11. sunnuntai helluntaista (3. vsk), 1. Moos. 18:20–32

Jumala tekee esirukoilijaksi

Synnin valtaan antautuneet kaupungit

Vanhan testamentin tekstissä kuulimme Herran puhuvan Abrahamille kahdesta kaupungista, Sodomasta ja Gomorrasta. Nämä kaupungit sijaitsivat Kuolleenmeren seudulla, Jordanin lakeudella. Ne kuuluivat itse asiassa viiden kaupungin liittoon, joista juuri Sodoma oli pääkaupunkina. Tuolla alueella asui siis paljon ihmisiä, eikä ihme, kirjoittaahan Mooses muutamaa lukua aiemmin, että Jordanin lakeus oli tuohon aikaan ihana paikka, runsasvetistä seutua […] niinkuin Herran puutarha, niinkuin Egyptin maa. (1. Moos. 13:11) Kuitenkin melkein heti näiden sanojen jälkeen profeetta kirjoittaa myös: Mutta Sodoman kansa oli kovin pahaa ja syntistä Herran edessä. (1. Moos. 13:13) Ja nyt kuulimme Herran itse sanovan samaa Abrahamille: Sodoman ja Gomorran synnit olivat ylen raskaat (1. Moos. 18:20). Kaupunkien asukkaat olivat siis antautuneet Jumalan pyhän tahdon vastaiseen elämään, väkivaltaan ja himojensa tyydyttämiseen luonnonvastaisilla tavoilla.

Jumala oli kyllä tehnyt työtään näiden kaupunkien asukkaiden elämässä. Vajaat viisitoista vuotta aiemmin Hän oli antanut neljän kuninkaan voittaa sodomalaiset ja heidän naapurinsa sekä viedä heidät vankeina pois. Näin Hän oli osoittanut heille, että vihasi heidän syntiään. Sitten Hän kuitenkin oli myös Abrahamin saavuttaman voiton myötä vapauttanut heidät ja palauttanut asuinsijoilleen, valtavan hyvinvoinnin keskelle. (1. Moos. 14:1–16) Näin Hän oli osoittanut tahtovansa antaa heille anteeksi ja auttavansa heitä. Mutta Sodoman kansa oli jo pian unohtanut nämä tapahtumat ja suistanut itsensä kauhean synnin valtaan.

Ei olekaan tavatonta, että juuri siellä, missä Jumala on siunannut ihmisiä kauniilla ja rikkaalla luonnolla, suurella yltäkylläisyydellä ja hyvinvoinnilla, kansa piankin unohtaa kärsimänsä koettelemukset, kääntää selkänsä Jumalalle ja elää hulluudessaan, aivan kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan (vrt. Ps. 14:1). Ihmisten huomio alkaa keskittyä lähinnä omaan ajalliseen hyvinvointiin. Hyvinvointi sinänsä on tietenkin Jumalan lahja ja sellaisena aivan hyvä asia. Kuitenkin ilman uskoa Jumalaan kiinnittyy luonnollisen ihmisen sydän näiden lahjojen antajan sijaan lahjoihin itseensä. Lihallisia himojaan seuraava syntinen luonto alkaa käyttää näitä lahjoja vääriin tarkoituksiin ja tekee niistä epäjumaliaan. Näin tapahtuu nykyäänkin usein juuri niiden kansojen keskuudessa, joille Jumala on lahjoittanut suurta kauneutta, rikkautta ja yltäkylläisyyttä. Siellä monet palvovat rahan, irrallisen seksin ja päihteiden epäjumalia, ja niin syyllistyvät ylen raskaisiin synteihin, niin kuin Sodoman ja Gomorran kaupunkien asukkaat.

