Tuomiosunnuntai (3. vsk), Dan. 12:1–3

Kaikki on Jumalan armoa

Kristityt, katsokaa, miten suuri on Jumalan armo! Hänen armoaan on se, että Hän on luonut tämän maailman ja kaiken, mitä siinä on, meidätkin. Tietenkään Jumalan ei olisi tarvinnut luoda mitään tästä kaikesta, mutta Hän halusi tehdä niin. Kun Hän loi maailmansa, Hän halusi antaa sinullekin elämän, paikan ja tehtävän sen keskellä. Sinun elämäsi ei ole sattumaa, vaan Hänen luomistyönsä ihme! Osasivatpa sinun vanhempasi haluta tai toivoa sinua tai eivät, osasivatpa he rakastaa sinua tai eivät, kaikkivaltias Jumala, sinun Luojasi on kuitenkin varmasti halunnut ja toivonut sinut maailmaansa. Hän myös rakastaa sinua, luotuaan valtavan paljon. Hän haluaa sinulle kaikkea hyvää.

Jumalan suurta armoa on, että Hän myös pitää yllä tämän luomansa maailman. On kyllä totta, että kerran Hänen luomansa valkeuden enkeli lankesi itsejumalointiin. Hänestä tuli Jumalan vihollinen, perkele. (Jes. 14:13–14; Hes. 28:11–19.) Sellaisena hän sai meidät ihmisetkin valheensa valtaan ja lankeamaan samaan syntiin (1. Moos. 3:1–6). Mutta tästä kaikesta huolimatta Jumala ei kuitenkaan hukuttanut tätä maailmaansa, ihmiskuntaansa, eikä siis meitäkään. Tietenkään Hänen ei olisi tarvinnut hetkeäkään katsella meidän ihmisten karmeaa syntiturmelusta ja saastaisuutta. Vanhurskaudessaan Hän olisi voinut välittömästi pyyhkiä kaiken pois, olisipa vielä tehnyt oikeinkin tehdessään niin. Mutta pitkämielisyydessään Jumala kuitenkin säästi luomansa maailman ja ihmiskunnan. Suuressa armossaan Hän ajoi Aadamin ja Eevan pois paratiisista, etteivät he – syntiset ihmiset – tuhoutuisi Hänen pyhien kasvojensa edessä, vaan saisivat jatkaa elämää (1. Moos. 3:23–24). Vaikka Hän kerran pyyhki pois suuren osan ihmiskuntaa vedenpaisumuksessa, Hän silloinkin jätti jäljelle jäännöksen, että elämä Hänen maailmassan jatkuisi (1. Moos. 7–8). Tästä armosta mekin olemme osalliset: me olemme saaneet elämän lahjan.

Jumalan suurta armoa on, että Hän on rajoittanut tämän maailman ajan. Jotkut ovat tosin ajatelleet, että Jumala on kyllä luonut maailman, mutta että sitten Hän on jättänyt sen oman onnensa nojaan. On ehdotettu, että samalla tavoin kuin kelloseppä tekee kellon, laittaa sen käyntiin ja antaa sitten toisten käyttöön, niin olisi Jumalakin vain tehnyt maailman ja jättänyt sen sitten elämään oman kiertokulkunsa mukaan. Itse Häntä ei kuitenkaan kiinnostaisi ollenkaan, mitä tässä luomakunnassa tapahtuu tai mitä Hänen luomilleen ihmisille kuuluu. Mutta tämä ei ole totta! Jumala ei ole välinpitämätön luomansa maailman suhteen. Hän pitää vielä yllä tätä maailmaansa. Hän ei myöskään ole jättänyt sitä elämään langenneisuutensa orjuudessa iankaikkisesti. Hän ei ole tahtonut, että me ihmiset syntisessä elämässämme ja itsekkyydessämme tuhoaisimme Hänen luomaansa maailmaa ikuisesti. Me olemme kyllä valitettavasti monin tavoin onnistuneet tällaisessa tuhoamisessa. Sen sijaan, että olisimme rakastaneet Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme (Mark. 12:29–31), olemmekin rakastaneet itseämme yli kaiken ja halveksineet Jumalaa ja lähimmäisiämme. Tällä kaikella me olemme saaneet aikaan valtavan ahdistuksen tähän maailmaan. Mutta suuressa armossaan Jumala on vetänyt rajan tämän maailman ajalle sekä myös sille ahdistukselle, jonka me olemme osanneet tähän maailmaan järjestää. Kerran tulee päivä, jona Hän kerää tämän maailmansa pois.

Jumalan suurta armoa on, että Hän on järjestänyt meille lunastuksen synneistämme. Tietenkin Jumala olisi voinut jättää meidät silleen, elämään maailmassa sen ajan, jonka Hän on kullekin säätänyt, ja kuolemaan sitten pois. Jo tämä olisi ollut Häneltä ylenpalttisen armon osoitus. Mutta Jumala halusi antaa enemmän! Hän halusi lunastaa meidät syntiset syntiemme vallasta. Hän halusi tehdä niin, koska halusi antaa meille elämän, jolle Hän ei ole vetänyt ajallista rajaa. Hän halusi antaa meille elämän, joka on ikuista. Hän lähetti oman Poikansa ihmiseksi, hankkimaan tätä kaikkea meille. Jumala lähetti Poikansa, Valon Valosta, että Hän tulisi maailman Valoksi (Joh. 8:12). Jumala lähetti Poikansa, että tämä Maailman Valo ottaisi meidän valon puutteemme ja pimeytemme omikseen, ja antaisi meille niiden sijaan kaiken sen, mikä on Hänen, vanhurskauden, elämän ja iankaikkisen valon. Ja niin Hänen Poikansa kantoikin meidän syntiemme koko rangaistuksen itsessään ristin puuhun. Hän kuoli sen kuoleman, jonka me olimme ansainneet. Eikä Hän jättänyt meitä myöskään ihmettelemään itseksemme, miten me voisimme saada näiden Hänen ihmeellisten tekojensa hyödyn itsellemme! Poikansa kautta Hän on myös ilmoittanut, missä Golgatan suuren sovituspäivän hyöty on meille vastaanotettavissa. Sanansa ja kasteen kautta Hän tahtoo lahjoittaa sen meille, kutsua meidät nimeltä, ja kirjoittaa meidän nimemme elämän kirjaan taivaassa (vrt. Ilm. 13:8). Tästä kaikesta luterilaiset isämme opettavat ihanasti. Tunnustuskirjoissa he kirjoittavat, että hurskaiden kristittyjen on ”syytä ihmetellä Jumalan sanomatonta hyvyyttä. Luulisi Jumalan heti heittävän sellaisen turmeltuneen, tärveltyneen ja syntisen massan pois, helvetin tuleen. Mutta hän ottaakin sen muovaillakseen, tekee siitä sen ihmisluonnon, joka meillä nyt on, vaikka synnin surkeasti turmelemana, ja puhdistaa sen synnistä, pyhittää ja pelastaa sen rakkaan Poikansa kautta.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. I 39.)

