Pyhän Kolminaisuuden päivä (3. vsk), Matt. 28:16–20

Opetuslapseuttaminen!

Johdanto

Nämä Matteuksen evankeliumin viimeiset jakeet lienevät yksi tunnetuimmista raamatunkohdista. Moni teistäkin osannee nämä sanat ulkomuistista. Hyvä jos niin on, sillä – niin kuin aivan kohta kuulemme – kyse on erittäin merkittävästä tekstistä.

Tämän evankeliumin äärellä me keskitymme nyt kolmeen asiaan: Ensiksi lausumme sanasen näiden jumalallisten sanojen painoarvosta ja siitä, mitä Herra Jeesus itse haluaa tässä apostoleilleen painottaa. Toiseksi kysymme miten ihmiset tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi. Kolmanneksi katsomme kuka tekee heidät Hänen opetuslapsikseen.

Jeesuksen testamentti

Ensiksi siis puhumme näiden Herramme sanojen painoarvosta. Eräänä aamuna luimme tämän raamatunkohdan lasten kanssa. Ehdotin heille seuraavaa ajatusharjoitusta: Jos isä on lähdössä Lidliin ostamaan vaikkapa tomaattimurskaa ruoanlaittoa varten, mitä hän sanoo lapsille lähtiessään? Eikö hän sano vaikkapa ”Moi, nähdään ihan kohta!” tai jotakin muuta sellaista? Todennäköisesti hän ei tuollaisessa tilanteessa kuitenkaan sano mitään valtavan tähdellistä. Mutta jos isä lähteekin pitkälle työmatkalle – tässä kohtaa Asterixia lukenut Aito-poika ehdotti heti: ”Galliaan!” No niin, jos isä siis lähtee pitkälle työmatkalle Galliaan, on hänellä lähtiessään todennäköisesti jotakin paljon painavampaa sanottavaa lapsille, kuin silloin, kun hän lähtee Lidliin. Ehkä isä siinä matkalaukkujensa äärellä sanoo: ”Rakkaat lapset, muistakaa kunnioittaa ja totella äitiä. Elää rauhassa keskenänne. Jos teille tulee riita, asettukaa toistenne asemaan, ja koettakaa sitten sopia ongelmanne yhdessä. Pyytäkää anteeksi toisiltanne ja antakaa myös. Tehkää kiltisti ne kotityöt, joita äiti teille antaa.” Ehkä isä tuollaisessa tilanteessa sanoo jotakin tämän kaltaista.

Evankeliumista me kuulimme tilanteesta, jossa Herra Jeesus on lähdössä pois. Hän ei ole lähdössä matkalle Galliaan, vaan pois tästä maailmasta, Isänsä luo taivaaseen. Voimmekin olettaa, että tällaisella lähdön hetkellä ja tällaisessa pelastushistorian merkittävässä tilanteessa Vapahtajalla on jotakin aivan erityisen tärkeää sanottavaa omilleen, jotakin, mille Hän asettaa suuren painoarvon. Juuri sellaisesta näissä Hänen sanoissaan onkin kyse. Mitä Jeesus siis sanoo ennen taivaaseen astumistaan? Hän antaa apostoleilleen lähetyskäskyn; Hän käskee heitä tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen.

Katso nyt, mikä Jumalan armo ja ihmisrakkaus näihin sanoihin on kätkettynä! Kukaan meistä ihmisistä ei luonnostaan ole Jeesuksen opetuslapsi. Kukaan meistä ei siis luonnostaan myöskään voi pelastua, eihän kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Jeesuksen kautta (Joh. 14:6b), siis Hänen opetuslapsenaan. Mutta juuri siksi Jeesukselle onkin hyvin tärkeää, että ihmiset tulisivat Hänen opetuslapsikseen. Hän tahtoo että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden, siis sen totuuden, joka Hän itse on (1. Tim. 2:4; Joh. 14:6a). Sen vuoksi Hän nyt aivan käskee apostoleitaan tekemään ihmisiä Hänen opetuslapsikseen – eikä ainoastaan joitakin ihmisiä, vaan aivan kaikki kansat!

Tämä on meidän Herramme ja Vapahtajamme armollinen pelastustahto. Tämä on ikään kuin Hänen viimeinen tahtonsa ennen taivaaseen astumista, aivan kuin Hänen testamenttinsa omilleen. Niin paljon Hän luomaansa maailmaa ja sen ihmisiä rakastaa.

Miten ihmiset tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi?

Mutta tästä seuraa kysymys, jonka me nyt toiseksi esitämme: miten ihmiset tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi? Tai niin kuin Herramme käyttämä teonsana oikeastaan voitaisiin kääntää: miten ihmiset ”opetuslapseutetaan”?

Viime vuosina ”opetuslapseuttaminen” on tainnut olla jonkinlainen muotisana monissa kristillisissä yhteisöissä. On keksitty ja brändätty jos minkälaisia eri metodeja ja kursseja ihmisten opetuslapseuttamiseksi. Joskus tällaisen opetuslapseuttamistyön kohteeksi on kutsuttu kaikenlaisia ihmisiä aivan riippumatta siitä, ovatko he jo kristittyjä taikka vielä uskosta osattomia pakanoita.

Ajatus opetuslapseuttamisesta on tietenkin sinänsä hyvä ja oikea, edellyttäen, että se ymmärretään oikein. On myös sangen hyvää ja tarpeellista, että seurakunnissa mietitään tarkoin, miten Jeesuksen lähetyskäskyn noudattaminen missäkin tilanteessa parhaiten toteutuisi. Meillä Lähetyshiippakunnassakin toimii erityinen lähetysneuvosto, joka pohtii yhdessä konkreettisia strategioita evankeliumin levittämiseksi maailmalla. Mutta tämän viime aikojen opetuslapseuttamisbuumin äärellä tulee kuitenkin mieleen kysyä seuraavaa: Voimmeko me ihmiset päättää, miten kaikki kansat tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi? Toisin sanoen: Voimmeko me päättää, millä tavalla ihmiset saavat Jeesuksen valmistamat pelastuksen lahjat itselleen? Vastaus on selvä: Emme voi! Juuri siksi, että kyse on ihmisten tekemisestä nimenomaan Jeesuksen opetuslapsiksi, on selvää, että Jeesuksen itsensä täytyy antaa määritellä, miten tämä tapahtuu. Koska kyse on Jeesuksen ristillään valmistamasta pelastuksesta, on Hänen myös annettava määritellä, miten Hän tahtoo tämän pelastuksensa lahjat ihmisille tuoda.

No miten se sitten tapahtuu? Jeesus antaa vastauksen tässä evankeliumissa. Ihmiset tehdään Hänen opetuslapsikseen kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän – siis apostolien – pitää. (Matt. 28:19b–20a)

Tässä kohtaa on tärkeää panna merkille, miten nämä Herran sanat tarkkaan ottaen kuuluvat. Jotkut uudemmat raamatunkäännökset nimittäin tulkitsevat Hänen sanansa näin: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (KR92) Oikeastaan Jeesus ei sano aivan näin. Pikemminkin Hänen pyhät sanansa kuuluvat – tosin hieman kömpelöllä suomen kielellä, mutta tarkemmin: Mennen siis opetuslapseuttakaa kaikki kansat kastaen heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, opettaen heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teille. Meidän vanhempi raamatunkäännöksemme (KR33/38) on tässä kohtaa uudempaa uskollisempi Herran sanoille.

Ehkä joku nyt pohtii, mitä ihmeen pilkunviilausta tämä mahtaa olla. Mutta kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta, vaan aivan todella tärkeästä asiasta. Tässä kohtaa uudemmat raamatunkäännökset ovat nimittäin selvästi vaikuttaneet monien ymmärrykseen ja opetukseenkin siitä, miten evankeliumin työtä pitäisi tehdä. Kun uusi käännös siis sanoo: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä…”, ovat monet alkaneet opettaa, että Jeesuksen opetuslapseksi tekemisessä pääpaino on sanoissa menkää ja tehkää. Tämän ajatuksen mukaan keskeisintä on siis opetuslasten meneminen ja tekeminen. Vasta tämän jälkeen olisi sitten tarpeen kysyä, mitä heidän pitäisi tehdä, toisin sanoen miten kansat tehtäisiin Herran opetuslapsiksi. Sitten joku ehkä matkan varrella tulee muistaneeksi, että ”Ai niin, Jeesuksen sanojakin pitäisi opettaa ihmisille. Niin, ja kai jossakin vaiheessa kastaakin voisi.”

