olisi kaikkein suurinta tarkkaavaisuutta vaativassa työssä, hän saattaa hengellisessä mielessä olla kuitenkin aivan unessa. Samoin kuin nukkuva ihminen ei rekisteröi sitä, mitä hänen vieressäänkin kuiskataan, niin myös hengellisesti nukkuva ihminen on välinpitämätön, jopa tietämätön sen suhteen, mitä Jumala sanassaan puhuu. Mutta näissä kahdessa on myös eroja: Luonnollisesta unesta nauttiva ihminen ei nukkuessaan tietenkään voi harkitusti tai hallitusti tehdä yhtään mitään. Hengellisessä unessa oleva ihminen sen sijaan toimii yleensä aktiivisestikin. Mutta koska hän ei siis kuule Jumalan sanaa, ei hän myöskään ojentaudu sen mukaan. Siksi hengellinen nukkuminen johtaa ihmisen myös aivan tietynlaiseen elämänmuotoon ja toimintaan. Hengellisesti nukkuva tekee sitä, mitä Pyhä Henki apostolin suulla kutsuu pimeyden teoiksi.

Miksi nämä teot ovat pimeyden tekoja? Jo lapset ovat sarjakuvista oppineet, että rosvot tekevät puuhiaan öisin, pimeässä, kun voidaan olettaa, ettei kukaan näe. Näin toimitaan paitsi tietenkin siksi, ettei jäätäisi kiinni, mutta varmaankin myös siksi, että jokainen ihminen pohjimmiltaan tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Luomisessa Jumala on kirjoittanut ihmisen sydämeen lakinsa. Vielä lankeemuksen jälkeenkin tästä tiedosta on jäljellä himmeä aavistus. (Esimerkiksi joku rikollinen saattaa pitää aivan mahdollisena varastaa toiselta hänen kalliin autonsa. Kuitenkin silloin, jos joku yrittää varastaa hänen oman autonsa, hän pitää sitä ehdottomasti vääränä tekona.)

Mutta mitä tällaiset pimeyden teot sitten käytännössä ovat? Apostoli luettelee niitä monta. Ensin hän puhuu mässäyksistä ja juomingeista. Mässäyksillä tarkoitetaan syöminkejä, joita aikanaan järjestettiin antiikin tarustossa esiintyneen viinin, näyttämötaiteen, päihtyneen hurmion ja hedelmällisyyden jumalan kunniaksi. Sellainen on tietenkin epäjumalanpalvelusta, onhan tuollainen viinin jumala pelkkää ihmisten keksintöä. Mutta samalla tavalla tällaiset syömingit koituvat epäjumalanpalvelukseksi myös meidän aikamme ihmisille, jotka eivät tiedä mitään antiikin epäjumalista. Nimittäin siellä missä ei välitetä elävästä Jumalasta, kaikkien hyvien lahjojen antajasta, muodostuvat Hänen lahjansa monille epäjumaliksi. Ja niin vatsasta ja sen täyttämisestä erilaisilla herkuilla tulee monille elämän tärkein asia, jolta odotetaan kaikkea hyvää – sanalla sanoen: jumala (vrt. Fil. 3:19b). Sama pätee tietenkin myös juominkeihin, joista apostoli puhuu. Raamattu opettaa selvästi, että itsessään viinikin on Jumalan luomistyöhön kuuluva asia ja sellaisena Hänen hyvä lahjansa (vrt. 1. Tim. 4:4–5). Mutta kuten sanottu, siellä missä ei välitetä Jumalasta, kaikkien lahjojen antajasta, muodostuvat Hänen lahjansa monille epäjumaliksi. Ja niin myös alkoholista ja juopumuksesta tulee monille elämän tärkein asia, jolta odotetaan kaikkea hyvää – toisin sanoen: jumala.

Toiseksi apostoli puhuu haureudesta ja irstaudesta. Ei liene sattumaa, että hän mainitsee nämä juuri juominkien jälkeen, johtaahan juuri viinistä juopuminen irstaaseen menoon (Ef. 5:18a). Miten paljon maailmassa onkaan sellaisia sukupuolisuhteita, joita ihmiset lihansa himojen tyydyttämiseksi haalivat ohi Jumalan hyvän säädöksen, jonka mukaan miehen ja naisen tulee elää elinikäisessä avioliitossa. Miten paljon maailmassa onkaan irstautta, siis sellaista hillittömyyttä, jossa ei enää välitetä edes yrittää kontrolloida lihan himoja, vaan annetaan niiden kontrolloida omaa itseä. Nykymaailmassa tällaiseen jopa kannustetaan. Jo lasten piirrettyjen elokuvien juonet saarnaavat, miten pitäisi päästää irti kaikista kahlitsevista säännöistä, kuunnella vain sydäntään ja antaa vain mennä. Aikuisille tarkoitetun viihteen sisältämästä saarnasta ei tarvitse edes mainita. Ja kun tätä saarnaa rohkaistaan vielä alkoholin liikakäytöllä, menee loppukin järjellisestä itsensä hallitsemisesta. ”Antaa mennä vain, sillä tavalla miltä nyt tuntuu!” [S]yökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme. (1. Kor. 15:32)

