5. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Room. 14:13–19

Jumalan lahjat ja niiden oikea käyttö

Tämän päivän epistola puhuu meille tiettyjen ruokien tai juomien pitämisestä epäpyhinä. Taustalla on ajatus, että jotkut ajalliset asiat ovat jotakin alempaa kuin toiset. Pyhä Henki ei kuitenkaan tässä puhu sellaisista perkeleen tai valheenpuhujien opeista, jotka väheksyvät Jumalan luomistyötä ja joita monet epäuskoiset sitten seuraaavat (vrt. 1. Tim. 4:1–5). Pikemminkin Herra puhuu tässä siitä, että Kristukseen uskovien Jumalan lastenkin keskuudessa on niitä, joiden omatunto ei salli heidän syödä tiettyjä ruokia tai juoda tiettyjä juomia. Heidän käsityksensä näistä luomisen lahjoista ei siis johdu siitä, että he epäuskossaan seuraisivat perkeleen ja tämän maailman ääntä, vaan pikemminkin heidän uskonsa heikkoudesta.

Miten tähän asiaan pitäisi suhtautua? Huomaa ensiksi, että apostoli painottaa Jumalan luomistyön suurta hyvyyttä. Hän kirjoittaa: Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään (Room. 14:14). Miksi Paavali sanoo olevansa näin varma tästä asiasta? Siksi, että itsensä Herran Jeesuksen opetus, siis Jumalan sana sanoo niin. Kuulitko, miten voimakkaasti apostoli lausuu? Kerrassaan mikään siitä, mitä Jumala on tehnyt ja lahjoittanut, ei ole sellaisenaan epäpyhää tai hylättävää. Hän korostaa Jumalalta saatujen ruokien hyvyyttä vielä uudestaankin, kun hän kirjoittaa seurakunnalle: Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi (Room. 14:16). On siis selvää, että niin kasvikset kuin lihakin, niin vesi tai maito kuin olut tai viinikin, niin kosher-menetelmällä valmistetut ruoat kuin kaikki muutkin – ne kaikki ovat Jumalan luomisen lahjaa. Sellaisina ne kaikki ovat myös sangen hyviä, eivätkä itsessään lainkaan hylättäviä.

Lisäksi Kristus on vielä vapauttanut meidät kristityt vapauteen kaikesta lain orjuudesta. Siksi emme saa antaa uudestaan sitoa itseämme orjuuden ikeeseen ja kuvitella, että tiettyjen ruokaa tai juomaa koskevien säädösten noudattamisen perusteella voisimme virittää itsemme Jumalalle kelpaaviksi. (Gal. 5:1) Tällainen halu tulla vanhurskaaksi lain kautta tarkoittaisi itse asiassa lankeamista pois armosta, joutumista pois Kristuksesta, joka on ainoa Vapahtajamme ja Tiemme Isän taloon (Gal. 5:4; Joh. 14:6). Rakkaat ystävät, kelpaaminen Jumalan valtakuntaan on lahjaa, jonka Jumala meille antaa yksin armosta, uskosta ja Kristuksen tähden, ei syömisen ja juomisen saati muiden tekojemme perusteella (vrt. Ef. 2:5, 8–9). Näinhän apostoli kirjoittaakin: sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. (Room. 14:17) Mikään sinun ulkoinaisen elämäsi asia ei voi tehdä sinusta vapaata ja hurskasta, sillä sinun hurskautesi ja vapautesi ei ole lihallista eikä ulkonaista. Siksi sinun hengellistä elämääsi ei auta lainkaan se, että valitset ruokasi tai juomasi tiettyjä tiukkoja säädöksiä noudattaen. Toisaalta hengellistä elämääsi ei myöskään haittaa olleenkaan se, jos syöt tai juot sellaista, minkä jotkut hengellisinä itseään pitävät ihmiset katsovat olevan epäpyhää. Tällaista on sinun vapautesi Kristuksessa. Niin kuin muunkin ulkoiseen elämääsi liittyvien asioiden kohdalla, myös ruokasi ja juomasi suhteen sinä olet riippumaton ja vapaa kaikesta, etkä kenenkään alamainen. (Vrt. Luther, Martti: Kristityn vapaudesta, 1, 3–4; WA 7, 21.)

Kun nyt puhutaan kristityn vapaudesta, on samalla hyvä muistuttaa myös siitä, mitä muuta apostoli kirjoittaa tästä asiasta: Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. (Gal. 5:13) Sinulla on siis Kristuksessa vapaus syödä ja juoda mitä haluat, sekä vielä kiittää Jumalaasi tästä kaikesta. Kristillinen vapautesi ei kuitenkaan anna sinulle lupaa antautua mässäilyihin tai juominkeihin niin, että lihallisessa nautinnonhimossasi asetat vatsan jumalaksesi ja – niin kuin usein tästä seuraa – myöskin julkisen häpeän kunniaksesi. Sinun Herranasi on Kristus! Vaikka siis teetkin aivan oikein iloitessasi ja kiittäessäsi Jumalaasi kaikista Hänen lahjoistaan, älä kuitenkaan suuntaa mieltäsi maallisiin. (Vrt. Fil. 3:19.) Klassisena käytännön esimerkkinä tästä on Jumalan sanan opetus alkoholin käytöstä: Yhtäältä on selvää, että vaikkapa viini tai muutkin alkoholijuomat ovat Jumalan luomistyötä ja lahjaa. Sellaisina ne ovat hyviä ja kristityllekin sallittuja. Toisaalta samalla on aivan selvää myös se, että sanassaan Jumala kieltää yksiselitteisesti alkoholin liikakäytön sekä siitä juopumisen (Ef. 5:18). Hän sanoo, että muiden muassa juuri juomingit ja mässäykset ovat lihan tekoja, ja että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa (Gal. 5:19, 21). Huomaa tarkoin, miten vakavasta asiasta on kyse! Samalla on kuitenkin myös niin, Jumalan hyvien lahjojen väärinkäyttö ei kuitenkaan estä niiden oikeaa käyttöä. Pikemminkin tällainen väärä käyttö osoittaa juuri sen, että oikeaakin käyttöä voi olla olemassa. Siksi sinäkin saat vapaasti ja hyvällä omallatunnolla nauttia niistä luomisen lahjoista, jotka Herra on uskonut sinun käyttöösi. Käytä niitä kuitenkin Hänen tarkoituksensa mukaan.

