Mikkelinpäivä (3. vsk), Ap. t. 12:5–11

Kun yksi jäsen kärsii

Vaino totuuden vuoksi

Apostolien tekojen luvusta 12 kuulimme: Niin siis Pietaria pidettiin [vartioitiin] vankilassa (Ap. t. 12:5a). Miten niin ”siis”? Mitä oli tapahtunut? Miksi Pietari oli joutunut vankeuteen? Näiden sanojen edellä pyhä Luukas on kirjoittanut: Mutta siihen aikaan kävi Herodes kuningas käsiksi pahoinpidelläkseen joitakin seurakunnasta. Mutta surmasi Jaakobin, Johanneksen veljen miekalla. Mutta nähdessään, että se on [oli] mieluisaa juutalaisille, lisäsi [hän] vangittavaksi myös Pietarin – mutta olivat happamattoman leivän päivät. Ja otettuaan hänet kiinni pani hänet vankilaan antaen neljälle nelimiehiselle sotilasvartiostolle [tehtäväksi] vartioida häntä, haluten pääsiäisen jälkeen tuoda hänet kansalle. (Ap. t. 12:1–4) Heti tämän jälkeen Luukas sitten kirjoittaa ne sanat, jotka juuri kuulimme: Niin siis Pietaria pidettiin vankilassa.

Miten järkyttävä onkaan Herodeksen syy pyhän Pietarin vangitsemiseen! Jotta näkisit tämän tapahtuman karmeuden, katsotaan taaksepäin vielä vähän aiempiin tapahtumiin. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun Pietari oli joutunut vankilaan. Jo aiemmin olivat temppelin papit, pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset olivat käyneet käsiksi apostoleihin ja panneet heidät vankeuteen. Miksi he olivat tehneet näin? Yksinkertaisesti evankeliumin tähden. He olivat suuttuneet apostoleille siitä, että nämä olivat opettaneet kansaa, julistaneet Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista, vieläpä parantaneet ramman miehen. (Ap. t. 3:1–4:3.) Tuolloin apostolit olivat tosin päässet pois vankeudesta ja selvinneet kuulustelusta pelkillä uhkauksilla (Ap. t. 4:21). Kuitenkin jo pian ylimmäinen pappi saddukealaisine kannattajineen oli tullut uudestaan kiihkoa täyteen apostoleita vastaan, käynyt heihin käsiksi ja pannut vankeuteen. Minkä takia? Jälleen kerran yksinkertaisesti evankeliumin tähden. Jumala oli apostolien kätten kautta tehnyt monia tunnustekoja ja ihmeitä, ja lisännyt uskovien määrää suurin joukoin. (Ap. t. 5:12–18)

Mutta huomaa, mikä tällä kertaa oli syynä Pietarin vangitsemiseen! Oliko kuningas Herodes suuttunut siitä, että apostoli oli loukannut hänen uskonnollisia käsityksiään? Ei!  Aivan mielivaltaisesti, pelkästä yleisestä jumalattomuudesta sekä vihasta Kristusta ja Hänen seurakuntaansa kohtaan otti kuningas nyt seurakunnan jäseniä kiinni pahoinpidelläkseen heitä. Tässä vainossa sai apostoli Jaakob liittyä Kristuksen ensimmäisten veritodistajien joukkoon. Pietarin tuo jumalaton hallitsija vangitsi vain saadakseen juutalaisilta yhä suurempaa suosiota. (Ap. t. 12:1–4)

Tällä tavalla käy Kristuksen todistajille yhä tänäkin päivänä. Ensinnäkin maailma ja sen pahat ihmiset vainoavat kristittyjä yksinkertaisesti siksi, että Kristuksessa armahdettuina ja Pyhän Hengen pyhittäminä he ovat moitteettomat ja puhtaat, […] tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa he loistavat niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessään elämän sanaa (Fil. 2:15–16a). Monet maailman suurista uskonnollisista johtajista ja hengenmiehistä vihaavat Kristusta ja Hänen evankeliumiaan. Siksi he vihaavat ja vainoavat myös Hänen todistajiaan. Mutta toiseksi kristityt joutuvat myös niiden vallanpitäjien vainottaviksi, joita eivät uskonnolliset asiat kiinnosta lainkaan. Yksinomaan poliittista valtaa ja suosiota tavoitellessaan nämä hallitsijat ovat valmiit sulkemaan silmänsä jopa totuudelta. Mielivaltaisesti ja kansan yleisen mielipiteen voimalla he ovat valmiit ajamaan läpi järkyttäviä oikeusmurhia, joissa yhteiskunnallisessa mielessä viattomat ihmiset tuomitaan yhteiskunnan suurimpina vihollisina. Tällainen kristittyjen vainoaminen sekä kaikkein heikoimpien surmaaminen halutaan länsimaisessa yhteiskunnassa peittää suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja tasavertaisten oikeuksien kaapuun. Todellisuudessa meidänkin yhteiskunnassamme ollaan kaasu pohjassa ajamassa suuntaan, jossa suvaitaan ainoastaan tietynlaisen ajatustavan omaksuneita ihmisiä. Vain heille halutaan antaa tietty arvo ja oikeudet. Tällainen vaino ei siis johdu ainoastaan vihasta Kristusta ja Hänen evankeliumiaan kohtaan, vaan myös yleisemmin vihasta totuutta kohtaan.

Me emme tosin vielä ole aivan verille asti tehneet vastarintaa, taistellessamme syntiä vastaan (Hebr. 12:4). Totalitaristiseksi muuttuvan yhteiskunnan keskellä meidän on kuitenkin turha tuudittautua kuvittelemaan, etteikö vaino kohtaisi meitäkin, jos vain pysymme Kristuksen omina ja Hänen seurakuntansa jäseninä. Tätä ei kuitenkaan tarvitse hämmästyä. Kristus itse sanoo: Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ”Ei ole palvelija herraansa suurempi”. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.  Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. (Joh. 15:20–21) Toisin sanoen, vaino ja kärsimys kuuluu luovuttamattomana osana Kristuksen, ristin Herran seuraamiseen. Jos me kerran olemme tulleet jäseniksi Hänen seurakunnassaan, Hänen pyhässä Ruumiissaan, on meidän tultava osallisiksi myös niistä kärsimyksistä, joita Hän ruumiissaan kantoi. Mutta samalla me saamme tulla osallisiksi myös Hänen ruumiinsa ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta kirkkaudesta!

Seurakunta rukoilee vainottujen jäsentensä puolesta

Toiseksi kuulemme, mitä Pietarin vangitsemisen jälkeen tapahtui. Luukas kirjoittaa: mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä (Ap. t. 12:5b) – tai niin kuin sanat voitaisiin vähän kankealla suomen kielellä, mutta tarkemmin kääntää: Mutta rukous oli hartaasti tuleva olemaan seurakunnasta Jumalan luo hänen puolestaan.

Seurakunta siis rukoili hartaasti vangitun apostolin puolesta. Lisäksi sanamuoto paljastaa, että he rukoilivat jatkuvasti. Näin seurakunta toimi juuri sen vuoksi, että se on Kristuksen Ruumis. Miten niin? Kuvittele esimerkiksi tilanne, jossa joku sitoisi sinun kätesi nippusiteellä vaikkapa liikennemerkkiin. Muut jäsenesi jäisivät kyllä vapaaksi, mutta nekin saisivat osansa siitä kärsimyksestä, että yhden jäsenen vapaus on riistetty. Siksi nämä muut jäsenet alkaisivat heti toimia sen eteen, että tuo sidottu käsi ja sitä kautta koko ruumis saataisiin vapautetuksi. Asia on aivan niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa Kristuksen Ruumiin jäsenistä: Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa (1. Kor. 12:26a). No miten Kristuksen ruumiin jäsenet sitten käytännössä toimivat? Tässä Pietarin tapauksessa heillä ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia omine voimineen vapauttaa rakasta apostoliaan vankeudesta, saati kuolemantuomiosta, joka häntä mitä ilmeisimmin aamulla odotti. Mitä seurakunnan jäsenet siis tekivät? He alkoivat hartaasti rukoilla apua Ruumiin Päältä. He alkoivat rukoilla, että Hän, jolla kaikki valta on, vapauttaisi Pietarin, Hänen oman jäsenensä ja siksi myös heidän kaikkien oman jäsenen.

Luukas ei kerro kovin tarkoin, miten tämä seurakunnan harras rukous toteutui. Varmaankin se tapahtui aivan samalla tavalla, kuin aiemmin Pietarin ja Johanneksen vapauduttua vankeudesta. Sana sanoo, että he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on! Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: ”Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan.” Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi. Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi; ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta. (Ap. t. 4:24–30) Tällaisella tavalla seurakunta varmaankin rukoili myös nyt. Ensiksi, kuullessaan Pietarin vangitsemisesta kristityt eivät tyytyneet ainoastaan lähettämään tekstiviestiä toisilleen ja pyytämään siinä esirukousta Pietarin puolesta. Toki tällainen yksilöllinen esirukouskin olisi ollut paljon parempi kuin ei mitään. Mutta seurakunta muisti mitä Herra Jeesus, heidän Päänsä oli sanonut: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa (Matt. 18:19). Sen vuoksi kristityt eivät aikailleet, vaan kokoontuivat kiireesti yhteen tuodakseen tämän mahdottomalta näyttävän tilanteen Herran eteen. Eivätkä he kaikki lakanneet edes mennäkseen nukkumaan. Pietarin hätä oli heidän hätänsä, ja se oli niin suuri, etteivät he – Kristus-ruumiin toiset jäsenet – voineet nukkua, kun yksi heistä kärsi. Niin Luukas hieman edempänä kirjoittaakin, että seurakunta oli keskellä yötäkin koolla Johannes Markuksen äidin talossa ja rukoili Pietarin puolesta. He rukoilivat, vaikka he itse eivät ymmärtäneetkään, miten Pietari ikinä voisi pelastua Herodeksen käsistä. (Ap. t. 12:12, 15) Toiseksi ja niin kuin jo edellä viitattiin, kun seurakunta rukoili, he eivät luottaneet omiin mahdollisuuksiinsa tehdä yhtään mitään Pietarin hyväksi. Sen sijaan he huusivat Hänen puoleensa, jolle ei mikään ole mahdotonta (Luuk. 1:37). He vetosivat Jumalan edessä Hänen omaan hyvyyteensä, vanhurskauteensa ja kaikkivaltaansa, jotka Hän oli sanassaan ilmoittanut. He luottivat Herran omiin ja varmoihin lupauksiin, että Isä mielellään kuulee omiensa rukoukset, jotka Hänen, heidän veljekseen tulleen Pojan kautta lausutaan (vrt. Joh. 14:13; 15:16b).

