Karta kaikkea pahan vaikutusta! – 1. Piet. 5:9

Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää. (1. Piet. 5:9)

Voi olla, että kristittyjä pidetään joskus vähän hankalina tyyppeinä, jotka lähinnä vastustavat erilaisia asioita. Tässä tekstissä itse apostolikin kehottaa seurakuntaa nimenomaan vastustamaan. Näin tehdessään hän ei kuitenkaan puhu mitään inhimillisestä vastustamisenhalusta tai yleisen negatiivisen asenteen omaksumisesta. Apostoli puhuu siitä, että on olemassa paha, itseään Jumalaa vastustamaan noussut voima. Perkele ei ole ainoastaan ruma sana ihmisten suussa, ei myöskään mikään taruolento. Useimmiten silmille näkymättömänäkin hän on aivan todellisesti olemassa oleva, persoonallinen paha. Koska perkele vihaa ja vastustaa kaikkivaltiasta, hyvää Jumalaa, vihaa ja vastustaa hän myös niitä, jotka ovat Jumalan omia. Hän siis vainoaa kristittyjä ja käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. (1. Piet. 5:8) Juuri tätä pahaa vihollista apostoli nyt kehottaa kristittyjä vastustamaan.

Mutta millaista perkeleen vastustaminen käytännössä oikein voisi olla? Asian ymmärtämistä saattaa ehkä auttaa, kun kuulemme miten Jerusalemin piispa ja kirkkoisä Kyrillos (n. 315–387) kehottaa kasteelle valmistautuvia. Hän sanoo: ”Mutta karta kaikkea perkeleellistä vaikutusta” (Catechesis IV 37).

Vihollisen työn ja vaikutuksen karttaminen edellyttää kristityltä ensinnäkin sitä, että hän tietää, minkälaisiin asioihin perkele tahtoo Jumalan omat houkutella. Mitä nämä asiat sitten ovat? Kun avaat katekismuksestasi kymmenen käskyä selityksineen, löydät niistä Jumalasi pyhän tahdon. Hänen pyhä tahtonsa on juuri se, jonka vastustamiseen vihollinen tahtoo sinutkin houkutella. Kymmenen käskyn äärellä käy hyvin pian selväksi, että me kaikki ihmiset olemme luonnostamme syntisiä ja siksi myös taipuvaisia kaikkiin mahdollisiin synteihin. Samalla voi myös olla, että yhdellä meistä on suurempi taipumus joihinkin tiettyihin lankeemuksiin, toisella taas toisenlaisiin. Juuri näihin heikoimpiin kohtiin vihollinen yleensä tahtoo iskeä. Aivan niin kuin maanpuolustuksessa on tärkeää olla jo etukäteen tietoinen oman puolustuslinjan heikoista kohdista, jotta linja voidaan taistelussakin pitää, on samoin myös kristitylle tärkeää oppia tuntemaan omia heikkoja kohtiaan jo ennen kiusausten tuloa, jotta voi olla valmiina joutuessaan perkeleellisen vaikutuksen kohteeksi. Valitettavasti tällaista itsensä tuntemista opitaan usein lähinnä kantapään kautta, kun kiusauksissa nähdään, mistä oma puolustuslinja helpoiten pettää.

Toiseksi, kristityn on syytä pyrkiä olemaan jo etukäteen selvillä myös siitä, minkälaisten asioiden kautta perkele tahtoo hänen elämässään vaikuttaa ja tehdä tuhotyötään. On hyvä kysyä itseltään: Mitä ovat ne nimenomaiset välineet, joiden avulla vihollinen murtaa tahtoo minun heikot kohtani? Nuo mahdolliset vuotokohdat on syytä pyrkiä tukkimaan jo etukäteen päätetyillä strategioilla. Yleensä hyvin yksinkertaiset ja käytännölliset ratkaisut riittävät. Jos olet esimerkiksi taipuvainen juopumuksen syntiin, älä edes mene kaupan oluthyllylle. Jos olet taipuvainen silmien syntiin, älä katso tiettyjä televisio-ohjelmia – tai tee niin kuin entinen lähetyssaarnaaja: myy televisiosi! Ole myös valmis kiusauksen tullessa laittamaan heti tietokoneesi kiinni ja lähtemään vaikka kävelylle. Jos taas olet taipuvainen ahneuteen, älä pelaa rahapelejä. Tietenkin voitaisiin luetella lukemattomia muitakin esimerkkejä. Keskeistä on kuitenkin tämä: Taistelijan on pyrittävä olemaan valmiina tuntemaan paitsi omia heikkoja kohtiaan myös vihollisensa strategioita, vieläpä hyvissä ajoin ennen hyökkäyksen alkamista. Muutoin on usein liian myöhäistä.

Jotta muistaisimme, miten vakavasta asiasta tässä on kysymys, on myös tiedettävä mihin päämäärään perkele tahtoo ihmiset juonillaan johdattaa. Katekismuksessa on selvästi kirjoitettuna myös hänen jumalattoman tahtonsa noudattamisen päämäärä: ”Jumala uhkaa rangaistuksella kaikkia, jotka rikkovat hänen käskynsä.” (Vähä katekismus I 22)

Erinomainen ja pettämätön strategia perkeleen vastustamiseen on Isä meidän -rukouksen rukoileminen. Siinä me kaiken muun hyvän lisäksi pyydämme taivaalliselta Isältä Hänen pyhän tahtonsa tapahtumista elämässämme. Kääntäen tämä tarkoittaa sen pyytämistä, että elämässämme ei tapahtuisi perkeleen sen paremmin kuin oman lihammekaan tahto. Isä meidän -rukouksessa me myös tunnustamme Jumalalle syntisyytemme, siis sen kaiken, mikä tekee meidät alttiiksi perkeleen hyökkäyksille ja millä olemme myös ansainneet itsellemme Jumalan ikuisen rangaistuksen. Tässä pyhässä ja jumalallisessa rukouksessa me pyydämme vielä, että Isä antaisi meille meidän kaikki syntimme anteeksi. Isä meidän -rukouksen rukoileminen uskossa – siis luottaen, että rakas taivaallinen Isä tahtoo Poikansa tähden kuulla rakkaiden lastensa rukoukset ja armossaan vastata niihin – on juuri sitä perkeleen vastutamista lujina uskossa, josta apostoli puhuu.

Tämän lisäksi on vielä syytä kuulla piispa Kyrilloksen neuvoa, kun hän vielä kehottaa kasteelle tulevia varjella sieluaan ”jumalallisten sanojen lukemisilla”. Jumalan sana – yhtäältä laki, joka osoittaa syntimme, ja toisaalta Kristuksen evankeliumi, joka antaa synnit anteeksi – on se kirkas valo, jota vihollinen joukkoineen ei voi kestää.

Kun me käytämme näitä taisteluvälineitä – Jumalan sanaa, rukousta, syntien tunnustamista ja anteeksi uskomista Kristuksen tähden – joutuu perkele väistymään. Itsessämme me toki olemme mitä olemme, mutta Kristukseen kastettuina ja Häneen uskovina me saamme olla osalliset Hänen pyhyydestään ja vanhurskaudestaan. Saamme olla myös varmoja: Kristus on kuolemassaan ja ylösnousemisessaan voittanut meidän syntimme, kuolemamme ja meitä vainoavan perkeleen vallan!