Meidänkään kaupunkimme ei liene poikkeus. Tässäkin kaupungissa on monia, jotka ovat elämänsä aikana nähneet paitsi sen, miten Jumala on kovalla kädellä koetellut kansaamme, myös sitten auttanut ja johdattanut sitä, sekä siunannut monenlaisella hyvällä ja yltäkylläisellä elämällä. Ehkä joku tosin nyt sanoo, että tässä kaupungissa on paljon muutakin kuin suurta yltäkylläisyyttä. Totta: Työttömyysaste on jo vajaat kolmekymmentä vuotta ollut selvästi maamme keskiarvoa korkeampi. Täällä on paljon pienituloisia, sairaita, eläkeläisiä. Mutta samalla on kuitenkin myös paljon hyvinvointia. Moninaisten herkkujen ja tavaroiden runsauden keskellä on monen sydän kiinnittynyt siihen, mikä on Jumalan silmissä syntiä. Jumalan sanaa jaetaan kyllä joka sunnuntai ja viikollakin, mutta kaupungin vajaasta 120 000 asukkaasta vain muutama sata tai kymmenen käy sanankuulossa. Muulle kyllä löytyy aikaa: Työpaikan kahvitauolla puhutaan kilpaa kesämökin kaakelien valitsemisesta ja muun hyvinvoinnin lisäämisestä. Nautintoa ja uusia kokemuksia haetaan niin kiivaasti, että tämä kaupunki tunnetaan Suomen amfetamiinipääkaupunkina. Ihmiset eivät enää tyydy omiin aviopuolisoihinsa, vaan etsivät uusia kokemuksia milloin kenenkin seurasta. Ja niin täältäkin on löydetty järjestäytynyttä ihmiskauppaa ja prostituutiota, muusta irstailusta puhumattakaan. Sillä paikalla, jota kutsutaan kaupunkimme kulttuurikeskukseksi, harrastetaan avointa juopottelua ja väkivaltaa aamusta iltaan. Luonnonvastaisen seksuaalisen kanssakäymisen muotoja halutaan suositella kaikille jopa kaupunkimme julkisessa toiminnassa. Siitä, mikä Jumalan sanan mukaan on synti ja häpeä, halutaan kaikki opettaa tuntemaan kunniaa ja ylpeyttä (vrt. Fil 3:19).

Mutta: Yksikään meistä ei voi ulkoistaa tällaista sodomaa ja ylen suurta syntiä ulkopuolelleen. Jumalan sana opettaa, että myös sinä olet vanhan ihmisesi puolesta lihallinen, myyty synnin alaisuuteen (Room. 7:14b). Sinun lihassasi ei asu mitään hyvää (Room. 7:18a). Paha riippuu sinussa kiinni, ja vaikka sinä toki uuden, sisällisen ihmisesi puolesta yhdytkin Jumalan lakiin ja hyvään tahtoon, sinun jäsenissäsi vaikuttaa kuitenkin toinen laki, joka taistelee sinun mielesi lakia vastaan (Room. 7:21–23). Sen vuoksi, vaikka Jumala on Poikansa kallilla verellä jo lunastanut sinut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestasi (1. Piet. 1: 18–19), sinunkin kotonasi ei kovakorvaisuus Jumalan sanalle ja Hänen armokutsulleen ole tuntematon. Sinunkin kotonasi on vaikea motivoitua Raamatun sanan lukemiseen ja kuulemiseen. Siellä riidellään tai vaietaan vaikeista asioista, siellä alistetaan ja alistutaan, loukataan ja loukkaannutaan. Ehkä joku sanoo: ”Ei meillä tapahdu mitään tuollaista.” Hyvä jos niin on! Mutta kysyn: Onko sinun sydämesi päivittäin täyttynyt rakkaudesta Jumalaa ja Hänen pyhää tahtoaan kohtaan? Entä perheenjäseniäsi tai muita lähimmäisiä kohtaan? Niin se on: sinun syntisessä sydämessäsi on kaikki potentiaali Jumalan sanan halveksimiseen, vanhempien väheksymiseen, vihaan ja murhaan, avion rikkomiseen, varastamiseen, pahan puhumiseen ja toisen oman himoitsemiseen, kaikkeen siihen, mitä Sodomassa ja Gomorrassa julkisesti harjoitettiin.

Esirukous langenneen kaupungin puolesta

Toiseksi kuulimme, miten Herra sanoo: Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri. (1. Moos. 18:20) Varmaankin olivat monet hylävtyt vaimot ja lapset, raiskatut, hakatut ja surmattavat noissa kaupungeissa aivan huutaen valittaneet Jumalalle kokemaansa vääryyttä. Ehkäpä jotkut uskovatkin olivat huutaneet Jumalan puoleen näiden karmeuksien vuoksi. Varmaankin yksi heistä oli Loot, josta apostoli kirjoittaa, että rietasten vaellus irstaudessa vaivasi häntä, ja että asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla. (2. Piet. 2:7–8)

Näiden sanojen äärellä herää kysymys: Oletko sinä rukouksissasi huutanut Jumalalle nähdessäsi kotikaupunkisi tilan? Olemmeko me seurakuntana harrastaneet sen kaupungin menestystä, johon Herra on meidät siirtänyt ja asettanut? Olemmeko rukoilleet Herraa tämän kaupungin asukkaiden puolesta? (Jer. 29:7) Tämä on meidän tehtävämme niin seurakuntana kuin yksittäisinä kristittyinäkin. Jumala ei ainoastaan toivo, että Hänen omansa rukoilisivat. Hän aivan käskee meitä rukoilemaan (2. Moos. 20:7; Vähä katekismus I 4).