Rakkaat ystävät! Mekin olemme Kristuksen ruumis ja kukin osaltamme Hänen jäseniänsä (1. Kor. 12:27). Siksi meidänkin tärkeänä tehtävänämme on auttaa Herramme toisia jäseniä kaikessa heidän hädässään. Moni teistä onkin hyvin alttiisti ja uskollisesti palvellut tässä asiassa! Mutta kääntäen jäsenten välinen tehtävä auttaa tarkoittaa myös sitä, että jos sinä kärsit tai sinulla on hätä, sinun ei tarvitse epäröidä pyytääksesi rukoustukea ja apua luotetuilta veljiltäsi ja sisariltasi Kristuksessa. Älä ajattele, että sinua nolottaisi olla heille vaivaksi. Rakas ystävä, yhden ja saman Kristus-ruumiin jäseninä meidän iloisena tehtävänämme on olla toistemme tukena, kuka meistä milloinkin tukea tarvitsee. Kuluneella viikolla se olen ollut minä. Huomenna se voit olla sinä. Tämä asia on tärkeä pitää mielessä erityisesti näinä päivinä, jolloin yhteiskunta suvaitsevaisuutta peräänkuuluttaessaankin muuttuu yhä suvaitsemattomammaksi kristillistä uskoa ja sen arvojen mukaista elämää kohtaan. Meidän on seurakuntana kokoonnuttava huutamaan Jumalan puoleen niiden puolesta, jotka joutuvat ahtaalle ilman omaa syytään, olivat he sitten kristittyjä valtaapitäviä tai muita uskonsa tähden kärsiviä veljiämme ja sisariamme.

Mutta mitä se voisi tarkoittaa, että me rukoilemme ”hartaasti”? Tämä ”hartaus” voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että alkuseurakunnan tavoin mekin rukoilemme kärsivien veljiemme ja sisariemme puolesta toistuvasti kokoontumisissamme, erityisesti täällä messussa. Messuun kuuluukin yhteinen esirukousjakso, jossa rukoillaan myös ajankohtaisten asioiden puolesta. Saattaa tosin olla, että jonkun mielestä tämä esirukous tuntuu pitkältä, ehkä jopa kaavamaiselta, aina samanlaiselta. Mutta voitaisiin kysyä: Jos alkuseurakunta kokoontui yhteen, yksimielisesti korottamaan äänensä Jumalan puoleen rukouksessa, miksi me emme tekisi niin? Jos alkuseurakunta rukoili ”hartaasti” Jumalaa vankeudessa olevan apostolinsa puolesta, emmekö me mielellämme jaksaisi pidempääkin rukousta loppuun, kun meillä on niin monia tarpeita? Jos yhteisen esirukouksen sanat tuntuvat kaavamaisilta, niin voitaisiin kysyä: Onko niihin sisällytettynä jotakin tarpeetonta tai Jumalan sanan vastaista? Eivätkö ne sisällä pikemminkin juuri sellaisia asioita, joita meidän on syytä rukoilla rakkaalta taivaalliselta Isältämme useamminkin kuin sunnuntaisin? Ja jos Herramme itse Getsemanessa rukoili Isäänsä ei ainoastaan yhden tai kaksi, vaan aivan kolme kertaa, ja sanoi samat sanat uudestaan (Matt. 26:44), emmekö me kestäisi rukoilla joka kerta vaikka sitten samankaltaisilla sanoilla, varsinkin kun ne vielä perustuvat Jumalan omaan sanaan?

Myös messun ulkopuolella meidän on syytä seurakuntana kokoontua rukoilemaan yhdessä. Koska rukous on Jumalan lahja, jonka Hän itse sanansa kautta Pyhässä Hengessä saa meissä aikaan, on näihin vapaampiinkin kokoontumisiin syytä sisällyttää aina Jumalan sanan lukemista ja laulamista, saarnaamistakin. Juuri sanan äärellä me saamme vahvistusta rukoukseen. Juuri sanan äärellä rukouksemme pysyy myös Jumalan mielen mukaisena, eikä muutu omien lihallisten ajatustemme palvelijaksi. Tule siis, rakas ystävä, seurakunnan viikottaiseen rukouspiiriin harjoittelemaan rukoilemista muun seurakunnan kanssa! Ja jos et jollakin kerralla pääse paikalle, lähetä ainakin se tekstiviesti pastorille tai jollekin muulle veljistä tai sisarista, ja kerro, mitä seurakunta voi rukoilla sinun tai läheistesi puolesta. Kyllä sinulla varmasti rukousaiheita riittää!

Mutta jos meidän ”harras” rukouksemme voi tarkoittaa tällaista säännöllistä, yhteistä rukousta Kristuksen tähden kärsivien puolesta, voi se toki tarkoittaa heidän muistamistaan myös yksityisesti, joka päiväkin. Ei tämä ole niin kovin vaikeaa. Miten se sitten tapahtuu? Kuule tai lue ensin Jumalan sanaa. Tunnusta sitten Jumalan edessä, ettet itse voi lähimmäisesi asiassa paljoakaan, jos mitään. Tunnusta, ettet itse edes välttämättä tiedä mikä lähimmäisellesi olisi parasta. Mutta juuri siksi sinä saat rukouksessa vedota Jumalaan, että Hän, joka kaiken tietää ja voi, antaisi hyvyydessään ja viisaudessaan kaiken kääntyä Hänen kunniakseen ja mahdollisimman monen pelastukseksi.

Ja kun me tällä tavalla sanan pohjalta ja sanaan vedoten rukoilemme Jeesuksen, meidän Herramme kautta, Jumala mielellään vastaa meille ja antaa sen mitä me tarvitsemme. Tästä puhummekin saarnan viimeisessä osassa.

Jumala vastaa seurakuntansa rukouksiin

Kun seurakunta nyt siis hartaasti rukoili vankeudessa olevan Pietarin puolesta, mitä tapahtui? Jumala piti sanansa ja vastasi heille. Hän teki jotakin sellaista, mitä kukaan ihminen ei osannut suunnitella tai odottaa.

Jo aiemmin, ensimmäisellä kerralla kun Pietari ja Johannes olivat olleet vankilassa, oli Herra tehnyt samankaltaisen ihmeen. Noista tapahtumista Luukas kirjoittaa: Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi: ”Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat.” (Ap. t. 5:19–20) Tällaisen käsittämättömän tapahtuman oli Herra siis antanut Pietarin kokea jo aiemmin.

Tälläkin kertaa Hän vastasi omiensa rukouksiin ihmeellisellä tavalla. Luukas kirjoittaa: Ja yöllä sitä päivää vasten, jona Herodeksella oli aikomus viedä hänet oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla; ja vartijat vartioitsivat oven edessä vankilaa. Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli sysäsi Pietaria kylkeen ja herätti hänet sanoen: ”Nouse nopeasti!” Ja kahleet putosivat hänen käsistään. Ja enkeli sanoi hänelle: ”Vyötä itsesi ja sido paula-anturat jalkaasi.” Ja hän teki niin. Vielä enkeli sanoi hänelle: ”Heitä vaippa yllesi ja seuraa minua.” (Ap. t. 12:6–8.) Katso nyt! Siinä, missä kaikki toivo näytti menneen, siinä Jumala teki ihmeen, joka ylitti kaiken inhimillisen ymmärryksen. Siinä, missä monen kuolemaan tuomitun silmistä olisi uni paennut, hänen tuskaillessaan niitä kärsimyksiä, jotka häntä aamulla odottivat, siinä Jumala vastasi seurakuntansa rukouksiin ja antoi apostolille rauhan. Hän sai luottaa Herransa lupauksiin ja uskoa sielunsa Hänen haltuunsa. Siksi Luukas kirjoittaakin: Pietari nukkui. Siinä, missä suuri kuningas oli päättänyt Pietarin tuomitsemisesta, siinä asettui vielä suurempi Kuningas, maailmankaikkeuden Herra Kristus (Matt. 28:18) itse puolustamaan sananpalvelijaansa. Siinä, missä kuusitoista huippukoulutettua ammattisotilasta vartioi tätä tavallista, aseetonta ja kaksilla kahleilla kiinnitettyä kalastajaa, siinä itse Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala ja taivaallinen sotapäällikkö asettui puolustamaan sananpalvelijaansa. Siinä missä Pietarin selli oli monin salvoin lukittu ja tarkasti vartioitu niin, ettei kukaan ei voinut päästä sinne sisään eikä sieltä ulos, siinä Herra helposti lähetti tulisen palvelijansa vangitun apostolinsa luo (Hebr. 1:7). Siinä, missä vartiosotilaat, nuo pimeyden palvelijat nukkuivat yön pimeydessä, siinä Herra antoi ihmeellisen valonsa loistaa Pietarille. Siinä, missä synnin kahleet sitoivat kuningas Herodeksen ja hänen palvelijansa perkeleen orjuuteen, siinä Herra tulisen palvelijansa kautta avasi Pietarin rautaiset kahleet sekä vankilan rautaportit, ja päästi hänet vapauteen.