Rakkaat ystävät, Jeesus ei sano apostoleilleen tällaista! Toki totta on se, että Hän kyllä käskee opetuslapsiaan ”menemään”. Kaikkien kansojen tekeminen Jeesuksen opetuslapsiksi edellyttää tietenkin sitä, että Hänen apostoliset sananpalvelijansa menevät, ja heidän työnsä myötä koko kirkko menee kaikkeen maailmaan (vrt. Mark. 16:15). On totta, että Kristuksen Kirkko ei koskaan voi eikä saa jäädä vain paikalleen, pitämään ”omaa hauskaa” omassa pienessä ystäväjoukossa. Kristus itse on Jumalan ensimmäinen Apostoli ja Lähettiläs, jonka Isä on lähettänyt maailmaan. Hänen omanaan Kirkon olemukseen kuuluu luovuttamattomalla tavalla se, että se Herransa lähettämänä menee kaikkeen maailmaan. Mutta tämä meneminen ja tekeminen, taikka kristittyjen muu aktiivisuus ei kuitenkaan ole lähetyskäskyn pääasia. Keskeisintä tässä on pikemminkin se, mitä tämän menemisen myötä voi tapahtua. Jeesuksen sanat tarkoittavatkin, että mentyään ulos maailmaan apostolit myös opetuslapseuttavat ne ihmiset ja kansat, joiden luokse he ovat tulleet.

Herra Jeesus siis myös sanoo selvästi, miten tämä opetuslapseuttaminen tapahtuu. Niin kuin kuulimme, opetuslapseksi tekemiseen kuuluu kaksi asiaa: Se tapahtuu kastamalla ihmiset – siis vielä kastamattomat – Kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Se tapahtuu opettamalla heitä noudattamaan Jeesuksen sanaa, siis Raamatun sanaa. Näitä kahta armonvälinettä, Kristuksen asettamaa kasteen sakramenttia ja Hänen saarnattua, suullista sanaansa käyttäen ihmiset tehdään Jeesuksen opetuslapsiksi, ja siis myös Jumalan lapsiksi, pelastuneiksi.

Kumpaakaan näistä armonvälineistä ei saa jättää huomiotta. Meidän maassamme on kylläkin viime vuosikymmeninä käynyt usein niin, että vanhemmat tosin tuovat vastasyntyneet lapsensa kasteelle, mutta nämä kastetut lapset eivät koskaan saa kuulla Jumalan sanan opetusta siitä, mitä he ovat kasteessa saaneet lahjaksi. Ehkä vanhemmat eivät ole kantaneet sitä vastuuta, joka heillä olisi lastensa kristillisestä kasvatuksesta. Tai ehkä – voi kauheaa! – seurakunnan paimenet eivät ole kantaneet sitä vastuuta, joka heillä olisi kirkkoruumiin kaikkien jäsenten – siis myös näiden lasten – kristillisestä kasvatuksesta ja hengellisestä elämästä. Oli miten oli, tästä seuraa se karmea lopputulos, jota kunnioitettu edeltäjäni, pastori Sakari Korpinen on osuvasti kutsunut kastamiseksi hangelle kuolemaan. Pyhä kaste on kyllä kallis ja ihmeellinen, vaikuttava Jumalan lahja, mutta juuri siksi siihen liittyy myös aina opettaminen. Ilman Jumalan sanan kuulemista ja opettamista kristitty ei saa vahvistusta sille uskolle, jonka hän kasteessa sai lahjaksi. Siksi ilman Jumalan sanan kuulemista ja opettamista hän ei voi kauaa pysyä kristittynä, vaan kuolee lopulta hengellisesti.

Toisaalta usein on kyllä käynyt myös niin, että esimerkiksi lähetystyössä Jumalan sanan opettamista painotetaan paljonkin, mutta pyhä kaste jätetään syrjään. Totta kai Jumala juuri sanansa kautta antaa Pyhän Henkensä tulla vaikuttamaan kuulijoiden elämässä. Usko tulee juuri kuulemisesta – tai niin kuin apostolin sanat tarkemmin kuuluvat ”sanomasta” tai ”saarnasta”. Saarnalla ei tarkoiteta tässä mitä tahansa inhimillistä jutustelua, vaan sitä sanomaa, joka on Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17) Mutta me ihmiset emme ole pelkkää korvaa tai varsinkaan järkeä, joka käsittelee kuultua sanaa. Meissä on henki, sielu ja ruumis (1. Tess. 5:23). Siksi Herramme Jeesus on armossaan antanut meille paitsi kuultavan sanansa myös veteen liittyneen sanansa pelastuksen välineeksi. Hän sanoo: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu (Mark. 16:16a). Tämä on suuri ja ihmeellinen lahja ja lupaus. Sillä vaikka olisikin kuullut Jumalan sanaa ja saanut siinä uskon Jeesukseen, mutta jos sinulla ei olisi kastetta, alkaisit helposti syntiesi ja hätäsi keskellä katsoa oman uskosi riittävyyteen ja miettiä, mahdatko uskoa tarpeeksi kuulemaasi Jumalan sanaa. Mutta kun sinut on kastettu näkyvällä ja konkreettisella tavalla, sinä, näkyvä ja konkreettinen ihminen saat myös olla varma, että olet saanut tulla osalliseksi pelastuksen lahjasta. Tästä asiasta Iso katekismus opettaa ihanalla tavalla, seuraavasti:

[U]skolla tulee olla jokin kohde, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä, […] vaan sen vuoksi, että vesi on yhdistynyt Jumalan sanaan ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen. Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen. (Iso katekismus IV 29.)

Koko Raamatun perusteella, mutta myös nyt käsillä olevien Jeesuksen sanojen perusteella on selvää, että Hänen opetuslapsekseen tekemiseen liittyy sekä kaste että Herran sanan opettaminen. Yhdessä Ison katekismuksen kanssa me tunnustammekin, että ”joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.” (Iso katekismus IV 30.)

Kuka tekee Jeesuksen opetuslapsiksi?

Kolmanneksi meidän täytyy vielä kysyä kuka sitten tekee kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi. Vastaukseen kuuluu kaksi osaa. Ensimmäinen osa kuuluu näin: apostolit opetuslapseuttavat ihmiset kaikista kansoista. Tässä yhteydessä on ensin huomattava, keille Jeesus tämän lähetyskäskyn antaa. Kuulemamme evankeliumitekstin alussa, ikään kuin lähetyskäskyn johdantona Matteus kirjoittaa: Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. (Matt. 28:16) Pyhä Henki siis ilmoittaa selvästi, että Jeesus antoi lähetyskäskyn nimenomaan ”niille yhdelletoista”, siis noille miehille, jotka Hän oli kutsunut toimittamaan apostolista virkaa Kirkossaan.

Ehkä tämä kuulostaa aika suurelta tehtävältä ihmisen hoidettavaksi, ja niin se onkin! On ihmeellistä, että Herra uskoo pelastuksensa lahjojen jakamisen tavallisille ihmisille, vieläpä sellaisille, jotka eivät alun perin olleet mitään jalosukuisia saati korkeasti oppineita miehiä. Apostolit olivat alun perin köyhiä ja oppimattomia kalastajia, vieraalle vallanpitäjälle tullimaksuja keränneitä publikaaneja, itsessään syntisiä miehiä jokainen. Mutta juuri heidät oli Herra Jeesus itse kutsunut ja asettanut olemaan kanssansa, että saisi lahjoittaa heille armonsa ja anteeksiantonsa sekä kaikki lahjansa, ja että Hän sitten myös opettaisi heitä. Kolmen vuoden ajan he olivatkin nyt suorittaneet opintoja itsensä Herran Jeesuksen teologisessa tiedekunnassa. Jeesus oli kutsunut nämä miehet myös siksi, että he saarnaisivat Hänen evankeliumiaan siellä, minne Hän heidät lähettäisi. (Vrt. Mark. 3:14.) Ja nyt, täytettyään työnsä koko maailman syntien sovittajana ja noustuaan ylös kuolleista, Jeesus antaa näille samoille miehille tehtäväksi saarnata Hänen sanaansa – ei enää ainoastaan Jerusalemissa, Juudeassa tai Samariassa, vaan aina maan ääriin saakka (vrt. Ap. t. 1:8). Aina maan ääriin saakka Hän käskee heidän viemään evankeliuminsa saarnattuna, opetettuna, sekä kasteen ja sitten myös ehtoollisen välityksellä. Hän asettaa julkisen sananpalvelijan viran, jonka tehtävänä on jakaa Hänen pelastuksensa välineitä, sanaa ja sakramentteja Hänen Kirkossaan, kaikkialla maailmassa.

