3. sunnuntai pääsiäisestä (3. vsk), Joh. 14:1–7

Tie ja Totuus ja Elämä

Isän talo ja sinne johtava tie

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu opetuslapsilleen poismenostaan (vrt. Joh. 13:33). Minne Hän on menossa? Isänsä kotiin – tarkemmin sanottuna Isänsä taloon (οἶκος). Siellä on monta asuinsijaa – tai paikkaa johon jäädään (μονή). Siksi Hän sanookin, että on menossa valmistamaan opetuslapsilleen sijaa tai paikkaa (τόπος). (Joh. 14:2) Mitä varten Jeesus aikoo valmistaa heille paikan? Sitä varten, että Hän tahtoo tulla uudelleen ja ottaa opetuslapsensakin luokseen, olemaan yhdessä kanssaan Isän talossa. (Joh. 14:3)

Tässä asiassa on paljon sellaista, mitä ihmisen järki ei käsitä. Mehän emme voi silmillämme nähdä tätä Isän taloa saati käsittää missä se on. Tosin toisin kuin ehkä joskus ajatellaan, Raamattu antaa kyllä ymmärtää, että Jumalan taivas on hyvin konkreettinen todellisuus. Puhuuhan sana selvästi esimerkiksi pyhästä kaupungista, jossa on muurit, portit ja katu. Tämän kaupungin pituus, leveys ja korkeus voidaan myös mitata. (Ilm. 21) Taivaan konkreettisuuteen viittaa myös juuri Herramme puhe Isän talosta ja asuinsijoista. Edelleen, Raamattu opettaa, että Herran omat elävät siellä ruumiillista elämää uudessa ylösnousemusruumiissa, ei ikään kuin jossakin kaasumaisessa henkitodellisuudessa. Mutta tällaisena konkreettisenakaan Jumalan taivas ei meistä maailmassa elävistä ihmisistä katsottuna ole sellaisessa ”paikassa”, jonka me voisimme käsittää tai vaikka piirtää karttaaan.

Tästä johtuu myös se, että me ihmiset emme oman järkemme avulla voi tuntea taivaan tietä, toisin sanoen tietää, miten sinne päästään. Ihmisen mahdollisuuksien rajoissa on miettiä maastoon rakennettuja ja karttaan piirrettyjä teitä, sekä siirtymistä niitä myöten paikasta A paikkaan B. Siksi joku saattaa myös taivaaseen pääsemisen yhteydessä pohtia tavallisten kulkuvälineiden käyttöä: ”Milläs minä pääsen taivaaseen? Pyörälläkö vinhasti polkien? Autollako ajan vaiko raketilla meen? Milläs minä pääsen taivaaseen?” Mutta koska taivaallisen Isän taloa sen kaikessa konkreettisuudessakaan ei voida ajatella ajallisen paikallisuuden puitteissa, täytyy sinne vievän tienkin olla erilainen kuin tämän maailman tiet. Tuo tie ei ole inhimillisen järjen avulla löydettävissä, niin kuin Tuomaskin evankeliumissa aivan oikein todistaa: Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien? (Joh. 14:5) Toki varmasti on niinkin, että tässä vaiheessa, kun Jeesus nyt puhuu opetuslapsilleen yläsalissa, näiden miesten pitäisi tuntea tie taivaaseen. Ovathan he kuulleet Herransa opetusta jo vuosien ajan. Itse asiassa Jeesuksen seurassa he ovatkin jo tällä tiellä. Koska kuitenkin heidän uskonsa on vielä heikko ja ymmärryksensä epäselvä, Herra nyt armollisesti osoittaa heille uudelleen sen tien, joka johtaa Hänen Isänsä taloon.

Jeesus on tie Isän luo

Vaikka taivaaseen vievä tie onkin ihmisjärjelle käsittämätön, Kristus kuitenkin sanoo tässä, että sen voi tuntea: Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte. (Joh. 14:4)

Monissakin uskonnoissa ja lahkoissa sanotaan, että heidän kannattajansa tuntevat oikean tien. Monet niistä väittävät opettavansa jopa ainoaa oikeaa tietä. Kristuksen oppi on kuitenkin aivan toisenlainen. Hän sanoo: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6) Jeesus siis ei vain opeta omilleen oikeaa tietä, vaan on tuo Tie. Herra käyttääkin tässä sanontatapaa, joka aivan erityisesti painottaa tätä asiaa. On kuin Hän sanoisi: ”Minä itse olen tie.”