Tänäkin päivänä Herra käskee meidän, seurakuntansa rukoilla Häntä. Hän ei kuitenkaan ainoastaan käske rukoilemaan, vaan myös synnyttää rukouksen meissä sanansa kautta. Näin Hän tekee, sillä Hän tahtoo vastata meidän rukouksiimme. Aivan erityisellä tavalla Jumala mielistyy siihen, että Hänen seurakuntansa yhdessä ja yksimielisesti tuo pyyntönsä Hänelle. Ja kun me sitten seurakuntana rukoilemme itsemme, lähimmäistemme, kansakuntamme hallitsijoiden sekä Kristuksen tähden kärsivien puolesta, voi Herra vastata meillekin antaen samankaltaisen suuren ihmeen, kuin mistä Hän antoi apostoli Pietarin tulla osalliseksi. Hän on voimallinen puolustamaan omiaan, jotka pitäytyvät Hänen sanaansa. Hän on voimallinen vapauttamaan vihollisen vallan alta ne, jotka eivät itse voi auttaa itseään vapauteen. Ja vaikka Hän ei vastaisi meidän rukouksiimme sillä tavalla kuin me toivoisimme, Hän on kuitenkin luvannut kuulla meidän rukouksemme ja vastata niihin sillä tavalla, mikä Hänen suunnitelmaansa sopii ja on kaikille parasta. Näin Hän on tekevä, että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi meidän ruumiissamme kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. (Fil. 1:20b) Sillä meille, joiden elämä on kasteessa kätketty Kristukseen ja joiden elämänä Hän nyt on, on kuolemakin pelkkä voitto (Fil. 1:21). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 30.9.2018.)

Mainokset

18. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Gal. 5:22–26

Hengen hedelmä!

Hedelmä, jota kristitty kantaa

Millaista hedelmää kristityn tulee elämässään kantaa? Pyhässä epistolassa apostoli puhuu tästä asiasta. Hän mainitsee yhdeksän kristillistä hyvettä. Koska sinäkin olet kristitty, kuule nyt, millaista hedelmää sana edellyttää sinun elämässäsi kantavan.

Ensimmäisenä apostoli mainitsee rakkauden. Tällä hän ei tarkoita sellaista rakkautta, josta iltapäivälehdet tai TV-sarjat puhuvat. Sana ἀγάπη tarkoittaa sellaista rakkautta, joka ymmärtää älykkäästi toisen osapuolen tarpeen, ja tahtoo sitten toimia hänen hyväkseen ja siunauksekseen.

Rakkautta seuraa toisena ilo (χαρά). Tällä apostoli ei tarkoita pelkästään sellaista tunnetta, jota voidaan kokea silloin, kun kaikki suru ja murhe on poistunut. Pikemminkin kyse on ilosta, joka ylittää kaikki murheet. Se on jotakin, mitä kristitty saa kokea silloinkin, kun elämässä on vaikeaa. Jeesuskin kehottaa omiaan iloitsemaan ja riemuitsemaan juuri silloin, kun heitä vainotaan, solvataan ja kun heistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa (Matt. 5:10–12).

Ilon jälkeen vuorossa on rauha (εἰρήνη). Tässä rauhalla ei tarkoiteta niinkään vapautta konflikteista, taikka sitä, että voisimme aina olla samanmielisiä kaikkien ihmisten kanssa ja kaikkien mielipiteiden suhteen. Pikemminkin kyse on kristityn sisäisestä eheydestä ja turvallisuudesta silloinkin, kun ulkopuolella ei näyttäisi olevan mitään rauhaa.

Seuraavaksi apostoli mainitsee pitkämielisyyden (μακροθυμία). Tämä sana voi tarkoittaa myös kärsivällisyyttä tai kestävyyttä. Tällaisella pitkämielisyydellä tarkoitetaan sitä, että vaikka toiset ärsyttäisivät, kristityn mieli kuitenkin odottaa rauhallisesti ja hiljaa ennen kuin alkaa toimia ja vastata ärsyttäjilleen.

Tämän jälkeen apostolin listassa seuraa ystävällisyys (χρηστότης) tai lempeys. Se on asenne, joka mielellään ottaa luokseen heikon ja epäonnistuneenkin lähimmäisen, aina hellästi, pehmeästi ja armollisesti.

Ystävällisyyteen liittyy myös seuraava kristillinen hyve, hyvyys (ἀγαθωσύνη). Tämä sana ei tarkoita hyvyyttä ainoastaan jollakin yleisellä tasolla, vaan pikemminkin sitä hyvyyttä, joka aivan käytännössä tekee hyvää lähimmäiselle.

Seuraavaksi apostoli mainitsee uskollisuuden (πίστις). Tämä merkitsee sitä, että kristitty riippuu kiinni Jumalan sanassa ja noudattaa uskollisesti Hänen tahtoansa, jonka Hän on sanassaan ilmoittanut.

Sitten listassa seuraa sävyisyys (πραΰτης), tai niin kuin sana voitaisiin myös kääntää: lempeys tai hiljaisuus. Tämä tarkoittaa sitä asennetta, jonka Raamattu edellyttää kristityllä olevan suhteessa ympäröivään maailmaan ja sen ihmisiin. Uskovan tulee suhtautua heihin sävyisästi.

Yhdeksäntenä ja viimeisenä apostoli mainitsee itsensä hillitsemisen (ἐγκράτεια) tai pidättyväisyyden. Tämä on jotakin, joka kohdistuu kristittyyn itseensä. Se tarkoittaa sitä, että uskova ei anna synnin hallita ruumiissaan, niin että on kuuliainen sen himoille, eikä anna jäseniään vääryyden aseiksi synnille (Room. 6:12–13a). Sen sijaan hän kiusausten tullessa tunnustaa heti lihallisen langenneisuutensa Jumalalle, sekä anoo Häneltä sitä jokapäiväistä leipää, jota juuri sillä hetkellä tarvitsee (Matt. 6:11).

”Minä en pysty tähän!”

Mitä tällaisen hyveiden listan kertaaminen sinussa herättää? Ehkä huudahdat mielessäsi: ”Mutta kun minä en pysty tähän! Tiedän kyllä hyvin, että tällaisia hyveitä pitäisi minunkin elämässäni olla. Mutta niiden sijaan minä huomaan elämässäsi kaikkea muuta!”

Niin se onkin. Sana puhuu tässä rakkaudesta, joka antaa itsensä lähimmäisen hyväksi. Sinä kuitenkin löydät itsestäsi usein rakkautta pääasiassa itseäsi kohtaan. Lähimmäistäsi kohtaan sen sijaan olet usein ankara ja anteeksiantamaton, ehkä parhaimmillasikin kylmä ja välinpitämätön. Sana puhuu ilosta, mutta sinä olet usein pessimistinen ja kiittämätön. Kiukuttelet Jumalalle ja lähimmäisillesi, miten huonosti asiasi ovat. Sana puhuu rauhasta, mutta sinä olet usein rauhaton ja levoton, turvaton. Kuulet sanan puhuvan pitkämielisyydestä, mutta vastaat kokemaasi pahaan pahalla jo ennen kuin ehdit ajatella asiaa pidemmälle. Olet nopea maksamaan takaisin ennen kuin ehdit tulla ajatelleeksi, että jos sinulle mitattaisiin samalla mitalla kuin sinä toiselle mittaat, olisit iankaikkisesti liemessä. Sana puhuu ystävällisyydestä ja hyvyydestä, mutta sisimpäsi ei tahtoisi jaksaa kärsiä heikompaa veljeäsi tai sisartasi, taikka vaivautua tekemään hänelle kaikkea sitä hyvää, mitä hän tarvitsee. Kun sana peräänkuuluttaa kristityltä uskollisuutta, sinä varmasti ajatteletkin, että olet Jumalan sanaan pitäytyvä kristitty, oikea tunnustuksellinen luterilainen, jossa ei vilppiä ole. Hyvä! Mutta etkö kuitenkin helposti aloita ja lopeta päiväsi jollakin aivan muulla kuin Jumalan sanan lukemisella? Etkö mielelläsi jäisi pyhäaamunakin mieluummin nukkumaan, kuin lähtisi kirkkoon Jumalan sanan kuuloon? Tänäkin aamuna, jos kaikki seurakuntalaisemme olisivat tulleet kirkkoon, meitä olisi täällä aika paljon enemmän koolla. Vielä sana puhuu sävyisyydestä, jota sinun tulee osoittaa suhteessasi maailmaan ja sen ihmisiin. Mutta etkö mieluummin työpaikallasi tai koulumaailmassa käyttäydy ja puhu aivan yhtä ronskisti kuin kaikki muutkin, ettet vain joutuisi leimatuksi kummalliseksi uskovaiseksi? Vielä viimeisenä sana puhuu itsensä hillitsemisestä, mutta etkö kuitenkin helposti aseta omien himojesi ja halujesi täyttämistä sen edelle, mitä Jumalan sana niiden kuolettamisesta sanoo?

Niin se on, rakkaat ystävät. Huonosti me olemme osanneet tavoittaa näitä kristillisiä hyveitä, joista Herran sana meille puhuu. Peritty syntinen luontomme tahtoo saada meissä aikaan jotakin aivan muuta. Ja niin me apostolin kanssa joudumme toteamaan: Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. (Room. 7:18–19)

Hedelmä on Hengen!

Miten meidän sitten olisi mahdollista päästä siihen korkeaan päämäärään, jonka apostoli tässä kristityille asettaa? Vastaus tähän kysymykseen sisältyy näihin pyhiin sanoihin! Ensinnäkin on nimittäin pantava merkille, että apostoli ei puhu tässä mistään ihmisten töistä tai tekemisistä, vaan hedelmästä. Puun oksakaan ei irrallisena pysty itsestään tuottamaan tai tekemään mitään, vaan kantaa hedelmää ainoastaan yhteydessä puun runkoon ja lopulta sen mehevään juureen (Room. 11:17; vrt. Joh. 15:1–8). Samoin ei näitäkään asioita kukaan ihminen pysty itse itsestään puristamaan. Omine neuvoineen yksikään meistä ei myöskään kykene kehittämään itseään yhtään hedelmällisemmäksi.