(Kotona Lahdessa 28.2.2018.)

Kaste on evankeliumia – Ap. t. 8:35–36

Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: ”Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?” (Ap. t. 8:35–36)

Tämän historiallisen tapahtuman kuvauksessa Pyhä Henki on tallettanut meille erinomaisen esimerkin siitä, millaista on oikea ja Jumalan sanan mukainen evankeliumin julistus. Ensiksi, oikean evankeliumin julistuksen keskuksessa on tietenkin aina Jeesus Kristus. Evankeliumin julistaminen ei kuitenkaan ole ainoastaan puhetta tai opetusta Jeesuksesta. Pikemminkin evankeliumin julistamisessa on kysymys siitä, että sanassaan läsnäoleva Herra Jeesus itse saa sanansa kautta tulla kuulijoiden luo. Juuri tästä Pyhä Henki puhuukin, niin kuin Luukkaan tallettamat sanat tarkemmin ottaen kuuluvat: Mutta avaten suunsa ja alkaen tästä kirjoituksesta Filippos evankelioi hänelle Jeesuksen.

Mutta sitten toiseksi, kun Kristuksen sananpalvelija nyt julisti Etiopian hoviherralle evankeliumia, mitä tapahtui? Hoviherra itse kysyi: Mikä estää kastamasta minua? Tulee mieleen kysyä, mistä ihmeestä tämä pakanasyntyinen mies tiesi, että hän tarvitsi juuri kasteen päästäkseen osalliseksi Jeesuksesta ja Hänen lahjoistaan. Tästä huomaammekin, mitä muuta Pyhä Henki tässä tekstissä puhuu meille oikeasta evankeliumin julistamisesta: Oikeaan ja Jumalan sanan mukaiseen evankeliumin julistamiseen sisältyy aina paitsi sen julistaminen, että Jeesus on valmistanut koko maailmalle sovituksen synneistä, myös sen julistaminen, millä tavalla Hän tahtoo lahjoittaa tämän sovitustyönsä hedelmät ihmisille ja tehdä heidät opetuslapsikseen. Jeesus on käskenyt tehdä opetuslapsia itselleen kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. (Matt. 28:19b–20a) Tämän kaiken hoviherrakin oli saanut kuulla vaunuissa vieressään istuneelta sananpalvelijalta. Ensin hän oli siis saanut kuulla, että Jeesus Kristus on se Jumalan Karitsa, josta Jesaja kirjassaan puhuu, ja joka on tullut maailmaan ottaakseen pois sen synnin (ks. Ap. t. 8:32–33). Mutta sitten hoviherra oli saanut kuulla myös, että juuri pyhä kaste on se paikka, jossa Isä Jumala ottaa ihmisen lapsekseen, jossa Kristus pukee hänet vanhurskaudellaan, ja jossa Pyhä Henki uudestisynnyttää hänet ja tekee asuinsijakseen. Siksi tämä mies nyt pyysi saada tulla kastetuksi kristillisellä kasteella. Ja kun hänet kastettiin, ei hän enää nähnyt kasteen toimittanutta sananpalvelijaa (Ap. t. 8:39). Yksin Kristus silmiensä edessä ja sydämessään (Ef. 3:17) hän jatkoi matkaansa. Hän jatkoi matkaansa iloiten ja varmana siitä, että Jeesus Kristus, Jumalan Karitsa oli paitsi sovittanut hänen syntinsä ristillään myös pessyt ne kokonaan pois kasteessa (Ap. t. 22:16) Hänet oli nyt puettu Kristukseen ja Hänen vanhurskauteensa (Gal. 3:27). Hän oli nyt Jumalan oma, rakas lapsi.

Ottakaamme mekin opiksi tästä kohdasta: Oppikaamme, ettei ole niin, että ensin tulisi julistaa evankeliumia ja sitten tämän lisäksi toimittaa myös kaste ikään kuin jonakin lainomaisena lisänä varsinaiseen asiaan, evankeliumiin. Oppikaamme, että kaste kuuluu evankeliumiin ja on evankeliumia, sillä siinä Kristuksen evankeliumin sana Hänen tarkoittamallaan tavalla liittyy aineeseen ja niin tulee meidän vastaanotettavaksemme. Kasteessa Kristus itse tulee meidän luoksemme ja meidän osaksemme, kaikkine lahjoineen!

(Kotona Lahdessa 27.2.2018.)

Missä olet? – 1. Moos. 3:9

Ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmannen luvun äärellä puhutaan usein siitä, miten ihminen kuuli perkeleen sanaa enemmän kuin Jumalan sanaa ja lankesi syntiin. Hyvä että tästä puhutaan! Kaikkina aikoina onkin luovuttamattoman tärkeää, että annamme Jumalan sanan muistuttaa meitä lankeemuksen historiallisuudesta ja kertakaikkisuudesta, sekä siitä, että näiden ensimmäisten ihmisten jälkeläisinä me itsekin olemme väistämättä osalliset lankeemuksesta ja sen seurauksista. Synnynnäinen langenneisuutemme ja syntimme pitäisivät nimittäin huolen siitä, että ilman tätä ilmoitussanaa meistä kukaan ei voisi tietää tai tuntea syntisyyttään, saati pitää sitä mielessään. Tietenkään silloinkaan ei langenneisuutemme ja syntimme lakkaisi olemasta totta. Mutta koska emme tiedostaisi niiden olevan totta, emme myöskään voisi tuntea tarvetta saada apua tässä kauheassa tilassamme taikka toivoa pelastusta siitä.

Mutta sitten toisaalta, tämän käsillä olevan luvun äärellä on muistettava katsoa – ei ainoastaan ihmisen tekoja, vaan myös ja nimenomaan sitä, mitä Jumala tekee. Toki tästä asiasta voisi pitää montakin saarnaa tai kirjoittaa useita kirjoja – ja on myös pidetty ja kirjoitettu. Mutta nyt kysymme: Mikä on se ensimmäinen asia, jonka Jumala sanoo ihmiselle hänen lankeemuksensa jälkeen? Hän lausuu yhden ainoan sanan: אַיֶּֽכָּה (ajjäkkā). Suomeksi tämä sana on käännetty: Missä olet?

Tämä Jumalan esittämä kysymys ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Hän varsin hyvin tietäisi ihmisen olinpaikkaa. Hänhän on kaikkivoipa ja kaikkitietävä Jumala. Hän on itse juuri luonut Aadamin ja Eevan ihmeellisesti. Hän tuntee heidän elämänsä, ajatuksensa ja toimintansa paremmin kuin he itse. Hän on myös kaikkinäkevä Jumala. Hän näkee myös sinne, minne ihmisen silmä ei näe.

