14. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Room. 13:8–10

Laki ja evankeliumi – ja sitten taas laki?

Ensin laki, sitten evankeliumi. Entä sitten?

Kun sinä tulet messuun, millaista saarnaa odotat? Niin kuin jokainen kunnon luterilainen, sinäkin varmasti tiedät, että saarnassa pitää laki ja evankeliumi olla tarkasti erotettuna toisistaan. Lakia on tietenkin kaikki se, mitä Jumala sanassaan käskee ja vaatii, sekä toisaalta myös kieltää. Lain saarnan tehtävänä on osoittaa, että olet syntinen etkä voi tehdä mitään siitä, mitä Jumala sinulta tahtoo. Toisaalta evankeliumia on kaikki se, joka ainoastaan antaa ja lahjoittaa, sekä niin myös lohduttaa sinua. Evankeliumin saarnan tehtävänä on tuoda sinulle Kristus ja Hänessä anteeksianto juuri siitä synnistäsi, että et voi täyttää Jumalan lakia. Ehkä sinäkin odotat kuulevasi saarnassa juuri nämä asiat. Ehkä odotat, että saat kuulla saarnan, joka aivan rakenteensakin puolesta seuraa tätä jaottelua: Ensin kuulet kauhistavan lain jyrinän, joka osoittaa täydellisen mahdottomuutesi tehdä mitään hyvää. Tuo laki vie sinut helvetin tuskaan. Kuitenkin jo tätä kuullessasi tiedät, että kohta synkät pilvet väistyvät ja esiin tulee ihana evankeliumin aurinko, joka valaisee sinun pimeytesi ja julistaa, että syntisyydestäsi huolimatta olet Kristuksen tähden Jumalan rakas lapsi. Niin evankeliumi avaa sinulle taivaan portit ja tuo sisimpääsi helpottavan kokemuksen: ”Minä olen pelastettu!” Sitten tulee heti ”aamen”, ja pääset taas jatkamaan elämääsi niin kuin aina ennenkin. Näinkö sen kuuluu mennä?

Totta kai olet aivan oikeassa siinä, että juuri lain ja evankeliumin oikeasta erottamisesta käsin – ja vain siitä käsin – me ymmärrämme, mikä on Jumalan sanan keskeisin sisältö ja mitä Hän tahtoo sanassaan meille sanoa. Tätä asiaa ei pidä koskaan väheksyä saati unohtaa! Samalla voidaan kuitenkin huomauttaa ainakin kahdesta asiasta: Ensinnäkin, on yksi asia painottaa lain ja evankeliumin oikeaa erottamista. Kuitenkin aivan toinen asia on vielä se, että uskovat hamuavat sellaista tunnekokemusta, jonka tällaisen jaottelun pohjalle rakennettu laki-sitten-evankeliumi -tyyppinen saarna voi synnyttää. Moni aivan hyvää tarkoittava ja vilpitön luterilainenkin on alkanut etsiytyä kuulemaan lähinnä niitä saarnaajia, jotka tarjoavat kuulijoilleen tällaisen vavahduttavan sisäisen kokemuksen synnistä ja armosta. Totta kai Jumalan sana voi koskettaa sinun sydäntäsi myös tavalla, jonka voit kokea tunteissasi. Hyvä niin! Tällaisten tuntemusten perusteella et kuitenkaan voi mitata sitä, onko laki ja evankeliumi jaettu sinulle oikein. Toiseksi, laki–evankeliumi -jaottelua ei saa tulkita niin kuin usein kuulee tehtävän. Jotkut kuuluvat nimittäin ajattelevan, että laki on paha, evankeliumi puolestaan hyvä. Siksi ajatellaan, että saarnassakin pitää käydä vähän niin kuin klassisessa sadussa: ensin paha susi syö punahilkan, sitten urhea metsästäjä masentaa suden ja pelastaa punahilkan. Happy end. Aamen. Totta kai onkin niin, että laki kauhistaa luonnollista, syntistä ihmistä, jopa surmaa hänet. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että laki itsessään olisi paha. Ei kai siinä ole mitään pahaa, että laki kieltää tappamasta sinua, ottamasta puolisoasi tai omaisuuttasi, taikka puhumasta pahaa sinusta? Ei tietenkään! Laki onkin kokonaan pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. (Room. 7:12) Syntiin langennut ihminen sen sijaan on luonnostaan paha eikä sellaisenaan voi noudattaa Jumalan tahtoa, joka on laissa ilmaistuna. Sen vuoksi laki on lihalliselle ihmiselle niin kauhistuttava asia.

