15. sunnuntai helluntaista (3. vsk), 1. Tess. 5:16–24

Henkeä älkää sammuttako!

Mikä henki?

Päivän epistolassa Herra varoittaa seurakuntaansa apostoli Paavalin kautta. Hän sanoo: Henkeä älkää sammuttako. Tässä saarnassa keskitymme tarkastelemaan tätä yhtä lausetta sekä sitä, miten se meidän elämäämme liittyy.

Jotta ymmärtäisimme mitä Herra hengen sammuttamisella tarkoittaa, on ensin kysyttävä mistä hengestä Hän puhuu. Pyhä Raamattuhan nimittäin edellyttää, että on olemassa monenkinlaisia henkiä. Ehkä muistat, että toisessa yhteydessä Herra puhuu apostoli Johanneksen kautta näin: Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. (1. Joh. 4:1) Kuitenkaan tämän päivän teksti ei puhu mistä tahansa hengestä, joka ihmisessä sattuu vaikuttamaan. Se ei myöskään puhu esimerkiksi sellaisista ihmeellisistä ilmiöistä, joiden perässä jotkut kristityt juoksevat ja joita kutsutaan henkilahjoiksi, kuten vaikkapa kielilläpuhumisesta, sairaiden parantamisesta tai muista sellaisista. Sana puhuu tässä itsestään Herrasta ja eläväksitekijästä, Pyhästä Hengestä.

Mitä Hengen sammuttamisella tarkoitetaan?

Juuri tästä näkökulmasta saattaa vaikuttaa melko erikoiselta, että apostoli kirjoittaa: Henkeä älkää sammuttako. Onko Pyhä Henki muka niin kuin tuli, joka voidaan sammuttaa? Eikö Hän ole Jumala, ikuinen ja muuttumaton? Tavallinen tulihan kuuluu häviävien ja muuttuvien asioiden joukkoon. Jos nyt jollakin on palava kynttilä, mutta hän sitten sammuttaa sen, tuli lakkaa olemasta. Mutta miten Pyhä Henki – ikuinen ja muuttumaton Jumala – voisi lakata olemasta, puhumattakaan siitä, että joku ihminen voisi vaikuttaa Hänen olemassaoloonsa ja ”sammuttaa” Hänet?

Asia voitaneen helposti ymmärtää, kun peilataan sitä siihen, mitä Jeesus sanoo uskovilleen: Te olette maailman valkeus. (Matt. 5:14a) Melkein heti perään Hän jatkaa: eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. (Matt. 5:15) Jeesus siis sanoo, että Hänen omansa ovat maailman valo. Mutta mitä ihmettä? Herrahan sanoo toisaalla, että Hän on itse maailman valo! (Joh. 8:12) Miten Hänen uskovansa nyt siis voisivat olla valo? Vastaus on selvä: eivät he sitä itsessään olekaan. Juuri siksi Jeesus vertaa heitä lamppuun. Öljylamppu – tai mikä lamppu tahansa – on laite, jossa itsessään ei tietenkään ole mitään valoa tai tulta. Se on valon väline, joka pitää ensin sytyttää. Vasta sitten se voi pitää yllä tulta ja siten myös valoa. Sen takia onkin oikeastaan vähän harhaanjohtavaa puhua lampun valosta. Eihän tuli tai sen valo ole lampun omaa valoa, vaan niiden täytyy tulla lamppuun sen ulkopuolelta. Näin asia on myös sen suhteen, mitä Jeesus sanoo omistaan maailman valona. Itsessään nämä ihmiset eivät tietenkään loista mitään valoa, vaan elävät pikemminkin synnin ja kuoleman pimeydessä. Mutta niin kuin vaikkapa suuresta palavasta soihdusta voidaan ottaa tuli yhteen pieneen öljylamppuun tai kynttilään, niin ovat kristitytkin saaneet kasteen ja uskon kautta tulla osallisiksi siitä maailman valosta, joka Kristus on. Kristuksessa sytytettyinä he ovat osallisia kaikesta, mikä Hänen on. Sen vuoksi heitä myös voidaan kutsua valoksi, ja jopa puhua heidän valostaan, joka loistaa ihmisten edessä (Matt. 5:16).

Jos seurakunta kuitenkin lakkaa kuulemasta Jeesuksen sanaa, sen uskon liekki väistämättä hiipuu ja lopulta sammuu. Tämä ei tarkoita sitä, että Kristus-valo sammuisi. Ei tietenkään! Eihän Herra, itse Elämä ja maailman Valo mihinkään muutu. Mutta luopuessaan valon lähteestä ja siten myös uskosta seurakunta luopuu osallisuudesta valoon. Toisin sanoen valo itsessään ei sammu, mutta tuon seurakunnan kohdalla se sammuu.