Mutta mistä tämä kysymyssana sitten kertoo? Katso nyt, miten suuresta Jumalan armosta syntistä ihmistä kohtaan se kertoo! Ensiksi tämä sana näet ilmaisee, että Jumala ei halua jättää näitä itselleen rakkaita, mutta itsensä kadottaneita syntisiä piileskelemään syntinsä kanssa, sekä lopulta hukkumaan sen vuoksi. Pikemminkin Jumala haluaa, että he palaisivat Hänen yhteyteensä, kuoleman vallasta elämään. Toiseksi sana ilmaisee, että kun syntiset ihmiset eivät lankeemuksen tähden enää halua saati voi etsiä Jumalaa, Hän tekeekin itse aloitteen ja tulee aivan käytännössä etsimään heitä. Kolmanneksi Jumalan kysymyssana osoittaa langenneille, että he ovat itse hankkiutuneet eroon Luojansa yhteydestä, joutuneet hukkaan. Se siis osoittaa heille, että he tarvitsevat parannusta, toisin sanoen syntiensä tunnustamista Jumalan edessä sekä sitten Hänen armoonsa turvaamista ainoana pelastuksenaan. Neljänneksi ja edelliset seikat kooten tämä sana osoittaa vielä, että Jumala – ja vain Hän! – on syntisen ihmisen pelastuksen alkuunsaattaja ja vaikuttaja. Hänen pyhä sanansa – yksi ainoakin sana! – avaa langenneelle ja syntiselle ihmiselle tien syntien anteeksiantamukseen, pelastukseen ja elämään.

(Kotona Lahdessa 23.2.2018, Chad Birdin esittämän ajatuksen innoittamana ja sitä kehitellen.)

1. paastonajan sunnuntai (3. vsk), 1. Moos. 3:1–19

Alastomat ja puetut

Mies ja nainen paratiisin alkutilassa

Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa. (1. Moos. 2:25) Näin Mooses kirjoittaa ensimmäisten ihmisten elämästä silloin, kun he elivät paratiisin ihanassa alkutilassa, synnittömässä maailmassa. Jumala oli luonut Aadamin ja Eevan elämään juuri sillä tavalla, alasti. Tämän oli määrä olla aivan luonnollista paratiisissa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mies ja nainen olisivat olleet jotenkin välinpitämättömiä toistensa sukupuolisuudesta tai siihen liittyvistä erityisistä ominaisuuksista. Päinvastoin. Varmaan muistat, miten mies huudahti: Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi [siis naiseksi], sillä hän on miehestä otettu. (1. Moos. 2:23) Aadam oli siis aivan haltioissaan, kun hänen silmänsä ensimmäistä kertaa näkivät tuon ihanan naisen, jonka Jumala oli hänelle luonut avuksi (vrt. 1. Moos. 2:18). Varmasti myös Eeva puolestaan oli varsin viehättynyt nähdessään tuon täydellisen maskuliiniseksi luodun miehen. Mutta minkäänlaista häpeää ei alussa liittynyt siihen, että sukupuolien välillä oli tällainen aivan ilmeinen erilaisuus ja toisiaan täydentävyys. Täysin viattomasti ja ilman mitään synnillistä himoa mies ja nainen katselivat toistensa alastonta kauneutta – siis toinen toistaan kokonaisena – juuri sellaisina, kuin miksi Jumala oli heidät luonutkin. He halusivat olla yhdessä ja tulla yhdeksi lihaksi, niin kuin Aadam aivan oikein sanoikin: Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24) Tämän yhteen tulemisen oli kuitenkin määrä tapahtua ilman sellaista kauheaa, itsekeskeistä himoa, mikä nykymaailmassa aivan syystä sukupuolielämään yhdistetään.

Mutta sitten yhdessä silmänräpäyksessä kaikki muuttui. Ihminen lankesi pois Jumalan tahdosta. Hän kuuli mieluummin perkeleen ääntä kuin Luojansa sanaa. Mitä tästä seurasi?

Lankeemuksen seuraus: pukeutuminen alastomuuden häpeän vuoksi

Välittömästi sen jälkeen, kun Aadam ja Eeva vastoin Jumalan sanaa söivät hyvän ja pahan tiedon puusta, Mooses kirjoittaa: ja he huomasivat olevansa alasti (1. Moos. 3:7a). Katso, mikä kauhea tragedia! Sekä Aadamin että Eevan suhde heidän omaan sangen hyväksi luotuun itseensä ja sukupuolisuuteensa muuttui. Samalla muuttui myös heidän suhteensa toinen toisensa olemukseen sekä sukupuolisuuteen miehenä ja naisena. Miksi? He eivät enää luottaneet Jumalaan, joka hyvyydessään olisi antanut heille kaiken tarvittavan ajallaan. Epäuskossa he alkoivat ajatella, että heidän pitäisi itse järjestää itselleen kaikki tarpeensa, omin neuvoin ja juuri silloin kuin siltä sattui tuntumaan. Sen vuoksi heidän sydämensä täyttyikin nyt lihallisesta himosta. He eivät enää halunneet antaa itseään kokonaan toiselle turvaksi ja avuksi, niin kuin oli ollut tarkoitus. Pikemminkin he himoitsivat saada toisiltaan itselleen kaiken, mieluiten juuri nyt, aivan heti. Kaunis ja viaton toisen ihaileminen muuttui synnilliseksi himoitsemiseksi. Se muuttui epäjumalanpalvelukseksi, jossa lihan himojen tyydyttäminen otti jumalan paikan.

Mitä sitten tapahtui? Profeetta kirjoittaa: ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot (1. Moos. 3:7b). Siinä missä Aadam ja Eeva olivat ennen lankeemustaan luottaneet Jumalan luomistyön hyvyyteen omassa itsessään, tulivat he nyt ajatelleeksi: ”Entä jos minä en olekaan riittävän hyvä toiselle? Mitä jos en kelpaakaan, jos hän ei halua minua tällaisenani?” Tämäkin johtui epäuskosta Jumalan sanaa kohtaan, joka sanoi, että heidät oli tehty sangen hyviksi (1. Moos. 1:31). Alun perin Jumalan hyvä luomistyö ei tietenkään olisi tarvinnut peitteekseen yhtään mitään. Mutta nyt – voi surkeus! – lankeemuksen seurauksena mies ja nainen alkoivat paitsi himoita toisiaan myös hävetä itseään. Siksi he koettivat kyhätä verhokseen vaatteet puun lehdistä.

Miten meidän nykyihmisten pitäisi ymmärtää tämä asia? Meidän on otettava huomioon, että elämme juuri tässä samassa maailmassa, jonka lankeemuksesta Mooses kirjoittaa. Me elämme maailmassa, jossa meidänkin suhteemme omaan ruumiillisuuteemme ja sukupuolisuuteemme on epäuskon tähden vääristynyt. Siksi meilläkin on omat viikunapuun lehtemme, siis vaatteet. Toki yhtäältä on siis totta, että vaatteiden käyttämisen tarve on seurausta lankeemuksesta. Eihän sellaisia alun perin pitänyt tarvita lainkaan. Toisaalta samalla on kuitenkin selvää myös se, että tässä synnin maailmassa ihmiset eivät ilman ruumiinsa verhoamista voisi pitää lihaansa kurissa edes sitä vähää, mihin yhteiskunnassa on yleisesti totuttu. Pukeutukaamme siis mekin – niin miehet kuin naisetkin – asiallisesti, ettemme aiheuttaisi kenellekään kiusausta, taikka harhauttaisi lähimmäistämme ajattelemaan sellaista, mikä ei ole hänelle rakennukseksi. Tässä asiassa on syytä olla mieluummin varovainen kuin välinpitämätön. On hyvä pukeutua siveellisesti ja arvokkaasti. Tähän kehottaa Jumalan sanakin, kun se sanoo – tässä kohden erityisesti seurakunnan naisille: Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset (1. Piet. 3:3–5). Samankaltaisia ohjeita voitaisiin tietenkin antaa myös miehille, muutettavat muuttaen.