Toiseksi on huomattava, että apostoli puhuu Hengen hedelmästä. Tällä hän edelleen alleviivaa sitä, että kyseessä olevat hyveet eivät ole sellaista hedelmää, jota ihminen omasta luonnostaan käsin voisi tuottaa. Ne eivät ole myöskään kenekään toisen ihmisen, esimerkiksi pastorin työn hedelmää. Kyse ei siis ole mistään sellaisesta, mitä seurakunnan paimen pystyisi puheillaan tai hengellisellä ohjauskyvyllään tuottamaan seurakunnassaan. Totta kai Kirkon Herra on kyllä antanut seurakunnalleen sananpalvelijan viran, pastorin viran. Mutta Hän itse on se, joka tämän viran välityksellä saarnauttaa sanansa. Juuri Herran sanaa pastorin tuleekin saarnata, eikä mitään muuta. Sananpalvelija ei kuitenkaan käyttele Jumalan sanaa niin kuin vaikkapa puuseppä työkalujaan hyvän tuloksen saamiseksi. Pastorin tulee jakaa sanaa, mutta se, joka käyttää tätä pyhää sanaa ja tekee työtään sen kautta, on itse Pyhä Henki. Siksi tätä hedelmää kutsutaakin juuri Hengen hedelmäksi.

Mutta mitä Henki sitten saarnaa? Kuule nyt tarkoin!

Kristus on tehnyt sen, mitä sinä et pystynyt

Ensiksi, kun sinä et osannut rakastaa lähimmäistäsi, Jumala kuitenkin rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16) Hän rakasti tätä meidän ihmisten turmelemaa ja saastuttamaa maailmaa. Hän ei kuitenkaan rakastanut sitä sellaisenaan, siis saastutettuna. Hän rakasti maailmaa sillä tavalla, että ymmärsi mitä syvällisimmällä tavalla sen karmean ja epätoivoisen tilan – siis meidän ihmisten tilan! Juuri siksi Hän myös halusi puhdistaa sen kaiken. Tätä varten Jumala lähetti oman Poikansa, että Hän ottaisi pois koko maailman synnin ja kantaisi sen omassa ruumiissansa ristinpuuhun (Joh. 1:29; 1. Piet. 2:24). Kristuksen täydellisessä veriuhrissa onkin paitsi koko maailman synti, myös sinun syntisyytesi ja kaikki syntisi kertakaikkisesti sovitettu. Kasteessa Kristus on aivan henkilökohtaisesti pyyhkinyt ne pois, antanut ne sinulle anteeksi (Ap. t. 22:16; 2:38). Katso, miten ihmeellinen on tämä suunnitelma! Se ylittää kaiken inhimillisen järjen, mutta juuri siinä se on niin älykäs suunnitelma. Katso, miten suuri on Jumalan rakkaus syntisiä kohtaan!

Kun Jumala on sinua näin rakastanut ja ottanut sinut omakseen Kristuksessa, ja kun sinä päivästä päivään saat olla Hänen anteeksiantavan rakkautensa kohteena, tahtoo Hän nyt Henkensä kautta vaikuttaa myös sinussa rakkautta lähimmäistäsi kohtaan. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi rakastaa lähimmäistäsi siinä määrin kuin hän on syntinen ja paha. Pikemminkin sinun tulee rakastaa häntä sillä tavalla, että ymmärrät jopa vihamiestäsi hänen vihassaan ja autat häntä pääsemään siitä irti. Mutta kun Herra kehottaa sinua tällaiseen rakkauteen, Hän myös itse vaikuttaa tämän rakkauden sinussa Pyhässä Hengessään, jonka Hän evankeliuminsa välityksellä sinulle lahjoittaa. Näinhän sana sanoo: sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. (Room. 5:5b)

Toiseksi, kun sinä et löydä itsestäsi mitään iloa, niin Herra itse kehottaa sinua iloitsemaan ja riemuitsemaan, eikä ainoastaan kehota, vaan antaa sinulle kaiken syyn iloon. Jeesus sanoo: Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. (Matt. 5:12a) Hän siis kehottaa sinua iloitsemaan juuri siksi, että Hän on tullut avaamaan sinulle tien taivaaseen, ja enemmänkin: Hän on tullut, että olisi itse sinulle Tie Hänen Isänsä taloon (Joh. 14:6). Ja kun Herra kehottaa sinua tällaiseen iloon, Hän myös itse vaikuttaa sen sinussa, Pyhän Henkensä kautta, jonka Hän evankeliuminsa välityksellä sinulle lahjoittaa. Ja kun sinä elät Hänen sanansa yhteydessä, on ilo Herrassa sinunkin väkevyytesi ja voimasi silloinkin, kun sinulla ei mitään väkeä ja voimaa ole (vrt. Neh. 8:10b). Niin sinä saat iloita aina Herrassa, siis silloinkin, kun ulkoisesti ja inhimillisesti katsottuna ei mitään ilon aihetta edes näyttäisi olevan (Fil. 4:4).

Kolmanneksi, kun sinä tunnet rauhattomuutta, on silloinkin totta se, että Poikansa ristin veren kautta Jumala on tehnyt rauhan, ja Poikansa kautta sovittanut itsensä kanssa kaikki niin maan päällä kuin taivaissakin (Kol. 1:20). Niin on sinullakin, joka näin sovitettuna ja uskosta olet tullut osalliseksi Kristuksen vanhurskaudesta, rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta (Room. 5:1). Kristuksen tähden ei Jumala enää ole sinulle ankara tai vihainen, vaan armollinen, rakastava Isä. Kun sinulla näin on rauha Jumalan kanssa, voi sinulla olla rauha myös sydämessäsi. Se on sitä rauhaa, joka ylittää kaiken tämän maailman rauhattomuuden, jonka keskellä nyt vielä elät. Se on sitä rauhaa, jonka Kristus on jättänyt ja antanut meille. Älköön siksi sinun sydämesi olko murheellinen älköönkä pelätkö. (Joh. 14:27)

Neljänneksi, kun sinulta puuttuu pitkämielisyyttä ja kärsivällisyyttä, ajattele häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettet väsyisi ja menettäisi toivoasi (Hebr. 12:3). Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. (Jes. 53:7) Näin pitkämielisesti Jeesus, hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä (Hebr. 12:2b). Sinunkin syntisyyttäsi ja vastustustasi Hän on kärsinyt, odottaen pitkämielisesti, että saa hyvyydessään vetää sinua parannukseen (Room. 2:4). Kun Jeesus on näin pitkämielisesti kärsinyt sinua, kärsi sinäkin pitkämielisesti heikkoa ja tarvitsevaa lähimmäistäsi. Ja kun Jeesus on pitkämielisyydessään ja tällä kärsimyksellään ostanut sinut omaksensa, ota sinäkin pitkämielisesti vastaan ne koettelemukset ja kuritukset, joita Herra sinulle elämäsi aikana sallii. (Vrt. Hebr. 12:4–13.)

Viidenneksi, kun sinulta puuttuu ystävällisyyttä heikkoja lähimmäisiäsi kohtaan, katso Herraasi Jeesukseen, joka antoi itsensä haureudessa saastuttaneen naisen tulla luokseen, kastella Hänen jalkansa kyynelillään ja kuivata ne hiuksillaan, suudella Hänen jalkojaan ja voidella ne kalliilla voiteella (Luuk. 7:37–50). Katso Jeesukseen, joka oli valmis tulemaan saastaiseksi syntisen saastaisuudesta, että tämä tulisi pyhäksi ja puhtaaksi Hänen pyhyydestään ja puhtaudestaan. Näin Kristus on suuressa ystävällisyydessään tehnyt sinullekin: Hän, joka ei synnistä tiennyt, on suostunut ottamaan sinun ystävällisyyden puutteesi ja kaikki syntisi itseensä. Hän on suostunut tulemaan aivan sinun synniksesi ja kärsimään sen palkan Golgatan puulla. Näin Hän on tehnyt, että sinä Hänessä tulisit Jumalan vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21; Room. 6:23a.) Ole sinäkin siksi ystävällinen lähimmäisillesi.

Kuudenneksi, kun sinussa ei ole sitä hyvyyttä, joka alttiisti tekee hyvää lähimmäisellesi, on Kristus kuitenkin tullut tekemään hyvää sinulle ja koko maailmalle. Hyvyydessään Hän on ottanut itseensä sinun hyvyyden puutteesi – siis pahuutesi – ja sovittanut sen. Tänäänkin Hän hyvyydessään saarnauttaa sinulle sanansa. Se sana tosin osoittaa yhä uudelleen myös sinun pahuutesi. Tämä ei tunnu hyvältä, eikä voikaan, sillä miten vanhan ihmisesi kuolettaminen lain sanalla voisi tuntua siitä hyvältä? Mutta näin täytyy tapahtua, että sana saisi tuoda vaivaasi myös lääkkeen, kuolemaasi elämän, Kristuksen itsensä, joka on Elämäsi, ja hyvyydessään tarjoaa sinulle kaikki iankaikkisen elämän lahjat täällä messussa. Ja kun sitten olet täällä saanut Herralta kaikkea hyvää, mene ja tee sinä samoin lähimmäisellesi (Luuk. 10:37b).

Seitsemänneksi, kun sinulta puuttuu uskollisuutta, ja kun olet ollut uskoton, Kristus Jeesus pysyy kuitenkin uskollisena, sillä hän ei saata kieltää omaa itseään (2. Tim. 2:13). Uskollisesti ja täydellisessä kuuliaisuudessaan taivaallista Isäänsä kohtaan Jeesus on täyttänyt kaiken vanhurskauden (Matt. 3:15), täyttänyt Isänsä pyhän tahdon kokonaan (Joh. 19:30). Ja kun sinä uskot ja olet kastettu Häneen, luetaan Hänen täydellinen kuuliaisuutensa sinulle vanhurskaudeksi. Ja kun sinä nyt olet vanhurskautettu ja elät Hänen yhteydessään, vaella myös niin kuin saamasi kutsumuksen arvo vaatii ja pysy uskollisena Hänen pyhälle sanalleen (Ef. 4:1).

