2. sunnuntai pääsiäisestä (3. vsk), Hepr. 13:20–21

Lammasten suuri Paimen ja Hänen työnsä

Johdanto

Päivän epistolassa Pyhä Henki saarnaa heprealaisten kristilliselle seurakunnalle: Mutta rauhan Jumala, joka on nostanut kuolleista lammasten suuren paimenen iankaikkisen liiton veren kanssa, meidän Herramme Jeesuksen, varustakoon teidät kaikella hyvällä tehdäksenne Hänen tahtonsa, tehden teissä sen, mikä on Hänelle otollista Jeesuksen Kristuksen kautta; jolle [ts. Hänelle] kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen, aamen. (Hepr. 13:20–21) Tässä saarnassa kuulemme ensiksi lammasten suuresta Paimenesta ja Hänen työstään seurakuntansa hyväksi. Lopussa puhumme myös siitä, mitä rauhan Jumala Hänen verensä kautta tässä seurakunnassa tekee.

Ylösnoussut Jeesus on lammasten suuri Paimen

Pyhä Henki saarnaa meille pääsiäisen ilosanoman: rauhan Jumala on nostanut kuolleista  meidän Herramme Jeesuksen! Mutta miksi Jeesus sitten oli kuollut? Siksi, että Hän oli tullut ollakseen lammasten suuri Paimen, Hyvä Paimen, joka antaa omilleen elämän ja yltäkylläisyyden (Joh. 10:10b). Miten Hän sen antaa? 

Ensinnäkin suuri Paimen Jeesus antaa lampailleen elämän siten, että Hän tulee itse perkeleen, tuon suden ja karjuvan leijonan (1. Piet. 5:8) raatelemaksi ja surmaamaksi, että Hänen rakkaat lampaansa saisivat elää. Näinhän Hän sanookin: Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. (Joh. 10:11) Hyvänä Paimenena Jeesus tahtoi vuodattaa oman pyhän ja kalliin verensä ja kuolla, ettei meidän vertamme vuodatettaisi ja ettemme me kuolisi ikuisesti, vaan että meillä Hänen kuolemassaan olisi elämä. Jeesus tuli täyttämään vanhan liiton lain, jossa kansa pyhitettiin polttouhrien ja yhteysuhrien verellä, liiton verellä (2. Moos. 24:4–8). Hän tuli virheettömäksi ja tahrattomaksi Jumalan Karitsaksi ja vuodatti verensä Golgatalla. Näin Hän teki, että Hänen kallis verensä olisi iankaikkinen liiton veri, jonka hinnalla Hän voittaa synnin, kuoleman ja perkeleen vallan ja lunastaa meidät niiden alta, sekä pyhittää meidät. (Joh. 1:29; 1. Piet. 1:18–19)

Toiseksi suuri paimen Jeesus antaa lampailleen elämän siten, että Hän voittaa surmaajansa perkeleen, sekä kuoleman vallan myös nousemalla kuolleista. Niinhän Pyhä Henki tässä sanoo: rauhan Jumala on nostanut Hänet kuolleista! Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksessa sinullekin on avattu pääsy ikuiseen elämään Hänen, ikuisesti elävän Herran ja Ylipaimenen kanssa.

Kolmanneksi suuri paimen Jeesus antaa lampailleen elämän ja yltäkylläisyyden siten, että Hän, ylösnoussut Herra jatkossakin toimittaa tehtäväänsä lampaidensa suurena Paimenena. Toisin sanoen, Hän on meidän Ylipaimenemme, meidän sielujemme Paimen ja Kaitsija (1. Piet. 5:4; 2:25). Mutta jos ja kun Hän kerran on paimen, niin mitä Hän siis tekee?