Samalla on kuitenkin myös muistettava, että syntiin langenneinakin me olemme vielä myös luotuja, miehiä ja naisia. Siksi on hyvää ja terveellistä, että me kaikki – niin miehet kuin naisetkin – pukeudumme paitsi siveellisesti myös siten, että ulkoasumme tekee oikeutta Jumalan hyvälle suunnitelmalle meidän kohdallamme. Jos olet mies, saat näyttää rohkeasti mieheltä. Jos olet nainen, saat näyttää rohkeasti naiselta. Tätä sinun ei tarvitse hävetä, sillä sellaiseksi Jumala on hyvyydessään sinut luonut. Tästä asiasta on syytä puhua, sillä monissa kristillisissä piireissä siveellisen pukeutumisen nimessä on Jumalan sanan rinnalle alettu laatia uusia lakeja ja perinnäissääntöjä. Lainomaisesti on annettu esimerkiksi ymmärtää, että naisten on välttämättä pukeuduttava tietoisen mitäänsanomattomasti, sekä pidettävä hiuksensa kiinni aivan tietyllä tavalla. Miesten on puolestaan annettu esimerkiksi ymmärtää, että he eivät saa käyttää kravattia. Huomaa, että tässä ei nyt ole kysymys siitä, etteikö tietyn mittaista hametta, muuta vaatimatonta vaatetta taikka nutturaa saisi käyttää! Sellainen voi toki olla varsin kaunista ja hyvääkin. Kysymys ei ole myöskään siitä, että kravattia pitäisi välttämättä käyttää. Voi toki olla aivan asiallista ja hyvää olla sellaista käyttämättäkin. Mutta vaikeudeksi tällaiset asiat muodostuvat silloin, kun sukupuolten kauniin erilaisuuden luonnollinen ja avoin todeksi eläminen halutaan nähdä synnillisenä, ja ainoa sallittu pukukoodi määritellään tällaisen käsityksen mukaan. Ehkä ajatus on, että näin voidaan välttää syntiä. Aivan oikein! Mutta samalla on muistettava, että synti ei ole sukupuolien luontaisissa ominaisuuksissa, vaan siinä, että langennut ja lihallinen ihminen asennoituu näihin ominaisuuksiin väärin. On Jumalan hyvää luomistekoa ja lahjaa, että ihmiset jakautuvat kahteen eri sukupuoleen ja myös elävät sen mukaan. Siksi hengellisyyden nimissä ei miehekkyydestä ja naisellisuudesta saa viedä sitä iloa ja kauneutta, mikä niihin ja niiden täyteen elämiseen liittyy. Jumalan lapsia ei saa alistaa ihmisten keksimien lakien orjuuteen antamalla ymmärtää, että pukeutumisessa ja muussa ulkoisessa olisi kyse lähes pelastuksen asiasta. Jumalan sanahan sanoo Hänen lapsilleen: Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal. 5:1)

Toki tämä kristillinen vapaus ottaa sitten aina huomioon myös heikomman veljen ja sisaren. Apostoli kirjoittaakin: Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. (Gal. 5:13) Toisin sanoen ja käytännössä: Kristuksen omana sinulla on vapaus pukeutua sellaisiin vaatteisiin kuin haluat, kunhan se tapahtuu rakkaudessa lähimmäistä kohtaan. Sinä et pelastu tai jää pelastumatta tyylikkäiden tai toisaalta vaatimattomien vaatteittesi tähden. Et pelastu tai jää pelastumatta meikkiesi tai meikkaamattomuutesi tähden, et kravattisi tai kravatittomuutesi tähden. Sinä pelastut yksin Jumalan armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Mutta jotta et ulkomuotoosi liittyvillä valinnoilla saattaisi turmioon uskossaan heikompaa veljeäsi tai sisartasi, jonka edestä Kristus on kuollut (vrt. Room. 13:14), on sinun syytä ottaa huomioon, miten pukeudut tai ehostat itseäsi. Sinun vapautesi tässä asiassa ei saa olla lähimmäisellesi loukkaukseksi tai kiusaukseksi. Aina ei tietenkään ole mahdollista miellyttää kaikkia ihmisiä. Mutta esimerkiksi meidän aikuisten olisi syytä pukeutua kirkonmenoihin hyvää harkintaa käyttäen, ettei kellään sisarella tai veljellä mene Jumalan sanan saarna ohi liian räikeän pukeutumisemme vuoksi. Meidän olisi syytä ohjata myös lapsiamme ja nuoriamme toimimaan samoin.

Lankeemuksen seuraus: alastomuuden hyväksyminen ilman häpeää

Aadam ja Eeva siis huomasivat olevansa alasti. He häpesivät alastomuuttaan ja kokivat siksi tarvetta verhoutua vaatteisiin. Mutta ihmisen lankeemus pois Jumalan tahdosta ja viattomasta suhtautumisesta alastomuuteensa näyttäytyy tässä maailmassa myös päinvastaisella tavalla: On valtavan yleistä, että ihmiset – Jumalan kauniisti luomat – aivan tietoisesti näyttävät alastomuuttaan ventovieraille ihmisille, ilman mitään häpeää! Naiset ja miehet myyvät ruumiinsa valokuvattaviksi ja videokuvattaviksi miljoonien ihmisten nähdä ja silmillään himoita. Lehtien sivuilla sekä älylaitteiden ruuduilla nämä ihmiset näyttäytyvät, kuin olisivat valmiita antamaan itsensä katsojilleen, niin kuin aviopuolisolle antaudutaan. Todellisuudessa heitä kiinnostaa ainoastaan ne rahat, jotka heille tästä riettaasta palveluksesta on luvattu. Edelleen, ihmiset, jotka on luotu elinikäiseen miehen ja naisen väliseen avioliittoon antautuvat keskinäisissä suhteissaan jakelemaan alastomuuttaan monille kumppaneille. Näin he tulevat hajottaneeksi itsensä pieniksi palasiksi ympäri maailmaa.

Haluankin varoittaa erityisesti teitä nuoria avoliiton ja irrallisten sukupuolisuhteiden synnistä. Sukupuolielämä on nimittäin kuin liima. Se yhdistää kaksi ihmistä toisiinsa. Jos vaikka pursotat toiseen käteesi pikaliimaa ja sitten laitat molemmat kätesi yhteen, ne tarttuvat toisiinsa. Ehkä voit kyllä saada ne repäistyksi irti toisistaan, mutta silloin ei repeä ainoastaan tuo liima, vaan myös osa kädestä lähtee mukana. Juuri näin käy myös silloin, kun kaksi elämänikuiseksi tarkoitetussa sukupuolisuhteessa elävää ihmistä repäisevät itsensä irti toisistaan. Jumala haluaa varjella sinut sellaisesta! Mutta on ironista, että samalla kun tämän maailman seksuaalista holtittomuutta pidetään usein ”vapautena” tai ”itsensä toteuttamisena”, juuri siitä johtuen henkisen pahoinvoinnin määrä yhteiskunnassa kasvaa jatkuvasti.