Mutta kun vastataan kysymykseen kuka tekee kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi, kuuluu tähän vastaukseen myös toinen osa. Kun Kirkon Herran eli Jeesuksen kutsuma, asettama ja työhön lähettämä apostolinen saarnavirka jakaa Hänen sanaansa ja pyhää kastetta, jotka Hän on itse asettanut opetuslapseuttamisen välineiksi, niin näissä välineissä toimii Herra Jeesus itse. Jeesus itse on sanassaan läsnä ja puhuu siinä. Sanansa kautta Hän itse myös lahjoittaa Pyhän Hengen, joka vaikuttaa evankeliumia kuulevissa uskon missä ja milloin Hän hyväksi näkee (Augsburgin tunnustus V 1–2). Jeesus on itse läsnä myös kasteessa, sillä kasteessa on kyse nimenomaan Hänen pyhästä sanastaan, jossa Hän on läsnä. Kasteessa ihminen tosin pestään puhtaalla vedellä, mutta ei pelkällä vettä, vaan Jumalan käskyyn sisältyvällä ja Jumalan sanaan yhdistetyllä vedellä. Mihin Jumalan sanaan tämä vesi siis on yhdistynyt? Juuri tähän, jonka kuulimme: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt. 28:19). (Vähä katekismus IV 1–4.) Koska Herra nyt itse on sanassaan ja kasteen sakramentissa läsnä, on juuri Hän myös se, joka Henkensä kautta tekee kaikki kansat opetuslapsikseen, uskosta osattomat Kristukseen uskoviksi, pelastuksesta osattomat pelastuksesta osallisiksi, jumalattomat Jumalan lapsiksi ja taivasten valtakunnan perillisiksi. Kuka muu kuin Herra itse voisi tällaisia pelastuksen lahjoja ihmiselle antaakaan! Yksikään Herran apostoleista ei olisi voinut sitä omassa voimassaan tehdä, eikä tietenkään yksikään omankaan aikamme apostolisista sananpalvelijoista pystyisi siihen. Mutta Jeesuksen opetuslapsiksi ihmiset voi ja tahtoo tehdä juuri Jeesus itse, Hän, joka sanoo: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt. 28:18b)

Lopuksi

Rakkaat kristityt! Kiittäkäämme Jumalaa siitä armosta, että Hän on sanansa saarnan ja opetuksen kautta sekä pyhän kasteen kautta ottanut meidätkin syntiset armoonsa, ja tehnyt Jeesuksen opetuslapsiksi. Tuokaamme aina omatkin lapsemme viipymättä kasteelle, että Jeesus saisi pian tehdä heidät omikseen. Pitäkäämme huolta siitä, että pysymme itse Jumalan sanan kuulossa ja sen oppilaina. Pitäkäämme huolta myös siitä, että opetamme myös lapsillemme ja lastenlapsillemme, kummilapsillemme ja seurakunnan pyhäkoululapsille Jumalan sanaa. Ja tukekaamme Kristuksen seurakunnan sananpalvelijoita heidän apostolisessa virassaan hengellisillä ja ajallisilla uhreillamme niin, että he saisivat rauhassa keskittyä jakamaan Kristuksen sanaa ja Hänen asettamiaan sakramentteja meidän pelastukseksemme, sekä siksi, että Herramme evankeliumi leviäisi aina maan ääriin asti. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Vapahtajamme ja Kirkon Herra, Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.5.2018.)

Helluntai (3. vsk), Joh. 3:16–21

Kaksi vaihtoehtoa

Johdanto

Evankeliumissa kuulimme Jeesuksen lausuvan tutut sanat. Näitä sanoja kutsutaan joskus ”pienoisevankeliumiksi”. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ”pienestä” evankeliumista, vaan mitä suurimmasta. Pienoisevankeliumiksi näitä Herramme sanoja kutsutaan siksi, että niissä Raamatun hyvä sanoma on ikään kuin tiivistettynä yhteen jakeeseen. Jeesus sanoo: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16)

Sekä tässä jakeessa että sitä seuraavissa Herra itse asiassa asettaa eteemme kaksi vaihtoehtoa. Yhtäältä Hän puhuu hukkumisesta ja tuomiosta. Toisaalta Hän puhuu iankaikkisesta elämästä ja pelastumisesta. Jompi kumpi näistä vaihtoehdoista on jokaisella meistäkin edessämme. Muita ei ole. Siksi meidänkin on nyt tärkeää käydä tarkastelemaan näitä vaihtoehtoja, kumpaakin erikseen. Tämän jälkeen kuulemme lopuksi vielä, miten määräytyy se, kumpaan päämäärään ihminen lopulta päätyy.

Hukkuminen ja tuomio

Ensiksi: Jeesus puhuu siis hukkumisesta. Hänen käyttämänsä teonsana, joka tarkoittaa hukkumista (ἀπόλλυμι), voi merkitä myös kadoksiin joutumista, surmansa saamista, tuhoutumista, kuolemista, kadotukseen joutumista. Sana voi siis viitata ruumiilliseen kuolemaan. Raamatussa sillä tarkoitetaan kuitenkin usein vielä tätäkin kokonaisvaltaisempaa tuhoutumista, iankaikkista kuolemaa. Jeesus antaakin nyt ymmärtää, että on mahdollista, että ihminen tällä tavalla hukkuu, siis kuolee ikuisesti, joutuu helvettiin. Tähän liittyy myös se, mitä Hän tässä sanoo tuomiosta. Tuomio tarkoittaa tietenkin sitä, että ihminen todetaan syylliseksi, ja että hänelle sitten myös langetetaan asianmukainen rangaistus rikkomuksestaan. Jeesus antaakin nyt ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, joiden osana on tuomio, jopa iankaikkinen sellainen.

Eikö tämä ole kauhea asia? Alun perin Jumala on luonut ihmiset elämään yhteydessään, osallisena omasta elämästään. Mutta nyt me kuulemme, että kaikkien kohdalla tämä tarkoitus ei toteudukaan. Jotkut joutuvat tuomittaviksi kadotukseen, ikuisen kuoleman valtaan.

Puhuessaan tuomiosta Herra sanoo kuitenkin kaksi asiaa, jotka saattavat tuntua keskenään ristiriitaisilta. Ensin Hän sanoo: Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:17) Ja kuitenkin Hän heti seuraavassa jakeessa lausuu: mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:18b) Toisin sanoen, yhtäältä Jeesus ei siis ole tullut tuomitsemaan, mutta toisaalta Hän kuitenkin puhuu ihmisistä, jotka on tuomittu jo nyt, Hänen tätä puhuessaan. Mitä tämä tarkoittaa?

Kun Jeesus sanoo, ettei Jumala ole lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, Hän puhuu siitä lähettämisestään, joka oli tapahtunut Hänen sikiämisessään ja syntymisessään neitsyt Mariasta. Silloin Isä lähetti Poikansa maailmaan nimenomaan sitä varten, että Hän kantaisi maailman synnin ja lunastaisi ihmiset sen vallasta kalliilla verellään. Jumalan Poikaa ei siis silloin lähetetty maailmaan tuomariksi, vaan nimenomaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.

Samalla on kuitenkin yhtä lailla totta, että kerran Jumalan maailmalle määräämä aika tulee päätökseensä, ja tulee viimeinen päivä. Tuona päivänä Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan. Silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Sinä päivänä hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista, toisin sanoen tuomitsee elävät ja kuolleet. (Matt. 25:31–32) Tuota viimeistä päivää me kristitytkin nyt odotamme. Se tulee varmasti, ja se tulee pian. Mutta aivan vielä se ei kuitenkaan ole tullut.

Silti Jeesus antaa ymmärtää, että jo tänä aikana ennen viimeistä tuomiota on ihmisiä, jotka on tuomittu. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka he elävät, he kuitenkin ovat hukassa, kuoleman vallassa. Siksi he ovat jo nyt, elämänsä aikana, osalliset siitä tuomiosta, joka – ellei parannusta tule – viimeisenä päivänä toteaa heidät kuoleman omiksi myös iankaikkisesti. Mistä tämä heidän kuoleman vallassa olemisensa sitten johtuu, sitä tarkastelemme aivan pian. Nyt riittää, että toteamme tämän: Jumalan tuomio on – niin kuin vanha kristillinen sanonta kuuluu –  ”jo nyt ja ei vielä”. Jo tänään tuomio on totta monen kohdalla (vrt. Joh. 3:19; 12:31). Mutta kerran, viimeisenä päivänä se tulee lopullisesti (ks. myös esim. Joh. 5:29; 12:48).

Iankaikkinen elämä ja pelastus

Mutta sitten toiseksi huomaamme, että Jeesus puhuu myös aivan toisenlaisesta vaihtoehdosta. Hän puhuu iankaikkisesta elämästä. Toki elämä yleensäkin on Jumalasta lähtöisin ja Hänen lahjaansa. Onhan kaikki se, mikä tässä maailmankaikkeudessa elää ja on, Hänen luomistyötään ja tekoaan. Jumala on itse Elämä, itse Oleva, kaiken elämän ja olemisen lähde. Mutta Jeesus puhuu tässä vielä tätäkin suuremmasta asiasta. Hän puhuu iankaikkisesta elämästä. Hän antaa ymmärtää, että ihmisellä voi olla iankaikkinen elämä. Mutta kuka on olemukseltaan iankaikkinen? Tietenkin yksin Jumala. Siksi ihmisen kohdalla iankaikkinen elämä tarkoittaakin sitä, että hän on saanut tulla osalliseksi itsensä Jumalan elämästä. Tähän kuuluu myös se, mitä Jeesus tässä sanoo pelastuksesta. Pelastus tarkoittaa tietenkin sitä, että ihminen, joka on vaarassa joutua johonkin suureen onnettomuuteen tai jopa kertakaikkiseen tuhoon, pääsee tästä kauhesta tilanteesta pois, turvaan. Jeesus siis antaa ymmärtää, että on olemassa ihmisiä, joiden osana on tällainen pelastus, jopa iankaikkinen sellainen.

