4. paastonajan sunnuntai (3. vsk), Joh. 6:48–58

Osalliseksi Jumalan elämästä

Kuolema

Meillä on ongelma. Me kuolemme. Ei tarvitse kuin katsoa iltauutisia muutaman minuutin ajan, niin käy selväksi: Kuoleman ongelma koskee koko ihmiskuntaa. Toki Jumalan luomassa maailmassa on paljon hyvää ja kaunistakin jäljellä. Mutta samalla kaikkeen liittyy valtavia jännitteitä. Töiden tekeminen ja asioiden toimittaminen vaatii hirveästi vaivannäköä, eikä sittenkään tahdo aina onnistua. Ihmiset väsyttävät itsensä työnteolla, elämää tuhoavilla ratkaisuillaan, pahan puhumisella ja keskinäisellä taistelulla. Ja vaikka nämä eivät saisi heitä kulumaan loppuun, aika tekee kuitenkin tehtävänsä. Ihminen vanhenee ja tulee raihnaiseksi. Lopulta hänen ruumiinsa lakkaa toimimasta. Hän kuolee.

Mutta tässä ei ole vielä kaikki. Kuoleman ongelma ei kosketa ainoastaan ihmisen ajallista elämää. Jumala on luonut ihmisen iankaikkisuusolennoksi, elämään yhteydessään ikuisesti. Kuitenkin syntiinlankeemus – josta ruumiillinen kuolemakin on seurauksena – on erottanut ihmiset Luojansa yhteydestä. Luterilainen tunnustuksemme opettaa: ”Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä.” ”[T]ämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt” – siis tämän elämän aikana – ”mukanaan iankaikkisen kuoleman”. (Augsburgin tunnustus II 1, 2.)

Myös Herra Jeesus puhuu tästä ongelmasta. Päivän evankeliumissa Hän sanoo juutalaisille: Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. (Joh. 6:49.) Hän toistaa saman asian vielä uudelleenkin: he söivät ja kuolivat. (Joh. 6:58b.) Miksi nämä vanhan liiton kansan isät kuolivat? Ei heidän kuolemansa johtunut siitä, että Jumalan antamassa mannassa olisi ollut jotakin vikaa. Päinvastoin, Herrahan piti yllä heidän ajallista elämäänsä juuri tällä taivaallisella leivällä. Ei Jeesus tässä puhu myöskään mistään luonnollisesta kuolemasta. Pikemminkin kyse on Jumalan tuomiosta: Kansan isät kuulivat Herransa äänen. Tästä huolimatta he kuitenkin paaduttivat sydämensä ja katkeroittivat Jumalan. He eivät uskoneet Jumalaan. Hänen antamansa ihmeellinen mannakaan ei voinut pitää heitä iankaikkisen elämän yhteydessä. He siis kuolivat paitsi ajallisesti, myös iankaikkisesti. (Ks. 4. Moos. 14:20–25; 5. Moos. 1:34–30. Vrt. Hepr. 3:15–19.)

Tässä lyhyessä 11 jakeen tekstikatkelmassa Jeesus siis mainitsee ihmisten kuoleman kaksi kertaa. Tämän lisäksi Hän viittaa ihmisen kuoleman ongelmaan myös epäsuorasti. Hän näet puhuu niistä ihmisistä, joilla ei ole elämää itsessänsä (Joh. 6:53b). Tällä Hän tarkoittaa nimenomaan heidän kuolemaansa, onhan näet selvää, että jos jossakin ihmisessä ei ole elämää, hän on kuollut.

Elämä

Mutta päivän evankeliumissa on myös ja nimenomaan evankeliumi: kuoleman ongelmaan on olemassa apu. Jos Jeesus tässä tekstikatkelmassa mainitsee kuoleman kaksi kertaa, käyttää Hän elämä-sanan johdannaisia kokonaista kahdeksan kertaa. Katso vaikka: Hän puhuu itsestään elämän leipänä ja elävänä leipänä (Joh. 6:48, 51a). Hän sanoo, että se leipä, jonka Hän antaa, on Hänen lihansa, maailman elämän puolesta, toisin sanoen, että maailma saisi siitä elämän (Joh. 6:51c). Aivan kolme kertaa Herra vielä painottaa, että se ihminen, joka syö Häntä, elää iankaikkisesti (Joh. 6:51b, 54a 58c). Tämän lisäksi Jeesus viittaa vielä epäsuorasti tähän iankaikkiseen elämään, kun Hän sanoo: Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. (Joh. 6:50) Näiden sanojen äärellä me kysymme nyt: Mistä Jeesus tässä oikeastaan puhuu? Missä apu ihmisen kuolemaan on?