Kahdeksanneksi, kun sinulta puuttuu sävyisyyttä ja lempeyttä maailman ihmisiä kohtaan, on Herrasi Jeesus kuitenkin tullut sävyisänä ja lempeänä tähän maailmaan. Vaikka Hän on kaikkeuden Kuningas, Hän, Vanhurskas Auttajamme on tullut meille nöyränä, ratsastaen aasilla (Sak. 9:9). Hän ei huutanut eikä korottanut ääntään, eikä antanut sen kuulua kaduilla (Jes. 42:2). Sen sijaan Hän suhtautui kaikkiin kohtaamiinsa syntisiin ystävällisesti ja armollisesti, mutta samalla totuudellisesti, niin kuin Hän itse onkin täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14c). Ole sinäkin, joka nyt elät Hänen armostaan, sävyisä ja lempeä lähimmäisillesi.

Ja vielä yhdeksänneksi, kun sinä et ole osannut hillitä itseäsi, on Herrasi Kristus kuitenkin hillinnyt itsensä kaikessa. Jumalan sanalla Hän on voittanut perkeleen kiusaukset (Matt. 4:1–11) ja kuoleman kauhuissakin suostunut mieluummin Isänsä tahtoon kuin omaansa (Matt. 26:39, 42, 44).

Näitä kaikkia Jumalan Pyhä Henki tahtoo saada aikaan sinussakin, tämän pyhän evankeliumin sanan kautta.

Hengen hedelmä on yksi

Ennen kuin lopetamme, on syytä lausua vielä yksi rohkaisun sana. Niin kuin huomasit, apostolin kirjoittamassa kristillisten hyveiden listassa on lueteltuna monen monta asiaa. Samalla tämä sanankohta kuitenkin osoittaa selvästi, että sinun ei tarvitse näiden asioiden äärellä huolestua siitä, miten voisit saavuttaa näin monta näin korkeaa hyvettä. Salli selitykseksi pieni kielioppiin liittyvä huomio: Tätä tekstiä edeltävissä jakeissa apostoli puhuu lihan teoista. Hän puhuu niistä monikossa, sanoen: Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset (Gal. 5:19–21a). Sana tahtoo tällä sanoa, että ihmisen syntinen luonto ja lihallinen mieli vetää häntä moniin ja monenlaisiin suuntiin. Jumalan hyvän tahdon vastaisia ajatuksia ja tekoja on siis monia, jopa lukematon määrä. Sen sijaan silloin, kun apostoli alkaa puhua siitä, mitä Pyhä Henki saa aikaan, hän ei enää puhukaan monikossa. Monesti kristittyjen kuulee kyllä sanovan, että tässä raamatunkohdassa puhutaan Hengen hedelmistä. Tosiasiassa apostoli puhuu kuitenkin yksikössä, ei siis hedelmistä, vaan hedelmästä. Hän sanoo: Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha ja niin edelleen (Gal. 5:22). Hän siis antaa ymmärtää, että kaikki tässä mainitut asiat – rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen – ovat oikeastaan yksi asia. Ne kaikki ovat yhden Jumalan yhden ja yhtenäisen tahdon mukaista elämää. Siksi apostoli päättääkin Hengen hedelmän kuvauksensa sanoihin: Sellaista vastaan ei ole laki. (Gal. 5:23) Toisin sanottuna, yhden Jumalan yksi ja yhtenäinen laki, Hänen hyvä tahtonsa on kaikkea tätä. Yksi Herra, Pyhä Henki itse tahtoo johdattaa uskovia tähän suuntaan sekä saada tämän kaiken heissä aikaan, sinussakin!

Lue siis nämä käsillä olevat sanat tarkoin ja kertaa niissä sanottuja asioita kotonasikin, mutta älä kuitenkaan ahdistu niiden paljoudesta. Pysy sen sijaan Jumalan pyhän sanan vaikutuspiirissä! Sanan välityksellä Pyhä Henki tahtoo vaikuttaa tämän hyvän hedelmän sinunkin elämässäsi, vaikka sinä itse et siitä tietäisi mitään. Pysy siis sanan kuulossa, valkeuden lapsena. Silloin sinulle kuuluu sekin sana, jonka Pyhä Henki toisessa kohdassa saarnaa: Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle (Ef. 5:8–9). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 23.9.2018.)

17. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Fil. 1:20–26

Kristus – sinun Elämäsi

Johdanto

Pyhän epistolassa apostoli kirjoittaa, niin kuin kuulimme: Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. (Fil. 1:21b) Tänään keskitymme kuulemaan, mitä Pyhä Henki meille näiden sanoejen äärellä ja näissä sanoissa tahtoo sanoa. Niin kuin moni teistä varmaan jo arvaakin, myös tällä kertaa jaan saarnan kolmeen osaan. En kuitenkaan vielä näin heti alussa paljasta, mitä tuleman pitää. Sen sijaan käymme nyt suoraan asiaan.

Kristus – kaikkien Luoja ja Elämä

Ensiksi nämä sanat Sillä elämä on minulle Kristus herättävät sen ajatuksen, jota koko Raamattu julistaakin: Kristus on Elämä. Mitä se voisi tarkoittaa? Jumalan Poika on Elämä tietenkin jo siinä mielessä, että Hän on Jumalan elävä Sana, joka oli alussa Isän luona ja oli itse Jumala (Joh. 1:1). Poika on Elämä jo siinä mielessä, että alussa Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Joh. 1:3) Toisin sanoen, kaikki se, mikä tässä maailmassa on elävää, saanut elämänsä Häneltä. Tämä koskee myös meitä, jotka nyt elämme. Meidänkin elämämme tässä maailmassa on lahjaa. Juuri Poikansa kautta on Jumala antanut tämän lahjan itse kullekin meistä. Tämä koskee paitsi meitä myös aivan kaikkia ihmisiä kansallisuudesta tai elämänkatsomuksesta riippumatta, sillä hänessä me – Jumalan luomat – elämme ja liikumme ja olemme (Ap. t. 17:28a).

Kristus on tullut sinun ikuiseksi Elämäksesi

Mutta toiseksi me huomaamme, miten apostoli painottaa: Sillä elämä on minulle Kristus (Fil. 1:21a). Nämä sanat herättävät sen ajatuksen, että Kristus ei ole elämä ainoastaan yleisellä tavalla, vaan että Hän on sitä minulle, siis apostolille itselleen. Myös tällä tavalla pyhä Raamattu toki julistaakin. Kaiken Luojana Kristus on kyllä kaikkien luotujen elämä, mutta iankaikkisuutta ajatellen tämä ei valitettavasti vielä riitä. Jumala on tosin tehnyt kaiken hyväksi. Mutta me ihmiset sen sijaan olemme niin kertakaikkisesti luopuneet Jumalasta ja Hänen hyvästä tahdostaan, että olemme joutuneet eroon Hänestä, jolla on elämä itsessänsä (Joh. 5:26). Sen vuoksi meilläkään ei voi olla elämää itsessämme, vaan sellaisinamme olemme kuoleman omat. Mutta nyt Isä on juuri sen vuoksi lähettänyt Poikansa, itse Elämän maailmaan. Miksi? Että Hän olisi juuri meidän Elämämme. Hän, ikuinen ja kuolematon Jumala on omaksunut ihmisyyden ja ihmisruumiin, jotta voisi ottaa itseensä meidän ihmisten katoavaisuuden ja kuoleman. Hän on kantanut meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24). Niin on sinunkin syntisi palkka maksettu, sinun kuolemasi kuoltu. Mutta niin on sinun kuolemasi myös voitettu! Kristuksen, itse Elämän Herran kuolema on niellyt sinun kuolemasi, ja valmistanut sinulle ikuisen elämän kuolemasi sijaan. Ja kun sinut on kastettu Kristukseen, olet jo nyt tämän elämäsi aikana päässyt yhteyteen Hänen kanssaan, ja enemmänkin: sinä olet Kristuksessa. Sinut on puettu Kristukseen ja Hänen vanhurskauteensa (vrt. Gal. 3:27). Niin on Kristuksen ikuisesta elämästä tullut sinun ikuinen elämäsi (vrt. Joh. 3:16).

Kääntäen tämä tarkoittaa juuri sitä, mistä apostoli mainitseekin, kun hän jatkaa puhettaan. Hän sanoo: Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. (Fil. 1:21b) Kun sinä olet sanan ja kasteen kautta uskossa tullut Kristuksen omaksi, olet niin perustavan laatuisella tavalla osallinen Hänen elämästään, ettei haittaa mitään, vaikka ajallinen elämäsi kerran päättyy ja kuolet. Itse asiassa kuoleman Voittajan Kristuksen omana sinun kuolemasi koituu sinulle pelkäksi voitoksi. Huomaatko, miten suuri on pyhän Raamatun julistama kristillinen varmuus pelastuksesta? Kristuksen tähden sinäkin voit varmasti uskoa ja myös rohkeasti puhua täysin päinvastaista, mitä kukaan maailmassa voi edes ajatella. Kuolema, tuo karmea tuhovoima, joka kuluttaa, rappeuttaa, halvaannuttaa ja lopulta lopettaa kaiken ajallisen elämän, tuo voima on Kristuksen tähden pelkkä voitto!

