6. sunnuntai pääsiäisestä (3. vsk), Ef. 1:16–23

Elämä Kristuksessa = elämä Kristuksen Kirkossa

Johdanto

Epistolassa Pyhä Henki puhuu meidän pelastuksemme perustasta. Hän puhuu Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä siitä, että Hän on astunut ylös taivaisiin. Välittömästi tämän jälkeen Hän lausuu, että Isä on antanut Poikansa kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää. (Ef. 1:22b–23) Hän puhuu Kristuksen Kirkosta. Siksi mekin käymme nyt tarkastelemaan, mitä Jumalan sana meille tästä aiheesta, Kirkosta puhuu.

Kirkko – Kristuksen hengellinen ruumis

Pyhä Henki sanoo, että kristillinen Kirkko on ruumis. Se ei kuitenkaan ole mikä tahansa ruumis, vaan Kristuksen ruumis (vrt. Kol. 2:17). Samoin kuin mihin tahansa ruumiiseen kuuluu aina myös pää, niin kuuluu tähänkin. Kirkon Pää on Kristus itse, onhan Kirkko juuri Hänen ruumiinsa. Edelleen, samoin kuin luonnollinenkin ihmisruumis on yksi, mutta samalla siinä on monta jäsentä, niin on myös Kristuksen ruumiin kohdalla: Hänen kirkkoruuminsa on yksi, koska Hän itse on yksi (Ef. 4:4, 5). Samalla tähän yhteen ruumiiseen kuuluu monia jäseniä. Näitä jäseniä olemme me Kristuksen omat, kristityt (1. Kor. 12:27; Ef. 5:30).

Tietenkään kukaan ihminen ei luonnostaan tai omista lähtökohdistaan käsin voi olla kristitty, eikä siis myöskään kuulua Kristuksen ruumiiseen. Lankeemuksen vuoksi jokainen luonnollinen ihminen on auttamattomasti syntinen ja sairas, kuollut ja eloton, ikuisen kuoleman ansainnut. Luonnostaan hän elää vieraantuneena Jumalasta, Hänen vihamiehenään (Kol. 1:21). Sellaisena ihminen on epävanhurskas, Jumalalle kelpaamaton, sekä auttamatta erossa Hänestä ja Hänen elämästään.

Mutta juuri tällaisia syntisiä ihmisiä – siis koko maailman kaikkia ihmisiä! – on Jumalan Poika Kristus tullut pelastamaan (1. Tim. 1:15). Poikansa lihan ruumiissa, Hänen kuolemansa ja ristillä vuodattamansa veren kautta Jumala on nyt sovittanut ihmiset. Näin Hän on tehnyt, että voisi asettaa heidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina eteensä (Kol. 1:20–22), siis ottaa yhteyteensä.

Kristus tahtookin nyt liittää ihmiset Jumalan yhteyteen, ottaa heidät jäseniksi pyhään ruumiiseensa, Kirkkoon. Miten Hän tahtoo tehdä tämän? Niiden välineiden välityksellä, jotka Hän itse on tätä varten asettanut. Toki uskon kautta Kristukseen ihminen ottaa vastaan syntien anteeksiantamisen ja iankaikkisen elämän lahjat, jotka Herra on hänelle kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan hankkinut. Mutta Jumala lahjoittaa ihmiselle tämän uskonkin! Hän tekee sen suullisen välineen, puhutun sanansa kuulemisen kautta. Tästä apostoli kirjoittaa: Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17) Itse Pyhä Henki kutsuu Kristuksen seurakunnan koolle, Hänen alaisuuteensa, joka on sen yksi ja ainoa Pää. Tämän Henki tekee juuri Jumalan sanan välityksellä: Hän antaa ihmisten kuulla sanaa, ja niin tuo heidät Kristuksen Kirkon yhteyteen ja liittää heidät sen jäseniksi, tai ”yhteenruumiittaa” heidät. Juuri sanan kuulemisesta alkaa pääsy tähän yhteisöön. (Iso katekismus II 51–53.)