Kuitenkin Jumalan sanan äärellä käy ilmeiseksi, ettei riitä, että kristityille saarnataan: ”te olette kokonaan pahoja ettekä kykene mihinkään hyvään, mutta Kristus on lunastanut teidät.” Jumalan sana edellyttää, että Kristuksen seurakunnalle – siis synnistä ja lain orjuudesta vapahdetuille! – saarnataan myös siitä, mitä hyvää Kristuksen armollisesta työstä meidän hyväksemme tulee seurata. Tästä asiasta puhuu myös tämän päivän epistola. Siksi minä joudunkin nyt tuottamaan pettymyksen niille Teistä, jotka ehkä odotitte perinteistä ensin-laki-sitten-evankeliumi -saarnaa.

Laki – evankeliumi – laki?

Pyhän Hengen inspiroima apostoli kirjoittaa Kristuksen seurakunnalle näin: Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. (Room. 13:8) Tämän asian voisi tiivistää muun muassa seuraavasti: laki = rakkaus. Kun sana siis sanoo, että kristittyjen tulee rakastaa toinen toistaan, tarkoittaa tämä, että heidän tulee elää ja toimia Jumalan lain mukaan.

Nyt joku tosin ehkä kauhistuu: ”Eikö sen saarnaaminen, miten kristittyjen tulee elää, ole lakia? Mutta me luterilaisethan tiedämme hyvin, että laki aina syyttää ja osoittaa ihmiselle hänen syntinsä. Siksi, jos nyt saarnataan, miten ihmisten tulisi elää kristittyinä kuultuaan evankeliumin, tullaan heille saarnanneeksi uudestaan kauheaa tuomion sanaa. Tällainen uuden kuuliaisuuden ja hyvien tekojen saarnaaminen asettaa kuulijat uudelleen lain alle. Eikö tämä ole hirveää lakihenkisyyttä, joka vie ihmisen epätoivoon? Tai eikö tämä voi myös johtaa kristityn siihen toiseen päämäärään, jota lakihenkisyys tuottaa: ylpeyteen ja omavanhurskauteen?”

Rakas ystävä, älä ymmärrä väärin! Lain saarnaaminen sinulle ei tarkoita sitä, että sinut, jonka Kristus on juuri vapauttanut lain alta evankeliumin vapauteen ja armon alle, nyt vaadittaisiin uudestaan alistumaan lain orjuuden ikeeseen (vrt. Room. 6:14; 8:2; Gal. 5:1). Lain pääasiallinen käyttö on kyllä se, että Pyhä Henki käyttää sitä osoittamaan ihmiselle hänen syntisyytensä. Mutta Henki käyttää lakia myös muihin tarkoituksiin. Sitten kun ihminen on armosta, uskon kautta ja Kristuksen tähden saanut anteeksi kaiken sen synnin, jonka laki paljasti, on hän syntynyt uudesti. Hän on uusi ihminen, joka mielellään tekee Jumalan tahdon. Tälle uudelle ihmiselle ei lakia saarnata synnin osoittamiseksi tai siksi, että laki kirouksineen raskauttaisi tai pakotuksineen vaivaisi häntä (vrt. 1. Tim. 1:9). Kuitenkaan ei uudestisyntyneen ihmisenkään ole tarkoitus elää ilman lakia. Päinvastoin, Jumalan laki on kirjoitettu hänen sydämeensä. Uutena luomuksena kristitty iloitsee Jumalan laista ja yhtyy siihen mielellään (Room. 7:22). Niin kuin Pyhä Henki psalmissa sanoo, hän rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt. (Ps. 1:2) (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI, 5.) Hän ”elää lakiin kirjatun Jumalan tahdon mukaisesti ja tekee kaiken alttiisti ja iloisesti, sikäli kuin hän on uudestisyntynyt.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI, 17.) Siksi sinäkin juuri siksi, että olet Kristuksessa vapaa, olet nyt Hänessä vapaa elämään Jumalan lain mukaan, siis Hänen pyhän tahtonsa mukaan, ja Pyhän Hengen johdatuksessa tekemään kaikkea sitä, mikä on hyvää, Hänelle otollista ja täydellistä (vrt. Room. 12:2c).

