24. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Dan. 2:31–44

Jumalan valtakunta pysyy ikuisesti

Johdanto

Tämän sunnuntain raamatuntekstit puhuvat meille uskovien suhteesta maallisten valtakuntien hallituksiin. Myös kuulemamme Vanhan testamentin lukukappale puhui juuri maallisista valtakunnista. Tekstin päähuomio keskittyy kuitenkin toisaalle. Keskuksessa on Jumalan valtakunta, joka on jotakin muuta kuin ajalliset valtakunnat.

Tässä saarnassa käsittelemme näitä molempia, ensin maallisia hallituksia, sitten Jumalan valtakuntaa. Lopuksi kuulemme vielä, miten Jumalan sana herättelee meitä suhtautumaan näistä kumpaankin.

Maallisia valtakuntia

Kuulimme Babylonin kuninkaan Nebukadnessarin unesta, jonka profeetta Daniel sai selitettäväkseen tälle hallitsijalle. Aloitamme tarkastelumme katsomalla, mitä Pyhä Henki tämän unen selityksessä puhuu meille maallisista valtakunnista.

Ensiksi, maalliset valtakunnat voivat olla suuria ja mahtavia. Unessaan Nebukadnessar näki valtaisan suuren kuvapatsaan, joka kuvasi eri valtakuntia. Jo tuon koko kuvapatsaan valtavasta koosta nähdään, että tämän maailman valtakunnat voivat olla mahtavia. Sama asia käy ilmi myös patsaan yksittäisistä osista: sen pää oli parasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja lanteet pronssia, sääret rautaa ja jalatkin osaksi rautaa. Jotkut maallisista valtakunnista voivat siis olla loisteliaita niin kuin kulta ja hopea, toiset ulkoisesti tavallisempinakin valtavan voimakkaita niin kuin rauta.

Toiseksi ja edellä sanottuu liittyen, kuvapatsaan eri osat opettavat meille, että maallisia valtakuntia on monenlaisia. Maalliset valtakunnat ovat ihmisten järjestämiä, ja sellaisina ne ovat yhtä monenlaisia kuin ihmiset itse ja heidän tekemänsä ratkaisut. Maallisia valtakuntia on mahtavampia ja toisaalta heikompia. Ajalliset valtakunnat ovat myös katoavia: Patsaan osathan kuvaavat valtakuntia, joista yksi joutui antamaan tilaa seuraavalle. Niin myös nykymaailmassa yhtä valtakunta seuraa toinen, tätä kolmas, ja niin edelleen. Maallisista valtakunnista yksikään ei ole pysyvä.

Jumala antaa maallisen hallintavallan – ja ottaakin

Seuraavaksi kuulemme, että vaikka maallisten valtakuntien hallintavalta onkin nimenomaan maallinen asia, sen takana on kuitenkin taivaallinen Herra, Jumala itse. Pyhä Henki sanoo profeetan suulla Nebukadnessarille: Sinun sitä [ts. kuvapatsasta] katsellessasi irtautui kivilohkare – ei ihmiskäden voimasta – ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. (Dan. 2:34–35a.)

Se, että kuninkaan unessa kivilohkare irtautui – ei ihmiskäden voimasta tarkoittaa, että Jumala itse irtaannutti tuon kiven. Jumalalla onkin valta kaikkien maallisten valtakuntien yli – Hän on paitsi koko maan myös koko maailmankaikkeuden Luoja ja Herra. Siksi juuri Hän antaa kaikille maailman hallitsijoille vallan, niin kuin Hän profeetan suulla sanookin Nebukadnessarille: Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian ja jonka käteen hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut, asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi (Dan. 2:37–38a). Asia on juuri niin kuin sama Henki apostolin suulla myöhemmin sanookin: Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. (Room. 13:1b.)