Mutta jotta me ihmiset saisimme vielä konkreettisemmankin todistuksen siitä, että Jumala antaa armollisen tahtonsa kohdistua meihin, käyttää Pyhä Henki kuultavan sanan lisäksi myös sellaista merkkiä ja välinettä, jonka me voimme silmillämme nähdä ja ruumiillamme tuntea. Tästä Paavali kirjoittaa: sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13) Kasteessa Pyhä Henki tulee kastettavaan. Ja kun Hän tulee ihmiseen, Hän myös liittää tämän jäseneksi Kristuksen ruumiissa. Näin Jumala siis kasteessa tekee valmiiksi sen pelastavan työn, jonka Hän sananjulistuksen kautta aloitti. Kasteessa ihminen saa syntinsä anteeksi, ja Kristus pesee ne pois (Ap. t. 22:16). Kasteessa ihminen temmataan synnin ja kuoleman maailmasta ja ”jäsennetään” elämänyhteyteen Kristuksen kanssa. Tämä elämä on sitä Kristus-pään ikuista elämää, joka virtaa Hänestä Hänen koko kirkkoruumiiseensa ja sen kaikkiin jäseniin. Näin kastettu kristitty on yhteenkasvanut Kristuksen kanssa: Hänen vanha ihmisensä on kasteen kautta haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan, ja hän on saanut tulla osalliseksi Kristuksen ylösnousemuksesta ja uudesta elämästä Hänessä. (Room. 6:3–5) Tällä tavalla Raamattu opettaa siitä, miten Kristuksen ruumiiseen liitytään.

Mutta miten tässä ruumiissa sitten pysytään? Kuka tahansa ymmärtää, että tavallisenkin ihmisruumiin jäsenet ovat riippuvaisia ruumiin verenkierrosta ja elämästä. Jos verenkierto jostakin syystä estyy, siitä osattomaksi jäänyt jäsen jää myös ilman elämää. Mikäli tämä tila ei pian korjaannu, ruumiin jäsen kuolee. Kuolleena se ei voi pysyä elävän ruumiin yhteydessä, vaan kuihtuu pois. Samalla tavoin myös Kristuksen ruumiin jäsenet tarvitsevat jatkuvasti osallisuutta Kristus-pään verenkiertoon ja Hänen elämäänsä, jotta voisivat pysyä osana Hänen ruumistaan.

Ei ole sattumaa, että Kristus on asettanut juuri ruumiinsa ja verensä sakramentin siksi välineeksi, jonka kautta Hän jatkuvasti antaa verenkiertonsa tulla elävän kirkkoruumiinsa jäsenten osaksi. Tästä Paavali kirjoittaa: Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset. (1. Kor. 10:16–17) Ehtoollisessa Kristus antaa ruumiinsa ja verensä omilleen. Hän tekee tämän ihmeellisellä tavalla: kun Hänen luova sanansa – tämä on minun ruumiini ja Tämä on minun vereni, liiton veri (Mark. 14:22, 24) – yhtyy leipään ja viiniin, ne ovat silloin Hänen todellinen ja olemuksellinen ruumiinsa ja verensä, juuri ne, jotka Hän Golgatalla uhrasi ja vuodatti. Niiden kautta kirkkoruumiin Pää Kristus antaa kullekin jäsenelleen syntien sovituksen, anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän lahjat, jotka Hän kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan heille valmisti. Näin Hän myös ravitsee omaa ruumistaan ja vaalii sitä. (Ef. 5:29) Hän antaa ruumiinsa ja verensä kaikille ruumiinsa jäsenille heidän ruumiinsa sisään, syötäväksi ja juotavaksi. Näin Hän ottaa meidät ruumiinemme ja verinemme osallisiksi pyhästä ruumiistaan ja verestään mitä läheisimmällä tavalla. Näin me tulemme tietyssä mielessä Kristuksen kantajiksi; meistä tulee ”yhdessä-ruumiitettuja” ja samaa verta Hänen kanssaan.