Kauheaa tässä kaikessa on se, että monet eivät häpeä tällaista alastomuutensa julkistamista lainkaan, vaan pitävät sitä jopa suurena kunniana ja saavutuksena (vrt. Fil. 3:19). Toki alastomuuden häpeäminen sinänsä on lankeemuksen seurausta ja sellaisena ikävä asia. Niin ei alun perin pitänyt olla. Mutta koska me ihmiset emme voi itse langenneisuuttamme muuttaakaan, on meidän nyt elettävä tämä langenneisuutemme huomioon ottaen. Jumala tuomitsee säätämänsä avioliiton ulkopuolella tapahtuvan, riettaan alastomuuden näyttämisen. Hän tuomitsee myös sellaisen alastomuuden himoitsevan katselemisen, vaikka se tapahtuisi oman huoneen yksityisyydessä muiden tietämättä. Sana sanoo: Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1. Kor. 6:9–10)

Rakas kristitty, sinun ruumiisi – Kristuksessa pyhitetty – kuuluu Herralle! Jos Jumala on sinulle tässä ajassa antanut miehen tai vaimon, kuuluu sinulle se sana, jonka Pyhä Henki lausuu: Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. (1. Kor. 7:3–4) Jos taas Jumala on antanut sinulle sen osan, että olet naimaton tai leski, niin ole sitten naimaton tai leski, äläkä tahraa ruumistasi haureudella. Mutta jos et voi itseäsi hillitä, mene naimisiin, kunhan se vain tapahtuu Herrassa, siis Hänen pyhää tahtoaan kysyen. (1. Kor. 3:8–9; vrt. 3:39) Lopulta kaikille teille, rakkaat kristityt, kuuluu tämä Jumalan sana: Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne. (1. Kor. 6:18–20)

Lankeemuksen seuraus: alastomuus Jumalan edessä

Tähän mennessä olemme katsoneet syntiinlankeemuksen seurauksia ainoastaan tämän maailman näkökulmasta. Lankeemuksella on kuitenkin vielä tätäkin syvemmät, ikuiset seurauksensa: Kun Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, he joutuivat huomaamaan olevansa alasti myös toisessa mielessä. Ennen tätä he olivat eläneet läheisessä yhteydessä Jumalan, hyvän Luojansa kanssa. Mutta nyt heidän syntinsä rikkoi tämän yhteyden. He joutuivat seisomaan Jumalan edessä Hänen vastustajinaan, omine voimineen, lihallisine mielineen ja ruumiineen. Mikään ei voinut peittää heidän syyllisyyttään Jumalan silmiltä. He olivat täysin alastomia Jumalan pyhyyden ja vanhurskauden edessä. Suorastaan naurettavia olivatkin nuo heidän yrityksensä verhota itseään lehdillä tai piiloutua Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan (1. Moos. 3:8b) – aivan kuin kaikkinäkevä Jumala ei muka olisi koko ajan nähnyt heitä, luomuksiaan, heidän sydänjuuriaan myöten! Vaikka mies ensin kyllä synnillisessä järjettömyydessään syytteli vaimoaan lankeemuksesta, ja sitten myös vaimo käärmettä, (1. Moos. 3:12–13) joutuivat nämä kaksi kuitenkin lopulta huomaamaan: heillä ei ollut mitään, millä puolustautua Jumalan edessä. He olivat kokonaan syntisiä ja omine avuineen aivan kelvottomia elämään pyhän Jumalan läsnäolossa.

Tämä karmea tragedia ei kuitenkaan pilannut ainoastaan näiden ensimmäisten ihmisten elämää ja jumalasuhdetta. Sillä oli tuhoisat ja kertakaikkiset seurauksensa myös kaikkia heidän jälkeläisiään, koko ihmiskuntaa ajatellen. Tästä asiasta luterilainen tunnustuksemme sanoo: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman” (Augsburgin tunnustus II 1–2). Tämä koskee sinuakin, koska olet ihminen, Aadamin jälkeläinen. Huomaa kuitenkin: et sinä ole syntinen siksi, että olet ihminen! Onhan ihmisyytesi Jumalan hyvää luomistyötä ja lahjaa. Pikemminkin sinä olet syntinen siksi, että tämä sinänsä hyvä ihmisyys on lankeemuksessa kertakaikkisesti turmeltunut, ja sinä olet jo äitisi kohdussa tullut osalliseksi isiesi ja äitiesi syntisestä luonnosta (Ps. 51:7). Sellaisenasi sinä et voi kelvata Jumalalle, vaan olet omine neuvoinesi kuoleman oma.

Mutta kun tunnustuksemme aivan oikein puhuu tästä hirveästä lankeemuksen tilasta, se kuitenkin jatkaa ihanalla tavalla näin: ”tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.” (Augsburgin tunnustus II 2) On siis myös olemassa apu tähän synnin ongelmaan. Tätä asiaa me nyt saarnan loppupuolella tarkastelemme.

Kristukseen ja Hänen vanhurskauteensa puettuna…

Mooses kirjoittaa: Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä. (1. Moos. 3:21) Mistä tässä on kyse? Jumalan vanhurskaus vaati, että synnin piti saada palkkansa. Synnin palkka on kuolema (Room. 6:23a). Siksi nyt, kun Aadam ja Eeva lankesivat, piti jonkun kuolla. Mutta jotta Aadamin ja Eevan ei tarvitsisi kuolla, sääti Jumala armossaan, että jonkun muun oli kuolemallaan sovitettava heidän syntinsä. Niinpä nyt sangen hyväksi luodusta eläinkunnasta otettiin Jumalan säätämä uhri, joka kantoi Hänen vanhurskaan vihansa ja vuodatti verensä näiden Jumalalle rakkaiden ihmisten puolesta. Tämän kuolleen uhrin ruumiista saatiin myös nahka, josta Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut. Herra itse puki nämä puvut heidän yllensä niin, että heidän alastomuutensa – sellaisenaan hyvä, mutta lankeemuksen häpeälliseksi saattama – saatiin huolellisemmin peitetyksi.

Mutta jo ennen tämän syntiuhrin uhraamista ja nahkavaatteiden laatimista Jumala oli sanonut käärmeelle Aadamin ja Eevan kuullen: Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän. (1. Moos. 3:15) Näin Jumala suuressa armossaan ilmoitti heti lankeemuksen jälkeen pyhän suunnitelmansa: Kun Aadam nyt oli tottelemattomuudessaan saattanut itsensä ja kaikki jälkeläisensä syntisiksi, Jumala lähettäisikin uuden Aadamin, jonka kuuliaisuus ja vanhurskas teko koituisi kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi (Room. 5:18–19). Jumala lähettäisi ikuisen Poikansa, luovan Sanansa (vrt. 1. Moos. 1:3; Joh. 1:3; Kol. 1:16–17) syntymään naisesta. Hänen Poikansa siis omaksuisi ihmisyyden ja ihmisen ruumiin. Jumalan Poika, jossa ei syntiä ollut eikä ole, suostuisi langenneeseen maailmaan ja sen vaatimukseen verhota ruumis vaatteilla. Näin Hän tekisi, jotta voisi elämässään ja kuolemassaan lunastaa langenneet ihmiset heidän syntinsä vallasta ja verhota heidät ruumiineen kaikkineen omalla itsellään, vanhurskaudellaan ja Jumalalle kelpaavuudellaan.

