Kynttilänpäivä, rippisaarna

Järjen valo vai Jumalan sanan valo?

Voidaan ehdottaa, että on olemassa kahdenlaista valoa.

Yhtäältä on Jumalan sanan valo. Jumala, itse valkeus (1. Joh. 1:5) tahtoo antaa pyhän sanansa meille ihmisille, meidän jalkojemme lampuksi ja valoksi tiellämme (Ps. 119:105).

Toisaalta on sitten myös ihmisen järjen valoa. Moni ihminen haluaa antaa tämän valon valaista elämänsä tien. Silloin ihminen alkaa helposti ajatella: ”Ei ole Jumalaa! Tai vaikka olisikin, en ainakaan minä tarvitse häntä!” Järkeensä rakastunut ihminen tahtookin järjestää elämänsä asiat oman päänsä mukaan. Hän tahtoo odottaa omalta järjeltään kaikkea hyvää sekä turvautua siihen kaikessa hädässään. Voi tosin myös olla, että kaikki järjen valoon turvaaminen ei aina näyttäydy näin räikeänä jumalattomuutena tai epäjumalanpalveluksena. Se kätkeytyy nimittäin usein myös kristillisyyden hurskaaseen ulkomuotoon. Silloin ihminen sanoo esimerkiksi näin: ”Kyllä minä uskon Raamattuun. Mutta onhan Raamatusta olemassa niin kovin monenlaisia tulkintojakin. Mistä sitä lopulta tietää, mikä niistä on oikea? Kyllä minä uskon esimerkiksi siihen, että Jumala on luonut maailman. Mutta ei kai sitä nyt tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti, että Hän muka olisi luonut maailman kuudessa päivässä? Niin, ja kyllä minä uskon siihenkin, että Jumala on luonut jokaisen ihmisen arvokkaaksi. Mutta ei kai se nyt mitään haittaa, vaikka syntymättömiä lapsia joskus vähän abortoidaan? Tai ei kai se nyt niin tarkkaa ole, vaikka avioparit hoitaisivatkin elämänsä asiat niin, että käytännössä heidän lapsensa tulevat sikiövaiheessa abortoiduiksi?” Toki on myös monia muita esimerkkejä tällaisesta järjen riemuvoitosta. Usein kuullaan vielä tällainenkin ajatus: ”Jos kerran näin monet viisaat ja hurskaat ihmiset ovat Raamatun asioista tällaista mieltä, ei kai voi olla väärin ajatella niin?”

Mutta lopulta näiden molempien, sekä suoranaisen järkijumalan palvelemisen että kristillisyyden kaapuun pukeutuvan järkeilyn taustalla on yksi ja sama kysymys. Se on se kysymys, joka kuultiin jo paratiisissa: ”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1) ”Onko Jumala todella tarkoittanut sitä, mitä Hän sanassaan sanoo?” Kysymys on siitä, että ihminen ei halua kuulla Jumalan sanaa, vaan haluaa pikemminkin oman järkensä olevan jalkojensa lamppu ja valkeus teillään. Ongelma on vain siinä, että tarkemmin ajateltuna ihmisen järjen valo ei oikeastaan edes ole mitään valoa, vaan pelkkää pimeyttä. Toki tässä maailmassa moni voi harjoittaa järkeään ja hankkia monenlaista viisautta, ja hyvä niin! Mutta kun tarkastellaan asioita Jumalan edessä, on selvää, että syntiin langenneen ihmisen järki on sellaisenaan pimeä. Siksi se ei voi valaista hänen tietään Jumalan luo.

Mutta onneksi on olemassa Jumalan sanan valo, tuo ainoa todellinen valo! Tämän pyhän valonsa piiriin Jumala on sinutkin jo kerran ottanut. Armossaan Hän on nimittäin antanut sanansa loistaa sinun elämääsi ja valaista pimeytesi. Kasteessa Hän on pukenut sinut valoisaan vaatteeseen, Kristuksen vanhurskauteen – Hänen, jonka Isä on lähettänyt maailmaan, että Hän olisi maailman Valo (Joh. 8:12). Anna nyt Jumalan sanan valaista uudelleen se pimeys, joka sinussa vielä on. Tämä tarkoittaa yhtäältä sitä, että annat Jumalan lain sanan paljastaa sen, mikä onkin totta: sinussa on syntiä ja pimeyttä. Mutta toisaalta tämä tarkoittaa, että annat myös Jumalan evankeliumin sanan valaista tuon pimeytesi – onhan niin, että siellä, missä valo sytytetään, pimeys joutuu väistymään! Tunnustakaamme siksi nyt Kristuksen edessä kaikki syntimme ja pimeytemme, että Hän saa sanansa kautta julistuttaa sen kaiken anteeksi ja niin valaista meidät iankaikkisella valollaan.

(Rippisaarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan messussa Lahdessa 4.2.2018.)

Mainokset