Mutta huomaa toiseksi, että apostoli sanoo vielä muutakin. Itse asiassa koko epistolatekstimme pääasia on juuri tässä: Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut (Room. 14:15). Mitä tämä oikein merkitsee? Vastaan: Sinulla on kyllä kristillinen vapaus nauttia kaikkia Jumalan hyviä lahjoja, mutta et saa käyttää tätä vapauttasi myöskään sillä tavalla, että lähimmäisesi loukkaantuu siitä. Tämäkin olisi kristillisen vapauden väärinkäyttöä. Vaikka kaikki luotu sinänsä onkin hyvää, voi kuitenkin olla, että joku veljistäsi ja sisaristasi ei vielä ole sisäistänyt tätä asiaa. Hänellä saattaa tosin olla aivan oikea ja vilpitön halu seurata pyhän Raamatun opetusta. Silti hän on juuri tässä asiassa vielä matkalla, vasta sisäistämässä sitä, mitä sana siitä sanoo – niin kuin tietysti me kaikki omalta osaltamme olemme vasta matkalla, pyhän Raamatun oppilaita.

Klassisena käytännön esimerkkinä tästä voidaan kuvitella vaikkapa tällainen tilanne: Joku ystävistäsi on aiemmin uskosta osattomana ollessaan viettänyt vuosien ajan hulvatonta elämää käyttäen runsaasti alkoholia. Nyt uskoon tultuaan hän on oppinut ja ymmärtänyt, että viinistä juopuminen on syntiä, sillä – niin kuin hän itsekin hyvin tietää – siitä tulee irstas meno (Ef. 5:18). Siksi hän, jonka elämän Kristus on nyt kääntänyt 180 astetta toiseen suuntaan, tahtoo myös tässä asiassa toimia toisin kuin ennen. Hän tahtoo elää ilman pisaraakaan tuota ainetta, joka aiemmin johti hänen elämänsä niin moniin lankeemuksiin ja haavoihin. Salli se hänelle, onhan hänelläkin kristillinen vapaus olla nauttimatta alkoholia! Ja jos sitten lähdet tämän uskoon tulleen ystäväsi kanssaan vaikkapa illalliselle, on sinun pohdittava tarkoin, mitä tilaat juodaksesi aterian kanssa. Kristillinen vapautesi sanoo, että voisit nauttia vähän viiniäkin (vrt. 1. Tim. 5:23). Mutta jos ystäväsi on vaikea tässä uskonelämänsä vaiheessa uskoa tätä vapautta omalle kohdalleen, et missään tapauksessa saa tehdä niin. Nimittäin se, minkä ihminen uskoo olevan oikein, on tärkeää, vaikka hän olisikin väärässä. Mikäli kristitty näet toimii toisella tavalla kuin minkä hän todella uskoo olevan oikein, on hänen toimintansa vastoin hänen omaatuntoaan. Hän ei voi silloin tehdä sitä uskossa ja Jumalaa kiittäen, vaikka käsillä olevat lahjat itsessään ovatkin Jumalalta saatuja ja kiitoksen arvoisia. Sen vuoksi tällainen omaatuntoa vastaan toimiminen koituu hänelle synniksi, vaikka itse asia – vaikkapa nyt juuri viinilasin nauttiminen – ei sinänsä syntiä olisikaan (vrt. Room. 14:14, 20b). Näin on siksi, että – niin kuin apostoli kirjoittaa: mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. (Room. 14:23) Synnillä taas on tuhoisat seuraukset. Apostoli kirjoittaakin, niin kuin kuulimme: Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut. (Room. 14:15b) Jos sinä et siis ole varma lähimmäisesi ajatuksista kristillisen vapauden asiassa, pyydä tarjoilijaa tuomaan mieluummin pöytään hyvää lahtelaista jäävettä. Tämä olkoon nyt yhtenä esimerkkinä tästä asiasta. Muista siis tarkoin: Sinä et kristillisen vapauden asiassa saa toimia ainoastaan ahtaan järjellisesti ja pitää jääräpäisesti kiinni siitä, että ”kristittynä minulla on oikeus ja vapaus toimia näin.” Kristilliseen vapauteesi sisältyy aina myös kristillinen rakkaus, joka asettaa uskossaan heikomman veljesi ja sisaresi omien oikeuksiesi edelle. Hänen pelastumisensa on sinun vapauttasi tärkeämpää.

Luther tiivistää tämän asian ytimekkäästi. Ensin hän on juuri kirjoittanut näin: ”Kristitty on riippumaton ja vapaa kaikesta eikä kenenkään alamainen.” Mutta heti perään hän jatkaa: ”Kristitty on velvollinen palvelemaan kaikessa ja on jokaisen alamainen. Nämä kaksi väitettä Paavali selvästi esittää 1 Kor. 9: ’Vaikka olen riippumaton kaikesta, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi’; samoin Room. 13: ’Älkää olko kellekään mitään velkaa, mutta kuin että toisianne rakastatte.’ Mutta rakkaus palvelee kohdettaan ja on sen alamainen. Niin sanotaan Kristuksestakin Galatalaiskirjeen 4. Luvussa: ’Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntynen, lain alaiseksi syntyneen.'” (Kristityn vapaudesta 1; WA 7, 21.)

Rakkaat ystävät! Iloitkaamme ja kiittäkäämme Jumalaa Hänen hyvistä lahjoistaan. Käyttäkäämme Hänen lahjojaan – ei väärin ja lihallisia himojamme seuraten, vaan siihen hyvään tarkoitukseen, mihin Hän on ne meille tarkoittanut. Palvelkaamme samalla myös veljiämme ja sisariamme Kristuksessa pitäen huolta siitä, että voimme kaikessa auttaa heitä vahvistumaan uskossaan Kristukseen. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen. Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme. (Room. 14:18–19) Aamen.

(Lyhennelmä saarnasta Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.6.2018.)

4. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Ef. 2:1–10

Kuolemasta elämään – kasteessa!

Johdanto

Päivän epistolassa Pyhä Henki puhuu valtavan suuresta asiasta. Hän puhuu siitä, miten ihmiset voivat päästä kuolemasta elämään. Tästä onkin erinomaisen soveliasta saarnata erityisesti tänään, kun saamme viettää kastemessua. Tosin Pyhä Henki ei tässä kohdassa mainitse kastetta kertaakaan. On kuitenkin aivan selvää, että keskeisenä tausta-ajatuksena on juuri pyhän kasteen lahja.