Jumalan suurta armoa on myös se, että Hän tahtoo lähettää omansa julistamaan evankeliumia. Samoin me syntiset olemme saaneet Häneltä kaiken tämän lahjaksi, ilman mitään omaa ansiotamme, niin Jumala tahtoo antaa sen kaikille muillekin tässä maailmassa. Hän tahtoo, että Hänen pelastava ilosanomansa Kristuksesta, Hänen Pojastaan tulisi pelastukseksi kaikille kansoille ja kaikille sukupolville. Siksi Hän ei ole jättänyt meitä, lunastettujaan elämään ainoastaan keskenämme täällä pyhässä Kirkossaan. Hän lähettää meidät ulos maailmaan. Profeettansa suulla Hän puhuu omistaan, taidollisista, sekä niistä, jotka monta vanhurskauteen saattavat (Dan. 12:3). Jumalan suurta armoa on, että me, joilla ei Hänen edessään ole mitään taitoa, kuitenkin Kristuksessa lunastettuina ja Hänen Pyhän Henkensä johdatuksessa saamme Häneltä kaiken sen hengellisen viisauden ja taidon, mitä tarvitsemme ollaksemme Hänen todistajinaan tässä maailmassa. Jumalan armoa on, että Hänen sanansa eläväksi tekeminä ja Pyhän Hengen johdatuksessa mekin saamme jakaa Hänen Hengen täyttämää sanaansa toisille. Hänen armoaan on, että näin saamme saattaa monia syntien anteeksiantamukseen, vanhurskauteen ja elämään Kristuksessa. Yksin Jumalan armoa on, että me, joissa ei mitään valoa ole, saamme jo tässä ajassa pukeutua kasteessa Kristuksen vanhurskauden valoisaan vaatteeseen (Gal. 3:27), Hänen seurakuntanaan elää Hänen valostaan sytytettyinä ja Hänen valoaan loistaen tämän maailman pimeyden keskellä (Matt. 5:14–16).

Jumalan suurta armoa on, että Hän on valmistanut meille ylösnousemuksen kuolleista. Kun taivaallisen Isän säätämä ja Hänen tiedossaan oleva aika tulee, Hänen Poikansa Kristus tulee jälleen kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeliensä kanssa (Matt. 25:31). Tuona päivänä Hän herättää ne, jotka maan tomussa makaavat. Ehkä meidän ruumiimme on jo silloin hajonnut ja tullut maaksi, niin kuin sen pitääkin tulla (1. Moos. 3:19b). Mutta Hän, meidän Luojamme ja ihmisruumiimme laatija on voimallinen herättämään kaikki ihmiset kuolleista ja antamaan heille uuden ylösnousemusruumiin (1. Kor. 15:44). Tuona päivänä Kristus, suuri Tuomari tuomitsee kaikki ihmiset, niin ne, jotka ovat olleet elossa tuohon päivään asti, sekä ne, jotka ovat olleet kuolleita ja nyt herätetty tuomiolle. Hänen tuomioistuimensa eteen kootaan kaikki. Yksikään ei jää tästä tilaisuudesta pois. Siellä on tuona päivänä lukemattomia ihmisiä, jotka eivät ole ottaneet vastaan Jumalan suurta armoa Kristuksessa. He eivät ole uskoneet Jumalaan eivätkä myöskään rukoilleet Hänen tahtonsa tapahtumista (Matt. 6:10b). Sen sijaan he ovat tahtoneet olla itse omia jumaliaan, sekä toivoneet, että kaikessa tapahtuisi heidän tahtonsa. Siksi Kristus, kaikkivaltias Tuomari nyt antaa heille sitä, mitä he ovat tahtoneet. Mutta koska heidän minä-jumalansa ei voi heitä pelastaa heidän synneistään, joutuvat he synteineen hukkumaan häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen (Dan. 12:2c; vrt. Matt. 25:46).

Mutta Jumalan suurta armoa on, että Hänen ihmeellinen armonsa syntisiä kohtaan pysyy voimassa tuomion päivänäkin. Hänen armonsa pysyy voimassa niille, jotka elämänsä aikana ovat suostuneet sitä tarvitseviksi. Nämä ihmiset ovat tulleet perkeleen, maailman ja oman lihansa suuresta ahdistuksesta, mutta he ovat saaneet pestä syntiensä tahraamat vaatteensa ja valkaista ne Karitsan veressä (Ilm. 7:14b). Tämä on tapahtunut Jumalan sanan ja kasteen kautta, jossa heidät on jo ajallisen elämänsä aikana siirretty iankaikkiseen elämään (vrt. Joh. 3:16). Sen vuoksi nyt viimeisellä tuomiolla Kristus vain toteaa heille sen, mikä on ollut totta heidän kasteestaan asti: ”Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun (Jes. 43:1b). Vaikka minun luomani maailma on nyt kerätty pois, vaikka vuoret ovat väistyneet ja kukkulat horjuneet, ei minun armoni kuitenkaan sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju. Niin sanon minä, Herra, sinun armahtajasi. (Vrt. Jes. 54:10) Siksi: Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti (Matt. 25:34b).” Ja niin Jumalan vanhurskas ja oikeudenmukainen tuomio koituu kerskaukseksi näille Kristuksessa vanhurskaille (vrt. Jaak. 2:13b). He saavat päästä näkemään silmillään sen pelastuksen ja iankaikkisen elämän, josta he ovat olleet kasteensa päivästä asti osallisia. Silloin he eivät enää katsele sitä kaikkea kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, vaan saavat nähdä kasvoista kasvoihin (1. Kor. 13:12). He pääsevät Jumalan taivaaseen. Siellä he, jo ajallisen elämänsä aikana Kristus-valoon puetut, saavat loistaa niinkuin taivaanvahvuus loistaa. Siellä he, Kristuksen, kirkkaan Kointähden veljet ja sisaret, ja Hänen Kirkkonsa tähdet saavat loistaa niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti (Dan. 12:3).

Kristityt, katsokaa, miten suuri on Jumalan armo! Kaikki on Hänen armoaan! Pysykää siis aina Jumalan armosanan kuulemisessa ja sen tunnustamisessa. Niin Hän itse pysyy teissä ja te Hänessä. Jumalan sanasta te saatte tuntea sen armon ja rakkauden, joka Hänellä on teihin. Saatte myös uskoa siihen. Kun te näin pysytte Jumalassa ja Hänen rakkaudessaan, on teillä myös turva tuomiopäivänä. (1. Joh. 4:15–17) Teillä on iankaikkinen elämä Kristuksessa meidän Herrassamme ja Vapahtajassamme, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.11.2018.)