Eikö tämä ole ihana asia? Kuule nyt: Sinä, ihminen, olet elämässäsi vastustanut Jumalaa kaikin mahdollisin tavoin. Syntisi tähden olet joutunut kuoleman valtaan. Jos et muuten tahtoisi uskoa tai muistaa tätä, avaa katekismuksesi ja kertaa kymmenen käskyä selityksineen! Nämä sanat asettavat sinut sille paikalle, jolla sinä omine edellytyksinesi joka tapauksessa oletkin Jumalan edessä. Sinä olet syntinen. Mutta: Ihana asia on nyt siinä, että tästä synnistäsi ja ansaitsemastasi kuolemasta huolimatta Jumala tarjoaakin sinulle nyt iankaikkista elämää! Evankeliumi on siinä, että sinulle, joka lankeemuksellasi ja synnilläsi olit ansainnut tuomion ja iankaikkisen kadotuksen, Jumala tarjoaakin nyt pelastusta, toisin sanoen pääsyä tästä tuomiosta, pääsyä kadotuksen alta taivaan perilliseksi. Jumala tarjoaa sinulle iankaikkista elämää ja pelastusta, siis sitä kaikkea, mitä varten Hän on sinut alunperin luonutkin.

Mutta mitä se iankaikkinen elämä sitten oikeastaan on? Iankaikkisuus ei tarkoita sitä, että joku tapahtuma kestää kauan – niin kuin varmaan joku teistä työssä käyvistä saattaa sanoa: ”Taas se firman kokous kesti ihan iankaikkisuuden!” Iankaikkinen elämä on kuitenkin jotakin enemmän kuin valtavan pitkä elämä. Iankaikkinen elämä ylittää tämän luomakunnan elämän, sen, joka synnin tähden on joutunut kuoleman valtaan ja alistettu katoavaisuuden alle (Room. 8:20). Se on jotakin, mikä ylittää meidän ajallisuutemme kokonaan. Siten iankaikkisuus ylittää meidän elinpäiviemme määrän, siis myös myös elinpäiviemme päättymisen. Sen vuoksi se ihminen, joka tämän ajallisen elämänsä aikana on tullut osalliseksi Jumalan iankaikkisesta elämästä, elää, vaikka olisi kuollut, tai toisin sanoin sanottuna, ei ikinä kuole (Joh. 11:25, 26). Nyt Jeesus itse antaa selvästi ymmärtää, että tämä on mahdollista: Hän puhuu Jumalan työstä ihmisen hyväksi, että hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Samalla on yhtä lailla totta, että kerran tulee myös tuo viimeinen päivä. Tuona päivänä taivaallinen tuomari Kristus Jeesus ottaa Isänsä siunatut valtakuntaansa, joka on ollut heille valmistettuna maailman perustamisesta asti (Matt. 25:34). Tätä valtakuntaa Hän kutsuu myös iankaikkiseksi elämäksi (Matt. 25:46). Toisin sanoen, juuri viimeiseltä tuomiolta Herran omat lähtevät iankaikkiseen elämään. Tuota tulevaa taivaallista elämää me kristitykin nyt odotamme. Se on varmasti edessämme, jopa aivan pian. Mutta aivan vielä me emme kuitenkaan ole sitä saavuttaneet, vaan vasta riennämme sitä kohti, että voittaisimme sen omaksemme (vrt. Fil. 3:12).

Tällä tavalla myös iankaikkinen elämä on jotakin, jota kuvaa tuo vanha kristillinen sanonta ”jo nyt ja ei vielä”. Jo tänään iankaikkinen elämä on totta monen kohdalla. Mutta kerran, viimeisenä päivänä nämä ihmiset saavat tulla siitä osallisiksi lopullisesti.

Ilman uskoa hukkuminen – uskon kautta elämä

Saarnan loppuosassa kysymme vielä, mikä määrittää ihmisen ikuisen päämäärän. Toisin sanoen: kumpaan päämäärään sinä joudut, tuhoutumiseen vaiko iankaikkiseen elämään?

Jeesus siis sanoo, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Huomaatko, miten selvän vastauksen Hän antaa? Pelastus saadaan Jumalan ainoan Pojan kautta! Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ihminen ei voi pelastua mitenkään muuten kuin juuri Hänen kauttaan.

Herramme sanat voitaisiin kääntää – tosin hieman heikolla suomen kielellä, mutta tarkemmin – seuraavasti: ”että jokainen, joka uskoo Häneen ei tuhoutuisi vaan omaisi ikuisen elämän.” Jumala siis haluaa, että jokainen ihminen pelastuisi. Hän on myös lähettänyt Poikansa juuri siksi, että tämä valmistaisi pelastuksen ihmisille – eikä ainoastaan vanhurskaille tai hyville ihmisille, vaan jokaiselle (vrt. Room. 5:7). Jumala on osoittanut rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Ristillään ja ylösnousemuksessaan Herra Kristus on jo valmistanut tämän pelastuksen! Kenelle? Jokaiselle!

Miksi Herra sitten puhuu ihmisestä, joka tästä huolimatta hukkuu? Vastaus: Jeesuksen pelastustyö ei hyödytä sitä, joka ei saa sen hedelmiä itselleen. Jumala kyllä tarjoaa tätä pelastusta lahjana aivan jokaiselle, mutta valitettavasti tässä maailmassa on sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ota tätä lahjaa vastaan.

Mutta niin kuin kuulimme, on olemassa niitäkin, joilla on iankaikkinen elämä ja jotka siis myös pelastuvat. He ovat niitä, jotka eivät ole vastustaneet Kristusta ja Hänen työtään, vaan ovat ottaneet sen vastaan. Nyt polttava kysymys onkin seuraava: miten tämä pelastus sitten otetaan vastaan? Vastaus kuuluu: Uskomalla Jeesukseen. Mutta mitä tämä tällainen usko sitten on? Onko se jokin tunne tai sisäinen kokemus? Ei. Kristillinen usko Jeesukseen on uskoa ja turvaamista Ihmisen Poikaan ja Jumalan ainoaan Poikaan Jeesukseen Kristukseen, jonka Isä Jumala antoi (Joh. 3:16b). Mihin isä Poikansa antoi? Maailmaan, ihmiseksi. Minkä takia? Että Hän olisi Isän pyhä uhrikaritsa, joka ottaisi pois maailman synnit (Joh. 1:29), ja joutuisi uhrattavaksi niiden edestä. Kristillinen usko on siis uskomista siihen Jeesukseen, jonka Isä antoi kuolemaan koko maailman syntien edestä, ja joka siksi ylennettiin ristille, ristiinnauliin (Joh. 3:14). Se on uskomista tähän historialliseen tosiasiaan, mutta ei ainoastaan siihen – uskoohan nimittäin itse perkelekin, että Kristus on kerran Golgatalla ristiinnaulittu ja kuollut. Oikea kristillinen usko Jeesukseen tarkoittaakin sitä, että sinä kaikessa synnissäsi ja hädässäsi, kun mitkään omat avusi eivät enää riitä, panet turvasi Jumalan sanalliseen lupaukseen, joka sanoo, että Jeesus Kristus on tullut juuri syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15). Kristillinen usko Jeesukseen uskoo, että Jeesus Kristus on kuollut juuri sinun syntiesi tähden, siis juuri niiden syntien, jotka sinä niin kipeällä tavalla itsessäsi tunnet. Usko on sitä, että luotat tähän pyhän Raamatun ilmoittamaan pelastushistorialliseen tosiasiaan silloinkin, kun mikään silmillä nähtävä ei vaikuta tukevan sen todellisuutta (vrt. Hepr. 11:1).

Tällainen usko ottaa vastaan ja omistaa omaksi Kristuksen lunastustyön hyödyn, syntien anteeksiantamisen ja pelastuksen. Usko on siis suostumista Jumalan lupaukseen, jossa sinulle tarjotaan syntien anteeksiantamus ja vanhurskautus lahjaksi Kristuksen tähden. Se on näiden jumalallisten lahjojen haluamista ja vastaanottamista. Se tarttuu evankeliumin lupaukseen Kristuksesta. Se vastaanottaa Kristuksen ja Hänen ansionsa, kaiken sen, mitä Hän on tehnyt pelastaakseen sinut ja vanhurskauttaakseen sinut Jumalan edessä. (Augsburgin tunnustuksen puolustus IV 48, 77–78, 112–114; Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys III 13.)