Miten Jumalan Poika sitten tekee tämän? Uusi testamentti kertoo sen. Sovittavan ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen Kristus Jeesus asetti pyhän kasteen sakramentin. Juuri kasteessa Hän on itse pukenut sinutkin – ei enää kuolleeseen ja nahkaiseen, vaan pyhään ja valoisaan vaatteeseen, omaan vanhurskauteensa. Koska sinä olet langennut, et pysty peittämään syntisi häpeällistä alastomuutta kaikkinäkevän Jumalan edessä – et, vaikka kuinka itseäsi ulkoisesti vaatettaisit. Mutta Kristus onkin nyt kasteessa pukenut sinut itseensä niin, että Jumala näkee sinussa vain rakkaan Poikansa pyhyyden, puhtauden, vanhurskauden. (Gal. 3:27) Alastomuutesi on kertakaikkisesti verhottu pelastuksen vaatteeseen ja ilon viittaan!

…kristitty saa elää luotuisuuttaan todeksi jo nyt ja kerran taivaassa

Lopuksi: Kun sinä olet kastettu ja uskot Kristukseen, ihmiseksi tulleeseen Jumalan Poikaan, saat uskon varmuudessa seistä kaikkivaltiaan Jumalasi edessä. Ristillään Kristus on näet sovittanut sinun kaikki syntisi. Kasteessa Hän on pessyt syntisi pois (Ap. t. 22:16), antanut ne anteeksi (Ap. t. 2:38). Ja kun sinussa vielä nytkin lihallinen ihmisesi toimii ja vaikuttaa, saat aina tunnustaa kaikki syntisi Herralle ja kuulla Hänen sanansa: Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista. (Jes. 43:25) Niin se on: Kristuksen Jeesuksen tähden sinun syntisi on anteeksiannettu!

Kun nyt Herra on näin armossaan pukenut sinut pyhyyteensä ja asettanut sinut seisomaan rohkeasti läsnäolossaan, on Hän myös alkanut uudistaa sitä, mikä sinun ihmisyydessäsi on mennyt rikki. Hänen omanaan saat elää rohkeasti todeksi ihmisyyttäsi – miehisyyttäsi tai naiseuttasi – kaikkine hyvine sisäisine ja ulkoisine ominaisuuksineen. Toki tässä langenneessa maailmassa synti vielä tekee kaiken monella lailla vaikeaksi. Kristillisessä avioliitossakaan et aina välty ristiriidalta puolisosi kanssa. Ehkä tunnet häpeää, etkä vielä oikein osaa olla avoimesti omana itsenäsi puolisosi kanssa, taikka toisten ihmisten kanssa. Kaiken tämänkin on Kristus kuitenkin kantanut ja sovittanut! Hänelle saat tunnustaa juuri tämänkin rikkinäisyytesi. Yhä uudelleen Herra Jeesus tahtoo julistaa syntisi anteeksi. Hän tahtoo korjata sinun luotuisuuttasi, sekä yhä uudelleen pukea sinua vanhurskaudellaan. Kerran Hän tahtoo myös palauttaa sinut, uskovansa, hengelliseen elämään taivaassa, ikuisessa Jumalan läsnäolossa. Siellä saat Hänen seurakuntansa kanssa seistä Jumalan valtaistuimen edessä puettuna valkoiseen, Karitsan verellä valkaistuun vaatteeseen ja ylistää Häntä ikuisesti. (Ilm. 7:9, 14) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 18.2.2018.)

Laskiaissunnuntai (3. vsk), Hes. 18:30–32

Kahdenlaisia teitä

Tiekartta

Jos olet katsonut Suomen karttaa, olet varmasti huomannut siinä monenlaisia teitä. On paksulla viivalla piirrettyjä moottoriteitä ja moottoriliikenneteitä. On vähän kapeammalla piirrettyjä tavallisia valtateitä. Tarkemmissa kartoissa voi nähdä myös maaseudun pienempiä teitä, jopa kaupungin katuja ja yksityisiä mökkiteitä. Pienemmänkin maan kartassa tällaisia erilaisia teitä on valtavan paljon.

Päivän Vanhan testamentin tekstissä myös profeetta Hesekiel piirtää eteemme tiekartan. Toisin kuin Suomen tiekartta, on tämä Pyhän Hengen ilmoittama kartta hyvin yksikertainen. Siinä on vain kahdenlaisia teitä: Yhtäältä on Herran tiet (Hes. 18:29b), toisaalta on myös ihmisten tiet. Tässä jumalallisessa tiekartassa olevien teiden ero ei ole niinkään siinä, onko ne luokiteltu suuriksi moottoriteiksi vaiko kapeiksi kärrypoluiksi. Kahdenlaisten teiden ero on siinä, mihin ne johtavat.

Tien perusominaisuus ja varsinainen tarkoitus on tietenkin se, että sitä pitkin päästään kulkemaan tiettyyn paikkaan. Tie siis johtaa aina johonkin. Kukapa nyt vaivautuisi rakentamaan tietä ei-mihinkään? Mihin Hesekielin tiekartan kahdenlaiset tiet sitten johtavat?

Karttaan piirretyt Herran tiet johtavat elämään. Näitä teitä vaeltavasta ihmisestä Herra sanookin: hän on vanhurskas, hän totisesti saa elää (Hes. 18:9b). Toisaalta nuo toiset tiet, jotka ihmiset Jumalan tahtoa vastaan valitsevat, johtavat heidät kuolemaan. Pyhä Henki ei jätä mitään epäselvyyttä tai tulkinnan varaa: tässä lyhyessä kolmen jakeen katkelmassa Hän käyttää kuolema-sanan johdannaisia kokonaista kolme kertaa. Asia on selvä: On kahdenlaisia teitä. Toiset vievät kulkijansa elämään, toiset taas kuolemaan.

Millaista eri teiden kulkeminen on?

Mutta mitä näiden kahden tien kulkeminen sitten tarkoittaa? Millaista se on? Vastaus selviää, kun katsotaan mitä Hesekiel tämän 18. luvun aiemmissa jakeissa kirjoittaa. Lyhyesti sanottuna: Ensinnäkin, Herran teiden kulkeminen tarkoittaa sitä, että ihminen vaeltaa Jumalan käskyjen mukaan ja noudattaa Hänen oikeuksiaan, niin että tekee sitä, mikä oikein on (Hes. 18:9a; ks. myös 18:5, 15–17, 21–22, 27–28). Profeetan suulla Jumala puhuu monesta eri synnistä, joita välttäessään ihminen elää Hänen tahtonsa mukaan. Nämä lausumat tiivistämällä voidaan nähdä Herran puhuvan oikeastaan melkein kaikista kymmenestä käskystä. Toisin sanoen, Jumalan teiden kulkemista on se, että noudatetaan kymmenessä käskyssä ilmoitettua Jumalan tahtoa. Nämä tiet johtavat kulkijansa elämään. Toiseksi, ihmisten teiden kulkeminen on puolestaan sitä, että ihminen ei välitä Jumalan ilmoitetusta tahdosta, vaan elää oman mielensä mukaan, rikkoen Herran käskyt. Nämä tiet johtavat kulkijansa kuolemaan.

Jumala tuomitsee itse kunkin teidensä mukaan

Ehkä joku nyt pohtii: ”Eikö ole kauheaa puhua tuolla tavalla kuolemasta? Ja eikö ole vielä kauheampaa väittää, että joidenkin tiettyjen ihmisten kohtalona on joutua iankaikkiseen kuolemaan? Eikö teidän siellä kirkossa pitäisi puhua mieluummin hyviä asioita? Eikö kristinuskon pääasiallinen sanoma ollutkaan rakkaus?”