Kolmantena pimeyden tekojen listassa apostoli mainitsee vielä riidan ja kateuden. Tässä langenneessa maailmassa kukaan meistä ei voine välttää riitaa tai erimielisyyttä. Sellaista tulee valitettavasti kotona, työpaikalla, seurakunnassakin. Tässä on kuitenkin kyse siitä, että tällaiselle riidalle ja erimielisyydelle annetaan tilaa. Miten helposti me annammekaan katkeruuden juuren päästä kasvamaan ja tekemään häiriötä, ja niin tulevat monet  saastutetuiksi (Hebr. 12:15b). Apostoli puhuu vielä kateudesta, taikka kiivaudesta tai kiihkosta. Hän tarkoittaa lihallista, synnillistä ja itsekästä kiihkoa oman asian puolesta ja toista ihmistä vastaan. Sellainenkin kuuluu siis pimeyden tekoihin.

Päivä ja valvominen

Jumala on siis luonut yön, mutta Hän luonut myös päivän. Tämäkin on varsin iloinen ja hyvä asia. Päivällä aurinko valaisee ja lämmittää. Auringon valon välityksellä Jumala antaa kasvun metsille, viljalle, juureksille, vihanneksille, marjoille, kaikille luonnon antimille. Auringon valosta myös ihmiset ja eläimet saavat terveyttä ja elinvoimaa. Kun on valoisaa, voivat ihmiset myös nähdä silmillään. Silloin he voivat ottaa vastaan monenlaista hyödyllistä informaatiota ympäröivästä maailmasta, ja valvoa sen hyvinvointia. Tähän liittyy myös se seikka, että juuri valoisana aikana ihmiset voivat tehdä työtään, viljellä ja varjella Jumalan luomakuntaa (1. Moos. 2:15).

On kuitenkin myös toisenlaista valvomista ja valppautta, hengellistä. Hengellinen valvominen ei liity luonnolliseen valvomiseen tai toisaalta myöskään nukkumiseen. Vaikka ihminen öisin nukkuisi riittävästi, ja vaikka hän ottaisi välillä tarvittavia päivänokosiakin, saattaa hän kuitenkin hengellisessä mielessä olla valveilla. Miten niin? Kun ihminen ei halveksi Jumalan sanaa eikä sen saarnaa (Vähä katekismus I 6), vaan kuulee ja vastaanottaa sen, tekee sanan kautta vaikuttava Pyhä Henki hänet eläväksi. Silloin hän voi turvallisesti sulkea hetkeksi ruumiillisten korviensa ja silmiensä vastaanottimet, ja mennä rauhassa nukkumaan. Pyhä Henki asuu hänessä ja on tehnyt hänen ruumiinsa temppelikseen (1. Kor. 3: 16; 6:19), rukoileepa vielä itse hänessä sanattomin huokauksin (Room. 8:26). Tällä tavalla Jumalan sanasta ja sen myötä Pyhästä Hengestä osallinen ihminen voi valvoa hengellisesti, vaikka ruumiillisesti nukkuisikin. Sanan kautta vaikuttava Pyhä Henki saa hänet myös ojentautumaan sanan mukaan. Siksi hengellinen valvominen johtaa myös aivan tietynlaiseen elämänmuotoon ja toimintaan. Sellainen on – niin kuin apostoli tässä sanoo – vaeltamista säädyllisesti tai kunniallisesti, niin kuin päivällä vaelletaan (Room. 13:13a). Se on elämää Jumalan, kaikkien ihmisten Luojan hyvän tahdon mukaan. Siksi se on elämää, jossa rakastetaan Jumalaa ja lähimmäistä. Sellainen rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. (Room. 13:10) Siksi sellaista elämää viettävän ei tarvitse hävetä tai kätkeytyä yön pimeyteen. 