Juuri siksi sellainen ihminen, joka ei usko Kristukseen, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen (Joh. 3:18). Sellainen ihminen on tuomittu, koska Hän ei usko siihen ainoaan Poikaan ja ainoaan Vapahtajaan, jonka Isä on lähettänyt sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Tämänkin kaupungin teiden varsilla makaa monia synnin, kuoleman ja perkeleen alasti riisumia, haavoille lyömiä ja puolikuolleiksi jättämiä ihmisiä (Luuk. 10:30). Miten paljon heissä onkaan niitä, jotka, kun laupias samarialaisemme Jeesus tulee heidän luokseen, eivät suostukaan Hänen apuunsa, vaan sanovat Hänelle: ”En minä tarvitse sinua! Mene vain itse sinne kirkkomajataloosi. Minä pärjään tässä itsekin. Vain hetken tässä maattuani minä nousen taas. Voin sitten ehkä itse tulla sinne sinun kirkkoosi joskus, jos minulle sattuu sopimaan.” Mutta miten ihminen voi päästä osalliseksi Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta, jos hän epäuskossa torjuu Herran itsensä tai sen kutsun, jonka Hän asettamansa sananpalvelijan kautta esittää?

Mutta toisaalta sana vakuuttaa tässä ihanalla tavalla: yksikään, joka uskoo Jumalan ainoaan Poikaan, ei huku. Tämä sana on varma. Usko se siksi nyt myös omalle kohdallesi! Älä torju Jeesusta, kun Hän tulee luoksesi, vaan usko Häneen niin pelastut!

Tosin ehkä mieleesi tulee ajatus: ”Mutta kun joskus tuntuu, että minun on niin vaikeaa uskoa! Miten minä saisin itsestäni puristettua tällaisen Jumalan mielen mukaisen uskon?” Vastaus: Et sinä saakaan uskoa itsestäsi puristetuksi, et koskaan. Osuvasti Vähä katekismus opettaa, että juuri tämän mahdottomuuden tunnustaminenkin kuuluu kristilliseen uskoon: ”Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen eli tulla hänen luoksensa”. Mutta heti perään Katekismus tarjoaa avun tähän ongelmaan: ”Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin kautta, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa.” (Vähä katekismus II 6) Rakas kristitty! Kun sinun uskosi horjuu, tule aina sinne, missä Pyhä Henki tekee tätä työtään! Tule sanan kuuloon, tule Herran pöytään! Jumalan ainoa Poika, sinun Vapahtajasi Kristus Jeesus tahtoo antaa syntisi anteeksi, sekä Henkensä kautta yhä uudelleen vahvistaa uskoasi Häneen. Ja kun sinä elät ja uskot Häneen, et varmasti huku, vaan sinulla on elämä Hänessä, se jumalallinen ja iankaikkinen elämä, joka ylittää tämän ajan rajat. Kristuksen tähden saat elää ikuisesti! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 20.5.2018.)

Rakkaus on Jumalasta – 1. Joh. 4:7

Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. (1. Joh. 4:7)

Paljon kuulee puhetta rakkaudesta! Monet tuntuvat tarkoittavan rakkaudella jotakin, mitä he itse odottavat saavansa toiselta. Toki rakkauteen kuuluu myös tällainen vastaanottava puoli. Mutta se rakkaus, josta Pyhä Henki tässä puhuu, on lähtökohdiltaan erilaista. Tämän rakkauden keskuksessa ei ole rakastetuksi tuleminen, vaan pikemminkin toisen pyyteetön rakastaminen. Se on jopa koko itsensä antamista toiselle.

Tästä rakkaudesta sana sanoo, että se on Jumalasta. Tätä itsensä antavaa rakkautta ei jumalaton ja itsekäs maailma yleensä tule edes ajatelleeksi, saati pysty sellaiseen. Tällainen rakkaus syntyy siellä, missä ihmiset – itsessään syntiset ja rakkaudettomat – ovat ensin tulleet Jumalan pyyteettömän rakkauden kohteiksi, missä he ovat uskon kautta tulleet osallisiksi Kristuksesta, joka on antanut itsensä heidän syntiensä ja rakkaudettomuutensa sovitukseksi. Itsensä antava rakkaus syntyy niissä, jotka ovat sanan ja kasteen kautta syntyneet uudesti Jumalasta. Se syntyy niissä, jotka saavat näin myös tuntea Jumalan, joka itse on Rakkaus. Lyhyesti sanottuna: Ihmisiä rakastava Jumala on Pojassaan Kristuksessa antanut heille uuden elämän. Tämä on elämää, joka rakastaa edelleen.

Jos sinulta puuttuu rakkautta lähimmäistäsi kohtaan, tunnusta tämä syntisi Jumalalle. Usko sitten myös, että Kristus on tämän rakkaudettomuutesikin sovittanut. Ja pysy edelleen Jumalan sanan äärellä, Hänen rakkautensa kohteena. Niin Hän itse pysyy sinussa. Silloin sinäkin voit rakastaa toisia ihmisiä Hänen rakkaudellaan.

(Lahdessa 16.5.2018.)

Ihana velvollisuus – Room. 13:8

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. (Room. 13:8)

Kun sinä olet kristitty, olet velallinen. Sinulla on velvollisuus täytettävänä. Sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi ja myös käytännössä osoittaa tätä rakkautta heille. Sinun tulee antaa itsestäsi ja omastasi heidän hyväkseen, aivan niin kuin sinä laitat itsesi likoon omankin hyväsi vuoksi. Näin sinun tulee rakastaa lähimmäisiäsi, vaikka et itse kokisi saavasi heiltä mitään vastineeksi. Toisin sanoen: sinun on elettävä Jumalan lain mukaan.

Kuka tällaiseen pystyy? Luonnolliselle, langenneelle ihmiselle tällainen rakastaminen on mahdotonta. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta kristitylle. Miksi? Siksikö, että kristityksi tulleen ihmisen inhimilliset kyvyt olisivat kehittyneet jotekin paremmiksi tai voimallisemmiksi? Ei niin. Kristitty voi rakastaa, sillä hän – omine avuineen vain itseään rakastava ihminen – on tullut ensin Jumalan rakastamaksi. Tähän liittyen Pyhä Henki sanoo: Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Kristus on antanut ja uhrannut itsensä kokonaan sovittaakseen sinut, syntisen. Hän on täyttänyt Isänsä lain sinun, lain rikkojan puolesta.

Kun Jumala on meitä näin rakastanut, kun Hän on Pojassaan sovittanut sekä itserakkautemme että rakkaudettomuutemme lähimmäisiämme kohtaan, ja kun Hän yhä edelleen armonvälineissään vuodattaa meille anteeksiantamustaan ja rakkauttaan, olemme mekin velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Tämä on ihana velvollisuus! Se on velvollisuus, jonka vapaaehtoista täyttämistä ihmisiä rakastava Jumala itse tahtoo Henkensä kautta vaikuttaa kaikissa omissaan, myös sinussa.

(Lahdessa 16.5.2018.)

6. sunnuntai pääsiäisestä (3. vsk), Ef. 1:16–23

Elämä Kristuksessa = elämä Kristuksen Kirkossa

Johdanto

Epistolassa Pyhä Henki puhuu meidän pelastuksemme perustasta. Hän puhuu Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä siitä, että Hän on astunut ylös taivaisiin. Välittömästi tämän jälkeen Hän lausuu, että Isä on antanut Poikansa kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää. (Ef. 1:22b–23) Hän puhuu Kristuksen Kirkosta. Siksi mekin käymme nyt tarkastelemaan, mitä Jumalan sana meille tästä aiheesta, Kirkosta puhuu.

Kirkko – Kristuksen hengellinen ruumis

Pyhä Henki sanoo, että kristillinen Kirkko on ruumis. Se ei kuitenkaan ole mikä tahansa ruumis, vaan Kristuksen ruumis (vrt. Kol. 2:17). Samoin kuin mihin tahansa ruumiiseen kuuluu aina myös pää, niin kuuluu tähänkin. Kirkon Pää on Kristus itse, onhan Kirkko juuri Hänen ruumiinsa. Edelleen, samoin kuin luonnollinenkin ihmisruumis on yksi, mutta samalla siinä on monta jäsentä, niin on myös Kristuksen ruumiin kohdalla: Hänen kirkkoruuminsa on yksi, koska Hän itse on yksi (Ef. 4:4, 5). Samalla tähän yhteen ruumiiseen kuuluu monia jäseniä. Näitä jäseniä olemme me Kristuksen omat, kristityt (1. Kor. 12:27; Ef. 5:30).