Mutta huomaa kuitenkin: kun Herra tässä puhuu Hesekielin suulla, Hän ei sano, että Hän olisi määrännyt tietyt ihmiset kulkemaan noita teitä, jotka vievät kuolemaan. On tarkoin huomattava, että profeetta puhuu ihmisten teistä. Nämä ovat siis niitä teitä, joiden kulkemisen ihmiset itse omine neuvoineen valitsevat silloin, kun eivät välitä Herran tahdosta ja niistä teistä, joita Hän tahtoisi rakkaiden luomustensa kulkevan. Ihmisten teiden kulkemisen valitsee ihminen itse. Siksi juuri ihmisen omalla vastuulla on myös se, että hän näitä teitä kulkiessaan tulee kulkeneeksi kohti sitä päämäärää, johon nämä tiet johtavat, kuolemaa. Tässä on kysymys samanlaisesta asiasta, kuin jos sinä lähtisit ajamaan tästä Lahden keskustasta moottoritietä kohti, ja sitten päättäisit valita nelostien etelään. Et kai voisi syyttää ketään toista siitä, että jos ajat nelostietä riittävän kauan, tulet Helsinkiin. Tiettyyn päämäärään saapuminen on väistämätön seuraus tietyn tien valitsemisesta. (En toki tarkoita sitä, että vertaisin kaunista pääkaupunkiamme ihmisten teiden päämäärään, siis kuolemaan! Ehkä kuitenkin saatte kiinni tästä ajatuksesta.)

Juuri siksi sana sanoo: Niinpä minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan, sanoo Herra, Herra. (Hes. 18:30a) Jumalan tuomio siis oikeastaan vain toteaa lopullisella tavalla sen, mikä oli totta kunkin ihmisen kohdalla jo heidän elämässään. Jos joku on varta vasten halunnut valita olla kuulematta Jumalan sanaa ja niin kulkea tietä, joka johtaa kuolemaan, hän kantaa seuraukset itse. Ei Jumala väkisin pakota häntä pelastukseen ja elämään. Tällä tavalla Jumala tuomitsee vanhurskaasti, oikeuden mukaan (vrt. Ps. 9:9).

Jumala ei halua kenenkään kuolevan

Mutta tässä ei ole vielä kaikki! Hesekiel kirjoittaa pyhät ilmoitussanat: Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. (Hes. 18:32a; vrt. 33:11) Muutamia jakeita aiemmin Hän on sanonut saman asian vielä hieman voimakkaammin: Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra (Hes. 18:23a). Vielä Hän kysyy: Ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo? (Hes. 18:31c) Toisin sanoen Jumala ei halua, että kukaan Hänen omistaan, joka on syntiensä tähden joutunut kuoleman valtaan, päätyisi lopulta ikuiseen kuolemaan. Jumala tahtoo, että kuoleman vallassa olevat heräisivät eloon, että he myös lopulta pääsisivät ikuiseen elämään!

On tärkeää huomata, että tässä luvussa 18 Hesekiel puhuu paitsi ihmisten teistä, myös ja nimenomaan Herran teistä. Vaikka toki on ihmisiä, jotka kulkevat näitä Herran teitä, ne eivät siis kuitenkaan ensisijaisesti ole heidän teitään, vaan Herran teitä. Tämä alleviivaa sitä tosiasiaa, että juuri Herran itsensä täytyy armossaan taivuttaa ihmiset kulkemaan näitä teitään. Ja juuri niin Hän tahtookin nyt tehdä. Tässä langenneessa maailmassa kukaan ihminen ei nimittäin luonnostaan huomaa syntiään tai tunnista sitä synniksi. Sen vuoksi Jumala on lähettänyt profeettansa puhumaan nämä sanat rakkaalle kansalleen. Hän tahtoo, että ihmiset huomaisivat valinneensa syntisen elämänsä, nuo omat tiensä, jotka vääjäämättä johtavat heitä kohti kuolemaa. Jumala tahtoo, etteivät he kulkisi näitä teitä ja kuolisi ikuisesti! Siksi Hän sanoo myös: ja älköön syntivelka tulko teille lankeemukseksi – tai ”esteeksi, joka saa kompastumaan.” (Hes. 18:30c)

Kääntykää ja eläkää!

Mutta jos ja kun Jumala ei siis tahdo kenenkään kuolevan ikuisesti, mitä Hän sitten kehottaa ihmisiä tekemään? Hesekielin suulla Hän sanoo: Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, joilla te olette rikkoneet (Hes. 18:31a). Toisin sanoen: ”Huomatkaa, että olette kulkeneet maailman himojen ja perkeleen houkutusten mukaan, palvelleet omaa syntistä lihaanne ja omaa inhimillistä järkeänne. Tunnustakaa tämä syntinne ja epäjumalanpalveluksenne, kun  minun totuuteni sen paljastaa. Luopukaa synnistänne!”

Mutta sitten Herra sanoo vielä: Kääntykää ja palatkaa kaikista rikkomuksistanne (שׁ֤וּבוּ וְהָשִׁ֨יבוּ֙ מִכָּל־פִּשְׁעֵיכֶ֔ם – Hes. 18:30b) Ja edelleen: ja kääntykää ja eläkää. (וְהָשִׁ֖יבוּ וִֽחְיֽוּ – Hes. 18:32b) Aiemmin totesimme, että Herra viittaa tässä lyhyessä tekstissä kolme kertaa kuolemaan. Aivan samoin Hän myös käyttää kolme kertaa sanaa ”kääntyä”. Tämä heprean teonsana שׁוב (shuuv) merkitsee Vanhassa testamentissa kääntymistä takaisin, palaamista tai kääntymistä Jumalan puoleen. Tässä langenneessa maailmassa kukaan ihminen ei kylläkään luonnostaan kykene valitsemaan mitään muuta tietä kuin kuoleman tien. Mutta juuri siksi Jumala antaa tässä suuren armonsa tulla heidän osakseen: Hän puhuu heille pyhät sanansa. Hän pyytää heitä, rakkaitaan kääntymään takaisin. Hän kehottaa heitä kääntymään toiseen suuntaan, tulemaan pois noilta itse valitsemiltaan teiltä. Hän kehottaa heitä suostumaan siihen, että Hän tahtoo tehdä heistä omien teidensä kulkijoita, niiden teiden, jotka johtavat heidät iankaikkiseen elämään. Ja kun Hän näin heitä kehottaa, tekee Hän sanallaan heille myös mahdolliseksi sen, mikä luonnolliselle ihmiselle on mahdotonta: Hänen armollinen kutsunsa synnyttää heissä uskon, uudistaa heidän sydämensä ja henkensä, tekee heidät Herran teiden kulkijoiksi, iankaikkisen elämän perillisiksi. Sitä Herra tarkoittaa, kun Hän profeetan kautta sanoo nämä merkilliset sanat: ja tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki. (Hes. 18:31b) On kuin Hän sanoisi: ”Teidän sydämenne on synnin ja kuoleman vallassa, olette jo aivan hengettömiä. Itse ette voi itseänne herättää eloon. Mutta antakaa minun, Jumalanne, poistaa tuo kivinen ja eloton sydän teidän ruumiistanne ja antaa teille lihasydän, luoda teihin uusi sydän. Antakaa minun antaa teidän sisimpäänne uusi, vahva henki.” (Hes. 11:19; Ps. 51:12)