Herramme siis sanoo: Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. (Joh. 6:54–56) Mitä täytyy ensin tapahtua, että voidaan syödä lihaa tai juoda verta? Lihan ja veren täytyy ensin tietenkin erkaantua toisistaan. Mutta mitä tapahtuu, jos ihmisen veri erkanee hänen lihastaan? Ihminen kuolee. Huomaatko nyt? Jeesus ei tässä tekstissä kylläkään lausu yhtäkään sanaa, joka suoraan viittaisi Hänen kuolemaansa. Tästä huolimatta, kun Hän monta kertaa mainitsee lihansa syömisen ja verensä juomisen, Hän puhuu koko ajan nimenomaan omasta kuolemastaan. Hän puhuu siis tästä: Hän, ikuinen Jumalan Poika on taivaallisen Isänsä lähettämänä tullut alas taivaasta (Joh. 6:51a, 57a, 58a). Tullessaan Hän – Jumala, itsessään ruumiiton (incorporeus – Augsburgin tunnustus I 2) – on omaksunut ihmisyyden ruumiineen kaikkineen. Näin Hän on tehnyt sitä varten, että voisi olla täydellinen uhri koko maailman ihmisten kaikkien syntien edestä. Jumalan Poika on tullut alas taivaasta, että saisi olla Jumalan Karitsa, joka ottaa koko maailman synnit kantaakseen (Joh. 1:29), ja kantaa sen kaiken ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24). Toisin sanoen, Hänen päätehtävänään maailmassa on siis nyt olla koko vanhan liiton syntiuhrien täyttymys, tulla uhratuksi ristin uhrialttarilla niin, että Hänen kallis verensä erkanee Hänen ruumiistaan, ja Hän kuolee. Näin Hän on aivan pian maksava maailman synnin palkan, kuoleman. Näin on maailma juuri Hänessä saava vapautuksen synneistään ja siis myös syntinsä palkasta, kuolemasta (Room. 6:23a). Juuri siksi Herra tässä sanookin, että se leipä, jonka Hän antaa, on Hänen lihansa, maailman elämän puolesta. Tällä tavalla juuri Jeesuksen kuolema on se tapahtuma, jossa valmistetaan maailmalle elämä.

Katso vielä, miten ihmeellisestä elämästä tässä onkaan kysymys! Kun Jeesus siis sanoo: Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä, Hän myös jatkaa: Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani. (Joh. 6:57) Kun Herra puhuu elämästä, jonka Hän on sovitustyössään tullut hankkimaan koko maailmalle ja lahjoittamaan ihmisille, Hän ei puhu mistään vähemmästä kuin osallisuudesta itsensä Jumalan elämään. Hänhän sanoo, että Hänen taivaallinen Isänsä elää. Sitten Hän sanoo, että Hän itse elää Isänä kautta. Tämän jälkeen Jeesus sanoo vielä, että se, joka tulee Hänestä osalliseksi syömällä Häntä, elää Hänen kauttaan. Toisin sanoen, syödessään Jeesuksen ihminen saa olla osallinen Hänen elämästään, ja Hänessä Hänen Isänsä elämästä.

Mutta nyt on jo päästävä vastaamaan siihen kysymykseen, joka lienee jo askarruttanut monia: Miten ihminen voi tulla osalliseksi tästä iankaikkisesta, jumalallisesta elämästä? Mitä ihmettä Jeesus tarkoittaa lihansa syömisellä ja verensä juomisella? Tätä me tarkastelemme seuraavaksi.

Ihmisen Pojan lihan syöminen ja veren juominen

Manna, jonka Jumala erämaassa antoi kansalleen syötäväksi, oli vasta esikuva Jeesuksesta itsestään. Jeesus Kristus on Minä olen, siis Herra itse (2. Moos. 3:14). Se manna, jota kansa erämaassa söi suullaan, on nyt läsnä totuudessa, kun Jumalan persoonallinen Sana, Poika on tullut lihaksi. Jeesuksessa on todellinen Jumalan Manna, taivaallinen Leipä tullut alas ihmisten keskuuteen, heidän vastaanotettavakseen. Vanhan liiton manna piti kansan elossa – siis ajallisen elämän yhteydessä – heidän erämaavaelluksensa ajan. Sen sijaan tämä todellinen Manna, Jeesus Kristus on itse Elämä (Joh. 14:6). Siksi se, joka vastaanottaa ja syö Hänet, saa Hänessä iankaikkisen elämän.