Mainokset

25. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Luuk. 20:27–40

Maallinen avioliitto – ja taivaallinen

Avioliitto on Jumalan säätämys

Jeesus sanoo: Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. (Luuk. 20:34b) Katso miten tärkeistä asioista Hän puhuu! Ensinnäkin Herramme edellyttää, että tässä ajassa elävät ihmiset menevät naimisiin. Tällä Hän ei tietenkään tarkoita sellaista käskyä, että aivan jokaisen on välttämättä tai väkipakolla mentävä naimisiin. Sanoohan Hän itse toisessa kohdassa: Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. (Matt. 19:11b) Niin opettaa apostolikin: tässä asiassa kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor. 7:7b) Mutta Herramme yksiselitteinen tahto on se, että kahden ihmisen intiimi yhteiselämä toteutuu nimenomaan avioliitossa, ei muualla. Toiseksi Jeesuksen sanoista käy ilmi myös se, että avioliitto ja sen puitteissa toteutuva intiimisuhde on nimenomaan miehen ja naisen välinen asia. Herramme puhuu niistä, jotka ”menevät naimisiin”. Näillä Hän tarkoittaa tässä juuri miehiä. Mutta Hän puhuu myös niistä, jotka – kuten sanat tarkkaan ottaen kuuluvat – ”tulevat naitetuiksi”. Näillä Hän tarkoittaa naisia. Avioliitto on siis miehen ja naisen välinen liitto – aivan niin kuin koko Raamattu tietysti opettaa.

Näin on Jumala, ihmisen Luoja nämä asiat säätänyt. Ne eivät ole ihmisen uudelleensäädettävissä tai muutettavissa. Nyt moni kyllä varmaan pitäisi tämän sanomista syrjintänä tai vihapuheena. Kristillisen uskon näkökulmasta katsottuna kyse on kuitenkin aivan päinvastaisesta. Kyse on siitä, että Jumala tietää, miten Hänen luomansa ja Hänelle rakas ihminen toimii, ja mikä tälle on parasta. Jumala on säätänyt ihmiselle tämän hyvän elämänmuodon sitä varten, ettei tämän tarvitsisi olla yksin (1. Moos. 2:18b). Pikemminkin Hän tahtoo, että kun kaksi makaa yhdessä, olisi heillä lämmin (Saarn. 4:11a). Mutta kyse ei ole kenen tahansa kahden yhdessä makaamisesta. Kyse on nimenomaan miehen ja naisen elinikäisestä sitoutumisesta toisiinsa. Tämän hyvän elämänmuodon Jumala on säätänyt ihmiselle nimittäin myös siksi, että elämä Hänen luomassaan maailmassa jatkuisi. Toisinajattelijatkin ymmärtävät, että esimerkiksi kaksi miestä eivät voi saada lasta keskenään, eivätkä myöskään kaksi naista. Vaikka ihminen kuinka koettaisi selittää tätä asiaa pois ja peittää sitä uusien lääketieteellisillä ratkaisuillaan, asia itse kuitenkin pysyy. Vain miehen ja naisen solujen yhtyessä voi syntyä uusi elämä. Lisäksi Jumalan selvä tahto on, että mies ja nainen juuri avioliitossa tulisivat yhdeksi lihaksi (1. Moos. 2:24), lisääntyisivät ja täyttäisivät maan (1. Moos. 1:28b). Tällaiset ovat Luojan antamat elämän käyttöohjeet Hänen luomalleen ihmiselle.

Ihmisen käyttöohjeisiin pätee sama kuin vaikkapa kodinkoneiden käyttöohjeisiin. Mikäli käyttöohjeita noudatetaan, silloin sekä yksittäinen ihminen että ihmisistä koostuva yhteiskunta voi hyvin ja toimii niin kuin pitää. Silloin kaikilla on hyvä olla. Mutta jos näitä ihmisen käyttöohjeita ei noudateta, käy samansuuntaisesti kuin vaikkapa silloin, jos 100 voltin sähkövirralle tarkoitettu leivänpaahdin käyttöohjeiden vastaisesti kytketään 230 voltin verkkovirtaan. Laitetta ei ole tarkoitettu näin voimakkaalle virralle, ja siksi se siihen kytkettäessä menee rikki. Samalla jäävät tietenkin myös leivät paahtamatta. Vastaavasti käy, jos tuota leivänpaahdinta yritetään käyttää vaikkapa naulojen hakkaamiseen rakennustyömaalla. Laitetta ei ole tarkoitettu tällaiseenkaan käyttöön. Se menee rikki ja samalla myös naulat jäävät hakkaamatta.

Kun Jumalan sanan saarna on monin paikoin vaiennettu, ovat monet menettäneet uskon Jumalaan, kaiken Luojaan. Siksi he eivät enää tule ajatelleeksi näitä luonnolliseen lakiin kuuluvia elämän perusasioita. Ainakaan moni ei enää välitä niistä. Valtaosa suomalaisistakin luulee voivansa itse päättää millaisessa ”suhteessa” elää ja kenen tai keiden kanssa milloinkin. Ihminen on tehnyt itsestään oman jumalansa ja tahtoo päättää itse tämän kaiken. Harva enää sitoutuu yhteen puolisoon koko elämäkseen. Tai jos joku vielä niin tekeekin, harva kuitenkaan perustelee tätä ratkaisua sillä, että se on Jumalan tahto. Pikemminkin puolison kanssa pysytään ehkä siksi, että se sattuu tuntumaan mukavalta ja sopivan itselle. Mutta sitten jos ei enää tunnu tai sovi, päätellään, että on parempi erota ja etsiä uusi kumppani, jonka kanssa tuntuu ja sopii – ainakin sillä hetkellä. Mikäli nimittäin avioliittoa ei enää nähdä Jumalan säätämänä elinikäisenä liittona, vaan ihmisten valitsemana ”suhteena”, mitä sillä lopulta on väliä, pysytäänkö tässä suhteessa vaiko ei.

Saman vapaavalintaisuuden moni liittää nykyään myös lasten saamiseen. Oikeastaan lapsia ei katsota enää saatavan, vaan pikemminkin niitä halutaan ”tehdä”, jos nimittäin halutaan. Usein ei haluta. Nykyään monet kristitytkin avioparit menevät tässä asiassa postmodernin virran mukana, ja miettivät lähinnä omaa etuaan, urakehitystään, harrastuksiaan tai profiilikuvansa näyttävyyttä. Samalla syrjään jää se hyvä ja luonnollinen tehtävä isänä ja äitinä, jonka Jumala on heille luomisessa ja avioliitossa antanut.

Näiden luonnollisten lakien ja ihmisen käyttöohjeiden ohittamisesta seuraa valtavasti pahoinvointia sekä ihmisten henkilökohtaisessa elämässä että yhteiskunnassa. Jättäessään ensimmäisen rakkautensa ja etsiessään ”uutta onnea” toisten luota moni joutuu kovettamaan itsensä tunteettomaksi. Halutessaan elää virtaviivaista elämää nuoruudessaan ja keski-iässään ja päättäessään siksi olla saamatta lapsia moni jää lopulta vanhuudessaan ypöyksin. Lisäksi samasta itsekkyydestä johtuen lukemattomat Jumalan luomat ihmislapset joutuvat jo ennen syntymäänsä suunitelmallisesti murhattaviksi.