Paimen ottaa lampaat laumaansa

Ensiksi, paimenen tehtävänä on ensinnäkin ottaa lampaat hoitoonsa, laumaan. Lampaat eivät itse osaa sitä tehdä, mutta paimen osaa. Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme: Yksikään ihminen ei voi omasta tahdostaan tulla hengelliseksi ihmiseksi, Jeesukseen uskovaksi ja Hänen omakseen, siis kristityksi. Mutta juuri siksi Jeesus onkin Hyvä Paimen, joka ottaa meidät lampaikseen. Sanansa ja kasteen kautta Hän on lahjoittanut meillekin Pyhän Henkensä, joka on sitten vaikuttanut meissä uskon Häneen. Sanan ja kasteen välityksellä syntyneen uskon kautta Jeesukseen ihminen tulee Hänen lampaakseen. Siksi hän myös sanan ja kasteen kautta tulee osaksi Jeesuksen lammaslaumaa, siis Hänen pyhää seurakuntaansa, Kirkkoa.

Pieni esimerkki elävästä elämästä: Eräänä kesänä, kun olin alakouluikäinen, isäni halusi järjestää meille lapsille hauskaa ja opettavaista tekemistä. Hän päätti kysyä tutulta lammasfarmarilta, saisiko lainata kesäksi lampaita, että me lapset oppisimme eläinten elämästä ja hoitamisesta. Paimen oli suostuvainen tähän pyyntöön. Hän kuitenkin kertoi, että lampaita pitäisi olla vähintään kaksi tai kolme. Jos niitä olisi aitauksessa ainoastaan yksi, se vain määkisi ikäväänsä. Näin on siksi, että lampaat ovat laumaeläimiä. Niin tämä lampaiden paimen sitten eräänä päivänä toi pakettiautollaan lainaksi meille kolme lammasta, yhden uuhen ja sen kaksi karitsaa.

Juuri tästä on kysymys myös päivän pyhässä epistolassa. Pyhä Henki ei sano, että Jeesus on suuri lampaan paimen, vaan lammasten paimen. Kun Herra puhuu lampaista, tarkoittaa Hän tietenkin kristittyjä, Kristukseen uskovia. Hän ei tosin puhu tässä kirjaimellisesti seurakunnasta, mutta juuri sitä Hän tarkoittaa: Hän tarkoittaa, että kristityn olemukseen kuuluu se, että hän on osa samaa laumaa toisten kristittyjen kanssa. Kristitty on siis luonnostaan osa seurakuntaa, ja elää siinä. Näin siis ainakin normaalitilanteessa, silloin kun kristittyjen henkeä uhkaava vaino taikka muu äärimmäinen tai pakottava syy ei tee seurakunnan yhteistä elämää mahdottomaksi.

Se lauma, johon kristityt kuuluvat, ei kuitenkaan ole mikä tahansa lauma. Tämä lauma – siis kristillinen seurakunta ja Kirkko – ei ole mikään klubi, jonka kristityt olisivat itse omasta tahdostaan perustaneet, ja johon he olisivat kutsuneet mukaan samanmielisiä tai samankaltaisia ystäviään. Tämä lauma ei myöskään ole mikään yhdistys, jonka kristityt itse olisivat perustaneet johonkin yhteiseen päämäärään pyrkimistä varten. Se lauma, johon kristityt kuuluvat, on Kristuksen lauma, ei ensisijaisesti heidän laumansa. Sanoohan Pyhä Henki tässä Jeesuksesta, että Hän on suuri lammasten Paimen. Laumahan on tietenkin sen paimenen hallusssa. Näin siis kristillinen Kirkkokin on nimenomaan ja ensisijaisesti Kristuksen Kirkko, ei ensisijaisesti kristittyjen. Mutta juuri tähän laumaansa, pyhään Kirkkoonsa Kristus tahtoo armossaan kaikki ihmiset ottaa ja kaita heitä niin kuin hyvä Paimen laumaansa.