Mutta samalla on totta myös se, että kristityssä on vielä vanha ja lihallinen, syntiin taipuvainen puolikin jäljellä. Sinäkin tiedät, millaista tämä on: Uuden, sisällisen ihmisesi puolesta sinullakin on kyllä halu Jumalan lakiin. Mutta samalla sinun jäsenissäsi oleva laki sotii sinun mielesi lakia vastaan. (Room. 7:22–23) Juuri sen vuoksi, että uskovissa on vielä tämä lihakin jäljellä, tarvitset myös sinä, oikein uskova, valittu ja uudestisyntynyt Jumalan lapsikin ”joka päivä tämän elämän ajan laista saatavaa opetusta, kehotusta, varoitusta ja uhkausta voidakseen vastustaa lihan himoja.” Eikä tämäkään riitä, vaan sinä tarvitset usein myös rangaistuksia, jotka ravistelevat sinua, niin että sinä seuraat Jumalan Hengen ohjausta. (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI 9.) Näin meidän luterilainen tunnustuksemme opettaa. Sinussa olevan vanhan Aadamin vuoksi on välttämätöntä, että Herran laki aina loistaa sinulle. ”Vanha Aadam ei saa noudattaa omaa tahtoaan, vaan se on sekä lain kehotuksin ja uhkauksin että myös rangaistuksin ja kärsimyksin pakotettava seuraamaan Hengen johdatusta ja antautumaan hänen vangikseen”. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. VI 4.) Näin täytyy tapahtua aina siihen asti, kunnes ”ihmiseltä lopullisesti riisutaan tämä synnin turmelema liha ja hänet luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudeksi”. Silloin ”hän lakkaa tarvitsemasta lain saarnaa, uhkausta ja kuritusta.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VI 24.)

Tällä tavalla siksi, että kristittynä olet yhtä aikaa vanhurskas ja syntinen, toimii myös Jumalan laki sinun kohdallasi kahdella tavalla: Yhtäältä Jumalan laki ja pyhä tahto on uudelle ihmisellesi suuri ilon aihe. Toisaalta laki myös kovistelee sinun vanhaa ihmistäsi, joka ei tahdo alistua sen alle eikä voikaan (Room. 8:7).

Juuri tähän liittyy se, mitä Pyhä Henki tässä apostolin kautta sanoo: Sinä olet velallinen; sinulla on velvollisuus täytettävänä. Mikä se velvollisuus on? Sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi ja myös käytännössä osoittaa tätä rakkautta heille. Sinun tulee antaa itsestäsi ja omastasi heidän hyväkseen, aivan niin kuin sinä laitat itsesi likoon omankin hyväsi vuoksi. Näin sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi, vaikka et itse kokisi saavasi heiltä mitään vastineeksi. Toisin sanoen: sinun on elettävä Jumalan lain mukaan.