Mutta mitä se tarkoittaa, että Jeesus on tie? Tarkoittaako se sitä, että Hänet on tehty öljysorasta tai asfaltista? Poljetaanko Häntä jaloilla tai ajetaanko Hänen päällään moottoriajoneuvoilla? Ei tietenkään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jeesus ei olisi tie. Kyllä Hän on tie. Totta kai me nimittäin uskomme, että Raamatun joka sana on Pyhän Hengen henkäyttämää Jumalan sanaa, sellaisena erehtymätöntä (vrt. 2. Tim. 3:16). Siksi me pidämme herkeämättä kiinni siitä, että Raamatussa jokainen pienikin yksityiskohta on niin ja aamen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi ymmärtää Jeesuksen olevan tavallinen tie, joita on totuttu päällystämään asfaltilla tai vaikka mukulakivillä. Sanoohan Jeesus toisessa kohdassa olevansa myös viiniköynnös (Joh. 15:1). Niin Hän toki aivan varmasti onkin, sanoohan Hänen erehtymätön sanansa niin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi sitä, että Jeesuksessa kasvaisi lehtiä, joissa olevan lehtivihreän avulla Hän yhteyttäisi ja saisi aikaan happea ilmakehäämme, niin kuin tiedetään tapahtuvan luonnollisissa puissa. Tai onhan Jeesus aivan todella myös Jumalan Karitsa (Joh. 1:29), ei kuitenkaan sellainen, jolla olisi villainen turkki ja sorkat. Tällaisissa kohdissa Jeesus puhuukin vertauskuvallisesti. Samalla Hänen kaikki sanansa ovat kuitenkin aivan todet ja varmat. Tällaiset lukemattomat eri nimitykset, joilla Jumalan sana Herraamme kutsuu, eivät varsinaisesti kuvaakaan Hänen luontoaan, vaan pikemminkin sitä toimintaa, jonka Hän suuressa laupeudessaan suo jokaiselle sen mukaan, mitä kukin tarvitsee. Esimerkiksi sille, jolla on syntiä – siis meille kaikille! – Hän on Jumalan Karitsa. Toisin sanoen Hän on Jumalan itselleen katsoma täydellinen uhrilammas, joka on kalliilla verellään lunastanut meidät syntiset kaikista synneistämme (1. Moos. 22:8; 1. Piet. 1:18–19). Sille taas, joka tarvitsee osallisuutta Jeesuksen elämään – siis meille kaikille! – Hän on viiniköynnös. Hänen oksikseen me olemme saaneet tulla kasteen ja uskon kautta. Hänen oksinaan me saamme olla osalliset Hänen elämänsä virtauksesta, kun Hän sen meille suo sanansa ja alttarin sakramentin välityksellä. Hänen oksinaan me saamme sitten myös kantaa Hänen mielensä mukaista hengellistä hedelmää, jonka Hänen elämänsä meissä synnyttää.

Kun Jeesus nyt sanoo, että Hän on tie, tarkoittaa Hän tätä: Meistä ihmisistä kukaan ei omine neuvoineen voi tietää miten kaikkivaltiaan Jumalan yhteyteen päästään. Mutta juuri meille ymmärtämättömille ja jumalattomille on Jumalan Poika itse tullut tieksi. Hän ei siis ainoastaan opeta sinulle, mitä sinun pitäisi tehdä voidaksesi päästä Jumalan valtakuntaan. Hän on itse sinun tiesi sinne. Näissä sanoissa Minä olen tie Jeesus kiteyttääkin koko opetuksensa ja työnsä tässä maailmassa. Kaiken keskuksessa on tuoda sinut taivaallisen Isän taloon. Nyt kun sinut on kasteessa liitetty Kristukseen ja saat uskon kautta elää Hänen yhteydessään, sinä olet ja elät jo sillä tiellä, joka vie taivaaseen. Kristuksen yhteydessä taivaan aarteet ovat sinun jo nyt, tämän elämäsi aikana. Ja vaikka matkasi on vielä kesken, saat olla varma, että tätä Jeesus-tietä pääset varmasti perille. Tämä on vielä paljon varmempaa kuin se, että valtatietä 12 pääsee Lahdesta Kouvolaan. Miksi se on varmempaa? Siksi, että Herra Jeesus itse sanoo niin. Hänen sanansa ei valehtele eikä petä.