Keskitymme nyt kolmeen asiaan: Ensinnäkin tarkastelemme millaisessa tilassa ihmiset ennen kristityiksi tulemistaan luonnostaan ovat. Toiseksi kuulemme, mitä Jumala on heille armossaan tehnyt. Kolmanneksi Pyhä Henki puhuu vielä siitä, millaista elämän kristittynä on tarkoitus olla.

Elämä kuoleman vallassa

Ensiksi siis kuulemme ihmisen luontaisesta tilasta. Pyhä Henki muistuttaa Efeson seurakuntalaisia siitä, millaisia he olivat ennen kristityiksi tulemistaan. Hän sanoo: olitte kuolleet rikoksiinne [lankeemuksiinne] ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon [ajan jumalan] mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin (Ef. 2:1–3).

Herra antaa siis ymmärtää, että omine neuvoineen ihminen elää lankeemuksensa ja syntiensä vallassa (Ef. 2:1). Hän noudattaa tämän maailman ajan tahtoa, sekä maailman jumalan, siis perkeleen tahtoa. Luonnollinen ihminen seuraa myös oman lihansa himoja ja lihallisten ajatustensa mielitekoja. (Ef. 2:2–3b) Hän ei siis noudata elävän Jumalan tahtoa, vaan nostaa maailman, perkeleen ja oman lihansa himot epäjumalikseen. Niiltä hän odottaa kaikkea hyvää, ja niihin hän turvaa kaikessa hädässään (vrt. Iso katekismus I 2).

”Mutta miksi tämä muka nyt olisi niin vakavaa?” joku ehkä kysyy. ”Eikös jokaisella kuitenkin ole lupa elää miten itse parhaaksi näkee?” Totta onkin, että kaikille ihmisille on sallittava uskonnonvapaus ja mahdollisuus elää vakaumuksensa mukaan. Ketään ihmistä ei saa yrittää pakottaa elämään jonkin tietyn ajatusjärjestelmän tai uskonnon opetusten mukaan. Tämä olisi nimittäin mahdotontakin: eihän kukaan voi väkisin muuttaa toisen ihmisen sydämen ajatuksia tai uskomuksia.

Mutta samalla Jumalan sana kuitenkin sanoo selvästi, että ei ole yhdentekevää, miten ihminen elää. Päinvastoin, on vakava asia, jos ihminen elää luontaisen langenneisuutensa ja syntiensä vallassa, ja seuraa maailman, sielunsa vihollisen sekä oman lihallisen mielensä neuvoa. Tämä on jopa kuolemanvakava asia, sanoohan Pyhä Henki, että tällaisessa luonnollisessa tilassaan ihminen on kuollut (Ef. 2:1, 5a). Toki ihminen tällöinkin saattaa ulkoisesti näyttää varsin elävältä ja toimintakykyiseltäkin. Mutta kuitenkin sana sanoo selvästi, että luonnollinen ihminen on näennäisestä elävyydestään huolimatta ja jo eläessään kuollut. Ja vielä enemmänkin: Sellaisenaan ihminen on myös luonnostaan vihan lapsi (Ef. 2:3c). Sellaisenaan häntä siis odottaa Jumalan vanhurskas ja iankaikkinen viha.

Keitä tämä kauhea tila siis koskee? Eikö juuri Efeson seurakuntalaisia – joille apostoli siis nämä sanansa osoittaa – siinä määrin, mitä he luonnostaan ovat ja etenkin ennen olivat? Mutta huomaa, että heti apostoli kääntää kameransa myös omaan itseensä ja jopa kaikkiin ihmisiin. Hän kirjoittaa tottelemattomuuden lapsista joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin (Ef. 2:3). Tämä karmea tila koskee siis paitsi efesolaisia sekä apostolia luonnollisessa tilassaan, myös aivan kaikkia maailman ihmisiä. Syntiinlankeemus koskettaa niin vastasyntyneitä, avuttomia lapsia kuin älykkäitä ja monin tavoin kykeneviä aikuisiakin. Se koskettaa niin miehiä kuin naisiakin. Kukaan meistä ei ole tässä viaton.

Tällainen puhe saattaa kauheudessaan tuntua aivan käsittämättömältä. Erityisesti tällaisena päivänä, jolloin meillä on täällä keskuudessamme ihastuttava, vastasyntynyt pieni tyttönen, saattaa joku ajatella: ”Miten sinä voit puhua tuolla tavoin? Ei kai tämä viaton lapsi vielä ole voinut tehdä mitään sellaista pahaa, mistä hän olisi ansainnut tuollaisia syytöksiä?” Totta onkin, että tämä on kauhea puhe. Mutta huomaa, että tämä puhe ei nouse inhimillisestä tuomitsemisenhalusta, vaan Jumalan erehtymättömästä sanasta. Jumalan lain armoton diagnoosi kohdistuu koko ihmiskuntaan. Se kuuluu näin: kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Tähän sanaan ”kaikki” sisältyvät siis paitsi ne, jotka ovat ymmärtävässä iässä syyllistyneet tietoisiin synteihin, myös ne pienokaiset, jotka eivät ole vielä osanneet sellaista tehdä. Näin on siksi, että – niin kuin Daavid laulaa – kaikki ihmiset ovat syntyneet synnissä, ja heidän vanhempansa ovat heidät synnissä siittäneet (Ps. 51:7). Kaikki ihmiset ovat osalliset syntisestä luonnosta, jonka he ovat perineet vanhemmiltaan, jotka ovat samaa langennutta ihmiskuntaa hekin. Sen vuoksi täytyy meidänkin Jumalan sanan äärellä todeta: Myös tämä ihana pieni lapsi, joka tänään kastetaan, on luonnostaan syntinen. Hän ei ole syntinen siksi, että hän olisi ehtinyt syyllistyä joihinkin kauheisiin tekoihin, vaan siksi, että hän – niinkuin muutkin – kuuluu langenneeseen ihmissukuun.

Tästä käy selväksi myös se, että sen paremmin tämä pieni tyttönen kuin kukaan meistä muistakaan ei ole luonnostaan Jumalan oma. Kukaan meistä ei voi myöskään itse pelastaa itseään Jumalan omaksi. Jos ja kun me nimittäin olemme luonnostamme kuoleman vallassa, on meillä Jumalan edessä aivan yhtä hyvät mahdollisuudet toimia tai auttaa itseämme kuin kuolleella ruumiilla. Kuollut ei voi itse edes haluta tehdä mitään, saati sitten toimia käytännössä! Sen vuoksi me kaikki tarvitsemme pelastuaksemme Jumalan työtä itsemme ulkopuolelta. Me tarvitsemme sitä, että Jumala tekee meissä sen mitä me emme itse voi tehdä. Mutta juuri tässä meille tarjotaankin ihana ilosanoma: Tämän pelastavan työnsä Jumala onkin jo tehnyt meille, jotka olemme kristittyjä. Samoin Hän tekee myös tälle ihanalle lapselle tänään. Nimittäin tämän pelastavan työnsä välineeksi Jumala on säätänyt pyhän kasteen.

