Mikkelinpäivä (3. vsk), Ap. t. 12:5–11

Kun yksi jäsen kärsii

Vaino totuuden vuoksi

Apostolien tekojen luvusta 12 kuulimme: Niin siis Pietaria pidettiin [vartioitiin] vankilassa (Ap. t. 12:5a). Miten niin ”siis”? Mitä oli tapahtunut? Miksi Pietari oli joutunut vankeuteen? Näiden sanojen edellä pyhä Luukas on kirjoittanut: Mutta siihen aikaan kävi Herodes kuningas käsiksi pahoinpidelläkseen joitakin seurakunnasta. Mutta surmasi Jaakobin, Johanneksen veljen miekalla. Mutta nähdessään, että se on [oli] mieluisaa juutalaisille, lisäsi [hän] vangittavaksi myös Pietarin – mutta olivat happamattoman leivän päivät. Ja otettuaan hänet kiinni pani hänet vankilaan antaen neljälle nelimiehiselle sotilasvartiostolle [tehtäväksi] vartioida häntä, haluten pääsiäisen jälkeen tuoda hänet kansalle. (Ap. t. 12:1–4) Heti tämän jälkeen Luukas sitten kirjoittaa ne sanat, jotka juuri kuulimme: Niin siis Pietaria pidettiin vankilassa.

Miten järkyttävä onkaan Herodeksen syy pyhän Pietarin vangitsemiseen! Jotta näkisit tämän tapahtuman karmeuden, katsotaan taaksepäin vielä vähän aiempiin tapahtumiin. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun Pietari oli joutunut vankilaan. Jo aiemmin olivat temppelin papit, pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset olivat käyneet käsiksi apostoleihin ja panneet heidät vankeuteen. Miksi he olivat tehneet näin? Yksinkertaisesti evankeliumin tähden. He olivat suuttuneet apostoleille siitä, että nämä olivat opettaneet kansaa, julistaneet Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista, vieläpä parantaneet ramman miehen. (Ap. t. 3:1–4:3.) Tuolloin apostolit olivat tosin päässet pois vankeudesta ja selvinneet kuulustelusta pelkillä uhkauksilla (Ap. t. 4:21). Kuitenkin jo pian ylimmäinen pappi saddukealaisine kannattajineen oli tullut uudestaan kiihkoa täyteen apostoleita vastaan, käynyt heihin käsiksi ja pannut vankeuteen. Minkä takia? Jälleen kerran yksinkertaisesti evankeliumin tähden. Jumala oli apostolien kätten kautta tehnyt monia tunnustekoja ja ihmeitä, ja lisännyt uskovien määrää suurin joukoin. (Ap. t. 5:12–18)

Mutta huomaa, mikä tällä kertaa oli syynä Pietarin vangitsemiseen! Oliko kuningas Herodes suuttunut siitä, että apostoli oli loukannut hänen uskonnollisia käsityksiään? Ei!  Aivan mielivaltaisesti, pelkästä yleisestä jumalattomuudesta sekä vihasta Kristusta ja Hänen seurakuntaansa kohtaan otti kuningas nyt seurakunnan jäseniä kiinni pahoinpidelläkseen heitä. Tässä vainossa sai apostoli Jaakob liittyä Kristuksen ensimmäisten veritodistajien joukkoon. Pietarin tuo jumalaton hallitsija vangitsi vain saadakseen juutalaisilta yhä suurempaa suosiota. (Ap. t. 12:1–4)