Tällä tavalla Jeesus siis puhuu rakkailleen positiivisella ja vahvistavalla tavalla siitä, miten he voivat päästä Isän taloon, taivaallisiin asuinsijoihin. Mutta tällainen positiivinen ja vahvistava puhe sisältää aina myös ajatuksen käänteisestä, negatiivisesta vaihtoehdosta. Toisin sanoen, kun Jeesus tässä sanoo olevansa tie taivaaseen, tarkoittaa tämä samalla myös sitä, että mikään muu kuin Hän ei voi olla tuo tie. Hän lausuukin tämän asian ääneen: ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14:6b) Niin, kuinka se, joka luopuu Isän luo johtavasta tiestä, voisikaan päästä Jumalan luo? Ethän sinä, rakas ystävä, luovu Jeesuksen eläväksi tekevän sanan kuulemisesta? Ethän sinä jää pois Hänen elämää antavan alttarinsa yhteydestä? Pysy niiden yhteydessä, niin pysyt Jeesuksen yhteydessä, sillä tiellä, joka Hän itse on!

Jeesus on totuus

Evankeliumista me kuulimme myös, että Jeesus on totuus. Hän ei siis ainoastaan opeta omilleen totuutta. Hän on itse tuo Totuus.

Nykyään moni kyllä varmaankin ajattelee, että tällaista ei saisi sanoa. Ei kuulemma saisi väittää, että jokin tietty totuus on ylipäätään olemassa. Näin ei saisi tehdä sen vuoksi, että puhe totuudesta ja oikeasta antaisi ymmärtää, että on olemassa myös sitä, mikä on epätotta ja väärin. Sellaisen sanominen puolestaan olisi loukkaavaa niitä kohtaan, jotka ajattelevat toisin. Näin nykyihminen ajattelee, haluaahan hän uskotella itselleen, ettei maailmassa ole olemassa mitään pysyvää totuutta, vaan että jokaisen ihmisen tulee antaa määritellä totuuden sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu mukavalta tai vaikuttaa järkevältä. Kuitenkin ne, jotka ajattelevat näin, huijaavat itseään. Nimittäin samalla kun he palvovat omaa muuttuvaa mieltään ja ailahtelevia tunteitaan totuuden määrittelijöinä, he kuitenkin käytännössä pitävät samalla itsestään selvinä monia niistä totuuksia, jotka kuka tahansa maalaisjärjellä ymmärtää: Pallo ei ole kuution muotoinen, vaan pyöreä. Marsu ei ole saksanpaimenkoira, vaan marsu. Jos maailmassa ei ole olemassa mitään pysyvää totuutta ja ihmisen tulisi aina määritellä oma totuutensa mielensä mukaan, ei tällaisiakaan asioita saisi sanoa. Yhdessä asiassa nykyihminen näyttää kyllä pitävän johdonmukaisesti kiinni tästä käsityksestään: miehen ei kuulemma tarvitse olla mies, vaan hän voi halutessaan olla myös nainen, ja päinvastoin – näin siitäkin huolimatta, että pieni sylilapsikin ymmärtää mennessään vanhempiensa kanssa saunaan, että isi on erilainen kuin äiti, eikä muuksi muutu. Mutta nykyihminen huijaa itseään myös toisessa asiassa. Nimittäin samalla kun hän vaatii kaiken suhteellistamista sekä siis myös sitä, että yhdestä totuudesta ei saa puhua, hän tulee itse kieltäneeksi oman kantansa, joka muka suvaitsee kaikki eri näkemykset. Hän nimittäin vaatii ehdottomasti yhden ainoan totuuden olemassaoloa – ehkä tiedostamattaan, mutta kuitenkin. Se käsitys, että totuus on muuttuva, on hänen totuutensa. Muista totuuksista ei hänen mielestään saa puhua. Tästä on kuitenkin kaukana se suvaitsevuus, jota hän itse sanoissaan vaatii.