Mutta koska Jumala on kaiken Herra, on myös juuri Hänellä valta ottaa tämä ajallinen hallintavalta pois niiltä ihmisiltä, joille Hän on sen uskonut. Näinhän Hän teki Nebukadnessarillekin. Aivan niin kuin Herra ennalta ilmoitti profeetan suulla, hänet ajettiin pois ihmisten seasta, ja hän söi ruohoa niinkuin raavaat, ja hänen ruumiinsa kastui taivaan kasteesta, kunnes hänen hiuksensa kasvoivat pitkiksi kuin kotkan sulat ja hänen kyntensä kuin lintujen kynnet (Dan. 4:30b; vrt. 4:22, 29). Jumalan säätämän ajan jälkeen Nebukadnessar tosin lopulta nosti silmänsä taivasta kohti kun hänen järkensä palasi. Silloin hän kiitti, ylisti ja kunnioitti Jumalaa. Hän tajusi, että yksin Jumala on Hän, joka elää iankaikkisesti, jonka hallitus on iankaikkinen hallitus ja jonka valtakunta pysyy suvusta sukuun. Kaikki maan asukkaat ovat tyhjänveroiset; ja hän tekee, niinkuin hän tahtoo, taivaan joukoille ja maan asukkaille, eikä ole sitä, joka pidättää hänen kätensä ja sanoo hänelle: ”Mitäs teet?” Siihen aikaan kuninkaan järki palasi, niin kuin palasi myös hänen ajallinen valtasuuruutensa ja loistonsa. Jumala antoi ne hänelle takaisin. (Dan. 4:31–33.) Ja kuitenkin tämäkin hallintavalta annettiin Nebukadnessarille ainoastaan tietyksi ajaksi. Vaikka hän oli suuren ja kauhistuttavan kuvapatsaan kultainen pää (Dan. 2:38b), profeetta kuitenkin sanoo hänelle: Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun (Dan. 2:39a). Jumalalla, kaiken Herralla on siis valta antaa maallisille hallitsijoille valta, ottaa se heiltä pois, ja halutessaan antaa se heille jälleen.

Jumalan valtakunta ja siihen kuuluminen

Seuraavaksi puhumme toisesta valtakunnasta, Jumalan valtakunnasta. Koska Jumala on kaiken Herra ja Hallitsija, on Hänellä myös valtakunta. Tätä Jumalan valtakuntaa kuvaakin Nebukadnessarin unessa tuo suuri vuori, joka täytti koko maan. Mitä Pyhä Henki tästä valtakunnasta meille kertoo?

Ensiksi katsomme kuka tämän valtakunnan rakentaa. Jo edellä totesimme, että kivilohkareen irtautuminen ei ihmiskäden voimasta tarkoittaa, että Jumala itse irtaannutti tuon kiven. Juuri tuosta Jumalan irtaannuttamasta kivestä tuli tämä suuri vuori, joka kuvaa Jumalan valtakuntaa. Toisin sanoen, Jumalan valtakunta ei ole ihmiskätten rakentama ajallinen valtakunta, vaan se on Hänen itsensä rakentama jumalallinen valtakunta. Jumalan Poika Kristus on itse tuo suuri kivi, elävä kivi, joka Jumalan edessä on valittu, kallis. Hän tulee kulmakiveksi, jonka päälle rakentuu koko Jumalan valtakunta, Hänen pyhä temppelinsä. (Vrt. 1. Piet. 2:4, 7.)

Toiseksi, koska Jumalan valtakunta on Jumalan itsensä perustama, se ei ole moninainen niin kuin monien ja monenlaisten ihmisten perustamat valtakunnat ovat. Siinä missä kuvapatsaan eri osat kuvasivat maallisten valtakuntien moneutta, tuosta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan (Dan. 2:35b). Vuoria ei ollut monta, vaan yksi. Näin on Jumalan valtakuntakin yksi ainoa, niin kuin Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi (5. Moos. 6:4b; vrt. Ef. 4:4–6).