Mutta miten Jeesuksen, elämän Leivän vastaanottaminen sitten tapahtuu? Se tapahtuu uskossa. Jeesuksen syöminen tarkoittaakin ensisijaisesti sitä, että uskotaan Häneen Jumalan Leipänä, joka on tullut alas taivaasta antamaan maailmalle elämän. Luther opettaakin, että kun Kristus tässä Johanneksen kuudennessa luvussa puhuu lihastaan, Hän puhuu koko ajan nimenomaan lihansa hengellisestä syömisestä. Herra siis tarkoittaa, että Hänen oppinsa on hengellinen. ”Se, joka haluaa ymmärtää sen lihallisesti, joutuu eksyksiin eikä tuollainen ymmärtäminen hyödytä mitään. Sitä vastoin se, joka ymmärtää tämän hengellisesti, elää.” (Kristuksen ehtoollisesta. Suuri tunnustus. Suom. s. 98. WA 26, 372–373.) Luterilainen tunnustuksemme selittää tätä asiaa edelleen. Tunnustus opettaa, että tässä evankeliumin kohdassa

”[…] Kristus puhuu erityisesti hengellisestä syömisestä, kun me hengessä ja uskossa otamme hänet vastaan, sekä evankeliumia saarnattaessa ja tutkittaessa että ehtoollista nautittaessa. Sellainen syöminen on kyllä hyödyllistä, terveellistä ja jopa kaikkien aikojen kaikille kristityille autuuteen välttämätöntä. Ilman hengellistä syömistä myös ehtoollisen sakramentissa tapahtuva suullinen syöminen ei ainoastaan jää hyödyttömäksi vaan tuottaa vahinkoa ja kadotustuomion. Mutta tämä hengellinen syöminen ei ole mitään muuta kuin uskomista: Kun Jumalan sana tarjoaa omakseen Kristuksen, tosi Jumalan ja tosi ihmisen, kaikkine lahjoineen, jotka hän on meitä varten hankkinut antamalla ruumiinsa kuolemaan ja vuodattamalla verensä meidän puolestamme – näitä lahjoja ovat Jumalan armo, syntien anteeksiantamus, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä – me kuulemme sanan ja otamme hänet uskossa vastaan, aivan omaksemme. Herran Jeesuksen Kristuksen tähden meillä on armollinen Jumala ja ikuinen autuus. Tähän lohdutukseen me luotamme lujasti, tämän varaan jättäydymme turvallisesti ja tässä me kestämme minkä tahansa hädän ja ahdingon tullessa.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VII 61–62.)

Ehkä joku nyt kysyy mielessään: ”Eikö näitä Jeesuksen sanoja sitten voi ymmärtää aivan konkreettisesti, viittauksena Hänen ruumiinsa syömiseen ja verensä juomiseen ehtoollisen sakramentissa?” Mitä tähän vastataan? Kuten sanottu, yhtäältä Kristus siis puhuu tässä kohdassa uhrikuolemastaan ristillä, sekä viittaa syömisellä ja juomisella ensisijaisesti siihen, että Hänet otetaan vastaan uskossa. Toisaalta Hänen sanansa samalla kyllä ennakoivat myös juuri sitä pyhää ehtoollisateriaa, jonka Hän oli pian yläsalissa asettava. Jos kerran Jeesus on otettava uskossa vastaan, täytyy uskolla myös olla jotakin, mihin se voi tarttua. Toki oikea kristillinen usko tarttuu aina Jumalan sanaan, evankeliumin lupauksiin. Mutta tämän suullisen ja kuultavan sanansa lisäksi Kristus on armossaan asettanut meille myös näkyvän sanan, alttarin sakramentin. Alttarin sakramentissa Hän tarjoaa meille oman, ristillä uhratun ruumiinsa ja Golgatan kalliolle vuodatetun uhriverensä, meidän syödäksemme ja juodaksemme, syntiemme anteeksiantamiseksi (vrt. Vähä katekismus VI 1–10). Siinä kaikki vastaanottajat todella – niin kuin tunnustuksemme opettaa – ”saavat Kristuksen todellisen ja olemuksellisen ruumiin ja veren, kun syövät ja juovat siunatun leivän ja viinin. Uskoville siinä on varma tae ja pantti siitä, että heidän syntinsä on annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa heissä. Epäuskoiset saavat siitä tuomion ja kadotuksen, mutta suullaan hekin ottavat vastaan ja nauttivat juuri sen, mistä Kristus nimenomaan puhui ehtoollista asettaessaan.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. VII 63.) Juuri tämän viimeksi mainitun seikan vuoksi on hyvin tärkeää, että sinäkin ennen ehtoollispöytään tulemistasi koettelet itseäsi. Mitä sellainen koetteleminen on? Se ei ole niinkään sitä, että yrittäisit tutkistella sisäisiä tuntemuksiasi. Pikemminkin oikea itsesi koetteleminen on yksinkertaisesti sitä, että kysyt itseltäsi, minä sinä pidät sitä leipää, jonka ehtoollisessa saat. Otatko sinä todesta Kristuksen sanat, kun Hän sanoo: Tämä on minun ruumiini? (1. Kor. 11:28–29. Vrt. Kristuksen ehtoollisesta. Suuri tunnustus. Suom. s. 197. WA 26, 486.)