Mutta millainen voitto se siis on? Se on se voitto, että sinä, joka tosin jo nyt olet Kristuksessa, et kuitenkaan enää näe Häntä kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, vaan näet Hänet kasvoista kasvoihin. Sinä, joka tosin jo nyt olet Kristuksessa, et enää tunne Häntä vajavaisesti, vaan aivan täydellisesti, niin kuin sinut itsesikin täydellisesti tunnetaan. (1. Kor. 13:12) Tuo voiton päivä on jo lähellä! Pysy nyt siis Kristuksessa, niin kaikki tämä on sinun!

Elämä Kristuksessa

Kolmanneksi meidän on pantava merkille, että käsillä olevat apostolin sanat tulisi oikeastaan kääntää hieman toisin kuin miten ne meidän suomalaisessa Raamatussamme kuuluvat. Meidän käännöksemmehän sanoo: Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. Tämä onkin aivan mahdollinen sanamuoto. Kuitenkin vielä vähän tarkemmin sanottuna apostoli oikeastaan kirjoittaa: Mutta minulle eläminen [on] Kristus, ja kuoleminen voitto. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Niin kuin kuulimme, Kristus on siis hankkinut meille uuden elämän. Mutta näihin sanoihin sisältyy enemmänkin: Uusi elämäsi Kristuksessa ei liity ainoastaan johonkin hamaan tulevaisuuteen, vaan se on totta jo nyt, kun sinä elät tässä maailmassa. Kristukseen kastettuna sinun elämäsi on kokonaan kätketty Häneen. Toisin sanoen, kun sinä olet Kristuksen kanssa ristiinnaulittu kasteessa, sinä elät, et enää sinä, vaan Kristus elää sinussa; ja minkä nyt elät lihassa – siis tässä ajallisessa ruumiissasi –, sen sinä elät Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut sinua ja antanut itsensä sinun edestäsi. (Gal. 2:19b–20; Room. 6:3–6)

Tämä merkitsee sitä, että sinä, Kristuksen verellä kalliisti ostettu kristitty, et ole itsesi oma. Sinun ruumiisi, jonka olet Jumalalta luomisessa saanut, on nyt Pyhän Hengen temppeli, siis Hänen, joka on sinussa ja jonka olet kasteessa saanut Jumalalta. (1. Kor. 6:19–20; Ap. t. 2:28) Sinä olet siis sellainen, jota apostoli kutsuu nimellä δοῦλός Χριστοῦ (doulos Khristou), Kristuksen orja tai palvelija (1. Kor. 7:22b). Sinun elämääsi ja sen ratkaisuja ei siis enää ohjaa vanha ja lihallinen ihmisesi, vaan armollinen Vapahtajasi Kristus, joka on tullut Herraksesi. Hän saa nyt johtaa sinun ruumistasi ja sen kaikkia jäseniä pyhän tahtonsa mukaan. Älköön siis synti enää hallitko sinun kuolevaisessa ruumiissasi, niin että olet kuuliainen sen himoille, äläkä anna jäseniäsi vääryyden aseiksi synnille. Anna sen sijaan itsesi, kuolleista eläväksi tulleena, Jumalalle, ja jäsenesi vanhurskauden aseiksi Jumalalle. (Room. 6:12–13). Anna ruumiisi eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi (Room. 12:1b).

Mutta mitä tämä voisi aivan käytännössä tarkoittaa sinun elämääsi ajatellen? Esimerkiksi juuri sitä, mistä apostoli epistolassa kirjoittaakin: Yhtäältä on toki totta, että eriäminen tästä ajallisesta elämästä ja pääseminen olemaan Kristuksen kanssa olisi monin verroin parempi (Fil. 1:23b–c). Ehkä sinäkin olet elämäsi vaikeuksien ja tämän maailman yön keskellä tuntenut sellaista, mitä Juha Tapio kuvaa laulussaan: ”Nämä itkut ikävästä yötaivaalle kohoaa”. Laulajan tavoin sinäkin ehkä odotat vain sitä, että ”Vielä aamu sarastaa, silloin matkamiehet laulaa saa.” Tunnet miten ”Siihen asti meitä kaipaus kuljettaa.” Niin kuin apostoli, sinäkin haluaisit mieluummin muuttaa pois tästä kuoleman ruumiista ja päästä kotiin Herran luokse (Room. 7:24; 2. Kor. 5:8). Mutta samalla ja  toisaalta on totta myös se, että tänään sinun Herrasi ja Jumalasi on antanut sinulle tämän päivän, elääksesi Hänen luomassaan maailmassa, Hänen luomiensa lähimmäistesi keskellä. Vaikka siis apostolin tavoin varmaan tunnetkin taivasikävää ja odotat vapautuksesi päivää (vrt. Luuk. 21:28), tänään sinun tehtävänäsi on kuitenkin olla – ei itseäsi varten, vaan niitä varten, joita varten Herrasi on asettanut sinut olemaan ja elämään. Jos sinun siis on eläminen täällä lihassa, ajallisessa elämässäsi, niin saakoon tästä elämästäsi koitua hedelmää evankeliumin asialle sekä kaikkea hyvää lähimmäisillesi. Kun sinä siis tunnet kipua ja tuskaa omasta syntisyydestäsi, maailman houkutuksista ja perkeleen päällesi kasaamista ahdistuksista, heitä aina nämä kaikki murheesi Hänen päälleen, joka on ne kaikki jo kerran kantanutkin. Hän, Vapahtajasi Jeesus Kristus kyllä pitää sinusta huolen. (1. Piet. 5:7). Käytännössä siis, tunnusta syntisi ripissä Herralle ja ota vastaan Häneltä synninpäästö. Rukoile taivaallista Isääsi Jeesuksen nimessä, ja jätä siinä Hänelle kaikki se, mikä sinua painaa. Näin Herra vapauttaa sinut taakastasi. Ja niin sinä kipujesi keskelläkin voit kääntää katseesi itsestäsi Kristukseen ja lähimmäiseesi, joka tarvitsee sinun tukeasi.

Tästä apostolikin puhuu, kun hän kirjoittaa: Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi. (Fil. 1:23–24) Vaikka siis Kristuksen luo pääseminen olisi parempi, viipyminen tässä maailmassa ja sen ruumiillisessa elämässä – jos Herra niin tahtoo – on kuitenkin tarpeellisempaa tai – niin kuin apostoli tarkkaan ottaen sanoo – välttämättömämpää (ἀναγκαιότερον). Miksi se on välttämättömämpää? Siksi, että sinun lähimmäisesi ovat vielä maailmassa ja sen ruumiillisessa elämässä.

Näin itse Kristuskin teki! Varmasti Hänen itsensä kannalta olisi ollut tietyssä mielessä parempi pysyä Isän tykönä ikuisuudessa. Kristus ei kuitenkaan tehnyt niin. Sen sijaan Hän ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. (Fil. 2:6–8) Olkoon nyt siis teilläkin se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli (Fil. 2:5), ettette enää ajattele vain omaa parastanne. Ajatelkaa Kristuksen esimerkin mukaan ensin lähimmäistenne ja koko Herran seurakunnan parasta. Kun koko sinun elämisesi on Kristus, ja kun Hän saa olla elämäsi Herra, voi sinunkin elämäsi ja viipymisesi tässä maailmassa koitua lähimmäistesi edistymiseksi ja iloksi uskossa (Fil. 1:25). Kun Herra sitten antaa sinun elämäsi päättyä, sekin koituu sinun voitoksesi Hänen tähtensä. Tällä tavalla Kristus, meidän iankaikkinen Elämämme on aina tuleva ylistetyksi sinun, Häneen kastetun ja uskovan kristityn ruumiissa, tapahtuipa tämä sitten sinun elämäsi taikka kuolemasi kautta (Fil. 1:20). Tämän meille suokoon Hän, armollinen Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa, aina ja ikuisesti. Aamen.

17SuHell (3. vsk)

Fil. 1:20–26

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 16.9.2018.)

Älä kyllästy tulemaan kirkkoon!

Rakas kristitty, älä kyllästy tulemaan kirkkoon!

Älä kyllästy, sillä sinulla on tarve siihen.

Älä kyllästy, sillä juuri täällä Herra tahtoo täyttää tämän tarpeesi. Tämän Hän tekee pyhän ja muuttumattoman sanansa kautta.

Tosin nykyään monissakin seurakunnissa ja kristillisissä yhteisöissä tunnutaan olevan kyllästyneitä Jumalan sanaan. Ei tämä varmaankaan aina näyttäydy minään suoranaisena sanan vastaisena puheena tai elämänä. Mutta moni tuntuu ajattelevan: ”Kyllähän me kristityt jo tiedämme nämä kristillisen uskon asiat. Kyllä me tiedämme, että olemme syntisiä ja tarvitsemme siksi myös armoa.” Siksi monissa kirkonmenoissa ei enää nähdä tarpeelliseksi keskittyä Jumalan sanan saarnaamiseen. Sen sijaan usein huomio siirtyy kaikenlaiseen muuhun puheeseen ja puuhasteluun, monesti kyllä aivan kristilliseenkin sellaiseen. Joissakin seurakunnissa keskeisimmän sijan saa se, miten seurakunta ylistää Jumalaa. Kuitenkin lopputulos on se, että sanan saarna vaikenee.

Älä sinä, rakas ystävä, kuitenkaan kyllästy kuulemaan aina uudestaan sitä samaa sanaa, jota kirkossa joka sunnuntai saarnataan! Ei nimittäin riitä, että sinä kuulet sitä kerran tai kaksi, tai vaikka uskonelämäsi ensimmäiset viisitoista vuotta. Asia on näet juuri niin kuin Luther on jossakin sanonut: Meidän täytyy kuulla evankeliumia joka päivä, sillä me unohdamme sen joka päivä.

Sen vuoksi, ystävä, älä kyllästy tulemaan kirkkoon! Älä kyllästy, vaikka pastorisi saarnat eivät aina tarjoaisi sinulle sykähdyttäviä hengellisiä kokemuksia taikka ahaa-elämyksiä. Jokaviikkoisen hengellisen ruokasi Herra kuitenkin tahtoo sinulle niissä tarjota. Ethän sinä kotonasikaan jätä syömättä sen takia, ettei sinulla joka aterialla ole pöydässä parasta ranskalaista gourmet-ateriaa. Sinä pidät itsestäänselvänä sitä, että syöt ruokaa – vaikka perunoita ja kastiketta tai pyttipannua –, koska vain syömällä ruumiisi saa tarvitsemansa ravinnon.