Tällä tavalla, rakas kristitty, Herran ehtoollisella on valtavan keskeinen merkitys sinunkin henkilökohtaisen Kristus-yhteytesi kannalta. Se ei kuitenkaan ole ainoastaan sinun, yksittäisen kristityn asia. Kristuksen sakramentaalisen ruumiin ja veren asiaa ei voi erottaa Hänen hengellisen ruumiinsa, Kirkon asiasta. Päinvastoin, juuri siksi, että Kristus ehtoollispöydässä liittää yksittäiset kristityt ruumiinsa ja verensä osallisuuteen, Hän siinä yhä uudelleen ikään kuin ”ruumiittaa” ja ”verettää” heitä myös oman pyhän kirkkoruumiinsa jäseniksi ja Pyhän Hengen verenkierron yhteyteen. Siksi Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ei ole ainoastaan yksittäisen kristityn hartaudenharjoituksen väline, vaan mitä syvimmässä merkityksessä nimenomaan Kirkon sakramentti. Siinä Kristus, ruumiin Pää liittää yksittäiset jäsenensä elämänyhteyteensä, sekä Hänessä edelleen jäseniksi ja elämänyhteyteen myös toinen toisensa kanssa.

Huomaatko, mitä tämä raamatullinen kuva Kristuksen Kirkosta Hänen ruumiinaan kertoo kristittyjen yhteydestä? Kristittyjen yhteys on jotakin paljon enemmän kuin pelkkä hyvä henkilökohtainen suhde tai inhimillinen yhteyden kokeminen toisten uskovien kanssa. Yhteydessä samaan ehtoollispöytään sekä siinä myös yhden ja saman Kristuksen ruumiiseen ja vereen kristittyjen välille muodostuu hengellis-ruumiillinen yhteys. Se on paljon syvempää yhteyttä kuin jopa ajallinen verisukulaisuus. Se on yhteyttä samaan hengelliseen organismiin, Kristukseen ruumiiseen, jossa Hänen sydänverensä virtaa heissä ja tekee heidät osallisiksi Hänen taivaallisesta elämästään. He ovat yhtä Hänen kanssaan ja Hänessä toistensa kanssa. Kirkon sydän sykkii yhä tänäänkin juuri Herran ehtoollisessa. Juuri ehtoollisessa toteutuu se yhteys ja ykseys, josta Kirkon Herra puhuu, kun Hän sanoo Isälleen: minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä. (Joh. 17:23)

Kun sinä olet kristitty, koskee tämä kaikki myös sinua. Kastettuna, uskovana ja evankeliumista ravittuna sinä et enää ole yksin tai irrallinen, vaan kuulut Kristukseen. Ja kun kuulut Kristukseen, kuulut Hänen ruumiiseensa, Kirkkoon. Tämä tarkoittaa, että sinä olet osallinen Kristuksen elämästä ja kaikesta siitä, mikä Hänen on. Yhtäältä Kristuksen kirkkoruumiiseen kuuluvat kristityt ovat kyllä saaneet tulla yhteenkasvaneiksi yhtäläisessä kuolemassa Hänen kanssaan. Kristittynä sinunkin vanha ja lihallinen ihmisesi synteineen on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja surmattu. (Room. 6:5) Mutta samalla, Kristus-ruumiin jäsenenä olet saanut tulla osalliseksi myös Hänen valmistamastaan syntien sovituksesta ja Hänen ikuisesta elämästään. Luther opettaa: ”Kristuksella on kaikki aarteet ja omaisuus – ne ovat sielun omia. Sielua rasittavat kaikki paheet ja synnit – ne tulevat Kristuksen omiksi.” (Von der Freiheit eines Christenmenschen, 12; suom. Kristityn vapaudesta, 12. WA 7, 25.) Tämä koskee mitä läheisimmällä ja henkilökohtaisimmalla tavalla juuri sinua, kristittyä. Samalla on myös selvää, että sovituksen saaminen ja ikuinen elämä koskettavat sinua henkilökohtaisesti nimenomaan siksi, että olet saanut tulla osalliseksi Kristuksen elämästä, joka läpäisee koko Hänen ruumiinsa ja virtaa siinä niin, että apostoli voi tässä kutsua Kirkko-ruumista täyteydeksi, joka kaikki kaikissa täyttää (Ef. 1:23). Tämän ruumiin yhteydessä olet myös yhteydessä Kristuksen toisiin jäseniin niin, että Raamattu voi kutsua meitä yhdessä toinen toisemme jäseniksi ja ”kanssaruumiiksi” tai ”yhdessä-ruumiitetuiksi” (σύσσωμα – Ef. 3:6; Room. 12:5). Koska nyt siis olet yhdessä kaikkien Kristuksen omien kanssa osallinen Hänen elämästään, saat kerran yhdessä Hänen omiensa kanssa tulla osalliseksi myös Hänen ylösnousemuksestaan (Room. 6:5). Siksi niin sinulla kuin kaikilla muillakin Hänen jäsenillään on uskon kautta myös yksi ja sama toivo (Ef. 4:4, 5). Kristus-pää on sinun ja koko kirkkoruumiinsa Vapahtaja (Ef. 5:23).