Juuri tästä on kysymys nyt myös siinä, mitä apostoli kirjoittaa Hengen sammuttamisesta. Ei hän Hengen sammuttamisella tarkoita sitä, että Jumalan Henki lakkaisi olemasta. Pikemminkin kyse on siitä, että seurakunta tai yksittäinen ihminen ei halua enää elää Pyhän Hengen työn kohteena, vaan alkaa vastustaa Hänen työtään. Tästä seuraa se, että luovutaan osallisuudesta Pyhän Hengen tuleen. Toisin sanoen, Pyhän Hengen tuli ei itsessään ei tietenkään koskaan voi sammua, mutta tuon seurakunnan tai ihmisen kohdalla se sammuu. Tästä apostoli seurakuntaa nyt varoittaa.

Hengen sammuttaminen seurakunnassa

Mutta mitä Pyhän Hengen vastustaminen sitten käytännössä on? Jotta tähän voidaan vastata, on ensin kysyttävä missä Pyhä Henki toimii. Ensinnäkin asia on niin kuin Luther tunnustuskirjoissa linjaa: ”on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä.” (Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 3) Edelleen hän opettaa: ”Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä.”  (Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 10) Samaa asiaa voidaan katsoa myös positiivisemmasta näkökulmasta, niin kuin Augsburgin tunnustus (V 2) tekee: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Toisin sanoen: vaikka kaikkivaltias Jumala voisi toki toimia aivan missä tahtoisi, Hän kuitenkin meidän, aineeseen ja paikallisuuteen sidottujen ihmisten vuoksi on tahtonut sitoa Pyhän Henkensä työn juuri ulkoiseen sanaansa. Jotta me rajalliset ihmiset voisimme tietää, missä me voimme tulla osalliseksi Pyhän Hengen työstä, on Jumala päättänyt lahjoittaa Henkensä meille meidän korvillamme kuultavan sanan ja meidän silmillemme näkyvän sanan, siis sakramenttien välityksellä. 

Sen vuoksi – ensiksi – Pyhän Hengen ja Hänen työnsä vastustamista on se, mitä tässäkin maassa paljon nähdään: piispat ja pastorit eivät enää saarnaa sitä sanaa, jonka Herra on heille saarnattavaksi antanut, ja jonka kautta Hän lahjoittaa Pyhän Henkensä ihmisille. Yleensä tällainen Jumalan sanan saarnan loppuminen ei tapahdu siten, että pastorit alkaisivat yhtäkkiä saarnata sanan sijasta jotakin aivan muuta. Pikemminkin usein näyttää käyvän niin, että saarnaajat alkavat vähitellen keskittyä puheissaan päivän politiikkaan tai muihin ajankohtaisiin asioihin, moraalisiin linjauksiin, kristittyjen haastatteluihin, kirja-arvosteluihin tai muuhun sellaiseen. Tällä tavalla he alkavat saarnoissaan painottaa ajallisia asioita sen sijaan, että jakaisivat Jumalan ikuista sanaa seurakunnan elämäksi. Toki usein tällaisissa puheissa esitetyt ajatuksetkin saattavat olla sinänsä aivan oikeita, viisaita, tai vähintäänkin harmittomia; ei niissä välttämättä ole mitään kristillisen uskonopin vastaista – ainakaan aluksi. Kuitenkin näin seurakunta vähitellen totutetaan lähinnä kauniisiin puheisiin niin, ettei se enää osaa kaivata muuta. Ehkä joku kirkkokansasta sitten sanookin: ”Mutta onhan hän hyvä piispa, mainitsihan hän saarnassaan ihan Jeesuksenkin!” Kuitenkin todellisuudessa Jumalan sanan saarnan korvaaminen kaikenlaisella muulla – vaikka kuinkakin kristilliseltä vaikuttavalla puheella – ei ole muuta kuin sanan saarnan vaientamista. Tämä ei ole leikin asia. Nimittäin jos ja kun Pyhä Henki haluaa käyttää nimenomaan ulkoista sanaa tullakseen seurakunnan luo ja tehdäkseen työtä sen elämässä, tarkoittaa tällainen sanan saarnan vaientaminen yksittäisen seurakunnan kohdalla Pyhän Hengen laittamista säästöliekille, tai jopa kertakaikkista sammuttamista. Sellaista ”saarnaa” sallivassa seurakunnassa ei yhdenkään Jumalan sanaan pitäytyvän kristityn tule käydä. Miten nimittäin kukaan meistä syntisistä voisi ilman Jumalan sanaa saada syntinsä anteeksi ja tulla autuaaksi? Ei ainakaan minulla ole sellaisia hengellisiä lihaksia, että niiden avulla ilman sanaakin selviäisin hengissä, toisin sanoen Hengessä.