Älä siis kyllästy tulemaan kirkkoon, Herrasi perheväen hengelliseen ruokapöytään!

Ja vaikka kyllästytkin, tule silti! Täällä sinun Herrasi ja Vapahtajasi, Jeesus Kristus tahtoo yhä uudestaan antaa sinulle kaikki syntisi runsaasti anteeksi, ravita ja hoitaa sinua armossaan, sekä pyhittää sinua yhteydessään. Mikä voisi olla parempaa kuin se, mitä Jeesus itse tahtoo sinulle antaa?

Ja nyt, jotta me olisimme valmiit ottamaan vastaan nämä Herramme lahjat, jotka Hän tänäänkin meidän todelliseen tarpeeseemme tahtoo antaa, tunnustakaamme Hänelle kyllästymisemme, penseytemme ja koko syntisyytemme. Sanansa kautta Hän tahtoo antaa sen kaiken anteeksi, oman, kalliin sovintoverensä tähden.

(Rippisaarna Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 9.9.2018.)

15. sunnuntai helluntaista (3. vsk), 1. Tess. 5:16–24

Henkeä älkää sammuttako!

Mikä henki?

Päivän epistolassa Herra varoittaa seurakuntaansa apostoli Paavalin kautta. Hän sanoo: Henkeä älkää sammuttako. Tässä saarnassa keskitymme tarkastelemaan tätä yhtä lausetta sekä sitä, miten se meidän elämäämme liittyy.

Jotta ymmärtäisimme mitä Herra hengen sammuttamisella tarkoittaa, on ensin kysyttävä mistä hengestä Hän puhuu. Pyhä Raamattuhan nimittäin edellyttää, että on olemassa monenkinlaisia henkiä. Ehkä muistat, että toisessa yhteydessä Herra puhuu apostoli Johanneksen kautta näin: Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. (1. Joh. 4:1) Kuitenkaan tämän päivän teksti ei puhu mistä tahansa hengestä, joka ihmisessä sattuu vaikuttamaan. Se ei myöskään puhu esimerkiksi sellaisista ihmeellisistä ilmiöistä, joiden perässä jotkut kristityt juoksevat ja joita kutsutaan henkilahjoiksi, kuten vaikkapa kielilläpuhumisesta, sairaiden parantamisesta tai muista sellaisista. Sana puhuu tässä itsestään Herrasta ja eläväksitekijästä, Pyhästä Hengestä.

Mitä Hengen sammuttamisella tarkoitetaan?

Juuri tästä näkökulmasta saattaa vaikuttaa melko erikoiselta, että apostoli kirjoittaa: Henkeä älkää sammuttako. Onko Pyhä Henki muka niin kuin tuli, joka voidaan sammuttaa? Eikö Hän ole Jumala, ikuinen ja muuttumaton? Tavallinen tulihan kuuluu häviävien ja muuttuvien asioiden joukkoon. Jos nyt jollakin on palava kynttilä, mutta hän sitten sammuttaa sen, tuli lakkaa olemasta. Mutta miten Pyhä Henki – ikuinen ja muuttumaton Jumala – voisi lakata olemasta, puhumattakaan siitä, että joku ihminen voisi vaikuttaa Hänen olemassaoloonsa ja ”sammuttaa” Hänet?

Asia voitaneen helposti ymmärtää, kun peilataan sitä siihen, mitä Jeesus sanoo uskovilleen: Te olette maailman valkeus. (Matt. 5:14a) Melkein heti perään Hän jatkaa: eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. (Matt. 5:15) Jeesus siis sanoo, että Hänen omansa ovat maailman valo. Mutta mitä ihmettä? Herrahan sanoo toisaalla, että Hän on itse maailman valo! (Joh. 8:12) Miten Hänen uskovansa nyt siis voisivat olla valo? Vastaus on selvä: eivät he sitä itsessään olekaan. Juuri siksi Jeesus vertaa heitä lamppuun. Öljylamppu – tai mikä lamppu tahansa – on laite, jossa itsessään ei tietenkään ole mitään valoa tai tulta. Se on valon väline, joka pitää ensin sytyttää. Vasta sitten se voi pitää yllä tulta ja siten myös valoa. Sen takia onkin oikeastaan vähän harhaanjohtavaa puhua lampun valosta. Eihän tuli tai sen valo ole lampun omaa valoa, vaan niiden täytyy tulla lamppuun sen ulkopuolelta. Näin asia on myös sen suhteen, mitä Jeesus sanoo omistaan maailman valona. Itsessään nämä ihmiset eivät tietenkään loista mitään valoa, vaan elävät pikemminkin synnin ja kuoleman pimeydessä. Mutta niin kuin vaikkapa suuresta palavasta soihdusta voidaan ottaa tuli yhteen pieneen öljylamppuun tai kynttilään, niin ovat kristitytkin saaneet kasteen ja uskon kautta tulla osallisiksi siitä maailman valosta, joka Kristus on. Kristuksessa sytytettyinä he ovat osallisia kaikesta, mikä Hänen on. Sen vuoksi heitä myös voidaan kutsua valoksi, ja jopa puhua heidän valostaan, joka loistaa ihmisten edessä (Matt. 5:16).

Jos seurakunta kuitenkin lakkaa kuulemasta Jeesuksen sanaa, sen uskon liekki väistämättä hiipuu ja lopulta sammuu. Tämä ei tarkoita sitä, että Kristus-valo sammuisi. Ei tietenkään! Eihän Herra, itse Elämä ja maailman Valo mihinkään muutu. Mutta luopuessaan valon lähteestä ja siten myös uskosta seurakunta luopuu osallisuudesta valoon. Toisin sanoen valo itsessään ei sammu, mutta tuon seurakunnan kohdalla se sammuu.

Juuri tästä on kysymys nyt myös siinä, mitä apostoli kirjoittaa Hengen sammuttamisesta. Ei hän Hengen sammuttamisella tarkoita sitä, että Jumalan Henki lakkaisi olemasta. Pikemminkin kyse on siitä, että seurakunta tai yksittäinen ihminen ei halua enää elää Pyhän Hengen työn kohteena, vaan alkaa vastustaa Hänen työtään. Tästä seuraa se, että luovutaan osallisuudesta Pyhän Hengen tuleen. Toisin sanoen, Pyhän Hengen tuli ei itsessään ei tietenkään koskaan voi sammua, mutta tuon seurakunnan tai ihmisen kohdalla se sammuu. Tästä apostoli seurakuntaa nyt varoittaa.

Hengen sammuttaminen seurakunnassa

Mutta mitä Pyhän Hengen vastustaminen sitten käytännössä on? Jotta tähän voidaan vastata, on ensin kysyttävä missä Pyhä Henki toimii. Ensinnäkin asia on niin kuin Luther tunnustuskirjoissa linjaa: ”on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä.” (Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 3) Edelleen hän opettaa: ”Meidän täytyy siis pitää lujasti kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä ihmisten kanssa millään muulla tavalla kuin sanan ja sakramenttien välityksellä. Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse Perkeleestä.”  (Schmalkaldenin opinkohdat III 8, 10) Samaa asiaa voidaan katsoa myös positiivisemmasta näkökulmasta, niin kuin Augsburgin tunnustus (V 2) tekee: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” Toisin sanoen: vaikka kaikkivaltias Jumala voisi toki toimia aivan missä tahtoisi, Hän kuitenkin meidän, aineeseen ja paikallisuuteen sidottujen ihmisten vuoksi on tahtonut sitoa Pyhän Henkensä työn juuri ulkoiseen sanaansa. Jotta me rajalliset ihmiset voisimme tietää, missä me voimme tulla osalliseksi Pyhän Hengen työstä, on Jumala päättänyt lahjoittaa Henkensä meille meidän korvillamme kuultavan sanan ja meidän silmillemme näkyvän sanan, siis sakramenttien välityksellä. 

Sen vuoksi – ensiksi – Pyhän Hengen ja Hänen työnsä vastustamista on se, mitä tässäkin maassa paljon nähdään: piispat ja pastorit eivät enää saarnaa sitä sanaa, jonka Herra on heille saarnattavaksi antanut, ja jonka kautta Hän lahjoittaa Pyhän Henkensä ihmisille. Yleensä tällainen Jumalan sanan saarnan loppuminen ei tapahdu siten, että pastorit alkaisivat yhtäkkiä saarnata sanan sijasta jotakin aivan muuta. Pikemminkin usein näyttää käyvän niin, että saarnaajat alkavat vähitellen keskittyä puheissaan päivän politiikkaan tai muihin ajankohtaisiin asioihin, moraalisiin linjauksiin, kristittyjen haastatteluihin, kirja-arvosteluihin tai muuhun sellaiseen. Tällä tavalla he alkavat saarnoissaan painottaa ajallisia asioita sen sijaan, että jakaisivat Jumalan ikuista sanaa seurakunnan elämäksi. Toki usein tällaisissa puheissa esitetyt ajatuksetkin saattavat olla sinänsä aivan oikeita, viisaita, tai vähintäänkin harmittomia; ei niissä välttämättä ole mitään kristillisen uskonopin vastaista – ainakaan aluksi. Kuitenkin näin seurakunta vähitellen totutetaan lähinnä kauniisiin puheisiin niin, ettei se enää osaa kaivata muuta. Ehkä joku kirkkokansasta sitten sanookin: ”Mutta onhan hän hyvä piispa, mainitsihan hän saarnassaan ihan Jeesuksenkin!” Kuitenkin todellisuudessa Jumalan sanan saarnan korvaaminen kaikenlaisella muulla – vaikka kuinkakin kristilliseltä vaikuttavalla puheella – ei ole muuta kuin sanan saarnan vaientamista. Tämä ei ole leikin asia. Nimittäin jos ja kun Pyhä Henki haluaa käyttää nimenomaan ulkoista sanaa tullakseen seurakunnan luo ja tehdäkseen työtä sen elämässä, tarkoittaa tällainen sanan saarnan vaientaminen yksittäisen seurakunnan kohdalla Pyhän Hengen laittamista säästöliekille, tai jopa kertakaikkista sammuttamista. Sellaista ”saarnaa” sallivassa seurakunnassa ei yhdenkään Jumalan sanaan pitäytyvän kristityn tule käydä. Miten nimittäin kukaan meistä syntisistä voisi ilman Jumalan sanaa saada syntinsä anteeksi ja tulla autuaaksi? Ei ainakaan minulla ole sellaisia hengellisiä lihaksia, että niiden avulla ilman sanaakin selviäisin hengissä, toisin sanoen Hengessä.