Jumala tekee eläväksi

Toiseksi kuulemmekin sitten tarkemmin, mitä Jumala on armossaan tehnyt meille syntisille. Pyhä Henki saarnaa Efeson seurakunnalle, ja myös meille kaikille, jotka olemme tulleet kristityiksi: Jumala on tehnyt meidät eläviksi Kristuksen kanssa (Ef. 2:4, 5). Kuulitko varmasti, mitä tässä sanottiin? Me, jotka olimme luonnostamme kuolleita, kokonaan elottomia ja mahdottomia Jumalan edessä, meidät on Jumala tehnyt eläviksi.

Eikö tämä ole käsittämätön ihme? Se, mikä oli kokonaan kuollutta, on nyt tullut eläväksi! Kenelle se on mahdollista? Ihmiselle itselleen tällainen itsensä eläväksi tekeminen on siis mahdotonta: yhtä vähän kuin kuollut ruumis voi itse laittaa herätyskelloa soimaan herätäkseen aamulla seitsemältä takaisin elämään, yhtä vähän voi hengellisesti kuollut ihminen herättää itseään eloon. Paitsi ruumiillisen myös hengellisen elämän voi ihmiselle antaa ainoastaan Hän, joka on ihmisen Luoja ja itse kaiken elämän Lähde. Epistolassa apostoli rinnastaakin tämän hengellisen eläväksi tekemisen, siis kristityksi tulemisen nimenomaan Luomiseen. Hän sanoo: Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa (Ef. 2:10a). Kun sana puhuu tässä Jumalan ”teosta”. Kyseessä on sama sanajuuri, jota Vanhan testamentin ikivanha kreikankielinen käännös, Septuaginta käyttää kuvatessaan Jumalan luomistyötä (LXX Gen. 1:1, 7, 16, 21, 25, 26, 27, 31; 2:2, 3, 18). Tämän lisäksi apostoli aivan alleviivaa sanomaansa ja lausuu, että kristityt ovat luodut Kristuksessa Jeesuksessa. Muistat varmaan, että alussa Jumala loi kaiken tyhjästä. Luomastaan maan tomusta Hän sitten teki myös ihmisen ja puhalsi tämän sieraimiin elämän hengen. Niin tästä tuli elävä sielu. (1. Moos. 2:7) Samalla tavoin Jumala nyt myös ikään kuin luo uudelleen meidät, jotka olimme kyllä jo ennestäänkin luodut, mutta sitten myös langenneet, ja joissa siksi ei lähtökohtaisesti ollut mitään hengellistä elämää. Jumala ikään kuin luo tyhjästä meihin uuden elämän. Hän siis tekee eläväksi sen ihmisen, joka on hengellisesti aivan kuollut ja eloton. Ihmiselle, jolla ei ole Hänen Henkeään, Jumala antaa Pyhän Henkensä lahjaksi. Hän luo ihmisen uudeksi, aivan niin kuin apostoli toisessa kohdassa sanookin: Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. (2. Kor. 5:17) Tällaista on kristityksi tuleminen.

Miten näin suuri asia on voinut tapahtua meille, itsessämme mahdottomille? Pyhä Henki sanoo, että Jumala on tehnyt meidät eläviksi suuren rakkautensa kautta, jolla Hän on meitä rakastanut (Ef. 2:4b). Toisin sanoen, Hänellä ei ollut mitään velvollisuutta tehdä niin. Päinvastoin, koska synnin palkka on kuolema (Room. 6:23a), olisi jokainen meistä luonnostaan ansainnut tulla ainoastaan iankaikkisesti kadotetuksi. Mutta Jumala rakasti sinua ja minua niin paljon, että tahtoi lahjoittaa meille uuden elämän yhteydessään. Tätä pientä tyttöstäkin Hän rakastaa niin paljon, että tahtoo tehdä hänet eläväksi Pyhän Henkensä kautta.

Siksi Pyhä Henki sanookin, että tämä kaikki on Jumalan tekoa, Hänen, joka on laupeudesta rikas (Ef. 2:4a). Hänellä on armoa syntistä ihmistä kohtaan ikään kuin valtavat määrät, aivan niin kuin rikkaalla miehellä omaisuutta. Katso miten Henki aivan alleviivaa tätä tosiasiaa! Hän sanoo: armosta te olette pelastetut (Ef. 2:5b). Ja vielä: [s]illä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Me emme ole millään tavalla ansainneet tulla pelastetuiksi, emmekä koskaan omin neuvoinemme tai tekoinemme voi edes alkaa ansaita tätä. Mutta Jumala onkin nyt pelkästä armostaan pelastanut meidätkin kuoleman vallasta elämään. Armostaan Hän on tehnyt meidät osallisiksi Kristuksen ylösnousemuksesta.

Mutta missä Jumala on tehnyt tämän kaiken? Kasteessa! Kuule, mitä kaikkea pyhä Raamattu kasteen lahjasta sanoo: Kun sinut on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on Herra itse siinä antanut sinulle, itsessäsi syntiselle anteeksi kaikki syntisi (Ap. t. 2:38; 22:16). Kasteessa, jossa Jumala on liittänyt pyhän sanansa veteen, on Hän vihmonut sinun sydämesi puhtaaksi pahasta omastatunnosta, pessyt ruumiisikin puhtaalla vedellä (Ef. 5:26; Hebr. 10:22). Kasteessa Jumala on jopa aivan kerta kaikkiaan ristiinnaulinnut ja haudannut sinun vanhan, syntisen luontosi Kristuksen kanssa Hänen kuolemaansa. Näin Hän on tehnyt, että samoin kuin Kristus herätettiin kuolleista, niin saisit sinäkin tulla osalliseksi Hänen ylösnousemuksestaan ja vaeltaa uudessa elämässä (Room. 6:3–6; Kol. 2:12). Kasteessa Jumala on antanut sinulle, itsessäsi hengettömälle Pyhän Henkensä. Siinä Hän on synnyttänyt sinut, itsessäsi kuolleen uudesti. (Joh. 3:5; Ap. t. 2:38; Tiit. 3:5) Ja kun Pyhä Henki on näin tullut sinuun, on Hän lahjoittanut sinulle uskonkin, niin kuin sana tässä sanoo: Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Sinut, joka ennen olit syntinen ja sellaisena Jumalan vihan ansainnut, on Jumala kasteessa pukenut Kristuksen pyhyyteen ja vanhurskauteen (Gal. 3:27). Sinut, joka ennen olit osaton Hänen elämänyhteydestään ja pelastuksestaan, on Hän kasteessa tehnyt Kristuksen opetuslapseksi ja Hänen pyhän kirkkoruumiinsa jäseneksi (Matt. 28:18–19; 1. Kor. 12:13). Kun Kolmiyhteinen Jumala on kastanut sinut omaan nimeensä, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, on Hän siinä ottanut sinut ikään kuin ”sisään” omaan pyhään nimeensä. Niin Hänen pyhä nimensä, pyhä läsnäolonsa on tullut asumaan sinuun ja tehnyt sinut ruumiinesi kaikkinesi omaksi pyhäksi temppelikseen. (Matt. 28:19; vrt. 1. Kor. 6:19) Sanalla sanoen, kasteessa Jumala on pelastanut sinut (Mark. 16:16; 1. Piet. 3:21).