Katso nyt, rakas kristitty, miten erottamattomalla tavalla meidän Herramme Kristus on sitoutunut seurakuntaansa! Hän on uhrannut itsensä kokonaan meidän puolestamme, kuollut meidän syntiemme tähden. Noustuaan ylös kuolleista Hän on tullut pääksi seurakunnalleen. Päänä Hän lahjoittaa elämänsä meille, jäsenilleen, ja pitää meidät elämänsä yhteydessä! Mikä voisi olla kokonaisempaa itsensä antamista ja läheisempää sitoutumista?

Elämä Kristuksessa – elämää Kristuksen kirkkoruumiissa

Ehkä joku kuitenkin ajattelee: ”En minä tarvitse kirkkoa. Minä tutkin Raamattua itsekseni.” Mutta juuri tämä ajatus todistaa, että näin ajatteleva ihminen ei tutki Raamattua itsekseen. Nimittäin jos hän sitä tutkisi, huomaisi hän pian, että Kirkkoon kuuluminen ei ole asia, jonka kristitty voi halutessaan valita tai olla valitsematta. Ajatus kristitystä, joka ei kuulu Kirkkoon, on Raamatulle vieras. Pikemminkin kristittynä oleminen on sama asia kuin kuuluminen Kristuksen ruumiiseen, Kirkkoon. Tämä kuuluminen ei kuitenkaan tarkoitaa elämää ainoastaan jonkin näkymättömän, kaasumaisen seurakuntaruumiin jäsenenä. Normaalitilanteessa kristillinen elämä on aina elämää silminnähtävän seurakunnan jäsenenä, joka kokoontuu Kristuksen sanan kuuloon ja Hänen alttarinsa äärelle. Kääntäen tämä tarkoittaa myös sitä, että elämä Kristuksessa koko Jumalan tarkoittamassa syvyydessä ei voi toteutua siellä, missä kristitty jää seurakunnan ulkopuolelle ja kiertelee siellä täällä hengellistä ravintoa etsimässä. Tällainen sitoutumattomuus seurakuntaan ei ole Jumalan tahdon mukaista. Toki tällainen sitoutumattomuus saattaa monen kohdalla johtua siitä, että ne pastorit ja piispat, joille Jumalan sanan saarnaaminen tässä maassa on uskottu, ovat laiminlyöneet tehtävänsä opettaa kristittyjä Kristuksen Kirkosta ja siihen kuulumisesta. Mutta jos kristitty tekee tietoisen ratkaisun jättää sitoutumatta Kristuksen oikean ja näkyvän seurakunnan elämään, tekee hän tässä asiassa syntiä Jumalan sanaa vastaan.