Moni vilpitön kristitty on kyllä halunnut jatkaa osallistumista tällaisen ”sanattoman” seurakunnan toimintaan ajatellen, että juuri tämän sanan vaientamisen tähden pitää uskovien nyt olla siellä vaikuttamassa ja muuttamassa seurakuntaa parempaan suuntaan. Valitettavasti useimmiten on kuitenkin käynyt niin, että se, mikä on muuttunut, on tuo yksittäinen kristitty. Onkin hyvin vaikea kuvitella, että yksittäinen uskova pystyisi jatkuvasti elämään ympäristössä, jossa sana ja Hengen työ pyritään systemaattisesti sammuttamaan, ilman että tämä ympäristö vaikuttaisi häneen itseensä. On hyvin vaikea kuvitella, että kun koko kirkollinen elämä ympärillä luopuu Jumalan sanasta, yksittäinen kristitty jaksaisi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen yksin pitää kiinni Jumalan sanasta ja sen totuudesta. Siksi moni kristitty, joka ennen halusi kaikessa pitäytyä Pyhän Hengen ilmoitussanaan, on, totuteltuaan Henkeä sammuttavaan saarnaan, joutunut tilanteeseen, jossa Hengen työ on hänen itsensä kohdalla sammunut. Tämä ei ole – kuten sanottu – leikin asia.

Hengen sammuttaminen yksittäisen kristityn elämässä

Mutta toiseksi, vaikka seurakunnassa Jumalan sanaa jaettaisiin puhtaasti, osaa ihminen kuitenkin vastustaa Pyhää Henkeä henkilökohtaisessa elämässään. Yksittäisen kristityn elämässä Hengen ja Hänen työnsä vastustamista on se, että kristitty ei enää halua pyhittää lepopäivää. Toisin sanoen, kristitty ei halua enää antaa Jumalan sanan ja sen saarnan tulla omaan elämäänsä sitä pyhittämään (Vähän katekismus I 5–6). Monen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, ettei enää jakseta lähteä kirkkoon sanaa kuulemaan.

Totta kai on selvää, että sinunkin eteesi voi tulla pakottavia syitä, joiden vuoksi et aina pyhäpäivänä pääse kirkkoon. Ehkä olet sairaana. (Silloin ei muuten kannata lainkaan epäröidä soittaa pastorille ja kutsua hänet kotiin tai sairasvuoteen ääreen jakamaan sanaa ja ehtoollisen sakramenttia!) Jollekin toiselle Jumala on antanut tehtäväksi pitää huolta lähimmäisten terveydestä, ja tässä työssään häntä tarvitaan joskus viikonpäivästä tai vuorokauden ajasta riippumattakin. Vielä joku saa tehtäväksi lähteä työmatkalle sunnuntain aamulennolla. On selvää, että tällaisista itsestä riippumattomista syistä aktiivinenkin seurakuntalainen joutuu joskus jäämään pois messusta.

Kuitenkin on myös niitä, jotka hyvin tietävät Pyhän Hengen toimivan Jumalan sanan lukemisessa, sen saarnassa, sekä Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa, mutta tästä huolimatta tietoisesti jäävät aina mieluummin kotiin nukkumaan tai lähtevät harrastuksiinsa. Pidemmän päälle tällainen on Pyhän Hengen vastustamista, itsensä Kirkon Herran vastustamista. Jeesushan sanoo apostoleilleen: Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt. (Luuk. 10:16) Varokaa siis, rakkaat kristityt, antamasta periksi lihalliselle mielellenne, joka mukavuudenhalussaan haluaa jäädä pois Jumalan sanan kuulosta ja Pyhän Hengen työn yhteydestä. Mistä muualta sinä saisit sen voiman, että saat syntisi anteeksi ja pysyt kristittynä?

Voi myös olla, että joku käy kyllä säännöllisesti kirkossa ottamassa vastaan syntien anteeksiantamuksen lahjoja, mutta jatkuvasti sallii itselleen viikolla sellaisia asioita, jotka Pyhän Hengen ilmoitussana, Raamattu kieltää. Sinäkin kyllä tiedät, millaista se on, kun perkele, maailman houkutukset ja oma lihasi haluavat vetää sinua lankeemukseen. Ehkä olet myös kokenut, miten Pyhä Henki tällaisten kiusausten hetkellä varoittaa sinua? On kuin joku sanoisi mielessäsi: Älä sano lähimmäisellesi sitä, mitä mieleesi nyt tuli, ettet tappaisi häntä sanoillasi (2. Moos. 20:13). Älä juo itseäsi humalaan, sillä sinä tiedät, että siitä seuraa irstas, Jumalan mielen vastainen meno (Ef. 5:18). Älä edes kokeilumielessä mene noille nettisivuille, jotka lupaavat sinulle niin paljon, sillä todellisuudessa ne eivät anna sinulle yhtään mitään (2. Moos. 20:14). Älä jätä maksamatta veroja sivutuloistasikaan, ettet varastaisi sitä, mikä yhteiskunnalle kuuluu (2. Moos. 20:15).