Tällaista puhetta kuullessaan moni varmaankin tahtoisi alkaa saarnata minulle maapallon liikakansoituksesta. Onhan kuulemma itsekästä ”tehdä” lapsia tähän maailmaan, jossa niin monet jo valmiiksi kärsivät siitä, ettei heille riitä ravintoa tai inhimillisiä elinolosuhteita. Vastaan: On totta, että monissa maissa ihmisiltä puuttuvat riittävät ja inhimilliset elämän edellytykset. Menemättä nyt lähemmin maailmantalouden kysymyksiin, ehdotan lyhyesti, että monien maiden köyhyysongelman syyt ovat lähinnä jossakin muualla kuin väestön lukumäärässä. Usein syyt ovat itsekkäissä ja epäreiluissa poliittisissa tai kaupallisissa ratkaisuissa. Toisen näkökulman tähän asiaan saa, kun menee vaikkapa kaukoidän suuriin teollisuusmaihin katsomaan, mitä noissa yhteiskunnissa on saanut aikaan se, että suurin osa työikäisistä ihmisistä ei halua mennä naimisiin saati saada lapsia. Kun kaksitoista vuotta sitten kun muutimme työhön Japaniin, siellä oli yli 127 miljoonaa ihmistä. Nyt on lähes miljoona vähemmän. Valtava romahdus! Olisi ymmärtämätöntä väittää, ettei kokonaisen sukupolven kutistuminen vaikuttaisi tulevaisuudessa koko yhteiskunnan toimivuuteen. Ja samalla: kun monille lapsille ei anneta mahdollisuutta edes siitä äitinsä kohdussa, miljoonien jo siinneiden, Jumalan luomien ihmislasten veri uhrataan raa’asti oman uran, hyvinvoinnin tai näyttävyyden alttarille.

Emme me Suomessakaan ole erilaisten ongelmien edessä.

Huomaa kuitenkin: En tällä tarkoita sanoa, etteivätkö kristityt saisi käyttää mitään järkeä perhesuunnittelussa. Esimerkiksi aviomiehen on kyllä kristillisen rakkauden nimessä syytä ottaa huomioon vaimonsa fyysinen ja henkinen vointi sekä jaksaminen lasten äitinä. Ketään ei saa lasten saamisen pakon nojalla ajaa tilanteeseen, jossa fyysinen tai henkinen terveys on vaarassa. Mutta samalla ja normaalitilanteessa on kyllä syytä kunnioittaa Jumalan luomisessa säätämää lähtökohtaa: kun mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi, he yleensä myös saavat lapsia.

(Tietenkin on myös niin, että kaikille Jumala ei anna lapsia. Tämä voi olla kipeä asia. Silloin on hyvä jättäytyä Jumalan armollisiin käsiin ja rukoilla, että Hän osoittaisi muita tehtäviä, joissa palvella Hänen luomassaan maailmassa ja seurakunnassa.)

Kaiken kaikkiaan, Herra Jumala, kaiken Luoja tahtoo varjella meitä kaikilta tällaisilta henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen elämän ongelmilta. Niin paljon Hän meitä, luotujaan rakastaa. Sen vuoksi, kuulkaa tarkkaan. Seuraavan sanon erityisesti teille nuorille. Mutta myös te vanhemmat, opettakaa tätä lapsillenne ja lastenlapsillenne.

Rukoilkaa Jumalalta itsellenne Kristukseen uskovaa, Jumalan sanalle uskollista ja hyvää aviopuolisoa. Rukoilkaa samaa lahjaa myös tuleville polville. Iankaikkinen Herra, ikuisesti oleva, vastaa omiensa rukouksiin mielellään nyt ja myös sukupolvien kuluttua, silloin kun Hän katsoo hyväksi.

Jos ja kun Jumala johdattaa tiellenne sen ihmisen, joka on teille sopiva (vrt. 1. Moos. 2:18c), tutustukaa huolellisesti toisiinne. Puhukaa paljon ja rukoilkaa Jumalaa johdattamaan teitä tulevaisuutenne suhteen. Nähkää myös vaivaa hillitäksenne itsenne, ettette viettäisi sukupuolielämää avioliiton ulkopuolella. Älkää menkö avoliittoon. Siitä seuraa vain tuskaa ja murhetta. Ja jos kaikki sitten vaikuttaa hyvältä, älkää jääkö odottamaan sitä, että kaikki elämänne asiat olisivat ensin täydellisesti kunnossa. Toki on hyvä miettiä opiskeluun, varusmiespalvelukseen, töihin, tuloihin, terveyteen ja moniin muihin asioihin liittyviä kysymyksiä. Mutta samalla: valmiiksi te ette tule koskaan tämän elämän aikana. Avioliitto on koko elämän kestävä sitoutuminen oman itsensä ja toisen tuntemisen harjoitteluun, sekä yhteisen elämän harjoitteluun. Menkää siksi rohkeasti naimisiin. Jättäkää sitten myös liittonne sen säätäjän, Jumalan hyvään haltuun.

Kun sitten olette menneet naimisiin, joudutte harjoittelemaan miehenä olemista ja naisena olemista. Harva meistä syntisistä ihmisistä on täydellinen tai ehjä omaan sukupuoleen ja sukupuolisuuteen liittyvissä asioissa. Mainittakoon nyt vain pari esimerkkiä meidän miesten elämästä: Jumala on luomisessa antanut meille tehtävän toimia perheen päänä, elatuksen järjestäjänä ja turvallisen kodin ylläpitäjänä. Hän on antanut meille tietyt, vahvemmat ominaisuudet, jotta vaimolla ja lapsilla olisi turvallinen ja rauhallinen elämä. Mutta helposti me miehet pelkäämme tämän vastuun kantamista. Helposti me pakenemme työn kiireisiin ja monenlaisiin puuhiin, jotka kyllä näyttävät merkityksellisiltä, mutta jotka lähinnä palvelevat meidän pakoamme siitä vastuusta, jonka Jumalan on meille antanut vaimomme ja lastemme tukemisessa. Toisaalta meille miehille voi käydä myös niin, että kun tiedostamme tämän heikkoutemme, alamme tietoisesti karttaa sitä. Silloin helposti tehostamme oletettua maskuliinisuuttamme niin, että se jyrää alleen niin vaimon, lapset kuin kaiken muunkin. Se vaatii kaikkien muiden kunnioitusta ja alistumista. Sen sijaan todellinen, Jumalan mielen mukainen miehisyys on vahvuutta, joka voi tunnustaa heikkoutensakin. Se on vahvuutta, joka ei palvele omaa itseään, vaan toisia. Se on vahvuutta antaa itsensä heikompien palvelukseen ja jopa tyhjentää itsensä heidän hyväkseen. Jos haluat nähdä sellaista maskuliinisuutta, katso Kristukseen! Hänellä oli kaikki valta, mutta Hän tyhjensi itsensä, antoi itsensä kuolemaan Sinun vuoksesi (Fil. 2:7)!