Kun siis Pyhä Henki tässä sanoo, että olet velvollinen rakastamaan veljiäsi ja sisariasi, huomaa tarkoin: Ei ole niin, ettei tämä olisi mahdollista. Kyllä se on! Vanhalle lihallesi tällainen rakastaminen tosin on mahdotonta. Lihasi puolestahan sinä etsisit mielelläsi vain omaa mukavuuttasi, omaa edistymistäsi, omaa kunniaasi. Juuri sen tähden Henki sinua tässä lain kautta kehottaakin, että tuo vanha lihasi masennettaisiin ja alkaisit keskittyä oman etusi sijaan lähimmäisesi hyvään. Mutta toisaalta sinun uudelle ihmisellesi, joka parannuksessa joka päivä tulee esiin ja nousee, sekä myös elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana (Vähä katekismus IV 12), tälle uudelle ihmisellesi rakastaminen ei ole mahdotonta. Tästä Luther kirjoittaa Isossa katekismuksessa:

Mutta usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä. Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä. Isä antaa meille koko luomakunnan, Kristus koko työnsä ja Pyhä Henki kaikki lahjansa. (Iso katekismus II 68–69)

Siinä määrin kuin sinä olet uusi ihminen, voit hyvin rakastaa, teet niin jopa aivan mielelläsi. Tämä on mahdollista siksi, että sinä olet tullut ensin Jumalan rakastamaksi, niin kuin Pyhä Henki sanookin: Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Jumala on rakastanut sinua niin paljon, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettet sinä, joka Häneen uskot, hukkuisi, vaan sinulla olisi iankaikkinen elämä (vrt. Joh. 3:16). Kristus on jo antanut ja uhrannut itsensä kokonaan Golgatan ristillä sovittaakseen sinut, itsessäsi syntisen. Hän on täyttänyt Isänsä lain sinun, lain rikkojan puolesta. Kun Jumala on sinua näin rakastanut, kun Hän on Pojassaan sovittanut sekä itserakkautesi että rakkaudettomuutesi lähimmäisiäsi kohtaan, kun Hän yhä edelleen armonvälineissään vuodattaa sinulle anteeksiantamustaan ja rakkauttaan, ja kun sinä uskot Häneen, olet sinäkin velvollinen rakastamaan veljeäsi ja sisartasi. Tämä on ihana velvollisuus! Se on velvollisuus, jonka vapaaehtoista täyttämistä ihmisiä rakastava Jumala itse tahtoo Henkensä kautta vaikuttaa kaikissa omissaan, sinussakin.

Velvollisuus rakastaa – mitä se voisi olla käytännössä?

Mutta mitä tällainen rakastaminen voisi aivan käytännössä olla seurakunnan elämää ajatellen? Ensinnäkin se, että voit rakastaa veljeäsi ja sisartasi Kristuksessa, edellyttää, että olet tekemisissä hänen kanssaan. Pyhä Henki on kutsunut, koonnut, valaissut ja pyhittänyt meidät yhdeksi Kristuksen ruumiiksi, taivaallisen Isän pyhäksi perheväeksi (vrt. Vähä katekismus II 6). Sinunkin elämäsi kristittynä on tullut mahdolliseksi nimenomaan seurakunnan yhteydessä, sanan ja kasteen välityksellä. Samoin sinun kristillinen elämäsi myös pysyy yllä juuri seurakunnan yhteydessä, sanan ja alttarin sakramentin välityksellä. Toisin sanoen se, että olet kristitty, tarkoittaa sitä, että sinä kuulut seurakuntaan, Kristuksessa pyhitettyjen joukkoon. Elätkö sinä Kristuksen ja Hänen seurakuntansa yhteydessä? Saatko viikosta ja päivästä toiseen hengellisen ravintosi Kristukselta, kun Hän sen jakaa omilleen saarnatuolistaan ja alttariltaan? Elätkö sitä elämää, jossa Kristus sinun välitykselläsi saa palvella myös toisia jäseniään?

