4. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Ef. 2:1–10

Kuolemasta elämään – kasteessa!

Johdanto

Päivän epistolassa Pyhä Henki puhuu valtavan suuresta asiasta. Hän puhuu siitä, miten ihmiset voivat päästä kuolemasta elämään. Tästä onkin erinomaisen soveliasta saarnata erityisesti tänään, kun saamme viettää kastemessua. Tosin Pyhä Henki ei tässä kohdassa mainitse kastetta kertaakaan. On kuitenkin aivan selvää, että keskeisenä tausta-ajatuksena on juuri pyhän kasteen lahja.

Keskitymme nyt kolmeen asiaan: Ensinnäkin tarkastelemme millaisessa tilassa ihmiset ennen kristityiksi tulemistaan luonnostaan ovat. Toiseksi kuulemme, mitä Jumala on heille armossaan tehnyt. Kolmanneksi Pyhä Henki puhuu vielä siitä, millaista elämän kristittynä on tarkoitus olla.

Elämä kuoleman vallassa

Ensiksi siis kuulemme ihmisen luontaisesta tilasta. Pyhä Henki muistuttaa Efeson seurakuntalaisia siitä, millaisia he olivat ennen kristityiksi tulemistaan. Hän sanoo: olitte kuolleet rikoksiinne [lankeemuksiinne] ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon [ajan jumalan] mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin (Ef. 2:1–3).

Herra antaa siis ymmärtää, että omine neuvoineen ihminen elää lankeemuksensa ja syntiensä vallassa (Ef. 2:1). Hän noudattaa tämän maailman ajan tahtoa, sekä maailman jumalan, siis perkeleen tahtoa. Luonnollinen ihminen seuraa myös oman lihansa himoja ja lihallisten ajatustensa mielitekoja. (Ef. 2:2–3b) Hän ei siis noudata elävän Jumalan tahtoa, vaan nostaa maailman, perkeleen ja oman lihansa himot epäjumalikseen. Niiltä hän odottaa kaikkea hyvää, ja niihin hän turvaa kaikessa hädässään (vrt. Iso katekismus I 2).

”Mutta miksi tämä muka nyt olisi niin vakavaa?” joku ehkä kysyy. ”Eikös jokaisella kuitenkin ole lupa elää miten itse parhaaksi näkee?” Totta onkin, että kaikille ihmisille on sallittava uskonnonvapaus ja mahdollisuus elää vakaumuksensa mukaan. Ketään ihmistä ei saa yrittää pakottaa elämään jonkin tietyn ajatusjärjestelmän tai uskonnon opetusten mukaan. Tämä olisi nimittäin mahdotontakin: eihän kukaan voi väkisin muuttaa toisen ihmisen sydämen ajatuksia tai uskomuksia.

Mutta samalla Jumalan sana kuitenkin sanoo selvästi, että ei ole yhdentekevää, miten ihminen elää. Päinvastoin, on vakava asia, jos ihminen elää luontaisen langenneisuutensa ja syntiensä vallassa, ja seuraa maailman, sielunsa vihollisen sekä oman lihallisen mielensä neuvoa. Tämä on jopa kuolemanvakava asia, sanoohan Pyhä Henki, että tällaisessa luonnollisessa tilassaan ihminen on kuollut (Ef. 2:1, 5a). Toki ihminen tällöinkin saattaa ulkoisesti näyttää varsin elävältä ja toimintakykyiseltäkin. Mutta kuitenkin sana sanoo selvästi, että luonnollinen ihminen on näennäisestä elävyydestään huolimatta ja jo eläessään kuollut. Ja vielä enemmänkin: Sellaisenaan ihminen on myös luonnostaan vihan lapsi (Ef. 2:3c). Sellaisenaan häntä siis odottaa Jumalan vanhurskas ja iankaikkinen viha.

Keitä tämä kauhea tila siis koskee? Eikö juuri Efeson seurakuntalaisia – joille apostoli siis nämä sanansa osoittaa – siinä määrin, mitä he luonnostaan ovat ja etenkin ennen olivat? Mutta huomaa, että heti apostoli kääntää kameransa myös omaan itseensä ja jopa kaikkiin ihmisiin. Hän kirjoittaa tottelemattomuuden lapsista joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin (Ef. 2:3). Tämä karmea tila koskee siis paitsi efesolaisia sekä apostolia luonnollisessa tilassaan, myös aivan kaikkia maailman ihmisiä. Syntiinlankeemus koskettaa niin vastasyntyneitä, avuttomia lapsia kuin älykkäitä ja monin tavoin kykeneviä aikuisiakin. Se koskettaa niin miehiä kuin naisiakin. Kukaan meistä ei ole tässä viaton.