Kolmanneksi, Jumalan valtakuntaa kuvaava vuori täytti koko maan. Jumalan valtakunta on siis suuri valtakunta, joka levittäytyy yli koko maan piirin. Samalla on huomattava, että vaikka Jumalan valtakunta tällä tavalla onkin kaikkein mahtavin valtakunta, se on hengellinen valtakunta, jonka mahtavuus ei kuitenkaan ole arvioitavissa ulkoisen suuruuden tai inhimillisen voiman perusteella. Jumalan valtakunnassa ei hallita miekalla tai asevoimilla, niin kuin sen Hallitsija ja Kulmakivi Kristus itse sanookin: Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä. (Joh. 18:36) Pikemminkin tässä valtakunnassaan ja sen armonajassa Kristus hallitsee sanallaan, ilman mitään ulkoista pakkoa. Mutta juuri sanansa välityksellä Jumala lahjoittaa ihmisille Pyhän Henkensä, synnyttää heidät uudesti ja ottaa kansalaisiksi pyhään valtakuntaansa. Tätä sanaa Kristus, suuri hallitsija onkin käskenyt julistaa koko maailmassa (Matt. 28:18–20). Juuri sanan kautta Hänen valtakuntansa leviääkin kaikkeen maailmaan, ja täyttää koko maan, niin kuin tuo suuri vuori Nebukadnessarin näyssä. Siten Jumalan valtakunnan jäsenyys ei myöskään katso asuinpaikkaa tai kansallisuutta.

Neljänneksi, Jumalan valtakunta pystytettiin ajassa. Sanoihan profeetta jo tuolloin Babylonin aikana ennalta, että Jumala pystyttäisi sen niiden kuningasten päivinä, jotka hallitsivat Nebukadnessarin unessa näkemän kuvapatsaan raudan ja saven kuvaamia valtakuntia (Dan. 2:44a). Ja niin Jumala lähettikin Poikansa maailmaan perustamaan tämän valtakunnan Rooman valtakunnan päivinä. Jumalan valtakunnan perustaminen ajassa tarkoittaa myös sitä, että tämän valtakunnan kansalaiseksi voivat tulla ja myös tulevat juuri sellaiset ihmiset, jotka elävät tässä ajassa.

Viidenneksi, Jumalan valtakunta on ikuinen. Vaikka se tosin pystytettiin ajassa, niiden kuningasten päivinä, Jumalan valtakunta ei kuitenkaan ole ajallinen valtakunta. Siksi se ei myöskään ole katoava valtakunta, sellainen kuin maalliset valtakunnat ovat. Jumalan valtakunta saa alkunsa ajassa, mutta samalla se on – niin kuin profeetta aivan kaksi kertaa painottaa – kukistumaton iankaikkisesti ja pysyvä iankaikkisesti (Dan. 2:44b, c). Sen Herrana on Jumalan oma, ainosyntyinen Poika, Jeesus Kristus. Hänet Jumala on lähettänyt iankaikkisuudesta tähän luomaansa maailmaan, ihmiseksi, että Hänessä Jumalan valtakunta tulisi lähelle jokaista ihmistä (Mark. 1:15a), niin että aivan jokainen voisi päästä sinne sisälle. Tämän suuren hallitsijan tullessa ihmiseksi ilmoitti enkeli Hänen äidilleen, neitsyt Marialle: Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman. (Luuk. 1:31–33) Täytettyään Isänsä pelastussuunnitelman ristinkuolemassaan ja noustuaan ylös, Hän julisti valtakuntansa kuninkuutta opetuslapsilleen sanoen: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt. 28:18b) Kun Hän, Ihmisen Poika astui pilvissä ylös taivaisiin, ja saapui Jumalan valtaistuimen eteen, hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä. (Dan. 7:14)