Tällä tavalla käy Kristuksen todistajille yhä tänäkin päivänä. Ensinnäkin maailma ja sen pahat ihmiset vainoavat kristittyjä yksinkertaisesti siksi, että Kristuksessa armahdettuina ja Pyhän Hengen pyhittäminä he ovat moitteettomat ja puhtaat, […] tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa he loistavat niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessään elämän sanaa (Fil. 2:15–16a). Monet maailman suurista uskonnollisista johtajista ja hengenmiehistä vihaavat Kristusta ja Hänen evankeliumiaan. Siksi he vihaavat ja vainoavat myös Hänen todistajiaan. Mutta toiseksi kristityt joutuvat myös niiden vallanpitäjien vainottaviksi, joita eivät uskonnolliset asiat kiinnosta lainkaan. Yksinomaan poliittista valtaa ja suosiota tavoitellessaan nämä hallitsijat ovat valmiit sulkemaan silmänsä jopa totuudelta. Mielivaltaisesti ja kansan yleisen mielipiteen voimalla he ovat valmiit ajamaan läpi järkyttäviä oikeusmurhia, joissa yhteiskunnallisessa mielessä viattomat ihmiset tuomitaan yhteiskunnan suurimpina vihollisina. Tällainen kristittyjen vainoaminen sekä kaikkein heikoimpien surmaaminen halutaan länsimaisessa yhteiskunnassa peittää suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja tasavertaisten oikeuksien kaapuun. Todellisuudessa meidänkin yhteiskunnassamme ollaan kaasu pohjassa ajamassa suuntaan, jossa suvaitaan ainoastaan tietynlaisen ajatustavan omaksuneita ihmisiä. Vain heille halutaan antaa tietty arvo ja oikeudet. Tällainen vaino ei siis johdu ainoastaan vihasta Kristusta ja Hänen evankeliumiaan kohtaan, vaan myös yleisemmin vihasta totuutta kohtaan.

Me emme tosin vielä ole aivan verille asti tehneet vastarintaa, taistellessamme syntiä vastaan (Hebr. 12:4). Totalitaristiseksi muuttuvan yhteiskunnan keskellä meidän on kuitenkin turha tuudittautua kuvittelemaan, etteikö vaino kohtaisi meitäkin, jos vain pysymme Kristuksen omina ja Hänen seurakuntansa jäseninä. Tätä ei kuitenkaan tarvitse hämmästyä. Kristus itse sanoo: Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ”Ei ole palvelija herraansa suurempi”. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.  Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. (Joh. 15:20–21) Toisin sanoen, vaino ja kärsimys kuuluu luovuttamattomana osana Kristuksen, ristin Herran seuraamiseen. Jos me kerran olemme tulleet jäseniksi Hänen seurakunnassaan, Hänen pyhässä Ruumiissaan, on meidän tultava osallisiksi myös niistä kärsimyksistä, joita Hän ruumiissaan kantoi. Mutta samalla me saamme tulla osallisiksi myös Hänen ruumiinsa ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta kirkkaudesta!

Seurakunta rukoilee vainottujen jäsentensä puolesta

Toiseksi kuulemme, mitä Pietarin vangitsemisen jälkeen tapahtui. Luukas kirjoittaa: mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä (Ap. t. 12:5b) – tai niin kuin sanat voitaisiin vähän kankealla suomen kielellä, mutta tarkemmin kääntää: Mutta rukous oli hartaasti tuleva olemaan seurakunnasta Jumalan luo hänen puolestaan.

Seurakunta siis rukoili hartaasti vangitun apostolin puolesta. Lisäksi sanamuoto paljastaa, että he rukoilivat jatkuvasti. Näin seurakunta toimi juuri sen vuoksi, että se on Kristuksen Ruumis. Miten niin? Kuvittele esimerkiksi tilanne, jossa joku sitoisi sinun kätesi nippusiteellä vaikkapa liikennemerkkiin. Muut jäsenesi jäisivät kyllä vapaaksi, mutta nekin saisivat osansa siitä kärsimyksestä, että yhden jäsenen vapaus on riistetty. Siksi nämä muut jäsenet alkaisivat heti toimia sen eteen, että tuo sidottu käsi ja sitä kautta koko ruumis saataisiin vapautetuksi. Asia on aivan niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa Kristuksen Ruumiin jäsenistä: Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa (1. Kor. 12:26a). No miten Kristuksen ruumiin jäsenet sitten käytännössä toimivat? Tässä Pietarin tapauksessa heillä ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia omine voimineen vapauttaa rakasta apostoliaan vankeudesta, saati kuolemantuomiosta, joka häntä mitä ilmeisimmin aamulla odotti. Mitä seurakunnan jäsenet siis tekivät? He alkoivat hartaasti rukoilla apua Ruumiin Päältä. He alkoivat rukoilla, että Hän, jolla kaikki valta on, vapauttaisi Pietarin, Hänen oman jäsenensä ja siksi myös heidän kaikkien oman jäsenen.