Tällainen puhe saattaa kauheudessaan tuntua aivan käsittämättömältä. Erityisesti tällaisena päivänä, jolloin meillä on täällä keskuudessamme ihastuttava, vastasyntynyt pieni tyttönen, saattaa joku ajatella: ”Miten sinä voit puhua tuolla tavoin? Ei kai tämä viaton lapsi vielä ole voinut tehdä mitään sellaista pahaa, mistä hän olisi ansainnut tuollaisia syytöksiä?” Totta onkin, että tämä on kauhea puhe. Mutta huomaa, että tämä puhe ei nouse inhimillisestä tuomitsemisenhalusta, vaan Jumalan erehtymättömästä sanasta. Jumalan lain armoton diagnoosi kohdistuu koko ihmiskuntaan. Se kuuluu näin: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Tähän sanaan ”kaikki” sisältyvät siis paitsi ne, jotka ovat ymmärtävässä iässä syyllistyneet tietoisiin synteihin, myös ne pienokaiset, jotka eivät ole vielä osanneet sellaista tehdä. Näin on siksi, että – niin kuin Daavid laulaa – kaikki ihmiset ovat syntyneet synnissä, ja heidän vanhempansa ovat heidät synnissä siittäneet (Ps. 51:7). Kaikki ihmiset ovat osalliset syntisestä luonnosta, jonka he ovat perineet vanhemmiltaan, jotka ovat samaa langennutta ihmiskuntaa hekin. Sen vuoksi täytyy meidänkin Jumalan sanan äärellä todeta: Myös tämä ihana pieni lapsi, joka tänään kastetaan, on luonnostaan syntinen. Hän ei ole syntinen siksi, että hän olisi ehtinyt syyllistyä joihinkin kauheisiin tekoihin, vaan siksi, että hän – niinkuin muutkin – kuuluu langenneeseen ihmissukuun.

Tästä käy selväksi myös se, että sen paremmin tämä pieni tyttönen kuin kukaan meistä muistakaan ei ole luonnostaan Jumalan oma. Kukaan meistä ei voi myöskään itse pelastaa itseään Jumalan omaksi. Jos ja kun me nimittäin olemme luonnostamme kuoleman vallassa, on meillä Jumalan edessä aivan yhtä hyvät mahdollisuudet toimia tai auttaa itseämme kuin kuolleella ruumiilla. Kuollut ei voi itse edes haluta tehdä mitään, saati sitten toimia käytännössä! Sen vuoksi me kaikki tarvitsemme pelastuaksemme Jumalan työtä itsemme ulkopuolelta. Me tarvitsemme sitä, että Jumala tekee meissä sen mitä me emme itse voi tehdä. Mutta juuri tässä meille tarjotaankin ihana ilosanoma: Tämän pelastavan työnsä Jumala onkin jo tehnyt meille, jotka olemme kristittyjä. Samoin Hän tekee myös tälle ihanalle lapselle tänään. Nimittäin tämän pelastavan työnsä välineeksi Jumala on säätänyt pyhän kasteen.

Jumala tekee eläväksi

Toiseksi kuulemmekin sitten tarkemmin, mitä Jumala on armossaan tehnyt meille syntisille. Pyhä Henki saarnaa Efeson seurakunnalle, ja myös meille kaikille, jotka olemme tulleet kristityiksi: Jumala on tehnyt meidät eläviksi Kristuksen kanssa (Ef. 2:4, 5). Kuulitko varmasti, mitä tässä sanottiin? Me, jotka olimme luonnostamme kuolleita, kokonaan elottomia ja mahdottomia Jumalan edessä, meidät on Jumala tehnyt eläviksi.

