Hiljaisen viikon tiistai (3. vsk), Matt. 26:57–27:10

Kieltäjä, kavaltaja ja Vapahtaja

Pyhä evankelista Matteus kirjoittaa miehestä opetuslasten joukossa. Kun aseistautunut joukko vangitsi Jeesuksen Getsemanessa ja vei Hänet ylimmäisen papin eteen, Pietari seurasi taaempana. Hän seurasi, koska halusi nähdä, kuinka lopulta kävisi – tai ”nähdäkseen lopputuloksen” (ἰδεῖν τὸ τέλος – Matt. 26:58b).

Saattue tuli ylimmäisen papin talon esipihaan. Mitä Pietari siellä näki? Mitä hän kuuli? Pietari kuuli, miten ylipapit ja koko neuvosto etsivät väärää todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet. Pietari kuuli – tai paremminkin ei kuullut mitään – kun Jeesus vaikeni väärien syytösten edessä. Pietari näki, ettei Jumalan totuus tarvinnut puolustelua vääryyttä vastaan. Hän tajusi, että Jeesus ei edes yrittänyt etsiä tietä vapauteen. Herran oli nyt määrä antaa itsensä noiden vihamiestensä käsiin, antaa henkensä (Joh. 10:17–18). Mutta sitten Pietari äkkiä kuuli Jeesuksen puhuvan. Kun nimittäin ylimmäinen pappi vaati Häntä vastaamaan oliko Hän Kristus, Jumalan Poika, Jeesus ei vaiennut. Hän vastasi totuuden mukaan: Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä. (Matt. 26:64) Näillä sanoilla Jeesus aivan avoimesti todisti olevansa Messias, siis Hän, jota koko Vanha testamentti julistaa. Kuultuaan nämä Herran sanat Pietari näki ja kuuli sen saatanallisen raivon, joka heti valtasi paikalla olijat: Kaikki inhimillisyys ja heidän virkansa edellyttämä asiallisuus oli tiessään. Silmittömässä vihassa Jumalan totuutta vastaan ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa, ohitti tuona aikana vaaditun virallisen oikeuskäsittelyn ja julisti itse päätöksensä: Hän on pilkannut Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme? (Matt. 26:65b) Pietari kuuli, miten nuo pyhän Raamatun tohtorit murhanhimon vallassa huusivat kuolemaa Jeesukselle. Hän näki heidän sylkevän Herraa kasvoihin, lyövän nyrkillä ja kämmenellä (Matt. 26:67), sekä pilkkaavan Häntä avoimesti.

Kun Pietari nyt näki ja kuuli tämän kaiken, hän pelkäsi. Tiessään oli ajatus siitä, että hän mieluummin kuolisi Jeesuksen kanssa kuin kieltäisi Hänet (Matt. 26:35a). Kun ylipapin talon palvelijatar alkoi vielä kysellä Pietarilta, eikö hänkin ollut yksin Jeesuksen seuraajista, tämä opetuslasten johtaja joutui paniikkiin. Hän ei enää ajatellut sitä, mitä Jeesus oli heille sanonut kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Hän näki vain sen, mitä Jeesukselle oltiin nyt tekemässä. Hän tajusi, että myös hänelle, Jeesuksen opetuslapselle voitaisiin tehdä juuri niin. Sitten hänen mieleensä tuli vielä yksi karmea ajatus: oliko tieto ylipapin palvelijan korvan sivaltamisesta miekalla kiirinyt jo paikalla olijoiden korviin? Tuosta teosta olisi varmasti tiedossa ankara rangaistus, jos temppelipoliisi keksisi hänet kansan joukosta. Pietari ajatteli nyt vain oman henkikultansa säästämistä. Hän koetti siirtyä salaa talon portille ja edelleen ulos. Mutta kun hän pääsi sinne, huomasivat muutkin hänet ja alkoivat kysellä samaa kuin palvelijatar aiemmin. Silloin Pietari ei keksinyt muuta kuin turvautua valheeseen. Hän kielsi Herransa. Hän kielsi, eikä ainoastaan kerran, vaan kolme kertaa, vieläpä kirousten saattelemana.