Rakkaat ystävät, mistään vähemmästä ei ole kyse siinä, että sinut on kastettu ja olet kristitty. Mistään vähemmästä ei myöskään ole kyse siinä, mitä saamme tänään yhdessä todistaa, kun tämä pieni tyttönen kastetaan. Siinä Jumala itse on antanut ja tänäänkin antaa pelastuksen lahjan!

Millaista on elämä Jumalan yhteydessä?

Nyt me olemme kuulleet puhuttavan meidän ihmisten syntisyydestä, ja sitten myös Jumalan armollisesta työtä, jonka Hän on Kristuksessa tehnyt meidän pelastukseksemme. Tässä onkin nyt koko kristillisen uskomme keskus: Jeesus Kristus on kantanut sinun syntisi ja minun. Me tulemme vanhurskaiksi ilman mitään omaa ansiotamme, yksin Jumalan armosta ja uskon kautta, kun Jeesus Kristus on meidät verellään lunastanut. Tästä me saamme olla täysin varmoja, sillä Jumala on itse sanassaan ilmoittanut tämän meille. (Vrt. Schmalkaldenin opinkohdat II 1–5.)

Mutta kristillinen opetus ei pääty tähän. Päivän epistolan äärellä me nimittäin huomaamme vielä kolmannenkin asian: pelastuksesta, jonka Herra meille armossaan lahjoittaa, seuraa jotakin. Mitä siitä seuraa? Pyhä Henki saarnaa: Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef. 2:10)

Toisin sanoen, aivan niin kuin Jumala loi ensimmäisetkin ihmiset vaeltamaan maailmassa, niin Hän myös luo ihmiset uudesti Kristuksessa Jeesuksessa sitä varten, että he vaeltaisivat tietyllä tavalla. Tässä sanaa ”vaeltaa” käytetään tietenkin kuvaannollisessa mielessä: sillä tarkoitetaan ihmisen elämänvaellusta, siis sitä, miten hän elää.

Tekstin alussa kuulimme, että omine edellytyksineen efesolaiset ”vaelsivat” ennen rikoksissaan ja synneissään (Ef. 2:1–2). Nyt tekstin lopussa Pyhä Henki kuitenkin sanoo, että kristityn on määrä vaeltaa hyvissä töissä. Tämä koskee sinuakin. Kun sinä olet kasteen ja uskon kautta olet tullut osalliseksi uudesta elämästä Kristuksessa, on sinun myös määrä elää – ei enää vanhaa elämääsi, ei siis maailman tai perkeleen tahdon saati lihallisen mielesi mukaista elämää. Sinun on nyt määrä elää uutta, Herrasi pyhän tahdon mukaista elämää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun sinä olet saanut Jumalalta uskon lahjan, tulee tämän uskon tuottaa sinussa hyviä hedelmiä. Kristittynä sinun jopa pitää tehdä näitä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja. Tietenkään sinun ei pidä tehdä niitä siksi, että luottaisit niiden avulla ansaitsevasi Jumalalle kelpaamisen! Ei niin, onhan Kristus jo kerran täydellisesti ristillään lunastanut sinut, ja kasteessa pukenut vanhurskauteensa. Mutta hyviä, Jumalan käskemiä tekoja sinun tulee tehdä siksi, että se on Herrasi hyvä tahto. (Augsburgin tunnustus VI 1–2.)

Mutta mitä nämä Jumalan käskemät hyvät teot sitten oikein ovat? Rakas ystävä, lue Jumalan kymmenen käskyä, siellä on vastaus kirjoitettuna! Kymmenen käskyään onkin Jumala antanut alun perin juuri omalle seurakunnalleen, omaisuuskansalleen, jotka on jo ottanut omikseen. Hän tahtoo, että Hänen omansa niitä noudattaisivat – toisin sanoen rakastaisivat Häntä, Jumalaa, yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. (Matt. 22:37–40)

Mutta huomaa, että Jumala ei käske sinua yrittämään itse puristaa itsestäsi näitä hyviä tekoja ja mielensä mukaista elämää. Pyhä Henkihän sanoo tässä, että Jumala on itse edeltä valmistanut nämä hyvät työt, joissa Hän tahtoo sinun vaeltavan. Kun Herra on ottanut sinut omakseen kasteessa, on Hän myös antanut sinulle Pyhän Henkensä, joka antaa sinulle ”uuden sydämen ja mielialan”. Hän itse vaikuttaa sinussa sekä tahtomisen että tekemisen, ”antaa parannuksen ja mielenmuutoksen” (Ap. t. 5:31; 2. Tim. 2:25). ”Hän on uudestisyntymisen ja uudistuksen Henki (Tiit. 3:5). Hän ottaa meistä pois kovan kivisydämen ja antaa meille uuden, pehmeän lihasydämen, niin että vaellamme hänen käskyjensä mukaisesti (Hes. 11:19; 36:26; 5. Moos. 30:6; Ps. 51:12). Hän luo meidät Kristuksessa hyviä tekoja varten (Ef. 2:10) ja uusiksi luomuksiksi (2. Kor. 5:17; Gal. 6:15).” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys II 26.)