Luukas ei kerro kovin tarkoin, miten tämä seurakunnan harras rukous toteutui. Varmaankin se tapahtui aivan samalla tavalla, kuin aiemmin Pietarin ja Johanneksen vapauduttua vankeudesta. Sana sanoo, että he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on! Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: ”Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan.” Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi. Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta. (Ap. t. 4:24–30) Tällaisella tavalla seurakunta varmaankin rukoili myös nyt. Ensiksi, kuullessaan Pietarin vangitsemisesta kristityt eivät tyytyneet ainoastaan lähettämään tekstiviestiä toisilleen ja pyytämään siinä esirukousta Pietarin puolesta. Toki tällainen yksilöllinen esirukouskin olisi ollut paljon parempi kuin ei mitään. Mutta seurakunta muisti mitä Herra Jeesus, heidän Päänsä oli sanonut: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa (Matt. 18:19). Sen vuoksi kristityt eivät aikailleet, vaan kokoontuivat kiireesti yhteen tuodakseen tämän mahdottomalta näyttävän tilanteen Herran eteen. Eivätkä he kaikki lakanneet edes mennäkseen nukkumaan. Pietarin hätä oli heidän hätänsä, ja se oli niin suuri, etteivät he – Kristus-ruumiin toiset jäsenet – voineet nukkua, kun yksi heistä kärsi. Niin Luukas hieman edempänä kirjoittaakin, että seurakunta oli keskellä yötäkin koolla Johannes Markuksen äidin talossa ja rukoili Pietarin puolesta. He rukoilivat, vaikka he itse eivät ymmärtäneetkään, miten Pietari ikinä voisi pelastua Herodeksen käsistä. (Ap. t. 12:12, 15) Toiseksi ja niin kuin jo edellä viitattiin, kun seurakunta rukoili, he eivät luottaneet omiin mahdollisuuksiinsa tehdä yhtään mitään Pietarin hyväksi. Sen sijaan he huusivat Hänen puoleensa, jolle ei mikään ole mahdotonta (Luuk. 1:37). He vetosivat Jumalan edessä Hänen omaan hyvyyteensä, vanhurskauteensa ja kaikkivaltaansa, jotka Hän oli sanassaan ilmoittanut. He luottivat Herran omiin ja varmoihin lupauksiin, että Isä mielellään kuulee omiensa rukoukset, jotka Hänen, heidän veljekseen tulleen Pojan kautta lausutaan (vrt. Joh. 14:13; 15:16b).

Rakkaat ystävät! Mekin olemme Kristuksen ruumis ja kukin osaltamme Hänen jäseniänsä (1. Kor. 12:27). Siksi meidänkin tärkeänä tehtävänämme on auttaa Herramme toisia jäseniä kaikessa heidän hädässään. Moni teistä onkin hyvin alttiisti ja uskollisesti palvellut tässä asiassa! Mutta kääntäen jäsenten välinen tehtävä auttaa tarkoittaa myös sitä, että jos sinä kärsit tai sinulla on hätä, sinun ei tarvitse epäröidä pyytääksesi rukoustukea ja apua luotetuilta veljiltäsi ja sisariltasi Kristuksessa. Älä ajattele, että sinua nolottaisi olla heille vaivaksi. Rakas ystävä, yhden ja saman Kristus-ruumiin jäseninä meidän iloisena tehtävänämme on olla toistemme tukena, kuka meistä milloinkin tukea tarvitsee. Kuluneella viikolla se olen ollut minä. Huomenna se voit olla sinä. Tämä asia on tärkeä pitää mielessä erityisesti näinä päivinä, jolloin yhteiskunta suvaitsevaisuutta peräänkuuluttaessaankin muuttuu yhä suvaitsemattomammaksi kristillistä uskoa ja sen arvojen mukaista elämää kohtaan. Meidän on seurakuntana kokoonnuttava huutamaan Jumalan puoleen niiden puolesta, jotka joutuvat ahtaalle ilman omaa syytään, olivat he sitten kristittyjä valtaapitäviä tai muita uskonsa tähden kärsiviä veljiämme ja sisariamme.