Tällaisia asioita me miehet joudumme avioliitossa parhaimmillaan harjoittelemaan. Naisilla on toki omat kysymyksensä aivan yhtä lailla. Kuten sanottu, kukaan meistä ei ole ehjä. Siksi on tärkeää kuulla, mitä Pyhä Henki kehottaa: kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. (Kol. 3:13)

Miehen ja naisen rooliin kuuluu myös isän ja äidin virka. Rakastakaa ja kuunnelkaa toisianne siinä, mitä kumpikin tarvitsee voidakseen hyvin. Älkää kuitenkaan asettuko itsekkäästi Jumalan luomistyötä vastaan, vaan suostukaa siihen, että Hänen käskynsä lisääntyä ja täyttää maa on edelleen voimassa. Suostukaa siihen, että lapset ovat Jumalan luomistyön hyvä lahja. Lapsia ei tehdä, vaan he ovat Jumalan lahja teille ja koko Hänen maailmalleen. Lasten kasvattaminen on kyllä ehkä yksi vaikeimmista tehtävistä, mitä Jumala teille antaa. Mutta se on silti lahja, pelkkää hyvää niin teille itsellenne kuin lapsillennekin. Herra on itse tahtonut järjestää asian niin, että te itse saatte kasvaa vanhempina ja ihmisinä, ja että myös lapsenne saavat kasvaa teidän hoidossanne. Rukoilkaa siis naimisiin mentyänne, että saisitte lapsia. Rukoilkaa sitten lastenne puolesta jo heidän ollessaan kohdussa, sekä heidän elämänsä jokaisena päivänä. Lapset ovat suuri siunaus niin teille kuin koko maailmallekin.

Avioliitto ei kuulu tulevan maailman elämään

Jeesuksen evankeliumissa lausumat sanat naimisiin menemisestä voidaan ymmärtää siten kuin juuri kuulimme. Tarkemmin ottaen Herramme sanojen tähtäyspiste on kuitenkin toisaalla. Hän tahtoo sanoa, että naimisiin meneminen ja lapsensa avioliittoon antaminen kuuluu niihin asioihin, jotka koskevat tämän maailman elämää, mutta että ne eivät kuulu tulevan maailman elämään. Tähän asiaan keskitymmekin seuraavaksi.

Niin kuin kuulimme, Jeesus puhuu paitsi tämän maailmanajan lapsista myös niistä, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista (Luuk. 20:35a). Mitä Herra tällä tarkoittaa? Ehkä joku kauhistuu näiden sanojen äärellä: ”Kuka meistä ihmisistä koskaan voisi tulla arvolliseksi saavuttamaan mitään näin suurta? Kuka voi tehdä itsensä arvolliseksi taivasten valtakuntaan?” Ei Herramme tässä puhukaan siitä, että nämä ihmiset itse olisivat tehneet itsensä arvollisiksi, saati että he olisivat omilla teoillaan ansainneet arvollisuuden päästä taivaaseen. Pikemminkin Hän sanoo, että heidät on nähty tai katsottu arvollisiksi saavuttamaan tuon maailman sekä ylösnousemuksen kuolleista. Tämä arvollisuus ei perustu heidän omiin tekoihinsa tai luontaisiin ominaisuuksiinsa. Kyse on siitä, että Jumala armosta, Poikansa täydellisen kuuliaisuuden perusteella antaa ihmisille heidän syntinsä anteeksi, pitää heidät täydellisesti vanhurskaina ja lahjoittaa heille iankaikkisen autuuden. Pyhä Henki tuo heille tämän vanhurskauden evankeliumissa ja sakramenteissa; uskon kautta se sovelletaan heihin jokaiseen, annetaan heidän omaksensa ja otetaan vastaan. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys 3, 15.)

Mutta nyt palaamme kysymykseen avioliitosta: Herramme sanoo näistä ylösnousseista ja taivaaseen päässeistä ihmisistä, että he eivät nai eivätkä mene miehelle (Luuk. 20:35b) – tai ”eivät mene naimisiin eivätkä tule naitetuiksi.” Miksi näin on? Heti perään Hän jatkaa: Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia (Luuk. 20:35b–36a).

Huomaa ensiksi: Jeesus ei sano, että taivaaseen päässeet ihmiset olisivat enkeleitä. Tällaista oppia kyllä kuulee joskus jaeltavan. Pyhän Raamatun vastaisena sellainen täytyy kuitenkin tunnustaa harhaksi. Ihmiset ovat ihmisiä myös ylösnousemuksen jälkeen ja taivaaseen päästyään. He eivät ole ruumiittomia henkiolentoja, vaan heillä on ruumis. Tosin tämä ruumis on uusi, kirkastettu, katoamaton ja hengellinen ruumis, mutta ruumis se on yhtä kaikki (1. Kor. 15:42–44, 53–54). Herra sanookin tässä, että ylösnousseet ja taivaaseen päässet ovat enkelien kaltaisia. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Kuten todettu, yksi avioliiton keskeinen tarkoitus on juuri se, että tämän liiton välityksellä Jumala haluaa luoda uusia ihmisiä maailmaansa. Hän tahtoo, että kun yhdet ihmiset tässä langenneessa maailmassa kuolevat, toiset jäävät jatkamaan elämää. Taivasten valtakunnassa on kuitenkin toisin. Siellä olevat elävät samankaltaista elämää kuin enkelit. He elävät Jumalan yhteydessä ikuisesti, eivätkä siis koskaan kuole. Ja koska kukaan ei kuole, ei kenenkään myöskään tarvitse syntyä tilalle, että elämä jatkuisi. Nimittäin elämä taivaassa ei edes ole jatkuvaa, sillä jonkin asian jatkuminenhan liittyy nimenomaan ajalliseen elämään, jossa yksi aika jää taakse, ja toinen tulee tilalle. Elämä taivaassa sen sijaan on ikuista, yhtä täydellistä olemista, joka ei tunne päättymistä eikä olemattomutta.

Edellä kuulimme avioliiton toisen tarkoituksen olevan sen, ettei ihmisen täytyisi olla yksin. Mutta tulevassa maailmassa ei yksinäisyyskään ole enää ongelma. Kun nimittäin Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, kun Hän on pyyhkinyt pois kaikki kyyneleet meidän silmistämme, eikä kuolemaa enää ole, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua enää ole. Kun kaikki entinen näin on mennyt, ovat asiat silloin aivan toisin. (Vrt. Ilm. 21:1, 4.) Miten ne sitten ovat, siitä puhumme saarnan viimeisessä osassa.

Kristus ja Hänen Morsiamensa

Ne ihmiset, jotka on Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen tähden katsottu arvollisiksi pääsemään ylösnousemukseen kuolleista sekä tuohon tulevaan taivasten valtakuntaan, ovat siis kuin enkelit. He eivät ole enää koskaan yksin taikka ulkopuolisia. Kristukseen kastettuina ja Häneen uskovina He ovat eläneet maailmassa Hänen ominaan. He ovat myös kuolleet uskossa Kristukseen ja Hänen ominaan. Siksi he saavat enkelien ja kaikkien pyhien kanssa aina nähdä taivaallisen Isänsä kasvot, ja iankaikkisesti ravita itsensä Hänen muotonsa katselemisella (vrt. Matt. 18:10b; Ps. 17:15).