Paimen antaa lampailleen suojan

Toiseksi, seurakuntalaumassaan Jeesus-paimen myös antaa lampailleen suojan ja turvan. Tämä onkin tarpeen, sillä Jeesuksen lampaiksi tultuammekin me kuitenkin elämme vielä maailmassa, perkeleen ja hänen enkeliensä toiminnan ja hyökkäysyritysten keskellä. Vihollisemme ei tahtoisi sallia meille yhtään luottamusta hyvään Paimeneemme ja Hänen johdatukseensa. Hän ei tahtoisi sallia meille muruakaan Kristuksen lahjoja. Sen sijaan hän tahtoisi saattaa meidät luottamaan omaan itseemme, luopumaan Paimenen äänen kuulemisesta. Hän tahtoisi johdattaa meidät myös erilleen laumasta. Silloin kun olemme yksin – ilman Paimenta ja toisiamme – on perkeleenkin helppo käydä meidän, itsessämme heikkojen ja voimattomien lampaiden kimppuun. Mutta kaikkien näiden vaarojen keskellä on meillä Kristuksen seurakunnassa suoja ja turva: Hyvä Paimen Jeesus varjelee meitä sanansa paimenäänellä ja lähettää Pyhän Henkensä varoittamaan hengellisistä vaaroista. Herra Jeesus myös rukoilee lakkaamatta meidän, rakkaiden lampaidensa puolesta, että Hänen Isänsä varjelisi meidät pahasta. (Joh. 17:15)

Paimen ruokkii lampaansa

Kolmanneksi, seurakuntalaumassaan Jeesus-paimen ruokkii meitä. Hän ei kuitenkaan välttämättä ruoki meitä sellaisella ravinnolla, mitä itse kulloinkin sattuisimme haluamaan. Hyvänä Paimenena Hän tahtoo pitää huolen siitä, että Hänen omilleen on aina tarjolla se oikea ja terveellinen hengellinen ravinto, mitä he tarvitsevat.

Palatkaamme vielä tuohon lapsuuteni kesään: Kun isäni oli sopinut lammaspaimenen kanssa kolmen lampaan lainaamisesta, rakensi hän niille aitauksen kotitalomme, vanhan pappilan päädyssä olevalle pihalle. Sinne nuo kaksi pientä karitsaa sitten muuttivatkin äitinsä kanssa. Me keksimme niille nimet. Me heräsimme joka aamu aikaisin keräämään niille parasta mahdollista ruohoa syötäväksi ja kantamaan raikasta vettä juotavaksi. Mutta sitten tuli päivä, jona nämä pehmeät ystävämme päättivät karata aitauksestaan. Missä ihmeessä ne olivat? Ne olivat juosseet suoraa päätä pappilan suurelle etupihalle, jossa kasvoi mehukasta apilaa. Siellä kasvoin niin paljon apilaa, että sitä olisi riittänyt näille kolmelle varmaankin monen päivän tarpeeksi. Apila onkin lampaille mitä parasta ruokaa. Ne rakastavat sitä. Mutta nämä lainalampaamme rakastivat sitä niin paljon, että siinä vaiheessa, kun huomasimme niiden karanneen etupihan apilaniitylle, niiden pötsit olivat jo liian täynnä, vaarassa turvota valtavasti. Tällainen uudesta ja paljosta ruoasta johtuva pötsin turpoaminen – niin sanottu puhaltuminen – voi olla lampaille hengenvaarallista. Me olimme hädissämme. Mikä avuksi? Ei auttanut muu, kuin juosta puhelimeen ja soittaa lampaiden omistajalle, niiden oikealle paimenelle. Hän tunsi lampaansa ja tiesi miten niitä piti hoitaa. Kun lammasfarmari kuuli tapahtuneesta, hän keskeyttikin heti matkansa ja ajoi kiireesti juottamaan lampailleen lääkitsevää nestettä. Näin kaikki kolme villaista ystäväämme säilyivät hengissä ja pysyivät aitauksessaan meidän lasten ilona vielä loppukesän.

Tällä tavalla toimii myös Jeesus, suuri lammasten Paimen. Hän tietää, millaista ruokaa Hänen omansa tarvitsevat elääkseen. Pysyäkseen Kristuksen laumassa – siis kristittyinä – Herran omat tarvitsevat Hänen pyhää sanaansa. Lampaat saavat ruohonsa ja raikkaan vetensä nimenomaan lauman yhteydessä, kun paimen johdattaa ne yhdessä vihreälle niitylle ja virvoittavien vetten ääreen (Ps. 23:2). Samalla tavalla kristittyjen tehtävänä ei ole koettaa itse haalia itselleen hengellistä ravintoa mistä milloinkin kokevat sellaista saavansa. Kaikenlaista opetustahan on maailma täynnä. Hyvän Paimenen tahto on, että Hänen lampaansa saavat hengellisen ravintonsa Häneltä – ei Hänen seurakuntalaumansa ulkopuolella, vaan sen sisällä ja sen kanssa. Kirkossaan Kristus itse jumalallisessa voimassaan lahjoittaa heille kaiken sen, mitä he elämään ja jumalisuuteen tarvitsevat (2. Piet. 1:3a).