Tällä en nyt tarkoita sitä, että sinun kristillisen elämäsi keskuksessa pitäisi olla osallistumisaktiivisuutesi tai muu tekemisesi. Ei niin! Sinun kristillisen elämäsi ykkösasia on tietenkin se, mitä Jumala tahtoo tehdä ja lahjoittaa sinulle. Hän tahtoo antaa sinulle evankeliuminsa lahjat! Mutta huomaa, että Hän tahtoo tehdä tämän juuri kirkkoruumiinsa yhteydessä, messussa. Miksi sinä et siis pitäisi huolta siitä, että saat jatkuvasti elää Hänen seurakuntansa yhteydessä ja kokoontua muiden Hänen omiensa kanssa messuun aina kun se vain on mahdollista? Mistä muualta sinä voisit saada kristilliselle elämällesi eväät? Vai onko sinulla syötävänä jotakin sellaista hengellistä ruokaa, josta itse Jeesuskaan ei tiedä? (Vrt. Joh. 4:32.)

Mutta tässä asiassa on myös toinen puoli. Seurakuntayhteydessä ei ole kyse ainoastaan siitä, mitä Kristus lahjoittaa sinulle. Kyse on myös siitä, mitä sinä annat takaisin Hänelle. Kun Kristus on kasteessa liittänyt sinut ruumiiseensa, ja kun sinä sitten myös käyt messussa, jossa Hän edelleen lujittaa sinun yhteyttäsi Häneen lahjoillaan, seuraa tästä myös jotakin sinun kristillisessä elämässäsi. Juuri siksi, että sinä olet Hänen kirkkoruumiinsa jäsen, tahtoo Hän myös käyttää sinua – elävää jäsentään – antamaan itsesi kokonaan paitsi Hänelle myös toisille Hänen jäsenilleen. Sinun elämäsi Kristuksessa ei siis ole ainoastaan saamista Häneltä. Totta kai elämäsi Kristuksessa ensisijaisesti onkin juuri saamista Häneltä, mutta juuri siksi se on myös itsensä antamista takaisin Hänelle sekä Hänen omastaan antamista muille, näkyville lähimmäisillesi. Miksi siis et sitoutuisi Hänen näkyvän seurakuntansa elämään kokonaisvaltaisesti? Kristukselle rakas ystävä! Katso Kristusta, joka on sitoutunut antamaan kaikkensa omilleen, seurakunnalleen. Jos sinä et vielä ole jäsen tällaisessa seurakunnassa, pohdi tykönäsi, onko olemassa jotakin, mikä estää sinun sitoutumisesi Kristuksen näkyvän Kirkon jäsenyyteen. Olet aina tervetullut keskustelemaan tästä asiasta myös pastorin kanssa. Kristus tahtoo antaa sinulle kaikki lahjansa!

Pääasia on aina pääasia, ja pääasia on seurakunnan Pää

Sanottakoon vielä sananen Kristuksen kirkkoruumiin jäsenten keskinäisistä suhteista. Kun me olemme jäseniä Kristuksen ruumiissa, kuuluu jokainen meistä kuuluu yhdelle ja samalle Herralle. Näin me olemme myös keskenämme aivan samalla viivalla Jumalan edessä. Toisaalta samalla meillä kaikilla on myös omat, erilaiset hyvät ominaisuutemme ja hengelliset lahjamme, jotka Jumala on meille kullekin antanut. Näiden ominaisuuksien ja lahjojen mukaan me saamme sitten myös palvella Kristusta, osina Hänen ruumiinsa kokonaisuutta. Koska asiat nyt ovat näin, ei kukaan Herran jäsenistä saa pyrkiä tekemään itsestään numeroa Hänen seurakunnassaan.

Joskus seurakunnassa saattaa nimittäin käydä niin, että joku jäsenistä haluaa tehdä itsestään numeron oletetun hengellisen voimallisuutensa nojalla. Ei liene tavatonta, että pastorit, lähetystyöntekijät tai muut palvelustehtävissään aktiiviset alkavat vaatia itselleen erityisasemaa. Joskus muukin seurakunta tulee lähteneeksi mukaan tällaiseen, ja alkaa asettaa jäseniään erilaisiin hengellisiin kategorioihin, ”hengellisempiin” jäseniin ja ”vähemmän hengellisiin”.