Älä siksi tuskaile mahdatko kyetä kantamaan Jumalan mielen mukaista hedelmää. Itsessäsi et siihen pystykään! Mutta se hedelmä, jota Herrasi sinulta odottaa, onkin Hengen hedelmää (Gal. 5:22). Pyhän Hengen täytyy siis saada se aikaan sinussa. Pidä sinä vain huolta siitä, että pysyt Hengen työn vaikutuspiirissä, Jumalan pyhän sanan kuulossa. Niin sinä pysyt Kristuksen, Herrasi yhteydessä, siinä elämässä, johon Jumala on sinut armossaan sanansa ja pyhän kasteen kautta jo kerran siirtänyt. Sanallaan Herra kyllä nuhtelee sinua synnistäsi, mutta sitten myös antaa sinulle syntisi runsain määrin anteeksi Kristuksen, rakkaan Poikansa tähden. Näin Hänen Pyhä Henkensä saa tehdä sinussa työtään niin, että kasvat Hänen armonsa osallisuudessa. Näin Henki vaikuttaa sinussa myös sen, että mielelläsi jatkuvasti kuulet Herrasi pyhää tahtoa ja vaellat siinä, elät kuuliaisena Hänen valtakunnassaan ja palvelet Häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin Hän, Jeesus Kristus itsekin on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti (Vähä katekismus II 4). Tämän kaiken suokoon meille Hän, meidän armollinen Vapahtajamme, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee yhdessä jumaluudessa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan kastemessussa Lahdessa 17.6.2018.)

Ps 22

Nåd vare med er och frid ifrån Gud, vår Fader, och Herren Jesus Kristus.

I psalm 22 säger David genom den helige Ande: Min Gud, min Gud, varför har du övergivit mig? Jag brister ut och klagar, men min frälsning är fjärran. (Ps 22:2) Har du kanske också upplevt någonting liknande? Kanske har du önskat att kunna leva nära Gud. Trots detta har du känt att Han är långt borta, och inte hör dina böner. Kanske har du känt att du ropar till Honom om dagen och om natten, men Han svarar inte (jfr Ps 22:3, 6). Kanske har du känt dig orättvist behandlad. Gud har ju svarat våra fäders böner, när de förtröstade på Honom och ropade till Honom (jfr Ps 22:5–6). Varför svarar Han inte på dina böner?

Men om du funderar på detta för ett ögonblick, är det verkligen orättvist? Är det inte så att du egentligen har förtjänat just detta? Har inte du – du som överträtt Guds heliga lag – förtjänat Hans dom?

Men just därför att det är så, har Guds Son kommit. Han har blivit människa för att ta på sig dina synder. Den som var utan synd (Hebr 4:15) och som alltså inte visste av synd, Honom har Gud i ditt ställe gjort till synd, för att du i Honom skulle stå rättfärdig inför Gud (2 Kor 5:21). För dina synders skull böjde Han sig under Guds vilja: Jesus Kristus som själv är Gud, av samma väsen som Fadern (Nicaenska trosbekännelsen), Han blev övergiven av Fadern. På Golgata kors dog Gud, och blev övergiven av Gud. Varför gjorde Kristus så? Han gjorde det för att du aldrig någonsin skulle bli övergiven av Gud. Han gjorde det för att dina synder skulle vara förlåtna, och att du skulle leva i gemenskap med Gud i evighet. På Golgata övergav Fadern sin Son för att du som tror på Honom skulle få söners rätt och bli Guds barn (Gal 4:5b; Joh 1:12).

Men Fadern föraktade inte Kristi elände. Han dolde inte sitt ansikte för Honom, utan lyssnade till Honom när Han ropade (Ps 22:25). Gud uppväckte Honom och löste Honom ur dödens vånda, eftersom det inte var möjligt att han skulle behållas av döden (Apg 2:24). Kristus bar människans död, din död. Men Han vann också seger över döden, din död! Och Kristus uppstod från de döda, för att du skulle få evigt liv genom Honom.

När du har blivit döpt till Kristus och tror på Honom, är Gud verkligen din Far och du Hans barn (Lilla katekesen III 2). Och därför att Gud är din himmelska Fader, lyssnar Han gärna på alla dina böner. Även om Han inte alltid svarar när du vill, eller på det sätt som du vill så kan du lita på Hans ord. I Hans ord står det skrivet: och vad vi än ber om, det får vi av honom, ty vi håller hans bud och gör det som gläder honom. Och detta är hans bud, att vi skall tro på hans Son Jesu Kristi namn och älska varandra så som han har befallt oss. (1 Joh 3:22–23) Amen.

(Bibelstudiehelg 2018, Karlstad, Sverige, 3 Juni 2018.)

Ps 110

Nåd vare med er och frid ifrån Gud, vår Fader, och Herren Jesus Kristus.

I den 110. psalmen säger David genom den helige Ande: Herren sade till min Herre: ”Sätt dig på min högra sida, till dess att jag har lagt dina fiender som en fotapall under dina fötter.” (Ps 110:1) Vem är den Herren, יהוה (JHWH), som säger dessa ord? Den himmelske Fadern. Men vem är Davids Herre, אָדוֹן (’adon), som Fadern adresserar dessa ord till? Han är den himmelske Faderns Son. Vad betyder detta? Det betyder att David – som den helige Ande här använder som sin mun – trodde på Guds Son. Han trodde att den himmelske Fadern skulle skicka Sin Son till världen, så att Han skulle födas som Davids egen avkomling. David trodde att just denna Son skulle vara Herren, som skulle göra det möjligt för honom att få kontakt med Gud och leva i gemenskap med Honom. David trodde alltså på Kristus, som den himmelske Fadern skulle skicka för att försona också hans synder och att frälsa honom. Utan den här Herren, Kristus, skulle han inte ha någon frälsning. Men i Kristus skulle han ha visshet om sin frälsing.

David säger också någonting annat genom den helige Ande. Han säger, att Guds Son, Herre, skulle sätta sig på Faderns högra sida. Detta betyder, att Sonen är en Konung, som skulle få en större makt än kung David och alla regenter i hela världen någonsin skulle ha. Han skulle ha all makt i himlen och på jorden (Matt 28:18). Han skulle ha gudomlig makt, kraft och ära.