Osuvasti on vanhan Kirkon suuri saarnaaja sanonut: ”Ei ole mitään selvempää kuin totuus. Ei mitään yksinkertaisempaa, jos vain emme itse toimi kieroutuneesti. Mutta jos toimimme kieroutuneesti, ei ole mitään vaikeampaa.”

Mutta kannattaessaan tällaista jatkuvasti muuttuvaa, ikään kuin ”nestemäistä” totuuskuvaa nykyihminen on kuitenkin oikeassa yhdessä asiassa: puhe totuudesta pitää todella sisällään ajatuksen myös epätotuudesta. Niin se on. Kun Jeesuskin siis tässä sanoo olevansa totuus, tarkoittaa tämä samalla myös sitä, että mikään muu kuin Hän ei voi olla totuus. Hän ei tosin tässä puhu totuudesta yleensä, siis siitä, minkä pakanatkin tunnustavat, esimerkiksi että ruoho on vihreää tai neliön kaikki neljä sivua ovat saman mittaiset. Jeesus puhuu tässä jumalallisesta totuudesta, Totuudesta ikään kuin isolla alkukirjaimella. Tämän totuuden voivat tuntea vain ne, jotka tuntevat Hänet. Toinen varhaisen Kirkon opettaja kirjoittaakin osuvasti:

Kaikki jotka uskovat ja ovat vakuuttuneita, että armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta, ja jotka tietävät Kristuksen olevan totuus (sen mukaan kuin Hän itse sanoo: ”Minä olen totuus”), saavat tiedon, joka kutsuu ihmisiä hyvään ja siunattuun elämään – ei mistään muusta lähteestä kuin Kristuksen sanoista ja opetuksesta. Mutta Kristuksen sanoilla me emme tarkoita ainoastaan niitä, joita hän opetti kun hänet oli tehty ihmiseksi ja asetettu lihaan [ts. kun Hän oli omaksunut ihmisyyden], sillä jopa ennen sitä Kristus, Jumalan Sana oli Mooseksessa ja profeetoissa. Sillä miten he olisivat ilman Jumalan Sanaa voineet profetoida Kristuksesta?

Toisin sanoen, koko Raamattu alusta loppuun asti on Jumalan sanaa, siis myös täynnä Kristusta, joka on Jumalan elävä ja persoonallinen Sana. Siksi ilman pyhän Raamatun ilmoitussanaa et sinäkään voi löytää tai saada itsellesi Herraa Jeesusta, joka on Jumalan persoonallinen Totuus. Mutta juuri Raamatun sanassa – luetussa ja saarnatussa sanassa – Hän tulee sinun luoksesi, sinun omaksesi.

Jeesus on elämä

Vielä lopuksi Jeesus sanoo, että Hän on elämä. Hän ei siis ainoastaan opeta omilleen oikeasta elämästä tai siitä, miten sellaiseen pitäisi pyrkiä. Hän on itse tuo Elämä.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Jeesus tietää, että omine neuvoinemme me olemme kokonaan syntiset ja erossa Jumalasta. Sellaisinamme meistä kenelläkään ei ole eikä voi olla todellista ja jumalallista elämää itsessämme. (Vrt. Joh. 5:26.) Sellaisinamme meistä kukaan ei voi löytää tätä todellista elämää tai edes haluta löytää sitä. Monikin kyllä tässä maailmassa haluaa näyttää hurskaalta ja ilmoittautua ”etsijäksi”. Sen sijaan niitä on kovin vähän, jotka todella haluaisivat löytää elämän Jumalan yhteydessä. Mutta juuri meitä kadonneita on Ihmisen Poika tullut etsimään ja pelastamaan (Luuk. 19:10). Juuri meidän syntisten ja itsessämme elämää vailla olevien vuoksi on Herra Jeesus tullut. Eikä Hän ole vain oikean elämän opettaja, vaan Elämä itse. Kun sinut on kasteessa liitetty Kristukseen ja saat uskon kautta elää Hänen yhteydessään, sinä olet osallinen Hänestä, joka on Elämä. Kristuksen yhteydessä iankaikkinen elämä on sinun jo nyt, tämän ajallisen elämäsi aikana (vrt. Joh. 3:16). Ja kun sinä nyt elät Hänen yhteydessään, joka on Tie Isän tykö, pääset myös kerran perille sinne, missä saat nähdä tämän elämän omin silmin. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa 22.4.2018.)

Mainokset