Tietenkään kukaan ihminen ei luonnostaan tai omista lähtökohdistaan käsin voi olla kristitty, eikä siis myöskään kuulua Kristuksen ruumiiseen. Lankeemuksen vuoksi jokainen luonnollinen ihminen on auttamattomasti syntinen ja sairas, kuollut ja eloton, ikuisen kuoleman ansainnut. Luonnostaan hän elää vieraantuneena Jumalasta, Hänen vihamiehenään (Kol. 1:21). Sellaisena ihminen on epävanhurskas, Jumalalle kelpaamaton, sekä auttamatta erossa Hänestä ja Hänen elämästään.

Mutta juuri tällaisia syntisiä ihmisiä – siis koko maailman kaikkia ihmisiä! – on Jumalan Poika Kristus tullut pelastamaan (1. Tim. 1:15). Poikansa lihan ruumiissa, Hänen kuolemansa ja ristillä vuodattamansa veren kautta Jumala on nyt sovittanut ihmiset. Näin Hän on tehnyt, että voisi asettaa heidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina eteensä (Kol. 1:20–22), siis ottaa yhteyteensä.

Kristus tahtookin nyt liittää ihmiset Jumalan yhteyteen, ottaa heidät jäseniksi pyhään ruumiiseensa, Kirkkoon. Miten Hän tahtoo tehdä tämän? Niiden välineiden välityksellä, jotka Hän itse on tätä varten asettanut. Toki uskon kautta Kristukseen ihminen ottaa vastaan syntien anteeksiantamisen ja iankaikkisen elämän lahjat, jotka Herra on hänelle kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan hankkinut. Mutta Jumala lahjoittaa ihmiselle tämän uskonkin! Hän tekee sen suullisen välineen, puhutun sanansa kuulemisen kautta. Tästä apostoli kirjoittaa: Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:17) Itse Pyhä Henki kutsuu Kristuksen seurakunnan koolle, Hänen alaisuuteensa, joka on sen yksi ja ainoa Pää. Tämän Henki tekee juuri Jumalan sanan välityksellä: Hän antaa ihmisten kuulla sanaa, ja niin tuo heidät Kristuksen Kirkon yhteyteen ja liittää heidät sen jäseniksi, tai ”yhteenruumiittaa” heidät. Juuri sanan kuulemisesta alkaa pääsy tähän yhteisöön. (Iso katekismus II 51–53.)

Mutta jotta me ihmiset saisimme vielä konkreettisemmankin todistuksen siitä, että Jumala antaa armollisen tahtonsa kohdistua meihin, käyttää Pyhä Henki kuultavan sanan lisäksi myös sellaista merkkiä ja välinettä, jonka me voimme silmillämme nähdä ja ruumiillamme tuntea. Tästä Paavali kirjoittaa: sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä. (1. Kor. 12:13) Kasteessa Pyhä Henki tulee kastettavaan. Ja kun Hän tulee ihmiseen, Hän myös liittää tämän jäseneksi Kristuksen ruumiissa. Näin Jumala siis kasteessa tekee valmiiksi sen pelastavan työn, jonka Hän sananjulistuksen kautta aloitti. Kasteessa ihminen saa syntinsä anteeksi, ja Kristus pesee ne pois (Ap. t. 22:16). Kasteessa ihminen temmataan synnin ja kuoleman maailmasta ja ”jäsennetään” elämänyhteyteen Kristuksen kanssa. Tämä elämä on sitä Kristus-pään ikuista elämää, joka virtaa Hänestä Hänen koko kirkkoruumiiseensa ja sen kaikkiin jäseniin. Näin kastettu kristitty on yhteenkasvanut Kristuksen kanssa: Hänen vanha ihmisensä on kasteen kautta haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan, ja hän on saanut tulla osalliseksi Kristuksen ylösnousemuksesta ja uudesta elämästä Hänessä. (Room. 6:3–5) Tällä tavalla Raamattu opettaa siitä, miten Kristuksen ruumiiseen liitytään.

Mutta miten tässä ruumiissa sitten pysytään? Kuka tahansa ymmärtää, että tavallisenkin ihmisruumiin jäsenet ovat riippuvaisia ruumiin verenkierrosta ja elämästä. Jos verenkierto jostakin syystä estyy, siitä osattomaksi jäänyt jäsen jää myös ilman elämää. Mikäli tämä tila ei pian korjaannu, ruumiin jäsen kuolee. Kuolleena se ei voi pysyä elävän ruumiin yhteydessä, vaan kuihtuu pois. Samalla tavoin myös Kristuksen ruumiin jäsenet tarvitsevat jatkuvasti osallisuutta Kristus-pään verenkiertoon ja Hänen elämäänsä, jotta voisivat pysyä osana Hänen ruumistaan.

Ei ole sattumaa, että Kristus on asettanut juuri ruumiinsa ja verensä sakramentin siksi välineeksi, jonka kautta Hän jatkuvasti antaa verenkiertonsa tulla elävän kirkkoruumiinsa jäsenten osaksi. Tästä Paavali kirjoittaa: Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset. (1. Kor. 10:16–17) Ehtoollisessa Kristus antaa ruumiinsa ja verensä omilleen. Hän tekee tämän ihmeellisellä tavalla: kun Hänen luova sanansa – tämä on minun ruumiini ja Tämä on minun vereni, liiton veri (Mark. 14:22, 24) – yhtyy leipään ja viiniin, ne ovat silloin Hänen todellinen ja olemuksellinen ruumiinsa ja verensä, juuri ne, jotka Hän Golgatalla uhrasi ja vuodatti. Niiden kautta kirkkoruumiin Pää Kristus antaa kullekin jäsenelleen syntien sovituksen, anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän lahjat, jotka Hän kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan heille valmisti. Näin Hän myös ravitsee omaa ruumistaan ja vaalii sitä. (Ef. 5:29) Hän antaa ruumiinsa ja verensä kaikille ruumiinsa jäsenille heidän ruumiinsa sisään, syötäväksi ja juotavaksi. Näin Hän ottaa meidät ruumiinemme ja verinemme osallisiksi pyhästä ruumiistaan ja verestään mitä läheisimmällä tavalla. Näin me tulemme tietyssä mielessä Kristuksen kantajiksi; meistä tulee ”yhdessä-ruumiitettuja” ja samaa verta Hänen kanssaan.

Tällä tavalla, rakas kristitty, Herran ehtoollisella on valtavan keskeinen merkitys sinunkin henkilökohtaisen Kristus-yhteytesi kannalta. Se ei kuitenkaan ole ainoastaan sinun, yksittäisen kristityn asia. Kristuksen sakramentaalisen ruumiin ja veren asiaa ei voi erottaa Hänen hengellisen ruumiinsa, Kirkon asiasta. Päinvastoin, juuri siksi, että Kristus ehtoollispöydässä liittää yksittäiset kristityt ruumiinsa ja verensä osallisuuteen, Hän siinä yhä uudelleen ikään kuin ”ruumiittaa” ja ”verettää” heitä myös oman pyhän kirkkoruumiinsa jäseniksi ja Pyhän Hengen verenkierron yhteyteen. Siksi Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ei ole ainoastaan yksittäisen kristityn hartaudenharjoituksen väline, vaan mitä syvimmässä merkityksessä nimenomaan Kirkon sakramentti. Siinä Kristus, ruumiin Pää liittää yksittäiset jäsenensä elämänyhteyteensä, sekä Hänessä edelleen jäseniksi ja elämänyhteyteen myös toinen toisensa kanssa.

Huomaatko, mitä tämä raamatullinen kuva Kristuksen Kirkosta Hänen ruumiinaan kertoo kristittyjen yhteydestä? Kristittyjen yhteys on jotakin paljon enemmän kuin pelkkä hyvä henkilökohtainen suhde tai inhimillinen yhteyden kokeminen toisten uskovien kanssa. Yhteydessä samaan ehtoollispöytään sekä siinä myös yhden ja saman Kristuksen ruumiiseen ja vereen kristittyjen välille muodostuu hengellis-ruumiillinen yhteys. Se on paljon syvempää yhteyttä kuin jopa ajallinen verisukulaisuus. Se on yhteyttä samaan hengelliseen organismiin, Kristukseen ruumiiseen, jossa Hänen sydänverensä virtaa heissä ja tekee heidät osallisiksi Hänen taivaallisesta elämästään. He ovat yhtä Hänen kanssaan ja Hänessä toistensa kanssa. Kirkon sydän sykkii yhä tänäänkin juuri Herran ehtoollisessa. Juuri ehtoollisessa toteutuu se yhteys ja ykseys, josta Kirkon Herra puhuu, kun Hän sanoo Isälleen: minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä. (Joh. 17:23)