Kristus kävi kuolemaan avatakseen meille elämän tien

Rakas kristitty! Sinäkin kuulut Jumalan kansaan, hengelliseen Israeliin. Sinäkin kuulut niihin, joille Jumala puhuu sanassaan. Hän sanoo: Ethän sinä valitse oman mielesi mukaisia teitä? Ethän pidä omaa järkeäsi, voimaasi tai rahojasi jumalana minun rinnallani? Ethän sinä jätä rukoilematta minua ja kuulematta minun sanaani? Ethän sinä jätä kunnioittamatta vanhempiasi, rakastamatta lähimmäistäsi? Ethän sinä riko avioa, olemassa olevaa tai tulevaa avioliittoa? Ethän riko sitä, tapahtui se sitten käytännössä tai sydämessäsi? Ethän varasta tai riistä lähimmäiseltäsi? Ethän puhu pahaa lähimmäisestäsi ja mustaa hänen mainettaan? Ethän himoitse lähimmäisesi puolisoa, tai mitään muutakaan mikään hänelle kuuluu? Jos sinä kuitenkin olet niin tehnyt, niin tiedä, että minä, Herra, olen lähettänyt pyhän Poikani maailmaan. Minun Poikani Jeesus Kristus kulki täydellisesti minun pyhän tahtoni tietä. Silti Hän suostui kääntymään. Hän suostui kääntymään tältä pyhältä tieltä kuoleman tielle – kuitenkin ilman syntiä! Hän teki niin, että saisi käydä sinun puolestasi siihen päämäärään, mihin sinun tiesi piti johtaa. Hän kävi kuolemaan sinun puolestasi. Mutta juuri kuolemassaan Hän myös voitti kuoleman. Nyt Hän elää, elää ikuisesti. Näin minä olen Pojassani Jeesuksessa Kristuksessa avannut sinulle uuden tien, joka johtaa ikuiseen elämään. Käänny siis pois lankeemuksestasi! Tunnusta minun sanani totuuden valossa syntisi. Ja usko sitten myös Poikaani Kristukseen, joka on elämässään, kärsimyksessään ja kuolemassaan lunastanut sinut vapaaksi kuoleman tieltä. Hänessä sinun syntisi on anteeksi annettu! Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut (Ap. t. 16:31). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.2.2018.)

Kynttilänpäivä, rippisaarna

Järjen valo vai Jumalan sanan valo?

Voidaan ehdottaa, että on olemassa kahdenlaista valoa.

Yhtäältä on Jumalan sanan valo. Jumala, itse valkeus (1. Joh. 1:5) tahtoo antaa pyhän sanansa meille ihmisille, meidän jalkojemme lampuksi ja valoksi tiellämme (Ps. 119:105).

Toisaalta on sitten myös ihmisen järjen valoa. Moni ihminen haluaa antaa tämän valon valaista elämänsä tien. Silloin ihminen alkaa helposti ajatella: ”Ei ole Jumalaa! Tai vaikka olisikin, en ainakaan minä tarvitse häntä!” Järkeensä rakastunut ihminen tahtookin järjestää elämänsä asiat oman päänsä mukaan. Hän tahtoo odottaa omalta järjeltään kaikkea hyvää sekä turvautua siihen kaikessa hädässään. Voi tosin myös olla, että kaikki järjen valoon turvaaminen ei aina näyttäydy näin räikeänä jumalattomuutena tai epäjumalanpalveluksena. Se kätkeytyy nimittäin usein myös kristillisyyden hurskaaseen ulkomuotoon. Silloin ihminen sanoo esimerkiksi näin: ”Kyllä minä uskon Raamattuun. Mutta onhan Raamatusta olemassa niin kovin monenlaisia tulkintojakin. Mistä sitä lopulta tietää, mikä niistä on oikea? Kyllä minä uskon esimerkiksi siihen, että Jumala on luonut maailman. Mutta ei kai sitä nyt tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti, että Hän muka olisi luonut maailman kuudessa päivässä? Niin, ja kyllä minä uskon siihenkin, että Jumala on luonut jokaisen ihmisen arvokkaaksi. Mutta ei kai se nyt mitään haittaa, vaikka syntymättömiä lapsia joskus vähän abortoidaan? Tai ei kai se nyt niin tarkkaa ole, vaikka avioparit hoitaisivatkin elämänsä asiat niin, että käytännössä heidän lapsensa tulevat sikiövaiheessa abortoiduiksi?” Toki on myös monia muita esimerkkejä tällaisesta järjen riemuvoitosta. Usein kuullaan vielä tällainenkin ajatus: ”Jos kerran näin monet viisaat ja hurskaat ihmiset ovat Raamatun asioista tällaista mieltä, ei kai voi olla väärin ajatella niin?”

Mutta lopulta näiden molempien, sekä suoranaisen järkijumalan palvelemisen että kristillisyyden kaapuun pukeutuvan järkeilyn taustalla on yksi ja sama kysymys. Se on se kysymys, joka kuultiin jo paratiisissa: ”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1. Moos. 3:1) ”Onko Jumala todella tarkoittanut sitä, mitä Hän sanassaan sanoo?” Kysymys on siitä, että ihminen ei halua kuulla Jumalan sanaa, vaan haluaa pikemminkin oman järkensä olevan jalkojensa lamppu ja valkeus teillään. Ongelma on vain siinä, että tarkemmin ajateltuna ihmisen järjen valo ei oikeastaan edes ole mitään valoa, vaan pelkkää pimeyttä. Toki tässä maailmassa moni voi harjoittaa järkeään ja hankkia monenlaista viisautta, ja hyvä niin! Mutta kun tarkastellaan asioita Jumalan edessä, on selvää, että syntiin langenneen ihmisen järki on sellaisenaan pimeä. Siksi se ei voi valaista hänen tietään Jumalan luo.

Mutta onneksi on olemassa Jumalan sanan valo, tuo ainoa todellinen valo! Tämän pyhän valonsa piiriin Jumala on sinutkin jo kerran ottanut. Armossaan Hän on nimittäin antanut sanansa loistaa sinun elämääsi ja valaista pimeytesi. Kasteessa Hän on pukenut sinut valoisaan vaatteeseen, Kristuksen vanhurskauteen – Hänen, jonka Isä on lähettänyt maailmaan, että Hän olisi maailman Valo (Joh. 8:12). Anna nyt Jumalan sanan valaista uudelleen se pimeys, joka sinussa vielä on. Tämä tarkoittaa yhtäältä sitä, että annat Jumalan lain sanan paljastaa sen, mikä onkin totta: sinussa on syntiä ja pimeyttä. Mutta toisaalta tämä tarkoittaa, että annat myös Jumalan evankeliumin sanan valaista tuon pimeytesi – onhan niin, että siellä, missä valo sytytetään, pimeys joutuu väistymään! Tunnustakaamme siksi nyt Kristuksen edessä kaikki syntimme ja pimeytemme, että Hän saa sanansa kautta julistuttaa sen kaiken anteeksi ja niin valaista meidät iankaikkisella valollaan.

(Rippisaarna on pidetty Samuelin luterilaisen seurakunnan messussa Lahdessa 4.2.2018.)