Moni vilpitön kristitty on kyllä halunnut jatkaa osallistumista tällaisen ”sanattoman” seurakunnan toimintaan ajatellen, että juuri tämän sanan vaientamisen tähden pitää uskovien nyt olla siellä vaikuttamassa ja muuttamassa seurakuntaa parempaan suuntaan. Valitettavasti useimmiten on kuitenkin käynyt niin, että se, mikä on muuttunut, on tuo yksittäinen kristitty. Onkin hyvin vaikea kuvitella, että yksittäinen uskova pystyisi jatkuvasti elämään ympäristössä, jossa sana ja Hengen työ pyritään systemaattisesti sammuttamaan, ilman että tämä ympäristö vaikuttaisi häneen itseensä. On hyvin vaikea kuvitella, että kun koko kirkollinen elämä ympärillä luopuu Jumalan sanasta, yksittäinen kristitty jaksaisi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen yksin pitää kiinni Jumalan sanasta ja sen totuudesta. Siksi moni kristitty, joka ennen halusi kaikessa pitäytyä Pyhän Hengen ilmoitussanaan, on, totuteltuaan Henkeä sammuttavaan saarnaan, joutunut tilanteeseen, jossa Hengen työ on hänen itsensä kohdalla sammunut. Tämä ei ole – kuten sanottu – leikin asia.

Hengen sammuttaminen yksittäisen kristityn elämässä

Mutta toiseksi, vaikka seurakunnassa Jumalan sanaa jaettaisiin puhtaasti, osaa ihminen kuitenkin vastustaa Pyhää Henkeä henkilökohtaisessa elämässään. Yksittäisen kristityn elämässä Hengen ja Hänen työnsä vastustamista on se, että kristitty ei enää halua pyhittää lepopäivää. Toisin sanoen, kristitty ei halua enää antaa Jumalan sanan ja sen saarnan tulla omaan elämäänsä sitä pyhittämään (Vähän katekismus I 5–6). Monen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, ettei enää jakseta lähteä kirkkoon sanaa kuulemaan.

Totta kai on selvää, että sinunkin eteesi voi tulla pakottavia syitä, joiden vuoksi et aina pyhäpäivänä pääse kirkkoon. Ehkä olet sairaana. (Silloin ei muuten kannata lainkaan epäröidä soittaa pastorille ja kutsua hänet kotiin tai sairasvuoteen ääreen jakamaan sanaa ja ehtoollisen sakramenttia!) Jollekin toiselle Jumala on antanut tehtäväksi pitää huolta lähimmäisten terveydestä, ja tässä työssään häntä tarvitaan joskus viikonpäivästä tai vuorokauden ajasta riippumattakin. Vielä joku saa tehtäväksi lähteä työmatkalle sunnuntain aamulennolla. On selvää, että tällaisista itsestä riippumattomista syistä aktiivinenkin seurakuntalainen joutuu joskus jäämään pois messusta.

Kuitenkin on myös niitä, jotka hyvin tietävät Pyhän Hengen toimivan Jumalan sanan lukemisessa, sen saarnassa, sekä Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa, mutta tästä huolimatta tietoisesti jäävät aina mieluummin kotiin nukkumaan tai lähtevät harrastuksiinsa. Pidemmän päälle tällainen on Pyhän Hengen vastustamista, itsensä Kirkon Herran vastustamista. Jeesushan sanoo apostoleilleen: Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt. (Luuk. 10:16) Varokaa siis, rakkaat kristityt, antamasta periksi lihalliselle mielellenne, joka mukavuudenhalussaan haluaa jäädä pois Jumalan sanan kuulosta ja Pyhän Hengen työn yhteydestä. Mistä muualta sinä saisit sen voiman, että saat syntisi anteeksi ja pysyt kristittynä?

Voi myös olla, että joku käy kyllä säännöllisesti kirkossa ottamassa vastaan syntien anteeksiantamuksen lahjoja, mutta jatkuvasti sallii itselleen viikolla sellaisia asioita, jotka Pyhän Hengen ilmoitussana, Raamattu kieltää. Sinäkin kyllä tiedät, millaista se on, kun perkele, maailman houkutukset ja oma lihasi haluavat vetää sinua lankeemukseen. Ehkä olet myös kokenut, miten Pyhä Henki tällaisten kiusausten hetkellä varoittaa sinua? On kuin joku sanoisi mielessäsi: Älä sano lähimmäisellesi sitä, mitä mieleesi nyt tuli, ettet tappaisi häntä sanoillasi (2. Moos. 20:13). Älä juo itseäsi humalaan, sillä sinä tiedät, että siitä seuraa irstas, Jumalan mielen vastainen meno (Ef. 5:18). Älä edes kokeilumielessä mene noille nettisivuille, jotka lupaavat sinulle niin paljon, sillä todellisuudessa ne eivät anna sinulle yhtään mitään (2. Moos. 20:14). Älä jätä maksamatta veroja sivutuloistasikaan, ettet varastaisi sitä, mikä yhteiskunnalle kuuluu (2. Moos. 20:15).

Jos sinä, Jumalan sanaan pitäytyvä kristitty, kuulet Pyhän Hengen kehottavan omaatuntoasi tällä tavalla, kuule silloin Häntä. Tietenkin sinun pitää myös koetella kaikki tämä Jumalan selvällä sanalla, voidaksesi tietää onko kyse todella Pyhän Hengen puheesta vai ehkä jostakin muusta (1. Tess. 5:21). Kuitenkin silloin kun kuulet Hänen äänensä, älä järkeile sanoen mielessäsi: ”No minä nyt vain vähän kokeilen tätä saadakseni lisää kokemusta. Kyllä minä kohta sitten kuuntelen, mitä Henki minulle sanoo.” Varo vastustamasta Pyhää Henkeä! Miksi tämä asia on niin vakava? Siksi, että Pyhän Hengen vastustamisella on seurauksensa. Henki on kyllä hyvä ja armollinen, mutta ei Hän väkisin jatkuvasti kutsu sitä ihmistä, joka aina torjuu Hänen kutsunsa. Jos kristitty aina vastustaa Hänen ääntään, lakkaa Hän puhumasta. Lopulta Hänen liekkinsä sammuu kristityn sydämestä. Niin kristitty lakkaa olemasta kristitty.

Täyttykää Hengellä!

Varokaa siis, te Herralle rakkaat, Pyhän Hengen sammuttamista niin seurakunnassa kuin henkilökohtaisessa elämässännekin! Ensiksi, rukoilkaa herkeämättä pastorienne ja piispanne puolesta, että he eivät saarnaisi Jumalan seurakunnalle omaa, inhimillistä sanomaansa, joka sopii heille itselleen tai heidän kuulijoilleen. Rukoilkaa, etteivät he näin sammuttaisi Pyhän Hengen työtä seurakunnassa, vaan että Jumala saisi heidän jakamansa sanan kautta lahjoittaa Hengen yhä uusille, ja sytyttää heidät tulellaan.

Toiseksi, älkää omassa elämässännekään saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille pyhässä kasteessa annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka (Ef. 4:30). Varokaa täyttämästä aikaanne kaikenlaisella vähemmän tärkeällä, vaikka se sinänsä olisi harmitontakin. On toki hyvä olla tietoinen maailman ja oman paikkakunnan tapahtumista. Voi kuitenkin olla myös hyvä harjoitella hitautta television, sosiaalisen median tai jopa päivän lehden avaamisessa. Olkaa sen sijaan nopeat avaamaan heti aamulla Raamattu tai joku hyvä hartauskirja, vaikka lukisitte sieltä vain yhdenkin pienen kohdan. Se, että asetatte Pyhän Hengen ilmoitussanan, Raamatun etusijalle elämässänne, ei ole vain jokin luterilainen korulause. Se on aivan käytännön ratkaisu: Ensin avataan Jumalan sana, vasta sitten muut informaatiolähteet. Ensin annetaan Pyhän Hengen puhua sanan kautta omalle sydämelle. Vasta sitten tulevat uutistoimittajien välittämät sanomat tai ystävien kissavideot. Ja kun aamulla herättyänne pidätte aamuhartaushetkeänne, rukoilkaa, että Jumalan valtakunta tulisi teidänkin luoksenne. Rukoilkaa toisin sanoen sitä, että taivaallinen Isä antaisi teille Pyhän Henkensä, että Hänen armostansa uskoisitte Hänen pyhän sanansa ja eläisitte Hänen ominaan täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa (Vähä katekismus III 7–8). Rakkaat ystävät, täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. (Ef. 5:18c–20) Ja kun te tällä tavalla Raamatun, katekismuksen ja virsikirjan äärellä käytätte Jumalan Hengen täyttämää sanaa – tapahtui se sitten yhdessä tai erikseen –, älkää tässä harrastuksessanne olko veltot, vaan olkaa pikemminkin Hengessä palavat ja palvelkaa Herraa. (Room. 12:11)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.9.2018.)