Eikö tämä ole käsittämätön ihme? Se, mikä oli kokonaan kuollutta, on nyt tullut eläväksi! Kenelle se on mahdollista? Ihmiselle itselleen tällainen itsensä eläväksi tekeminen on siis mahdotonta: yhtä vähän kuin kuollut ruumis voi itse laittaa herätyskelloa soimaan herätäkseen aamulla seitsemältä takaisin elämään, yhtä vähän voi hengellisesti kuollut ihminen herättää itseään eloon. Paitsi ruumiillisen myös hengellisen elämän voi ihmiselle antaa ainoastaan Hän, joka on ihmisen Luoja ja itse kaiken elämän Lähde. Epistolassa apostoli rinnastaakin tämän hengellisen eläväksi tekemisen, siis kristityksi tulemisen nimenomaan Luomiseen. Hän sanoo: Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa (Ef. 2:10a). Kun sana puhuu tässä Jumalan ”teosta”. Kyseessä on sama sanajuuri, jota Vanhan testamentin ikivanha kreikankielinen käännös, Septuaginta käyttää kuvatessaan Jumalan luomistyötä (LXX Gen. 1:1, 7, 16, 21, 25, 26, 27, 31; 2:2, 3, 18). Tämän lisäksi apostoli aivan alleviivaa sanomaansa ja lausuu, että kristityt ovat luodut Kristuksessa Jeesuksessa. Muistat varmaan, että alussa Jumala loi kaiken tyhjästä. Luomastaan maan tomusta Hän sitten teki myös ihmisen ja puhalsi tämän sieraimiin elämän hengen. Niin tästä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7) Samalla tavoin Jumala nyt myös ikään kuin luo uudelleen meidät, jotka olimme kyllä jo ennestäänkin luodut, mutta sitten myös langenneet, ja joissa siksi ei lähtökohtaisesti ollut mitään hengellistä elämää. Jumala ikään kuin luo tyhjästä meihin uuden elämän. Hän siis tekee eläväksi sen ihmisen, joka on hengellisesti aivan kuollut ja eloton. Ihmiselle, jolla ei ole Hänen Henkeään, Jumala antaa Pyhän Henkensä lahjaksi. Hän luo ihmisen uudeksi, aivan niin kuin apostoli toisessa kohdassa sanookin: Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17) Tällaista on kristityksi tuleminen.

Miten näin suuri asia on voinut tapahtua meille, itsessämme mahdottomille? Pyhä Henki sanoo, että Jumala on tehnyt meidät eläviksi suuren rakkautensa kautta, jolla Hän on meitä rakastanut (Ef. 2:4b). Toisin sanoen, Hänellä ei ollut mitään velvollisuutta tehdä niin. Päinvastoin, koska synnin palkka on kuolema (Room. 6:23a), olisi jokainen meistä luonnostaan ansainnut tulla ainoastaan iankaikkisesti kadotetuksi. Mutta Jumala rakasti sinua ja minua niin paljon, että tahtoi lahjoittaa meille uuden elämän yhteydessään. Tätä pientä tyttöstäkin Hän rakastaa niin paljon, että tahtoo tehdä hänet eläväksi Pyhän Henkensä kautta.

Siksi Pyhä Henki sanookin, että tämä kaikki on Jumalan tekoa, Hänen, joka on laupeudesta rikas (Ef. 2:4a). Hänellä on armoa syntistä ihmistä kohtaan ikään kuin valtavat määrät, aivan niin kuin rikkaalla miehellä omaisuutta. Katso miten Henki aivan alleviivaa tätä tosiasiaa! Hän sanoo: armosta te olette pelastetut (Ef. 2:5b). Ja vielä: [s]illä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Me emme ole millään tavalla ansainneet tulla pelastetuiksi, emmekä koskaan omin neuvoinemme tai tekoinemme voi edes alkaa ansaita tätä. Mutta Jumala onkin nyt pelkästä armostaan pelastanut meidätkin kuoleman vallasta elämään. Armostaan Hän on tehnyt meidät osallisiksi Kristuksen ylösnousemuksesta.