Kristuksen Kirkko – Jumalan valtakunta

Mutta ehkä joku vielä kysyy: Mikä tämä Jumalan valtakunta aivan todella ja oikeastaan on? Lyhyesti sanottuna vastaus kuuluu: Jumalan valtakunta, jossa Kristus hallitsee, on kristillinen Kirkko. Jos nimittäin on totta, että Kirkko on Jumalan Israel ja Hänen omaisuuskansansa, niin kuin Raamattu opettaa (ks. esim. 1. Piet. 2:9–10;  Ilm. 5:10; vrt. Ef. 2:11–22), silloin täytyy myös olla totta, että Kirkko on Jumalan valtakunta, sillä Hän on Israelin Kuningas (Jes. 44:6; Sef. 3:15; vrt. esim. 2. Moos. 15:18; 1. Sam. 12:12). Tarkemmin sanottuna Kirkko, Uusi Israel, on suuren Daavidin suuremman Pojan kuningaskunta (Ps. 2:6; 24:7; 110:1ss; Jer. 30:9; Miika 4:6–8; Sak. 9:9; Joh. 18:36–37). Kristus julistettiin kuninkaaksi, kun enkeli ilmoitti Hänen syntymänsä Marialle (Luuk. 1:32–33). Itämaan tietäjät kunnioittivat Häntä kuninkaana ja Jumalana (Matt. 2:1–11). Hänelle osoitettiin suosiota Israelin kuninkaana, joka tulee Herran nimeen (Joh. 12:12–15). Hänet tuomittiin ja ristiinnaulittiin juuri siksi, että Hän oli ja sanoi olevansa kuningas (Joh. 19:14–22). Hänen voitostaan ja kruunaamisestaan (Ef. 1:20–23; 4:8–10; Fil. 2:9–11; Kol. 2:15; Hebr. 2:9) vuotaa helluntain Hengen täyteys (Joh. 7:39), josta pelastuksen mahtava joki virtaa maan ääriin asti (Ps. 1:3; 46:4; Ilm. 22:1–2). (Vrt. Marquart, Kurt: The Church and Her Fellowship, Ministry and Governance. Confessional Lutheran Dogmatics, Vol IX. Sivu 17.)

Kuuluthan sinä Jumalan valtakuntaan?

Tähän mennessä sanotusta herää tärkeitä kysymyksiä. Ensiksi, jos kerran Jumalan valtakunta, Hänen Kirkkonsa on Hänen itsensä rakentama ja rakentuu Kristuksen, kulmakiven päälle, kysymys kuuluu: Olethan sinäkin osallinen tästä Kristus-perustuksesta ja Hänen Kirkostaan? Ethän enää käänny takaisin siihen maailman menoon, jonka olet Kristuksessa saanut jättää taaksesi, ettet tulisi sopimattomaksi Jumalan valtakuntaan (Luuk. 9:62)? Pakenethan sinäkin Lootille annetun käskyn tavoin tämän maailman sodomaa vuorille (1. Moos. 19:17), siis tuon suuren vuoren, Jumalan valtakunnan ja Kristuksen, ei ihmiskäden voimasta irtautuneen kalliin kiven turviin? Uskothan sinäkin Jeesukseen, että Hän olisi sinullekin kallis kulmakivi? Ethän epäuskossasi hylkää Häntä niin, että Hänestä tulisi sinulle kompastuskivi ja loukkauskallio? (1. Piet. 2:7–8) Ja kun sitten uskot Häneen, annathan Hänen myös jatkuvasti rakentaa sinua pyhien armonvälineidensä yhteydessä elävänä kivenä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia? (1. Piet. 2:5)

Toiseksi, jos kerran Jumalan valtakunta ei ole moninainen, vaan yksi ainoa, ja jos se vielä on pelastuksen valtakunta, tarkoittaa tämä myös sitä, että pelastus on vain tässä valtakunnassa. Kelpaako sinulle se tosiasia, että ”[t]ämän kristikunnan ulkopuolella ei ole mitään pelastusta eikä syntien anteeksiantamista, vaan ikuinen kuolema ja kirous. Vaikka siinä olisi suuri, näennäinen pyhyyden muoto ja paljon hyviä töitä, niin kaikki se on kuitenkin tuhoon tuomittu.” Olethan sinä sisällä tässä yhdessä ja ainoassa pelastettujen joukossa, yhden ja ainoan Pelastajan ja Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen hallitsemassa armon ja synninpäästön kuningaskunnassa? (Vrt. Luther, Martti: Kristuksen ehtoollisesta. Suuri tunnustus. WA 26, 507.)