Ehkä sinäkin ajattelet: ”Mutta kun minä olen niin vaivainen, etten voi tulla kristittyjen joukkoon. Olen niin heikko, niin syntinen, etten kehtaa näyttäytyä toisten joukossa.” Mutta eikö Kristus ole jo kerran kantanut sinun koko heikkoutesi ja vaivasi? Eikö Hän ole jo kasteessa pessyt pois syntejäsi? Eikö Hänen seurakuntansa ole sairaala, jossa Hän on meidän syntisten ja sairaiden parantajana? Jos luulet, että sinun pitäisi ensin olla vähän synnittömämpi, terveempi tai filmaattisempi voidaksesi tulla Kristuksen seurakunnan keskuuteen, kuule mitä Hän itse sanoo: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä. (Mark. 2:17) Älä siis enää piiloudu vaivojesi tai syntiesi taakse. Suostu sille samalle viivalle, jolla me kaikki kristityt – syntiset ja armahdetut – Kristuksen seurakunnassa olemme. Tule kirkkoon, veljiesi ja sisariesi joukkoon. Älä myöskään jää siihen mukavuudenhaluusi, joka sanoo, ettet jaksa lähteä kirkkoon, mutta jonka haluat selittää pois sillä, ettei sinulla vaivaisuutesi tähden ole voimia. Suostu osaasi paitsi Kristuksen veljenä ja sisarena myös Hänen toisten kristittyjensä veljenä ja sisarena. Tule kirkkoon, Jumalan perheväen yhteyteen.

Toiseksi, kun sitten olet tullut messuun, katso myös ympärillesi: Juuri tässä ovat sinun veljesi ja sisaresi Kristuksessa! Juuri tässä ovat ne lähimmäisesi, joita Pyhä Henki velvoittaa sinua rakastamaan. Ei tässä rakastamisessa ole ensisijaisesti kysymys mistään tavallisesta ystävyydestä. Ei kyse ole siitä, että meillä täällä seurakunnassa välttämättä jollakin inhimillisellä tasolla ”synkkaisi” aivan poikkeuksellisen hyvin keskenämme. Tietysti on hienoa, jos niin on! Mutta kristillisen lähimmäisenrakkauden keskuksessa ei ole tällainen inhimillinen yhteydentunne. Sinun ei välttämättä tarvitse edes pitää minusta, mutta sinun pitää kuitenkin rakastaa minua. Sama velvollisuus koskee minua suhteessa sinuun. Ei sinun tarvitse tuntea kaikkein läheisintä sydänten yhteyttä kaikkien veljiesi ja sisariesi kanssa. Olet kuitenkin velvollinen rakastamaan heitä, auttamaan heitä heidän ajallisen tai hengellisen elämänsä tarpeissa, tukemaan ja hoivaamaan heitä, rukoilemaan heidän puolestaan sekä rohkaisemaan evankeliumin sanalla.

Minkä takia? Kristus on nyt tullut sinun omaksesi, ja olet uskossa Häneen tullut osalliseksi Hänen vanhurskaudestaan sekä Jumalan lasten taivaallisesta perinnöstä ilman mitään omaa ansiotasi, ainoastaan Jumalan rakkauden kautta, Hänen, joka antaa sinun omaksesi siunauksensa ja Poikansa työn hedelmät. Juuri tästä seuraa se hyvien tekojen esimerkki, että myös sinä teet lähimmäisellesi niin kuin olet nähnyt Kristuksen tekevän sinulle. Koska sinä olet saanut Kristuksessa kaiken ja tullut rikkaaksi Hänessä, sinulle ei ole muuta käskyä, jolla palvella Kristusta ja olla Hänelle kuuliainen, kuin suunnata tekosi niin, että ne olisivat hyvät ja hyödylliset sinun lähimmäisellesi, aivan niin kuin Kristuksen teot ovat ja hyvät ja hyödylliset sinulle.

Tämän kaiken saakoon meissä aikaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 26.8.2018.)

Mainokset