Mutta juuri silloin lauloi kukko, aivan niin kuin Jeesus oli edeltä sanonut (Matt. 26:34). Tuolla hetkellä Pietari tajusi, mitä oli tehnyt. Pelastaakseen itsensä hän oli sallinut Jeesuksen joutua noiden väkivallantekijöiden ja murhaajien käsiin. Hän oli omin sanoin kieltänyt tuntevansa Herransa. Hän oli syyllistynyt kauheaan syntiin Jumalan edessä. Mutta Jeesus oli ilmoittanut nämä tapahtumat ennalta Pietarille juuri siksi, että hän muistaisi ne tuolla hetkellä. Kukon laulu laukaisi tämän pelkurimaisen miehen kauhean jännityksen. Kukon laulu muistutti häntä Jeesuksen rakkaudesta ja varoituksesta, ja avasi hänelle oven parannukseen. Pyhä Luukas kertoo lisäksi, että juuri tuolla hetkellä Herra kääntyi ja katsoi Pietariin; ja Pietari muisti Herran sanat, kuinka hän oli hänelle sanonut: ”Ennenkuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti minut kiellät.” (Luuk. 22:61) Sekä Matteus että Luukas kirjoittavat: Ja hän meni ulos ja itki katkerasti. (Matt. 26:75b; Luuk. 22:62) Tällä tavalla Pietari – ennen niin itsevarma mies – oppi itkemään syntejään sekä anomaan armahdusta tuolta ylenkatsotulta ja ihmisten hylkäämältä Herraltaan, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, mutta joka oli totisesti juuri nyt kantamassa hänenkin syntisairauttaan, menossa haavoitettavaksi ja runneltavaksi hänenkin rikkomustensa ja pahojen tekojensa tähden, että hänellä olisi rauha ja parantuminen (vrt. Jes. 53:3–5). Jeesus oli menossa ristille, hankkimaan Pietarille vapahdusta hänen synneistään, eikä ainoastaan hänen yhdestä kieltämisestään, ei edes ainoastaan noista kaikista kolmesta kieltämisestä. Jeesus oli tullut antamaan anteeksi, ei kolmea kertaa, ei seitsemän kertaa, vaan – juuri niin kuin Hän oli Pietarille sanonut – seitsemänkymmentä kertaa seitsemän (Matt. 18:22). Toisin sanoen Jeesus oli tullut antamaan anteeksi aivan rajattomasti.

*

Mutta pyhä Matteus kirjoittaa myös toisesta miehestä opetuslasten joukossa. Myös Juudas Iskariot oli pysytellyt lähettyvillä nähdäkseen, mitä Jeesukselle tehtäisiin. Mitä Juudas näki ja kuuli? Hän näki, miten kaikki ylipapit ja kansan vanhimmat pitivät neuvoa Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet; ja he sitoivat hänet ja veivät pois ja antoivat hänet maaherran, Pilatuksen, käsiin. (Matt. 27:1–2) Kun Juudas näki, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hänkin tajusi, mitä oli tehnyt. Saadakseen rahaa hän oli aivan tieten tahtoen johdattanut Jeesuksen noiden väkivallantekijöiden ja murhaajien käsiin. Matteus kirjoittaa: silloin hän katui ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren.” (Matt. 27:3b) Huomaatko tuon pienen ja ehkä hiukan yllättävältä kuulostavan sanan, jonka Matteus kirjoittaa? Juudas katui. Mitä tämä tarkoittaa?

Se sana, jota evankelista tässä käyttää (μεταμέλομαι), tarkoittaa nimenomaan katumista tai jostakin pahoillaan olemista. Kun Juudas katui, hän siis ymmärsi tekonsa vakavuuden. Hän tajusi, että sellaista ei olisi pitänyt tehdä. On kyllä totta, että epäuskossaan hän ei ollut välittänyt Jeesuksesta saati pitänyt Häntä Jumalan Poikana. Juuri siksi hän myös oli hyvin helposti rahaa vastaan saattanut Hänet noiden pahantekijöiden käsiin. Mutta nyt Juudas tajusi, että Jeesuksen, tuon kiistatta viattoman miehen veri aivan todella vuodatettaisiin ja Hänet surmattaisiin. Sitä ei saisi tapahtua, eihän viatonta miestä saa tappaa! Siksi Juudas halusi pian tunnustaa pahan tekonsa ylimmäisen papin ja kirjanoppineiden edessä. Siksi hän myös toi kavalluksesta saamansa rahat kiireesti takaisin heille. Jospa nuo verirahat silloin eivät enää polttaisi hänen käsissään niin kovasti. Jospa hän siten saisi tekonsa sovitetuksi, ja niin pääsisi myös syyllisyydestään. Mutta nämä jumalattomat papit ja raamatunopettajat eivät suoneet hänelle mitään lohdutusta. Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi, he vastasivat (Matt. 27:4b). Sillä hetkellä Juudas ymmärsi, että tehtyä ei enää saisi tekemättömäksi. Jeesus tapettaisiin. Ja hän oli syyllinen siihen.

On totta, että Jumalan mielen mukainen parannus alkaa aina syntien tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Mutta oikea parannus ei jää vain tähän, oman syntisyyden surkutteluun tai edes sen ääneen tunnustamiseen. Ei kai kukaan ihminen omalla murheellaan tai voivottelullaan voi puhdistaa itsensä synneistään! Mitä siis tarvitaan? Syntien tunnustamisen lisäksi tarvitaan sitä, että Jumala saa sanassaan julistuttaa syntiselle evankeliumin sijaisuhrista, jossa Hän on valmistanut anteeksiantamuksen kaikista synneistä. Tätä verievankeliumia jo Vanhassa testamentissa saarnattiin. Tätä evankeliumia olisi ylipappien ja kirjanoppineidenkin pitänyt osata saarnata. Tämän jälkeen oikeaan parannukseen tarvitaan vielä sitä, että evankeliumia kuuleva syntinen Pyhän Hengen vaikutuksesta uskoo Jumalan armoon sen sijaisuhrin tähden, jonka Hän on valmistanut. Tämä usko ottaa sitten vastaan syntien anteeksiantamuksen ja omistaa sen omalle kohdalle.