Mutta mitä se voisi tarkoittaa, että me rukoilemme ”hartaasti”? Tämä ”hartaus” voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että alkuseurakunnan tavoin mekin rukoilemme kärsivien veljiemme ja sisariemme puolesta toistuvasti kokoontumisissamme, erityisesti täällä messussa. Messuun kuuluukin yhteinen esirukousjakso, jossa rukoillaan myös ajankohtaisten asioiden puolesta. Saattaa tosin olla, että jonkun mielestä tämä esirukous tuntuu pitkältä, ehkä jopa kaavamaiselta, aina samanlaiselta. Mutta voitaisiin kysyä: Jos alkuseurakunta kokoontui yhteen, yksimielisesti korottamaan äänensä Jumalan puoleen rukouksessa, miksi me emme tekisi niin? Jos alkuseurakunta rukoili ”hartaasti” Jumalaa vankeudessa olevan apostolinsa puolesta, emmekö me mielellämme jaksaisi pidempääkin rukousta loppuun, kun meillä on niin monia tarpeita? Jos yhteisen esirukouksen sanat tuntuvat kaavamaisilta, niin voitaisiin kysyä: Onko niihin sisällytettynä jotakin tarpeetonta tai Jumalan sanan vastaista? Eivätkö ne sisällä pikemminkin juuri sellaisia asioita, joita meidän on syytä rukoilla rakkaalta taivaalliselta Isältämme useamminkin kuin sunnuntaisin? Ja jos Herramme itse Getsemanessa rukoili Isäänsä ei ainoastaan yhden tai kaksi, vaan aivan kolme kertaa, ja sanoi samat sanat uudestaan (Matt. 26:44), emmekö me kestäisi rukoilla joka kerta vaikka sitten samankaltaisilla sanoilla, varsinkin kun ne vielä perustuvat Jumalan omaan sanaan?

Myös messun ulkopuolella meidän on syytä seurakuntana kokoontua rukoilemaan yhdessä. Koska rukous on Jumalan lahja, jonka Hän itse sanansa kautta Pyhässä Hengessä saa meissä aikaan, on näihin vapaampiinkin kokoontumisiin syytä sisällyttää aina Jumalan sanan lukemista ja laulamista, saarnaamistakin. Juuri sanan äärellä me saamme vahvistusta rukoukseen. Juuri sanan äärellä rukouksemme pysyy myös Jumalan mielen mukaisena, eikä muutu omien lihallisten ajatustemme palvelijaksi. Tule siis, rakas ystävä, seurakunnan viikottaiseen rukouspiiriin harjoittelemaan rukoilemista muun seurakunnan kanssa! Ja jos et jollakin kerralla pääse paikalle, lähetä ainakin se tekstiviesti pastorille tai jollekin muulle veljistä tai sisarista, ja kerro, mitä seurakunta voi rukoilla sinun tai läheistesi puolesta. Kyllä sinulla varmasti rukousaiheita riittää!

Mutta jos meidän ”harras” rukouksemme voi tarkoittaa tällaista säännöllistä, yhteistä rukousta Kristuksen tähden kärsivien puolesta, voi se toki tarkoittaa heidän muistamistaan myös yksityisesti, joka päiväkin. Ei tämä ole niin kovin vaikeaa. Miten se sitten tapahtuu? Kuule tai lue ensin Jumalan sanaa. Tunnusta sitten Jumalan edessä, ettet itse voi lähimmäisesi asiassa paljoakaan, jos mitään. Tunnusta, ettet itse edes välttämättä tiedä mikä lähimmäisellesi olisi parasta. Mutta juuri siksi sinä saat rukouksessa vedota Jumalaan, että Hän, joka kaiken tietää ja voi, antaisi hyvyydessään ja viisaudessaan kaiken kääntyä Hänen kunniakseen ja mahdollisimman monen pelastukseksi.

Ja kun me tällä tavalla sanan pohjalta ja sanaan vedoten rukoilemme Jeesuksen, meidän Herramme kautta, Jumala mielellään vastaa meille ja antaa sen mitä me tarvitsemme. Tästä puhummekin saarnan viimeisessä osassa.

Jumala vastaa seurakuntansa rukouksiin

Kun seurakunta nyt siis hartaasti rukoili vankeudessa olevan Pietarin puolesta, mitä tapahtui? Jumala piti sanansa ja vastasi heille. Hän teki jotakin sellaista, mitä kukaan ihminen ei osannut suunnitella tai odottaa.

Jo aiemmin, ensimmäisellä kerralla kun Pietari ja Johannes olivat olleet vankilassa, oli Herra tehnyt samankaltaisen ihmeen. Noista tapahtumista Luukas kirjoittaa: Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi: ”Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat.” (Ap. t. 5:19–20) Tällaisen käsittämättömän tapahtuman oli Herra siis antanut Pietarin kokea jo aiemmin.