Mutta missä Jumala on tehnyt tämän kaiken? Kasteessa! Kuule, mitä kaikkea pyhä Raamattu kasteen lahjasta sanoo: Kun sinut on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on Herra itse siinä antanut sinulle, itsessäsi syntiselle anteeksi kaikki syntisi (Ap. t. 2:38; 22:16). Kasteessa, jossa Jumala on liittänyt pyhän sanansa veteen, on Hän vihmonut sinun sydämesi puhtaaksi pahasta omastatunnosta, pessyt ruumiisikin puhtaalla vedellä (Ef. 5:26; Hebr. 10:22). Kasteessa Jumala on jopa aivan kerta kaikkiaan ristiinnaulinnut ja haudannut sinun vanhan, syntisen luontosi Kristuksen kanssa Hänen kuolemaansa. Näin Hän on tehnyt, että samoin kuin Kristus herätettiin kuolleista, niin saisit sinäkin tulla osalliseksi Hänen ylösnousemuksestaan ja vaeltaa uudessa elämässä (Room. 6:3–6; Kol. 2:12). Kasteessa Jumala on antanut sinulle, itsessäsi hengettömälle Pyhän Henkensä. Siinä Hän on synnyttänyt sinut, itsessäsi kuolleen uudesti. (Joh. 3:5; Ap. t. 2:38; Tiit. 3:5) Ja kun Pyhä Henki on näin tullut sinuun, on Hän lahjoittanut sinulle uskonkin, niin kuin sana tässä sanoo: Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Sinut, joka ennen olit syntinen ja sellaisena Jumalan vihan ansainnut, on Jumala kasteessa pukenut Kristuksen pyhyyteen ja vanhurskauteen (Gal. 3:27). Sinut, joka ennen olit osaton Hänen elämänyhteydestään ja pelastuksestaan, on Hän kasteessa tehnyt Kristuksen opetuslapseksi ja Hänen pyhän kirkkoruumiinsa jäseneksi (Matt. 28:18–19; 1. Kor. 12:13). Kun Kolmiyhteinen Jumala on kastanut sinut omaan nimeensä, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on Hän siinä ottanut sinut ikään kuin ”sisään” omaan pyhään nimeensä. Niin Hänen pyhä nimensä, pyhä läsnäolonsa on tullut asumaan sinuun ja tehnyt sinut ruumiinesi kaikkinesi omaksi pyhäksi temppelikseen. (Matt. 28:19; vrt. 1. Kor. 6:19) Sanalla sanoen, kasteessa Jumala on pelastanut sinut (Mark. 16:16; 1. Piet. 3:21).

Rakkaat ystävät, mistään vähemmästä ei ole kyse siinä, että sinut on kastettu ja olet kristitty. Mistään vähemmästä ei myöskään ole kyse siinä, mitä saamme tänään yhdessä todistaa, kun tämä pieni tyttönen kastetaan. Siinä Jumala itse on antanut ja tänäänkin antaa pelastuksen lahjan!

Millaista on elämä Jumalan yhteydessä?

Nyt me olemme kuulleet puhuttavan meidän ihmisten syntisyydestä, ja sitten myös Jumalan armollisesta työtä, jonka Hän on Kristuksessa tehnyt meidän pelastukseksemme. Tässä onkin nyt koko kristillisen uskomme keskus: Jeesus Kristus on kantanut sinun syntisi ja minun. Me tulemme vanhurskaiksi ilman mitään omaa ansiotamme, yksin Jumalan armosta ja uskon kautta, kun Jeesus Kristus on meidät verellään lunastanut. Tästä me saamme olla täysin varmoja, sillä Jumala on itse sanassaan ilmoittanut tämän meille. (Vrt. Schmalkaldenin opinkohdat II 1–5.)

Mutta kristillinen opetus ei pääty tähän. Päivän epistolan äärellä me nimittäin huomaamme vielä kolmannenkin asian: pelastuksesta, jonka Herra meille armossaan lahjoittaa, seuraa jotakin. Mitä siitä seuraa? Pyhä Henki saarnaa: Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef. 2:10)

Toisin sanoen, aivan niin kuin Jumala loi ensimmäisetkin ihmiset vaeltamaan maailmassa, niin Hän myös luo ihmiset uudesti Kristuksessa Jeesuksessa sitä varten, että he vaeltaisivat tietyllä tavalla. Tässä sanaa ”vaeltaa” käytetään tietenkin kuvaannollisessa mielessä: sillä tarkoitetaan ihmisen elämänvaellusta, siis sitä, miten hän elää.