Kanske finns det någon här som funderar: ”Vad i hela världen betyder detta? Den här Son, Guds levande Ord själv hade ju i begynnelsen varit hos Gud. Han var också själv Gud. (Joh 1:1) Allt hade ju blivit till genom honom (Joh 1:3). Han hade alltså gudomlig makt. Varför uppmanar Fadern sin Son att sätta sig på Hans högra sida? Varför ger Han makten åt Honom?” Svaret är enkelt: Därför att ”Guds enfödde Son […] för oss människor och för vår salighets skull har stigit ned från himmelen och tagit mandom genom den Helige Ande av jungfrun Maria och blivit människa” (Nicaenska trosbekännelsen). Fastän han var till i Gudsgestalt, räknade han inte tillvaron som Gud såsom segerbyte, utan utgav sig själv genom att anta en tjänares gestalt då han blev människa. Han som till det yttre var som en människa, ödmjukade sig och blev lydig ända till döden – döden på korset. (Fil 2:6–8) Varför gjorde Han detta? Därför att du, som var syndens slav, inte skulle dö för dina synder, utan skulle få syndernas förlåtelse genom Hans namn (jfr Apg 10:43). Kristus Jesus försonade hela din syndaskuld på sitt kors. Med sitt dyrbara blod friköpte Han dig från det meningslösa liv du ärvt från dina fäder (1 Pet 1:18–19). Han vann också seger över din död när Han som är både Gud och människa, uppstod ur graven. Han som är sann Gud och sann människa, steg upp till himmelen och sitter nu på Faderns högra sida. Det är detta som aposteln påminner oss om, när han skriver: Därför har också Gud upphöjt honom över allting och gett honom namnet över alla namn (Fil 2:9). Alltså när Herren säger till Davids Herre, Sätt dig på min högra sida, talar Han till den som är sann Gud och sann människa, Hans Son Jesus Kristus, som har vunnit seger över döden, som har lyftes upp, och av ett moln har togs ur vår åsyn (Apg 1:9), som har stigit upp genom himlarna (Hebr 4:14) och fördes fram inför Fadern (Dan 7:13).

Men detta gäller inte bara Kristus själv, utan också dig, som har blivit Hans broder och syster. För det första, lägg märke till att Kristus talar här om sina fiender. När du blev döpt till Kristus, blev Hans fiender också dina fiender. Å ena sidan betyder detta, att i ditt liv som en kristen måste du kämpa många andliga kamper. Men å andra sidan betyder detta också att du har Jesus Kristus som din Herre, Kristus, som har redan vunnit seger över dina fiender, över djävulen och alla makter. På sitt kors har Kristus krossad djävulens huvud (1 Mos 3:15). Och det skall komma en dag, då alla Hans fiender – det vill säga dina fiender! – skall läggas som en fotapall under Hans fötter. För det andra, när du har blivit döpt till Kristus och tror på Honom, är du delaktig av frälsningens fullhet, uppståndelsen och evigt liv i himmelen, som Han har berett dig. Och när du lever och tror på Kristus, skall du leva, även om ditt liv här på jorden skulle ta slut. (Joh 11:25; jfr Ps 118:17) När du tillhör Kristus, skall du få en ny, andlig, oförgänglig kropp. Du skall gå in i Guds närvaro, den himmelska Faderns hus (Joh 14:2–3), där din Herre och Frälsare, Kristus Jesus, Gud och människa regerar i evighet. Amen.

(Bibelstudiehelg 2018, Karlstad, Sverige, 2 Juni 2018.)

Ps 118:22–23

Nåd vare med er och frid ifrån Gud, vår Fader, och Herren Jesus Kristus.

I psalm 118 säger Herren: Den sten som byggnadsarbetarna kastade bort har blivit en hörnsten. Herren har gjort den till detta, underbart är det i våra ögon. (Ps 118:22–23) Vad talar Herren om här? Han talar om sin Son. Detta innebär att Guds Son är en sten. Men Han är inte vilken sten som helst, utan en hörnsten.

Men vad betyder detta? En hörnsten är naturligtvis en sten som placeras i hörnen av en byggnads grund. På detta vis bär hörnstenen hela byggnaden. Både Jesus själv och Hans apostlar talar om Guds Son som en hörnsten. Guds Son hade blivit människa och blivit född bland Herrens egendomsfolk, bland judarna. Gud hade sänt Honom för att vara Hörnstenen i sitt heliga tempel, det vill säga, församlingen. Men översteprästerna, de skriftlärda och de äldste, som borde ha byggt Guds församling, Hans andliga tempel, ville inte tro på Jesus som sin Frälsare. De kastade bort Honom. De stötte bort Honom, de föraktade Honom, och till slut mördade de Honom. (Mark 12:10–11; Apg 4:11)

Vad hade det här för konsekvenser för dessa judar? För det första, deras byggnad kunde inte stå kvar – man kan ju inte bygga Guds församling över en hörnsten som människor har valt. Guds församling är ju Guds församling. Därför måste dess hörnsten också vara någonting som Herren själv har valt till detta. För det andra, när judarna förkastade Jesus, den enda Hörnstenen, hände med dem precis det som Jesus själv säger: Den som faller på den stenen skall krossas, och den som stenen faller på skall smulas sönder. (Matt 21:44) Vad betyder detta? I den här världen det finns många som kanske tänker att Jesus inte var Guds Son, utan endast en man, i bästa fall en god människa eller en lärare som motiverar sina lärjungar och hjälper till att lägga grunden till ett gott liv. Det finns ju många som försöker att lägga grunden för sitt andliga liv på någonting annat än Jesus. Men vare sig man tror eller inte så är Jesus Guds Son. Han är Guds Son, som ”skall återvända i härlighet för att döma levande och döda” (Nicaenska trosbekännelsen). Därför måste den person, som har inte trott på Honom som sin egen Frälsare, på den sista dagen ge plats åt Honom såsom den stränge domaren (jfr Konkordieformeln, Epitome VII 17). Ingen som litar på sig själv och sina egna krafter, kan bestå inför Hans ansikte, utan skall bli fördömd. Det är just detta som Herren betyder när Han säger: Den som faller på den stenen skall krossas, och den som stenen faller på skall smulas sönder.

Men ingen hörnsten läggas därför att människor skulle bli söndersmulad av den. Hörnstenen läggas så att man kunde bygga på den. Den himmelske Fadern har ju inte sänt sin Son till världen för att döma världen utan för att världen skulle bli frälst genom honom (Joh 3:17), och så att Hans församling kunde byggas på Honom. Men hur skall man bli frälst genom Jesus? Herren säger: Det står nämligen i Skriften: Se, jag lägger i Sion en utvald, dyrbar hörnsten, och den som tror på den skall aldrig komma på skam. (1 Pet 2:6; jfr Rom 9:33) Lägg märke till detta! När dina synder skrämmer dig, tro på Jesus! Han har kommit för att bli offrad för din skull, för att bära alla dina synder (jfr Hebr 9:28). Han har tagit på sig syndens lön som är döden (Rom 6:23a). Han har vunnit seger över din död. Han har uppstått! (Luk 24:6) Hela världen är försonad med Gud (jfr 2 Kor 5:19). I det heliga dopet har du fått del av Jesu gärningar på Golgata, syndernas förlåtelse och rättfärdighet inför Gud. Tro på Jesus, din Frälsare! Så blir allt detta din egendom.