Jotta Hän lahjoittaisi tämän heille, on Herramme Jeesus antanut pyhälle lammaslaumalleen, seurakunnalle lahjaksi paimenviran. Sana pāstor (lat.) tarkoittaa juuri paimenta. Suuren lammasten Paimenen alaisuudessa näiden pienten paimenten tehtävänä on jakaa Kristuksen ruoka Hänen rakkaille lampailleen, kristityille. Tämän he tekevät saarnaamalla Kristuksen sanaa ja jakamalla Hänen asettamiaan sakramentteja, kastetta, synninpäästöä ja Herran pyhää ehtoollista.

Mutta tuo lapsuuteni apilakriisi muistuttaa myös toisesta tärkeästä asiasta: Suuri lammasten Paimen Jeesus tietää myös, millä tavalla Hänen sanansa ruoka pitää annostella. Siellä, missä Hänen omansa ovat langenneet ja tarvitsevat Hänen lakinsa sanaa syntiensä tuntemiseksi, heille ei saa jakaa yhtään evankeliumia, vaan puhdasta lakia. Jos heille tässä tilanteessa jaettaisiin evankeliumia, saisivat hekin kyllä siinä Jeesuksen – onhan Hän läsnä sanassaan ja alttarinsa sakramentissa. Mutta eihän Jeesus ole tullut kutsumaan vanhurskaita – tai siis niitä, jotka luulevat olevansa vanhurskaita. Hän on tullut kutsumaan syntisiä. Hän on tullut ihmisten parantajaksi, mutta eivät parantajaa tarvitse terveet – tai siis ne, jotka luulevat olevansa terveitä. Parantajaa tarvitsevat sairaat. (Matt. 9:12b, 13b) Siksi sellaiset lampaat, jotka eivät tunnista saati tunnusta syntejään ja niin pysyvät omavanhurskaudessaan, työntäisivät luotaan Kristuksen Vapahtajana, ja joutuisivat väkisinkin päästämään hänet luokseen ankarana tuomarina. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä, VII 16–18.) Heille evankeliumi, tuo mitä ihanin hengellinen ruoka ei olisikaan ravinnoksi, vaan siitä tulisi suorastaan vaarallista ja tappavaa.

Mutta toisaalta siellä, missä Jeesuksen omat ovat tulleet laista tuntemaan syntinsä ja kaipaavat evankeliumia syntiensä sovituksesta, heille ei saa jakaa yhtään lakia, vaan puhdasta evankeliumia. Heidän täytyy saada kuulla, että Kristus on iankaikkisen liiton verellään sovittanut heidän syntinsä kokonaan. Heidän täytyy kuulla, että Hän on kasteessa pessyt heidän syntinsä pois (Ap. t. 22:16). Heidän täytyy saarnatuolista ja rippi-isän suusta kuulla, että Jeesus on sovittanut heidän karmeimmatkin syntinsä ja antanut ne kaikki anteeksi. Heidän täytyy saada Golgatalla uhrattu Kristuksen tosi ruumis ja ristinpuussa vuodatettu tosi veri alttarin sakramentissa syödäkseen ja juodakseen, syntiensä anteeksiantamiseksi. Jos heille tässä tilanteessa jaettaisiin lakia, he jäisivät ilman Kristusta, Vapahtajaa, ja kuolisivat synteihinsä.