Tätä uskoa Juudaalla ei kuitenkaan ollut. Hän oli kyllä jo pitkään seurannut Jeesusta ja viettänyt aikaa Hänen kanssaan. Mutta kovasydämisyydessään ja ahneudessaan hän oli kuitenkin pitänyt Herraa – varmasti viattomana miehenä, mutta kuitenkin lopulta lähinnä hyvänä opettajana, ei Jumalan Messiaana. Nyt kun Juudas katui, oli hän siis kyllä pahoillaan kavalluksestaan ja siitä, että Jeesus tapettaisiin. Hän ei kuitenkaan millään tavalla osoittanut katuvansa epäuskoaan Jeesusta kohtaan. Hän ei tunnistanut eikä tunnustanut koko syntisyyttään Jumalan edessä. Siksi hänen sydämessään ei voinut olla tilausta myöskään evankeliumin lohdutukselle, niin kuin syntisen Pietarin sydämessä oli. Ja voi kauheaa, mistä Juudas etsi lohdutusta! Noilta epäuskoisilta ja kovasydämisiltä ylipapeilta ja kirjanoppineilta. He olivat huonoja Jumalan sanan palvelijoita ja sielunhoitajia. He olivat kiinnostuneet ainoastaan murhanhimoisesta suunnitelmastaan, eivätkä välittäneet hiukkaakaan ahdistuneista sieluista. Siksi he eivät myöskään antaneet Jumalan lain valaista syntisyyttä, saati saarnanneet syntejään katuvalle anteeksiantamusta armosta. Ilman Jumalan sanaa Juudaksen katuminen (μεταμέλομαι) ei siis kuitenkaan johtanut mielen muuttamiseen, parannuksen tekemiseen (μετανοέω). Niin hän jäi epäuskossaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan alaiseksi. Siksi hän myös ajautui saatanalliseen tekoon. Hän päätyi asettamaan itsensä Jumalan paikalle, päättämään omasta elämästään ja kuolemastaan, päättämään Jumalalta lahjaksi saamansa elämän. Varmaan hän mielensä epätoivoisessa ja perkeleellisessä kaaoksessa luuli itsemurhan kautta voivansa päästä vapaaksi syyllisyydestään ja välttää tuomion. Todellisuudessa hän tuli kuitenkin tällä tavalla riistäneeksi itseltään viimeisenkin mahdollisuuden päästä vapaaksi syyllisyydestään ja Jumalan tuomiosta.

*

Rakas kristitty! Kun olet kristitty, voit olla varma, että perkele tahtoo houkutella sinuakin epäuskoon ja kaikenlaisiin kauheisiin tekoihin. Erityisesti hän haluaa saada sinut uskomaan kahteen asiaan: Ensinnäkin hän haluaa uskotella, että jos oletkin tehnyt pahaa, et kuitenkaan oikeastaan ole niin kovin syntinen. Toiseksi hän haluaa uskotella, että kun sinä kuitenkin olet syntinen, ei syntiisi ole olemassa anteeksiantamusta. Hän haluaa uskotella ettei ole mitään toivoa tai mahdollisuutta päästä sen kuorman alta, jonka alle olet elämässäsi joutunut, oli kyse sitten synnistä, pelosta, mielen järkkymisestä tai muusta sairaudesta, taikka mistä tahansa. Kun perkele sinua tällaisilla sekavilla ja ristiriitaisilla puheilla ahdistaa, niin tiedä: Näissäkin tuo murhaaja, valehtelija ja valheen isä puhuu omiaan (Joh. 8:44). Nimittäin ensiksi, sinä olet pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä kokonaan syntinen ja kuoleman ansainnut. Mutta toiseksi, juuri siksi on Jumalan Poika Kristus Jeesus tullut kärsimään niin kovasti. Hän on tullut nimenomaan siksi, että ottaisi omakseen sinun syntitaakkasi ja kärsisi sen rangaistuksen, kuoleman (Room. 6:23a) ja eron Jumalasta (Matt. 27:46). Näin Hän on tehnyt, että sinulla uskon kautta Häneen olisi anteeksiantamus, rauha Jumalan kanssa, sekä iankaikkinen elämä Hänen yhteydessään. Kuule siis jatkuvasti Jumalan sanaa ja elä niin Pyhän Hengen vaikutuspiirissä. Niin sinä et eksy, vaan synneissäsi ja kiusauksissakin voit aina vastustaa perkelettä Jumalan sanalla. Pyydä sitten rukouksessa myös parannuksen armoa, että voisit Pietarin tavoin itkeä syntejäsi Herrasi edessä, mutta sitten myös uskoa ne sovitetuiksi Hänen täydellisessä uhrissaan. Tämän meille suokoon armollinen sijaiskärsijämme ja varma Vapahtajamme Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Ahtisaarna Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Hollolassa 27.3.2018.)