Och slutligen: Vid dopet har du sammanfogats till Kristus, som är Hörnstenen i Guds andliga tempel. Genom dopet har du också blivit en sten, men inte en livlös sten, utan en levande sten, som också Kristus är. Vad betyder detta? När man bygger en stenhus, sammanfogar man stener på så sätt, att var och en av dem har sin egen plats i byggnaden. Genom dopet har Kyrkans Herre sammanfogat dig i sitt andliga tempel. Han har sammanfogat dig med sig själv, och också med Hans andra stenar. Att vara döpt innebär ju att tillhöra Kristus tillsammans med alla andra döpta. Och som Hans sten, får du tjäna din Herre på din egen plats. Var och en av oss är unika, och har sina egna uppgifter. Men i gemenskap med Kristus fogas vi samman och växer upp till ett heligt tempel i Herren (Ef 2:21).

Låt oss därför komma till Honom, och lyssna på Hans heliga ord. Genom ordet ger Han oss förlåtelse för alla våra synder, och ibland oss bygger Hans andliga tempel, Hans heliga Kyrka. Amen.

(Bibelstudiehelg 2018, Karlstad, Sverige, 2 Juni 2018.)

Ps 2:7

Nåd vare med er och frid ifrån Gud, vår Fader, och Herren Jesus Kristus.

I andra psalmen säger Gud: Du är min Son, jag har i dag fött dig. (Ps 2:7b) Vem är den som Gud adresserar dessa ord till? Sin Son. Det betyder att Gud har en Son.

För er, kära bröder och systrar i Kristus, är detta självklart: Gud har en Son. Men det finns många människor som inte tror på det. Det finns en massa människor i världen, som kanske försöker att vara fromma och gudaktiga, men som aldrig vill tro att Gud har en son. Några av dem säger att det skulle vara avgudadyrkan att tro på Guds son. Några andra för sin del tror att det finns så många gudar, och att det skulle vara helt irrelevant att tala om Guds ende Son.

Men det heliga bibelordet lär oss att Gud har en Son. Detta betyder också att Gud är en Fader. Han har en enfödde Son, född av Honom, såsom Han också säger: jag har i dag fött dig. Det här kanske låter lite konstigt. Vi tänker ju naturligtvis, att det är modern som föder barn, inte fadern. Men det här bibelordet handlar inte om en mänsklig eller kroppslig födelse, sådan som vår födelse. Ordet handlar om en sådan födelse, som övergår allt mänskligt förstånd. Trots det får du tro på den här födelsen, därför att det står i Guds ord: Sonen är född av Fadern.

I psalmen talar Fadern mer om den här mirakulösa födelsen. Han säger alltså: jag har  i dag fött dig. Vad för en ”dag” talar Han om? Om vi säger att ”i dag” har vi samlats här i Karlstad, menar vi förstås den första Juni, 2018. Men när Gud säger att jag har i dag fött dig, talar Han inte om en viss stund i tiden, utan om evighet. Den här ”i dag” som Han talar om, är en tidlös ”i dag”, någonting som har existerat före all tid. I en annan bibelvers talar Gud just om detta, genom profeten Mika: Men du, Betlehem Efrata, som är så liten bland Juda tusenden, från dig skall det åt mig komma en som skall härska i Israel. Hans ursprung är före tiden, från evighetens dagar. (Mika 5:2) Guds Son föddes alltså i evighet, före all tid.

Men Guds Son har också en annan födelse. Han har fötts av Fadern i evighet, men Han had också fötts av en mor, en människa, i tiden. Guds Son ”har stigit ned från himmelen och tagit mandom genom den Heliga Anden av jungfrun Maria och blivit människa” (Nicaenska trosbekännelsen). Varför har Han blivit människa? Därför att du, en människa, är en syndare. Därför att som en syndare kan du inte komma i kontakt med Gud, den Allsmäktige. Guds Son har blivit människa just därför att du, en människa, skulle i Honom bli ett Guds barn. Han har blivit människa, så att dina synder skulle bli Hans synder. Han har kommit, så att Han kunde bli din rättfärdighet. Han har alltså kommit för att ta på sig allt detta som är ditt, och för att ge dig allt detta som är sitt. Med andra ord, Han har kommit för att vara det som Han inte var, så att du kunde också bli det som du inte var.

Därför kom Han också till Jordan, för att döpas av Johannes, såsom Markus skriver i evangeliet (Mark 1:9–11). Guds Son, som hade blivit människa, som själv är Gud med Fadern och den Helige Anden, kom för att döpas med omvändelsens dop till syndernas förlåtelse (Mark 1:4). Han själv behövde inte omvändelse eller syndernas förlåtelse. Han är ju helt utan synd (Hebr 4:15). Men Han kom till omvändelsens dop för att göra bot för dina synder. I denna dop blev Han också på ett synligt sätt smord med den Helige Anden. Han blev den Smorde, det vill säga, Kristus. Han gjorde detta så att Han kan smörja också dig med den Helige Anden genom ditt eget dop. Så skulle du också bli Hans smorde, en liten kristus, det vill säga, en kristen.

Och slutligen, så att du skulle kunna lära känna Honom, och så att du skulle kunna vara döpt till Kristus och tro på Honom, uppenbarade Fadern Honom för alla. Vid Jordan lät Fadern sin röst komma från himlen. Han ”citerade” Sitt eget ord, de ord som Han hade sagt i psalmen. Fadern sade till Jesus: Du är min Son, den Älskade. I dig har jag min glädje. (Mark 1:11b) När du har blivit döpt till Kristus, Guds Son (Gal 3:27), har Gud på den dag fött dig som sin egen son och dotter (jfr Joh 3:5; Tit 3:5). Du som tidigare inte var Guds barn, har nu i Guds Son Kristus blivit Hans kära barn. Låt Guds heliga ord, som du har hört från början förbli i dig. Så kommer du också att förbli i Sonen och i Fadern (1 Joh 2:24), och skall leva i evighet. Amen.

(Bibelstudiehelg 2018, Karlstad, Sverige, 1 Juni 2018.)