Kolmanneksi, jos kerran on niin, että Jumalan valtakunnan mahtavuus ei ole arvioitavissa ulkoisen suuruuden tai inhimillisen voiman perusteella, kysyn sinulta: Odotatko sinä Kristuksen omana saavasi kunniaa tai menestystä, rahaa, tavaraa tai maallista valtaa, niin kuin Jeesuksen opetuslapset odottivat? Vai kelpaako sinulle se ulkoisesti piskuinen lauma, jolle kuitenkin heidän Isänsä on luvannut antaa jumalallisen, hengellisen, näkymättömän ja iankaikkisen valtakunnan (Luuk. 12:32)? Kelpaako sinulle tämä ihmeellinen valtakunta, joka kätketyy heikkouteen ja on ristin peittämä, mutta jossa kuitenkin Kristus itse jakaa hengellisiä lahjoja – syntien anteeksiantamusta, vanhurskautta ja iankaikkista elämää – niille, jotka tässä valtakunnassa ovat hänen luonansa? (Vrt. Luther, Martti: Huonepostilla. Helatorstai. Evankeliumi: Luuk. 24:50–53. W2 XIIIa, 612. Ks. myös Augsburgin tunnustuksen puolustus VII ja VIII 18.)

Ja jos kerran Jumalan valtakunnan jäsenyys ei katso asuinpaikkaa tai kansallisuutta, se voi koskea sinuakin, syntyperältäsi pakanaa. Koskeeko se siis sinuakin? Olethan sinäkin Kristuksen seurakunnan kanssa edistämässä Hänen evankeliuminsa asiaa kristillisin todistuksin ja rukouksin, paitsi omalla kotiseudullasi myös koko maailmassa?

Neljänneksi, Jumalan valtakunnan kansalaiseksi tuleminen tapahtuu tässä ajassa Hänen suullisen sanansa kuulemisen ja kasteen välityksellä. Tämä kansalaisuuden lahja otetaan vastaan uskolla. Jos kerran asia on näin, niin eläthän sinä päivittäisessä parannuksessa ja uskossa, sekä siten myös kasteesi armoon palaamisessa?

Viidenneksi, jos kerran Jumalan valtakunta on ikuinen, olethan sinä jo tänään uskon kautta Jumalan ainoaan Poikaan osallinen ikuisesta elämästä Hänessä (Joh. 3:16)?

Rukous ajallisen valtakunnan ja sen hallitsijoiden puolesta

Lopuksi: Moni teistä muistaa ne sanat, jotka Paavali kirjoittaa Timoteukselle, joiden mukaan Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:4). Mutta muistatko, mitä apostoli näiden sanojen edellä kirjoittaa? Sanat kuuluvat seuraavasti: Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:1–4) Koska Jumalan seurakunta – Hänen valtakuntansa – on olemassa ja elää jo nyt, tämän ajallisen maailman keskellä, kehottaa Pyhä Henki siis Paavalin kautta heitä rukoilemaan maallisten valtakuntiensa hallitsijoiden puolesta. Näin mekin messun esirukouksessa teemme, kun aivan nimeltä rukoilemme tasavallan presidentin puolesta, hallituksen ja eduskunnan puolesta, sekä niiden muiden puolesta, joille Jumala on uskonut maamme ajallisen hallintavallan.

Mutta huomaa mitä apostoli kirjoittaa: vaikka kyse onkin ajallisesta hallintavallasta, näiden rukousten tähtäyspisteenä on se, että me, jotka Jumala on armossaan jo tässä ajassa ottanut sisään ikuiseen valtakuntaansa, Kristuksen seurakuntaan, että me saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa, sekä sitten myös pysyisimme uskossa ja uskon kautta Jumalan valtakunnassa, toisin sanoen pelastuisimme. Uskossa, sekä pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta osallisina me voimme myös omalta osaltamme olla levittämässä Jumalan valtakunnan ilosanomaa, Kristuksen evankeliumia tämän maallisen valtakuntamme keskellä, ja muidenkin valtakuntien, jos Herra niin johdattaa. Näin yhä useammat ihmiset voivat kuulla evankeliumin, uskoa Kristukseen, huutaa Hänen nimeään avukseen, ja niin myös pelastua (vrt. Room. 10:13–14). Tämä on Jumalan mielen mukaista, siis Hänen, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Rukoilkaamme siis jatkossakin säännöllisesti hallitsijoidemme puolesta, että he pelastuisivat. Rukoilkaamme myös sitä, että he jatkossakin antaisivat meille mahdollisuuden rauhassa ja vapaasti kuulla, itse oppia ja toisillekin opettaa Jumalan sanaa, itsellemme ja toisille pelastukseksi.

Tämän meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 4.11.2018.)

Mainokset