Tällä tavalla Kristuksen pikkupaimenten, pastorien tehtävänä on jakaa suuren Paimenensa sanaa – lakia ja evankeliumia – Hänen lampailleen, kullekin ajallaan. Asia on aivan niin kuin Herra itse sanookin: Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! (Luuk. 12:42–43) Näin suuri lammasten Paimen on asian päättänyt. Hänen armollinen tahtonsa näet on, että yksikään Hänen rakkaista lampaistaan ei joutuisi hengelliseen vaaraan ja kuolemaan, vaan että aivan jokainen pääsisi kerran perille taivaan vihreille niityille.

Paimen kasvattaa ja kaitsee lampaitaan

Neljänneksi, lakinsa ja evankeliuminsa sanalla Kristus myös kasvattaa ja kaitsee uskoviaan, niin kuin paimen lampaitaan. Tästä Pyhä Henki profeetan suulla sanoo: Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita. (Jes. 40:11) Kirkkolaumansa Ylipaimen Jeesus myös kutsuu ja lähettää pikkupaimenensa kutsumaan takaisin niitä lampaita, joilla on taipumusta ottaa etäisyyttä muuhun laumaan. Hän tahtoo etsiä eksyneet, etteivät ne joutuisi eroon Paimenen antamasta suojasta ja ravinnosta, kasvatuksesta ja kaitsennasta. Hän tahtoo etsiä heidät, etteivät he joutuisi pedon raatelemiksi. Hänen taivaallisen Isänsä tahto on, että yksikään meistä pienistä joutuisi kadotukseen. (Matt. 18:12, 14)

Jumala varustaa Kristuksen seurakunnan hyviin tekoihin

Lopuksi katsomme vielä lyhyesti niitä tärkeitä sanoja, jotka Pyhä Henki epistolassa sanoo. Hän lausuu, että iankaikkisen liiton verellä rauhan Jumala myös varustaa seurakuntansa kaikella hyvällä tehdäksenne Hänen tahtonsa, tehden teissä sen, mikä on Hänelle otollista Jeesuksen Kristuksen kautta.

Pyhä Henki käyttää tässä kuvaa ikään kuin ruumiista, joka täytyy varustaa tiettyjä toimintoja varten. Ajatus on siis, että itsessään ruumiilta puuttuu jotakin, mitä se näihin toimintoihin tarvitsee, mutta että nyt sille annetaan se, mikä siltä puuttuu. Kristuksen seurakunta onkin Hänen pyhä Ruumiinsa. Hänen verellään – uuden ja iankaikkisen liiton verellä – Jumala nyt ensin tekee meidät itselleen otollisiksi, vanhurskaiksi. Tämän lisäksi Hän sitten Poikansa pyhällä verellä saa meissä myös aikaan sen, että seurakuntana teemme Hänen hyvän tahtonsa, sen, mikä on Hänelle otollista. Tähän kaikkeen Hän varustaa meidät, Kristuksen seurakunnan ja Hänen laumansa. Mihin Hän meidät siis varustaa? Pyhä Henki sanoo, että Hän antaa meille ”kaiken hyvän”, siis taivaalliset lahjansa. Mitä varten? Että toimittaisimme niitä kutsumuksia, jotka Hän on meille itse kullekin antanut. Jokaiselle meistä Hän on antanut omat lahjansa ja sitten myös niiden mukaiset tehtävät. Hän ei ole antanut niitä siksi, että me itse saisimme niistä kunniaa, vaan siksi, että palvelisimme niillä Häntä ja lähimmäisiämme.

Se, että me tekisimme näin, on Hänen tahtonsa. Mutta se, että me myös aivan todella teemme niin, on Hänen työtään meissä. Kuule vielä, miten Pyhä Henki tämän sanoo: Rauhan Jumala […] varustakoon teidät kaikella hyvällä tehdäksenne Hänen tahtonsa, tehden teissä sen, mikä on Hänelle otollista Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän tekee sen meissä! Meidän osuudeksemme jää siis vain se, että pysymme Kristuksen iankaikkisen liiton veren turvissa, Ylipaimenemme tarjoaman hengellisen ja Pyhän Hengen täyttämän ravinnon vastaanottajina, sekä päivittäin uskon kautta Hänen pyhällä verellään puhdistettavina. Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme ja ylimmäinen Paimenemme Jeesus Kristus, jolle kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen, aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 15.4.2018.)