Jumalan sanan ohjaamaa elämää elävä ihminen ei laitakaan turvaansa syömiseen tai juomiseen, tai muihin epäjumaliin. Hän turvaa Herraan, kaikkien lahjojen antajaan. Sellaista elämää elävä ihminen ei etsi tyydytystä irtonaisista suhteista tai sellaisten myötä odottamastaan haluttavuuden kokemuksesta. Hän saa hengellisen rauhan siitä, että Jumala rakastaa häntä. Hän saa ajallisen rakkauden ja läheisyyden Jumalan säätämässä avioliitossa – tai jos hänen osansa ei ole avioitua, niissä hyvissä ystävyyssuhteissa, jotka Herra hänen elämäänsä johdattaa. Sellaista elämää elävän ihmisen ei tarvitse etsiä omaa etuaan riitelemällä tai kiivailemalla lähimmäisiään vastaan. Hän tietää, että kaikki kuitenkin yhdessä vaikuttaa hänenkin parhaakseen, kun Jumala on hänetkin aivoituksensa mukaan sanallaan kutsunut omakseen, ja kun hän vain sitten myös pitää Jumalan ja Hänen sanansa aina elämässään etusijalla (vrt. Room. 8:28).

Maailmaan Valoon puetut – valon lapset

Rakkaat kristityt! Tähän kaikkeen meidätkin on kutsuttu. Apostoli puhuu Rooman seurakunnalle siitä hetkestä, jona uskoon tulimme tai – niin kuin voitaisiin kääntää – ”uskoimme”. Hän puhuu tässä uskomisesta tavalla, joka tarkoittaa kertakaikkista tapahtumaa. Apostoli viittaakin pyhään kasteeseen, jossa hän itse ja hänen lukijansa, seurakuntalaiset, saivat kerran kaikki syntinsä anteeksi. Siinä he saivat myös Pyhän Hengen lahjan, sekä Hänen kauttaan myös uskon Kristukseen. (Ap. t. 2:38) Tämä kaikki koskee myös teitä, rakkaat ystävät. Juuri uskon kautta ja Kristuksessa Jeesuksessa tekin kaikki olette Jumalan lapsia. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:26–27) Kasteessa Kristus on pessyt pois teidänkin syntinne (Ap. t. 22:16), valaissut pimeytenne ja synnyttänyt teidät uuteen elämään yhteydessään (vrt. Joh. 3:5; Tiit. 3:5). Kasteessa Kristus on riisunut päältänne vanhan lihallisen ihmisen ja haudannut sen kanssaan kuolemaan (Room. 6:4). Kasteessa Hän on pukenut teidät siihen valoisaan vaatteeseen, joka Hän, maailman Valo, itse on (Joh. 8:12). Siinä Hän on pukenut teidät valon varusteisiin: Olette saaneet päällenne Jumalan koko sota-asun. Olette saaneet totuuden vyöksenne, Kristuksen vanhurskauden haarniskaksenne, kengiksenne alttiuden rauhan evankeliumille, uskon kilven, pelastuksen kypärän ja Hengen miekan, Jumalan sanan. (Ef. 6:13–17) Kristukseen, maailmaan Valoon puettuina ja Hänen valostaan osallisina te ette ole enää yön ettekä pimeyden lapsia, vaan kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia (vrt. 1. Tess. 5:5). Se on Hänen armoaan!

Valvominen – keskellä yötäkin osallisena päivästä

Mutta jos me kristityt kerran jo olemme osallisia Kristuksen vanhurskaudesta ja jumalallisesta valosta Hänessä, niin miksi apostoli sitten vielä kehottaa seurakuntaa sanoen: Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin (Room. 13:12b)? Siksi, että tänä lopun aikana vanha pimeys ja uusi valo ovat ikään kuin limittäin. Ne, jotka ovat tulleet valon ja päivän lapsiksi, ovat tulleet sellaisiksi maailman yön ja sen pimeyden keskellä; jo tämän yön kuluessa heidät on sanan ja kasteen kautta siirretty Jumalan valoon. Siksi heidän on myös elettävä valon lapsina juuri tämän yön keskellä.

Jos koskaan ei tulisi yö, ei pitkälle vaellukselle lähtevien tarvitsisi huolehtia siitä, että heillä on mukana riittävästi paristoja otsalamppuja tai taskulamppuja varten. Valoa olisi aina riittämiin. Mutta juuri siksi, että aurinko tietyin väliajoin poistuu näkyvistä, on heidän välttämätöntä varmistua, että valonlähteet toimivat ja että he kykenevät pimeässäkin etenemään aivan kuin olisi päivä. Hieman samankaltainen on myös kristittyjen, valon lasten laita. Ennen kuin heidän Herransa Kristus tulee kirkkaudessaan pyhien enkeliensä kanssa (Matt. 25:31), he elävät ja vaeltavat keskellä langenneen maailman yötä. Juuri siksi heidän on varmistauduttava, että he tämän synkän pimeyden keskelläkin pysyvät tässä Jumalan valossa ja sen valaisemina, valon lapsina ja päivän lapsina. Heidän on varmistauduttava siitä, että he tämän pimeyden keskelläkin elävät aivan kuin olisi jo päivä.