Mutta taivaassa pyhät eivät ainoastaan katsele Herraansa, vaan saavat elää läheisessä yhteydessä Hänen kanssaan, aivan niin kuin morsian hääyönä tulee yhdeksi lihaksi sulhasensa kanssa. Tämä ruumiillinen yhteys on totta pyhä kasteen kautta jo nyt, sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, […] ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13) Kasteessa sinutkin on otettu Kirkon, Kristuksen Morsiamen ruumiilliseksi jäseneksi. Toinen kuva asiasta on, että kasteessa sinä olet syntynyt Kirkon, Kristuksen valitun Rouvan kohdusta hänen lapsekseen (2. Joh. 1, 5). Kun Kristuksen, Jumalan Karitsan häät kerran taivaassa alkavat, ei enää tarvita ajallista avioliittoa. Siellä ei ole yksinäisyyttä eikä eroa, vaan pelkkää hengellistä yhteyttä ja iloa. Siellä ei ole lapsettomuutta tai kuolemaa, vaan Jumalan lapset elävät siellä iankaikkisesti Hänen kanssaan, jolle on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.11.2018.)

24. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Dan. 2:31–44

Jumalan valtakunta pysyy ikuisesti

Johdanto

Tämän sunnuntain raamatuntekstit puhuvat meille uskovien suhteesta maallisten valtakuntien hallituksiin. Myös kuulemamme Vanhan testamentin lukukappale puhui juuri maallisista valtakunnista. Tekstin päähuomio keskittyy kuitenkin toisaalle. Keskuksessa on Jumalan valtakunta, joka on jotakin muuta kuin ajalliset valtakunnat.

Tässä saarnassa käsittelemme näitä molempia, ensin maallisia hallituksia, sitten Jumalan valtakuntaa. Lopuksi kuulemme vielä, miten Jumalan sana herättelee meitä suhtautumaan näistä kumpaankin.

Maallisia valtakuntia

Kuulimme Babylonin kuninkaan Nebukadnessarin unesta, jonka profeetta Daniel sai selitettäväkseen tälle hallitsijalle. Aloitamme tarkastelumme katsomalla, mitä Pyhä Henki tämän unen selityksessä puhuu meille maallisista valtakunnista.

Ensiksi, maalliset valtakunnat voivat olla suuria ja mahtavia. Unessaan Nebukadnessar näki valtaisan suuren kuvapatsaan, joka kuvasi eri valtakuntia. Jo tuon koko kuvapatsaan valtavasta koosta nähdään, että tämän maailman valtakunnat voivat olla mahtavia. Sama asia käy ilmi myös patsaan yksittäisistä osista: sen pää oli parasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja lanteet pronssia, sääret rautaa ja jalatkin osaksi rautaa. Jotkut maallisista valtakunnista voivat siis olla loisteliaita niin kuin kulta ja hopea, toiset ulkoisesti tavallisempinakin valtavan voimakkaita niin kuin rauta.

Toiseksi ja edellä sanottuu liittyen, kuvapatsaan eri osat opettavat meille, että maallisia valtakuntia on monenlaisia. Maalliset valtakunnat ovat ihmisten järjestämiä, ja sellaisina ne ovat yhtä monenlaisia kuin ihmiset itse ja heidän tekemänsä ratkaisut. Maallisia valtakuntia on mahtavampia ja toisaalta heikompia. Ajalliset valtakunnat ovat myös katoavia: Patsaan osathan kuvaavat valtakuntia, joista yksi joutui antamaan tilaa seuraavalle. Niin myös nykymaailmassa yhtä valtakunta seuraa toinen, tätä kolmas, ja niin edelleen. Maallisista valtakunnista yksikään ei ole pysyvä.

Jumala antaa maallisen hallintavallan – ja ottaakin

Seuraavaksi kuulemme, että vaikka maallisten valtakuntien hallintavalta onkin nimenomaan maallinen asia, sen takana on kuitenkin taivaallinen Herra, Jumala itse. Pyhä Henki sanoo profeetan suulla Nebukadnessarille: Sinun sitä [ts. kuvapatsasta] katsellessasi irtautui kivilohkare – ei ihmiskäden voimasta – ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. (Dan. 2:34–35a.)

Se, että kuninkaan unessa kivilohkare irtautui – ei ihmiskäden voimasta tarkoittaa, että Jumala itse irtaannutti tuon kiven. Jumalalla onkin valta kaikkien maallisten valtakuntien yli – Hän on paitsi koko maan myös koko maailmankaikkeuden Luoja ja Herra. Siksi juuri Hän antaa kaikille maailman hallitsijoille vallan, niin kuin Hän profeetan suulla sanookin Nebukadnessarille: Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on antanut vallan, voiman, väkevyyden ja kunnian ja jonka käteen hän on antanut ihmiset, missä ikinä heitä asuu, ja kedon eläimet ja taivaan linnut, asettaen sinut kaikkien niiden valtiaaksi (Dan. 2:37–38a). Asia on juuri niin kuin sama Henki apostolin suulla myöhemmin sanookin: Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. (Room. 13:1b.)

Mutta koska Jumala on kaiken Herra, on myös juuri Hänellä valta ottaa tämä ajallinen hallintavalta pois niiltä ihmisiltä, joille Hän on sen uskonut. Näinhän Hän teki Nebukadnessarillekin. Aivan niin kuin Herra ennalta ilmoitti profeetan suulla, hänet ajettiin pois ihmisten seasta, ja hän söi ruohoa niinkuin raavaat, ja hänen ruumiinsa kastui taivaan kasteesta, kunnes hänen hiuksensa kasvoivat pitkiksi kuin kotkan sulat ja hänen kyntensä kuin lintujen kynnet (Dan. 4:30b; vrt. 4:22, 29). Jumalan säätämän ajan jälkeen Nebukadnessar tosin lopulta nosti silmänsä taivasta kohti kun hänen järkensä palasi. Silloin hän kiitti, ylisti ja kunnioitti Jumalaa. Hän tajusi, että yksin Jumala on Hän, joka elää iankaikkisesti, jonka hallitus on iankaikkinen hallitus ja jonka valtakunta pysyy suvusta sukuun. Kaikki maan asukkaat ovat tyhjänveroiset; ja hän tekee, niinkuin hän tahtoo, taivaan joukoille ja maan asukkaille, eikä ole sitä, joka pidättää hänen kätensä ja sanoo hänelle: ”Mitäs teet?” Siihen aikaan kuninkaan järki palasi, niin kuin palasi myös hänen ajallinen valtasuuruutensa ja loistonsa. Jumala antoi ne hänelle takaisin. (Dan. 4:31–33.) Ja kuitenkin tämäkin hallintavalta annettiin Nebukadnessarille ainoastaan tietyksi ajaksi. Vaikka hän oli suuren ja kauhistuttavan kuvapatsaan kultainen pää (Dan. 2:38b), profeetta kuitenkin sanoo hänelle: Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun (Dan. 2:39a). Jumalalla, kaiken Herralla on siis valta antaa maallisille hallitsijoille valta, ottaa se heiltä pois, ja halutessaan antaa se heille jälleen.

Jumalan valtakunta ja siihen kuuluminen

Seuraavaksi puhumme toisesta valtakunnasta, Jumalan valtakunnasta. Koska Jumala on kaiken Herra ja Hallitsija, on Hänellä myös valtakunta. Tätä Jumalan valtakuntaa kuvaakin Nebukadnessarin unessa tuo suuri vuori, joka täytti koko maan. Mitä Pyhä Henki tästä valtakunnasta meille kertoo?