Mutta Jumala ei ainoastaan käske omiaan rukoilemaan. Sanansa kautta Hän Pyhässä Hengessä myös vaikuttaa tämän rukouksen meissä. Päivän tekstin edellä, siis juuri ennen puhettaan Sodoman ja Gomorran karmeasta tilasta Herra sanoo: Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä? (1. Moos. 18:17) Herra siis tahtoi ilmoittaa Abrahamille sen, mitä on suunnitellut, ja tekikin niin. Tällä tavalla Hän itse veti palvelijansa rukoilemaan näiden synnin valtaan langenneiden kaupunkien ja niiden asukkaiden puolesta. Jumala itse teki Abrahamista esirukoilijan. Näin Hän teki, sillä Hän tahtoi suuressa armossaan kuulla palvelijansa rukoukset sekä vastata niihin. Katso miten paljon Hän rakasti noita syntisiä! Katso miten paljon Hän tahtoi pelastaa heidät!

Rakas ystävä, kuule ja lue sinäkin säännöllisesti Jumalan sanaa. Sanansa kautta Herrasi tahtoo tehdä sinutkin ja koko seurakuntansa esirukoilijaksi tämän kaupungin puolesta. Hän tahtoo, että rukoilet Häntä olemaan armollinen tälle kaupungille ja sen asukkaille. Ja kun kuulet Hänen sanaansa, kysy itseltäsi myös kuka on se langennut lähimmäisesi, jonka esirukoilijaksi Herra tahtoo sinut tänään tehdä. Kenen puolesta sinä voisit tänään rukoilla Herraa, että Hän armahtaisi ja pelastaisi hänet?

Jumala kuulee rukoukset ja toimii

Kolmanneksi kuulemme, että kun Herra sitten kuulee valitushuudot ja rukoukset, Hän myös toimii. Tässäkin Hän sanoo: Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää. (1. Moos. 18:21) Tottahan kaikkitietävä ja kaikkinäkevä Jumala tiesi, mikä Sodomassa ja Gomorrassa oli tapahtunut. Hän oli itse luonut jokaisen niiden asukkaista, ja tunsi jokaisen heistä sydämen syvimpiä ajatuksia myöten. Mutta näillä sanoilla Hän teki tiettäväksi viimeisen kutsunsa näille kaupungeille. Jo aiemmin Hän oli armossaan pelastanut Sodoman kansan viholliskuninkaiden käsistä Abrahamin välityksellä. Mutta kun parannusta ei tästäkään huolimatta ollut tullut, oli näille ihmisille nyt koittanut viimeinen etsikkoaika.

Myös silloin, kun sinä uskossa rukoilet taivaallista Isääsi Hänen tahtonsa mukaan ja Hänen Poikansa nimessä, saat luottaa, että Isä mielellään kuulee rukouksesi. Ja kun Herrasi kuulee, Hän myös toimii. Sinä et kylläkään ehkä näe tai tiedä milloin tai millä tavalla Hän toimii. Kuitenkin Hän vastaa uskoviensa rukouksiin varmasti. Näin Hän lupaa sanassaan. (Ks. esim. Matt. 18:19; 21:22; Luuk. 11:9; Joh. 14:13–14; 15:7; 1. Joh. 3:22; 5:14–15.)