Tälläkin kertaa Hän vastasi omiensa rukouksiin ihmeellisellä tavalla. Luukas kirjoittaa: Ja yöllä sitä päivää vasten, jona Herodeksella oli aikomus viedä hänet oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa. Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: ”Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään. Ja enkeli sanoi hänelle: ”Vyötä itsesi ja sido paula-anturat jalkaasi.” Ja hän teki niin. Vielä enkeli sanoi hänelle: ”Heitä vaippa yllesi ja seuraa minua.” (Ap. t. 12:6–8.) Katso nyt! Siinä, missä kaikki toivo näytti menneen, siinä Jumala teki ihmeen, joka ylitti kaiken inhimillisen ymmärryksen. Siinä, missä monen kuolemaan tuomitun silmistä olisi uni paennut, hänen tuskaillessaan niitä kärsimyksiä, jotka häntä aamulla odottivat, siinä Jumala vastasi seurakuntansa rukouksiin ja antoi apostolille rauhan. Hän sai luottaa Herransa lupauksiin ja uskoa sielunsa Hänen haltuunsa. Siksi Luukas kirjoittaakin: Pietari nukkui. Siinä, missä suuri kuningas oli päättänyt Pietarin tuomitsemisesta, siinä asettui vielä suurempi Kuningas, maailmankaikkeuden Herra Kristus (Matt. 28:18) itse puolustamaan sananpalvelijaansa. Siinä, missä kuusitoista huippukoulutettua ammattisotilasta vartioi tätä tavallista, aseetonta ja kaksilla kahleilla kiinnitettyä kalastajaa, siinä itse Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala ja taivaallinen sotapäällikkö asettui puolustamaan sananpalvelijaansa. Siinä missä Pietarin selli oli monin salvoin lukittu ja tarkasti vartioitu niin, ettei kukaan ei voinut päästä sinne sisään eikä sieltä ulos, siinä Herra helposti lähetti tulisen palvelijansa vangitun apostolinsa luo (Hebr. 1:7). Siinä, missä vartiosotilaat, nuo pimeyden palvelijat nukkuivat yön pimeydessä, siinä Herra antoi ihmeellisen valonsa loistaa Pietarille. Siinä, missä synnin kahleet sitoivat kuningas Herodeksen ja hänen palvelijansa perkeleen orjuuteen, siinä Herra tulisen palvelijansa kautta avasi Pietarin rautaiset kahleet sekä vankilan rautaportit, ja päästi hänet vapauteen.

Tänäkin päivänä Herra käskee meidän, seurakuntansa rukoilla Häntä. Hän ei kuitenkaan ainoastaan käske rukoilemaan, vaan myös synnyttää rukouksen meissä sanansa kautta. Näin Hän tekee, sillä Hän tahtoo vastata meidän rukouksiimme. Aivan erityisellä tavalla Jumala mielistyy siihen, että Hänen seurakuntansa yhdessä ja yksimielisesti tuo pyyntönsä Hänelle. Ja kun me sitten seurakuntana rukoilemme itsemme, lähimmäistemme, kansakuntamme hallitsijoiden sekä Kristuksen tähden kärsivien puolesta, voi Herra vastata meillekin antaen samankaltaisen suuren ihmeen, kuin mistä Hän antoi apostoli Pietarin tulla osalliseksi. Hän on voimallinen puolustamaan omiaan, jotka pitäytyvät Hänen sanaansa. Hän on voimallinen vapauttamaan vihollisen vallan alta ne, jotka eivät itse voi auttaa itseään vapauteen. Ja vaikka Hän ei vastaisi meidän rukouksiimme sillä tavalla kuin me toivoisimme, Hän on kuitenkin luvannut kuulla meidän rukouksemme ja vastata niihin sillä tavalla, mikä Hänen suunnitelmaansa sopii ja on kaikille parasta. Näin Hän on tekevä, että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi meidän ruumiissamme kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. (Fil. 1:20b) Sillä meille, joiden elämä on kasteessa kätketty Kristukseen ja joiden elämänä Hän nyt on, on kuolemakin pelkkä voitto (Fil. 1:21). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 30.9.2018.)

Mainokset