Ensiksi katsomme kuka tämän valtakunnan rakentaa. Jo edellä totesimme, että kivilohkareen irtautuminen ei ihmiskäden voimasta tarkoittaa, että Jumala itse irtaannutti tuon kiven. Juuri tuosta Jumalan irtaannuttamasta kivestä tuli tämä suuri vuori, joka kuvaa Jumalan valtakuntaa. Toisin sanoen, Jumalan valtakunta ei ole ihmiskätten rakentama ajallinen valtakunta, vaan se on Hänen itsensä rakentama jumalallinen valtakunta. Jumalan Poika Kristus on itse tuo suuri kivi, elävä kivi, joka Jumalan edessä on valittu, kallis. Hän tulee kulmakiveksi, jonka päälle rakentuu koko Jumalan valtakunta, Hänen pyhä temppelinsä. (Vrt. 1. Piet. 2:4, 7.)

Toiseksi, koska Jumalan valtakunta on Jumalan itsensä perustama, se ei ole moninainen niin kuin monien ja monenlaisten ihmisten perustamat valtakunnat ovat. Siinä missä kuvapatsaan eri osat kuvasivat maallisten valtakuntien moneutta, tuosta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan (Dan. 2:35b). Vuoria ei ollut monta, vaan yksi. Näin on Jumalan valtakuntakin yksi ainoa, niin kuin Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi (5. Moos. 6:4b; vrt. Ef. 4:4–6).

Kolmanneksi, Jumalan valtakuntaa kuvaava vuori täytti koko maan. Jumalan valtakunta on siis suuri valtakunta, joka levittäytyy yli koko maan piirin. Samalla on huomattava, että vaikka Jumalan valtakunta tällä tavalla onkin kaikkein mahtavin valtakunta, se on hengellinen valtakunta, jonka mahtavuus ei kuitenkaan ole arvioitavissa ulkoisen suuruuden tai inhimillisen voiman perusteella. Jumalan valtakunnassa ei hallita miekalla tai asevoimilla, niin kuin sen Hallitsija ja Kulmakivi Kristus itse sanookin: Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä. (Joh. 18:36) Pikemminkin tässä valtakunnassaan ja sen armonajassa Kristus hallitsee sanallaan, ilman mitään ulkoista pakkoa. Mutta juuri sanansa välityksellä Jumala lahjoittaa ihmisille Pyhän Henkensä, synnyttää heidät uudesti ja ottaa kansalaisiksi pyhään valtakuntaansa. Tätä sanaa Kristus, suuri hallitsija onkin käskenyt julistaa koko maailmassa (Matt. 28:18–20). Juuri sanan kautta Hänen valtakuntansa leviääkin kaikkeen maailmaan, ja täyttää koko maan, niin kuin tuo suuri vuori Nebukadnessarin näyssä. Siten Jumalan valtakunnan jäsenyys ei myöskään katso asuinpaikkaa tai kansallisuutta.

Neljänneksi, Jumalan valtakunta pystytettiin ajassa. Sanoihan profeetta jo tuolloin Babylonin aikana ennalta, että Jumala pystyttäisi sen niiden kuningasten päivinä, jotka hallitsivat Nebukadnessarin unessa näkemän kuvapatsaan raudan ja saven kuvaamia valtakuntia (Dan. 2:44a). Ja niin Jumala lähettikin Poikansa maailmaan perustamaan tämän valtakunnan Rooman valtakunnan päivinä. Jumalan valtakunnan perustaminen ajassa tarkoittaa myös sitä, että tämän valtakunnan kansalaiseksi voivat tulla ja myös tulevat juuri sellaiset ihmiset, jotka elävät tässä ajassa.

Viidenneksi, Jumalan valtakunta on ikuinen. Vaikka se tosin pystytettiin ajassa, niiden kuningasten päivinä, Jumalan valtakunta ei kuitenkaan ole ajallinen valtakunta. Siksi se ei myöskään ole katoava valtakunta, sellainen kuin maalliset valtakunnat ovat. Jumalan valtakunta saa alkunsa ajassa, mutta samalla se on – niin kuin profeetta aivan kaksi kertaa painottaa – kukistumaton iankaikkisesti ja pysyvä iankaikkisesti (Dan. 2:44b, c). Sen Herrana on Jumalan oma, ainosyntyinen Poika, Jeesus Kristus. Hänet Jumala on lähettänyt iankaikkisuudesta tähän luomaansa maailmaan, ihmiseksi, että Hänessä Jumalan valtakunta tulisi lähelle jokaista ihmistä (Mark. 1:15a), niin että aivan jokainen voisi päästä sinne sisälle. Tämän suuren hallitsijan tullessa ihmiseksi ilmoitti enkeli Hänen äidilleen, neitsyt Marialle: Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman. (Luuk. 1:31–33) Täytettyään Isänsä pelastussuunnitelman ristinkuolemassaan ja noustuaan ylös, Hän julisti valtakuntansa kuninkuutta opetuslapsilleen sanoen: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt. 28:18b) Kun Hän, Ihmisen Poika astui pilvissä ylös taivaisiin, ja saapui Jumalan valtaistuimen eteen, hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä. (Dan. 7:14)

Kristuksen Kirkko – Jumalan valtakunta

Mutta ehkä joku vielä kysyy: Mikä tämä Jumalan valtakunta aivan todella ja oikeastaan on? Lyhyesti sanottuna vastaus kuuluu: Jumalan valtakunta, jossa Kristus hallitsee, on kristillinen Kirkko. Jos nimittäin on totta, että Kirkko on Jumalan Israel ja Hänen omaisuuskansansa, niin kuin Raamattu opettaa (ks. esim. 1. Piet. 2:9–10;  Ilm. 5:10; vrt. Ef. 2:11–22), silloin täytyy myös olla totta, että Kirkko on Jumalan valtakunta, sillä Hän on Israelin Kuningas (Jes. 44:6; Sef. 3:15; vrt. esim. 2. Moos. 15:18; 1. Sam. 12:12). Tarkemmin sanottuna Kirkko, Uusi Israel, on suuren Daavidin suuremman Pojan kuningaskunta (Ps. 2:6; 24:7; 110:1ss; Jer. 30:9; Miika 4:6–8; Sak. 9:9; Joh. 18:36–37). Kristus julistettiin kuninkaaksi, kun enkeli ilmoitti Hänen syntymänsä Marialle (Luuk. 1:32–33). Itämaan tietäjät kunnioittivat Häntä kuninkaana ja Jumalana (Matt. 2:1–11). Hänelle osoitettiin suosiota Israelin kuninkaana, joka tulee Herran nimeen (Joh. 12:12–15). Hänet tuomittiin ja ristiinnaulittiin juuri siksi, että Hän oli ja sanoi olevansa kuningas (Joh. 19:14–22). Hänen voitostaan ja kruunaamisestaan (Ef. 1:20–23; 4:8–10; Fil. 2:9–11; Kol. 2:15; Hebr. 2:9) vuotaa helluntain Hengen täyteys (Joh. 7:39), josta pelastuksen mahtava joki virtaa maan ääriin asti (Ps. 1:3; 46:4; Ilm. 22:1–2). (Vrt. Marquart, Kurt: The Church and Her Fellowship, Ministry and Governance. Confessional Lutheran Dogmatics, Vol IX. Sivu 17.)