Kun sinä olet kristitty, koskee tämä kaikki myös sinua. Kastettuna, uskovana ja evankeliumista ravittuna sinä et enää ole yksin tai irrallinen, vaan kuulut Kristukseen. Ja kun kuulut Kristukseen, kuulut Hänen ruumiiseensa, Kirkkoon. Tämä tarkoittaa, että sinä olet osallinen Kristuksen elämästä ja kaikesta siitä, mikä Hänen on. Yhtäältä Kristuksen kirkkoruumiiseen kuuluvat kristityt ovat kyllä saaneet tulla yhteenkasvaneiksi yhtäläisessä kuolemassa Hänen kanssaan. Kristittynä sinunkin vanha ja lihallinen ihmisesi synteineen on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja surmattu. (Room. 6:5) Mutta samalla, Kristus-ruumiin jäsenenä olet saanut tulla osalliseksi myös Hänen valmistamastaan syntien sovituksesta ja Hänen ikuisesta elämästään. Luther opettaa: ”Kristuksella on kaikki aarteet ja omaisuus – ne ovat sielun omia. Sielua rasittavat kaikki paheet ja synnit – ne tulevat Kristuksen omiksi.” (Von der Freiheit eines Christenmenschen, 12; suom. Kristityn vapaudesta, 12. WA 7, 25.) Tämä koskee mitä läheisimmällä ja henkilökohtaisimmalla tavalla juuri sinua, kristittyä. Samalla on myös selvää, että sovituksen saaminen ja ikuinen elämä koskettavat sinua henkilökohtaisesti nimenomaan siksi, että olet saanut tulla osalliseksi Kristuksen elämästä, joka läpäisee koko Hänen ruumiinsa ja virtaa siinä niin, että apostoli voi tässä kutsua Kirkko-ruumista täyteydeksi, joka kaikki kaikissa täyttää (Ef. 1:23). Tämän ruumiin yhteydessä olet myös yhteydessä Kristuksen toisiin jäseniin niin, että Raamattu voi kutsua meitä yhdessä toinen toisemme jäseniksi ja ”kanssaruumiiksi” tai ”yhdessä-ruumiitetuiksi” (σύσσωμα – Ef. 3:6; Room. 12:5). Koska nyt siis olet yhdessä kaikkien Kristuksen omien kanssa osallinen Hänen elämästään, saat kerran yhdessä Hänen omiensa kanssa tulla osalliseksi myös Hänen ylösnousemuksestaan (Room. 6:5). Siksi niin sinulla kuin kaikilla muillakin Hänen jäsenillään on uskon kautta myös yksi ja sama toivo (Ef. 4:4, 5). Kristus-pää on sinun ja koko kirkkoruumiinsa Vapahtaja (Ef. 5:23).

Katso nyt, rakas kristitty, miten erottamattomalla tavalla meidän Herramme Kristus on sitoutunut seurakuntaansa! Hän on uhrannut itsensä kokonaan meidän puolestamme, kuollut meidän syntiemme tähden. Noustuaan ylös kuolleista Hän on tullut pääksi seurakunnalleen. Päänä Hän lahjoittaa elämänsä meille, jäsenilleen, ja pitää meidät elämänsä yhteydessä! Mikä voisi olla kokonaisempaa itsensä antamista ja läheisempää sitoutumista?

Elämä Kristuksessa – elämää Kristuksen kirkkoruumiissa

Ehkä joku kuitenkin ajattelee: ”En minä tarvitse kirkkoa. Minä tutkin Raamattua itsekseni.” Mutta juuri tämä ajatus todistaa, että näin ajatteleva ihminen ei tutki Raamattua itsekseen. Nimittäin jos hän sitä tutkisi, huomaisi hän pian, että Kirkkoon kuuluminen ei ole asia, jonka kristitty voi halutessaan valita tai olla valitsematta. Ajatus kristitystä, joka ei kuulu Kirkkoon, on Raamatulle vieras. Pikemminkin kristittynä oleminen on sama asia kuin kuuluminen Kristuksen ruumiiseen, Kirkkoon. Tämä kuuluminen ei kuitenkaan tarkoitaa elämää ainoastaan jonkin näkymättömän, kaasumaisen seurakuntaruumiin jäsenenä. Normaalitilanteessa kristillinen elämä on aina elämää silminnähtävän seurakunnan jäsenenä, joka kokoontuu Kristuksen sanan kuuloon ja Hänen alttarinsa äärelle. Kääntäen tämä tarkoittaa myös sitä, että elämä Kristuksessa koko Jumalan tarkoittamassa syvyydessä ei voi toteutua siellä, missä kristitty jää seurakunnan ulkopuolelle ja kiertelee siellä täällä hengellistä ravintoa etsimässä. Tällainen sitoutumattomuus seurakuntaan ei ole Jumalan tahdon mukaista. Toki tällainen sitoutumattomuus saattaa monen kohdalla johtua siitä, että ne pastorit ja piispat, joille Jumalan sanan saarnaaminen tässä maassa on uskottu, ovat laiminlyöneet tehtävänsä opettaa kristittyjä Kristuksen Kirkosta ja siihen kuulumisesta. Mutta jos kristitty tekee tietoisen ratkaisun jättää sitoutumatta Kristuksen oikean ja näkyvän seurakunnan elämään, tekee hän tässä asiassa syntiä Jumalan sanaa vastaan.

Tällä en nyt tarkoita sitä, että sinun kristillisen elämäsi keskuksessa pitäisi olla osallistumisaktiivisuutesi tai muu tekemisesi. Ei niin! Sinun kristillisen elämäsi ykkösasia on tietenkin se, mitä Jumala tahtoo tehdä ja lahjoittaa sinulle. Hän tahtoo antaa sinulle evankeliuminsa lahjat! Mutta huomaa, että Hän tahtoo tehdä tämän juuri kirkkoruumiinsa yhteydessä, messussa. Miksi sinä et siis pitäisi huolta siitä, että saat jatkuvasti elää Hänen seurakuntansa yhteydessä ja kokoontua muiden Hänen omiensa kanssa messuun aina kun se vain on mahdollista? Mistä muualta sinä voisit saada kristilliselle elämällesi eväät? Vai onko sinulla syötävänä jotakin sellaista hengellistä ruokaa, josta itse Jeesuskaan ei tiedä? (Vrt. Joh. 4:32.)

Mutta tässä asiassa on myös toinen puoli. Seurakuntayhteydessä ei ole kyse ainoastaan siitä, mitä Kristus lahjoittaa sinulle. Kyse on myös siitä, mitä sinä annat takaisin Hänelle. Kun Kristus on kasteessa liittänyt sinut ruumiiseensa, ja kun sinä sitten myös käyt messussa, jossa Hän edelleen lujittaa sinun yhteyttäsi Häneen lahjoillaan, seuraa tästä myös jotakin sinun kristillisessä elämässäsi. Juuri siksi, että sinä olet Hänen kirkkoruumiinsa jäsen, tahtoo Hän myös käyttää sinua – elävää jäsentään – antamaan itsesi kokonaan paitsi Hänelle myös toisille Hänen jäsenilleen. Sinun elämäsi Kristuksessa ei siis ole ainoastaan saamista Häneltä. Totta kai elämäsi Kristuksessa ensisijaisesti onkin juuri saamista Häneltä, mutta juuri siksi se on myös itsensä antamista takaisin Hänelle sekä Hänen omastaan antamista muille, näkyville lähimmäisillesi. Miksi siis et sitoutuisi Hänen näkyvän seurakuntansa elämään kokonaisvaltaisesti? Kristukselle rakas ystävä! Katso Kristusta, joka on sitoutunut antamaan kaikkensa omilleen, seurakunnalleen. Jos sinä et vielä ole jäsen tällaisessa seurakunnassa, pohdi tykönäsi, onko olemassa jotakin, mikä estää sinun sitoutumisesi Kristuksen näkyvän Kirkon jäsenyyteen. Olet aina tervetullut keskustelemaan tästä asiasta myös pastorin kanssa. Kristus tahtoo antaa sinulle kaikki lahjansa!

Pääasia on aina pääasia, ja pääasia on seurakunnan Pää

Sanottakoon vielä sananen Kristuksen kirkkoruumiin jäsenten keskinäisistä suhteista. Kun me olemme jäseniä Kristuksen ruumiissa, kuuluu jokainen meistä kuuluu yhdelle ja samalle Herralle. Näin me olemme myös keskenämme aivan samalla viivalla Jumalan edessä. Toisaalta samalla meillä kaikilla on myös omat, erilaiset hyvät ominaisuutemme ja hengelliset lahjamme, jotka Jumala on meille kullekin antanut. Näiden ominaisuuksien ja lahjojen mukaan me saamme sitten myös palvella Kristusta, osina Hänen ruumiinsa kokonaisuutta. Koska asiat nyt ovat näin, ei kukaan Herran jäsenistä saa pyrkiä tekemään itsestään numeroa Hänen seurakunnassaan.

Joskus seurakunnassa saattaa nimittäin käydä niin, että joku jäsenistä haluaa tehdä itsestään numeron oletetun hengellisen voimallisuutensa nojalla. Ei liene tavatonta, että pastorit, lähetystyöntekijät tai muut palvelustehtävissään aktiiviset alkavat vaatia itselleen erityisasemaa. Joskus muukin seurakunta tulee lähteneeksi mukaan tällaiseen, ja alkaa asettaa jäseniään erilaisiin hengellisiin kategorioihin, ”hengellisempiin” jäseniin ja ”vähemmän hengellisiin”.