Tekstin alussa kuulimme, että omine edellytyksineen efesolaiset ”vaelsivat” ennen rikoksissaan ja synneissään (Ef. 2:1–2). Nyt tekstin lopussa Pyhä Henki kuitenkin sanoo, että kristityn on määrä vaeltaa hyvissä töissä. Tämä koskee sinuakin. Kun sinä olet kasteen ja uskon kautta olet tullut osalliseksi uudesta elämästä Kristuksessa, on sinun myös määrä elää – ei enää vanhaa elämääsi, ei siis maailman tai perkeleen tahdon saati lihallisen mielesi mukaista elämää. Sinun on nyt määrä elää uutta, Herrasi pyhän tahdon mukaista elämää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun sinä olet saanut Jumalalta uskon lahjan, tulee tämän uskon tuottaa sinussa hyviä hedelmiä. Kristittynä sinun jopa pitää tehdä näitä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja. Tietenkään sinun ei pidä tehdä niitä siksi, että luottaisit niiden avulla ansaitsevasi Jumalalle kelpaamisen! Ei niin, onhan Kristus jo kerran täydellisesti ristillään lunastanut sinut, ja kasteessa pukenut vanhurskauteensa. Mutta hyviä, Jumalan käskemiä tekoja sinun tulee tehdä siksi, että se on Herrasi hyvä tahto. (Augsburgin tunnustus VI 1–2.)

Mutta mitä nämä Jumalan käskemät hyvät teot sitten oikein ovat? Rakas ystävä, lue Jumalan kymmenen käskyä, siellä on vastaus kirjoitettuna! Kymmenen käskyään onkin Jumala antanut alun perin juuri omalle seurakunnalleen, omaisuuskansalleen, jotka on jo ottanut omikseen. Hän tahtoo, että Hänen omansa niitä noudattaisivat – toisin sanoen rakastaisivat Häntä, Jumalaa, yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. (Matt. 22:37–40)

Mutta huomaa, että Jumala ei käske sinua yrittämään itse puristaa itsestäsi näitä hyviä tekoja ja mielensä mukaista elämää. Pyhä Henkihän sanoo tässä, että Jumala on itse edeltä valmistanut nämä hyvät työt, joissa Hän tahtoo sinun vaeltavan. Kun Herra on ottanut sinut omakseen kasteessa, on Hän myös antanut sinulle Pyhän Henkensä, joka antaa sinulle ”uuden sydämen ja mielialan”. Hän itse vaikuttaa sinussa sekä tahtomisen että tekemisen, ”antaa parannuksen ja mielenmuutoksen” (Ap. t. 5:31; 2. Tim. 2:25). ”Hän on uudestisyntymisen ja uudistuksen Henki (Tiit. 3:5). Hän ottaa meistä pois kovan kivisydämen ja antaa meille uuden, pehmeän lihasydämen, niin että vaellamme hänen käskyjensä mukaisesti (Hes. 11:19; 36:26; 5. Moos. 30:6; Ps. 51:12). Hän luo meidät Kristuksessa hyviä tekoja varten (Ef. 2:10) ja uusiksi luomuksiksi (2. Kor. 5:17; Gal. 6:15).” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys II 26.)

Älä siksi tuskaile mahdatko kyetä kantamaan Jumalan mielen mukaista hedelmää. Itsessäsi et siihen pystykään! Mutta se hedelmä, jota Herrasi sinulta odottaa, onkin Hengen hedelmää (Gal. 5:22). Pyhän Hengen täytyy siis saada se aikaan sinussa. Pidä sinä vain huolta siitä, että pysyt Hengen työn vaikutuspiirissä, Jumalan pyhän sanan kuulossa. Niin sinä pysyt Kristuksen, Herrasi yhteydessä, siinä elämässä, johon Jumala on sinut armossaan sanansa ja pyhän kasteen kautta jo kerran siirtänyt. Sanallaan Herra kyllä nuhtelee sinua synnistäsi, mutta sitten myös antaa sinulle syntisi runsain määrin anteeksi Kristuksen, rakkaan Poikansa tähden. Näin Hänen Pyhä Henkensä saa tehdä sinussa työtään niin, että kasvat Hänen armonsa osallisuudessa. Näin Henki vaikuttaa sinussa myös sen, että mielelläsi jatkuvasti kuulet Herrasi pyhää tahtoa ja vaellat siinä, elät kuuliaisena Hänen valtakunnassaan ja palvelet Häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin Hän, Jeesus Kristus itsekin on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti (Vähä katekismus II 4). Tämän kaiken suokoon meille Hän, meidän armollinen Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan kastemessussa Lahdessa 17.6.2018.)