Toisaalta joskus seurakunnassa saattaa käydä niinkin, että joku jäsenistä haluaa tehdä itsestään numeron heikkoutensa nojalla. Ei liene ennenkuulumatonta, että sairauksista tai muista elämän vaikeuksista kärsivät jäsenet alkavat vaatia itselleen erityistä huomiota. Ehkä joku tulee messuunkin vain harvoin sen vuoksi, että hänet silloin huomattaisiin paremmin kuin muut seurakuntalaiset, jotka istuvat säännöllisesti penkissä. Joskus muukin seurakunta tulee lähteneeksi mukaan tällaiseen, ja alkaa asettaa heikkoutensa osoittavia erityisasemaan juuri heidän osoittamansa heikkouden vuoksi.

Mitä näistä asioista tulisi ajatella? Ensiksi niistä, jotka esiintyvät vahvoina: Valitettavasti joskus seurakunnassa joku saattaa haluta käyttää itselleen uskottua johtoasemaa itsensä korottamiseen. Tällainen johtoaseman väärä käyttö ei kuitenkaan tee tyhjäksi Kristuksen asetusta ja tehtävien oikeaa käyttöä. Kristuksen ruumiin jäsenten erilaisuus ja sitten myös Hänen oma asetuksena edellyttää kyllä sitä, että seurakunnassa on erilaisia tehtäviä ja virkoja. Siksi nämä onkin seurakunnassa säilytettävä. Samalla on kuitenkin muistettava, että tehtäviensä erilaisuudesta huolimatta kaikki Herran ruumiin jäsenet ovat keskenään tasavertaisia. Toiseksi niistä, jotka osoittavat heikkoutensa: Kun seurakunnassa on heikkoutta – niin kuin tässä ajassa aina on – Kristuksen omien tulee opetella ottamaan toisensa huomioon. Heidän tulee iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa (Room. 12:15b), sekä hoivata ja auttaa heikkoja ja tarvitsevia! Sinäkin saat aina hädässäsi pyytää apua, tukea ja esirukousta pastoriltasi, sekä muilta veljiltäsi ja sisariltasi. Syntisten sairaalassa täytyy aina olla tilaa sellaiselle! Samalla jokaisen aikuisen ihmisen on myös hyvä harjoitella ottamaan vastuu omasta ajallisesta elämästään, pitää mahdollisuuksiensa mukaan huolta esimerkiksi hyvinvoinnistaan, ettei tarpeettomasti kuormittaisi veljiään ja sisariaan Herrassa. Tällä tavalla seurakunnassa ei kukaan saa asettaa itseään toisten yläpuolelle, tapahtui se sitten vahvuuden tai heikkouden varjolla. Kristuksen ruumiissa tulee pääasian aina olla pääasiana, ja pääasia on seurakuntaruumiin Pää, Kristus itse. Saakoon Hän lahjoineen aina olla silmiemme edessä!

Lopuksi

Kun sinä, kastettu ja uskova kristitty, elät Kristuksen ruumiin jäsenenä, saat kaiken tarvitsemasi ravinnon ja elämän Häneltä. Jos sinulla on heikkoutta, ahdistusta ja syntiä, pysy vain aina Herrasi seurakunnassa. Kirkossaan Kristus itse on aina sinun kanssasi. Kirkossaan Hän antaa sinulle täyden syntiesi anteeksiantamuksen ja osallisuuden elämäänsä, sekä ruokkii sinua armonsa yltäkylläisyydellä. Kun elät Kristuksen Kirkossa, et jää yksin tai ulkopuolelle. Saat elää mitä läheisimmässä yhteydessä Herrasi ja toisten Hänen omiensa kanssa. Kaikissa iloissasi ja suruissasi saat olla Herrasi kantamana, yhdessä Hänen omiensa kanssa. Saat itsekin jakaa apuasi ja tukeasi toisille veljillesi ja sisarillesi. Kristuksessa sovitettuna ja pyhitettynä saat lopulta myös päästä perille taivaan kirkkauteen, sinne, missä Hänen seurakuntansa riemuitsee ja ylistää Jumalaa iankaikkisesti. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme ja Kirkon Pää, Jeesus Kristus. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.5.2018.)

Mainokset