Jos sinä, Jumalan sanaan pitäytyvä kristitty, kuulet Pyhän Hengen kehottavan omaatuntoasi tällä tavalla, kuule silloin Häntä. Tietenkin sinun pitää myös koetella kaikki tämä Jumalan selvällä sanalla, voidaksesi tietää onko kyse todella Pyhän Hengen puheesta vai ehkä jostakin muusta (1. Tess. 5:21). Kuitenkin silloin kun kuulet Hänen äänensä, älä järkeile sanoen mielessäsi: ”No minä nyt vain vähän kokeilen tätä saadakseni lisää kokemusta. Kyllä minä kohta sitten kuuntelen, mitä Henki minulle sanoo.” Varo vastustamasta Pyhää Henkeä! Miksi tämä asia on niin vakava? Siksi, että Pyhän Hengen vastustamisella on seurauksensa. Henki on kyllä hyvä ja armollinen, mutta ei Hän väkisin jatkuvasti kutsu sitä ihmistä, joka aina torjuu Hänen kutsunsa. Jos kristitty aina vastustaa Hänen ääntään, lakkaa Hän puhumasta. Lopulta Hänen liekkinsä sammuu kristityn sydämestä. Niin kristitty lakkaa olemasta kristitty.

Täyttykää Hengellä!

Varokaa siis, te Herralle rakkaat, Pyhän Hengen sammuttamista niin seurakunnassa kuin henkilökohtaisessa elämässännekin! Ensiksi, rukoilkaa herkeämättä pastorienne ja piispanne puolesta, että he eivät saarnaisi Jumalan seurakunnalle omaa, inhimillistä sanomaansa, joka sopii heille itselleen tai heidän kuulijoilleen. Rukoilkaa, etteivät he näin sammuttaisi Pyhän Hengen työtä seurakunnassa, vaan että Jumala saisi heidän jakamansa sanan kautta lahjoittaa Hengen yhä uusille, ja sytyttää heidät tulellaan.

Toiseksi, älkää omassa elämässännekään saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille pyhässä kasteessa annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka (Ef. 4:30). Varokaa täyttämästä aikaanne kaikenlaisella vähemmän tärkeällä, vaikka se sinänsä olisi harmitontakin. On toki hyvä olla tietoinen maailman ja oman paikkakunnan tapahtumista. Voi kuitenkin olla myös hyvä harjoitella hitautta television, sosiaalisen median tai jopa päivän lehden avaamisessa. Olkaa sen sijaan nopeat avaamaan heti aamulla Raamattu tai joku hyvä hartauskirja, vaikka lukisitte sieltä vain yhdenkin pienen kohdan. Se, että asetatte Pyhän Hengen ilmoitussanan, Raamatun etusijalle elämässänne, ei ole vain jokin luterilainen korulause. Se on aivan käytännön ratkaisu: Ensin avataan Jumalan sana, vasta sitten muut informaatiolähteet. Ensin annetaan Pyhän Hengen puhua sanan kautta omalle sydämelle. Vasta sitten tulevat uutistoimittajien välittämät sanomat tai ystävien kissavideot. Ja kun aamulla herättyänne pidätte aamuhartaushetkeänne, rukoilkaa, että Jumalan valtakunta tulisi teidänkin luoksenne. Rukoilkaa toisin sanoen sitä, että taivaallinen Isä antaisi teille Pyhän Henkensä, että Hänen armostansa uskoisitte Hänen pyhän sanansa ja eläisitte Hänen ominaan täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa (Vähä katekismus III 7–8). Rakkaat ystävät, täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. (Ef. 5:18c–20) Ja kun te tällä tavalla Raamatun, katekismuksen ja virsikirjan äärellä käytätte Jumalan Hengen täyttämää sanaa – tapahtui se sitten yhdessä tai erikseen –, älkää tässä harrastuksessanne olko veltot, vaan olkaa pikemminkin Hengessä palavat ja palvelkaa Herraa. (Room. 12:11)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.9.2018.)

Mainokset