Mutta kuulithan varmasti, mitä tunnustus edellä lausui? Se sanoi, että Kristuksen ruumiin ja veren ateriassa on uskoville ”varma tae ja pantti siitä, että heidän syntinsä on annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa heissä.” Tule sinäkin siksi usein ehtoolliselle, syö Kristuksen pyhä ruumis ja juo Hänen pyhä verensä. Silloin sinä – niin kuin Hän itse sanoo – saat syntisi anteeksi, sekä pysyt Hänessä ja Hän sinussa. Niin sinulla on iankaikkinen elämä.

Ajallisessa kuolemassakin iankaikkinen elämä

Lopuksi kysymme vielä, tarkoittaako osallisuus iankaikkisesta elämästä sitä, että ihminen ei kuole? Vastaus kuuluu: kyllä ja ei.

Ensin katsomme kyllä-vastausta: Kun sinä uskon kautta syöt Kristuksen lihan ja juot Hänen verensä, ja niin myös pysyt Hänessä, silloin olet osallinen iankaikkisesta elämästä jo nyt (ἔχει [akt. ind. prees.] ζωὴν αἰώνιον – Joh. 6:54a; vrt. Joh. 3:16). Jos sinulla siis on iankaikkinen elämä jo nyt, tarkoittaa tämä sitä, että elämäsi ei lopu, vaan pysyy ajan rajan tuolle puolen. Tätä Jeesus tarkoittaakin, kun Hän toisessa kohdassa sanoo: Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. (Joh. 11:26a)

Mutta toisaalta on myös ei-vastaus. Jeesus sanoo, niin kuin kuulimme: Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. (Joh. 6:54) Mistä herättämisestä Herra tässä puhuu? Tietenkin kuolleista herättämisestä. Kuolleista herättäminen taas edellyttää sitä, että ensin on kuolema, josta herätetään. Toisin sanoen: Se, että ihminen uskon kautta tulee osalliseksi iankaikkisesta elämästä Kristuksessa ei tarkoita sitä, etteikö hänen elämänsä tässä ajassa voisi päättyä. Jos Herramme katsoo parhaaksi viivyttää tuota viimeistä päivää sekä silloin tapahtuvaa paluutaan, ei yksikään meistä vältä ajallista kuolemaa. Syntisyydellämme me olemme ansainneet sen itsellemme. Mutta: Jeesus Kristus, Jumalan Poika on tullut alas taivaasta, ollakseen meille ylösnousemus ja elämä. Hän on sovittanut sinunkin syntisi, voittanut kuolemasi! Siksi sinäkin, joka uskot Häneen, elät, vaikka olisit kuollutkin. Sinä olet uskon kautta osallinen Kristuksesta, joka on ylösnoussut ja elää ikuisesti. Sen vuoksi sinä kuoltuasikin elät, jopa niin, että sinusta voidaan sanoa: sinä et ikinä kuole. (Joh. 11:25–26) Hän herättää sinut viimeisenä päivänä, ja niin sinä saat elää iankaikkisesti Hänen kauttaan (ζήσει [akt. ind. fut.] δι’ ἐμέ – Joh. 6:57b)! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.3.2018.)

Mainokset