Kuuluthan sinä Jumalan valtakuntaan?

Tähän mennessä sanotusta herää tärkeitä kysymyksiä. Ensiksi, jos kerran Jumalan valtakunta, Hänen Kirkkonsa on Hänen itsensä rakentama ja rakentuu Kristuksen, kulmakiven päälle, kysymys kuuluu: Olethan sinäkin osallinen tästä Kristus-perustuksesta ja Hänen Kirkostaan? Ethän enää käänny takaisin siihen maailman menoon, jonka olet Kristuksessa saanut jättää taaksesi, ettet tulisi sopimattomaksi Jumalan valtakuntaan (Luuk. 9:62)? Pakenethan sinäkin Lootille annetun käskyn tavoin tämän maailman sodomaa vuorille (1. Moos. 19:17), siis tuon suuren vuoren, Jumalan valtakunnan ja Kristuksen, ei ihmiskäden voimasta irtautuneen kalliin kiven turviin? Uskothan sinäkin Jeesukseen, että Hän olisi sinullekin kallis kulmakivi? Ethän epäuskossasi hylkää Häntä niin, että Hänestä tulisi sinulle kompastuskivi ja loukkauskallio? (1. Piet. 2:7–8) Ja kun sitten uskot Häneen, annathan Hänen myös jatkuvasti rakentaa sinua pyhien armonvälineidensä yhteydessä elävänä kivenä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia? (1. Piet. 2:5)

Toiseksi, jos kerran Jumalan valtakunta ei ole moninainen, vaan yksi ainoa, ja jos se vielä on pelastuksen valtakunta, tarkoittaa tämä myös sitä, että pelastus on vain tässä valtakunnassa. Kelpaako sinulle se tosiasia, että ”[t]ämän kristikunnan ulkopuolella ei ole mitään pelastusta eikä syntien anteeksiantamista, vaan ikuinen kuolema ja kirous. Vaikka siinä olisi suuri, näennäinen pyhyyden muoto ja paljon hyviä töitä, niin kaikki se on kuitenkin tuhoon tuomittu.” Olethan sinä sisällä tässä yhdessä ja ainoassa pelastettujen joukossa, yhden ja ainoan Pelastajan ja Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen hallitsemassa armon ja synninpäästön kuningaskunnassa? (Vrt. Luther, Martti: Kristuksen ehtoollisesta. Suuri tunnustus. WA 26, 507.)

Kolmanneksi, jos kerran on niin, että Jumalan valtakunnan mahtavuus ei ole arvioitavissa ulkoisen suuruuden tai inhimillisen voiman perusteella, kysyn sinulta: Odotatko sinä Kristuksen omana saavasi kunniaa tai menestystä, rahaa, tavaraa tai maallista valtaa, niin kuin Jeesuksen opetuslapset odottivat? Vai kelpaako sinulle se ulkoisesti piskuinen lauma, jolle kuitenkin heidän Isänsä on luvannut antaa jumalallisen, hengellisen, näkymättömän ja iankaikkisen valtakunnan (Luuk. 12:32)? Kelpaako sinulle tämä ihmeellinen valtakunta, joka kätketyy heikkouteen ja on ristin peittämä, mutta jossa kuitenkin Kristus itse jakaa hengellisiä lahjoja – syntien anteeksiantamusta, vanhurskautta ja iankaikkista elämää – niille, jotka tässä valtakunnassa ovat hänen luonansa? (Vrt. Luther, Martti: Huonepostilla. Helatorstai. Evankeliumi: Luuk. 24:50–53. W2 XIIIa, 612. Ks. myös Augsburgin tunnustuksen puolustus VII ja VIII 18.)

Ja jos kerran Jumalan valtakunnan jäsenyys ei katso asuinpaikkaa tai kansallisuutta, se voi koskea sinuakin, syntyperältäsi pakanaa. Koskeeko se siis sinuakin? Olethan sinäkin Kristuksen seurakunnan kanssa edistämässä Hänen evankeliuminsa asiaa kristillisin todistuksin ja rukouksin, paitsi omalla kotiseudullasi myös koko maailmassa?

Neljänneksi, Jumalan valtakunnan kansalaiseksi tuleminen tapahtuu tässä ajassa Hänen suullisen sanansa kuulemisen ja kasteen välityksellä. Tämä kansalaisuuden lahja otetaan vastaan uskolla. Jos kerran asia on näin, niin eläthän sinä päivittäisessä parannuksessa ja uskossa, sekä siten myös kasteesi armoon palaamisessa?

Viidenneksi, jos kerran Jumalan valtakunta on ikuinen, olethan sinä jo tänään uskon kautta Jumalan ainoaan Poikaan osallinen ikuisesta elämästä Hänessä (Joh. 3:16)?

Rukous ajallisen valtakunnan ja sen hallitsijoiden puolesta

Lopuksi: Moni teistä muistaa ne sanat, jotka Paavali kirjoittaa Timoteukselle, joiden mukaan Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1. Tim. 2:4). Mutta muistatko, mitä apostoli näiden sanojen edellä kirjoittaa? Sanat kuuluvat seuraavasti: Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (1. Tim. 2:1–4) Koska Jumalan seurakunta – Hänen valtakuntansa – on olemassa ja elää jo nyt, tämän ajallisen maailman keskellä, kehottaa Pyhä Henki siis Paavalin kautta heitä rukoilemaan maallisten valtakuntiensa hallitsijoiden puolesta. Näin mekin messun esirukouksessa teemme, kun aivan nimeltä rukoilemme tasavallan presidentin puolesta, hallituksen ja eduskunnan puolesta, sekä niiden muiden puolesta, joille Jumala on uskonut maamme ajallisen hallintavallan.

Mutta huomaa mitä apostoli kirjoittaa: vaikka kyse onkin ajallisesta hallintavallasta, näiden rukousten tähtäyspisteenä on se, että me, jotka Jumala on armossaan jo tässä ajassa ottanut sisään ikuiseen valtakuntaansa, Kristuksen seurakuntaan, että me saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa, sekä sitten myös pysyisimme uskossa ja uskon kautta Jumalan valtakunnassa, toisin sanoen pelastuisimme. Uskossa, sekä pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta osallisina me voimme myös omalta osaltamme olla levittämässä Jumalan valtakunnan ilosanomaa, Kristuksen evankeliumia tämän maallisen valtakuntamme keskellä, ja muidenkin valtakuntien, jos Herra niin johdattaa. Näin yhä useammat ihmiset voivat kuulla evankeliumin, uskoa Kristukseen, huutaa Hänen nimeään avukseen, ja niin myös pelastua (vrt. Room. 10:13–14). Tämä on Jumalan mielen mukaista, siis Hänen, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Rukoilkaamme siis jatkossakin säännöllisesti hallitsijoidemme puolesta, että he pelastuisivat. Rukoilkaamme myös sitä, että he jatkossakin antaisivat meille mahdollisuuden rauhassa ja vapaasti kuulla, itse oppia ja toisillekin opettaa Jumalan sanaa, itsellemme ja toisille pelastukseksi.

Tämän meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 4.11.2018.)