Rukouksessa viimeiseen asti

Neljänneksi Pyhä Henki opettaa meitä jatkamaan rukousta herkeämättä. Kun Herra oli nyt sanonut Abrahamille menevänsä alas katsomaan noiden kahden kaupungin tilaa, kirjoittaa Mooses: Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. (1. Moos. 18:22) Abraham tunsi Jumalan tahdon ja tiesi, ettei Hän voisi pyhyydessään katsoa läpi sormien Sodoman ja Gomorran rikkomusten kaltaisia syntejä. Siksi tuo uskova mies aavisti, että Herra aikoisi hävittää nuo kaupungit. Hänhän sanoo Jumalalle: Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? (1. Moos. 18:23) Abraham aavisti oikein: seuraavassa luvussa kerrotaan, että Herra lähetti nuo kanssaan olleet kaksi enkeliä Sodomaan paitsi toimittamaan tarkastustehtävää, itse asiassa juuri hävittämään kaupungin. Toki samalla he pelastivat sieltä myös Lootin, Abrahamin veljenpojan. (1. Moos. 19:1, 10, 12–17) Mutta huomaatko mitä Abraham teki, kun Hän kuuli Jumalan suunnitelmasta ja arvasi, mitä Hän aikoisi tehdä? Lähtikö hän kotiin ajatellen, että jos tuo Sodoman roskasakki olikin ansainnut hukkua, ainakin hänen oma perheensä oli hurskas ja saisi asua turvassa. Ei niin! Pyhä Henki lausuu, että Abraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Seisominen on Jumalan kansan keskuudessa ollut ikuisista ajoista asti rukousasento. Vaikka siis Jumala nyt näyttikin hylänneen syntiset ihmiset häpeällisiin himoihinsa ja kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia (Room. 1:26a, 28b), silloinkin Abraham jäi seisomaan Herran eteen rukouksessa. Eikä hän keskittynyt rukoilemaan pelkästään oman asuinpaikkansa puolesta. Hän rukoili juuri näiden jumalattomien kaupunkien puolesta. Vielä silloinkin, kun kaikki toivo noiden syntisten pelastumisesta näytti menneen, Abraham rukoili. Varmaan sukulaisensa Loot mielessään hän anoi, ettei Jumala hävittäisi niitä uskoviaan, joita kaupungeissa oli.

Rakas ystävä, ota sinäkin oppia tästä Abrahamin rukouksesta! Jos sinulla on joku rakas ystävä tai sukulainen, joka on antanut maailman, perkeleen tai oman lihansa vietellä itsensä syntiin, ja joka on langennut pois uskosta Herraan, muista silloin tämä! Vaikka tämä rakkaasi vastustaisi kaikkia yrityksiäsi keskustella rakentavasti hänen kanssaan ja niin johtaa hänet parannukseen ja uskoon, älä silloinkaan luovuta. Vaikka et nimittäin voisi enää puhua hänelle Jumalasta, älä kuitenkaan lakkaa puhumasta Jumalalle hänestä. Vaikka kaikki toivo näyttäisi hänen kohdallaan menneen, älä silloinkaan lakkaa rukoilemasta, että hänkin pelastuisi.

Rukous – vetoamista Jumalan omaan olemukseen ja sanaan

Abraham siis rukoili herkeämättä. Seuraavaksi ja viidenneksi kuulemme, mitä hän rukoili. Hän ei yrittänyt muotoilla mitään kauniita tai hurskailta kuulostavia korulauseita. Hän puhui Herralle hyvin tiukkaan sävyyn, melkeinpä vihaisesti: Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta? (1. Moos. 18:23–25) Tästä opimme ainakin kaksi asiaa: Ensinnäkin, Abrahamin rukous ei ollut hänen oman oppineisuutensa tai tietäväisyytensä osoittamista Jumalan edessä. Pikemminkin hän rukouksessaan osoitti oman tietämättömyytensä. Hän ei itse lainkaan tiennyt, kuinka monta vanhurskasta tai jumalatonta noissa kaupungeissa ehkä oli. Toiseksi, Abrahamin rukous ei myöskään ollut vetoamista hänen omiin rukouksiinsa. Abrahamin rukous oli sitä, että hän suuressa hädässä vetosi Jumalan omaan olemukseen, jonka Hän oli sanassaan ilmoittanut. Kyllä, Jumala oli tuomari, jonka vallassa olisi tuomita koko Hänen luomakuntansa. Mutta Hän oli myös sanonut olevansa oikeudenmukainen ja vanhurskas. Vaikka Hän siis kyllä tekisi oikein hävittäessään jumalattomat, ei Hän silti voisi mitenkään hävittää koko kaupunkia. Saattaisihan siellä nimittäin olla vielä Jumalaan uskoviakin, niin kuin Loot. Huomaa tarkoin, että Abraham ei tässä vain kysy Jumalalta, voisiko Hän olla hukuttamatta vanhurskaita. Pikemminkin tämä pyhä mies riippuu kiinni Jumalan sanassa ja vetoaa rohkeasti Hänen omaan olemukseensa, Hänen oikeudenmukaisuuteensa ja vanhurskauteensa. Hän ikään kuin muistuttaa Jumalaa siitä, että Hän ei kerta kaikkiaan voisi tuhota kaikkia noita ihmisiä uskoviensa tähden.