Toisaalta joskus seurakunnassa saattaa käydä niinkin, että joku jäsenistä haluaa tehdä itsestään numeron heikkoutensa nojalla. Ei liene ennenkuulumatonta, että sairauksista tai muista elämän vaikeuksista kärsivät jäsenet alkavat vaatia itselleen erityistä huomiota. Ehkä joku tulee messuunkin vain harvoin sen vuoksi, että hänet silloin huomattaisiin paremmin kuin muut seurakuntalaiset, jotka istuvat säännöllisesti penkissä. Joskus muukin seurakunta tulee lähteneeksi mukaan tällaiseen, ja alkaa asettaa heikkoutensa osoittavia erityisasemaan juuri heidän osoittamansa heikkouden vuoksi.

Mitä näistä asioista tulisi ajatella? Ensiksi niistä, jotka esiintyvät vahvoina: Valitettavasti joskus seurakunnassa joku saattaa haluta käyttää itselleen uskottua johtoasemaa itsensä korottamiseen. Tällainen johtoaseman väärä käyttö ei kuitenkaan tee tyhjäksi Kristuksen asetusta ja tehtävien oikeaa käyttöä. Kristuksen ruumiin jäsenten erilaisuus ja sitten myös Hänen oma asetuksena edellyttää kyllä sitä, että seurakunnassa on erilaisia tehtäviä ja virkoja. Siksi nämä onkin seurakunnassa säilytettävä. Samalla on kuitenkin muistettava, että tehtäviensä erilaisuudesta huolimatta kaikki Herran ruumiin jäsenet ovat keskenään tasavertaisia. Toiseksi niistä, jotka osoittavat heikkoutensa: Kun seurakunnassa on heikkoutta – niin kuin tässä ajassa aina on – Kristuksen omien tulee opetella ottamaan toisensa huomioon. Heidän tulee iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa (Room. 12:15b), sekä hoivata ja auttaa heikkoja ja tarvitsevia! Sinäkin saat aina hädässäsi pyytää apua, tukea ja esirukousta pastoriltasi, sekä muilta veljiltäsi ja sisariltasi. Syntisten sairaalassa täytyy aina olla tilaa sellaiselle! Samalla jokaisen aikuisen ihmisen on myös hyvä harjoitella ottamaan vastuu omasta ajallisesta elämästään, pitää mahdollisuuksiensa mukaan huolta esimerkiksi hyvinvoinnistaan, ettei tarpeettomasti kuormittaisi veljiään ja sisariaan Herrassa. Tällä tavalla seurakunnassa ei kukaan saa asettaa itseään toisten yläpuolelle, tapahtui se sitten vahvuuden tai heikkouden varjolla. Kristuksen ruumiissa tulee pääasian aina olla pääasiana, ja pääasia on seurakuntaruumiin Pää, Kristus itse. Saakoon Hän lahjoineen aina olla silmiemme edessä!

Lopuksi

Kun sinä, kastettu ja uskova kristitty, elät Kristuksen ruumiin jäsenenä, saat kaiken tarvitsemasi ravinnon ja elämän Häneltä. Jos sinulla on heikkoutta, ahdistusta ja syntiä, pysy vain aina Herrasi seurakunnassa. Kirkossaan Kristus itse on aina sinun kanssasi. Kirkossaan Hän antaa sinulle täyden syntiesi anteeksiantamuksen ja osallisuuden elämäänsä, sekä ruokkii sinua armonsa yltäkylläisyydellä. Kun elät Kristuksen Kirkossa, et jää yksin tai ulkopuolelle. Saat elää mitä läheisimmässä yhteydessä Herrasi ja toisten Hänen omiensa kanssa. Kaikissa iloissasi ja suruissasi saat olla Herrasi kantamana, yhdessä Hänen omiensa kanssa. Saat itsekin jakaa apuasi ja tukeasi toisille veljillesi ja sisarillesi. Kristuksessa sovitettuna ja pyhitettynä saat lopulta myös päästä perille taivaan kirkkauteen, sinne, missä Hänen seurakuntansa riemuitsee ja ylistää Jumalaa iankaikkisesti. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme ja Kirkon Pää, Jeesus Kristus. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.5.2018.)

Miten pystyisin rakastamaan? – 1. Joh. 3:16

Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä. (1. Joh. 3:16)

Vähän aiemmin apostoli on kirjoittanut: meidän tulee rakastaa toisiamme. Ehkä kysyt: ”Miten minä, syntinen ihminen pystyisin tähän? En minä osaa rakastaa lähimmäistäni niin kuin pitäisi!”

Mutta rakkaus ei ole ensisijaisesti siinä, että sinä rakastit Jumalaa tai lähimmäistäsi. Se on siinä, että Jumala rakasti sinua ja lähetti Poikansa syntiesi sovitukseksi. Kristus onkin nyt kantanut sinun koko rakkaudettomuutesi, itserakkautesi ja aivan kaikki syntisi. Ristillään Hän on sovittanut sen kaiken, lunastanut sinut syntisestä elämästäsi kalliilla verellään. Tästä sinä olet oppinut tuntemaan rakkauden, ja saat joka päivä oppia: kun sinä vielä olit synnin vallassa, Kristus antoi henkensä sinun puolestasi ja koko maailman puolesta. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että Hän antaa henkensä ystäviensä edestä.

Näin sinä olet Jumalan sanasta saanut oppia tuntemaan Hänen rakkautensa Kristuksessa, ja enemmänkin: Kristukseen kastettuna ja uskossa Häneen sinä olet itse tullut osalliseksi Jumalan rakkaudesta. Tänään Herrasi, joka on uhrannut itsensä puolestasi, kutsuu sinua puolestasi antamaan oman ruumiisi eläväksi ja pyhäksi, Jumalan mielen mukaiseksi uhriksi. Hän, joka on sinua rakastanut, kutsuu sinua rakastamaan veljiäsi ja sisariasi, sekä antamaan itsesi heidän hyväkseen. Pysy nyt Kristuksen yhteydessä, Hänen anteeksiantamuksensa ja lahjavanhurskautensa osallisuudessa. Usko, jonka Hän sinussa vaikuttaa, tuottaa sinussa hyviä, Hänen tahtonsa mukaisia hedelmiä. Niistä ensimmäinen on rakkaus.

(Kotona Lahdessa 8.5.2018.)

Kuka on autuas ja hyvä ihminen? – Ps. 112:5

Hyvin käy sen miehen, joka on laupias ja antaa lainaksi, joka hoitaa asiansa oikeuden mukaan. (Ps. 112:5)

Millainen on autuas ja hyvä ihminen? Psalmistan vastaus on selvä: Sellainen, joka on armollinen ja hyväsydäminen. Sellainen, joka antaa omastaan lainaksi tarvitsevalle ja hoitaa asiansa oikeuden mukaan. Eikö kuulostakin hyvältä? Tämän voinee hyväksyä kuka tahansa, ei-kristittykin.

Mutta entä jos kysytään: kuka sellainen mies sitten on? Jos pysähdyt miettimään tätä asiaa, huomaat melko pian, että sinä et täytä näitä vaatimuksia. Ehkä tosin olet joskus lainannut omastasi tarvitsevalle. Ehkä olet myös pyrkinyt toimittamaan asiasi oikein. Mutta etkö kuitenkin sydämessäsi ole usein armoton ja kova lähimmäistäsi kohtaan? Etkö ole myös itsekäs, halukas laittaamaan oman etusi totuuden ja oikeuden edelle?

Kuka siis on se autuas ja hyvä mies, josta psalmi puhuu? Raamatun on vastaus selvä: yksin Jeesus Kristus! Muita itsessään autuaita ja hyviä ei maailmassa olekaan. Mutta juuri Hän todella on sellainen. Kristus on täynnä armoa ja hyväsydämisyyttä sinua armotonta ja kovasydämistä kohtaan. Hän on tullut antamaan tarvitsevalle, eikä ainoastaan lainaksi. Hän on tullut antamaan itsensä kokonaan sinun, Hänen sovitustaan tarvitsevan edestä. Hän on täyttänyt Jumalan oikeuden sinun, rikkojan puolesta. Hän on täyttänyt Isänsä pelastustahdon, lunastanut sinut synneistäsi verellään.

Kun sinut on kasteessa puettu Kristukseen, on kaikesta Hänen omastaan tullut sinun omaasi. Sinä olet tullut osalliseksi Hänen autuudestaan, pyhyydestään ja vanhurskaudestaan. Kun uskot  Kristukseen, olet autuas Hänessä tänään ja iankaikkisesti!

(Kotona Lahdessa 7.5.2018.)