Juuri nyt tämä asia on erityisen tärkeä. Apostoli sanoo nimittäin, että yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä (Room. 13:12a). Aivan kohta tämän maailman aika pimeyksineen tulee päätökseensä. Aivan kohta koittaa se iankaikkisuuden aamu, jolloin valon Valtias, Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan (Matt. 25:31). Tuolloin on kaikkien joka tapauksessa herättävä unestaan. Sen vuoksi on syytä herätä jo nyt, ja juuri nyt! Jos sinä olet siis langennut tekemään pimeyden tekoja, sinun on juuri nyt syytä tunnustaa nämä tämä kaikki Jumalan edessä, ja parannuksessa tulla pois hengellisen yön pimeyden vallasta, oman lihasi, maailman ja perkeleen mielihaluista. Yhdenkään kastetun ei pidä luulla voivansa elää kaksoiselämää – ihmisten keskuudessa pyrkiä näyttämään kristityltä, valon lapselta, mutta salassa elää oman lihansa himojen mukaan. Valon Valtias, Jeesus Kristus tulee pian!

Juuri sen vuoksi apostoli kehottaa: pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus (Room. 13:14a). Hän ei tarkoita tässä pukeutumista mihinkään sellaiseen, mitä sinulla, kristityllä ei olisi jo ennestäänkin ollut. Pikemminkin apostoli tarkoittaa, että syntiesi tunnustamisessa sekä sitten myös uskossa vuoksesi ristiinnaulittuun Kristukseen sinä saat tulla yhä uudelleen puetuksi siihen valoisaan vaatteeseen, Kristuksen vanhurskauteen ja puhtauteen, johon sinut on jo kerran kasteessa puettukin. Näin sinä saat parannuksessa palata elämään sitä elämää, johon sinut on jo kasteessa siirretty, elämään valon ja päivän lapsena, joka elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana (vrt. Vähä katekismus IV 12). Juuri tätä tarkoittaa se ”kasteen armoon palaaminen”, josta luterilaiset usein puhuvat.

Kun me elämme jatkuvasti Jumalan sanan kuulossa ja parannuksessa, Jumala itse pitää meidät valon lapsina, sellaisina, joille Kristus, maailman Valo itse sanoo: Te olette maailman valkeus. (Matt. 5:14a) Itsessämme meissä ei tietenkään mitään jumalallista valoa ole; lankeemuksemme on sammuttanut meistä viimeisenkin valon kipinän. Mutta Kristuksen lunastamina ja Hänessä valaistuina me, Hänen pyhä Kirkkonsa saamme olla kuin kuu. Eihän kuukaan itsessän loista mitään valoa. Se saa kuitenkin heijastaa sitä valoa, joka on peräisin suuremmasta valonlähteestä, auringosta. Kristus Jeesus, meidän Herramme ja Jumalamme on aurinko (Ps. 84:12a). Hänen yhteydessään ja Häneen puettuina me, Hänen Kirkkonsa, saamme heijastaa Hänen valoaan maailman pimeyteen. Hän antakoon suuhumme uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Saakoot sen nähdä monet ja pelätä ja turvata Herraan (Ps. 40:4). Suokoon Herra, että tällä tavalla vielä moni saisi jo tämän maailman pimeyden keskellä tulla pelastetuksi hengellisen unen vallasta, valon lapseksi, elämään Hänen Kirkossaan, valon valtakunnassa, aivan kuin olisi jo päivä. Suokoon Hän, että pysymme hengellisesti valveilla Hänen Hengen täyttämän sanansa äärellä. Suokoon Hän, että meidän, Hänessä vanhurskautettujen polku olisi kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka (Sananl. 4:18), siihen päivään, jona Hän, maailman Valo ilmestyy kirkkaudessaan ja kutsuu meidät perimään iankaikkisen valtakuntansa (Matt. 25:34).

”Lopuksi, kääntykää kaikki Herran Jeesuksen puoleen. Olkoon tämän elämän nautinto teissä hyvässä omassatunnossa, kuoleman kestäminen kuolemattomuuden toivossa, ylösnousemusvarmuutenne Kristuksen armossa. Olkoon totuutenne yksinkertaisuudessa, uskonne varmuudessa, pidättyväisyytenne pyhyydessä, ahkeruutenne raittiudessa, keskinäiset suhteenne siveydessä, sivistyksenne ilman turhamaisuutta. Olkoon oppi raitis, uskollisuus ilman harhaopin juopumusta. Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien teidän kanssanne. Aamen.” (Ambrosius: Ep. LXIII 113. Suom. H. H.)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa ja Tiituksen luterilaisessa seurakunnassa Mikkelissä 2.12.2018.)