Ystävä, ota taas oppia Abrahamin rukouksesta! Kun sinä rukoilet syntiin langenneen lähimmäisesi puolesta Herraa, älä vetoa oman rukouksesi hurskauteen tai palavuuteen. Älä myöskään vetoa niihin hyviin tekoihin, joita tuo langennut lähimmäisesi on ehkä myös elämässään tehnyt, aivan kuin hän niillä voisi sovittaa syntinsä ja tulla Jumalalle kelpaavaksi. Kun rukoilet hänen puolestaan, vetoa yksin Jumalan omaan sanaan, Hänen omaan olemukseensa ja armollisiin tekoihinsa tätä lähimmäistäsi kohtaan. Ano Jumalaa armahtamaan tätä lähimmäistäsi, ettei Kristuksen kallis sovintoveri (1. Piet. 1:18–19) olisi turhaan vuotanut hänen puolestaan. Huuda Herraa avuksi, ettei hänen kasteeseensa liitetty lupaus ”sinä olet minun poikani”, ”sinä olet minun tyttäreni” (vrt. Jes. 43:1; Matt. 3:17) raukeaisi tyhjiin hänen kohdallaan. Ano Herraltasi, ettei synti saisi tämän ihmisen elämässä olla suurempi ja voimakkaampi kuin se kallis sovintoveri, jonka Herra on hänellekin pelastuksen maljasta juotavaksi antanut (Ps. 116:13). Ja vielä, jos olet itse langennut syntiin, vetoa tällä samalla tavalla Jumalaan myös omalla kohdallasi. Sama Jumalan Poika, jonka kanssa Abraham tässä tekstissä puhuu, on itse tullut ihmiseksi. Hän on tullut, että saisi kantaa sinun koko syntivelkasi ja koko maailman syntivelan. Hän on tullut, että Hän poistettuaan sinun syntisi uhraamalla itsensä ilmestyisi Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme (Hepr. 9:24–26). Siellä Hän aina elää rukoillakseen sinun puolestasi ja kaikkien omiensa puolesta (Hepr. 7:25c). Hän näyttää haavojaan Isälle ja sanoo: ”Rakas Isä, armahda nyt näitä syntisiä, joiden puolesta minä olen vuodattanut vereni.” Ja niin sinäkin, rakas ystävä, saat uskoa, että Jumala on kerran antanut Poikansa hävitettäväksi Golgatalla, ja niin on sinun koko syntivelkasi Hänen täydellisen uhrinsa tähden sovitettu. Jeesus Kristus on se yksi ja ainoa, jonka tähden Jumala lupaa jättää sinut hävittämättä.

Lopuksi

Miten Sodoman väki otti vastaan Jumalan kutsun parannukseen? Mooses kirjoittaa, että kaupungin miehet, sekä nuoret että vanhat tahtoivat ”ryhtyä” Herran enkeleihin, jotka olivat tulleet kaupunkiin (1. Moos. 19:4–5) – he siis himoitsivat tehdä heille väkivaltaa ja raiskata heidät. He hylkäsivät Jumalan – todellisen Elämän – kutsun ja valitsivat mieluummin omien himojensa täyttämisen. Sen vuoksi heille ei voinut olla muuta loppua, kuin kuolema.

Nykyisellekin maailmalle koittaa kerran Jumalan viimeinen tuomio. Me emme tiedä, minä päivänä Hänen armonsa aika loppuu tämän kaupungin, meidän lähimmäistemme tai oman itsemme kohdalla. Kerran se kuitenkin loppuu. Siksi on tärkeää, että me – niin yhdessä seurakuntana kuin kotona ja arjen kutsumuksissammekin – toteutamme sitä esirukoilijan tehtävää, johon Herra on meidät sanansa kautta vetänyt. Tosin tässä tehtävässä sinä joudut varmasti tuntemaan oman heikkoutesi. Monta kertaa saat kuulla perkeleen kuiskaavan sinulle miten huono ja epäonnistunut rukoilija olet. Mutta muista kuitenkin, että sinä saat rukoilla juuri siksi, että olet kristitty. Sinä olet rukoilija juuri siitä syystä, että Jumala on Pojassaan Kristuksessa jo sovittanut syntisi ja pukenut sinut Hänen vanhurskauteensa. Ja muistatko, mitä Jumala itse sanassaan lupaa vanhurskaille? Hän lupaa, että vanhurskaan rukous voi paljon (Jaak. 5:16b). Luota siis Jumalan sanan armolupauksiin ja ole kestävä rukouksessasi. Herra tekee meistä esirukoilijoita sitä varten, että saisi vastata meidän rukouksiimme, ja armahtaa paitsi meitä syntisiä, myös jokaista muuta, jotka Hän sydämellemme laskee. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 5.8.2018.)

Mainokset